Kuinka pellehysteriani meni yli

"Politiikka on puolueen asioiden hoitamista yhteisten asioiden nimissä. Politiikka on sodan jatkamista toisilla keinoilla. Demokratiassa hyvän politiikon tunnistaa siitä että hän tiedostaa, että kaikki sellaiset säädökset ja asetukset, jotka eivät sovi minun poliittiseen agendaani, ovat purettavia normeja, byroslaviaa ja järjetöntä holhousta. Kun taas kaikki sellaiset säädökset ja asetukset, jotka sopivat minun poliittiseen agendaani, ovat ajanmukaista lainsäädäntöä. Hyvä poliitikko on tarpeen vaatiessa valmis tekemään myös vaikeita päätöksiä, joissa uhrataan oikeuksia sellaisista ihmisistä joista en pidä. Selkeä asialinja ja tunteilun puute tunnetaan siitä että tehdään asioita jotka koen ja miellän hyviksi ja järkeviksi. Hyvä poliitikko on hyvän puolella pahaa vastaan. Ja pahan ja hyvän määritän minä. Äänestäjä."
(Hikipedia, "Luokka:Politiikka")

Järvenpäässä oli eilen nähty Soldiers of Odinin katupartio. Tästä oli kuvia internetissä, erityisesti Järvenpään facebook -ryhmässä. Tähän liittyen kehittelin lähinnä muutamia onelinereitä. Sellaisia kuten "Mitä poliisi sanoikaan uhkaavan oloisista pellepartioista ja rikollisuudesta." Jne. Ne liittyivät kovasti pellehysteriaan (joka on mielessäni huvittava asia etenkin nyt kun nenäpäivän mainontaa on runsaasti televisiossa).

Lisäreflektion pohjalta kuitenkin päädyin mietimään sitä että tosiasiassa katupartiointi on yhdessä mielessä hyvä. Soldiers of Odin on selvästi liitetty mielikuvissa maahanmuuttokriittisyyteen. Tätä kautta avoimesti S.O.O. -liiviläiset eivät tuskin ole tekemässä mitään rikoksia. On järkevämpää pelätä niitä jotka eivät kulje tämänlaiset liivit päällä. Tätä maltillisuutta ei kieltämättä näkynyt irvailuissani.

Mielenkiintoista onkin kenties tarttua siihen, miksi näin on.

Kun mietitään S.O.O. -toimintaa siinä on hyvin vaikeaa nähdä mikä on ideologian oikeuttamaa aktivismia ja mikä sen mainostamista. Keskusteluissa on jopa aika suosittuna sellainen kriittinen näkökulma jossa katupartiolaiset haluaisivat hakata ihmisiä muukalaisvihamielisesti. Itse uskon että tässä moitteessa on kysymys hieman samasta mitä on usein uskontokritiikin kohdalla ; Kun uskonto tekee hyvää se nähdään mainontana. Ja tämä jotenkin tekee siitä epäautenttista.

Kuitenkin useimmiten on hyvin vaikeaa erottaa mikä on hyväntekeväisyysmaineella ratsastavaa mainontaa ja vilpitöntä toimintaa. Ihan sen takia että ideologia ylipäätään (uudelleen)määrittelee vahvasti sitä mikä ylipäätään on oikein ja mikä on väärin. ; Kysymys onkin sidottavissa laajemmin sellaiseen asiaan kuin identiteetti. (Identiteetti sekoittuu useasti siihen mitä ihminen on. Kuitenkin identiteetti on useimmiten enemmänkin "lippu jota heilutamme". Ja tämä on sidoksissa minuuteemme samalla tavalla kuin mainoskampanjoiden luonne sitoutuu siihen vilpittömään aatteen paloon.)
1: Toki S.O.O:n kohdalla tilannetta mutkistaa sekin että tämä kävely ei selvästi mainoksena toimi ja tämä tiedostetaan maahanmuuttokriittisten puolella. Esimerkiksi kun Järvenpään ryhmään laitettiin kuvia, sekaan tuli myös kommentteja joiden mukaan S.O.O. -partioiden kuvaaminen ei ole asianmukaista koska se lietsoo turhaa hysteriaa maahanmuuttokriittisiä vastaan.

Ja tähän on otettava poliittista filosofiaa. Mielestäni tähän tilanteeseen oikeansuuntainen näkemys löytyy erityisesti Carl Schmittiltä. Hän näki että politiikassa on kysymyksessä siitä että keitä katsotaan ystäviksi ja keitä katsotaan vihollisiksi.

Tässä ei ollut aina kysymys vihasta. Toki poliittinen vihollinen voidaan haluta tappaa ja surmata tai hakata aktiivisesti. Mutta itse asiassa poliittinen vihollinen on sellainen että tämän tuhoutumista voidaan katsoa suruiten. Sitä voidaan olla pahoillaan poliittisten vihollisten puolesta. Usein tilanne onkin niin että Schmittin mukaan ihmisellä voi olla yksittäisiä poliittisia vihollisia ystävinään. Ja että poliittisia vihollisia ryhmänä ei välttämättä koeta vihantunteella.

Mutta et samastu heihin ja kun kova paikka tulee, sinä uhraat poliittiset vihollisesi. ; Poliittiset vihollisesi ovat toisin sanoen sellaisia ihmisiä joihin toivot poliitikkojen kohdistavan niitä kovia päätöksiä sen sijaan että kohdistaisivat niitä niihin jotka koet poliittisiin ystäviisi. Poliittinen vihollinen voidaan joskus surmata, joskus heidän vain annetaan kuolla, ja joskus heidät jätetään ilman rahoitusta. Joskus heidän identiteettinsä seuraaminen vain tehdään laittomaksi tai heille ei myönnetä edes sellaisia juridisia oikeuksia jotka olisivat periaatteessa ilmaisia.

Jaottelu ystävään ja viholliseen on usein mielivaltainen ja kontekstisidonnainen. Schmittin mukaan näiden erottelevien luokkien ei tarvitse olla tosia. Riittää että niitä pidetään tosina. (Ihmiset kyllä toisaalta rationalisoivat mitä tahansa parhain päin. Tosiasioita manipuloidaan ja muistetaan väärin ja argumentteja sovitetaan siten että ensin päätetään johtopäätökset ja niistä sitten edetään siihen mitä premissejä ja argumentteja hyväksytään ja rakennetaan.) Schmittin mukaan ystävät ja viholliset valikoidaan yksilön identiteetin kautta. Ystävä ja oma viitekehys valitaan vain sen mukaan miksi halutaan identifioitua ja kuulua. Vihollinen taas on sellainen, jota ei nähdä tämän identiteetin osana. Karkeasti ottaen vihollinen on sellainen joka koetaan joksikin johon ei usko itse ikinä mitenkään liittyvänsä. (Joskus tälläisiä yllättäviä kääntymisiä tietysti tapahtuu. Mutta se miten asia koetaan on tässäkin hyvin tärkeää.)

Schmittin mukaan ilman poliittisia erimielisyyksiä politiikka ei kiinnostaisi tavallisia ihmisiä. Tämä tarkoittaa sitä että ilman poliittisia vihollisia politiikka muuttuu epäkiinnostavaksi ja etäiseksi. Käsiteltävät kysymykset olisivat vain jotain kuivia ja tylsiä paperinpyörittelystrategioiden pohdintaa. Vasta kun on poliittinen vihollinen tätä strategiointia voidaan liittää siihen viholliskuvan värittämiseen. Ja tätä kautta nämäkin kiinnostavat. (Tässä kohden on hyvä muistaa että ei-niin-kauan-aikaa-sitten Suomen politiikka oli etäistä, ikävää ja tylsää. Nyt minäkin koen sen kiinnostavana.)

Tästä voi katsoa jotain asioita.

Tässä kohden on mielenkiintoista nähdä että miten minulla itse asiassa on ollut hyvin anarkistinen suhde pelleihin. Klovnihysteriaan olen reagoinut lähinnä siten että kun joltain koululta kiellettiin pellehalloweenpuvut, ja samaan aikaan karnevaalitarvikeliike kertoi että pelletuotteiden myynti oli loppunut kuin seinään, koin viehätystä mennä ostamaan pelletuotteita. Nenäpäiväkin on tuntunut, luultavasti ensimmäistä kertaa, jollain tavalla viehättävänä.

Tässä kohden on kuitenkin selvästi nähty että pelkkä oikeus kävellä kadulla missä tahansa asussa ei ole niin yksioikoista. Jopa minä ymmärrän miksi poliisi puhuu laittomista uhkauksista ja siitä että kadullakävely pelottavana pellenä ei ole välttämättä laillista. Ei vaikka kokoontumista ja kadulla kävelyä kuinka sallitaan. (Tosin totuin Järvenpäässä nuorena siihenkin että kun riittävän moni nuori kokoontui niin nämä ryhmät tarkoituksella pilkottiin pienempiin, poliisi selvästi kontrolloi tämänlaisia asioita..) S.O.O. -partioiden kohdalla on käyty vastaavaa keskustelua. Mutta ei samanlaisin mietinnöin. Kaduilla kävelyn hyväksyminen on niissä vakiintunut osaksi argumentistoa.

Suhtaudun kuitenkin myötämielisemmin pelotteleviin pelleihin kuin S.O.O. -aktiiveihin. Mikä tietenkin demonstroi sitä mitä Schmitt on sanonut. Tietyt ryhmät ovat "poliittisia vihollisiani". Ja tosiasiassa tämä tilanne onkin useimmilla.

Ja tätä on hämmennetty osittain sillä että vihapuheesta puhuttaessa on alleviivatusti korostettu sitä vihaisuus -sanaa. Tosiasiassa useimmiten kysymys ei ole raivoamisesta vaan juuri Schmittin kuvaamasta poliittisesta vihollisuudesta. Tämän vuoksi kun moni moittii maahanmuuttokriittisiä vihapuheesta he eivät tunnista tilannetta.

Aivan kuten itsekin näen että "maahanmuuttajilla on oikeus ilmaista mielipiteensä" ja vastaavaa. "Onhan mulla niitä Muutoslaisia kavereitakin", selittelen itselleni. Nämä ovat poliittisen vihollisuuden kohdalla yhtä irrelevantteja piirteitä kuin ne Päivi Räsäsen paljonpuhutut (mutta harvoin nähdyt) homoseksuaalit ystävät. Tai Aidon Avioliiton vakuuttelut siitä että he eivät oikeasti halua syrjiä tai sortaa homoseksuaaleja tai että he eivät ole uskonnollisesti sitoutuneita koska mukana on kuulemma joku ateistikin. (Teoriassa mahdollista, jos teoria tunnetaan nimellä Marko Hamilo.) Eli eivät oikeastaan yhtään merkittäviä ja relevantteja. ; Poliittista vihollista kohdellaan poliittisena vihollisena.

Poliittiset konfliktit ovat Schmittin mukaan joskus hyvinkin vaarallisia samasta syystä. Eli vaikka poliittinen vihollinen on yleensä lähinnä jokin jonka ongelmista ei välitetä niin joskus niiden kautta syntyy hyvin julmia järjestelmiä. Koska poliittisessa vihollisuudessa kysymys on vain siitä että keiden nähdään jakavan oma identiteetti ja keiden ei nähdä. Ja tässä vastapuoli voidaan nähdä uhkana. Eikä ole väliä onko tämä uhka todellinen vai ei. Riittää että siihen uskotaan. Jos uskot että poliittiset viholliset ovat uhka yhteiskunnalle ja olemassaolollesi, ei poliittisten vihollisiesi tarvitse olla uhka tai poliittisten vihollisiesi ei tarvitse edes haaveilla uhkana olemisesta tai ottaa omaa uhkuuttaan vakavasti. Riittää että oma viitekehyksesi uskoo. Ja sitten olette valmis melkolailla mihin tahansa.

Ainiin. Oli tässä vielä twistikin.

Ovelimmat ja historiatietoisimmat ovatkin kenties muistaneet Schmittin jostain. Hän oli natsi. Kirjaimellisesti. Hän kuului Adolf Hitlerin perustamaan natsipuolueeseen. Ja itse asiassa hänen mielipiteensä olivat vahvasti liitoksissa siihen miten hän liittyi natsipuolueeseen. Ja hänen ajatuksillaan on kytköksiä siihen miten natsien tapa käsitellä poliittisia vihollisiaan on kuvattu. Hän on silti mielestäni oikeassa.

Onkin kiinnostavaa miten kykenen olemaan melko neutraali jo-nyt-vaineessa-olevaan mieheen joka kuuluu jo-toimintansa-lopettaneeseen-poliittiseen-liikkeeseen. Mutta en kykene olemaan kovinkaan neutraali tällä hetkellä liikuskeleviin poliittisiin vihollisiini jotka ovat Schmittin puolueen kalpea imitaatio. (Tiettyjä analogisuuksia toki on havaittavissa. No. Toisaalta. Itse tuossa yllä sanoin että Schmitt on tässä vihollis-ystäväajattelussaan oikeilla linjoilla ellei peräti hyvin lähellä totuutta.)

Schmitt oli toki väärässä yhdessä asiassa. Ja tämä on mielestäni se asia joka erottaa "aidosti natsistiset" kaikista muista ihmisistä. Uskon että kaikilla on maailmankuvallisia lukkiutumia ja poliittisia vihollisia. Ja jos hän ei tiedosta niitä niin heillä niitä on yleensä vielä enemmän kuin muilla. (He eivät osaa suhtautua omiin internetonelinereihinsä ja niiden ehdottomuuteen itsekriittisesti eikä heiltä siksi nähdä tälläisiä itsetunnustavia blogauksia. He ovat sen sijaan aina objektiivisia eivätkä näe mitään syytä korjata mielipiteitään tai asenteitaan koskaan missään.)

