Onko itsepuolustus taidetta?

Suomessa termit itsepuolustuslaji ja kamppailulaji viittaavat nimensä mukaan suoraan urheiluun. Tämä on melko neutraali tapa lähestyä asiaa, erotteluja käytetään vain sen mukaan missä taiteita käytetään. Sen sijaan muissa kulttuureissa asiaa katsotaan toisin. Japanilaisessa jaottelussa lajit jaetaan do -lajeihin ja jutsu -lajeihin. Joissa do on enemmän filosofinen, jopa hengellinen. Ja jutsu on sitten enemmänkin vain taito. Englannin kielellä ollaan sitten hyvinkin henkeviä ; martial art viittaa nimenä taiteeseen.

Platon on tähän asiaan kenties mielenkiintoinen filosofi. Sillä hän lähestyi taiteita taitoina. Erottelu ei ollut hänellä tässä kohden voimakas. Ja toisaalta Platon oli myös taitava pankrationisti, joka oli sen ajan rankimmasta rankin showkamppailu-kontaktilaji ; Tämä tekninen lähestymistapa näkee taiteilijan käsityöläisenä. Näin puuseppä tai savimaljojen tekijä on joku jolla on mielessään lopputulos, jonka hän sitten toteuttaa siten että aluksi on jotain raakamateriaalia ja lopussa lopputulos. Tässä mielessä maalari joka maalaa taulun osaa käyttää värejä - kenties myös valmistaa värinsä - tuottaakseen näkemyksensä. ~ Tässä mielessä ei ole vaikeaa nähdä että kamppailulajit voidaan nähdä jonkinlaisena käsityöläistaiteena ; Siinä on tietty tavoite, jota sitten tavoitellaan valitsemalla sopivia tekniikoita, joiden valitsemisessa on varaa mieltymyksiin vaikka mikä tahansa ei olekaan hyvää kamppailutaitoa. Tavoitteeseen päästään useita teitä, mutta ei kaikkia. Toisaalta kamppailulajissa on hyvin vaikeaa nähdä mikä on raakamateriaali joka jalostuu. Jossain hyvin omituisessa mielessä vihollinen joka päihittyy voidaan nähdä joksikin jossa on saatu muutos. Mutta tämä kulma viittaa enemmän siihen suuntaan että kamppailulaji ei ole kovin hyvin käsityöläisyyteen rinnastuva taito (craft). Tämä ongelma vaivaa muutakin urheilua.

Analogia toimii vain jonkin aikaa ja sen jälkeen lopputulos näyttää epätyydyttävältä. Tosin monista tuntuu epätyydyttävältä väittää että taide olisi pelkkää käsityöläistaitoa. Taiteilijat eivät ikään kuin olisi mitään duunareita vaan jotain hienompaa. Syynä on kenties pelkästään se, että taiteilijat haluavat auktoriteettia ja portin sivistyksen ja intelligenttien pariin. Mutta tämä tie on kuitenkin hyvä tutkia.

Kenties itsepuolustuslajejen taiteellisuutta voisi lähestyä sitä kautta, että T. S. Eliot korosti että runoilija ei järjestele sanoja, vaan prosessi on hieman mystisempi. Runoilija siirtää tunteita eikä käsittele ennaltanäkemiään lopputiloja. Ja tämäntapainen mystinen elementti liittyy lähes kaikkeen itsepuolustustaitoon. (Myös jutsu -lajeihin.) Syynä on se, että tietoinen mieli ei ole itsepuolustuslajien kohdalla riittävän nopea. Itsepuolustus on vaikeaa juuri siksi, että taidot pitää päntätä ensin tietoiseen mieleen, hioa niitä eteenpäin samalla kun opittu painuu "automaattisiksi reaktioiksi". Tekniikat eivät ole valmiina mielessä, ja aloittelijan intuitio ei toimi. Taitajan intuitio sen sijaan toimii. Ja tätä kautta on helposti ymmärrettävää miksi itsepuolustuslajit keräävät ympärilleen myös kaikenlaista yliluonnollista täyteaineistoa.
1: Mielikuvaharjoittelukin on korkeintaan mutkan päässä tästä mystiikasta. Esimerkiksi jos on vaikeaa seisoa yhdellä jalalla, oikean asennon saa siten, että kuvittelee nojaavansa näkymättömään kääpiöön kädellään. Ja käsiä jaksaa pitää kämmenet ylöspäin suorina sivuille kun kuvittelee tökänneensä etusormensa jonkun ärsyttävän ihmisen sieraimeen. Ketään ei ole "aikuisten oikeasti" paikalla, mutta lihakset ja luut asettuvat juuri oikein. Ei ole vaikeaa kuvitella miksi vatsassa olevan Ki -voiman kuvittelu tuntuu uskottavalta. Se toimii samalla tavalla kuin kuvitteellinen näkymätön kääpiö.

Intuitiota ja alitajuntaa korostava näkemys voi tietysti johtaa mietteitä jopa siihen että onko taide sitten samaa kuin jonkinlainen hengellisyys tai uskonnollisuus. Japanilainen näkemys korostaa, että näin voisi olla. Do -lajeihin kuuluu tietynlaisen filosofisen elämänasenteen ja yleisen henkisen kasvun tukeminen ja niiden tärkeyden erityinen korostaminen. ; Kuitenkin tässä voi siirtyä myös siihen, että tietyssä mielessä "taide" on länsimainen yleinen käännös "do":lle. Se ei kuitenaan täysin vastaa 1:1 sitä mitä japanilaiset asialla tarkoittavat.
1: Muutenkin tämä käännöspuoli on tässä kohden haasteellista ja varsin epämääräistä. Kun Zen -klassikko "Zen ja jousella ampumisen taito" -kirjan tekijä Herrigel teki kirjan kyūdō:n taidosta, se suomennettiin taiteen sijasta taidoksi. Englanniksi se kääntyi taiteeksi "Zen in the Art of Archery". Länsimainen kulttuuri ja itämainen kulttuuri ovat hyvin erilaisia ja määritteet nojaavat niin erilaisiin lähtökohtiin että on vaikeaa sujauttaa edes denotaatiot, saati sitten konnotaatiot, kohdalleen niin että kieli olisi edes jokseenkin ymmärrettävää.

Toisaalta itsepuolustuslajit vain hyvin harvoin ovat suoraan uskontoa. Ne ovat enemmän jotain jota uskonnoissa käytetään apuvälineenä. Sen vuoksi melko harva kristitty vastustaa itsepuolustuslajien harrastamista. Moite siirtyy enemmän siihen jos joku do -laji yrittää livauttaa mukaan pakanallisia idän harhaoppeja. ; Ja kysymykseni kannalta relevantimpaa onkin se, että uskonto ei tunnu itsessään olevan taidetta. "Se vain koristelee temppelinsä taiteella ja vaikuttaa taiteen sisältöön ja muotoihin". (Mikä ei ole argumentti sen puolesta että uskonto ei ole taidetta, pikemminkin päinvastoin mutta se kuitenkin tuntuu intuitiivisesti relevantilta erolta.)

Näistä mietinnöistä syntyy sellainen mielikuva että itsepuolustuslaji olisi ehdottomasti haasteellinen taito, joka ei olisi käsityöläistaito, ja jolla on voimakkaita kulttuurisia yhteyksiä. Mutta se ei silti olisi oikein mikään taide. Ajatus itsepuolustuksesta pelkkänä taitona tuntuu olevan itsepuolustukselle lähes aina osuvin kulma. Mutta vain harvoin se esiintyy puhtaana. Konteksti tuntuu määrittelevän hyvin paljon.
1: Useimmiten se tuntuu kuitenkin olevan urheilua. Silloin näitä taitoja käytetään abstraktin ja absurdin tavoitteen (päihittämisen sijaan "pisteet") saavuttamiseksi liikunnallisessa konfliktitilanteessa jossa mitään oleellista ei muutu (vastustaja ei edes päihiinny).
2: Kadulla samoja tekniikoita voi käyttää itsepuolustamisessa. Tappelua harva pitää taiteena. Se on enemmän rikollisuutta tai rikollisuuden kohtaamisesta selviämistä. Tappelu on jotenkin epäesteettistä ollakseen monista taidetta. Ja se pyörii Maslown tarvehierarkian hyvin matalilla portailla, toisin kuin taide jota yleensä tehdään lähinnä siksi että voidaan - eli Maslown portailla ollaan hyvin korkealla, kenties jopa itsetoteutuksessa.
3: Itsepuolustuksen estetiikka on sitten jotain jota kyllä aivan varmasti voidaan soveltaa taiteissa niin että niistä tulee taidetta. Puhutaampa sitten elokuvien taistelukohtauksista tai vaikka tanssista joka käyttää itsepuolustuslajeista tuttuja liikkeitä ja liikeratoja, kysymyksessä on jossain määrin itsepuolustuksen soveltamisesta. Ja tässä mielessä tekijöiden intentio ja konteksti voi ratkaista hyvinkin paljon. - Tosin tässä prosessissa yleensä tapetaan itsepuolustuslajin funktionaalisuutta. Ja ainakin minä raastan tämän puhtaasti taiteena myydyn itsepuolustuksen soveltamisen iskulauseella joka kuuluu englanniksi "This is bullshit ballet, not martial art!"

Sillä se lähtee millä se on tullutkin

Aikuisessa Ihmisessä on hieman päälle 200 luuta ja noin 620 lihasta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisten asentojen kuvaaminen olisi yleisesti ottaen valtavan työlästä. Siksi esimerkiksi itsepuolustuksessa joudutaan käytännössä käyttämään mielikuvia siinä vaiheessa kun karkeasta asennosta siirrytään hienovivahteisempaan ongelmaan. Joskus mielikuvat saattavat tietysit jopa luoda omituisia näkemyksiä. KI -uskomus toimii varmasti kamppailullisena mielikuvana. Kuitenkin visualisointi voidaan nähdä "vain" mielikuvituksen käyttönä apuna.

Otan tästä yksinkertaisen esimerkin omasta elämästäni.

Sairaslomallani pelasin hyvin paljon PlayStationia. Ja peliergonomia muuttuu merkittäväksi kun peliaikaa rupeaa kertymään. Olen toki pelannut hyvin pitkiä pelimaratoneja pöytäkoneella ja niiden kohdalla asentoni on riittävän ergonominan. Kuitenkaan pelikonsolien ohjaimet ovat minulle kaikkea muuta kuin siistissä otteessa ; Ne jotka ovat pelailleet lapsesta asti ovat hyvin rentoja ja käteviä. Minä taas puristan ohjainta omituisesti niin että kämmeneni köyristyvät puristamaan ohjainta. Olen siis hieman kuin autoa ajaessa ne vanhat sedät jotka eivät vain käännä rattia vaan kääntyvät ratin mukana. Tämä johtaa luonnollisesti hyvin voimakkaisiin jumiutumisiin ; Siinä vaiheessa kun asiat ovat raskaita on kaltaiseni riisitikun tietysti soveliasta miettiä sitä että onko voimapuoli kunnossa. Mutta viimeistään siinä vaiheessa kun yhden maitolitran nostaminen tuottaa kipua on selvää että kysymys ei ole voimasta vaan siitä että paikat ovat hyvin jumissa.

Jumiutuminen taas ei koskaan ole vain jumiutuma. Itse asiassa itsepuolustuslajeissa oppikin vähintään sen, että sormiluut ovat yhteydesä kämmeneen ja kämmen ranteeseen ja tästä päästään eteenpäin. Siksi sormenpäästä saadulla otteella voi jopa saada aikuisen ison miehen kaatumaan. (Mikäli hän ei siedä kipua, tämä on ja jos tarttuja tietää mitä tekee.) Näin ollen kämmenluiden jumiutumisella oli seurauksia. Pääasiassa hartioihin. Ja hartiat. Ne ovat jumiutumisessa kaiken pahan lähde. Hartiat vaikuttavat siihen miten kannat päätäsi. Tämä vaikuttaa painopisteeseen ja sen joustavuuteen. Tämä johtaa asentokorjauksiin, pääasiassa siihen miten lantio ja jalat kompensoivat muuttuneen ja vähemmän joustavan tilan. Hartiat vaikuttavat aina kävelemiseen ja liikkumiseen. Itsepuolustuksen harjoittamisessa oma kehon olemassaolotieto kasvaa niin että tämän tiedostaa paremmin. (Mikä on tietysti ärsyttävää koska ei ole mukavaa tiedostaa miten oma ruumis on tyhmästi ja kompuroiva.)

