Arvotäysiö

Jumalani, jumalani, miksi heität minua kananmunilla?
Eivätkö nuo dildoja ravistelevat hipit olleet tarpeeksi?

NYT -lehti on asettanut kommentointieston. Se on ainakin alustavasti väliaikainen. (Mutta saa nähdä onko mikään niin pysyvä kuin väliaikainen vero.) Kommentointistrategia on perusteltu tapakulttuurilla. "Sitten ne tekivät jotakin muuta: ne synnyttivät internetin keskustelukulttuurin. Siinä kaikki mahdollinen julkaistaan, ja sanomiselle ei ole mitään rajoja. Trollaus, fleimaus ja muut netin huonot tavat syntyivät näillä palstoilla." Eli kommentointi on ollut häijyä. Lehti on siis valinnut poliittisen korrektiuden ja kommenttisensuurin. On mielenkiintoista nähdä yhteiskunnan suojeluteema "Kun tämä kulttuuri valuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, ei tien päässä näy mitään hyvää. Siellä näkyy kaaos." Uuskonservatiivi kutsuisi tätä hyysäämiseksi.

Uuskonservatiivi sanoisi toki muutakin.

En ole tästä yllättynyt. Kaivan tästä esiin "Takkiraudan" tuoreen kirjoituksen "Sananvapaus. Nyt". Siinä kommentoidaan tätä NYT -lehden ratkaisua. Hän kontekstoi oman vapauskäsityksensä seuraavalla tavalla ; "Meille Kekkoslovakian lapsille, jotka olimme saaneet koulussa jälki-istuntoa sopimattomista mielipiteistä ja niiden liian kovaan esittämisestä ja jotka olimme tottuneet itsesensuuriin, Usenet oli todella kova juttu. Koska se oli peräisin USA:sta, siellä myös vallitsi amerikkalainen käsitys sananvapaudesta. Eli absoluutti sananvapaus. Kaikkea saa sanoa eikä siitä rangaista paitsi Rikoslain puitteissa - jos joku viitsii nostaa jutun, sananvapausrikokset kun ovat asianomistajarikoksia. Ja siitä myös ruukinmatruuna omaksui oman sananvapauskäsityksensä." Arvot tiivistyvät sen tyylisin tavoin kuin sanomalla kuin "Don't get mad - get even. Älä suutu - anna takaisin. Eli että jos joku käy kimppuusi, niin älä nosta äläkkää tai ala ulvoa saati ruikuttaa. Anna takaisin ja anna kahta kovempaa - ja tee se asiallisesti ja faktaperustein. Myös poliittisesti epäkorrektit mielipiteet olivat sallittuja - jos ne vain perusteli asiallisesti ja sitovasti."

Toisaalta on mielenkiintoista huomata miten "Takkiraudassa" ei pidetty Kemppisen ratkaisusta. Kemppinen ei ollut sensuroinut vaan julkaissut kommentit ja asettanut ne todisteeksi em. rikoslakien rikkomisesta. "Miksi hän ensin sallii siellä kovan keskustelun, ja sitten tekee rikosilmoituksen? Virittikö hän ansan keskustelijoille?" Viittaamisena on jälleen käytänne "Takkirauta on moderoitu blogi. Toisin sanoen täällä julkaistaan vain sellaiset tekstit, jotka a) eivät mene henkilökohtaisuuksiin b) eivät riko Suomen lakia ja c) eivät ole trollausta tai sellaiseksi katsottavaa kirjoittelua. Tämä siksi, että ruukinmatruuna on itse vastuussa siitä, mitä täällä julkaistaan, ja siksi sellaiset tekstit, jotka saattaisivat rikkoa kiihoituspykälää, menevät bittiroskikseen."

Ylläoleva vapauskäsitys on periaatteessa kiinnostava.

Pinnallisesti katsoen on tietenkin helppoa olla sitä mieltä että asia-argumentein keskustelu on ihanne. Moni esittääkin ihanteekseen sen, että "asiat riitelevät eivätkä ihmiset". Eli mikä tahansa mielipide saisi tulla ilmi, kunhan se perustellaan.

Itse kuitenkin käytännössä pidän tätä hyvin elitistisenä. Kun nimittäin katsoo nettikeskustelua, niin 90% tai isompikin määrä kommenteista on laaduttomia. Ja suoraan sanoen miltei yhtä suuri prosenttimäärä ihmisistä on idiootteja. (Syynä on se että fiksutkin ihmiset sortuvat joskus asiattomuuksiin mutta tampiot eivät osaa kuin perseillä.) Kommenttiestoa on tuskin tullut sen vuoksi että ei sallita asiallista maahanmuuttokritiikkiä, vaan nimenomaan sen vuoksi että suuri osa mekkaloinnista on niinmaansaaterin perustelematonta.

Ollaan tilanteessa jossa kommenttien blokkaaminen on sensuuria. Eikä heitä saa haastaa oikeuteenkaan kun "käy kemppiset". Siis jopa sillä ihan rationaalisella suuntauksella puhumattakaan siitä änkyrämmästä jengistä. (Joita kyllä löytyy käytännössä jokaisesta ideologiasuuntauksesta.) Kemppisen puolella ollessa voidaan jopa kysyä että jos teko ylittää rikoksen ja moderoija joutuu sen joka tapauksessa lukemaan, niin voidaan kysyä että onko laki sitten kaikille sama ja pitäisikö yhteiskunnan toimia sen mukaan että laki ei olisi sama kaikille?

Toki asiassa on sitten enemmän kaikkea.

"Jostain syystä" "Takkirauta" ei ole yhtä innokkaasti valittanut konservatiivien moderointilinjasta. Kun katsotaan ns. Putkosen listaa, ei nimilistaluonne ole kenties se kiinnostavin asia. (Joskin on hyvä tiedostaa että siihen liittyy vihafloodaamista...) On kentis syytä tiedostaa asia "hikipedian tyyliin" ; "Putkosen listalle päätyneet henkilöt ovat syyllistyneet kansanedustaja Olli Immosen (ps) toiminnan arvosteluun senkin jälkeen, kun poliisi totesi, ettei Immosta ole syytä epäillä rikoksesta. ”Vain rikollista toimintaa saa kritisoida, eikä keskustelua saa jatkaa asiasta, jota poliisi ei vie syyttäjälle”, ilmoitti anglosaksiseen tuomariperuukkiin sonnustautunut Putkonen". Putkonen nimittäin vaati että Immosen natsiyhteyksiä ei saa journalisti penkoa ja kertoa näkemystään niistä. (Kuvat osoittavat vähintään syvää yhteyttä vaikka niiden todistusarvo on vaikeasti arvioitavissa. Siis ei vain siinä mielessä ovatko ne todiste vaan myös siinä mielessä miksi ne eivät ole todiste.) Kun Putkonen kielsi mediaa kyselemästä Immoselta hän teki täydellisen moderointipäätöksen. Medialla ei ole lupaa kysyä ja näin ei synny edes sitä uutista jonka alle voisi kommentoida.
1: Ymmärrän että moni ihminen katsoo sanojatahoa. Heille hikipedia voi olla lähtökohtaisesti kekkilää. Näillä ihmisillä on ad hominem lähtöasetelma. Eli heille sanojan identiteetti ja vastaava vaikuttaa sisältöä enemmän. Argumenttien kannalta looginen rakenne ja premissien paikkaansapitäminen ovat tärkeämpiä kuin esimerkiksi retoriset ratkaisut. (Ilkeästi muotoiltukin totuus on totuus. Moni ei tosin erota ad hominemia herjaamisesta. Ad hominem on sitä että joku on tyhmä ja siis väärässä. Herjaus on usein epämiellyttävä totuus jossa se että toinen on perustelujen kautta ilmiselvällä ja syvällä tavalla väärässä josta voidaan sitten sanoa että on tyhmä.) Mutta mitäs minä tälle 90% välittämään. Huomenna minä olen selvä mutta he ovat yhä idiootteja.

