Platonin "Valtiota" lukiessa oppii mielenkiintoisen tarinan. Se on tarina näkymättömyyssormuksesta, joka tunnetaan englannin kielellä "Ring of Gyges". 1 Pohjalla on kuitenkin eettinen perusta. Platon käyttää sitä vastatakseen veljensä esittämään kysymykseen, eräänlaiseen filosofiseen haasteeseen. (Filosofiveljet on aina hyvä kyseenalaistaa, kaikki oppivat prosessissa.) Ongelmana on se, ovatko ihmiset hyveellisiä siksi että he ovat sosiaalisia. Eli onko sosiaalisuus etiikan lähde. Tässä ideana ei ollut hyväntahtoisuus vaan se, että kun ihmisillä on maine, he toimivat hyveellisesti että eivät menettäisi sitä.
1: Kysymys on luonnollisesti tärkeä. Nykyään valtava määrä poliittista ja ideologista keskustelua naulitaan sen ympärille, pitääkö ihmisiä kontrolloida jotta he ovat eettisiä vai onko heillä synnynnäinen omatunto niin että heidän voidaan antaa olla vapaita ihmisiä jotka päättävät omista asioistaan. (Toki harvalla on tähän konsistenttia kantata, sillä kaikki kannattavat vapautta, mutta eivät kuitenkaan halua sitä kaikissa tilanteissa antaa. Ja siksi esimerkiksi ihmisille pitäisi antaa uskonnollista opetusta jotta he voisivat ollenkaan olla hyviä ihmisiä. Mutta kysymys on silti tärkeä.)
Platonin tapa vastata oli selittää myytin sormuksesta joka antoi kantajalleen näkymättömyyden. Tässä näkymättömyys johti vastuuttomuuteen ja rötöstelyyn. Toki Platon pistää Sokrateen suuhun ajatuksen että moraali on silti objektiivista, ideamaailmassa olevia absoluutteja. Eli kysymys on vain siitä vastaako ihmisten toiminta näitä objektiivisen moraalin periaatteita. Socrates esittää että sormuksen voimien hyväksikäyttäjä on itse asiassa orjuuttanut itsensä omille mielihaluilleen. Ja näin hänen rationaalinen mielensä on sammunut. Ja että siksi se joka kykenee hylkäämään sormuksen käyttämisen olisi kontrollissa itsestään ja siksi onnellinen. Tämä oli tarpeen koska Platonin maailmassa ihminen oli kokonaisuus, jossa halu, tahto ja järki olivat jokainen mukana. Hänellä moraalittomuus oli jotain jota nykyään kutsuttaisiin rehdisti medikalisaatioksi.
Jos tarina näkymättömyyssormuksesta joka turmelee käyttäjänsä tuntuu tutulta, niin se johtuu siitä että olet lukenut liian paljon Tolkienia, ja kenties liian vähän H. G. Wellsin "Näkymätöntä miestä", jossa näkymättömyys turmelee mielenterveyden ja lopulta päädytään rikoksenkin teille. Niissä on selviä vaikutteita Platonista. Ja miksipä ei olisi. Tarina on hyvä. Ja itse asiassa siinä on psykologisesti yllättävän paljon mieltä.
Modernina aikana ei tietenkään pidä uskoman myyttisien taikaesineiden funktioihin. Mutta jos otetaan esille vaikkapa sellainen asia kuin verkkoestottomuus (~Online Disinhibition Effect). Tämä viittaa havaintoon siitä miten ihmset tuntuvat käyttäytyvän internetissä kovin spontaanisti. Ilmiötä on kartoitettu ihan sen vuoksi että psykologeista on kiinnostavaa - kenties toki henkilökohtaisesti häiritsevää mutta tieteellisesti relevanttia - miettiä syitä esimerkiksi sille miksi kaltaiseni periaatteessa miltei normaalin rajoissa oleva tyyppi saattaa intoutua kuluttamaan viikonloppua internetrölläämisen parissa. Ja nauttii siitä. Vaikka ei livenä pilkkaa ihmisiä juuri koskaan ikinä. (Paitsi silloin joskus, kun... No ymmärsitte kuitenkin pointin.)