Näin ollen minulla oli nörttiydestä johtuva ongelma. Tämän ratkaisu voisi tietysti olla helppo. "Älä tee sitä". Mutta se ei toimisi. Myös peliergonomian parantaminen olisi keino, mutta jos osaisin tehdä sen olisin tehnyt sen jo. Tämä toki parantuu ajan kanssa, mutta tämä ratkaisee ongelman vasta tulevaisuudessa. Maitopurkki on sen sijaan pöydällä ja vaatii ankarasti jääkaappia.

Ratkaisu saatiinkin siitä että elämääni lisättiin nörttiyttä. Sain harjoitteen jota tehdä pelaamisen jälkeen. Tässä käsiä pitää ojentaa sivulle hyvin tietyllä tavalla. Hartioiden pitää olla rentoina ja kämmeniä pitää nostaa tietyllä tavalla ylöspäin. Aluksi minulle annettiin mielikuva ansaseinistä jotka lähenevät ja niitä kuvitteellisia seiniä minun tulisi työntää. Ongelmana tässä oli vain se, että minun mielikuvieni ansaseinät olivat ilmeisesti ylivoimakkaita ja siksi hartiani olivat väärin ja asennossa oli liian ponnisteleva. "Assassins Creed" salamurhaajien hidden bladen kuvittelu taas käänsi kyynärspäitäni liian lukkoon kun tavoitteena olisi rentouttaa jänteitä ja niveliä ja venyttää toisia juuri oikein. Ratkaisuksi saatiin "Iron Man" -sarjakuvahahmo joka ampuu kämmenistään pulssisalamoita, sellaisia omituisia energiahässäköitä. Tällä mielikuvalla asento saatiin osuvaksi.

On tietysti kätevämpää kuvitella se todeksi koska silloin se toimi paremmin ; Jos joku kysyy, olen tästä lähtien Anthony Stark, narsistinen keksijä, entinen asetehtailija ja nykyinen energiatehtailija, monimiljardööri, juoppo ja gigolo. (Ja virallisesti kiellän teitä nauramasta tuon viimeisen kohdalla. Vetoan siihen arvokkaaseen harmoniseen uskonnonvapauspehmoiluun jonka kautta KI -voimaan suhtautuminen skeptisesti herättää oikeuden paheksua skeptikkoa.)

Bullshi -do

Ilmeeltään yleisskeptinen "Penn&Teller" -sarja kritisoi itsepuolustuslajeja. Ihmiset voivat kenties olettaa että tämänlainen tilanne olisi minulle jotenkin vaikea. Koska olen itsepuolustusihminen, minun pitäisi astua skeptikkoja vastaan. Tai koska olen skeptikko minun pitäisi astua itsepuolustusihmisiä vastaan. Onneksi aito skeptisyys ei ole niinkään puolten ottamista kuin jotain muuta.

Uskallan sanoa että monin paikoin Penn&Teller ovat hyvinkin oikeassa. Hehän esimerkiksi kertovat että itsepuolustuskursseista ei ole hyötyä käytännön elämässä. Uutiset jossa kurssilla saadut taidot pelastavat naisen ovat vähässä. Tosiasiassa itsepuolustusbisneksessä on trendi jossa etenkin naisille myydään kursseja pelolla. Naisille kerrotaan puskaraiskaajien uhalla ja itsepuolustuskurssia pidetään niille ratkaisuna. Moni nainen ostaa käytännössä itselleen rohkeutta kurssilta. Kurssista on näin ollen placebohyöty.

Julkinen salaisuus on se, että itsepuolustuslajit ovat yllättävän vaikeita. Esimerkiksi käykööt miekkailu, jossa on ollut monia jotka eivät ole ennen harrastaneet muuta itsepuolustuslajia. Yleensä heillä kestää kauan oppia edes yhtä tekniikkaa. Esimerkiksi ei ole tavatonta löytää ihmistä, joka "nollasta aloittaen" ei kuukauden harjoittelun jälkeen ole onnistunut oppimaan tietystä asennosta lähtevää ja tiettyä hyökkäystä vastaan harjoiteltua yksinkertaista torjunta-vastaisku -yhdistelmää. On selvää että jos se, että jos ei kykene rauhassa salilla tekemään vastatekniikkaa vaikka tietää mitä toinen on tekemässä ja vaikka tämä tekee sen varsin rauhallisesti, on selvää että hän ei kykene tekemään sitä myöskään pelossa, yllättyneenä ja tietämättä ennalta mitä toinen on tekemässä "täysnopeudella".

Toinen julkinen salaisuus on se, että suurin osa itsepuolustuslajin harrastajista käy peruskurssin ja jää pois. Näin ollen valtaosa ihmisistä käy kuukauden parin peruskurssit ja jää niille taidoilleen. Hän ei tämän jälkeen välttämättä mieti oppimiaan kikkoja ja opitutkin taidot unohtuvat nopeasti. Ei liene yllättävää jos tehokkuusuutisia ei löydy.

Itsepuolustuslajeissa on kysymys paljolti myös siivoamisesta ja muusta huoltotoimesta. Takana on osittain asennekasvatus. Siivoaminen on nöyrtymistä. Tämän lisäksi siivoaminen varmistaa että lattialla ei ole esimerkiksi teräviä puunsäleitä jotka voivat kaatumisharjoittelussa vahingoittaa.

Mutta syynä on muukin. Se on eräänlainen hiljainen lähtö oman salin ylläpitämiseen ; Tosiasiassa eräänlainen itsepuolustuslajin huipentumana on se, että saa perustaa oman koulun. Lattianpeseminen vertautuu siihen, miten sushinlaittoa opettelevat kokit ovat perinteisessä japanilaisessa perinteessä tehneet ensimmäisenä vuonna vain yhtä asiaa ; Pesseet riisiä. Asiaan on kasvettu pikku hiljaa. (Kiirettä ei ole, koska itsepuolustuslajin opettajatasoiseksi oppiminen vie vuosia ahkeraa harjoittelua.)

Lisäksi itsepuolustuslajeissa on aika usein täytteenä kaikenlaista pseudotieteellistä yliluonnollista Ki -energiaroskaa. Usein niissä on kysymys siitä, että ihmisen mielessä tapahtuu käsitesekaannus ; Harjoittelua helpottava mielikuva muuttuu todeksi. Tätä voi kuvata esimerkiksi yhdellä miekkailukoulumme kontrolliharjoitusta, jossa kuvittelemme käsiimme avonaiset maljat, joita siirrämme selän taakse, eteen ja erilaisiin paikkoihin. Ideana on pitää ranteet koko ajan niin, että jos käsissä olisi oikeat maljat, ne eivät läikyttäisi nestettä. Ilman tätä kuvitelmaa olisi vaikeaa miettiä miten ruumiinjäsenet ja ranteet asetetaan milloinkin. Liikesarja olisi ilman tätä sitovaa elementtiä liian mutkikas ulkoaopeteltavaksi. Maljan kuvitteleminen tekee liikesarjan onnistumiseta helpohkon. Ki:n tapainen käsitesekaannus tapahtuisi silloin jos kuvittelisi että tämä toiminnan tehokkuus tarkoittaisi sitä että kyseiset maljat olisivat olemassa. Että olisi jokin yliluonnollinen maljaulottuvuus, jonka aitoja representaatioita aktuaalisesti liikutettaisiin. Ilman näitä oikeita yliluonnollisia maljoja ei liikesarja toimisi. Selitys on toki ristiriidaton todellisuuden kanssa. Mutta ei ole vaikeaa nähdä että se on "jotain ylimääräistä" jolla yritetään "selittää sama minkä toinen selittää ilman". Tällöin ei tarvitse kuin muistaa että Occamin partaveitsi on suunniteltu juuri tämänlaisia tilanteita varten.

Samanaikaisesti itsepuolustuslajit toimivat. Niiden tekniikat voidaan selittää fysikaalisten toimien kautta. Esimerkiksi lyöjän massa ja lyönnin nopeus ovat mitattavia suureita. Samoin kuin se, että jos "treenattu mustan vyön Karateka" pistetään tappelemaan Pennin tai Tellerin kanssa, niin mustan vyön karateka lyö heitä turpaan vähintään 8 kertaa 10:stä. ~ Itsepuolustuslajeissa kilpailutasolla pärjäämisessä tuntuu nimittäin olevan sellainen mystinen ilmiö, joka liittyy pokeriinkin ; Se, joka saa huudahtamaan Ai, pokeri on tuuripeli, jännä että samat tyypit voittavat aina. Heidän täytyy siis olla synnynnäisesti pirun onnekkaita, kun heillä käy tuuri aina ja toistuvasti! Yksinkertaisin selitys ilmiölle on se, että pokerissa on mukana paitsi tuuria, myös taitoa.

Pistely.

Akupunktio on lääketieteellisesti katsoen hyvin monisyinen ilmiö. Usein siihen suhtaudutaan vahvasti ääripäisesti:
1: Joko siihen luotetaan koska se on perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Silloin sillä uskotaan olevan lähes ihmeenomainen voima. Sen vaikutusten uskotaan olevan kokonaisvaltaisia ja hyvin moneen - ellei peräti miltei kaikkeen - auttava keino. Akupunktion toiminta selitetään vitalistisilla voimilla, energiakentillä, chi -voimilla/Ki -energialla.
2: Akupunktio nähdään taikauskona, jolla on vain placebovaikutus.

Lääketieteessä akupunktiota on tutkittu yllättävän paljon. Tässä kaksoissokkotutkimus on ollut hieman vaikeaa. Sillä neulanpistohoitoa ei voi verrata kalkkitablettiin. Ihmiset myös tietävät pistetäänkö heitä neulalla vai ei. Tähän on keksitty kaksi tapaa kiertää
1: On tehty kaksi ryhmää joista toista pistetään akupisteisiin ja toisia pistetään satunnaisesti. Tämä näkökulma ei tutki neulahoitoa itsessään, vaan sitä onko asiat liitettävissä juuri tiettyjen pisteiden hoitoon.
2: Toisessa taas käytetään erikoisvalmisteisia neuloja, jotka eivät pistä, vaan painuvat kokoon, niin että pistettäessä neula lyhenee ja näyttää painuvan ihon sisään. Näin voidaan tutkia pistojen vaikutusta.

"Cochraine Collaboratiorion" -järjestö on tarkastellut näin tutkien saatuja tuloksia. Esimerkiksi nivelrikon kohdalla he huomasivat, että akupunktio toimii hieman tehokkaammin kuin lumehoito. Tehokkuus tosin nousee esiin vasta kun tutkimuskausi on useita viikkoja. Itse asiassa akupunktio toimii monissa kohdin. Toisaalla he havaitsivat myös sen, että riippuvuuksien hoidossa, kuten tupakkariippuvuudesta irti pääsemisessä, akupunktio ei toimi placeboa paremmin. Tämä on olennaista, koska akupunktiota "myydään" usein tähän tarkoitukseen jopa Suomessa.

Toiminta ei siis ole mitenkään kokonaisvaltaista. Se toimii osaan asioista, mutta se ei ole mikään yleinen toimivuus. Siksi ei pitäisi oikeastaan puhua siitä "toimiiko akupunktio vai ei". Kysymys on siitä, onko akupunktio olennaisesti toimiva jossain tietyssä tilanteessa. On tajuttava että akupunktio toimii johonkin, mutta ei toiseen asiaan.
1: Itse asiassa akupunktion tehokkuus on vaikutukseltaan niin pientä, että sitä ei itse asiassa suositella ainoana hoitona. Kivunlievityksessäkin, johon akupunktion toimivat osat liittyvät aina, neulat tarjoavat ikään kuin vain lisäapua. Akupunktio on muuta hoitoa tukeva hoito, ei ainut hoito.

Lääketieteen kannalta tilanne on se, että verisuonet, imusuonet ja hermosto tunnetaan. Samoin itse asiassa kipua aiheuttavat pisteet ovat tunnettuja. Ne ovat ihmisillä samoissa paikoissa, ja itsepuolustuslajeissa tunnetaan atemi, jossa niihin vaikutetaan, eikä kyseessä ole mikään taikausko ja placebo. Niiden toiminta vain on sidottavissa hermoston ja muun vastaavan toiminnan kautta. Ne ovat toki monet samoilla paikoilla kuin akupisteet, mutta tämä ei liene yllättävää : On luultavaa että pisteet on tunnettu ja niihin on liitetty vaikutuksia. Ja ilmiö on selitetty jollain, joka ei ole myöhemmin kestänyt tieteellistä silmää. Ilmiö ja selitys liittyvät akupunktion kannattajilla vain vahvasti yhteen. Eli toisin sanoen kipupisteet on sidottavissa "länsimaiseen lääketieteeseen" ja meridiaanikentät ovat tuntemattomia. Akupunktioon vahvasti liitetty filosofinen perusta on joka tapauksessa taikauskoa.

