"Gish gallopin" torjuminen kaivon myrkyttämisellä

"Järki" -lehdessä oli Mikko Perttusen kirjoittama teksti jossa käsiteltiin kysymystä siitä onko kaivon myrkyttäminen argumentointivirhe vai käytännön välttämättömyys. Artikkelin henkenä on, että
* Argumenttivirheet ovat hyvä oikotie tunnistaa höpöhöpö, mutta että ne johtavat joskus myös harhaan; "Höpöhöpöpuhe on helpompaa tunnistaa höpöhöpöpuheeksi, kun pystyy nimeämään täsmällisesti, mikä siinä on höpöhöpöä ja miksi. Mutta: vielä argumentointivirheitä ärsyttävämpi asia on argumentointivirheiden väärinymmärtäminen. Ad hominem ei ole argumentointivirhe, jos väitteellä todella on tekemistä toisen persoonan kanssa: esimerkiksi jos joku on soittanut neljä perätöntä tulipaloilmoitusta hätäkeskukseen, on ihan rationaalista olettaa, että viideskin puhelu on perätön, ellei muista syistä muuta johdu."
* Että kaivon myrkyttämisen kohdalla kysymys kaivon myrkyttämisestä on samantapaisessa tilanteessa kuin ad hominem tuossa kohdassa. "Kaivon myrkyttäminen, joka on ad hominemin alalaji, on argumentaatiovirhe, jossa debatoija koitetaan etukäteen saattaa huonoon valoon." ... "Perusongelma skeptikolla kun on se, että humpuukiväitteen esittäminen vie noin 5 sekuntia, mutta sen uskottava kumoaminen vie noin 5 minuuttia. Tämä korostuu erityisesti televisiodebateissa. Retorinen temppu, jossa hömppäveikko käyttää hyväkseen edellä mainittua epäsuhtaa, on nimetty osuvasti Gish Gallopiksi kreationisti Duane Gishin mukaan. Gish Gallopissa puoskari syytää perättömiä väitteitä sellaisella tahdilla, että väittelykumppani ei kerta kaikkiaan ehdi vastaamaan niihin kaikkiin" ... "Monen huuhaaväitteen levittämisen takana on pieni ja äänekäs aktivistijoukko, olipa kyse rokotevastaisuudesta, sähköherkkyydestä tai holokaustin kiistämisestä. Jos tältä aktivistiporukalta saadaan nykäistyä matto alta niin, että uskottavuus suuren yleisön silmissä putoaa, ei tarvitse joka kerta erikseen lähteä liikkeelle perusasioista tai käydä pitkää eipäs-juupas-väittelyä."

Milloin lähdekriittisyys loppuu?

Esitetty puolustus toki edustaa linjaa joka näyttää paistavan suhteessa argumentteihinkin. Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Kaivon myrkyttäminen on tehokas ja näpsäkkä tapa.

Kuitenkin se, mikä itse asiassa on oleellista on se, että argumenttivirhelistoihin on yleensä jokin syy. Ja tämä syy on yleensä loogisessa rakenteessa. Ad hominem on väärin koska argumentti ei ole parempi tai huonompi sen mukaan kuka sen sanoo. Eli pitää puhua aiheesta. Mutta jos aihe todellakin on ihminen tai aihe on henkilökohtainen, asia muuttaa heti luonnettaan. Ja näin loukkaava lausunto ei ole aina sama kuin argumenttivirhe.

Ja jos katsomme kaivon myrkyttämistä, hän ei osoita että huuhaamiehet olisivat oleellisesti aihetta. Toki jokainen pseudotieteilijän kanssa keskustellut tietää että he ovat yleensä hyvin maailmankuvallisia. Ja esimerkiksi kreationisti voi loukkaantua uskonargumentin kritisoimisesta ja ottaa sen itseensä ja kokea tämän loukkaavana ; Kun puhutaan tämänlaisista maailmankuvan ytimessä olevista asioista kaikki on identiteettikeskeistä. Ja tällöin on vankka silta yksilön ja aiheen välillä. Mutta tämä on tunnesidos eikä looginen sidos.

