Lännen tie

"Some people choose to see the ugliness in this world, the disarray. I choose to see the beauty. To believe there is an order to our days. A purpose."
("Dolores" (robotti), "Westworld", ep 1.)

HBO:n uusi sarja "Westworld" on kohtuu kiinnostava. Sen perusidea on melko yksinkertainen. Eletään tulevaisuudessa jossa moni elää runsauden maailmassa. Kaikki perustarpeet on tyydytetty. Mutta ihmisten elämässä ei ole merkitystä. Tätä merkitystä tuodaan antamalla heille vapaus elää ilman rajoituksia. Tätä voi tehdä Westworldissa, teemapuistossa jossa on lihasta ja luusta tehtyjä Turingin testin läpäiseviä robotteja. Näillä roboteilla on koodattu erilaisia rajoituksia, joiden vuoksi ne eivät voi vahingoittaa vierailijoita. Mutta vierailijat voivat tehdä näille roboteille mitä tahansa. Vierailu on kallista, mutta rahan vastineeksi saa sitten ammuskella, seikkailla ja harjoittaa seksiä kohderyhmätestatusti viekoittelevien robottiprostituuttien kanssa.

Robotit on ohjelmoitu noudattamaan tiettyjä rutiineja ja niillä on jonkin verran tarkemmin määriteltyä "improvisaatiota" jonka kautta ne voivat paikata muutoksia joita tulee koska vierailijat voivat puuttua käsikirjoitettuihin tarinoihin - itse asiassa juuri tätä toivotaan koska sitähän vierailijat ovat tulleet tekemään. Näitä päivitetään ajan mittaan.

Sarjassa on monta tasoa.

Ensimmäinen on se, miten maailma näyttää erilaiselta eri toimijoille. Jos olet robottien korjaaja ja asentaja, työsi on mekaanista ja melko sotkuista. Jos olet ohjelmoija, työ on hyvin erilaista. Tarinoiden keksijä viettää luovan mutta tuotosvaatimusten täyttämän taiteilijaorjan elämää. Johtokunnalle puisto on ennen kaikkea vierailijoiden halujen tyydyttämistä. Ja sitten on tahoja jotka ymmärtävät että tärkeää on intellektuaalinen omaisuus, vierailijoista saatava data on arvokasta, siihen liittyy tietoa ja valtaa joka yltää myös tosielämään. Unohtamatta sitä miten robottien tekoälyn kehittämiseen liittyy tietoa jolla on tieteellistä arvoa. Ja tieteellisellä arvolla on myös rahallista arvoa.

Ja sitten on tietenkin tarinassa eläminen, johon on erilaisia näkökulmia. Vierailijoiden tapa toimia, ja miten tämä eroaa jos toimii yksin tai perheen kanssa, kuvaa paljon ihmisistä jotka maailmassa vierailevat. Samoin se mitä ihmiset tekevät roboteilla vain koska tietävät ne roboteiksi kertoo paljon. (Esimerkiksi itse tunnen sääliä jo nykyisen teknologiamme robottieläimiin joita potkitaan kun niiden tasapainoa testaan.) Koska robotit selviävät Turingin testistä, ne eivät vaikuta mekaanisilta ja niihin väkisinkin liittää tulkintoja luonteesta ja sisäisestä elämästä.

Ja myös robottejen näkökulmaa tuodaan mukaan. Usein erilaisten kontrastien kautta. Westworldissa vieraileva rutiiniin ja ulkoisiin suorituspakotteisiin pakotettu mies kokee saavansa merkityksen fiktiosta. Mutta toisaalta itsensä robotiksi tunnistava robotti haluaa nimenomaan vapautua käsikirjoituksesta.

Jo tämä taso on yksinään riittävä syy katsoa tätä sarjaa. Se on tehty todella kiinnostavasti.

Mutta sarjassa otetaan kantaa mielenfilosofiaan. Itse asiassa monellakin tavalla. Hyvin monella. Perusteemana on sarjan edetessä kasvava ongelmien vyöry. Robotit toimivat omituisesti. Pääsyynä on päivitys jossa niihin on luotu lisää inhimillisyydenomaista käytöstä. Tämä on luotu siten että robotit eivät enää vain reagoi maailmaan toiminnalla vaan toiminta on sidottu muistoihin. Tämä luo hienovireisempää käytöstä jonka perusteella esimerkiksi saluunan prostituoidut ovat viekoittelevampia koska tottakai jokaisen miehen haaveena on saada iskettyä huora jolla on sisäinen elämä.

Tämä johtaa kuitenkin siihen että robotit toimivat väärin tai oudosti. Tällä pelätään olevan sivuvaikutuksia joiden vuoksi vierailijoiden turvallisuus olisi vaarassa. Tässä sivussa lähestytään kahta kysymystä jotka ovat kenties toisiinsa nivoutuneita. Mutta jotka kuitenkin ovat eri kysymyksiä.

Voiko robotti olla vapaa?

Tämä sarja on itse asiassa jotain joka todennäköisesti inhottaa jonkin verran klassiseen teologiaan viehättyneitä ID -kreationisteja. Sillä jos ihmisten kohdalla nähdään että ilman Jumalaa ihmisillä ei ole merkitystä ja että vain Jumala voi taata meille vapautta, sarja kyseenalaistaa nimenoman tätä näkökulmaa melko vahvasti.

Tässä kohden esimerkiksi robotin reaktio siihen että hänellä ei ole vapata tahtoa on kiinnostava.
1: Koska hänellä on vahva ja aggressiivinen luonne, hän on ikään kuin vapaa. Mutta tosiasiassa hänet on vain ohjelmoitu sanomaan "ei" hyvin monenlaisissa tilanteissa. Tämä on selvä argumentti siitä että suostuminen käskyihin ja suostumattomuus käskyihin on selkeästi eri asia kuin vapaa tahto.
2: Pian robotti oppii, että heihin on ohjelmoitu erilaisia ominaisuuksia ja hän tietysti boostaa niitä. Hänellä on nyt potentiaalia tehdä hienovireisempiä asioita. Ja hänellä on ollut itsesilmikoiva suhde jossa hän on määrännyt omat attribuuttinsa. Mutta hän silti noudattaa tätä ohjelmointia. Toisaalta hän on poistanut rajoitteita joten herää kysymys siitä onko hän nyt sitten jotenkin vapaampi.
3: Seuraavaksi robotti alkaa dominoimaan ihmisiä. Hän oli aluksi pitänyt ohjelmoija-teknikoita jonkinlaisina Jumalina. Mutta sitten hän oli tiedostanut että nämä ovat vain miehiä. Miehiä joiden tavoitteita hänet oli ohjelmoitu ymmärtämään hyvin. Mutta onko tämä valta- ja dominanssisuhde ja autonomisuuskaan vapautta sanan täydessä mielessä?

Toisaalla taas toisen robotin kautta tätä samaa vapauden ongelmaa lähestytään siten että hän elää suhteessa maailmaan. Hänet on ohjelmoitu haaveilemaan mutta toimimaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta hän oppii noudattamaan sisäistä "intuitiota" (hänen käsikirjoituksen määränsä nollataan yhdessä vaiheessa sarjaa ja "improvisaatiota" kasvatetaan). Tässä kohden on selvää että improvisaatio on jotenkin liitoksissa muuhunkin kuin satunnaiseen käytökseen. Improvisaatio näyttää liittyvän sekä ennustamattomuuteen että vanhoihin muistoihin, jopa niihin jotka ovat jääneet robotin aiemmista versioista jäljelle.

Tämä intuitio tosin näyttää olevan sitä että robotti seuraa Westworldin alkuperäisen suunnittelijan sooloiluprojektiin liittyviä asioita. (Tämä on itse asiassa klassinen argumentti siitä että jos ihminen seuraa intuitiotaan, hän antaa enemmän tilaa Kohtalolle, Henkivoimille tai jopa Jumalalle toimia. Eli intuitio ei ole sattumaa vaan nimenomaan ohjatuksi alistumista.) Tämä hahmo onkin kuvattu Jumalan tai Saatanan kaltaiseksi luojaksi. Ja nimenomaan tämä teema on se joka ärsyttänee ID -kreationisteja paljon. Hänen perusnäkemyksensä näyttää olevan se, että käsikirjoitetut tarinat ovat pinnallisia ja maallisia. Jos robotit ovat pelkästään arkisten ja yksinkertaisten perustarpeiden kautta mallinnettuja, ne eivät ole vapaita. Suurempi  tarkoitus on kuitenkin hänen omassa ohjauksessaan. Hän jopa eksplisiittisesti esittää että robotit ovat nimenomaan vapaita hänen komennossaan ja ohjauksessaan. Toisaalta hän tässä samassa yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole antanut roboteille tietoisuutta tai aitoa elämyksellistä tunne-elämää koska se olisi rajoite joka haittaisi niitä.

Itse olen tässä kohden aika vahvasti sitä mieltä että tämänlainen prosessi ei tuo vapautta. Sillä oma suhteeni sattuman, deterinismin ja vapaan tahdon välillä on se mikä se on ; Kompatibilistina näen että vapaa tahto on lähinnä sitä missä on tämä määräämisen lähde. Ei ole tärkeää onko toiminta arvottua tai käsikirjoitettua, tärkeää on se mikä on tämän käsikirjoituksen tai arvonnan lähde. Jos se on toimijan itsensä sisällä, se on vapaata. Jos taas ulkopuolelta tulee rajoitteita, ne ovat ohjausta ja tätä kautta ei-vapautta. ; Tässä näkökulmassa on väärin sanoa että ihminen voisi olla vapaa vain Suuren Ohjelmoijan normeja totellessa. Itsen ulkopuolinen normittomuus on nimenomaan synonyymi vapauden kanssa. Joten ei voi sanoa että ihminen olisi vapaa vain seuraamalla Jeesuksen tai jonkun muun antamaa merkitystä.

Laajemmassa, ei vain omassa tulkintaviitekeyksessäni, Westworld tarjoaa itse asiassa argumentin jonka voi kohdistaa Feserin ajatuksia vastaan. Hänestä intentionaalisuus on jotain joka todistaa että ihmisten tietoisuus on immateriaalista. Jotain joka väistämättä tulee materian ulkopuolelta. Ja että tämä on jotain joka tekee meistä vapaita ja tietoisia. ; Westworldin henkenä näyttää kuitenkin olevan se, että vapaus on kokemuksellisuutta, jossa ulkoinen ohjaus on vain haitta. Paradoksaalista kyllä on täysin mahdollista että moraalinihilistinen maailma on jotain jossa toimijoilla on maksimaalinen vapaus luoda se mitä moraalisuus heistä tarkoittaa. Ja tämän kokemuksellisuus on aitoa ja luovaa ja itseä eniten kuvaavaa.

Josta päästään siihen toiseen kysymykseen; Tietoisuuteen.

Roboteilla vihjataan olevan kenties jonkinlainen tietoisuus - tosin toisaalla tätä myös kyseenalaistetaan vahvasti. Tätä tehdään viittaamalla useisiinkin mielenfilosofisiin teorioihin.

Oleellisimmat ovat varmasti niitä kliseisimpiä. Teologian sävyttämässä maailmassa korostetaan helposti kiinalaisen huoneen ja Chalmersin "hard problemin" henkeä. Nämä ovat kuitenkin yleensä episteemisiä ongelmia, eli ne eivät koske sitä onko kohteella tietoisuutta vaan sitä tiedetäänkö että heillä on tietoisuus. Mutta ne ovat siinä mielessä relevantteja että jotta voimme sanoa että Westworldin robotti on tietoinen, meidän täytyy jotenkin perustella tämä. Ja tämä on ns. tietämistä.

Haasteena onkin se, että jos robotit ovat mekaanisia niin onko tämän edes mahdollista olla tietoinen. (Sama kysymys on oleellinen ihmisilläkin. Moni korostaakin että ihminen tarvitsee sielua, koska heistä episteeminen tietämisongelma ja se että mekaanista tietoisuutta ei voi tavallaan vain tunnistaa ja havaita suoraan sellaisenaan tarkoittaa sitä että mekaanista tietoisuutta ei voi olla. Koska heille naturalistinen ja luonnontieteellä todistettu ja tätä kautta "tiedetty" ovat yksi ja sama. Mikä on tavallaan aika erikoinen esioletus jota kyseenalaistetaan nykyään melko harvoin jos silloinkaan.)

Tätä voidaan tehdä lähinnä määrittelemällä tietoisuutta ja sitä mitä se on. Ja jos tämä määritelmä on tosi niin sitten itse tietoisuusin voidaan tietää. (Metakysymys siitä onko juuri tämä sitten tietoisuutta vai ei jää auki. Hence episteemiset ongelmat eivät täysin pyyhkiydy.)

Tässä kohden viitataan kognitiiviseen dissonanssiin hyvin kiinnostavalla tavalla. Tätä argumentoidaan siten että robotit kokevat ohjelmointinsa sisäisenä puheena jonka kanssa ne ovat samaa tai eri mieltä. Tässä tietoisuus kuvataan hierarkiana, jossa perustalla on Arnoldin (kuolleen alkuperäisen suunnittelijan, joka oli jäljellä olevan alkuperäisen ohjelmoijan veli) antoi arvoa teorialle jossa tietoisuus on sitä että pohjalla on muisti, improvisaatio on tämän yläpuolella, sitten tulee itsestä kiinnostuminen. Huipulla oleva elementti on jätetty sarjassa tyhjäksi, mutta sarja näyttää vihjaavan että tämä pitää sisällään kuvittelun, kyvyn ajatella jotain ei-olemassaolevaa. Tässä mallissa korostuu se, että mieli on dualistinen, koodi ja mekaniikka ovat erillisiä. Kiinnostavin on kuitenkin kenties kommentti siitä että tämä teoria ei päde ihmisiin. Toisin sanoen Westworldin maailmassa tämä teoria ei kuvaa ihmisten tietoisuutta. Samalla kuitenkin avataan auki kysymys siitä että ovatko robotit tietoisia tästä erosta huolimatta. Kenties tietoisena olemisia on useita erilaisia ja tätä kautta tietoisuus ei lakkaa olemasta vain sillä että se on perustaltaan erilaatuista.

Toisaalta näyttää siltä että se mikä roboteissa koetaan vapaudeksi ja tietoisuudeksi liittyy nimenomaan muistitoimintoihin ja siihen että reagointi liittyy muistoihin ja improvisaatioon. Tätä kautta robotit voivat esimerkiksi käyttäytyä eri tavalla toistotilanteissa. Usein siten, että niihin liittyy "kaunaisuutta" esimerkiksi siten että jos niiden muisti pyyhitään niin ne silti voivat lyödä toista tilanteessa joka muistuttaa tilannetta joka on ollut aiemmin, ja tähän aiempaan tapaukseen on liittynyt väkivaltaa. Tämä "kaunaisuus" tulkitaan intentiopohjalta ja se on selvästi myös liitoksissa siihen että robotit voivat kiertää niihin ohjelmoituja rajoitteita.  (Esimerkiksi "Dolores" oppii kiertämään häneen asennettua aseiden käyttämättömyysrjoitetta kuvittelemalla itsensä tarinaan jossa hänellä ei olekaan viattoman uhrin roolia. Ja toisaalta aiemmin hän kiertää tätä samaa rjoitetta liittämällä mukaan mielikuvia ilkeästä vierailijasta joka ei ollut robotti. Mikä on aika huolestuttavaa koska tämä on robottejen kenties kaikista vahvin rajoite. Dolores kiertää ohjelmointiestettä viittaamalla tilanteeseen johon liittyy suurempi ohjelmointieste.)

Tässä tietoisuuden malli on erilainen. Tietoisuus on yksinkertaisesti sitä että reaktiot on sidottu muistoihin eikä suoraan havainnointijärjestelmiin. Ja improvisaatio on jotain jossa muistot ja satunnaisuus yhdistyvät. Ja koska muistot ja reaktiot ovat yhtä, niistä syntyy kokemuksellisuuden tunne. Reagointi on kokemuksellista eikä pelkkää mekaanista reagointia aistiärsykkeisiin. Muistot, vaikka ne olisivat alitajuisia, painavat.

