Eläimen osa ihmisen osana.

Vegetarismi, kasvissyönti ja muut sen sukuiset ruokavaliot ovat jotain jonka tärkein arvo on muistuttaa siitä, että arkipäiväisilläkin valinnoilla on merkitystä. ; Esimerkiksi kaltaiseni lihansyöjän on hyvä muistaa, että minkälainen panos pihvi on. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan keskiverto suomalainen syö 72 kiloa lihaa vuodessa. On selvää, että tällä lihamäärällä on jo pelkällä hyvin karkealla ja pinnallisella ominaisuustarkistamisella merkitystä. Jokainen lihakilo maksaa ja jokainen lihakilo vaatii osan eläintä. Näin jokainen "72 kilon ostaja" tekee poliittisesti vaikuttavan kannanoton joka on yhdessä hyvinkin valtava - tämä takaa että lihansyönti ja lihan tarjollaolo kaupassa ei tule vähenemään.

Ja koska pihvi ja kana ei itse asiassa näytä pöydässä enää kovinkaan eläimeltä, on ruuan takana olevat konkreettiset asiat monille hyvinkin abstrakteja. On selvää, että tällä on vaikutusta itse toimenpiteen hyväksymiseen. Tai vähintään se muistuttaa siitä että olipa oma syömisratkaisu mikä tahansa, siihen liittyvät eettiset seikat on hyvä prosessoida jotenkin. Sitten voi edes sanoa että valinta ja elämäntapa ovat harkittuja.
1: Itse muistan että kun kävin Kiteellä teurastus & lihanleikkuukurssilla, se oli kaiken kaikkiaan hyvin kasvattava kokemus. Se kasvatti kontrastin elävän ja kuolleen kanssa ja muutti näkemykseni kertaheitolla joksikin joka korostaa eläimen elämän laatua ja kuolintavan nopeuden ja huomaamattomuuden merkitystä. Näin että teurastamoissa on Pratchettin "Discworldin" Kuoleman etiikkaa ; Hän ei ole julma, vaan osa luonnonjärjestystä. Ja hän varmistaa sen että ei ole julma käyttämällä hyvin hyvin terävää viikatetta.
2: Tosin onko hyväksyminen sitten minkäkinlaista on melko epäselvää. Sillä kasvissyönnin eettisyyttä korostava luontonäkemys on urbaani ~ vaikka kaupunkilaiset, jotka ostavat lihaa abstraktian pihvinä suojakaasussa eivät ole nähneet lehmää, maalaiset suhtautuvat eläinten kuolemaan yleensä mutkattomammin. Syynä on se, että kaupunkilaisilla on lemmikkieläimiä, ja lehmät samastetaan niihin. Näin ollen ajatus siitä että kaupunkilainen olisi etääntynyt luonnosta voikin johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä tästä yhdestä kohdasta voisi arvata.

Tässä ei tietysti puhuta vielä lainkaan edes eläimen elämän arvosta. (Onkin hyvä huomata miten "eläin" -sanassa on monta kirjainta yhteistä sanan "elämä" -kanssa.) Onkin tavallista että Eläimien kohdalla ei katsota kuolemista, vaan enemmän sitä elämäpuolta. Tätäkin on hyvä miettiä.
1: Ja aion tehdä tämän, vaikka samalla selviää että miksi en ole kasvissyöjä ja miten pidän eläinten syömättömyysperusteluja suoraan sanoen omituisina, jonain joiden ymmärtäminen koherentin mielen tulokseksi on tulkita ne keinotekoisina ad hoc -heittoina jotka tehdään presuppositionistisesti siten että ensin on päätetty johtopäätös ja sitten valitaan mitä tahansa jotta tähän päädytään.

On kenties oleellisinta aloittaa spesismistä. Useinhan tässä korostetaan sitä, että ihminen on ihmiskeskeinen ja erottaa itseään turhaan eläimistä. Näin ihminen voi esimerkiksi korostaa omia erityispiirteitään joksikin oikeutukseksi, miksi he ovat paremmassa asemassa kuin jokin toinen laji. Tässä spesismissä on siis kysymys siitä että - jokaikinen eläin on ainutlaatuinen, eikä tässä ainutlaatuisuudessa ole mitään ainutlaatuista - joten minkä tahansa yksittäisen lajin oikeutus voidaan selittää eettisesti jos vain saadaan valita kriteerit vapaasti. Tämä on tavallaan hyvä puolustus, koska ihmisellä on kyky kärsiä tuskaa kuten monilla eläimilläkin. Ja tämä onkin hyvin oleellinen ja käytetty lihansyönninvastustamisen argumentti. ; Kuitenkin myös kasvissyönnin kohdalla on kysymys nimenomaan spesismistä ; Tässä nostetaan sellaiset piirteet kuten tietoisuus oleelliseksi. Tämä valinta on inhimillisten mieltymysten kautta tapahtuva ; Ihminen nostaa tuskantuntokyvyissään samastumiskokemuksia eläimiin ja näin eläimiin halutaan laajentaa ihmisten oikeuskäsityksiä. Kuitenkin voidaan sanoa että tässä unohdetaan se, että kasvit ovat hyvin avuttomia ja puolustuskyvyttömiä eliöitä. Niiden elämä ei ole mitenkään automaattisesti huonompaa. Ja jos tietoisuus kelpaa kriteeriksi olematta mitenkään olennaisen keinotekoinen, huomataan että spesismi onkin ihan pätevä tapa ajatella, eikä tätä voida oikein kieltää lihansyöjienkään spesistisissä näkökulmissa.
1: Argumentatiivisesti olen esimekriksi kohdannut perustelun joka nojaa Westermarckin etiikkanäkemykseen. Hänen mukaansa etiikka lähtee alkeellisimmillaan egoistisesta itsesuojelusta, laajenee nepotismiksi ja yltää lopulta koko ihmiskuntaan. Lihansyöntiargumentissa ajatellaan että laajentamista olisi vain jatkettava eläimiin asti! Eläinten oikeudet olisivat siksi ihmisten oikeuksia.