Ja tässä kohden John Suler on antanut joitain syitä joilla on huomattu olevan estoja laukovia vaikutuksia. Hän on nostanut esille sen, että monet eri asiat yhdistyvät internetissä. Yksikään niistä ei yksin selitä ilmiötä, mutta yhdessä ne rakentavat varsin tiiviin paketin. Internet välineenä kokoaa siis monia sellaisia piirteitä jotka lisäävät spontaaniutta ja vähentävät kontrollia ja asiallista käyttäytymistä. Tältä osin McLuhanin hengessä voitaisiin sanoa että väline on viesti. (Ja lisään sulkuihin itsereflektiota koska se lisää tekstin sosiaalipornoarvoa.)
1: Anonyymiys antaa usein turvaa. Ei ikään kuin tarvitse olla vastuussa teoistaan. (Itse tosin röllään aivan avoimesti omalla nimelläni. Mutta tämä on melko poikkeuksellista. Moni omilla nimellään trollaavista on vain crankeja joilla on fixidé. Itse tunnetusti vaadin nimiä tai edes pseudonyymejä. Usein pilkkaan anonyymejä avoimesti - paitsi silloin kun itse asiassa olen arvannut keitä he ovat. Ja jos käyttää kertakäyttöisiä pseudonyymejä niin halveksisin jos voisin. Eihän näitä jälkimmäisiä ole helppoa tunnistaa.)
2: Myös ajatus huomaamattomuudesta lisää trollaamisen riskiä. Ajatuksena on siis se, että vaikka periaatteessa toimitaan julkisesti niin kuitenkin tiedostetaan että aika pieni vaikutus sillä yhdellä facebooklikellä on. (Tämä ilmiö on itselleni vahva. Usein vinoilenkin internetissä siitä miten maailmaa ei muuteta millään hiton blogiteksteillä ja ajatus omasta vallasta lukijamäärien nojalla on illuusio jota ei pitäisi olla kenelläkään. Pidän merkityksettömyyttä normaalin ihmisen kohdalla niin ilmiselvänä että vaihtoehto ansaitsee lähinnä pilkkaa.)
3: Viive kommentin ja vastauksen välillä poistaa teon ja seurauksen väliltä yhteyttä. Ja näin ihminen voi toistaa virheitä. (Nähdäkseni tämä koskee vain sähköpostia ja vastaavia. Facebook on valitettavankin välitön.)
4: Se, että kyseessä on vain peli ja leikki korostaa sitä miten ihminen on eräällä tavallaan irrallaan tapahtumista. Peliä pelataan enemmänkin yksin kuin ajatellaan että kommenttiin reagoiva olisi ihminen joka ottaisi asian todesta. (Itse en yleensä välitä. Minulla on jonkinlainen karkea myötätunto moniin ihmisiin, mutta yleisesti ottaen olen sitä karseaa nepotistista ihmistyyppiä jolla vain tietyillä ihmisillä on enemmän väliä.)
5: Auktoriteetin poissaolo. Eli netti nähdään tasa-arvoisena joten kukaan ei ole itseä ylempi ja vallassa pitämässä kontrollissa. (Minulla on ns. asennevamma. Auktoriteetti on lähtökohtaisesti jotain jota pitää epäillä ja sen jälkeen pelätä. Ja kaikki tästä poikkeava ansaitaan. Joten perimmiltään pidän auktoriteettia illuusiona.)
Tässä henkenä onkin siis se, että näkymättömyyssormus ei olekaan ihan sellainen kuin Tolkien -kriitikon mieleen saattaisi tulla. Olisihan sitä ihan typerää ajatella että näkymättömyyssormus turmelisi. Sehän on tyhmä ja pieni taikavoima. Jokin jolla ei saa lainkaan suoraa valtaa. Valtasormuksen voisi kuvitella antavan vaikka kyvyn hypnotisoida ja kontrolloida ihmisten ajatuksia. Tai kyvyn satuttaa. Tai kyvyn ampua tulipalloja. Tai syöstä kavalia myrkkykaasuja. Näkymättömyys on ominaisuutena yksinkertaisesti niin ... lattea. On omituista miten pieni ja mitättömänoloinen voima sormukseen on laitettu. Mutta tiedon mukaan juuri näkymättömyydelle voidaan antaa sellaisia ominaisuuksia jotka nimenomaan turmelevat. Ja kyllä. Ei se klonkkukaan näyttänut minkään vallan huipulla olevan siellä luolassaan. Hän oli lähinnä turmeltunut rassukka. This make sense. Toki tämäkin muistuttaa että Tolkienin olisi kenties kannattanut nimetä taikaesine vallattomuussormukseksi. Ja muistaa sen jälkeen viisaus siitä että valta turmelee, mutta ehdoton vallattomuus turmelee ehdottomasti.
