Marian suruista ja Fioren miekosta

Laitoin vähäksi aikaa facebookprofiilikuvaksi oheisen. Se on yksityiskohta lasimaalauksesta 1500 -luvulta. Ja se liittyy Mater dolorosa -symboliikkaan. Neitsyt Marian kärsimyksiä kuvatessa vakiintunut symboli on kuvata suruja seitsemällä miekalla. Ne symbolisoivat sitä että Maria kesti Betlehemin lastenmurhan, paon Egyptiin, 12 -vuotiaana saarnaamaan intoutuneen Jeesuksen etsintä, ristinsaatto, Jeesuksen ristiinnaulitseminen, Jeesuksen ristiltäotto ja Jeesuksen hautaaminen. (Jostain syystä listalla ei ollut "maineenmenetys kun enkeli kyseenalaistui maineen mutta ei kuitenkaan vienyt viattomuutta".) 7 on tärkeä luku myös numerologiassa.

Toisaalta seitsemän miekkaa on minun kohdallani vakiintunut hieman toisenlaiseen yhteyteen. Fiore dei Liberin kuvaamaan seitsemään miekkaan. Se on hyvin tärkeä osa. Siinä kuvataan tyylin perushyökkäyslinjat. Ja tätä kautta luodaan määritelmät termeille jota Fiore käyttää teoksessaan myöhemmin. Se on hyvin tärkeä. Ja tässä hyökkäyslinjoja on seitsemän. Ne eivät ole samat kuin lasimaalauksessa mutta niiden lukumäärä on sama. Nautin yhteensattumasta.

Uskon että kyseinen yhteys on sattumaa. HROARRissa tosin muistutetaan siitä että monissa manuaaleissa yhteensattumat symboliikkaan eivät ole lainkaan yhteensattumia. Keskiajalla ja etenkin renessanssiaikana astrologiset ja alkeemiset symbolit olivat merkityksellisiä ja siksi niitä käytettiin myös teoksissa.

Otin kuvan tietenkin sitä kautta että juuri tuossa valitsemassani kuvassa Maria on melkoisen androgyyni ellei peräti miehekäs. Näin ollen voin ottaa sen sellaisenaan profiiliini. Se kuvastaa joitain vahvoja mutta synkeitä puolia itsessäni. Olisin toki voinut valita jotain muutakin.

eksperimentialismin portaat (tai kehä)

Kun nykyisin keskustellaan monenlaisista aiheista, melkoinen osa maailmankuvallisista eroista ja näkemyseroista johtuu siitä miten perustelu nousee sosiaalisesta loogiseksi ja lopulta empiristiseksi. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että yleensä nämä jakautuvat kolmeen tasoon, jotka heijastelevat yleensä osallistujien osaamistasoa. (Liika tiukkaa yleistystä tästä ei voi tehdä. Se on sellainen nyrkkisääntö. Ja tosiasiassa maailmassa on esimerkiksi aivan ensiluokkaisia rationalisteja.)

Ensimmäinen kina koskee instituutioita ja keskustelijoita. Matalimman tason keskuksessa on luottamus. Kysymys redusoituu auktoriteetiksi. Tässä havainto, tieto ja henkilökohtainen henkinäky ovat usein samanarvoisia. Niitä arvioidaan vain sen mukaan nähdäänkö viestin kertoja luotettavana vai ei. Tämä ei yleensä johda mihinkään. Jos sinut tulkitaan väärämieliseksi vaikka siksi että sinulla on väärä mielipide, oelt kehässä josta ei ole ylös nousemista. Tämän yllä on argumentatiivinen taso.

Toinen taso koskee sitä puhutaanko "yksityisestä yleiseen" ja "yleisestä yksityiseen" -tasosta. Vai puhutaanko induktiosta ja deduktiosta. Tässä konseptit yleensä lähinnä sekoitetaan toisiinsa sen sijaan että tunnistettaisiin joku "auktoriteetti". Näkemyserojen suhde voi vaikuttaa läheiseltä, mutta tosiasiassa eroja on olemassa.
1: Induktio on usein päättelyä yksityisten tapahtumien joukosta yleiseen pääsääntöön, mutta jos otan huomion siitä, että kaikki tähän asti näkemäni joutsenet ovat olleet valkoisia ja päättelen tästä että seuraava yksittäinen joutsenkin on valkoinen, teen päättelyn yleisestä yksityiseen induktiolla.
2: Deduktiossakin voidaan päätellä yksityisestä yleiseen. Jos päättelen siitä että Venäjä on Suomeen nähden idässä, että Venäjällä oleva paikka nimeltä Pietari, Petroskoi ja kaikki muut Venäjän paikkakunnat ovat myös idässä, teen päätelmiä deduktiivisesti mutta yksittäisestä yleiseen.

Ero on ollut oleellinen Francis Baconin ajoista lähtien. Hän jakoi maailman selventäviin yleistyksiin, jotka voivat olla ampliative (laajentavia) tai explicative (selkeyttäviä). Deduktio selkiytti kun taas induktio laajensi. Baconin aikana induktio ei vielä tarkoittanut aivan samaa kuin nykyään. Siinä yleiset lait enemmänkin johtivat yksittäisiin innovaatioihin. ~ Erot näiden välillä johtavat joskus hankalasti huomattaviin virheisiin ; Aivan kouluttamattomat ihmisiet ovat yllättävän tottuneita käyttämään induktiota oikein, mutta vain kun puhutaan yksittäisestä yleiseen. Erilaiset perustelukeinot ovat siis jossain määrin hanskassa - mikä on ilahduttavaa ja sen mainitseminen tässä blogissa lienee yllätys monelle.

Kolmas ero on erikoinen. Siinä nimittäin irrotaan klassisesta perustelusta ja tilalle tulee metodologia. Bacon toki jo aloitti tämän erkanemisen tien. Hän hylkäsi puhtaan deduktion. Syllogistiset dispusitiosäännöt saivat häneltä kenkää. Induktiivinen logiikka laajensi päättelysääntöjä hyvin uudenlaisella systeemillä. ; Tämä hyppykin on useille vaikea. Moni ymmärtää induktiivisen ja deduktiivisen eron ja hyväksyy vain deduktion. Mutta tämä on nähdäkseni lähinnä "puoliporras". Enkä panosta tähän kokoaskeleen vertaa jo siksikin, että olen varsin kattavasti seulonut tämän väliportaan eroja.

Ero metodologian ja rationalismin välillä voidaan jossain määrin tiivistää Hobbesiin. Hobbes eli tärkeässä murrosvaiheessa. Hän itse asiassa suhtautui melko nuivasti empiiriseen perustelemiseen, mutta hänen ajatuksillaan on ollut valtava panos sen edistämisessä. Hänelle merkittävää oli se, että geometria oli puhdasta tiedettä. Syynä oli se, että sen aksioomien varmuus oli hänestä erinomaisen hyvin ihmisten tiedossa. Siksi Hobbesin tieteenteko oli vielä varsin rationalismin - nojatuolifilosofointinakin tehtävän päättelysuoriteryppäitten tuottamisen - sävyttämää ; Hobbesista hyvä tiede redusoitui geometriaan jollakin tavalla.

Hän kuitenkin tunnusti että geometriaa ei vain voinut siirtää kaikkeen. Siksi hän huomautti että luonnontieteellinen prosessi eteni ex hypothesis. Tämä oli mullistava ajatus, sillä se itse asiassa erottelee klassisen absoluuttisen virheettömän totuuden vähemmän absoluuttisesta tiedosta joka onkin vain "hyvin perusteltu uskomus". Hobbes korosti että tutkijan on osattava käyttää analyysiä (induktio) ja synteesiä (deduktio) enemmän apuvälineenä kuin jonain Totuuden löytämisenä, ja että tämä prosessi piti altistaa todistamiselle. Tätä kautta hän ei pitänyt sitä pelkästään prurentiaa eläinten ja ihmisten harrastamaa elämänkokemuksen kartuttamista. Vaan se oli osana sapientiaa, todistavaa viisautta tuottavaa tiedettä yhdessä matematiikan ja puhtaan geometrian kanssa.

Hobbesin aikana (1600 -luvulla) Lontoon kuninkaallinen seura oli alkutaipaleella ja tässä murroskaudella siihen kohdistui rankkaa epäilyä. Erikoista on että tämä epäily voidaan nähdä eräänlaisena NoMa -periaatteen kaltaisen uskon ja tieteen erottamisen syynä. (Ja tämän erottelun tuomat seuraukset pulppuavat tavallaan nykyäänkin, vaikka Thamesissa on virrannut melkoisesti vettä noista ajoista.) Hobbes oli nimittäin ateisti. Siksi monelle tuli tarve puolustaa kirkon metafysiikkaa. Siihen aikaan myös alkemia toi oman soppansa peliin ; Eksperimentalistit olivat tässä suhteessa varsin kokeilevia ja sallivia siihen aikaan, ja koska luonnontieteen tietoteoreettinen perusta oli vasta aivan muotoutumassa, ei niiden välille edes nähty suurta filosofista eroa.
1: Mikä on hyvä, koska toimimaton kullanrakennus teorioista kertoo empiirisesti että ne ovat olleet väärässä. Sitä ei ole siis jätetty tutkimatta a priorisista syistä, vaan se on epäonnistunut yrityksissään a posteriorisesti. Joka on melko oleellista.

Anglikaanikonservatiivit olivat varsin vihaisia Hobbesille. Tämä saatiin laannutettua sillä, että anglikaanit tekivät piispantarkastuksia monarkistien yliopistoissa. Ja metafysiikka sysättiin valtionkirkolle. Näin Hobbes joutui luopumaan tärkeänä pitämästään metafyysisten kysymysten setvimisestä. Mutta hän sai tilaa tutkia. Onkin erikoista että tälläinen varsin käytännöllis-poliittisin syin rakentunut järjestelmä on sittemmin napattu moneen paikkaan ikään kuin normatiiviseksi ohjeeksi miten asiat ovat. Esimerkiksi jako luonnollinen-yliluonnollinen on monissa myöhemmissä tieteenfilosofioissa varsin keinotekoinen.
1: Esimerkiksi itse Quinelaisena holistina edustan näkemystä jossa tieto on kokonaisuutena arvioitava kokonaisuus ; Palaset sopivat yhteen tai eivät sovi. Ja ne ovat selitysvoimaisia tai eivät ole. Ihminen ei voi nousta oman ymmärryksensä yläpuolelle lainaamaan Jumalallista viisautta - ainakaan tavalla josta hän voisi tietää että hän on onnistunut tässä suoritteessa - ja esimerkiksi Jumalaselitys ei ole lähtökohtaisesti sen omituisempi, kielletympi tai tutkimattomissa olevampi kuin mikään muukaan kysymys. Tämä lähestymistapa tietysti vaatii generalistia, tämä tiedoksi niille jotka ovat väsyneet siihen että blogini pomppii aiheesta toiseen ja joista on perin vittumaista että aloitan jostain aiheesta ja venytän tästä ideoita jotka sitten valuvat johonkin.

Kenties tähän voisikin laittaa vielä yhden portaan. Sen, että onko tabujärjestelmien asettelu oikeasti osa järkevää keskustelua vai ei. Että onko metodiikan yllä jokin poliittis-käytännöllis-Jumalallinen viisaustaso joka vain näyttää redusoituvan kysymykseksi luottamuksesta ja arvovallasta ja statuksesta. Siihen asti kaikki menee tietysti kivasti kehää. Eikä se nyt varsinaisesti niin haittaa. Kunhan meno on hauskaa eikä pelota (liikaa).

Taistelun piirissä.

Keskiaikaisia kamppailumanuaaleja lähestyttäessä on luontevaa lähestyä taistelun kautta. Se on tietysti sen pääaihekin. Esimerkiksi "I.33" sisältää taisteluohjeita ja vain yhdenlaiseen aseeseen. - Ja aiheeseen liittyvät kuriositeetitkin ovat jollakin tavalla liitoksissa kamppailutoimintaan ; Esimerkiksi "Codex Wallersteinin" ohje sille, miten ryöstää maajussi puukon kanssa on taistelunomainen. Samoin kuin "Flos Duellatorumissa" oleva häijymielinen sokaisevan myrkynteon ohje. Talhoffer opettaa suoran taistelun lisäksi myös sotakoneista. On selvää että tämä sopii taistelumanuaaliin.

Kuitenkaan tämä ei ole aivan kaikki. Onhan jopa "Codex Wallersteinissä" hieman kuvia tyylikkäästä pukeutumisesta. Ja yhdessä kuvassa Talhoffer neuvoo rukoilemaan voiton jälkeen voitetun puolesta.

Kenties pisimmälle asia "Nürnberger Handschrift" joka on päivätty vuodelle 1389 - eli se yksi vanhimmista tunnetuista manuaaleista. Siinä opetetaan muun muassa Liechtenauern näkemyksiä miekkailusta ja monenlaisia kamppailutaitoja veitsestä ja sauvasta ratsain käytävään taisteluun asti.

Se on kuitenkin hyvin monipuolinen myös muulla saralla ; Teos alkaa ohjeella miten voidaan rakentaa raketteja, sen lisäksi se opettaa miten voidaan tehdä erilaisia maaleja taiteentekotarkoituksiin. Kirjassa on myös alkemiaa, lääketiedettä, kalentereja, maagisia reseptejä. Kirjan loppupuolella on jotain jonka voisi olettaa olevan herkutteluun keskittyvästä kirjasta ; Kirjassa on osio jossa on ruokareseptejä ja hammashygieniaa.

Asenne näytti olevan se, että herrasmiehen tuli osata kaikenlaista. Minusta on vänkää ajatella asiaa sitä kautta, että tavallaan jatkan tätä perinnettä. Vaikka olenkin tietysti heittänyt alkemian roskakoriin.

Tutkimusraportit ja silminnäkijäraportit.

"Uuden aamunkoittonsa koittamista odottavan valistuneen alan tunnukset näyttivät hänestä täsmälleen samanlaisilta kuin naurettavien ja aikansa eläneiden uskonkäsitysten symbolit, jotka on kehitetty herkkäuskoisten naruttamiseksi"
(Terry Pratchett, "Elävät kuvat", sivu 44)

Pinnallisesti katsoen tieteellinen teksti näyttää kovasti samanlaiselta kuin vanhat taikauskoissa käytetyt symbolit. Esimerkiksi jos fysiikassa lasketaan nopeutta, se saadaan kaavalla v = Δx/Δt. Tämänlainen näyttää varsin kosmismystiseltä. Arkitajuinen matkan ja ajan muutosten vertailukin suhde toisiinsa näyttää suorastaan hienostuneelta. Alkemiassa vastaava kolmio Δ oli tulen symboli. Sekin näyttää hienostuneelta, kun peräkkäin laitetaan hienoja ja mystisiä merkkejä. Matemaatikko voi heittää peräkkäin merkkejä kuten 2C+A=2 tai A∩B. (A leikkaus B, joukko opissa se, että sekä joukko A että joukko B jakavat tämän alueen.) Loogikko sanoo vaikkapa P1 : A → B. (jos A niin B) Kaikki näyttää käsittämättömältä sovitulta jargonilta.

