Jopa amerikkalaiset lakkaavat olemasta "ei edes väärässä".

"Myytinmurtaja" Adam Savage kohtelee kreationismia "ei edes vääränä näkemyksenä". Hän ei halunnut vierailla kreationismimuseossa ja selitti että vierailu olisi kenties lähinnä haitallista kreationismin elvytystä. "The conflicted feeling I have is, there is a scientific term which I really like that is “not even wrong,” and these are ideas that are so far off the mark they’re not even worth discussing. I’m worried about participating or giving oxygen to ideas that are not even wrong lest I lend them a credibility as something that’s debatable."

Asenne on sinänsä ymmärrettävä, että kreationismi on ollut USA:ssa hyvin vaikutusvaltaista, äänekästä ja kohtuu suosittua. Aihe on herättänyt keskustelua ja Dennis "Mr. Mabus" Markuzen tyylistä reagointia. (Eli tappouhkailuja.) Toisaalta tuoreet uutiset kertovat, että tämä saattaa olla menneisyyttä. Kreationismi - määritteissä joissa mukana on niin YEC kuin ID:kin - on menettänyt otteensa. Etenkin nuorissa ihmisissä. (Kreationismin suosio onkin laskenut myös Google trendseissä tasaisesti vuosi vuoden perään.) Muutos on osittain kytketty uskonnollisuuteen. Uskonnottomia on enemmän. Ja ennen kaikkea uskonnoissa nimenomaan järjestäytynyt uskonto on menettänyt otettaan. "That is not to say that religion doesn’t still exert a powerful hold on American identity; it does. However, the fact that fewer people are identifying with an organized religion is good news for science education, because many of those religions have historically opposed evolution."

Trendin takana on yksinkertaisesti se, että yhteiskunnassa käy se mikä käy Kuhnin mukaan tieteessä. Ihmisillä on oma skeemansa ja siihen sovitetaan asioita. Tieteen tutkimusohjelmat eivät kumoudu vaan muuttuvat hedelmättömiksi ja niiden kannattajat jäävät eläkkeelle. Evoluution kohdalla kreationistit tuppaavat olemaan samanlaisia kuin suuret auktoriteettinsa - enimmäkseen vanhoja jääriä. Ei tässä voi sanoa muuta kuin että evoluutioteorian ja evolutionismin kohdalla on yksi menestyksen resepti ; "our secret weapon: Old people die".

Kreationistien teemana on ollut vahvasti evoluution vastustaminen. Ja tämä on ollut paikoitellen "tarpeettoman tiukkaa". Olen joskus hieman ihmetellytkin sitä miksi kreationismin puolelta tulee niin paljon uhkaavaa käytöstä. Sehän myy itseään "nörttimäisellä tavalla" tieteenä. Toisaalta kristinusko ei kannusta tämänlaiseen toimintaan. Kun kristinuskon ongelmaksi nähdään se, että niin monet kristityt eivät noudata omaa oppiaan (kun taas samat ihmiset näkevät islamin ongelmaksi sen, että he noudattavat), on syytä ihmetellä että miksi tämä on niin toistuvaa. ; Olen melko varma, että takana on kreationismille tyypillinen uhan korostamisen kulttuuri. Evoluutio on paitsi vahva vihollinen myös vaarallinen. Evoluutio uhkaa abstraktis-hengellisesti sielua ja tuhoaa ikuisia elämiä. Ja synnyttää tämänpuoleisuudessakin holokausteja ja kansanmurhia. Kun vihollinen on vaarallinen ja epäreilu ja kristitty kreationisti on tieteellinen mutta vainottu, on selvää että joku herää puolustussotaan. Ja jos kokee olevansa uhattu ja alakynnessä, käyttää helposti epäreiluja sissisodan tyylisiä keinoja. Kuten uhkailua, vandalismia ja terrorismia.

Toisaalta kun "Tekniikka&Talous" kirjoitti siitä, että tutkimuksissa on havaittu että insinööreillä on muita ihmisiä suurempi todennäköisyys terrorismiin ryhtymiseen, en ollut yllättynyt. Tutkimuksen tehneet Gambetta ja Hertog epäilivät yhteydeksi sitä, että "Kyselyvastausten perusteella näyttäisi, että insinöörialojen opiskelijat ovat konservatiivisempia ja uskonnollisempia kuin muiden alojen opiskelijat. Radikalisoitumista voi selittää tämä arvopohja yhdistettynä ajatusmaailmaan, joka haluaa löytää selkeitä vastauksia." Kreationismissa taas tunnetaan ns. Salem hypothesis. Sen mukaan kreationistit, etenkin kreationistien auktoriteetit, tuppaavat olemaan insinöörejä. Jotenkin tämä "sopii kuvioon".

Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että amerikkalaiset lopettavat olemasta ei-edes-väärässä. Se poistaa yhden uskonnollisen turvallisuusuhan. Sen rinnalle on toki tuhat uutta.