1 Tämä on mielenkiintoinen viite, koska kreationistien myyteissä lohikäärmeillä on tärkeä osuus. Koska YEC -maailmassa ihmiset elivät dinosaurusten kanssa samoihin aikoihin. Hekin viittaavat mielellään Platonin kuvaamiin erikoisiin liskoihin. Ja selittävät miten kun Schliemann löysi Troijan kirjasta jota pidettiin myyttinä niin olisi koko "Raamattukin" luotettavaa historiallista faktaa. Eikä vain autenttinen historiaan sidottu teos joka siis kuvaa aikaansa ja sen ajan ihmisten ajatuksia ja toimia pätevästi. Samoin Atlantis -myytin kannattajat mielellään viittaavat siihen että Platon on vakavasti otettava tyyppi. Tämä on tarpeen jotta tälle paikalle olisi mitään kunnon todisteita. Mutta tietenkin nämä Atlantiksen fanittajat ovat yleensä vielä hupsumpia kuin YEC -kreationistit. Sillä siinä missä YEC laittaa banaanit korviin ja katsoo sivustalle, aivan liian monille Atlantis -myytin ystäville tämä tarina olisi vain todiste siitä miten hienoa teknologiaa Atlantislaisilla on. Tämänlaatuinen sinänsä nautittava vinoilu ei kuitenkaan nyt ole tämän blogauksen aihetta joten se ansaitsee tulla lähinnä tälläiseksi alatyyliseksi alakommentiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schliemann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schliemann. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. elokuuta 2014
maanantai 18. toukokuuta 2009
Historiasta lukeminen, kontekstiin ja kontekstista.
"Kuvittele, että joku huumorintajuton historioitsija löytää vuonna 3000 jaa. muinaisen dokumentin nimeltä "The Holy Grail" (Graalin malja), jonka on tallentanut ilmeisen arvostettu akateeminen ryhmä nimeltä Monty Python. Vaikka filmi ei ole valmistettu kuningas Arthurin aikakaudella, tulevaisuuden historioitsijamme saattaa olettaa, että tarinassa on jokin historiallinen perusta. Tästä ei ole pitkä harppaus siihen, että hän uskoo kuningas Arthurin eläneen elokuvan alussa mainittuna vuonna 932 jaa. Dokumentin alussa Arthur esittelee itsensä brittien kuninkaaksi ja saksien voittajaksi. Muiden lähteiden perusteella tämä vaikuttaisi historioitsijastamme kiehtovilta, koska tähän aikaan saksalaiset ja tanskalaiset heimot, joista saksit koostuivat, olivat valloittaneet suuren osan Britanniaa. Itse asiassa Englannin valtaistuimella vuonna 932 jaa. oli saksikuningas nimeltä Ethelstan. Asian ydin on kuitenkin siinä, että riittävän pitkän ajan kuluttua aikanaan ilmiselvältä tuntuva yleinen tieto voi kadota, ja tulevat sukupolvet voivat tulkita sitä täysin väärin".
(Chris Turney, "Luut, kivet ja tähdet")
Historian ajatellaan olevan helppoa. Esimerkiksi tänään sain käsiini tuoreen Jehovan Todistajien julkaisun, jonka pahaa aavistamaton uusi alueen kiertäjä minulle toi ilmeisen tuntematta kyseenalaista mainettani tällä alueella. Niinpä sain käsiini lehden, jonka otsikossa lukee "Herätkää! Toukokuu 2009". Sen sivu 11 esittelee Michail Jursan tekemän löydön, kuitin, jossa on nimi, Nebo-Sarsekin. Hänet on mainittu Raamatussa ja kuitin sisältö kertoo hänen olleen juuri sitä, mitä Raamattukin hänen kertoo olleen. Tämä tietenkin tukee sitä että Raamattua voidaan käyttää arkeologian apuvälineenä. Mutta se ei tee kaikkea siinä mainittua todeksi. Se ei ole "arkeologinen todiste Jumalasta", vaikka se toki onkin todiste siitä että Raamattua kannattaa selailla historiallisellakin perspektiivillä.