Tässä Immoskohussa on ollut se hyvä puoli että se on nostanut esiin lausuntoja joissa puhutaan siitä miten absoluuttinen sananvapaus voi olla ns. "ajojahti". Myös se, että perussuomalainen puhuja sai buuauksia sai moitetta. Puhumattakaan siitä että kun Sipilä avasi puheen Helsingin yliopistolla hänelle huudeltiin. Sipilä oli tehnyt vaalilupauksia siitä että ei leikata, joten hän on lupauksensyöjä olipa leikkaaminen sitten miten pakollista tahansa. Tämä on hyvin perusteltu huutelu joka ei riko rikoslakia joten sille pitäisi olla tilaa. Paitsi jos konservatiivi luopuukin "Takkiraudan" ihanteista.

Vastapuoli näkee että kun vaikkapa Forssan ratkaisu torjua hätämajoitus iskee Forssan maineeseen, kyse on siitä että ensin tehdään valinta ja siihen sitten tehdään kannanotto. Ja ihmiset sitten noudattavat mielipiteenvapauttaan ja boikotoivat Forssaa. Boikotointi, kritisointi ja "harjaamisen" vaatiminen ovat ilmaistu mielipide. Samoin "punavihreässä kuplassa" elämisestä syytetty voisi sanoa että "Helsingin Sanomat" ajaa omaa linjaansa aivan samaan tapaan kuin "Sarastus". Ja siksi arvon uuskonservatiivien ei pitäisi olla pahoillaan mistään. Koska tosiasiassa Helsingin Sanomilla on valtaa vain koska moni ostaa ja lukee sitä. Se, että "Sarastus" ei myy kertoo siitä että miten moni haluaa maksaa sen sisällöstä. Eli miten lehden sisältö tukee ihmisten arvoja, on näistä samoista ihmisistä tärkeää ja kiinnostavaa. Ja miten lehti on tai ei ole hintansa arvoinen. Kuitenkin valtaero taatusti tuntuu ajojahdilta. (Olen esimerkiksi itse saanut ns. paskaa niskaan kristityiltä ja se tuntui ajojahdilta. Vaikka siinä noudatettiin ihan normaalia absoluuttista sananvapautta noiden arvon kristittyjen toimesta.)

Lehdistönvapaus kun nimenomaan on oleellinen osa julkaisunvapautta joka on osa sananvapautta. (Se on hyvin oleellinen osa modernin ajan sananvapauden käsitettä länsimaissa.) Lehti voi päättää julkaisulinjansa. Se, että minun kirjoituksiani ei suostuttaisi julkaisemaan "Sarastus -lehdessä" ei tee lehdestä sensuristista. Em. "Sarastus" -lehti ei myöskään ole sensuristinen vaikka siinä ei ole kommentointimahdollisuutta. (Katso vaikka heidän juttunsa "Nykyvasemmiston psykologiasta". Jutun jälkeen on tilaa. Joka tarjoaa tietoa mainostajista. Ja mahdollisuuden jakaa ja tykätä sivusta. Mutta ei kommentointiruutua.) Se, että jokaiselle suuntaukselle on omia lehtiä on sitä lehdistönvapautta. Tässä mielessä NYT -in syyttäminen on hieman omituista ellei enemmänkin.
1: Moderointi jossa joku lukee kommentit on kallista. Paitsi meillä hikipediassa. Mutta tiettävästi paikkaa pyörittävätkin erilaiset mielenterveydeltään ja moraaliltaan vääristyneet apinat joiden prioriteetit ovat epäterveet. Mikä toki vastaa kohtuu hyvin kirjoittajakuntaa ja jossain määrin lukijakuntaakin.
2: On muuten jokseenkin huvittavaa että Takkiraudan puolustus on vain se että hän sanoo moderoinnin olevan eri asia kuin sensuuri. Hän ei argumentoi asiaa vaan esittää vain rinnastuksen. "Ihmisen, joka ei ymmärrä, mitä eroa on moderoinnilla ja sensuurilla, ei aikuisen oikeasti pitäisi ottaa osaa nettikeskusteluun. Syystä että hän on myös kyvytön tällöin ymmärtämään, mitä eroa on asiakeskustelulla ja huutomellakalla." Rakenteelta tämä ei ole asiallista keskustelua ja argumentointia vaan horse laugh -argumentointivirhe. Se ei kerro miksi moderointi ei ole sensurointia. Se vain asenteellisesti sanoo että niissä on ero. Joka palauttaa kommentin siihen paljonpuhuttuun 90%. Ehkä osittain syynä on se että Takkirauta ei ole elänyt "Uncommon Descent" -ID -blogin tyylisen moderoinnin alla. Siellähän henkenä on juuri se että kaikki väärät mielipiteet menevät moderointiin. Ja kun itse kommentti ei ole näkyvissä voidaan esittää syytöksiä siitä että se olisi osunut johonkin kiellettyyn. Samoin moderointijonoon jättäminen kuukausien ajoiksi on keino harrastaa mielivaltaa. Tavalla jota vastaan on mahdotonta puolustautua. Sillä moderoinnissa sananvapauden loukkaus ja sensurointi voidaan aina oikeuttaa eikä väärintekijä voi puolustautua koska se kommentti ei ole koskaan ollut näkyvissä tavalla jota muu yleisö voisi arvioida luotettavasti. Tosiasiassa syynä on se, että toiset sananvapauden rajoitteet on vain määritelty "ei oikeiksi rajoitteiksi". "Kaikille vielä: Ei ole tärkeää, mitä sanot. Se on tärkeää, miten sen sanot. Pitäkää tämä mielessä. Näin vältetään sekä moderaattorin delete-nappula että leivätön pöytä." Tuolle strategialle on sellaisia nimiä kuin "poliittinen korrektius". Jos retoriikkaa on muotoiltava, se rajoittaa jonkinlaista sananvapautta. Onkin hyvä tiedostaa että tämä ei ole absoluuttista sananvapautta vaan sitä että on hyväksytty että tietyt rajoitteet ovat erittäin tärkeitä. Ihan sen takia että niiden ulkopuolella on kaaos. Huomio on varmasti ymmärettävä. Mutta se johtaa siihen että NYT -linja onkin järkevämpi kuin voisi luulla. Sananvapauden rajoitteet jotta tilanne ei muutu mellasteluksi on molemmilla tavoitteena. Keinot ovat sitten tähän erilaiset. Ja niissä kysymys on siitä että mikä nähdään eettiseksi rajoittamiseksi ja mitä ei.