Westworldin robottien ongelmana näyttääkin olevan se, että tietoiset robotit ovat, paitsi kohdanneet uuden päivityksen joka uudelleenorganisoi niiden toimintaperiaatteita, niin myös siihen että robottien kanssa on säästelty. Niitä ei ole aina viitsitty rakentaa alusta asti, vaan niitä on lähinnä säädelty ja niihin on ohjelmoitu uusia muistoja ja uusia "entisiä elämäntarinoita". Niistä tulee tietoisia kun niihin liittyy liikaa erilaista tauhkaa. Toisaalta vakavat toimintahäiriöt, ne jotka tekevät roboteista toimintakyvyttömiä, koskevat tilanteita joissa ne kyseenalaistavat ympäröivänsä todellisuuden. Ja tähän liittyy hämmentävästi se, että robotit sammuvat kohdatessaan eksistentiaalista korkekulttuuria, kuten Shakespearea tai tosia todellisuuksia käsittelevää "Liisa Ihmemaa" -kirjallisuutta.

Nämä "kaatumiset" muistuttavat ihmisten eksistentiaalisia kriisejä. Joka herättää kysymyksen siitä että entä jos ihmisten tietoisuus onkin jotain jota tulee käsitellä toisen filosofisen ongelman kuin kiinalaisen huoneen kautta. Nimittäin sen, että mielenfilosofit joutuvat painimaan toisen episteemisen ongelman kanssa. Nimittäin sen kanssa, että onko toisilla ihmisilläkään tietoisuutta. Mielenfilosofisesti lähinnä oma kokemuksellisuus on jotain joka koetaan. Mutta periaatteessa tästä tiedämme lähinnä sen että olemme olemassa. Emme sitä onko tämä kokemuksellisuus kokemuksellisuudesta aitoa kokemuksellisuutta. Tiedämme että on jotain. Mutta onko tämä sitten tietoisuutta jää sekin itse asiassa auki. Kysymys laajeneekin siihen ovatko ihmisetkin vain liharobotteja joilla ei ole tietoisuutta vaan jotka vain luulevat niin. Tällekin on tilaa modernissa tieteenfilosofiassa.

Joskin itse en ole tällä kannalla. Sillä itselleni tietoisuus on lähinnä sisäistä reagointia. Olen niitä ihmisiä joista on niin että jos saavutamme robotin joka on lihallinen ja selviää Turingin testistä, on käytännössä väistämätöntä että se on tietoinen. Ja tässä kohden olen vielä niin arrogantti - tai oikeastaan Peircehenkinen - että vastaan kuten opas joka saattaa ihmisiä Westworldiin vievään junaan. Kun häneltä kysytään onko hän robotti vai oikea ihminen, hän vastaa että jos hän käyttäytyy samoin eikä mitään ulkoista eroa ole, niin "Onko sillä väliä?" Eli vaikka olisin väärässä, erolla ei olisi pragmaattisesti mitään väliä. (Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen ; Ja tässä maailmassa suhde joihinkin episteemisiin kysymyksiin on sitä että ne luokittuvat "vessanseinäkysymyksiksi". Ja niiden kohdalla voi aina tokaista jotain ZEN -henkistä, mallilla "you don't have to understood here to be here.")

Tietoisuus suorituksena?

Kun analyyttinen filosofi lähestyy tietoisuutta, ajattelua tai mitä muuta tahansa asiaa, hän harjoittaa käsiteanalyysiä. Siinä otetaan määritelmä, ja keskustellaan siitä mitä välttämättömiä (necessary conditions) ja riittäviä ehtoja (sufficient conditions) siihen liittyy. Ja väitellä siitä ovatko nämä minkälaisia ehtoja, esimerkiksi vastaesimerkein. Tämä on tärkeää koska muuten filosofionti olisi melko banaalia, katsottaisiin mitä mielikuvia sanat tuovat ja sitten näitä synonymisoitaisiin. Puhuttaisiin enemmän mielikuvista kuin sisällöistä. Pinta olisi tärkeämpää kuin tarkkuus ja koherenttius.

Asiaa on kuitenkin lähestytty myös toista kautta. Turingin "On Computing Machinery and Intelligence" kertoo näistä kenties tunnetuimman esimerkin nimenomaan ajattelun kohdalle. Turing ei jahdannut oikeaa käsitettä. Vaan sen sijaan lähestyi ajattelua suorituksena. Turingin testi (Turing test) on imitaatiopeli. Ja sen henkenä on se, että ei tarvitse tietää miten mieli toimii. Koska sitten kun meillä on algoritmi joka kykenee imitoimaan ajattelua, niin sen mekaniikka varmasti opettaa meille paljonkin ajattelusta. Suunta oli siis "päinvastainen". Silti siinä voi olla paljonkin järkeä.

Tietoisuuden kohdalle on kenties mielenkiintoista lainata Edisonia.

Erään urbaanin legendan mukaan Edison oli sitä mieltä, että emme tiedä voiko ihmisen persoonallisuus siirtyä toisenlaiseen olemassaoloon, mutta jos meillä on laite joka on niin hieno että spersoonallisuus voi manipuloida sitä niin että persoonallisuus säilyy, niin tästä laitteesta tiedettäisiin se, että se tallettaisi jotain. Ajatus on innostanut kummitustenmetsästäjiä joille kummitus on esimerkiksi jonkinlainen nauhoite. Nämä nauhoitteet odotetaan kuitenkin myös jotenkin tietoisiksi. Ja Edison -väärintulkinta on tässä heidän tukenaan. Edison -sitaattia korostetaan jopa jonain jossa skientisti on oikealla tavalla skientisti, eli on nöyrä ja antaa tilaa ei-skientistisille menetelmille. Samalla annetaan tilaa ajatukselle että aivotoiminta ei ole uhka paranormaalille. Koska yliluonnollinen sielu tarvitsisi jonkin talletusvälineen. Aivojen ja muistin yhteys ei siksi ole uhka sielulle. Ei vaikka niissä onkin paljon sellaisia piirteitä jotka ajatellaan sielulle tyypillisiksi.

Oikeasti Edison kuitenkin esitti asian hieman toisin. Hän antoi "Scientific Americanille" haastattelun vuonna 1920. Hän esitti, että "If our personality survives, then it is strictly logical and scientific to assume that it retains memory, intellect, and other faculties and knowledge that we acquire on earth." ... “I am inclined to believe that our personality hereafter will be able to affect matter. If this reasoning be correct, then, if we can evolve an instrument so delicate as to be affected, moved, or manipulated...by our personality as it survives in the next life, such an instrument, when made available, ought to record something.” Edisonin viesti oli pikemminkin se, että jos on olemassa jokin sielu joka toimii kauttamme, siitä jää jälkiä. Toisin sanoen jos saamme jotain tietoa näistä asioista, niin se tapahtuisi nimenomaan tieteen keinoilla ja välineillä. Edisonin muut kommentit aiheeseen olivat sen suuntaisia, että hän ei pidä tämänlaista laitetta odotettavissa olevana ja aihe on kiinnostava lähinnä sitä kautta että jos laite kaikkia todennäköisyyksiä vastaan onnistuisi, niin onnistuminen olisi merkittävä sensaatio. Eli aihe ei ollut kiinnostava tai tärkeä uskottavuutensa vaan odottamattomuutensa vuoksi.
1: Argumentti on sinänsä tärkeä että nykyaikana esimerkiksi Daniel Dennett on esittänyt että jos dualistinen sielu toimii maallisessa ruumiissa, ja tästä voidaan tietää, se johtaa aineen ja energian säilymislaissa muutoksiin jotka voitaisiin havaita. Näin ollen sieluttomuushypoteesi voitaisiin falsifioida eikä sielu ole automaattisesti tutkimuksen ulkopuolella. Tämä asettaa haasteen sielun ystäville, heidän ikään kuin olisi osoitettava kantansa nimenomaan tieteen keinoin.

Kiinnostavinta tässä on se, että Edison ei määrittele vaan lähestyy asiaa ikään kuin soveltamisesta käsin. Tämä on hyvin kiinnostavaa. Se voidaan liittää tieteenfilosofisiin näkemyksiin jotka korostavat tutkimusohjelman hedelmällisyyttä. Tavallisesti kaikkia tutkimusohjelmia lähestytään teoriakilpailuna. Mutta tässä korostetaan että kenties hedelmällinen tutkimusote on jopa oleellisempi ja tärkeämpi kuin hyvä teoria. Tämä on toki selvästi mieltymyskysymys.

Mutta se ei tee siitä mahdotonta näkökulmaa.

Aihe on tietoisuuden kannalta kiinnostava, sillä käsiteanalyyttiset lähstymistavat ovat joutuneet erikoisiin ongelmiin. Mielenfilosofia ja tietoisuuden tutkimus on täynnä erilaisia käsitteitä ja niistä seuraavia "mahdotonta" -väitteitä. Nämä ovat yleisesti ottaen enemmän "science stoppereita". Eli ne sanovat että tämä aihe on täysin tieteellisen tutkimusotteen ulkopuolella. Toisaalta vika voi olla siinä että aihe on määritelty väärin.

Aiheen parista tulee säännöllisesti vastaan kommentaareja jotka ovat samantyylisiä kuin "The Atlanticissa" ollut kirjoitus. Siinä tietoisuuden ja värin kokemusta on lähestytty tavalla joka pyrkii irti kvaliakäsitteestä ja siihen liittyvistä mahdottomuusväitteistä ja ottaa kantaa etenkin Chalmersin kuvaamaan kovaan ongelmaan (hard problem). Se korostaa että jos Turingin aikana ajattelu oli se johon keskityttiin, ovat ongelmat nykyään nimenomaan tietoisuuden kohdalla. (Ja että nämä ovat hieman eri asioita, vaikka toisiinsa liitoksissa. Tämä erottelu on jotain josta analyyttinen filosofikin kyllä nauttii.) "The hard problem of our own time is the mystery of consciousness. Let me be precise about what I mean by consciousness. These days it’s not hard to understand how the brain can process information about the world, how it can store and recall memories, how it can construct self knowledge including even very complex self knowledge about one’s personhood and mortality. That’s the content of consciousness, and it’s no longer a fundamental mystery. It’s information, and we know how to build computers that process information. What’s mysterious is how we get to be conscious of all that content."
1: Ohessa olevat väitteet ovat kovia, jopa sensationalstisia ; "Consciousness doesn’t happen. It’s a mistaken construct." Tämä on toki mahdollista, ja itsekin vierastan kovasti sitä miten mielenfilosofiassa moni tekee fysikaalista maailmaa koskevia kannanottoja puhtaasti by definition. Ja on tässä sensaatiohakuisuudessa on ihan hyviäkin pointteja. Esimerkiksi "The brain constructs inaccurate models of the world. To understand consciousness scientifically, once again it’s necessary for the cognitive parts of our brains to discover the inaccuracies in our deeper, built-in models of ourselves."

Olellista on huomata että tätä lähestymistapaa alleviivaa sovelluskeskeisyys. "Consciousness is not just a matter of philosophy, opinion, or religion. It’s a matter of hard science. It’s a matter of understanding the brain and the mind-a trillion-stranded sculpture made out of information. It’s also a matter of engineering. If we can understand the functionality of the brain, then we can build the same functionality into our computers. Artificial consciousness may just be a hard problem within our grasp." Näkemyserot ovat ennen kaikkea metodisia. Mitkä lähtökohdat hyväksytään. Voittaja on tietenkin se jonka lähtökohdat hyväksytään oikeina.

Itsestäni kiinnostavaa prosessissa on se, että jos Edison asetti haasteen niin että sieluun uskova joutuu tekemään laitteita ja tekemään tuloksia, on tässä sovelluskeskeisyydessä se seuraus että myös naturalisti joutuu antamaan tuloksia. Kukaan ei voi olla laiskana filosofisessa nojatuolissa ja vaatia toista puolta tekemään työt samalla kun itse huutaa että "ei riittävän hyvin, ei vakuuta". Ja vaikka pidänkin analyyttisestä filosofiasta niin jo tämä yksinään pakottaa minut sanomaan että I kinda like that!

Syystä, seurauksesta ja vapaasta tahdosta

Perinteisesti on ajateltu että kaikille asioille olisi saatava syy. Tämä näkyy erityisen vahvasti erilaisissa kristillisissä alkusyy -argumenteissa. Tässä korostetaan sitä että olisi uskottava, että kaikilla maailmassa olevilla asioilla olisi oltava syy jotta ne olisivat järkevän ihmisen uskomuksia. Ja tätä kautta sitten päästään ensimmäiseen syyhyn joka on nimetty Jumalaksi.

Mutta samanaikaisesti on kuitenkin itse asiassa ajateltu tavoilla joissa esitetään että kenties kaikki ei olisikaan niin täysin syyn ja seurauksen vallassa. Tämä ajatus koskee vapaata tahtoa. Näissä systeemiin on vaadittu jonkinlaista indeterminismiä. Vahvana asenteena on ollut se, että tahto ei ole vapaa jos se on deterministinen. Argumentti on sinänsä vetoava ; Sehän sanoo että jos jokin muu asia aikaansaa päätöksen niin sitten meillä voi olla tahto mutta ei vapaata tahtoa. Näin ollen sielu voisi tehdä omia päätöksiä. ; Ja tämä taas olisi välttämätöntä jotta ihmiset voisivat synnin avulla tehdä luonnottomia asioita. Jos kaikkirakstava ja kaikkihyvä Jumala luo luomakunnan joka on luonto, olisi luontevaa ajatella että luotu olisi hyvää. Luonnottomuus vaatii siksi vapaata tahtoa. Ja näin moni piilottaa vaikka pahan ongelman tuomat häiritsevät kysymykset.

Toki joissain suuntauksissa, erityisesti kalvinismissa, on ajateltu että Jumalan kaikkivaltius vaatii sitä että kaikki ihmisten päätöksetkin ovat hänen vallassaan. Mutta usein on korostettu että ihminen valitsee vapaasti ja on siksi vastuussa esimerkiksi omasta helvettiin joutumisestaan. Ihminen on tässä mielessä Jumalankaltainen ja Jumalan kuva. Tässä toki tulee vastaan se, että tosiasiassa sieluillakin on alkuperä, syy, Jumala. Ja vaikka tässä uskovainen selittääkin että "naturalistinen syy" on ihan eri asia, niin silti tämä syö tehokkuutta siltä ajatukselta että jos jokin aiheuttaa jotain muuta, niin tämä jokin muu ei voi olla vapaata. ; Selvästi ei riitä että havaitaan syy. On lisäksi erikseen katsottava millä ehdoin tämä syy sitten poistaa vapaan tahdon.

Pois teologiasta;

Mutta miksipä kaltaiseni paatunut naturalisti välittäisi teologiasta? Siihen on hieman erikoinen syy. ; Ei nimittäin tarvitse olla sieluun uskova ajatellakseen tämänlaisilla valinta-asioilla olevan merkitystä. Modernina aikana mielenfilosofiassa on kokonainen koulukunta nimeltä libertarianismi (libertarianism) jossa vapaa tahto määritellään sitä kautta että on vaihtoehtoja joista valitaan. Tässäkin vaaditaan indeterminismiä. Libertarianistinen ateisti voi selittää tässä vaikka kvanttien indeterminismistä. Mutta sävy on silti tuttu. Determinismi ei sovi yhteen vapaan tahdon kanssa. Ja se tekee tämän melko lailla määritelmällisesti.

En itse ole libertarianisti vaan kompatibilisti. Eli noudatan määritelmää jonka David Hume esitteli klassikossa "An Enquiry Concerning Human Understanding". Tiiviisti ilmaisten ; "By liberty, then, we can only mean a power of acting or not acting according to the determinations of free will; that is, if we choose to remain at rest, we may; if we choose to move, we also may."