Tosiasiassa Perttusen esittämä ratkaisu on järkevä vasta kun tiedostaa miten se on perimmiltään lähdekriittinen eikä argumentatiivinen. Tätä lähestymistapaa noudattaa esimerkiksi Goldmanin metodi. Lähdekritiikkiä arvioidessa kysymys on taas nimenomaan siitä että mitä kautta hyvää ja laadukasta argumentointia ja tietoa todennäköisesti saadaan - tai ei saada. Silloin kun ollaan jo debattitasolla, tuo arvio olisi pitänyt tehdä jo valmiiksi. Jos debattiin mennään on toki syytä korostaa sitä ovatko asiantuntijat todella akateemisesti juuri tähän tiettyyn käsiteltävään aiheeseen koulutettuja vai eivät. Mutta tätäkään ei ehkä kannata painottaa liikaa.

Itse asiassa asiaa voisi hoitaa enemmänkin puitteilla. Jonkinlainen keskustelustrategioiden rajaus täytyy olla. Muuten meno on sitä että pseudotieteilijä pelaa "Livedebattigambitia" ja skeptikko harrastaa debunkkausasenneongelmaa. ; Esimerkiksi voidaan esittää että jos aloittaa jonkun argumentin, ei saa vain vaihtaa toiseen väitteeseen heti jos toinen kritisoi sitä. Että pysytään tässä yhdessä argumentissa. Näin Gish Galloppaus estyy. Eli vika on enemmänkin median tavassa käsitellä ja antaa tilaa pseudotieteilijöille, eikä siinä että kaivon myrkyttäminen olisi jotenkin hyvä strategia.

Asiattomamman mutta laadukkaamman keskustelukulttuurin puolesta.

Itse toki edustan tässä vahvasti Dawkinsin linjaa. Hänhän on tullut tunnetuksi siitä että hän ei suostu keskustelemaan kreationistien kanssa debateissa. Hänellä on tähän paljon hyviä syitä. Itse nostaisin esiin kuitenkin sen, että jos kreationistien kanssa käydään debatti, on kuin sitä ei olisikaan. Ala on tunnettu siitä että hyvät argumentit eivät ole olemassa. Vasta jos niille on vasta-argumentti ne ilmestyvät esille. Sitä ennen niitä ei ikään kuin edes "tajuta". "The Uncredible Hallq":issa on tähän liittyen otettu mainio esimerkki Lennoxista. "Lennox generally talks as if there were no established criticisms of these authors, as if the many years of debate over Intelligent Design never took place. It’s as if when Lennox was writing his book, he was deathly scared that a reader somewhere might Google “Intelligent Design” and find out that his claims have been thoroughly refuted by credible scientists. In at least one case, it’s clear Lennox knows damn well his claims have been refuted: he claims that the probability of generating a particular 100 amino acid protein at random is 1 in 10 to the 130. In an endnote, he admits that actually the calculation behind this is based on a false premise, and the correct number is actually only slightly less than 1 in 1000, but hey, they’re both small numbers. This is like promising to make someone a trillionaire 10 to the 118 times over, and then giving them only a thousand bucks, because hey, it’s a lot of money either way."

"NeuroLogicassa" katsottiinkin ripaus esimakua uudesta kreationistien dokumentista. Henkenä on toisto. Vanhoja argumentteja esitetään. Ja mikä pahinta, niitä esitetään kuin ne olisivat uusia. "“Most evolutionists have never critically examined their own position.” That is, if you don’t count the last 150 years of scientific examination, thousands of published peer-reviewed papers, and dozens of popular books carefully (what’s that word?) examining the evidence for evolution. We can add to that now the countless websites and blog posts critically examining every question creationists endlessly raise. Seriously, such a claim is either a bald-faced lie, or evidence of profound intellectual laziness."