Schmitt nimittäin näki että liberaalin liikkeen ongelmana on liika suvaitsevaisuus. Siinä viholliskuvaa ja siihen liittyvää kiinnostavuutta tuhotaan. Ja tästä seuraa heikkoutta; Schmitt pelkäsi että jos löytyy ryhmä jolla on vahva identiteetti, he voivat soluttautua tälläiseen tylsään poliittiseen järjestelmään ja vallata sen. (Kysymyksessä voisi olla joko vallankumous jossa taistelu on konkreettista tai vallankaappaus jossa hallitsevat valtarakenteet solutetaan ja älytetään kierosti oman itsen haltuun.) Tämänlainen vihollinen oli pelottava uhka ja siksi oli syytä järjestäytyä ja lyödä mielellään ensin. Ennaltaehkäisemällä tuho saavutettiin paljon ja minimoitiin riskit.

Schmitt koki tälläiseksi viholliseksi juutalaiset. Mikä on melko kiinnostavaa koska jälkikäteen arvioiden Scmittin arvio ei vaikuta uskottavalta ja tosiasioiden sanelemalta vaikka hänen elinaikanaan aiheesta esitettiin ties mitä tilastotietoja. Hän näyttää tässä demonstroivan sitä miten hänen oma poliittinen teoriansa poliittisen vihollisuuden mielivaltaluonteesta demonstroituu hänen omien toimiensa kautta.
1: Ehkä ironisinta oli että natsien valtakunta ei toiminut kovin kauan. Tähtäin oli tuhansien vuosien jatkumisessa. Mutta tuhatvuotinen valtakunta epäonnistui ennusteissaan roimasti yli yhdeksälläsadalla vuodella. Syynä on ainakin kaltaiseni konfliktiteorian kannattajien mukaan se, että pitkään pysyneet yhteiskunnat ovat päinvastoin käsitelleet konflikteja sen sijaan että olisivat torjuneet niitä ja laanneet konfliktit piiloon ja pyrkineet monokulttuuriin jossa yhtenäisyys on voimaa ja jossa yhtenäisyys on yksimielisyyttä.

Tämä ennaltaehkäisevien iskujen, yhteisön suurimman hyvän nostamisen yksittäisten ihmisten yli ja yhtenäistämisen taakse nähty uhka on se joka teki Schmittistä natsin.

Sekä se, että hän uskoi montaa mieltä olemisen olevan "relativismia ja tämän arvotyhjiötä". (Kuten nykyajan ihminen asian muotoilisi. Schmitt muotoili asiaa hieman toisin.) Sillä nykyään tuntuu unohtuvan se, miten Schmittin mukaan poliittisen vihollien olemassaolo näkyy. Schmitt näki että uhkana olisi se että ihmiset eivät kokisi mitään taistelemisen ja kohkautumisen arvoisiksi. Moni näyttääkin kohtelevan liberaaleja kaksoisstandardilla. Toisaalta syytetään että he elävät arvotyhjiössä jossa millään ei ole merkitystä ja että tämä luo heikon ja minkään puolesta taistelemattoman kokonaisuuden jonka joku vahva teokraattinen islam voi sitten helposti vain poimia haltuunsa ja valtaansa ja alkaa alistamaan kansalaisiamme. Mutta samalla selitetään miten tunteenomaisesti ja kohkautuen moralistiset hyysärit rientävät kieltämään ties mitä. Ikään kuin juuri tälläinen omasta mielestä irrelevantteihin asioihin puuttuminen ei kertoisi viestiä siitä että juuri tässä kohdassa ihmisellä on selvästi poliittisia vihollisia....

Hamilo ja Aito Avioliitto

Aidon Avioliiton kohdalla on puhuttu paljon siitä, miten se (muka) sopii ateisteillekin. Perustelut tähän ovat olleet hyvin "ilmavia". Kerrotaan esimerkiksi anonyymistä ateistista joka äänestää KristillisDemokraatteja.

Tämänlaisiin on aina syytä suhtautua epäillen. Kun esimerkiksi kun Pauli Ojala on minulle henkilökohtaisesti mailitellut "homoystävistään", tarinoiden takaa paljastui eheytymishoitojen puolesta luennoiva aktiivikristitty. Asian raaputtelu toki vaati hieman vaivaa koska tietenkin tätäkin kohdeltiin lähtökohtaisesti anonyyminä, Ojala kertoi vain että oli ollut "mieshuorana". Mikä sitten piirteenä viittasi varsin tunnettuun evankelista-eheyttäjään. Nimen mainitsematta jättäminen on aina oire. Oire siitä että takana on "jotain muuta".

Tällä hetkellä on kuitenkin melkoisen selvää että "mysteeriateisti" on todellinen henkilö. Eli Marko "Nuuskamuikkunen" Hamilo. (Kun Syksy saapuu ja niin edes päin.) Hamilo on lähestynyt asiaa avoimesti Aidon Avioliiton puolustajana.

Olen itse asiassa hänen kanssaan yllättävän suuresti samoilla linjoilla. Hamilo korostaa että avioliittolainmuutos ei tee merkittäviä muutoksia. Adoptio on enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen. (Homoperheisiin adoptoituja tuskin montaa kappaletta vuodessa.) Hamilo puhuu lainmuutoksesta symbolisena taisteluna jossa on kyse enemmänkin maailmankuvien statuksen näyttämisestä. Hamilolla on myös pirteä tapa nähdä avioliitto jonain joka on vahvasti velvoite. Yhteiskunta haluaa että heteroperheet ovat yksiavioisia ja pysyviä. Homojen kohdalla taas hedonismi ei haittaa. Hamilo tunnustaa kuitenkin myös sen että käytännössä jo nykyään avioliitto on dekonstruoitu, kun esimerkiksi vieraissakäyminen ei ole rikos ja avioeron kohdalla avoliiton ja avioliiton väliset erot eivät ole suuria.

Itse toki olen sitä mieltä että "hyviä argumentteja" asian puolessa Hamilolla on enemmän sen puolelle että miksi asiasta välittämiselle ei pitäisi olla väliä. Joku voisi jopa sanoa että kun homot arvostavat avioliittoa niin tämä saattaa tuoda symbolista lisäarvoa avioliitolle noin yleensä. Kun avioliitosta on muutoin etäännytty niin kenties se että avioliitto nähdään taistelun arvoisena asiana nostaa sen arvostusta. Näin ollen homot eivät kenties hyödyttäisi sellaisenaan, mutta heterotkin voisivat sitten heidän arvostuksensa kautta olla monogaamisempia. Ei kai siitä ole haittaakaan jos yhteiskunta kannustaa homojakin olemaan ei-hedonistisia?

Lisäksi toki pidän Hamilon lähestymistä ongelmallisena siinä mielessä että hän toisaalta puhuu siitä miten sananvapautta ja uskonnonvapautta pitää kunnioittaa ja sateenkaaripuolen asian ajaminen on tämän oikeuden riskeeraamista. (Syrjitään sillä että syytetään syrjijiksi. Kuten hän ei tässä yhtään vihjaa että vastapuoli on syrjivää...) Toisaalta hän kuitenkin aivan avoimesti selittää että on kauheaa että lain läpimenon jälkeen puututaan ihan uusiin asioihin. Kun edellisen lainmuutoksen kohdalla oli katsottu että avioliittoon ei kosketa, hän pitää nykyisiä yrityksiä petoksena. Vaikka de facto parisuhdelaki ei koskenut avioliittoon. Koska jos se koskisi niin sitten tätä nykyistä arvokeskustelua ei tarvitsisi käydä koska avioliittoon olisi jo puututtu. Hamilo siis haluaa kieltää ja rajoittaa näitä siirtymisiä. Ihan kuin demokraattisessa päätöksenteossa pitäisi lyödä lukkoon sellaisia asioita kuin mitä lakiehdotuksia kansalaiset saavat haluta myöhemmin. (Parisuhdelain aikaan minä en esimerkiksi ole ottanut kantaa yhtään mihinkään. Hamilo on kenties sen verran setämies että hän unohtaa että nuorempiakin on.)

Slippery slopea on toki tietysti vedetty aikanaan sillä että parisuhdelakia ei saisi käsitellä koska homot pääsevät avioliittoon. Ihan kuin parisuhdelaki olisi huono siksi että myöhemmin voi nousta joku ihan toinen keskustelu. Nykyään parisuhdelakia kuitenkin pidetään niin hyvänä myös näiden Aidosti Avioliittolaisten puolella. Kenties siksi että kalteva pinta, jopa silloin kun seuraukset ovat ennustetunlaiset, eivät tosiasiassa kosketa sitä itse keskustelussaolevaa lainmuutosta lainkaan..

Silti Hamilo on kenties ensimmäinen Aidon Avioliiton parissa annettu vähänkään syvempää filosofista ja tieteellistä analyysiä kestävän lausunnon antajana. On hyvä että tuohonkin liikkeeseen saadaan edes jotain järkeä. Tähän asti meno on ollutkin varsin idioottimaista ja huonosti perusteltua. Sellaista jossa on haissut se henki että on pitänyt piilottaa liikkeen vahvoja uskonnollisia taustoja, epärehellisesti. Hamilo korjaa tietysti yksin tein tätäkin ongelmaa hyvin suuresti. Olisikin ollut miellyttävää jos hän olisi ollut mukana jo aivan aluksi, Heurekassa.

Lestadiolaispaniikista ja omantunnontestistä

Jani Kaaro kirjoitti raportin lestadiolaisiin kohdistuneista ennakkoluuloista. Kun erästä lestadiolaista oli syytetty insestipohjaisesta seksuaalisesta häirinnästä, lähteeksi paljastui jokin hieman muu "Furmanin lausunnossa todetaan, että kehoterapeutin antama hoito on tyyppiesimerkki suggestiivisesta terapiasta, jossa syntyy herkästi valemuistoja. Kun valemuistot ovat syntyneet, ihminen pitää muistoja oikeina. ”Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin valemuistoista."

Valemuistojen perustalle on aiemminkin rakennettu liiallisuuksiin paisuneita kohinoita. Jan Guillou kertoo "Noitien asianajaja" -teoksessa sekä noitavainoihin liittyneistä hysterioista että nykyaikana saatananpalvontapedofiliaan liittyneistä liioitteluista. Nämä voidaan liittää osaltaan ns. saatanapaniikki-ilmiötä. Toisaalta valemuistot ovat muutoinkin relevantti ongelma. Suomessa Marko Hamilo kirjoitti niihin liittyvistä ongelmista kirjaansa "Älkää säätäkö päätänne". Hänen erityisenä huomionaan oli se, miten väärillä syytöksillä heikennettiin vanhempien, etenkin isien, oikeuksia.

Syytöksissä uskonnollisella vakaumuksellakin on osansa "Lestadiolaiset ovat viime vuosina olleet paljon esillä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa väitteissä. Tärkeä osa näistä väitteistä palautuu Helsingin yliopiston tutkijan Johanna Hurtigin työhön. Vuonna 2012 Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa toimittamansa Maijan tarinan, joka kertoo ”Maijan” seksuaalisesta hyväksikäytöstä lestadiolaisyhteisössä. Järkyttävässä tarinassa siskon poikaystävät raiskaavat alaikäisen Maijan yläkerrassa, samalla kun vanhemmat alakerrassa koettavat olla kuulematta Maijan kärsimystä. Tämän jälkeen useat muutkin yhteisön jäsenet käyttävät Maijaa seksuaalisesti hyväkseen." ... "Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää."

Kaaron tekstissä on tiettyjä puutteita.

Siitä löytyy kannanottoja niinkin erikoisesta ja yllättävästä paikasta kuin "Kotimaan" puolelta. Moitteet tiivistyvät siihen että Kaaron on luvannut jotain yleislaatuista, eli paljastettaisiin jokin tiedotusvälineiden sisällä oleva laaja uutisointiasenne. Kuitenkin tilanne tiivistyy lähinnä terapeutteja koskevaksi kritiikiksi kolmessa tietyssä tapauksessa. Median suhde tässä on se, että se on liian kritiikittä luottanut näissä tapauksissa asiantuntijoina esiintyviin terapeutteihin ja muihin asioista kertoviin. Toisaalta Kaaro itsekään ei anna kaikille osapuolille ääntä. Epäiltyjen näkökulma ja vain se näkyy, esimerkiksi aiheen kannalta relevantin "Maijan" ääntä ei ole kuultu. Mikä on tietenkin ironista koska Kaaron oma juttukin esittää, että "yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella."

Kaaron tekstissä kiinnostavaa on myös se, että sekä lestadiolaisyhteisö että lestadiolaisuutta vakavasti tutkineet ovat löytäneet todellisiakin tapauksia. Eikä valemuistoilla tässä tapauksessa voi selittää kaikkea lestadiolaisiin liittynyttä. Tässä mielessä Kaaro ottaa yksinapaisemman suhtautumisen asiaan kuin lestadiolaisyhteisö itse.