Myytinmurtajien pointti

"Myytinmurtajat" ovat tuotantokausien kasaantuessa alkaneet tekemään yhä toistuvammin elokuvia koskevia myyttejä. Ne ovat tietenkin hienoja ja vauhdikkaita. Saadaan nuoliseiniä, räjähdyksiä ja erikoisia skenaarioita. Nämä ovat kuitenkin aika kaukana monista alkuaikojen myyteistä jotka eivät olleet niinkään "taiteellisia konventioita" kuin jotain joita uskotaan tosiksi. Harva ihminen todella ottaa vakavasti "Indiana Jonesin" tai "Star Warsin" faktoina. Oletan että näitä jaksoja katsotaan näiden elokuvien fanituksen vuoksi, eikä myyttejä selvästi testatakaan siinä mielessä että niiden osoittautuminen mahdottomiksi olisi jokin loukkaava asia elokuvan tekijöille.

Kysymys voi olla siitä, onko elokuvantekijöillä itse asiassa jonkinlainen vastuu.

Jos mietitään mitä elokuva tekee, se itse asiassa yrittää luoda itselleen jonkinlaista uskottavuutta. Etenkin jos elokuvan tarkoitus on olla immersiivinen, sellainen että siihen on erityisen helppoa eläytyä, se tehdään usein sillä että siitä tehdään uskottavaa viittaamalla jotenkin tuttuihin asioihin. Erikoisefektejä tehdään isoilla pikselimäärillä ja maailma on jotenkin tuttu niin että kaikki näyttää todelliselta.

Tämä uskottavuus on hyvin lähellä sitä että esitetään tai luodaan mielikuvia siitä miten maailma toimii. Toki on selvää että fysiikan mukaan räjähdykset eivät kuulu avaruudessa. Mutta koska arkikokemuksessa räjähdykset kuuluvat, on helppoa valehdella jotta tehdään uskottavuutta. Toisaalta räjähdykset voivat tuoda jännitystä ja tunteita tilanteeseen. Jos toimintaelokuvilta vaadittaisiin realismia, niistä tulisi aika tylsiä. On siistiä ratsastaa paineaallolla vaikka "Myytinmurtajat" todistivat että tämä ei olekaan mahdollista. Emme ole kiinnostuneita menemään elokuviin katsomaan kuinka valkoisen talon työntekijät pyörittävät byrokratiaa. Sen sijaan jos valkoinen talo räjäytetään avaruusolioilla, se on mitä mainiointa ja elähdyttävintä viihdettä. Ja jos elokuvat olisivat todenmukaisia ilman valikointia ja liioittelua, tuskin itse asiassa menisimme niihin. Jopa luontodokumentteja joudutaan editoimaan ja käsikirjoittamaan. Koska vuoden savannillakykkiminen vaaditaan siihen että saadaan leijonan dramaattiset saalistus-parittelukuvat. Koska se, että leijona makaa kolme tuntia savannilla, pieree ja kääntää kylkeä ja haukottelee ei ole sellainen dokumentti joka saa katsojakuntaa. Tai saa ihmisiä kiinnostumaan leijonista. Tai saa heitä haluamaan suojella luontoa. (Joka tuntuu olevan luontodokumenttien yleinen teema. Tai ainakin se millä niiden tekeminen oikeutetaan eettisesti.)

Ja joissain asioissa on käynyt niin, että tämän toistaminen on vaikuttanut ihmisiin ja siihen miten he toimivat oikeassa elämässä. Esimerkiksi turvavöiden kohdalla moni on niitä kohtaan vastahankainen siksi että he pelkäävät autojensa räjähtävän. Koska elokuvissa autot räjähtävät hyvin helposti. Toisaalta on havaittu "CSI efekti" jonka mukaan poliisisarjat vaikuttavat siihen miten ihmiset ymmärtävät oikeussysteemin ja miten he toimivat esimeriksi joutuessaan tekemisiin oikeuslaitoksen kanssa.

Jokin vastuu tekijällä voi siis olla. Jos mietitään faktuaalisuutta (facticity) pelkän uskottavuuden ja sisäisen eheyden (coherency) paremmuusjärjestystä ja keskinäistä suhdetta fiktiossa, voidaan nähdä ajatus siitä että tosiasioidenmukaisuus olisi itse asiassa jotenkin sivistyneempää. Kysymys on tavallaan siitä että korkeakulttuurissa opittaisiin jotain ymmärrystä maailmasta. Populaarikulttuurissa ja alakulttuureissa voitaisiin sitten saada lyhytaikaisia immersiivisiä tunne-elämyksiä jotka ovat ohi yhtä nopeasti kuin elokuvastudion ovet menevät kiinni näytöksen jälkeen.

Bertolt Brecht onkin esittänyt tämänsuuntaisia. Hänestä teatterin piti olla jollain tavalla opettavaista. Hän korosti toisaalta myös sitä että teatterissa pitää olla jotain etäännyttävää. Täydellisessä immersiossa katsojat eivät pystyisi pitämään tarvittavaa etäisyyttä. Ja olisivat tämän vuoksi epäkriittisiä katsojia.

Tällä näkökulmalla on tilaa ainakin joihinkin asioihin ; On melko selvää että jos tekee "Kauniin mielen" tai "Imitation gamen" kaltaisia elokuvia, niin niillä olisi ikään kuin suurempi vastuu olla todenmukaisia. Siksi esimerkiksi "Kauniin mielen" virheet Nashin peliteoriakuvauksissa ovat kauheita. Sen vuoksi että nämä virheet olivat ensinnäkin turhia. Elokuva olisi toiminut ilman niitä. Ilman niitä se olisi jopa toiminut paremmin. Ja toisaalta elokuva viittaa todelliseen tosimaailman ihmiseen joten siltä voi odottaa faktuaalisuutta. (Myytinmurtajat eivät jostain syystä murra näitä myyttejä.)

