Internetdeittailun omituisuuksia

Amy Webb kertoo puheessaan siitä miten hän käsitteli deittipalvelujen dataa. Hänen taustallaan oli ollut se, että normaalielämässä deittailu oli ollut hankalaa. Hänelle oli sanottu että hänen pitäisi olla vähemmän tarkka. Sietää enemmän ihmisistä. "Don't be so picky." oli ollut normaali palaute. Webbillä oli myös aikataulu siihen miten perhe pitäisi ehtiä perustamaan. Perheen perustamisessa ja lasten hankinnassa menee helposti aikaa. Ja tämänlainen voi olla monille muillekin naisille tärkeä asia.

Webb meni kuitenkin harrastamaan internetdeittailua. Sillä hän huomasi että vaikka hän asui suuressa kaupungissa, niin tilastomatematiikka näytti että tietyn ikäisiä kulttuuriselta taustaltaan juutalaisia miehiä oli hyvin vähän. Ja ulkonäöltä kiinnostavia ei ole kaikkia. Haasteena oli löytää pieni määrä miehiä jotka täyttivät Webbin tiukat kriteerit. Ja muut sanoivat että hänen kannattaisi olla vähemmän nuuka ja vaativa.

Internetissä deittailussa algoritmi hakee isosta massasta ihmsiä ja tätä kautta on mahdollista kaivaa esille sopivia ihmisiä. Aluksi hän oli kirjoittanut lähinnä CV:nsä. Joka oli tietenkin epäsopiva lähestymistapa. Webb huomasi, että (1) kyselylomakkeet olivat pitkiä (2) algoritmi kiinnitti huomiota samanlaisuuksiin ja yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin vaikka ne olisivat irrelevantteja...

Siksi Webb keksi tavan korostaa tärkeämpiä kysymyksiä. Ja muotoili oman profiilinsa sellaiseksi että se olisi houkutteleva juuri niille miehille joista hän itse oli kiinnostunut. Tällä hän sai itselleen puolison joka oli juuri hänelle sopiva ja jonka kohden hän saattoi olla äärimmäisen vaativainen. Webb kutsui toimintaansa systeemin hakkeroinniksi. Kuitenkin hän lähinnä oppi käyttämään systeemiä hyväkseen tietyllä tavalla.

Ja tapa on jotain jota on syytä lähestyä filosofisesti.

Webbin kanta on ymmärrettävää. Rakkauselämä on vaikeaa. Etenkin jos edustaa jotain vähemmistöä ja perheen haluaa perustaa sellaisen ihmisen kanssa jolla on jaetut arvot. Moni pitää tätä oleellisena ja tärkeänä. ; Sopivan puolison etsintä on usein vaikeaa muutoinkin. Kiinnostus voi olla yksisuuntaista. Torjutuksi tuleminen on ikävää.

Internetdeittailu poistaa tämän riesan. Mikä on mukava asia. Sillä on turhaa ajatella että parisuhde on jokin saavutus joka ansaitaan kestämällä vaikeuksia. Seuralaiskandidaateille ahkerasti erilaisia iskulauseita heitellyt mies toki voi lopulta onnistua ahkeruuttaan. Mutta tämä ahkeruus ei tuo lopputulokseen ansiokkuutta. Moni itse asiassa arvostaa ensisilmäyksellä saatua romanttista rakkautta. Sillä ansaitsemisen sijasta halutaan puhua kohtalosta.

Ja nekin jotka eivät usko kohtaloon voivat kannattaa jotain Kantilaista ajatusta siitä että toisia ihmisiä ei pitäisi kohdella välineinä omien halujen ja tavoitteiden toteuttamiseen. Sarjaepäonnistuja vaikuttaakin seurusteluasioissa sellaiselta, joka haluaa naimisiin tai jolla on jonkinlainen perheprojekti. Siihen on vain löydettävä sopiva ihminen, eikä ole niin hirveästi väliä kuka. "Älä ole niin vaativa" saa tässä uusia sävyjä.

