Minun elämäni aikana on tapahtunut paljon asioita. Kulttuuri on muuttunut massiivisesti. Ollessani nuori, arkkipiispa saattoi vakavalla naamalla äristä siitä miten kirkosta erotaan vain jotta säästetään kirkollisveron verran ja voidaan tätä kautta palvoa mammonaa. Sittemmin piispatkin ovat joutuneet ottamaan kevennettyjä kantoja joissa ymmärretään, että kenties osa eroaa kirkosta nimenomaan sen vuoksi että kirkon edustamat arvot ovat heidän silmissään kyseenalaisia. Ja saamme myös lukea jopa Helsingin Sanomissa asti kirjoituksia uskovaisilta jotka kertovat sympaattisesti miten heidän uskonnollista vakaumusta haastetaan moraalikeskeisesti; Pitää reagoida miten kirkko ja uskonnot tekevät pahaa. Ja Jumalaa koskee oikeastaan ihan sama kuin kirkkoinstituutioitakin. Pahan ongelma on se ateistien peruslähestymistapa jota vastannee uskovaisten hyppääminen Pascalin vaakaan. Se on se juttu johon joutuu useimmiten reagoimaan.
Pahan ongelmaa on lähestytty monella eri tavalla. Esimerkiksi Trakakis on koostanut erilaisia näkemyksiä pahan ongelmasta ja tarjoaa kahdeksan erilaista lähestymistapaa tähän kysymykseen. Itselläni on näihin myös jotain kommentaaria.
1: Tomistisessa näkökulmassa nähdään että kärsimyksellä on funktio; Ilman kärsimystä yhteys Jumalaan ei olisi mahdollista. Mikä on minusta kiinnostava kysymys koskien Tuonpuoleisen Taivaan metafysiikkaa. Jos asia on jotenkin väistämättä näin, meidän tulisi hyväksyä kärsimys välttämättömyytenä joka olisi myös Paratiisissa.
2: Eksistentiaalisemmin pahan ongelma nojaa syvään ongelmaan; Kun kohtaamme kärsimystä ja tajuamme että se ei ole torjuttavissa, me yritämme selvitä tästä jotenkin. Joka sitten on portti teismiin koska se tarjoaa lohtua kärsimyksen sietämisessä. Minusta tässä haasteena on se, että kokemuksen ymmärrettävyys ei tarkoita loogista pätevyyttä ja on älyllisesti epätyydyttävää jos teismi sitten tuottaa ajatuksia sellaisesta Jumalasta jolla on sellaisia ominaisuuksia että pahan ongelma nousee tätä kautta.
3: Asiaa voidaan nähdä siten, että pahan ongelmaa voidaan teologiassa lähestyä tunteilematta älyllisesti ja tällöin voidaan nähdä että pahan ongelmaan on useita kiertoteitä ja oikeastaan ainut mikä erottaa sofistikoituneita ja naturalistisia teorioita on se, että naturalistiset selitykset ovat yksinkertaisempia tai tunteisiin sopivampia. Itse näen että naturalismin ja teismin konflikti on tärkeä osa pahan ongelman kontekstointia, ja todellakin koen emotionaalisesti että jos seuraamme objektiivista moraalia joka on sama nyt ja aina niin esimerkiksi kansanmurha on paha nyt eilen ja silloinkin kun joku William Lane Craig keksii sisäisesti koherentin argumentin joka sallii Raamatussa mainitun kansanmurhan niin sen pahempi kristinuskolle.
4: Pahan onglemaa voidaan ratkaista myös idealismin kautta; Tällöin hyvää ja pahaa voidaan kontekstoida esimerkiksi siten että moraaliset ohjeet koskevat luotuja eivätkä siksi koske Jumalaa itseään. Itse näen tässä, että jos Jumalalle annetaan ominaisuuksia kuten Rakastavuus, ne itse asiassa eivät ole sama asia kuin etiikka. Se koskee sitä miten hän suhtautuu luotuihinsa. Ja tässä kontekstissa on aina ongelmallista jos Jumalalla on Taivaan ja Paratiisin tapainen maailma mahdollisuutena, paikka jossa ei ole kärsimystä. Mutta silti hän luo erikseen tätä varten meille sen sijaan maailman jossa meidän kärsimyksemme on väistämätöntä ja jopa funktionaalista kun emme esimerkiksi hakkaa sormeamme rikki vasaralla koska kipuaistimme varoittaa tästä. Evoluutio selittää kärsimyksen tältä osin varsin näpsäkkäästi ja kärsimyksen funktionaalisuus on naturalismissa siisti tavalla joka ei oikein yllä Jumalan maailmaan asti.