Toisaalta on todellakin järkeä vähätellä kritiikin merkitystä. Jos ihan hirveästi moittii scifielokuvaa sen tiedevirheistä, on hyvä huomauttaa että elokuva on fiktio, ei tosiasiaväite. Ohjaajat voivat lisäksi haluta olla eettisiä. Tämä voi vaatia epäuskottavia tai erikoislaatuisia hahmoja. Heillä voi olla puhtaasti esteettinen mielikuva erikoistehosteista joissa lentää sporttisia urheiluautoja räjähdyksien paineaalloilla.

David Ehrlich onkin esittänyt että faktuaalisuuden ylivaatiminen on ongelma. Hän erottelee faktat ja totuuden toisistaan. Hänestä taiteen tehtävänä on ikään kuin kertoa ohjaajan näkemys jostain totuudesta. Hänestä elokuvan suuri voima voikin olla siinä että elämän totuuksia voidaan lähestyä ilman faktojen kahleita.

Tällekin puolelle voidaan asettaa jotain vastuuta. Tämä on tuttua jokaisen nörttikulttuuriin tutustuneen valituskuorosta. Kun jostain sarjakuvasta - tai Tolkienin kirjasta - tehdään elokuva, löytyy ihmisiä jotka vaativat realismin sijasta jotain muuta. Nimittäin referenssipintaa alkuperäisteoksiin. Nörtit eivät valita siitä että Hulkin voimat - saati origin story noille voimille - on epäuskottava. He valittavat siitä että elokuva ei onnistu kaappaamaan sitä kompleksia maailmaa johon paneutumiseen niin moni on innostunut. Syynä on se, että elokuva on (a) epätarkka siinä mielessä että sen tapahtumat eivät ole tapahtuneet sarjakuvassa tai ovat peräti ristiriidassa sen kanssa mitä niissä on tapahtunut ja (b) ennen kaikkea kadottaa sen asenteen jonka varaan kyseinen sarjakuvasankarin seikkailut ovat rakentuneet.

Palatakseni "Myytinmurtajiin". Ylläoleva on haasteellista. Väittäisin että sarjan testit nojaavat siihen että ihmiset saavat nostalgiatrippejä immersiivisien elokuvien immersiivisimpiin kohtauksiin. Räjähdykset ovat toisaalta itsessään esteettisiä ja uusintavat näitä kysymyksiä. Räjähdys valkokankaalla ja televisiossa ovat samankaltaisia. Paitsi että "Myytinmurtajissa" ne ovat oikeita. Testaamisen lopputuloksella ei ole väliä. Siinä missä "aitoja myyttejä" murtavien myyttien ongelma voi olla jopa siinä että se on loppupäätöskeskeistä joka voi olla monia loukkaavaa. (Aiemmissa jaksoissa on ollut runsain mitoin myyttejen uusinnusvaatimuksia kun katsojat eivät ole pitäneet lopputuloksista.) Elokuvat ovat harmittomia. Testissä tulee lopputulos ja se on kiinnostava mutta siihen voi suhtautua neutraalisti koska se ei missään tapauksessa uhkaa omia uskomuksia jotka koskevat tosimaailmaa. Tämä lopputuloskeskeisyydestä irrottautuminen on tosin siitä kiinnostavaa että se olisi kaikista tärkeintä saada jotenkin opetettua nimenomaan niiden tosimaailman myyttien kohdalle.

Silinteri ; Eli hullusta hatuntekijästä ja vähän muustakin

Näin "Myytinmurtajien" autiosaarispesiaalin jossa Adam Savage ja Jamie Hyneman tekivät kaikenlaisia asioita jeesusteipistä. Adam Savage teki siinä muun muassa hatun. Siitä tuli aika hieno, joten päätin rakentaa itselleni sellaisen. Minun hatustani ei tullut yhtä hienoa kuin Savagen hatusta. Mutta siitä tuli arvokkaampi. Sillä siitä tuli silinteri. Ja vaikka se on tehty teipistä, se on itse asiassa melko napakka. Se kestää myös vettä. Ja vaikka teippi tarttuukin hyvin, sitä voi pitää päässä tukan kanssa ilman että karvoja jää hattuun. Hattu on täysin funktionaalinen.

Silinteri päässä on kunniakasta juhlia kun Suomi täyttää pyöreät 97 vuotta. Ilme nöyränä. Samalla kuitenkin korostui se, miten hattu itse asiassa on mennyttä maailmaa. Esimerkiksi presidentti Niinistön virkaanastujaisten silinterihatun käyttäminen ei sujunut kovin luontevasti. Linnanjuhlissa silinteri kruunaa vanhan miehen jäljitelmää.