Tässä on hyvä ottaa esiin pari esimerkkiä:
1: Plinius vanhempi. Hän loi teoksen "Historia Naturalis". Hän käytti siinä yli 2000 lähdettä, eli muuta kirjoitusta. Hän ei keksinyt juuri mitään itse, vaan uutterasti tutki ja tiivisti sen ajan viisautta. Tätä käytetään arvokkaana apuna historiantutkimuksessa, esimerkiksi aatehistoriassa selvitetään mitä sen ajan ihmiset uskoivat ja kokivat. Kuitenkin Plinius käytännössä kirjoitti kritiikittömästi kaiken. Tämän vuoksi kirjassa on myös taruja maan ja taivaan väliltä: Granaattiomenista kirja kertoo arvokkaan tiedon, jonka mukaan jos ilman vyötä avojaloin poimii peukalon ja nimettömän avulla kukkanupun ja tällä sivelee silmiä, on koko vuoden vapaa silmäsairauksista. Hän kertoo myös yksisarvisesta. Lisäksi opimme että majavaa ei kannata jahdata, koska sen kivekset ovat arvokasta lääkettä ja majava tietää tämän ja siksi jos lähdet jahtaamaan sitä se puree kiveksensä irti jotta et saisi niitä. Samoin kirja esittää että belemniitti -kiven kautta syntynyt kalkkeuma olisi "ilves-kivi" jonka nimi johtuu siitä että se on ilveksen virtsaa, jonka ilves on haudannut piiloon jotta ihmiset eivät saisi sitä. Sekin oli arvokas lääketieteellinen apu. Kirja onkin arvokas juuri siksi että se tarjoaa näkökulman sen ajan uskomuksiin. Toki se sisältää myös arvokasta tietoa muun muassa sen ajan maustekaupasta. Kukaan ei sano että erikoiset kohdat veisivät kirjalta arvon niiden kaupankäynnin kohdalla eikä toisin päin.
2: Heinrich Schliemann innostui jo lapsena Troijan sodasta ja hän halusi osoittaa että Homeros ei vain runoillut vaan että paikka oli todellinen. Hän opetteli itse vanhaa kreikkaa jotta voisi lukea tekstit alkukielellä. Hän oli amatööri, mutta hän löysi kuvaillulta paikalta kaupungin. Valitettavasti hän oli väärässä, koska kaupunki oli vanhempi. Kuitenkin myöhemmin huomattiin että Troija oli hävitetty ja Schliemann oli kaivanut oikean kohdan läpi sitä huomaamatta. Hän onnistui ja Homeroksen runosta löytyi oikea paikka ja kaupunki. Harva silti väittää että tämä tukisi sitä että joskus olisi elänut käytännössä haavoittumaton mies, Akilles. (Toki teoriassa voidaan löytää jopa henkilö voi olla todellinen ja hän voi olla ollut sotapäällikkö. Mutta haavoittumattomaksi harva häntä uskoisi?) Myöskään kreikkalainen jumalten joukko ei saa tästä löydöstä todisteita. Toki kirja kertoo arvokkaasti uskomuksista joita Homeroksen ajan ihmisillä oli. Arkeologinen arvo ei tarkoita että kaikki mainitut asiat olisivat tosia.
3: Egyptiläisissä hieroglyfeissä on paljon historiallisia tapahtumia. Niitä ja niiden avulla dynastioita on onnistuttu sitomaan aikaan tarkasti ja yhdistettynä muuhun aineistoon ne tarjoavat runsaasti tietoa siitä kuka on ollut faarao milloin ja missäkin. Kuitenkin niissä on seassa myös propagandaa ja uskomuksia. On hyvä muistaa että samassa lähteessä voi olla faktaa ja fiktiota sekä sinä aikana faktoiksi luultuja asioita. Hieroglyfien historiallisuus, niiden tarkkuus ja arvo ja runsas data ei silti muuta Ramsesta II jumalaksi. Sen sijaan se kertoo että sen ajan egyptiläiset todella uskoivat niin.
4: Jos tutkitaan esimerkiksi Suomalaisia, ei riitä että Tacitus on kuvannut fennejä "Germania" -teoksessa, mm. seuraavasti: "Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista." Itse asiassa epäillään että tämä on vain stereotypia siitä miksi fennit on katsottu, jolloin se ei kerro miten täällä elettiin. Kyseessä on kuulopuhe, ei fakta. Toisaalta myöhempi lähde "Saxo Grammaticus" ei olisi yhtään luotettavampi lähde. Siinä fennit nähdään alempina ihmisinä, jotka elävät amatsonien, koirankuonolaisten ja kyklooppien ja yksijalkaisten keskuudessa. Heidän aseensa olivat alkeellisia, mutta he olivat kovia poikia taikomaan. Fennit olivat vahvan taikuuden osaajia. Näillä molemmilla teoksilla on luonnollisesti historiantutkimukselle arvoa. Mutta jos ja vain jos fiktio osataan seuloa faktoista.