Kreationistien kanssa keskustelussa onkin tärkeää huomata että debatissa säilyvät vain asiattomat lausunnot. Jos kreationistia perustellusti loukkaa hän muistaa tämän vainona ; Heitä ei kiinnosta se, että argumentatiivisesti on väärin sanoa että hän on väärässä koska hän on idiootti. Epäkohtelias totuus taas on että jos he tekevät typeriä virheitä ja tämän virheen ensin tuo esiin, ja sen jälkeen sanoo ääneen implikaatioita heidän demonstroidusti vajaasta kognitiostaan. Jos argumentaatio tehoaisi ja omat virheet tunnustettaisiin sen sijaan että laitettaisiin banaanit korviin ja lopetettaisiin kyseisen virheellisen argumentin käyttö jatkossa kaikkialla. Niin siinä vaiheessa se kyllä kannustaisi asialliseen keskusteluunkin. Mutta koska näin ei tosiasiassa tapahdu, samat virheet toistuvat ja väitetään että kritiikkiä ei ole, niin keskustelun voi sanoa varmasti päättyneen jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Siksi itse vaadin että kreationisti ensimmäisenä häikäisee. Hänen täytyy tuottaa sellainen argumentti jota en ole kuullut aikaisemmin. Tai esitettävä vanha argumentti sellaisessa muodossa että se selviää siihen jo aiemmin esitetystä kritiikistä. Jos tätä ei tehdä, ei keskustelu kiinnosta. Tämän jälkeen minua kiinnostaa vain se, miksi hän ei seuraa itselleen rakasta, omaa, alaansa. Sillä se pitää tuntea puolin ja toisin. Jos kritiikki jota ei ole olemassa löytyy viiden minuutin googlauksella, henkilön osaaminen ei ole kiinnostavalla tasolla.

Hän voi toki tarjota minulle toisenlaista iloa. Sitä iloa mitä saa kun tälläisiä torspoja kutsuu rumilla nimillä. Mutta tämä ei olekaan enää lainkaan argumentaatiota. Tämä tapahtuu täysin eiargumentatiivisessa kontekstissa jonne on jouduttu siksi että lähdekritiikkivaiheesta ei olla selvitty siihen tilaan että argumentaatio olisi uskottavasti relevanttia. Ja koska kyse ei ole argumentaatiosta ei siinä enää ole kysymys argumentointivirheestä, vaan kysymys on enemmän verbaaliakrobaattisesta insultiikasta. ; Siinä missä ad hominemin rajat määrää logiikka, herjauksen rajat määrää Suomen laki. Itse suosittelen että harrastetaan juuri niin häijyä ilmaisua kuin laki juuri ja juuri jättää rankaisematta. Mikä ei ole kiellettyä on tässä perin suositeltavaa.

Ja kyllä tällä on merkitystä. Jos kunnioittaa hyvää debattia, ei laita sitä samalle asteikolle huonon kanssa. Kunnioitus on ansaittava. Ja jokainen ei ole asiantuntija. Osa meistä ei ole asiantuntijoita missään. Yllättävän suuri osa.

Se on menox sano John Lennox ~ Eli mikä vittu teitä kristittyjä oikein vaivaa?

Juha Leinivaara kommentoi, tuttuun hitusen ironis-sarkastiseen tyyliinsä, lukukokemustaan. "Luen John Lennoxin Tähtäimessä Jumala - miksi uusateistit osuvat harhaan? kirjaa, enkä näköjään edes tiennyt mitä on olla ateisti. Onneksi Lennox opastaa." Sami Liedes astui tältä pohjalta puolustamaan kristittyjä "En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta oletko varma, että olet ymmärtänyt argumentin oikein? Yleensä ei-uskovat ovat kovin hyviä ymmärtämään esimerkiksi väitteen siitä, ettei ateistilla ole mitään syytä uskoa minkäänlaisen moraalin olemassaoloon siten, että ateistit eläisivät epämoraalisesti (mitkä tietysti ovat kaksi täysin eri asiaa - Suomessa ja länsimaissa ateistit elävät, kiitos kristillisen kulttuuriperintömme, valtaosin kristillisen moraalin mukaan; argumentti puuttuu siihen, ettei tätä pysty mitenkään perustelemaan ateistisista lähtökohdista)." Tämä ärsytti minua suunnattomasti, koska Liedes oli liikenteellä tulkiten varsin tarkoitushakuisesti sanomaa. Tarkalleen ottaen syvin vika on jo siinä että kun asiaa ei ole täsmennetty, niin tehdään liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Että jos moni tekee tämän - toki monesti nimenoman tehdyn että väärän tulkinnan - niin että kysymys olisi juuri nyt juuri tästä.