Alain Badiou onkin korostanut että interentaikana deittailu on tältä osin muuttunut. Internetprofiilit tarjoavat keinot "iskeä" ilman "torjuntaa". Erilaiset deittialrogitmit ehdottavat ja profiilin omistaja ei näe kuinka moni on pyyhkäissyt yli. "EI" ei ole samalla tavalla näkyvä. Hän on tässä mielessä jossain määrin oikeassa. Itse tosin näkisin että myös hiljaisuus puhuu. Internetaikana asiat tapahtuvat usein nopeasti. Ja tässä mielessä se, että kukaan ei vastaa deittiprofiiliin vaikka viikon aikana pitää sisällään viestiä. Samanlaista viestiä kuin internetissä vastaamatta jääneet yksityisviestit. Tai arkisessa keskustelussa tapahtuneet vaivautuneet hiljaisuudet. Se joka ei saa deittivastauksia profiiliinsa on seinäkukkanen. (Tanssiaisissakaan ei monesti aktiivisesti kuule "EI":tä. Sinua vain ei haeta tanssimaan. Joten internetissä ei ole suoraan aivan täysin uutta ilmiötä tässä kohden.) Torjutuksi tulemisen riski kuitenkin pienenee ja suoran torjunnan tuomasta shokista vältytään. Sen korvaa toisenlainen, ja varmasti riipivä, kaamea hiljaisuus. Tästä kritiikistäni huolimatta näen että Badioulla on siis siltikin jonkinlainen hyvä huomio asiaan.

Richard Keraney on esittänyt, että nykyaikana internetalgoritmit suorittavat passiivissti suuren osan valikoinnita. Ja ihmiset keskittyvätkin luomaan itsestään virtuaalisia mainoksia jotka ovat ennen kaikkea sitä miltä asiat saadaan näyttämään. Persoonan sijasta keskitytään identiteettiin ja tämän mainontaan. Oikean ihmisen sijaan rakastamme simulaatiota hänestä. ; Syynä ei ole pelkästään se että digitaalinen kuva on digitaalinen vaan siitä miten digitaalisia kuvia joudutaan käyttämään "houkuttelevalla tavalla". Webbin CV -esimerkki korostaa että deittialgoritmien kanssa pulatessa se miten kuvaa itseään on tehtävä hyvinkin tietynlaisella tavalla. Nämä eivät ehkä suoraan valehtele, mutta ne ovat vaadittavia näkökulmia asiaan. (CV on muuten samanlainen valikoitu näkökulma työnhakuun. Työpaikan etsimisessä onkin paljon "jotain samankaltaista".)

Olen itsekin ollut jokseenkin huolestunut ns. algokratiasta. Eli siitä miten googlen hakukone ja facebookin linkkivalikointi-piilotusalgoritmit määräävät aika paljon siitä mitä näemme ja tätä kautta näkymätön ja toisen ihmisen koodaama valikointi pitää sisällään hyvin paljon valtaa. Valtaa joka helposti ajaa ihmisen joko (a) kohti ulkopuolisen tahon määräämiä asioita tai (b) sitten sitä ajautuu "omaan kuplaan" kun algoritmi ei haasta maailmankuvaa vaan antaa pelkästään omaa itseä tukevia lähteitä ja tarjoaa itselle tärkeitä mielipiteitä. Tässä mielessä internetin deittipalvelut ovat yksi lisä tähän erikoiseen ja vaikeasi nähtävään vallan muotoon.

Ja tämä on se puoli josta itse pidän vähiten ilmiössä ; Deittipalvelut hakevat ns. sopuisaa perhettä. Sellaista jossa on jaetut arvot. Voit valikoida tai hylätä joidenkin ominaisuuksien perusteella. ; Voit varmistaa, että puolisollasi on sama uskonto kuin itselläsi. Voit varmistaa että hänen hiustenvärinsä miellyttää erityisesti. Voit katsoa että molemmat olette kiinnostuneita samoista asioista. Ideaalipuolisosta tehdään tässä muutakin kuin luodaan siitä kuva ennen kuin hänet on tavattu.

Varmasti ideaalipuolisolle on asetettu ulkonäköehtoja ja varakkuusehtoja aina. Itse luodaan mielessä abstrakti ideaali ja toinen on myös jossain määrin yrittänyt antaa itsestään hyvää kuvaa. (Drinkkien antaminenkin voidaan nähdä sekä anteliaisuuden että varakkuuden näytöksi, jolla luonne ja maallinen status tulee edes jossain määrin tarkistetuksi.) Ja on hyväkin katsoa piirteitä ja valikoida. Ulkonäköpiirteetkin voivat olla merkittäviä.

