Näytetään tekstit, joissa on tunniste Churchill. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Churchill. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

✌

Ihmisillä on ollut kautta historian erilaisia sovittuja tervehdyksiä. Niistä tulee myös helposti tavaramerkkejä. Esimerkiksi jokainen muistanee Adolf Hitlerin tutuksi tekemän natsitervehdyksen, joka muistuttaa kovasti lastenleikin "kivi-paperi-sakset" paperia. (Hitlerin oma tapa tervehtiä oli hieman erilainen kuin muilla. Ehkä siksi että hän oli johtaja. Ehkä siksi että hän nukkui sodassa alapedissä.) Hitleriä vastassa oli Winston Churchill. Hänen voitonmerkkinsä (✌) taas muistuttaa saman pelin saksia. (Tässä tuskin kuitenkaan on syy siihen miksi toisessa maailmansodassa kävi kuten kävi.)

Itsekin käytän melko paljon tuota Churchillin käsimerkkiä. Natsitervehdystä harvemmin. (On mukavaa olla voittajien puolella.)

Syyni käyttää sitä ovat moninaiset. Korostan monitulkinnallisuutta sillä että näytän sitä usein "molemmilta puolilta", eli siten että samassa liikkeessä on sekä käsi että kämmenselkäpuoli tervehdittävää kohti.

Perinteisestihän tätä merkkiä käytetään, paitsi valokuvissa toisen takana pupunkorvina suku- tai koulukuvissa, myös voitonmerkkinä. Esimerkiksi U.S.A:n presidentti Richard Nixon käytti tätä käsimerkkiä siten. Hipit taas käyttivät sitä "peace" -merkkinä, symboloimaan rauhaa. (Ero lienee pieni. Hipeille rauhan saaminen on voitto. Toisaalta voittajilla on usein rauha. Tosin häviäjillekin koittaa usein rauha, kun sota tai peli loppuu toisen voittoon.) Kun merkkiä näytetään päin siinä nähdään jopa loukkaavia sävyjä : Itse asiassa Churchill itse käänsi näyttämänsä käsimerkit: Ensin hän näytti sitä taivutetut sormet katsojia kohden, mutta kun se vertautui miltei keskisormen näyttämiseksi joillekin, hän käänsi kämmenselän yleisöä kohti.

Ehkä vahvin syyni käyttää sormimerkkiä on tietysti kansanperinne. Se on sitä aineistoa, jonne päätyy kun jokin asia on (1) on ollut joko totta (2) on ollut riittävän kauan urbaani legenda ja jossain vaiheessa on vain unohdettu että se on vain legenda ja tarina.

Kansanperinne luulee/tietää, että että ranskalaiset ritarit pelkäsivät brittiläisiä pitkällä jousella ampujia. Tämä ei ole mikään ihme, koska pitkäjousi on tehokas ase. Ja englannissahan ampujia koulutettiin jopa kymmenen vuotta. 1363 englanti jopa kielsi muut urheilulajit, Edward III kun ymmärsi että ampujia tarvitaan. Tästä siis syntyi pelko ranskalaisille, ja siksi kiinni jääneiltä brittiampujilta leikattiin etu ja keskisormi pois. Näin hän ei voinut jännittää jousta, britithän pitivät nuolta etu ja keskisormella kiinni ja samoilla sormilla he jännittivät jousen. Tästä brittijousimiehet keksivät "tervehdyksen vihollisille". He näyttivät V -merkkiä, he näyttivät että sormet olivat tallella.

Tätä kautta tervehdykseni on samalla tervehdystä, rauhaa, tapaamisesta syntyvää voitonriemua. Että sitä että toinen otetaan "aasinkorvilla" ja muistetaan tämän huonotkin puolet. (Mitä ei pidä tulkita positiviisia heikentävänä, vaan yleisinhimillisyytenä. Niellään karvoineen.) Ja sitä että "olen elossa ja potkin."

