Vaatimaton ehdotus Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi

Sokaris Korhonen kirjoitti Uudessa Suomessa ajatuksesta jossa eugeniikka parantaisi Suomen kilpailukykyä. Tässä mielessä kyseinen kokoomusnuori on palannut suomalaisen oikeistoideologian juurille. Ja tunnetusti juuret ovat tärkeitä ihmisille ja niitä pitää ylenmääräisesti kunnioittaa ja suosia.

Hänen kannattaisi kuitenkin kenties lukea Björklundin "evoluutiobiologia" -kirjaa jossa käsitellään jalostuksen ja eugeniikan suhdetta. Negatiivisen eugeniikan keinot kun olivat tehottomia sen vuoksi että niissä tähdättiin vammaisiin ja mielisairaisiin. Siis sellaisiin tilanteisiin joissa haitallinen geeniominaisuus oli näkyvä. Ja näiden kohdalla perusongelma oli se, että vammaiset eivät lisäänny kovinkaan usein.
1: Ei siksi että vammaiset eivät olisi seksuaalisia olentoja, kyllä he ovat. Esimerkiksi meillä Keravalla on meidän lähellä heille jonkinlainen keskus/hoitopaikka koska heitä parveilee melko paljon. Muistelen esimerkiksi kuinka eräs nuori Down -poika taannoin oli selvästi mustasukkainen minulle siksi että satuin kävelemään heitä vastaan. Selvä ihastuminen sievään hoitajaan oli havaittavissa. Syy on siinä, että heidän on monesti rasittavan vaikeaa löytää puolisoa.

Jos ajatellaan jalostamista, eugeniikkaa ja muuta on näkökulma luonnollisesti evolutiivinen. (Kreationistikin joutuu käyttämään tässä mikroevoluutiota, eikä tässä kohden liene mitään ongelmaa.) Vammaisuus taas johtuu usein
1: Geenivirheestä joka tapahtuu kromosomitasolla mutta ei ole suoraan periytyvä. Esim. kun minun lapsuudessa kutsuttiin pahalla nimellä mongoloideiksi ei puhuttu mistään sellaisesta jota voitaisiin estää jalostuksella. (En tosin silloin ymmärtänyt miksi niitä jousiampuja-ratsastajia piti jotenkin laittaa laitokseen ja sääliä. Ero mongoliin oli siis hämärtynyt.) Siinä kun viitataan Downin syndroomaan eli 21 -trisomiaan. Joka ei ole äidin tai isän ominaisuus sanan suorassa mielessä. Kromosomi vain kahdentuu väärin ja niitä tulee soluun yksi liikaa. Tämä ei ole geeni, vanhempien alleeli joka siirtyy jälkeläisiin, jota jalostettaisiin.
     1.1: Tästä päästään sivujuonteeksi muistuttamaan siitä että monesti aborttia myydään jonain joka olisi ihmisenjalostusta. Toki tässä tehdään vammaisseulontaa, mutta mitään jalostuksellista järkeä tässä ei ole. (a) Aborttia perustellaan aivan muuta kautta, esimerkiksi vakavan sikiövaurion perusteella abortointi perustuu argumenttitasolla siihen, että ko. yksilön elämä olisi todennäköisesti hyvin vaikeaa/tuskallista. Argumentti on kenties virheellinen mutta se viittaa väitteeseen jossa olisi inhimillisempää "olla syntymättä". Se ei ole rotuhygieninen argumentti. (b) Usein juuri Downin syndrooma joutuu abortoiduksi, joten selvästi tässä ei jalosteta yhtään mitään alleelia pois geenipoolista. Jalostaminen ei toimi edes mekaanisesti. (+) Esitänkin, että rodunjalostusrinnastus on hyvin vahva väärinkäsitys joka perustuu siihen että ihmisillä on naivi ja typerä evoluutiokäsitys ja huono populaatiogeneettisten laskelmien hallinta. Tosin argumentin puolustukseksi voi sanoa että juuri sama ideologian ja arkijärjen sotku joka tuotti eugeniikan tuottaa myös nämä abortin eugeniikkaan rinnastavat argumentit. Ihmiset ovat todella tyhmiä ja tätä kautta tämä argumentti ei ole täysin ontto. Paradoksaalista!
2: Kun mietitään miten jokin vammaisuus ylipäätään on kohtuullisen yleinen voidaan huomata että jos jokin ominaisuus itsessään on hyvin haitallinen, se ei yleisty. Luonnonvalinta ei yleistä yhtään vammaisgeeniä, joten luonnonvalinnan vähyys tai paljous yhteiskunnassa ei selitä niiden yleistymistä. Evoluutio karsii kyllä itse, jos ei muuten niin seksuaalivalinnan kautta, haitalliset ilmenevät ominaisuudet. (Vammaiset saavat mennä avioon, mutta vaikeaa on kumppanin löytäminen heillä, vaikka joku tietysti virheellisesti väittää että ihmisten evoluutio olisi jotenkin pysähtynyt ja valintapaineet lakanneet. Eivät ole.) Suurin osa geneettisesti periytyvistä ominaisuuksista jotka ovat niin yleisiä että niitä tulisi karsia ja niistä voidaan tietää, vaativatkin geenivirheen sekä isältä ja äidiltä. (Lukiotason biologiakin kertoo resessiivisistä alleeleista.) Ja näiden kohdalla surullinen fakta on se, että erilaisia resessiviisiä geneetisiä vaivoja on aivan älyttömän paljon. Ja itse asiassa käytännössä aivan kaikki kantavat muutamaa kappaletta tälläisiä "potentiaalisia pommeja". Eugeniikan vuoksi pitäisi karsia nämä kaikki. Jonka jälkeen ei ole mitään jalostettavaksi. Vammaiset harvoin lisääntyvät, joten tosiasiassa näitä kaikkia ilmenee "kohtuu vähän", frekvenssi menee itsekseen sille tasolle missä se ei aiheuta merkittäviä ongelmia.
     2.1: Resessiiviset ominaisuudet eivät yleisty luonnonvalinnan vähyyden vuoksi vaan ne yleistyvät geneettisen ajautumisen kautta. Ne menestyvät ja säilyvät juuri siksi että ne ovat "piilossa" ja "ilmenevät" vain kun ne ovat molemmissa kromosomeissa. Tällöin luonnonvalinnan vähyys tai paljous ei missään tapauksessa muuta sitä miten paljon niitä ilmenee. Ne yleistyvät ja katoavat lähinnä geneettisen ajautumisen vaikutuksesta. Tämä huomautus tarvitaan koska eugeniikkaa kannattavien mielessä kohtaa usein kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, että ihminen olisi jotenkin lakannut kehittymästä. Ja toinen, usein samanaikaisesti kannatettu, ajatus on se, että yhteiskunta rappeutuu geneettisesti kun vääränlaiset ihmiset lisääntyvät ja luonnonvalinta ei karsi haitallisia ominaisuuksia. Kuitenkin esimerkiksi "National Geographics" viittasi siihen että ihmisen evoluutio olisi itse asiassa viime aikoina nopeutumassa, joten sitä voidaan olla erimielisiä. Larry Moran muistuttaakin siitä että evoluutiota tapahtuu yhä, ja luonnonvalinta vaikuttaa yhä (ja geneettinen ajatuminen vaikuttaa yhä). Itse korostan että seksuaalivalinta ei ole lakannut ja tätä kautta ainakin terveyttä ja kauneutta ja sosiaalisia taitoja korostavat geenit yleistyvät melko varmasti. (Ja vihjaan, että usein tässä unohdetaan kehitysmaat, joissa kuollaan tauteihin ja nälkään, mutta tämä on kenties hyväksyttävää koska tässä välitetään vain oman kansakunnan menestyksestä. Ihminen lajina kohtaa kuitenkin aika kovia luonnonvalinnallisia voimia lajina.) Lisäksi ihmisiä jää teollistuneisakin maissa auton alle siksi että heillä on näköhäiriöitä tai muuten huono kognitio - joka kyllä jollain asteella varmasti korreloi genetiikkaan. Ja he saavat yhä sydänkohtauksia, ja voivat olla "syöpäsuvusta". Ja jokainen eugeenikkokin tunnustaa että kaikki ihmiset eivät saa yhtä paljoa jälkeläisiä, ja lisääntyvät ominaisuudet ovat jotain muuta kuin eisatunnaisia joten by definition luonnonvalinta ei ole lakannut.

Mutta nuo koskivat vammaisuutta. Modernissa jalostuksessa on alettu puhumaan luokkayhteiskunnan käsitesisällöin, mutta ne perustellaan geneettisesti. Ja näin esimerkiksi lapsilisä nähdään köyhien lisääntymiseen kannustamisena joka sitten johtaa periytyviin ja kasvaviin ongelmiin. Tässä ei siis ole kysymys negatiivisesta eugeniikasta vaan positiivisesta eugeniikasta ja sen käsitesisältöjen yleistämisestä. Tässä kohden argumenttini on sitten se, että sivutuotteena toimiva ja oikea eugeniikka - eikä se omituinen versio jota siitä levitetään - johtaa helposti siihen että siitä seuraa BLAD -tyylinen katastrofi. Nautojen BLUP -jalostus on älyttömän tehokasta. Sen sivutuotteena kävi niin että terveet ja menestyvät naudat yleistyivät niin tehokkaasti että piilossa oleva resessiivinen ominaisuus pääsi leviämään tosi yleisesti nautojen geeneihin. Ja sisäsiittoisuutta välttävät mutta maksimiteholla edistymistä hakevat jalostajat yleisti BLAD -taudin ongelmallisen isoon osaan populaatiota. Resessiivinen ominaisuus yleistyi ja kun aivan lähisukuisia ei risteytetty koskaan kekenään, se yleistyi melko suureen osaan populaatiota ennen kuin sitä alkoi ilmenemään sellaisessa määrin että siihen osattiin kiinnittää huomiota. Tämänlaisten asioiden hallinta vaatii sitten geenitarkastuksia. Ja tarkastus tarjoaa vain tiedon, keinoina on lisääntymisen rajoittaminen - ja mahdollisesti sairastuneen osapopulaation surmaaminen. Tätä emme totisesti halunne tehdä ihmisillä.