Mutta tässä on jotain, näkökulma jonka romanttiset elokuvat ovat usein ymmärtäneet. (Mikä on ällistyttävää ottaen huomioon että genre on kenties yksi eskapistisimmista ja illusionaarisimmista tyylilajeista.) Kautta historian on kerrottu tarinoita "epäsopivista pareista". Jopa Shakespearen "Romeo ja Julia" voidaan nähdä joksikin jossa ydin on siinä että "parisuhdehakualgoritmi ei suostu hyväksymään tiettyjä sukuja yhteensopiviksi". Disneyn "Aladdinissa" pariudutaan luokkarajojen yli, "Kaunottaressa ja Hirviössä" käsitellään ulkonäön ja luonteen skismoja. Ja niin edespäin. Erojen kunnioittamiseen kasvamisessa tai eroista huolimatta rakastumisen voima puuttuu.

Ei ole kysymys narsismista tai itserakkaudesta. Eli rakkaudesta omaan itseen. Toki tämänlaisiakin näkemyksiä saadaan joskus kuulla ; Että samanlaisen puolison hakeminen tarkoittaa sitä että voidaan syvästi rakastaa itseä jotenkin oleellisesti enemmän. Tämä lienee ns. liioittelua. Toki jos internetissä luo itsestään houkuttelevan ideaalikuvan ja hakee tämän kanssa samanlaista toisen ihmisen luovaa houkuttelevaa ideaalikuvaa, kyseessä on jostain jossa haetaan toisessa itseä. Mutta tämä kieltämättä luo käytännössä myös tasa-arvoista ja mutkatonta olemista. Kyse ei ole pelkästään narsismista, vaan siitä että ihmiset eivät halua riitoja ja konflikteja elämäänsä.

Itse kuitenkin nojaan siihen että ihmiset ovat usein tyhmiä. He eivät tiedä mitä he haluavat. Ja he luulevat haluavansa eri asioita kuin he haluavat. Siksi ihastuminen tapahtuukin ulkonäkökeskeisemmin kuin oikein kukaan haluaisi tunnustaa. Ja tämän kautta ilmoilla on aina radikaali mahdollisuus siihen että toimiva parisuhde onkin muuta. Erilaisten ihmisten välisessä suhteessa on suurempi mahdollisuus muuttua ja muuttaa toista.

Ainakin itseni kohdalla on huomattava, että minulla on ollut vahvana tapana ihastua brunetteihin mutta olen kuitenkin vakiintunut naisen kanssa jolla hyvin normaalin "suomalaisen harmahtavan vaalean maantienvärisen" kanssa. Toisaalta olen oman puolisoni kanssa temperamenttityypiltä, ideologialta ja muutenkin, hyvin erilaisia. Olemme saaneet tätä kautta arvokasta työnjakoa jossa pärjäämme oleellisesti eri vahvuusalueilla. Juuri erilaisuutta tuovat asiat ovat olleet kiinnostavia ja rakentavia.

Mutta toki on hyvä huomata että joidenkin asioiden tulisi olla samalla tavalla tai tietyllä tavalla. Puolisollani ja minulla on eri ideologinen vakaumus uskonnossa ja politiikassa. Tämä ei ole ongelma. Mutta jos puolisoni olisi fundamentalistisella tavalla eri vakaumusta, ei tästä tietenkään "tulisi yhtään mitään". Ja en myöskään sietäisi kovin tomppelia naista, minulla ei ole hermoja tähän. Olen itse kohtuu fiksu ja kaipaan tämänlaisia asioita myös puolisossani. Itseä tomppelimman kanssa elämäni menisi suurelta osin turhautumiseen.

