Tietoisuus suorituksena?

Kun analyyttinen filosofi lähestyy tietoisuutta, ajattelua tai mitä muuta tahansa asiaa, hän harjoittaa käsiteanalyysiä. Siinä otetaan määritelmä, ja keskustellaan siitä mitä välttämättömiä (necessary conditions) ja riittäviä ehtoja (sufficient conditions) siihen liittyy. Ja väitellä siitä ovatko nämä minkälaisia ehtoja, esimerkiksi vastaesimerkein. Tämä on tärkeää koska muuten filosofionti olisi melko banaalia, katsottaisiin mitä mielikuvia sanat tuovat ja sitten näitä synonymisoitaisiin. Puhuttaisiin enemmän mielikuvista kuin sisällöistä. Pinta olisi tärkeämpää kuin tarkkuus ja koherenttius.

Asiaa on kuitenkin lähestytty myös toista kautta. Turingin "On Computing Machinery and Intelligence" kertoo näistä kenties tunnetuimman esimerkin nimenomaan ajattelun kohdalle. Turing ei jahdannut oikeaa käsitettä. Vaan sen sijaan lähestyi ajattelua suorituksena. Turingin testi (Turing test) on imitaatiopeli. Ja sen henkenä on se, että ei tarvitse tietää miten mieli toimii. Koska sitten kun meillä on algoritmi joka kykenee imitoimaan ajattelua, niin sen mekaniikka varmasti opettaa meille paljonkin ajattelusta. Suunta oli siis "päinvastainen". Silti siinä voi olla paljonkin järkeä.

Tietoisuuden kohdalle on kenties mielenkiintoista lainata Edisonia.

Erään urbaanin legendan mukaan Edison oli sitä mieltä, että emme tiedä voiko ihmisen persoonallisuus siirtyä toisenlaiseen olemassaoloon, mutta jos meillä on laite joka on niin hieno että spersoonallisuus voi manipuloida sitä niin että persoonallisuus säilyy, niin tästä laitteesta tiedettäisiin se, että se tallettaisi jotain. Ajatus on innostanut kummitustenmetsästäjiä joille kummitus on esimerkiksi jonkinlainen nauhoite. Nämä nauhoitteet odotetaan kuitenkin myös jotenkin tietoisiksi. Ja Edison -väärintulkinta on tässä heidän tukenaan. Edison -sitaattia korostetaan jopa jonain jossa skientisti on oikealla tavalla skientisti, eli on nöyrä ja antaa tilaa ei-skientistisille menetelmille. Samalla annetaan tilaa ajatukselle että aivotoiminta ei ole uhka paranormaalille. Koska yliluonnollinen sielu tarvitsisi jonkin talletusvälineen. Aivojen ja muistin yhteys ei siksi ole uhka sielulle. Ei vaikka niissä onkin paljon sellaisia piirteitä jotka ajatellaan sielulle tyypillisiksi.

Oikeasti Edison kuitenkin esitti asian hieman toisin. Hän antoi "Scientific Americanille" haastattelun vuonna 1920. Hän esitti, että "If our personality survives, then it is strictly logical and scientific to assume that it retains memory, intellect, and other faculties and knowledge that we acquire on earth." ... “I am inclined to believe that our personality hereafter will be able to affect matter. If this reasoning be correct, then, if we can evolve an instrument so delicate as to be affected, moved, or manipulated...by our personality as it survives in the next life, such an instrument, when made available, ought to record something.” Edisonin viesti oli pikemminkin se, että jos on olemassa jokin sielu joka toimii kauttamme, siitä jää jälkiä. Toisin sanoen jos saamme jotain tietoa näistä asioista, niin se tapahtuisi nimenomaan tieteen keinoilla ja välineillä. Edisonin muut kommentit aiheeseen olivat sen suuntaisia, että hän ei pidä tämänlaista laitetta odotettavissa olevana ja aihe on kiinnostava lähinnä sitä kautta että jos laite kaikkia todennäköisyyksiä vastaan onnistuisi, niin onnistuminen olisi merkittävä sensaatio. Eli aihe ei ollut kiinnostava tai tärkeä uskottavuutensa vaan odottamattomuutensa vuoksi.
1: Argumentti on sinänsä tärkeä että nykyaikana esimerkiksi Daniel Dennett on esittänyt että jos dualistinen sielu toimii maallisessa ruumiissa, ja tästä voidaan tietää, se johtaa aineen ja energian säilymislaissa muutoksiin jotka voitaisiin havaita. Näin ollen sieluttomuushypoteesi voitaisiin falsifioida eikä sielu ole automaattisesti tutkimuksen ulkopuolella. Tämä asettaa haasteen sielun ystäville, heidän ikään kuin olisi osoitettava kantansa nimenomaan tieteen keinoin.