Haluaisin kuitenkin nähdä, mitä tapahtuisi jos eugeniikkaa tehtäisiin kuten se hallituimmillaan tehdään tuotantoeläimillä. Katsotaan esimerkiksi siipikarjaliittoa. Jos ihmisiä jalostettaisiin kuin kanoja, ei enää noudatettaisi rotukonstanssioppia, jossa rotuja olisi jalostettava puhtaana. Sen sijaan puhutaan hybrideistä. Roduista on siirrytty linjoihin ja hybrideihin. "Myyntiin menevä jalostustuote on tavallisesti neljän tien risteytys eli polveutuu neljästä puhtaasta linjasta. Kahta linjoista käytetään isälinjan tuotantoon (vanhempaispolven kukkolinja) ja toista kahta emokanalinjan tuotantoon. Puhtaiden linjojen tuotosten ja koeristeytysten perusteella valitaan käytettävät linjat tai valinta perustuu esim. takaisinristeyttämisen tuotantotuloksiin." Tämä on käytössä myös sioilla. Tässä huomiotaherättävää on se, että esimerkiksi lihaksi menevät siat ovat terveitä, suuria ja hyvinvoivia sen vuoksi että niiden kohdalla heteroosi on maksimoitu. Heteroosi taas ei periydy, koska se tarkoittaa sitä että samassa kohdassa (lokuksessa) on toisessa kromosomiparissa erilaisia versioita (alleeleja). Periytyminen taas on kromosomien ja geenien, ei kromosomiparien, kopioitumista ja siirtymistä. Heteroosin tuottava yhdistelmä hajoaa meioosissa.

Siksi jalostuslinjat koostuvat aivan eri yksilöistä kuin ne jotka menevät lihoiksi. (Tämä on se opetus jota haluan tässä korostaa vahvasti.)
1: Parhaat, vahvimmat ja menestyneimmät yksilöt eivät löydy jalostuslinjalta, koska niissä tähdätään periytyvään osioon. Nämä tuottavat jalostuslinjan yksilöitä "ryhmän sisällä" mutta ne menestyneet, heteroosilla boostatut, yksilöt sitten syntyvät eri jalostuslinjojen kesken. Tässä puhutaan nimenomaan monikulttuurisuudesta, ja tämä olisi kannustus monirotuisuuteen.
   1.1: Ajatus joka varmasti ei olisi miellyttänyt rotupuhtausopistaan intoilevaa Hitleriä. Eikä suurinta osaa ihmisjalostusta kannattaville muutenkaan, joskin varmasti hieman eri syistä. Pakkoavioliitot kauhistuttavat enemmän kuin se, että älyllinen ja terveydellinen maksimi saavutettaisiin mulattien voimin.
2: Heteroosin kautta boostatut taas sitten eivät lisäänny, ne kun tuhoaisivat jalostuslinjojen hallittavuuden.

Nautapaavi on
ihmeissään.
Miksi heidän rotunsa
jalostusmenestyksestä
ei otetakaan innolla
oppia sovellettavaksi?
Eikö se ollut jalostusta,
genetiikkaa ja evoluutiota
eikä mitään porvarien
köyhäin dissaamista?

Jostain syystä tämäntyyppiset ehdotukset eivät ole saaneet kovin suurta suosiota edes kokoomusnuorissa. Minä esitän vaatimattoman ehdotuksen sijasta vaatimattoman kysymyksen. Miksi eivät? Jos jalostus todella on se tie menestykseen, miksi tässä sitten kikkaillaan niin eikö pitäisi kertoa mitä jalostus mekaanisesti käytännössä on, jotta voidaan nähdä että tämä todella myös jalostaa kansaa? (Ettemme toista aiempien eugeenisten projektien fiaskoja, joissa tuotetaan turhaa kärsimystä ilman että rotu oikeasti edes on jalostunut yhtään mihinkään.) Jos sitä todella noudatetaan tiedettä ja tekniikkaa, niin miksi jalostuspuheissa nojataan naiviin ja virheelliseen näkemykseen tehokkaasta jalostuksesta sen sijaan että saman tien iskettäisiin kortit pöytään ja näytettäisiin mitä tehokas kansakunnan rodun suunnittelu menestyksen maksimoinniksi vaatisi?

On toki helppoa puhua luokkaeroista geneettisenä ominaisuutena, mutta jos aiheena on eugeniikka, aihe on pakko käsitellä ideologis-humanistisen kulman sijasta teknis-pragmaattisesta kulmasta ja miettiä miten se jalostus sitten toteutetaan. Sillä humanistista puolta tarvitaan sen miettimiseen onko asia oikein tehdä, ja se miten tavoitteeseen päästään on sitten hyvin kylmää mekaniikkaa.

Eugeniikan kasvot

"Suomessa säädettiin vuonna 1935 laki, jonka mukaan vajaamielisiä ja mielisairaita voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Vuonna 1950 säädetyn lain mukaan naisen oli halutessaan mahdollista keskeyttää raskaus, mikäli hänen itsensä tai lapsen isän vaikea perinnöllinen mieli- tai ruumiillinen sairaus periytyisi myös lapselle. Vuoden 1970 jälkeen sterilointi on ollut mahdollista vain asianomaisen pyynnöstä, tai hänen laillisen edustajansa hakemuksesta jos henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloimisen merkityksen. Vuoden 1929 avioliittolain mukaan itsesyntyinen epilepsia oli esteenä avio­liitolle, paitsi jos tasavallan presidentti myönsi luvan. Kaksi synnynnäisesti kuuromykkää ei saanut mennä avio­liittoon keskenään. Nämä rajoitukset olivat voimassa vuoteen 1969 saakka. Nykyään mikään perinnöllinen sairaus ei ole avioeste."
(Wikipedia, "Eugeniikka")

Lauri "Tahko" Pihkala tuo monelle varmasti mieleen urheilun. Hän on mies, joka on luonut meille pesäpallon. Ja hänen ansiostaan minun syntymäpäiväni ovat aina loma-aikaan ; Hän toi meille hiihtoloman.

Hannu Lauerman "hyvän kääntöpuoli" korostaa hänestä toista puolta. Sitä, että hän kannatti eugeniikkaa. Esimerkiksi s. 175 Lauerma mainitsee "Lauri "Tahko" Pihkala (1888-1981), suomalaisista urheiluvaikuttajista kaikkien aikojen merkittävimpiä, pesäpallon ja koulujen hiihtolomien ideoija, oli huolissaan "sakkakerroksen ylivoimaisesta hedelmällisyydestä". Ajateltiin että sen vuoksi vankilat ja mielisairaalat täyttyisivät." Pihkalan veli Matti veti asiat vielä pahemmaksi - hän kun "kannatti suorasanaisesti pakkosterilointeja, eikä hän rajannut kohteita köyhiin ja vammaisiin, vaan katsoi että "elostelijat ja tärkkikauluksiset keppiherrat on puhdistettava suomalaista rotua pilaamasta"."

Myös wikipedia muistuttaa tästä puolesta "Poliittisilta mielipiteiltään Tahko Pihkala oli nykynäkemyksen mukaan äärioikeistolainen, joka tunsi vetoa muun muassa sosiaalidarwinismiin, eugeniikkaan ja rodunjalostukseen. Olennainen osa Pihkalan liikuntaideologiaa oli ajatus voimakkaan suomalaisen soturirodun luomisesta. Pesäpallon kehittäminen oli osaltaan sotilaskoulutuksen luontaista tukemista."

En ota tätä esille pilkatakseni. Otan tämän vastaan sitä kautta, että nykyaikana eugeniikka yhdistetään erityisesti "evolutionismiin" ja "ateismiin". Hyvin monen mielikuvissa eugeniikka on seurausta sydämettömyydestä johon päädytään kun Yhteiset Perinteiset Arvot unohdetaan. Tässä kuitenkin unohtuu se, että tosiasiassa eugeniikka on parhaimmillaankin soveltavaa evoluutiota, ihmisten jalostusta. Ja tämä tekee siihen tietyn yhteiskunnallisen kulman. Nimittäin sen, että eugeniikka on perustaltaan etatistista ja utilitaristista ; sen sijaan evoluutiomekanismeilla on tässä kohden pelkästään välineen rooli. Sen vuoksi on oleellista huomata, että oikeistolainen kansallistunne vetosi Pihkalaan, ja tämän yhteys eugeniikan kaltaisiin näkökulmiin ei siis ole sattumaa.

Itse asiassa nykyaikana eugeenisia helmiä ei tarvitse etsiä kaukaa. Oikeistolaisilla ja konservatiivisilla vaikutteilla on tähän yhä tänäkin päivänä jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi "Jaskan Pauhantaa" -blogi sivaltaa muistutuksen "Etenkin koulutetuilla eli keskimäärin fiksummilla naisilla lapsiluku jää alhaisemmaksi, mikä merkitsee väestön geneettistä itsemurhaa." Takkiraudassa nostetaan esiin täsmälleen samaa ja esittää selitykseksi "Eikö jokaisen elollisen organismin halu ole lisääntyä ja täyttää maa? Eikö se ole syväkoodattu meidän geeneihimme? On - mutta älykkyys merkitsee suurempaa vapausastetta ja suurempaa kykyä ajatella järjellään tunteittensa sijaan." Takkiraudassa myös rotujen älykkyyserot ovat toistuvasti esillä. Hän sitoo rodut geneettiseen älykkyytteen ja tämän leveysasteisiin "On selvää, että älykkyys on suurimmaksi osaksi genetiikkaa, mutta siihen vaikuttavat myös ympäristötekijät. Ja ruukinmatruuna on jo melko varma veikkaamaan, että älykkyyteen liittyy hyvin vahva epigeneettinen komponentti." Ja kun käyttää googlea ja hakee rodun ja älykkyyden välistä suhdetta, päätyy "hommafoorumille". Ei suinkaan "ateistien allianssiin", tai "evonkelistojen naturalismipalstalle". Samassa paikassa moni korostaa että homoseksuaalisuus on luonnotonta ja että kristillinen kulttuuri on hyvä asia. ; Tämä muistuttaa siitä, että eugeniikka ei ollut nihilistiateistien vaan kristillisen oikeiston suosima asia. Tämä asettaa tietyn huvittuneisuuden siihen intoon jolla natsikorttia heilutellaan liberaaleihin ateisteihin fundamentalistisen oikeiston, etatistista kristillistä kulttuuria kannattavien, kristittyjen pseudotieteilijöiden ... puolella.