Ylläoleva opettaa

Ei ole itse asiassa vaikeaa nähdä että kukaan ei kannata absoluuttista sananvapautta sanan täydessä mielessä. Jokaisella on jokin linja. Jo moderointi on sensuuria. (Itse asiassa jos moderoi kaikki kommentit pois tiukalla seulalla se näyttää samalta kuin kommentointia ei sallittaisi suoraan lainkaan. Kommenttiblokki on tavallaan vain hirvittävän tiukka moderointilinja.)

Se, miten tämä asia on sitten hoidettu eroaa vahvasti. Ei ole vaikeaa huomata että liberaali puoli on vakiintunut kannattamaan jotain Rawlsin tyylistä vapautta jossa ei ole lainkaan ristiriitaista olla suvaitsematon suvaitsemattomuudelle. Kun suvaitseva vapaus on sitä että saa olla mitä mieltä tahansa kunhan ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin ollaan tilanteessa jossa suvaitsemattomuus puuttuu toisten vapauksiin, ei niiden sensuurissa tallata mitään "samanlaista oikeutta". Tässä maailmassa korostetaan sitä että "freedom from bigotry". Se on ristiriidatonta. (Moni ei tätä tajua vaan luulee olevansa niin fiksu väittäessään liberaaleja sisäisesti ristiriitaisiksi jos vastustavat mitään. "Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" -heitto ja sen suosio demonstroi omalta osaltaan mainiosti sitä mitä aiemmin sanoin 90% ihmisten kommenteista.)

Konservatiivit ovat yleensä hyvin tiedostaneet tämän poliittisen korrektiuden luonteen. He kannattavat hyvin erilaista vapauden ajatusta. Heistä häijyydelle ja epäkunnioittavuudellekin on tilaa. (Tässä kulmassa on tosin vaikeaa ymmärtää miksi esimerkiksi perussuomalaisista on tullut nyt puolue joka valittaa siitä että media moittii heitä. Tai valittavat siitä että ihmiset ovat niin hirvittävän epäkohteliaasti loukkaamassa Immosta ja jahtaamassa tämän ärsyttäviä natsikytköksiä. Ei natsiksi kutsuminen ole laitonta, ihan sen vuoksi että natsius ei ole laitonta! Joka ilmeisesti on Putkosen määritteissä se relevantti asia.)

Itsekään en toki pidä tuosta mallista (ristiriidattomuus on vasta hyvä alku).Minun maailmaani mahtuu myös häijyys. Syynä on käsite "kaikkien arvojen uudelleenarviointi". Olen tiedostanut että nykyään valtaosa asioista ovat maailmankuvasodan keskiössä. Asiat kiinnostavat identiteetin ja niiden välisten skismojen kautta. Ja olen oppinut sen että väärä mielipide uskonnosta tulkitaan melko automaattisesti "militanttiudeksi".
1: Lisäksi olen niitä ihmisiä jotka saavat kuvauksen "Kannattaa varoa, estää nopeasti ja sanoo ilkeesti, joskin jälkimmäiseltä voi suojata se, että siitä puurolla kirjoitetusta jahkailutyylistä et ehkä tajua kuitenkaan." ja luokituksen "Todella kiukkuiset tyypit". Freedom from bigotry in my ass. And soon in your's too. Thank you!

Kuitenkaan en voi olla huomaamatta että tosiasiassa konservatiivit pahastuvat ja vaativat sensuuria melko vahvasti. Hekään eivät elä kaksoisstandardissa. Heitä kuvaa hyvinkin vahvasti se, että he vastustavat moniakin asioita. He eivät kannata oikeasti absoluuttista sananvapautta tai mielipiteenvapautta. ; Tämän ilmiön seuraaminen ei vaadi kuin kaiken "saatio" -päätteisen huomaamisen. Sananvapautta kannattavat voivat pitää homojen liikaa absoluuttista näkyvyyttä ja epäkunnioittavien kommenttien lausumista homosaationa. Samoin jos ihmiset isosti ovat aivan oman päänsä sisällä oppimansa perusteella islamilaisia puhutaan islamisaatiosta jota pidetään uhkana ja ongelmana jota vastaan pitää taistella.

Osa on tässä ihan rehdisti rehellisiä. Sanovat että kannattavat sananvapautta muualla, paitsi. He ovat minun silmissäni vähän samantapaisia kuin ne tyypit jotka ovat avomielisiä kaikelle paitsi maahanmuuttokritiikkikysymykselle. Se, että jokin on poikkeus ja "siksi eri asia" kertoo enemmän näistä ihmisistä kuin mitä he haluavat kertoa.

Konservatiivien pahastumista ei tule kuitenkaan ymmärtää samalla tavalla kuin liberaalejen asiaa. Liberaalit ovat usein utopiakeskeisiä joten heidän on varmasti tätä kautta luontevampaa seurata ideaaleja. Rawlsilaisesti sävytetyt periaatteet ovat tällöin ymmärrettävämpiä. Konservatiivit seuraavat kuitenkin asioita siten kuin kulttuuriperinne ajaa. Voidaan sanoa karkeasti että jos liberaalit haluavat ohjata yhteiskunnan toimintaa de jure -tasolta, niin konservatiivit elävät de facto -tasolla. "Näin on aina tehty" -muutosvastarintasysteemi näkyy sitten siinä että "fleimisodan veteraani" osaa kertoa miten asiat ovat aina ennenkin olleet. Jossain määrin konservatiivit elävät sitä kautta miten on eletty - ja itse asiassa tämä on aina hitusen jäljessä siitä mitä lainsäädäntö sanoo. Tämä on "terve järki" ja perusoletuksena on että faktat ovat tämän asian puolella ja tätä vastaan toimiminen on riskibisnestä ellei peräti automaattisesti typerää himphamppuhumpuukia.
1: Minun lapsuudessa selkäsauna oli de jure laitonta mutta de facto siihen suhtauduttiin sallivasti. Ja sen vuoksi asioista ei esimerkiksi kerrottu eteenpäin koska lakia pidettiin, juuri tottumuksen voimasta, kohtuuttomana. Nyt käytäntö vastaa lakia paljon vahvemmin ja moni valittaa sitä miten yhteiskunta "tunkee nenäänsä" perheiden asioihin.

Mitä kukaan ei kestä?

Jos minulta kysytään mitä kukaan ei kestä, niin ilmoitan karusti että absoluuttista sananvapautta. Tälle absoluuttiselle sananvapaudelle on henkilö johon se voidaan tiivistää. Friedrich Nietzsche. Tosiasiassa jos kannatat absoluuttista sananvapautta sinun tulisi olla nietzscheläinen. Ja jos kestät katsoa siihen kuiluun mitä on koko yhteiskunnan kattava suomi24 niin olet yli-ihminen.