Näin tieteentekijöillä korostuu eräänlainen maagikon rooli. Ennen kysyttiin tietoa velhoilta tai papeilta. Nykyisin vastaavan roolin ovat ottaneet tiedemiehet ja psykiatrit. Kyseessä on itse asiassa myös yhteiskunnallisesta vallansiirrosta. Yhteiskunnallisesti roolit ovat tässä kohden vaihtuneet.

Samantapainen asia koskee myös tutkimusraportteja. Monelle ihmiselle molekyyli on yhtä abstrakti kuin Jumala ; Moni uskoo molekyyleihin vaikka ei ole niitä nähnytkään. Tutkimusraportit ovat siksi monille ihmisille silminnäkijäraportteja jotka vertautuu siihen miten Jumala on ilmoittanut itsensä "Raamatussa", joka taas rakentuu todistusten, silminnäkijähavaintojen varaan, ja jota levitetään usein omakohtaisilla anekdooteilla, kuten ihmeparanemiskertomuksilla, koristellen. Heille usko on luottamusta siihen mitä ei näe, ja joka on yhtä varma ja tieteellinen kuin usko molekyyleihin.

Kuitenkin tämä kaikki ei vielä tarkoita aivan kaikkea. Sillä oikeasti tieteellinen tutkimusraportti on muutakin kuin silminnäkijähavainto. Olennaisena erona ovat tutkimuksentekometodologia, vertaisarviointi ja etenkin toistettavuus. Tutkimuksentekorakenne eroaa silminnäkijähavainnosta siten, että uskonnollisessa tekstissä ilmestyksen saaneen ilmestyksensaantitapaa ei analysoida. Toinen mystikko ei tule sanomaan että "väärin ilmestytty". Näky otetaan sellaisenaan. Tutkimusraportissa sen sijaan kontrolloidaan sitä että testijärjestelmä on toimiva, eli että siinä katsotaan sitä mitä aiotaankin. Tässä tarvitaan asiantuntijaa, koska he osaavat paljon temppuja joilla homma voi mennä pieleen ja miten systeemiä voitaisiin huijata. He huomaavat virheet ja oikotiet helpommin. Toistettavuudessa taas on mukana epäilijöille tilan antaminen. "Tässä on koejärjestelmä, kun teette samalla tavalla, tapahtuu tietynlaisia asioita. Jos et usko, mene ja tee itse."

Tämä antaa tilaa. Esimerkiksi minulle molekyylit ja atomit eivät ole "niin abstrakteja". Ne ovat empiirisiä kappaleita. Toki olen tässä kohden samaa mieltä kuin Quine, joka sanoo että emme suoranaisesti maistele kvarkkeja. Mutta olen kuitenkin tehnyt omin päin pieniä puuhasteluja Brownin liikkeen kanssa. Näin olen itse huomanut tietynlaisia vaikutuksia, jotka molekyyliteoriaan kuuluvat. Eli olen itse testannut tätä "molekyyliteoriaa" pienissä määrin. Jumalalle en ole onnistunut tekemään vastaavaa - eikä tutkimusraporttien mukaan kukaan muukaan. (Hän ei ole edes tullut meille tiskaamaan.)

Tätä kautta ero on olennainen. Vertauksessa silminnäkijähavaintoon on kysymys enemmän silminnäkijäkokemukseen vertaavan henkilön projisoidusta omasta asenteesta ; Jumala ei ole empiirinen ilmiö, toisin kuin molekyylit, joten vertauksessa on vakava ja olennainen epäanalogia joka tekee vertauksesta epäosuvan, huonon vertauksen. Tämä asenne kuitenkin vihjaa siitä että tiedemiehistä on olemassa tietynlainen kuva, joka vertauttaa heidät velhoihin ja pastoreihin. Tämä pistää muistuttamaan siitä että työn imago ja työn sisäinen luonne ovat eri asiat.

Hyvinhän tässä käy. Käyhän?

Kulutin viikonlopun "Ropecon" -tapahtumassa. Sen aivan lopussa käväisin Hannu Kauppilan pitämässä "Se elää - Hulluja tiedemiehiä todessa ja fiktiossa." Se esitteli rinnakkain kirjallisuudessa esiintyneitä hulluja tiedemiehiä. Ja samalla se esitti rinnalla kirjan kirjoittamisaikoihin vaikuttaneita todellisia ihmisiä. Tämä kirjoitelma on tälle eräänlainen offtopic -rynnistys, mukana on sekalaista asiaa aiheen tiimoilta. Esimerkit on kuitenkin. En oikein tiedä minkälainen tämänlainen "luentomuistiinpanoilla leikkiminen" on luokitelmana..

Vanhimmat hullut tiedemiehet eivät itse asiassa olleet tiedemiehiä. Alkemisteista ja okkulteisteista on kerrottu vanhastaan juuri samanlaisia tarinoita. Tuttu on esimerkiksi "Faust", joka manaa demonisia voimia ja saa valtavasti tietoa. Tämä opettaa että liika uteliaisuus on paha asia. Uteliaisuuden kautta tunne -elämä viekotteli pahoille teille, tarjosi välineen jolla paha pääsi livahtamaan sisään. Tarina oli varoitustarina, jossa muistutettiin että kyseessä oli vääräuskoisuuteen houkuttelevasta näkemyksestä. Myöhempinä aikoina tiedemiehet astuivat luonnollisesti kuvaan.
1: Toki siirtymä ei ollut suuri tai selvä : Esimerkiksi Shelleyn "Frankenstein - uusi Prometheus" tarjoaa varsin mutkikkaan kuvan hirviön taustalle : Frankenstein tutustuu nuorena demonisiin voimiin ja yrittää harjoittaa niitä. Hän epäonnistuu yrityksissään. Myöhemmin hän menee opiskelemaan epämääräisesti "luonnontieteitä" ja hänelle opetetaan ensimmäisenä että hänen tähän asti opiskelemansa on roskaa. On epäselvää syntyykö hirviö Frankensteinin mystisistä taidoista, vai onko hirviö hänen teknillisten saavutustensa seuraus. Vai onko kyseessä synteesi, jossa molemmat tiedot ovat tärkeitä. Frankenstein pettyy hirviöönsä koska tämä on ruma ja hylkää tämän. Hirviö on älykäs ja oppii monia hienoja asioita, mutta tätä ei hyväksytä. Syntyy kostonhimoa, joka kääntyy Frankensteinin vastakostoon. Kaiken kaikkiaan "ei käy hyvin".

Vanhemmissa tarinoissa on hyvin usein mukana intohimo, uteliaisuus, halu oppia tieteitä. Asioihin haetaan usein selvityksiä hullun tiedemiehien tunne -elämän vääristymästä. Syynä on esimerkiksi perheongelma. Kuitenkin ignoraation luonne nousi esiin.

Tässä vanha tunteen viekotus ja hairahduttava voima korvataan varoituksena siitä että hullu tiedemies ei oikestaan elä tunteillaan : Uusikin tarina on varoitustarina. Kun tiedeoptimismissa oli positiiviset unelmat, käy helposti niin että ongelmia tulee esiin. Jos tiedettä tehdään vain siksi että voidaan, voi tulla inhottavia seurauksia. Mielenkiintoista kyllä, hullu tiedemieskin vanheni. Siinä missä Frankenstein on kirjassa "nuoruuden innossa" korostetaan tunnetta, on tätä korostettu jopa tekemällä hullusta tiedemiehestä vanhempia, se korostaa emotionaalista vakautta kohkaamisen sijaan. Uudemmissa tarinoissa ikä tuokin mukanaan ehkä uskottavuutta sitä kautta että vanhalla on takanaan elämänkokemusta ja enemmän aikaa tehdä tieteellistä työtä.
1: Näin esimerkiksi Wellsin "Tohtori Moreaun Saaressa" oleva hullu professori tekee ihmisten ja eläinten hybridejä julmasti leikkelemällä niitä elävältä ja liittämällä paloja yhteen. Kirjassa hän aivan suoraan kertoo että hän ei välitä moraalista ja siihen liittyvistä asioista pätkääkään. Häntä kiinnostaa vain tietää. Lopputulokset vain ajautuvat epäkiinnostavina maailmaan ja tekevät yhteiskuntiakin. Hänelle moraali on vain jäsenneltyä ja sanoilla ilmaistua tunne -elämää, joten ihminen joka miettii niitä näyttäytyy hänelle eläimeltä ; Moralisti seuraa eläimellisten vaistojen rynnistystä ja vain erittelee ne ääneen tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin, mikä ei ollut kiinnostavaa.

Hullut tiedemiehet liitettiin myös valtaan. Tällöinkin kyseessä oli varoitustarina. Mutta nyt ei valiteltu (1) epäonnistumisesta mikä on aina riskinä kun rynnistetään innolla tutkimaan tuntematonta eikä (2) epätoivottavia sivuseurauksia jotka syntyvät tiedon saamisen tuloksena. Sen sijaan ajateltiin että tieteen ongelma on se, että se toimii. Varoitustarinat liitettiin valtaan. Hullu tiedemies ohjaa valtakoneistoa, ja kun hänellä on tieteen mahti, on hän hyvin mahtava ja mahdollisesti vaarallinen olento. Koska kyseessä on tiedemiehen tahto, on luonnollista että tunteita korostetaan. Hullu tiedemies ei ole enää (1) kylmä taikka (2) innokas, vaan pakkomielteisen raivohullu. Tähän miltei väistämättä liittyy jonkinlainen "yhteiskuntakriittisyys" ja yhteiskuntaeettiset kannanotot.
1: "Metropolis" -elokuvassa kuvataan yhteiskuntaa jossa on ylellisyydessä eläviä suunnittelijoita ja raatavia orjia. Siinä Tohtori Rotwang rakentaa itselleen mekaanisen naisen korvikkeeksi naiselle, jota hän ei saa - ja jonka taakse orjat rakentavat yhteyttä.

Supersankarisarjakuvissa hullu tiedemies on suosittu hahmo - ja varsin taitava ja kaikkivoipa. Yleensä ottaen tiede toimii. Mutta enää hän ei tee mitään yhtä asiaa. Yleensä tiedemies oli keskittynyt yhteen asiaan : Taidoilla tehtiin jotain tietynlaista. Kaupallisissa sarjakuvissa toisto ei toimi: Se olisi tylsää eikä sarjakuva ei mene sillä kaupaksi. Siksi hullu tiedemies keksii eri kerta eri keinon - ja vanhat keksinnöt unohdetaan, paitsi jos niistä tehdään symbioosi muiden pieleen menneiden keksintöjen kanssa, jolloin saadaan mutkikkaita asioita. Tiedemiehellä on usein motiivina maailmanvaltaan pääseminen.

Kuitenkin hyvin pitkälti tähän asti hullu tiedemies oli kuitenkin tyypillisesti ollut aina mies. Tunteellinen tai tunteeton mies. Vallassa tai valtaan tahtova tai yhteiskunnallisesta statuksesta täysin välittämätön mies. Kenties tieteenteko liitettiin pelkästään miehiin, jolloin tässä korostetaan naisen kyvyttömyyteen tehdä tiedettä. Ja kenties modernina aikana tasa -arvokeskustelukin vaikutti : Naisen pyrkimistä kohti tavoitetta, sosiaalista korkeaa asemaa ja/tai muuta unelmaa kohden ei ollut "sallittujen kritisoitavien listalla". ; Sovinisti_patriarkat eivät halunneet hullua tiedenaista koska nainen ei vaan osaa ja feministit huomaisivat välittömästi ja vihaisesti että hullu tiedenainen näyttää naisen pyrinnöt negatiivisessa valossa. Nykyisinkään hulluja tiedenaisia löytää vähän, mutta lähinnä internetin puolelta.

Skientistinä en kuitenkaan malttaisi olla jatkamatta vielä hieman pidemmälle. Aiheeseen, joka jätettiin Kauppilan puolelta näyttämättä - luultavasti siksi että conin teemana oli kauhu. Sillä minä aion lisätä mukaan komediaa. Kauppilan esittämien tiedemiesten hulluus liittyi jotenkin epäeettisyyteen - Jopa muutoin harmittoman Teslan kohdalla kuolemansäteet ja muut tuhoasetarinat joita hän esitti keksineensä. Jos jäätäisiin kauhun maailmaan, tiedemiehen hulluus olisi samaa kuin pahuus. Toki tälläinen medikalisoitu yhteys tehdään.
1: Mutta haluaisin kuitenkin että hullu tiedemies nähtäisiin laajemmin. Mengelen rinnalle saataisiin vähän Feynmania. Ilman tätä ulottuvuutta "hullu tiedemies" näyttäytyy stereotyyppisenä ad hominemin makuisten tieteestä varoittavien tarinoiden sisältönä.

Kirjallisuus - ja elokuvamaailmakin - ehdottomasti laajentaa. Hullu tiedemies voi olla - ja varsin usein onkin - eksentrinen hahmo. Eräänlainen taiteilijatyyppi. Useinhan elokuvissa on hullu tiedemies, joka on ottanut sankarin koomisen apurin paikan. Tämä myös selittää yhden ongelman joka näissä koomisissa hahmoissa on ollut mukana: Usein on vaikeaa tajuta miksi sankari sallii koomisen sivuhahmon toilailut. Tämä on koko ajan vaarassa, ja tätä joutuu usein jopa pelastamaan vaikeuksista. Hahmo on joko ärsyttävä, jolloin tämän ajaisi mielellään pois. Tai miellyttävä hyväntahtoinen mutta itsensä turhaan vaarantava, jonka laittaisi eristykseen. Hullu tiedemies on sentään hyödyllinen sankarille.
1: Esimerkiksi "Paluu Tulevaisuuteen" -elokuvasarjassa hahmolla on tärkeä rooli. Hän on selvästi hullu ja selvästi hän ei ole epäeettinen. Hän vain chillaa iisisti ja trollaa villisti.

Unelmien täyttymys.

