Neil de Grasse Tyson on lähestynyt Intelligent Designiä kriittisesti, mutta erikoisesta kulmasta. Hän korostaa että monet ihmiset kokevat syviä mystisiä kokemuksia katsellessaan erityisesti universumia ja luontoa. Näin ollen kauneuden kokemuksen alla on erityisesti astronomia ja biologia. Hän perustaa näkemyksensä myös historiaan jossa nimenomaan viisaat miehet ovat kannattaneet Intelligent Designin sävyisiä ajatuksia. Hän nostaa esille laajan kavalkaadin Newtonin ja Galilein kaltaisia selvästi oppineita miehiä jotka ovat viitanneet ihmistä suurempaan mysteeriin tiedeaiheisissa kysymyksissä.
Samalla hän kuitenkin tuo esille trendin. Hän esitti että Newton oli varsin hiljaa Jumalakysymyksistä uransa tehokkaimpana aikana, mutta seinän tullessa vastaan hän sitten oli lausunnoissaan huomattavasti teistisempi. Kun Newton ei osannut selittää useampien kappaleiden ratoja laskelmillaan, hän vetosi Jumalaan. Hänen aikanaan ei ollut riittävää matematiikkaa, ja myöhemmin näissä samoissa ongelmissa ei sitten enää viitattu Jumalaiseen kontrolliin. Laplace ei näissä kysymyksissä enää tarvinnut kyseistä hypoteesia. Kuitenkin pyhyyden kokemusta siirrettiin muihin tiedon aukkoihin.
Tysonin korostuksena oli se, että tämänlaisten kysymysten kysyminen on ihmisille hyvin luonteenomaista. Se liittyy paitsi kauneuden tunteeseen, myös tietämättömyyteen. Ja että kun katsotaan tilastoja, voidaan huomata että valtaosa ihmisistä uskoo Jumaluuteen. Tutkijoissa tilastot sitten siirtyvät ateismin suuntaan. Ja huippututkijoista valtava määrä on ateisteja.
Tämä olisi vielä hyvin klassista ID -kritiikkiä. Mutta Tyson korostaakin, että tämänlaisia kysymyksiä ei voi kuitenkaan halveksua. Sillä kun katsotaan huipputiedemiehiä, kuitenkin 15% uskoo yhä Jumalaan. Tysonin mukaan on mielenkiintoista, että se ei ole nolla. Terävimmistä mielistä, mukaanlukien Newtonit ja vastaavat, kertovat että ajatus ei ole pelkästään typeryyttä. Ei voida siksi järkevästi olettaa että ID voitaisiin oikeasti päihittää millään kansan valistamisella. Vaikka hän itse on kuuluisa tieteen popularisoijana, hänestä ei voida olettaa että kansalaisten mieltä voitaisiin jotenkin muuttaa enemmän kuin mitä koulutus tekee huipputiedemiehille.
Tysonin ajatus onkin se, että ID:n tapa käsitellä tietämättömyyttä on ihmisille hyvin tavallinen. Ja että ihmisen on vaikeaa hyväksyä että "johonkin vain on ratkaisu". Monissa mysteereissä onkin huomattavaa, että ongelman ratkeamiseen voi mennä vuosikymmeniä. Jos ongelman ratkaisuun sopivaa matematiikkaa tai fysiikan teoriaa ei ole vielä edes kehitetty, ja tämän valmistuminen ei tapahdu tutkijan omana elinaikana, on ajatus tietämättömyydestä monelle raskas.
Näin ollen ID -henkisiä lausuntoja ei pidäkään tyystin kieltää. Niiden esittäjät eivät luultavasti itse ratkaise kyseisiä ongelmia, mutta kenties paikalle tulee joku muu joka käärii hihansa. Ja jos ID tuo esille jotain, on sen tietysti myös tehtävä tieteellisiä löytöjä. Kuitenkin sen ylivaltaa tulee rajoittaa. ; Sillä aukkojen Jumala paitsi viittaa mysteeriin, myös yrittää peittää sen. Se ei siis tee sitä minkä pitäisi, eli näytä missä on tietämättömyyttä selvitettäväksi, vaan peittää sen mielikuvin.
Keino on hyvin sama kuin arkiajattelussakin. Ihminen katsoo avaruutta ja näkee siellä kotkan mallisia pilviä. Uljas hahmon näkeminen liitetään mahtipontisesti Jumalaan - toisin kuin silloin kun löydetään tähtisumu joka näyttääkin hämähäkinmahalta tai joltain iljettävältä. Kauniin kukan vieressä ei nähdä limaista ja rujoa ja myrkillistä olentoa. Ja avaruudestakin puhutaan kuinka se on ihmisen elämälle sopiva, mutta tässä ei huomata että valtaosa avaruudesta tappaa ihmisen välittömästi. Mielikuva, vaikutelma ja analogia tuovat selityksen tunteen. Ja jos tämän rikkominen "loukkaa uskontoa", tutkimista helposti rajoitetaan. Koska jos teologista argumenttia vastaan hyökkää, sen voidaan nähdä uhkaavan uskoa.
1: Moni uskovainen inhoaakin tieteessä menestyvässä USA:ssakin Big Bangia ja ainut tapa jolla Tyson puolustaa itseään esimerkiksi museossa esitelmöidessään on se, että hän sanoo keskustelevansa mielenkiinnolla tästä Big Bang -aiheesta, mutta että eläintieteen ja luonnonhistorian puolella on näytettävissä ihmisien ja apinoiden evoluutiota. Ja näitä Big Bang -denialisteja ei enää sen jälkeen nähdä tähtitiedenäyttelyn puolella.
Tyson ottaa esille islamilaisen tieteen kultakauden ja sen romahduksen. Kun maa vielä oli avoin ja monikulttuurinen, jossa islamilaisten lisäksi juutalaiset ja ateistitkin esittivät haasteitaan, tutkimus oli sen ajan huippuluokkaa monta sataa vuotta. Islam kuitenkin menetti tämän hedelmällisen asenteensa ja alueet ottivat vahvemman uskonnollisen roolin. Ja siksi nykyään islamilaisista maista on tullut vain hyvin vähän nobeleita. Se menetti asemansa eikä ole onnistunut palauttamaan sitä. Ja tämä on riski ID:ssä. Se kenties tuo esiin oikeita tiedon aukkoja, mutta ratkaistaessaan niitä se tekee sen tavalla joka toimii tiedejarruna. Sehän sanoo että tiettyihin kysymyksiin ei edes voi tulla vastausta. Näin ollen joku toinen tekee tähän liittyviä löytöjä ihan sen vuoksi että he eivät usko tätä vaan yrittävät.
Tysonin kannan mukaan tiede onkin oleellinen juuri siksi että se on talousveturi. Siihen liittyvät löydöt pitävät sisällään "löytäjän oikeuksia" jotka tahkoavat sivutuotteenaan myös maallista ja taloudellista menestystä. Ja hän korostaakin olleensa hyvin positiivinen kun Doverin oikeudenkäyntiin oli valittu tuomariksi John Jones. Tämä kun oli republikaanipuolueen kannattaja. Kreationistit tietysti ennalta juhlivat, sillä heidän näkökantansa on maailmankuvallinen. Demokraatti olisi ajateltu liberaalien ateistien ystäväksi - eli kuuluvaksi ryhmään joka on kreationismin vihollisryhmä. Tysonin mukaan republikaanit ajattelevat kuitenkin lompakollaan, joten mitään koraanikouluun viittaavaakaan tiedejarrua tuskin saataisiin yleiseen kouluun.
Referaatilleni on syy.
Tysonin näkemys on nykyään varsin valtavirtaa. Kuitenkin aikanaan nostatin hieman ... vaikeuksia ... korostaessani näkemystä jossa ID ei ole tiedettä vaan metatiedettä. Toisin sanoen se parhaimmillaan ja enemmänkin viittaisi kysymyksiin joita voitaisiin tutkia lisää. (Yhtenä syynä on juuri se, että ihmiset kestävät huonosti tietämättömyyttä. Kaunis halu tietää ja ymmärtää johtaa siihen, että väärä tieto ja pseudotieto voittaa ikävän todellisuuden.) Tämänlaatuinen kanta oli tietysti yllättävä koska ihmiset vielä siinä vaiheessa pitivät minua suhteellisen keskitasoisena ja tavallisena skeptikkona. Siis sellaisena joka ei sooloile ja hoopoile.
Irtiotto saattoi ärsyttää ihmisiä sosiaalisistakin syin. Mutta selvästi tämä näkemys ei silloin saanut kovin suurta suosiota. Yksi syy siitä varmasti onkin se, että se ei oikeastaan ole kovinkaan sosiaalinen. Eli sillä ei viitata selvästi "kumpaan leiriin kuulutaan". Intelligent Designin kannattajien ärsyyntyneisyyden voi tietysti ymmärtää sitä kautta että heidän argumentaationsa nojaa maailmankuvallisuuteen. Tysonin kanta taas korostaa sitä että teorian ja käytännön ero on siinä, että "teoriassa eroa ei ole, mutta käytännössä on". Eli ideologiat eivät oikeasti determinoisikaan valintoja ja päätöksiä niin vahvasti kuin "ideologiset perusoletukset" ja "a priori Jumalan kieltävät darwinistit" -korttejaan heiluttelevat ID -veikot näkevät. (Dogmaattisuus ja maailmankuvan sumentaminen koskeekin korkeintaan heitä itseään. Ja tiedepotentiaalinsa hukanneita islamisteja.)
1: Olen tosin pettynyt että en osannut silloin katsoa politiikkaa Tysonin tavoin. Olisin nimittäin voinut miettiä vaikka sitä tosiasiaa että ID:n perustaja Phillip Johnson korosti että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Hän ottikin postmoderniin liittyviä suvaitsevaisuuteen ja sananvapauteen liittyviä käsitteitä ja vaihtoi näkökulman klassisen kreationismin skientistisen "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" -lähestymisen ja muutatoi sen perusargumentit ajatukseksi jossa evoluutio on luonteva seuraus siitä että naturalismi ja ateismi ja materialismi ovat rakentaneet ideologisen vallan pesäkkeen joka sortaa väärinajattelijoita. Näin esiin nostettiin korostetusti esimerkiski demarkaatiokysymys tavalla joka oli vanhemmalle kreationismille hyvin vieras. Jo tästä perusasiasta olisi voinut teoriassa vetää huomion siihen että demokraatti olisi kenties "evoluutiolle vaarallisempi". Sillä liberaalit humanistiset ideologiat soveltavat ID:n strategioita melko yleisesti. Tämä on huomio joka perustui tietoihin joita minulla oli. Ja ennen kaikkea se on juuri sen luonteinen että olisin voinut tehdä senkaltaisen päätelmän. Mutta en tehnyt.