Itselleni oma silinterini toi mieleen enemmän hullun hatuntekijän kuin klassisen arvokkaan liikemiehen. Materiaalivalinnalla, sekä tekijän taidoilla - puhumattakaan itsekriittisen rehellisistä arvioista tekijän mielenterveydestä - on luonnollisesti vaikutusta tämän arvion tekemiseen. Mutta hullun hatuntekijän kohdalla on pakko korostaa että nykyisin hatuissa on jotain arjesta irtauttavaa, kenties jopa karnevalistista. Historiallisesti katsoen miehillä on kuitenkin yleensä ollut hattumuotia. Hattu on kuulunut arvokkaaseen pukeutumiseen.

Nyrkkisääntönä voikin sanoa että nykyään hullut tekevät hattuja. Ennen hullut valmistivat niitä. "Liisa Ihmemaassa" ei ole syy miksi otan hullun hatutekijän keskiöön. "Mad as a hatter" -sanonta nimittäin on vanhempi kuin kyseinen teos. Ja se perustui ihmisten havaintoihin maailmasta. Ihmiset eivät ole menneinä aikoina olleet tyhmiä. Tai siis oikeastaan ovat, mutta eivät sen kummemmin kuin modernit nykyihmisetkään. Syynä oli se, että hatuntekijät joutuivat työnsä puolesta käyttämään paljon elohopeaa. Ja tämä yliannostus johti erilaisiin oireisiin ; Näkökentän hämärtyminen, kuurous, hermosolujen tuhoutuminen, vapina ja muut vastaavat vaikuttivat käytökseen, järjenlahjoihin ja mielenterveyteen. Sivutuotteena oli usein myös Korsakoffin oireyhtymä, jossa muistin huonous pistää ihmisen konfabuloimaan hyvin vakavasti.
1: Vastaavasti voi olla hyvä tässä yhteydessä mainita että puheet "crazy cat lady" -konsepti on mielenkiintoinen koska on vaikeaa sanoa onko kissan kanssa erakoituminen syy vai seuraus. On totta että hullut ihmiset kärsivät usein sosiaalisia seurauksia. Kissa sen sijaan ei tuomitse. Ja kissa selviää omillaan itsellisemmin kuin koira, joten se voi sopia joidenkin mielenterveysongelmien kanssa yhteen vähemmän katastrofaalisesi. Toisaalta kissojen ulosteista voi saada toksoplasmoosin, kun Toxoplasma gondii -alkueläin siirtyy ihmiseen. Tämä taas vaikuttaa mielenterveyspuoleen ja käyttäytymiseen.
2: Sen sijaan "batshit insane" ei ole syntynyt oivalluksesta. Ihmisten pötypuheiden puhumiseen on yleisesti liitetty kakkavertauksia. Suomessakin puhutaan hevonpaskasta, mutta ulkomailla myös häränpaska (bullshit) kelpaa vertailukohdaksi. Ja lepakonkakka on ollut vain yksi vaihtoehto muiden ohessa. Toisaalta tunnetiloissa on käytetty sellaisia ilmauksia kuin "to go apeshit" ja "to go batshit". Käsitteen synty on siis etymologinen ja siihen ei liity lääketiedettä. Siitä huolimatta että joskus lepakon guanossa on sientä (Histoplasma capsulatum) joka taas aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia. Yhteys voisi olla mutta ilmeisesti ihmiset eivät ole olleet niin usein lepakoiden ja vain lepakoiden kanssa lähitekemisissä jotta yhteyttä olisi huomattu.

Suomen itsenäisyyteen tämä kaikki liittyy taas oleellisesti. Montaakin kautta.
1: Esimerkiksi puheet "hulluista suomalaisista" ovat yllättävän yleisiä. Heini Kilpamäen "Suomalaisen tyhmyyden ylistys" tietää kertoa että Sven Tuuvasta lähtien Suomessa on arvostettu myös tyhmiä sankaruuteen kykenevinä. Tyhmyyttä on pidetty jopa osana kansanluonnetta. Ja tämän näkemyksen näyttävät jakavan myös ulkomaalaiset ; Jos joku ihmettelee miksi venäläinen huutelee rajan yli "tsuhna, tsuhna", on taustasanana juuri tyhmyyteen viittaava sana. Tämä opettaa uusia puolia Extreme Duudosoneista. ; Emme kenties ole sen tyhmempiä kuin muutkaan mutta olemme ottaneet hulluuden ja tyhmyyden osaksi identiteettiämme. Se muuntuu miltei mutkattomuudeksi, perusasioiden mukaan elämiseksi. Ja muiksi hyviksi asioiksi. Sekä mahdollisesti myös suureksi määräksi perussuomalaisten parhaita sloganeita. (Kuin myös muiden puolueiden mutta he ovat identiteetiltään muita vahvemmin juuri suomalaisuuteen sitoutuva puolue.)
2: Toisaalta on hyvä muistaa että vaikka kaikki arvostavat älykkyyttä, viisautta ja sivistystä, on kansakunnan hyvyyttä mitattava sitä kautta miten se kohtelee kaikista heikoimpia. Siksi se että hullu hatuntekijä juhlii suomalaisuutta on paljon merkityksellisempi ja paljon enemmän maan hyvyydestä kertova aktio kuin se että joku sikarikas shampanjaporho juhlii ökybileissä toisia kansakunnan suurmenestyjiä kätellen. Se, että rikkaimmilla, älykkäimmillä, menestyneimmillä ja muilla menee hyvin ei ole mikään saavutus. Suomen olisi helppoa tehdä se. Mutta sen sijaan hullun hatuntekijän kiitos on ikään kuin ansaittava. Siihen ei riitä se että läimii itseään ja teräväolkapäisiä kavereitaan yhteisvoimin selkään, kaveripiirissä.