"Ihmiskunta ei pysty nielemään sellaista selitystä, että maailma on syntynyt vahingossa, tai erehdyksessä, vain siksi että neljä sekopäistä atomia joutui vesiliirtoon moottoritiellä ja törmäsi yhteen. Joten on keksittävä kosminen salaliitto, Jumala, enkelit, paholaiset. Pienemmässä mittakaavassa synarkialla on sama funktio"
(Umberto Eco, "Foucaultin heiluri")

Karen Armstrong kirjoittaa "A History of God" -kirjassa uskonnoista. Hän aloitti kertomalla asioista omakohtaisesti. Lapsena hän oli käynyt kirkossa, jossa oltiin kerrottu asioista. Hän ei ollut ymmärtänyt Jumalaan liittyviä asioita. Helvettikuvaukset oli helpompi tajuta, koska niissä oli esillä konkreettisia ja ymmärrettäviä tuskan asioita. ("Eksaktin elämän utopiassa" taivastellaan samasta asiasta.) Jumala jäi Armstrongille etäiseksi ja tämän vuoksi hän etääntyi uskosta, hän oli toiminut jopa nunnana. "God seemed an aberration, something that human race had outgrown." Kuitenkin Armstrong korostaa hengellisyyttä. Hänestä ihminen on ensisijaisesti homo religiosus, joka on harjoittanut uskontoa niin kauan kuin on ollut olemassa. Hän vertaa tätä taiteisiin, joka on ihmiselle tyypillistä ja jolla haetaan elämään sisältöä : "Like art, religion has been an attempt to find meaning and value in life, despite the suffering that flesh is heir to."

Tätä kautta uskonnolle saadaan uudenlainen, perinteistä hyvin paljon poikkeava, arvo. Taidettakaan ei arvioida hyväksi tai huonoksi sen kautta onko se sepitettä vai ei. "Faktaa vai Fiktiota" ei ole merkittävä kysymys arvon määrääjänä, vaan muut asiat painavat vaakakupissa. Uskonto nähdään yleisinhimillisenä.

Riskinä tässä on uskonnon kohdalla mielenkiintoinen sivujuonne. Jos uskonnollisuus on yleisinhimillistä, uskonnottomuus tarkoittaa samaa kuin epäihmisyys. Kun puhutaan taiteesta, sama sävy näkyy siinä että taidetta harrastamattomat nähdään vulgaareina tai mielikuvituksettomina.

Uskontojen kohdalla tämänkaltaista onkin tehty varsin ahkerasti. Ateismipuheessa on varsin tavallista selittää että ateistit ovat paitsi väärässä, myös moraalittomia. Ja onnettomia - vähintään "tiedostamattomasti onnettomia". Tästä näkemyksestä mainitsemisen arvoinen on "vähän epätavallinen" mutta muutoin kovin kiinnostava : Moses Hendelssohnin näki uskonnottoman elämän köyhänä elämänä. Mutta hänelle uskontoon ei liittynyt mitään syvempää henkilökohtaista kokemusta. Hän muistutti että moni ei saa uskonnollisia kokemuksia, vaikka yrittävät. On siis selvää että monet ihmiset on suljettu ulos tästä piiristä. Ja jos se olisi pelastuksen aikaansaava voima, se olisi ristiriidassa Jumalan hyvyyden kanssa. Siksi mystiikan harjoittaminen, ilmestykset ja kokemukset eivät voi olla uskonnolle syvintä ydintä, vaan pikemminkin sen reunapaloja.

Omasta mielestäni uskonnollisuuden yleisinhimillisyyden kohdalla on vahvasti mukana sävyjä siitä että muunlaiset ideologiat ovat joko huonoja, moraalittomia, vaarallisia ja niissä eläminenkin on onnetonta. Tämä on tapa määrittää uskonnottomat "puoli -ihmisiksi" (pilkkasanaa ei ole keksitty, sitä on sovellettu).

Itse näen uskonnon samoin kuin taiteenkin ihmisten toiveiden täyttäjänä. Muunlaisten selitysten epätyydyttävyys ei johdu itse asian olennaisesti huonommasta perustelusta, vaan siitä että se ei ole emotionaalisesti yhtä helpottava ja terapeuttinen, kiva, haluttava ja muuta vastaavaa. - Uskonnollinen ideologia ikään kuin ostetaan markkinoilta totuusarvon sijasta viihdearvon pohjalta. Tämä onkin nähtävissä kaikkien tieteenalojen kehityksestä: Tähtitiede oli aluksi Jumalten voimien ennustamista, horoskooppeja ja muuta vastaavaa uskonnollisen sävyistä. Ja alkemia oli ehdottomasti ennen kemiaa. "Muinaisviisaus numerologian" kautta ajattelu ruokkii homo religiosusta, siitä ajan mittaan matematiikka taas on "tylsää ja mekaanista".
1: Kristus vain tarjoaa erityisen viihdyttävän eskapistisen utopian. Pahan ongelma ei siis ole vaikeus uskonnoille - ne rakentuvat sen ympärille. Kun elämä ei ole paras kuviteltavissa oleva, paras kuviteltavissa oleva tuntuu erityisen toivottavalta. Ilman pahan ongelmaa uskonto olisi pahoissa ongelmassa.
___1.1: Tämä ei tietenkään tarkoita että uskovaisten uskon kohde olisi väärä. Uskonto Karen Armstrongin näyttämänä yleisinhimillisyytenä vain rakentaa siitä enemmän emotionaalisen ja sosiologisen rakennelman. Sillä ihminen ei ole lajityypillisesti kristitty. Nykymaailmassa on paljon eri uskontoja. Uskonto ideologiana pikemminkin sirpalo ihmiset eri lokeroihin, mutta usko yhdistää suurimman osan.

Itse olen tässä kohden melko osaton. Minulta puuttuu jokin ruuvi, joka on suurella määrällä ihmisiä, jopa isolla määrällä ateisteja on selvästi sitoutunut rooli vakaumukseensa. Minulle ihminen näkee itsensä toisessa ihmisessä ja omissa tunnemaailmoissa. Useimmat näyttävät kohdistavan vakaumuksensa maailmaan tai maailmankaikkeuteen (tai mitä uskovat maailmaksi). Jumala nähdään luonnossa ja jopa ateisti-skientisti kohdistaa luonnonlakeihin jotain joka on minulla puhtaasti ihmisten välistä. Minulle tämä on jotain jota ei löydy kivestä tai galaksien tähtisumuista tai edes kirkosta ilman että ihminen prosessoi asian ja vääntää sen mielessään sellaiseksi.

Se ei ole siinä. Syndikaatti on vain päässämme koska vesiliirto ei sisällä erikoisasemaa. Uskonto ilman uskojaa on tätä kautta sama kuin taide ilman taiteilijaa/taiteentekijöitä ja taiteen arvostajia/taidekriitikoita. Tämäkin on jotain : Avaruusolennot eivät ehkä ole "tuolla ulkona", mutta totuus löytyy "X -filesin" avulla päämme sisältä.

"One day, you'll ask me to speak of a truth - of the miracle of your birth. To explain what is unexplained. And if I falter or fail on this day, know there is an answer, my child, a sacred imperishable truth, but one you may never hope to find alone. Chance meeting your perfect other, your perfect opposite - your protector and endangerer. Chance embarking with this other on the greatest of journeys - a search for truths fugitive and imponderable. If one day this chance may befall you, my son, do not fail or falter to seize it. The truths are out there. And if one day you should behold a miracle, as I have in you, you will learn the truth is not found in science, or on some unseen plane, but by looking into your own heart. And in that moment you will be blessed - and stricken. For the truest truths, are what hold us together, or keep us painfully, desperately apart."
("X files","Trust No 1")

Pieni yhteenheitto : Symboli antimääritelmänä.

Symboli -sanan etymologisella taustalla on kreikan kielen sana σύμβολον (συν[syn-], yhdessä ; βολή [bolē], heittää ), joka merkitsee yhteen, kokoon heittämistä. Selityksen mukaan aate ja esine on symbolissa yhdistynyt kokonaisuudeksi.

Yleisesti ottaen symboli on tunnuskuva joka edustaa jotain toista asiaa. Symboli voi tätä kautta olla vaikka uskonnon tunnus tai viitata tuotemerkkiin. Niiden tutkiminen on sinällään ihan järkevää. Tällöin symbolia käytetään erottamaan tietty kokonaisuus toisesta, se on joko määritelmän tapainen (Kaarevoitettu M on sama kuin kirjoittaisi "MacDonald's".). Tai vähintään piirre joka on määritelmässä (Ne hampurilaispaikat joissa on ulkona kaarevoitettu M ovat MacDonaldseja).

Ajattelin sen sijaan keskittyä siihen että alkemiassa, oikkultiikassa ja muissa vastaavissa ilmiöissä symboleja käytetään hyvin eri tavalla. Ne ovat eräällä tavalla hyvän määritelmän vastakohta.
1: Määritelmissähän tarkoituksena on rajata asia toisista asioista. Symboli sen sijaan liimaa asiat yhteen.
2: Määritelmissä korostetaan tarkkuutta, jossa on tietty merkitys. Symboli taas on monitulkintainen. Ja itse asiassa, mitä monitulkintaisempi symboli on, sitä monipuolisemmaksi ja rikkaammaksi se nähdään.
3: Määritelmien käytössä korostetaan sisäistä ristiriidattomuutta. Symboli voi sen sijaan olla vaikkapa samanlainen kuin risti väärinpäin: Se on satanistinen symboli, ja toisaalta se yhdistyy Pietariin, jolloin symboli kertoo siitä että korostaa omaa alemmuuttaan Jeesukseen nähden. Pietarihan halusi itsensä ristiinnaulittavaksi pää alaspäin kunnioittaakseen Jeesusta. Hän ei halunnut lähteä samalla tavalla, jotta hänen kuolemaansa ei korostettaisi samanlaisena.

Määritelmien kautta ajatteleva, joka kuulee että joku on peto ei mieti että toisella olisi hampaat ja turkki. Tai että toinen sanoo että henkilö on vaikka Ilmestyskirjassa esiintyvä lopun aikojen Peto. Symbolien kautta tämänlainen yhdistyminen voidaan helposti tehdä, jolloin syntyy väärä analogia.

Mielen alkemia

Jon Elster on kehittänyt termin nimeltä minuuden alkemia. Tässä käsitteessä taustalla on samantapainen käsite kuin normaalissakin alkemiassa. Alkemistit yrittivät muuttaa halpoja metalleja kullaksi. Minuuden alkemiassa taas teet tai jätät jotain tekemättä sen takia että sinulla on alhaisia vaistoja, jotka naamioit ylhäisillä tekosyillä. Elsterin mukaan ihminen uskoo omia valheitaan ja tätä kautta ylhäiset syyt korvaavat alhaiset käsitykset.

Tästä on tietysti helppo keksiä esimerkkejä. Esimerkiksi voit peräytyä tappelusta pelkuruudesta ja naamioida tämän sivistykseksi ja hyvätapaisuudeksi. Fiksut eivät ratkaise asioitaan noin. Samoin vanhemmat voivat kieltää lapsiltaan jonkin harrastuksen, koska eivät pidä siitä ja kutsua tätä suojeluksi. Tai puoliso on mustasukkainen eikä halua että puoliso tapaa muita ihmisiä, joten hän perustelee asiaa perhekeskeisyydellä. Tämä on eräänlaista jaloa itsepetosta, koska alun saasta muuttuu kauniiksi.

Tämä on tavallaan hyvin samantapainen asia kuin Nietzschen sublimaatio, joka on yli -ihmisen merkittävin piirre. Sublimaatiossa vietit ja halut ohjataan ja niistä kasvatetaan jotain kaunista. Nietzsche olisi kuitenin todennäköisesti moittinut minuuden alkemiaa jyrkästi. Sillä Nietzschen sublimaatio on luonteeltaan aivan erilaista. Sen luonne on ehkä helpoin ja ymmärrettävin kuvata sitä kautta miten se liittyy moniin muihin käsitteisiin.
1: Sublimaatio ei ole halujen suoraa ja välitöntä toteuttamista. Epikurolaisuudessa esimerkiksi nälkä voidaan tyydyttää heti, ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Näin esimerkiksi juusto ja halpa olut ovat parempia kuin kalliit viinit, koska niitä on helppo saada.
___1.1: Toki yhteiskunnan normit ovat joitain näitä helppoja asioita vastaan. Ja yli -ihminen noudattaa yhteiskunnan normeja vain jos näkee ne itselleen sopiviksi. Mutta niiden tyydyttäminen helposti ei ole yli -ihmisyyttä. Sillä vaikka raapii persettä kun kutittaa, ei tästä synny mitään kehittymistä. Joku voisi kutsua tätä aitoudeksi, mutta Nietzscheläisittäin tämä ei johda mihinkään.
2: Sublimaatio ei ole tunteiden kieltämistä. Tämän vuoksi esimerkiksi kristinusko kohtasi Nietzschen suorastaan ilkeämielisiä sanoja. Sillä näissä keskitytään kieltämiseen, kurittomat himot kahlitaan. Nietzschen mukaan emme voi kieltää tunteiden voimaa, joten ne kääytisivät ihmistä vastaan. Tämä on itse asiassa hyvin lähellä sitä, mitä Freud kutsui neuroottisuudeksi. Nietzsche tosin korosti kaunaa, ressentimenttiä. Tämä kauna selittää miksi uskovainen hekumoi Helvetistä. (Taivashekumat tietysti tulevat ahneudesta.)
___2.1: Tähän voidaan liittää ajatus askeesista. Uskonnossa yritetään hillitä asioita, joten kysessä on samantapainen asia kuin askeesissa olevassa kieltäytymisessä. Siinä missä askeetikko syö vain halpaa leipää ja paastoaa ja elää selibaatissa, kieltäytyy uskovainen jostain muusta. Olennainen ero ei siis ole luonteessa vaan määrässä. Askeesia on kritisoitu siitä että se on eräällä tavalla pelkurimaista: Selibaatti poistaa toisen ihmisen kieltäytymisen pettymyksen. Selibaatikko ei siis pakene himoa vaan torjutuksi tulemista. Eroa näiden kahden välillä on hyvin vaikeaa erottaa, on kyseenalaista kykeneekö tähän ulkopuolinen lainkaan. Eikä se välttämättä itsellekään mitenkään helppoa olisi.

Tätä kautta voidaan sanoa että sublimaatiossa kanavoidaan energia vaikeasti. Tunteita ei hillitä, vaan niitä päin vastoin ruokitaan. Tätä energiaa ei kahlita vaan ohjataan muualle. Tätä kautta yli -ihmisen perusluonne on rauhaton, hän on ikään kuin vetämässä tiikeriä hännästä. Jos hän onnistuu kanavoimaan viettinsä helposti, hänen on ruokittava viettejään. Jos hänen viettinsä purkautuvat ilman kanavoimista, hän keskittyy kanavoimaan niitä paremmin. Yli -ihminen siis koko ajan lähes epäonnistuu kanavoimisensa. Ja saatu ilo on sitä, että tuntee voimiensa kasvavan.