Tämä on niitä asioita joita monet eivät tiedosta tai tajua. Sillä Nietzsche on eräs vähiten osattu - joskin hyvin paljon viitattu - filosofi. (Häneen viitataan väärin. Mikä demonstroi sen mitä aiemmin sanoin siitä 90% keskusteluista ja siitä hieman pienemmästä prosentista keskustelijoita.)

Moni ymmärtää aivan oikein että Niezsche on tallaaja. Hän ei keskustele vaan murskaa huonompinaan pidetyt lokaan. Hän halveeraa silloin kuin moni muu keskustelisi. Moni käsittää Nietzschen suhteen kaikkien arvojen kyseenalaistamiseen ja nihilismiin. Ja moni käsittää että Nietzsche ajoi yli-ihmisyyttä jossa ihmisiä arvotetaan eri hierarkioihin. (Jopa natsismiin asti.) Ongelma tässä on siinä että he eivät ymmärrä miten nämä kolme asiaa yhdistyvät. Ne ovat ikään kuin domeenispesifejä osia joihin viitataan eri yhteyksissä. Mutta Nietzshelle nämä kaikki ovat yksi ja sama asia. Ja jos tätä ei näe, on pakotettu väärintulkitsemaan häntä.
1: "Iloisessa tieteessä" hän puhuukin siitä miten ihanteelliset ihmiset ovat alemmilleen käsittämättömiä. Mikä on sama kuin sanoisi että "jos et tajua niin voivoi, mitäs olet paska." "Olemmeko milloinkaan valittaneet sitä, että meitä on ymmärretty väärin, luultu muuksi kuin olemme,  paneteltu, kuultu väärin eikä ole oltu kuulevinaan. Se on juuri meidän osamme... Se on meille kunniaksi; me emme kunnioittaisi itseämme kyllin, jos toivoisimme sen olevan toisin."

Nietzsche kyseenalaisti kaikki arvot. Ja tässä hän näki myös maailmankuvan osaksi. Hän vastusti esimerkiksi esi-natsistisia aikansa kansallismieli-intoilijoita ja evoluutioteoriaa. Syynä oli nimenomaan näiden molempien dionyysisyys. Ne hahmottivat ja jäsentivät maailmaa joksikin jonka vallassa yksilöt sitten ovat. Ja tämä liittyi ideaaleihin ja siihen miten asioita ja ihmisiä tuli kohdella. (Nietzschen "Ecce homo" onkin hyvin antikansallismielinen, siinä pilkataan kirjoittajan omaa synnyinmaata niin paljon että vain harva teos yltää vastaavaan. Hän sanoo siinä esimerkiksi että "Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.") Nietzsche keskittyi kaunattomaan arvottamiseen ja luomiseen. Maailmasta luodut käsitteistämiset ovat keinoja hallita massaa. Nietzschen "Hyvän ja pahan tuolla puolen" korostaa näkökulmaoppia jossa jokainen luo perspektiivinsä ja maailmansa. Hän selittää asiaa "Hyvän ja pahan tuolla puolen" kuvaten objektiivista ihmistä "Objektiivinen ihminen on todellakin kuvastin: tottunut alistumaan kaiken edessä, mikä tahtoo tulla tiedetyksi, ainoana mielihyvänään se, minkä tietäminen, heijastaminen, suo."
1: Hermann Hesse oivalsikin jotain oleellista kirjassaan "Zarahustran paluu" - joka on toki nimeään myöten viittaus herraan joka kehtasi sanoa että Jumala oli kuollut (kenties häpeään koska oli tulluut luoneeksi maailman joka mahdollisti em. tyypin viikset) - "On olemassa henki, joka ei ilmaissut itseään lauman jylinässä tai massakiihkossa; sen hengen viimeinen välittäjä oli Nietzsche." Silti on hupsua että massakäsityksissä Nietzsche on natsien rotuopin oikeuttaja. Mutta he ovatkin 90%a.

Ja voi miten maailma onkaan internetissä nietzscheläisimmillään. Siellä kyseenalaistetaan kaikki arvot. Etsiipä sitten jumalanpilkkaa tai mitä tahansa, niin sitä löytyy sieltä. Tämä johtaa echo chamber -paradoksiin jossa esimerkiksi uusateistit koetaan sekä antifeministisenä että feministisenä samanaikaisesti. Syynä on se, että internetissä moni on kovaan ääneen eri mieltä. Ja tämä alkaa todella todella todella usein tuntumaan ajojahdilta. Kuten myös näyttämään ja maistumaan ajojahdilta. Tämä on yleensä "fleimisodan" ytimessä riippumatta siitä mitä mieltä olet. Sananvapauden sortamisen sijaan tässä on nimenomaan kysymys siitä että absoluuttinen sananvapaus pitää sisällään myös luvan tulla haukutuksi. Ja tämä on oikeasti aika paljon vaadittu ihmisiltä.

Ja myös perspektiivioppi on internetissä vallassa. Onko tiedemaailma jotain mieltä ilmastonmuutoksesta? No, internetissä on siihen saatavilla denialismia. Evoluutioteorian kohdalla kreationistit valittavat siitä että tiedemaailma sortaa heitä kun ei tue heidän luomisteoriaansa. Ja tässä hoetaan maailmankuva -sanaa niin kovaa kuin vain mahdollista. Vähemmän marginaaliset konservativiitkin selittävät että liberaalit harrastavat maailmankuvallista diskauspeliä, myös asioissa joita pidetään noin karkeasti ottaen tieteellisinä faktoina.

Tämä on äärimmäisen nietzscheläistä. Kaikkien arvojen kyseenalaistamista. Ja tämä on se kuilu johon katsominen on Nietzschen tematiikassa niin keskeistä. Joka kertookin siitä miten moni on ymmärtänyt arvotyhjiön koko olemuksen väärin. Onkin syytä huomata että Nietzsche ei arvostanut "viimeisten aikojen ihmisiä" mutta arvosti yli-ihmistä. Molempiin voidaan kuitenkin heittää samaa "nihilismiä" ja "arvotyhjiötä". Onkin tarpeen tehdä kuten Kalle Haatanen joka teoksessaan "Ei voisi vähempää kiinnostaa - Kirjoituksia nihilismistä" jakaa nihilismin passiiviseen ja aktiiviseen nihilismiin.
* Passiivinen nihilismi on sitä että ei kestä lukea internettiä ja siksi jää kotiin katsomaan televisiosta kevyttä viihdettä ja raapimaan persettä.
* Aktiivinen nihilisti taas näkee kaikkien arvojen alasrepimisen, pystyy katsomaan sitä ja hyväksyy sen. Sen sijaan tässä henkilö keskittyy itse luomaan tässä ympäristössä jotain. Tähän ei tarvitse liittyä kunnioitusta tai halailua. Päin vastoin. Nietzschestä on aivan oikein kyseenalaistaa toisen esittämät faktat ja hyökätä sen jälkeen tallaamaan ihmistä.

