Joskus jos on kiinnostunut yrittämisestä tai maataloudesta, joutuu ottamaan kantaa sellaiseen banaaliin asiaan kuin hinnoittelu. Taustalla vaikuttaa muun muassa se, että ammatin ja harrastuksen välillä ero on siinä, että "jääkö viivan alle voittoa vai tappiota". Ja tämä ero taas riippuu usein siitä, miten toiminta hinnoitellaan.
Usein kun puhutaan hinnoittelusta, esiin nousee ensi sijassa kysynnän ja tarjonnan laki. Tässä taustalla on ajatus siitä, että jos kysyntää on paljon, voidaan pyytää isoa hintaa koska palvelua ei saada muutoin. Tässä on takana kaksi tärkeää hinnoittelun kannalta huomioitavaa elementtiä (1) Asiakkaan maksukyky (2) Kilpailijoiden tekemä hinnoittelu.
1: Hinnan ylärajamaailmassa utooppista kattoa pitää ehdottomasti asiakkaan maksukyky. On jokin rahamäärä jonka hän voi teoreettisesti maksaa. Lompakko ei taivu isompaan. Ainakin ohjelmointifirmat näyttävät tajuavan tämän, he kun rakentavat pienyrityksille omia versioita ja isommille firmoille toisia. Ohjelmistot joista isot firmat maksavat kymmenkertaisia hintoja eivät sisällä kymmentä kertaa enemmän toimintoja, vaan niiden kohderyhmän maksukyvyn kipuraja on vain olennaisesti eri paikassa - ja siksi esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöille voidaan tarjota erityishintoja. Jos kilpailua ei ole, kannattaa helposti laittaa hinta melkoisen ylös. Jos asiakas pystyy sen maksamaan, se lähestyy ylintä hintaa joka asiasta voidaan ylipäätään saada. Tässä on tosin hyvin usein vastassa myös kolmas elementti (3) Asiakkaan palvelusta saama hyöty. Eli jos asiakas säästää palvelusi tekemällä operaatiolla vaikka 1000 euron osan ostamisen, hänelle syntyy tästä helposti säästöjä joten hänen kannattaa tehdä urakkaa melko isolla hinnalla. Tämäkin tarjoaa ylärajan jonka yli on vaikeaa kohota.
2: Hintaa alentavassa maailmassa on mukana esimerkiksi kilpailijan tekemä hinnoittelu. Jos palvelun saa halvemmalla sinne mennään helposti. Työruuhkat ja puutteellinen mainostus kuitenkin usein siirtävät osan asiakkaista tästä sivuun. Onkin hyvä huomata, että matala tarjonta johtaa myös siihen että vaikka kilpailija saa isoimman määrän urakoista, on oman toiminnan alla enemmän voittoa. Sillä isompi hinta on sellaisenaan isompaa voittoa joka siirtyy sinulle lyhentämättömänä. Näin ollen voi olla hyvinkin kannattavaa tehdä isompaa voittoa pienemmällä työmäärällä. Näin ollen rajoitteita tehdään helposti vasta kun se rajoittaa syntyvää asiakasmäärää liiaksi. Haettaessa maksimaalista voiton määrää vaikuttaa asiakkaiden määrän ja keikasta saadun voiton määrä. Tässä mukaan tulee vielä viimeinen tärkeä hinnoitteluun vaikuttava voima (4) Työn tekemiseen vaadittavat kulut. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä että koulutus ja esimerkiksi koneiden ostamisen investoinnit on pitkässä tähtäimessä saatava takaisin (niillä on takaisinmaksuaika) ja lyhyellä tähtäimellä on mietittävä sitä miten hinnoittelee oman käytetyn työn sekä etenkin työhön konkreettisesti käytetyt suoraan maksulliset resurssit kuten korjaustyön osat. Työn vaatimat resurssit määräävät käytännössä sen minimin jonka jälkeen työ väistämättä muuttuu harrastustoiminnaksi, tekipä sitä miten paljon tahansa ja olipa firman liikevaihto mitä tahansa.