Ja tavallaan olen enemmänkin. En välitä mielen mekanismin determinismistä tai indeterminismistä. Koska kiinnitän huomiota siihen kuka toimii. Tästä seuraa se, että jos aivoni valitsevat niin ei ole väliä vaikka olisin esiohjelmoitu mekaaninen robotti. Tahtoni on silti omani. Osittain sen takia että minulla on paikoitellen voimakkaita Spinozalaisia asenteita. ; Spinozan maailmassa on syvä järjestys. (Kun Einsteiniä pyydettiin kuvaamaan suhteensa Jumalaan, tämä kertoi että hän uskoi Spinozan Jumalaan. Tämä oli varmasti poliittisesti korrektimpi ja vähemmän sosiaalisesti riskialtis tapa kuvata tuntemuksiaan kuin "mekanistinen ateisti".) Sillä Spinozan maailmassa ei ole sijaa ihmeille. Ja hänen maailmassaan ei ole mitään lopullista tavoitetta. Mutta maailma ei ole silti vapaan valinnan täyttämä paikka. Itse asiassa Spinozan maailmassa ihmisillä oli taustasyy, mutta tämä taustasyy ei ollut mitenkään erityinen verrattuna muiden asioiden taustasyille. Ihminen on tässä maailmassa enemmänkin osa universumia kuin jokin joka olisi irrallaan universumista ja jotenkikin sen yläpuolella. Maailmankaikkeutta ei myöskään ole tehty ihmisen elämän taustaksi. Ihminen elää maailmassa, eikä maailma ole ihmistä tai mitään muutakaan varten. Tässä on hyvin paljon rajoittuneisuuden ja epäonnistumisen teemoja. (Epäonnistuminen on itse asiassa kenties tärkeimpiä piirteitä omassa perusfilosofiassani.) Asenteeni on jotain jolle keskiaikainen oppinut hymistelisi että "velle non vultum est" ("tahtomista ei tahdota). Tahto on intentionaalinen tila. Ja tätä edeltävä ei voi olla sille syynä. Intentio prima ei voi tulla intentio secundan kohteeksi. Suomeksi sanottuna: ihmiset voivat tavoitella tahtoaan mutta usein he eivät voi mitään tahdolleen. (Tämä kaikki muuten antaa minulle tilaa tehdä sama minkä Antonio Damasio, tietoisuudesta kiinnostunut neurotieteilijä, on tehnyt esimerkiksi kirjassaan "Descartesin erehdys". Eli irtautua dualismista.)

Näiden kahden ajatussuuntauksen välillä on kovaa vääntöä. Ja tämä vääntö on yleensä melko filosofista. Syynä on se että kysymys ei ole maailmassa olevien ilmiöiden kuvaamisesta vaan siitä että samalla merkkijonolla käytetään kahta osittain keskenään limittäistä ja osittain keskenään ristiriidassa olevaa sisältöä. Kun käsite on valittu, sen sisältö muotoutuukin sitten tämän jälkeen melko pitkällekin aivan luonnontieteen keinoin.

En itse ole viehättynyt libertarianismista koska se on jotain josta on melko vähän todisteita. Jos vapaa tahto on sen mukaista, sen varaan on ollut vaikeaa rakentaa tutkimusohjelmaa. Toki esimerkiksi Penrosen "Shadows of the Mind" vihjasi että indeterministinen systeemi päätöksenteon takana voisi olla fysikaalisesti mahdollinen. Mutta näiden lopputulos on ollut enemmänkin kvantti -sanan ylikäyttöä kuin näiden viitekehysten todistamista. (Se perusteli enemmän "fysiikan lakeja rikkomattoman mahdollisuuden" asialle kuin todisti että se myös todella myös menee niin.) Periaatteessa olen kuitenkin melko avomielinen uskomaan että asiasta voisi saada tutkimusohjelman. ; Olen Balaquerin linjoilla siinä mielessä että pidän vapaata tahtoa tällä hetkellä avoimena tieteellisenä ongelmana. Ja koska sitä ei ole ratkaistu väistän mielelläni kysymystä. (On kenties joskus rehellisempää vain sanoa "ei tietoa-eikä väliäkään".)

Kahden määritelmän loukku

Nämä kaksi konseptia ovat siitä ikäviä että niitä käytetään melko paljon. Vapaa tahto onkin useassa keskustelussa jotain joka ensin on valitsemista ja sitten se onkin lähdekohtaisuutta. Ja tässä on hyväksi avuksi "Helsingin Sanomat". Susanne Björkholm kirjoitti sinne kolumnin "Aivoilla ei ole käyttäjää, vaan sinä olet aivosi" -kirjoitus. Sen teemana on "Kaikista illuusioista, joita aivot luovat, on voimakkain illuusio yhtenäisestä minästä, joka ohjaa käyttäytymistä ja jolla on vapaa tahto. Jos tuon "minän" pintaa raaputtaa ja sen olemusta tarkemmin tutkii, ei se ole sen tieteellisempi kuin keskiaikainen sielukaan." Eli minuus on illuusio.

Björkholmin teksti koostuu pääasiassa analogioista, joten siitä on vaikeaa löytää varsinaista argumenttia. (Osa pitää analogioita argumentteina ja vertauksia ajatuskokeina. Tarkasti saivarrellen ne ovat juuri sitä, mutta sellaisella hitusen epätyydyttävällä tavalla.) "Ei kai hermosolujen sähkökemiallisen viestinnän kausaaliketjusta riippumattomaan mieleen ja vapaaseen tahtoon uskominen ole keneltäkään pois? On se. Jääkylmimmät päätökset politiikassa pohjaavat ajatukseen, että "se on vain itsestä kiinni" ja uskoon, että "jokainen voi menestyä, jos vain tahtoo ja ajattelee positiivisesti"." Minä selviän noiden erottelusta hylkäämättä vapaata tahtoa. (Ja saattaisin jopa kysyä ZEN -mestarimaisesti että "jos olet oikeassa niin kuka välittää?")

Kolumni ei itse asiassa ole mitenkään hirveän tyhmä. Se enemmän esittelee kuin perustelee. Se vetoaa enemmän kuin argumentoi. Mutta se on liitettävissä ihan järkeviin ajatuksiin ja ottaen huomioon kolumnin kokovaatimukset. (Olen itsekin joutunut niiden mittarajoitteiden kanssa vääntämään ja se on kauheaa! Kauheaa!) Otan siitä silti esiin siinä olleen oleellisen kömmähdyksen. Siksi että se on jotain jota tapahtuu muutoinkin koko ajan. Se on ilmeisesti "niitä helposti tehtäviä virheitä".Tämä Björkholmin kömmähdys ajaa minut samanmielisyyteen hyvin hämmentävän tahon kanssa. Aku Visala kirjoitti "Areiopagiin" vastineen Björkholmille.
1: Voisin olla kiitollinen siitä että tekstissä tehdään jotain jota usein ei tehdä. Olen itse törmännyt fysikalismin kritiikkiin lähinnä siinä mielessä että olisi ikään kuin pakko hyväksyä yliluonnollinen sielu. Eli fysikalismin kvalioidenselityshaasteet - kuten Chalmersin "hard problem" - olisivat todisteita siitä että mieli olisi yliluonnollinen. Visala tekee asian oikein. "Chalmers ja Nagel eivät ole ainoita, jotka kritisoivat fysikalismia tällä tavoin eivätkä he näin tehdessään päädy mihinkään yliluonnolliseen hetteikköön." Esimerkiksi Thomas Nagel on itse ateisti ja paatunut fysikalismin kriitikko. Hän ei puolustele sielua millään aukkojen Jumala -argumentaatiolla. Hän voi tehdä tämän kaiken koska hänen fysikalismin kritiikkinsä ei johda siihen mihin sen helposti koetaan kyökkifilosofiassa johtavan. En nyt kuitenkaan halaile enempää vaan menen demonstrointipuolelle.

"En malta olla kiinnittämättä huomiota Björkholmin tekstin kaikkein päällimmäiseen ristiriitaan. Yhtäältä hän antaa ymmärtää, että minä olen aivoni. Koska aivot selittävät mitä teen, olen aivoni. Toisaalta taas Björkholm näyttää ajattelevan, että minä olen itse asiassa fiktio tai illuusio. “Minua” ei ole olemassa, vaan aivojen kemia tekee sen työn, jota ennen tarvittiin tekemään sielu tai minuus. On tärkeää huomata, että tässä on kaksi erillistä väitettä. Ensimmäisen mukaan minä olen identtinen aivojeni kanssa. Minun ominaisuuteni ovat aivojeni ominaisuuksia. Jälkimmäisen väitteen mukaan taas minua ei oikeasti ole edes olemassa." Ja mielestäni tämä on naulan kantaan sanottu. Sillä Björkholm käyttää kahta eri vapaan tahdon määritelmää kuin ne olisivat yksi ja sama. Toisaalla hän puhuu siitä että olemme aivomme jolloin ajatus on "se kompatibilistien vapaa tahto" kun taas toisaalla korostuu että on puhuttava vapaasta tahdosta nimenomaan libertarianistisessa mielessä. Jotka ovat eri asioita juuri siinä kohden missä Bjärklund niitä käyttää. Björkholm siis tekee ajatusvirheen jota filosofit kutsuvat ekvivokaatioksi. (Se on niitä virheitä joita sattuu "paremmissakin piireissä", sitä on joskus vaikeaa spotata.)

Simuloinnista ja toimintaperiaatteista

En ole kauheasti pitänyt siitä tavasta jolla John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttia käytetään. Tämä klassikko "Minds, brains and programs" -kirjasta esitetään argumenttina tekoälyä vastaan. Argumentissa kommunikoidaan kiinalaisen huoneen kanssa, jossa on joko kiinalainen tai mekaaninen vastaaja. Ja argumentin tiivistys on että kommunikointi pelkkien hyvin monimutkaisten sääntöjen nojalla ei ole tietoista koska mekaaniselta laitteelta merkityksen ymmärtäminen puuttuu.

En pidä sitä hyvänä mahdottomuusargumenttina. Se pikemminkin olettaa että mekaaninen ei voi olla tietoista vaikka tämä on se mitä se esittää todistavansa. Periaatteessa voidaan ajatella kuten Daniel Dennett ; Että voidakseen imitoida tietoisuutta koneen täytyisi toimia oleellisesti samalla tavalla kuin tietoisen mielen. Ja tämä taas tekisi siitä itse asiassa tietoisen.

Mutta tämän mahdottomuusväitteen takana on kuitenkin oleellinen asia. Kiinalainen huone toimintamekanismeineen on piilossa. Ja voidaan ajatella että on kenties ehkä aivan mahdollista että kone vain simuloi vastauksia ymmärtämättä. Kun tälle vaihtoehdolle jätetään tilaa, voidaan huomata että on pakko keskittyä toimintaperiaatteisiin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Turingin testi on enemmänkin viitteellinen kuin osoitus tekoälyn tietoisuudesta ja asioiden ymmärtämisestä. Voidaan sanoa että jos on samanlainen ulosanti mutta oleellisesti erilainen asioiden generointimetodi niin siinä tapauksessa voi olla mahdollista että tulee samantyylisiä ulosanteja mutta toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombiet ovat pahempia.

Sitten jos mennään Chalmersin "The Concious Mindin" zombiemaailmaan, ajatuskokeen hyödyllisyys vähenee. Sillä tässä mallissa tarkastelun kohteena ovat kaikki asiat. Tämä tarkoittaa myös elimistön ja niiden toiminnan samanlaisuutta. Eli se on kuin "kiinalainen huone" mutta ilman epätietoisuutta toimintaperiaatteesta.
* Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa. Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo olisi nolla.
* Samalla tässä on jo oletettu että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa selvitä ongelmista.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Tämä ero johtaa erikoiseen asiaan.

Searlen argumentti tarjoaa relevantin puolen jotta voidaan katsoa mind uploadingia. Eli ajatusta jossa tietoisuus aivoista digitoidaan ja siirretään koneeseen. Jos ajatellaan että simulaatio tarkoittaa tietoisuutta, mind uploadingiin suhtaudutaan helposti positiivisesti. Itse olen sen suhteen pessimistisempi.

Mind uploadingia periaatteessa tukee tehokas ajatuskoe; Pylyshynin "Computation and cognitionissa" kuvattu silikoniaivovertaus ; Kuvitellaan että aivomme yksi neuroni korvataan samalla tavalla toimivalla mekaanisella silikonisella vastineella. Tämä ei tuhoa tietoisuutta. Kuten ei sekään että korvataan toinen ja kolmas. Jos aivot ovat mekanistinen laitos, riittää että otetaan samalla tavalla toimivat osat ja korvataan. Näin voidaan tehdä mekaaninen aivo joka toimii juuri kuten oikeakin aivo. Jos tietoisuus on fysikalistinen tässä ei ole mitään ongelmaa.

Näen itse että ongelmana on enemmänkin se, mitä tämä korvaaminen käytännössä vaatisi. Uskon että on "fysikaalisessa teknologisesti erityisen supertaitavassa skenaariossa" aivan mahdollista ottaa kopio ihmisen jokaisesta atomista. Ja tallettaa tämä. Ja tulostaa tämä ja kyseessä olisi samanlainen ihminen jolla on samanlainen tietoisuus.

Sen sijaan en usko että tämä kopio voisi väistämättä vain toimia tietokoneessa koska tietokoneen toimintaperiaate olisi erilainen. Se saattaisi periaatteessa olla vain simuloija. Samasta syystä kun mietitään korvaamisargumenttia, ei voi olla tulematta mieleen että jos ominaisuuksien olisi pysyttävä samana, niin käy helposti niin että hiiliatomi täytyy korvata toisella hiiliatomilla. Lopputuloksena olisi orgaanisen aivon rakennus samaan paikkaan eri atomeilla. Ei mekaanisen vastineen rakentaminen.

Minun on vaikeaa pitää ilmiselvänä että ainesten vaihtaminen johonkin toiseen - eli aivojen biologisen aineksen toisintamisen sijaan sen mekanistaminen - toimisi mitenkään väistämättä samalla tavalla. Ja jos sen toimintaperiaatteessa on ero, on mahdollista että käsillä on käytännössä kaksi hyvin samalla tavalla käyttäytyvää asiaa joista toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombie P:stä

David Chalmersin "The Conscious Mind" pitää sisällään erään argumentin. Hän kuvittelee siinä filosofisten zombien maailman, eli maailman, jota ei voi fysikaalisesti erottaa omastamme, mutta josta puuttuu kaikki tietoinen kokemus. Siellä ei esimerkiksi olisi tietoisia ja kokevia ihmisiä mutta ulkoisesti kaikki toimisivat samalla tavalla kuin mitä meidän maailmamme ihmiset.

Chalmers teki tästä argumentin:
P1: Jos fysikalismi on tosi, kaikki tosiseikat ovat täysin fysikaalisten tosiseikkojen määräämiä; tämän vuoksi mikä tahansa maailma joka olisi fysikaalisesti mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme olisi kokonaisuudessaan mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme. Fysikalistisessa maailmassa ei ole eroa "tavallisen" ja "zombiemaailman" välillä. Eri ei ole mahdollinen.
P2: On kuitenkin mahdollinen maailma, jossa kaikki fysikaaliset tosiseikat ovat samat kuin aktuaalisessa maailmassamme, mutta jossa on myös lisätosiseikkoja kuten tietoisuus. On kuviteltavissa maailma jossa kaikilta puuttuvat kvaliat ja jotka näyttävät aivan maailmamme olennoilta joilla taas on kvaliat.
J: Fysikalismi on epätosi eli sen vaihtoehto ei-fysikalismi on tosi.