Siksi on hienoa juhlistaa maatamme silinteri päässä. Tehkää tekin omanne! Toimikaa siten, että 97 vuosi on pyöreä vuosi. Että juhlikaa huuli pyöreänä!

Tapa zombie, tapa aivot

Katselin "Myytinmurtajia". Siinä Adam Savage ja Jamie Hyneman vertailivat kirveen ja kiväärin välistä tuhovoimaa zombieinvaasiossa. Tilanne päätyi kirveen voittoon, olosuhteissa jotka olivat kieltämättä sille edulliset. Tuliaseet toimivat pidemmältä etäisyydeltä, ja lattiatasossa suuressa tehdashallissa oleva zombielauma ei ole kiväärille edullinen. On hidasta kun pitää tähdätä päähän, laukaista niin että osuu - ja ladata sen päälle. Kirves on tässä mielessä kognitiivisesti vähemmän hidastava.

Toinen huomaamani asia oli se, että Savagen kuoliaaksilyömisen laskemisen tapa oli kirveelle edullinen. On luonnollista, että avustajia ei voida lyödä hengiltä, mutta selvää oli että jos zombie kuolee sillä että sen aivot tapetaan, ei testitilanne ollut ns. "vakuuttava". Kenties tämäntapaisen viihteellisen - mutta ihan fiksun - sarjan moittiminen voidaan kuitenkin käyttää muuhun.

Nimittäin päähän lyömiseen.

Jos mietitään mitä tarkoittaa päähän lyöminen miekalla. Päähän lyömisessä on yksi hyvä etu. Nimittäin etäisyys. Geometria on päähän lyömisen puolella. Koska miekka on pitkä ase ja pää on suunnilleen samalla korkeudella kuin kädet, siitä tulee paljon houkuttelevampi maali kuin jaloista. Etäisyyden jalkoihin lyömiseen täytyy olla paljon lyhyempi. Joten lyödäkseen jalkoihin olisi jotenkin pakko ensin päästä niin lähelle että toinen voisi taatusti yltää sinuunkin. Joten muuhun kuin jalkoihin tähtäävä yltää paljon aikaisemmin. (Ja siksi jalkoihin lyödäänkin siten, että toisen tekemä asia torjutaan tai muuten kontrolloidaan ja tässä prosessissa etäisyyttä lyhennetään. Ja sitten yllät jalkoihin.)

Kuitenkin kun mietitään hakkaamista ns. sotataitona tai kuolemaan asti käytävänä kaksintaistelun taitona on pakko miettiä myös sitä minkälaisia vaikutuksia ase tekee. Kun lyödään, on tekniikan taustalla oltava paitsi osuminen, myös se mitä vahinkoa se tekee. ; Pää on tässä mielessä hyvä kohde, että jos ihmisen aivot tappaa, hän kuolee välittömästi. Sen sijaan jos tätä pistää tappavasti vatsaan, tai vahingoittaa suuria verisuonia hän helposti elää ja yrittää tappaa vastustajaansa vielä harmittavan pitkän aikaa. (Vähintään sekunteja, joiden aikana kyllä ehtii vielä lyömään. Siksi valtaosa keskiaikaisten manuaalien tekniikoista huolehtiikin jollain tavalla sen, että onnistuneen tekniikan jälkeenkin on hyvä suojaus.)

Zombieiden kohdalla päähän lyöminen johtuu tietysti siitä, että "jokin sääntö jossain" on päättänyt että zombiet kuolevat vain jos niiden aivot tapetaan. Ne voidaan toki rampauttaa, mutta tämä tekee zombietaistelussa päähän lyömisen hyvin relevantiksi.

Toisin kuin ihmisillä. Itse asiassa monissa keskiaikaisissa manuaaleissa päähän lyödessä ei tähdätä lainkaan silmäkulmista ylöspäin oleville alueille. Syynä on se, että:
1: Ihmiset refleksinomaisesti väistävät päähän tulevia iskuja varsin hyvin. Ja näissä kohden väistäminen on usein myös vähintään kohtuullisen tehokasta. Jos tähtää päälakeen ja toinen onnistuu väistämään tämän, on todennäköistä että isku on korkeintaan melko vaaraton, toki ikävä mutta ei toisen toimintakykyä välittömästi lopettava - hartioihin osuminen. Tai voi olla että se menee kokonaan ohi. Kaulaan tähdättyjä on sitten jo paljon vaikeampi ja hitaampi väistää.
2: Ihmiset ovat käyttäneet kypärää.
3: Ihmisen kallo on itse asiassa yllättävän kestävä. Kallon yläosa on yksi ihmisen kehon kestävimpiä osia. Ei riitä että osuu päähän. Päähaavat toki vuotavat ikävästi ja ovat helposti ärsyttäviä. Mutta sen pitää olla kunnollinen osuma jos päälakeen haluaa tuhoja. Sen sijaan ohimot ovat varsin ohutta luuta ja sen alapuolella on leukaniveltä ja kaula on sitten jo huomattavasti vähemmän suojattu alue, jossa on bonuksena suuria ja tärkeitä verisuonia. (Ja ydinjatkos niskassa.)