Samojen asioiden luokittelu toisellakin tavalla voi myös auttaa jäsentämään kokonaisuutta: Voidaan sanoa että hinnan ehdottoman ylärajan määrää asiakkaan maksukyky ja ehdottoman alarajan työn tekemiseen vaadittavat kulut. Hintaa voi nostaa jos asiakas hyötyy paljon työstä saa työstä paljon lisätuloa tai säästöjä investoinneissa. Hintaa joudutaan alentamaan jos kilpailijan hinnoittelu on niin olennaisesti halvempaa kuin oma, että se syö asiakkaita niin paljon että voitto pienenee sen kautta enemmän kuin mitä palvelun hinnan alentamisen kautta syntyvä lisäasiakkaiden tuonti sitä kasvattaisi. Lopullinen hinta on - ehkä kartelleja ja monopoleja sekä jotain muita poikkeuksia lukuunottamatta - kaikkien elementtien välinen kompromissi. Hintaa ei koskaan lasketa vain yhdestä asiasta.
Maatalousyrityksissä tämä ei yllättävän usein toteudu. Siellä hinnoittelussa on usein vain työn tekemiseen vaadittavat kulut. Toki jossain korjausurakassa saattaa tulla hyvääkin tuntipalkkaa, kun vartin työstä saa vaikkapa 40 euroa. Kuitenkin korjaustyössä saattaa syntyä se, että jopa tuhansia maksavaa traktorinosaa voidaan käyttää vuosi lisää, joka tarkoittaa hurjaa rahallisesti asiakkaan saamaa hyötyä. ; Palvelua taatusti kannattaa käyttää kun siitä saa oman investointiin laittamansa panoksen jopa monikummenkertaisesti takaisin lyhyellä takaisinmaksuajalla. Korjaajakin voi olla tyytyväinen tuntipalkkatasolla.
Kuitenkin tosiasia on, että vaikka hinnan laittaisi kymmenkertaiseksi, asiakas saisi investointinsa moninkertaisena takaisin ja se olisi taloudellisesti kannattavaa, joten tilanne näyttää vakavalta alihinnoittelulta. Maaseudulla ei ole yleensä tarjolla isoa määrää kysyntää. Tämä rikkoo kysynnän ja tarjonnan lain sääntöä. Korjaustyössä saattaa olla isojakin tarpeita ja vain suhteellisen harva osaa kuitenkaan tehdä fiksauksia. Alihinnoittelulta näyttävää tilannetta tapahtuu kuitenkin hyvin paljon.
Se ei kuitenkaan ole typeryyttä ja markkinasilmän puutetta. Sillä maaseutuelämässä tuntuu yllättävän usein vielä ahneena nykypäivänäkin olevan jonkinlainen "piiloliikevaihto". Tämä tarkoittaa sitä että kallista puimuria lainataan naapurille eikä vuokrata. Ja toinen rassaa sen traktorin pikkurahalla koska osaa. Jos joku rupeaa kukkoilemaan korjaushinnoilla, hänen puimurinlainastaan ruvetaan vaatimaan rahaa. Kukaan ei halua tähän maksukiertoon, etenkään kun vastavuoroisuuden katkettua tilanne menee helposti siihen että kaikki muut saavat palvelua "kun halvalla saa" -meiningillä - ja vain sinä maksat. Ja jos yhteisö lähtee tähän, joudut käytännössä maksamaan kaikesta oman maksukykysi ja saamasi hyödyn mukaan, eli kalliisti. Jos toiselle tehdyt alihinnoitellut palvelukset laitettaisiin maaseutuyrityksin, niiden liikevaihto kasvaisi huomattavasti. Mutta voitot eivät tietysti olisi mitenkään isompia. Hinnastot voisivat kasvaa, mutta ne tasaisivat toisensa koska kulutkin kasvaisivat vastaavasti ja samasta syystä.
Minä näen tässä jotain kaunista ja liiketaloudellisesti järkevää samanaikaisesti. Moni kaupunkilainen tietysti tämän jälkeen pitää minua maalaisromanttisena kapitalismia vastustavana kepulaisena korkkiruuvijunttina (mikä olenkin, mutta se ei merkitse tässä).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. marraskuuta 2011
torstai 18. maaliskuuta 2010
Luonnon omistamisesta.