Elsterin tapa taas johtaa paljon helpommin hyvään itsetuntoon. Siinä ihminen assimiloi omat heikkoutensa. Hän tyydyttää viettinsä helposti, mutta teeskentelee itselleen että tämä oli yli -ihmisen sublimaatioakti.
1: Nietzsche olisi yhdistänyt tämän varmasti uskontoon. Sillä hänelle uskonto oli heikkoutta joka näytteli vahvuutta: Esimerkiksi kuolemanpelko lapioidaan piiloon ajatuksilla paratiisista. Näin kuolema kielletään, ja uskosta luopuminen pakottaisi käsittelemään kuoleman. Uskonnossa pysyminen on tätä kautta varsinainen maksimaalinen ali-ihmisaktio. (Vastaavia olisi hyvinkin helppo keksiä.) Eli uskonto ei sublimoi vaan vain nimeää huonot asiat uudestaan, kätkee heikkoudet ja heittää päälle hienon ylevän tekosyyn. Tämä on vahvaa minuuden alkemiaa, mutta erittäin vähän sublimaatiota. Siitä voidaan olla hyvinkin erimielisiä miten hyvin tämä sopii oikeaan uskontoon. Nietzshe oli tässä kohden aikamoinen raivopää, joten hänen kantansa asiaan olisi hyvinkin selvä.

Se, mikä tästä kaikesta seuraa, on se että minuuden alkemia muuttaa meidät omissa silmissämme erityisen hyviksi. Ja toisaalta "vastustajamme" näyttävät huonommilta. Ei ihme että Lake Wobegon effect yhdistää ihmiset. Ja etenkin optimisteja se vaivaa. - Esimerkiksi puhelinmyyjiä tutkittaessa on huomattu että optimistit myivät enemmän mutta he kokivat myyvänsä paremmin kuin myivät. Pessimistit taas tiesivät oman tulostasonsa erityisen hyvin, ja tämä sai heidät tekemään vähemmän töitä. - On osittain ironista, huvittavaa ja surullista että pessimistit ovat realisteja, mutta epärealistiset saavat enemmän aikaan. Oikeassaolo ei tuokaan onnellisuutta.

En tiedä muuttuuko ihmismielen lyijy kullaksi. Aktuaalinen alkemia epäonnistui. Minulla on pieniä kyynisiä epäilyjä asian suhteen. Mutta toisaalta. Onko sillä oikeastaan niin hitonkaan väliä?

Alkemistin ritari.

Basilius Valentinus oli alkemisti. Hän kirjoitti erään alkemistien perusteoksen. Kuvassa on symbolinen "eleventh key". Se kuvaa sitä, miten alkemistien ajatuksissa kuuluisa viisasten kivi monistuisi, samaan tapaan kuin eläimetkin monistuvat. Minua ei kuitenkaan kiehdo takana oleva symboliikka niin paljon kuin kuvasa oleva ritarihahmo. Basilius liittää siihen tarinan rikkaasta ritarista, Orfeuksesta, joka oli nainut sisarensa, Euridicen. He eivät kostoksi saa lapsia, mutta sitten sanansaattaja antaa ohjeita ja näitä noudattamalla lapsia syntyy paljon.

Minun huomioni kiinnittää se, että tämä ritari seisoo oikeaoppisessa asennossa. Saksalaisessa tyylissä sitä kutsutaan nimellä zornhut. Italialaisessakin tyylissä tuon tyylinen asento on, tosin siinä edessä oleva jalka ei ole varpailtaan yhtä "suorassa", vaan on suoraan linjaan nähden hieman vinossa. Silloin puhuttaisiin Posta di Donnasta, josta on hyvä lyödä toisen asetta syrjään. Asennot ovat samanaikaisesti "threatening" eli uhkaava ja voimaa tehostava, että "enticing" eli se näyttää miekkamiehen suojattomana ja kannustaa tätä kautta nopeaan toimintaan. Fiore dei Liberi sanoi Posta di Donnasta että asento suojaa ja haavoittaa.

Valentinus eli 1400 -luvulla. Liechtenauer eli 1300 -luvulla ja hän ei viitannut kyseiseen asentoon, mikä vihjaa siihen suuntaan että sitä ei silloin käytetty. Sekä Mair että Meyer taas elivät 1500 -luvulla ja heillä molemmilla tuo asento oli, joten se oli luultavasti siinä vaiheessa jo hyvinkin "vakiintuneessa käytössä". (Ja asiat yleistyvät pienestä, vaihtelevalla vauhdilla.) Tätä kautta on vaikeaa sanoa, onko asento piirretty vahingossa, vai onko Valentinus nähnyt jonkun miekkamiehen kyseisessä asennossa. Molemmat vaihtoehdot ovat periaatteessa aivan mahdollisia. Valentinuksen kirja ei tietenkään ole miekkailumanuaali, joten tällä ei ole loppujen lopuksi "niin väliäkään".

Tämänkaltaisia "spottausongelmia" minulla on ollut tietysti muutenkin.

Esimerkiksi puolisoni pelaa "Final Fantasya" internetmassapelinä. Siellä jonkin sortin ritareilla on aivan selvä tag -asento. Tosiasiassa miekkamiehen voi piirtää rajoitettuun määrään eri kuviteltavia asentoja. Niistä suurin osa on sellaisia että ne ovat joko suoraan tai sitten ovat "hyvin lähellä" jotain oikeaa asentoa.

Tässä pysytään.

Maailma on kehittynyt. Ensimmäiset pankkilaitokset syntyivät kun painavaa omaisuutta siirtävät pyhiinvaeltajat olivat halukkaita hoitamaan hommaa jotenkin muuten. Tätä kautta temppeliritarit kehittivät pankkitoimintaa. Ja niin pankilla on uskonnolliset juuret. Nykyisin pankkitoiminta on eriytynyttä ja kaupankäyntiin ulkomaalaisten kanssa tarvitaan muita tekosyitä kuin Jerusalemin valloitus kristityille. (Okei, paikoin niissä motiiveissa ei ole niin paljoa eroa.)

Koulut liittyvät luostareiden opetusperinteeseen - tai jos ei muuten, niin 700 -luvulla se liittyi Yorkin katedraalikoulun piiriin, kun ensimmäiset opetussuunnitelmat ja systemaattiset tiedon keräilyt aloitettiin. Tätä kautta myös koululla on kirkolliset juuret. Se on nyttemmin eronnut niistä juuristaan niin, että suvivirren laulaminen kevätjuhlassa jakaa mielipiteitä.

Kemia kehittyi taikauskoisen alkemian piirissä syntyneiden näkemysten päälle. Toisaalta varhaisemmin kemiallisia reaktioita tutkivat egyptiläiset, ainakin mikäli Pliniukseen (vanhempaan) on luottamista. Nykyisin kemia on muuttanut luonnettaan. Symbolisia lohikäärmeitä ei käytetä, eikä haetut ongelmat ole ollenkaan samanlaisia. Viisasten kiven kaltaisen suuren "mahtavan ideaalin" tavoittelemisen sijasta tekosyyt tutkimiselle haetaan muualta.

Nämä kaikki ylläolevat ovat herättäneet ihmisissä tunteita siitä, että alkuperä tarkoittaa sitä että niissä on pysyttävä. Heille tämänkaltainen kehyskertomus, provenienssi, on muutakin kuin asioiden keksimiskuvaus ja poliittisen toiminnan kuvaus. Se on heille lisäksi vetoomus siihen miten asioiden pitäisi olla. Tämä taas johtaa luonnollisesti perinteisiin vetoamiseen. Ihmisille siis syntyy näkemys siitä että "kun tikkailla on kiivetty katonreunalle" on tikkaita käytettävä jatkossa ja aina. Vaihtoehto siitä että tikkaat voitaisiin poistaa ja korvata vaikkapa portaikolla ei tule kysymykseen. Historiaan vetoaminen tuntuu mukavalta, vaikka se ei oikeastaan ole mikään argumentti. Se tajutaan helposti silloin kun oman aatteen vastaiset jutut tulevat esimerkeiksi.

Ei, en ole pilkkaamassa "tiettyjä näkemyksiä". Tai olen, mutta en päätarkoituksellisesti. (Tai en pilkkaamassa sanan tiukimmassa merkityksessä lainkaan.) Sillä perinne tuntuu vetoavan monissa muissakin asioissa.

Aloitan Veikko Hurstista.

Hänhän oli auttava ihminen, joka auttoi kodittomia Suomessa. Tämä on toki jo sinällään hieno teko, koska normaalisti haluamme auttaa "valkoisten alueiden" paikkoja. Kaikki jännittävä seikkailu ja avuntarve tuntuu helposti olevan kaukana. (Kuin olisimme todella taikauskoisia jotka uskomme että turva -alue on lähellä, arvoitukset ja maailman tieto pitää hakea aina kaukaa asuipa missä tahansa. Ja niihin liittyi aina kartan valkoiset alueet ja lause "täällä on lohikäärmeitä".) Hursti katsoi lähelle.

Ihmiset arvostivat hänen toimintaansa. Mitä ihmiset sitten tekivät? Ajattelivatko he että "kun Hursti on tehnyt oman osuutensa, olisi aika tehdä kompensaatio". Että Hursti olisi jo tehnyt oman osuutensa. Joka tarkoittaisi sitä että olisi muiden vuoro. Ei, ajattelivat että kyseessä on perinne. Tämä taas pitää lukea sinä että kun Hursti oli auttanut aikaisemmin, olikin ikään kuin hänen velvollisuutensa tehdä jotain. No, hän ilmeisesti halusikin tehdä hommaa.

Mutta Hursti olikin symboli kirkon toiminnalle. (Tai rakensin hänen kauttaan analogian.)

Tarkemmin sanoen "leipäjonojen" kanssa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin jonot ovat pitkät. Sitä mittaa ei järki käsitä. Meinasin testata kuinka hakisin ilmaissafkaa. Mutta jono on niin pitkä että sitä aikaa ei jaksa odottaa ellei ole todella tarve. Yllättävintä on tietenkin se, että kirkko toimii tässä kuin sekulaari laitos. Ei uskontoa. Edes saarnaa ei ole luvassa. Ei mainostelua. Ateisteillekin jaetaan. Hieman herättää jopa ihmettelyä siitä miksi kirkko tekee näin? Enemmän mietityttää se, miksi tämä kuluerä on syötetty kirkolle. Syy on tietysti se, että se on kuluerä. Ja kirkko on aina ennenkin tehnyt sen. Siksi poliitikot suuressa viisaudessaan päättivät että jatkossakin on sen vuoro. Siispä valtio ajaa tässä väkeä kirkkoon ja kirkko taas toimii kuin se olisi uskonnoton taho, vaikka tässä prosessissa kuluu sen omia rahoja. Tai siis virallisen kannan mukaan ei ohjata vaan ohjeistetaan että nuo auttavat. "Jos kysytään, mitä yhteiskunta tarjoaa, emme salaa, mitä (palveluja) on olemassa. Aktiivisesti emme kuitenkaan ohjaa leipäjonoihin niin, että se olisi vaihtoehto ehkäisevän tai täydentävän toimeentulotuen myöntämiselle" Eron mitoissa voi katsoa mittaamalla sosiaalikeskuksen edessä olevaa jonoa ja leipäjonon edessä olevaa jonoa. (Tämä ei tietenkään ole kuin karkeaa suuntaa antava mittari. Tilinsiirron kautta minun opintotuet, silloin kun niitä tuli, eivät vaatineet jonottamista, mutta ne olivat konkreettista apua.)

Tämä on tietenkin hankalaa, koska jokainen voi tukea tätä arvokasta ja hienoa toimintaa kuulumalla kirkkoon. Missä ainakin minun kohdallani herää mietintöjä siitä, että sitä rahaa menee kaikkeen uskonnolliseenkin toimintaan, jota en kannattaisi. Minulla on tässä kohden vahvat periaatteet keskenään ristiriidassa. Oikeaa ratkaisua ei ole. Tunnustan olevani kahden pahan loukussa, ja tämän seurauksena olen teoistani riippumaton arvoni myyvä Juudas. Että onneksi olkoon! Ratkaisuna olisi tietenkin liittyä pyyntöjen seurauksena takaisin vanhaan kirkkokuoroon, kun mieslaulajista on pulaa. Sen jälkeen ei kehtaisi olla liittymättä, eikä siihen liittyisi mitään periaateristiriitaa. Maksan palvelusta, koska se on vastalahja. (Joku toinen voisi nähdä toisin, mutta en minä heidän periaatteidensa rikkomisesta ole kiinnostunut, vaan omieni.)

Vaihtoehdon rakentaminen vaatisi tiloja, jotka kirkolla tietysti on. Ja tuloja joita kirkko saa yhteisöverotuksen kautta rippusen minultakin. Kuitenkin tuntuu että tämä velvollisuus on ylimitoitettu ja ylikeskitetty. Vastuuta pitäisi ottaa, eikä vain lykätä Hursteille tai kirkolle. Tuntuukin että arvostus tulee eniten siitä että "ne tekevät kaikkea sellaista tylsää jota itse en viitsisi". Toimii kuin kolehti: Ostetaan hyvä omatunto, että jatkossakaan ei tarvitsisi tehdä mitään. Mielestäni perinteet tulisi korjata oman osan tekemisellä.

---

Ja mitä tekee blogin kirjoittaja? Ei liity kirkkokuoroon. Ei osaa enää laulaa. Siispä kirjoittaa ranttia internettiin ja olettaa että muut tekevät sen tiimoilta jotain. Ettei itsen tarvitsisi.

Maailma antaa.

Ihminen, joka tieteentekijäkin on, ei koskaan elä kulttuurillisessa tyhjiössä. Tätä kautta ympäröivä kulttuuri antaa vaikuttimia siihen, minkälaisia teorioita sen piirissä todennäköisemmin keksitään.

Lainaan tästä esimerkkiä "Olemisen porteilta":

"Darwin teki esimerkiksi päätelmänsä populaation yksilöiden välisestä olemassaolon taistelun Malthusin teorian pohjalta joka kuvaa orastavan kapitalismin talousjärjestelmää. Nähdäkseni tällaisessa kilpailuyhteiskunnassa on helpompaa päätyä ajattelemaan olemassaoloa taisteluna elämästä kuin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Tämä ei tietenkään kumoa darwinistista ajattelua. Tämä tietenkin on pelkkää spekulaatiota... Kuitenkin kiinnostavaa rinnakkaisuutta darwinismin ja kehittyvän kapitalismin välillä on. Eräässä mielessä voimme ajatella Darwinin teorian historiallisen a priorin nousseen englannin yhteiskunnallisten olojen maaperästä. Mutta huom!, tämä ei kerro mitään siitä onko teoria tosi. Minusta olisi absurdia väittää Darwinin teoriaa vääräksi vain sen takia että sen esiintymisellä oli historialliset ehdot."

