Nihilaatio

"Hirvonen ja Kotkas siis analysoivat, että kritiikkini freudilaista oikeusfilosofiaa kohtaan johtui siitä että egoni "puolustautui tiedostamatonta vastaan kuvittelemalla itsensä tieteen herraksi"! Näin Freudin teorioihin kohdistettu kritiikki osoitti Freudin teorian todeksi. On selvää että tällainen argumentaatio tekee arvostellusta teoriasta kumoutumattoman dogmin, kun kaikki kritiikki on vain lisätukea teorialle."
(Janne Kivivuori, "Psykokulttuuri ja Freudilaisuus Suomessa", Marko Hamilo (toim.) "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa", sivu 42)

Marko Hamilon toimittama "Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa" muistuttaa siitä että lääketiede ja psykologia kuten muutkin tieteet kehittyvät kumulatiivisesti. Tämä tarkoittaa sitä että uudet hoidot ovat tehokkaampia kuin vanhat, ja joskus vanhat näkemykset poistetaan väärinä, eikä niihin enää palata. Samoin tuloksista tulee tarkempia : Eri lääkärit tai psykologit tai tiedemiehet tunnistavat ilmiöt toisistaan yhä tarkemmin. Ja ovat erotteluista yhä vähemmän erimielisiä.
1: Tähtitieteen kautta: Ennen ei osattu erottaa tähdenlentoa, planeettaa ja tähteä toisistaan, nykyisin tiedämme jopa sen, miten suuria nämä tähdet ovat. Ja eksoplaneettoja, joita ei osattu Galilein aikaan kuvitellakaan, on löydetty. Ja mittalaitteiden ja tieteen paranemisen kautta virheitä sattuu yhä vähemmän. Ja jos saat yhdeltä tietyn kannanoton, saat toiseltakin yhä suuremmissa määrin saman tuloksen. Toki sitä ollaan yhä erimielisiä monista asioista, mutta debatin tarkoituksena on vähentää tätä, päästä tulokseen. Eikä vain osoittaa että "kato kun me ollaan suvaitsevaisia ja avomielisiä".

Sen sijaan se muistuttaa että psykokulttuurissa, eli psykologisoidussa valtapelissä, tätä ei tapahdu. Niiden trendit vaihtuvat, mutta niitä kuvaa pikemminkin samanlainen vaihtumisrytmi mitä esimerkiksi muodin kohdalla. Näkemysten esittäminen ja vaihtuminen ei saakaan kuvaustaan paradigmaattisesta mallista, vaan niiden kuvailuun sopii tuotteen elinkaarianalyysi. Näissä vanha muoti voi palata, koska kysymys on suosiosta. "Lopullista" eliminointia ei siis tehdä, jotkut asiat vain lakkaavat olemasta "In". Uusia ideoita syntyy, saa suosiota, katoaa ja unohtuu samaan tapaan kun muotisuunnittelijoillakin.

Tärkein tähän liittyvä asia on nihilaatio. Tämä on Bergerin ja Luckmannin nimeämä huonon argumentaation rakenne, jossa teoriasta tehdään kritiikki -immuuni siten että kritiikki kielletään suoralta kädeltä selittämällä se etukäteen. Tässä on tietysti kaksi osaa joita ainakin toinen toteutuu (1) ennustus kritiikin tulemisesta (2) ad hoc -selitys siitä miten tämä kritiikki johtuu siitä että kritisoitu onkin oikeassa. Näin empiiristä tai muunkaan laista kriittistä arviointia ei voida tehdä. Tämä sana esiintyy kirjassa vain kerran. Mutta jos minun olisi otettava yksi käsite, joka värittää koko kirjan esittämän maailman, se on juuri tämä.

Nihilaatio on muun muassa lahkojen toiminnassa esiintyvä ilmiö. Siinä ennustetaan kritiikki, ja sitten tämä kritiikin esittäminen osoittaa että kannanotoissa on oltava perää. Tätä tarkoittaa esimerkiksi se, jos jonkun lahjon edustajat ennustavat jollekulle heidän kanssaan toimivalle että joku sukulainen voi pian varoitella. Ja kertoa että takana on Saatanan kokema pelko kääntymisestä. Helvetin herrahan haluaa estää että kukaan kääntyisi ja pelastuisi pois hänen vallastaan. Tätä kautta kritiikin esittäminen on ikään kuin ennustettu, lahkon näkemykseen täysin sopiva.