Toki Tysonin näkemys on hyvin klassista minua siinäkin mielessä että hän ei korosta että yksi tietty ideologia olisi menestyksen tae. Hänelle tieteessä tutkimusohjelman hedelmällisyys on kaikki. (Hänkään ei ole ateisti vaan agnostikko, kenties tässä on jokin syvällisempikin yhteys.) Ja että tietämättömyyden hyväksyminen ja eri maailmankuvien tuomien haasteiden kautta löytöihin (dogmatiikan sijasta) kannustuminen on tieteessä menestyksen tae.
Mutta toisaalta islamin menestysvuodet korostavat sitä, että tieteen menestys ei ole sidottavissa ajatukseen jossa tietyt rodut olisivat muita älykkäämpiä, tai että älykkyys sitoutuisi leveysasteisiin, ainakaan tavalla joka olisi relevantti tieteenteon kannalta. ; En toki tiedä Tysonin kantaa, mutta oma näkemykseni älykkyyden ja tieteellisen menestyksen välillä on kaksivaiheinen:
1: Älykkyys itsessään on melko tyhjä. Ihan sen vuoksi että islamin dogmatisoituminen on esimerkiksi tuottanut paljon älykkäitä ihmisiä jotka keskittyvät saivartelemaan esimerkiksi siitä miten ihmisten tulee toimia teologisesti objektiivisesti jos moskeijassa alkaa pierettämään. Samoin kiistatta älykkäät ihmiset ovat kuluttaneet voimavarojaan islaminuskon dogmatiikan kehittelyyn ja puolustukseen. Ja tämä ei taatusti ole näkynyt positiivisena virtana islamilaisten maiden nobeljonoon.
2: Ihmiset ovat normitieteen tekemiseen "ihan riittävän älykkäitä". Vaikka eroja olisikin, on tärkeämpää saada ihmiset kiinnostumaan tieteestä kuin se, että heidän täytyisi olla superneroja.
3: Toisaalta nerot, jotka saattavat ehkä kenties - joskaan ei välttämättä - olla tieteen kehityksen ytimessä, ovat joka tapauksessa poikkeusyksilöitä. Tilastollisessa jakaumassa vain hyvin marginaalinen määrä yltää joka tapauksessa superälykkäiden joukkoon. (Tätä voi tietysti olla vaikea ymmärtää jos osaa katsoa jakaumissa vain keskiarvoa ja julistaa sitten vaikka uusnatsismin innollaan miten "valkoinen rotu on älykkäämpää kuin neekerit". Kenties keskimäärin, mutta näiden arvon arjalan heilien älynlahjat eivät kyllä ole kaatamassa tätä keskiarvoa siihen oikeaan suuntaan.) Ja poikkeuksia hakiessa on pakko katsoa myös väkilukua. Otoksen koko vaikuttaa suuresti silloin kun etsitään tilastopoikkeamia. Ja monilla alueilla väkiluku on niin suuri että älykkyyden tulisi riittää.
Eli en korosta että biologia ajaisi tieteelliseen menestykseen. Mutta kulttuurin roolina ei olekaan ajaa viisaisiin tosiin ajatuksiin, vaan kulttuuri voi lähinnä estää ja häiritä prosessia. Se tuottaa dogmia ja lukkiutumia. Tästä on merkkejä esimerkiksi mielenfilosofiassa, joka on paikoitellen hyvin hienostunutta ja kehittynyttä, mutta jossa on tästä huolimatta valtava miltei tutkimaton aukko. Siksi en huoli siitä että islamilaisissa maissa olisi tyhmiä ihmisiä jotka turmelevat kylmien maiden superohjelmoidut geenistömme. Huolestun lähinnä siitä miten teokratia on onnistunut torspoilemaan valtavan älyllisen potentiaalinsa, potentiaalinsa joka pääsi varsin selvästi demonstroimaan itsensä ennen kuin se sammutettiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jones. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jones. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Jalka oven väliin
Palatessani miekkailuharjoituksista bussissa samassa bussissa oli mies. Hän avasi jään tervehtimällä ja kyselemällä että millä asioilla olen. Hän jatkoi juttelemalla tikanheitosta ja shakista. Pian hän kertoi olevansa helluntailainen, mutta että hän ei halua julistaa. Koin tilanteen aivan asiallisena ja huomautin että huomasin sen, ja että ei asian ääneenmainitseminen haittaa. Pian hän esittelikin ohimennessään seurakuntansa paikan ja kertoi että heillä helluntailaisilla oli kahvilakin. Että sinne saa mennä jos haluaa, että ei väkisin ketään. Ja lopulta hän kertoi että minkälaista veljellisen rakkauden meininkiä on heidän tapahtumissaan. Hän kysyi nimeni ja kerroin sen.
Tilanne ei tuntunut minusta ollenkaan ahdistavalta. Jos tietää minusta sen, että en yleensä suostu esimerkiksi kertomaan nimeäni tuntemattomille. Vaikka minulla on matala kynnys paljastaa joitain yleensä noloja piirteitä itsestäni, pidän yleensä aika tarkasti huolta anonymiteetistäni. ~ Kukaan ei tiedä kuka olen ja missä oikeasti asun. (Muita asioita voikin sitten tietää.) Itse asiassa jopa se, että teen blogia omalla nimelläni on johtunut periaatteesta. Minulle helpointa ja luontevinta olisi rakentaa hahmo ja kirjoittaa pseudonyyminä ja pseudopersoonana ikään kuin semiomaelämänkerrallisesti tavalla jossa on liitoksia omaan elämääni mutta vain rajallisesti. Itse asiassa nykyään olen blogistina omalla naamallani. Aloittaessani blogausta minulla oli useampi vuosi itseä kuvaavan valokuvan sijasta erilaisia piirroksia ja karrikatyyrejä.
Se, että annan nimeni tuntemattomalle on merkittävää. Vielä merkittävämmäksi sen tekee se, että olin juuri samana päivänä lukenut Richard Wisemanin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjaa. Siinä on nimittäin yksi luku siitä miten ihmisiä saadaan ohjailtua mukaan erilaiseen toimintaan. Wisemanin esittelemät keinot ovat olennaisia esimerkiksi silloin kun halutaan suostutella ihmiset tekemään asioita ; Wiseman esittelee ensin miten hypnoosin toiminta on rajallista ja jatkaa siihen millä keinoin ihmiset saadaan tekemään asioita joita he eivät muutoin voisi ollenkaan tehdä. Näitä tarvitaan jos halutaan liittää ihmisiä vaikkapa kulttuun. Wiseman ei toki puhu helluntailaisista jotka ovat vain uskovaisia. Wiseman ottaa esimerkiksi Jim Jonesin. Henkilön joka sai ihmiset tekemään massaitsemurhan vapaaehtoisesti tai ainakin puolivapaaehtoisesti.
Kirja esittelee neljä psykologisten kokeiden toimivaksi osoittamaa menetelmää (joista yksi on hemmetin epäintuitiivinen mutta toimii hyvin siitä huolimatta. Arkipsykologia ei yksinkertaisesti toimi kovin hyvin.) Jonesin suosio ja saavutukset kuuluivat näihin. Helluntailainen osasi soveltaa näitä keinoja kohtuullisen hyvin.
Julistajan soveltama päästrategia oli se, jonka Wiseman esittelee ensimmäisenä. Sivulta 267 eteenpäin Wiseman kuvaa strategiaa nimeltä "Jalka oven väliin". Tässä ideana on ikään kuin pohjustaa ja koputtaa ensin kepillä jäätä. Mutta ei vain sen takia että tiedetään miten pitkälle yksilön kanssa voidaan mennä. Vaan sen takia että tällä tavalla ihmiset saadaan hivutettua tekemään asioita joita he eivät muuten olisi tehneet. Wiseman kuvaa taktiikan seuraavalla tavalla (s. 268) ""jalka oven väliin" -tekniikka tarkoittaa, että ihminen saadaan suostumaan isoon vaatimukseen suostuttelemalla hänet ensin suostumaan paljon vaatimattomampaan pyyntöön." Jos esimerkiksi kyseinen uskova olisi suoraan istunut penkille ja kertonut että "Moi, olen helluntailainen" , kertonut heti perään minkälaista uskonnollista kivaa heidän kohtaamisissaan on, ja kysynyt sitten nimeäni olisin itselleni luonteenomaisesti provosoitunut. Olisin sanonut jotain sellaista että "With all respect, sir. Fuck You!" Tämä muistuttaa siitä että provokatiivisuus on usein kontekstointikysymys. Ja suostuttelun ja julistamisen taito onkin yleensä juuri siinä että osaa soveltaa tilannetta niin että se, mikä muuten olisi provokatiivista onkin aivan asiallista. Vähitellen hivuttamalla tilannetta pelkästä puhumisesta vakaumulksen esilletuomiseen oli portti jonka kautta minäkin olin suostuvainen juttelemaan uskontokokemuksista varsin leppoisasti.
Tämä on huomattavaa, koska olen (a) eiuskonnollinen joka ei pidä uskontokokemusten kuuntelusta ja muusta osallistuttamisessta (b) tunnettu provosoituja (c) olin juuri lukenut Wisemanin teoksen. Taktiikka yksinkertaisesti toimii.
Siksi ei olekaan ihmeellistä että Jones onnistui. Wiseman kuvaakin sitä että Jonesin kaltainen houkuttelee ihmisiä tekoihin hyvinkin paljon tätä strategiaa käyttäen. "Jones käytti tekniikkaa manipuloidakseen seurakuntaansa. Ensin kannattajia pyydettiin lahjoittamaan pieni osa tuloistaan Temppelille, mutta ajan mittaan vaadittu summa kohosi, kunnes ihmiset olivat antaneet Jonesille koko omaisuutensa ja säästönsä. Sama koski omistautumisen astetta. Kun jäsen oli juuri liittynyt kirkkoon, häntä pyydettiin tekemään yhteisölle töitä vain muutama tunti viikossa. Kun aikaa kului, muutama tuntu laajeni vähä vähältä, kunnes jäsen osallistui pitkiin jumalanpalveluksiin, auttoi houkuttelemaan organisaatioon uusia jäseniä ja kirjoitti kirjeitä poliitikoille ja tiedotusvälineille. Hivuttamalla vaatimuksiaan "jalka oven väliin" -tekniikalla valmistellessaan seuraajiaan tekemään viimeisen uhrauksen." Tämä muistuttaa siitä että tekniikka todella toimii tehokkaasti, ja että helluntailaiset ovat tässä kohden vaatimuksissaan ja tempuissaan vielä varsin vaatimattomia ja vaarattomia.