Tätä esitettyä vastaan puolustuksena on usein se, että kysymys on mahdollisuudesta luonnolliseen elämään. Se, että eläimelle annetaan turva ja ruoka ei tässä ole mikään riittävä, eikä edes etologiset onnellisuustutkimukset toimi, koska luonnollinen elämä vieraantuu eläimeltä ; Näin eläintä ruokitaan ja lämmitetään mutta nämä perustarpeet antamalla riistetään eläimiltä ikään kuin "Maslown tarvehierarkian ylemmät portaat", eli eläin alistetaan hedonistiseen elämäntapaan jossa ei ole autenttisuutta ja mielekkyyttä koska eläin pakotetaan elämään luonnotonta elämää. Tässä kuvassa on siis ytimessä se, että ihminen ylläpitää luonnollista elämäänsä ja pakottaa eläimet irti omasta luonnostaan kohti keinotekoista vankilaa joka riistää niiltä hyvän elämän.
1: Kuitenkin eläimen elämänlaadun kohdalla on huomattava omituinen mutta oleellinen seikka ; Haidt muistuttaa kotieläimensyöntiajatuskokeessaan, että ihmiset ajattelevat syömisessä "ex poste/ex ante" -ajattelulla. Lemmikin syömisessä nähdään olevan jotain kammottavaa - joka vaikuttaa siinä että urbaanit ihmiset vastustavat lihansyöntiä, toisin kuin maalaiset joille lehmä on mutkattomammin osa luonnon suurta ketjua (ravintoketjua). Näin ollen ajatus siitä että mahdollisuus mielekkääseen elämään olisi oleellinen ei voi pitää paikkaansa. Ihmiset pitävät tuntemattoman eläimen syömistä parempana, kuin sellaista jonka elämän mielekkyys on vahdittua. (Olen itse harjoittanut tätä täsmälleen samaa.)
2: Tosiasiassa ihminen ei elä luonnollista elämää. Ihmiselämässä hyvin monikin asia on itse asiassa keinotekoista. Olisikin hauskaa miettiä keskituloisen valkoihoisen konttoriorjan vapautusrintamaa ; Työpaikkojen pienet karsinat joissa ihmiset viettävät ilman exel -taulukkoa kummempaa virikettä eivät ole mitään luonnollisen autenttisen elämän riemuvoittoja. Kuitenkaan harva näkisi eettisenä vaihtoehtona sitä että kaikista tehtäisiin metsästäjä-keräilijöitä keihäineen.

Luonnollisen elämän vastustamisen voimakkuus nousee kuitenkin kenties parhaiten näkyviin metsästyksessä. Luonnossa on petoja, joten lihansyönti on osa luonnonjärjestystä. Siksi jos meillä on jänis, joka elää vapaana luonnossa, se elää luonnollista elämää ja sillä on mahdollisuus siihen. Kuitenkin lihansyönnin vastustajat eivät yleensä ole kovinkaan suopeita metsästämistä kohtaan ; He vertaavat sitä murhaamiseen. Vaikka metsästyksessä eläimellä on mahdollisuus päästä pakoon - metsästäjät ovat tehokkuudeltaan yllättävän paljon "odottelevia, palelevia - ja jos hyvin käy niin viinaa juovia" kuin raatoja tehtailevia tappokoneita. - ja metsästetty eläin elää luonnollisen elämän ennen kuolemaansa, metsästämistä ei pidetä hyvänä. Tässä nähdään yleensä metsästäjän aktiivinen rooli erityisen raskauttavana panoksena. Jos ihminen ei metsästä, hän voi paeta siihen että "hän ei ymmärrä eikä tiedosta", jolloin häntä katsotaan opetettavana ja hieman säälittävänä olentona. Jos metsästää, on tehnyt tietoisen ja epäeettisen ratkaisun.
1: Voidaan jopa sanoa että he omakohtaisen perstuntuman pohjalta he suhtautuvat minuun oleelliseti eri tavalla kun luulevat että olen "urbaani kaupunkiveikko joka ostaa lihaa tietämättä mitä eläimille tapahtuu" ja tajuavat että "on kaveri, joka on teurastanut eläviä eläimiä, ajanut ne kahti vannesahalla, nylkenyt ne ja sanonut kokemuksensa olevan että ei ole koskaan puolustanut teurastusta niin vahvasti kuin kokemuksen jälkeen. Ja että lihanleikkuuprosessi on jokin, joka herättää lähinnä yhden tunteen. Nälän." Tässä ytimessä onkin se, että ignorantti pahanteko ikään kuin sallitaan, ja kun tiedostamisesta ja kokemuksesta ei seuraakaan "oikeaa mielipidettä" sitä ikään kuin muuttuu kertaheitolla ytimeltään pahaksi ja turmeltuneeksi olennoksi.
___1.1: Olen huvittunut kun näen minkälaista kakomista tämän esiintuominen nostaa. Olemukseni riisitikkumaisuus ja muukin hippimäisyyteni luo vääriä odotuksia jotka on aina ilo rysäyttää, muistutukseksi siitä että ennakkokäsitys on yksi "tapa vangita ihminen määritelmään jonka on itse luonut" kuten "fenomenologiaan/samastumiskäsitykseen yllättävän usein taipuvaiset" voisivat sanoa. Ja koska eläinten oikeuksista puhutaan usein nimenomaan näiden käsitteiden kautta, on tämä tietysti oleellista tuoda esiin. Minä en näistä metodeista välitä, mutta jos nämä on ottanut perustakseen, niin saavuttaakseen edes minimikunnioituksen minun silmissäni, on harjoitettava valitsemaansa metodisettiä mihin tahansa ne sitten vievätkin.

Jäljelle jää karkeasti ottaen se, että kun puhutaan kasvissyönnistä, nimenomaan siitä joka oikeutetaan eläinten oikeudella, ei ole oikeasti kysymys eläinten hyvinvoinnista vaan siitä että eläin on symboli jollekin jota kasvissyöjä itse kokee. Eläin ei silloin itse asiassa samastu edes lemmikkieläimiin, vaan itseen. Se, mitä vastaan nämä ihmiset taistelevat kertovatkin eniten siitä miten he kokevat yhteiskunnan kohtelevan itseään väärin. (Tämä transferrenssi selittänee sen mieltymyksen samastumispohjaiseen perusteluun ja fenomenologiaankin.)