Jos meidän tulee etsiä eugeniikalle kasvoja, saamme siihen kristityn siveysintoilija Kelloggin, länsimaisen valkoihoisen rodun ihannetta ajavan Tarzanista tarinoivan Bourroughsin ja suomalaisen punaposkisen pesäpalloilija Pihkalan. Ideologinen kytkös pätee yhä. Ja samoin huolipuheet geenien rappeutumisesta ovat täsmälleen samoja joilla eugeniikkaa aikanaaan oikeutettiin.

Ja ei. Tästä ei seuraa sitä, mitä te luulette. Sillä kun oikeasti katsotaan ketkä erityisesti heiluttavat eugeniikkakorttia demonisoivin sävyin nykyään. Niin tahoksi nousee juuri samat tahot. Moni kristitty perussuomalainen inhoaa "kansalliset arvot unohtaneita liberaaleja", jotka ateismissa ja nihilismissään voivat tehdä mitä vain maan omille kansalaisille. "Takkirauta" -blogin kirjoittaja vihaa eutanasiaa koska se on hänestä portti eugeniikkaan. "Eutanasian jäljet todella pelottavat, ja se on kaikki tapahtunut jo yhden kerran. Jos joku nillittää jotain kaltevan pinnan argumentista, niin todettakoon, että se on täysin validi argumentti silloin, kun syy-seurausjatkumo on ilmeinen. Eutanasia käy käsi kädessä eugeniikan kanssa, ja se on eugeniikan ruma kaksoisveli. Ensimmäisenä eugeniikasta pohtivat valistusfilosofit, ja 1800-luvulla eutanasialiike oli Euroopassa valtavirta-ajattelua, mutta vasta Kolmas valtakunta todella meni sanoista tekoihin."

Onkin aivan väärin syyttää vaikka hommafoorumilaisia rodunjalostuksesta tai eugeenisista projekteista. He vihaavat eugeniikkaa syvästi. Vaikka vihan kohde ei ehkä ole oikein kohdistettu, ja tulkinnat eugeniikan taustasta ovat pahimmillaan pseudohistoriaa, tämä ilmiön demonisointi kertoo kaiken oleellisen. Sen, että asiaa ei olla kannattamassa.

Suuntaus ei ole rasistinen siinä sävyissä. Itse asiassa voidaan huomata että kaikki puheet jotka sävyttyvät eugeniikankaltaisuudella ovat itse asiassa jotain aivan muuta. Eugeniikassa kauhistellaan eniten ns. negatiivista eutanasiaa. Eli murhia ja pakkosterilointeja. Vähemmälle kauhistelulle on jäänyt positiivinen eugeniikka jossa yritetään enemmänkin kannustaa tiettyjä ihmisiä lisääntymään. Ja itse asiassa esimerkiksi "Jaskan Pauhanta" -blogi on siitä mainio esimerkki, että tässä blogissa ei edes sanota että positiviista eugeniikkaakaan tulisi harrastaa. Se tuottaa lähinnä huomioita.

Toki joku voisi sanoa että slippery slope olisi pätevä argumentti jos syyseuraus -yhteys on selvä ja väistämätön. Ja selittää, että yhteys on pätevä koska asia on jo kokeiltu ja nähty. Näin ei tietysti ole. Esimerkiksi itse korostan että eutanasia on individuaalista, se muuttuu eugeniikaksi jos ja vain jos yhteiskunnassa on etatistiset arvot, joissa keskusjohtoisesti ajatellaan "kansan parasta" ja tätä utiliteettia sitten lähdetään tavoittelemaan kannustuksin. Näin ollen eutanasian ja mummojen kansanmurhan välillä on täsmälleen sama kuilu joka estää perusoikeistokonservatiivia muuttumasta rotua jalostavaksi kansanmurhaajaksi. Kuilu on ylitettävissä, tämän historia näyttää. Mutta tosiasiassa kuilu on niin suuri, että minun on hyvin vaikea kuvitella että vaikkapa hommafoorum olisi oikeasti jokin holokaustisen kansanmusiikkijuhlaa suunnitteleva murhanhimotaho. Evoluutioteorian kannattajana olen tottunut että humanisti-liberaalipuolelta tulee helposti "jäljet pelottavat - siis slippery slope on perusteltu" -asenteista materiaalia. Ja tiedostan että yhteys on roskaa. Ja kykenen soveltamaan tätä huomiota perussuomalaisiin, siitä huolimatta että taho ei itseäni ns. "niin hirveästi miellytä". (Olisi toki miellyttävää jos he osaisivat palauttaa palveluksen ja tiedostaa mikä onkaan evoluution kannattamisen tai eutanasian kannattamisen epäyhteys eugeenisiin projekteihin.)

Utilitarismi iskee aika tehokkaasti yksilöihin, jopa silloin kun siitä on hyvin suuria kansanterveydellisiä hyötyjä. Jossain määrin jo positiivinen eugeniikkakin korostaa tätä puolta ; Jos koulutettu ihminen tiedostaa että ei halua lapsia ja tekee tälläisen päätöksen - kuten esimerkiksi meillä on tehty - yhteiskunnallinen utilitarismi voi korostaa että jatkossa tarvitaan veronmaksajia ja työntekijöitä. Tarve on kuitenkin yhteiskunnan eikä minun tarve. Itse asiassa yhteiskunta joka ajaa positiivista eugeniikkaa eräässä mielessä yrittää rangaista ja orjuuttaa yksilöitä omien etujensa vuoksi.
1: Tämä huomio on toki Suomen kannalta hieman ikävä, että maamme on arvoissaan ja tavoissaan nimenomaan hyvin etatistinen ja utilitarismi on strategiana meillä oleellisessa osassa yhteiskuntasuunnittelua. Ajamme "yhtenäisyyttä" ja tämän rinnastaminen "sosiaalisuuteen" on niin vahvaa että maallistuneen maamme "kansankirkko" onnistuu kellumaan lähes pelkästään tämän yhden asenteen varassa. Tässä mielessä suomi on eutanasian kannalta pahempi maa kuin belgia. Belgia, jonka eutanasiaan liittyviä riskejä on kieltämättä törkeästi, tarkoitushakuisesti ja valehtelua välttämättä, liioiteltu, on kenties huono vertailukohta siinä mielessä, että suomalainen kulttuuri on hyvin vahvasti "oman kansan murhaajamaa". Jos islam hyökkää vihollisia kohtaan ja katolinen kirkko on tehnyt uskonsotia, on protestanttisten uskontojen riesana olleet noitavainot joissa vainon kohteena ovat olleet oman yhteisön jäsenet. Tasapäistämisen henki on maassamme varsin väkevä. Siinä missä muissa kulttuureissa vääränlaiset kenties hakataan-kunniamurhataan, suomalainen kulttuuri piinaa ihmiset sosiaalisella eristämisellä ja kiusaamisella hirteen, itsemurhaan. (Jonka yhdeksi erikoistapaukseksi voidaan asettaa myös eutanasia.)

Luonnollisesti ymmärrän että jalostus onnistuu jos on genetiikka. Ja ymmärrän että älykkyydessä ja muissa ominaisuuksissa on eroja jotka ovat ainakin osittain geneettisiä. Ja tiedostan että eugeniikkaprojekti olisi mahdollista tehdä - se tosin täytyisi tehdä hyvin eri tavalla kuin miten se aikanaan toteutettiin ; Se, mitä tein omaa päättötyötäni (tuotantoeläinjalostus) tehdessäni opetti sen että eugeniikkaprojektissa ei ollut jalostusteknisesti oikein mitään järkeä. Se oli tehotonta puuhastelua jossa edistyminen oli minimaalisen hidasta suhteessa siihen panostettuihin resursseihin.

Mutta toisella tavoin toteutettuna ihmisten jalostus olisi hyvinkin mahdollista. Se, että näin voidaan tehdä ei tee siitä sen enempää oikein kuin siitä että ihminen voi haastaa riitaa tai räjäyttää ydinpommin on seurauksena että nämä teot olisivat oikein. Lähtisin tälläiseen projektiin vasta jos kannattaisin hyvin vahvaa etatismia ja utilitarismia. Olen "liian vähän kommunistinen tai monokulttuurinen" luottaakseni minkäänlaiseen yhtenäiskulttuuriin tai keskusjohtoisuuteen tämänkaltaisessa asiassa jossa vaaditaan katsetta tulevaisuuteen. (Esimerkiksi jo termi "älykkyys" ja sen sitominen "kansalliseen rappioon" vihjaa siihen että ominaisuuksia katsotaan evolutiivisesti katsoen melko tarkoitushakuisesti ja monomaanisesti.) Identiteetin käyttö tässä vaikka kansallistunteen ja sukuperimän kautta ovat lähinnä manipulatiivisia silmänkääntötemppuja joilla tätä yritetään toteuttaa ilman että kukaan kiinnittäisi siihen huomiota. (Kukaan minua tyhmempi ei ole oikeutettu minun johtamiseeni minkäänlaisessa käskytyksessä. Ja jokainen minua viisaampi on minulle korkeintaan potentiaalinen nenästä vetäjä ja siksi epäilyttävä.)