On toki selvää, että inspiraation syntymistä ei voida täsmälleen toisintaa, ja idean alkuperäinen lähde jää tätä kautta usein arvailuiksi ja spekulaatioiksi. Ja vaikka keksijälläkin olisi sanansa sanottavana, voi olla että tässäkin on kyseessä vain tarinointi. Kuitenkin tämä tuntuu "tietyllä tavalla uskottavalta": Darwinin kohdalla Malthusin teoria luultavasti loi assosiaatioita. "Entä jos samantapainen toimisi muualta". Tätä kautta maailmankuvalla ja kulttuuriympäristöllä on tietysti merkitystä. Se, mitä siinä on, tuottaa helpommin assosiaatioita samankaltaisempiin asioihin.

Keksijän gloorian tarttuminen.

"How Isaac Newton was not only Isaac Newton of gravity, but the Isaac Newton of alchemy and biblical studies also."

Myös uskontojen kohdalla usein nostetaan esiin puheita siitä, miten esimerkiksi Newton oli uskovainen. Tämä pitää tietenkin paikkaansa. Ja tämä ei ole yllättävää: Siihen aikaan oltiin yleisesti uskovaisia. Tätä kautta Newtonillakin oli "historialliset ehdot". Toki uskovaisuus näkyy myös teoreettisemmalla tasolla : Hänen keskeinen teologinen perustelusna koskien planeettojen kiertoratoja oli mm. se että hän uskoi että ne eivät voisi toimia pidemmän päälle, ellei Jumala kävisi ratoja aina välillä korjailemassa. Näin Jumala ei jäänyt toimettomaksi ja turhaksi. Kristillisellä maailmankuvalla on ollut taattu vaikutus.
1: Tosin tämä taustaperustelu on nykyajasta katsoen siitä erikoinen, että nykyään ei enää uskota että Jumalaa tarvitaan korjailemaan planeettojen ratoja. Newtonin aikaa on kuitenkin katsottava Newtonin ajan kautta.

Tähän ajattelutapaan liittyy kuitenkin yleinen "epäreiluuskuoppa". Se on tilanne, jossa "kruuna minä voitin - klaava sinä hävisit". Tämä on yleinen uskovaisten piirissä, ja muissa sellaisissa tahoissa jossa oikea maailmankuva nousee tärkeämmäksi kuin testaaminen :
1: "Kruuna" : Jonkun heidän pitämänsä maailmankuvan kautta inspiroidutaan teoriaan, joka tarkoittaa sitä että tämä on tuki sille että tämä maailmankuva auttaa tieteenteossa. Tässä on syynä koko maailmankuvan totuudenkaltaisuus. Tätä kautta Newtonin näkemys sopii, paitsi gravitaation todisteeksi, myös kristinuskon ja Jumalan todisteeksi.
2: "Klaava" Ja jos jonkun heidän inhoamansa maailmankuvan kautta inspiroidutaan, tätä teoriaa pidetään pahana ja huonona tieteenä. Vaikka se saisi yhtä suuren suosion kuin tuo edellinen. Ja kun tämä teoria on vaara, se nähdään osoituksena siitä, että miten turmiollinen tämä "heistä paha" maailmankuva on. Tämä näkyy erityisen vahvasti evoluutioteorian kohdalla. Mutta aina keskustelevasta tahosta riippuen myös Big Bang -teoria on yleinen dissauksen kohde. Tämän teorian suosio ei siis kerro että maailmankuva olisi mitenkään oikea tai hyvä. Jossain tapauksissa tosin voidaan "liennyttää", ja hyväksyä että tämän uuden teorian takana onkin se, että tutkija ei ollut oikea ateisti, vaan yhteiskunnan perinteet, eli kristinusko, vielä näkyvät hänessä tuon keksinnön kautta.

Moni fiksukin ihminen on tehnyt kuitenkin ylläolevan rinnastuksen. Maailmankuvasta saatu inspiraatio kertoisi jotain siitä että juuri se olisi tapa löytää uusia toimivia hypoteeseja on siis ihmiselle jotenkin erityisen intuition mukaista. Ehkä tässä on syynä se, että tiedemies glorifioidaan kauttaaltaan, ja hänen nerokkuuttaan kehutaan kaikilla alueilla vain koska "on viisas yhdessäkin". Tämä näkyy tietysti siinäkin, miten "Hän ja hän sanoi näin + siteeraus" on yleinen tapa, jolla saa asialle uskottavuutta. Tämä on tietysti kätevä kikka, koska jokainen tiedemieskin on puhunut ei omasta alastaan, ja olipa näkemyksesi sitten mikä tahansa, on lähes varmaa että löydät siteerauksia jotka on sanonut joku menestynyt tiedemies tai filosofi ja joka on ollut samaa mieltä.

Erikoista kyllä, yksi esimerkki tälläiseen illuusioon uskomisesta on Isaac Newton. Hän uskoi omaan illuusioonsa; Eikä tietenkään vähemmästä syystä kuin onnistumisiensa innoittamana. En usko että häntä ajoi niinkään itseriittoisuus, kuin konkreettiset meriitit. Kuitenkin hänen huima uransa lopahti jännittävästi. (BTW. Juuri minun ijissä. En ole toistaiseksi mullistanut mitään tiedettä. No, lohduttaudun sillä että minulla on ollut pitkä ura luuserina. Kun Mozart viisivuotiaana sävelsi, minä opettelin joko istumaan potalla tai olemaan istumatta potalla. Tai jotain muuta vastaavaa. Että pitkät perinteet minulla näiden "ikien ylittämisessä jossa moni muu on tehnyt jotain merkittävää.")

Lainaan Newtonin lopputuloksen Pierre-Gilles de Genneksen ja Jacques Badozin "Hauraat esineet" -kirjasta pätkän sivulta 163. "Mutta äkisti 27 tai 28 vuoden ikäisenä hän vaihtoi tutkimusaihetta eksyen alkemian pariin, jolle hän omisti 10 täysin hukkaan heitettyä vuotta. Tämä hävitty uhkapeli on eräs tieteen historian turhauttavimpia näytöksiä. Newtonilla oli tutkimusvälineitä, joilla Lavoisier vuosisataa myöhemmin loi perustan kemialle. Mutta Newton, ortodoksinen protestantti, joka noudatti tiukasti Pyhää Kirjaa ja Jumalan Sanaa, uskoi löytäneensä tiedon avaimet alkemian formalismista - sen rakenteista, numeroista, geometrisiin kuvioihin perustuvista luokitteluskeemoista. Tässä mielentilassa hän eksyi kuuluisan keskiaikaisen "Ruusurunon" veroiseen esoteeriseen labyrinttiin."

Newtonin hairahdus saattaa monista tuntua vahingolta ja sattumalta. Kuitenkin voi olla että Newton painottui juuri gravitaation toimivuuden kautta kohti alkemiaa ja okkultismia : Newtonin painovoimalaki ja fysiikka oli ajankuvaan verrattuna okkultistismilla sävytettyä : Hänen aikansa fysiikka kun oli kirkon perinteen mukaan aristoteelinen: Maailmassa törmäilevien hiukkasten valtakunta. Kaikenlaiset kaukovaikutukset olivat siinä täysin tuntematon käsite. Sen sijaan sen ajan okkultistisissa teoksissa oli mainintoja mystisistä vetovoimista kappaleiden välillä, pohdintoja äärimmäisen pienestä ja suuresta. On luultavaa että antoi aihetta Newtonin pohdiskeluihin aristotelisen järjestelmän ulkopuolisista käsitteistä. Tämä toi löytöjä. Ja löytöjen tekeminen sai ajattelemaan että inspiraatioimiskyvyn, ja kyvyn ajatella uudesta näkökulmasta, lisäksi se sisälsi niin ison osan totuutta, että sen kautta saadaan aikaan tosia hypoteeseja, joita tarvitsee vain testata. Tässä on siis takana ajatus siitä että empiria voidaan ottaa päätestin sijasta "sijaiseksi", kun totuus saadaan sellaisenaan maailmankuvasta. Tämä on idealismia ja rationalismia, ei empirismiä. Empirismi ja testaus on vain sen soveltamisen viimeinen niitti, jolla vakuutetaan "skeptikotkin" ja osoitetaan kanssauskovaisille että maailmankuva todellakin on hyvä.

Lyhyt mutta tärkeä huomautus joka ansaitsee oman lukumerkintänsä.

Osa taas on neutraalimpia, ja pitää tätä vain muistutuksena että kristittykin voi tehdä ihan hyvää tiedettä, jolloin kyseessä ei ole vastaava erilaisten maailmankuvien mollaamiskampanjointi. On tietenkin mielenkiintoista huomata, että monet ateistitkin pitävät hyviä tiedetuloksia saaneita ateisteja ikään kuin todisteena ateismin yleisestä oikeudellisuudesta. Käsittääkseni juuri tämä maailmankuvan totuusarvo on kuitenkin jäänyt todistamatta.

Mistä pitäisi olla kyse?

Ratkaiseva "juttu" on tietenkin siinä, että sekä Newton että Darwin tekivät hyvää tiedettä. (Joskin heistä ainakin Newtonin näkemykset on hylätty tieteessä ja korvattu paremmilla, niin hän teki sangen suositun paradigman, joka on tietysti todiste siitä että se täytti sen ajan tiedekäsityksen vaatimukset paremmin kuin erinomaisesti.) Kumpikaan heistä ei elänyt kulttuurillisessa tyhjiössä. Molempien teorioiden syntyminen ei näytä olevan irrallaan sen ajan kulttuurin tuulista. He ovat päässeet tuloksiin erilaisilla ajattelutavoilla. Hypoteeseja voidaan kuitenkin kehitellä vaikka huumeiden vaikutuksen alaisena, eikä tämä tee huumeiden käytöstä "oikeaa maailmankuvaa" - mutta ei tietenkään tee näin keksitystä toimivasta teoriasta myöskään väärää. Koska empiria on sidottu ensi sijassa testaamiseen, kun hypoteesinmuodostus taas nähdään enemmän sen luovana toimintana. Jos testaus on se, joka tekee oletetut teoriat rationaalisiksi ja sellaisiksi että niihin on syytä uskoa, on niiden kehitteleminen tieteenfilosofienkin mielestä ainakin pienen "irrationaalisen elementin sisältävä" aktio.

Luonnontieteiden kannalta olennaista on se, että mitään sosiaalista määräävää suhdetta testituloksiin ei ainakaan luonnontieteen suurissa linjoissa esiinny. Newtonilla ja Darwinilla oli kaikilla myös tiedolliset perusteet heidän teorioilleen. Tai ainakin tämän voidaan totuusteorioiden valossa osoittaa. Juuri tämä korostaa tieteen maailmankuvavapautta. Nykytieteessäkin on huippunimiä ties mistä maailmankuvista. (Toivottavasti tämä ei todista että New Age on oikeassa - heillähän "sirpale kaikesta" on se keskeinen idea!) Tämä tarkoittaa sitä että keksijänsä maailmankuvilla teorioita ei voida oikeuttaa. Ne eivät synny tästä vapaana, mutta kuitenkin juuri teorian testattavuus on pääasia, ja puheet siitä että olisi jokin yksi ja tietty maailmankuva, joka olisi pakko olla jotta voisi keksiä hyviä hypoteeseja sisältää vähintään implisiittisenä esityksen siitä että kaikki muut maailmankuvat olisivat huonoja ja niiden kannatajien päästäminen tiedemaailmaan ei ole yhtä fiksua kuin oikean maailmankuvan kannattajan.

On kuitenkin jännittävää huomata, miten että tieteen teoriat on nousseet uuden mukana. Voi olla että yksi maailmankuva toimii pitkänkin aikaa hyvin. Mutta se ei sisällä uusien näkökulmien mahdollisuutta. Ja siksi jonkin ajan päästä maailmankuvan vaihdolla voi olla juuri se "jättipotteja synnyttävä" vaikutus. Vaikka kyseessä olisi jokin niinkin outo juttu, kuin alkemia ja okkultismi. Newton oli aikaansa nähden sangen epänormaali. Vaikka hän oli sen ajan hengen mukaan vahvasti hengenmies, oli sinä aikana okkultistinen puuhastelu virallisesti kiellettyä. Alkemian harjoittaminen oli Newtonin elinaikana laitonta. Tämän puolesta kertoo sekin, kuinka monet ovat olleet useiden eri aateryhmien vaikutuksen alla. Newton oli kristitty ja okkultisti. Impetuksen kehittänyt Filoponoskin oli elämänsä aikana kristinuskon, uusplatonismin ja Egyptiläisten puolikristillisen triteistisen näkemyksen piirissä.

Taika ja tiede.

Siinä missä uskonto eroaa teknologiasta siten että uskonnon muutoskohde on ihminen, kun teknologian tarkoitus muuttaa ympäristöä. Ja mystiikan ja taikuuden ero on siinä että mystiikka on passiivista kun taas taikuus on aktiivista, ei magian suhde teknologiaan ei ole mikään kovin yksiselitteinen asia.) Tietenkin on hieman höpöä miettiä magian ominaisuuksia, kun se ei ole mikään kovin todistettu ilmiö. Eikä sen luonnekaan ole selvää vaikka olisikin. Käytän tässä käsittelyssä sen vuoksi populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka kommentoivat ja reagoivat magiaan. Samasta syystä minkä vuoksi jumalakannanotoissa on tutustuttava (islamilaiseen, kristinuskon tai hindujen tai...) teologiaan. Ei siksi että niillä olisi tietoa ja että ne käsittelisivät todellisuutta itsessään. Vaan siksi että muut pidättäytyvät - kenties hyvästä syystä - kommentoimasta asian sisältöön.
1: Ensimmäinen näkemys on siinä että teknologia tekee samoja asioita, kuin mitä taikuus tekee. Tässä kohdassa Arthur J. Clarken muistutus siitä että riittävän kehittynyttä teknologiaa ei voida erottaa taikuudesta on ehkä lainatuin fraasi. Kuitenkin tämä näkyy myös erikoistehostefirmojen mimissä: "Magic" ja "Wizards" ovat yleisiä niiden nimissä. Ne ovat "nörttitiedettä" ja niihin liitetään "sormivelhous". Tässä kohden voidaan miettiä sitä, onko magia riittävän hienolla teknologialla tehtyä vai onko aitoa magiaa joka eroaa teknologiasta siten että teknologia tehdään eri tavoin. Osassa toimitaan jopa "Babylon 5" (televisiosarja) mukaan. Siinähän oli ilmiö nimeltä teknomaagit. Heillä oli esimerkiksi hologrammeja ja muita teknisiä aparaatteja, joita he käyttivät. Se, oliko takana myös aitoa magiaa jätettiin auki. Joko teknologia ja magia olivat yhtä tai ne toimivat yhdessä.
2: Toinen kohta tavallaan täydentää edellistä kysymystä: Sen mukaan magia on olennaisesti erilaista kuin teknologia. (1) Teknologia toimii aina luonnonlakien mukaisesti: Eli teknologia ei voi tehdä mitään mikä olisi luonnonlakien vastaista. (2) Magia sen sijaan on yliluonnollista, se rikkoo, muokkaa ja taivuttaa luonnonlakeja. Se tekee "luonnolle mahdottomia asioita". Tätä näkemystä edustaa esimerkiksi "Arcanum" (peli) jossa teknologia ja magia ovat vastavoimia. Tai "Final Fantasy" -sarjan monet pelit, joissa on erikseen teknikoita, mekaanikkoja ja maageja. Ja vaikka teknologianosaajakin oppii loitsuja, vain loitsujen käyttäminen kuluttaa magiapisteitä. Näiden kahden välillä on silloin selvä ero.