Toinen julistajan soveltama taktiikka olikin sitten enemmän kuvausta siitä minkälaisia suostuttelun ja manipuloinnin keinoja löytyy seurakunnan puolesta. En tartu niihin sen tarkemmin koska nämä eivät liity suoraan tähän kohtaamistilanteeseeni. Kuitenkin kuvaan niitä lyhyesti. "kaikki yhdessä" -henkisyys. Veljellinen yhteys kun on samanmielisyyttä, joka kasvattaa ryhmäpainetta (vaikka se ei tunnu miltään paineelta ja kiusaamiselta se kuitenkin ohjaa ihmisten mieltymyksiä suuresti). Sitoutumista ja vaatimuksia rakennetaan usein myös "Ihmeiden ihmeen" kautta, jossa erilaiset ihmeteot kertovat suuresta mahdista ja viisaudesta joka johtaa kritiikki-immunisointiin ja vahvaan auktoriteetin saamiseen. Helluntailaisissa piireissä ihmeet ja armolahjat ovat tärkeitä. Lisäksi Wiseman ottaa esille epäintuitiiviselta tuntuvan "itsensä puolusteleminen" -strategian jossa kaikki haasteet ja vaikeudet joita liike käskee tekemään - mukaanlukien rangaistukset joita se antaa sisäisesti omille jäsenilleen ja kaikki kritiikki jota ulkopuoliset ryhmäläiselle antavat - sitovat lujemmin ryhmään. Mitä enemmän joutuu opiskelemaan "oikeat mielipiteet", sitä vahvemmin henkilö sitoutuu ryhmään. Näin ollen vaativa initiointi tekee sitoumuksen vahvaksi. Ihminen ikään kuin ajattelee että kun hän on jo nyt panostanut näin paljon tilanteeseen, niin kaiken tämän poisheittäminen on ylitsepääsemätöntä.
Tämän tekstin tarkoituksena onkin muistuttaa siitä että oikeasti manipulointi ei ole sitä mitä ihmiset sen usein pelkäävät tai ajattelevat olevan. Ihmiset ajattelevat että joku hunajaisesti kuiskaa esille salaiset tuntemusket ja toiveet ja niitä nykien ohjaa ihmistä. - Samoin manipuloinnin nähdään olevan jotain joka on eksklusiivista joillekin hyvin tiukoille ja julmille tahoille. Tämä tuntuu olevan jopa niillä jotka ovat opiskelleet hieman manipuloimisen taktiikoita. He ymmärtävät että manipulointi ei tunnu ahdistavalta tai ole mitään "naruista vetelyä" jossa olo on hieman kuin kiristetyllä. Että aluksi annetaan koukku ja sitten raahaudutaan. Manipulointi ei ole tämänlaista pakottamista, vaan luonteeltaan hyvin hienovaraista. Se on sitä että toinen ohjataan tekemään omasta halustaan ja vapaaehtoisesti se mitä halutaan. Manipuloiduksi tuleminen tuntuu mukavalta, joskus jopa toiveikkaalta. Manipuloitu voi saada itseluottamusta sitoumuksestaan, koska se eriyttää hänet muista ja antaa hänelle tunteen siitä että hänellä on ratkaisu muiden ongelmiin vaikka ei toista ihmistä ja hänen tilannettaan oikein tietäisikään. (Helluntailainenkin sanoi minulle että "Mitäpä siinä vierailussa menetät, korkeintaan murheesi.")
Kuitenkin manipulointi on arkista. Jokainen meistä käyttää sitä. Osa käyttää sitä luonnostaan. Bussin helluntailainen ei varmasti ajatellut harjoittavansa manipuloinnin perustaktiikoita. Hän ajatteli varmaan olevansa mukava ja sosiaalinen ihminen. Hän muistuttaa sen, että manipulointi ei ole mystistä ja pelottavaa vaan arkista ja turvallisen tuntuista. Se on kaikkialla ympärillämme. Ja juuri sen vuoksi että se on yleistä eikä ole pelottavaa, on sen tunnistaminen on hyvinkin tarpeellinen osa aivan normaalia arkielämän ajattelusettiä. Paitsi jos haluat tulla huijatuksi, tämä on.
Kirjoittaja muistuttaa siitä, että manipulointitekniikoiden havaiseminen mainoksissa, poliittisessa puheessa tai uskonnossa on vähän kuin näkisi alastoman koiran tai kissan yläosattomissa.
Tilanne ei tuntunut minusta ollenkaan ahdistavalta. Jos tietää minusta sen, että en yleensä suostu esimerkiksi kertomaan nimeäni tuntemattomille. Vaikka minulla on matala kynnys paljastaa joitain yleensä noloja piirteitä itsestäni, pidän yleensä aika tarkasti huolta anonymiteetistäni. ~ Kukaan ei tiedä kuka olen ja missä oikeasti asun. (Muita asioita voikin sitten tietää.) Itse asiassa jopa se, että teen blogia omalla nimelläni on johtunut periaatteesta. Minulle helpointa ja luontevinta olisi rakentaa hahmo ja kirjoittaa pseudonyyminä ja pseudopersoonana ikään kuin semiomaelämänkerrallisesti tavalla jossa on liitoksia omaan elämääni mutta vain rajallisesti. Itse asiassa nykyään olen blogistina omalla naamallani. Aloittaessani blogausta minulla oli useampi vuosi itseä kuvaavan valokuvan sijasta erilaisia piirroksia ja karrikatyyrejä.
Se, että annan nimeni tuntemattomalle on merkittävää. Vielä merkittävämmäksi sen tekee se, että olin juuri samana päivänä lukenut Richard Wisemanin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjaa. Siinä on nimittäin yksi luku siitä miten ihmisiä saadaan ohjailtua mukaan erilaiseen toimintaan. Wisemanin esittelemät keinot ovat olennaisia esimerkiksi silloin kun halutaan suostutella ihmiset tekemään asioita ; Wiseman esittelee ensin miten hypnoosin toiminta on rajallista ja jatkaa siihen millä keinoin ihmiset saadaan tekemään asioita joita he eivät muutoin voisi ollenkaan tehdä. Näitä tarvitaan jos halutaan liittää ihmisiä vaikkapa kulttuun. Wiseman ei toki puhu helluntailaisista jotka ovat vain uskovaisia. Wiseman ottaa esimerkiksi Jim Jonesin. Henkilön joka sai ihmiset tekemään massaitsemurhan vapaaehtoisesti tai ainakin puolivapaaehtoisesti.
Kirja esittelee neljä psykologisten kokeiden toimivaksi osoittamaa menetelmää (joista yksi on hemmetin epäintuitiivinen mutta toimii hyvin siitä huolimatta. Arkipsykologia ei yksinkertaisesti toimi kovin hyvin.) Jonesin suosio ja saavutukset kuuluivat näihin. Helluntailainen osasi soveltaa näitä keinoja kohtuullisen hyvin.
Julistajan soveltama päästrategia oli se, jonka Wiseman esittelee ensimmäisenä. Sivulta 267 eteenpäin Wiseman kuvaa strategiaa nimeltä "Jalka oven väliin". Tässä ideana on ikään kuin pohjustaa ja koputtaa ensin kepillä jäätä. Mutta ei vain sen takia että tiedetään miten pitkälle yksilön kanssa voidaan mennä. Vaan sen takia että tällä tavalla ihmiset saadaan hivutettua tekemään asioita joita he eivät muuten olisi tehneet. Wiseman kuvaa taktiikan seuraavalla tavalla (s. 268) ""jalka oven väliin" -tekniikka tarkoittaa, että ihminen saadaan suostumaan isoon vaatimukseen suostuttelemalla hänet ensin suostumaan paljon vaatimattomampaan pyyntöön." Jos esimerkiksi kyseinen uskova olisi suoraan istunut penkille ja kertonut että "Moi, olen helluntailainen" , kertonut heti perään minkälaista uskonnollista kivaa heidän kohtaamisissaan on, ja kysynyt sitten nimeäni olisin itselleni luonteenomaisesti provosoitunut. Olisin sanonut jotain sellaista että "With all respect, sir. Fuck You!" Tämä muistuttaa siitä että provokatiivisuus on usein kontekstointikysymys. Ja suostuttelun ja julistamisen taito onkin yleensä juuri siinä että osaa soveltaa tilannetta niin että se, mikä muuten olisi provokatiivista onkin aivan asiallista. Vähitellen hivuttamalla tilannetta pelkästä puhumisesta vakaumulksen esilletuomiseen oli portti jonka kautta minäkin olin suostuvainen juttelemaan uskontokokemuksista varsin leppoisasti.
Tämä on huomattavaa, koska olen (a) eiuskonnollinen joka ei pidä uskontokokemusten kuuntelusta ja muusta osallistuttamisessta (b) tunnettu provosoituja (c) olin juuri lukenut Wisemanin teoksen. Taktiikka yksinkertaisesti toimii.
Siksi ei olekaan ihmeellistä että Jones onnistui. Wiseman kuvaakin sitä että Jonesin kaltainen houkuttelee ihmisiä tekoihin hyvinkin paljon tätä strategiaa käyttäen. "Jones käytti tekniikkaa manipuloidakseen seurakuntaansa. Ensin kannattajia pyydettiin lahjoittamaan pieni osa tuloistaan Temppelille, mutta ajan mittaan vaadittu summa kohosi, kunnes ihmiset olivat antaneet Jonesille koko omaisuutensa ja säästönsä. Sama koski omistautumisen astetta. Kun jäsen oli juuri liittynyt kirkkoon, häntä pyydettiin tekemään yhteisölle töitä vain muutama tunti viikossa. Kun aikaa kului, muutama tuntu laajeni vähä vähältä, kunnes jäsen osallistui pitkiin jumalanpalveluksiin, auttoi houkuttelemaan organisaatioon uusia jäseniä ja kirjoitti kirjeitä poliitikoille ja tiedotusvälineille. Hivuttamalla vaatimuksiaan "jalka oven väliin" -tekniikalla valmistellessaan seuraajiaan tekemään viimeisen uhrauksen." Tämä muistuttaa siitä että tekniikka todella toimii tehokkaasti, ja että helluntailaiset ovat tässä kohden vaatimuksissaan ja tempuissaan vielä varsin vaatimattomia ja vaarattomia.