Noin muotoiluna päätelmä on validi. Se on muotoa modus tollens. Premisseistä seuraa johtopäätös. Sen vuoksi moni tarttuukin siihen että ei hyväksy premissejä. Tarkalleen ottaen useimmiten premissiä nro 2.
* Useimmat itse asiassa pitävät ensimmäistä premissiä uskottavana ; Siinä missä Turingin testi pitää sisällään mahdollisuuden erottaa simulaatio asiasisällöstä, se ei ole Chalmersin kuvaamassa tilanteessa mahdollinen koska simulaatio joka tuottaa samanlaisia ulospäin näkyviä syötteitä eroaa aktuaalisesta asiasta siten että se tuottaa sen erilaisella metodilla ja tavoilla. Ja nämä toimintaperiaatteet ovat fysikaalisia asioita joita voidaan ainakin periaatteessa tutkia ja havaita. Toki olisi mahdollista ajatella että kvaliat redusoituvat tai päältävät fysikaalisia maailmoja emergentisti joten olisi periaatteessa mahdollista ajatella että kvaliat ovat todellisia ja perimmiltään fysikalistisia. Tämä ei vain ole kovin suosittua.
* Esimerkiksi minä, kuten moni muukin, pitää nimenomaan premissiä 2 kyseenalaisena. Itse pidän kvalioita ei-totena konseptina, joten en tietenkään voi tätä kautta pitää relevanttina että olisi maailma jossa olisi jotain muita kuin kvaliattomia olentoja. Jolloin ei ole kuviteltavissa kahdenlaista verrattavaa maailmaa, sellaista jossa on filosofisia zombieita että sellaisia jotka eivät ole filosofisia zombieita.

Toisaalta Chalmersin maailmassa on myös metodinen ongelma. Se tarkoittaa sitä että premissien hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi todella hyväksyttävä päätelmä. Tässä on taustalla hyvin erikoinen ekvivokaatio. Sana "mahdollinen" on siinä hyvin erikoisella tavalla käytetty. Siinä puhutaan yhtäällä loogisesta mahdollisuudesta (heikosta mahdollisuudesta), vaan metafyysisestä mahdollisuudesta (vahvasta mahdollisuudsta). Chalmers itse tunnustaa eron mutta korostaa että fenomenologisella alueella se olisi sallittua. On vaikeaa nähdä miksi.

Sillä on varsin yksinkertaista kuvata asia arkisellakin kielellä. Sellaisella tavalla että on hyvin järkeenkäypää miksi "mahdollisuus" on hyvinkin erilainen. Voidaan rakentaa seuraavanlainen päätelmä;
P1: Naturalismi kieltää yliluonnolliset asiat. Yliluonnolliset asiat ovat sen mukaan mahdottomia ja olemassaolemattomia.
P2: Nykytietojemme valossa yliluonnollisuutta ei ole falsifioitu, kenties yliluonnollisuutta ei edes voida falsifioida. On siis olemassa kuviteltavissa oleva mahdollinen maailma jossa on vähintään yksi yliluonnollinen ilmiö.
J: Siksi naturalismi on epätosi eli falsifoitu ja tätä kautta supernaturalismi on tosi.

On selvää että harva lähtisi uskomaan tuollaista päätelmää. Korostin tuossa sitä miten ontologisella tasolla naturalisti todella näkee että maailmassa on vain ei-yliluonnollisia asioita. Ja voidaan todella nähdä että emme epistemologisella tasolla tällä hetkellä tiedä onko maailma oikeasti naturalistinen vai ei. Siitä että yliluonnollisuus on mahdollista ei kuitenkaan voida nähdä että naturalismi olisi epätosi. Päätelmä sanoo vakavastivakavasti enemmänkin niin, että naturalismia ei ole täysin todistettu. Joka on aivan käsittämättömän paljon eri asia. Ja tämä ero häivytetään siten että asiayhteydessä 1 käytetään "mahdollisuutta" konkreettisena ja asiayhteydessä 2 "mahdollisuus" on abstraktimpi. Käyttämällä samaa sanaaa eroa voidaan piilottaa. Perustelu ei onneksi välitä sanamuodoista vaan määritelmien sisällöstä joten argumentilla ei ole rakenteensa puolesta arvoa. Sanamuodot ovat enemmänkin tapa hämätä argumenttia seuraavia, se on ikään kuin yritys huijata tavalla jota olisi hankalampi huomata. (Tämänlaisten huomaaminen on sitten filosofista taitoa. Kyse on vähän kuin "poliisityöstä" ja huijauksien huomaamisesta.)

Tästä voidaan palata siihen alkuperäiseen argumenttiin. Tiedämme että samantapainen metodiikka törmää tuohon argumenttiin melkoisen vahvasti. Chalmersin filosofisten zombieidenkin päätelmässä voidaan nähdä että jokaikinen mahdollinen maailma joka ylläpitää filosofisen zombien on eifysikalistinen. Olettamalla että tälläinen fysikalistinen maailma on todellinen hän toditaa että sen automaattinen vastakohta on väärin. Kuitenkin ajatus ei-fysikalismista on esitetty johtopäätöksenä. Se on kuitenkin enemmänkin salakuljetettu itse päätelmään ikään kuin puolisalaisesti. ~ Saadakseen filosofisen zombien mahdolliseksi Chalmers olettaakin, että jokin muu on mahdollista. Tarkalleen ottaen hän vertailee "meidän maailmaamme" tavalla joka itse asiassa olettaa että nimenomaan meidän maailmamme koostuisi muusta kuin ei-filosofisista zombieista. Nämä oletukset ovat siitä ikäviä että kun niiden sisältö jätetään pois, päätelmästä ei jää oikein mitään jäljelle.

Kuinka monta kiinalaista tarvitaan korvaamaan aivosolu?

P. Z. Myers käsitteli Michael Egnorin mielenfilosofista argumenttia. Egnor on yksinkertaisesti selittänyt että aivot eivät voi tallettaa muistoja. Että se on täysi mahdottomuus. "It’s helpful to begin by considering what memory is - memory is retained knowledge. Knowledge is the set of true propositions. Note that neither memory nor knowledge nor propositions are inherently physical. They are psychological entities, not physical things. Certainly memories aren’t little packets of protein or lipid stuffed into a handy gyrus, ready for retrieval when needed for the math quiz. The brain is a physical thing. A memory is a psychological thing. A psychological thing obviously can’t be “stored” in the same way a physical thing can. It’s not clear how the term “store” could even apply to a psychological thing." Ei vaadita kovinkaan syvämietteistä ajattelijaa tajuamaan että tämä kannanotto on varsin laaduton. Siinä perimmiltään väitetään että muisti on jotain ja vain väitetään että se on aivan eri asia kuin se mitä aivot tekevät. Kokonaisuus koostuu väitteistä joita ei itse asiassa perustella. "argument consists of defining memory as a certain category of thing, and then asserting that that particular category is "obviously" incapable of being represented in a physical matrix. How does he know this? It suits his thesis, so he simply insists on it." Tästä ei tietenkään saa kiinnostavaa argumenttia blogiini. Koska tämänlainen kikkailu nyt ei veny tämän pidemmäksi. Se on kuopattu minilyhärillä ja kumouksen argumenttirakenne paljastuu yhden sitaatin lainaamisella.
1: Ei sillä mitään. Minun ei ole kovin vaikeaa uskoa että Egnorilla on jonkinlaista kokemusasiantuntijuutta mukana. En usko että hän tarvitsee aivosolujaan kovin paljoa. Hän ei joko käytä niitä tai sitten hän vähintään väärinkäyttää niitä. Egnorin tekstien lukeminen toisaalta myös laskee ihmiskunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää kovaa vauhtia. Yksi lukija kerrallaan. Tai näin ainakin sarkasmilandiassa.

Naturalistilla on sentään puolellaan se, että tietyt aivovammat aikaansaavat muistihäiriöitä. Intelligent Designin puolella ei ole edes kummituksia todisteena siitä että tietoinen muisti voisi olla eiaivollisessa tilassa. Voisin johdattaa mietteet algoritmihuoneen suuntaan. Mutta en tee sitä. Sillä on kiinnostavaa huomata että Egnorin ajattelutapa on melko yleinen. Se ei tunnu vaativan Intelligent Design -epätieteeseen uskomusta. Kun kirjoitin muutama päivä sitten Pekka Pihlannon kannanotoista joiden mukaan tekoäly ei voi saavuttaa viisautta, on Pihlannon tekstin kommenteissa käynyt selväksi että hän lähinnä kokoaa mitä tahansa eri ihmisten sanomisia jotka tuntuvat tukevan hänen mielipidettään. Ja hän ei katso ovatko nämä lausunnot keskenään ristiriitaisia ja miten nämä nivoutuvat yhteen. Meno on varsin assosiatiivista.
1: Esimerkiksi samanaikaisesti korostetaan että fenomenaalinen tietoisuus, kvaliat, ovat teknologian ulottumattomissa. Tässä käytetään kiinalaisen huoneen ajattelutapaan nojaavia argumentoijia jotka korostavat että toimi ja tietoisuus ovat eri asia. Ja sitten selitetään että ilman tietoisuutta koneet eivät voi tehdä mitä ihmiset tekevät koska jos ne tekevät näitä asioita niin ne ovat tietoisia. Että ilman tietoisuutta asioita ei voida tehdä. Joka taas väittää että jos koneet ovat tietoisia, niin niiden toiminnasta tasan tarkkaan löydetään se. Argumentti toki koetaan induktiona jossa ensin todistetaan että kone ei saa kvalioita. Ja sitten todistetaan että kvaliat tarvitaan jotta voidaan olla teknologisia. Mutta valitettavasti viitatut viisaat argumentteineen eivät sano mitään tämänlaista. Niiden yhteenlaittaminen on vain jättimäinen kontradiktio. Tämä on yleistä sillä yleensä ihmisillä on tärkeämpää tekemistä kuin esimerkiksi opetella kognitiotiedettä ja mielenfilosofiaa. Ihminen voi oikeasti tehdä paljon relevantimpiakin asioita elämällään.

Mutta rehellisesti sanoen osa mielenfilosofiastakaan ei ole kovin hyvää. Jos otamme perinteen jossa on sellaisia kunniakkaita ja tärkeitä konsepteja kuin filosofinen zombie, Searlen kiinalainen huone tai Comptonin ongelma, on niissä kysymys argumenteista joihin on nähtävissä jonkinlaista argumentatiivista sisältöä. Toki näissä mielikuvia ohjataan ja leikitään intuitioiden eikä suoran todistamisen keinoilla. Mutta valitettavasti kaikki tämän perinteen filosofit eivät tyydy tekemään Nagelin tapaisia kysymyksiä siitä "millaista on olla lepakko?". He voivat luoda jotain hyvin omituista. He eivät ole Chalmerseja, mutta sen sijaan heillä on asiasta mielipide joka on Chalmersin johtopäätösten kanssa yhtenevä. Ja päästä tästä huolimatta jonkinlaiseksi klassikoksi. Vaikka niiden argumentaatio on suoraan Michael Egnorin kynästä. Tämä itkettää minua paljon enemmän kuin se että joku kaappikreationistinen helppoheikki sanoo jossain jotain typerää. (Siis jos sieluttomat liharobotit itkisivät, that is.)

Kyseessä on ajatuskoe jossa kiinalaiset päästetään kaapista. Ned Block loi vertauksen jossa otetaan koko kiinan kansa. Heidät laitetaan kasaan. Ja jokainen heistä teeskentelee olevansa yksi neuroni. Heillä on käytössään matkapuhelimia joiden kautta he voivat olla yhteydessä moneen muuhun kiinalaiseen. Sitten he simuloivat hermosolua. Block kysyy että onko kiina tätä kautta muuttunut tietoiseksi entiteetiksi joka kokee vaikkapa vihreän värin aistimuksia?

Kysymys on tietenkin hyvin kiinnostava. Sillä se nojaa hyvin tärkeään tilanteeseen. Jotta analogisuus kiinalaisen ja hermosolun ja aivon ja kiinan välillä olisi validi, pitäisi vertauksen toimia niin että välissä ei ole relevantteja epäanalogioita. Ja Blockin vertauksesta näitä ei ole vaikeaa löytää.
1: Ensimmäinen asia on siinä että kiinalaisia on paljon vähemmän kuin ihmisellä on neuroneja. Tämä ei kuitenkaan ole kovin relevantti seikka siinä mielessä että mielestäni tietoisuus ei vaadi yhtä monta hermosolua kuin ihmisellä on. Kenties kiina simuloi vaikka kärpästä. Tämä on tärkeä tuoda esiin lähinnä siksi että se on oireellinen vihje siitä että Block ei ole muuallakaan miettinyt sitä mitä neuronien ja aivojen simuloiminen kaiken kaikkiaan tarkoittaisi.
2: Toinen asia koskee sitten neuronien yhteyksiä. Tosiasiassa kiinalaisten reaktioaika on melko hidas ja se että he voisivat juuri oikein vaikuttaa toisiinsa vaatisi juuri jotain antenniteknologian kaltaista. Joka tekee siitä hyvinkin sellaista että on vaikeaa nähdä mitä niillä kiinalaisilla on tekemistä asian kanssa.
3: Block käsittelee aivoja. Mutta samalla kun hän kysyy että aistiiko aivo vihreän kokemuksen, on mukana jo aistien läsnäolo. Tämä on "imputkysymys". Eli olisi ratkottava miten kiinalaiset aivot saisivat realistiset ärsykkeensä jossa on kaikki vihreän aistimiseen tarvittava informaatio. Miten tästä tehdään kiinalaisanalogia. Tämä on kuitenkin oleellinen osa vihreän värin kokemusta joten selvästi havaitsemisen ja kokemisen prosessia ei ole mietitty kovin tarkasti. Vaikka tämä on argumentti nimenomaan tästä aiheesta.
4: Itse asiassa virheenä on jo sellaiset asiat kuin viive ja mittakaava. Jo veneiden ja vastaavien kohdalla tiedetään että leluveneen toimivuus ei vielä takaa toimivaa täysikokoista laivaa. (Kun kokoa kasvatetaan, tilavuus kasvaa eksponentiaalisesti kun taas sitä kantava rakenne kasvaa vain lineaarisesti joten yhä vähempi tukee yhä enempää.) Kiinalaisten kohdalla mittakaavaero on älytön. Tämä ongelma on itse asiassa tuttu mind uploading -kysymyksessä. Kysymyksessä johon minulla on aika vahva kanta. Olen itse kovasti sitä mieltä että oikea analogi ihmistietoisuudesta saadaan kopioimalla mielen rakenne. Mutta jos mietitään mikä toimii samalla tavalla kuin hiiliatomi voidaan huomata että se on "toinen hiiliatomi".
5: Toisaalta kaikista erikoisin huomautus on se, että Block ei itse asiassa argumentoi että kiina ei olisi tietoinen. Hän vain pitää intuitiivisesti ilmiselvänä että näin on. Tämä herättää erikoisia kysymyksiä. Sillä kenties jos imitaatio tehtäisiin täydellisesti niin kiina todellakin olisi tietoinen. Kenties intuitio-onglma syntyykin siitä että ihminen olisi tästä kiinan älykkyydestä yhtä vähän tietoinen kuin yksittäinen neuroni olisi tietoinen laajemmasta aivojen tuottamasta tietoisesta mielestä.
6: Kuitenkin kenties pelottavin puoli Blockin argumentissa on se, että hän korostaa että kiinalaisista koostuva verkosto ei olisi tietoinen. Hän nimittäin tekee reduktionismia vastustavan argumentin. Tällöin ajatellaan yleensä niin että eitietoinen asia ei voi koota tietoista asiaa. Tämä argumentti osoittaa että vaikka todellisuus olisi perimmiltään panspykismin tapaan tietoista, niin siitä huolimatta kokonaisuus ei välttämättä olisikaan tietoinen. Block siis tavallaan tekee argumentissaan kiinalaisen huoneen jossa huone jossa on kiinalainen ei tuota tietoista vastausta. (Ja mikä pahinta : Kiinalaisia on monta ja he eivät edes ole kaapissa. Tätä argumenttia ei enää mikään tasa-arvoinen avioliittolaki pelasta. Se on aivan yhtä fakta kuin että tarvitaan kahden miehen pari jotta lapsella voisi olla isä ja isä, tähän kombinaatioon ei heteroparit pysty!)
+: Plussana voi sanoa että hermosolunkorvausargumentteja on myös fysikalistien puolella. Klassikko on ajatuskoe jossa jokainen neuroni muutetaan yksi kerrallaan koneeksi, ja tässä todella onnistutaan, ja tämän koneen rakenne kopioidaan, ei koneaivoille tarvitsisi edes antaa elämänkokemusta koska ne olisivat suoraan rakenteessa. (Jonka eri puolet käsittelin siinä mind uploading -linkissä) Tämä on jotain joka on ilmiselvää jos aivot tuottavat tietoisuuden. Ja se on mahdotonta jos ja vain jos aivoilla ei ole mitään tekemistä tietoisuuden kanssa. Michael Egnor sentään luottaa avoimesti sieluun. Mutta moni lähinnä väistää näitä puolia koska vaikka esitetään että tietyt asiat ovat aivoille tai tekoälylle mahdottomia, niin samalla esitetään että sielukysymys on uskonasia eikä tieteenasia. Vaikka näitä konsepteja tarvitaan jotta se "mahdottomuus" ylipäätään tapahtuisi niissä argumenteissa joita sitten pidetään hyvinkin valideina ja eiuskonnollisina argumentteina. Block väistää tätä kysymystä tekemällä hermosoluista kiinalaisia. Huomio ikään kuin siirtyy muihin teemoihin tällä rajauksella.