Tästä huolimatta

Mielestäni Kaaron teksti on kuitenkin tärkeä. Sillä lestadiolaisiin on helppoa suhtautua ennakkoluuloisesti. Televisioon ja viihteeseen liittyvät käytänteet - tai sitten urbaanit legendat siitä että "lestat vaan teippaa pesukoneen lasin öhö öhö" - luovat ennakkokäsitystä ihmisistä jotka ovat outoja. Eivätkä vain outoja. Vaan outoja juuri uskontonsa vuoksi.
1: Eikä asiaa auta se, että lestadiolaiset näyttävät olevan normaalissa uskonnonharjoittamisessaan diskreettejä. Se kun lestadiolainen näkyy lestadiolaisena on taustalla yleensä jokin konflikti. Itse tosin olen huomannut että jostain syystä lestadiolaisten kanssa tulee helposti konflikteja aiheessa joka koskee "uskonnollisesti herkillä alueilla vitsailua". Lestadiolaisuudessa on jonkinlaisia sensuuritaipumuksia. Joka luultavasti johtuu juuri siitä että jos ollaan diskreettejä ollaan itse asiassa de facto sekulaareja. Sillä sekularismi ei ole ateismia vaan nojautuu uskon ja yhteiselämän sensuuriin tavalla jossa konfliktit lakaistaan maton alle. Poliittinen korrektius johtaa diskreettiin vakaumukseen yhdessä ympäristön sensurointitarpeen kanssa.

Ja Suomen kulttuuri on tasapäistävä. Uskomattoman tasapäistävä. Toki kaikki se mitä olen lestadiolaisiin itse törmännyt vihjaa että heillä on taipumus aivan tähän samaan tasapäistämiseen alueilla jossa heillä on enemmistö. Mutta tu quoque on tavallaan aika huono tekosyy. Ikävyys ei ole hyvä heti jos kaikki tekevät sitä. Itse asiassa jossain mielessä asia on juuri näissä tilanteissa pahimmillaan.

Itse suhtaudun hyvin vakavasti liiallisuuksiin menevään kammoon. Mikä ei tarkoita sitä että olisin immuuni tämänlaiselle käytökselle. Roolipeleihin liittyvä saatananpalvontarinnastus tuotti hankaluuksia elämään eikä sellaista - edes sen tyylistä vielä monen muun rinnalla pientä - halua kenellekään. Lisäksi meidän nykykulttuurimme ylitukee kaikkea uhriutumista. Ja jos lestadiolaisiin - tai mihin tahansa muuhun ihmisryhmään - lyödään liian vahva leimakirves, tätä asetelmaa on hyvin helppoa käyttää poliittiseen valtaan. Jos kristityt voivat luoda keinotekoisia marttyyrisointeja ympärilleen, niin siihen samaan pystyvät kyllä kaikki muutkin.

Samoin olen pitkään ja usein moittinut ns. lynkkauskulttuuria. Ihmiset jotka keräävät ja levittävät epäiltyjen nimiä, tai muita joita pitävät "syyllisinä todennäköisin syin" tulevat joskus syyttäneeksi viattomia. Moni pedofiilien nimilistojen floodaamista vastustava saa kuulla siitä miten tuollaista levittelyä vastustavan täytyy tietenkin olla itsensä pedofiili, kun ei sitä muuten olisi halua suojella sellaisia. Huonossa lykyssä tuollaisella voi siis itse päästä lynkkausehdotelmien jonoon joka kiertää vihaisten ihmisten parissa tavalla joka on lähes jono.

Siksi minulla onkin tärkeä omantunnon testi.

Joskus ihminen hyppää viattomasti ja hyvää tarkoittaen uskomaan ties mitä höpöuutista. Osa näistä voi sitten kasautua "nykyajan noitavainoiksi". On kuitenkin hyvä erottaa viaton erehdys sellaisesta erehdyksestä joka tosiasiassa kumpuaa ilkeyden ja piittaamattomuuden yhdistelmästä.

Tähän löytyy testi. Ja se on testi parasta mallia siinä mielessä että sitä ei voi käyttää leimakirveenä ketään vastaan. Mutta silti se on karu ja kova jokaiselle ihmiselle joka sitä käyttää. ; Tämä teksti on kenties yllättävästä lähteestä. Teoksesta jonka lukemista olen pitänyt elämäni pahimpana ajanhaaskaamisena. (Ja minä tiedän ajanhaaskaamisen. Olen lukenut "Ylpeyden ja ennakkoluulon". Ja tiedän mistä "Batman Forever" -elokuvan nimi johtuu, eli siitä tunteesta mikä syntyy kun elokuvan pistää pyörimään.)

Testi rakentuu C. S. Lewisin "Mere Christianitystä" otettiin kohtaan. "The real test is this. Suppose one reads a story of filthy atrocities in the paper. Then suppose that something turns up suggesting that the story might not be quite true, or not quite so bad as it was made out. Is one’s first feeling, "“Thank God, even they aren’t quite so bad as that,” or is it a feeling of disappointment, and even a determination to cling to the first story for the sheer pleasure of thinking your enemies are as bad as possible? If it is the second then it is, I am afraid, the first step in a process which, if followed to the end, will make us into devils. You see, one is beginning to wish that black was a little blacker. If we give that wish its head, later on we shall wish to see grey as black, and then to see white itself as black. Finally we shall insist on seeing everything - God and our friends and ourselves included - as bad, and not be able to stop doing it: we shall be fixed for ever in a universe of pure hatred."

Lewis on tiedostanut että joskus ihminen hakee kohu-uutisia kohu-uutisten vuoksi. Ja kun uutinen on kamaa sellaisella tavalla joka sopii omiin ennakkoluuloihin, sitä ei enää kyseenalaisteta ja koetella. Tällöin on todella helppoa lähteä mukaan lynkkausporukkaan. Joskus tämänlaiset uutiset paljastuvat uutisankoiksi. Ja tästä tulee tunteita. Jos olet kuullut oikein mehevän kauhujutun ja se paljastuu virheelliseksi uutiseksi, olo voi olla helpottunut tai pahastunut. Kenties tämä paljastava uutinen on pakko osoittaa virheelliseksi ja on pakko hyökätä sitä vastaan. Ja heti jos tunne ei ole helpotus, asenteen takana ei todennäköisesti ole mikään vilpitön vahingossa tehty väärintulkinta. Syyllinen virheeseen löytyy tällöin todennäköisesti asenteista. Ja mitä voimakkaampi pettymys ja mitä suurempi into levittää uutista on ollut, sitä selvemmin kyseessä on "vihapuhe sanan täydessä eikä siinä nykyajan laimennetussa mielessä".

Tämän testin jokainen voi tehdä päänsä sisällä ja usein. Luultavasti suuri määrä meistä ei pidä siitä mitä tätä kautta löytää. Mutta tämä löytäminen vähentää harhalaukauksia ja vääriä syytöksiä, joten kaikkien periaatteessa pitäisi osallistua talkoisiin tässä kohden.

Mitä muuta vapaus voi olla kuin oikeuksia?

"Taustalla on autoritaarinen ihmispsykologia. Autoritaarinen tarkoittaa sisäsyntyisiä taipumuksia, jotka ajavat ihmisiä korostamaan yhteisyyttä ja samanlaisuutta (oneness and sameness). Autoritaariset ihmiset ovat ryhmäihmisiä, groupish. Autoritaarisuus saa ihmisen kannattamaan sellaisia yhteiskuntaa ja yhteisöjä rakentavia asenteita, jotka korostavat samanlaisuutta ja minimoivat ihmisten, uskomusten ja käytösten diversiteettiä. Autoritaarisuus ylistää, rohkaisee ja palkitsee yhdenmukaisuutta ja halveksii, suitsii ja rankaisee erilaisuutta."
("Mitä mieltä Suomessa saa olla", 2015)

Timo Vihavainen, Marko Hamilo ja Joonas Konstig ovat kirjoittaneet teoksen "Mitä mieltä Suomessa saa olla - suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit". Kirja kertoo muun muassa siitä, että liberaalit eivät ymmärrä mistä konservatiivisuudessa on kysymys ja että selkeä hyvä-paha -linjama ei toteudu.

Tässä on tietenkin perää. Jonathan Haidtin tunnetuksi tuomat psykologiset tutkimukset todellakin viittaavat siihen miten tämänlainen ymmärtämättömyys on vallitseva tila. Minuakin hieman häiritsee se, että perussuomalaiset - korostettavasti puolue jota en kannata - nähdään usein leimallisesti jonkinlaisena natsipuolueena. Toki ymmärrän että asia on niin että jos olet natsi, niin puolueesi on perussuomalainen. Mutta ei tästä implikaatiosta voi ekvivalenssiin siirtyä.

Oma huvittuneisuuteni syntyy kuitenkin muutamista aihetta sivuavissa seikoissa.
1: Nimittäin tuntuu että konservatiivien puolella usein loukkaannutaan juuri siitä että heidän kanssaan ollaan erimielisiä ja annetaan verevää kritiikkiä. Onkin korostettavaa että jos ajatellaan että jollakulla on mielipide siitä että "perussuomalaiset ovat natseja ja vaarantavat yhteiskuntarauhan" niin tätä pitää vastustaa mutta jos mielipide on "maahanmuuttajat vaarantavat yhteiskunnan islamterrorismikytköksillään" on toinen ääni kellossa. Jostain syystä tilanne onkin se, että jotkin asiat nähdään epätosiksi (kuten islamistien terrorismius tai perussuomalaisten natsius) ja sitten tämä Totuudellisuus ikään kuin antaa sille erityissuojan. On hyvin vaikeaa nähdä tätä sananvapauskysymyksenä. Etenkin kun niin liberaalien, islaminuskoisten kuin perussuomalaistenkin mielipiteet ovat kaiken kaikkiaan valitettavan tuttuja ja toisteltuja kaikkialla. Kysymys ei ole sensuurista tai siitä mitä mieltä saa olla. Kysymys on siitä että jokainen taho ei halua että siihen itseensä kohdistetaan poliittisesti epäkorrektia tahi muuten epäkohteliasta kielenkäyttöä.
2: Toisaalta konservatiivien puolella sananvapaus ja mielipiteenvapaus on ytimeltään relativistista. Itse asiassa voidaan nähdä että kulttuurirelativismin tiukointa ydinmehua on ajatus siitä että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kaikki kunnioittavat vapautta, mutta silti vastapuoli nähdään riistämässä sitä itseltä. Usein juuri siksi että halveksuvat kommentit nähdään sensuristisina. On hyvin vaikeaa vastustaa monikulttuurisuutta jos sallii kaikille mielipiteet. Ja heti jos tunnustaa että mielipiteiden moninaisuuden tunnustaminen ei tarkoita samoja oikeuksia kaikille ollaan sitten jo astuttu siihen että sanotaan mitä mieltä kukakin saa ja ei saa olla.

Vapaus syntyy oikeuksista

Nostin esille vain nuo kaksi kohtaa, sillä niiden kautta voidaankin huomata että ongelmana onkin jotain jota voi demonstroida tuon kirjan otsikoilla. Kun esimerkiksi Marko Hamilo kirjoittaa "Kuinka arvoliberalismista tuli autoritaarista relativismia" hän korostaa että tosiasiassa suvaitsevaisuus on pseudosuvaitsevaista jossa suvaitsevaisuuden nimessä kielletään esimerkiksi kutsumasta maahanmuuttajia islamterroristeiksi tai muiksi yön timoiksi. (Noin kärjistäen.) Ajatus on sinänsä tärkeä. Hän toki enemmänkin huomauttaa että liberalismi olisi sisäisesti ristiriitainen koska se ei suvaitse suvaitsemattomuutta. Mutta toki liberalismissa asia on määritelty hieman eri tavalla. Kyseessä on väkisin luotu pseudoristiriita joka ei tule väistämättä liberaalien näkemysten soveltamisesta itseen, vaan siitä että ulkopuolelta käsitteet uudelleenmääritellään erilaisiksi ja sitten ne palautetaan liberalismiin. (Toki osa relativisteista on niin höpöjä, että Hamilon teesi pätee heihin.)

Lisäksi tässä suvaitsemattomuuden suvaitsemisessa näyttää unohtuvan se, että aina kun katsotaan miten vasemmistolainen liberaali ajattelee, voidaan huomata että hän puhuu oikeuksista. Oikeuksien kannalta asia on itse asiassa niin että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on helposti juuri se mitä oikeudet minimissään vaativat. Ihmisillä on vapauksia jos ja vain jos he saavat tehdä jotain. Ja näin ollen jos jollakulla

Esimerkiksi jos katsotaan sitä saako homoseksuaali mennä naimisiin, kysymys on joka tapauksessa oikeudesta. Voidaankin nähdä että kukaan ei pakota heteroa naimisiin homon kanssa jos homot saavat mennä naimisiin keskenään. Eikä heteroilta oteta avioliitto-oikeutta pois. Argumenttina on sen sijaan ollut enemmänkin se, että moni loukkaantuu jos homot menevät naimisiin. (Noin kärjistäen.) Mutta jos laki ei olisi hyväksytty niin homot eivät voisi mennä naimisiin, loukkasipa tämä heitä tai ei. Loukkaantuminen on vain sitä että sanoo mikä on oikea mielipide koko maan tasolla käytänteitä myöten. Se sanoo lisäksi sitä että millä tavalla ihmiset eivät voi toteuttaa itseään. Olipa mielipide asiaan mikä tahansa.