"Hermopisteet"

Itämaisiin puolustuslajeihin, kuten kung fu:n ja japanilaisiin budolajeihin liitetään usein hyvin hermopistetaistelu. Arki -ihmiset ovat kungfuelokuvissakin nähneet hermopisteitä jotka yleensä lamaannuttavat tai tekevät hyvin erikoisia asioita. "Kill Bill 2" -elukuvassa tilanne ratkaistaan erikoisella hermopistetaidolla, joka saa sydämen räjähtämään 10 askeleen jälkeen.

Idea tietyistä paikoista ja niiden manipuloinnista tehonlisänä ei ole mikään viihdemaailman salaliitto - laajuus ja mystisyyden tasot vain ovat liioiteltuja.

Budokäsitteenä puhutaan atemista(当身), joka tarkoittaa sitä että käytetään hermopisteitä, arkoja kehonosia ja nivelien manipulointia hyväksi. Sana hermopiste on hyvin yleistynyt. Eikö sana ole aivan vääräkään. Esimerkiksi kieräjähermo vaikuttaa hengitykseen ja alentaa sykettä. Näin ollen syntyy vaikutuksia nimenomaan hermoston kautta. Toisaalta korvan takaa löytyvä piste vaikuttaa impaktin kautta sisäkorvaan ja tätä kautta tasapainoaistiin, eikä kyseessä ole tätä kautta hermo (Sama vaikutus saadaan välillisesti myös leukaluun kautta oikeansuuntaisella iskulla oikeaan paikkaan - joka luokitellaan myös painepisteeksi). Osa vaikuttaa laajasti luiden ja jänteiden välityksellä - esimerkiksi näin toimii kämmenselässä keskellä luiden välissä oleva piste, joka estää sormien käytön ja puutumisen tunteen.

Hermopisteet onkin itse asiassa yleisesti ottaen luokiteltu vaikutustensa kautta, eikä niinkään sitä kautta vaikuttaako se jänteeseen, hermostoon vai elimiin. Näin ollen niiden toiminnallisuus ja vaikutus on olennaista, ei se mikä fysiologinen teoria niiden taakse nähdään. Itse asiassa ei ole tavatonta törmätä itsepuolustustaitajaan joka uskoo että hermoston sijasta vaikutetaan fyysisen maailman sijasta henkisiin Ki -voimiin ja niiden virtaukseen ihmisen elimistössä. Taekwondossa painepisteet (Hyel) voivat tuottaa kipua, vaikuttaa lihaksistoon ja elimiin. Osaa pisteitä täytyy painaa, iskeä tai hieroa. Vaikutusta haetaan usein kahta kautta: Esimerkiksi jos aiheutetaan kipua, vastustajan keskittyminen herpaantuu ja samalla kipuun liittyy refleksejä, jotka ohjaavat tämän toimintaa ennustettavalla tavalla. Taekwondossa painepisteinä ovat muun muassa munuaisten paikat selässä, joka vaikuttaa suoraan elimeen.

Taekwondossa painepisteet/vitaalipisteet/hermopisteet on jaettu toiminnallisesti seuraavalla tavalla, joka antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä kehon aroilla paikoilla voi saada aikaiseksi :
1: (A hyel) Mykistävät pisteet, jotka estävät äänen tuottamisen.
2: (Tong hyel) Algesiapisteet, jotka tuottavat kovaa kipua. Kivun määrä ja fyysinen vahingoittuminen ovat usein eri asia.
3: (Huun hyel) Tainnutuspisteet jotka alentavat tajunnan tasoa, vaikuttavat tasapainoon.
4: (Ma hyel) Paralysoivat pisteet jotka estävät raajojen tai niiden osien käyttöä tai käytön.
5: (Sa hyel) Fataalit pisteet jotka ovat hengenvaarallisia.

Tietysti pisteitä voidaan luokitella näiden lisäksi sen mukaan mihin ne vaikuttavat. Tällöin syntyy tietysti valtavasti erilaisia yhdistelmiä. Ehkä merkittävintä on kuitenkin tajuta, että arkikielessä "hermopiste" on hieman liian voimakkaasti yleistetty käsite.

---

Kirjoittaja ei leiki hermopisteillä. Hän vain käy hermoille. Tämä juttukin on enemmän sana -analyysi kuin kamppailuohjeistus. Tiettyjen taitojen levittäminen olisi tehtävä joka tapauksessa vastuullisesti. Eli vaikka kirjoittaja osaisikin leikkiä hermopisteillä, hän ei asiasta kertoisi vaan sanoisi että ei osaisi leikkiä hermopisteillä.

Pieni ajatus hioutuneista taidoista.

Tänään keskustelin erään ammattikellosepän kanssa muun muassa hänen ammatistaan. Hän oli oppinut kuulemaan kellon käyntiäänestä missä vaiheessa se on. Onko rattaissa vikaa. Tälläinen voi tuntua kovasti erikoiselta taidolta.

Itsepuolustuksen maailmassa vastaavassa asemassa on KI -voimien aistiminen. Usein hyvät harjoittajat kertovat kokevansa toisen tason, eli kuinka vaikea kamppailusta on tulossa. Tämä ei vaadi mitään mystistä uutta aistia, vaan takana on ihan toisen itsevarmuus, ja toisaalta myös se, minkälaisissa asennoissa ja miten toinen liikkuu. Jos toinen arastelee, hän ei ole harjaantunut, eikä todennäköisesti uskalla olla riski. Ja huono asento ja epävarma tai väärä liikehdintä on jotain johon iskeä. Minäkin osaan lukea näitä piirteitä - tosin en vielä kovin hyvin.
1: Se on siis hieman kuten ilmeiden lukemista: Kun näemme toisen kasvot, emme yleensä koe tulkitsevamme hymyä iloksi, vaan koemme aistivamme toisen ilon.

Selvästi ammattitaidossa syntyy automaatioita, joista ei ole tietoisella tasolla aivan selvä. Taitotietoa on usein vaikeaa selittää eikä selityksestä olisi vähintään hyötyä. Se syntyy vain harjoittelemalla. Taito liittyy tekemiseen, monissa asioissa asioista voi tietää jotain, mutta ei osaa toteuttaa tietämäänsä. Toisaalta toteuttaminen voi onnistua tietämättä tarkasti miksi asia toimii. (Kuitenkin tieto on tärkeää.)

Paikoillaan harjoittelu.

Moni ajattelee että treenaaminen on aina liikkumista. Olen kuitenkin tässä varsin konkreettisesti oppinut, miten ihminen voi laihtua tekemättä yhtään mitään. Olen nimittäin huomannut että se, mitä "Ostos TV" myy, on mahdollista. Ainut ongelma tässä on se, että kyseinen laitos myy aina jonkinlaisia värinäkoneita. Ja jättä mainitsematta sen että kalorinpoltto tarkoittaa tuskaa, fyysistä kipua.

Tästä löytyy esimakua Donn F. Draegerin "Ninjutsu" -kirjasta. Siinä ninjat opettelevat roikkumalla paikallaan puussa. Mitään leukoja ei vedetä, vaan puussa voidaan roikkua. Aluksi lyhyitä, mutta kunnon kohetessa yhä pidempiä aikavälejä. Harjoittelussa opittiin muun muassa hengittämään oikein. Tätä olisi vaikeaa oppia muutoin. Myös taijquanin ystävät tietävät, että siinä liikutaan hitaasti. Ja usein siinä tehdään harjoituksia, joissa seisotaan pitkään paikallaan. (Puolen tunnin päästä kun saa kämmenet kääntää toisin päin, on kääntäminen ihanaa ja riemun paikka.)

Myös eurooppalaisessa miekkailussa, ainakin Windsorin salilla, on "balance training". Se tarkoittaa sitä että otetaan jokin stance ja siinä seisotaan pitkiä aikoja. Valitettavan usein se on "Posta longa" (ohessa.) Siinä miekka on ojossa, joten se on asennoista raskaimmista, ellei peräti ihan se raskain.

Tämä opettaa seisomaan oikein. Se ratkaisee myös monia ongelmia joita ei olisi helppoa huomata. Sillä se, että luut saadaan asentoon ei vielä riitä. Asento näyttää samalta, mutta eri lihakset työskentelevät. Ihmsen suurissa lihaksissa riittää voimaa, mutta kun ihminen tekee uusia asioita, hän helposti ylikäyttää pieniä lihaksia.

Tämä ongelma on tuttu pesäpallossakin. Siinähän tarkkuus ja ohjailu tehdään ihanteellisesti pienillä lihaksilla ja voima saadaan suurista lihaksista. Siksi aloittajista tulee helposti hitaita ja jäykkiä. Sillä he hakevat voimaa käyttämälä pieniä lihaksia kovemmin. Tämän vuoksi he eivät osu kovin hyvin. Tai sitten he toimivat kuten minä: Minusta tuli erinomaisen tarkka pesäpalloon osuja, en juuri koskaan lyönyt ohi. Mutta löin sellaisia surkeita näpyjä, niin että kun minun vuoroni mennä lyömään tuli, kaikki muut viisaasti pakkautuivat etukentälle. En saanut voimaa, koska en osannut hakea niitä isoista lihaksista.

Sama miekkailun kanssa. Aloittelijoilla jäykkyys tarkoittaa voimaa. Kokeneelle se tarkoittaa vain hitautta. Paikallaan seisten pienet lihakset väsyvät nopeasti ja tämä tuntuu hyvin kipeältä. Seisoessa keho ikään kuin opetetaan käyttämään lihaksia oikein. Siksi siinä missä minä irvistelen kälyisiä minuutteja, on henkilöitä joille pitkät rupeamat eivät ole mitään "utopiaa".

Tärkeä asia on siinä että kivunkin täytyisi tuntua oikeissa paikoissa. Aloittelijat ja huonot (aka minä) väsyvät hartioista. Taitavammat väsyvät ensin kainaloiden alta. Oikein hyvät kuulemma tuntevat sykkeensä sormenpäissä "ja muualla", jolloin tuntuu jännittäviä virtauksia ja kihelmöintejä. - Jotka ovat btw. juuri sellaista, jota Ki -voimien kokeminen kuvataan. Miekkailuporukoissa ajatellaan usein mekaanisesti, mutta itämaissa tämä tuntemus liitetään ylimääräiseen luonnonvoimaan, vitaaliseen elämänvoimaan.

Itse olen harjoitellut tätä tällä hetkellä määrällisesti melko paljon. Paino on laskenut reilun kilon verran. Jo sanaparin "posta longa" ajatteleminen tekee kipeää - jo ennen suoritteen alkua. Ja teen asentoa jopa unissani. Edistymistä ei tosin ole tapahtunut. Itse asiasssa kykenen seisomaan yhä lyhyempiä ajanjaksoja kerrallaan! Korvissa kaikuu vain Windsorin rakastama sana "yet" (vielä), jonka hän sanoo aina jos viittaan että jokin asia ei nyt oikein näytä sujuvan. Se on tavallaan hyvä ja kannustava sana.

Laihdutustuotteiden sijasta suosittelenkin että otat vaikka harjan varren. Seisoskellessa voi vaikka katsella DVD -elokuvia, niin ei lopu harjoitus tympäisyyn vaan siihen mihin pitääkin, eli tuskaan. Takaan että sinun ei tarvitse tehdä tylsiä seisomaannousija tai ostaa kallista stepperiä. Eikä tarvitse miettiä osamaksuosuuksia. Eikä aikaakaan tarvitse varata kuin viisi minuuttia silloin tällöin. Että työpaikallakin vain tupakkatauon sijasta...

Auttavia mielikuvia.

Usein ihmiset saadaan ymmärtämään erilaisia asioita antamalla heille mielikuvia. Tämä on ollut historiallisessa miekkailussa tyypillistä: Asioita on lähestytty helpottavien vertausten kautta. Esimerkiksi Fiore dei Liberi on esittänyt ruumiin roolit vertaamalla esimerkiksi jalkoja torneihin, joka kertoo jalkojen roolista tasapainossa ja vakaudessa.

Tällä kertaa ajattelin esittää pari sellaista mielikuvaa, jotka minusta auttavat paljon "perustreenissä". (En välttämättä ole oikea ihminen neuvomaan tässä kohden. Että "omalla vastuulla".)

Döbringerin esitti että on hyvä kuvittella, että miekan kärkeen on kiinnitetty nuora, ja että jokaisessa iskussa tai viillossa tai pistossa miekan kärki ikään kuin vedetään kohteeseen, jolloin se tietenkin etenee mahdollisimman suoraan kohteeseen. Muu osa ruumiista seuraa tätä jälkeenpäin. Tällä saadaan aikaan hyvä, siisti lyönti joka on tehokas ja nopea tehdä. Samalla estyy kaksi melko yleistä perusvirhettä:
1: Se, että ennen lyöntiä vetää miekkaa hieman taaksepäin ja tätä kautta paljastaa mihin on lyömässä.
2: Samoin askellus muuttuu: Kun usein käy niin että astutaan ensin ja lähdetään lyömään vasta sitten. Jalan kannattaa siksi ajatella "lopettavan" tekniikan, ei aloittavan sitä. Tämä johtaa toimivaan hyökkäämiseen.