Viisto perä - eli miten eugeniikka ei onnistu koska natsit olivat kommunisteja

Facebookissa keskusteltiin ylläolevasta kuvasta. Siinä näkyy että saksanpaimenkoirat ovat jalostettu rotu. Muutos on silmiinnähtävä. Tämä on jotain joka on samanaikaisesti tuttua, että monille hieman taustoiltaan vierasta. Ja mielestäni tämä on mainio esimerkki siitä, miten (a) jalostus toimii tehokkaasti (b) jalostus ei usein toimi. Ja molemmat kohdat tapahtuvat usein samanaikaisesti.

Saksanpaimenkoiran rotumääritelmässä sanotaan, että lantion tulee olla pitkä ja hieman laskeva (n.23°). Rotumääritelmätkin ovat varmasti muuttuneet ajan myötä vastaamaan kasvattajien mieltymyksiä ulkonäön suhteen ja jalostuskseen valitaan yksilöt joilla on ominaisuudet mitä milloinkin halutaan. Sillähän ei sitten olekkaan merkitystä miten sairaita niistä tulee. Saadaan mitä halutaan ja kaupantekijäisenä tulee helposti se, mistä ei välitetä. Saksanpaimenkoirien muodon sivutuotteena on tullut lonkkavaivoja.

Kun mietitään koirarotuja, etenkin epäterveitä koirarotuja, on sairauksien syntyyn käytännässä kaksi reittiä. Joskus ulkonäköön liittyvät rotumääritelmät ovat maali, johon mennään ja tästä seuraa esimerkiksi tylppäkuonoisuutta joka vaikeuttaa hengitystä. Mutta tosiasiassa tapahtuu myös niin, että ensin jalostetaan huolimattomasti, geneettistä ajautumista ja sukusiitosastetta miettimättä ja hirveästi pentuja muutamien yksilöiden tai lähisukuisten linjojen kautta lisäännyttäen. Ja tässä prosessissa tehdään bugi ja sitten tätä aletaan kutsumaan ominaisuudeksi ; Onhan huippuyksilöiden jälkeläisille kertynyt näitä piirteitä joten sitä aletaan kutsumaan laaduksi.

Menetelmällisesti ja tieteellisestä ongelmien syntytavat ovat näissä eri. Ensimmäisessä vaikuttaa suora jalostuspaine, jälkimmäisessä kysymys on muusta, yleensä geneettisestä ajautumisesta. Jälkikäteen eroa voi olla vaikeaa nähdä. Esimerkiksi minulla ei ole riittäviä taustatietoja jotta voisin tietää, onko saksanpaimenkoiriin jalostamalla saatu luisuperä valintapaineella rakennettu muutos, vai onko geneettistä ajautumista siitä että on valikoitu yksiä ja tiettyjä niin että kaikki piilevät alleelit tulee esiin ja kaikki muutkin yleistyneet. -Lisääntyessä kun ei monistu vain yksi geeni, monta kromosomia muuta tavaraa tulee ikään kuin kaupantekijäisinä.
1: Joskus tieto on selvä. Esimerkiksi monien rotujen epilepsia-alttiutta ei varmasti ole haettu tai jalostettu missään vaiheessa. Luisuperä ja lonkkavika ovat tässä suhteessa epäselvempiä koska kyseessä on näkyvä piirre jota voidaan hakea "esteettisistäkin syistä".

En tietenkään ole tässä pilkkaamassa jalostusta itsessään. Olen nostamassa esille sen, mikä opinnäytetyötäni tehdessä tuli vastaan. Eräässä käyttämässäni lähteessä sanottiin aivan suoraan, että saksalaisten rotupuhtausoperointi ja englantilaisten eugeniikka olivat epätoimivaa jalostussuunnittelua ; Kun valikoin Björklundin "Evoluutiobiologia" -teosta, valintani syy oli se, että siinä oli evoluutiolaskelmia. Oli jännittävää kohdata sen sisältä tämänlainen sivumaininta eugeniikasta, rinnastettuna suoraan kirjassa opetettuun käytäntöön. Kirjan oppi on siis tavallaan se, että ihmisiä siis voitaisiin halutessa jalostaa, jos siihen olisi tarvetta kuten kirjan kirjoittaja itse ei näe sille olevan tarvetta, mutta ajatus eugeniikasta oli huono. Tämä johtui muutamasta seikasta;
1: Karsintakeskeisyys. Esimerkiksi vammaisten karsinta tappamalla on merkityksetöntä, koska vammaisten lisääntymisprosentti on muutoinkin tavallista alhaisempi. Ja evoluutio välittää lisääntymisestä, ei siitä kuka on elossa ja onnellinen! Yhä tänäkin päivänä on silti helppo löytää ihmisiä jotka näkevät että vain karsinta painaa. Että on "positiivista valintaa" jossa tiettyjen ihmisten lisääntymiseen kannustetaan ja "negatiivista valintaa" jossa joitain karsitaan tai kastroidaan.
2: Eugeniikassa ei huomioitu sitä, että valtaosa piirteistä ovat väistyviä JA että kaikkia väistyviä ongelmia on niin paljon että jokaisella ihmisellä on keskimäärin parikin ongelmallista alleelia. Kun näiden yhteismäärä on valtava, mahdollisuus siihen että kaksi juuri tiettyä osuisi samaan yksillöön on epätodennäköinen. Valintapaine tämänlaisiin on vaikea toteuttaa. Sairaiden karsinta ei helposti muuta mitään (kohta 1) ja vaikka vaikuttaisikin, siinä edistyminen olisi populaation kannalta marginaalista. Sillä hallittu edistyminen liittyy aina valintapaineeseen sukupolvea kohden, ominaisuuden periytyvyysasteesta ja näkyy yhteiskunnassa sukupolven pituuden määrittämässä tahdissa. (Tarkan arvion saa tehtyä jalostajan yhtälöllä.)
3: Jalostus on kokonaisuus. Esimerkiksi jalostuksessa merkittävä BLUP -idea rakentuu matriisilaskennalle joissa on hyvin useita piirteitä ja niistä olevia tietoja ja tärkeysasteita. Tällä yritetään hallita sivutuotteita ja ikäviä yllätyksiä. Ihmisten jalostamisessa taas lähinnä on tuijotettu yksittäisiä piirteitä kuten epilepsiaa, skitsofreniaa, tai sitten katsottu jotain geneettisesti vaikeasti määriteltävää juutalaiseen kansaan kuulumista.

Jostain syystä eugeniikan kannattajat eivät keskittyneet siihen, mihin jalostajat nykyään kuluttavat paljonkin aikaa. Eli siihen, keistä tulee lisääntymisparit. Syynä on tietysti se, että on helpompaa määrätä muihin kohdistuvia julmiakin toimenpiteitä kuin tehdä valintoja jotka koskevat esimerkiksi omaa parinvalintaa. Ja koskevat nimenomaan rajoittaen, määräten kenen kanssa pitäisi hässiä yhteiskunnan parhaaksi.

Jalostuksessa onkin tätä kautta parikin ongelmaa;
1: Hallitsematon jalostus johtaa hallitsemattomaan kokonaisuuteen. Pahimpana mörkönä tässä on geneettinen ajautuminen. Tätä vastaan voi kamppailla yhtenäisellä jalostussuunnittelulla, kuten vaikkapa sukusiitosta ja geneettistä ajatumista voi hallita pieniä populaatioita koskevalla menetelmällä, jossa yksilöt jaetaan pieniin piireihin ja niitä pariutetaan "ringissä" tietyssä järjetyksessä geneettisen ajautumisen minimoimiseksi.
2: Hallittu jalostus vaatii paljon tietoa, ja keskushallinnon. Tässäkin saattaa tulla ongelmia. Modernina aikoina tietyt geenitestit nautojen jalostuksessa ovat tarpeen sen vuoksi, että tehokas jalostus vaikutti nautojen maidontuotoskykyyn, mutta sivutuotteena muutama todella häijy resessiivinen alleeli ylestyi hyvinkin laajalle populaatiossa. : Esimerkiksi nautojen BLAD on surullinen muistutus siitä että valinta ja valikoituminen ovat eri mekanismeja. Koska resessiivinen alleeli vaatii kohtuu suuren frekvenssin ennen kuin siitä tulee kunnolla näkyvä, tämänlaisia vahinkoja saatta tapahtua. Niiden kanssa voidaan tietysti hanskata sen jälkeen kuin tieto on saatu.

Ja tästä päästäänkin kommunismiin. Vaikka eugeniikka nähdään oikeistolaisuuteen liittyvänä, se, mitä siinä tosiasiassa tehdään vertautuu aivan täysin suunnitelmatalouteen. Moni toki näkee että "natsit olivat pragmaatikkoja jotka tuhosivat etiikan" ja "kommunistit olivat sosiaalisia jotka tuhosivat yhteiskunnan menestyksen". Nähdäkseni se, mikä pahiten tuhosi kommunismin oli äärimmilleen viety ja keskitetty suunnitelmatalous. Yhteiskunta ja sen toiminnot ovat yksinkertaisesti niin monimutkaisessa vaikutuksessa toistensa kanssa, ja siinä tapahtuu lisäksi koko ajan muutoksia, että keskusjohtaminen on inhimillisesti katsoen mahdotonta hallita hierarkisesti pienellä määrällä ihmisiä. ; Jalostussuunnittelussa onkin yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus, jossa pitäisi kyetä näkemään tulevaisuuteenkin.