Osa toki määrittelee tätä homojen oikeutta mennä naimisiin ihmisoikeudeksi. Ja tästä voi olla erimielinen. Mielipiteet jakautuvat "ihmisoikeus" -sanan kohdalla tavalla joka on mahdollinen molempiin suuntiin. Sen sijaan avioliitto-oikeus on kuitenkin aina oikeus, kenties jopa etuoikeus. Olen itse asiassa leikitellytkin ajatuksella siitä miten homojen avioliitto-oikeutta voisi sujuvasti lähestyä ilman että selittää miten "nykyinen laki on tasa-arvoinen". Tällöin avioliitto olisi etuoikeus, joka tarvitaan yhteiskuntarakenteiden ja vastaavien avulla. Strategia on toki suosittu. Ja itse asiassa se näyttää vahvistuneen viime aikoina, avioliittolainmuutoksen läpimeno on tiukentanut tunnelmaa ja jyrkentänyt argumentteja. Joten olisi kenties syytä tunnustaa tämä suoraan eikä leikkiä sitä miten kyseessä ei ole jonkinlainen suvaitsemattomuus eli oikeuksien karsinta. Tässä kuitenkin on pakko korostaa sitä että perimmiltään jokainen tämänlainen argumentti on itse asiassa lausunto siitä "mitä mieltä saa ja ei saa olla" ja tämä oikeutetaan jollain riskin tai uskonnollisen näkemyksen oikeudella. Oikeuksia on toki hyvä rajoittaa jonkinlaisilla argumenteilla eikä ilman niitä. Mutta kyseessä on aina sensuristinen aktio. Tämä on aina vapautta vastaan. Se, onko vapautta oikeus rajoittaa on sitten toinen kysymys. Kysymys joka helposti unohtuu kun keksitään että on kätevämpää hokea "ne vastustaa meidän vapauksia ja sanovat mitä mieltä Suomessa saa olla".

Tässä kaikessa unohtuu se, että se joka karsii oikeuksia loukkaantumisen tai harmonian nimissä on se joka rajoittaa muiden oikeuksia, sitä mitä saa ja ei saa tehdä. Tällöin kysymys on siitä että tämä puoli rajoittaa vapauksia ja sanoo mitä mieltä saa olla ja mitä saa tehdä. Tämä rajoitus voi olla oikeutettua, mutta on sangen naurettavaa nostaa sensuuria ja poliittista korrektiutta keskustelunaiheeksi jos asenne on tämä. Se on sensuristi joka rajoittaa vapauksia.
1: Konservatiivejen lisäksi tätä harjoittavat uusateistit jotka pitävät sekularismista. Jos esittää että politiikassa ei saa sanoa uskonnollisia argumentteja. Sekularismi hakee harmoniaa sensuurilla. Nähdäkseni uskonnollisia argumentteja saa sananvapauden nimessä sanoa politiikassa. Niille voi antaa miinusmerkkisen relevanssin. Seuraukset siitä että joku sanoo näitä uskonnollisia mielipiteitään voivat olla sanojalle epämieluisat, mutta tämä paska niskassa ei ole sensuuria vaan mielipiteenvapautta ja ilmaisua. Jos ei kestä, ei pidä asiaa ainakaan sananvapauteen vedoten puolustaa.

Hassu pieni jatkoajatus.

Jos mietimme sitä miten Marko Hamilo on mielestäni ansiokkaasti vastustanut sekularisaatiota. Hän on kuitenkin kirjoittanut tuohon kirjaan otsikolla "Ateismia ei tulisi sotkea politiikkaan". Tämä taas on sekularismikritiikin antiteesi. Kirja on toki muutoinkin kiehtova. Sillä siinä on kokonainen uskonto -osuus. Mainitun luvun lisäksi kirja tarjoaa seuraavia lukuja "Seksivinkkejä neitsyiltä, eli vapaa-ajattelun harhat" (Joonas Konstig), "Pyhä ja arvokas" (Timo Vihavainen) ja "Uskonnon käyttökelpoisuudesta" (Timo Vihavainen)

On hyvin erikoista nostaa ateismi tuolla tavalla esille. Sillä kirjahan on sananvapauden puolesta eikä ateismia vastaan. Kirja näyttääkin mieluusti sanelevan mitä mieltä Suomessa ei saa olla konservatiivien mielestä. Tämä ei toki ihmetytä. Itse asiassa se ei ihmetytä lainkaan. Lisäihmetystä syntyy siitä miten nykyaikana relevantti uusateismi liitetään johonkin vapaa-ajattelijoihin. Vastaus on "hyvin vaikeasti". Toisaalta on hyvin vaikeaa ymmärtää miten tämä ateismi liittyy liberalismiin. (Tai miten kommunistinen ärsyttävä dogma-ateismi voidaan sekään liittyä myöhempään vasemmistolaiseen ajatteluun.) Itse asiassa uusateismi on toistuvasti nimenomaan törmäyslinjalla relativismikeskeisen postmodernin maailmankuvan kanssa koska se nähdään liian "skientistisenä". Jos on tutustunut vaikkapa Jussi K. Niemelän tyyppisten aktivistien toimintaan voi huomata että he ovat sekä kritisoineet islamia että korostaneet että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ajaminen ei ole mitään kulttuuri-imperialismia. Itse asiassa uusateistit ovat samaa mieltä postmodernien relativistien kanssa joissain yksittäisissä asioissa kuten homokysymyksessä. Kirja onkin siitä ironinen että se näyttää että uusateistit kenties ymmärtävätkin kristinuskoa ja uskontoa helvetin paljon paremmin kuin mitä heidän innokkaat kriitikkonsa ymmärtävät uudistunutta ateismia. Urheiden konservatiivien jutuissa tuntuu paistavan se, miten 1960 -lukulaista palikkaa yritetään tunkea väkisin 2015 -vuoden reikään. Siitä huolimatta että toinen on kolmio ja toinen (puna)tähden muotoinen. Apuna näytetään käyttävän jotain vasaran korviketta.
1: Tämä ei sinänsä yllätä. Toistuvasti "vapaa-ajattelu" isketään ateismin synonyymiksi. Ja hyvin tavallista onkin myös se, että ateisti on kulttuurisodassa aina "toisella puolella". Liberaali uskovainen näkee helposti, että ei ole kulttuurirelativismin mukaista olla suvaitsematon uskonnoille. Skientismiä haukutaankin tässä kulmassa usein ja innolla. Toisaalta konservatiivit kokevat ateismin suvaitsevaisuutta korostavana koska he ovat outoja ja erilaisia, sellaisia joiden pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan tai tottua kristillisiin tapoihin ja elää maassa maan tavalla.

Sen ohessa on tietenkin mielenkiintoista huomata miten uskontoa arvostetaan yli ateismin. Miten uskonto on hyvää ja hienoa ja luo arvon ja merkityksen. Valitettavasti erimielisyys näiden kanssa näyttää johtavan haluun sensuroida. "Ei politiikkaa saa sekoittaa ateismiin" -henki onkin tuon kirjan ulkopuolella aivan ahkerasti toistunut teema, joka on tullut tutuksi. Uskonnon nimissä saa siis oikeuttaa ja tämän jälkeen väärässäolevilla ei ole lupaa olla tiettyä mieltä ilman syvää halveksuntaa ja väheksyntää. Mikä on luonnollisesti aivan riemuisaa.
1: Etenkin kun tiedostaa että jos ateistien päälle kaikenlaisen pilkkaavan paskan kaatelu ei ole sensuuria vaan sitä että kertoo ateisteista mielipiteensä, niin nämä arvon natsit eivät sitten voi loukkaantua jos minä ja kaikki ystäväni suostuvat kutsumaan heitä vain muumeiksi joilla valkeus menee aivoihin asti. Mielipiteeni muuten on myös se, että maailma ja minun elämäni laatu paranee jos jokainen tämänlaisia heittelevä menisi hirteen korkeimman omakätisesti tänään. Ja miten kannustan heitä tähän. Kiitos. Se on minun mielipiteeni, ja joku pahastuja yrittää vain sanoa että en saisi sellaista mieltä olla ja sitä sanoa ääneen. No, rehellisesti sanoen minun ei luultavasti pitäisi.

Pieni ajatus loppuun

Näkisin että nykyajan vapaus-velvollisuuskeskustelu on hämmentävä siinä mielessä että siinä esiin nousee toistuvasti erilaisia fragmentoituja puolia jotka sitten nostetaan tärkeiksi enemmänkin identiteettipohjalta. Joka taas on jonkinlaista kulttuurirelativistisuutta. Ilman tätä identiteetin korostusta vapaudet ja sensurismit jäävät itse asiassa syrjään.

Tästä hauskana esimerkkinä olkoot tuoreessa homokeskustelussa nostetut lainmuutoksen tuomat oikeuksien tallaamiset. Kuten se, että lääkärit joutuvat hoitamaan homoperheiden lapsia vaikka oma maailmankuva kieltääkin homouden. Tai se, että päivähoitaja joutuu hoitamaan lesboparin kakaroita. (Joita he tosin tekevät muumimukipohjalta tänäkin päivänä joten on vaikeaa nähdä miten laki muuttaisi tätä yksittäistä esimerkkiä.)

Tosiasia on kuitenkin se, että nykymaailma on jossain määrin todella sensuristinen. Sitä nimittäin joutuu tekemään työtä jossa oletuksena on että sitä joutuu hoitamaan vaikka punapäisiä ihmisiä vaikka tämä loukkaisi omaa vakaumusta ja olisi lujasti oma mielipide. Joku voisi haluta että hän ei leikkaa kristittyjä tai hoida kristittyjen lapsia. Etelä-Suomessa jossa on paljon ateisteja tämä voisi rajoittaa ja vaikeuttaa kristittyjen elämää, päivähoitoasioita pitäisi kenties pelata kuinka hankalasti. Mitä jos lääkäri kieltäytyisi hoitamasta syntisiä? Entä jos hän kieltäytyisi hoitamasta "neekeriä"? Mitä jos gynegologi haluaa hoitaa vain mielestään kauniita asiakkaita?

Kaikki nämä rajoittavat sanomisia ja tekemisiä jollain tavalla. Ja jossain mielessä ne kaikki ovat juuri sitä että yhteiskunta sanoo mitä mieltä saa ja ei saa olla. Joku sanoo että kristittyjen homouden syntisyys on tärkeämpi hoitoeste lääkärille kuin vaikkapa uskottomuuden heterolle tuoma syntisyys.

Itse asiassa joku voisi sanoa että tässä on kysymys ns. yhteiskuntasopimuksesta. Me teemme töitä emmekä saa tappaa toisiamme siksi että olemme ikään kuin suostuneet johonkin yhteiskuntasopimukseen. Ajatus on kenties kolho sillä emme tosiasiassa ole eksplisiittisesti allekirjoittaneet Suomen Lakia. Toisaalta voidaan kuitenkin ajatella että läsnäolomme ja se että emme ole muuttaneet Pohjois-Koreaan on implisiittinen suostumus alueen lakeihin. "Maassa maan tavalla tai maasta pois" -lauseella maassa asuminen olisi suostumus.

Toki on erikoista että joku todella suostuu lakeihin vain olemalla paikalla. Sillä yleensä ajatellaan että suostumus tulee jos ja vain jos on vaihtoehtoja. Köyhillä ei monissa maissa ole oikeasti mahdollisuutta muuttaa. Joten tavallaan he eivät ole sitoutuneet itse mihinkään. Heillä ei saa olla mielipidettä ja toimintaan ohjaavaa kantaa yhteiskuntasopimuksen sisällöstä ja se kaadetaan heidän päälleen. Itse asiassa minua tiukempi vasemmistolainen voisi nähdä jopa kommunistisia luokkasotaisia sävyjä ; Luokkasopimus rajoittaa esimerkiksi väkivaltarikollista ryöstelyä, joka on köyhille relevantimpi elannonhankintakeino kuin rikkaille. Rikkaat voivat paitsi muuttaa pois, niin myös säätää vallallaan lakeja jotka ajavat juuri heidän omia etujaan. He ottavat mieluummin oman ruumiillisen koskemattomuuden oikeudekseen kuin antavat puukottamisen vapauden köyhille.
1: Toinen vapauksista on minusta syytäkin karsia, olen sen verran suvaitsematon että väkivaltarikollisuutta ei pidä suvaita. Ja jos tämä on suvaitsemattomuuden suvaitsemista vastaan ja tekee minusta ristiriitaisen olennon niin haista paska. Anteeksi, olin epäkohtelias, haistakaa paska.

Erikoiseksi tämän kaiken kuitenkin tekee maahanmuutto. Nimittäin jos köyhä elintasopakolainen tulee maahan, hänellä on ollut tekojensa aktivoimana ikään kuin maksimoitu ja alleviivattu yhteiskuntasopimuksen hyväksyminen. Ja mikä on se ongelma joka maahanmuuton kohdalla nostaa usein karvojaan? Se, miten vaikeaa heidän integroitumisensa yhteiskuntiin on ollut. Tämä on hyvin kiehtova yksityiskohta. Ja tämän yksityiskohdan edessä minun on vaikeaa olla erimielinen konservatiivien kanssa.

---

Tämän kaiken - rajatummin liberaalien, konservatiivien ja itseni - kanssa ollessa olo on vähän kuin vanhassa kansantarinassa jossa suomalainen vuorineuvos kulkee brittiläisen aatelismiehen kanssa Helsingissä. Ja miten pultsari nostaa tietämälleen vuorineuvokselle hatunreuhkaansa ja ölisee karhealla äänellään päivään. Vuorineuvos nosti silinteriään. Brittiläinen aatelinen nosti nokkaansa ja tuhautti. Hänestä oli halveksittavaa olla tuollaisen roskasakin kanssa tekemisissä. Vuorineuvos taas huomautti miten perin ikävää olisi hävitä hyvissä tavoissa sen tapaisille ihmisille.

Kun kaikessa on kysymys odotetetuista seurauksista...