5: Voidaan ajatella että koko pahan ongelma on huono ja väärä kysymys. Koska jos pahan ongelma olisikin todiste Jumalan olemassaoloa vastaan ja se toimisi täydellisesti niin se ei auttaisi meitä selviämään ja kohtaamaan kärsimystä elämässä ja siksi olisikin katsottava vain esimerkiksi sitä auttaako teismi kohtaamaan kärsimystä. Koska pahan kohtaaminen on ongelma johon on haettava ratkaisua. En oikein tiedä miksi kysymyksen ohittamiseen tulisi edes olla mitään erityistä kantaa.
6: Pahan ongelmaa voidaan kääntää ateismiin – tai tarkalleen optimistiseen ateismiin – koska jos kärsimys on selitetty ja syvärakennettu biologiaan, erityisesti suhteessa evoluutioon ja kelpoisuuteen, niin on vaikeaa nähdä perustaa ateismille joka luottaa että voisimme olla onnellisia ja kiitollisia elämästämme. Itse en ymmärrä miten moni tuntuu asettavan esille oletuksia siitä miten uskonnottomuuden tulisi jotenkin varmistaa elämän onnellisuus ja että sen pitäisi taata että maailma on reilu kaikille ja todella elämisen arvoinen jokaikiselle. Näen että oma olemassaoloni on varmin todiste tämänlaisen maailman reaalisuutta kohtaan in first place. Jos sinulla on selitys joka selittää ei-olemassaolevaa maailmaa, se on aika heikoilla se selitys.
7: Toisaalta pahan ongelmaa ei välttämättä tarvitse ratkaista täysin. Voi riittää että sitä pienennetään ja kevennetään. Tällöin pahan ongelma voi pienentyä jossain konteksteissa. Esimerkiksi silloin kun ihmiset murhaavat toisiaan ja aikaansaavat kärsimystä omilla toilailuillaan itselleen ja läheisilleen. Tämä toki ei ratkaise kaikkia ongelmia. Luonnonmullistukset ja tulivuorenpurkaukset harvemmin johtuvat synnistä.
8: Pahan ongelmassa perushaaste voidaan asettaa myös siihen että Jumala asetetaan asetelmaan jossa tehdään vaihtokauppaa jossa luotujen kärsimys asetetaan vaakakippoon ja sitten Jumala katsoo että on vain soveliasta vaihtaa tämä johonkin muuhun asiaan. Tämä voitaisiin ohittaa erilaisilla ei-antropomorfistisilla Jumalilla jotka eivät pidä sisällään ihmisenkaltaista psykologiaa. Itse näen että nämä ratkaisut vähintään eivät auta ihmisiä selviämään kärsimyksestä. Tämänlainen Jumala vaikuttaa myös hyvin erilaiselta kuin kristinuskon Jumalasta yleensä annettu kuva.
Näistä näkee että Pahan ongelma onkin klassinen ongelma. Joka on useimmille apologeetikoille lähinnä ongelma joka oletetaan mitättömäksi ja loput ajasta keksitään miten voi olla että tämä pitää paikkaansa. Johtopäätös on niin a priori että pahan ongelman relevanssille ei nähdä edes tilaa. Itse näen että pahan ongelma on jotain jota tulee lähestyä enemmänkin sellaisella otteella mitä Stark käyttää.
Hän on itse kristitty, mutta näkee että konservatiivikritityt vat liian vahvasti sitoutuneita siihen, että jotta Raamatulla olisi heille arvoa sen tulisi olla (1) sekä historiallisesti oikein että (2) sisäisesti konsistentti ja koherentti ja tämän päälle vielä (3) moraalisesti kohottava.