Intiaaneihin liitetään usein mielikuva siitä että heillä ei ollut maan omistusta, eivätkä he hallinneet tai omistaneet kaloja tai riistaa. Tosiasiassahan intiaaneilla ei tarvinnut olla erityisiä kieltoja, koska he sotivat toisten heimojen kanssa. Sama territoriaalisuus näkyy jengirajoissa nykyaikanakin. Suuri osa konflikteista tapahtuu raja -alueilla, ja rajat muuttuvat. Mutta se ei tarkoita sitä että "vihollinen" saisi olla keskellä "oman" alueen sisällä. Kun liikkuminen rajataan, rajataan kaiken muun käyttö samalla. Erillisiä käskyjä ei tarvita, ne olisivat turhaa ja redundanttia. Tämän erillisen kiellon ääneenmaininta ei siis tarkoita että se olisi sallittua. Intiaanien näkemys omistamiseen oli toki erilainen, mutta se oli kuitenkin oleellisesti omistamista.
Intiaanimielikuva löytyy kuitenkin melko hyvin nykysuomesta. Meillä on jokamiehenoikeudet. Nämä ovat maailmanlaajuisesti katsoen melko harvinaiset. Monissa maissa on ihan normaalia että maan omistaja voi kieltää liikkumisen alueillaan. Suomessa on oikeutta muuhunkin. Tämä on jopa Suomessa uutta. Ennen Suomessa oli "oma maa mansikka, muu maa mustikka" -tyyppisiä ohjeita jotka koskivat omistamista. Tässä korostettiin valtaamista, jossa kirvesmiehen työ ja kaskeaminen tuottaa tulosta. Nykyisin ollaan jopa tätä vapaampia. Metsien mustikat ja mansikat ovat kaikkien poimittavissa.
Metsän eläimet eivät ole suoranaisesti kenenkään omistuksessa. Ne vaeltavat ja ne saa ampua metsästysseuran alueella:
1: Metsästykseen on joidenkin eläinten kohdalle liitetty rangaistuksia, sakkoja. Jos ammut harvinaisen eläimen, maksat tästä sakkoa. Tämä on hyvä tapa. Ei siksi että eläimen elämällä olisi hinta, vaan sen takia että raha on se, jota liipasimen takana helposti ymmärretään. Toisaalta tilanne on hyvin mutkikas, koska monissa maissa saadaan metsästää maksusta. Eli maksat siitä että saat käyttää maata ja ampua eläimen. Ensimmäinen on vain "maksu laittomuudesta" ja toinen "maksu laillisuudesta". Ulkoinen tilanne näyttää samalta : Teet maksusuoritteen ja ammut eläimen. Livahtaminenkin on ulkoisesti samanlaista, mutta taustaidean eettiset sävyt ovat erilaisesta : Rikoksesta ei aina jää kiinni, ja joskus joku salametsästää alueilla joissa eläimien ampuminen on maksullista huvia.
2: Omistusoikeus riistaeläimeen siirtyy suomessa erityisten metsästyslupien kautta. Ja vasta laukauksen jälkeen. Tämä tuottaa erikoisia tilanteita. Esimerkiksi suomessa kasvatetaan fasaaneja. Kun ne ovat ihmisen hoidossa, niiden sokeus on ihmisen pahuutta, jota kettutytöt voivat kauhistella. Nämä kuitenkin päästetään isoina vapauteen, jolloin niistä tulee juridisessa mielessä erilaisia. Nyt niiden silmän puhkeaminen on "luonnollista", ja kettutyttö muistuttaa että eläin on vapaa. Tämä kertoo siitä että kysymys ei ole eläinten hyvinvoinnista, vaan eläinten oikeuksista. Fasaanien ampumisesta tulee maksullista huvia, paitsi jos fasaanit pääsevät levittäytymään ympäristöön.