Näistä kaksi ensimmäistä eivät, ainakaan yleisimmissä tapauksissa, paina mitään zombieiden kohdalla. Mutta jälkimmäinen painaa. Olen ihmetellyt miten "Walking deadissa" näytetään lyövän zombejen kallon läpi veitsillä ja vastaavilla melko kevyillä aseilla. Ja itse asiassa ihmettelen miksi niitä näytetään saavan halki myös miekoilla. Sillä jos mietimme mikä miekka on, niin se on suhteellisen kevyt ase jonka painopiste on kohtuullisen lähellä kädensijaa. Tämä tekee siitä näppärän ja nopeastikäytettävän aseen joka ei levitä tylsää impaktityylistä vahinkoa juuri ollenkaan. Se on leikkaava ase joka toimii paremmin nimenomaan muuhun kuin kallon läpi lyömiseen. (Luultavasti jopa pesäpallomaila on kallon sirpaloimisessa tai muussa läpäisyssä parempi kuin miekka.)

Sen sijaan kirves jonka massakeskipiste on hyvin lähellä terää on tässä sen sijaan hyvinkin tehokas. (Myös hakku on varmasti hyvin tehokas, siinä kun on pitkä varsi ja pistävä terä niin että sen voi heiluttaa päin vaikka zombien kalloa.) Kuitenkin tässäkin vaadittava vaiva on melko suurta. Zombiet eivät suotta ole pelottavia. ; Ainut toivo, jonka voimme Adam Savagen kevyelle napsuttelulle antaa, on se että kenties joka ikinen hänen päihittämänsä zombie olisi ollut niitä lähes loppuun asti mädäntyneitä versioita. Eivätkä niitä tuoreempia.

---

Miekkailua harrastaessa lyödään kyllä usein maskiin juuri sellaisella tavalla joka ei ole taistelussa tehokasta. Mutta se tehdäänkin juuri turvallisuussyistä. Maski on kohtuullisen hyvä suoja ja jos siitä satutaan kaikesta huolimatta menemään läpi, vakavan vahingoittumisen riski on minimissä.

Lateraalisesta ajattelusta kollateraalisiin vahinkoihin ; Terveisiä fanipohjalta

Osama bin Laden on mielikuvissa hyvin stereotyyppinen islamisti. Näin voisi ajatella, että hän olisi vihannut kaikkea länsimaista. Kuitenkin hänestä tiedetään ainakin se, että hän fanitti "Ihmemies MacGyveriä". Minua ei yllätä että Richard Dean Anderson, eli Angus MacGyverin näyttelijä, tarjosi tietoon "twitterhiljaisuutta".

Minullekin asia on hieman kiusallinen, vaikka olenkin vain sarjan fani. Oloni on suunnilleen yhtä hämmentynyt kuin konservatiivikristityllä joka lukee hikipediasta kuvauksen tästä kenties maailman tunnetuimmasta terroristista "Jumalaa pelkäävä traditionalisti. Mies joka vastustaa homoja ja jonka mielestä naisen paikka on kotona. Ei ole ateisti ja vielä vähemmän kommunisti. Uskoo että rikoksista tulee antaa ankara rangaistus. Uskoo kuolemantuomioon. - Tuo voisi olla kuvaus Dick Cheneystä, joten mikä ihmeen Amerikan vihollinen tuo muka on?" Ei sitä voi kieltääkään, mutta myöntää ei haluaisi.

Osama bin Ladenin mieltymykset ihmetyttivät, koska kyseinen sarja perustuu monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden ideaaliin. MacGyver inhoaa aseita ja tappamista ja väkivaltaa. Hän yrittää aina lähtökohtaisesti tulla toimeen kaikkien kanssa. Jopa itäsaksalaiset palkkasotilaat saavat ymmärrystä. Siksi on vaikeaa ymmärtää miten bin Laden on sarjaa seurannut.

Kunnes ymmärtää, että MacGyver perustuu lateraaliseen ajatteluun. Ja sarjan luova tapa tarkastella funktion käsitettä on juuri sellaista, että sitä seuraamalla voi hyvinkin saada mattoveitsen avulla lentokoneen, joka sitten onkin itse asiassa ohjus. Osama bin Ladenin isku noudatti tässä mielessä hyvinkin sarjan ideaa, joskaan ei sen eettistä henkeä.

Tämä muistuttaa siitä, että nörttiyteen ja teknohenkiseen ajatteluun että skientismiin on aina liitettävä jonkinlaiset seurauseettiset kytkökset. Siksi Ihmemies MacGyver on sankari. Ja siksi "Myytinmurtajien" Adam Savage ja Jamie Hynemankin ovat sellaisia.