Joku voisi sanoa että tämä tarkoittaa samaa kuin se, että kasvissyöntikulmat olisivat turhia. Väitän että tämä on kenties huonoin tässä blogissa esitelty väite. Sillä tosiasiassa se, että ihminen voi pahoin ja jotenkin prosessoi tämän pahan olon ja esiintuo sen, on oikein käsiteltynä arvokas tietopaketti. Jokin jolla yhteiskunnasta voidaan tehdä pahempi. Tässä voidaan onnistua siten, että huomio siirretään eläinten hyvinvoinnista (joka on vain vertauskuva) ihmisten hyvinvointiin (joka on se jonka takia vertauskuvaa tarvitaan). Syyttäkää minua vain spesismistä, mutta näen että tämä ihmisten hyvinvointikohta on hyvinkin tärkeä. (Niin kauan kun kasvissyönnistä ei tule jotain julistamis-toisille pakottavaa elämäntapaa sitä tulee kohdella ajattelunvapauden kielellä.) Siksi näenkin eläinten hyvinvointikielen arvokkaana apuvälineenä kun mietin sellaisia teemoja kuin hyvä elämä, ihmisen hyvä elämä.

---

"Sitä on mitä syön" ja roolittamisen kautta. Sitä on ihmisen ruokasuhde luontosuhde.

Uskovaisten itselleenrakentama psykologia -ansa.

Törmäsin mielenkiintoiseen kristillisyyden puolustamiseen. Henkilö selitti seuraavat lähtökohdat ajatuskokeessa jossa ihmisiltä kysytään erilaisia kannanottoja ; "Psykologi Jonathan Haidt on kehittänyt mielenkiintoisen testin. Minna ja Markku ovat aikuisia sisaruksia, jotka lomamatkalla haluavat kokeilla seksiä keskenään. Haidt kysyi opiskelijoilta oliko tämä oikein. Jopa rationaaliset ja uskonnottomat keksivät kaikenlaisia syitä sisaruusseksin kieltämiseen. Yleisin oli se, että sisarusten seksistä tulee vammaisia lapsia. No, entä jos molemmat käyttävät ehkäisyä? Siitä huolimatta sisarusseksiä vastustettiin. Lopulta perusteluksi riitti kehäpäätelmä; "En tiedä. En osaa selittää. Tiedän, että se on väärin"."

Perustelu on kenties mielenkiintoinen, ja Haidtkin on ihan kelpo psykologi. Mutta jos olisin uskovainen, en käyttäisi tätä perustelua missään tapauksessa. Se nimittäin vesittää pohjimmiltaan totaalisti uskovaisten perusnäkemyksen jonka mukaan uskontoa tarvitaan tekemään ihmiset eettisiksi.

On nimittäin pitkät perinteet ajatustavalle jossa etiikan nähdään olevan kulttuurin luomus. Tällöin vastaan tulee esimerkiksi uskonnollinen ajatus syntisyydestä, joka on niin suurta että ilman uskontoa yhteiskunta sortuisi arvotyhjiöön ja nihilismiin. Että ei ole etiikkaa ilman uskontoa. Tällä samalla perinteellä oli myös psykoanalyysi. Esimerkiksi Haidtin tilanteen kannalta olennainen huomio onkin se, että Freudin mukaan sisarukset tuntee vetoa ja vain yhteiskunta ja tabut estävät seksuaalisten halujen toteutumisen.

Itse asiassa psykoanalyysin vastustamisen juuret ovatkin vankasti kiertyneet insestikysymyksen ympärille. Tosin jo ennen Haidtia insestitabun eikulttuurillisuuden osoitti Westermarck. Hän näytti että insestin välttäminen on synnynnäistä eikä pelkästään kulttuurillinen konstruktio. Ihmiset välttävät seksiä niiden kanssa joiden kanssa he ovat asuneet lapsina tietyssä iässä. He peräti kokevat vastemielisyyttä tähän. Ja tämä toimii kulttuurista toiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan Westermarck -efektiksi.

Siksi evoluutiopsykologiassa Westermarck -efekti on ollut itse asiassa olennaisen tärkeä ja vahvasti mukana. Syy, miksi insestiä pidetään pahana on itse asiassa selitetty evolutiivisesti siinä, että erilaiset vammaisuudet ovat yleisiä sisarusten parissa. Sisäsiittoisuus on uhka jälkeläisten terveydelle, joten on selvää että tähän kohdistuu suuri ja hyvin monisärmäinen valintapaineisto. Sisarusten välttäminen on ilmiselvä adaptaatio. Haidtin ehkäisykohta on sinänsä ovela lisä, mutta tässä ei tarvitse muistaa kuin se, että kondomit ja muu ehkäisy ovat olleet kuvioissa evolutiivisesti katsoen silmänräpäyksen. Samasta syystä nykymiehet ovat ekologisessa loukussa jossa he eivät jonota spermapankkiin vaan katsovat pornokuvia internetissä. Evolutiivinen muutos vaatii aikaa ja kasautumista. Ja naisen alaston ruumis on menneessä maailmassa liittynyt vahvasti lisääntymisen onnistumiseen, toisin kun virastojonotus. Evoluutio ei osaa ennakoida tämänlaisia, ja muutoksessa on aina "inertiaa" koska mutaatioita ei voi vaan kasautua ihan miten paljon tahansa..

Argumentti ei toki muutenkaan ole mainio. Kehäpäätelmää tässä ei ole, vaan ainoastaan taustan lähtökohtien havaitseminen. Samantapainen tilanne saadaan rakennettua mihin tahansa, myös uskontoon. Uskonnoissahan päädytään lopulta "Jumala sanoo niin, en osa sen paremmin perustella" -tilanteeseen. Ongelma itse asiassa tunnetaan jo Platonin ajoilta ; Euthyfronin dilemman mukaan Jumalan kohdalla joko vastataan "en osaa sen paremmin perustella" tai sitten pitää perustella jotenkin muutoin jolloin Jumlaa ei enää tarvita.