Ja vaikka Raamattua tutkivat akateemikot ovat melko vahvasti sitä mieltä että yksikään noista kohdista ei ole mikään kyseenalaistamaton fakta, niin he kohtelevat Raamattua kuin se olisi sekä arvokas että täyttäisi sisältöä koskevat muut ehdot. Stark näkee tämän jonain joka varmistaa sen, että erilaiset haasteet ja ongelmat muuttuvat apologeetikoille pelkiksi ratkaistaviksi ongelmiksi ja ratkaistaakseen nämä he itse asiassa usein ohittavat Raamatun ymmärtämisen. Hän kuvaakin kirjassaan miten esimerkiksi tietyt Raamatun kirjat ovat hyvinkin satiirisia ja tätä tyylilajia ei ymmärretä virheetöntä Raamattua tavoittelevien parissa.
Virheiden ratkaiseminen keinolla millä hyvänsä a priori asenteisiin nojaten tuottaa myös väistämättä sellaista asennetta, jossa esille nostetaan esityksiä joita modernissa maailmassa ei voida hyvälsyä. Saati hyväksyä joksikin objektiiviseksi ja ikuiseksi moraaliksi. Tästä ehkä selvin esimerkki on siitä miten Raamatun vanhassa testamentissa kuvataan Jumalan käskemä kansanmurha ja nykyään moni näkee että kansanmurhaa ei voi moraalisesti oikeuttaa. Että on objektiivinen moraali jossa asiat ovat oikein ja väärin ehdottomasti. Ja jos näin on, on kansanmurha yksi ehdottomimmista ei-eistä hyveellisen ihmisen tehtävälistoille.
Stark korostaa näkemystä jossa torjutaan perinteinen alentuva suhtautuminen. Eli jos esimerkiksi pahan ongelma tuottaa ongelmia ja haasteita, se johtuisi jonkinlaisesta moraalisesta ja älyllisestä typeryydestä jossa asian vaikeana kokeva ei jotenkin ”ymmärtäisi” asiaa. Sen sijaan kysymys on yleensä nimenomaan siitä, että ongelma tiedostetaan. Siihen tarjotut ratkaisut, esimerkiksi William Lane Craigin God Command Theory ymmärretään. Ja tässä oleva asenne kuvautuu varsin osuvasti arkikieliseen sanapariin jota Craig itse välttelee. ”Hyvien kansanmurhien” konsepti onkin se joka on liian vaikea hyväksyä. Takana ei ole ignoranssi vaan kenties jopa ymmärrys näiden apologeettien kehittämien puolustusten moraalisesti vähintään ongelmallisista tausta-asenteista. Toisin sanoen se, että ei ole samaa mieltä pahan ongelman ratkaisuista muuttuu liian helposti kannanotoksi siitä että erimielinen "ei ymmärrä". Kuitenkin pahan ongelman vakavasti ottava saattaa aivan täysin olla se, joka ymmärtää sekä pahan ongelman argumentin, sen ratkaisuyritykset että näiden ratkaisuyritysten erikoiset ja asenteelliset taustaoletukset. Kun taas joku voi nähdä että "pahan ongelmaan on mallivastaus, aivan kuten a priori ajattelin". Ja hän on se joka on ignorantti kaikilla tasoilla, mahdollisesti aina itsensä pahan ongelman argumentin hallintaan asti.
Starkin näkemys Pahan ongelmasta on yksinkertaisesti se, että hän näkee esimerkiksi Jobin kirjan kuvaavan kärsimyksen reaalisuutta ja korostavan että yritykset selittää sitä ovat heikkoja ja ongelmallisia. Jobin luona käyvät puhuvat mielellään filosofiaa mutta heidän sanansa eivät auta kärsivää. Hän näkee Jobin kirjan myös kritiikkinä menestysteologisille ajatuksille ; Juutalaisessa kulttuurissa on pitkä perinne ajatuksille, joissa ajatellaan että Jumalan tahdon seuraaminen hyödyttää myös ja jo tämänpuoleisessa. Eli hurskaus on paitsi eettistä myös hyvä peliliike. Ja Jobin kirja iskee kritiikiinsä ennen kaikkea tämän asenteen kritisoimiseen sen sijaan että yrittäisi jotenkin ratkaista pahan ongelman. Päinvastoin; Koko kirjahan kertoo siitä miten Jumala lyö vetoa ja hurskas mies joutuu tulilinjalle. Ja saa lopuksi varsin omituisen palkinnon kun korvatuksi tulevat paitsi maallinen omaisuus ja karja niin myös kuolleet lapset joiden tilalle saadaan uusia jälkeläisiä. Aivan kuin joku uskoisi että kuolleen läheisen voi vaihtaa siihen malliin miten joku tunnekylmä voi ottaa korvauskoiran edellisen kuoltua.