Todellisuus on tietysti tätä erikoisempi, koska keskiajalla yrtit, maamieskalenterit, astrologiset tähtikartat, alkemistien kullanetsintä ja niin edespäin ovat olleet sävyiltään maagisia. Osa niistä on latistunut "höpöhöpöksi", kun taas osa on toisilta osilta hylätty "vikatikkinä" ja toisilta osin on hyväksytty tieteelliseksi. (Nykyajan kemia on lähtöisin alkemiasta, mutta se ei ole sama kuin koko alkemia.) Tätä kautta maagisesta ajattelusta on noussut myös teknologiaa. Toisin päin ei ole tapahtunut: Toki nykyteknologia tekee erikoisia asioita, jotka näyttäisivät ihmeiltä vaikka luolamiesten silmissä, mutta samalla niiden ymmärrys ja hallinta on vienyt niiltä taikuuden viehättävän karisman. Ehkä syynä on se, että koneet ovat ihmisen orjia koska ne ymmärretään. Ihmisen taas on oltava varovainen magian kanssa koska se voi aina lyödä sormille. Tai ainakin näin kansantarinoissa ja saduissa monesti on tapana.

Toisaalta tarinankerronnan kannalta teknologia, Jumalat ja taikuus ovat eräällä tavalla samanlainen voimanlähde. Ne tarjoavat tarinankertojalle runsaan valikoiman deus ex machinoita. Kreikkalaisissa tarinoissa jos juoni meni liian pahaan solmuu, Jumala saatiin korjaamaan tilanne helposti. Samoin teknologia ja magia toimivat monissa sarjoissa pelastusrenkaana. Yksi tälläisen lähde on tietysti huippumekanistinen Batmanin varustevyö, toinen on Zeus ja kolmas on sankarin pahassa tilanteessa saama maaginen oivallus joka suorittaa jonkun supertehokkaan ilmiön. Tämä on siis hieman kuten "yhdenlaista macho bulsshittiä". Siinä missä barbaari katkoo köysiä ylimahtavilla lihaksilla, voi ruipelo ja nörtikäs velho tai muu maagikko vaikka lennättää yliluonnollisia liekkejä. Ja Zeus voi aina räimiä salamalla päähän.

Ja vaikka teknologia tekee ihmeitä ja käytännössä on jyrännyt maagisten keinojen uskottavuudenkin tehokkuudessan, rationalistinen ajankuva kuitenkin nostaa maagisen ajattelun pintaan : Erik Davis on osoittanut melko vakuuttavasti "TechGnosiksessa" että ne kulttuurit jotka muutoin ovat erityisen rationaalisia ovat juuri niitä joiden kansan parissa magiaan viehtyminen on suurinta. Tätä kautta eräs uskovaisen ihmisen esittämä kommentti, jossa hän ihmetteli sitä "miten joku voi tukea fantasiakirjallisuutta samalla kun vastustaa taikauskoja" oli tavallaan asian ääressä. Tosin on muistettava että fantasiakirjallisuutta voi lukea ja sitä tukea ilman että väittää että ne "perustuvat tositapahtumiin", kun taas taikausko itsessään väittää että ne ovat totta.

Keisarin kohtalo.

Kiinan ensimmäinen keisari Qin oli legendaarinen keisari. Hän tarinoiden mukaan keksi ties mitä asioita ja hänet tunnettiin ihailtavan taivavana päällikkönä. Ja terrakottasotureista. Hän oli myös kuolemaa pelkäävä mies. Tämän vuoksi hän lähetti sotureita etsimään kuolemattomuuden maata.

Tietenkin hän käytti apunaan myös kiinalaista parannustaitoa ; Heidän elementeissään Ts'ing oli ylläpitävä elementti. Kiinalaisen filosofian mukaan se esiintyi tarkasti säädetysti; Vaadittiin oikea hetki, taivaan väri. Siihen liitettiin myös sinisen ja vihreän tietyt sävyt. Kiinalaisessa alkemian symboliikassa tähän liittyy vihreä lohikäärme. Kiinalaisessa lääketieteessä tämä symboli taas liitettiin elohopeaanֶ. Tämän loogisen ketjun seurauksena Qin söi elohopealla päällystettyjä pillereitä, joiden piti ylläpitää ja säilyttää hänen elämäänsä.

Tämän seurauksena hän kuoli elohopeamyrkytykseen. Elohopeamyrkytykseen liittyy muun muassa käytösmuutoksia, kuten aggressiivisuutta. Elohopea liittyy yleensä orgaanisiin suoloihin, ja nämä ovat vaarallisia. Seurauksena voi olla minamata -tauti. Se vaurioittaa hermostoa, ja seurauksena on esimerkiksi haparointia sekä näön ja kuulon heikkenemistä.

Elohopeaa on muuteoinkin monissa paikoin pidetty elämää ylläpitävänä: Esimerkiksi intialainen "Rasavātam" liittää siihen ikuisen elämän, ja Tiibetissä on perinteisesti vallalla ollut sama uskomus. Euroopassa alkemistit pitivät sitä tärkeänä ja se liitettiin siihen että muutetaan halvempia metalleja kohti kehityksensä huipentumista, eli kultaa. Alkemistit metsästivät samalla myös ikuista elämää.

Silti elohopeaa varotaan ja pelätään.

Miksi sitten otin esille tämän? Elohopea on selvästi vaarallinen aine. Sillä on kuitenkin kunnioitettavan pitkä perinne ja siihen liitetään nimen omaan hyviä asioita erilaisissa vanhoissa vuosituhansia vanhoissa perinteissä. Vuosituhansien viisaus on sisältänyt tälläisiä tappavia reseptejä. Intentio ja hyvä tarkoitus ei tee elohopeaa vaarattomaksi. Elohopean tehon takana on näkemys, jossa on yritetty ottaa ihminen osana kosmosta ja kokonaisuutena. Nämä eivät tee siitä perusteltua lääketiedettä.

Sama koskee tietenkin muutakin vaihtoehtohoitoja. Jos niiden tehot on todistettu, ne ovat "normaalia lääketiedettä", jolloin ne eivät ole vaihtoehtohoitoa, vaan normaalia lääketiedettä jonka tehoja on hyväksikäytetty jo pitkän aikaa ja mahdollisesti eri kulttuureissa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että jotakuta hoidetaan vaikka yrteillä, kunhan tuotteen tehosta on tutkimustakeita.

---

ֶ Se on sitten levinnyt eurooppaankin alkemiaan.

Yrityksestä erehtyminen.

"Jokaista väärin ymmärrettyä neroa kohti on tuhat aivan oikein ymmärrettyä sekopäätä."

Alkemian (arab. al-kimiya, al-khimiya, الكيمياء) perinne syntyi kun uusplatonistit tutkivat vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia. Uusplatonistit korostivat sitä että se olisi peräisin egyptiläiseltä Thosis-jumalalta, joka heistä oli sama kuin kreikkalaisten Hermes. Tästä yhdistelmästä syntyi hahmo nimeltä Hermes Trismegistos. Häntä pidettiin tarumaisena oppineena ja alkemistien oppi-isänä. Toisaalta häntä pidettiin myös ikään kuin jumalana. Alkemia kuitenkin hiipui euroopassa, mutta jatkoi islamilaisessa perinteessä, ja euroopassa sillä oli suuresti suosiota tieteelliseen vallankumoukseen asti. Alkemia on siitä merkittävä, että sen tuloksena syntyi kemia.

Alkemiassa ei niinkään ollut taustateoriaa, vaan siinä toimittiin eräänlaisen symbolisen reseptien kimpussa. Syvimpänä tavoitteena oli valmistaa viisasten kivi, joka oli ominaisuuksiltaan mitä erinomaisin. Tietyssä suhteessa se pidensi elämää; Lähteestä riippuen elämä piteni ikuisesta neljän sadan vuoden ikään. Toisessa suhteessa se muutti halvat metallit kullaksi. Nykyisin ajatus siitä että kultaa voitaisiin tehdä yhdistelemällä aineita, tuntuu typerältä, koska kulta on alkuaine. Silloin se ei ole yhdiste, vaan siinä on vain yhdenlaisia atomeja. Kuitenkaan aikanaan tätä ei tiedetty, vaan ajateltiin että metallit ovat yhdisteitä. Kullassa ajateltiin olevan (ainakin) elohopeaa ja rikkiä. Epäonnistumista selitettiin epäpuhtailla lähtöaineilla tai väärillä suhteilla tai sillä että tarvitaan vielä jotain muutakin kuin niitä aineita joita oltiin sekoitettu.

Kokeilut synnyttivät tarvetta puhtaiden alkuaineiden synnyttämiselle ja erilaisille työskentelymetodeille. Alkemistien puuhastelu toimikin innokkeena (esi)kemialliselle prosessoinnille. Toisaalta heidän kokeiluissaan syntyi myös sellaisia työskentelymetodeja kuin tislaus, ja muun muassa posliininvalmistus kehitettiin tältä pohjalta. Ja tietenkin tavoite: Ajatus kullasta, innosti. Alkemiaa harjoittivat sellaisetkin fiksut miehet kuin Paracelsus, Tyko Brahe, Gottfried Leibniz ja Isaac Newton. Talouselämässä englannin kuningas Henrik IV ei pitänyt alkemiasta, koska jos se onnistuisi, kullan hinta romahtaisi. Elisabeth I sen sijaan oli innoissaan ja ajatteli valtion kirstun täyttämistä.

Alkemia on nykyään osoitettu mahdottomaksi kemiallisella sekoittamisella. Tämä tarkoittaa sitä, että nykytieteen täytyy olla todella suuresti väärässä, jotta se voisi onnistua. Tietenkin kultaa voidaan teoriassa valmistaa hiukkaskiihdyttimissä. (Tosin tälläinen kulta voisi olla myös radioaktiivista kullan isotooppia..) Alkemiaan yrittäminen ei siksi kannata. Tosin aikaisemmin tähän kannatti panostaa, koska asiasta ei ollut tietoa ja teoriassa luvassa oli kuitenkin suuria voittoja.

Toisaalta joskus yrittäminen on näyttänyt myös mahdottomalta. Lentäminen on tästä hyvä esimerkki. Toki lentämistä ilmaa raskaammilla koneilla ei pidetty mahdottomana sanan täydessä merkityksessä: Linnuthan ovat ilmaa painavampia. Uskottiin vain, että se ei olisi ihmisen kohdalla mahdollista. Skeptismiin oli tavallaan syytä: Monet kerrat oltiin kokeiltu erilaisia lentolaitteita, jotka imitoivat lintujen siipiä. Ja näiden kokeilujen tuottaman empiirisen kokemuksen mukaan katolta hyppiminen niiden kanssa ei ollut mitään kovin järkevää toimintaa. Siksi ajateltiin että pitäsii panostaa vain ilmaa kevyempiin lentolaitteisiin. Wrightin veljekset Orville ja Wilbur kuitenkin rakensivat ilmaa raskaamman flyer -koneensa ja onnistuivat.

Tämä toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa on etukäteen sanoa mikä tutkimuslinja on kannattava ja mikä ei. Siksi esimerkiksi tulevaisuuteen ja tekniikan kehittymiseen optimistisesti suhtautuvat yrittävät näyttävät usein haihattelijoilta - ja useimmiten ne taitavat niitä ollakin. Tässä kohdassa on selvästi niin, että panostajalla on suuret riskit ja melko pieni voittamisen todennäköisyys. Mutta toisaalta jos onnistuu, saa nimensä tieteen historiaan.

Siksi on erittäin vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin, jotka esimerkiksi väittävät että ihmisen elämä saadaan jatkumaan 400 vuoteen uusilla teknologioilla. Siksi on vaikeaa sanoa miten pitäisi suhtautua niihin jotka sanovat että SPAM on vain tietotekniikan lastentauti johon keksitään tepsivä vastalääke parissa vuodessa, tai jotka uskovat että ihminen matkustaa tähtiin. Pitäisi kai osata olla optimisti, ja yrittää, mutta ei olla niin optimisti että antaisi aivojen valua korvista. Siinä sitä onkin haastetta.

Käsitykseni tieteenhistoriasta.