Psykokulttuurin kohdalla tämä toteutuu monella tavalla. Yksi on se, että psykokulttuurin kritisoija tulkitaan sairaaksi. Keinoja on useita: Esimerkiksi (1) Jos kritisoija käyttää tieteitä apunaan, tämä kertoo siitä että tämä tarttuu välineelliseen järkeen. Hän haluaa kokea hallintaa kaikesta, ja irtautua tunteistaan. Sen sijaan psykologiassa pitäisi tunnustaa että on haavoittuva, ja tätä kautta hän ei olisikaan hallinnassaan. Siksi kritisoijan tulisi saada terapiaa. (2) Terapiassa pitää olla avoin ja kertoa tunteistaan, joten vastustajalla täytyy olla kovia arpia mielessään, koska hän vastustaa ajatustakin että ne nostettaisiin esiin. (3) Koska kritisointiin panostaa asian täytyy olla tärkeä, joten takana on emotionaalinen sitoumus. Tämä tarkoittaa sitä että kritisoitu asia on uhka, joka pelottaa. Tätä kautta syynä ei ole se, että psykokulttuurissa olisi mitään vikaa. Kriitikkoa vain pelottaa. (4) Asian kiistäminen on torjuntaa.

Tietenkin näiden takana voi olla muitakin syitä, mutta tämä onkin montaa syytä miksi tämä "nihilointipuolustus" on argumentatiivisesti sekä huono että sosiaalisesti epäkohtelias (1) Se on ad hoc -selitys, joka liimataan "voi ollalla" päälle. (2) Se on ad hominem, jossa kriitikon esittämät argumentit sysätään syrjään ja sen sijaan viitataan että tämän täytyy olla väärässä koska hän on pöpi. Sen sijaan normaalisti koko argumentaation takana on ajatus siitä että pöpi voi olla oikeassa ja kuningas ja älykkö väärässä – asian hyvyys punnitaankin esitettyjen argumenttejen kautta eikä viittaamalla esittäjän habitukseen. (3) Se on red herring, jossa varsinainen aihe, onko psykokulttuuri perustellut kantansa hyvin, jätetään syrjään ja siirrytään keskustelemaan heidän vastustajiensa habituksesta.

On selvää että jos kriitikko leimataan hulluksi, päästään vain mollaamis-puolustelulinjalle jossa käsittelyn alla on vain ihmisten persoonia, eikä taustalla oleviin taustateorioihin päästä edes käsiksi. - Tämän vuoksi nihilaatio onkin lahkojen toiminnassa niin yleistä.