Viitteet:
N. Trakakis (toim.), ”The Problem of Evil: Eight Views in Dialogue” (2018)
Thom Stark, ”The Human Faces of God” (2011)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menestysteologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menestysteologia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. heinäkuuta 2019
tiistai 22. heinäkuuta 2014
ihmemiehen aika
Metroissa on kesäaikana mainosteltu David Herzogin "ihmeiden aika" -tapahtumasta. Olen yrittänyt pitää silmiäni kiinni ja laskea hitaasti kymmeneen, sillä katson jossain määrin kannattavani uskonnonvapautta. Joka by definition tarkoittaa sitä että ihmiset saavat ihan luvan kanssa olla idiootteja. Cityseurakunta on tukemassa tätä massatapahtumaa. David Herzogilla on "jonkinlaista mainetta".
Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."
Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.
Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)
Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!
Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.
Tämä taas liittyy "siihen huoleen" joka minulla on ollut melkoisen kauan. Kun aikanani luin Markku Ruotsilan "Yhdysvaltain kristillinen oikeisto" olin huomaavinani että fundamentalismia lähestyttiin teoksessa varsin klassisella maantieteellä. Siis siinä hengessä että Suomi on vahvemmin luterilainen maa ja USA taas vahvemmin kalvinistinen. Ilmiö on kuitenkin ollut melko nopeasti ja yllättävän vahvasti häviämään päin. Internet on globalisoinut fundamentalismin. USA:n kreationisteilta materiaalia copy pasteavat lainaavat helposti paitsi evoluutiokannanottoja niin mukana myös teologisia kannanottoja. Tämä taas on tuonut kalvinistisia vaikutteita maahan ja iskostanut niitä vähän kerrallaan kulttuuriimme. Ja vaikka en pidäkään kristinuskosta enkä luterilaisesta kirkkoinstituutiosta, niin siinä on kuitenkin perinteisesti ollut yksi hyvä piirre. Se, että se ei ole ollut kalvinistinen. Herzogkaan ei tosin ole kalvinisti. Mutta menestysteologi hän on.
Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.
Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.
Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!
Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."
Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.
Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)
Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!
Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.
 |
| Jean Calvin. Näyttää Saatanalta. Ja kun toimintaansa katsoo, voi päätellä että ulkonäkö imartelee ja harhaanjohtaa viattomilla piirteillään. |
Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.
Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.
Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Protesti protestanteille
Hannu Kiuru kuvasi kohtaamistaan pahoinpitelijänsä kanssa. "Totean siihen väliin, että et kai sinä nyt kuitenkaan näkövammaisia sentään lyö? Mies ilmoittautuu uskovaiseksi ja selittää, että vammautumiseni johtuu siitä, että olen tehnyt paljon pahaa toisille ihmisille. Näin olen joutunut suuriin velkoihin, jotka minun on maksettava. Hänellekin kuulin olevani 16.000 euroa velkaa ja hän haluaa ne rahat nyt." Tunnistan teologisen argumentin sellaisen kohdatessani, selvästi kukaan ei pahoinpitele ateistisesti tuon tyylisellä argumentilla. Tuonlaatuinen lähestymistapa vaatii uskontoa.
Tarkalleen ottaen asenne viittaa menestysteologiaan. Näkemykseen jossa Jumalan tarjoama siunaus vaikuttaa myös elämässä. Suuri osa pelastusteologiasta on jotain jota on itse asiassa yllättävän vaikeaa nähdä millään lailla kristilliseksi. Essek Kenyon, joka on opin kannalta tärkein on lainaillut monista eri kulttuureista ja hänen New Agen ja esoterian makuinen uskonsisältönsä on niin eklektistä että sitä on vaikeaa pitää kristittynä. Siinä on kristillisiä aineksia ja kokonaisuus on ikään kuin sivutuote siitä kun asioita jotka tavallisesti eivät ole yhdessä liitetään yhteen.