Eli kaiken kaikkiaan uskovainen joka vetoaa ylläolevaan on inhottavassa tilanteessa koska hän joko kaatuu "argumenttiketjun loppumiseen perustelemattomaan premissiin" eli kuoppaan josta hän syyttää vastustajiaan ja jota hän pitää ongelmana. (Eli jos vastapuoli on typerää ja heidän pitäisi lopettaa mielipiteensä, niin hänen on pakko tehdä itselleen sama.) Tai sitten hän tunnustaa että Jumalaa ei tarvita vaan ihmisellä on luonnollinen etiikka lajinmukaisessa käytöksessä. Ja uskonto vain mukailee näitä insestitabujen kaltaisia mieltymyksiä after the fact. Eli kun asia on vastenmielinen jo valmiiksi, uskonto vain kertoo että Jumala on samaa mieltä ja leikkii että tämä on perustelu. Vaikka se onkin oikeammin vain manipulointia ja mainosta jossa henkilöiden mielipiteitä hivelemällä heidät saadaan ostettua ideologiaan sisään.

Uusateistit sen sijaan ovat tämänlaisten tutkimusten edessä riemuissaan ; Sam Harriksen naturalistinen etiikkakäsitys (minusta jopa liioitellun naturalistisena esitetty) on jokin joka suorastaan saa empiirisen todisteen itselleen Haidtin kaltaisesta koeasetelmista. Ei tarvitse olla uskovainen ollakseen insestiä vastaan. Rationalistit ja ateistit sanovat saman. Ja tässä taustalla äänen antavat geenit, eikä mikään ideologia saa tästä mitään kultaista kruunua itselleen. So there!

---

Kuvassa karhunraudat. Perusohje on, että kun virität sellaisen, älä astu siihen itse!

Tunteet.

"I have seen peace / I have seen pain / Resting on the shoulders of your name / Do you see the truth through all their lies? / Do you see the world through troubled eyes?/ And if you want to talk about it anymore/ Lie here on the floor and cry on my shoulder/ I'm a friend."
(James Blunt, "Cry")

Länsimaista filosofiaa pidetään kylmänä, kovana. Erityisesti sanaa "analyyttinen" käytetään tässä yhteydessä paljon. Esimerkiksi Henri Brohms on moittinut filosofeja siitä, otsikko "mihin katosi meistä itäinen ihminen" hän esittää että Suomen filosofia on keskittynyttä pohjanmaalle ja itäsuomalainen luonteenlaatu on siksi unohtunut. Suomen mittakaavan tunne -erot heijastuvat jostain syystä myös globaalisti: Esimerkiksi japanilainen mielenlaatu on jo erilainen. Siksi Brohmsin kysymystä voitaisiin soveltaa myös Suomen ulkopuolella, laajemmassa mittakaavassa. On ihan asiallista kysyä, että miksi filosofeja pidetään yksipuolisesti järjen ja viisauden ja älyn ystävinä. Kuulee jopa sanottavan että "filosofian harrastajat latistavat ihmisen, jättävät syvyyden pois ja hylkäävät tunteet turhina".

Kuitenkaan totuus ei onneksi ole aivan näin vakava. Tunteista on filosofioitu paljon. Nykyisin kognitiotiede, neurologia ja aivotutkimus hoitaa empiiristä tutkimusta tunteiden saralta - ja onpa siihen osallistunut jopa tekoälyn tutkimuskin pienessä määrin. Tunteiden tutkimus on siis keskittynyt omiin tieteenaloihinsa. Mutta etenkin historiassa tunteita on käsitelty paljonkin. Itse asiassa tunteiden filosofioissa tiivistyy yleensä ajatus mieli-ruumis -suhteesta ja luonteesta. Toinen merkittävä asia on tunteiden käsittely ja luonne, sekä tunteet etiikassa ja yhteiskunnassa. Ja tietenkin se, onko tunteet rationaalisia vai rationaalisuuden vihollisia. (Sitten on tietysti niitä jotka rakastavat emootioita erikoisella tavalla: Heistä on tärkeää että niitä ei voida käsitellä tieteellä tai järjellä tai viisaustieteellä. Heistä tunteita on yksinkertaisesti mahdotonta tutkia, niistä ei voi saada tietoa ja yrittäminenkin on tyhmää. Itse kuitenkin arvostan sitten vaikkapa epäonnistumiseen tuomittua yrittämistä kuin luovuttamista suoraan, "ennen tietoa asiasta".)