Ja kaiken lisäksi kun Leinivaara selittää että Lennox selittää uusateistien uskovan johonkin jota hän ei tiennyt uskovansa, on kysymys luultavasti nimenomaan jostain hyvin toisenlaisesta asiasta. Ero on selvä. Jos moraaliargumentista on kysymys, ja siitä mihin uusateistit uskovat ja eivät usko, niin asian voisi leimata siten että jos uusateistien oppi kuvataan oikein, Lennox kuvaisi että he uskovat voivansa olla eettisiä ilman Jumalaa. Hän voisi toki sitten argumentoida siitä miten ateistit olisivat väärässä tämän uskomuksensa kanssa. Mutta jos hän esittää että uusateistit eivät usko että he voivat olla eettisiä kysymys on kannanotto siihen mitä uusateistit kannattavat. Ja se olisi ilmiselvä asiavirhe huolimatta siitä miten oikeassa tämä etiikka -argumentti olisi.

Oman kokemukseni mukaan valtaosa uusateismin kritiikistä näyttääkin rakentuvan tämänlaisten olkiukkojen varaan. Hyvin suuresti ja hyvin laajasti. Se kokemus mikä syntyy kun lukee vaikka Alister McGrathin kommentteja uusateismista on se, että mistä ihmeestä he ovat saaneet päähänsä että ateistit todella uskovat noin. Tämä johtaa siihen että tavallinen kritiikki joudutaankin pilkkomaan kahteen vaiheeseen (a) vaiheeseen jossa kauhistellaan sitä miten argumentti ateistien oppisisällöstä ei näytä vastaavan kokemusta siitä mitä ateistit kannattavat (uskovatko ateistit voivansa olla eettisiä ilman Jumalaa tai jotain muuta vastaavaa.) ja (b) mahdollisesti vaiheeseen jossa sitten tämä väite on väärä. (Onko moraali filosofisesti pakosti teististä tai olemassaolematonta.) Usein molemmat askeleet ovat väärässä, joten kokemuksena on turhauttava ajanhukka. Lieteen argumentaatio osuisi tietysti tähän b -kohtaan kun taas Leinivaaran ällistys siitä mihin hän ei ollut tiennytkään uskovansa on selvästi kohdan a asia.

Itse en luonnollisesti ollut herrasmies vaan korostin että kristittyjen syöpänä näyttää olevan olkiukkoilu, halpamainen johtopäätöksiin hyppääminen ja törkeä oikoilu joka ikisessä mahdollisessa välissä. Ja miksi sanoisin mitään muuta, kun henkenä on se että ateisti on luultavasti tehnyt virheen vaikka ei ole edes esittänyt koko vääristymän kohtaa. Ja kuitenkin itse asia on se että kenties kristitytkin voivat tehdä tulkintavirheitä, eli vain ateistit eivät kykene ylpeyspäissään tekemään virheitä, vaan tämä olisi myös kristittyjen ominaisuusvalikossa. Ja ennen kaikkea tuo tulkinta oli itsessään samanlainen virhe jossa tulkitaan b:ksi asiaa joka on todennäköisemmin a, joka taas on juuri sen tyyppinen kategoriavirhe joka on oleellisesti samanlaista typerehtimistä kuin se virhe minkä ateistit tekevät sekoittaessaan ateismin moraalifilosofian perutattomuuden ateistien käytökseen, jonka he ovat voineet oppia kristityiltä.

Pääni on pähkinöinä
ällistyksestä.
Mikä vittu teitä
kristittyjä oikein vaivaa.

Siksi tiivistikin lausuntoni loistavaan humoristiseen alluusioon, joka osoittaa syvää tutustumista suomalaiseen elokuvakulttuuriin. Kysyin asiasta valittamisen päätteeksi että "Mikä vittu teitä kristittyjä oikein vaivaa?" (Lähinnä siksi että Lieteellä on omituinen tapa käyttää ilmaisumuotoa "me kristityt", jossa hän ikään kuin puhuu monen suulla.) Kysymys on itse asiassa relevantti. Mutta ei sillä tavalla kuin kysymystä esittäessäni oletin. Ja tässä mielessä olin tietysti, paitsi mielestäni kohtuullisen hauska, niin myös tarpeettoman epäkohtelias. (Mutta jos näin ei olisi, se ei olisi ZEN. Tai ainakaan se en olisi minä.)