Avioliittolain muutos aikaansai eroputken kirkosta. Tällä kertaa eroajat olivat pääasiassa näitä ... klassisemman ... mielipiteistön kannattajia. Etenkin arkkipiispa Mäkisen lausunnot ovat olleet innokkeena. Eroaminen on jossain määrin omituista koska Kari Mäkinen ei edusta kirkon virallista kantaa - itse asiassa kirkon virallinen kanta lakiin oli se että sitä ei pidä muuttaa. Eroaminen on jossain määrin omituista koska päätös ei koskenut sitä mitä kirkko tekee vihkimisensä kanssa. Mutta asia on ymmärrettävä koska luonnollisesti lain muutos, voimaan tullessaan, vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Ja Mäkinen on sekä kirkon jäsen, että sen palkkalistoilla. Että edustaa suurempaa kirkossa vielä olevien ryhmittymää. Eroaminen on näin ollen perusteltua siinä missä muutoinkin. Pelkona ja lähdön syynä on selvästi ollut se että nyt kirkosta on tulossa homokirkko.

Näin reaktioita katsellessa ei oikestaan voi sanoa muuta kuin että näyttää siltä että oikeasti sukupuolineutraalia avioliittoa/tasa-arvoista avioliittoa ei oikeasti vastusteta. Sen sijaan vastustetaan sen kuviteltuja seurauksia. Paranoidia puolta edustaa ilmeisen suosittu Anne Lindellin kirjoitus jonka pääviesti on "Tämän lainmuutoksen hyväksyminen aloittaa vainojen ajan. Mikään ei ole sen jälkeen enää Suomessa entisensä." Samoin Sami Sami Sundström Suomen Turusta tiedottaa että kenties Jumala vainoaa kansakuntaamme niin että homorummuttajien ei tarvitse vaivautua "nyt avioliittolain mentyä läpi on siniristilipun periaatteita häväisty. Jumalan siunaava käsi ei ole välttämättä enää koko kansan päällä". Teksti käsittelee pääosin Venäjää, mutta kun tekstiä analysoi on vaikeaa sanoa ketkä edustavat tätä Venäjää. Liberaaleista puhutaan usein ja sitten toisaalta kerrotaan että "Nyt sota ei ole itärajalla. Sota on totaalista ja kattaa koko maan. Emme ehdi saada edes kutsua varuskuntaan kun vihollinen on jo täällä." mutta toiminta on kuitenkin luonteeltaan selvää. "Jokainen osaa käyttää vesuria tai Toyotan tunkkia muuhunkin kuin alkuperäseen käyttöön. Koska lait ovat nykyään väkivallan tekijän puolella, eikä uhrin puolella katson tarpeelliseksi käyttää hoksottimia. Aina poliisi ei ehdi paikalle ajoissa vaan heidän tullessaan tilanne on jo ohi. Haluatko sairaalaan hakattuna, tapettuna vaiko vankilaan puolustauduttuasi. Se on sinun päätös. Niin meitin nykylait toimii. Ihmiseltä on tässä yltiöliberaalissa humanistisessa yhteiskunnassa viety oikeus toimia itse." Toivon vain että en saa päähäni tunkista koska joku on ahdistunut kun on uskonut tämänlaisen uhkan luomisen.

Hieman vähemmän kiinnostavaa on tietenkin se astetta vähemmän paranoidi puoli jota esitetään eri paikoissa. "Takkiraudassa" lauotaan että "Homoavioliittolaki meni sitten läpi. Jäämme odottelemaan, milloin lakia vaaditaan muutettavaksi niin, että moniavioisuus, sukurutsa ja lapsiavioliitot hyväksytään. Voitte nimittäin olla satavarmoja siitä, että ei se tähän tule jäämään." "Unilaakson Turinoissa" kerrotaan että "Moniavioisuus tulee todennäköisesti olemaan yksi suvaitsevaiston seuraavista pyhistä lehmistä. Mikäli rappeutuminen jatkuu entiseen malliin, tullaan moniavioisuus hyväksymään parinkymmenen vuoden kuluessa. Avioliitto redusoituu yksilöiden väliseksi sopimukseksi, pieneksi yhtiöksi, jossa voi vapaasti päättää osakkaiden lukumäärän."

Ennen kuin mieleni tekee sanoa että "koirien enemmistö ei halua naimisiin Oinosen kanssa" korostan tässä enemmän sitä että näissä kaikissa on erikoinen "slippery slope" -rakenne. Slippery slopeja tulee taas usein käsitellä erikoisesti ; Ne eivät ole deduktioita. Kyseessä ei ole argumentti jossa johtopäätös seuraisi premisseistä. Sen sijaan ne ovat tulevaisuutta koskevia induktioita. Joiden taustalle oletetaan jonkinlainen toimintamekaniikka. Kysymyksessä on tulevaisuuden ennustaminen.

En tässä halua sanoa että moniavioisuusennustelu olisi yhtä sekapäistä kuin vainokortin paranoidi heiluttelu. En vihjaa että tässä paranoijassa ja liioittelussa olisi jokin yleinen ongelma joka koskisi arvokonservatiiveja. Että kaikki tämänhenkiset kannat ovat typerysten perseestä vedettyjä heittoja. Jotain jossa kaikki ovat idiootteja. Tai. Oikeastaan olen sanomassa täsmälleen tätä. Mutta vain tavallaan. Ja se tapa on hyvin omituinen. Joten hyvät arvokonservatiivit, älkää loukkaantuko vielä. (Loukkaantukaa vasta lopuksi. Tai älkää, ei se minun asiani ole.)

Seurauksia, seurauksia.

Homoavioliittoja ei selvästi kovin yleisesti vastusteta siksi että homoseksuaalisuus ja heidän avioliittonsa itsekseen olisi ongelma. Kaikki tietävät että homot ovat harjoittaneet seksiä esiaviollisestikin. Moni tietää että laki ei murra mitään sellaista arvoa tai instituutiota mikä ei olisi jo murtunut.
1: Osa toki pelkää avioinstituutin romahtamista kun käsitys avioliitosta on romuttunut. (Joka on myös seurauksia koskeva pelko.) Itse voisin sanoa että päinvastoin ; Tämän näkemyksen suosio sanoo sen että tämä avioliittokuva on jo muuttunut. Joten tämä avioliittolain torppaaminen ihmisten yleisten käsitysten suojelemiseksi on vähän kuin yrittäisi parantaa paiseruttoa hyvällä meikillä joka piilottaa iho-oireet. Syyt ja seuraukset menevät sekaisin.

Nähdään pikemminkin että se on mitätön, marginaalin marginaalia koskeva mitätön asia jolla on itseään suurempia seurauksia. "Emme tiedä miten BKT:lle tapahtuu" -tyylistä henkeä. Usein slippery slopeissa on aika kovaa ad hominemin sävyä. Ja tämä ei koske tätä aihetta vaan kaikkea. Minunkin on helppoa uskoa että kreationismin saaminen kouluopetukseen jyrkentäisi kivitysmentaliteettia. Se kertoo ehdottomasti jotain minun peloistani ja asennevammoistani. Mutta toisaalta se kertoo kenties myös jotain aitoa kaikesta fundamentalismista, myös kristillisestä.

Itse näen että lainmuutos tulee todellakin avaamaan uusia suuntia arvokeskusteluun. Esimerkikiksi minulle on sanottu kirkon suunnalta että homojen vihkiminen ei ole edes mahdollinen keskustelunaihe niin kauan kuin valtio on säätänyt avioliiton tietyllä tavalla. Kirkolla kun ei ole valtaa nousta lain yli. (Mikä on varsin hyvä asia.) Eri asia sitten on, tuleeko tämä muutos myös tapahtumaan. Kenties tulee kenties ei. Ja tämä kohta on se johon pitää sitten panostaa. Ei samaa sukupuolta olevien avioliittoa voi vastustaa siksi että se mahdollistaa jotain muuta. Jos jokin asia on ikävä, pitää panostaa tähän ikävään asiaan. Ei kaikkea tarvitse kieltää vain siksi että se avaa ovia johonkin muuhun. Ei Suomeen esimerkiksi tarvita kieltolakia vain siksi että alkoholin läsnäolo alkoissa tai olut ruokakaupassa voi ajaa alkoholismiin tai liian litkivään alkoholinkulutukseen yhteiskunnan tasolla. On kenties syytä ennaltaehkäistä ongelmia sen sijaan että vedetään paniikkinarusta ja estetään ns. ihmisten eläminen.
1: Jos ei muuten niin sen vuoksi että tämänlainen estely voi pahentaa asioita. Hamilo on tulevassa kirjassaan ehdottelemassa että konservatiivien suosio olisi johtunut siitä että liberaalien tapa käyttäytyä on ollut sensuroiva ja tuomitseva. Tämä on mahdollista ja voi iskeä vastaan ikävällä tavalla. Kenties homojen avioliiton vastustaminen lisäisi pökköä kun tukea pitäisi hakea kaikenmaailman pedofiileilta jotka "rapsuttavat selkää kunhan rapsutetaan sitten takaisin".

Keskustelua, keskustelua.

Minä edustan sitä kummallista ihmisryhmää jonka mielestä demokraattisessa älykkäässä yhteiskunnassa voidaan keskustella tabuaiheista. Olipa kyse sitten maahanmuutosta, siitä sallitaanko lakiin shariakivitys, pitääkö homot päästää naimisiin tai pitääkö lapset päästää naimisiin vihaisten lintujen kanssa. Se, että keskustelua käydään ja asioita lobataan on yksilötasolla varsin ärsyttävää mutta yhteiskunnan kannalta positiivista.

Siksi minusta on ihmeellistä että moni pitää uhkana "moniavioisuudesta keskustelun". Itse näen toki uhkana lähinnä sen että moniavioisuus menisi läpi. En pidä sitä relevanttina tai reaalisena. Jos huomenna avattaisiin avioliitto-oikeutta moniavoisesti se tuskin keräisi nimiä ja saisi lakia läpi. Esimerkiksi itse annan ääneni mielelläni homoseksuaaleille mutta en pedofiileille tai eläimiin sekaantujille. Itse asiassa edes nekrofiileille jotka kieltämättä tekevät jonkinlaisen "victimless crimen" kun heidän seksuaalisuutensa kohde ei kärsi.
1: Tosin tajuttoman paneminen on muuten tietääkseni raiskaus sekin.. Voiko polkupyörän siis raiskata? Minusta ei. Sillä cloppingkin on masturbointia, ei jotain jossa voi mennä naimisiin piirroshevosen kanssa.

Avioliitto kun liittyy minun mielessäni muutamaan teemaan (a) seksuaaliseen kypsyyteen (b) siihen että kyseessä on kahden juridisesti täysivaltaisen ihmisen välinen sopimuskysymys joka koskee laajalti omaisuuden jakoa ja vastuutehtäviä (c) jossa on kaksi tietoista osapuolta jotka osaavat sanoa mielipiteensä, koska kyseessä on sopimus sen on täytettävä yleiset sopimisen ehdot, kuten sen että sopimuksessa on kaksi juridisesti päätäntävaltaista osapuolta.

Moni sanoo että "samoilla argumenteilla" voitaisiin puolustaa homoutta ja kaikkia muita marginaalisen seksuaalisuuden suuntauksia. Osittain he ovat oikeassa ~  Karkeasti sanoen perversio on sellainen seksuaalisen ilmaisun muoto jolla ei ole riittävän laajaa ja hyvin rahoitettua tukiryhmää. On selvää että demokratiassa enemmistö päättää joten tosiasiassa massojen mielipide määrää mikä on juridisesti pätevä perversio ja mikä pahaa perversiota. (Toivottavasti minun omat heteroseksuaaliset perversioni pysyvät laillisina jatkossakin. Väistämätöntä tämä ei kuitenkaan ole. Jos siis kyse on aidosta demokratiasta.) Ja yleiseen mielipiteeseen voidaan aina vaikuttaa. Irrationaalinen ja väärä asia voi tulla hyvin suosituksi. (Katsokaa nyt vaikka uskontojen suosiota. Jos pidät omasta uskonnostasi, valitse jokin toinen suosittu uskonto. Et kai sinä niitä kaikkia kannata?)

Mielestäni omaa lähtökohtaani nämä syytökset eivät edes raapaise. Heillä on jokin yhden kahden kriteeriattribuutin dikotominen heitto joka yleistetään kaikkeen. Tämänlainen on tietysti yksinkertaista mutta ei kovin osuvaa. Paitsi jos analysoitava kohde on idiootti.
1: Mikä tosin tekee siitä aivan validin lähestymistavan, anteeksi nyt vain. Keskiverto ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. Ja tätä lukemaa hokevat eivät todella ymmärrä miten tyhmiä keskiverrot ihmiset ovat. Oma puolisoni ylittää Mensaneron rajat ja vaikka en pidä itseäni tyhmänä ihmisenä niin hän joutuu aika usein elämään sen kanssa miten vähin valoin minä oikeasti kuljen elämäni läpi. Toisaalta minä en jaksaisi elämää itseäni tyhmemmän kanssa. Puolisollani on hieno kärsivällisyys tässä kohden.

Jotta pedofilia olisi mahdollinen pitäisi lapsesta tehdä juridisesti täysivaltaisia. Jotta zoofilia tai nekrofilia onnistuisi pitäisi saada ruumis tai lammas sanomaan "kyllä". Näkemykseni ainut ongelma on nähdäkseni siinä että juridinen henkilö voi olla myös instituutti joten kenties joku voisi mennä naimisiin kirkon kanssa. Kunhan ensin varmistettaisiin että tämä kirkko on läpikäynyt puberteetin. Mutta ei ole sairastunut dementiaan.