Vertailun kannalta vaikeaa on se että perinteet eivät ole pysyviä: Uskonnot ja uskomukset paitsi keksitään ja ne menettävät viimeiset palvojansa, myös siinä välissä muuttuvat. Itse asiassa niiden säilyminen suullisena perinteenä on esimerkiksi Boyerin mukaan käytännössä mahdotonta. Tämä ei tarkoita sitä että osa elementeistä ei voisi olla hyvinkin vanhoja. On kuitenkin hankalaa nähdä mitä nämä säilyneet elementit ja tulkinnat ovat, se vaatii vähintään vertailuja muihin lähteisiin.
Eli lähteissä sekä niiden tulkinnassa on oltava huolellinen :
Siksi esimerkiksi perustelut sille, että juutalaiset ovat olleet tarkkoja voidaan tarkistaa vertailulla: Otetaan eri aikaisia kirjoituksia ja verrataan. Heidän kirjoituksensa eivät ole muuttuneet. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä että kertomukset eivät olisi muuttuneet ennen kirjaamistaan. Voihan olla että kirjattua uskontoa on pidetty tärkeänä ja sitä on kopioitu sen vuoksi. Se, että kirja leviää nopeasti ja muuttuu vain vähän helpottaa tietysti sen arvokkuutta historiallisen tutkimuksen välineenä. "Harry Potterkin" on levinnyt laajalle ja se ei ole muuttunut pilkkuakaan. Ja siinäkin mainitaan tosiasioista, kuten paikka nimeltä Lontoo. (Ehkä olettekin kuulleet siitä?)
Tietenkään heikkouksien löytäminen ei tarkoita että menetelmää ei voisi käyttää. Se päin vastoin tarkoittaa sitä että kun näitä otetaan huomioon, saadaan hyviä tuloksia. Eri häiriötekijöitä saadaan pois ja tulokset ovat tieteellisiä eivätkä satuilua. Tässä on muutamia karkeita ohjenuoria:
Ainakin seuraavat voisi mainita.
Hyvä tutkimus tukeutuu tämän hetken historialliseen tutkimukseen: Siksi väite siitä että Atlantiksessa on vieraillut avaruusolentoja on erikoislaatuinen ja siltä pitää vaatia isommat todisteet kuin jollekin muille väitteille. Mullistavat löydöt on muutenkin todistettava paremmin. Toki yksityiskohtia voidaan tarkistaa ja se voi kumota jonkun luulon vääräksi, ja jos vakuuttava aineisto atlantislaisten avaruusolennoista löytyy - vaikkapa sieltä löytyy sarkofagi, jossa on avaruusmuukalaisen muumio - nämä tulkinnat on otettava vakavasti (mutta ei aikaisemmin). Tämän lisäksi sen olisi olla johdonmukainen, eli selittäminen perustuu lähtöoletuksiin jotka eivät ole sisäisesti ristiriitaisia. Selityksen olisi katettava iso kokoelma faktoja. Tässä kohden historiassa selitys joka perustuu toisistaan riippumattomiin lähteisiin on parempi kuin sellainen jonka takana on vain yksi lähde tai lähdetyyppi= Lisäksi eri menetelmien ja tieteenalojen ristiinkäyttö vahvistaa tutkimusta: Esimerkiksi kielitiede, arkeologia, geneettinen sukulaisuus ja muu aineisto voivat tukea näkemyksiä ja niiden käyttö ja sopiminen tekee siitä paremman.