___2.1: Turkistarhauksen kohdalta tähän saa lisäsävyjä, koska turkis on ekologista. Kun aiheesta keskustelee, kerrotaan että turkiksia ei saa puolustaa niiden luonnollisuuteen vedoten, koska kysymys ei ole ekologisuudesta vaan eläinten oikeuksista. Tämä on rajallisen perspektiivin metodi, jolla voidaan tietysti aina perustella mitä tahansa: Otetaan johtopäätös, ja katsotaan mitkä asiat sopivat siihen - ja muut näkökulmat määritetään irrelevanteiksi. Jostain syystä jos eläin kuolee luonnossa nälkään tai toisen eläimen raateluun ja tämän nahkaa ei käytetä mihinkään, se on eläinten oikeuksien kannalta eettisempi kuolema, kuin se että se teurastetaan oikeaoppisesti ja sen nahka käytetään.
___2.1.1: Tulkinnan takana on itse asiassa hyvin inhimillinen arvo, joka ei ole edes vapautta. Se on inhimillisen välineellistämisen kielto, jossa joku tienaa. Tokihan petokin välineellistää saaliseläimen, näkee elävän kokevan ja ajattelevan eläinyksilön ravintona. Pahuus tuntuu siirtyvän tapahtumaan heti jos siihen liittyy raha. Turkistarhausta ei siis vastusteta ensisijassa siksi että se tuottaa tuskaa, vaan koska se rikkoo jotain abstraktia jonka arvo eläimelle on kyseenalainen. Toki korkeasaaresta karkaava ahma vaeltaa, ja kertoo että tällä on viettejä vaeltamiseen. Mutta sillä on viettejä nälän välttämiseenkin, ja tässä korkeasaari tarjoaa etuja joita luonto ei. Ja vielä enemmän asiaa vastustetaan siksi että se on kaupallisuutta. Turkistarhausken kritiikki on tätä kautta ymmärrettävissä nimen omaan yhtenä kapitalismin kritiikin osa -alueena. Eläimen oikeudet on tätä kautta kettutytön omassa mietinnässä, eli hän omistaa ja päättää eläimen puolesta mitä eläimelle on parasta. Tämäkin on yhdenlaista välineellistämistä.
Omistus ja hallinta on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Luonnon loppumisen ja ihmisen manipulaation rajaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Otan tästä esimekriksi nurmikon. "Penn&Tellerissä" oli jakso nurmikoista. Rikkailla taloilla pitää olla sellainen, ja niiden hoitoon uhrataan valtavasti resursseja. Nurmikko on malliesimerkki ihmisen hallitsemasta luonnosta, jossa nurmikon tarkka hoitaminen edustaa statusta ja harmoniaa. Asuinalueiden arvo riippuu kollektiivista, joten nurmikoiden hoitoa jopa valvotaan, niiden tulee olla tietynlaisia. Se vaikuttaa ulkoasuun ja imagoon. Nurmi antaa vihreän arvon joka kertoo siitä että asuinalueen ihmiset eivät tuhlaa aikaansa rikosteluun vaan nurmikonhuoltoon. Lampaat ovat skotlannissa pitäneet ruohon kurissa ilman vastaavaa. Luonnossa märehtijälaumat ovat aina ylläpitäneet pienehköjä matalia nurmialueita, vaikka eivät olisi ihmisen omistuksessakaan. Ja ihmisen kontrollissakin nurmi on yhä osa luontoa, nurmikko koostuu aina ensisijaisesti kasvilajeista, ja ihminen manipuloi vain niiden muotoa.
Ihminen on siis tehnyt koneellisia keinomärehtijöitä jotka eivät käytä nyhtämäänsä ruohoa mihinkään. Tietyllä tavalla vaelluspolku on hyvin samantapainen, ihmisen muokkaama, luonto. Luonto jossa on jyrkänteellä aita suojaamassa putoamiselta.
Luonto joka on turvallisempi ja enemmän ihmisen kontrollissa kuin normaali luonto. Luonto, jonka ihminen on ideologisoinut ja hallinnut ja kahlehtinut. Mutta kun kahlehtijana ei ole suoraan raha, vaan jokin muu asia, tässä ei nähdä helposti välineellistämistä olevankaan.