Samoin eugeniikassa käsitellään genomia, joka on ällistyttävän monimutkainen ja täynnä kaikenlaista tauhkaa. - Tauhkaa kuten piileviä yllättäviä resessiivisiä tautialleeleja jotka voivat olla jalostuksen aikana jossain välissä systeemiin puikahtanut uniikki pistemutaatio, mutta sen jälkeen se on geneettisen ajautumisen kautta yleistynyt hyvinkin yleiseksi osaksi populaatiossa. - Eugeenikot suhtautuvat genomiin suunnitelmataloudellisesti. Ja kuten koirien kohdalla on huomattu, tässä tulee helposti yllättävillä tavoilla takkiin.

Jalostusvalinnan etuna on se, että haluttua piirrettä voidaan edistää nopeasti ja hallitusti. Haldanen sävyissä voidaan kuitenkin muistaa, että käytännössä evoluutiolla on kuitenkin jonkinlainen maksimiedistymisnopeus, jota ei voi ylittää ilman sukupuuttoa vaikka itkisi. Jalostus maksimoi valittujen ominaisuuksien edistymisen mahdollisimman lähelle tätä. Voidaan sanoa että jalostus on tehokas jos haetaan hyötyä ihmisille tai halutaan yleistää piirrettä joka on luonnossa neutraali. (Kenties jopa haitallinen, kuten saksanpaimenkoirien lonkkien kohdalla.) ; Luonnonvalintaa käyttävän evoluution vahvuus on se, että se käyttää aina relevantteja mittareita ja useita kerralla. Luonnonvalinta toimii terveyteen liittyviin piirteisiin hyvinkin syvälisesti.

Näkisin että jos kyseessä on ihmisten jalostus, niin evoluution myllyt kyllä pyörivät hitaasti, mutta ne jauhavat myös hienompia ja relevanteimpia jauhoja. - Toki nykyään moni pelkää että ihmisistä rapistuu vammaisia, mutta tämä tietysti onnistuu jos ja vain jos teknologia ylittää vammaisuuden haitat. Ja jos tämä tehdään, onko se enää mikään vamma. (On syytä miettiä mitä tarkoittaa "heikomman yleistyminen" evolutiivisesti.) ; Eugeenikot ovat ihmisrodun terveydelle helposti yhtä paha uhka kuin mitä ihmisten jalostus on ollut monien koirarotujen terveydelle.

Toki nautojen hyvä edistyminen  vihjaa, että edistyminen jalostuksella voi olla laadukkaampaa kuin koirat lähtökohdaksi ottaen voisi uskoa. Mutta tässäkin kohden mieleen ei voi olla tunkematta jalostajan yhtälön nyrkkisääntö edistymistahdista. Ihmisen sukupolven välinen aika on hirvittävän pitkä, joten en usko että ihmislajin ongelmien ratkaiseminen geneettisesti valikoimalla on mikään lyhyen aikavälin ratkaisu. Ja pitkällä aikavälillä tarvitaan sitten sen sortin psyykikkoa, että en halua että yhteiskunta tarjoaa genetiikkansa, siis koko ulkoisen ja sisäisen olemuksensa, jonkunlaisen kristallipalloennustelijan - tai edes jonkun kristillisen profeetan - käsissä.

Banaanin ihmeiden rajat.

Ray Comfortin banaanivertaus on hyvin laajasti levinnyt kristillinen argumentti, se on niin käytetty, että se on saanut jopa lempinimen skeptikkopiireissä, "argumentum ad bananum". Se on ikään kuin laulun "Kuinka saisin rikki kookospähkinän" negaatio. Eli hedelmän ihanuuden kehumista : Comfort kehuu banaanin loistavia ominaisuuksia. Banaani sopii kokonsa puolesta ihmisten käteen ja sen saa avattua kätevästi. Myös sen väritys kertoo tuoreudesta.
Valtaosa Comfortin mainitsemista ominaisuuksista kertovatkin siitä miten banaani on älykkäästi suunniteltu ihmisille. Älykäs taho tässä kohden vain onkin ihminen. Banaani on luonnossa ollut eri kokoinen ja muutenkin hyvin erilaatuinen (katso kuvat!); Se on kooltaan pienempi, ja sen sisällä on ollut runsaasti herneen kokoisia siemeniä. Banaanin ihmeet ovat jalostuksen ansiosta.

Tämänlaiset jalostuskokemukset tuntuvat tietysti valloittavilta. Jalostuksella saadaan isoja aikaan. Se on kuitenkin hyvin mutkikas ilmiö, ja jalostuksen tehot otetaan helposti "lopullisina voittoina". Tästä malliesimerkkinä voisi olla mustaruosteen ja vehnän suhde.

Mustaruoste on vaivannut vehnää aina. Vehnällä olikin siltä suojaavaa geenistöä, Sr2 -kompleksi. Kyseessä oli malliversio varustekilpailusta ; Vehnälle syntyi ominaisuuksia jotka suojasivat mustaruosteelta ja mustaruosteelle kehittyi ominaisuuksia jotka kiersivät näitä. Sitten huomattiin rukiista peräisin oleva Sr31 -kompleksi. Kun se liitettiin vehnään saatiin mustaruosteelle täysin kestävä lajike. Suojan ajateltiin olevan riittävän ; Olennaista on tajuta se, että merkittävä siemenpankki CIMMYT liitti rukiin Sr31 -kompleksin vehnälajikkeisiin, joihin perustui 80% kehitysmaiden viljantuotannosta.

Tähän nähden asian voisi nähdä jalostusteknisenä voittona. Kehitysmaat saavat taudinkestävää satoa, joten tälläinen keksintö taatusti parantaa myös ihmisoikeuksia. Ongelmana oli se, että riittävä suoja nähtiin myös ikuisena. Vehnän vanha Sr2 -kompleksi rapistui koska siihen ei kiinnitetty huomiota, Sr31 -kompleksi oli ratkaiseva. UG99 -nimen saanut uusi mustaruosteen versio syntyi 1999. Se kiersi Sr31 -kompleksin tuoman suojan. Koska valtaosa vehnästä oli suojattu juuri tällä samalla versiolla, pääsi tauti tietysti leviämään vaivatta. Oli ilmiselvää että tämä tuotti isoja ongelmia. Tämä muistuttaa siitä, että epidemioiden kohdalla variaatio on itsessään merkittävä asia ; Jos olisi ollut vain saarekkeita, joissa on tiettyä suojageeniä, tauti voisi velloa näissä. Mutta jos lähellä ei olisi ollut muita, olisi tässä tavallaan "karanteenialue", jonka yli tauti ei leviäisi yhtä helposti. Tätä kautta tuhojen laajuus pienenisi, ja leviäminenkin hidastuisi (jos ei täysin estyisikään).

Tässä kohden muistuttaa, että kloonaaminen olisi hyvä tapa levittää geenejä. Siinä missä esimerkiksi ihmisen perimän kohdalla lapset ovat vain puolet vanhemmistaan, on klooni täysin identtinen. Tälläinen leviäminen on tietysti tehokasta, jos ajatellaan kelpoisuutta omien geenien lisääntymisen kautta (kuten evolutiivisesti katsoen pitäisikin). Klooni on omien geenien monistamisen kannalta tuplasti tehokkaampi kuin "nykyinen lapsentekotapa". Kloonien kohdalla ongelmana on kuitenkin se, että jos kloonit leviävät, käy helposti niin että syntyy tiivis ja iso määrä klooneja jotka jokin tauti sitten "pyyhkii ylitse". Tuhoisa epidemia on klooniyhteisössä helpommin syntyvä asia.

Isoin asia tässä liittyy kuitenkin juuri jalostuspolitiikan tiettyyn lyhytjänteisyyteen. Jalostajien luulisi käsittävän että ihmiset eivät pysäytä evoluutiota, vaan pyrkivät kontrolloimaan sitä. Mutta onhan lääketieteenkin kanssa ongelmana ollut se, että annetaan liikaa antibioottikuureja, ja tätä kautta on syntynyt oivat tilanteet sille, että on syntynyt antibioottiresistenttejä bakteerikantoja. Ongelma onkin itse asiassa täsmälleen sama.

Geenien rahoittamisesta.

Jalostuksen perusideana on vaikuttaa eläinten geenistöön. Muuttuminen voi olla monenlaista, ja siksi jalostus ei ole irrallaan siitä mitä muutoksia halutaan. Jos otetaan puhtaasti taloudellinen ajattelu käyttöön, on jalotuksen ideana yksinkertaisesti verrata jalostuksen kustannuksia niiden aikaansaamiin tuottoihin. Jalostuksen kulutus saadaan yksinkertaisesti arvioimalla jalostussuunnittelun vaatima työmäärä - sekä karsittavien tai suosittavien eläinten jalostuskäytöstä/käyttämättömyydestä mahdollisesti syntymät tappiot. Jalostuksen tuotto saadaan sitä kautta että se minimoi tuotantokuluja - kuten sairaspäiviä - ja/tai jos se lisää voittoja - esimerkiksi lisää maidontuotantoa. Tulot ja menot voidaan tietysti esimerkiksi diskontata, jolloin tulevaisuuden tuotoilla on pienempi arvo kuin heti saadulla rahalla.

Perinnöllisyyden osuus on ehkä se "yksinkertaisempi osuus". Jos ominaisuuden periytyvyysaste on korkea, sitä voidaan jalostaa nopeasti. Hallittavuutta toki mutkistavat esimerkiksi ominaisuuksien kytkökset. Jos hyvä ominaisuus korreloi jonkun huonon ominaisuuden kanssa, se vaikuttaa. Kuitenkin tilanne on tältä osin "tietyn matematiikan sisällä". On arviointeja ja niiden luotettavuusrajoja, joita voidaan käsitellä tilastomatematiikalla.

Vaikeuksia on kuitenkin siinä että jalostettujen eläinten tulee sopia niihin olosuhteisiin joissa eläin on. Tämä vaatii markkinoinnin ja tuotanto -olosuhteiden hallintaa. Koska jalostus vaatii aikaa, on pakko jalostaa sellaisia ominaisuuksia jotka ovat todennäköisesti tulevaisuudessa hyödyllisiä.