Jätän loppuun sellaisen, jonka ihmiset osaavat melko usein ajatella ilman että virhe näyttää helpolta, vaikka se perustuu samaan logiikkaan joka ainakin Jehovan Todistajien kohdalla on ilmeisen automaattinen ja sen huonoutta on vaikeaa näyttää:
Tämä koskee esimerkiksi frenologiaa(kallon muoto määrää luonteen) ja monia muita näkemyksiä joita on ennen pidetty tieteellisinä. Harva ihminen esimerkiksi ottaa flogistonia (tulielementti joka poistuu aineesta sen palaessa) vakavasti. Päin vastoin, sitä käytetään usein esimerkkinä siitä miten "ennen on tiedetty väärin". Silti nämä esiintyvät vanhoissa lähteissä, ja ne viittaavat asioihin joita nykyäänkin pidetään faktoina. Niitä ei itse asiassa pidetä nykyään uskottavina koska tiede on osoittanut että ne ovat erheellisiä, niitä pidetään epäuskottavina eikä havaintojen näytetä todistavan niiden puolesta. Kukaan ei esitä että "kun tuokin kohta on tosi, tämänkin on oltava". Ehkä se on se aika, joka mystifioi ja liittää ajatteluvirheeseen leiman "hieno päätelmä". Tai sitten se on aihe: Mystiset pedot, jumalat, aarteet ja muut "coolit" aiheet näyttävät olevan suositumpia tämän virhekäsittelyn kohteena. Uskon kuitenkin että mystifiointi tulee kuitenkin ennen kaikkea tulkitsijan omien korvien välistä.
= Näissä jossa on takana on esimerkiksi sama ideologia. Jos löydetään 100 roomalaista kirjailijaa jotka kuvaavat Tacitusta mukaillen fennejä, se vahvistaa toki sen että roomalaiset todella uskoivat niin. Sen sijaan se ei vahvista että fennit olisivat todella olleet sellaisia. Itse asiassa tässä kohden on hauska tietää että majavan kivesten puremiselle on useita roomalaisia lähteitä. Ei se silti totta ole.
(Chris Turney, "Luut, kivet ja tähdet")
Historian ajatellaan olevan helppoa. Esimerkiksi tänään sain käsiini tuoreen Jehovan Todistajien julkaisun, jonka pahaa aavistamaton uusi alueen kiertäjä minulle toi ilmeisen tuntematta kyseenalaista mainettani tällä alueella. Niinpä sain käsiini lehden, jonka otsikossa lukee "Herätkää! Toukokuu 2009". Sen sivu 11 esittelee Michail Jursan tekemän löydön, kuitin, jossa on nimi, Nebo-Sarsekin. Hänet on mainittu Raamatussa ja kuitin sisältö kertoo hänen olleen juuri sitä, mitä Raamattukin hänen kertoo olleen. Tämä tietenkin tukee sitä että Raamattua voidaan käyttää arkeologian apuvälineenä. Mutta se ei tee kaikkea siinä mainittua todeksi. Se ei ole "arkeologinen todiste Jumalasta", vaikka se toki onkin todiste siitä että Raamattua kannattaa selailla historiallisellakin perspektiivillä.
Tässä on hyvä ottaa esiin pari esimerkkiä:
1: Plinius vanhempi. Hän loi teoksen "Historia Naturalis". Hän käytti siinä yli 2000 lähdettä, eli muuta kirjoitusta. Hän ei keksinyt juuri mitään itse, vaan uutterasti tutki ja tiivisti sen ajan viisautta. Tätä käytetään arvokkaana apuna historiantutkimuksessa, esimerkiksi aatehistoriassa selvitetään mitä sen ajan ihmiset uskoivat ja kokivat. Kuitenkin Plinius käytännössä kirjoitti kritiikittömästi kaiken. Tämän vuoksi kirjassa on myös taruja maan ja taivaan väliltä: Granaattiomenista kirja kertoo arvokkaan tiedon, jonka mukaan jos ilman vyötä avojaloin poimii peukalon ja nimettömän avulla kukkanupun ja tällä sivelee silmiä, on koko vuoden vapaa silmäsairauksista. Hän kertoo myös yksisarvisesta. Lisäksi opimme että majavaa ei kannata jahdata, koska sen kivekset ovat arvokasta lääkettä ja majava tietää tämän ja siksi jos lähdet jahtaamaan sitä se puree kiveksensä irti jotta et saisi niitä. Samoin kirja esittää että belemniitti -kiven kautta syntynyt kalkkeuma olisi "ilves-kivi" jonka nimi johtuu siitä että se on ilveksen virtsaa, jonka ilves on haudannut piiloon jotta ihmiset eivät saisi sitä. Sekin oli arvokas lääketieteellinen apu. Kirja onkin arvokas juuri siksi että se tarjoaa näkökulman sen ajan uskomuksiin. Toki se sisältää myös arvokasta tietoa muun muassa sen ajan maustekaupasta. Kukaan ei sano että erikoiset kohdat veisivät kirjalta arvon niiden kaupankäynnin kohdalla eikä toisin päin.