Tieteen kehitys ei ole ollut mikään yhden portaan hyppäys. Päin vastoin, tärkein huomio on että siinä on useita välivaiheita. Se on vähittäisen kehittymisen tulos. Se, mikä on aikaansaanut sen kehityksen on riippunut kulttuurillisista olosuhteista. Ne olen lajitellut seuraavasti:
1: Abioottiset syyt. Tämä on Jared Diamondin "Tykit taudit ja teräs" -kirjassa esiintuoma resurssien virta. Tämä on perustana kaikelle. En siis väitä että jos yhteisölle annetaan riittävästi resursseja, se alkaisi jotenkin automaattisesti tuottamaan hyvää tiedettä. Mutta sanon, että jos tämä asia ei ole kunnossa, ei synny lainkaan mitään tiedettä. Syy on karkeasti sanoen Maslown tarvehierarkiassa. Ihminen ylipäätään miettii luovia kysymyksiä vasta kun hän ei ole kuolemassa nälkään tai puukkoon. Abraham Maslown näkemystä on toki kritisoitu siitä, että se olisi liian elitistinen: Hänhän teki tutkimusta ainoastaan älykkäiden tieteentekijöiden keskuudessa. Tässä kohden on siis huomattava, että vaikka myöntyisi tähän kritiikkiin, olisi silti hyväksyttävä tämä: Tiedettä tekevät tieteentekijät.
2:Kulttuurilliset syyt: Taustakulttuurissa on oltava tietynlainen henki. Jos tätä ei ole, resursseja käytetään johonkin muuhun. Sitä voidaan esimerkksi käyttää taiteeseen tai linnojen rakentamiseen.
___2.1: Viehtymys kieleen. Tämä taas on kaksitehoinen: Sitä seuraa (1) pyrkimys rationaalisuuteen. Toisekseen siitä seuraa (2) halu tiedon talletukseen. Tieteen teossa ollaan keskitytty kielellisesti ilmaistujen käsittelyyn kokeellisesti. Esimerkiksi kuvat ovat hyviä silloin kun pitää välittää tuntemuksia, tai tehdä analogioita. Kuvia voidaan käyttää myös eettisessä kannanotoissa. Päiviö Latvus onkin huomannut "ymmärryksen siivet" -kirjassaan sen, kuinka tieteen historiassa muutoksissa on ollut mukana monoteismi. Itse en korosta monoteismiä, se on vain markkeri siitä että toinen tärkeä elementti on mukana: Kun ajatellaan perusjakoa seemiläisiin ja indoeurooppalaisiin, muistetaan että seemiläinen kulttuuri keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. (Ja itämainen taas symboleihin ja holistiseen ajatteluun.) Kun tieto taas tallennetaan, se myös siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Kun ajatellaan kultturia, on aivan varmaa, että oli ihmisiä joiden mielestä se että Pyhät Sanat kirjattiin saveen oli uskontoa häpäisevää, ulkoluku sen sijaan vaatii keskittymistä ja opettelua ja muuta ylevää. Heidän ajatuksiaan ei kuitenkaan ole säilynyt, koska niitä ei ole kirjattu ylös, heidän kannattajansa jäivät jälkeen koska siinä missä he opettelivat ulkoa jotain vaivalla, toiset voivat kuluttaa saman vaivan miettimällä jotain uutta.
___2.2: Viehtymys yleistyksiin. Tässä kohden olennaista on se, että ilman teoreettisia yleistyksiä, näkemykset jäävät irrallisiksi. Ne ovat toki premisseineen yhtenäisiä, mutta niiden avulla ei voida tehdä sovelluksia. Kun tämä yhdistetään edelliseen, saadaan aikaan se, että logiikassa on oltava sekä induktiivista että deduktiivista päättelyä.
___2.3: Viehtymys käytännöllisyyteen. Sekä induktiivinen että deduktiivinen päättely ei vielä riitä: Jotta systeemit toimisivat kunnolla, täytyy olla myös koettelu joka on suhteessa fysikaaliseen todellisuuteen. Ilman tätä vaihetta, tiede ei kehity, vaan jää loogisiksi systeemeiksi ja perusteluiksi, jotka ovat herkkiä rationalisoinneille. Systeemit ovat vain "mahdollisia" eivät "perusteltuja". Todistus pelkällä logiikalla jää "voi ollaksi". (Tämä on mielestäni olennainen lisäys ja parannus Latvuksen ajatteluun.)
3: Laskentateholliset syyt. Tämä tarkoittaa olennaisesti sitä, että asian eteen nähdään vaivaa. Lopputulos riippuu siitä (1) kuinka paljon vaivaa nähdään ja (2) miten sitä kohdistetaan. Lopputulos syntyy näiden yhteisvaikutuksesta.
___3.1: Populaatio. Tässä tarvitaan ihmisiä. Ihmiset voivat tiedon tallennuksen (2.1) avulla tehdä tämän ajallisesti ja paikallisesti erossa toisistaan. Esimerkiksi Baron-Cohenin tulosten mukaan on selvää, että tietty osa populaatiosta ajattelee tyypillisesti "oikealla tavalla". Syy voi olla geneettinen tai se on muusta syystä "kulttuurillinen vakio".
___3.2: Kohdentaminen. Tässä kohden on olemassa haittaavia ja tukevia elementtejä. Tukeva elementti on kriittisyys. Jotta järkeviin asioihin voidaan keskittyä, tulee voida ampua vääriä näkemyksiä jalkaan. Toisaalta jotta voitaisiin kehittyä, on oltava myös muutosta. Ja muutosta estävät aina ideologiat. Toisin sanoen, tiede tarvitsee avoimuutta. Kaikki ideat tulee tuoda kritiikin eteen. Jos jokin taho estää uusia ajatuksia, kehitys ei ole mahdollista. Toisin sanoen olennaista on huomata että nämä eivät ole ristiriidassa keskenään: Kaikki muutos ei ole kehitystä, mutta ei ole olemassa kehitystä joka ei olisi muutosta. Tämä taas ei tarkoita edes tieteen vallankumouksia ja uusia paradigmoja. Perustutkimuskin lisää ja täsmentää tietoa maailmasta. Myös käytännön tarpeet ohjaavat tutkimusta. Kreikkalaiset pitivät orjia, joten heidän ei kannattanut tehdä koneita muuta kuin Heronin leluiksi. Kun orjat tekevät halvalla saman työn, minkä koneet tekisivät kalliilla, ei ole mitään syytä satsata niihin.

Kun tämä ajatus lasketaan yhteen, olen vakaasti sitä mieltä, että Latvuksen huomaama naisten aseman tukeminen yhteydessä menestyviin kulttuureihin on ihan varmasti totta. Yleisesti ottaen kulttuurien tasoa voidaan arvioida sitä kautta miten niissä kohdellaan naisia ja lapsia. Miksi? Koska heille syydetään resursseja vasta kun vallanpitäjillä riittää jaettavaa. Se liittyy siis resurssien riittävyyteen. En kuitenkaan pidä sitä tieteen kehityksen syynä: Naisia alkoi olemaan tieteen teossa vasta myöhemmin. Lisäksi vaikka naisten ajattelu onkin tilastollisesti induktiivisempaa ja miesten deduktiivisempaa, tämä erojen korostaminen ei ole mikään kahden eri leirin taisto: Erot ovat tilastollisia ja mielestäni väite että naisten ajattelu aikaansaisi tieteen vallankumouksen on väärä, koska (1) induktiivisesti ajattelevia miehiä on ollut aina, kuten on lyhyitäkin miehiä. Myös pituushan on tälläinen "korrelaatio sukupuoleen" -ilmiö. (2) Tieteen alkuvaiheiden edustajat eivät olleet mitään naisten ystäviä. Esimerkiksi Newton oli harvinaien tapaus: On luultavaa että hän oli neitsyt. Itse asiassa on lähes selvää mistä induktiivinen ajattelu tuli tieteeseen: Se tuli maagisesta ajattelusta. Siinähän on induktio että käytännöllisyys: Onkin hyvä huomata, että sekä Latvuksen kehuma impetuksen keksijä Filoponos oli yhteydessä Aleksandrian filosofiseen koulukuntaan - siis yhteydessä induktion lähteeseen. Samoin kuin Newton oli alkemian ystävä. - itse asiassa hänen alkemian ystäväksi kääntymisensä ajankohta on juuri hänen tieteellisen tuotantonsa huippukausi. Selvästi kyseessä oli ajatusmaailmojen kohtaaminen. (Filoponoksen impetus ei saavuttanut suosiota, koska yleisesti ei tavoiteltu käytännöllisyyttä. Vasta tykistön tarpeet loivat edun tälläiselle ajattelulle.) Samoin Islamin tieteen huippukausi oli siitä merkittävä ja mielenkiintoinen, että astrologia ja astronomia olivat lujasti yhteydessä toisiinsa. (Kuten opimme lohikäärmeistä.) Euroopan puolella oli samankaltainen ilmiö: Alkemia ei kehittynyt kemiaksi sattumalta, vaan koska se oli käytännöllistä+induktiiivista (symboleihin ja analogioihin perustuvaa) ajattelua joka asetettiin toimintaan kulttuurissa joka oli kiinnostunut kielestä ja sen talletuksesta ja rationalismista (keskiaikainen filosofia oli logiikkakeskittynyttä ja itse asiassa tällä saralla erittäin hienostunutta, joskin kenties teologiakeskeistä.) Toki olen sitä mieltä että naisten pääsy tieteeseen kasvatti tieteen kehitystä lisää. Sehän kaksinkertaisi miettimiseen käytettävien tehokkaasti ohjattujen aivojen määrän. Valitettavasti tämä tapahtui kuitenkin "liian myöhään" ollakseen selitys tieteen lähdölle euroopassa - Naisethan hyppäsivät kelkkaan mukaan vasta kun oltiin jo lähdetty pitkän aikaa sitten eteenpäin. Ritariperinteestä naisten tuki ei missään tapauksessa ole voinut tulla, koska ritarien näkemys oli neitsytkultin mukainen. Ei arvostettu naisen ajattelua vaan sitä kuinka tämä kätki seksuaalisuutensa.

Sen sijaan näen Latvuksen mystiikan kritiikin osuvana siinä kohden, että siitä puuttuu halu ja pyrkimys käytännöllisyyteen. Magiassa tämä käytännön puoli sen sijaan oli mukana. Näen näiden ajattelujen erottelemattomuuden johtuvan kristillisestä perinteestä, jossa kritisoidaan muun muassa fantasiakirjallisuutta. Kun magia on kokonaisuutena vastustettavaa, se on helppo leimata kokonaisuutena huonoksi yksityiskohtien kautta. Kuitenkin kun Latvus korostaa induktiivisen ajattelun merkitystä, olisi syytä huomata että merkit, symbolit ja analogiat ovat olennainen osa mystistä ajattelua. Ja tämä taas on juuri sitä induktiivista päättelyä. Se, että tähän ei kiinnitetä huomiota on helppo ymmärtää kun sen näkee fundamentalistiskristillisen julistusperinteen jatkumona. (Se on siis samaa sukua sen kanssa, miten toisaalta valmis Latvus on kehumaan islamilaista menneisyyttä ja samanaikaisesti vastustamaan sitä kauheana nykypäivänä. Kun hän antaa tukea jollekin menneisyyden ilmiölle, hän voi osoittaa armeliaisuutta jota ei tarvitse kohdistaa konkreettisesti kehenkään joka on hänen kanssaan erimielinen. Hän kuitenkin haluaa kaiken tukensa monoteismille, joten menneisyyden islamin naismyönteisyyden korostaminen on kätevä apuväline tässä.)

Pystyn siis vetämään sellaisia ennustuksia tulevaisuudesta, että Latvuksen ennustama länsimaiden tiedeylivalta tulee romahtamaan. Syyt ovat tosin toiset, kuin mitä hän ajattelee. Syy on siinä, että länsimaissa väestönkasvu on saavuttanut huippunsa, jolloin tiedettä tekevien ikäisten määrä ei enää kohoa. Väkilukuhan ei kasvanut sen takia että oltaisiin alettu lisääntymään kuin kaniinit, vaan sen takia että ollaan lakattu kuolemasta kuin kärpäset. Hyvin ahmituissa länsimaissa on vähemmän lapsia per pärstä kuin kehitysmaissa. Muualla esteinä ovat olleet erilaiset haittaavat ideologiat. Samoin kuin euroopassa tiede pääsi valtaan vasta heti siinä vaiheessa kun tieteentekoikäiset eivät olleet uskontojen ristiriidassa poliittisen pelin välineitä eivätkä protestanttisten noitavainojen alaisia. (Sanon protestanttisen sen takia että katolilainen inkvisiitio oli lepsumpi kuin maineensa. Suurimmat noitavainot olivat protestanttien Saksassa - ja jopa pohjoismaissa - suorittamat. Protestanttisen noitavainon erottikin katolisesta noitavainosta juuri inkvisiitio: Katoliset antoivat edes jonkintasoiset oikeudenkäynnit, jotka olivat mainettaan kevyempiä, kun taas protestantit tekivät laajakirjoisia iskuja. Tosin väitän että protestanttien ankaran toiminnan alla oli se, että he olivat vähemmistö. Jotta he voisivat voittaa suuremman vihollisen tai edes pärjätä sen kanssa tasaveroisena, heidän oli käytettävä kovempaa voimaa.)

Ennustankin että tieteen kehitys suuntautuu isompien väkilukujen maihin: Ratkaiseva ei ole kristittyjen määrä maassa, vaan se miten vähemmän ideologisia maista tulee. Toisin sanoen, jos kommunistiset ideologiavaltiot romahtavat, ja korvautuvat, sitä parempi mitä vähemmän ankara ideologia sen korvaa. Ennustan että "rauhanomaisissa + monikulttuurisissa maissa", joissa ei voimavaroja kuluteta sisällissotiin ja uskondebatteihin, tai joissa valtauskonto ei vain "a priori" päätä mitkä tieteelliset teoriat ovat vääriä Pyhän Kirjansa perusteella, menestyvät parhaiten. Sen sijaan ne maat, jossa uskonto tai kommunistinen ideologia tai jokin muu taho estää, eivät tee tiedettä. Samoin maat joiden olot ovat kurjat, eivät tee tiedettä ennen kuin maan olot paranevat. Kurjissa oloissa olevat maat voivat tehdä tiedettä vain sen määrän mukaan, jotka ovat riittävän hyvässä asemassa, kiipineet tarpeeksi Maslown tarvehierarkiassa.

Luontaiset tuotteet.

Tätä juttua lukiessa on syytä huomauttaa, että en kenties ole objektiivisin henkilö puhumaan aiheesta. Ystäväni Siri Kotajärvi, jonka hienolla miekkakokoelmalla on ollut "vaikutus elämääni" on Marja-Leena Kotajärven tytär. Eli toisin sanoen, tuttuni vanhemmat omistavat luontaistuotekauppoja. Mitään pahaa he eivät ole minulle tehneet, päin vastoin tukeneet ja ystävällisiä aina olleet. Mutta tämän saavat.

Luontaistuotteala jaetaan tyypillisesti siten, että sitä joko puolustetaan tai vastustetaan kokonaisuutena. Molemmat puolet tapaavat jaotella tuotteet karkeasti virallisen lääketieteen ja vaihtoehtolääketieteen. Tosiasiassa ei kuitenkaan ole kuin yksi lääketiede; Jos jokin aine saa todisteita, se on virallista lääketiedettä. Toisin sanoen pitäisi puhua evidenssipohjaisesta ja eievidenssipohjaisesta lääketieteestä. Eikä luontaistuotteet ole selvästi vain toista, tuotteita on joka laitaan. Kuitenkin olisi hyvä huomata, että luontaistuotekaupassa on selkeästi kolme elementtiä. Osa tuotteista edustaa selvästi vain yhtä osa-aluetta, mutta suurin osa jaottuu niiden kesken. Voidaan sanoa että muodostuu kolmio, josta yksittäiset tuotteet voivat olla missä tahansa kohtaa. Siksi mielestäni luontaistuotekaupan puolustus ja kritisointi on kohdistettava tarkasti. Osa -alueet ovat seuraavat:
1: Lääke eli rohdospuoli. Tässä kohden tarkoitetaan erilaisia vaikuttavia ja tautia parantavia aineita, joita saadaan kasveista. Tämä ei ole niin tavatonta, kun miettii että luonnosta löytyy tappavia myrkkyjä mainitakseni sormutinkukka, kielo, valkovuokko, näsiä... ja ties minkälaista kemikaalia kasveista. Miksi näissä ei muka voisi olla hyödyllisiä?
2: Ravinto ja ruokapuoli. Tässä tarkoitetaan erilaisia luomutuotteita, itse esimerkiksi pidän "mututeestä" eli minttuteestä johon laitetaan "intiaanisokeria", eli sokeriruo-osta "vaillinaisen puhdistuksen avulla" tuotettua sokeria, joka on ruskeaa ja hyvää. Ängen näitä sitten yhteen-
3: Aatemyynti. Tämä taas tarkoittaa sitä että asiakkaalle myydään lähinnä yhteyttä mystiikkaan, kuten yhteyteen luonnon kanssa. Malliesimerkki tälläisestä on korvakynttilät, joiden epätodesti väitetään olevan Hopi -intiaanien perinnettä. Ne ovat harmittomia, mutta eivät toimi. (Vaha niiden sisällä, jota esitetään todisteena vahasta jonka ne ovat "imeneet" korvasta ovat kynttilän omaa vahaa. Kynttilän rakenne itse asiassa tukkii sen pohjalta kun se palaa. Tuotetta kokeilleena - itsellä korvat aloittivat murkkuiässä vahomaan paljon, vieläpä pahasti sillä tavalla että se kuivuessaan se kiteytyy teräviksi ja koviksi sirpaleiksi jotka rikkovat korvakäytävää, minkä vuoksi sain sen pahan korvatulehduksenikin - voin sanoa vain että on ihan kiva maata kyljellään jonkin aikaa, olipa tekosyy siihen mikä tahansa. Vahaa kynttilä ei kuitenkaan ime, jos se vaikkua poistaa, sen teho on vastaava kuin se että työnnät kynän tai mehupillin korvaan ja nykäiset sen sitten vähän ajan päästä pois. Ainahan sitä jotain tarttuu.) Toki pelkkä aatteellisuus ei tarkoita että tuote ei toimisi. Mutta joissain tuotteissa on kyse humpuukista, jolloin tuotetta myydään aatteen vuoksi, siitä saatavan aatteenmukaisuusmielihyvän vuoksi, vaikka se ei toimisikaan.