Mutta korostetun kristillistäkin menestysteologiaa on. Suomessa tämänlaista toimintaa on ajanut esimerkiksi helluntailaisuuden kanssa läheisessä ideologisessa suhteessa ollut "Sana ja Ylistys", jonka johtohahmona toiminut Veli Saarikalle on ... sanotaan nyt tietynlaisessa kulttimaineessa. Helluntailaisuus taas on nimenomaan protestanttinen liike.
Rotestanttilaulu
Ja tämän ei pitäisi yllättää. Sillä vaikka usein katolisen kirkon kauhutekoja paheksutaan, ja katolisen kirkon osuus esimerkiksi noitavainoissa, ristiretkissä, miekkalähetyksessä ja "siirtomaapolitiikassa" ovat ymmärrettävästi jotain jota kauhistellaan, niin samalla protestanttien tekosia jotenkin kaunistellaan. Etenkin näin Suomenmaassa. Kuulemme miten katolisen kirkon vuoksi ei tunnettu "Raamattua" eikä osattu lukea. Ja että vasta prostestanttien ja Lutherin mukana ihmiset saivat tietoa. Tämä on varsin puolueellista tietoa. Sillä jostain syystä tässä kohden unohtuu että Suomeen asti yltänyt noitavaino oli pahinta juuri protestanttien alueella. No, teloitettiinhan heitä sentään lukutaitoisina ja niin oppineina että osasivat ulkolukumaisesti hokea esimerkiksi uskontunnustuksen. Upeaa!
Kansankirkon retoriikassa tuppaa unohtumaan myös se, että syy siihen miksi Suomi ei ole katolinen maa on varsin yllättävä. Luterilainen kirkko ei levinnyt sen vuoksi että ihmiset syvästi vakuuttuivat ja tulivat vapaaehtoisesti sen uskoon. Se harjoitti pikemminkin vallankaappauspolitiikkaa jossa jo olemassaoleva katolinen järjestelmä otettiin oman uskonsuuntauksen käyttöön. Ja tämän syynä on Kustaa Vaasa. Joka taas ei miettinyt niinkään teologiaa kuin kirkonkellojen sulattamista. Toki kuulemme usein miten uskontoa käytetään poliittisena välineenä ja tämä on kauheaa ja väärin eikä ollenkaan teologian mukaista. Jostain syystä tästä asiasta vaietaan. Katolisen kirkon synnit ovat niin tuttuja että vähänkin vanhempien ateistien tarvitsee niihin viitatessaan muistaa lähinnä jo kouluaikana käymiään luterilaisia uskonnontunteja. (Ja protestanteista näyttääkin varmasti että moni sekoittaa asioita tässä kohden pahasti.) Luterilaisen kirkon parissa tapahtuneet asiat - silloinkin kun kyse ei ole siihen liittyvistä kauhuteoista vaan vain pelkästään vähän noloista asioista - loistavat oppikirjoista poissaolollaan tänäkin päivänä. Tämä on erikoista koska meille kerrotaan että on tärkeää oppia ennen kaikkea yksi uskonto jotta osaa ja tiedostaa omat juurensa ja osaa tätä kautta sitten ymmärtää myös muita uskontoja.
Mutta Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yksi erinomainen etu. Se ei ole kalvinistinen.
Kalvinismi on aina, jos ei suoraan menestysteologinen, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Sillä siinä on normit jotka on tavattu tiivistää TULIP -muistisäännöksi.
1: Total Depravity, eli ihminen on halveksittava. Jumala on hyvä, mutta ihminen synnin turmelema ja läpeensä paha ja ansioton. Unohda ehdoton ihmisarvo, sillä sellaista ei ole.
2: Unconditional Election, eli ihmiset pelastuvat ennaltamäärätysti ja Jumalan armosta, jossa ansio ei paina.