Toinen julistajan soveltama taktiikka olikin sitten enemmän kuvausta siitä minkälaisia suostuttelun ja manipuloinnin keinoja löytyy seurakunnan puolesta. En tartu niihin sen tarkemmin koska nämä eivät liity suoraan tähän kohtaamistilanteeseeni. Kuitenkin kuvaan niitä lyhyesti. "kaikki yhdessä" -henkisyys. Veljellinen yhteys kun on samanmielisyyttä, joka kasvattaa ryhmäpainetta (vaikka se ei tunnu miltään paineelta ja kiusaamiselta se kuitenkin ohjaa ihmisten mieltymyksiä suuresti). Sitoutumista ja vaatimuksia rakennetaan usein myös "Ihmeiden ihmeen" kautta, jossa erilaiset ihmeteot kertovat suuresta mahdista ja viisaudesta joka johtaa kritiikki-immunisointiin ja vahvaan auktoriteetin saamiseen. Helluntailaisissa piireissä ihmeet ja armolahjat ovat tärkeitä. Lisäksi Wiseman ottaa esille epäintuitiiviselta tuntuvan "itsensä puolusteleminen" -strategian jossa kaikki haasteet ja vaikeudet joita liike käskee tekemään - mukaanlukien rangaistukset joita se antaa sisäisesti omille jäsenilleen ja kaikki kritiikki jota ulkopuoliset ryhmäläiselle antavat - sitovat lujemmin ryhmään. Mitä enemmän joutuu opiskelemaan "oikeat mielipiteet", sitä vahvemmin henkilö sitoutuu ryhmään. Näin ollen vaativa initiointi tekee sitoumuksen vahvaksi. Ihminen ikään kuin ajattelee että kun hän on jo nyt panostanut näin paljon tilanteeseen, niin kaiken tämän poisheittäminen on ylitsepääsemätöntä.
Tämän tekstin tarkoituksena onkin muistuttaa siitä että oikeasti manipulointi ei ole sitä mitä ihmiset sen usein pelkäävät tai ajattelevat olevan. Ihmiset ajattelevat että joku hunajaisesti kuiskaa esille salaiset tuntemusket ja toiveet ja niitä nykien ohjaa ihmistä. - Samoin manipuloinnin nähdään olevan jotain joka on eksklusiivista joillekin hyvin tiukoille ja julmille tahoille. Tämä tuntuu olevan jopa niillä jotka ovat opiskelleet hieman manipuloimisen taktiikoita. He ymmärtävät että manipulointi ei tunnu ahdistavalta tai ole mitään "naruista vetelyä" jossa olo on hieman kuin kiristetyllä. Että aluksi annetaan koukku ja sitten raahaudutaan. Manipulointi ei ole tämänlaista pakottamista, vaan luonteeltaan hyvin hienovaraista. Se on sitä että toinen ohjataan tekemään omasta halustaan ja vapaaehtoisesti se mitä halutaan. Manipuloiduksi tuleminen tuntuu mukavalta, joskus jopa toiveikkaalta. Manipuloitu voi saada itseluottamusta sitoumuksestaan, koska se eriyttää hänet muista ja antaa hänelle tunteen siitä että hänellä on ratkaisu muiden ongelmiin vaikka ei toista ihmistä ja hänen tilannettaan oikein tietäisikään. (Helluntailainenkin sanoi minulle että "Mitäpä siinä vierailussa menetät, korkeintaan murheesi.")
Kuitenkin manipulointi on arkista. Jokainen meistä käyttää sitä. Osa käyttää sitä luonnostaan. Bussin helluntailainen ei varmasti ajatellut harjoittavansa manipuloinnin perustaktiikoita. Hän ajatteli varmaan olevansa mukava ja sosiaalinen ihminen. Hän muistuttaa sen, että manipulointi ei ole mystistä ja pelottavaa vaan arkista ja turvallisen tuntuista. Se on kaikkialla ympärillämme. Ja juuri sen vuoksi että se on yleistä eikä ole pelottavaa, on sen tunnistaminen on hyvinkin tarpeellinen osa aivan normaalia arkielämän ajattelusettiä. Paitsi jos haluat tulla huijatuksi, tämä on.
Kirjoittaja muistuttaa siitä, että manipulointitekniikoiden havaiseminen mainoksissa, poliittisessa puheessa tai uskonnossa on vähän kuin näkisi alastoman koiran tai kissan yläosattomissa.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Pieniä ajatuksia uskonnonvapaudesta
Tämä käsittelee hyvin samantapaista aihetta kuin sananvapaus, josta kirjoittelin aikaisemmin. Siinä on samankaltaisia ongelmia. Yritän olla toistamatta liikaa. Sanoivat kertauksesta ja opinnoista mitä tahansa. Kertaus on myös kaavoihin kangistumisen äiti.
Uskonnonvapauskeskustelussa esiintyy kaksi osapuolta. Molemmat kannattavat uskonnonvapautta. Määrittelytapa vain on täysin erilainen. Luultavasti puolet puhuvat toistensa ohi suurimman osan ajasta:
1: Individualistisen näkemyksen mukaan ihmisellä on vapaus uskoa. Tässä ihmisen omaa valintaa pidetään keskeisenä ja uskonnoissa olevat normit koetaan ikään kuin käskyinä jotka ovat tämän asian tiellä.
2: Kollektiivisen näkemyksen mukaan ihmisellä on vapaus uskontoon, mutta uskonto on silti kokoelma normeja ja ilman sitä uskontoa ei tavallaan ole. Ihmisen tulee siksi alistua valitsemalleen uskonnolle.
Molemmat kannanotot perustelevat kantojaan samoilla asioilla. Onnellisuudella ja eettisyydellä. Molempien mielestä uskonnonvapaus tuo onnellisuutta. Argumenttien tasolla esiintyy selvä teema. Molemminpuolinen toisen demonisointi. Se syntyy tilanteessa ikään kuin luonnostaan.
1: Individualistit esittävät uhkakuvan kollektiivisesta systeemiä siinä olevista riskeistä.
___1.1: Heistä se helposti sulkee ajattelua, kieltää mielipiteitä. Yksinkertaisesti sanoen siinä nostetaan uskonto vallankäytöllisenä elementtinä, jossa demonisoidaan apostasia. Eli toisin sanoen uskosta luopumisesta tehdään synti, jolloin ei enää tarvita ulkoista valvontaa. Uskova itse on indoktrinoitu vahtimaan itseään; Uskonnon sisältä tilanne on tavallinen ja se katsotaan siinä ikään kuin varoituksena. Se on siis sama, kuin jos varoittaa pahoista alueista joissa on erikoisia narkomaaneja kasvamassa pusikoissa. Ulkopuolisesta tämä on kontrollia, jossa ajatusrikoksen käsite ei ole aivan osumaton adjektiivi. Se on painostamista etenkin jos vanhemmat ovat valinneet uskonnon, jolloin ihminen ei ole valinnut uskontoa jolle hänelle vaaditaan kuuliaisuutta. Tähän liittyy myös sellainen ajatus, että kun uskonto määrittelee uskovaiset paremmiksi ihmisiksi ja eläjiksi kuin muut, se on automaattisesti jotenkin eriarvoistava tavalla jota ei voi rinnastaa esimerkiksi rikollisiin. Se on luokitteluna turha samaan tapaan kuin ihonväri.
___1.2: Toinen asiaan liittyvä yleinen argumentti on se, että uskonnoissa olevilla ei olisi vastuuta teoistaan, koska uskonto valitsee heidän puolestaan. Tässä ajatellaan että vastuu katoaa kun aktiivinen päätöksenteon luominen korvataan kuuliaisuudella.
___1.3: Myös sota ja väkivaltateemat ovat yleisiä. Uskonnoillahan ja muilla on kollektiivisuuden nimissä perusteltu sotia ja tehty ties mitä muita vastaavia asioita. Uskovaisista uskovat eivät ole ehkä olleet "oikeita uskovaisia", mutta he kuitenkin ovat seuranneet uskontoa. Kun kollektiivisuus ja ideologia otetaan hallitsijaksi, myös ateistinen kommunismi täyttää ehdon. Siksi vaikka kommunismi on ateismia, se toimii vastaesimerkkinä ideologian moraalivaikutuksen perusteluissa. Hankalatässä perustelussa on kuitekin se, että se nojaa siihen että jos uskonto ideologiana kuuliaisena seurattuna aikaansaa tuollaisia, se voitaisiin estää sillä että ihmiset saisivat määrätä uskonnosta itse. Uskon tähän yhtä vähän kuin sitä, että jos kouluampuja on ateisti, että tästä seuraisi se että kouluammunnat estetään kieltämällä ateismi tai rajoittamalla tämän vaikutuksia yhteiskunnassa niin paljon kuin mahdollista: Ehkä ideologia on asian kannalta irrelevantti asia, yhtä tärkeä kuin se että hän kuunteli metallimusiikkia tai oli valkoihoinen. Tai ehkä ateismia kritisoiva ilmapiiri olikin se joka eristi hänet muista ja sai aikaan mielenterveyden häiriöitä?
2: Kollektiivisessa systeemissä taas yleensä varoitetaan
___2.1: Siitä että toisenlaisesta toiminnasta syntyy hämmennystä ja arvotyhjiötä. Ihmiset eivät ikään kuin osaa itse valita viisaita normeja ja tästä seuraa levottomuutta ja väkivaltaa. Kun normeja ei käsketä, ihminenhän voi vaikka päättää että tappaminen on OK. Toinen perustelu, mitä asiassa käytetään liittyy siihen että yhteisö painostaa joka tapauksessa. Esimerkiksi valtio pistää maksamaan veroja, lakia on noudatettava. Tottelemattomat pistetään linnaan. Valtiota ei valita. Siitä eroaminen on vaikeampaa kuin uskonnoista. Yhteiskunta vaatii painostusta yhteisöltä.
Suurin ongelma on tietysti se, että molemmat ovat osittain oikeassa. Esimerkiksi uskonnon päättäminen ylhäältä tuottaa erikoisia tuloksia: Kamariah Ali sai vankilatuomion, koska hän palvoi isoa teepannua, mikä vaati islamista luopumisen. Selvästi joitain tuota vakavampiakin ylilyöntejä on. Ongelmana on se, että suurin osa tapauksista ei edusta niitä selviä juttuja, vaikka ne vievätkin erinomaisen ison prosenttiosuuden keskusteluista. On väärin sanoa että kaikki islamilaiset olisivat terroristeja tai että kaikki uskovaiset olisivat ideologiasodassa tai että kaikissa ateisteissa itää kouluampuja tai positiivisessa tapauksessa selvittäisiin vain itsemurhalla.
Yleisesti ottaen tässä kohden näyttää siltä, miltä koko muussakin etiikan kohdassa. Ei ole yleispätevää sääntöä: Täysi yhteisön valta, jossa yhteiskunta vain päättää että täällä ollaan Islaminuskoisia on yhtä komenteleva ja mahdollinen kuin se että valtio käskisi että kaikki ovat Kristittyjä. Tai ateisteja. Kukaan ei taida kannattaa tälläisiä arpajaisia. Kristitytkin haluavat olla kristittyjä eivätkä valtion käskystä vaikkapa islamisteja. "Jos sama voidaan tehdä heidän Jumalallaan, mikä muka estää ulkopuolista tahoa päättämästä eri Jumalan kuin se, mistä he itse pitävät?" Tämän ainoana vaihtoehtona ei ole nihilismi ja anarkia. Toki sekin on mahdollinen vaihtoehto. Mutta ei ainut.