Nimittäin kun uusateismin tulkintaa vaivaa olkiukottaminen, siihen on jokin syy. Olisi helppoa ajatella että kristityt olisivat tyhmiä. Mutta minä en välitä tyhmyydestä vaan osaamisesta. Kristityt kuten Liedes eivät mielestäni ole tyhmiä vaan crankejä. (Rehellisesti sanoen en tiedä missä Liedeksen talenttilaari on, mitä hän oikeasti osaa. Mutta hän näyttää tekevän juuri sellaisia virheitä joita fiksut ihmiset tekevät toimiessaan oman osaamisalueensa ulkopuolella, joten oletan että jossain se on.) Crankit taas ovat mestarisaivartelijoita, eräällä tavalla älyllisiä ja se mistä heitä korkeintaan voi syyttää on omaan maailmankuvaansa vajoaminen. Ja tämä maailmankuvaan vajoaminenkin olisi helppo vastaus.

Mutta sitten satuin törmäämään Larry Alex Tauntonin "Listening Young Atheist" -jutun. Hän oli ottanut sosiologisemman otteen ja lähestynyt uusateistien kulttuuria ateisteja itsejään haastattelemalla sen sijaan että olisi perehtynyt yhteen uusateistien suuren nimen yhteen kirjaan ja tehnyt niistä johtopäätöksiä. Hän demonstroi huomiotaan seuraavalla tavalla "I have known a lot of atheists. The late Christopher Hitchens was a friend with whom I debated, road tripped, and even had a lengthy private Bible study. I have moderated Richard Dawkins and, on occasion, clashed with him. And I have listened for hours to the (often unsettling) arguments of Peter Singer and a whole host of others like him. These men are some of the public faces of the so-called "New Atheism," and when Christians think about the subject - if they think about it at all - it is this sort of atheist who comes to mind: men whose unbelief is, as Dawkins once proudly put it, "militant." But Phil, the atheist college student who had come to my office to share his story, was of an altogether different sort." Eli toisin sanoen uusateistit eivät ole ollenkaan sama asia kuin Richard Dawkinsin seuraajat. Syynä on median täydellinen muuttuminen. Asia jossa uskovaiset eivät ole älynneet seurata perässä. "When our participants were asked to cite key influences in their conversion to atheism - people, books, seminars, etc. - we expected to hear frequent references to the names of the "New Atheists." We did not. Not once. Instead, we heard vague references to videos they had watched on YouTube or website forums." Tämä tietysti herättää siihen, että Dawkins ja muut ateistiset kirjat ovat enemmän virike muiden joukossa kuin mikään virallinen tiukka ohje. Tai kuten aikaisemmin korostin, uusateismi on enemmänkin löyhähkö attribuuttiklusteri jota on lähestyttävä korrelaatein eikä normein ja dogmatiikan kannalta. Dawkins ei ole keksinyt uusateismia, se ei ole teknisesti uusi ja se ei ole oikeastaan tiukassa mielin mikään tietty ideologiakaan. Ja kaikki tavat joissa tätä ei huomata ovat sitä että uskovaisella on käsitys siitä mitä kristinusko on ja hän sitten tekee väärän oletuksen ateismin samanlaisesta luonteesta ja jatkaa sitten "korvaushoidolla" siten että uskovaisten konsepteja vaihdetaan ateistien konsepteihin ja oletetaan että ne ovat dogmatiikaltaan, sosiologialtaan, institutionaalisuudeltaan ja muutoin samanlaisia. (Hieman sillä kreationistien logiikalla jossa Dawkins on uusateistien Mooseksen tai Jeesuksen kaltainen etiikanmäärittäjä ja jossa Darwin korvaa profeetat ja luonnonvalinta Jumalan ja evoluutio luomisteorian.)