Kiinnostavinta tässä on se, että Edison ei määrittele vaan lähestyy asiaa ikään kuin soveltamisesta käsin. Tämä on hyvin kiinnostavaa. Se voidaan liittää tieteenfilosofisiin näkemyksiin jotka korostavat tutkimusohjelman hedelmällisyyttä. Tavallisesti kaikkia tutkimusohjelmia lähestytään teoriakilpailuna. Mutta tässä korostetaan että kenties hedelmällinen tutkimusote on jopa oleellisempi ja tärkeämpi kuin hyvä teoria. Tämä on toki selvästi mieltymyskysymys.

Mutta se ei tee siitä mahdotonta näkökulmaa.

Aihe on tietoisuuden kannalta kiinnostava, sillä käsiteanalyyttiset lähstymistavat ovat joutuneet erikoisiin ongelmiin. Mielenfilosofia ja tietoisuuden tutkimus on täynnä erilaisia käsitteitä ja niistä seuraavia "mahdotonta" -väitteitä. Nämä ovat yleisesti ottaen enemmän "science stoppereita". Eli ne sanovat että tämä aihe on täysin tieteellisen tutkimusotteen ulkopuolella. Toisaalta vika voi olla siinä että aihe on määritelty väärin.

Aiheen parista tulee säännöllisesti vastaan kommentaareja jotka ovat samantyylisiä kuin "The Atlanticissa" ollut kirjoitus. Siinä tietoisuuden ja värin kokemusta on lähestytty tavalla joka pyrkii irti kvaliakäsitteestä ja siihen liittyvistä mahdottomuusväitteistä ja ottaa kantaa etenkin Chalmersin kuvaamaan kovaan ongelmaan (hard problem). Se korostaa että jos Turingin aikana ajattelu oli se johon keskityttiin, ovat ongelmat nykyään nimenomaan tietoisuuden kohdalla. (Ja että nämä ovat hieman eri asioita, vaikka toisiinsa liitoksissa. Tämä erottelu on jotain josta analyyttinen filosofikin kyllä nauttii.) "The hard problem of our own time is the mystery of consciousness. Let me be precise about what I mean by consciousness. These days it’s not hard to understand how the brain can process information about the world, how it can store and recall memories, how it can construct self knowledge including even very complex self knowledge about one’s personhood and mortality. That’s the content of consciousness, and it’s no longer a fundamental mystery. It’s information, and we know how to build computers that process information. What’s mysterious is how we get to be conscious of all that content."
1: Ohessa olevat väitteet ovat kovia, jopa sensationalstisia ; "Consciousness doesn’t happen. It’s a mistaken construct." Tämä on toki mahdollista, ja itsekin vierastan kovasti sitä miten mielenfilosofiassa moni tekee fysikaalista maailmaa koskevia kannanottoja puhtaasti by definition. Ja on tässä sensaatiohakuisuudessa on ihan hyviäkin pointteja. Esimerkiksi "The brain constructs inaccurate models of the world. To understand consciousness scientifically, once again it’s necessary for the cognitive parts of our brains to discover the inaccuracies in our deeper, built-in models of ourselves."

Olellista on huomata että tätä lähestymistapaa alleviivaa sovelluskeskeisyys. "Consciousness is not just a matter of philosophy, opinion, or religion. It’s a matter of hard science. It’s a matter of understanding the brain and the mind-a trillion-stranded sculpture made out of information. It’s also a matter of engineering. If we can understand the functionality of the brain, then we can build the same functionality into our computers. Artificial consciousness may just be a hard problem within our grasp." Näkemyserot ovat ennen kaikkea metodisia. Mitkä lähtökohdat hyväksytään. Voittaja on tietenkin se jonka lähtökohdat hyväksytään oikeina.

Itsestäni kiinnostavaa prosessissa on se, että jos Edison asetti haasteen niin että sieluun uskova joutuu tekemään laitteita ja tekemään tuloksia, on tässä sovelluskeskeisyydessä se seuraus että myös naturalisti joutuu antamaan tuloksia. Kukaan ei voi olla laiskana filosofisessa nojatuolissa ja vaatia toista puolta tekemään työt samalla kun itse huutaa että "ei riittävän hyvin, ei vakuuta". Ja vaikka pidänkin analyyttisestä filosofiasta niin jo tämä yksinään pakottaa minut sanomaan että I kinda like that!