Tätä kautta mukaan tulevat markkinat. On arvattava erilaisia trendejä, kuten kuluttajien tottumksia ja infrastruktuurin muutosta. Jotkin asiat, kuten lyhytaikaiset muotioikut ja tuet voivat olla yllättäviä ja lyhytaikaisia ja niillä voi olla iso vaikutus tulokseen. Mutta ne ovat lyhyytensä ja ennustamattomuutensa vuoksi "käytänössä jalostuksen saavuttamattomissa". Vaikeutena tässä kohden on tietysti se että tulevaisuuden ennustamisessa voi tapahtua isojakin muutoksia ja ne eivät välttämättä sovi mihinkään ennalta arvioitaviin luottamusväleihin, joissa on ennakoitavissa oleva määrä ennakoitavissa olevalla suuruudella olevia heittelyitä.

Ehkä pikkuisen hauska yksityiskohta tässä on se, että asiaa voidaan tarkastella kahdella tavalla. Niiden tulokset ovat samansuuntaiset, mutta niiden takana oleva logiikka on hyvin erilaista:
1: Jos jalostusta tarkastellaan ensisijaisesti taloudellisen tehokkuuden kautta, käy niin että tuloksiin tulee tuotantokustannusten muuttuminen. Tätä kautta jalostusarvo paranee vaikka muutos on ympäristössä eikä perimässä. Jalostus tavoittelee sitä että se kohdentuisi juuri geneettiseen edistymiseen. Tätä kautta on vain muistettava että tässä jalostus tarkoittaa hieman eri asiaa ; vaikka eläimen genetiikka pysyisi samana, sen kannattavuus voi olla hyvinkin erilainen. Tämä on ihan järkeenkäypää. Jos maidon hinta nousee, tietyn lehmän pito on taloudellisesti kannattavampaa vaikka se lypsäisi saman verran kuin ennen.
2: Jos näkökulma on biologisessa tehokkuudessa, tällöin tutkitaan tiettyjä ominaisuuksia lukuarvoina. Tällöin saadaan luku joka on vaikkapa tuotettavien maitolitrojen (eikä tuotteesta saatavien rahamäärien) määrä. Tämä tulos ei vaihdu vaikka tuottajahinnat muuttuisivat. Tosin tällöin hyvä jalostusarvo voi tarkoittaa huonoa kannattavuutta. Vaikeuksia syntyy siinäkin että eri ominaisuuksien väliset hyödyt on vertailtava jotenkin, jotta tiedetään miten niitä ja mitä niistä priorisoidaan mitenkin. Kun tarkastelussa on rahamäärät, on vertailu tietysti helpompaa.
+ Jännite on ymmärrettävä sitä kautta että miettii miten asian voisi sanoa toisin. Jos ominaisuus mitataan ja niille laitetaan taloudellisen tilanteen mukainen painoarvo, on laskettu ominaisuus ja sen painoarvo on tehty tuotoksen mukaan. Loppusumma on silloin sama kuin jos tarkasteltaisiin pelkkää taloudellista tulosta, mutta tiedetään mikä on perimän ja mikä on perimän ja mikä taloudellisen tilanteen mukaista.

Toki tämä yllä oleva oli röyhkeä yksinkertaistus. Tosiasiassahan "raha ei ole ihan kaikki". Esimerkiksi tilan tuotantotapa ja etiikka vaikuttavat siihen minkälaisia asioita painotetaan ja mitä ei. Raha oli vain ymmärrettävä esimerkki. Esimerkiksi usea jalostussuunnitelma voi painottaa ympäristöystävällisyyttä. Jos tiedot on kerätty ominaisuuksina, samoja jalostustietoja voidaan käyttää jopa täysin vastakkaisissa jalostussuunnitelmissa. (Tämän vaihtoehdon relevanssi on arki -ihmisellekin kouriintuntuva. Eri koirarodut ovat hyvinkin erinäköisiä ja niillä on eri rotuominaisuuksia.)

Jalostus ja pienen populaation suojelu.

Jos puhutaan jalostusvalinnasta ja suojelusta, keinot ovat hyvin erilaisia. Tässä keskeiseksi nousee geneettisen muuntelun ajatteleminen. Perinteisesti ajateltu jalostusvalinta hakee nimen omaan muutosta, etenemistä jota maksimoidaan erilaisilla konsteilla. Keinona tässä on tietysti valinta.

Jonkun valitseminen tarkoittaa toisen valitsematta jättämistä. Jotta jalostuksessa edistyttäisiin on eläimistä tultava jalostustavoitteiden kaltaisia, yleensä tämä tarkoittaa myös yhdenmukaistumista. Tällöin jotkut alleelit lisääntyvät populaatiossa, toiset voivat hävitä jopa kokonaan.
1: Koirien kohdalla tämä on johtanut vaikeuksiin koska jalostustavoitteet ovat vain ulkomuotoon. Ne taas ovat usein olleet sellaisia että ne ovat liittyneet elimistön toimintaan ja häiriinnyttäneet sitä jollain tavoin. Tuotantoon liittyy useammin myös terveys, joten nautojen kohdalla ei ole aivan samanlaista "sairausboomia" kuin koirilla. Tämä ei aina tule mieleen ensimmäisenä.

Suojeltavissa populaatioissa pienistä populaatioista ja geneettisestä säilyttämisestä. Tämä on haaste. Nimittäin geneettisen muuntelun häviäminen on juuri pienten populaatioiden ongelma. Ja juuri niissä pyritään säilyttämään.
perinteisessä jalostuksessa pyritään maksimoimaan edistymistä, on säilyttämisessä yleensä tavoitteena estää geneettisen monimuotoisuuden vähenemistä. Ja tämä on riskinä nimen omaan pienissä populaatioissa. (Asiat eivät siis etene helposti omalla painollaan, on mietittävä tilanteen hanskaamista.) Syynä on tähän kaksi asiaa:
1: Geneettinen ajautuminen on voimakkaimmillaan pienissä populaatioissa. Sen vaikutuksesta ominaisuuksia fiksoituu ja katoaa satunnaisesti. Fiksoitumisessa ominaisuuden kohdalla ei ole muuntelua. On selvää että tämä liittyy geneettiseen monimuotoisuuteen. Geneettinen ajautuminen liittyy voimakkaasti teholliseen populaatiokokoon (Ne) Mitä pienempi se on, sitä voimakkaampaa ja yleisempää ajautuminen on.
___1.1: Tehollinen populaatiokoko [4*lisääntyvien urosten määrä / lisääntyvien naaraiden määrä populaatiossa / (lisääntyvien koiraiden+lisääntyvien naaraiden määrä)] tarkoittaa käytännössä sitä joukkoa joka siirtää geenejään seuraavaan sukupolveen. Se on käytännössä aina pienempi kuin populaatio. (Teoriassa korkeintaan sen suuruinen) Se sukupuoli jota vähemmän, joko määrällisesti tai sitten sitä kautta että ne pääsevät lisääntymään harvemmin, määrää erityisen vahvasti sen suuruuden. Mitä pienempi määrä toisen sukupuolen määrästä vaikuttaa seuraavaan sukupolveen, sitä vahvemmin pienempi tehollinen populaatiokoko on.
2: Sukusiitosaste pienissä populaatioissa nousee helposti. Suuri todennäköisyys "sisarus" tai "serkkuliitoille". Eläimet tulevat sukusiitoksen seurauksena geneettisesti yhdenmukaisemmiksi, niillä on yhä enemmän samoja alleeleja. Tästä seuraa se, että lopulta eläinten joukossa ei enää välttämättä ole lainkaan eroja.
+ Yhdessä näiden vaikutukseta syntyy sukusiitosdepressiota. Elinvoima ja hedelmällisyys heikkenevät sen seurauksena.

Tässä on hyvä täsmentää hieman. Pieni populaatio ei tietenkään sinällään tarkoita pientä geneettistä muuntelua: voidaanhan esimerkiksi kuvitella klooniarmeija, jossa on iso populaatio. Monessa pienessä populaatiossa on tätä enemmän geneettistä muuntelua. Kuitenkaan pieni koko ei tietenkään välttämättä mitenkään auta muuntelun runsauteen. Eläinyksilöiden määrä rajaa käytännössä muuntelun ylärajan. Jokaisessa on tietty määrä kromosomeja ja niissä tietyt alleelit.
1: Toki kahdentumien kautta voi geeni monistua ja niiden määrä ei pitkässä tähtäimessä ole ongelma. Jalostus ja suojelu ei kuitenkaan tarkastele asiaa vuosimiljoonien näkökulmasta vaan lyhyemmästä tähtäimestä.