Silti mikään algoritmi ei kyllä laittaisi meitä yhteen. Ja uskonnottomana en usko että kohtalokaan on sitä säätänyt. Kenties tässä prosessissa on evoluutiota ja omaa työtä. Ja osanen sitä että puolisoni ns. "ei ole ollut niin kovin vaatelias". Hän osaa tietotekniikkaa joten hän olisi teoriassa voinut tehdä tämän sijaan "Webbit". Silloin hän olisi varmasti onnellinen jonkun toisen kanssa.

nou ; It does not Exist, it is just Unreasonably Effective...

Immanuel Kantin jaottelu noumenaaliseen ja fenomenaaliseen maailmaan on filosofiassa oleellisen tärkeä. Sen tunteminen on tärkeää jopa niille jotka haluavat irtautua sen perusnäkökulmista.

On hyvin tärkeää huomata että se on liitoksissa esimerkiksi moraalisuuteen. Kantin näkemys oli, että vaikka fenomenaalisessa maailmassa näyttää siltä että maailma on deterministinen niin kenties fenomenaalisessa maailmassa on vapautta ja valintoja ja näin voimme olla moraalisia. Moraali on ikään kuin niin tärkeä asia jos se on olemassa, että tämä mahdollisuus riitti Kantille. Ihmisen tuli käyttäytyä kuin näin olisi. Koska niin voi olla. Ja jos niin voi olla, asia on tärkeä. (Kantin aikana uskottiin että luonto voitaisiin mallintaa lopulta deterministiseksi. Tämä oli sitä sen ajan luonnontiedettä. Sittemmin tässäkin on avautunut teitä monille muunlaisille tulkinnoille..)

Moraalisessa kulmassa tuli esiin potentiaali. Kantin oivallus ei ollut että olisi aistien havaittava fenomenaalinen maailma ja sitten aivan toinen maailma, noumenaalinen maailma, jota ei voida havaita. Ei ainakaan siinä mielessä missä se usein tulee mieleen. Kantin oivallus oli enemmänkin se, että vaikka tietäisimme fenomenaalisesta maailmasta kaiken, niin siitä huolimatta meille jäisi jäljelle yksi kysymys johon emme tietäisi vastausta. Sitä onko maailma ihmisen tietoisen ja kokemuksellisen kokemisen tuollapuolella samanlainen kuin se koetaan.

Kysymys ei siis ole niinkään siitä että tiedettäisiin että noumenaalinen maailma olisi erilainen. Vaan että se voi olla. Ja tätä ei voi tietää. Tätä kautta on mahdollista olla yhden lisäoletuksen kautta vaikkapa
1: Solipsisti jonka mukaan ei ole mitään noumenaalista maailmaa ollenkaan. Jota tukee se että jos ajattelemme tiedämme että olemme, mutta emme tiedä onko kokemuksen ulkopuolella mitään. Fenomenaalinen ja subjektiivinen on tätä kautta varmempaa kuin noumenaalinen tai objektiivinen.
2: Tai paatunut naivin realismin sävyttämä skientisti jonka mukaan noumenaalinen maailma on samanlainen kuin fenomenaalinen.
3: Tai minun kaltainen pragmaatikko jonka mukaan kaikki mitä tiedetään on fenomenaalista ja noumenaalinen on elämisen kannalta läpeensä irrelevanttia kun siitä ei voi tietää. Pragmatismi minuun yhdistettynä voi tuntua omituiselta mutta syynä on Peirce ja se että hän varmasti pragmatismeineen vaikuttaa monesta aika haihattelija-filosofilta.

Tämä on hyvin tärkeää. Sillä aika usein uskovaiset pitävät Kantista. Sillä Kant tietenkin antaa hienot puitteet moittia naturalisteja. Tässä yhteydessä voidaan myös vedellä loogisen positivismin kritiikkiä jonka katsotaan sitten osuvan naturalisteihin. Tässä kuitenkin nousee selvästi esiin vahva tarina siitä että tosiasiassa uskovainen näkee että Kant jakoi maailman fenomenaaliseen naturalistiseen maaailmaan ja noumenaaliseen Jumaliseen maailmaan josta sitten voitaisiin saada tietoa uskolla. Valitettavasti voidaan nähdä että jos usko on tietoa jolla saadaan ihmisen järkeily-kokemus-havainnointi-tuntemus-relevantiksiarviointi -prosessiin se on itse asiassa fenomenaalista. Jos usko on tiedontuontiväline se ei ole oikotie noumenaaliseen vaan toisenlainen tietämisen väline.