Koska sennossa käy helposti niin että asennot ovat korostetusti liikaa johonkin suuntaan, koska se vaikeuttaa muiden osien suojaamista tehden toiminnasta hitaampaa. Samoin lantion kanssa tulee helposti vaikeuksia. Nämä molemmat ongelmat voi estää mielikuvalla jossa ajatellaan että navassa on hyökkäyslinjan ydin, joka on kohti vastustajaa. (Kenties tässä on takana jotain samaa, mikä on itämaisessa Ki -voimassa. Vaikka energia ei ole totta, siitä voi olla pedagogisena käsityksenä hyötyä.) Tämä asettaa lantion ikään kuin "mukavasti" oikein. Ochsissa sekä joissain erikoisemmissa "uudemmissa asennoissa" napa tosin heittää hieman tältä linjalta hieman.

Lisäksi on tietysti hyvä miettiä miten jalkatyö liittyy tekniikkaan. Tärkein asia on olla vain kävelemättä, vaan sen sijaan pitää liikkua, jolloin mukana on ruumiinpainosta tulevaa voimaa. Tässä hyvänä muistisääntönä on se, että etummainen jalka osoittaa aina kohteeseen. Kun asennot ovat hallinnassa muuten, ohjautuu asento tällä mielikuvalla aika hyväksi. On vain hyvä muistaa että astuessa etummainen jalka vaihtuu.

Eli juttu hoituu ikään kuin kolmella narulla, jossa yksi on miekan kärjestä toiseen, toinen on omasta navasta toiseen ja kolmas on omasta varpaasta toiseen. Muu on sitä että vain osaa asentojen ja tekniikoiden perusrakenteen. Voisi luulla että tälläiset turhat lisäelementit voisivat vaikeuttaa asioita, mutta minusta ne tuntuvat helpottavan sitä.

Sankarin myytti : Syntyminen, Vahvistaminen ja Uho.

Elokuvissa on voittamattomia Kung-Fu -sankareita. Samoin mytologiat ovat pullollaan monenlaisia suurtekoja tekeviä hahmoja. Nämä ovat sankareita. Osa sankareista on tietenkin täysin fiktiivisiä. Mutta myös todellisista hahmoista voi syntyä liioiteltuja kuvia.

Tässä kohden otan apuuni Ropecon 2009 luentoja: Janne Kempin sotatieteellinen luennon "Taistelukenttä", joka käsitteli sodan aikaansaamaa vaikutuksia sotilaan psyykelle. Ja Guy Windsorin "Realities of Steel" -luento, jossa käsiteltiin myyttejä joita liittyy itsepuolustuslajeihin, sekä totuuksiin niiden takana. Vetelen näistä tietysti juttuja muihinkin lähteisiin.

Janne Kemppi toi esiin vahvasti sen tosiasian, että sota on ihmisen mielelle raskas. Tätä kautta syntyy tilaa erilaiselle maagiselle ajattelulle ja taikauskoille. Yhtenä syynä on se, että tosiasiassa suurin osa sodassa ammutuista luodesta menee ohi. Tätä kautta jokainen sotilas on ollut "luotisateessa" josta "kuin ihmeellä" haavoittuu vain vähän ihmisiä. "Läheltä pitää" usein. Tätä kautta stressaantuneet sotilaat alkavat helposti keräämään erilaisia taikakaluja: Ohi menneen kranaatin sirpale mukana kannettuna suojaa mystisesti luodeilta. Ja kun "tein sinä aamuna jotain" ja "pelastuin täpärästi/pelastuin selkeästi pahasta paikasta" tästä seuraa usein sinänsä virheellinen päätelmä, että jälkimmäinen johtuu ensimmäisestä.

Myös sodan jatkuminen johtaa erikoisuuksiin: Jos sotaan lähtee paljon, ja suuri osa heistä kuolee, jäljelle jääneet eivät selitä elossaoloaan tuurilla, sillä että he kuuluvat onnelliseen vähemmistöön, "jolla kävi pulla". Jos paljon kuolee, sitä selitetään yliluonnollisilla syillä. Sankarille itselleen sattumaperustelu ei ole selittävä, koska se ei selitä emotionaalisesti sitä selvinneelle yksilönä keskeisintä asiaa: "Miksi JUURI HÄN on selvinnyt eikä JOKU MUU?" Sattumahan selittää vain se, että miksi jokin prosenttimäärä ja tätä kautta myös jokin lukumäärä on selvinnyt hengissä (taistelussa kuolemisien ja satunnaisten kuolemisten todennäköisyydet ovat laajentuneet ja toistuneet.) Kuolleilta ei kysytä, ja koska he eivät ole paikalla, he ovat "hukkuneen rukouksia".

Tässä kohden viittaan riskinottaja -opportunisteihin liittyvään luonteenpiirteeseen : Nassim Taleb viittaa "Musta joutsen" -kirjassa siihen, miten isoja riskejä ottaneet, mutta riskeissään onnistuneet usein ajattelevat että he ovat erityisiä. Niitä jotka "nousevat aina jaloilleen". Tässäkin menneisyydestä katsotaan seuraavan jotain. Ja kun epäonnistuminen koittaa, he helposti ajattelevat että "jaloilleen nouseminen" on vain ajan kysymys.

Sotilaiden kohdalla syntyy helposti myyttejä. Kun joku selviää vuosia sodasta, niitä "täpäriä paikkoja" riittää. Lisäksi tapahtumien kuvaukset muuttuvat liioitteleviksi. Siksi saman henkilön tarinoissa hänen tappamansa määrät ovat suuremmat. Osa syistä voi tietysti olla sellaisiakin että sodassa ammutaan usein ohi, eikä usein olla kovinkaan varmoja siitä mitä taistelun aikana on tehty: Kempin mukaan tyypillistä on, että vaikka taistelu olisi kestänyt tunteja, siitä voidaan muistaa vain hajanaisia sirpaleita, kuten vaikka muistaa taistelusta vain pätkä jossa hevonen juoksee kranaattitulessa. Muistikuvat eivät ole selviä, eikä kuolemaa helposti pääse "varmistamaan". Raatojen kokonaismäärästä ehkä saadaan jotain arvioita, mutta jos on ampunut paljon "miltei osumia" toisiin, voi tietysti ajatella että on "supersotilas", tehokas tappokone verrattuna muihin. (Ja kun tämä illuusio voi toistua useiden kohdalla samanaikaisesti...) Windsor nosti tästä esimerkkinä tapauksen, jossa 50 -kiloinen henkilö olisi voittanut - vaikka hänet oltiin yllätty nukkumasta - 7 suojuksin varustettua -henkilöä. Kun hän oli tarkistanut tarinaa, hän oli saanut numeron 4. Joka sekin on tietysti valtava saavutus. Tarinat siis paitsi saavat "tuntemattomasta puhtia" myös aktuaalisesti paisuvat. Tätä kautta "isoisien sotajuttujen" pohjalta tehty historiantutkimus antaisi aivan erilaisia tuloksia kuin "normaalit historiantutkimustavat". Vaikka kukaan ei epäile sitä että rintamalla ei oltaisi oltu ja taisteluissa oltu mukana.

Windsor nostikin esiin muutamia sankaritarinoita. Ehkä tunnetuin näistä oli Akilles. (Olette kenties kuulleetkin hänestä.) Akilleen ajateltiin olevan voittamaton. Hän kuitenkin kuoli melko tavalliseen tapaan, nuolenhaavaan kintereessä. Windsor esitti että periaatteessa, jos oltaisiin oikein reiluja, ja haluttaisiin ottaa ajatus siitä että myytin takana on totta, mutta ollaan samalla varovaisia eikä uskota mitään taikauskoista ihmekertomusta eikä tätä kautta pudota puhtaan taikauskon ja "kertomukset on dokumentti eli ne on täysin totta" -asetteluun, voitaisiin kertomuksista löytää monia hieman uskottaviakin "voi olla" -skenaarioita. Hän esitti että monissa kamppailulajeissa on kovetusharjoituksia, joissa ihminen kovettaa raajansa kestämään kovemmin iskua. Kyseessä on paitsi tottumus, niin oikein tehtynä myös se, että luiden tiheys kasvaa. Tästä ei seuraa haavoittumattomuutta, mutta se antaa vahvaa etuasemaa joissain tilanteissa. Myös haarniskoiden käyttö antaa suurta etuasemaa haarniskoimattomia vastaan, joten jo se että käytösä olisi kovetustekniikoita ja vastustajia laadukkaampi tai paremmin aseteltu haarniskatyyppi, voisi syntyä helposti pientä "voittojen kasautumista" yhdelle. Ja kun legendat kasvavat, ne tietysti saavat erikoisia piirteitä. Ja kun maine on jo saavutettu, ja sankari sitten kuoleekin "tavallisesta syistä", ihmismielen ensimmäinen teko on usein assimilaatio. Tämän seurauksena tämä haavoittuminen ja kuolema ei aikaansaa myytin kuolemaa: Henkilö ei osoittaudukaan haavoittuvaksi. Vaan sen sijaan keksitään muita syitä. Pitää keksiä tarina siitä, miten juuri se paikka johon nuoli osui, oli ainut haavoittuva kohta. Lapsi oltiin kastettu styksiin, ja häntä oltiin pidetty kiinni kintereestä. Mutta palatessa lapsi ei ollut läikutellyt vettä jaloillaan, eikä jalkaa muuten oltu sitten kastettu. Uudelleenkastaminen ei ollut tärkeää, jos tarinassa ei yritetä rakentaa kuolematonta supersankaria, vaan yritetään selvittää se, "miksi suuri ja haavoittumaton ei ollutkaan sellainen".

Windsor esitteli myös toisen sankarin, irlantilaisten sankarin, Cú Chulainnin ("Hound of Culann" ~ "Culannin hurtta") joka myös esitettiin voittamattoman ylivertaisena. Kuolemansyy ei ollut mikään mystinen, vaan "ihan normaali keihäänisku". Tämän autenttisuutta voisi tukea se, että tarinassa hänen harjoittelussaan kerrotaan olevan "kattilassa keittäminen". Tämä taas liittyi oikeasti hieman saunankaltaiseen tilaan: "Henkilöä ei laitettu pannuun pää edellä", eikä tavoitteena ollut keittää häntä. Vesi oli kuumaa. Tämä nopeuttaa palautumista lihasrasituksesta. Tätä kautta irlantilaisten sankarissa voi olla taustalla aivan oikeakin henkilö. Tai harjoittelu

Tämä yhteensopivuus ei sinällään tietenkään sellaisenaan riitä muuttamaan tarinaa näistä myyttisistä sankareista faktapohjaiseksi. Kuitenkaan tämä skenaario ei ole myöskään mahdoton tai "täysin epäuskottava". (Eli ovat ikään kuin "aihetodisteita".)

Tästä hyvän esimerkin saa Donn Draegerin "Ninjutsu - the art of invisibility" esitetään että ninjojen tunkeutumismenetelmiä salattiin, ja levitettiin jopa keksittyä informaatiota ninjojen maagisista kyvyistä. Näitä uskottiin. Tätä kautta se, mikä armeijalle voisi olla vain "maastopuku" muuttuukin "näkymättömyysloitsuksi", ja käsiin laitettava kiipeilyapuväline, joka ei välttämättä näy käden rakenteessa ulospäin mitenkään, aikaansaa sen, että miekaniskuja voi torjua siihen: Onhan metallilevy ja piikit hyvä tapa ottaa se hallintaan. Tästä voidaan rakentaa jopa kaksi myyttiä: Rautaihomyytti, jossa ninjoilla on maaginen kyky muuttaa itsensä iskunkestäviksi, ja transformaatiomyytti, jossa "aseettoman näköisen" raapaisujäljet tulkitaan pedon tassun kynsien aikaansaamiksi jäljiksi.