Sanana "tunne" on suomalaisessa kielessä mielenkiintoinen, koska sillä on selvä kaksoismerkitys: Voin "tuntea surua", tai "tuntea Matin" tai "tuntea suhteellisuusteorian perusteet". Suomalaisessa kielenkäytössä siis tunteet ja ymmärtäminen ja tietäminen ovat eräällä tavalla liitoksissa toisiinsa. Sosiaalitieteilijöiden mukaan tästä voidaan vetää jotain päätelmiä ainakin siitä miten asioiden suhteita on historiassa nähty, ja mitä kulttuurissamme voi olla nykyäänkin. (Äärimmilleen jopa että tämä yhteys ujutetaan meihin kielenkäytöllä jolloin ajattelemmme näin.) Sama liitos on saksan kielen sanoissa "fühlen" ja "fühlung" ja ruotsin kielen sanoissa "känna" ja "känsla". Englannin kielessä yhteys on hieman erilainen, mutta jotain samaakin on havaittavissa "feel" ja "feeling" viittaavat konkreettiseen tuntoaistiin ja sisäisiin emootioihin, eivät niinkään suoranaiseen tietämiseen. Yhteys järjen ja tunteen välillä on Suomen kielen sanoissa "omassatunto" ja "itsetunto", joiden kohdalla tämä saa jopa kaksoismerkitysroolin, tunne ja tietämys yhdistyvät. Toinen tapa, jolla sanat liitetään tunteisiin ovat yleensä sellaisia että ne nojaavat siihen että tunteet aikaansaavat vaikutuksia ihmisessä. Latinan kielessä sana "afficere" viittaa siihen että tunteet ovat affekteja, mielenkiihotuksia. Myös sana emootio viittaa vaikutukseen, sehän pohjaa latinan sanaan "emovere", liikuttaminen. (Suomen kielessäkin "liikutus" on voimakas tunnetila tai sitten kineettinen fysikaalinen ilmiö.) Usein näiden vaikutusten kuvataan olevan vaikutuksiemme ulkopuolella; tunteiden korostetaan olevan "passioita" vastakohtana latinan "actiolle", joka taas tarkoittaa ihmisen aktiivista päätäntää. Passio tarkoittaakin intohimoista tunnetta, yleensä kärsimystä mutta myös muuta vahvaa tunnetta. (Itselle sana "Passio" tuo kuitenkin aina mieleen esiteinivuosien bändiharrastukseni. Meillä oli soittolistalla kappale, jonka lyriikat koostuvat lauseesta "En tahdo olla vihannes, tahdon olla passionhedelmä." Osaan sen sointukierron yhä, kappalehan viittaa siihen kuinka "vihannes" on tiedoton ihminen. Kappaleen sisältö voidaan tulkita huumorin lisäksi myös vihjauksena sille että "Pain, without love, Pain, I can't get enough, Pain, I like it rough, 'couse I rather feel pain than nothing at all.")

Se kielien kanssa leikkimisestä, otetaan esiin muutamia erilaisia tunnekäsityksiä. Ne yleensä nojaavat emootioiden heijastumista kehon ja mielen sisäiseen maailmaan, mutta kuitenkin siten että se jollain tavalla suhtautuu ulkomaailmaan. Keskeisin teema tuntuu eri näkemyksissä olevan intentionaalisuus. Tällä on tarkoitettu kahta eri asiaa:
1: Mieli on suuntautunut johonkin objektiin.
2: Mieli sisältää representaation eli ulkoisesti havaittavan tai puhtaasti mentaalisen uudelleenesityksen jostakin asiasta.

Nämä joko ovat sama asia tai eri asia tai jatkumon eri puolia, riippuen tietysti siitä miten havaitseminen, tietoisuus, tavoitteellisuus ja näiden rationaalisuus(ja se mitä rationaalisuudella tarkoitetaan) ja muut vastaavat asiat on määritelty tai mitä empiirinen tutkimus niistä näyttää sanovan. Näitä sitten yhdistetään esimerkiksi moraaliin tai muihin osioihin.

Koska asia tälläisenään jäisi aika tyhjäksi, "sivistyssanalistaksi", ajattelin selventää asiaa valikoimalla muutamia "taktisia vaihtoehtoja" eri ajoilta ja erilaisilta filosofeilta, jotta saataisiin kuvaa siitä minkälaisista elementeistä vaihtelemalla suurin osa tunnekäsityksistä on saatu aikaiseksi. En siis todellakaan väitä että tässä olisi kaikki ; Esimerkiksi fenomenologian sinänsä mielenkiintoiset näkemykset aiheesta jäävät nyt kartoittamatta. Samoin jätän ZEN -filosofialle keskeisen pohdinnan representaation luonteesta tämän jutun ulkopuolelle ja jään tarkoituksellisesti "kylmään länsimaiseen filosofiaan", kenties sen takia että pointtini tulisi mahdollisimman korostetusti esille. Monin puolin karsimiseni johtuu kuitenkin maantieteen sijasta siitä että analyyttinen filosofia on käsitellyt tunteita todella paljon. Sitä on siis pidetty tärkeänä, eikä turhana aiheena käsiteltäväksi. (Toisaalta filosofiahyllystä löytyy runsaasti myös "pehmofilosofiaa", jossa tunteet ovat tärkeässä asemassa. Valitettavasti ne tuntuvat vain olevan täynnä horoskoopeista tuttuja latteuksia. Ainut ero on oikeastaan se, että niissä latteuksia - mallia "kohtaat elämässäsi vaikeuksia rakkausrintamalla jos et ota toista huomioon, olisiko syytä välistä aikaa antaa aikaa perheelle ja hiljentyä itse miettimään asioita omassa hiljaisuudessa. Jokaisen nurkan takana voi olla uusi mahdollisuus, mutta niihin hyppääminen voi aikaansaada yllätyksiä." - ei ole jaoteltu syntymäkuukauden mukaan. Näihin en viittaa sen enempää, sillä niissä haisee lähinnä rahastus.):