Ja minä kykenen tässä kohden oikeasti sympatiseeraamaan uskovaisia. Olin itse hieman hämmennyksissä ns. kickstarterprojektien kanssa joita miekkailukoulullamme tehtiin. Niissä osallistujat saivat projektin onnistuttua tuotteita, jotka olivat jotain e-kirjojen tapaisia. Oma systeemini Guylle oli enemmänkin jotakuinkin se, että "I want to pay you real money, no internet involved. And then I got real book, you know paper and stuff. No virtual shit, no cheating." Elämme kuitenkin modernissa maailmassa ja oma vanhakantaisuuteni tässä asiassa on ajanut minut vanhoilliseksi vammaiseksi jonka kanssa tehdään erikseen esimerkiksi kirjadiilejä. (Maksan asioita ns. käteisellä aina kun se on mahdollista.) Olen yksinkertaisesti tässä kohden "pihalla" ja ymmärrän että valtaosa uskovaisista on Alister McGrathin tapaisia "eidiginatiiveja" jotka ovat tottuneet ... no, kunnon rehellisiin kirjoihin joissa esitetään oikeita asioita ja tiiviitä argumenttiketjuja. Ja hän on tottunut siihen että esimerkiksi jos haluaa opetella kommunismia, niin lukee Karl Marxia ja olettaa että kommunistit uskovat melko lailla 1:1 mitä tämä on sanonut. Tämä on se tapa jolla asiat ovat oikeasti toimineet aina. Paitsi 1990 -luvun loppupuolelta lähtien sitten yht'äkkiä ei ole. Uusateistit ovat diginatiiveja, heidän kritisoijansa eivät ole.
1: Jota muuten erikoisella tavalla kuvaa myös se että kristityt usein käyttävät sellaisia ilmaisuja kuin "me kristityt". Uusateistien tapaa harvemin selittävän että "me uusateistit", vaan korkeintaan selittävät että ei kyllä tunne sellaisia ateisteja jotka uskovat niihin väitteisiin joita uusateistien oppisisällön ytimeen kulloinkin ollaan tunkemassa.

En siis edes pidä tätä muutosta hyvänä. Mielestäni kirja on paras tapa tiivistää pitkiä ajatusketjuja. Se on pakkokeskittävä ja tarjoaa riittävästi mittaa. Sosiaalinen media tiivistyy helposti sirpaleisiin, fragmentteihin ja populismiin. Ja sen jälkeen kaikki on ironista. Ja koostuu lähinnä syntisestä renessanssiajan jälkeisestä teknologiasta. Mutta vaikka en pidä muutoksesta, sentään tiedän että se on tapahtunut. Ja suunnilleen tiedän myös suunnilleen sen mitä tämä muutos tarkoittaa ja miten sen kanssa pitää hanskata. (Pitäminen ja osaaminen eivät tässä ole sama asia. Kunnioitukseni ovat kirjojenlukijoiden puolella. Mutta jos olkiukottaa kun ei ymmärrä internetin roolia, on tilannetajuton ääliö eikä se kirjojen tuoma etu, mahdollisuus ylivertaiseen argumentointiin, siksi toteudu. Olkiukko on perusteluvirhe.)

Ero ei ole usein edes mistään maailmankuvaan lukkiutumisessa. Kysymys on koko tiedonhakukulttuurin ja maailmankuvan ja tiimiytymisen käsitteiden muuttumisesta. Hyvin totaalisesta muuttumisesta vieläpä. Sami Liedeskin hankkinee pääasian tiedoistaan ateismin opista lukemalla kristittyjen kirjoittajien kirjoittamia kirjoja ateismista. Ja näin näkökulmavirhe siirtyy kattamaaan alleen vain valtaosan keskustelusta. Jolloin ei ole mikään ihme että olkiukko on se käsite joka kuvaa suurinta osaa uusateismista kriittisesti mainittuna. (Mikä on sääli sillä fundamentalistiagnostikkona en haluaisi aina puolustaa niitä saatanan ateisteja jotka edustavat minulle täsmälleen samanlaista harhaoppia kuin teismikin.)
1: Siksi on ymmärrettävää jos argumenttien luonne paljastaa että DawkinsDawkinsDawkinsiaan fiksoituneesti hokevat uusateismikriitikot eivät ole selvästi itse lukeneet Dawkinsin "jumalharha" kirjaa mutta ovat sitäkin suuremmalla huolellisuudella lukeneet Alister McGrathin kritiikin joka kohdistuu tähän teokseen. Tai jos ovat lukeneetkin Dawkinsin kirjan niin McGrath on leimannut mieleen sen skeeman jonka sisältä tulkintoja sitten tehdään vaikka väkisin. Joka luonnollisesti johtaa siihen että tehdään saman tyylisiä virheitä kuin ateistit jotka tulkitsevat  "ateismin filosofian moraalikadon" samaksi kuin väitteen että "ateistit myös käyttäytyvät moraalittomasti".