Tämän jutun rakenne on tarkoituksellisen poukkoileva. Rakenteella pyrin korostamaan sitä hämmennystä jota eri suuntiin vetelevät narut vievät. Tarkoituksenani on tuottaa hämmennystä, joka korostaa sitä miten erilaisissa näkemyksissä on sisäistä selkeyttä, jonka pääasiallinen lähde on presuppositionalismi: Johtopäätös on valittu ensin ja sitten mietitään millä keinoin tätä saadaan tuettua, ja tätä kantaa vastustavat tosiasiatasiat ovat joko "valehtelua" tai sitten "automaattisesti irrelevantteja".
Intiaanimielikuva löytyy kuitenkin melko hyvin nykysuomesta. Meillä on jokamiehenoikeudet. Nämä ovat maailmanlaajuisesti katsoen melko harvinaiset. Monissa maissa on ihan normaalia että maan omistaja voi kieltää liikkumisen alueillaan. Suomessa on oikeutta muuhunkin. Tämä on jopa Suomessa uutta. Ennen Suomessa oli "oma maa mansikka, muu maa mustikka" -tyyppisiä ohjeita jotka koskivat omistamista. Tässä korostettiin valtaamista, jossa kirvesmiehen työ ja kaskeaminen tuottaa tulosta. Nykyisin ollaan jopa tätä vapaampia. Metsien mustikat ja mansikat ovat kaikkien poimittavissa.
Metsän eläimet eivät ole suoranaisesti kenenkään omistuksessa. Ne vaeltavat ja ne saa ampua metsästysseuran alueella:
1: Metsästykseen on joidenkin eläinten kohdalle liitetty rangaistuksia, sakkoja. Jos ammut harvinaisen eläimen, maksat tästä sakkoa. Tämä on hyvä tapa. Ei siksi että eläimen elämällä olisi hinta, vaan sen takia että raha on se, jota liipasimen takana helposti ymmärretään. Toisaalta tilanne on hyvin mutkikas, koska monissa maissa saadaan metsästää maksusta. Eli maksat siitä että saat käyttää maata ja ampua eläimen. Ensimmäinen on vain "maksu laittomuudesta" ja toinen "maksu laillisuudesta". Ulkoinen tilanne näyttää samalta : Teet maksusuoritteen ja ammut eläimen. Livahtaminenkin on ulkoisesti samanlaista, mutta taustaidean eettiset sävyt ovat erilaisesta : Rikoksesta ei aina jää kiinni, ja joskus joku salametsästää alueilla joissa eläimien ampuminen on maksullista huvia.
2: Omistusoikeus riistaeläimeen siirtyy suomessa erityisten metsästyslupien kautta. Ja vasta laukauksen jälkeen. Tämä tuottaa erikoisia tilanteita. Esimerkiksi suomessa kasvatetaan fasaaneja. Kun ne ovat ihmisen hoidossa, niiden sokeus on ihmisen pahuutta, jota kettutytöt voivat kauhistella. Nämä kuitenkin päästetään isoina vapauteen, jolloin niistä tulee juridisessa mielessä erilaisia. Nyt niiden silmän puhkeaminen on "luonnollista", ja kettutyttö muistuttaa että eläin on vapaa. Tämä kertoo siitä että kysymys ei ole eläinten hyvinvoinnista, vaan eläinten oikeuksista. Fasaanien ampumisesta tulee maksullista huvia, paitsi jos fasaanit pääsevät levittäytymään ympäristöön.
___2.1: Turkistarhauksen kohdalta tähän saa lisäsävyjä, koska turkis on ekologista. Kun aiheesta keskustelee, kerrotaan että turkiksia ei saa puolustaa niiden luonnollisuuteen vedoten, koska kysymys ei ole ekologisuudesta vaan eläinten oikeuksista. Tämä on rajallisen perspektiivin metodi, jolla voidaan tietysti aina perustella mitä tahansa: Otetaan johtopäätös, ja katsotaan mitkä asiat sopivat siihen - ja muut näkökulmat määritetään irrelevanteiksi. Jostain syystä jos eläin kuolee luonnossa nälkään tai toisen eläimen raateluun ja tämän nahkaa ei käytetä mihinkään, se on eläinten oikeuksien kannalta eettisempi kuolema, kuin se että se teurastetaan oikeaoppisesti ja sen nahka käytetään.