Tässä kannatetaan absoluuttista sananvapautta joka onkin jotain jota minusta voisi kutsua "arvotäysiöksi". (Koska ihmiset ymmärtävät "arvotyhjiön" väärin. Koska he eivät ymmärrä kaikkien arvojen uudelleenarviointia ja luulevat "hyvän ja pahan tuolle puolen menemisen" ikään kuin pahan puolelle menemiseksi.) Nietzsche suhtautuukin tässä siihen että on oltava kova. On kestettävä itsekin kritiikkiä. "Hyvän ja pahan tuolla puolen" tiivistääkin "jokainen joka luo on kova." Moni käsittää tämän pelkästään lupana hakata. Mutta he eivät ymmärrä miten kovasti Nietzsche tuomitsee ressentimentin. Tosiasiassa aito kunnon yli-ihminen luo. Ja tässä prosessissa voi murskautua passiivisesti jotain ihan siksi että uuden luominen vaatii usein jonkin tuhoutumista. Arvostuserimielisyydessä joku jää jalkoihin ja jos näin käy niin sitten niin käy. Tosi luova kuulee kritiikkiä ja hänen olisi kestettävä sekin. Hakkaaminen on siis molempisuuntaista. Tämä kipinöinti on sitten sitä Nietzschen kuvaamaa "tahtoa valtaan".

No.

Ylläoleva on melko selvä demonstroija monelle asialle. Liberaalit harjoittavat poliittista korrektiutta koska he eivät kestä arvotyhjiötä/arvotäysiötä. Hymistelevä kulttuuri onkin hyvin ali-ihmismäinen joten tämä ei yllätä. Toisaalta konservatiivit vastustavat nietzscheläisiä osittain siksi että he ymmärtävät aivan oikein siitä mitä kaikkien arvojen kyseenalaistaminen tarkoittaa. Heillä on "asia joiden mukaan on toimittu". Tässä maailmassa asioita ajatellaan "jämptisti niin" tajuamatta että tässä ollaan käsittelemässä sitä että konservatiivi joutuu pitämään kiinni sekä arvoista että mekanismista. Tosi mekanismi kun johtaa objektiivisesti kohti tiettyjä asioita. Ja ollakseen perusteltu tämän tavoiteltavan asian tulisi olla eettinen tai muuten haluttava. Ei siis ihme, että sananvapautta puolustetaan jos ja vain jos se ajaa "jämptisti niin" konventioita ja jos se on niitä vastaan se on "hyysärien propagandaa" tai muuta vastaavaa jota ei pidetä mielipiteenvapauden piirissä koska se on määrittynyt propagandaksi eli mielipiteenohjaukseksi ja jotenkin erikoisesti sananvapauden vastakohdaksi. (Suostuttelu ja manipulointi nähdään toki aina vain vastapuolen asiana. Oma puoli vain esittää tosiasioita ja faktoja aina.)
1: He eivät toki osaa sitoa tätä absoluuttiseen sananvapauteen koska uuskonservatiivien kulttuuri on päättänyt käyttää tätä termiä ja irtautua haukkumaan nietzscheläisyyttä. Kun konseptien taakse ei nähdä, vaan katsotaan pelkkiä kirjoitusmuotoja sanoista, niin kaikenlaisia pieniä temppuja voi tehdä ja se menee läpi vajaaseen 90% joka on niin vajaata että on hyvä korostaa että he todella ovat se vajaa 90%

En itsekään ole kovin kummoinen yli-ihminen. Kannatan esimerkiksi ns. faktoja. Olen toki siinä mielessä Nietzscheläinen että kannatan luokitusta jossa voidaan mennä tarpeen niin vaatiessa herjaamisen ja solvaamisen tasolle. (Osa ihmisistä kokee tarpeelliseksi erottaa herjaamisen ja solvaamisen. He miettivät vanhaan malliin tavalla jossa on aivan eri asia sanoa epäkohteliaita asioita kuin sanoa toisista syytöksiä joissa tämän väitetään rikkoneen lakia.) Oma tapani onkin se, että "asioista debatoidaan mutta vain ihmisten kanssa voi riidellä".
1: Asiat mitään riitele ; ne ovat abstraktioita jumaliste sentään, ettekö te tampiot saa noin arkista ja helppoa asiaa päähänne, pitääkö se ikään kuin erikseen vittu opettaa että ääliö hiffaa? Mitä seuraavaksi? Pitääkö tulla sitomaan kengännauhat ja pyyhkimään peppu kakkaamisen jälkeen?

Toisin sanoen jos ihminen tekee huonoa argumentointia hän on idiootti ja tämä on aivan asiallista paljastaa hänelle. Samoin jos hän käyttäytyy ääliömäisesti tämä voidaan mainita. (Minulla onkin itse asiassa tarkkoja luokituksia. Esimerkiksi kusipääksi tulkitsen jos ihminen oikeuttaa huonon käytöksen jonkin ideologisen tai muun asian kustannuksella. Hän siis tietää tekevänsä ikävästi. Paskapää taas on olemukseltaan vihjeettömällä tavalla paska. Häntä tuskin edes saadaan katumaan. Vertauksesta voi tuskin tehdä kovin valtavaa kusen ja paskan metafysiikan analyysiä kuitenkaan.)

Olen enemmänkin ihminen joka tunnustaa olevansa kokonainen. Ja että tämä tarkoittaa sitä että "ihminen on pohjimmiltaan kaikkea". Jos ihminen pitää tiivistää vertaukseen, se on vertaus jossa "ihminen on kuin kananpaska. Toiselta puolelta musta ja toiselta valkea. Ja kokonaan paskaa." Inspiraatiota tähän tulee Montaignelta joka korosti sitä miten teeskentelevää hienostoälymystö usein on. Ja miten he teeskentelevät kuin he eivät kävisi paskalla ja pierisi. ; Vaikka pyrinkin panostamaan argumentteihin - jos ei muuten niin siksi koska minulla pilkka oikeutetaan siten että ensin perustellaan jotain jota kautta se pilkka on ikään kuin epämieluisa johtopäätös - niin olisi teeskentelyä väittää että mikään tunnerekisteri ei menisi raivon puolelle koskaan. (En pidä tunnetta ja järkeä jonain joista voisi saada vain toisen. Itse asiassa jos väittää että on vain kliinisen järkevä niin on mitä todennäköisemmin teeskentelijä. Tai sitten muuten vaan niin pihalla että kuuluu siihen paljonpuhuttuun hieman alle 90%.)