---

Windsor osoitti myös että osa nähdyistä "myyttisistä kung-fu -tempuista" on sirkusta. Esimerkkinä hän otti usein nähdyn tempun, jossa lauta rikotaan henkilön selkään. Se ei ole mahdoton, koska lyöjä tekee aina pari asiaa. Hän tähtäilee ensin iskuradan laudan kärkiosalle, mutta lyödessään siirtyy eteenpäin. Tätä kautta isku ei osukaan laudan pääosalla, vaan muualta. Ja kun iskun teho on suurin kärjessä, tapahtuu kaksi asiaa: Isku ei ole merkittävän kova, ja kun se lyödään "kehon tietyille alueille" jotka ovat muita kestävämpiä, vammautumisen vaaraa siihen ei liity. Toinen tapahtunut asia on se, että kehosta tulee tukipiste, jonka suhteen kärjen suuri liikevoima muuttuukin vääntövoimaksi "kohteen ympäri". Tästä seuraa laudan - tai kipsilevyn tms. - katkeaminen. (Eli takana on sama ilmiö, jolla sauvaa kieritetään kaulan ympäri. Jos teet väärin, sattuu, jos taas sauva kiertää tukipisteen kautta, se on täysin kivuton toimenpide.) Katkeamisen syy on perusfysiikassa, ei siinä että kungfumunkilla olisi KI -taikavoimia joita meditaatio on hänelle tuonut. Toinen, ei luennossa kerrottu, mutta muuten tietämäni "vastaava" on tietysti "fakiirin vuoteen sovellus", eli sellainen jossa munkki nostetaan useiden keihäiden varaan. Jos keihäitä on useita, paino jakautuu niille, eikä vahinkoa synny. Tämä tarkoittaa sitä että taito onkin enemmän "avustajien päässä". Itse "mr. rautaihon ja kivunsiedon" tärkein rooli onkin luottamus näihin avustajiin: Hänen elämänsä riippuu näiden avustajien kyvystä jakaa hänen tasapainonsa suhteellisen tasaisesti eri keihäille. Windsorin mukaan näitä temppuja on, mutta ne ovat siitä hankalia, että jos niiden tempun paljastaa, ne eivät ole myyviä. Siksi on helpompaa myydä hengellistä sävyä ja tukea toimintaa vaikka ihan normaalilla ja toimivallakin itsepuolustuksella.

Kamppailun moraali.

Tapanani ei ole ostaa kamppailuaiheisia lehtiä, mutta Fighter 4/2008 teemana oli teräasepohjainen kamppailu. "Veitsen terällä". Juttutriossa oli artikkeli kendosta, escrimasta ja eurooppalaisesta keskiaikaisesta miekkailusta.

Kendoartikkelissa haastateltiin hanshi Shigeaki Inoueta (kendossa ansioiden mukaan annetaan arvoja, jotka ovat suuruusjärjestyksessä pienimmästä suurempaan ovat renshi, kyoshi ja hanshi). Hän ei tahtonut aluksi antaa haastattelua, koska haastattelija ei ollut noudattanut haastattalupyynnössään oikeaa etikettiä. Sitten hän oli pettynyt lehteen, jossa esitettiin liikaa kagutougia, eli kehälajeja, jotka perustuvat reippaaseen vääntämiseen ja turpaanvetomentaliteettiin jota tehdään showmielellä. Inoue oli sitä mieltä, että kendossa on kyse sisäisistä arvoista: Vaikka kendo näyttää ulospäin huutamiselta ja huitomiselta, Inoue korosti kuinka kendo on pohjimmiltaan "vuorovaikuttaminen ristimällä miekat mahdollistaa tietämyksen kautta ihmisen rakastamisen." Inouesta ei ollut mitään syytä suvaita rahvaanomaista ja brutaalia toimintaa. Kendossa kamppailussa käytetään shinaita, neljästä bambusäleestä rakennettua puumiekkaa, joka mahdollistaa lyömisen täydellä voimalla ilman vahingoittumisia. Ottelu on keino mitata omaa osaamista (Ja nimen omaan osaaminen korostuu, aseettomissa taistelutaidoissa voidaan kompensoida voimalla, mutta kendossa miekka tarjoaa käytännössä vivun, joten voimalla hävitään tekniikalle helposti.): Kendossa hylkäys saattaa tulla siitä että voittaa ja sitten näyttää voitonriemunsa tai osoittaa muutoin halveksuntaa toista kohtaan. Inoue korosti myös jatkuvuutta: Opetusketju ei saa muuttua, Kendon on oltava pysyvää, eikä se saa mennä "showbisnekseen". Silti tulisi kyetä pitämään mieli avoimena.

Escrimaa käsiteltiin haastattelemalla suomalaista taitajaa, Kaj Westersundia. Hän korosti kuinka laji on käytännönläheinen: Matka taistelutilanteista salille ei ole pitkä. Harjoittelu ei ole japanilaisen tyylin mukaista kurinalaista, vaan se sisältää enemmän improvisaatiota: Keho yritetään saada oppimaan reagoimaan oikein. Kamppailussa käytetään aitoja teräaseita ja hyökkäyslinjat ovat mukana. Näin sen vuoksi että kamppailun henki saataisiin mukaan. Henki oli siis selvästi erilainen, moraalista ei juurikaan puhuta.

Eurooppalaisessa miekkailussa haastateltiin "lähes suvereenia auktoriteettia", eli Guy Windsoria. Hän kertoi että oppi on rekonstruktiota, jossa systeemi muuttuu tiedon karttuessa kirjallinen perimätieto vaatii tutkimista ja kokeilua, ja systeemi muuttuu ja kehittyy. Hänestä tämä tarkoittaa sitä että henkilö voi kehittää itse lajin ymmärrystä eikä pelkästään siirtää sitä eteenpäin. Toki hän myöntää että ilman kaikkea sitä tutkimusta, joka vaatii "hurjasti lukemista" miekkailussa voisi kehittyä nopeammin. Toisaalta kiinalaiset kuiskaukset, eli muutokset ja vääristymät jotka siirtyvät opettajalta oppilaalle ja joita syntyy "opin siirtovaiheessa", ja joita ei sitten tulla korjatuksi. Windsor korostaa kuinka eurooppalainen miekkailu on kehitetty tiettyyn tilanteeseen: Kaksinkamppailussa oli tietyt säännöt. Jos miekka katkesi vahingossa, peli oli "puhallettava poikki". Ideana oli se, että tuuri eliminoitiin systeemistä. Näin katsottiin että voittaja määräytyi juridisissa kaksinkamppailuissa Jumalan kautta ja turnajaisissa ja muissa vastaavissa taidon kautta. (Tämä on sinänsä erikoista, koska nykyään ajattelu on pikemminkin päinvastaista: Jos henkilö liukastuu vahingossa tai hänen miekkansa katkeaa, luulisi, että se on juuri sitä "Jumalallista väliintuloa". Ennen ei kuitenkaan ajateltu yhtään näin. Pikemminkin ajateltiin että väärässä oleminen vaikuttaa sieluun ja psyykeen, jolloin miekkailu sujuu huonommin. Ehkä tälläistä placeboa todella onkin mukana. Henkinen vireystila vaikuttaa miekkailussa paljon.)

Tässä on syytä huomata, että jokaisessa näistä edellä mainituista systeemeistä on raamit. On etiikka, jonka mukaan on toimittava. Jokaisessa lajissa on säännöt, joiden rikkominen on yhtä kauheaa kuin Inouen mielestä on "kagutougi". K1:sessäkään ei saa kehässä tehdä aivan mitä tahansa. Japanissa samurai ei saanut eettisten sääntöjen mukaan lyödä pommelilla tai tehdä nivellukkoja. Siksi nykykendossa kaikki voima välitetään vain miekkojen kautta. Euroopassa säännöt koskivat liukastelua. Eettisyys onkin jokaiselle kulttuurille tärkeä asia. Kaksi asiaa on varmaa: Ihmisellä on lajinmukaisia eettisiä taipumuksia. Kamppailulajien kohdalla tämä vaikuttaa kahta kautta:
1: Sotiminen on tyypillistä.
2: Tietyt eettiset säännöt ovat kamppailutavoissa tyypillisiä.

Ei siis voida sanoa että mikään kulttuuri olisi suoraan taistelutaitojen olemassaolon takia syyllinen johonkin. Siksi olisi väärin sanoa että kendo tai karate osoittaa japanilaisten harvinaisen innon tappamiseen. Samoin kuin ei voida suoraan ajatella että eurooppalainen miekkailu olisi kristittyjen taito, jonka sisältö oli "vääräuskoisten tappaminen". Vaikka on selvää, että eurooppalaista miekkailua ovat käyttäneet nimen omaan kristityt miehet ja kendo oli japanilaisten sotilaitten keksintö. Samoin ei eettistä itsepuolustusta voida vetää suoraan kulttuurin arvoksi: Hindulaisuudesta voidaan vetää normeja, joiden mukaan ei haluta tappaa, vaan harjoittaa Inouen tyyppistä "eettistä itsepuolustusta". Samoin on tietysti meditatiivisemman miekkailun kanssa. Eettiset perinteet nousevat enemmän yleisinhimillisyydestä.

Toisin sanoen lajityypillisyys pätee sekä hyvissä että huonoissa asioissa. Silti kulttuurilla on selvästi joitain vaikutuksia. Eroja katsomalla ne löytyvät. Taijissa keskitytään Ki -energiaan, ja tämä yksityiskohta on nimenomaan kulttuurin luomus. Jos intialainen keskittäisi eettisen itsepuolustuksen tiehen, se koskisi vaikka karmaa ja sielunvaellusta. Tämän pohjalta voidaan sanoa että eurooppalaisessa miekkailussa on lukuisia sellaisia tekniikoita, jotka olisivat esimerkiksi kendossa tai taijiquanissa kiellettyjä. Toisin päin ei sen sijaan ole. Eurooppalaiset ovat siis fiksusti sallineet vaikka sitten pommelilla päähän lyömisen tai kuvituksessa käyttämäni Codex Wallersteinin sisältämän veitsitekniikan, joka tapaisenkaan tapahtuminen kendo -ottelussa saisi taatusti aikaan kilpailukiellon. Tämä on johtanut tietysti "tiettyyn käytännönläheisyyteen", mutta toisaalta on selvää että eurooppalaisessa miekkailussa erikoista on keskittyminen harvinaisen paljon "Käytännön toimivuuteen", ja tämän saavuttamiseksi on syytä tehdä "lähes mitä vain." Kiellettyä on vain vähän verrattuna muihin. Julmempia tekniikoita ja likaisempia temppuja sallitaan.

Minusta tämä kertoo paljon eurooppalaisesta kulttuuristamme.

Ateisti, missä kontekstissa?

"You won't cry for my absence, I know - You forgot me long ago."
(Evanescence, "Missing")

Tähän olen saanut runsaasti virikkeitä Jouni Vilkan "miltei esseestä".

Ateismi on saanut viime aikoina ääntä, etenkin Amerikan puolella. Ateismin määrittely sen sijaan on harvinaisen ongelmallista. Syynä on se, että ateismia voidaan lähestyä monelta eri kannalta. Suurimmat erot ovat tietysti paranormaaleihin ilmiöihin suhtautumisessa; Näkemyserojen vuoksi Sam Harris on valmis hyväksymään telepatian ja muita yliluonnollisia ilmiöitä, kun taas Daniel Dennet ja Clinton Richard Dawkins liittävät nämä näkemykset ateismin ulkopuolelle. Kysymys ratkaisee sen, voiko ateisti uskoa esimerkiksi kummituksiin. Monissa asioissa ateismi on selvää, jos et usko kummituksiin ja tonttuihin etkä muihin vastaaviin, olet ateisti. Mutta jos uskot näihin, miten tilanteeseen tulisi suhtautua? On selvää että ateisti voi uskoa huuhaaseen, kuten luontaislääkintään, jos se ei ole luonteeltaan spirituaalista. Mutta tämän toteaminen on tylsää. On kuitenkin paljon jännittävämpää liikkua "hämärän rajamailla". Ties mikä peikko sitä tulee vastaan ja syö.