___2.1.1: Tulkinnan takana on itse asiassa hyvin inhimillinen arvo, joka ei ole edes vapautta. Se on inhimillisen välineellistämisen kielto, jossa joku tienaa. Tokihan petokin välineellistää saaliseläimen, näkee elävän kokevan ja ajattelevan eläinyksilön ravintona. Pahuus tuntuu siirtyvän tapahtumaan heti jos siihen liittyy raha. Turkistarhausta ei siis vastusteta ensisijassa siksi että se tuottaa tuskaa, vaan koska se rikkoo jotain abstraktia jonka arvo eläimelle on kyseenalainen. Toki korkeasaaresta karkaava ahma vaeltaa, ja kertoo että tällä on viettejä vaeltamiseen. Mutta sillä on viettejä nälän välttämiseenkin, ja tässä korkeasaari tarjoaa etuja joita luonto ei. Ja vielä enemmän asiaa vastustetaan siksi että se on kaupallisuutta. Turkistarhausken kritiikki on tätä kautta ymmärrettävissä nimen omaan yhtenä kapitalismin kritiikin osa -alueena. Eläimen oikeudet on tätä kautta kettutytön omassa mietinnässä, eli hän omistaa ja päättää eläimen puolesta mitä eläimelle on parasta. Tämäkin on yhdenlaista välineellistämistä.
Omistus ja hallinta on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Luonnon loppumisen ja ihmisen manipulaation rajaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Otan tästä esimekriksi nurmikon. "Penn&Tellerissä" oli jakso nurmikoista. Rikkailla taloilla pitää olla sellainen, ja niiden hoitoon uhrataan valtavasti resursseja. Nurmikko on malliesimerkki ihmisen hallitsemasta luonnosta, jossa nurmikon tarkka hoitaminen edustaa statusta ja harmoniaa. Asuinalueiden arvo riippuu kollektiivista, joten nurmikoiden hoitoa jopa valvotaan, niiden tulee olla tietynlaisia. Se vaikuttaa ulkoasuun ja imagoon. Nurmi antaa vihreän arvon joka kertoo siitä että asuinalueen ihmiset eivät tuhlaa aikaansa rikosteluun vaan nurmikonhuoltoon. Lampaat ovat skotlannissa pitäneet ruohon kurissa ilman vastaavaa. Luonnossa märehtijälaumat ovat aina ylläpitäneet pienehköjä matalia nurmialueita, vaikka eivät olisi ihmisen omistuksessakaan. Ja ihmisen kontrollissakin nurmi on yhä osa luontoa, nurmikko koostuu aina ensisijaisesti kasvilajeista, ja ihminen manipuloi vain niiden muotoa.
Ihminen on siis tehnyt koneellisia keinomärehtijöitä jotka eivät käytä nyhtämäänsä ruohoa mihinkään. Tietyllä tavalla vaelluspolku on hyvin samantapainen, ihmisen muokkaama, luonto. Luonto jossa on jyrkänteellä aita suojaamassa putoamiselta.
Luonto joka on turvallisempi ja enemmän ihmisen kontrollissa kuin normaali luonto. Luonto, jonka ihminen on ideologisoinut ja hallinnut ja kahlehtinut. Mutta kun kahlehtijana ei ole suoraan raha, vaan jokin muu asia, tässä ei nähdä helposti välineellistämistä olevankaan.
Tämän jutun rakenne on tarkoituksellisen poukkoileva. Rakenteella pyrin korostamaan sitä hämmennystä jota eri suuntiin vetelevät narut vievät. Tarkoituksenani on tuottaa hämmennystä, joka korostaa sitä miten erilaisissa näkemyksissä on sisäistä selkeyttä, jonka pääasiallinen lähde on presuppositionalismi: Johtopäätös on valittu ensin ja sitten mietitään millä keinoin tätä saadaan tuettua, ja tätä kantaa vastustavat tosiasiatasiat ovat joko "valehtelua" tai sitten "automaattisesti irrelevantteja".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)