Ääripäät ja riskit on toki otettava huomioon. Mutta että siinä olisi kaikki? Ei kai sentään.
Mielestäni olennaisia elementtejä, joita ei aina käsitellä, on se, mitä valtion annetaan päättää ja mitä ei. Rajanvedon paikan pitäisi olla jossakin. Yleinen periaate on tietysti se, että ei vahingoita, Harm Principle ja Offence Principle. Joskus on vaikeaa tietää mikä on vahingoittamista ja ennen kaikkea mikä on loukkaamista. Tulokset kuitenkin riippuvat juuri tästä, joten se olisi ilmeisen tärkeä tehdä.
Ehkä jonkinlaisena rajauksena on se, että yhteiskunta joka keskittyisi toimivuuteen, ei ideologioihin tai muuttumattomuuteen. Mielestäni uskonnon kiellon rajat pitäisi vetää aika ylös. Esimerkiksi fyysinen väkivalta, kuten ympärileikkaukset, joita tehdään eilääketieteellisistä syistä, olisivat selvästi sellaisia. Eivät siksi että "ne rajoittavat yksilön toimintarajoja", vaan siksi että ne ovat pahoinpitelyä ja väkivaltaa. Lisäksi pitäisi vahtia ryhmäpaineen käyttöä. Uskonnon toisten halveksimiselle tulee olla jokin raja, joka voi olla jossain aktiivisen toiminnan kohdalla. Eli herjaus ja väkivalta olisivat ratkaisevia. Lisäksi uskonto joka kieltää jäseniään kohtaamasta uskonnosta eronneita perheenjäseniään ja muut vastaavat voisivat olla syitä kieltää uskonto. Ongelmallisia ovat tietysti esimerkiksi jonkun lääketieteen prosessista kieltäytymiset. Jos ei puhuta lapsista, vaan aikuisista jäsenistä, on vaikeaa sanoa pitäisikö jokin lääketieteellinen suorite tehdä pelastamisen nimissä jos toisen vakaumus kieltää sen.
Mielestäni yleistäminen siihen että yksilökeskeisyys olisi "uskontoa joka ei vaikuta" ja josta seuraisi arvotyhjiö ja hedonismi on aivan yhtä väärä ääripää kuin väite että uskonnot edustaisivat rigiditeettiä ja konfliktiherkkyyttä. Ongelmia aiheuttaa tietysti se, että en usko että minuus vain on. Uskon että itsen rakennus käy aina yhdessä ulkopuolen kanssa. Eli ihminen toimii kahteen suuntaan: Hän rakentaa itsensä muista riippumatta ja tekee valintoja, joilla ohjaa yhteiskuntaa. Mutta hän myös ottaa muilta. Parhaimmillaan tämä on dialogia, pahimmillaan demonisointia. Kakkospesälle jää helpommin, ykköselle on vaikeaa palata. Kunnareita tulee harvoin.
Minusta olennaisin pointti on se, että ei ole mitään yksittäistä uskonnonvapausasiaa, josta sitten yleistettäisiin joka ikiseen uskontoon kuin kaavaa. Asioita on katsottava yksittäisemmin. Minusta yksilön tulee joka tapauksessa valita uskonto. Sen lisäksi hän voi ihan itse valita, miten lujasti sitoutuu. Ongelmana on tietysti se, että kulttien tapauksissa on tullut erinäisiä vaikeuksia vaikka tätä sääntöä on noudatettu pilkulleen. Ihminen on yleensä valinnut itse kultin, ja itse on päättänyt sitoutua yhteisölle täysin. Tätä on usein jopa koeteltu. Jim Jones esimerkiksi piti uskovilleen haasteita: Hän pisti heidät juomaan viiniä jota juojat luulivat myrkyksi. Se ei ollut kuin lumetta. Lopulta myrkky oli kuitenkin aitoa. Tämäkin korostaa sitä että asioissa olisi pidettävä jotain harkintaa. Murha on murha, vaikka se tehtäisiin uskonnon nimissä. Uskonnon kieltäminen vääristä syistä on ideologista vainoa, vaikka uskon kohde olisikin jättiläismäinen teepannu tai jokin muu "tosi hihhihnaurettava ja uskomaton juttu".
Uskonnonvapauskeskustelussa esiintyy kaksi osapuolta. Molemmat kannattavat uskonnonvapautta. Määrittelytapa vain on täysin erilainen. Luultavasti puolet puhuvat toistensa ohi suurimman osan ajasta:
1: Individualistisen näkemyksen mukaan ihmisellä on vapaus uskoa. Tässä ihmisen omaa valintaa pidetään keskeisenä ja uskonnoissa olevat normit koetaan ikään kuin käskyinä jotka ovat tämän asian tiellä.
2: Kollektiivisen näkemyksen mukaan ihmisellä on vapaus uskontoon, mutta uskonto on silti kokoelma normeja ja ilman sitä uskontoa ei tavallaan ole. Ihmisen tulee siksi alistua valitsemalleen uskonnolle.
Molemmat kannanotot perustelevat kantojaan samoilla asioilla. Onnellisuudella ja eettisyydellä. Molempien mielestä uskonnonvapaus tuo onnellisuutta. Argumenttien tasolla esiintyy selvä teema. Molemminpuolinen toisen demonisointi. Se syntyy tilanteessa ikään kuin luonnostaan.
1: Individualistit esittävät uhkakuvan kollektiivisesta systeemiä siinä olevista riskeistä.
___1.1: Heistä se helposti sulkee ajattelua, kieltää mielipiteitä. Yksinkertaisesti sanoen siinä nostetaan uskonto vallankäytöllisenä elementtinä, jossa demonisoidaan apostasia. Eli toisin sanoen uskosta luopumisesta tehdään synti, jolloin ei enää tarvita ulkoista valvontaa. Uskova itse on indoktrinoitu vahtimaan itseään; Uskonnon sisältä tilanne on tavallinen ja se katsotaan siinä ikään kuin varoituksena. Se on siis sama, kuin jos varoittaa pahoista alueista joissa on erikoisia narkomaaneja kasvamassa pusikoissa. Ulkopuolisesta tämä on kontrollia, jossa ajatusrikoksen käsite ei ole aivan osumaton adjektiivi. Se on painostamista etenkin jos vanhemmat ovat valinneet uskonnon, jolloin ihminen ei ole valinnut uskontoa jolle hänelle vaaditaan kuuliaisuutta. Tähän liittyy myös sellainen ajatus, että kun uskonto määrittelee uskovaiset paremmiksi ihmisiksi ja eläjiksi kuin muut, se on automaattisesti jotenkin eriarvoistava tavalla jota ei voi rinnastaa esimerkiksi rikollisiin. Se on luokitteluna turha samaan tapaan kuin ihonväri.
___1.2: Toinen asiaan liittyvä yleinen argumentti on se, että uskonnoissa olevilla ei olisi vastuuta teoistaan, koska uskonto valitsee heidän puolestaan. Tässä ajatellaan että vastuu katoaa kun aktiivinen päätöksenteon luominen korvataan kuuliaisuudella.
___1.3: Myös sota ja väkivaltateemat ovat yleisiä. Uskonnoillahan ja muilla on kollektiivisuuden nimissä perusteltu sotia ja tehty ties mitä muita vastaavia asioita. Uskovaisista uskovat eivät ole ehkä olleet "oikeita uskovaisia", mutta he kuitenkin ovat seuranneet uskontoa. Kun kollektiivisuus ja ideologia otetaan hallitsijaksi, myös ateistinen kommunismi täyttää ehdon. Siksi vaikka kommunismi on ateismia, se toimii vastaesimerkkinä ideologian moraalivaikutuksen perusteluissa. Hankalatässä perustelussa on kuitekin se, että se nojaa siihen että jos uskonto ideologiana kuuliaisena seurattuna aikaansaa tuollaisia, se voitaisiin estää sillä että ihmiset saisivat määrätä uskonnosta itse. Uskon tähän yhtä vähän kuin sitä, että jos kouluampuja on ateisti, että tästä seuraisi se että kouluammunnat estetään kieltämällä ateismi tai rajoittamalla tämän vaikutuksia yhteiskunnassa niin paljon kuin mahdollista: Ehkä ideologia on asian kannalta irrelevantti asia, yhtä tärkeä kuin se että hän kuunteli metallimusiikkia tai oli valkoihoinen. Tai ehkä ateismia kritisoiva ilmapiiri olikin se joka eristi hänet muista ja sai aikaan mielenterveyden häiriöitä?
2: Kollektiivisessa systeemissä taas yleensä varoitetaan
___2.1: Siitä että toisenlaisesta toiminnasta syntyy hämmennystä ja arvotyhjiötä. Ihmiset eivät ikään kuin osaa itse valita viisaita normeja ja tästä seuraa levottomuutta ja väkivaltaa. Kun normeja ei käsketä, ihminenhän voi vaikka päättää että tappaminen on OK. Toinen perustelu, mitä asiassa käytetään liittyy siihen että yhteisö painostaa joka tapauksessa. Esimerkiksi valtio pistää maksamaan veroja, lakia on noudatettava. Tottelemattomat pistetään linnaan. Valtiota ei valita. Siitä eroaminen on vaikeampaa kuin uskonnoista. Yhteiskunta vaatii painostusta yhteisöltä.
Suurin ongelma on tietysti se, että molemmat ovat osittain oikeassa. Esimerkiksi uskonnon päättäminen ylhäältä tuottaa erikoisia tuloksia: Kamariah Ali sai vankilatuomion, koska hän palvoi isoa teepannua, mikä vaati islamista luopumisen. Selvästi joitain tuota vakavampiakin ylilyöntejä on. Ongelmana on se, että suurin osa tapauksista ei edusta niitä selviä juttuja, vaikka ne vievätkin erinomaisen ison prosenttiosuuden keskusteluista. On väärin sanoa että kaikki islamilaiset olisivat terroristeja tai että kaikki uskovaiset olisivat ideologiasodassa tai että kaikissa ateisteissa itää kouluampuja tai positiivisessa tapauksessa selvittäisiin vain itsemurhalla.
Yleisesti ottaen tässä kohden näyttää siltä, miltä koko muussakin etiikan kohdassa. Ei ole yleispätevää sääntöä: Täysi yhteisön valta, jossa yhteiskunta vain päättää että täällä ollaan Islaminuskoisia on yhtä komenteleva ja mahdollinen kuin se että valtio käskisi että kaikki ovat Kristittyjä. Tai ateisteja. Kukaan ei taida kannattaa tälläisiä arpajaisia. Kristitytkin haluavat olla kristittyjä eivätkä valtion käskystä vaikkapa islamisteja. "Jos sama voidaan tehdä heidän Jumalallaan, mikä muka estää ulkopuolista tahoa päättämästä eri Jumalan kuin se, mistä he itse pitävät?" Tämän ainoana vaihtoehtona ei ole nihilismi ja anarkia. Toki sekin on mahdollinen vaihtoehto. Mutta ei ainut.