Mutta koska pieni populaatio kuitenkin helposti vähentää muuntelua, se tarkoittaa sitä että suojelijan on mietittävä paritusasioita. Pienessä populaatiossa pariutumisen ei ole hyvä olla mitä vain: Jos eläimet saavat itse valita, siinä tulee helposti ongelmia. Esimerkiksi seksuaalivalinta valikoi helposti vain osaa populaatiosta, jolloin tehollinen populaatiokoko muuttuu pienemmäksi. Ja jo sattumakin saattaa aikaansaada heilahteluja. Yleisesti ottaen tehollista populaatiokokoa pyritään hallitsemaan muutamilla keinoilla:
1: Sukupuolien tarkastelu on tärkeää. Erityisen tärkeää on keskittyä urosten määrään. Urokset ovat useammin sellaisia että ne siittävät useita naaraita ja ovat ison osan seuraavan sukupolven isiä. Naaraat taas harvemmin ovat valtavia lisääntymiskoneita verrattuna muihin naaraisiin. Nyrkkisääntönä on se, että yritetään rakentaa populaatio niin että koiraita ja naaraita on saman verran.
2: Yritetään rakentaa lisääntyminen siten että siinä ei olisi päällekkäisiä sukupolvia, eli sama yksilö ei ole samaan aikaan sekä vanhempi että isovanhempi.Eli eläinyksilö tekee jälkeläisiä vain "yhdessä sukupolvessa".
3: Tasataan populaation koko. Jokaisessa sukupolvessa sama määrä yksilöitä. Jos populaation määrä kasvaa, vaikuttaa pullonkaulailmiö helposti, ja tämä voimistaa geneettistä ajautumista. Jos määrää kasvatetaan, on yritettävä tasata kaikkien yleistyminen samassa suhteessa. Jos jokaista urosta ja narttua kohden syntyy yksi narttu- ja yksi urosjälkeläinen, pysyy joukko samankokoisena. Jos jokainen saa kaksi naarasta ja kaksi koirasta, voidaan populaation kokoa kasvattaakin, alleelisuhteet pysyvät periaatteessa samoina.
4: Kaikki valinta, luonnonvalinta, jalostusvalinta, seksuaalivalinta... yritetään poistaa. Eli että pariutuminen olisi mahdollisimman satunnaista. Näin alleelien suhdeluvut pysyvät vakioina, toiset eivät yleisty ja toiset eivät katoa. Käytännössä parituksessa kaikki yritetään parittaa, mutta ei lähisukulaisensa kanssa. Ja kaikille yritetään saada saman verran jälkeläisiä vakaalla sukupuolten määrällä.
___4.1: Ongelmana on tietysti se, että jos perhekokojen kokoon vaikuttaa, tekee helposti vahingossa kuitenkin jonkinlaista valintaa. Jälkeläisten määrässä on kuitenkin helposti eroja, on vaikeaa saada koko populaatio saamaan juuri tietty määrä elossa olevia poikasia ilman että niitä ei samalla valikoituisi/karsiutuisi jollain perusteella.
5: Yleisesti ottaen asiaa helpottaa rotaatioparitusmenettely. Siinä populaatio jaetaan lisääntymisryhmiin, joita kierrätetään keskenään. Eli jaetaan vaikka ryhmä A, B, C, D, jossa A lisääntyy B:n, B C,n C D,n Ja D A,n kanssa. On tärkeää muistaa että urokset ja naaraat pistetään eri kehille. Urokset kiertävät myötäpäivään ja naaraat vastapäivään. Näin sukupolvesta toiseen tapahtuu kiertoa ja sukusiitos minimoidaan. Ilman rotaatioparitusta kävisi muuten niin että lopulta kaikki yksilöt olisivat yllättävän nopeasti sukua keskenään. Erikoista kyllä, rotaatioparitusmenetelmässä tapahtuu helposti niin että ensimmäiset yhteiset jälkeläiset tulevat kuvioihin usein aika nopeasti. Erona on kuitenkin se, että pitkässä tähtäimessä sukusiitoskerroin ei kasva samalla tavalla kuin muissa menetelmissä. (Tietenkin luokkien lisääminen kasvattaa aikaa, jolloin ensimmäiset yhteiset jälkeläiset tulisivat mukaan kuvioihin, mutta tässä koot pienenisivät helposti epäkäytännöllisen pieniksi.)

Jalostussuunnitelma: Suojelu, vaaliminen ja varjelu.

Usein jalostamisessa puheenaiheeksi nousee muuttaminen ja kehittäminen. Tästä voi helposti ajatella että koko totuus on tässä. Esiin voisi nostaa taloudellisuutta, kaupallisuutta ja muita asioita joita yhdistetään niihin paljon moitittuihin "kylmiin ja koviin arvoihin".

Kuitenkin jalostussuunnitteluun voi kuulua hyvin monenlaisia tavoitteita. : Jalostukselliseksi minkä tahansa idean tekee oikeastaan se, että niissä eläimien perimään kohdistuu jotain toiveita, maidontuotannon edistäminen tai harvinaisen rodun populaation alleelien monimuotoisuuden katoamisen estäminen ovat ehkä erilaisia tavoitteita mutta ne molemmat kohdistuvat perimään. Ideana onkin se, että tavoitteeseen päästäkseen asiat on hiottava niin että tavoite saavutetaan. Eri tavoitteita lähestytään eri keinoin. On tiedettävä mitä tehdään ja miksi tehdään. (Ja tietenkin : mitattava ja seurattava!)

Tätä kautta myös erilaisten rotujen suojelu ja suosiminen kuuluu myös osana jalostuksen miettimistä. Suojelukysymykset ovat suomessakin tärkeitä. Esiin on nostettava esimerkiksi Pelson vankilan geenipankkitoiminta, jolla näyttää aina olevan vaikeuksia. Sen tehtävänä on suomen alkuperäisrotujen geeniaineksen säilyttäminen. Asiaa perustellaan usein silläkin että sitä kautta voidaan saada arvokasta geeniainesta, jolla tuotantoa saadaan tehostettua.

Tämänkaltainen puhe tuntuu ensialkuun hieman erikoiselta. Uniikkia ja pientä säilytetään omaleimaisuutensa vuoksi, mutta kuitenkin sulauttaminen isompaan on samaan aikaan puheissa.

Säilyttämiseen voi olla useita syitä. Ja ne voivat hyödyttää erilaisia projekteja. Jos jalostus tuotantoon tuntuu erilaiselta kuin rodunsäilytys, se kuitenkin hyödyttää molempia.
1: Jos tehdään vain toista, siitä voidaan päättää myöhemmin. Jos jokin asia kannattaa kaikista ei sitä kannata lopettaa sen vuoksi että jossain muussa asiassa ollaan erimielisiä. Erimielisyydet voidaan paikata myöhemmin.
2: Vastakkain ovat tässä tapauksessa usein ideologiat. Esimerkiksi samasta sonnista saadaan useita annoksia siementä. Sillä voidaan tiineyttää useita lehmiä ja saada vasikoita. Kaikkien ei tarvitse olla samaa rotua. Näin vastakkainasettelu on usein muualla, eikä käytäntö estä molempien hyödyttämistä. (Olisihan aika halpamaista estää omaa projektia toteutumasta vain sen vuoksi että ei tykkää niistä toisista. Niin että molempien haitta olisi parempi kuin se että eläin, ja eri tahot hyötyvät..)

Tässä kohden on ehdottomasti nostettava esiin J. B. Ruane. Hän on käsitellyt kriteerejä, joiden kautta suojelupäätöksiä kannattaa tehdä tehdä. Tavoitteena on tietenkin se, että anekdoottinen, tunteisiin vetoaminen ja tarinointi ja muu vastaava jutustelu muutetaan eläimien ominaisuuksista riippuvaksi sen sijaan että keskiöön nostettaisiin ihmisten omat tunteet. (Mikä on eri asia kuin kieltää nämä tunteet. Tavallaan tämä suojelee rumia ja eisöpöjä eläimiä.) Tästä saadaan erilaisia näkökulmia aiheeseen.

Suojelua miettiessä pitääkin määritellä asiaa lajin ja rodun kautta. Rotuakin tutkittaessa on syytä tarkkailla myös lajia, johon rotu kuuluu. Tästä vain tarkkaillaan seuraavia asioita:
1: Vaarantumisen aste. Tässä arvioidaan sitä miten todennäköistä on se, että koko laji katoaa olemasta. Tämä on tärkeä näkökulma, se ei nimittäin ole pelkkää eläimen pääluvun laskemista, vaan mukaan otetaan myös muita elementtejä. Populaation vakaus nousee keskiöön. Tässä on tietysti mietittävä kahteen suuntaan : Jos laji on vakaa, se ei tarvitse erityisiä toimenpiteitä. Mutta jos se on häviämässä ja asiat on niin pahalla tolalla että tuloksia tuskin saadaan, voi olla syytä miettiä tehdäänkö asialle mitään.
2: Erityisolosuhteisiin sopeutuminen. Eri rodut sopeutuvat tiettyihin olosuhteisiin sekä luonnonvalinnan että jalostusvalinnan kautta. Tämän vuoksi on hyvä suojella paikallisia lajeja, jo senkin vuoksi että niitä voidaan sitten risteyttää muiden kanssa ja näin mahdollisesti vaikuttaa myös siihen jalostukseen, jossa keskitytään ominaisuuksien kehittämiseen eikä niiden säilyttämiseen. Pelkästään se, että rotu selviää jossain ei tarkoita että jokin muu ei voisi toimia aivan yhtä hyvin. Paremmuusjärjestys on aina suhteellista, vertailukohta on tällöin yksittäisen onnistumisprosentin sijasta se, onko onnistuminen parempaa kuin muiden.
___2.1: QTL -mappingilla (Quantitative Trait Loci) voidaan tutkia genomia ja hyvissätapauksissa jopa jopa tunnistaa yksittäisiä geenejä ja alleeleja jotka aikaansaavat tavoiteltuja etuja. Paremman sopeutuvuuden tunnistaminen vaatii kuitenkin myös vertailevaa tutkimusta.
3: Lajin tai rodun ominaisuuksien taloudelliset arvot ja potentiaalit. Tämä hyödyttää myös pienempiä rotuja, koska vaikka suurissa roduissa on tietysti suosion takana usein se, että ne ovat "varsin kelpoja", voi pienilläkin roduilla olla erityislaatuisen hyviä yksittäisiä ominaisuuksia, kuten vaikka hyvä rehuhyötysuhde (eli kuinka vähän rehusta menee haaskuuseen.) Tässäkin on tärkeää vertailla eri rotuja.
4: Lajin ja rodun ominaisuuksien uniikkius. Joillain roduilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka voivat olla joko ruumiin toimintaa tai käytöstä. (Kuten islanninhevosen erikoinen juoksutapa, töltti) Näillä voi olla arvoa tai ne antavat mahdollisuuden hyötyyn uusissa olosuhteissa. Tai niillä voi olla arvoa ympäristöllisesti, jos vaikka jokin tietty kasvilaji elää vain tietyn lajin laiduntamalla alueella.
5: Lajiin tai rotuun liittyvät kulttuurilliset, historialliset ja sosiaaliset arvot. Tässä jollain rodulla voi olla vaikkapa symbolista arvoa. (Kuten porolla on saamelaisille merkitystä tarinoita ja perinteistä elinkeinoa myöten.) Tai sen ominaispiirteet sopivat vahvasti alueen historiaan. Tämän arvioiminen on tietysti hankalaa, mutta "vähän" - "paljon" -asteikolla tässä saadaan usein melko yhteneviä tuloksia.
6: Rodun geneettinen uniikkius. Tämä viittaa geneettiseen etäisyyteen verrattuna muihin rotuihin. Tässä korostuu ulkomuodon sijasta populaation geenit. Tälläkin on potentiaalista arvoa, koska esimerkiksi koko voi syntyä useilla eri geeneillä, jolloin variaatio tässä kautta voi auttaa sen jalostamisessakin. Vaikka itse ominaisuus, suuri koko, ei olisikaan mitenkään erityisen harvinainen rotujen ominaisuus.