1: Platon jakoi sielun kolmeen osaan. Nämä osat olivat järki, himo ja kiihkeys. Tässä ajatuksessa järki ja tunteet olivat selvästi erillisiä elementtejä.
2: Aristoteles taas oli sitä mieltä että tunteet olivat päämääräsyyhyn ohjaavia. Hänestä innostus oli järkevää koska se kohdistui kohti jotain päämäärää. Kun ihmisen on nälkä, hänen tunteensa tähtäävät syömiseen. Tavoitteena oli onnellisuus. Tunteet olivat hänelle siis hyvä asia. Epikurolaisethan sitten nostivatkin onnellisuuden ja nautinnon tunteet keskeiseksi osaksi hyvää elämää.
3: Stoalaisille tunteet olivat sen sijaan negatiivinen asia. Heistä se oli järjen hairahtumista. Heistä ihminen, joka oppi elämään oikein, menetti tunteensa, lakkasi tuntemasta niitä. Heistä tämä johti eettiseen toimintaan, kun he eivät esimerkiksi lamaantuneet vaaran hetkellä vaan osasivat auttaa onnettomuuteen joutuvia sen sijaan että kauhistelisivat tilannetta voimakkaassa mielenliikutuksessa ja jäisivät passiivisiksi tai menettäisivät tämän vuoksi kyvyn ajatella ja toimia rationaalisesti.
4: Descartes uskoi että tunteet voidaan jaotella kuuteen peruselementtiin, ja näiden yhdistelmillä saataisiin kaikki tunteet esitettyä. Nämä perustunteet olivat ihmettely, rakkaus, viha, halu, ilo, suru. Descartesista tunteet olivat hänen dualistisen näkemyksensä mukainen: Hänestähän sielu ja ruumis olivat eri asia, mutta olivat tätä erityisellä tavalla, jossa sielu on sekoittuneena ruumiiseen, eikä mikään sen ulkopuolinen voima, joka marionetin ohjaajan tapaan nykii ruumista eteenpäin "kuin naruissa". Descartesista sielu koki myös negatiiviset tunteet hyvänä asiana, kunhan tämä vain koki hallitsevansa niitä ja synnyttävänsä niitä itse.
5: Tuomas Akvinolainen otti luonnonfilosofisen lähestymistavan ja hänen mielestään luonnollisten kappaleiden kulku noudatti luonnon niille määräämiä pyrkimyksiä, joita hän kutsui nimellä appetitus naturalis. Sen sijaan organismeilla oli appetitus sensitivus, joka tarkoitti hänestä sitä, että ne etenivät niiden itsensä sisäisesti määräävien voimien kautta. Psykofyysinen organismi kulkee hänestä (1) kohti omaa tavoitettaan, (2) on jo saavuttanut sen, (3) on potentiaalisen liikkeen tilassa. Akvinolainen jakoi halusielun siten, että organismi suorittaa arvioinnin, evaluaation, ja jos se pitää sitä hyvänä, se pyrkii kulkemaan sitä kohti mikä ilmenee aktuaalisena toimintana ellei jokin estä sitä. Halusta syntyy tahtominen (desiderium) ja kun päämäärä on saavutettu, syntyy ilo (gaudium)
6: Spinoza taas ajatteli että ihmiset eivät ole niin vapaita, kuin mitä he uskovat. Hänestä ihminen käytöksineen on kuin puu: Hyvissä oloissa puu kasvaa suorarunkoiseksi ja huonoissa siitä tulee vänkyrä. Hänestä sama koski ihmisen käytöstä. Hänestä pyrkimys, conatus, oli pelkkä toiminto jolla olento ikään kuin automatsoidusti pyrkii ylläpitämään omaa olemustaan. Hän jakoi tunteet aktiivisiin tunteisiin ja passiivisiin tunteisiin siten, että aktiivinen tunne oli sellainen jonka ihminen aikaansa itse itselleen ja passiivinen tunne taas oli sellainen, jonka ruumis tuotti hänelle. Hänestä aktiivinenkin tunne oli kuitenkin sisäsyntyinen, joka tuli luonnostaan ihmisen luonteesta, "ellei hän sitten ollut kasvanut kieroon".
7: Hobbesin mukaan tunteet olivat paha asia. Hänestä jokainen ihminen oli luonnostaan paha. Hänestä tunteet ohjasivat ihmistä seuraamaan tätä luonnollista tietä. Hobbesista moraalinen ja toimiva yhteiskunta voisi syntyä vain totalitarismissa, jossa tunteet otettiin hallintaan. Tämä näkemys on hyvin samantapainen sen näkemyksen kanssa, jota monet kristityt harrastavat nykyään. Heistä ihminen on perisynnin alainen ja siksi paha. Ja kulttuurin toimivuus johtuu vain siitä että ihmiset ovat alistuneet lainsäädännössään Jumalan totalitaariseen mutta hyväntahtoiseen tahtoon ja seuraavat sitä.
8: Kierkegaard ei sen sijaan käsitellyt tunteita suoraan. Hänellä ei ollut varsinaista teoriaa tunteen luonnosta. Kuitenkin hänen filosofiansa keskeiset käsitteet olivat ahdistuksen ja muiden eksistentialistisien käsitteiden kautta. Hänen ajatuksensa ovat tunteisiin sidottuja, koska sitä värittää täysin uskon hyppy ja muut vastaavat ilmiöt, joissa järki ja tunteet asetetaan vastakkain. Kierkegaardin maailmassa naiset ovat ruumiillisempia kuin miehet, joten hänelle naiset olivat lähempänä tunteitaan. Valitettavasti tämä tarkoitti myös sitä että naisilla oli enemmän ahdistusta. Ja he olivat samalla helpommin syntiin ajautuvia. Tämän tapaisia ajatuksia on melko paljon: Ei ole tavatonta törmätä emootioargumentteihin, joissa vedotaan että kun naisten kielenkäyttö eli järki, on (aktuaalisesti mutta tilastollisesti) miesten ajattelua enemmän tunteisiin siduttua, siitä seuraa se että tunteet johtavat heidän ajatteluaan miesten ajattelua enemmän. Jotkut korostavat kuitenkin että tämä naisten tilastollinen mutta aktuaalinen korrelaatio tunteista puhumiseen tarkoittaa myös sitä että he osaavat analysoida tunteitaan paremmin. Toiset taas ovat sitä mieltä että tämä päin vaston tarkoittaa sitä, että tunteet sekoittavat naisten ajattelun siten että puhuessaan tunteistakin he puhuvat emootioidensa kautta siten että tunnepuheessa on kyllä heidän subjektiivinen tuntemuksensa vahvemmin läsnä, mutta että se peittää itse tunteen analysoinnin. Lisäksi naisten hormonitasojen muutosten - jotka vaikuttavat käytökseen ja tuntemuksiin - on ajateltu johtavan siihen että ajattelu olisi luonteeltaan miestä enemmän ailahtelevaa ja siksi herkempi virheisiin. Toisaalta moni uskoo että naisten tunteiden muutokset ovat hyvinkin hyödyllisiä, evoluution tuomia luonteita, jotka heijastavat naisen erilaista tilannetta "suhteessa syntyviin lapsiin" kuin miehillä.
9: Hume taas ajatteli että tunteet ohjaavat "hyvään" ; Hänestähän etiikan oli pakko keskittyä siihen näkökantaan että "mitä ihmiset ajattelevat olevan hyvää". Muuhan olisi is - ought -virheeseen johtavaa toimintaa. Siksi etiikan ainut objektiivinen lähtökohta oli ihmisten emootiot ja tuntemukset, joka ei siis kertonut mitä moraali syvimmiltään on, mutta vastasi siihen mitä ihmiset kokivat sen olevan. (Jos siis uskot että emootiot ovat rationaalisuuden vastakohta, joudut ajattelemaan että Humelainen moraali on yksinkertaisesti tyhmää ja typerää.)
10: Rein erottaa "aistilliset tunteet" "ruumiittomista tunteista" ideana on se, että kipu, tuska ja nautinto ovat puhtaasti ruumiin sisäisiä tunteita, jotka ovat suorastaan algoritminomaisia. Kun törkkäät itseäsi neulalla, se sattuu säännönmukaisesti. Sen sijaan toivoa, sääliä, kateutta, vihaa ja muita vastaavia tunteita voidaan hallita.
11: Langerin mukaan tunteet ovat se, mitä käsitellään taiteessa. Taide on siis tunteiden käsittelyä ja ilman tunteita ei ole taidetta.
12: Behavioristien mukaan tunteet olivat opittuja käytöstaipumuksia. Ehdollistuminen tuottaa tunnereaktion. Heistä kaikki tunteeto livat kuin Pavlovin koirien kuolaaminen: Kun koirille oltiin kilistetty kelloa aina ennen ruuan tuontia, pelkkä kellon kilistäminen sai niissä aikaan kuolaamisreaktion.
13: Langen mukaan emme hymyile koska olemme iloisia vaan olemme iloisia koska hymyilemme. Hänestä siis korrelaatio tunteen ja ilmeen välillä onkin toisin päin menevä. Heidän näkemystään toki tukee muun muassa se, että se että ihminen laittaa kynän pitkälle suuhun vaakatasossa siten että se pakottaa huulet venymään taakse päin, aikaansaa tutkimusten mukaan hyvää mieltä. Jouko Turkkahan on soveltanut tätä ajatusta näyttelijöiden koulutuksessa.
14: Edvard Westermarckin teorian mukaan etiikka perustuu pyytettömiin tunteisiin. Eli tunteisiin jotka ovat aitoja, eivätkä pumpattuja tai teeskenneltyjä tai manipuloituja.
15: Lisäksi tunteiden merkitystä voidaan lähestyä empiirisestä näkökulmasta. Evoluutioteorian mukaan tunteet ovat adaptaatioita, eli sopeutumia joten ne ovat ainakin jollain tavalla rationaalisia. Toki voimme tuntea eioikein, emmekä edes havaita oikealla tavalla, mutta itse reaktio on rationaalinen. Tunteet ovat siis "riittävän hyviä vastauksia", jotka tarjoavat erittäin toimivia nyrkkisääntöjä elämään tilanteissa joiden puhdas analysointi olisi muutoin liian hidasta. Esimerkiksi Matt Ridleyn kirjassa "Jalouden alkuperä" viitataan ajatukseen siitä että tunteita tarvitaan kun valitaan yhtä hyvien vaihtoehtojen välistä. Kirjassa viitattiin tutkimuksiin joissa oltiin havaittu että oli ihmisiä joiden tunteet eivät ohjaa käytöstä hyvin, ja näiden on vaikeaa valita kaupassa esimerkiksi mitä näkkileipää he ostavat : He ovat ikään kuin Buridanin aaseja, jotka kuolevat kahden identtisen heinäkasan välille koska eivät kykene valitsemaan kumman syömisen aloittaisivat ensin.