Ääripäät ja riskit on toki otettava huomioon. Mutta että siinä olisi kaikki? Ei kai sentään.
Mielestäni olennaisia elementtejä, joita ei aina käsitellä, on se, mitä valtion annetaan päättää ja mitä ei. Rajanvedon paikan pitäisi olla jossakin. Yleinen periaate on tietysti se, että ei vahingoita, Harm Principle ja Offence Principle. Joskus on vaikeaa tietää mikä on vahingoittamista ja ennen kaikkea mikä on loukkaamista. Tulokset kuitenkin riippuvat juuri tästä, joten se olisi ilmeisen tärkeä tehdä.
Ehkä jonkinlaisena rajauksena on se, että yhteiskunta joka keskittyisi toimivuuteen, ei ideologioihin tai muuttumattomuuteen. Mielestäni uskonnon kiellon rajat pitäisi vetää aika ylös. Esimerkiksi fyysinen väkivalta, kuten ympärileikkaukset, joita tehdään eilääketieteellisistä syistä, olisivat selvästi sellaisia. Eivät siksi että "ne rajoittavat yksilön toimintarajoja", vaan siksi että ne ovat pahoinpitelyä ja väkivaltaa. Lisäksi pitäisi vahtia ryhmäpaineen käyttöä. Uskonnon toisten halveksimiselle tulee olla jokin raja, joka voi olla jossain aktiivisen toiminnan kohdalla. Eli herjaus ja väkivalta olisivat ratkaisevia. Lisäksi uskonto joka kieltää jäseniään kohtaamasta uskonnosta eronneita perheenjäseniään ja muut vastaavat voisivat olla syitä kieltää uskonto. Ongelmallisia ovat tietysti esimerkiksi jonkun lääketieteen prosessista kieltäytymiset. Jos ei puhuta lapsista, vaan aikuisista jäsenistä, on vaikeaa sanoa pitäisikö jokin lääketieteellinen suorite tehdä pelastamisen nimissä jos toisen vakaumus kieltää sen.
Mielestäni yleistäminen siihen että yksilökeskeisyys olisi "uskontoa joka ei vaikuta" ja josta seuraisi arvotyhjiö ja hedonismi on aivan yhtä väärä ääripää kuin väite että uskonnot edustaisivat rigiditeettiä ja konfliktiherkkyyttä. Ongelmia aiheuttaa tietysti se, että en usko että minuus vain on. Uskon että itsen rakennus käy aina yhdessä ulkopuolen kanssa. Eli ihminen toimii kahteen suuntaan: Hän rakentaa itsensä muista riippumatta ja tekee valintoja, joilla ohjaa yhteiskuntaa. Mutta hän myös ottaa muilta. Parhaimmillaan tämä on dialogia, pahimmillaan demonisointia. Kakkospesälle jää helpommin, ykköselle on vaikeaa palata. Kunnareita tulee harvoin.
Minusta olennaisin pointti on se, että ei ole mitään yksittäistä uskonnonvapausasiaa, josta sitten yleistettäisiin joka ikiseen uskontoon kuin kaavaa. Asioita on katsottava yksittäisemmin. Minusta yksilön tulee joka tapauksessa valita uskonto. Sen lisäksi hän voi ihan itse valita, miten lujasti sitoutuu. Ongelmana on tietysti se, että kulttien tapauksissa on tullut erinäisiä vaikeuksia vaikka tätä sääntöä on noudatettu pilkulleen. Ihminen on yleensä valinnut itse kultin, ja itse on päättänyt sitoutua yhteisölle täysin. Tätä on usein jopa koeteltu. Jim Jones esimerkiksi piti uskovilleen haasteita: Hän pisti heidät juomaan viiniä jota juojat luulivat myrkyksi. Se ei ollut kuin lumetta. Lopulta myrkky oli kuitenkin aitoa. Tämäkin korostaa sitä että asioissa olisi pidettävä jotain harkintaa. Murha on murha, vaikka se tehtäisiin uskonnon nimissä. Uskonnon kieltäminen vääristä syistä on ideologista vainoa, vaikka uskon kohde olisikin jättiläismäinen teepannu tai jokin muu "tosi hihhihnaurettava ja uskomaton juttu".
maanantai 1. joulukuuta 2008
Vapaaehtoinen pakko.
Vanhassa vitsissä yritetään selvittää se, miten ihmiset saadaan toimimaan kansan parhaaksi ; Churchill oli sitä mieltä että terveeseen järkeen vetoaminen toimii; Kun selittää tosiasiat, syyt ja seuraukset, niin asiat etenevät. Mussolini taas oli sitä mieltä että imartelu toimii parhaiten. Hitler taas vannoin voiman ja pakon nimeen. Tottelu seuraa äärimmäisestä kovuudesta. Stalin taas oli sitä mieltä etä paras tapa on vapaaehtoinen pakko. Asia pistettiin testiin ja tavoitteena oli saada kissa syömään sinappia : Churchill otti lusikan ja selitti kissalle sen, miten tässä puolustetaan demokratiaa ja että sen olisi eettisyyden nimissä vaan paras syödä sinappi. Kissa ei edes suostunut nuuhkaisemaan sinappia. Mussolini ojenteli lusikkaa ja maanitteli. Kissa väisti lusikkaa. Hitler otti lusikan, tarrasi kissaa niskasta. "DONNERWETTER!" säesti pyristelyä. Ainut mitä tapahtui, oli se että Hitler tarvitsi laastaria. Lopulta Stalin otti lusikan. Hän odotti, että kissa rauhoittuisi ja alkoi silittämään sitä. Kun kissa köyristi selkäänsä ja nosti häntänsä, Stalin pyyhkäisi sinapin kissan hännän alle. Kissa heittäytyi oitis lattialle ja alkoi nuolla takapuoltaan puhtaaksi tuskasta naukuen. Stalin sanoi: "Juuri niin kuin sanoin. Kansa tekee vapaaehtoisella pakolla sen, minkä haluan, ja tekee sen vielä laulaen."
Tämä vitsi kertoo itse asiassa karun totuuden aivopesusta. Jos tavoitteena on saada ihminen paitsi murtumaan ja olemaan tottelematon, ei voida käyttää pakkokeinoja. Jos esimerkiksi tunnustus tai kuuliaisuus saadaan esimerkiksi "coactus feci" - kidutuksen kautta, ihminen ei suinkaan tottele tai käänny kiusaajan puolelle. Ja itse asiassa tunnustuskin voi olla keksitty tai valehdeltu; Se voi olla tottakin, mutta pääasia on siinä että varmuutta ei ole; Tunnustus on epäluotettava. Itse asiassa sotilaspiirin tekemät sangen rankat tutkimukset, joita tehtiin esimerkiksi ARTICHOKE, MKULTRA, BLUEBIRD... projekteissa, osoittavat että yleisesti ottaen toisen muuttaminen ei toimi;
1: Totuusseerumi tuottaa keksittyjä asioita eikä käännytä ihmisiä.
2: Huumeet ja väkivalta rikkovat mielen eheyden ja höllentävät kielenkantoja, mutta samalla voi kadota järki myös todistuksesta.
3: Tehokas hypnotisointi vaatii yleisesti ottaen melko paljon aikaa, ei tahdo onnistua jos kohde ei alistu hypnotisointiin vapaaehtoisesti ja toimi kuten hypnotisoija sanoo, ei toimi kaikkiin, eikä silläkään saada hallittua ihmisiä tehokkaasti; Itse asiassa laboratorioissa hypnoosi näyttää toimivan joillekuille, jos hypnotisoidut luottavat hypnotisoijaan. Ja joskus transsiin voidaan saada säikyttämällä. Mutta tällöinkään ei saada tekemään "mitä vain"; On tilanteita joissa hypnotisoitu ei esimerkiksi suostu ottamaan vaatteitaan pois.
4: Nälässä pitäminen ja valvottaminen ja sensorinen depriaatio sekoittavat ihmisen eheyden, mutta eivät tee tottelevaista tai totta puhuvaa tai kiusaajilleen myötämielistä.
5: Subliminaaliset viestit eivät vain toimi; Alitajunta ei ole keino manipulointiin ja käytöksen muuttamiseen halutuksi.
6: Sähköshokit tuhoavat muistia, ja siitä ei ole apua ei totuuden esiinkaivuun tai kontrollin välineenä. Se on vain sama, kuin yrittäisi sammuttaa tietokonetta moukarilla.
Eli yleisesti ottaen se, mitä koetaan aivopesuksi ei toimi. Aivopesun ajatellaan olevan väkivaltaista, salakavalia keinoja käyttävää, väkivaltaista. Nyt näyttää että tätä ei voitaisi tehdä.
Kuitenkin ihmisiin voidaan vaikuttaa. Esimerkiksi alkoholi tai baarissa yllättäen asioista kiinnostunut seksikäs naikkonen voivat todella höllentää kielenkantoja. Toisaalta myös monet uskonnolliset kultit ovat saaneet ihmiset tekemään joukkoitsemurhan, kuten Jim Jones onnistui "Kansan temppelissään" tai tekemään murhia. Ihmisen käytökseen voidaan siis vaikuttaa paljon. Itse asiassa siihen päästään pääasiassa ryhmäpaineen avulla; Ihmiset on saatu ryhmäpaineen ja auktoriteetin kautta tekemään uskomattomia asioita. Ideana on ollut "vapaaehtoinen pakko"; Esimerkiksi koehenkilö on saanut lopettaa halutessaan, mutta hänen kerrotaan pilaavan kokeen jos hän ei toimi kuten halutaan.
Ja tämän vuoksi uskonnot käyttävät toimivasti keinoja joita sotilaat eivät voi käyttää: Steven Hassanin mukaan kultit käyttävät ryhmädynamiikan ja hypnoosin keinoja ajan kanssa; Kun kohde ei koe olevansa vihollisten keskellä, tämä ei ole kilpailutilanne samaan tapaan, kuin kuulustelussa jossa oma tunnustus on vihollisen voitto. Henkilö ei ole varautunut. Siksi kultit onnistuvat: Uhrit pitävät manipulaattoreita ystävinään eivätkä siksi osaa varautua. Avainsanana tässä on se, että ihminen välttää kognitiivista dissonanssia. Jos hänen ajattelunsa ja toimintansa ovat ristiriidassa, hän korjaa toista. Ja jos käytöstä ei voida muuttaa, muutetaan tietenkin ajattelua. Ihminen ei halua muuttaa käytöstään, jos hän saavuttaa sillä jotain.