Ateismi kun määritellään tyypillisesti neljästä erilaisesta lähtökohdasta käsin:
1: Ei ole vakuuttunut teistien periaatteista. Vastaaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä karkeimmillaan "a-teismi", tarkoittaa sitä että ei ole vakuuttunut Jumalien olemassaolosta. Tämä voi vielä tarkoittaa sitä että henkilö on "ateistiuskovainen", eli on sitä mieltä että tämä on uskonnollinen käsitys. Toisaalta tässä näkemyksessä myös agnostikot lasketaan ateisteiksi. Mielestäni tämän määrittelytavan käyttö on filosofisesti OK, mutta elävässä elämässä se on epäkäytännöllinen, koska se antaa ihmisille vääränlaisia mielikuvia. Jos ihmiselle sanoo että ei tiedä onko Jumalia olemassa, nämä usein kokevat että et ole ateisti, vaan agnostikko. Jos siis siis sellainen, joka ei ole varma, onko Jumala olemassa vai ei, kutsuu itseään arkielämässään ateistiksi, hänen katsotaan hieman ns. "huijaavan". Tässä vaiheessa ei kannata lähteä selittelemään sitä, että agnostismi on eräässä ateismin määrittelyssä ateismia. Että tässä näkemyksessä "ateisti" tarkoittaa mitä tahansa muuta kuin "teistiä", kun etuliite "a-" on vain kieltosana. Itse en näiden väärien mielleyhtymien vuoksi käytä tätä määritelmää käytännössä lainkaan.
2: Jumalauskon puutetta. Tässä kohden vastaan tulevat määrittelykysymykset. Ja valitettavasti tämä määritelmä on parhaimmillaankin vain juuri yhtä tarkka kuin se, mistä tämä kertoo eroavansa. (Tosin negatiiviset määritelmät, jotka kertovat että jokin on "ei jotain" tai "erilaista kuin" on lähtökohdiltaan melkoisen heikko. Se toimii vain erittäin rajatuissa tapauksissa.) Ja tässä kohdassa teistit eivät loista ; Jumala on määritelty hyvin monella eri tavalla. Ja voidakseen asettaa eriävän mielipiteen, olisi ensin päätettävä, mitä niistä tarkoitetaan. Mitään määriteltävää "yleistä Jumalaa" ei ole. Joten sen negaatiokin on vähintään yhtä epämääräinen. Lisäksi ateismin määrittäminen tällä tavalla negaation kautta johtaa vaikeuksiin koska emme ole kuulleet kaikkia Jumalan määritelmiä. Ehkä jossain on määritelmä, josta voidaan vakuuttua myöhemmin. Tosin pelkästään melko tarkasti määritettyjen Jumalien alueella toimiminen johtaa siihen että ateisti ei voi uskoa kummituksiin; Esimerkiksi monet monijumalaisten ja spiritualistien Jumalat ovat niin lähellä kummituksia, että rajanveto jumalien ja kummitusten välillä on käytännössä hiusten halkomista. Tämä tarkoittaa sitä että tässä määritelmässä ateisti ei usko kummituksiin. Hän voisi silti uskoa Ki -voimaan, tai muuhun vastaavaan, joka on rajattu siten että se ei ole jumala. Tosin kun otetaan huomioon eräs kuuluisa länsimainen Jumalamäärittely: Jumala=Alkusyy -määritelmä, huomataan että alkuräjähdykseen tai muuhun täysin naturalistiseen universumin selittämiseen uskominen määrittyy melko helpolla - suorastaan halvalla - kikalla jumalauskoksi. Tosin näistä määritelmistä voidaan vakavasti kysellä, että eikö saman tien voitaisi vain nimetä gravitaatio Jumalaksi ja saada tästä peräti empiiriset todisteet. Ja sitten toisaalta tämän määritelmän sisältä voidaankin sanoa että "kaikki uskovat ovat ateisteja muita Jumalia kohtaan - ateistit vetävät tämän vain yhtä Jumalaa pidemmälle." Siis käytännössä kaikki voitaisiin määritellä ateisteiksi. Paitsi agnostikot. Ja ne jotka uskovat KI -voimaan. Tässä kontekstissa sellainenkin agnostikko, joka uskoo että Jumalasta ei voida mitään saada mitään tietoa, ei ole ateisti. Voidaan toki rationaalisesti esittää että tälläinen tieto jotenkin johtaisi rationaalisen ihmisen ateismiin, kun järkevästi uskominen ei onnistu jos tästä ei mitään tiedä, mutta toisaalta Søren Kierkegaard nosti juuri tämän "uskon hypyn" jumalauskossa sen tärkeimmäksi elementiksi.
3: Eiuskonnollisuutta. Tässä kohden kohtaamme edellisestä tutun Jumalien moninaisuuden. Tosin tässä versiossa voit uskoa kummituksiin, ja olla ateisti, kunhan et liitä niihin uskonnollisia käsitteitä. Tosin tässä kohden vastaan tulee se, mikä lasketaan uskonnollisuudeksi ; Jos esimerkiksi esitämme että pelkkä premissien olettaminen perustelematta olisi uskonnollisuutta, Gödel olisi todistanut että matematiikka on uskonto, ja peräti uskonto joka kykenee olemaan tätä aina. Ja uskonto, joka kykenee todistamaan tämän. Tässä määritelmässä joudutaan siis kohtaamaan jumalan kanssa yhtä epämääräistä käsitettä: Uskonnollisuus. On ensin selvitettävä, onko uskonnollisuutta ilman jonkinlaista jumaluutta ja jonkinlaista instituutiota, uskontoa. Ja jos vastaus on että uskonnollisuus sisältää pakotetusti jonkinlaisen jumaluuden ja/tai uskonnon, huomaamme että joudumme käsittelemään "eitä" ainakin yhteen tai peräti kahteen epämääräiseen näkemykseen: Jumalaan ja uskontoon. Tämä tarkoittaa sitä että tätä kautta ateismin määrittely vaatii runsaasti työsarkaa. Sillä minimivaatimus sille, että kiellät jonkun näkemyksen on se, että tiedät mistä puhutaan ja mistä on kysymys. Tämän näkemyksen kannattajan on vaikea sanoa onko kummituksiin uskoja uskovainen vai ei. Hän voi perustella asiat molempiin suuntiin. Hän joutuu siis olemaan epävarma sen suhteen mihin uskon pykälään hän luokittuu, vaikka hänen uskomuksiensa sisältö olisi tarkasti tiedossa. Tämä on suuri heikkous.
4: Fysikaaliseen todellisuuskäsitykseen uskomista. (eli ontologinen naturalismi / ontologinen materialismi.) Tämän selityksen etu on siinä, että meillä on sangen hyvä käsitys siitä minkälaiset selitykset ovat "naturalistisen todellisuuskäsityksen mukaisia". Koska lailla ja sattumalla on tietyt ominaisuudet, jotka tunnemme melko hyvin. Tässä näkemyksessä on olennaista se, minkälaiseksi hän kokee ilmiön taustavoiman. Jos se on yliluonnollinen, hän ei ole ateisti. Jos hän uskoo sen olevan fysikaalisen todellisuuden mukainen, hän ei ole. Tässä kohden on hyvä huomata, että "TAPS:in pojat telkkarista" kannattavat selkeästi fysikaalista kummitusnäkemystä. Hehän muun muassa selittävät ohjelmassaan, kuinka kummituksiin kertomuksissa liitetyt kylmenemiset johtuvat siitä että kummitus tarvitsee toimintaansa energiaa, jota tämä sitten ottaa ympäristöstään. Tämä tarkoittaa heistä sitä että kummitus imee lämpöenergiaa käyttääkseen sitä muuhun. Tälläisellä kummituksella voi hyvinkin olla fyysinen toimintamekanismi, joka vain jostain syystä on nykytieteelle tuntematon. Tälläinen olisi ateisti. Samoin tässä näkemyksessä ateismi ei kiellä myöskään esimerkiksi UFO -uskoa, koska UFOt ovat fyysisiä toimijoita. Jos ihmiset eivät ole yliluonnollisia, eivät avaruusolennotkaan. Jos ihmisiin uskominen ei tarkoita sitä että ihminen ei olisi ateisti, eivät avaruusolennotkaan siihen väistämättä johda.

Harjoiteltua ja synnynnäistä.

Meinasin tänään nukahtaa junassa. Siinä puolitajuttomuuden vallitessa junan äänet muuttuivat, ne kuulostivat aivan tuulelta. Siitä mieleeni nousi se, kuinka automaattista äänien tunnistaminen itse asiassa on. Kun kuulen auton, tiedän että se on auto. Samoin hävittäjälentokoneen ja helikopterin erottaa toisistaan pelkän äänen perusteella, näkemättä koko härveliä. Samoin kuin näen kahvinkeittimen, en suinkaan tietoisesti ajattele että "ominaisuuskokonaisuus X joten kahvinkeitin".

Näissä esimerkeissä tunnistaminen on automaatio. Mutta tämä ei tarkoita sitä että se ei olisi harjoiteltu:
Jos esimerkiksi veisin ääninauhan, jossa on junan ääniä alkuasukkaille, jotka eivät koskaan ole nähneet junaa, he luultavasti yhdistäisivät äänet johonkin heille tuttuun. Todennäköisesti heillekin juna olisi tuulta. Helikopteri voisi kuulostaa erikoisen pedon murinalta tai vaikka jonkin erikoisen sammakon kurnutukselta. He eivät voisi tunnistaa laiteta äänen perusteella, koska eivät ole laitetta nähneetkään.

Taloustieteen opettajani Jukka Korhonen korostaa lintuharrastustaan, sitä kuinka lintobongari oppii tunnistamaan lintuja automaattisesti, miettimättä. Sama on tietysti tullut tunnetuksi myös miekkailun puolelta. Aluksi esimerkiksi otteenvaihtoa miettii kovasti, mutta nykyisin itsellä suurin ongelma on siinä, että kun se pitää jollekulle näyttää, pitää miettiä että miten sen tulikaan tehneeksi. (Käy kuin sadun tuhatjalkaiselle, joka tanssi taitavasti kunnes kateellinen taho kysyi missä järjestyksessä tämä liikutti jalkojaan. Sotkuhan siinä oli seurauksena)
Samanlaisia automaatioita voidaan opetella aika paljon. Jopa kitaransoiton opettajani aikanaan korosti että harjoittelu oli tärkeää, jotta tietyt asiat "menisivät selkäytimeen". (Mikä ilmeisesti viittaa reflekseihin.)

Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" kirjassa taas kerrotaan erilaisista synnynnäisistä skeemoista. Ihminen luokittelee erilaisia asioita automaattisesti, nämä reagoinnit ovat itsepresentaation ulkopuolella, eli emme voi itsetarkastelulla lähestyä niitä (vaan niiden esiintuomiseen tarvitaan esimerkiksi aivokuvausta.) Esimerkiksi kasvojen tunnistaminen on automaattista, synnynnäistä. Kirjassa kerrotaan jopa leesioista, aivotoiminnan häiriöistä, jotka synnynnäisesti estävät kasvojen tunnistamisen. (Toki henkilö voi opetella yksityiskohtia koska vika ei ole varsinaisessa näkemisessä, tämä on kuitenkin aina vaivalloista verrattuna automaattiseen tunnistamiseen.) Samoin jos näemme että jokin kappale on lentämässä meille silmiin tai jos laitamme käden hellan levylle, syntyy automaattisesti silmien sulkeminen ja käden pois vetäminen (todellakin selkäytimestä.)

Mielestäni synnynnäinen ja harjoiteltu kohtaavat erikoisen hyvin eräässä pähkinätyypissä. Se on se "lastenlehtien suosikki", eli "etsi eroavaisuuksia". Siinä vierekkäin on kaksi kuvaa, joissa on pieniä eroja, joita pitää etsiä. Kun kuvat ovat vierekkäin, niitä on joskus melko haastavakin etsiä. Tämä taito voidaan kuitenkin oppia todella hyvin. Taitava erojen etsijä löytää eroja kadehdittavaa tahtia. Mutta siltikin yksinkertaisin tapa ratkaista näitä on joko skannata kuvat tai ottaa niistä kuvankaappaus tietokoneen "print screen" -nappulaa painaen, ja tekemällä kuvista GIF -animaation, jossa kuvat vaihtuvat "päällekkäin", esimerkiksi sekunnin tai puolen sekunnin välein. Pikselinkin kokoiset erot löytyvät, eikä tähän tarvita harjoittelua. Tämä on pinnallisesti katsoen erikoista, koska molemmissa haku perustuu redundanssiin, toisteisuuteen. Ei suinkaan ole pakotetttua, että päällekkäin asettelu olisi helpompi tapa, sillä jos kuvat ovat vain vierekkäin, ne ovat molemmat näkyvissä samanaikaisesti. Päällekkäin menevissä kuvissa vain toinen on kerralla näkyvissä. (Ilmeisesti meidän on ollut, esimerkiksi saalistajien huomaamisen kannalta, elintärkeämpää nähdä miten asiat muuttuvat, eli miten esim. pensaan lehdet liikkuvat, mikä vaatii paljon tietoa siitä miten ne olivat hetki sitten. Samasta syystä tärkeä jääkärin maastoutumistemppu on liikkumattomaksi painautuminen. Vaikka pusikkoa ei löytyisi, se on jo itsessään piiloutumista helpottava.)

Tämän lisäksi on muistettava, että usein arvaamme väärin. Monilla ihmisillä on luuloja siitä, kuinka he esimerkiksi tietävät lottonumeroita jollain systeemillä ennalta. Bingossa työskennellessäni siellä taas oli asiakkaana ihan järkevä ja mukava ihminen, joka oli aivan varma että "1 -kulmalapuilla ei voi voittaa". (Perustelu: Hän oli pelannut 20 vuotta, ei koskaan ollut voittanut sellaisella lapulla. Tosin oli kuulemma osannut välttää niitä alusta asti, joten ei ole koskaan edes pelannut sellaisella.) Toisaalta myös erilaisista deluusoista kärsivillä on erikoisia käsityksiä, joita he itse pitävät aivan varmoina.