On - pitäisi.

"Swallowed up in the sound of my screaming
Cannot cease for the fear of a silent night
Oh how I long for the deep sleep dreaming
The goddess of an Imaginary light"
(Evanescence, Imaginary)

Kun puhutaan moraaliasioista, ne ovat usein vaikeita. Toisalta meille sanotaan että Humen giljotiini kieltää meitä päättelemästä että asian totuusarvosta seuraisi se, miten sen pitäisi olla. Toisaalta jos päättelemme jotain epäeettiseksi, meidän täytyy osoittaa jollain tavalla, että tämä on epäeettistä. Ja tämä tapahtuu tosiasioihin viittaamalla.

Jos vartija esimerkiksi lyö kiinniotettavaa pampulla päähän, tuntuu että se on epäeettistä. Ja että pystymme osoittamaan vartijan epäeettiseksi osoittamalla että tämä on lyönyt kiinniotettavaa päähän vaikka hänen pitäisi lyödä ohjeiden mukaan ns. "suuriin lihaksiin".

Näiden perustelujen kesken ei kuitenkaan ole ristiriitaa, se vaikuttaa olevan mutta tosiasiassa se on näennäinen ristiriita.

Humen giljotiini pitää paikkaansa, koska Humen argumentaatio osoittaa että on formaali virhe päätellä siitä miten on, se miten pitäisi olla. "Is-Ought" -ongelma tarkoittaa sitä, että jotta voisimme päätellä että "asioiden moraalinen muoto" liittyisi sen olemiseen, täytyy olettaa ensin että jos asiat ovat niin, niiden tulisi olla niin. Toisin sanoen, ajaudumme pakotetusti kehäpäätelmään. Premissistä tulee johtopäätös.

Toisaalta on muistettava, että Humen giljotiini ei myöskään sano että asioiden olemassaolo tarkoittaisi että asiat jotka tapahtuisivat olisivat epäeettisiä. Koska tästäkin itse asiassa voisimme päätellä asioita. Jos jokin asia tapahtuisi, tietäisimme miten sen pitäisi olla. (Mitkä ovat pahoja asioita ja mitkä ovat hyviä asioita ovat "toistensa vastakohtia".)

Tosiasiassa esimerkiksi siitä, tiedämmekö että jokin tabletti on tappavaa myrkkyä, voimme kuitenkin päätellä että onko oikein antaa sitä ihmiselle: Tämä ei kuitenkaan tule tosiasioista ja olemisesta. Tämä tulee vertailusta moraalilakeihin. Jos oikeuttamamme moraalilaki sanoo että myrkyttäminen on väärin, tiedämme että myrkyn antaminen on moraalitonta. Päättelemme moraalista myrkyn antamistapahtuman oikeuden, emme toisin päin.