Tämä voi tietysti joskus tuottaa ongelmia, koska kommunikaatio perustuu aina mielivaltaiseen sopimukseen, ja merkitykset voivat myös muuttua. "Onneksi setä jaksaa aina selittää."

perjantai 8. helmikuuta 2008

Pyöreä pöytä pyörii, kaikki lapset siinä hyörii.

Johannes Liechtenauer tuli kuuluisaksi siitä, että kehitti uuden miekkailutyylin. Hän ei kehittänyt tyyliä yksin. Sen sijaan hän oli 1350 -luvun tienoolla kasannut ryhmän taitavia eri aseiden käytön mestareita, tikarista keihääseen, messer -väkipuukkoon ja painiin. Nämä mestarit yhdessä kasasivat tyylin. He yhdessä loivat yksinkertaisen nerokkaan miekkailusysteemin. He loivat yhdistämällä kokonaisuuden, jonka tekeminen olisi ollut yksin mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa.

Tiedemaailmassa ajatellaan hieman samalla tavalla. Että tiedeyhteisö, tekemällä yhteistyötä toisien tiedemiesten ja eri oppialojen kautta, lähenisivät totuutta. Tätä näkemystä kannattavat korostavatkin konsilienssia. Konsilienssi kun tukee foundationalistista ajatusta siitä, että on olemassa objektiivinen eli yksittäisten ihmisten mielipiteistä riippumaton todellisuus, jota eri tieteenalat tutkivat eri näkökulmista. Siksi eri tieteenalojen ja eri teorioiden yhtenevyys tarkoittaisi subjektiivisuuden minimoimista.

Kuitenkin yhteisöllä on myös haittavaikutuksensa. Philip Zimbardon vankilakoe osoitti että näin käykin ; Kun tavalliset opiskelijat jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin. Vaikka kaikki koehenkilöt tiesivät muiden olevan oikeasti opiskelijoita, alkoi tapahtua outoja. Vanginvartijat käyttäytyivät sadistisesti ja vangit omaksuivat rangaistusta kärsivän roolin. Koe jouduttiin keskeyttämään, koska se oli vahdituille liian vaarallista. Robbers Cave taas osoitti, että ryhmät kilpailevat aggressiivisesti toisiaan vastaan "automaattisesti" ; Nuoret, älykkäät, pojat luulivat menevänsä leirille, tosiasiassa heidät jaettiin satunnaisesti kahteen porukkaan. Molemmat luulivat olevansa alueella yksin, kunnes heille selvisi jossain vaiheessa että siellä oli toinenkin porukka. Heti tässä vaiheessa molemmat nimesivät ryhmänsä (joilla ei aikaisemmin ollut nimeä) ja loukkasivat toisiaan. Tässä vaiheessa ryhmiä ei oltu edes laitettu kilpailemaan keskenään kisoissa. Joka päästikin valloilleen sarja aggressioita ja kummallisia rajoituksia, kuten tiettyjen sanojen käyttökieltoa. Tämä loppui vasta kun heille kerrottiin että ulkopuolinen vandaali oli käynyt häiriköimässä heidän vesivarantojaan. Yhteinen vihollinen toimi yhdistävänä voimana.

Ryhmä myös yksipäistää mielipiteitä: Solomon Asch laittoi koehenkilöt arvioimaan janojen pituuksia. Suurin osa ryhmästä oli valekoehenkilöitä, jotka olivat "paneelissa vuorossa ennen koehenkilöä". He kaikki väittivät kaikki samalla tavalla, että selvästi eri pituiset janat ovat saman mittaisia. Yllättävän moni aito koehenkilö yhtyi ryhmän selvästi silmämääräisestikin havaittavasti ehdottoman väärään mielipiteeseen.