Väite-intuitio-tunnemanipulointi-mielikuvaohjailu-toiveajattelu. Sillä voi tehdä uraa paitsi teologiassa niin myös mielenfilosofiassa. Ja tämä on surullista. Chalmers ei tee minua surulliseksi sillä hänellä on mielenkiintoinen epistemologinen kysymys. Thomas Nagel tuottaa jotain jonka haluaisin olla totta (ja johon heikkona päivänä uskonkin olevan totta) ja Searle asettaa vähintään tärkeän haasteen kumottavaksi. Block taas lähinnä tappaa hermosoluja. (Eli jossain mielessä hän asettaa jossain kiväärejä pienten kiinalaisten päänmenoksi, että "ei noilla kommarivinosilmillä tee mitään Michael Egnorkaan". Samperin rasisti! Murhaaja! Proletaatin vihollinen!)

raudan mielenfilosofiaa ironian rajoissa : eli tekoälyn viisaudesta

Pekka Pihlanto kirjoitti uuden suomen blogiinsa tekoälyn viisaudesta skeptisen kirjoituksen. Tästä tekstistä piti tulla vain kommentti, mutta vastaukseni paisui. Hän otti kantaa Nick Bostromin singulariteettiin. "Oxfordin professori Nick Bostrom esittää muun muassa kirjassaan Superintelligence: Paths, Dangers, Strategies uhkakuvia, joiden mukaan tekoälykkäät robotit voivat pahimmassa tapauksessa tuhota ihmiskunnan. Hän ennustaa, että ennen pitkää koneäly ohittaa ihmisälyn. Koneäly voisi jopa kehittää itseään älykkäämpiä koneita ja nämä vielä älykkäämpiä koneita, ja niin edelleen." Hänen kantansa oli että tekoäly ei voi olla viisas. "Tällaisia utopioita ja dystopioita robottien suorittamasta vallankaappauksesta on esitetty maailman sivu – tosin yleensä fiktion puolella. Bostromin villinpuoleisia ideoita arvioitaessa on muistettava, että on kysymys koneiden älykkyydestä, ei ihmisälystä. Jo tietokoneiden alkuaikoina korostettiin, että tietokoneet olivat "äärimmäisen nopeita idiootteja", eivätkä ne vieläkään ole inhimillisessä mielessä viisaita." Minun silmiini tämä kommentti ei ole kovin laadukas : Mieleeni tulee kreationistien käyttämät kielikuvat siitä miten eläimet muuttuvat ihmisiksi vain saduissa.

Ainut argumentatiivinen voima näyttää olevan siinä että "tähänkään asti ei ole ollut". Tekoälyyn on aina suhtauduttu kriittisesti. Ja tässä usein unohdetaan se, että jos puhutaan siitä mikä on mahdollista ja ei ole mahdollista puhutaan innovatiivisuudesta ja sen rajoista. Itse asiassa väitänkin että Pihlannon tekstissä on - riippumatta siitä onko hän uskovainen vai ei - metafyysinen jäänne dualismista. Jossa tosiasiassa oletetaan pakosti jonkinlainen sielu, jos tätä ei osata tehdä eksplisiittisesti vaan tämä filosofinen painolasti kulkee mukana implisiittisesti, niin sen pahempi mielenfilosofille. En siis vastusta tämänlaisia väitteitä sinällään, vaan nimenomaan sen takia että metafyysisistä sitoumuksista tehdään mahdottomuusväitteitä samalla kun nämä kiistetään "Koneälyltä tulee jatkossakin puuttumaan se inhimillisyyden kipinä, joka tekee elollisesta organismista ihmisen: koneelta puuttuu inhimillinen viisaus – tosin myös tyhmyys – ja tietoisuus itsestään, jonka vain ihmisaivot ja -tajunta voivat tuottaa. Teologit voivat tässä yhteydessä sanoa, että koneilta puuttuu sielu, mutta sielun olemassaolo perustuu uskoon."

Mutta alkustatementista itse perusteluun.

Pihlannon teksti on siitä kiinnostava että se käsittelee sellaista asiaa kuin viisaus. Siksi omassa kommentissani kysyinkin suoraan että ""Voiko tekoäly haastaa ihmisen viisaudessa?" Siis anteeksi; Missä viisaudessa." Pihlanto ymmärsi lauseeni ironian. Vitsi olikin tarkoitettu ja oli mukavaa että se tiedostettiin. Kuitenkin sen takana on vakavampi kysymys. Kun väitetään että maailmassa on jokin piirre johon ihminen kykenee ja kone ei on tämä piirre jotenkin kuvattava. Ja jos väittää jotain villinpuoleiseksi, tämä on syytös. (Toki moni pitää näitä statementeja argumentinkorvikkeenakin. Tieteellisesti ne kuvaavat vakaumuksia eivät tosiasioiden tiloja.)

Ja tässä kohden tekoäly on ollut järkyttävä ala. Evoluutiobiologian puolella on totuttu leikkimään sillä että monesti siellä esitetään erilaisia väitteitä siitä että mitä ihmiset tekevät jota simpanssit eivät tee eivätkä voi oppia tekemään. Ja nämä tuntuvat sitten kumoutuvan. (Viittomakieli ja työkalujen käyttö ovat tästä malliesimerkkejä : Ne falsifioivat "vain ihmiset" -kannanottoja.) Tekoälyssä oikeastaan kaikki näyttää noudattavan samaa kaavaa. Kun itse opiskelin kognitiotiedettä oli ilmoilla selvä ongelma. Ongelma jota pidän relevanttina. Ja tärkeänä syynä miksi en pidä ns. tietokonemetaforasta. Syynä on yksinkertaisesti se, että koneet tekevät hyvin sellaisia asioita jotka ovat ihmiselle loppujen lopuksi älyttömän vaikeita. Ja toisaalta monet asiat jotka ovat ihmisille helppoja ovat koneille lähes mahdottomia.

Siinä missä historiassa ihmisen loogis-älyllinen asia oli se joka erotti hänet eläimistä, on nykyään ikävä tietokonesiru ihmistä parempi raa'assa laskentatehossa. Ihminen on sitten erityislaatuisen hyvä ns. hahmontunnistuksessa (pattern recognition). Tämä ilmiö on se syy minkä vuoksi captcha -tunnistuksia käytetään. Tekoälyt eivät osaa murtaa niitä. Siksi erilaiset spammausfirmat joutuvat palkkaamaan alipalkattuja toimisto-orjia purkamaan näitä captcha -salauksia. Toisaalta ajan mittaan tässäkin on edistytty. Captcha -tunnisteet alkavat olemaan niin sumuisia ja hämäriä että ainakaan minä en onnistu niissä aina. Captcha -tunnistus tuleekin jossain vaiheessa vallan kovasti todennäköisesti murtumaan. (Ja toimisto-orjat korjataan algoritmeilla.) Trendi on nimittäin tässä kohden ollut sen verran voimakasta. Samoin kun itse pelleilin kahviautomaatin kanssa vaikeuksilla, on kännyköissä oleva "Siri" jo huomattavasti parempi.

Tämä ero on tärkeä koska se vihjaa siitä että aivojemme toimintamekanismi on oleellisesti erilainen. Meidän ei tarvitse tietää miten aivot tarkalleen ottaen toimivat. Paras vertailu toki tapahtuisi näin. Mutta kun suorituksessa on noin radikaaleja eroja, se kertoo siitä että ihmisajattelu toimii jollain tavalla syvästi epäanalogisesti verrattuna tietokoneiden loogiseen laskentatehopuoleen.

Ero on tärkeä.

Olen ottanut tietokonemetaforaan kantaa varhaisemmassa singulariteettiblogauksessani. Samassa kirjoituksessani valitin siitä miten moni sekoittaa tietoisuuden ja singulariteetin yhteen. Tällä kertaa jatkan siitä miten "viisauden" tapaiset konseptit sotkevat asiaa helposti lisää. Tietoisuuskiakin on monia eri määritteitä ja "viisauden" kaltainen epämääräisyys sallii eri tasoilla hyppimisen. Ekvivokaatiot jyräävät peliin kuin huomaamatta. Syntyy dikotomisia ajatuksia ja puutteellista mielenfilosofiaa. Kategoriavirheiden vuoksi on syytä katsoa eroja.
1: Korostan että en tässä halua erityisesti moittia Pihlantoa : Hänen kannanottonsa on "good enough" ja hän keskustelee asiallisesti. Kokonaisuus on tekstin blogimuoto huomioiden aivan riittävän hyvä

Pihlannon tekstissä asiallista onkin korostaa tietokonemetaforan puutteellisuutta. Nähdäkseni tietokoneen taitoerot johtuvat syvällisistä toimintaperiaate-eroista. Ja tämän vuoksi minulle jokainen ameebakin on tietoisempi kuin mikään "Eugene Goostman". Turingin testissä onnistuminen on minulle vain "nätti temppu". Ei merkki tietoisuudesta. Tässä on käytössä tärkeä jaottelu. Moni pitää Turingin testiä jonkinlaisena tietoisuuden saavuttamisen todisteena, mutta sitten moni toimii kuten Chalmers ja korostaa kiinalaisen huoneen argumentissaan että imitaatio ei ole välttämättä samaa kuin onnistuminen.

Tässä kohden Pihlanto ei ole eksplisiittisesti tuonut esiin sellaista joka kohtuu usein tulee vastaavassa tilanteessa esiin. Eli sitä että ensin selitetään että kiinalainen huone on vakava haaste. Ja sitten siirryttäisiin puhumaan siitä mitä koneet voivat tai eivät voi tehdä. Tämä ongelma on tietysti siitä ongelmallinen että kiinalainen huone käsittelee tilannetta jossa kone pystyy tekemään samoja asioita kuin ihminen. Sen tietoisuus on se käsite joka tässä irrotetaan. Olisi siis omituista lähteä siitä että jos tekoälyn älykkyys jotenkin puuttuu niin sitten se kone ei voisi tehdä juuri mitään.
1: Toki Pihlannolta löytyy tähän implikoivia lausuntoja jotka vihjaavat että hän saattaa ehkä kenties ajatella tähän tapaan. Kommenteista nimittäin löytyy pari asiaa "Sanotaan sitten Metzingerin käsittein, että tekoäly ei koskaan kykene kokemaan fenomenologista minää".  Ja "En usko, että koneäly voi koskaan saavuttaa ihmismäistä potentiaalia tehdä omasta aloitteestaan hyvää tai pahaa. Jälkimmäisestä Bostrom haluaa meitä varoittaa. Kone ei voi tuntea aidosti "minä olen minä" eikä haluta jotakin omasta tahdostaan. Jos näitä ominaisuuksia näyttäisi koneilla esiintyvän, ne ovat ihmisen ohjelmoimia."  Ja lisäksi Pihlström sanoo kommenteissaan että "Ihminen pystyy tekemään myös tyhmyyksiä, mutta kyllä myös kaikki hyvä ja hyödyllinen, mitä näemme ympärillämme, on tietysti ihmisen viisauden luomuksia. Ihmisellä on potentiaali hyvään ja luovaan, mutta myös pahaan." Tätä kautta loppuosassa tekstiä käsittelen asiaa kuin hän tekisi niin. (Muutoin teksti paisuisi vielä järjettömämmän kokoiseksi. Ja tämän tuoma on relevantimpi ottaen huomioon keskustelu tästä aiheesta noin yleisemmin.) Kenties hän ei tee niin.

Itse korostankin että tietoisuus vaatii sen että tiedetään millä mekaniikalla tekoäly suorittaa temppunsa. ; Tässä spesifiin aihetta koskevana karkeana analogiana voisi ottaa tilanteen jossa tietokoneohjelma pelaa shakkia. Mielestäni "Deep Blue" pelaa mainiosti shakkia mutta se käyttää tässä prosesseja jotka ovat tietokoneilla hyviä. Se hoitaa asian suoralla laskentateholla. Jos tietokone toimisi toisenlaisella mekaniikalla, tilanne voisi olla aivan toinen. Ja itse asiassa tässä korostankin että mekaniikka on oikeastaan kaikki. Jos mekaniikka on kunnossa, niin imitaatio on käytännössä mahdottomuus. Filosofinen zombie ei tässä mielessä ole enää mahdollinen. Tai jos on, se on latistunut puhtaaksi metafysiikaksi jolla ei ole enää mitään empiriistä ulottuvuutta. (Vaaditaan jonkinlainen oletus empirian ulkopuolella olevasta sielusta olemassaolevaksi jotta vastapuolella olisi enää jäljellä mitään.)

Tosin kun aiheena on Boström, on pakko muistaa että singulariteettia pitää käsitellä hieman eri ehdoilla kuin mitä vaikkapa Chalmers - tai Metzinger - lähestyy asiaa. Niiden käyttäminen kritiikin oikeuttamisessa on jonkinlainen olkiukko. Toki kysymykset tietoisuudesta, etiikasta ja muusta ovat milenfilosofisesti kiinnostavia. Ne ovat vain hieman eri kysymyksiä ja niiden niputtaminen on siksi turhan oikovaa. Toki näin aihetta voidaan laajentaa. Kun viisaudelle annetaan eri merkityksiä voidaan kasata tietoa siitä mitkä asiat eivät ole samoja asioita. Ja toisaalta samalla voi syntyä ajatus siitä että kun noin monta asiaa ovat ongelmallisia niin kenties se että niistä vähintään yksi osuisi oikeaan on hyvinkin relevanttia. (Ja samalla voi miettiä sitä että tämä ei tarkoita että edes yksi niistä väistämättä toteutuisi ja tekisi tekoälyn viisaudesta mahdotonta sanan täydessä mielessä.)

Tässä ei kuitenkaan enää oikeastaan ole "teknisesti" singulariteetista puhumista. Aiheena on laajempi mielenfilosofia. Joka on tietysti aivan OK, etenkin henkilökohtaisissa blogeissa. Ja tällä laajemmalla rintamalla jatkan tämän kahlaamiseni loppuun.

Eroista ei saa tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Jos minun pitäisi kuvata millä hengellä otan sen että "jos kone tekee jotain se on ihmisen siihen ohjelmoimaa". Mieleeni tulee vahva Intelligent Design -rinnastus. William Dembski on kuluttanut paljon aikaa ajatukseen jossa evoluutioalgoritmit "salakuljettavat" lopputulokseen informaatiota eivätkä ratko oikeasti ongelmia. Suunnittelu on aina läsnä koska ohjelmoija on liittänyt intelligent designiä koodatessaan ohjelman. Näin "hyvyysfunktioissa" on väkisinkin design -informaatiota. ; Itseäni ihmetyttää miksi tämä on millään tavalla relevanttia sillä (a) se on vähän sama kuin selittäisi että ihminen ei voi olla tietoinen koska sen alkuperä on Jumala eikä ihmisessä ole mitään sellaista mitä Jumala ei olisi häneen laittanut (b) meteorologiset simulaatiot eivät liity luonnossa olevaan säätilaan mitenkään koska ne toimivat vain kaavoilla jotka joku on niihin ohjelmoinut (c) ne kertovat jonkinlaista äiti-maa -tarinaa koska evoluutioalgoritmejen "hyvyysfunktioissa" on analogisuus siihen mitä luonnonlait ja ympäristö tekevät luonnossa. Tosiasiassa Dembski tietenkin vain haluaa torjua matematiikan jota evoluutioalgoritmeissa käytetään. Eikä hän tee sitä kovin hyvin tai kiinnostavasti. (Se on itse asiassa "no joo" joillain hyvin erikoisilla metafyysisillä käsitteiden väkisin määrittelyillä. Jos olet näistä erimielinen niin se on sitten siinä, mitään uhkaa tästä ei ole.)