Humen giljotiini ei siis aja moraalirelativismiin, koska moraalipäätelmät voidaan tehdä moraalilaeista. Näiden moraalilakejen oikeutus taas on tehty jonkinlaisella jaottelulla hyviin ja huonoihin asioihin. Tälläinen mittari voi olla esimerkiksi utilitaristinen, hyötyyn (esim. taloudelliseen) sidottu, antroposentrinen eli ihmisen hyvinvointiin keskittyvä, biosentrinen, eli eliöiden ja luonnon hyvinvointia maksimoiva, hedonistinen eli nautinnon maksimointiin tähtääminen. Näitä ei vain voida perustella empiirisesti mittaamalla, mutta niiden toteutumista voidaan mitata, kenties eksaktistikin. Humen giljotiini ei siis ole näitä vastaan. Se ainoastaan sanoo että niiden perustelu ei voi nojata empiriaan. (Voidaan siis sanoa että Humen giljotiini ei ole ontologinen kannanotto, vaan episteeminen; Voihan toki olla että siitä miten on, päätellään miten pitäisi olla, mutta emme voi tietää tätä - ainut mitä voimme tehdä, on olettaa.)

Hieman vastaava ongelma on myös Jumalan säätämään moraaliin uskovilla;
1: Jos Jumalalla ei ole mitään erityistä syytä sille miksi moraalisäännöt ovat tietynlaiset, sorrutaan argumenttivirheeseen, "auktoriteettiin vetoamiseen". Kun meillä on vain perustelemattomia normeja, voidaan ihan hyvin ihmetellä että miksi niitä pitäisi seurata. Ilman määräytymisen syytä ei ole seuraamisen syytä.
2: Jos Jumalalla taasen on erityisen hyvät syyt säätää tietynlaiset moraalilait, emme enää tarvitse Jumalaa niiden perustelemiseen, voimme perustella moraalin viittaamalla suoraan näihin hyviin syihin. Ne ovat hyvät ilman että Jumala niitä tulee korottamaan.
(Sivuhuomautuksena: Vaikka moraalin säätävän Jumalan argumentti olisi tosikin, sen käyttö ei todistaisi mitenkään Jumalan olemassaoloa, vaan korkeintaan elämän mielettömyyttä jos häntä ei ole.)

Moraalillakin voidaan siis ajatella olevan strukturalistinen taakka. Se on tässä siis samassa suhteessa muiden päättelysysteemien kanssa, koska nekään eivät voi verrata itseään suoraan todellisuuteen. Kuten logiikka on pätevää vain tietyn logiikkasäännöstön sisällä, teko ja tapahtumakin on moraalista vain tiettyjen eettisten säännöstöjen sisällä. Tästä kohden voimme edetä esimerkiksi Edvard Westermarckin tapaan. Hän edustaa moraalista relativismia uskomalla että jokainen moraalisäännöstö koostuu aina jonkinlaisista esitetyistä mielipiteistä. Henkilön tai ryhmän moraalisäännöt ovat ne, jotka se itselleen valitsee.

Toki tästä seuraa myös se, että voimme oikeuttaa myös moraalijärjestelmän jonka mukaan siitä miten asiat ovat päätellään se miten niiden tulisi olla.

Tässä kohden on kuitenkin muistettava pari asiaa; Ensinnäkin, jos tämä lausuma on totta, siitä että evoluutio on totta, pitää päätellä että evoluutio on moraalista (Sehän on se, joka on, joten siitä päätellään miten asioiden pitää olla.) Päätelmä ei siis suinkaan mene niin, että ensin päätellään että evoluutio on epämoraalista ja siitä vedetään johtopäätös että se on valetta. (Sillä tässä kohden mittarina olisi havainnot. Se miten asiat ovat määrää ovatko ne moraalisia.) Se olisi sama asia, kuin jos väittäisi että Kontulassa tapahtunut vartijoiden tekemä pahoinpitely ei olisi tapahtunut siksi että se oli väärin ja epäeettistä. Lisäksi jos tätä kohdistetaan esimerkiksi evoluutikot olisivat moraalittomia, olisi ensin tehtävä oletus ja väitettävä että evoluutikoiden moraalisysteemissä "is - ought" -pätee. Sillä muutoinhan oppia olkinuketettaisiin pahasti. Evoluutikoiden ja ateistiseen maailmankuvaan Humen giljotiini kuitenkin kuuluu usein erittäin tiukasti ja äänekkäästikin. Tältä kannalta voimme siis perustellusti väittää että se EI kuulu heidän maailmankuvaansa. Siksi evoluution totuusarvosta ei voida päätellä evoluutikoiden moraalittomuutta edes löysimmässä humanismin hengessä. Evoluutiolla ei voi olla evoluutikoille mitään moraalittomia implikaatioita, koska he eivät itse usko että asioiden välille voitaisiin vetää tätä yhteyttä. Sillä vaikka evolutionismia käsiteltäisiin kulttuurisena ilmiönä, jolloin siihen kenties muutoin voitaisiin vetää myös arvoja ja moraalia, ei evoluutikoiden moraalittomaksi saaminen onnistu, jos se perustuu siihen että oletetaan evolutionistejen oppiin jotain, joka on sen kanssa ristiriidassa.

Evoluutioteoriaan tieteenä tai evoluutionisteihin kansanryhmänä voidaan yhdistää "olla -pitäisin" kautta vaino yhtä paljon kuin voidaan väittää että kristityt vihaavat Raamattua. (Molempia voidaan perustella historian hirmuteoilla, mutta jostain syystä kristinuskon kannattajat vetoavat noitavainojen kohdalla siihen että keskiaikainen kristinusko oli väärää. Kuitenkin evolutionistejen pahat teot johtuvat yleensä juuri "humen giljotiinin hylkäämisestä". Joka taas nykyään on näkyvä osa evolutionismia kulttuurisena ilmiönä.)