Olen liian objektiivinen ja kaunainen ollakseni yli-ihminen. Siksi minulla onkin sensuurimenettely "anonyyminkielto". Vittuilen omalla nimelläni ja vaadin muiltakin vähintään pseudonyymiä. Tämä kun sitoo yksilön vastuuseen sanomisistaan. Tässä on sävynä eksistentialistinen vastuun ja vapauden samuus. Jossa on hieman herooisiakin sävyjä. En esimerkiksi pidä jumalanpilkkalainsäädännöstä. Mutta oma suhteeni ei ole se, että jos laki tuomitsee minut jumalanpilkasta että se olisi tuomarin vika. Laki on sama kaikille. Itse asiassa voin ladata paljon enemmän merkitystä ja sankaruutta jumalanpilkkaamiseen kun se on laitonta. Lain kohtuutomuuden paras demonstraatio olisikin se, että ihminen joutuisi linnaan niinkin pikkumaisesta syystä. Se on inhottavaa ja iljettävää. Ja siksi sille alistuva muuttuukin sankariksi. Ja näin käy siitä huolimatta että jumalanpilkkalainsäädäntö pitäisi muuttaa ja perua. Tässä asenteessa Immosmainen kellariin meneminen ja se, että häntä jopa tiedotustilaisuudessa suojellaan kysymyksiltä on äärimmäisen vieras. Vain sankarin negaatio toimii kuten Immonen ja Putkonen. Etenkin jos reagointi Immoseen on ollut yliampuvaa.
1: En jarruta sanomisiani juurikaan, mutta se mitä minusta voidaan sanoa on se, että moitteen ääressä korostan että miltei mikä tahansa on ymmärrettävä reaktio asiaan. Kun sanon jotain se vaikuttaa siihen miten minut koetaan ja mihin minut lokeroidaan. Joudun kantamaan vastuuni vapaudestani monesti ja saan huutia verbaalisesti. Koska minulla on sananvapaus ja kriitikoillani on sananvapaus voin ylipäätään joutua tähän tilanteeseen.

Bannin idiootteja. Koska he ovat usein essentiaalisesti tyhmiä ja kyvyttömiä tai haluttomia muuttumaan. He ovat 90%. He saavat floodata typeryyksiään ties minne paikkoihin internetissä. Ja joskus menen katsomaan tätä arvotäysiökuilua. Ja kuilu katsoo takaisin. Siksi minusta onkin tullut osa-aika trolli. Joka on peräti ylpeä trollaamisestaan.
1: Örkiksi en sentään suostu. Eli sellaiseksi joka ärsyttää tyyppejä tarkoituksenani juuri se että nämä ylilöisivät ja joutuisivat vaikka vankilaan lain edessä rikollista tehtyään. Koska olen kuitenkin rippusen nietzscheläinen. Pyrin tässä mielessä olemaan kova, raivoisan häijy mutta sinnikäs ja pilkankestävä. Sellainen joka ei "toimi järkevästi" saadessaan kreationisteilta tappouhkauksen. Nykykonservatiivi tosiaan voisi varoa ja lopettaa - koska laumasieluisuus ja pelkurimaisuus ja erimielisten mielenilmausten kohuilun alla kellariinmeno jotenkin oleellisesti liittyvät yhteen -  ja kutsua tätä "järkevyydeksi". Ja ajatella että vastapuoli olisi samanlainen, luoda tästä projektiona fatwakateus -teorian. Itse olisin kenties kyllästynyt kreationismiin. Mutta kun uhkaillaan niin onhan siinä sitten jotain innostavaa kaikkien arvojen uudelleenarvioinnin paikkaa. Minä kestän, huudan vaan takaisin. Kirjoitan sellaista informaatioteoreettista purkua että kreationistilla menee sormi suuhun, toinen perseeseen ja välistä sormet vaihtavat paikkaa. Jos ei muuten niin siksi että kreationisteilla on varmasti samoja vaikeuksia kuin minullakin. Vaikeuksia tiedostaa kummassa päässä on suu ja kummassa on perse. Paskaa kun tulee molemmista. Kiitos.

Opetus intuitiivisten ajatusten hedelmällisyydestä

Tieteen kehitystä katsotaan usein perinteiden kautta. Tässä kiinnekohta on kuitenkin enemmän jatkuvuuden ja epäjatkuvuuden tarkastelussa. Eli siinä, miten ideat ovat muuntuneet jonkin perinteen mukana. Asiaan on hyvä ottaa hitusen erilainen näkökulma. Tieteenhistoriallisen näkökulman sijasta voidaan ottaa vaikkapa jonkinlainen ajatus primitiivisistä malleista. Tällöin saadaan jotain jossa voidaan yhdistää antropologia ja tieteenfilosofia.

Yksi tapa soveltaa tämäntyyppistä ajattelua löytyy Mary B. Hessen ajattelusta. Hän on tieteenfilosofi, joka on keskittynyt erityisesti analogisten päätelmien tarkkailuun. Hänen tässä kohdalla mielenkiintoinen huomionsa on kuitenkin enemmänkin antropologinen siinä mielessä, että se ei katso eri perinteitä jatkumoina, vaan ikään kuin katsoo erilaisten näkemysten varhaisvaiheita. Analogioiden hallinta on tässä kohden tärkeää, sillä sattuneesta syystä nämä mallit ovat rakenteeltaan analogisia. Hesse jaottelee tätä vielä tarkemmin. Hänen huomioidensa mukaan varhaisille selitysmalleille on oikeastaan vain muutama perusmalli:
1: Biologiseen elämään rinnastaminen (organism), eli analogia joka vertaa tapahtumaa elollisen kasvun ja syntymän teemoin. Näin esimerkiksi universumi voidaan nähdä kehittyvänä tietoisena ja kasvavana.
2: Vetovoiman lain (attraction) kautta, jossa katsotaan asioita samanlaisuuden ja vastakohtien kautta. Tätä mallia edustaa vaikkapa ajatus siitä että sairaus paranee jollain joka tuottaa samaa oiretta, mutta laimennettuna. Tai että sairaus paranee jos kasvin jokin muoto vastaa parannettavan elimen muotoa. Tai jossa asioiden taakse nähdään teleologisia malleja joissa on käytössä houkutuksen ja rakkauden tai vetovoiman metafora.
3: Puheen metafora (speech), jossa ihmisen käyttämän kielen ja tapahtuman välillä nähdään yhteys. Tämä näkyy sanamaagisissa yhteyksissä. Ja vaikkapa siinä että kristinuskossa nähdään että maailma syntyy sanomisen kautta.
4: Taitajan analogia (artificier). Tämä on erilaisissa Jumalaselityksissä hyvinkin voimakkaassa roolissa. Samoin erilaisten satujen ja eläintarinoiden selitykset joissa jonkun tietäjän teko vaikka synnyttää leopardin pilkut ovat juuri tämänlaisia jopa silloin kun tekijä ei ole suoraan jumalallinen. Maagin ja taikurin temetiikka nousee väistämättä esiin monessakin kulttuurissa. ; Pienemmässä määrin tämä näkyy siinä miten taivaankappaleita liitetään antropomorfistisesti jumaliin.

Tästä on helppoa huomata, että tosiasiassa valtaosa moderneistakin pseudotieteistä ovat itse asiassa Hessen mallin mukaisia. Toki niissä tupataan koristelemaan asioita. Esimerkiksi vetovoiman laki voidaan selittää värähtelymetaforan välittämänä. Ja puheen sijasta voidaan ottaa koodausnäkökulma ja saadaan kreationistinen pakkomielle informaatio -sanan yliviljelystä nimenomaan termin ei-tieteeseen-vakiintuneen tavoin.