Lisäksi monet ihmiset kokevat näkevänsä salattua tietoa "vaistonvaraisesti", automaattisest, tavalla jota he eivät voi selittää. He kutsuvat näitä värähtelyihin mukautumiseksi, Jumalan tuntemiseksi tai yhteydeksi luonnon kanssa. Tai Ki -voimaksi. Tälle käsitykselle ominaista on se, että se sisältää jotain esoteerista tai mystistä tietoa, jotain kokemusmaailman ulkopuolelta virtaavaa tietoa.

Voidaan siis sanoa että se, mitä kutsumme intuitiostamme on:
1: vaistoja
____1.1: Synnynnäisiä reflekesjä, joihin ei tarvita aivotoimintaa(käden vetäminen kuumalta hellan levyltä.)
____1.2: Synnynnäisiä aivotoiminnan mekaniikkaa (Kasvojen tunnistus)
2: opittua
____2.1: Harjoiteltua rutiinia (erilaisten mekaanisten suoritteiden toistaminen, kahvinkeittimen tunnistaminen ulkonäöltä)
____2.2: Harjoiteltua ajattelutapaa (asiantuntemus, joka antaa eräänlaista joustovoimaa, taito ratkaista uusia ongelmia vanhoilla keinoilla.)
3: luuloa
____3.1: Arvausta
____3.2: Mielenhäiriötä
4: esoteriaa.
____4.1: Synnynnäistä taitoa. (Synnynnäinen kyky ennustaa.)
____4.2: Salaista oppia (Noituus, joissa opettaja - oppilassuhde.)

Jotta voisimme puhua intuitiosta järkevästi, meidän tulisi jotenkin kyetä erottamaan yksi toisesta ja kolmannesta. Ja monen mielestä neljäskin tulisi ottaa huomioon. Joka tapauksessa pelkästä intuitiosta puhuminen on melko tyhjää, mikäli tuota analyysiä ei voida tehdä. Sillä näiden luokkien sisällöt eroavat toisistaan loppupeleissä erittäin paljon. Vaikka näennäisesti samanlaisen termin alle tiivistyvätkin.

Uskonto, laskento, laulu, laiskanläksy ja kertomataulu.

"Jos arvostelisin Kansallissosialismiin uskovan henkilön vakaumusta kauheaksi olisinko myös silloin rasisti? Mikä sen teidän vakaumuksenne asettaa erityisasemaan?"
(Jakke)

Ajatuksia olemisesta -blogissa on käsitelty sitä, onko ateismi uskontoa ja onko stalinismi uskontoa. Aihe on luonnollisesti tärkeä. (Ja minun on helppo käsitellä sitä, koska en ole syyttäjien enkä syytettyjen penkillä. Harva fundamentalistikaan raivoaa kuinka agnostikot tuhosivat ihmisiä venäjällä tai natsisaksassa. Toki heilläkin voi olla yritystä niputtaa agnostikot ja ateistit yhteen, kutsumalla agnostikkoja esimerkiksi "kohteliaiksi ateisteiksi" tai "munattomiksi ateisteiksi".)

Tässä kohdassa ensimmäinen, mistä lähdetään, on uskonnon ja ateismin määrittely. Kun kohteet on määritelty, tiedetään mistä puhutaan. Tässä aiheessa se on erityisen tärkeä, koska muutoin määrittelyillä voitaisiin esimerkiksi tehdä niin, että uskonto määriteltäisiin totalitarismiksi, jonka jälkeen stalinismi olisi tietysti suoraan totalitaristinen. Ateisti joka muuttuisi totalitarismiksi muuttuisi tällöin uskonnoksi. Jolloin olisi tautologista väittää että vain uskonto voisi olla totalitarismia. (Koska niin on sanottu jo määritelmässä. Premissi ei ole validi johtopäätös. Saman tien voisi väittää "tosi skotissa" esittämääni tyyliin, että jokainen uskonto on hyvä tai ateistit pahoja.)

Määrittelyn tärkeys korostuu, koska aihe on monimutkainen, ja siihen liittyy monenlaisia eri mielipiteitä. Lisäksi käsitteiden epämääräisyys voisi sotkea tilannetta niin, että määritelmän sisältö voisikin vaihtua kesken perustelun, jonka jälkeen määrittely ehkä pinnallisesti olisi pätevää, mutta sisältöä analysoitaessa löytyisi virheellisyyksiä. Lisäksi määrittelyissä on se hyvä puoli, että argumentoija ei enää voi vain tehdä määritelmäliukasteluja ja hokea "en minä niin sanonut". Kun määrittelyt on tehty, on uskallettava seistä omien sanojensa takana - ja lisäksi voidaan aina sanoa että määrittelyissä on kerrottu mitä on tarkoitettu. Tämä tietenkin estää vastapuolen määrittelykikkailut ja "virheelliset kritiikit" jotka perustuisivat juuri siihen että määrittelyjä hämärrettäisiin ja sitten väitettäisiin niissä olevan ristiriidan joka samassa määritelmässä pysyen saadaan katoamaan. (Olen käyttänyt aikaisemman blogimerkintäni jakoa pohjana.)

Itse olen lähestynyt asiaa nimenomaan yksinkertaisista elementeistä. Voidaan sanoa, että jos uskontoteoriani olisi "atomiteoria", se käsittelisi protoneita ja neutroneita ja elektroneja, joista atomit koostuvat. Sen sijaan esimerkiksi ateismi voisi olla vetyä ja jokin muu esimerkiksi teoria hiiltä. Voimme järkevästi käsitellä "hiiltä hiilenä" ja "vetyä vetynä" ja ottaa huomioon, että niissä voi olla myös yhteisiä elementtejä.

Tällä estetään tietysti ylimääräinen ja perusteeton herjaaminen; Voimme löytää yhteneväisyyksiä, mutta emme voi herjata niiden kohdalta yli. Estän tällä yksinkertaisesti sitä, että Oskar Schindleriä voitaisiin syyttää natsien rikoksista vain siksi että hän oli natsipuolueen jäsen, jolla oli paljon valtaa. (Hänen pelastamansa juutalaiset puhukoon siis tätä vastaan.)

Voidaan sanoa että kaikki aatteet koostuvat seuraavista osasista. Osalla ei ole niistä kaikkia, osalla on useita. Mutta hiili ja uraani ovat kuitenkin eri asioita.
1: Ismi on määrittelyissäni aatesuunta, jolla on jonkinlainen arvotusjärjestelmä. Sen jäsenet seuraavat tätä normistoa.
2: Uskonto on määrittelyissäni uskoa yliluonnolliseen. Yliluonnollinen taas on fysikaalisuudesta poikkeavaa, ei todistettavissa olevaa, ainesta. Koska tämä vaatii Søren Kierkegaardin vaatiman tapaisen "uskon hypyn", on mielestäni rationaalista kutsua nimenomaan tätä uskonnoksi. (Voidaan siis sanoa, että siinä missä uskonto väittää että se tietää että on jotain josta ei voida tietää. Tämä on tietysti hieman ristiriitaista. Jos jostain ei voida tietää, siitä ei voida tietää. Eikä tätä tietämättömyyttä voida pelastaa heisenbergin epätarkkuuden kanssa samanlaisuudella, koska tiloja ja nopeuksia voidaan mitata ja ne tiedetään olemassaoleviksi. Yliluonnollisen kanssa vastaavaa ei voida tehdä. Tämä ei siis ole tietoa, vaan oletus. Perusteeton uskomus.) Tämä määritelmä on mielestäni siitä kätevä, että esimerkiksi sielunvaellus ja muut uskonnot, joissa ei korosteta älyllistä henkeä, sopivat mitä mainioimmin tämän uskonnon sisään.
3: Paranormaali taas on näkemys, jonka mukaan henkilö uskoo johonkin eifysikaalisen näkemyksen kanssa poikkeavan (ei kuitenkaan välttämättä tämän kannalta ristiriitaisen) näkemyksen, jolle se ei ole onnistunut rakentamaan tutkimusohjelmaa, joka myös tuottaisi sen odottamia tuloksia. Siksi esimerkiksi buddhalainen, joka uskoo KI -voimaan, mutta ei usko jumaliin, kuuluisi tähän elementtiin.
4: Ateismi taas on määritelmissäni jumalauskon puutetta. Tätä voisi kutsua myös fysikaaliseksi todellisuuskäsitykseksi sitä kautta että se uskoo että maailma koostuu pelkästään fysikaalisesta aineksesta. Ateismi ei kuitenkaan tarkoita, että henkilö uskoisi että kaikki tästä fysikaalisesta todellisuudesta voitaisiin tietää. (Hän voi siis hyväksyä esimerkiksi heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, joka tiedollisesti osoittaa että on kaksi tilaa, joista kumpikin voitaisiin periaatteeessa tietää, mutta että emme voi tietää molempia samanaikaisesti.) Ateismissa vain "hyvin perusteltu uskomus" on minkään arvoinen. (Mikä toisaalta tarkoittaa myös sitä että ei ole mitään havaittavaa ilmiötä jolle ei väistämättä voitaisi keksiä selitystä.)

Tässä kohden on helppoa havaita, että kommunismi oli ateistista. Kommunistit uskoivat fysikaaliseen todellisuuteen. Kommunismi ei uskonut jumaluuksiin. Se ei pitänyt edes Stalinia kuolemattomana. Toki se oli henkilökultti, mutta tämä henkilö ei ollut jumaluus - tai edes Buddhan tapaan paranormaali. Mutta sen vaarallisuus syntyi siitä, että siinä oli paha ja totalitarinen ismi. Toki monella vaarallisella uskonnollakin on ollut ismissään "totalitarismin henkeä". (Kutsu tätä sitten vaikka kvarkiksi jos haluat.) Voidaankin sanoa että se, mikä on tehnyt sekä ateistiset että uskonnolliset tahot pahoiksi, on nimenomaan sen totalitaarisuus. Niissä on ollut "by definition" syrjivä henki, joka on määrittänyt ihmiset paremmiksi ja huonommiksi siten että näiden välissä on valtavan suuri kuilu. Näin toisinajattelijat ovat muuttuneet arvottomiksi suhteessa ismin kannattajiin. Kun tälläinen elementti nousee hallitsevaksi, sen luonne todellakin muuttuu yhteiskunnassa. Aikaisemmin pieni ja mahdollisesti huvittava raivopääjoukko onkin vallassa tuhokone. Riippumatta siitä, miten he käsittelevät todellisuutta. (Mikä onkin Humen giljotiinin kannalta uskottavaa: Siitä miten asiat ovat ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla.)

Tämä tarkoittaa koko lailla sitä, että mielestäni sekä uskonnollinen että ateistinen yhteiskunta voi tulla toimeen, jos siitä puuttuu "totalitarismin kvarkki". (Yllättävän ateistinen Norja ei esimerkiksi ole mitenkään erityisen kammottava paikka elää ja olla. Eikä Suomikaan ole hullumpi paikka elellä. Koska olemme sekulaari, emmekä totalitaristisen uskonnon/kommunismin valtaama maa.)

Määritelmäni mukaan ateismi ei ole myöskään uskontoa. Ne ovat itse asiassa keskenään ristiriitaiset. Tosin tämä on määritelmästä suoraan nouseva, joten tätä ei voi pitää päätelmänä, vaan "toisena tapana esittää uskonto". Sillä siinä missä ateismin positiivinen määritelmä on "fysikaalinen todellisuuskäsitys" ja negatiivinen(~itsessään puutteellinen) määritelmä "Jumalauskon puute", voidaan sanoa että uskonnon positiivinen määritelmä on "usko yliluonnolliseen" ja negatiivinen "fysikaalisen todellisuuskäsityksen kiistäminen". (Tätä eroa ja en merkitystä jokaisen tulee miettiä.)

Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi moni historiamme vaarallinen uskonnollinen toimija ei ole ollut "pelkkä uskonto". Niissä on ollut mahdollisesti myös paranormaaleja elementtejä, ihmetekoihin uskomisen kautta, tai jotain muita elementtejä joita he ovat väittäneet todistetuiksi. Ja mitä olennaista, niillä on aina ollut myös aatenormisto, jota ei tietenkään voida suoraan liittää Jumalan olemassaoloon, mistä jo lukuisat eri uskonnot ja näiden lukuisat eri käsitykset vakuuttavat. Sillä on siksi uskosta erillinen isminormisto. Joka on vaarallinen sen mukaan onko se luonteeltaan totalitaarinen vai ei. (Voidaan siis sanoa että jos "Ainoa Oikea Absoluuttinen Totuus" jonka täytyy näkyä myös elämässä "jotta ei olisi Pahuuden edustaja", alkavat näkymään, voidaan olla huolestuneita.)