1: Tämän vuoksi eräs tehokkain konsti on love bombing, rakkauspommitus. Sitä voisi kutsua nimellä "ehdollinen rakkaus", koska se on "Rakkautta jos olet"/"Rakkautta kunhan toimit". Siinä ollaan iloisia, tukevia ja myönnyttäviä jos henkilö mukailee oppia. Jos hän taas on erimielinen, hänet rajataan yhteisön ulkopuolelle. Koska ihminen yleensä haluaa tukea ja rakkautta ja ystävyyttä, hän ei halua muuttaa käytöstään vaan muuttaakin ajatteluaan.
___1.1: Tämän kautta kultti voi sitten vaikuttaa hallitsemalla esimerkiksi pukeutumista. Kun vääränlainen ajattelu ja tunteet ovat "syntiä", henkilö pyrkii kontrolloimaan niitä itse. Hänellä on tähän "vapaaehtoinen pakko". Kun uskonto kertoo yleensä jotain sen suuntaista että "synnin palkka on kuolema", vaihtoehdot ovat "joko tottelet tai tuhoudut" -Olennainen elementti tässä on tietenkin se, että henkilö saa "ihan itse valita" kumpaa hän haluaa. Ja kun hän "haluaa oikein", tätä päätöstä tuetaan ja henkilö kokee olevansa osana ryhmää, jossa on ystäviä.
Robert Jay Liftonin "Thought Reform and the Psychology of Totalitarism" kertookin muutamia ryhmäpaineen keinoja:
1: Kielen kontrolli, jossa sanoille annetaan omat merkitykset. Syntyy sisäpiirin jargon, jota on pakko käyttää voidakseen olla osa ryhmää. Määritelmät on painotettu tavalla joka estää kriittistä ajattelua: Tästä malliesimerkki on Jehovan Todistajien termi "Totuus", joka käsittää heillä heidän oman oppinsa. Koska useat tutkimukset osoittavat, että kielenkäytön muoto ratkaisee hyvin paljon: Esimerkiksi Barry Schwartz kirjoitti artikkelissaan "When Words Decide", että ihmiset toimivat yllättävän pitkälle sanan muodon tuomien intuitioiden mukaan. Siksi Jehovan Todistajien ei ole helppo ajatella kriittisesti näkemyksiään: Harkinta siitä että oppi on väärässä kun vaatisi myös sen ajattelemista että koko sana "totuus" itse sanana voisi tarkoittaa asiaa joka väärin; Termin yleiskäyttö ja sen erityissisältö sekoittuvat.
2: Ulkopuolisen tiedon kontrolli, jossa vältetään ulkomaailman negatiivisia viestejä: Esimerkiksi internetin käyttöä halutaan kontrolloida; Ja jos nettiä tai muuta sosiaalista kanssakäymistä annetaan käyttää, rohkaistaan tietysti käännytystyöhön, koska siinä kyse on tilanteesta, jossa erimielinen koetaan vastustajaksi, ja tämän mielen mukaan toimiminen on sama kuin sotilailla on vihollisen kuulustelemaksi joutuminen; Oma taipuminen on vihollisen voitto. Tämä johtaa siihen että skeptistä informaatiota ei joko tule, tai epäilevät kannanotot itse asiassa "vahvistavat kuorta" sen sijaan että saisivat ajattelemaan kriittisesti.
3: Käyttäytymisen kontrolli, joka koskee pukeutumista jne.
Kun nämä lasketaan yhteen rakkauspommituksen kanssa, syntyy tilanne jossa pukeutuminen, käytös, seura, suhtautuminen ihmisiin, ajatukset ja tunteet ovat järjestön kontrollissa. (Oikeaa manipuloivaa aivopesua ei siis suinkaan tehdä pelolla ja pakotuksella, vaan hymyllä ja vapaaehtoisella pakolla.) Koko systeemin toiminta toisin sanoen tiivistyy hienosti Hannu Lauerman -myös hienon- kirjan otsikkoon "Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin."
Tämä kuulostaa tietenkin pahalta, mutta tosiasiassa tämäkään menettely ei toimi kaikkiin. Itse asiassa kulteissa on tyypillistä että vaikka ne saavat fanattisia kannattajia, ne eivät saa suurta suosiota tai kaikkia puolelleen. Esimerkiksi Jim Jones joutui jopa muuttamaan kulttilaisineen pari kertaa sen takia että hänen uskontoonsa suhtauduttiin sen verran nuivamielisesti laajassa mittakaavassa. Vaikka asia on heidän puolellaan, se ei silti tarkoita että he jotenkin massalla kaataisivat kansaa puolelleen. Tosiasiassa vain tietyt, asialle elämäntilanteensa, luonteensa, mielenterveytensä etc. vuoksi herkät, poikkeukselliset ihmiset ovat näiden "saalislistalla".
Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aivopesupaniikkia voidaan vetää myös yli: Ihminen voi liian helposti ajatella, että jos jonkin pahan tekee (1) vieras, se on "paha" ja johtuu siitä että ihminen on erilainen ja jos se on (2) tuttu, syynä on "aivopesu". Tästä syntyy liian helposti saatanapaniikkia muistuttava paranoia. Aivopesu kun on ajatuksena "liian helppo", "liian arkijärjen mukainen". Tästä seuraa se, että siitä tulee uskottavampi kuin mitä se onkaan. Aivopesua aletaan tämän vuoksi epäilemään liian helposti ja kytköksiä siihen nähdään liian helposti joka paikassa, tai missä halutaan.
On nimittäin syytä muistaa muutama asia:
1: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan kuulustelutkin perustuvat tämän vuoksi enimmäkseen kiinnijäämisen shokkiin, jota ylläpidetään. Rikolliset kun eivät tekoa tehdessään ajattele jäävänsä kiinni. "Hyvä poliisi - Paha poliisi" -kuulustelun idea on juuri siinä että henkilö saadaan valitsemaan itse se, mitä hän tekee. Hänelle tehdään diilejä, joilla hän tekee sopimuksia ja saa etuja tai haittoja: Tunnusta ja saat pienemmän tuomion etc. Avain on vapaaehtoinen pakko.
2: Sotilaita kouluttaessa henkilöt pistetään pukeutumaan samalla tavalla, heidät pistetään tekemään ryhmäpaineen alla asioita. Ja pakko myöntää että se toimii; Itse en armeijaan mennessäni ollut koskaan tupakoinut, mutta kun porukassa moni poltti, otin minäkin osaa muutamaan otteeseen toimeen. Tätä "pakkoa" on vaikeaa selittää, koska toisaalta olin aika vastentahtoinen tupakointiin eikä kukaan sitä syöpäkäärylettä kuitenkaan huuleen pakottanutkaan.
3: Koulutuksessa ja lasten kasvatuksessa käytetään paljon ajatusten kontrollia. Lapsen puketuminen päätetään. Eikä tätä pidetä pahana.
4: Kaikki uskonnot ylipäätään ovat sellaisia, että niiden pääasiallinen tavoite on (1) indoktrinoida lapset jäseniksi; Tämä on helppo havaita; Joka puolella maailmaa uskonnot ovat "perheen kautta" tarttuvia. Jos olet syntynyt arabimaissa, olet islaminuskoinen koska vanhempasikin ovat. Ja kaikkialla uskosta toiseen kääntyminen on vaikeaa. Kun lapsi nuorena opetetaan tiettyyn uskontoon, hän ehtii assimioiltua siihen, jonka jälkeen uskonnon vaihtaminen on vaikeaa. (2) Kaikissa uskonnoissa on myös kielen kontrollia: Steadmanin mukaan "Almost every religion in the world, including all tribal religions, use family kinship terms such as father, mother, brother, sister and child for fellow members. They do this to encourage the kind of behaviour found normally in families - where the most intense social relationships occur." Uskovaiset kokevat siksi olevansa yhtä perhettä. Eikä tätä pidetä pahana asiana.
Mielenhallinta on keskuudessamme. Ja lainaten Rousseauta: "Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa." "Vapaaehtoinen pakko" on keskuudessamme. Kaikki siitä ei ole vaarallista, vaikka osa onkin. Tässä kohden on siis tehtävä, kuten suurimman osan eettisten kysymysten kanssa: Kysymys on harmaan sävyistä. Jokin asia on hyväksyttävää ja toinen ei. Asiaa ei voi täysin kieltää, eikä täysin sallia tai seuraa mahdottomuuksia. Ei ole syytä helläkätisyyteen mutta ei paranoiaankaan. Johonkin väliin on vain vedettävä raja.
Tämä vitsi kertoo itse asiassa karun totuuden aivopesusta. Jos tavoitteena on saada ihminen paitsi murtumaan ja olemaan tottelematon, ei voida käyttää pakkokeinoja. Jos esimerkiksi tunnustus tai kuuliaisuus saadaan esimerkiksi "coactus feci" - kidutuksen kautta, ihminen ei suinkaan tottele tai käänny kiusaajan puolelle. Ja itse asiassa tunnustuskin voi olla keksitty tai valehdeltu; Se voi olla tottakin, mutta pääasia on siinä että varmuutta ei ole; Tunnustus on epäluotettava. Itse asiassa sotilaspiirin tekemät sangen rankat tutkimukset, joita tehtiin esimerkiksi ARTICHOKE, MKULTRA, BLUEBIRD... projekteissa, osoittavat että yleisesti ottaen toisen muuttaminen ei toimi;
1: Totuusseerumi tuottaa keksittyjä asioita eikä käännytä ihmisiä.
2: Huumeet ja väkivalta rikkovat mielen eheyden ja höllentävät kielenkantoja, mutta samalla voi kadota järki myös todistuksesta.
3: Tehokas hypnotisointi vaatii yleisesti ottaen melko paljon aikaa, ei tahdo onnistua jos kohde ei alistu hypnotisointiin vapaaehtoisesti ja toimi kuten hypnotisoija sanoo, ei toimi kaikkiin, eikä silläkään saada hallittua ihmisiä tehokkaasti; Itse asiassa laboratorioissa hypnoosi näyttää toimivan joillekuille, jos hypnotisoidut luottavat hypnotisoijaan. Ja joskus transsiin voidaan saada säikyttämällä. Mutta tällöinkään ei saada tekemään "mitä vain"; On tilanteita joissa hypnotisoitu ei esimerkiksi suostu ottamaan vaatteitaan pois.
4: Nälässä pitäminen ja valvottaminen ja sensorinen depriaatio sekoittavat ihmisen eheyden, mutta eivät tee tottelevaista tai totta puhuvaa tai kiusaajilleen myötämielistä.
5: Subliminaaliset viestit eivät vain toimi; Alitajunta ei ole keino manipulointiin ja käytöksen muuttamiseen halutuksi.