Pilkunnussintaa

"Remember kids - The only difference between screwing around and science, is writing it down."
(Adam Savage)

Ylläoleva Adam Savagen tieteen määritelmä on helposti muistettava, hauska eikä itse asiassa aivan huono. Se korostaa, että tieteessä asioita ja tapahtumia kirjataa. On tehty jotain ja siitä on seurannut jotain. Tämä liittyy näin ollen esimerkiksi
1: Toistettavuuteen ; Muut voivat sitten tehdä samanlaisia asioita ja katsoa tapahtuuko samanlaisia asioita ja jos ei tapahdu niin miksi. Ja hekin kirjaavat tulokset ylös.
2: Avoimuuteen ja julkisuuteen, eli siihen että tiede on tiedettä vasta kun se jaetaan muiden kanssa, jotta ei jää epäselväksi mikä kanta asiaan on. Tutkimusta ei laiteta piiloon omaan mieleen vaan esitellään sen tulokset jollekulle. Ja tietysti epäilevät voivat halutessaan varmistaa asioita heijasteena siihen mitä tiedetään.
3: Autonomisuuteen joka korostaa että tiede ei ole auktoriteetti vaan metodi. Ja että tämä metodi ei ole turhantärkeys. Tämä korostaa sitä että tutkija ei ole superihminen vaan kysymys on juuri siitä että hän on kuten muutkin mutta tämän lisäksi hän myös kirjoittaa asiat ylös.

Kuitenkin Savagen näkemys on hieman harhaanjohtava - tämä on odotettavissa jo senkin vuoksi että se on karkeistus lapsille. Asioita yksinkertaisesti selitettäessä kun samalla vähän väkisinkin yleensä karsitaan pois myös sisältöä ja annetaan enemmänkin nyrkkisäntö. Savagen kohdalla ongelmana on klassinen "se on kirjoitettu - siis se on totta" -riski. Monessa kulttuurissa kirjoitus on ollut lähes maagista. Kirjoitus luo uskottavuutta.

Itsellänikin on kuitenkin karkea lausuma siitä mitä tiede on. Se syntyi sivutuotteena töissä. Taustalla oli se, että tietty tutkimus piti sisällään kysymyksiä joita eräs työntekijä ei käsittänyt relevanteiksi. Hänestä sama asia saataisiin esiin helpommalla tavalla. Ongelmana tässä on vain se, että kysymisstapa vaikuttaa tuloksiin ja siksi oli nimenomaan relevanttia että kysymys oli juuri siten kuin se oli. Referoin tätä silloin tuoreesti näkemääni "vitsikkääseen" internetmeemiin jossa on kuvassa nainen kylpyhuoneessa. Meemissä selitetään että he olivat kyselytutkimuksella tutkineeet naisten shampoomieltymyksiä ja suosittu vastaus oli kysyä että miten tutkija oli päässyt kylpyhuoneeseen. Ja sanoin että metodi todellakin vaikuttaa tuloksiin, ja että tässä on nyt valitettavasti vähän samasta jutusta kysymys kuin tuossa shampoovitsin kohdassa.

Vastaus oli että "pilkunnussintaa" johon oma vastaukseni oli "olette oikeassa, sitähän se on. Mutta minä kutsun sitä mieluummin "tieteeksi"." Sillä karkea nyrkkisääntö on, että vaikka pilkunnussinta voi olla saivartelua ja pseudotiedettä, niin jos siinä ei ole pilkunnussintaa, se tuskin voi olla tiedettä. Tiede on pilkunnussintaa ja juuri siksi se koetaan tylsänä, työläänä ja vaikeana. ; Ja pilkunnussinnan kohdalla Adam Savagen kirjoituspuoli on oleellisen tärkeä. Kirjoitus vapauttaa mielen rakenteita niin että kompleksinen ja äärimmäinen pilkunnussinta onnistuu käytännössä vain jos on jonkinlainen tallennukeino. Kuten kirjoittaminen.

"Mekko päälle" ja muita kertomuksia.

"Poika aikoi ryhtyä sivariksi. Isä intti vastaan."

Aristoteleen mukaan luonnollisuus liittyi kahteen asiaan: Luonnollinen oli hyvää ja kaunista. Toinen on innostus. Ihmisen luonto oli sellainen että hyvä tulos tulee siinä missä oma innostus kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Näin hyvä yhteiskunta ei voi sortaa yksilöä, mutta yksilökään ei tule toimeen ilman yhteisöä. Tämä on sinällään herttaista, koska usein yksilö ja yhteiskunta esitetään vastakkaisina voimina.

Luonnollinen ihminen toteuttaa osansa, on kaunis ja hyveellinen ja yhteiskunnallisesti aikaansaapa.

Usein kuitenkin esitetään että yhteiskunta saisi päättää mitä asioita kukin voi aidosti haluta. Tästä esimerkkinä on tietysti uskonnot - ja "Astro TV", jossa päivänä muutamana kerrottiin että astrologia on keino löytää se sisäinen ääni. Eli jos ihminen ei tee asioita joita horoskoopin mukaan ovat hänen omintaan, se voi johtua siitä että henkilö esimerkiksi olettaa vanhempiensa haluavan jotain eikä osaa itse ottaa etäisyyttä tähän.
1: Tässä korostettiin että vanhemmat voivat komentaa, mutta totteleminen on yksilön vastuu. Tämä on toki totta. Pintatasolla valtapeli kiellettiin esittämällä että "sisäinen ääni" ei suinkaan tule ja määräydy tähdistä, tähdet vain kertovat sen sisällön. Näin individualistinen ajatustapa, jossa ihminen on juuri sitä mitä hän valitsee sovitetaan sen kanssa että tähdet syntymäajankohdalla määrittää sen mitä olet. Vaikka jälkimmäinen on perinteisesti liittynyt ennaltamääräämiseen ja ulkoa tulevaan rooliin, joka ihmiselle on annettu Jumalan tai yliluonnollisen henkienergian mahtikäskyllä.
___1.1: Astrologia joka tapauksessa määrittelee "sisäisen äänen" syntymäajan mukaan. Ja seuraus voi olla itseään toteuttava: Jos uskot horoskooppiin, ehkä mukautat itseäsi sen mukaiseksi jotta täyttäisit "sisäisen äänesi". Tottelemalla horoskooppia koet vapautuvasi tottelemisesta.