2: Heinrich Schliemann innostui jo lapsena Troijan sodasta ja hän halusi osoittaa että Homeros ei vain runoillut vaan että paikka oli todellinen. Hän opetteli itse vanhaa kreikkaa jotta voisi lukea tekstit alkukielellä. Hän oli amatööri, mutta hän löysi kuvaillulta paikalta kaupungin. Valitettavasti hän oli väärässä, koska kaupunki oli vanhempi. Kuitenkin myöhemmin huomattiin että Troija oli hävitetty ja Schliemann oli kaivanut oikean kohdan läpi sitä huomaamatta. Hän onnistui ja Homeroksen runosta löytyi oikea paikka ja kaupunki. Harva silti väittää että tämä tukisi sitä että joskus olisi elänut käytännössä haavoittumaton mies, Akilles. (Toki teoriassa voidaan löytää jopa henkilö voi olla todellinen ja hän voi olla ollut sotapäällikkö. Mutta haavoittumattomaksi harva häntä uskoisi?) Myöskään kreikkalainen jumalten joukko ei saa tästä löydöstä todisteita. Toki kirja kertoo arvokkaasti uskomuksista joita Homeroksen ajan ihmisillä oli. Arkeologinen arvo ei tarkoita että kaikki mainitut asiat olisivat tosia.
3: Egyptiläisissä hieroglyfeissä on paljon historiallisia tapahtumia. Niitä ja niiden avulla dynastioita on onnistuttu sitomaan aikaan tarkasti ja yhdistettynä muuhun aineistoon ne tarjoavat runsaasti tietoa siitä kuka on ollut faarao milloin ja missäkin. Kuitenkin niissä on seassa myös propagandaa ja uskomuksia. On hyvä muistaa että samassa lähteessä voi olla faktaa ja fiktiota sekä sinä aikana faktoiksi luultuja asioita. Hieroglyfien historiallisuus, niiden tarkkuus ja arvo ja runsas data ei silti muuta Ramsesta II jumalaksi. Sen sijaan se kertoo että sen ajan egyptiläiset todella uskoivat niin.
4: Jos tutkitaan esimerkiksi Suomalaisia, ei riitä että Tacitus on kuvannut fennejä "Germania" -teoksessa, mm. seuraavasti: "Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista." Itse asiassa epäillään että tämä on vain stereotypia siitä miksi fennit on katsottu, jolloin se ei kerro miten täällä elettiin. Kyseessä on kuulopuhe, ei fakta. Toisaalta myöhempi lähde "Saxo Grammaticus" ei olisi yhtään luotettavampi lähde. Siinä fennit nähdään alempina ihmisinä, jotka elävät amatsonien, koirankuonolaisten ja kyklooppien ja yksijalkaisten keskuudessa. Heidän aseensa olivat alkeellisia, mutta he olivat kovia poikia taikomaan. Fennit olivat vahvan taikuuden osaajia. Näillä molemmilla teoksilla on luonnollisesti historiantutkimukselle arvoa. Mutta jos ja vain jos fiktio osataan seuloa faktoista.
Vertailun kannalta vaikeaa on se että perinteet eivät ole pysyviä: Uskonnot ja uskomukset paitsi keksitään ja ne menettävät viimeiset palvojansa, myös siinä välissä muuttuvat. Itse asiassa niiden säilyminen suullisena perinteenä on esimerkiksi Boyerin mukaan käytännössä mahdotonta. Tämä ei tarkoita sitä että osa elementeistä ei voisi olla hyvinkin vanhoja. On kuitenkin hankalaa nähdä mitä nämä säilyneet elementit ja tulkinnat ovat, se vaatii vähintään vertailuja muihin lähteisiin.
Eli lähteissä sekä niiden tulkinnassa on oltava huolellinen :
Siksi esimerkiksi perustelut sille, että juutalaiset ovat olleet tarkkoja voidaan tarkistaa vertailulla: Otetaan eri aikaisia kirjoituksia ja verrataan. Heidän kirjoituksensa eivät ole muuttuneet. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä että kertomukset eivät olisi muuttuneet ennen kirjaamistaan. Voihan olla että kirjattua uskontoa on pidetty tärkeänä ja sitä on kopioitu sen vuoksi. Se, että kirja leviää nopeasti ja muuttuu vain vähän helpottaa tietysti sen arvokkuutta historiallisen tutkimuksen välineenä. "Harry Potterkin" on levinnyt laajalle ja se ei ole muuttunut pilkkuakaan. Ja siinäkin mainitaan tosiasioista, kuten paikka nimeltä Lontoo. (Ehkä olettekin kuulleet siitä?)