Itse olen moniavoisuutta vastaan, ehdottomasti. Syynä tähän on oikeastaan vain yhteiskuntarauha. Perheinstituution erinomaisuudelle on tässä kyynisessä mallissa melko vähän tilaa. Ajan takaa yhteiskuntarauhaa joka perustuu siihen tosiasiaan että seksin kenties tärkein funktio on huvitus. Yhden lapsen politiikka kiinassa on johtanut ongelmiin kun avioon päsemättömiä miehiä on paljon. Mistä seuraa ongelmia yhteiskuntarauhallle. Eivätkä nämä miehet itke ja kapinoi sitä että heillä ei ole lapsia. He itkevät sitä että he eivät saa orgasmeja ja muuta parisuhdeläheisyyttä. Moniavioisuudella on riskinä tuottaa keskittymiä joissa osalla miehistä on monta naista ja osalla ei yhtään. Kiinan ongelmien suuntaan voi siis päästä toisenlaistakin kautta.

Yritän tällä sanoa lähinnä sitä että on miltei ilmiselvää että arvokeskustleua käydään jostain. Ja kun se ei ole homoseksuaalien asia, näkyvyyttä saa jokin toinen asia. Se, että uusia keskustelunaiheita ja moraalisia pohdintoja eri aiheista ilmestyy ei ole ongelma. Jos lakialoite avaa uusia keskustelunaiheita, niin se on aivan sama kuin selittäisi että lakialoite täytyy torpata koska se parantaa sananvapauden toteutumista ja lisää eri aiheista keskustelua. Tämänlaista on vaikeaa ottaa vakavasti. Itse asiassa voidaan sanoa että demokraattisessa maailmassa tilanne onkin se, että jos enemmistö ei kannata vaikka moniavioisuutta, niin ei tässä mitään ongelmaa ole koska ei kukaan ota tätä keskustelussa ehdotettua päätöksentekoon ja oikeuksienantoon asti. Ja jos kannattaa niin sitten se ei ole ihmisille ongelma ja ihmetyttää että mihin tässä vedotaan in first place, kun tämänlainen pelottelu ja varoittelu toimii jos ja vain jos enemmistö näkee asian pelottavana ja uhkaavana.

Tarinoita, tarinoita.

Kaiken kaikkiaan minusta on hyvä että asioista keskustellaan. Mutta kantani tähän homoseksuaalien avioliittoon ei tarkoita että minun tulisi nyt olla ajamassa jotain moniavioisuutta tai pedofiliaa tai avioitumista koirien kanssa. Minusta kirkkokin saa sisäisesti syrjiä keskenään ketä haluavat. (Kunhan eivät vaadi minulta rahaa tämän instituution pyörittämiseen verotuksen kautta tai muutoin. Tai penää sen perään että miksi en ole maksava jäsen heidän instituutiossaan.) Toki ymmärrän että näistä asioista tullaan keskustelemaan enemmän. Mutta minusta vain hoopo pelkää keskustelua. Viisas ihminen välittää lopputuloksista. ; Tyhmä ihminen tarttuu pedofilian pahuuteen ja yrittää siksi kieltää NAMBLAn jäseniltä mielipiteen ilmaisun. Viisas ihminen välittää lähinnä siitä että nämä lobbaajat eivät saa tahtoaan läpi.

Tässä mielessä slippery slope -asenne tietenkin kuvastaa pyrkimystä viisauteen. Mutta ei se kuitenkaan kovin viisasta ole. Olen hieman huvittunut siitä miten näiden ihmisten ennusteluissa pyörii sellaisia mittakaavoja kuin 10 vuotta ja 20 vuotta. He ennustavat yhteiskunnallisia asioita hyvinkin eksaktisti tulevaisuuteen. Itse en usko että minulla tai oikein kenelläkään muullakaan on oikeasti kykyä ennustaa tarkasti tapahtumia. Pörssikurssien romahdukset näyttivät taloustieteilijöiden kyvyt ennustaa yhteiskunnan nousuja ja tuhoja. Tai oikeastaan sen että näitä kykyjä ei ollut, koska taantuma on ollut syineen "ilmiselvä" vasta jälkikäteen. Nassim Taleb onkin kirjoissaan ollut syystä huvittunut siitä miten ihmiset eivät ymmärrä, mutta luovat jälkikäteen tarinoita joilla jo tapahtuneet asiat nivotaan yhteen. Ainut ongelma näyttääkin olevan siinä että nämä tarinat eivät sitten laajennu tulevaisuutta kohti. Eli niin että näillä tarinoilla voitaisiin ennustaa laadukkaasti tulevaa. Joka kertoo että tarinat ovat nimenomaan sitä. Tarinoita. Ihminen puhuu odotetuista seurauksista, kun todellisuudessa seuraukset ovat usein nimenomaan odottamattomia. Tulevaisuuden dystopioissa onkin erikoista ihmiseen luottamista. Että ihmisillä on kyky olla älykkäitä ja nerokkaita. Että tulevaisuus tiedetään ja seuraukset ovat järkevän ihmisen ulottuvilla ja ilmiselviä.
1: Tosin ilmeisesti vain sellaisella tasolla jossa tämä erityinen nerokkuus koskee tätä ennustelijaa itseään. Mikä on tietenkin huvittavaa sillä Lake Wobegon -efektin vuoksi 80% ihmisistä pitää itseään keskivertoa älykkäämpinä. Ja Dunning-Kruger -efektin vuoksi osa keskivertoa viisaammista pitää itseään keskivertoa tyhmempänä kun taas kaikista tyhmimmät ovat itsestään varmimpia. ; Toki myös hyvin älykkäät voivat tiedostaa tilansa. Ennusteet ovat ehdotelmia ja ennustelmia. Niitä on hyvä kehitellä ja jopa jakaa. Niiden liian vakavasti ottaminen on sitten se virhe mitä kannattaa välttää. Itsekin olen jopa tässä blogauksessa ehdotellut asioita. Keskustelun, en dogman, vuoksi.

Perimmiltään näitä tarinoita tarvitaan koska valot ovat himmeät, eikä tätä haluta tunnustaa itselle. Ihminen haluaa tavoitella viisautta vaikka on sikatyhmä. Tätä prosessia kutsutaan elämäksi. Elämään taas ei kutsuta, siihen työnnetään tai heitetään. Onneksi lopulta kaikille toivotetaan tervemenoa. Pahimpia uhkaillaan uskonnollisilla konsepteilla kauppiastyyliin, että "tervetuloa uudestaan". ; Mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen että maailma on ensikertalaisten käsissä. Lopputuloksen laatua tarkastellessa ei voi sanoa kuin että oikein muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole.

Kuin Gandalf, yksi harvoista - eli Forer -efektiä Jungin tapaan

Olen liittänyt oheen kuvan, joka on melko levinnyt meemi. Siitä tekee vitsin oivallus että persoonallisuustesti johon sillä viitataan ei luokittele tuloksia onnistuminen-epäonnistuminen -asteikolla. MBTI:n ideana on juuri ollut se, että erilaisia "profiileja" tarvitaan erilaisissa tehtävissä. Näin työkalu on enemmän ajattelutavan ja sosiaalisuuden analyysiä jota voi käyttää itsereflektion apuvälineenä ja suunnitellessa uraa ja vastaavaa.

Jatkovitsi on sitten siinä, että jokainen joka tekee MBTI -testin ja ottaa tämän vakavasti todellakin fail. Jos jokin asia vie minun silmissä uskottavuutta on se, että henkilö paitsi tekee MBTI -testin, niin myös tekee tuloksesta jotenkin relevantin, tärkeän ja suuren ja kuvaavana asian. Ilkeästi voisi sanoa että MBTI -testin kohdalla on MBTI -kulttilaisia jotka ovat, kuten aikaisemmin argumentoin, "hσlmσläisiä".

Kritiikin diagnosoiminen sen kumoamisen sijaan.

MBTI -teeman kritisointi on tietyssä määrin ärsyttävää. Syynä on se, että testi toimii .. siis siinä mielessä että se toimii hieman paremmin kuin horoskoopit. Se ei kuitenkaan ole erityislaatuisen hyvä. Mutta se on erityisen suosittu. Ja tämä tekee siitä "yliarvostetun". Joka on minun silmissäni hyvin paha asia. Asia joka menestyy muodikkuuden eikä asiasisältönsä avulla. Kritisoijan rooli tässä kohden on ärsyttävää

Eräs toistuva temppu nimittäin on se, että MBTI -kritiikissä luokittelua puolustava ei vastaa kritiikkiin vaan sen sijaan käsittelee kriitikkoa MBTI -luokittelulla ja tästä tehdään ikään kuin argumentinkorvike. Esimerkiksi minun on kerrottu olevan INTJ. Ja että tämä kertoo että olen ajatteleva ihminen joka menee tieteen pariin ja on sieltä tuleva tuomitsemaan. Ja sitten tämä profiili kertoo, että testi kertoo jotain todellista ja oleellista ihmisistä. Temppu muistuttaa sitä mitä Hamilo "Älkää säätäkö päätänne" -kirjassaan kuvasi psykoanalyysin kritiikin kohdalla ; Siinäkin tyypillistä on että kritiikki nihiloidaan siten että ennustetaan että kriitikoita tulee ja selitetään heille jokin psykoanalyyttinen ongelma.

Soveltaminen esim. työasioissa

Asiaa ei tietysti auta se, että MBTI:tä käytetään usein apuna jossain jossa nähdäkseni pitäisi mitata saavutuksia ja osaamista. Nimittäin työpaikan haussa ja suunnittelussa. Tällöin henkenä on itse asiassa sama mistä valittelin lahjakkuusfiksaatioitumisen kohdalla. ; Ihmiset arvostavat lahjakkuutta ja sekoittavat tämän helposti osaamiseen. Lahjakkuus on kuitenkin lähinnä potentiaalia hankkia taito ja siksi itse osaamisen korrelaatti, jos sekään. Osaaminen on sitten ihan toinen asia.

Mutta ainakin itse haluan mieluummin osaavan ihmisen kuin älykkään ihmisen. Sillä en minä oikeasti olisi palkkaamassa potentiaalia vaan tyyppiä joka aktualisoi tiettyjä piirteitä. Itse asiassa tilanne on enemmänkin niin että jos joku on älykäs ja lahjaton, se olisi minulle työhönpalkkaajana varoitusmerkki. Sillä eihän ihminen ole kiinnostunut asiasta jos hänellä olisi kykyjä hankkia taitoja mutta ei ole kuitenkaan tullut hankkineeksi niitä. Noin karkeasti : Haluan osaajan enkä jotakuta jolla on älykkyysosamäärä jolla kenties voisi joskus hankkia sen taidon. Ja uskon että aika moni muukin.

Näin MBTI -testissä on elementti soveltamispuolella joka ei ole välttämättä puute itse testin huonoudessa. Ja ne pitäisi käsitellä erikseen. Testin hyvyys ei ole vielä tae siitä että mikä tahansa sovellus olisi erinomainen. (Tai kuten asian tiivistäisin "MBTI measures preferences, not personality traits.") Ja tämä ongelma menee vielä pahemmaksi jos kouluttajien sijasta kysymys on tavallisista ihmisistä jotka tavallaan vain käyttävät MBTI -termejä.

MBTI joka ei ole edes MBTI:tä, kunhan käyttää samoja sanoja.

MBTI -kritiikissä on hyvä huomata että usein metodin lisäksi on syytä katsoa sitä muoti-ilmiönä. Tällöin on puhuttava MBTI -kulttilaisista. Ihmisistä jotka käyttävät sen termistöä ja intoilevat sillä ikään kuin arkijärjen voimalla. Jos MBTI kouluttaja olisikin hyvä spesialisti ei se takaa että tämä kohkaaminen olisi mitenkään laadukasta tai pätevää. Ja nähdäkseni iso tarve koko MBTI -kuplassa on juuri se, minkälainen lieveilmiöpiiri aiheen reunamilla pyörii.

Ottaisin tästä esimerkiksi Takkiraudan  tuoreen listauksen jossa saa testata sadan kysymyksen kautta sitä onko INTJ.

Tämä on siitä erikoinen, että se ei ole kovin neutraali. "Sinulla on hyvin vahvat ja perusteelliset periaatteet, jotka juontuvat laajasta maailmankuvastasi." kuvaa että vaihtoehto on jotenkin huono. Samoin "Bulls*itin-sietokykysi on hyvin alhainen" Ihmisiä ja heidän valintojaan ohjataan tunnetusti käsitteiden konnotaatioilla. Takkiraudan listaus onkin itse asiassa Forer -efektin maksimoivaa. Forer -efektissä ihmiset tunnistavat itsensä satunnaisista kuvailujonoista. Ja tässä on huomattu että jos kuvaukset ovat positiivisia, yhteyksiä huomataan enemmän kuin muutoin. Takkiraudan tekemä listaus ei siis itse asiassa ole enää edes MBTI -testin mukainen vaan se kuvastaa pikemminkin sitä miten sen ideasta on itse asiassa luovuttu ja miten mahdollisimman monen tuloksia ohjataan kohti sitä että he kokevat olevansa INTJ -profiilia. Itse MBTI -testissä ei ole voittajia ja häviäjiä samalla tavalla. Mutta Takkiraudalla konnotaatiot värittävät että vaihtoehtoina on "helposti huijattava hölmö" ja "suppeamaailmankuvallinen ääliö".

Ja vaikka tämä olisi tottakin, niin ihmiset eivät tunnista itseään tämänlaisista. Jokainen psykologiaan tutustunut tietää että Lake wobegon effect on todellinen. Nyrkkisääntönä on että 80% kokee olevansa keskivertoa parempi. Ja tämän vuoksi mielipidetutkimuksissa - tai markkinatutkimuksessa jolla alalla itse satun työskentelemään - otetaan kysymysten sanavalinnat huomioon. Tutkimuksen tuloksia kun voi ohjailla sanavalinnoilla.