6: Sähköshokit tuhoavat muistia, ja siitä ei ole apua ei totuuden esiinkaivuun tai kontrollin välineenä. Se on vain sama, kuin yrittäisi sammuttaa tietokonetta moukarilla.
Eli yleisesti ottaen se, mitä koetaan aivopesuksi ei toimi. Aivopesun ajatellaan olevan väkivaltaista, salakavalia keinoja käyttävää, väkivaltaista. Nyt näyttää että tätä ei voitaisi tehdä.
Kuitenkin ihmisiin voidaan vaikuttaa. Esimerkiksi alkoholi tai baarissa yllättäen asioista kiinnostunut seksikäs naikkonen voivat todella höllentää kielenkantoja. Toisaalta myös monet uskonnolliset kultit ovat saaneet ihmiset tekemään joukkoitsemurhan, kuten Jim Jones onnistui "Kansan temppelissään" tai tekemään murhia. Ihmisen käytökseen voidaan siis vaikuttaa paljon. Itse asiassa siihen päästään pääasiassa ryhmäpaineen avulla; Ihmiset on saatu ryhmäpaineen ja auktoriteetin kautta tekemään uskomattomia asioita. Ideana on ollut "vapaaehtoinen pakko"; Esimerkiksi koehenkilö on saanut lopettaa halutessaan, mutta hänen kerrotaan pilaavan kokeen jos hän ei toimi kuten halutaan.
Ja tämän vuoksi uskonnot käyttävät toimivasti keinoja joita sotilaat eivät voi käyttää: Steven Hassanin mukaan kultit käyttävät ryhmädynamiikan ja hypnoosin keinoja ajan kanssa; Kun kohde ei koe olevansa vihollisten keskellä, tämä ei ole kilpailutilanne samaan tapaan, kuin kuulustelussa jossa oma tunnustus on vihollisen voitto. Henkilö ei ole varautunut. Siksi kultit onnistuvat: Uhrit pitävät manipulaattoreita ystävinään eivätkä siksi osaa varautua. Avainsanana tässä on se, että ihminen välttää kognitiivista dissonanssia. Jos hänen ajattelunsa ja toimintansa ovat ristiriidassa, hän korjaa toista. Ja jos käytöstä ei voida muuttaa, muutetaan tietenkin ajattelua. Ihminen ei halua muuttaa käytöstään, jos hän saavuttaa sillä jotain.
1: Tämän vuoksi eräs tehokkain konsti on love bombing, rakkauspommitus. Sitä voisi kutsua nimellä "ehdollinen rakkaus", koska se on "Rakkautta jos olet"/"Rakkautta kunhan toimit". Siinä ollaan iloisia, tukevia ja myönnyttäviä jos henkilö mukailee oppia. Jos hän taas on erimielinen, hänet rajataan yhteisön ulkopuolelle. Koska ihminen yleensä haluaa tukea ja rakkautta ja ystävyyttä, hän ei halua muuttaa käytöstään vaan muuttaakin ajatteluaan.
___1.1: Tämän kautta kultti voi sitten vaikuttaa hallitsemalla esimerkiksi pukeutumista. Kun vääränlainen ajattelu ja tunteet ovat "syntiä", henkilö pyrkii kontrolloimaan niitä itse. Hänellä on tähän "vapaaehtoinen pakko". Kun uskonto kertoo yleensä jotain sen suuntaista että "synnin palkka on kuolema", vaihtoehdot ovat "joko tottelet tai tuhoudut" -Olennainen elementti tässä on tietenkin se, että henkilö saa "ihan itse valita" kumpaa hän haluaa. Ja kun hän "haluaa oikein", tätä päätöstä tuetaan ja henkilö kokee olevansa osana ryhmää, jossa on ystäviä.
Robert Jay Liftonin "Thought Reform and the Psychology of Totalitarism" kertookin muutamia ryhmäpaineen keinoja:
1: Kielen kontrolli, jossa sanoille annetaan omat merkitykset. Syntyy sisäpiirin jargon, jota on pakko käyttää voidakseen olla osa ryhmää. Määritelmät on painotettu tavalla joka estää kriittistä ajattelua: Tästä malliesimerkki on Jehovan Todistajien termi "Totuus", joka käsittää heillä heidän oman oppinsa. Koska useat tutkimukset osoittavat, että kielenkäytön muoto ratkaisee hyvin paljon: Esimerkiksi Barry Schwartz kirjoitti artikkelissaan "When Words Decide", että ihmiset toimivat yllättävän pitkälle sanan muodon tuomien intuitioiden mukaan. Siksi Jehovan Todistajien ei ole helppo ajatella kriittisesti näkemyksiään: Harkinta siitä että oppi on väärässä kun vaatisi myös sen ajattelemista että koko sana "totuus" itse sanana voisi tarkoittaa asiaa joka väärin; Termin yleiskäyttö ja sen erityissisältö sekoittuvat.
2: Ulkopuolisen tiedon kontrolli, jossa vältetään ulkomaailman negatiivisia viestejä: Esimerkiksi internetin käyttöä halutaan kontrolloida; Ja jos nettiä tai muuta sosiaalista kanssakäymistä annetaan käyttää, rohkaistaan tietysti käännytystyöhön, koska siinä kyse on tilanteesta, jossa erimielinen koetaan vastustajaksi, ja tämän mielen mukaan toimiminen on sama kuin sotilailla on vihollisen kuulustelemaksi joutuminen; Oma taipuminen on vihollisen voitto. Tämä johtaa siihen että skeptistä informaatiota ei joko tule, tai epäilevät kannanotot itse asiassa "vahvistavat kuorta" sen sijaan että saisivat ajattelemaan kriittisesti.
3: Käyttäytymisen kontrolli, joka koskee pukeutumista jne.
Kun nämä lasketaan yhteen rakkauspommituksen kanssa, syntyy tilanne jossa pukeutuminen, käytös, seura, suhtautuminen ihmisiin, ajatukset ja tunteet ovat järjestön kontrollissa. (Oikeaa manipuloivaa aivopesua ei siis suinkaan tehdä pelolla ja pakotuksella, vaan hymyllä ja vapaaehtoisella pakolla.) Koko systeemin toiminta toisin sanoen tiivistyy hienosti Hannu Lauerman -myös hienon- kirjan otsikkoon "Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin."
Tämä kuulostaa tietenkin pahalta, mutta tosiasiassa tämäkään menettely ei toimi kaikkiin. Itse asiassa kulteissa on tyypillistä että vaikka ne saavat fanattisia kannattajia, ne eivät saa suurta suosiota tai kaikkia puolelleen. Esimerkiksi Jim Jones joutui jopa muuttamaan kulttilaisineen pari kertaa sen takia että hänen uskontoonsa suhtauduttiin sen verran nuivamielisesti laajassa mittakaavassa. Vaikka asia on heidän puolellaan, se ei silti tarkoita että he jotenkin massalla kaataisivat kansaa puolelleen. Tosiasiassa vain tietyt, asialle elämäntilanteensa, luonteensa, mielenterveytensä etc. vuoksi herkät, poikkeukselliset ihmiset ovat näiden "saalislistalla".
Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että aivopesupaniikkia voidaan vetää myös yli: Ihminen voi liian helposti ajatella, että jos jonkin pahan tekee (1) vieras, se on "paha" ja johtuu siitä että ihminen on erilainen ja jos se on (2) tuttu, syynä on "aivopesu". Tästä syntyy liian helposti saatanapaniikkia muistuttava paranoia. Aivopesu kun on ajatuksena "liian helppo", "liian arkijärjen mukainen". Tästä seuraa se, että siitä tulee uskottavampi kuin mitä se onkaan. Aivopesua aletaan tämän vuoksi epäilemään liian helposti ja kytköksiä siihen nähdään liian helposti joka paikassa, tai missä halutaan.
On nimittäin syytä muistaa muutama asia:
1: Dominic Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan kuulustelutkin perustuvat tämän vuoksi enimmäkseen kiinnijäämisen shokkiin, jota ylläpidetään. Rikolliset kun eivät tekoa tehdessään ajattele jäävänsä kiinni. "Hyvä poliisi - Paha poliisi" -kuulustelun idea on juuri siinä että henkilö saadaan valitsemaan itse se, mitä hän tekee. Hänelle tehdään diilejä, joilla hän tekee sopimuksia ja saa etuja tai haittoja: Tunnusta ja saat pienemmän tuomion etc. Avain on vapaaehtoinen pakko.
2: Sotilaita kouluttaessa henkilöt pistetään pukeutumaan samalla tavalla, heidät pistetään tekemään ryhmäpaineen alla asioita. Ja pakko myöntää että se toimii; Itse en armeijaan mennessäni ollut koskaan tupakoinut, mutta kun porukassa moni poltti, otin minäkin osaa muutamaan otteeseen toimeen. Tätä "pakkoa" on vaikeaa selittää, koska toisaalta olin aika vastentahtoinen tupakointiin eikä kukaan sitä syöpäkäärylettä kuitenkaan huuleen pakottanutkaan.
3: Koulutuksessa ja lasten kasvatuksessa käytetään paljon ajatusten kontrollia. Lapsen puketuminen päätetään. Eikä tätä pidetä pahana.
4: Kaikki uskonnot ylipäätään ovat sellaisia, että niiden pääasiallinen tavoite on (1) indoktrinoida lapset jäseniksi; Tämä on helppo havaita; Joka puolella maailmaa uskonnot ovat "perheen kautta" tarttuvia. Jos olet syntynyt arabimaissa, olet islaminuskoinen koska vanhempasikin ovat. Ja kaikkialla uskosta toiseen kääntyminen on vaikeaa. Kun lapsi nuorena opetetaan tiettyyn uskontoon, hän ehtii assimioiltua siihen, jonka jälkeen uskonnon vaihtaminen on vaikeaa. (2) Kaikissa uskonnoissa on myös kielen kontrollia: Steadmanin mukaan "Almost every religion in the world, including all tribal religions, use family kinship terms such as father, mother, brother, sister and child for fellow members. They do this to encourage the kind of behaviour found normally in families - where the most intense social relationships occur." Uskovaiset kokevat siksi olevansa yhtä perhettä. Eikä tätä pidetä pahana asiana.
Mielenhallinta on keskuudessamme. Ja lainaten Rousseauta: "Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa." "Vapaaehtoinen pakko" on keskuudessamme. Kaikki siitä ei ole vaarallista, vaikka osa onkin. Tässä kohden on siis tehtävä, kuten suurimman osan eettisten kysymysten kanssa: Kysymys on harmaan sävyistä. Jokin asia on hyväksyttävää ja toinen ei. Asiaa ei voi täysin kieltää, eikä täysin sallia tai seuraa mahdottomuuksia. Ei ole syytä helläkätisyyteen mutta ei paranoiaankaan. Johonkin väliin on vain vedettävä raja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)