Tietenkään heikkouksien löytäminen ei tarkoita että menetelmää ei voisi käyttää. Se päin vastoin tarkoittaa sitä että kun näitä otetaan huomioon, saadaan hyviä tuloksia. Eri häiriötekijöitä saadaan pois ja tulokset ovat tieteellisiä eivätkä satuilua. Tässä on muutamia karkeita ohjenuoria:
Ainakin seuraavat voisi mainita.
Hyvä tutkimus tukeutuu tämän hetken historialliseen tutkimukseen: Siksi väite siitä että Atlantiksessa on vieraillut avaruusolentoja on erikoislaatuinen ja siltä pitää vaatia isommat todisteet kuin jollekin muille väitteille. Mullistavat löydöt on muutenkin todistettava paremmin. Toki yksityiskohtia voidaan tarkistaa ja se voi kumota jonkun luulon vääräksi, ja jos vakuuttava aineisto atlantislaisten avaruusolennoista löytyy - vaikkapa sieltä löytyy sarkofagi, jossa on avaruusmuukalaisen muumio - nämä tulkinnat on otettava vakavasti (mutta ei aikaisemmin). Tämän lisäksi sen olisi olla johdonmukainen, eli selittäminen perustuu lähtöoletuksiin jotka eivät ole sisäisesti ristiriitaisia. Selityksen olisi katettava iso kokoelma faktoja. Tässä kohden historiassa selitys joka perustuu toisistaan riippumattomiin lähteisiin on parempi kuin sellainen jonka takana on vain yksi lähde tai lähdetyyppi= Lisäksi eri menetelmien ja tieteenalojen ristiinkäyttö vahvistaa tutkimusta: Esimerkiksi kielitiede, arkeologia, geneettinen sukulaisuus ja muu aineisto voivat tukea näkemyksiä ja niiden käyttö ja sopiminen tekee siitä paremman.
Jätän loppuun sellaisen, jonka ihmiset osaavat melko usein ajatella ilman että virhe näyttää helpolta, vaikka se perustuu samaan logiikkaan joka ainakin Jehovan Todistajien kohdalla on ilmeisen automaattinen ja sen huonoutta on vaikeaa näyttää:
Tämä koskee esimerkiksi frenologiaa(kallon muoto määrää luonteen) ja monia muita näkemyksiä joita on ennen pidetty tieteellisinä. Harva ihminen esimerkiksi ottaa flogistonia (tulielementti joka poistuu aineesta sen palaessa) vakavasti. Päin vastoin, sitä käytetään usein esimerkkinä siitä miten "ennen on tiedetty väärin". Silti nämä esiintyvät vanhoissa lähteissä, ja ne viittaavat asioihin joita nykyäänkin pidetään faktoina. Niitä ei itse asiassa pidetä nykyään uskottavina koska tiede on osoittanut että ne ovat erheellisiä, niitä pidetään epäuskottavina eikä havaintojen näytetä todistavan niiden puolesta. Kukaan ei esitä että "kun tuokin kohta on tosi, tämänkin on oltava". Ehkä se on se aika, joka mystifioi ja liittää ajatteluvirheeseen leiman "hieno päätelmä". Tai sitten se on aihe: Mystiset pedot, jumalat, aarteet ja muut "coolit" aiheet näyttävät olevan suositumpia tämän virhekäsittelyn kohteena. Uskon kuitenkin että mystifiointi tulee kuitenkin ennen kaikkea tulkitsijan omien korvien välistä.
= Näissä jossa on takana on esimerkiksi sama ideologia. Jos löydetään 100 roomalaista kirjailijaa jotka kuvaavat Tacitusta mukaillen fennejä, se vahvistaa toki sen että roomalaiset todella uskoivat niin. Sen sijaan se ei vahvista että fennit olisivat todella olleet sellaisia. Itse asiassa tässä kohden on hauska tietää että majavan kivesten puremiselle on useita roomalaisia lähteitä. Ei se silti totta ole.
Tunnisteet:
Boyer,
flogiston,
frenologia,
historia,
Homeros,
Jursa,
Nebo-Sarsekin,
Plinius.sr,
Ramses II,
Schliemann,
Tacitus,
Turney
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