Annie Murphy Paul on kuvastanut teoksessaan "The Cult of Personality Testing" että persoonallisuustestien kohdalla ongelmana on se, että MBTI on sitonut itseensä muodikkuutensa vuoksi uskottavuutta. Behavioral economicsista tunnettu ns. Sunk Cost -effect vaikuttaa ; Kun ihminen on panostanut johonkin hän ei luovu siitä vaan luottaa siihen. Siksi se, että joku on kouluttanut itsensä MBTI -kouluttajaksi johtaa siihen että hänen on vaikea pitää sitä epäluotettavana. Ja pahin ongelma ei ole testaajissa vaan asiakkaissa. Moni käy testissä ja maksaa siitä. Ja sen lisäksi ongelmaa lisää juuri se mitä Takkirauta itse asiassa toiminnassaan demonstroi. Heillä persoonallisyystyyppeihin liittyy jotain jota MBTI -testiin itseensä ei liity. Se, että joku tietty persoonallisuustyyppi nostetaan ihanteeksi. Voi olla että se on joku taiteellinen tai jokin älyllinen tai tieteelliseksi koettu. "Those who love type have been seduced by an image of their own ideal self." Ja kun testi sitten rapsuttaa tätä - testihän nojaa itsetuntemukseen joka on lake wobegon effectin kautta herkkä siihen että itse aletaan heijastamaan tätä ihannetyyppiä.

Ja sitten sitä eletään jo sellaisessa maaillmassa jossa MBTI -testi tarjoaa keinon nostaa omaa häntää ja tarjota testituloksena failia ihannemallista poikkeaville. Esittämässä jotain sellaista upeaa että ilman meitä INTJ -ihmisiä maailma olisi hieman vähemmän organisoitunut, hieman tehottomampi, hieman tärkeilevämpi ja pöyhkeämpi - ja siinä olisi paljon enemmän pahuutta. Ja me INTJ- tyypit tiedämme sen. Me todella, todella tiedämme sen. Olemme kuin Gandalf eli yksi harvoista. Emmekä mieti sitä miksi 50% ihmisistä saa testistä eri tuloksen jos he tekevät sen viikon välein. Emme vaikka kriittinen epäily ja epäilyn epäily ja syvä ajattelu ja varmistaminen ovatkin huoellisen INTJ:n sankaripiirteitä. Testin reliabiliteettiongelmat voivat mennä hiiteen sillä tässä ollaan erityislaatuisia superhienoja lumihiutaleita jotka eivät kestä p**kanjauhantaa.

Hieman asiallisempi kohta.

Olen itsekin maininnut siitä että MBTI -luokittelun suurin ongelma on siinä että se on dikotominen ja luokitteleva. Tämä on ehdottomasti hyvä mainita. Mutta se myös johtaa helposti väärinkäsitykseen. Osa nimittäin ajattelee että kaikki luokitukset olisivat jotenkin huonoja. Että ei saa pistää kaksiarvoiseen maailmaan. Minä heitän tuollaisella postmodernismilla vesilintua.

Takkiraudan sadan listauksen kohdalla kommentoinut "Jaska Brown" on tässä kohden hyvällä linjalla sanoessaan että "Jos joku väittää, että Myers-Briggs on kuraa joko-tai -luokittelun takia, hän ei ole ymmärtänyt luokittelusta yhtään mitään." Nähdäkseni luokittelu voi olla kahteen suuntaan luokittelevaa. Ja MBTI on jotain joka esitetään prosentteina. Näin ollen voisi olla aivan perusteltua vaikka esimerkiksi intuitiivisuus noudattaisi kellokäyrää. Toki luokittelu tällä tavalla toimisi erityisen hyvin jos jakaumat olisivat "kapeita keskeltä" eli ihmiset ajautuisivat helposti kauas muista lokeroista. Mutta kun tulos koostuu useista kysymyksistä niistä voitaisiin tehdä jatkumo. Ja näin ollen kellokäyrämäinen jakauma ei ole kumous. Se on hidaste.

Sen sijaan se on virheellinen siksi että sen käsittelemät asiat eivät ole jatkumoita. Intuitiivisesti ne luultavasti ovat jatkumoita. Joku ajattelee että ihminen joko on ulospäinsuuntautunut tai sisäänpäinsuuntautunut. Ja että näiden välillä olisi nollasummapeli. Eli kun yhtä ottaa lisää joutuu vastaparia ottamaan pois. Ja MBTI toimii juuri ajatuksella että "introvert is not extravert" ja "if you are intuiting you are not sensing". Ja kenties näkyvin on ajatus siitä että tunteet ja järki olisivat yhteensopimattomia. "thinking vs. feeling". MBTI -luokittelu nojaa siihen että kaikki näkemykset ovat vastinpareja joiden välillä on nollasummapeli. ; Ja tottakai Takkiraudan blogi kuvastaa tätä hienosti. Esimerkiksi järjen ja tunteen välinen kaava toiimii "Jos olet nainen, sinua luullaan usein mieheksi. Jos olet mies, sinua luullaan usein robotiksi."

Tämä asenne on jotain jota voisi kutsua "skeptikon kiroukseksi". Eli ajatellaan että skeptikko olisi jotenkin klassinen tunteitaan kurissa pitävä. Ja toisaalta jos sitten räyhää skeptikkona moni ajattelee että nyt ei skientisti ole skientisti kun on väärä reaktiotapa. Syynä on se, että tunteet ja järki nähdään jatkumoksi. Eli toista lisää on toista pois. Monen intuition mukaan näin on. Mutta sitten onkin hyvä huomata että se, mitä tutkimukset nimenomaan näyttävät aiheesta onkin se, että tosiasiassa tunteet ja järki eivät ole ristiriidassa. Ne korreloivat keskenään ; Ihmiset joilla on kyky ajatella rationaalisesti ovat usein parempia myös tunteiden tunnistamisessa ja kontrolloimisessa. Jos järki ja tunteet olisivat toisistaan riippumattomia, MBTI olisi ongelmissa. Mutta tämä on vielä pahempi. Sillä "Jos A ja B korreloivat" ja sitten kysytään "A vai B" saadaan aikaan syviä ongelmia. Tutkimukset näyttävät että jos pidät datasta, voit pitää myös ihmisistä. Ja jos kyseessä ei ole jatkumo, nollasummaista luokittelusuhdetta ei ole perusteltua käyttää.

On kuitenkin ymmärrettävää miksi "Jaska Brown" esittää asiaa näin. Sillä teoriassa se voisi olla jatkumo. Ongelma ei ole siinä että metodi ei jossain todellisuudessa voisi tehdä. - "Jaska Brown" itse asiassa tietämäni mukaan hallitsee kyllä tilastollisten yhteyksien matematiikan hyvin. - Ongelma on se, että tietomme psykologiasta kertoo että tuota tapaa ei voi käyttää tässä tilanteessa joka maailmassamme vallitsee. Metodi toimii muualla ja se toimisi toisin reunaehdoin tässä kysymyksessä. Mutta reunaehdot vain eivät ole toisenlaisia.

Lisäksi testissä on asia joka on tavallaan tyystin ohitettu. Se on nimittäin se, että ihmiset voivat toimia erikoisilla tavoilla stressiprofiilinsa vuoksi. Esimerkiksi itselläni on taipumuksia ylilyönteihin jotka vaikuttavat olevan vahvasti ristiriidassa yleisen persoonani kanssa. Ja tämä ylilyöntitaipumus pakottaa minua vastaamaan MBTI -testin kysymyksiin spontaaniutta lisäten. Sillä se on hyvin rajatussa tietyssä kontekstissa kenties leimallisin piirre. Se kuitenkin kertoo melko vähän siitä muusta tilanteesta. Tämä asia tuli vahvasti tarpeeseen armeijassa. Siellä kun tarvitaan ylianalysoijia. Mutta ei minunlaisiani jotka stressitilanteissa vetävät PTSD -putikan kaakkoon ja lähtevät tekemään spontaaneita paniikkiratkaisuja emootiopäissään. Tämä tarkoittaa sitä että vähintään yhden lisäelementin lisääminen MBTI -testiin olisi hyvin tarpeen jotta omalla kohdallani saataisiin irti tärkeitä oikeanlaisia tuloksia jotka ovat tärkeitä nimenomaan työnvalintaratkaisuiden kanssa.

Loppukaneetti:

Jos ajattelet, että "Olet tutkijaluonne. Haluat löytää ja keksiä uusia asioita ja tuoda tietoa esiin." Ja jos olet sitä mieltä että "Kyseenalaistat viralliset totuudet. Osaat epäillä, ja osaat epäillä myös epäilyä itseään." ja näet että "Asia, joka saa sinut pahimmin suuttumaan, on p*skantärkeys yhdistyneenä epäpätevyyteen." mutta sitten kuitenkin 100 -kohtaisen vahvasti väritetyillä kohdilla väritetyn MBTI -luokittelu listan viimeisellä kohdalla tunnustat myös, että "Jaksoit lukea tänne saakka, ja nyökkäilit joka kohdassa salaa hymyillen." olet (a) joko kusettanut itseäsi tai muita ja sen vuoksi rastinut keskenään ristiriitaisia kohtia (b) tai et ymmärrä juuri mitään psykologiasta eikä sinulla tätä kautta ole ollut tutkijanasennetta ja sen kautta tietoa jolla tehdä päätelmiä aiheesta, joka kyllä indikoi että sinun luultavasti pitäisi olla kohdassa (a).

Kuinka uskontojen taikauskot eivät ole taikauskoa

Marko Hamilo kirjoitti kiinnostavasta huomiosta. "Skeptikko-lehden numero 4/2013 kertoo, että Sarasvuon lähetyksessä esiintyneen Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan kuuteen taikauskoiseen uskomukseen – sellaisiin kuin vaihtoehtohoidot, kuolemanjälkeinen elämä, onnennumerot ja kädestäennustaminen – uskoivat eniten vihreiden kannattajat, kun taas kristillisdemokraattien kannattajat eivät olleet juuri lainkaan taikauskoisia. Poikkeuksena tietysti kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskonnollisuus voi suojata muilta taikauskoilta. Tulos ei ollut yllätys, vaan samaan viittaavia tuloksia olen nähnyt yhdysvaltalaisissakin kyselyissä." Uskon, että huomio on hyvinkin tosi. Ja se muistuttaa siitä, että vaikka kristillisdemokraatteja pidetään uskovaisina ja hörhöinä, niin he eivät kuitenkaan ole erityisen hörhöjä. Ja vihreiden hörhöys ei ole mikään este.

Liberaalia hörhöilyä!

Ilkeästi asian voisi kaivaa muista tunnetuista tilastoisa. Ja niissä on havaittavissa selviä jännitteitä jotka pakottavat kohdentamaan huomioita ; Vaikka klassiseen kristinuskon Jumalaan uskoo vain 27% Suomalaisista^(!), niin silti 2/3 suomalaisista uskoo yliluonnolliseen. On selvää, että he täyttävät sen jollakin. Niin outoa kuin se onkin, niin tässä iskee kognitiivinen dissonanssi. Vaikka yliluonnollinen todistetaan paikkansapitämättömäksi, niin se vain vahvistaa joidenkin uskoa siihen. (Joskus tuntuu, että tuo 2/3 on kiveenhakattu ja mikään ei muuta sitä. Se on kuitenkin lähinnä hyvä nyrkkisääntö.)

Yksi syy tähän on uudelleennimeäminen ja harhaopiksi tulkitseminen.
1: Kristinuskon parissa on tuttua se, että harhaoppisuus tuomitaan. Pekka Reinikainen on malliesimerkki henkilöstä jolle sekä homeopatia että evoluutioteoria ovat kerettiläistä harhaoppia ja väärää uskontoa. Tietyssä mielessä tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko suojaa tietyiltä pseudotieteiltä. Mutta toisaalta se ajaa toisiin.
2: tseasiassa KD:n kannattajat ovat hyvinkin taikauskoisia mutta kristinuskon taikausko on naamioitu itse uskonnon sisään. Pelätään pahoja henkiä, parannetaan sairaita lääkkeiden sijaan uskon voimalla jne. Ennustamista esiintyy profetoimisen muodossa, tiettyjä numeroita pidetään pyhinä tai saastaisina (en usko että yksikään TosiUskova ostaisi autoa jonka rekisterissä olisi numero 666 kostoka se olisi automaattisesti merkki siitä ettei jumala ole tätä autoa uskovaiselle tarkoittanut) jne. Kirjoitinkin aiemmin siitä miten homeopatian ja rukousparannuksen pseudotieteet rakentuvat identtiseen ajatusvirherakennelmaan. Ne kuitenkin tulkitaan eri kontekstista. Uskontojen harjoittamaa aivan identtistä perseilyä oikeutetaan uskonnonvapauteen vetoamisella. Se tekee siitä lempeää toimintaa joka sopii muka järkevällekin ihmiselle.

On selvää että osa esilletulleesta erosta vihreiden ja kristillisdemokraattejen välille onkin peräisin siitä, miten pseudotiede on määritelty ; On valittu tiettyjä harhauskomuksia joille skeptikko voi vain nauraa. Tulos on yhtä kuvaava kuin se, jos minä valitsisin kreationismin, ilmastonmuutosdenialismin, rukousparannuksen ja muut samaan crank magnetism -klusteriin osuvat taikauskot oleellisiksi esimerkeiksi taikauskoisesta ajattelusta ja saisin tulokseksi kristillisdemokraattien yliedustuksen. (Mikä on jo nyt tiedetysti tosiasia. Mutta ei kovin kuvaava tai tärkeä tosiasia koska se on enemmän pseudotieteen esimerkeiksi valikoinnin kuin yleisen pseudotieteellisyysasteen seurausta.)

Kulttuuria!