Luontaistuotteiden erityisluonteen vuoksi yritän kertoa kaikista osapuolista kerralla, käsitellä kokonaisuutta ikään kuin taustaa vasten.

Lääketieteen historia perustuu luonnonlääkintään: Esimerkiksi Hippokrates käytti pääasiassa luonnonlääkkeitä ja vasta Paracelsus toi kemian lääketieteeseen. Tämä on toki argumenttina perustaltaan samantapainen kuin esitys siitä että kemia perustuu alkemiaan. Sinänsä totta, mutta puhtaasti sellaisena irrelevanttia.

Kuitenkin tärkeintä on huomata se, että kasvit sisältävät erilaisia kemiallisia aineita. Ja tässä kohdassa on syytä huomata, että orgaaninen kemia ei eroa mitenkään olennaisilta osiltaan epäorgaanisesta kemiasta. Atomi, molekyyli tai yhdiste ei siis tiedä, onko se peräisin kasvista vai kemiantehtaasta. Ajatus siitä että elävät ja epäelolliset jotenkin olennaisesti eroaisivat kemiallisesti toisistaan nojautuu aikoihin jolloin kemia irrottautui alkemiasta. Tuolloin elävissä organismeissa esiintyvien aineiden ajateltiin poikkeavan selvästi niistä joita saadaan mineraaleista Eroja oli paljon, esimerkiksi orgaanisia aineita oli vaikea eristää ja puhdistaa. Jaottelun orgaaniseen ja epäorgaaniseen kemiaan termitasolla tapahtui 1770 -luvulla Torbern Bergmanin toimesta. Hänen aikoinaan oltiin vitalisteja, eli uskottiin että luonnonkasveilla ja eläimillä oli elämänvoima, joka muutti niitä siten että niitä ei voitu käsitellä laboratoriossa muiden kemikaalien tapaan. Tämä myytti alkoi horjua 1800 -luvulla, kun Michel Chevreul ensin osoitti että saippua voitiin jakaa orgaanisiin aineisiin - glyseriiniin ja rasvahappoihin ilman elämänvoimaa ja Friedrich Wöhler valmisti orgaanista ureaa epäorgaanisista aineista : Näin orgaanisen ja epäorgaanisen kemian raja ymmärrettiin häilyväksi, ja huomattiin että samat lainalaisuudet pätivätkin molempiin. Orgaaniset yhdisteet vain sisälsivät hiiltä monessa eri muodossa, mikä aikaansai niiden erityiset ominaisuudet.

Kun tiedämme että kasvit sisältävät monenlaisia kemiallisia aineita, tiedämme että ne myös vaikuttavat monella tavalla. Kun luonnosta löytyy tehokkaita myrkkyjä - ja tiedämme esimerkiksi että punakärpässienessä on atropiinia, jota käytetään puhdistettuna kemikaalina lääkkeenä "laitoslääketieteessä", tiedämme myös että punaisen kärpässienen atropiini toimii samalla tavalla riippumatta siitä onko se peräisin kemiantehtaasta vai luonnonlähteestä.

Lääketiede on historiansa aikana erikoistunut, mikä tarkoittaa sitä että se on jakautunut ymmärtämään yhä useampaa sairautta. Niiden tavoitteena on selvittää lääkeaineen toiminta ns. kaksoissokkokokeella. Tämä taas tarkoittaa koeasetelmaa, jossa vastakkain ovat lumelääkityt koehenkilöt ja lääkettä saavat. jos lääkettä saavat paranevat tehokkaammin kuin lumelääkettä saaneet, lääke toimii testatusti. Ja tämä koeasettelu ei itse asiassa sorru siihen ongelmaan, mistä luontaislääkkeiden puolestapuhujat esittävät: Sitä ei haittaa onko lääkkeessä yksi kemikaali vai tuhat miljoonaa kemikaalia sekoitettuna. Jos yhdistelmä toimii, se toimii. Lääketiede ei myöskään pyri parantamaan kaikkia, vaan erikoistuminen on nimenomaan kohti sitä paljon puhuttua "yksilöllisyyttä": Spesialisti voi tutkia hyvinkin pientä ihmisryhmää koskevaa tietoa. Jostain syystä useissa luonnonlääkintää mainostavissa tuotteissa erikoistuminen kuitenkin kutsutaan sanalla "sirpaloituminen" samalla kun lääketieteen väitetään laitostuvan ja kohtelevan "epäyksilöllisesti massana". (Esimerkiksi tälläisestä on Ljudmila Rumjantsevan kirja "Kasvilääkintäopas", joka sisältää sinänsä ihan toimivia luonnonrohtoja, mutta myös tälläistä erikoista sanankäyttöä.) On syytä huomata, että luonnonlääkintä on vähentynyt muutamasta syystä:
1: Yksi kemikaali on helpompi hallita. Kun puhutaan eri aineiden yhteisvaikutuksesta, tulee mieleen esimerkiksi harmaamustesienen yhdistäminen alkoholin kanssa. Syntyy antabusvaikutus, joka joko aikaansaa kuolemanpelon tai pahaonolon tunteen, jota nuo mainitut aineseokset yksinään eivät saisi. Tarvitaan molemmat osapuolet. Tämä on riski, ja "luontaistuotteiden puolesta kemiallista lääketiedettä vastaan" -henkilöt (joita onneksi läheskään kaikki luontaistuoteihmiset eivät ole) huomauttavat löydetyistä lääketieteen "yllätyksistä", kun jokin tälläinen on löytynyt. He kuitenkin unohtavat, että luonnonlääkkeissä kemikaaleja on enemmän, ja niiden yhdistelmät sydänlääkkeiden ja monien muiden luontaislääkkeiden kanssa on ongelmallista. Kun silloin kun on yksi kemikaali, on tutkittava tämän vaikutukset muiden kanssa, nyt olisi tutkittava useiden kemikaalien vaikutukset ja näiden yhdistelmien vaikutukset. (Kombinatoriikkaa vähänkin osaavat tajuavat, että tässä tulee valtavia testimääriä jotta riskit saataisiin eliminoitua.) Tämä ei siis tarkoita että luontaistuotteet olisivat huono ratkaisu eikä niitä saisi käyttää - vaan että niissä on riskejä jotka itse asiassa vaativat enemmän "kovaa laitostiedettä" ollakseen yhtä riskittömiä kuin normilääkkeet. Luontaistuotteet toki aikaansaavat vähemmän uutispommeja. Mutta syykin on selvä: Ne ovat pienempien piirien käyttämiä, luontaistuotteiden käyttäjät käyttävät eri tuotteita. Joten jos jokin riski ilmenee, se vaikuttaa normilääketieteen pommeihin verrattuna vain muutamaan ihmiseen. Mutta jos kaikki käyttäisivät samoja luontaistuotteita, tämä riski olisi jopa "laitoslääketiedettä suurempi".
2: Luonnonkasvit eivät ole keskenään identtisiä. Eli jossain kasvupaikassa ja jossain yksilössä lääkeaineita on eri pitoisuuksia ja määriä. Tämä taas on sovellettava muistamme fraasin kautta "Le poison c'est la dose" Ja mikä koskee myrkkyä koskee myös lääkettä. Ruumiimme laskee molekyylejä. Toisin sanoen pitoisuuserot tuovat riskin. Tätä riskiä voi kuvata heroiininkäyttäjien ongelmilla: Kun käyttäjät saavat tavallisesti heroiinia jota on jatkettu sokerilla, he kuolevat kun he piikittävät itseensä "vakiannoksen", joka onkin puhdasta. Syynä on määrä, kun heroiinia on pitoisuutena enemmän, sitä tarvittaisiin vähempi määrä. Toki on huomattava, että syntetisointi lisää yliannoksen mahdollisuutta "sinällään", koska kun aine on puhdasta, sitä on helpompi nauttia vaarallinen annos. Jos ainetta on luonnonkasvissa pieni pitoisuus, sitä voi olla vaikea syödä vaikkapa 200 kiloa kerralla. Mutta kun 200 kiloa tiivistetään, siitä saadaankin kiva nappi jonka voi niellä kätevästi vaikka veden kanssa.

Tämä ei tietenkään ole mikään kritiikki luontaistuotteiden hävittämiseksi. Itse asiassa monissa luontaistuotteissa mainittuja eroja kavennetaan prosessoimalla. Esimerkiksi Blue Berry tuotteessa on mustikoista erotettua luteenia. Pointtina on siis se, että näissä tuotteissa itse asiassa tiivistetään yksi tai pari vaikuttavaa ainetta ja sitten prosessoidaan se siten että siitä saadaan vakiannoksinen määrä ainetta. On hyvä miettiä, onko "luontaisuus" tässä vaiheessa mikään oikea valtaisa ero. Itse ajattelen että kyseessä on lähinnä imagoasia, eli ostaa apteekista tai luontaistuotteesta saman aineen, ihan sen mukaan kummasta on kivempi ja aatteenmukaisempi ostaa. Samaa tavaraahan sitä saa. Erojen pienuutta tiettyjen tuotteiden kohdalla korostaa vielä sekin, että luontaistuoteala - vaikka sen kannattajat kritisoivatkin "norsunluutornilääkintää" kaupallisuudesta - on iso bisnes. Ja se on maailmanlaajuinen. Blue Berrykin on tehty ruotsalaisista mustikoista.

Jännittävää onkin se, että monet luontaislääkkeet tutkitusti toimivat. Mutta ne sitten toimivatkin "normilääketieteen" metodeilla ja tavoilla. Ja ne itse asiassa myös todistavat itsensä normaalin proseduurin kautta. Tutkimuksiin viittaaminen luontaistuotekaupassa ei ole tavatonta mainostamista. Eikä tämä minusta ole paha asia. Sen sijaan paha asia on se, jos tutkitut tuotteet jotenkin antaisivat tukea niille joiden puolesta tutkittuja tuloksia ei ole.

Luontaistuotteita ei siksi saisi käsitellä "koko klönttinä", vaikka siihen ihmisellä onkin luontainen halu luokitella ja leimata hääppöisin perustein, vain oman aatteensa vuoksi. Ei kuitenkaan ole syytä olla paatunut, kumpaankaan suuntaan. Tässä kohden on siis "pidettävä mieli avoimena mutta ei niin avoimena että aivot tipahtavat päästä."

Sen sijaan se, mikä tulee lääkelaitoksen vetämää kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada toimivat luontaislääkkeet eli rohdokset pelkäksi apteekkitavaraksi kuulostaa minusta hieman erikoiselta. Se kun ei poista ongelmaa joka huuhaalääkkeistä seuraa. Se ainoastaan veisi tuotteet kaupoista ja luontaistuoteliikkeistä. Tämän jälkeen voisi siis sanoa lääkepuolesta että "jos se ei toimi, saat sen luontaistuoteliikkeestä ja jos se toimii apteekista". Tämä vaikuttaa siis enemmän kilpailun minimoimiselta kuin aktuaaliselta ihmisten puolesta huolehtimiselta. Olen nimittäin ollut huomaavinani, että luontaistuotekauppojen asiakkaista osa on "apteekkivastaisia", eli vastustavat "systeemiä" sinänsä. Tähän muutosvastarintaan ei muuttu vaikuta, he vain ainoastaan käyttäisivät sitten sitä luontaistuotteiden "humpuukipuolta". Minusta tässä kohden olisi siksi syytä pikemmin estää puoskarointia, valvoa tuotteiden riskejä, vaatia riskillisten tuotteiden myyntikieltoja luontaistuotekaupoille, ja kenties asettaa luontaistuotekauppojen myyjille esimerkiksi farmaseutin koulutuksen tai vastaavan lääketieteen koulutuksen. (Ei siis mitään sellaista diplomia joka on mallia "Käy 2kk kurssi jossa puhutaan latteuksia + maksa muutama sata euroa niin olet ammattimainen homeopaatti ja holistinen hieroja ja saat siitä pramean diplomin".) Parasta olisikin, jos muutos tulisi luontaistuotealan sisältä. Mielestäni M-L. Kotajärvi, joka on B.T.W. farmaseutti, onkin oikeansuuntaisessa toimessa ajaessaan Tietotaito -projektia, jossa korostetaan tietämistä. Luontaistuotealalla tätä hanketta on kritisoitu siitä että se vaatisi yhtä muottia ja estäisi persoonallisuuden. Kuitenkin siinä ajetaan lähinnä sitä että myynti perustuisi tietoon : Ja tiedon luonne on tyypillisesti se, että se on jotain "eisatunnaista". On vaikeaa nähdä miten "yksilöllisyys" korostuisi positiivisella tavalla, jos sen nimissä saisi kaupitella mitä tahansa. Etenkin tässä tapauksessa, kun sentään puhutaan ihmisten terveydellä. En siis ole sanoamssa että kaikkien olisi riennettävä apteekkiin, vaan siitä että ihmiset voidaan saada uskomaan johonkin eitoimivaan, ja sitten kun placebo pettää, lopputulos on huono. Eikä taatusti luontaistuotealaa liiketoimintana kannattava. Siinä menee ainakin joidenkin luontaistuotekauppiaiden "yksilöllisyys" helposti konkurssiin.