Tämä on kuitenkin rehellisesti ottaen eri asia kuin sanoa että nämä olisivat väärässä. On itse asiassa aikamoista egoilua vain olettaa että tieto vain paranee ajan mittaan. Kenties näin ei olekaan. Itse asiassa moni pseudotieteilijä nojaa perinteeseen. Tuhansia vuosia vanha tieto on arvokasta koska se on ikään kuin ikuisempaa kuin joku Einsteinin suhteellisuusteoria, jolle voidaan lykätä ikä muutaman hassun sukupolven päähän. Ja tiede vieläpä tutkii koko ajan ja opimme että parastakin tämän hetken teoriaa uhkaa koko ajan ovelan ihmisen keksimä kumoustuho. Paradogmanmuutos on jotain joka opetetaan tieteestä ennen kuin opetetaan miksi tieteeseen ylipäätään tulisi luottaa. Tämä tietysti johtaa ajatteluun jossa ikuisuus tuntuu paljon paremmalta kuin tuollainen lyhytaikainen tieto.

Kuitenkin tässä on jännittävä huomio. Modernit tieteet ovat hyvinkin epäintuitiivisia. Jos teoria korvaa vanhan, se on yleensä vielä epäintuitiivisempi kuin se vanha. Itse asiassa muutos vanhan mytologian ja ensimmäisen kosmologian välillä on häilyvä. Mutta se näkyy asenteessa ; Mytologia levitetään valmiina tietona kun taas kosmologia on loogisen argumentaation - ja myöhemmin empiirisen koettelu-vahvistus-kumoamisprosessin - piirissä koeteltavana. Mytologia voi olla työlästä, mutta se vaatii opettelua ja muistamista, joka pohjimmiltaan on sitä että opetellaan knoppeja ja käsitellään niitä emootioilla. Kosmologia vaatii ymmärtämistä jossa knopit eivät enää ole niin kovaa ydintä verrattuna teorioiden välisten suhteiden ja niiden koetteluluonteen ymmärtämiseen.

Trendi on oikestaan jotain joka johtuu enemmänkin siitä että intuitiiviset mallit ovat helppoja keksiä. Vaikeampien mallien kehittely on vaikeampaa ja siksi on ihan ymmärrettävää miksi niitä ei keksitä ensin. Ja kun aluksi kaikki mallit ovat intuitiivisesti helppoja, jokainen korvautuminen muuttaa suuntaa kohti epäintuitiivisempaa. Itse asiassa onkin tavallaan väärin vain sanoa että jokin teoria on "väärin koska se on primitiivinen". Primitiivisyys on irrelevanttia. Koeteltavuus ja totuudenvastaavuus sen sijaan ovat relevantteja.

Tämä on hyvä muistaa, koska nykyään ei ole järkevää olla positivisti. Heillä ongelmana oli se, että he elivät kytköksestä jossa on liian vahva yhteys pelkkään havaintomaailmaan. Esimerkiksi Duhem ja Quine edustavatkin terveempää empirismiä, jossa ei hyväksytä positivistista metafysiikattomuuden pakkopaitaa. Quine esimerkiksi kytki erottelun jossa analyyttinen ja synteettinen erotettiin vääräksi ; Useinhan "skientismiä" moititaan nykyäänkin kuin nämä olisivat eri asia. Syynä on se, että positivismin perinne oli vahva, ja sen argumentit ovat tuttuja. Kuitenkin tämä etäännyttää argumentoijan lokeroimaan esimerkiksi Quinelaisen empirismin positivistien laariin. Ihan sen takia että kaikki empirismi näyttää heidän silmiinsä positivismilta. Tämä on ymmärretävää.

Quine korosti että tosiasiassa fysikaaliset kuvaukset ovat myyttejä. Ne ovat samalla tavalla myyttejä kuin Homeroksen jumala-analogiat aikanaan. (Jotka olivat äärimmäisen Hessen primitiivisten mallien kaltaisia.) Ero on ainoastaan laadussa. Siksi Jumalaselityksiä ei voida lähtökohtaisesti vain torpata pois tieteenteosta. Mutta kuitenkin tietoa ja parantumista selvästi myös tapahtuu. Ero on kuitenkin enemmän asteittaista kuin jotain binäärisellä "kyllä-ei" / "totta-epätotta" -asteikolla. Näin esimerkiksi voidaan päätyä lausumaan joka esittää, että "Malli joka sanoi maan olevan litteä oli väärä. Malli joka sanoi maan olevan pyöreä oli väärä. Koska nykytiedon mukaan maa on navoiltaan litistynyt pyörylä. Mutta se, joka sanoo että se joka sanoi että maa on pyöreä olisi yhtä väärässä kuin se joka sanoi että maa on litteä, on kaikista eniten väärässä."

Itse tosin olen seurannut sen verran aikaani, että olen ottanut huomioita monelta sellaiselta filosofilta jotka korostavat sitä että teorian hedelmällisyys on yksi sen menestyksen mittareista. Toki tämä näkyy jo paradigmaopissa, mutta osissa malleissa hedelmällisyyden tematiikkaa korostetaan vielä tätäkin enemmän. Ne ovat enemmän kuin oire teorian hyvyydestä, ne ovat se piirre joka tekee teoriasta hyvän. Näissä korostetaan sitä että huono teoria ei tee uutta tutkimusta koska se keskittyy peittämään teoriansa ristiriitaisuuksia erilaisin ad hoc -oletuksin ja sen vuoksi niistä tulee epämääräisiä. Niistä kirjoitetaan paikkausartikkeleja ja selityskiemurteluja joissa selitetään miten muiden tulokset voidaan kaikesta huolimatta sovittaa omaan malliin enemmän kuin tehdään uuttalöytävää tutkimusta.

Ja tämä on tärkeä muistaa. Sillä kun sitä kohtaa pseudotieteilijän, on hyvä aivan oikeasti huomata että jos teoria on primitiivinen, se kuuluu teoriajoukkoon jonka parissa on puuhasteltu paljon. Jos ne eivät ole jo nousseet kehitykseen ja saaneet valtatilaa tieteessä, syynä on teoriajoukon hedelmällisyyden puute. Se on ennuste siitä että tämä uusikaan teoria tuskin on mitenkään erityisen toimiva.

Toki tämä on mahdollista, mutta ollakseen kiinnostava, sen pitäisi kyetä jotenkin osoittamaan miten se olisi erityislaatuisen hyvä verrattuna kaikkiin muihin vastaaviin primitiivisiin intuitionmukaisiin malleihin joita on vuosituhansien ajan putkahtanut fiksujenkin ihmisten mieliin ja jotka eivät silti ole saaneet valtaa tutkivassa tieteessä. Näin tiettyjä malleja voidaan aivan oikeasti määrittää lähtökohdiltaan epäilyttäviksi. Ei siksi että paranormaali, yliluonnollinen tai muu vastaava olisi lähtokohtaisesti ja apriorisesti torjuttava ja jotenkin maailmankuvallisesti väärä. Vaan sen takia että niitä niistä tuttuja teemoja on jo tutkittu vuosituhansia, ja ne ovat paljastuneet aina kupliksi ja tyhjiksi lupauksiksi.