Jos esimerkiksi pitää miettiä, onko kristinusko mitenkään opettavaista tai pseudotieteiltä ja selvästi taikauskoilta laskettavista ilmiöiltä suojeleva vaikutus, voidaan katsoa vaikkapa kalista kirkkoa. Sen parissa on lisätty eksorsistien kouluttamista. Katolinen kirkko levittää, tukee ja rakentaa julkisessa puheessaan vakavasti otettavana asiana seuraavantyyppistä. "Syynä on sellaisten tapausten ”ennennäkemätön kasvu”, joissa ”demonit riivaavat”. Myös Italiassa viitataan mustaa magiaa, pakanallisuutta ja satanistisia riittejä harjoittavien ihmisten määrän kasvuun. Kysymys on myös siitä, että kirkko pyrkii saamaan alalta pois itseoppineet manaajat, jotka eivät noudata virallisia manausoppeja." Eksorsismia harjoittavia on Suomessakin. Esimerkiksi tuoreesti uutisoitiin miten Suomessa toiminut katolisen kirkon virallinen manaaja Guy Barbier oli kuollut. Ortodokseillakin manausta harjoitetaan. Puhumattakaan niistä herännäishihhuleista, jotka ovat saaneet mitä ihmeellisempiä armolahjoja, kuten sen, että he näkevät onko jossakussa demoni. Ja demoneitahan on nähty sairauksien takana aina Jalovaaraa myöten, joten luterilaisen kirkon sisätiloihinkin tämä toiminta on tiedetysti päätynyt. Ja sitten nämä ihmiset pitävät loukkaavana, että minunkaltaisteni on vaikeaa pitää tätä muuna kuin taikauskoisina ja kehtaa kritisoida asioita.

Onkin hyvä miettiä sitä, miksi vihervasemmistolaisen suosikkivaihtoehtohoito on kritisoitavaa huuhaata mutta rukousparannus on kristillistä hengellisyyttä jota tulee tukea. Nähdäkseni molemmat ovat vaarallisia, sillä niihin liittyy asenne, jossa halu hakeutua toimivan lääketieteen pariin vähenee. Se kun on molemmissa ikään kuin epäuskon ilmaus siihen hengellisempään ja eheämpään vaihtoehtoon. Virallisesti, de jure, molemmissa tietysti heilutellaan käsiä sen kanssa että he eivät kehota ketään olemaan menemättä hoitoon mutta käytännössä, de facto, asiat on sitten ihan eri tavalla.

Asiaa hämmentää tietysti sekin, että uskonnoissa monesti korostetaan että taikausko ei ole taikauskoa koska se on vertauskuvallista taikauskoa johon uskotaan eksistentiaalisesti, joka tarkoittaa sitä että rukousparannuksen kuulija kokee parantuvansa vaikka ei lääketieteellisesti parantuisikaan. Ja tämä olisi jotenkin argumentti, joka erottaisi sen kaikista muista huuhaahoidoista. Ja se näyttää käytännön tasolla tarkoittavan sitä että tilanne koetaan parantavana ja relevanttina ja asioiden välille nähdään vahva yhteys ; Katolinen kirkko esimerkiksi käyttää antamissani linkeissä kiertoilmauksia kuten "voimallinen rukous" joka on ihan eri asia kuin väittää että sillä olisi oikeasti ollut parantavia voimia. Silti rukous ja paraneminen jotenkin liittyvät yhteen näissä tapauksissa joissa "voimallisen rukouksen" nähdään tapahtuneen. Symbolinen onkin jotenkin konkreettista, sellaisella tavalla rakennetaan epäsymmetria jossa rukouksen sanotaan tehoavan, mutta kriitikko ei ymmärrä arvostaa hengellisyyttä ja eksistentiaalisia piirteitä.

Konservativismin imitaatiokyvystä

Marko Hamilo kirjoitti Jonathan Haidtin psykologisista huomioista jotka koskevat eri ideologioita. Hän sovelsi sitä liberaaleihin, joiden tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää konservatiivista maailmaa. "Kyse ei ole vain sukupolvien kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan. Luulisin, että kaikkein vähiten perussuomalaisten tai kokoomuksen nuorisojärjestöjen edustajia ymmärtävät vihreät nuoret, vaikka heillä olisi muuten samat sukupolvikokemukset. Kyse on vasemmistolaisen ja oikeistolaisen moraaliajattelun eroista, eivätkä ne palaudu pelkkiin poliittisiin ideologioihin. Ero on moraalisen ajattelun fundamenteissa."

Olen itse tutustunut Haidtin maallin ja pidän niitä hyvin vakuuttavina. Hän korostaa, että liberalismi nojaa kolmeen perusprinsiippiin (1) haitan välttämiseen (2) reiluuteen ja (3) vapauteen. Konservatiivi tuntee nämä kaikki, mutta korostaa että myös (4) lojaalisuus, (5) auktoriteetin kunnioittaminen ja (6) pyhyys ovat moraalin ytimessä. Liberaalinne ne ovat joko merkityksettömiä tai jopa moraalisuuden vihollisia.

Mielestäni Haidtin ajattelussa oleellisinta on tajuta, että kysymys ei ole pelkästään siitä että on eri arvopohja. Kysymys on isommasta asiasta. Nimittäin ymmärtämisestä. Tästä paras todistus on imitaatio ; Haidt pisti ihmisiä vastaamaan eettiseen kysymyspatteriin "kuin stereotyyppinen vasemmistolainen" tai kuin "stereotyyppinen konservatiivi", ja näitä verrattiin siihen miten konservatiivit ja liberaalit itse olivat vastanneet samanlaisiin kysymyksiin. Konservatiivit osasivat vastata kuten vasemmistolaisetkin ajattelivat. Vasemmistolaiset eivät. Liberaaleilla itse asiasa näyttää tässä vaikuttavan jonkinlainen Dunning-Kruger -efekti. He eivät tunnusta että konservatiivien moraalissa olisi jotain jota he eivät ymmärrä. He ajattelevat että konservatiivilla on puutteita niissä kolmessa elementissä jota liberaalit itse käyttävät. Siksi konservatiivit näyttäytyivät liberaalien imitaatioyrityksissä ikävinä suvaitemattomina ja epäreiluina.
1: Tässä ei ole mitään kovin kontroversiaalia. PLOS:issa oleva materiaali näyttää, että liberaalit osaavat konservatiivien argumentteja ja konservatiivit osasivat liberaalien argumentteja. Ja kumpikin osapuoli ymmärsi toisiaan. Mutta liberaalit luovat vahvempia stereotyyppejä ja liioittelevampia käsityksiä konservatiiveista kuin mitä konservatiivit luovat liberaaleista.

Liberaali näkee konservatiivin jonakuna
joka on aina muutosvastarintainen ja
joka vie meidät keskiajalle heti jos vain saa
siihen tilaisuuden. Mutta he ovat väärässä.
Sehän olen vain minä!

Imitaatiopuoli on ratkaisevan tärkeä, koska Hamilokin sai viesteihin kritiikkiä siitä, että fundamentteja voidaan ymmärtää mutta niitä ei hyväksytä. Tämä on toki aivan ymmärrettävä näkökanta. Kuitenkin imitaatiokyvyn puute näyttää että kyseessä on samastumiskuilu. Jos ihminen ymmärtää hän osaa generoida ja matkia, mutta ei hyväksyisi. Ja se, että kokee ymmärtävänsä jotakuta ei todellakaan tarkoita, että todella ymmärtää. ~ Sisäinen varmuus sekoittuu tiedoksi idiooteilla ideologioista riippumatta. Dunning-Kruger -efekti tulee säännönmukaisesti vastaan myös konservatiivejen argumentteja käsitellessä. Aivan kuten Kurzbanin "Why everyone (else) is a hypocrite" -kirja opettaa.

Toki otan Haidtia esiin myös siksi, että hän on evoluutiopsykologi ja hänen kannanottonsa ovat jotain jotka puolustavat kristinuskoa ja hengellisyyttä ja konservativismia sellaisella tavalla, joka muistuttaa siitä että naturalismin, evoluution ja ateismin ja antiteismin keskinäinen suhdeverkosto ei ole niin yksinkertainen kuin monesti halutaan esiintuoda. (Oikeistokonservatiiviset kreationistit sortuvat tässä itse Dunning-Krugeriin, joskus huvittavin seurauksin.) Mutta ottaisin Haidtin esiin sen, mitä harva huomaa korostaa.

Oma näkemykseni konservatiiviudesta on se, konservatiivit ovat joutuneet antamaan periksi liberaaleille. He ovat itse asiassa "nietzscheläistyneet" valtavasti. Tässä ytimnessä on vallassa olevan moraalisen kielenkäytön soveltaminen "vallankaappaushengessä". Se, mitä konservatiivit ovat joutuneet tekemään on kaksiosainen (a) he ovat antaneet periksi liberaaleille (b) imitoivat liberaaleja koko ajan muutenkin. Liberaalit taas (c) ovat aika harvoin tiedostaneet muutoksia ja strategiavalintoja. Kaikki nämä kohdat vahvistavat Haidtin havaitsemaa yhteyttä.

Toki on hyvä huomata, että Haidt nojaa eettiseen hierarkiaan joka ei pidä sisällään kaikkia mahdollisia moraalipohjia. Sen perustalle valitut teemat ovat psykologisia eivätkä filosofisia. SIksi se on melko lähellä Kohlbergin ihmisen vanhenemiseen liittyvään kehitykseen liittyvää moraalimallia ja Piagetin psykologisen kypsymistasoja mukailevia malleja. Tämä johtaa siihen, että:
1: Kysymys ei ole oikeastaan moraalista vaan lainmukaisesta käytöksestä. Sen ytimessä on ageism jossa ajatellaan että moraalisuus paranee ihmisen elämän jatkuessa. Lapsi on siis paha ja ihminen vanhetessaan muuttuu paremmaksi.
2: Konservatiivit eivät luultavasti ymmärrä esimerkiksi vasemmistolaisen oppression vastustamiseen keskittyvää mallia. Tosiasiassa Haidt on siis valinnut konservatiiveille oleelliset moraalielementit eikä tunnusta sen ulkopuolisia moraalisia mittareita. Liberaali malli voisi vedota vaikka evoluutioon ja muistuttaa ekologisista loukuista. Silloin kysymys on siitä, ettö moraalin ymmärtämistä olisi se, että pystyy jättämään evoluution kehittämät mutta nyky-yhteiskunnassa vahingollisiksi muuntuneet moraalitunteet.

Haidtin kohdalla nostaisinkin aina esille Pascal Boyerin uskontoon liittyvien kognitioiden tarkastelun. Se kun tuo esiin sen, että konservatiivinen moraaliperusta johtaa usein siihen että sillä puolustetaan kaikenlaista epäeettistä. Boyer esimerkiksi havaitsee että fundamentalismin ytimessä on ryhmäpaine. Siinä väkivaltaa kohdistetaan sisäisen koherenttiuden ylläpitämiseen. Lojaalius on ryhmäpaineen kautta sisäisenä väkivaltakoneiston moottorin osana samaan tapaan kuin omin luvin annettu sukkasaippuarangaistus armeijassa.
1: Voidaan jopa sanoa että uskontojen kohdalla tämä on hyvin merkittävä ongelma. Ja että huomio keskittyy usein väärin. Aggressio nähdään hyökkäävyytenä. Mutta voidaan sanoa että jos "islamilainen ääriliikehdintä on ikävää jos et ole islamilainen" on "kristillinen ääriliikehdintä ikävää jos olet kristitty". Mikäli et halua väkivallan kohteeksi, et halua islamilaisia jihadisteja vihollisiksesi etkä kristittyä fundamentalistia ystäväksesi.

Tämänlaisen piirteen huomaaminen on tärkeää.
1: Sillä se taas selittää toisen imitaatioon liittyvän ongelman. Nimittäin sen, että liberaali tunnistaa helposti trollauksen. He eivät osaa matkia konservatiiveja mutta huomaavat konservatiiveja paremmin kun konservatiiveja yritetään vedättää. Ei ole ollenkaan tavatonta, että liberaalille vaikea onnistunut fundamentalistien trollaaminen ajautuu parodiahorisonttiin jossa konservatiivi ei huomaa että häntä ajetaan päin liberaaliutta puolustavaan argumentatiivista seinää. Kenties heillä on useampia moraalisia ulottuvuuksia jotka tekevät huomaamisesta vaikeaa. Liberaalin tarvitsee miettiä asiaa vain muutaman kohdan kautta. Trollille liberaaleille vieraat piirteet kun ovat lähes väistämättä "syöttejä" kun taas se "yhteinen pohja" löytyy juuri siitä mikä on sekä konservatiiveille että liberaaleille yhteyttä.
2: Se korostaa sitä, että monesti konservatiivit sekoittavat Haidtin keskiarvon kaikkiin yksilöihin. Eli jokainen joka näyttää liberaalilta väärinymmärtää heitä. Ja siksi jos jokin heidän tekonsa näyttää kusipäiseltä, he eivät tiedosta sitä koska heillä on ne moraaliset malit joihin monisäikeisesti vedoten he voivat oikeuttaa esimerkiksi sukkasaippuan.
+: Tämä nähdäkseni tuo esille oleellisimman puutteen Haidtin mallissa. Se käsittelee moraalia, mutta se ei ole sama kuin koko moraali tai väistämättä oikea moraali. Se itse asiassa katsoo elementtien määrää ja pitää tätä samana kuin laatu. Hän ei mieti argumenttien soveltamisen laatua, argumenttien koherenssia tai lieveilmiöiden julmuutta (jonka moni itsessään näkee epäeettiseksi).