Ja tällöin siihen olisi pakko soveltaa niitä huomioita joita loogiseen positivismiin on suunnattu. Ja itse asiassa voidaan kysyä että mistä ihmeestä sitä voitaisiin nähdä että usko todella on tietämisen menetelmä. Jos on yksimielisyys siitä että naturalistisen tiede on tietämisen väline, ei tämän uskottavuudesta tarvitse keskustella koska se on jaettu mielipide. Sen sijaan pitäisi vakuuttaa että tietoa rakastavan olisi jotenkin perustellumpaa ottaa usko tietämisen välineenä kuin ei-ottaa. Mihinkään uskokysymykseen ja noumenaaliseen ei voida viitata koska fenomenaaliseen maailmaan tulvivien tietojen uskottavuutta ja tietosisältöä voidaan arvioida argumentatiivisesti. Esimerkiksi kun moititaan loogista positivismia.

Tästä voidaan itse asiassa vetää jännittäviä yhteyksiä matematiikkaan.

Monien mielestä matematiikka on totta mutta abstraktia mutta jotain joka ei ole havaittavissa. Ja joka on olemassa. Matematiikka on monista ihmisistä tärkeää. Se on kattava, sisäisesti elegantti, luonnontieteissä sovellettava ja monien ihmisten mukaan myös kaunis. Tämä sitten jotenkin tukee sitä ajatusta että matematiikka olisi Totta. ; Eugene Wigner tunnetusti esitti, että kun mietitään sitä miten luonnonilmiöitä mallinnetaan, matematiikka on tässä "unreasonably effective" menetelmänä. Ja tämä tietenkin antaa hänelle oikeuden ajatella että matematiikassa on jotain oleellisesti totta. Ja samalla kaltaiseni paatunut skientisti voi vaatia tai odottaa matematiikkaa kun puhutaan Totuudesta.

Mutta on aika selvää että kaikki tarjotut argumentit matematiikalle ovat ei-abstrakteja. Ne ovat fenomenaalisesti tärkeitä. Mutta onko matematiikalla tosiasiassa tämän ulkopuolella mitään?

Onkin selvää että jos matematiikka on sovelluksiltaan tärkeää, kaunista ja muutenkin mahtavaa, niin tästä huolimatta voidaan silti nostaa esiin epäilyksiä siitä mistä matematiikan ajatellaan tulevan ja mitä matematiikka itse asiassa on.

Matematiikka puhtaana on hyvin itseensäkäpertyvää. Matematiikkaa ei verrata universumin ominaisuuksiin. Matematiikka on sitä että luodaan matemaattisia konsepteja joilla tutkitaan matematiikkaa itseään. (Toisen tunnetun sanonnan mukaan silloin kun matematiikka on puhdasta, se ei ole luonnontiedettä ja silloin kun luonnontiede on puhdasta se ei ole pelkkää matematiikkaa..) Tässä konstruktissa se on selvä. Mutta jossain mielessä matematiikkaa ei voi nähdä tapahtuvan maailmassa. Koska tämä on soveltamista jossa on ei-matemaattinen efekti.

Alan Badiou onkin filosofioinut matematiikasta, että tosiasiassa matematiikka ei kerro meille mitään siitä minkälainen maailma on. Se luo lähinnä jotain jolla ihminen luo tarinoita maailmasta ; "it tells us nothing of real being, but forges a fiction of intelligible consistency." Toisin sanoen matematiikka ei välttämättä ole mikään tarvittava universumin rakenneosa vaan on enemmän jotain jonka avulla ihminen mallintaa universumia omaan inhimilliseen tajuntaansa. Inhimillisyys muuttuukin tämän jälkeen jännittäväksi ; Kun koira juoksee, ihminen mallintaa sitä käyttäen lukuja ja matematiikkaa. Mutta koira juoksee osaamatta laskea matematiikkaa. Koira ei tarvitse matematiikkaa juoksemiseen. Kenties koira "on vaan sillä tavalla tyhmä" ja se juoksee noudattaen matematiikan säännönmukaisuuksia. Tai kenties ihminen mallintaa matematiikalla koska se on ihmisen tapa mallintaa. Kenties todellisuus käyttääkin toisenlaista mallintamista.