Tietenkin eri tahot painottavat eri asioita ja tätä kautta saadaan mukaan annos inhimillistä arvottamista. Tämänkaltaisella työkalulla voidaan saada apua sitä kautta että puhutaan asiasta. (Puhutaan vaikkapa geneettisistä ominaisuuksista eikä siitä minkälainen pörröinen fiilis jollakulla on.) Että sitä kautta että löydetään erilaisia näkökulmia. (Suojelun puolesta voisi löytää taloudellisia tekijöitä. "Ituhippi" voisi vihata taloudellisia arvoja eikä tämä siksi tulisi mieleen. Vaikka esitettynä juuri tämä tekijä voi olla vastapuolelle hyvin, jopa erityisen, vakuuttava!)

Jalostuksen politiikan tavoite : Ideaalin ja käytännön yhdistävä etiikka.

Jalostaminen on ihmisen tavoitteellista tuotantoeläinten tai tuotantokasvien geenifrekvenssien muuttamista. Tästä seuraa se, että siinä on mukana vahvasti kaksi elementtiä.
1: Luonnontieteellinen puoli, jossa tutkitaan miten esimerkiksi valintapaine vaikuttaa populaatioihin sekä kartoitetaan geenien ominaisuuksia ja näiden välisiä korrelaatioita. Samoin tarvitaan todellisuudessa konkretisoituvua ominaisuuksia ja keinoja niiden hyvyyden arviointiin. Ilman tätä tietoa jalostaminen ei toimi läheskään yhtä hyvin. Näissä tapahtuva muutos on se, mitä voidaan ylipäätään sanoa edistymiseksi.
2: Eettinen puoli, jossa mietitään mitä ominaisuuksia laitetaan valittaviksi ominaisuuksiksi. Tämän ydin on jalostustavoite, se on se maali jonka suhteen jokin toiminta on edistystä tai huonontumista. Ilman jalostustavoitetta valintapaineet aikaansaavat vain muutosta, joka voi olla esimerkiksi kohti suurempia ja terveempiä eläimiä. Mutta ilman etiikkaa ei voida sanoa onko se myös tavoiteltava muutos.

Ei siis ihme, että minä sitä kutsun leikillisesti "eläineugeniikaksi". Siinä on nimittäin myös riskejä. Jalostuksella on syntynyt terveysongelmia esimerkiksi joillekin koirille, koska kaikista asioista ei ole välitetty. Riskejäkin on. Siksi on syytä hitusen miettiä tätäkin asiaa. Ytimeksi voidaan ottaa vaikkapa niinkin yksinkertainen asia, että jalostussuunnitelman toteutuvuus, jonka pitää tietysti realisteilla olla mielessä, liittyy lujasti haluttuun muutokseen. Tämä taas ei ole mikään tyhjiössä lillivä ideaali, vaan sen tavoitteluun liittyvät muun muassa maanviljelijöiden tarpeet sekä ne vaatimukset joita yhteiskunta asettaa eläimille.

Mitä jalostustavoitteita päätettäessä sitten tehdään? Djemalli ja Wrigely kehittivät tähän mietintään apuvälineeksi "framingia". Heistä suunnittelussa oli neljä osiota.
1: Maanviljelyksen tarkoituksen määrittely. Tässä vastataan siihen kysymykseen, mitä varten maanviljely on ylipäätään olemassa. Sillä on oltava yhteisössä ja yksilöille jokin merkitys. Tälläinen voi olla vaikkapa ruuantuotanto, monimuotoisuuden säilyttäminen tai vaikkapa jonkun kulttuurisen elintavan säilyttäminen. Se, mitä asioita ja missä määrin eri asioita painotetaan on se, mikä otetaan pohjaksi.
2: Poliittisen tilanteen tarkastelu, jossa mietitään auttaako nykyhetken politiikka kestävää kehittämistä. On mietittävä mitä se tukee ja mitä se vaikeuttaa. (Ja mitä pitäisi.)
3: Lisäksi on mietittävä tuotantosysteemiä, jossa vastataan kysymykseen siitä, miten sen hetkinen maanviljelysysteemi toimii kokonaisuutena, ja miten paljon, helposti, kalliisti ja nopeasti sitä voidaan muuttaa. (Tähän liittyy myös rahoituspuoli. Ei riitä että kaikki muutkin kuin ituhipit haluaisivat synteettisiä kasvis -siskonnakkeja, jos siihen ei ole varoja. Toisaalta myös ympäristö vaikuttaa suuresti. Taateleiden kasvattaminen suomessa ja Pohjois - Afrikassa on tilanteellisesti erilaisia.)
4: Trendien mietintä. Tässä tarkastellaan mitä sosiaalisia, ympäristöllisiä, taloudellisia ja tuotantolajeihin liittyviä trendejä on, ja miten ne vaikuttavat kehitykseen ja sen pysyvyyteen.

Sellaisenaanhan ylempi sallii erilaisia kulttuureja. Nykyinen tuotanto vastaa kysymyksiin omalla tavallaan. Ja toisella tavalla miettivä yhteiskunta voisi tavoitella vaikka Raamatussa mainittua tapaa, jossa lampaiden kasvatusta ja vapaata laidunnusta ruvettaisiin tukemaan, ja vartiointikin korvattaisiin erityisillä taistelija -paimenilla. Osa voi tukea moninaista tuotantoa, osa haluta ajaa koko kansan tekemään hyvinkin samanlaisia asioita.

Karkeasti voidaan sanoa että näiden perusteella rakentuu hyvinkin mutkikas verkosto, jossa jalostuksen tavoiteltavat asiat määritellään siten että kuluttajien vaatimukset, yhteiskunnan odotukset ja kiellot ja jopa biologiset lainalaisuudet otetaan huomioon. Tähän liittyy tietysti myös sen varmistaminen, esimerkiksi markkinoinnin, tiedottamisen tai vaikka tukijärjestelmän kautta, että toimintaa kyetään jatkamaan - ainakin mikäli/kun maatalous nähdään ylipäätään millään tavoin arvokkaana. Tähän liittyvät riskit minimoidaan ja asioita voidaan miettiä myös pitkällä tähtäimellä. Etenkin viimeinen on tärkeää, koska vaikka jalostus nopeuttaakin muutoksia luontoon verrattuna, se ei silti tee mitään meganopeita muutoksia.

On hyvä huomata että vaikka kuinka olisi olisi itse Mao jolla on The Utopia, ei muutosta pidä tehdä ottamatta selvää luonnon lainalaisuuksista. Sillä muuten todellisuus lyö sormille. Toisaalta muutokset ovat valintakysymyksiä, joten ilman etiikkaakaan ei selvitä. Tämä on hyvinkin kysymys, jota pidän myös tieteen etiikkaan ja jopa tieteenfilosofiaan liittyvänä : Perustana on is - ought eli se, että asioiden olemisesta ja tapahtumasta ei voida päättää onko se oikein, eli että niin myös pitäisi olla. Eli (1) ei ole pakko olettaa täydellistä universumia, jossa kaikki on juuri niin kuin pitää ja (2) pahan ongelma ei sinällään ole automaattisesti typerä kysymys. Tätä kautta korostuu se, että jos johonkin todellisuudessa olevaan asiantilaan liitetään etiikkaa, se on jotenkin mitattava tapahtumien suhteella tavoitteeseen. Esimerkiksi kapselin antamiseen liittyy "pahuus" tai "hyvyys" liittyy paitsi se, onko kapseli esimerkiksi tappava myrkky vai parantava lääke, vaan myös se, mitä halutaan tapahtuvaksi. On mietittävä myös halutaanko kohde pelastaa, tappaa vai mitä.

Jalostuksen kohdalla näyttää korostuvan Adornon ajattelutapa oli sitä mieltä että kun fysikaalinen maailma ja materialismi on totuus, se tarkoittaa sitä että myös subjekti on objekti. Tästä hänestä seuraa se, että etiikka ja epistemologia kietoutuivat yhteen. Tapa jolla järki on suhteessa maailmaan, on myös eettinen suhde. Tämä ei tarkoita sitä että joku jalostukseen liittyvä geneettinen lainalaisuus ei olisi myös "objektiivinen", fysikaalinen tapahtuma. Meille sillä on kuitenkin arvoa vain sitä kautta että se on myös "subjektiivinen", sen tapahtuma on suhteessa siihen mitä haluamme maataloudelta. Joko siksi että se on mitä haluamme, jolloin se on hyvä asia. Tai sitten siksi että se ei ole sitä mitä haluamme, jolloin se on paha asia. (Toki on hyvä pitää mielessä että Adornon mielestä etiikka perustuu siihen että jokin asia vetoaa tunteisiimme. Tietäminen ja tunteminen ovat inhimillisiä. Ontologinen maailma sen sijaan vain on ja asioita tapahtuu, ottaako siitä joku selvää ja miettiikö sen reiluutta vai ei.)