3: Limited Atonement, eli vain osa ihmisistä pelastuu. Jeesus ei kuollut ihmiskunnan vaan kalvinistien vuoksi.
4: Irresistible Grace, jossa pelastukseen predestinoitu on pelastettu ehdoitta. Koska pelastus ei perustu armoon, on pelastunut pelastunut siitä huolimatta miten hän elää elämänsä.
5: Perseverance of Saints, jossa Jumala pitää huolen omistaan jolloin predestinaatio heijastuu siihen että saavuttaa menestystä ja vaurautta jo tässä elämässä. Joka luonnollisesti on se dogmi joka tuo opin lähelle pelastusteologiaa.
Kun katsoo noita kalvinismin oppeja, voi niiden avulla lähinnä tiedostaa sen miltä kohtaaminen käytännössä joka ikisen kalvinistin kanssa tuntuu. Nuo ihmiset ovat todella jotain joiden persoonaa ja käytöstä henkii se, että he uskovat olevansa Total Depravityssä. Ja jos koko ihmiskunta olisi heidänlaistaan tämä uskondogmi olisi hyvin helppoa uskoa ehdottomaksi totuudeksi.
En mielelläni tuomitse ihmisryhmiö ideologioden kautta. Itse asiassa perusteesini on, että yleensä ideologiat ovat melko irrelevantteja. Kusipäät ihmiset ovat kusipäitä olivat sitten kristittyjä tai ateisteja. (Tai fundamentalistiagnostikkoja.) Mutta käytännössä kalvinismissa on jotain sellaista että jos esittää sellaisia termejä kuin "kalvinistinpaskiainen" on pakotettu pyytämään anteeksi sitä että ilmaisussa on liiallista toisteisuutta. Siinä tuntuu olevan jotain sellaista joka todella vaikuttaa konkreettisesti ihmisiin. Ideologia ei yleensä vaikuta. Mutta kalvinismi on omituinen poikkeus. Eikä hyvällä tavalla.
* Kalvinismissa on jotain jota ei voi ymmärtää oikeastaan muuten kuin sitä kautta että se on perimmiltään lakimiehen kehittämä. Ja kalvinisteista se, että he todella ottavat lakimiehen vakavasti ja rakentavat hengellisen todellisuuskäsityksensä lakimihene oppien varaan välittämättä etiikasta. (Aligment Lawful Evil. Jos hyvin käy. Jos huonosti käy predestinoitu korostaa ehdotonta pelastustaan ja on Chaotic Evil.)
* Kalvinismi on uskonto jonka perustaja Calvin käyttäytyi sen verran karseasti, että jopa hänen seuraajansa joutuvat vetoamaan hänen kohdallaan Irresistible Grace -oppiin sen sijaan että selittelisivät toimia eettisiksi. Sillä Calvin oli melkoinen mies. Hänen toimiaan on vaikeaa ymmärtää muuten kuin psykologialla - tarkemmin, erilaisilla "sosiopaatin", "psykopaatin" ja "persoonallisuushäiriön" kaltaisten termien hokemisella. Ja kalvinistin voi ymmärtää sen kautta että hän seuraa tuonlaista miestä hyvillä mielin.