Ryhmäpaine siis vaikuttaa suuresti ihmisiin. Tämä tarkoittaa siksi myös tiedemiehiä. Tämä tuleekin varsin hyvin esiin Thomas Kuhnin paradigmaperiaatteesta. Tätä näkemystä on usein tulkittu siten, että tiede mullistuu vähittäisen kasautumisen sijasta paitsi sen takia että tiedemiehet keksivät parempia teorioita jotka korvaavat vanhat, myös siitä että korvautumiseen menee aikaa koska yksittäiset tiedemiehet eivät vain käännytä vanhoja tiedemiehiä, vaan sen takia että nämä korvautuvat uusilla tiedemiehillä, jotka ajattelevat uuden paradigman mukaan ; Ei siis toisaalta ihme, että esimerkiksi Paul Feyerabend on ollut sitä mieltä, että ammattimaisen filosofian pitäisi lakata ja jättää se tavallisten ihmisten tehtäväksi.

Taloustoimittaja James Surowieckin ajatuksissa, jotka hän kirjasi teokseensa "The Wisdom of Crowds", ryhmäpaineen vaikutusta ajateltiin hieman eri kantilta. Hän vastusti pienen asiantuntijaeliitin vallan väittämällä että suuri joukko hyvin informoituja tavallisia ihmisiä tekee älyköitä paremmin improvisoinnin, ongelmanratkaisun, päätöksenteon, ja jopa ennustaa taitavammin tulevaisuutta. Hänestä tiivis nerojen eliitti ei keskenään pysty kuin rakentamaan intelligentsian utopian. Pienessä homegeenisessä ryhmässä ryhmäpaine tiivistyy, ja samalla tyhmyys. Mutta suurella joukolla on mahdollisuus rikkoa tämä ja yltää jaloon viisauteen.

Tosin mielestäni tässä kohden asiaan olennaisesti liittyvä ilmiö on "Ringelmanin efekti"(Ringelman's effect), joka mitattiin tilanteessa, jossa henkilöitä lisättiin köydenvetoon. Vaikka usempi henkilö osallistui vetokampanjaan, sen aikaansaama voima itse asiassa väheni ~ Kukaan ei vetänyt enää kunnolla, kun kaikki ajattelivat, että porukkaa oli niin paljon, että hänen ei enää tarvitse syventyä niin täysin toimeen. Suuri ryhmä voi siis jopa heikentää tulosta.

Toisaalta suurissa massoissa voidaan kuitenkin jossain määrin luottaa moniarvoisuuden toteutumiseen, koska ainakin internetissä on havaittu "Streisand effect", joka ilmenee siten että jos jokin aate tai kuva yritetään tuhota, se leviää erittäin laajalti internetiin. Efekti sai nimensä siitä, kun Barbara Streisand yritti kalliilla haasteella poistaa yhden hänen talostaan otetun kuvan, poisto ei onnistunutkaan vaan levisi niin laajalle nettiin, että sen tuhoaminen on käytännössä mahdotonta. Se katoaa likimain vasta kun koko internet lakkaa olemasta.

Nykyinen tiedemaailma on kuitenkin jotain muuta kuin tiiviin eliitin intelligentsia. Se koostuu lukuisista tiedemiehistä lukuisilta tieteenaloilta. He edustavat eri maita, kulttuureita, näkemyksiä, uskontoja ja niin edespäin. Ja tieteen moottorit on vieläpä rasvattu itsekkyyden rasvalla: Kunniaa saa eniten se joka kumoaa muiden työt. Perustutkimuksessa saa varmemman leivän, mutta siihen ei liity palkintoja, kuuluisuutta ja muita vastaavia etuja, se on tältä kannalta "kunniatonta leipää".

Tiedemaailma ei tästä huolimatta ole sodassa keskenään (vaikka monet teoriat kisaavatkin keskenään): Yhteydet ovat siellä. Ja se on oikeastaan aika kaunista. Eriytyminen johtaa erilaisiin tieteenaloihin, jotka on pakotettu toimimaan yhdessä. Paineet kulkevat molempiin suuntiin. (Ja ehkä epätieteilläkin on tässä kohden oma roolinsa, "toimia yhteisenä vihollisena", joka vähentää ristiriitoja.) Tästä ei voi minusta sanoa muuta kuin verrata sitä demokratiaan:

"Demokratia on huonoin hallinnon muoto, lukuunottamatta kaikkia muita vielä huonompia hallintomalleja, joita on aika ajoin kokeiltu."
(Winston Churchill
)