Ki; hengellinen henkinen.

"Religion with no God. Magnificient;
Like prison with no walls."
(Pat Condell, "What's good in religion.")

Itsepuolustuslajeja harrastaessa törmää melko usein ihmsiin, joille KI -voima merkitsee todella paljon. He puolustavat tätä näkemystä kuin uskontoa. Itseäni ei KI -puoli ole juuri kiinnostanut. Monet niihin liittyvät harjoitukset toimivat mielestäni koska ne tuottavat oikeanlaisen mielentilan

Osalle ihmisistä tälläinen asennoituminen ei riitä. Heistä lajia ei voi harjoittaa ja ymmärtää, jos ei usko KI -hin. Nämä ihmiset eivät ainakaan toistaiseksi koskaan ole olleet kouluttajia vaan niitä tavallisia harrastajia. Ehkä kouluttajistakin moni uskoo, mutta ei tuo sitä niin aggressiivisesti esiin. Syynä voi tietysti olla ihan sekin, että moni voisi lopettaa lajin tuollaisen asenteen vuoksi. Ja se näkyisi heidän lompakossaan. Raha on mitä mainioin suvaitsevaisuuden lisääjä; Tässä tapauksessa voit siis ostaa itsellesi kunnioitusta ja ihmisoikeuksia.

Näiltä KI -voimiin uskovilta kuulee usein, että vaihtoehtona KI -hin uskomiseen olisi se, että luottaa vain puhtaasti voimaan ja aggressiivisuuteen. Heidän mukaansa kamppailu on myös henkistä. Itse korostan että se on suurimmalta osin henkistä. Keskittyminen ja oikea mielentila ovat erittäin, erittäin, tärkeitä. Mutta se että osoittaa että "henkinen ei tarkoita hengellistä" on lähes yhtä vaikeaa kuin marsipaanille tangon opettaminen.

Sillä olen useita kertoja kuullut, että KI ei ole lainkaan hengellistä tai uskonnollista. Olen kuullut että "se on vain Jing ja Jang". Voit uskoa KI -voimaan ilman että uskot Jumalaan. Ja että siksi sen kutsuminen "hengelliseksi" on väärin. Ei pidä sanoa "mielelliset syyt vai hengelliset syyt", koska Jumalan puute tekee KI -voiman "eihengelliseksi". Henkinen on henkistä ja KI on henkistä. Ja koska minäkin pidän henkistä puolta kamppailussa tärkeänä, uskon KI -voimaan tai olen sisäisesti ristiriitainen.

Tässä on tietenkin ongelmana se, että hengellinen käsitetään ainoastaan eurooppalaisessa mielessä; Euroopassa hengellisyys ja Jumala liittyvät yhteen. Intelligent Designin mukaan KI kuitenkin olisi "älykäs syy." Se kun ei ole luonnonlakia eikä sattumaa, joten se jää näiden eliminoinnissa jäljelle. Tässä suhteessa voidaan aistia sitä, kuinka länsimainen hengellisyyskäsitys ei ole osannut ottaa huomioon itämaista hengellisyyskäsitystä; Älykäs toimija ei olekaan ainut vaihtoehto joka eliminoinnissa jäisi jäljelle. Tässä mielessä kantani ymmärtäminen vaatii siis länsimaisen hengellisyysnäkemyksen osittaista laajentamista, uudelleenmäärittelyä. Kun se, mitä tarkoitan hengellisyydellä ymmärretään oikein, en ole sisäisesti ristiriitainen : Voin uskoa mielelliseen toimintaan aivotoimintani kautta ilman että mitään jingiin ja jangiin nojaavaa KI -elementtiä tarvitaan.

Lisäksi olen huomannut että nämä KI -uskovaiset suhtautuvat nuivasti sellaisiin lajeihin kuin Savate. Kyseltyäni syitä tähän olen havainnut sen, että syynä ei suinkaan ole se, että tämä laji ei toimisi. Syynä ei ole se, että lajissa ei olisi hienostunutta taistelusysteemiä, jonka sisäistäminen vaatii silti omistautunutta harjoittelua. Sillä savate on tehokas että elegantti että harjoitusta vaativa. Syynä on pikemminkin nimenomaan se, että se toimii, eikä siinä uskota KI -voimaan. Paras perustelu on se, että "henkinen aspekti silti puuttuu", joka jostain syystä tarkoittaa että se on "barbaarista". Kuitenkin Savaten harjoittajat luottavat mielentilaan, keskittymiseen ja muuhun. Heillä on kenties vain hieman maallisempi selitys sille, miksi se toimii. Siksi tuollainen "barbaariseksi" nimitttäminen on pohjimmiltaan pelkkä "ad hominem", kannanotto siihen että KI -voimaan uskominen jotenkin tekee lajista eettisemmän, kuin sellainen jossa siihen ei uskota. Että laji jossa keskitytään sisäiseen rauhaan jolla murskataan vastustajat, muuttuu eettiseksi jos siinä on "hengellinen lisäelementti".

Mielestäni tällä asennoitumisellani en ole epäkunnioittava. Tavoittelen oikeaa mielentilaa ja korvaan KI -keskittämiset sellaisilla ajatuksilla, kuin "liike lähtee lantiosta". Sitäpaitsi saan valtavan kamppailuedun, koska KI -voima ei toimi niihin jotka siihen eivät usko.

Ritarit vs. Samurait ja Kulttuurirelativismi.

Kulttuurirelativismi on antropologien käyttämä periaate, jonka mukaan kutakin kulttuuria tulee ymmärtää sen omista lähtökohdista käsin. Siinä ihmisiä ja heidän kulttuuriaan ymmärretään sitä kautta, että heidän oletetaan olevan täysjärkisiä ihmisiä. (Tätä ei tietenkään tule sekoittaa moraalirelativismiin, jonka mukaan moraali on mielipidekysymys, vaikka tämä väärinjako onkin erittäin yleinen.)

Länsimainen ja itämainen taistelu eroavat toisistaan; Jo pinnallisesti, ilman mantereiden metallien määrän analysointiakin, tarkastellen katana on kaarevateräinen ja nopea kun taas eurooppalainen pitkämiekka on väistimellinen, suora ja hieman painavampi. Syynä tähän on sopeutuminen juuri tietynlaisiin taisteluolosuhteisiin ja mentaliteettiin. Eurooppalainen miekka on suora nimenomaan siksi, että purkkiin pääseminen viiltävällä liikkeellä on "ns. rajoitettua". Täytyy pistää ja tähän suora terä kelpaa paremmin. Japanissa suojaukset taas suojasivat lähinnä huolimattomilta iskuilta. Koska he arvostivat liikkuvuutta. Siksi heillä on kaarevat, nopeisiin viiltoihin soveltuvat miekat. Molemmat taistelutyylit ovat osin samanlaisia, ja ympäristöstä huolimatta niissä on tiettyjä eroja, kuten kaarevuus. Eroavaisuus ei vielä kuitenkaan tarkoita että toinen olisi järjetön ja toinen tätä kautta oikeampi ja parempi.

Tämä on ollut antropologisesti järkevää. Fyysikko Murray Gell - Mann käsittelee kirjassaan "Kvarkki ja Jaguaari" sitä, kuinka ihmisten järkevyyden odottaminen on ollut viisasta. Hänen mukaansa etnobotanistit ovat esimerkiksi koulukunta joka hyödyttää lääketiedettä siten, että se tutustuu shamaanien lääkekasveihin ja tutkii sitten mitkä niistä toimivat. Gell-Mann kuitenkin korosti myös sitä, että kaikki shamanistinen tieto ei ole hyödyllistä, vaikka osa onkin. Hänen mukaansa niistä on hyötyä vain jos ne on tiedemaailmasta erilleen selvitetty kysymällä tieteenkaltaisia kysymyksiä. Sellaisia, kuten "paraneeko haava kun sen päälle laitetaan tälläinen haude". Sen sijaan muut kysymysmenettelyt eivät tehosta tiedonetsintää, eli painota arvailuamme. Esimerkiksi on tavallista että shamaani parantaa samanlaisuuden periaatteella, jossa esimerkiksi keltatautia parannetaan jollain keltaisella, vastakkaisuuden periaatteella, jossa kaksi asiaa katsotaan vastakkaisiksi ja niitä käytetään toisiaan vastaan esimerkiksi jos tauti aiheuttaa paiseita, etsitään kasvi jossa on kuoppia pinnassaan. Tai jossa kasvin muodon yhteys taudin ajateltuun syyhyn katsotaan selitykseksi. Nämä ovat tavallisia, mutta toimimattomia menettelyjä, jotka luultavasti antavat kansan silmissä uskottavuutta mm. homeopatiassa.

Vastaavasti voimme miettiä, onko eurooppalaisessa miekkailussa tavanomainen tervehdys tai se että kendokan miekan yli kävely on epäkunnioittavaa välttämättä järkevää. Koska emme tietenkään aina tiedä eroa suoraan, eli tiedä esimerkiksi sitä onko katanan terä ylöspäin pitäminen telineessä rakenteellisesti säilyttävämpi, vai onko kyseessä perinne ja tapa ilman sen järkevämpää syytä, näitä asioita tulee myös tutkia. Se ei muutu järkeväksi tavaksi vain sen takia että se on jonkun tapa. (Samoin kuin etnobotanistikaan ei voi vain ottaa jokaikistä shamaanin esittämää lääkettä suoraan aitona uutena parannuskeinona. Vaikka monet luontaislääkinnän kannattajista toisin ajattelevatkin.)

Eli toisin sanoen meidän on otettava huomioon että tutkittavat ihmiset ja kulttuurit ovat paitsi rationaalisia myös irrationaalisia. Tämä on ihan rationaalinen yleistys, koska länsimaalaisetkin ihmiset ovat sekä rationaalisia että epärationaalisia. Voidaan siksi sanoa että "kulttuurirelativismin" määrittelyn voisi soveltaa siihen, että ihmiset kaikkialla ovat "sekä rationaalisia että epärationaalisia". (Näin ympäripyöreä määrittely sen vuoksi että en halua ottaa kantaa siihen onko eri kansalaisuuksien älykkyydessä joitain eroja. Tämä ei ole välttämätöntä. Ja vaikka se olisi tottakin, sillä on merkitystä vain jos siitä ei tehdä kehäpäättelyä, jossa ensin kaikki kulttuurit määritellään yhtä älykkäiksi ja tältä pohjalta päätellään niin.)

Tästä päästäänkin sujuvasti budolajeihin. Ki -voimaan viittaaminen joko suoraan tai epäsuoraan on niissä ihan tavallista. Silti ainakin jotkut taistelutaitojen mestarit osaavat myös oikeasti esittää toimivia kamppailumetodeja. Kriittisyys on kuitenkin tarpeen, koska jotkin kamppailumenetelmät sisältävät toimimattomia huuhaalemenettejä enemmän kuin toiset eivät. Kaikkea huuhaata ei kuitenkaan välttämättä tule lytätä. Ne voivat olla harmittomia ja luonteeltaan sellaisia että niillä ei tavoitella kaupallista etua. Eikä niihin uskomista vaadita.
Siksi minulla ei ole mitään esimerkiksi Guy Windsorin shamanistisia näkemyksiä vastaan. (Itse asiassa kunhan opiskelupaine vähenee, ajattelin aloittaa swordschoolissa harjoittelun.) Hän itse on kertonut avoimesti uskovansa tiettyjen harjotteiden henkisempään pohjaan, mutta ei kiellä että niille ei saisi keksiä muita, esimerkiksi ateistisia, selityksiä tai että niihin pitäisi edes uskoa. Keinoja käytetään pohjimmiltaan vain koska ne toimivat, olipa syy mikä tahansa

Toisin sanoen avomielisyys on tärkeä asia. Aikidon perustaja "O-sensei" Ueshiba harjoiteli useita eri kamppailulajeja ennen kuin kehitti niistä omansa. Tämä tutustuminen on tärkeää, koska siten ihminen saa perspektiiviä; Hän saa vähintään arvokasta tietoa siitä minkälaisia vahvuuksia ja heikkouksia muilla lajeilla on, ja mitä heikkouksia omalla systeemillä on suhteessa niihin. - Ja näitä tietoja voi aina käyttää edukseen vaikka ei lajista muutoin vakuuttuisikaan. Ja hyvät periaatteet voi lisäksi ottaa omaan käyttöön. Mutta mitä tahansa ei voida ottaa. Toimimattomat periaatteet eivät ole vain taikauskoa. Ne ovat lisäksi vaarallisia niille jotka niihin luottavat. Eli skeptikon kielellä: "Pitää olla avomielinen, mutta ei niin avomielinen että aivot valuvat korvista."