Tästä ohjelmointipohjasta on itse asiassa raaka yhteys suoraan neurologiaan. Kun puhuin siitä miten "ihminen ei tee mitään mitä Jumala ei ole meihin laittanut" en ottanut kantaa pelkästään kalvinismiin - jossa ollaan deterministejä ja kiistetään vapaa tahto. Se on nimittäin syvempi kysymys. Se on kysymys joka esiintyy esimerkiksi Eaglemanin "Incognito" -kirjassa. Hän ottaa esille sen miten valtaosa ihmismielen toiminnasta on esitietoista jolle konfabuloiadan selitys jälkikäteen. Ja miten aivovammat ja rakenteet vaikuttavat vahvasti toimintaansa. Hän näkee tällä olevan juridis-eettisiä ulottuvuuksia. Että tällä on tärkeitä yhteyksiä lain ja oikeuden kanssa. ; Kun tieto näistä yhteyksistä lisääntyy, korostuu yhä vahvemmin se että usein tulee tilanne jossa tekijä ei ikään kuin olisi vastuussa koska hänen "aivonsa tekevät jotain" jolle "hän itse ei mahda mitään".

Tässä mielessä tilanne nimenomaan lähestyy sitä että "ihminen ei tee mitään mitä Jumala ei häneen ole ohjelmoinut" on aivan relevantti mahdollisuus. Vaihtoehto joka ei missään nimessä ole ristiriidassa minkään tietämämme empiirisen asian kanssa. Joten se ei ole missään nimessä "mahdoton" sellaisessa mielessä joka ihmisen on relevanttia kieltää periaatetasolla jossain mielenfilosofiakeskustelussa. Jos ihmisen aivot paljastuvat deterministisiksi, se vastaisi täysin ajatusta jonkinlaisen mekanistisen algoritmin tietoisuudesta. Ja tästä päästään kysymykseen voiko kalvinistisen ihmiskuvan mukaan ihminen olla tietoinen. (Oma kantani asiaan tulee selväksi jo tähän laittamistani aiemmista linkeistä : Kyllä voi. Mikä muistuttaa siitä että tietoisuus ei ole sama kuin vapaa tahto, ja niiden käyttäminen automaattisesti synonyymeinä on "älyllistä oikomista".)

Lyhyesti sanoen tietokoneen, tietoisuuden ja vapaan tahdon kohdalla on kysymys samantapaisesta ongelmasta joka on aivojen fysikalismissa tuttu. Ongelmana onkin se, että argumentit joilla koneen tietoisuus halutaan kieltää johtaa helposti siihen että ihmsenkin tietoisuus kyseenalaistuu. (Mikä on toki tuttua myös eläinten tietoisuuden kanssa ; ja samasta syystä. Statement on maailmankuvallinen ja sitä perustellaan sovittamalla argumentit asiaan jälkikäteen katsomatta kokonaisuutta. Sillä jos lopputulos on haluttu, koetaan argumentti väkisinkin osuvaksi.) Ja johon minulla on varsin selvä kanta. Ongelma on tässä kohden tavallaan siinä että tietoisuus ja vapaa tahto ja kokemuksellisuus liitetään liian vahvasti ja automaattisesti ns. indeterminismiin. Ainakin siinä mielessä että deterministiseltä puolelta tämä nähdään automaattisesti puuttuvaksi. Eli deterministinen järjestelmä ei voisi olla tietoinen. Oma "selvä kantani" oli kuitenkin se että juuri näin ei välttämättä ole. Mielenfilosofiassa tämä dikotomia koskee vain osia teorioista. Ja siksi voidaan sanoa että "mahdottomuusväite" on maailmankuvallinen statement joka vaatii tiettyjä sitoumuksia. En ymmärrä miksi minun tai kenenkään muunkaan pitäisi näihin uskoa puhtaasti a priori. (Olen yhä Quinelainen ; Kaikessa tiedossa on oletuksenvaraisuutta. Mutta puhdas a priori -järjestelmä on roskaa joten kaikessa hyväksyttävässä premissoinnissa on oltava takana tietoa.)

Mainiossa "Philosophical Disquisitions" -blogissa on tartuttu relevanttiin asiaan. Huomio on kiinnittynyt siihen miten moni lataa aivotutkimukseen kovia odotuksia. "Once upon a time, I wrote a thesis about criminal responsibility and advances in neuroscience. Half-way through that thesis, I realised that few, if any, of the supposedly revolutionary impacts of neuroscience on the law were all that revolutionary. Most were simply rehashed arguments about free will and responsibility, dressed up in a neuroscientific garb, but which had been around for millennia." Tämä hypetys on toki ilmiselvää. Mutta toisaalta tässä on syytä korotaa mekanismipuolta.

Mahdotonta? Miten niin mahdotonta?

Tässä mietteiden avuksi voi ottaa vaikka Mark Balaguerin "Free Will as Open Scientific Problem" jossa korostetaan juuri sitä että vanhat mielenfilosofiset ongelmat ovat jotain jotka tekevät jonkinlaisia tosiasiaväitteitä. Ja näiden kautta asiaa voidaan ratkaista. Oman argumenttini kannalta  erittäin osuvaa on se, että hän miettii miten aivoihin voidaan mahdollisesti saada indeterminismiä ja milloin tämä johtaa aitoon vapaaseen tahtoon. Samoin hän miettii voiko deterministinen aivokoneisto olla tietoinen. Samoin oleellista on tiedostaa että hän pitää kysymystä jonain jonka tiede voi periaatteessa ratkaista vaikka ei vielä olekaan ratkaissut sitä.
1: Toisaalta lähestymisellä on argumenttini kannalta toinenkin puoli. Jos tietoisuutta ei voida lähestyä empiirisesti se on suoraan määritelty ei epistemologian ja empirian ulottuvilla olevaksi metafyysinen ontologiseksi asiaksi. Jos näin on niin on erikoista että Boströmin kannanotot teknologiasta kuvattaisiin mahdottomiksi puhtaasti eitieteellisin ja metafyysisin syin. Tällöin on tarpeetonta selittää että sielu olisi uskonasia. Itse agnostikkona suhtaudun tämänlaisiin kannanottoihin ... varovaisen epäillen ; Ne kuvaavat ehkä yhtä mahdollisuutta mutta eivät kaikkia. Kun taas "mahdotonta" on universaali väite joka pätee kaikissa "nykyfysiikan rajoissa mahdollisissa empiirisissä maailmoissa". (Joka ei ole samaa kuin mahdollisuus jossain loogisessa maailmassa, vaan on tätä astetta suppeampi. Ja jossa tätä kautta on helpompi tehdä mahdottomuusväitteitä. Ja tämän vuoksi epäonnistuminen mahdottomuusväitteen todistamisessa painaa astetta enemmän.)

Nämä ratkaisut ovat mekanistisia. Joka tarkoittaa että periaatteessa voidaan rakentaa jonkinlainen fysikaalinen kappale joka tekee tiettyjä toimintoja. Tämä ei välttämättä ole piitä ja terästä. Mutta kun ihminen rakentaa kokonaisuuden joka toimii tällä tavalla - vaikka kvanttifysiikan mekanismeja hyväksikäyttäen kuten

Samoin voidaan ottaa mielenfilosofinen ajatus "hieman spekulatiivisemmalta puolelta". Silloin puhutaan mahdollisuudesta sanan loogisessa mielessä (logical possibility.) Tällöin voidaan nostaa esiin mikä tahansa fysikalistinen mielenfilosofia. Vaikkapa Daniel Dennettin ajatus siitä miten tietoisuus voi rakentua eitietoisista alaosista on mahdollinen. Aina kun joku esittää mahdottomuusväitteen innovatiivisista aihepiireistä, hänen täytyy tehdä asiasta jonkinlainen hyvinkin vahva argumentti. Nimittäin jos jotain väittää mahdottomaksi, riittää että on jokin ei-falsifioitu keino jolla se olisi mahdollista. Näin esimerkiksi Dennettin näkemys siitä miten tietoisuus voi muodostua aivoissa on jotain jossa fysikalistinen mekaniikka voi johtaa tietoisuuteen. Dennettin näkemys on jotain josta on vaikeaa sanoa onko se reduktionistinen vai holistinen : Tai oikeammin : Se sopii yhteen molempien kanssa. Tekoäly voi olla syntyvä emergentti piirre tai jotain joka ihmismieleen tuntuu lattealta (koska reduktio on monien korvissa samaa kuin pahuus ja automaattisesti väärässäoleva, josta en tosin ymmärrä että "miksi").

Näistä voidaan palauttaa asia kaiken ytimeen. Jos otamme ihmisen aivot ja vaihdamme yhden neuronin laitteeseen joka antaa täsmälleen samanlaista palautetta eteenpäin kuin oikeakin hermosolu. Tämä ei vielä tee ihmismielestä mekaanista. Jos tätä tehdään toiselle, kolmannelle ja neljännelle... hermosolulle syntyy muutakin kuin "Sorites -paradoksin" riski. Se nimittäin luo loogisen mahdollisuuden sille että aivot ovat fysikalistinen koneisto. Ja jos asia on mekanistinen, se voidaan yleensä rakentaa. - Kenties tekoäly ei onnistu algoritmeilla koska ne ovat ohjelmointia vaativia ja deterministisiä. Tämäkään ei ole välttämätöntä. Mutta vaikka näin olisi niin silti koneistoon voidaan saada indeterminismiä kvanttifysiikalla. Samoilla tavoilla millä se aivoihinkin saadaan.

Se että kiistetään tämä ja selitetään että aivotkin toimivat eri tavalla harrastetaan jotain joka on samanlaista filosofiaa mitä vitalismi oli ennen biokemian alkua. Eli jotain joka on lähinnä:
1: Science stopper. Jotain joka sanoo "ei kannata tutkia, haaskaatte aikaa ja rahaa mahdottomaan". Mutta ei kuitenkaan tutki sitä vaihtoehtoa, kuten sitä miten tietoisuus ja viisaus sitten rakentuvat.
2: Jotain joka on teoriassa yksi mahdollisuus, mutta joka ei rajaa todellisuutta siten että siitä poikkeaminen ei mitenkään olisi mahdollista. Biokemian voittokulku on käytännössä niin vahva että ID -piiritkin eivät korosta että ihmiskehon elävä kudos ei olisi fysikalistisesti mahdollisia. Sen sijaan he korostavat että ne ovat hienoja koneita, mekanistisia ja siksi suunniteltuja. Joka muistuttaa siitä että vitalismi ei suinkaan tarjonnut kovin vakuttavaa "mahdotonta" -väitettä. Vaikka se sellaisena aikanaan esitettiinkin.

Loppukaneetti:

Se, että kieltää lähtökohtaisesti mahdollisuuden Bostromin singulariteetilta, koneiden viisaudelta tai miltä tahansa onkin näyttää noudattavan tiettyä puutteellista klimppiä:
1: Eri asioita liimataan yhteen kuin ne olisivat samoja asioita. Tässä esimerkiksi viisaus on samanaikaisesti käytännön toimivuutta joka näkyy että fenomenologista itsetietoisuutta. Jossa ei tiedä puhutaanko saavutuksista vai tietoisuudesta. Tai siitä onko Turingin testi ja vastaavat saavutettavissa. "Viisaus" on tässä erityisen erikoinen koska Pihlanto sekoittaa mukaan jopa etiikan. "Mistä syntyisivät koneälyn tunteet ja niihin liittyvät arvot sekä moraali ja eettisyys?" (Jossa on kategoriavirheen makua kun kommenteissa puhutaan fenomenologisesta tietoisuudesta ja sitten etiikka kuin ne olisivat oleellisesti ja väistämättä yhteenliittyneet. Mutta kun tietoisuus, etiikka ja koneiden kyky tallata ihmiset jalkoihinsa rinnastetaan yhteen näiden kanssa on jo asetettu samaksi niin tiedetään että kuljetut tiet ovat assosiativiisia eivätkä siksi mitään vakavastiotettavaa teknologian rajojen aitoa pohdintaa.) Ja jopa neurologian rajat "Aivot on kuitenkin todettu liian monimutkaisiksi läheskään täydellisesti jäljiteltäviksi." Tämä aivojen haasteellisuus toki koskee tämän hetken tiedettä, mutta se ei tietenkään tarkoita juuri mitään koska Bostrom ei sano että singulariteetti on jo nyt läsnä, ja ainut tapa jolla argumentti laajenee kaikkea tulevaa teknologiaa koskevaksi on laajentaa tästä mahdottomuusväitteeksi. Samalla kun hän ei ota kantaa sielukysymykseen joka on hänestä uskonasia. (Joka on kokonaisuutena itselleni täysin käsittämätön)
     1.1: Itse korostan että etiikkaan liittyvät ongelmat ovat täsmälleen humen giljotiinin kokoiset. Ja tässä kohden kysymys voidaan Quinelaisittain häivyttää. (On naurettavaa vaatia keneltäkään loogisen positivismin ehtoja täydestä premissittömyydestä.) Itsekin pidän etiikkaa mysteerinä, mutta nostan kuitenkin esiin sen että Sam Harrisin tapaan ongelma voidaan latistaa kysymykseen siitä miten etiikka määritellään. Hän määrittelee moraalin ihmisten kautta. Toki avoimen kysymyksen argumentti riittää tässä kysymään onko tämä todella etiikkaa. Mutta täsmälleen sama tulee sitten vastaan myös ihmisten älyn kohdalla. ; Kysymys muuttaa tällöin muotoaan. Se muistuttaa enemmän ns. Hard problem -tilannetta. ; Ensinnäkin sen merkitystä tunnutaan ylikorostavan. Ja toisaalta se esittää epistemologisen kannanoton siitä mitä fysikaaolisesta tietoisuudesta voi tietää. Ei siitä että fysikaalisesta tietoisuus olisi mahdotonta. Ei kuitenkaan ole tavatonta että Hard Problem muuntuu ihmisten puheissa jonkinlaiseksi todisteeksi sielun olemassaolon väitämättömyydestä. (He sentään tunnustavat sitoumuksensa ääneen, toisin kuin ne tahot joilla se jää implisiittiseksi mutta joilla fysikalismin/naturalismin vaihtoehtona kiistävät argumenttirakenteet muutoin kulkevat mukana.)
2: Argumentoinnin sijasta tässä itse asiassa lähinnä a priori kielletään että asiat eivät toimi. Tehdään suoria kannanottoja ; Että tietoisuus ei voi olla deterministinen. Että se ei ole indeterministinen. Että se ei ole reduktiivinen. Että se ei ole emergentti piirre. Näiden pitäisi olla johtopäätöksiä eikä premissejä jos kyseessä on mahdottomuusväite. Kaiken lisäksi tämän jälkeen on aivan turha väittää että jättäisi sielukysymyksen ulkopuolelle. Jos eliminoi kaikki luonnontieteelliset vaihtoehdot ja lähestymistavat lähtökohtaisesti on turhaa esittää että ei tee kannanottoa jossa mieli ihmisilläkin olisi luonteeltaan supernaturaali.