Toinen nihilaation keino on muuttaa kritiikki merkityksettömäksi. Tähän Hamilon toimittama kirja tarjoaa valtavan määrän erilaisia vaihtoehtoja, joista pistän esille muutaman.
1: Jos ihmiset eivät parane terapialla, syynä on kieltäytyminen. Tässä mieli pistää vastaan paranemiselle, koska se joutuisi käsittelemään asioita jotka pelottavat. Tätä kautta viive paranemisessa johtuukin siitä että terapeutti on oikeilla jäljillä - eihän mieli muuten taistelisi vastaan. Jos ihminen ei tee tätä tietoisesti, hän tekee tämän tietysti tiedostamattomalla tasolla. Hän ei ole saanut tarpeeksi terapiaa.
2: Kun on erilaisia kilpailevia koulukuntia, mikään kritiikki ei sovi kaikkiin. Itse asiassa eri koulukunnat ovatkin monissa asioissa täysin erimielisiä keskenään. Näin koko näkemys on koko ajan suojattuna, koska kritiikin on osuttava kaikkeen. Väärässä olevaa ei eliminoida ja jätetä kokonaan viittaamatta, kielletä sitä. Tästä seuraa myös se, että eri terapeutit eivät anna samoille potilaille samaa diagnoosia ja ehdottavat erilaisia parantamisstrategioitakin. Kuitenkin yleisesti kaikissa tunnetuissa toimivissa tieteissä tuloksilla on tietty hajonta, joka ajan mittaan suppenee ja tarkentuu.
3: Vastustajat esitetään taloudellisesti sitoutuneina ja vihjataan että tämä tarkoittaisi samaa kuin että he ovat väärässä, ja esittävät perusteluja vain sen vuoksi että he tienaavat sillä. Lääketehtaat saavat rahaa, joten totta kai heillä on intressejä. Kuitenkin myös psykokulttuurin parissa toimivat, kirjoja myyvät ja erilaisia terapioita ja kursseja pitävät, saavat toimistaan rahaa. Tätä kautta heillä itselläänkin on intressejä. Tätä ei kuitenkaan jostain syystä mainita. Tosiasiassa intresseillä voi olla merkitystä, mutta ratkaisevaa ei jälleen ole se, kuka sanoo vaan se, miten perusteltuja tulokset ovat.
4: Ehkä huolestuttavin keino on kuitenkin se, että jotkut esittävät että totuusarvolla ei ole mitään merkitystä. Tieteellisyys on väärä tapa, koska ihminen on määritelty sellaiseksi että sitä ei voi määritellä. Siitä voidaan saada transsendentteja vilauksia. Eri tulkintojen totuusarvo on merkityksetöntä, merkitystä on vain sillä että erilaiset tulkinnat ovat "mielenkiintoisia". Kysymys onkin, miten tätä kautta voidaan tehdä ollenkaan "oikeaa tai väärää terapiaa"? Jos kyseessä on vain itseironinen juttelu mallia Derrida, niin miten ihmeessä ihmisten muka kannattaa ylipäätään mennä hoidettavaksi psykokulttuurin edustajan pariin?

Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Peter Gayn mukaan psykoanalyysin kritiikki on pakonomaista. Neubarista kriitikot haluavat tehdä isänmurhan. Ja muuten vain yleisesti ollaan sitä mieltä että kritiikki on psyyken torjuntaa, ja vahvistaa totuutta. Myös Freud psykologisoi vastustajansa, se että oli erimielinen kertoi että psyykessä oli vikaa. Siksi tarvittiin vastarintaa, että asia ei tulisi tietoisuuteen. Asia haluttiin torjua, joten tästä tilasta ei oltu tietoisia. Nykyään kritisoijia varten on varattu nimi "basher", ja heidän aktiivisuutensa kertoo siitä että kaikki se energia jota käytetään kritiikkiin tarkoittaa sitä että vastarinta on suurta. Kirja muistuttaa tässä kohden siitä että psykoanalyysin puolustaja on yleensä haudanvakava, se että potilaat saavat oikeaa hoitoa on tärkeä asia, joten tähän tulee tietysti paneutua paljon. Vasta tappioasemassa tämä kortti nostetaan esiin.
1: Tämä argumenttitapa on yleinen myös fundamentalistikristityillä. Heistä moni uskoo että jokainen ateistikin tietää "jos ei tietoisesti niin alitajuisesti" että Jumala on Totta. Kun he pelastavat ihmisiä, heidän motiivinsa on puhdas. Onhan tärkeää että ihminen elää totuudessa. Aina säännöllisesti tärmää kommentteihin joissa oikeus olla erimielinen kyseenalaistetaan. On esimerkiksi "huolestuttavaa" että joku uhraa aikaansaa, ja että "on mahdotonta ymmärtää" miksi ateisti voisi olla motivoitunut asiastaan - paitsi jos "hän sydämessään tuntee Jumalan kutsun ja pelkää sitä".

Tätä kautta itse Sigmund Freud ennusti kohtaamansa kritiikin aivan kuten lahkolaiset ennustavat omansa. Mutta valitettavasti tämä tulkinta on vain yhtä tosi kuin ajettu näkemys. On aivan yhtä oikein sanoa että huolestunut sukulainen pelkää että kultti vie rahat, ajan ja pakottaa toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Silloin takana ei tarvita mitään Saatanan pelkoa kääntymisestä.