Mielestäni yhteydet Kantin noumenaalisen ja fenomenaalisen maailman välille ovat tässä kohden hauska ja näppärä analogia jonka avulla yhdistää näitä ajatuksia klassiseen Kantilaiseen filosofiaan. Ja sen erikoinen seuraus on se, että matematiikan suhde on hieman samanlainen kui noumenaalisen maailman suhde fenomenaaliseen. Se voi olla erilainen. Se voi olla jopa täysin olematta. Voi toki olla että matematiikka on jotain jonne tehdään tutkimusmatkoja, mutta matematiikka on kuitenkin vain jotain josta siirrämme ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia fenomenaaliseen maailmaan ja meillä ei ole reissua noumenaaliseen Tosi Matematiikkaan. (Koska jos meillä on reissu, se lakkaa määritelmällisesti olemasta noumenaalista. Noumenaalienn on relevantti koska meillä on vähintään yksi oletus jota emme tiedä vaikka meillä olisi kaikki mahdollinen fenomenaalinen tieto.) Järisyttävin mahdollisuus on tietenkin se, että matematiikka ei ole Olemassa eikä se itse asiassa edes sisällä Tietoa.

Toki tällä on erikoinen seuraus. Jos ihmiset määrittelevät Totuutta, sitä lähestytään usein logiikan ja matematiikan kautta. Tällöin se mikä voidaan todistaa deduktiivisesti tai matematiikalla on Totta. Kuitenkin on mahdollista että matematiikka on vain ihmisen mielessä, silloin syntyy tilanne jossa Totuus ei teknisesti ottaen ole olemassa. Tämä tuntuu varmasti epäintuitiiviselta ja siksi joltain jossa on väistämättä oltava virhe. Kuitenkin tämä kertoo enemmän siitä että olemme käsittäneet asenteellisesti tai kenties jopa väärin sen mitä looginen Totuus tarkoittaa. Ja mitä olemassaolo tarkoittaa.

Lasketun tai mallinnetun matematiikan kauneus on kokemuksellisuutta. Tieteessä sovelletun matematiikan kauneus on sekin "fenomenaalista". ; Matematiikasta kokonaisuutena voidaan kuitenkin ajaa kannanottoja jotka kuvaavat "noumenaalista". Esimerkiksi ajatus siitä että matematiikka on ihmisen ulkopuolella ja jonne ihminen tekee tutkimusmatkoja kuuluu kannanottoihin jotka kuuluvat näihin "noumenaalisiin" kysymyksiin. Aina kun ei sovelleta matematiikkaa tai koeta sitä kauniina tai lasketa sitä, ja siirrytään puhumaan mitä matematiikka on, onko se Totta ja Olemassa ja mistä matematiikka tulee, ovat näitä kysymyksiä. Kuitenkin aika usein matematiikkaa käsitellään kuin tätä eroa ei ole. "Noumenaalinen" matematiikka todistetaan "fenomenaalisella" matematiikalla. Jos tämä onnistuu Kant olisi väärässä.

Tietenkin voi olla että maailma näyttää juuri samalta kuin matematiikka näyttää. Ja tämä onkin se mitä useat uskovaiset mielellään tekevät. Tässä näyttää olevan jännittävä yhteys ; Matematiikka ei ole sama kuin Jumala. Mutta monista usko eihavaittavaan abstraktiin matematiikkaan antaa luvan uskoa eihavaittavaan Jumalaan. Olisikin sitten hauskaa saada heidät hyväksymään sama ajatus naturalismin kohdalla. Mutta tässä kohdassa tätä hyväksymistä ei tehdä. Kenties juuri siksi että matematiikka koetaan kuten Kantin ajatus. Eli että tiedettäisiin että on todellinen noumenaalinen maailma joka ylittäisi ja päältäisi fenomenaalista maailmaa..

---

Vaikka onkin mahdollista että Totuus ei ole olemassa sanan noumenaalisessa mielessä, niin ihan siksi että minulla on immersiivinen suhde kokemuksiin, on kätevää toimia kuin se olisi olemassa.