Jokainen uusi lupaus onkin vähän kuin joku Nigerialaiskirje. Niitä tulvii sähköpostiin, ja torjumme ne suoralta kädeltä. Emmekä tee tätä siksi että kiistäisimme rikkaiden apua tarvitsevien nigerialaisten olemassaolon suoralta kädeltä. Vaan siksi että tosiasiassa ihmiskunnalla on runsaasti kokemustietoa kyseisen kirjeryhmän takana olevista voimista. Kenties sitä joskus torppaa aivan oikean rikastumiskirjeen. Mutta niitä huijauksia on niin paljon että voiton odotusarvo on silti negatiivinen. Vastaamalla saa ehkä sen yhden osuman, mutta häviää enemmän matkalla.

Miksi uskonnollinen kieli on siansaksaa?

Otsikkoteksti voi ensilukemalta tuntua ilkeältä.

Mutta se itse asiassa on tosiasia, jonka myöntävät kaikki. Uskonnot käyttävät mielikuvia, tarinoita. Uskonnollisessa käytössä on aina runsaasti symboleita ja vertauksia. Monia asioita jotka ovat luonteeltaan erittäin tulkinnanvaraisia.

Teologian harjoittamista ei voida koetella kovin järkevästi : Sen vuoksi että relaatiota oikean tulkinnan kohdalla ei voida tehdä. Ei esimerkiksi voida kokeilla ja tehdä erilaisien tulkintojen mukaan ja sitten katsoa ketkä pelastuvat. Tietoa tästä ei ole saatavilla, joten se mitä jää jäljelle on tulkinta. Siksi ei ole ihme, että sen käytössä on erilaisia "sanaleikkejä". Tähän on kaksi selitystapaa.

Kiltti tapa:

Kielenkäytön sekavuudelle on siitä että se käsittelee ihmisen sisäistä maailmaa. Kieli taas on rakentunut käsittelemään ulkoista todellisuutta (Kyky sanoa jaettavasti "Iik, tuolla puskassa on leijona!" on kiistämättä hyödyllinen taito.) Kun kieli käsittelee ensisijaisesti arkista ja nähtävää joudutaan kokemuksia kuvaamaan symbolisesti, arkitodellisuuteen yhdistettyjen analogioiden kautta.

Ihmisten normaalikielessä abstrakteinta on tunnemaailma. Ja tunteetkaan eivät riitä ja jotain arkikokemuksen ulkopuolista käsitellään: "Jumala on rakkaus" on lauseena vertaus arkikokemukseen, ja ihmisen omiin kokemuksiin ja tätä kautta rakennettavaan samastumiseen. (Joskaan ei puskassa olevaan leijonaan. Mutta siitäkin on hyötyä. Samastumisen kautta tietyt lauseet voivat auttaa vaikka lisääntymispuuhissa.)

Ja koska Jumalaa ei osata eristää hiukkaskiihdyttimessä, tämän ilmiön luonteen luonnontieteellinen koettelu on "jäänyt pois".

Siksi kiltti ja ystävällinen reagointitapa siihen että uskonto on siansaksaa on reagointi siihen että se on "runollista", ja tätä kautta parhaimmillaan hyvinkin elähdyttävää. Tässä uskonto on siis "parhaimmillaan erinomaista taidetta".

Ilkeämpi tapa.

Paul Hesse ja moni muu ovat astetta jyrkempiä. Heistä uskonnollisen symboliikan tarkoitus on jakaa: Uskon ymmärtäminen vaatii ryhmään kuulumisen ja sitoutumisen, ja keskeistä onkin se että erotetaan "me" ja "muut". Ja saadaan estettyä vertaileva kriittinen ajatuksenvaihto näiden välillä. Ulospäin on siksi mahdollista vain julistussuhde. Kenties tätä ei ole tehty tarkoituksella, mutta muunlaiset uskonnot eivät ole pysyneet kasassa, ja hajonnut instituutio ei ole instituutio. Emme näe muunlaisia koska ne ovat tuhoutuneet.
1: Symbolit ovat tärkeitä koska uskovaisille opin pitää olla "tyhmimmän mukaan", eli niiden täytyy olla niin yksinkertaisia että ihmisen tyhmyys ei estä häntä kuulumasta joukkoon. Kuitenkin kielen tulisi olla ulkopuoliselle käsittämätöntä. Symboli toimii koska se on samanaikaisesti sisäpiirille yksinkertainen analogian lähde, muistisääntö, joka auttaa pääsemään sisälle kuvioihin. Ulkopuoliselle symbolin merkitys taas on vieras ja he eivät tätä kautta pääse sisälle systeemiin. (Systeemi on siksi olennaisesti sama kuin keskiaikaisen miekkailun merkeversejen rooli.)
2: Rituaalien avulla tehdään vahvistamista, jolla uskontoon vihkiytetään. Rituaalin toistaminen ja osallistuminen muuttaa ihmisen asennoitumista. Niiden tarkoituksena on vahvistaa kyseenalaistamatonta hyväksyntää: Symbolien epämääräisyys takaa kritiikin vaikeuden ja toisaalta niihin liittyy tunnesidos, joka auttaa vahvistamaan tunnetta siitä että tunne siitä miten "sisäpuoli ja hyvä" ja "ulkopuoli ja paha" syntyy. Tätä kautta uskonnosta tulee etiikanharjoittamista, ja ne peräti rinnastetaan "uskovien sisäpiirissä" niin vahvasti että ilman ensimmäistä ei ole jälkimmäistä.
3: Monimutkaiset opinrakentamiset ovat elitismiä. Ne tekevät ylempiarvoisiksi. Niiden kautta pyritään myös luomaan laaja ja systemaattinen oppi, jota voidaan siirtää. Tämä tapahtuu yleensä vasta kun uskonto on niin laaja, että sen systematisoinnille on tarvetta. Pienemmissä uskonnoissahan on erilaisia yksityistoimijoita. Järjestelmällinen uskonto taas rakentuu sille ajatukselle että ihminen voi mennä mihin tahansa instituutioon ja saada samankaltaista palvelua. Että ei tarvitse mennä juuri tietyn papin luokse. Mitä monimutkaisempi rakennelma on, sitä enemmän uskon johtajisto erottautuu. Tavallista uskovaa ja arjen uskonharjoittamista nämä rakennelmat eivät kosketa. Toistaalta tämäkin on eriyttävä menetelmä, koska nyt kuka tahansa ei voi kritisoida uskontoa. Jos kritisoiminen ja ymmärtäminen vaatii 10 vuoden opiskelua, ei uskonto enää helposti kohtaa "vakavaa kritiikkiä": Jos joku vaikka tekeekin sen ihmeteon että opettelee opin ja löytää siitä vakaviakin puutteita ja virheitä, tämän ääneenlausuminen ei välity riviuskovalle vaan jää eliitin sisäiseksi jutteluksi.