Usein normistoa esitetään esimerkiksi sukupuolen kautta. Sukupuoli on sentään vähemmän mielivaltainen kuin vaikkapa "syntymäajan nouseva merkki", koska siihen liittyy korrelaatioita erilaisiin biologisiin rakenteisiin. Mutta se on monin paikoin kuitenkin sellainen että "korrelaatiosta tehdään deterministinen kausaatio". Eli keskiarvoa sovelletaan joka ikiseen yksilöön "ikään kuin faktana".
1: Esimerkiksi minun lukion uskonnon opettajani (nainen) oli tyytyväinen kun "kävin armeijan enkä laittanut mekkoa päälle". Asia tuli mieleeni kun tässä eräänä päivänä huomasin internetissä ryhmän joka kannusti pukeutumaan mekkoon. Naisilla tuli olla valinnanvaraa ja näyttää tämä. Lähetin huvin vuoksi ilmoittautumisestani tiedot paikkaan, rehellisesti omana itsenäni. Suhtautuminen ei ollut sallivaa eikä edes huvittunutta. Hame kuului naiselle. En vaikka olisin lähtenyt armeijaan. Transuvitsipohjalta tekemäni koirankuje itse asiassa paljasti että oikea ryhmän tavoite oli enemmänkin se, että naiset ovat perinteisesti pitäneet mekkoa, ja mekon pitäminen pitää mukanaan myös signaalin konservatiivisista sukupuolirooleista. Naisten pukeutumisvapautta haluttiin siis itse asiassa suunnata, peräti vähentää. Miehillä on oma, erilainen rooli, eikä ole "vapautta" sotkea niitä.

Sukupuolinormeissa tuntuu kuitenkin tulevan myös yllättävä ominaisuus. Vaikka normi olisi perusteltu sukupuolieroilla, niin löytyy henkilöitä jotka rikkovat tämän. Tätä voi hämmentää muutamalla esimerkillä.
1: Huippukokit ovat usein miehiä, vaikka naiset ovatkin yleensä ruoanlaiton tekeviä ja ruokareseptien vaihtelu on leimallisesti "naisten juttu". Syynä on se, että se että naiselle ruoka on "odotettu", jopa pakkopullaa. Tai vähintään kynnys valita tämän tekeminen on alentunut. Miehet jotka ryhtyvät kokkaamaan ovat perustelleet tilanteen vahvemmin.
2: Armeijassa vastaava on selvä: Miehet ovat pakosta - koska heidän perustellaan olevan keskimäärin parempia. Mutta armeijaan menevät naiset ovat motivoituneita ja fyysisesti ja henkisesti armeijassa hyvin pärjääviä. Siksi jos arvotaan yksi sotilasmies ja yksi sotilasnainen, niin on todennäköistä että nainen päihittää sen miehen.
___2.1: Tämä muistuttaa että jos miesten armeijaa perustellaan sillä että miehet ovat vahvempia, olisi oikea vastakysymys tähän perusteluun se, miksi armeijaan ei pistetä kuntotestejen kautta, niissä hyvin pärjääviä?
3: Kari Byron "Myytinmurtajista" on minusta hyvä esimerkki juuri tähän. Hän on selvästi nainen, vaikka puuhaileekin "tarpeettomien räjähdysten" parissa. Ja aiheena sarja on "skeptikot rikkoo ja räjäyttelee" sellaisella tavalla joka muuten olisi "leimallisen äijämäistä".
___3.1: Tässä kohden voidaan jopa esittää kysymys siitä, onko itseään toteuttava ihminen seksikäs. Itse uskon että sekä ulkoinen habitus että tämänlaiset asiat vaikuttavat yhdessä tässä asiassa.

Tietenkään yllä oleva ei estä huippunaiskokkien tai taitavien miessotilaiden olemassaoloa, vaan kysymys on ikään kuin tilastosta. Otoksen ottotavat vain ovat oleellisesti erilaiset. Myytinmurtajien Hynemanin viikset viittaavat siihen että hän on äijä. (Savage tosin saattaisi pitää myyttiä siitä että Hyneman ei olekaan äijä, vaan ainoastaan mursu "mahdollisena". Ja haluaisi testata tätä jollakin joka räjähtää.)

---

Kuvassa on Henrik VIII:n kaksi haarniskaa. Toinen on mekkomainen ja toisessa sukuelimiä on suorastaan korostettu. Henrik VIII SEKÄ laittoi mekon päälle ETTÄ meni armeijaan.