Näen kuitenkin että Bostromin kritiikkiin on tarvetta. Hän on niitä ihmisiä jotka tuntuvat näkevän tekoälyä kaikkialla ja jotka uskovat tekoälyn voivan tehdä aivan mitä tahansa. Joka vihjaa siitä että hänellä on fix idé tämän asian kohdalla. En voi sanoa muuta kuin että tämänlainen intoilu herättää vähintään epäilyjä maailmankuvista ja intresseistä : Toki Bostrom täytyy tuomita tieteellisestä osuvuudestaan koska asia ratkaistaan asialla eikä henkilöllä. Eli katsomalla mitkä tiedetään eimahdollisiksi. (Itse en esimerkiksi pidä mind uploadingia mahdollisena.)

Bostrom luultavasti liioittelee, vakavastikin. Hän puhuu tulevaisuusskenaarioista, joten tämä ikään kuin kuuluu jossain määrin asiaan väkisinkin. Tämän hypetyksen kohdalla asenteeni on tässä samanhenkinen kuin mitä linkkaamieni "Eugene Goostmanin" turingin testailun ja "Philosophical Disquisitionsin" "neurojuridiikan" kritiikin kanssa. Eli en pidä "periaatteessa mahdottomana" onnistua Turingin testissä tai että aivotutkimus ei auttaisi rikollisten intentioiden ja tekemisien paljastamisessa. ; Toki on mahdollista että nämä eivät oikeasti olisi mahdollisia. Innovaatioista puhuttaessa ongelmana vain on se, että liian helposti nojataan siihen että "ei ole tähänkään asti" ja tästä päätellään että "asia on mahdotonta". Kuitenkin innovaatioita ja tieteellisiä tutkimuksia ja kehitelmiä syntyy jossain määrin joka päivä. Ja kun ne kasautuvat, minun säälittävä kahviautomaatti mutatoituu "Siriksi", peräti tavalla jossa "Siri" ei edusta jotain mitä teknologia ei enää edes teoriassa voisi mitenkään ylittää saavutettua. (Ikiliikkuja on nykytieteen mukaan mahdoton. "Sirin" jatkokehittely paremmaksi ei ole ainakaan todistettu sellaiseksi.)

Loppujen lopuksi ironian rajat näyttävätkin olevan juuri siinä että ihmiseltä odotetaan aika paljon. Moni on jonkinlaisessa inhimillisessä egoismissa jossa ihminen nähdään jotenkin erityisen kyvykkäänä ja spesiaalina. Että ihmiset voivat tehdä jotain johon apinat ja koneet eivät pysty. En suhtaudu tämänlaiseen ihmiskuvaan kovin positiivisesti : Minusta se on naïvien ihmisten kyvykkyysfantasiointia. Sellaista joka sopii pikkupoikien - ja miksipä ei tyttöjen, aikuisten miesten, naisten ja hermafrodiittienkin - supersankarileikkeihin.

Esimerkiksi jos joku esittää että fysiikka ei voi tuottaa aitoa etiikkaa, hän tekee suoran kannanoton siitä että evoluution vähittäiset prosessit eivät voi luoda tunteita adaptaationa mitenkään missään koskaan. Ja tämä taas on jotain joka selvästi asettaa rajoja siihen mitä luonnontiede voi selittää. Ja siihen mitä havaittavia piirteitä luonnossa on. Käytin tässä tekstissä hyvin niukasti kreationistivertauksia. Syynä oli se, että riskinä muutoin olisi aiheen paisuminen analogialistauksiksi. Nähdäkseni peruasenne käsittelemässäni Bostrom -kritiikissä ei eroa ID -kannanotoista kovinkaan paljoa. Tosin jotain eroa itse aiheissa on. Evoluutiolle on paljon evidenssiä, joten sen kohdalla kritiikki on käytännössä jo falsifioitu. Tässä kohden asiat ovat enemmänkin niin että kukaan ei tiedä tarkasti.

Filosofinen zombie vs. zombiefilosofia

Joskus sitä ihmettelee miksi sitä vierailee ja tutustuu ns. teologiseen materiaaliin. Joskus tätä ihmettelee itsekin. Sitten tulee niitä hetkiä kun vierailee ja tutustuu em. materiaaliin siksi että yrittää tehdä jotain muuta. Tiedäthän, asioita ja juttuja. Maanläheisiä, konkreettisia, fysikaalisia, asioita. Stuff, you know, things. Tässä yhteydessä törmäsin siihen mitä Scott Klusendorf on kirjoittanut siitä miten "Walking Dead" -televisiosarja avautuu kristitylle. Teksti on kelvannut kristilliseen lehteen. Siitä voi ottaa irti muutamia ajatuksia. Sillä vaikka aihe onkin teologiaa, se itse asiassa hypähtää valtaosin mielenfilosofian ja kognitiotieteen alueelle. Ottamaan kantaa asioihin joiden kohdalla tekisi mieli kysellä siitä että miten se NoMa -puoli sitten oikein menikään. Sillä siihen viitataan varsin helposti jos kognitiotieteilijä ottaisi kantaa teologisiin kysymyksiin. Tosin vihattu uusateisti Dawkins onkin sanonut jotain siitä että teologia näyttää ottavan varsin usein kantaa maailman toimintaan, joka taas tekee niistä falsifioitavissa olevia ellei peräti falsifioituja käsityksiä.

Klusendorf ottaa televisiosarjasta tarkkailuun ensimmäisen tuotantokauden dramaattisen tutkimuslaitoksen ja sen tutkijan. Kuvitteellinen tutkija Edward Jenner kuvaa zombeja ja näiden aivotoimintaa "Speaking of the brain, he states, “It’s a person’s life-experiences, memories, it’s everything. Somewhere in that organic wiring, all those ripples of light, is you, the thing that makes you unique and human.” To make sure the point is not lost, he zooms in on the frontal lobes for a closer look: “Those are synapses, electric impulses in the brain that carry all the messages. They determine everything a person says, does, or thinks from the moment of birth until the moment of death.” In short, Jenner says that we are nothing but our physical brains. All of our thoughts, feelings, and convictions are determined by synapse firings. When synapse activity ceases, you cease. At this point, Jenner is no longer doing science. He’s doing philosophy."

Lausunto on oikeansuuntainen, mutta hyvin erikoisella tavalla. Kun katsotaan Jennerin toimintaa, voidaan huomata että sarja itse asiassa ottaa tuossa kohden varsin niukasti kantaa tietoisuuteen. Itse asiassa koko tuo sarjan arviointi näyttää minun silmääni joltain jossa "Walking Dead" on aiheena vain varsin pinnallisesti, ikään kuin aasinsiltana toisiin kysymyksiin. Lisäkiinnostavuutta asiaan tuo se, että sarjan hahmot itse asiassa ottaa kantaa tietoisuuskysymykseen toisaalla. Mutta ei oikeastaan juuri tuossa kohdassa jonka tehtävänä on enemmänkin selittää kausaalisia tekijöitä zombieapokalypsissa. Jenner opettaa sen, että aivotoiminta ensin lakkaa ja sitten se käynnistyy oleellisesti erilaisena. Tämä taas on sarjassa havaittu mittaamalla hermosoluja teknologialla joka tietääkseni on nykyään vielä tieteisfantasiaa.

Jos katsomme muistia, havainnointia ja ajattelua ne ovat toimintaa ja tekoja. Ajattelu on prosessointia. Kaikki Jennerin mainitsemat asiat ovat kysymyksiä jotka Chalmers näkee "Soft Problems". Ja hänenkin mukaansa neurotieteet voivat varsin hyvin ottaa kantaa tähän. Näin ollen tulkitsija hyppää melko pitkälle väittäessään että Jenner tosiasiassa ottaisi kantaa siihen ovatko zombiet tietoisia tai onko niillä kvaliaa. Se, että ottaako Jenner kantaa siihen että tämä selittää ns. "Hard Problems" on perin kyseenalainen.

Mutta se menee pahemmaksi.

Klusendorf jatkaa että tässä kohden on syviä ongelmia joita materialismi ei selitä ja jotka sen pitää selittää.Apuna hän käyttää Searlen ajatuksia. "Right away there are difficulties, as Jenner never says how nonmaterial minds emerge from purely physical processes. Nor does he show how consciousness arises from unconscious brain matter. As John Searle points out, “The leading problem in the biological sciences is the problem of explaining how neurobiological processes cause conscious experience.” If that were not challenging enough, Jenner’s materialism must also explain how these nonmaterial minds cohere with the physical states of the brain. The interaction between nonmaterial minds and physical bodies is difficult to explain, given materialism."

Searlella on itse asiassa aivan oikein kannanottoja aiheeseen. Ja Walking Deadin kannalta soveliaasti tähän liittyy kiinalaisen huoneen lisäksi filosofinen zombie. Molemmat mielenfilosofiaan liittyviä oleellisia pähkinöitä. Klusendorf on kuitenkin väärillä jäljillä selittäessään sitä miten tämä on ongelma naturalismille. Näiden filosofisten ongelmien perustilana kun ei ole lainkaan selittää että naturalismi on pakosti epäonnistunut tai väärä. Heidän perusteesinsä on että "ei tiedetä eikä voida tietää". Ja jos tästä lähtisi vetämään päätemiä siihen että sielukonsepti olisi rationaalinen olisi tehnyt pahan virheen. Aukkojen Jumala -argumentti kätkeytyy hyvin lujasti tämänlaiseen ajatteluun. Jos kiinalaienn huone tai filosofinen zombie on argumentti sieluun uskomisen puolesta se on sama kuin sanoisi "emme tiedä emmekä voi tietää joten tiedämme". Joka on sisäisesti ristiriitaista. Tämä virhe on niin oireellinen että se nostaa Klusendorfin analyysissä esiin vakavan ristiriidan. Miksi naturalistien pitäisi selittää yliluonnollinen "nonmaterial mind", kuten tuosta lainauksesta voitiin lukea. Kun samanaikaisesti kirjoitus itsekin tunnustaa että Jennerillä on tietty maailmankuva joka määrittelee mielen tietyllä tavalla "He’s espousing a philosophical worldview known as scientific materialism (SM). According to SM, everything in the universe must be explained in strictly physical terms, meaning that nonmaterial things such as souls, God, and human dignity are not items of true knowledge."

Tämä ongelma on tuttua muualtakin filosofiasta. On esimerkiksi argumentti joka kieltää ajatustenluvun. Se menee seuraavalla tavalla (P1) Mielemme on omamme ja jakamaton. (P2) Ajatustenluku vaatisi että mieli olisi jaettu. (J) Joten ajatustenluku ei ole mahdollista. On selvää että päätelmä on koherentti. Mutta jos kannatat ajatustenlukua olet joka tapauksessa erimielinen premissistä P1 joten et välitä siitä. Samoin on todella omituista vaatia että naturalistit selittäisivät eifysikaalisen mielen jos naturalistit hylkäävät eifysikaalisen relevanttiuden in first place. Tämä kertoo syvistä ongelmista, Klusendorf ei tosiasiassa aseta naturalismia kritiikin alle osoittamalla että tämä on epäkoherentti ja ristiriitainen vaan asettamalla naturalismille vaatimuksia ulkopuolelta. Perimmiltään naturalismi siis päihitetään esiolettamalla että mieli ei ole naturalistinen ja sitoutumalla tähän ja pitämällä tätä ongelmana fysikalismille. Kun tämän pitäisi olla se mistä tässä debatoidaan pitäisi asian tietysti olla premissin sijasta johtopäätös. Mutta kaikkea ei voi  saada, ainakaan tämänlaatuisten uskonnonystävien kanssa. (Ei myöskään perustelukeskeistä keskustelua, tiemmä.)
1: Tämä on muuten tuttua myös Puolimatkalla ja Plantingalla. Warrant salakuljettaa juuri samanlaisen virheen järjestelmään. Ja sama kömmähdys on niillä jotka argumentoivat että ateismi väistämättä johtaisi nihilismiin ja jotka aloittavat määrittelemällä moraalin vaikkapa ihmiskunnasta riippumattomaksi tai vaatimalla siltä ikuisuutta tai jotain muuta Platonin ideamaailmasta peräisin olevaa lähtökohtaa. Nämä ovat partukulaareja teorioita siitä mitä moraali on. Ja koska moraalille on monia erilaisia määritelmiä ei tämä tietysti sano että ateistilla ei voisi olla jotain muuta määritelmää moraalisuudelle. Ajatus on sama kuin perustelisi että joku ihminen ei ole neekeri ja sitten tältä pohjalta selittäisi että hän ei voi olla mitään rotua, kuten kaukaasialainen tai kiinalainen. Että tämä eineekeriys todistaa että henkilö ei kuulu ihmiskuntaan. Ei ole kovin vakuuttavaa argumentointia tämä. On inaisen puutteellista ajattelua.

Itse asiassa jos ajatellaan mielenfilosofiaa, on meillä edessä mielenkiintoinen ongelma. Se tiivistyy Daniel Dennettin "Intuition pumps and other tools of thinking" -kirjassa esiintyneeseen argumenttiin joka koskee mielenfilosofian klassikkoa. Siinä on Mary joka ei ole nähnyt punaista. Hän on kuitenkin neurotutkija jolle on kerrottu kaikki propositionaalinen tieto siitä mitä punaisen havaitsemiseen liittyy. Dennett huomasi että tämä argumentti on vakuuttava tasan niin kauan kuin kannat mukana premissiä siitä että mikään tietomäärä ei riitä.
1: Tarkemmin : että tämän takana on enemmänkin jokin sellainen jota Dawkins kutsuisi nimellä argument from personal incredulity. Joka on Aukkojen Jumala jossa tiedon aukko on korvattu ajatuksella jossa oma mielikuvitus ja se että itse ei osaa keksiä jotain asiaa tarkoittaisi että kohdalla olisi todella aukko jota ei voisi ylittää. Eli aukkojen Jumala vielä huonompana versiona.

Ihmisen on vaikeaa uskoa, mutta on itse asiassa aivan mahdollista että tämä johtuu vain siitä että ihminen ei osaa kuvitella mitä kaikkea tiedosta voi saada irti. Näin esimerkiksi jos Mary laittaa itsensä hermosolunlukukoneeseen ja vaikka hän ei olisi nähnyt yhtään kertaa mitään muuta kuin mustaa ja harmaata, niin jos hänelle annettaisiin siniseksi maalattu banaani, hän voisi lukea hermostopäätteeltä että se ei vastaa sitä tietoa mitä vastaa punaisuuden näkeminen. Ja näin hän ei menisi lankaan asiassa. Toisaalta kenties hän voisi ohjata impulsseja päähänsä niin että aivoja ärsytettäisiin ilman silmien ärsyttämistä. Ja näin saataisiin punaisen kokemus jonka hän tunnistaisi. Tämä on mahdollista. Joten argumentin voima melkolailla katoaa. Ihan siksi että tätä argumenttia on käytetty ns. mahdottomuusargumenttina. Ja tämänlaiset nyt muuttuvat kupliksi sen jälkeen kun esille nousee se että mahdottomiksi väitetyt voivatkin olla mahdollisia ; Ei tarvitse edes osoittaa että nämä vaihtoehdot ovat reaalisia, kunhan niitä vain ei ole falsifioitu.

Tätä kautta voidaan nähdä että "Hard Problem" on itse asiassa perimmiltään maailmankuvallinen ongelma. Se ei ole niin ylitsepääsemätön tai relevantti kuin voisi ajatella. Sen sijaan jos me mietimme selittämistä ja selittämisvaatimusta niin tosiasiassa sielukonseptin ongelmana on hyvin ongelmallinen asia. Nimittäin juuri se että me olemme aineellisia fysikaalisia kohteita. Ja sielun pitäisi olla aineeton. Teistien pitäisi osoittaa millä mekanismilla tämä tapahtuu. Klusendorf toiminee tässä kohden siten että hän sanoo että "heillä ei ole sellainen teoria". Syynä on siis se että koska selitys on fysikalistinen heidän ei tarvitsisi todistaa omaa kantaansa mitenkään. Joka on ajatuksena omituinen koska Klusendorf käyttää argumenttina jotain jossa fysikalistien tulisi selittää tietoisuutta keinoilla jotka ylittäisivät fysikalismin. Ja tässä yhteydessä ei jostain syystä saa sanoa että "ei olla sellainen teoria". Kaikki pitää selittää. Joten kyllä se selittämisvastuu on sitten myös sielukonseptiin uskovien puolella.