Kontrastiksi on syytä mainita että Lutherin kohdalla häntä on joskus syytetty väärin. Hänen julmuuttaan on jopa liioiteltu. Esimerkiksi hänen lausuntojaan on vääristelty kirjassa "Luther, exposing the Myth", jossa Lutherin väitetään kannustaneen ihmisiä tappamaan kapinoivia maanviljelijöitä. "To kill a peasant is not murder; it is helping to extinguish the conflagration. Let there be no half measures! Crush them! Cut their throats! Transfix them. Leave no stone unturned! To kill a peasant is to destroy a mad dog!" Ja että tämä oli syy maajussien nujertamiseen. Ajatus siitä että ruhtinaat todella olisivat pyytäneet lupaa ja totelleet alamaisina jotain munkkia on varsin hoopo. Etenkin kun Luther kirjoitti lausuntonsa kapinan alkamisen jälkeen. Ja itse asiassa Lutherin lausunto oli muutamaa astetta mainittua lempeämpi. Lutherin kirje on kuitenkin käännetty hieman eri tavalla. ”Therefore let everyone who can, smite, slay and stab, secretly or openly, remembering that nothing can be more poisonous, hurtful or devilish than a rebel. It is just as one must kill a mad dog : if you do not strike him, he will strike you and a whole countryside with you.” Eli yhteiskuntapuoli oli vahvasti esillä. Tosin Luther samassa viestissä korosti myös armeliaisuutta, sitä että vain katumattomat kapinalliset on syytä lyödä. Ikään kuin viimeisenä keinona. ”Therefore, my good lords, see to it that ye set free, save, help and have mercy upon the poor people : then stab, slay and kill the rest, who can.” Calvinille tämänlaisia liennytyksiä on tarjolla vain niukasti. Itse asiassa mitä enemmän hänen sanomisiaan ja etenkin tekemisiään seuraa, ei voi kuin hämmästellä sitä miten vaikka odotukset olivat matalalla, herra onnistuu silti jotenkin olemaan vielä vähän kauheampi. Lutherista ensivaikutelma on järkyttävä ja ihminen paljastuu lähemmin katsoen. Calvinille käy juuri päin vastoin.
Kun ihmisellä ei ole itseisarvoa, ei ole ihmeellistä että kaikenlaista tapahtuu. Vähimmillään menestysteologia "tuoteperheineen" vie empatian kärsimyksen edessä. Sillä sellainenhan on tavallaan epäeettistä ja asioiden näkemistä vain puolittain. Kalvinismi on tässä erityisen tehokas, koska sen ytimessä olevat perusopit yhteisvaikuttavat toisiinsa hyvin ikävästi. Ei riitä että ihmisellä ei ole itseisarvoa arvoa, vaan sen lisäksi menestys on merkki predestinoitumisesta, ja kaikkiin eipredestinoituihin on syytä suhtautua pelkällä epäilyksellä koska ihmiset ovat vain pahoja ja huonoja. Lopputulos on ikävä ; Jos kalvinisti ei ole paha, hän ei ole oikeasti kalvinisti eikä oikeasti usko ja seuraa kalvinismin oppeja. Tämä on erityisen hankalaa kun muistetaan että kalvinismi on protestanttinen liike. Ja niiden parissa ihmisen omaa uskoa on tupattu korostamaan. Siksi katolisen kirkon noitavainoissa oli instituutio ja oikeudenkäynnit. Protestanttisissa maissa noitavainoja ei oltu keskusorganisoitu, ja ne keskittyivät oman vakaumuksen seuraamisesta johtuviin lynkkausorgioihin joiden ytimessä oli moralismin ja kauhistelun ja juorukoneiston ympärille rakentunut koneisto.
Siksi ei pidä ihmetellä että jos joku hakkaa vammaisen teologisin syin ja keksii päästään velan ja määrää sille jopa suuruuden, niin tälläiseen tekoon kykenee lähinnä kalvinisti. Tämä ei tietysti olisi kovin merkityksellistä nykysuomessa, jonka valtionkirkon tärkein - kenties ainut - ansio on se, että se ei ole kalvinistinen, mutta internet ja globalisaatio tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä että USA:n uskonnollisten piirien argumentteja ja uskonnollisia ajatuksia kopioidaan käyttöön. Ja siellä kalvinismi on yleistä. Sen vuoksi suomeen virtaa esimerkiksi kreationismin mukana vaikutteita ja asenteita jotka eivät ole pelkästään pseudotieteellisiä. (Ja nämä ihmiset sitten ovat niitä jotka pelottelevat yhteiskunnan vallitsevien arvojen romahtamisesta ja siitä seuraavasta moraalikadosta. He itse eivät sentään elä moraalikadossa, koska he ovat moraalikato itse.)
Pahoittelen että otan toistuvasti esiin tätä Hannu Kiurun pieksentää. Puolisoni ihmetteli kuinka voin olla niin vihainen tuosta tapahtumasta, kun en edes pidä koko ihmisestä. Että ei siinä ole mitään järkeä välittää vihollisesta noin vahvasti. Etenkin kun en yleensä välitä juurikaan muista kuin lähimmistä perheenjäsenistä. Nukuin hyvin vähän koska minulla oli tärkeämpää tekemistä. Kuten rageaminen.