Kirkko on samassa jamassa. Katsotaan vaikkapa sitä miten kotimaassa kehutaan kirkon elävän tuoreesti ajassa. "kirkko käyttää todella laajasti sosiaalista mediaa. Lopen seurakunnasta tykkää Facebookissa 144 ihmistä. Twaarnapostillaa voi lukea vaikkapa Mäntsälän seurakunnan sivuilta. Ja Tiksin seurakunnan Instagram-kuviin on osunut paljon hästäkejä. Monella muulla julkisyhteisöllä on paljon #oppimista." Menestys on siis oikein kehuttua.

Kontrastina. Juha Leinivaaran blogilla on suljetussa ja eimainostetussa facebookryhmässään yli tuhat ihmistä. Hän on yksi suurimpia suomalaiseen ateismiin vaikuttavista ihmisistä. Hän on myös kelloseppä. Ei mikään ideologiajohtaja. (Ja tämän rinnalla Petri Karisma kutsutaan väittelyihin vain siksi että vapaa-ajattelijainstituutiolla on pari tuhatta jäsentä.) 144 ihmistä someryhmässä on todella vähän.
1: Itse asiassa blogien seuraajia on paljon vaikeampi saada kuin facebookryhmäläisiä. Ja tältä kannalta jopa tämä blogi pärjää parhaiten menestyneiden someryhmien kanssa varsin hyvin yhteen. Paitsi että minä olen tahallani käyttänyt tietoa käytettävyydestä siihen että tämä sivu olisi aika heikosti käytettävä. Että valtaosa ihmisistä menisi pois, ja jäljelle jäisi pitkämielisten, hyvähermoisten ja asiasta kiinnostuneiden joukko. Huonoille käytettävyysratkaisuilleni on siis varsin vahva syy. Ja silti olisin kirkon somelinjalla jotenkin "menestyneimpiin rinnastettava". Lienee #noloutta tämänlainen.

Ja muutenkin someaktiivisuus ja sen haltuunotto ei ole sitä että omistaa ryhmän. Kysymys on siitä miten sompaat erilaisissa ryhmissä. Esimerkiksi minun oma sometoimintastrategiani perustuu siihen, että minulla ei ole mitään ryhmiä, johon voi kuulua. Sen sijaan kuulun kaikkiin relevantteihin ryhmiin. Tunnen ihmisiä jotka tuntevat ihmisiä. Tämä on verkostoitumita, sosiaalista pääomaa joka muuttuu somepääomaksi. (Mistä ryhmistä saan tietää, mihin suljettuihin ryhmiin minut kutsutaan, mihin päästetään sisään jne.) Tässä mielessä kirkon "saavutus" facebookryhmistä ja niiden kävijämääristä muistuttaa minun korviini sitä kun joku olisi 1990 -luvulla kutsunut itseään nörtiksi, koodariksi ja hakkeriksi vain siksi että hänellä sattuu olemaan itse tehdyt kotisivut. Ja kulmaani korostaen siihen aikaan tietysti geocitiesissä jossa kotisivu tehtiin ohjatusti wysiwyg -pohjaisella html -palveluilla. (Ei siihen että joku selittää että "mulla on ihan itse tehdyt kotisivut joten osaan internetin" voi sanoa vastaukseksi muuta kuin että "vitut on ja vitut olet". Tai voisi, mutta se en olisi minä.)