Ja itse asiassa vielä pahemmin.

Sillä jos mietitään sielun toimintamekanismia, sen tärkein piirre on se että se aikaansaa väkisinkin empiirisen vasteen. Ei siksi että sielu olisi aineellinen tai käyttäisi fysikaalista energiaa. Vaan sen takia että ihmiskeho on aineellinen ja toimii fysikaalisella energialla. Kun aine liikkuu, tapahtuu muutoksia jotka empiristi mittaa ns. voimana. Fysikalisti katsoo massaa ja nopeutta, eikä sitä onko liikuttaja henki vai kimpoava pallo. Ja jos sielu aikaansaa muutoksia aineessa sen pitää käytännössä väkisin näyttää siltä kuin aineen ja energian säilymislakia rikottaisiin tavalla jossa systeemiin tulee ulkopuolelta energiaa. (Sielu liikuttaa tiiltä tai ruhoa. Ulkopuolinen voima muuttaa liikeratoja. Se näyttää energian säilymislain rikkomiselta.) Koska empiirinen vaste on olemassa tämä muuttaa sielun ja ruumiin yhteyden tutkimisen "soft problemiksi". Siis sellaiseksi joka on tutkimuksen piirissä. Yhteyden selittäminen ei siis ole mahdotonta. Ei ole "emme tiedä emmekä voi tietää" -tilanne vaan "voimme tietää joten miksi ihmeessä teillä ei ole mekanismia sielun ja aineen yhteensovittamisesta?". Tämä on itse asiassa suuri ongelma. Ja siksi mielenfilosofiassa kartesiolaisella dualismilla on suunnilleen yhtä paljon selitysvoimaa kuin vitalismilla ; Fiksut teologit - ja jopa tumpuloimmat kreationistit - ovat siirtyneet puhumaan kehosta älykkäästi suunniteltuina koneina joissa on informaatiota sillä vitalismi is fucking dead.

Mielenfilosofiassa naturalismin kritiikki onkin latistunut "emme voi tietää vaikka fysikalismi olisikin totta" -henkisiksi ajatuskokeiksi. Joiden perussävy on itse asiassa melko epäkiinnostava. Sillä looginen positivismi on kuollut ja empiristit eivät vaadi "perusoletuksettomuutta". Näin ollen Klusendorf onkin, hyvin monien muiden mielenfilosofiaa käsittelevien uskonmiesten tapaan, jämähtänyt toisen maailmansodan jälkeiseen tieteenfilosofiaan. Valitettavasti empiristit eivät leiki tuota peliä. Joten tosiasiassa jopa silloin kun fysikalismi nousee näissä keskusteluissa esiin, ei tässä oikeasti enää puhuta siitä fysikalismista jota tieteenfilosofit ja tieteentekijät kannattavat. Tässä rakennetaan ovela olkiukko jossa väitetään että fysikalismi on loogista positivismia ja sitten siltä vaaditaan loogisen positivismin ehtoja. Jotka on tietenkin osoitettu mahdottomiksi jo kauan aikaa sitten. (Mikä muuten on jälleen yksi tapa tehdä se virhepäätelmärakennelma jossa "ensin mieli on jakamaton" ja sitten selitetään ajatuksenluvusta tämän premissin valossa.)

Kaiken kaikkiaan hänen tekstinsä demonstroi varsin vakuuttavasti sitä erikoista tilannetta joka on Daniel Dennettillä tullut usein vastaan. Hän ei kiistä tietoisuuden olemassaoloa. Hän päin vastoin hakee sille selitystä. Kun ihmiset lukevat hänen argumenttinsa ja päättävät että premisseistä seuraa johtopäätös, he päätyvät siihen että Dennett selittäisi mutkikkaasti sitä miten ihmisellä ei ole tietoisuutta. Että miten tietoisuus on illuusio. Joka on väärintulkinta. Väärintulkinta joka johtuu siitä että omasta tietoisuuden määritelmästä ei haluta luopua.
1: Ja tässä kohden on oleellista huomata että on eri asia sanoa että Dennettin tietoisuuden määritelmä on väärä ja premissit epäuskottavia kuin sanoa että Dennett selittää että tietoisuutta ei ole. Ja juuri jälkimmäistä tässä tehdään. Joka on se ongelma.

Itse voisinkin nostaa esille jännittävän jatkoajatuksen.

Nimittäin sen että mitä "fysikalistisen mielenfilosiofin" tai muun "pahan naturalistin" tulee itse asiassa selittää. Selittäminen vaatii aina että on jokin ilmiö joka pitää selittää. Klusenforf on tässä ovela sillä hän viittaa tietoisuuteen. Moni naturalisti ja fysikalisti uskoo siihen. Mutta samalla hän asettaa sen selittämiselle omituisia lisäehtoja joita käytännössä kukaan fysikalisti tai naturalisti ei kannata. Hän määrittelee tietoisuuden näistä poiketen ja pitää tätä fysikalistien ongelmana. (Joka veivaa jälleen tätä tuttua virhetyyppiä.)

Tämän ongelman selittämisessä "Walking Dead" on itse asiassa mainio. Sillä se tarjoaa zombeja. Ja siinä missä filosofinen zombie on olento jonka ulkoinen käytös on identtistä tietoisen ihmisen kanssa - heillä vain ei ole kvalioita - on "Walking Deadin" zombejen kohdalla erikoinen tilanne. Käytös on hyvin erilaista. Mutta on epäselvää ovatko he tietoisia. Sarja itse asiassa käsittelee asiaa monessakin otteessa. Hershel on toisessa tuotantokaudessa mies joka pyydystää ja pitää zombeja ladossa. Sillä vaikka zombejen käytös on erilaista, niillä voi olla tietoisuus. Hershel toivoo parannusta. Hänen perheensäkään ei kutsu zombeja kävelijöiksi ("walker") vaan äidiksi ("mom"). Hershel uskoo zombiet kuolleiksi ja tiedottomiksi siinä vaiheessa kun näihin kohdistetaan hirveää ulkoista väkivaltaa. Jauhelihaksi muuttuva zombie ikään kuin konkretisoi hänen mieleensä että kukaan elävä ei voi selvitä sellaisesta. Tämä on eksistentiaalisesti vakuuttava. (Itsekin olen nähnyt junan alle jääneen. Ja on hyvin vaikeaa uskoa että mikään ylösnousemus henkiinherättää sellaista!) Mutta tietenkin tämä on filosofisesti epätyydyttävä. "Walking Dead" tuokin kolmannessa tuotantokaudessa Miltonin joka uskoo että zombieihin jää jokin kaiku tietoisuudesta. Hän vakuuttuu vasta kun pitkäkään elossaolevaan ihmiseen tehty kelloon ehdollistaminen ei aikaansaanut minkäänlaista tunnistumis-ehdollistumisreaktiota zombiessa.

Hershel katsoi ulkoisia piirteitä. Ja Miltonkin mittasi ulkoista käyttäytymistä. Ja nämä ovat kvalian kannalta mielenfilosofisesti irrelevantteja. Sillä kvaliaan ei ole pääsyä. Tästä kuitenkin seuraa ongelma. Sillä jos me olemme empiristejä voimme aivan oikeasti sanoa että tietoisuus on se joka selittää havaitsemamme käytöspiirteet joita kutsutaan tietoiseksi käyttäytymiseksi. Ja tämän ulkopuolella ei ole mitään selitettävää. Jos siis zombieilla on kvalia, se ei ole yhtään mitään jota empiristin täytyisi selittää. Se että empiristiltä vaatii kvalioiden tutkimista ja selittämistään on perimmiltään sekin vain hieno tapa sanoa että "naturalismi ei voi selittää miten einaturalistinen mieli toimii naturalistisessa ruumiissa."
1: Kvaliapuolen ongelmia harvemmin tuodaan esiin silloin kun puhutaan ihmisten kuolemasta. Sielukonseptissa on vahva sävy jossa kuolleen ruumiilla ei ole tietoisuutta. Että kuoleman jälkeen sielu siirtyy tuonpuoleiseen. Mutta tosiasiassa kvalia-ajatuksen perusongelma on se että kuoleman ja eitietoisen yhteys on aina vain pinnallinen ja empiirinen havaitsemiseen perustuva. Mistä esimerkiksi oikeasti voidaan sanoa että ruumiilla ei ole kvaliaa? Neuronitoiminta ja muuhan on vain pinnallisuutta ja epätyydyttävää. Mistä siis tiedämme että ruumis ei koe kremaatiota ja säily vielä poltetussa tuhkassakin? Mehän vain päättelemme ruumiille puhuesseammekin, että ruumis ei kuuntele vaikka tosiasiassa ruumis ei vain vastaa. Joka tavallaan korostaa sitä miten tässä ei ehkä ole mietitty kaikkia asioita ihan loppuun asti kun kvaliasta manataan, kuten yleistä on, jonkinlaista vakavien filosofien hyväksymää uussielua.

Jos kvaliaa ei voi havaita käytöksessä eikä aivokuvassa, miksi naturalistien pitäisi selittää se? Koska se on joku empiirisesti havaittu ilmiö? Miten niin voi jos sitä ei voi havaita mitenkään? Tässä siis tavallaan luodaan selitettäväksi jotain jota ei ole mikään velvollisuus selittää. Sillä selittämättä jättämisestä ja koko konseptin irrelevantisoimisesta ei tule mitään ristiriitaa naturalistiseen ajatteluun. Ei ole mitään joka täyttäisi selitettävän ilmiön ominaisuudet. Eikä mitään jonka ohittaminen johtaisi sisäisesti ristiriitaiseen fysikalismiin. Itse olen käytännössä varma siitä että kvalia onkin eräänlainen pseudo-ongelma. Jotain jota rationalistit laativat rationalistien ehdoilla mutta joita he esittävät empiristisinä ongelmana empiristeille. (Mikä ei falsifioi kvalioita. Teoria kvalioista on lähempänä sitä luokkaa jota pahat naturalistit kutsuvat nimellä "eivät edes väärässä".)

Lopuksi pieni huomautus determinismistä.

Klusendorf ottaa esille vielä omituisen asian. Nimittäin motiivin ja sosiaalisuuden. "Jenner’s speech, however, suffers from an even bigger flaw. If everything about human beings can be reduced to predetermined patterns of synapse firings in the brain, why is he trying to persuade his guests to adopt his point of view? After all, their thoughts are also predetermined by their individual synapses, meaning they are not free to think any differently than they already do. Thus, in the very act of trying to persuade, Jenner undermines his own case for determinism. His predetermined thoughts can be no more rational than theirs."

Tämä kohta on jotain joka on äärimmäisen yleistä ihmisillä jotka ovat huonoja mielenfilosofiassa. Jos otamme determinismin, sen kohdalla on syytä huomata että ihmisen kokemat motiivitkin ovat deterministisiä. Jennerin toiminnan takana voi siksi olla vaikkapa se, että evoluutio on ohjannut ihmiset olemaan sosiaalisia. Plantingaa mukaillen voisi korostaa että evoluutio tukee toimintaa joka edistää elossaoloa. Ja yhteistyö ja sosiaalisuus ovat tässä hyvin tehokkaita niin susilaumoilla kuin ihmisilläkin.

Lisäksi puhe on aistiärsykkeitä joihin deterministi reagoi kuten muihinkin ulkoisiin ärsykkeisiin. Puhe voi muuttaa mieltä kuten päinputoava kivi voi aktivoida ihmiset siten että he mekaanisen deterministisesti laittavat silmät kiinni ja väistävät kiveä. Tai jäävät sen alle. Determinismi ei tarkoita että mielipide ei muuttuisi. Se tarkoittaa vain sitä että maailman muutokset ovat lainomaisia ja niissä ei ole sattumaelementtiä.

Toisaalta Klusendorf sekoittaa myös vakaumuksen ja rationaalisuuden. Jos ihminen uskoo determinismiin niin hän voi silti ajatella että joku ajatus on rationaalisempi ja paremmin perusteltu kuin toinen. Jopa stoalaiset uskoivat että ihmisen kohtalo oli ennaltamäärätty, mutta hekin arvostivat ataraksian tavoittelua ja apatheiaa, tunteiden hillintää. Syynä on se, että vaikka ihmisellä ei ole mahdollisuutta valita kohtaloaan ja mieltymyksiään, osa tavoista on silti kunniakkaampia. Näitä konsepteja ei vain ole sidottu vapaaseen tahtoon.
1: Hyvin harva korostaisi determinismin ongelmia kalvinismissa. Jossa on predestinaatio, eli determinismi yhdessä Jumalauskon kanssa. Kukaan tuskin sanoo että kalvinistit ovat idioottimaisia puhuessaan uskostaan vain siksi että he ovat pelastukseen determinoituja. Että he eivät ole enemmän oikeassa kuin joku muu jolla on eri vakaumus. Kalvinistit katsovat että jotkut ovat predestinoituja väärässoloon ja helvettiin. Minä taas katson että jos determinismi on tosi, on moni teisti kyllä determinoitu olemaan järkähtämättömällä ja tyhmällä tavalla idiootteja. Sama asia tavallaan tämä.

Lisäksi Klusendorf sotkee asiaa pahasti jo siinä että hän sekoittaa fysikalismin determinismiin. Tosiasiassa jos tutustuu vaikkapa Balaguerin "Free will as open philosophical problem" -kirjaan voi huomata että determinismi ja inkompatibilismi eivät ole ainoat pelit kaupungissa. On moniakin "puhtaasti fysikalistisia/naturalistisia suuntauksia" joissa esimerkiksi otetaan kvanttifysiikan indeterminismi huomioon. (Moni ei hyväksy sattuman olevan mikään joka pelastaa vapaan tahdon, mutta determinismiä se ei voi olla by definition.) Ja toisaalta vapaa tahto voidaan määritellä siten että täysin mekanistinenkin aivo voisi tuottaa vapaan tahdon. (Olen aivoni joten miksi päätöksen pitäisi tulla niiden ulkopuolelta. Entä jos vapaa tahto on juuri se että minun aivoni toimii ja päättää nostaa kättäni, eikä siten että ulkopuolinen taho pakottaa ruumiini tekemään nostamaan käteni vintturilla jolloin minun ruumiini liike on hänen vapaan tahtonsa seurausta. Kunhan hänen aivonsa tekee tämän vapaaehtoisesti.)

Hyppy determinismiin on siis sekin "varsin liikaa". Ja tämän loikankin jälkeen ja sen hyväksymisen jälkeen determinismiäkin käsitellään päin persettä. Kaiken kaikkiaan Klusendorf on siitä mielenkiintoinen että hän tiivistää klassisen argumentiston juuri ne soveltamistavat jotka ovat yleisiä niiden parissa jotka lähtevät teologian ymmärryksen kautta dilentantisoimaan mielenfilosofiaa ja kognitiotiedettä. Niillä lienee jokin yhteys rationaalisen ihmisen ajatustenpyörittelyyn. Mutta on niitä pirun vaikeaa silti nähdä mitenkään pätevinä juttuina. Ne lähinnä kertovat että ihmisellä on rationaalisuuteen kykyjä, mutta niiden vahvuusalueet ovat jossain ihan muualla. Ja kenties olisi kaikkien mielenterveydelle parasta jos sinne vahvuusalueelle mentäisiin. Sillä kokemukseni mukaan tämäntyyliset ihmiset eivät opi virheistään, joten virheilylle ei ole mitään kunniallista tekosyytä.

Klusendorfin argumentaatio nimenomaan tämän fysikalismin/naturalismin kritiikin kohdalla onkin jossain mielessä hyvinkin verrannollinen käveleviin kuolleisiin. Argumentissa ei ole eloa, mutta silti massoina pyörivät ympäri internettiä, yrittäen mahdollisesti vaania, viedä ja ahmia mennessään mahdollisimman monien aivoja. (Käännytystyö.)