Tarkalleen ottaen asenne viittaa menestysteologiaan. Näkemykseen jossa Jumalan tarjoama siunaus vaikuttaa myös elämässä. Suuri osa pelastusteologiasta on jotain jota on itse asiassa yllättävän vaikeaa nähdä millään lailla kristilliseksi. Essek Kenyon, joka on opin kannalta tärkein on lainaillut monista eri kulttuureista ja hänen New Agen ja esoterian makuinen uskonsisältönsä on niin eklektistä että sitä on vaikeaa pitää kristittynä. Siinä on kristillisiä aineksia ja kokonaisuus on ikään kuin sivutuote siitä kun asioita jotka tavallisesti eivät ole yhdessä liitetään yhteen.
Mutta korostetun kristillistäkin menestysteologiaa on. Suomessa tämänlaista toimintaa on ajanut esimerkiksi helluntailaisuuden kanssa läheisessä ideologisessa suhteessa ollut "Sana ja Ylistys", jonka johtohahmona toiminut Veli Saarikalle on ... sanotaan nyt tietynlaisessa kulttimaineessa. Helluntailaisuus taas on nimenomaan protestanttinen liike.
Rotestanttilaulu
 |
| Pizarro harrastamassa katolista ulkopolitiikkaa. Tänään vuorossa on uskonasioista keskustelu eriuskoisten kanssa. Atahualpa on hyvin pian hyvin kiinnostunut antamaan katoliselle kirkolle kooltaan varsin merkittävän kolehdin. |
Kansankirkon retoriikassa tuppaa unohtumaan myös se, että syy siihen miksi Suomi ei ole katolinen maa on varsin yllättävä. Luterilainen kirkko ei levinnyt sen vuoksi että ihmiset syvästi vakuuttuivat ja tulivat vapaaehtoisesti sen uskoon. Se harjoitti pikemminkin vallankaappauspolitiikkaa jossa jo olemassaoleva katolinen järjestelmä otettiin oman uskonsuuntauksen käyttöön. Ja tämän syynä on Kustaa Vaasa. Joka taas ei miettinyt niinkään teologiaa kuin kirkonkellojen sulattamista. Toki kuulemme usein miten uskontoa käytetään poliittisena välineenä ja tämä on kauheaa ja väärin eikä ollenkaan teologian mukaista. Jostain syystä tästä asiasta vaietaan. Katolisen kirkon synnit ovat niin tuttuja että vähänkin vanhempien ateistien tarvitsee niihin viitatessaan muistaa lähinnä jo kouluaikana käymiään luterilaisia uskonnontunteja. (Ja protestanteista näyttääkin varmasti että moni sekoittaa asioita tässä kohden pahasti.) Luterilaisen kirkon parissa tapahtuneet asiat - silloinkin kun kyse ei ole siihen liittyvistä kauhuteoista vaan vain pelkästään vähän noloista asioista - loistavat oppikirjoista poissaolollaan tänäkin päivänä. Tämä on erikoista koska meille kerrotaan että on tärkeää oppia ennen kaikkea yksi uskonto jotta osaa ja tiedostaa omat juurensa ja osaa tätä kautta sitten ymmärtää myös muita uskontoja.
Mutta Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yksi erinomainen etu. Se ei ole kalvinistinen.
Kalvinismi on aina, jos ei suoraan menestysteologinen, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Sillä siinä on normit jotka on tavattu tiivistää TULIP -muistisäännöksi.
1: Total Depravity, eli ihminen on halveksittava. Jumala on hyvä, mutta ihminen synnin turmelema ja läpeensä paha ja ansioton. Unohda ehdoton ihmisarvo, sillä sellaista ei ole.
2: Unconditional Election, eli ihmiset pelastuvat ennaltamäärätysti ja Jumalan armosta, jossa ansio ei paina.
3: Limited Atonement, eli vain osa ihmisistä pelastuu. Jeesus ei kuollut ihmiskunnan vaan kalvinistien vuoksi.
4: Irresistible Grace, jossa pelastukseen predestinoitu on pelastettu ehdoitta. Koska pelastus ei perustu armoon, on pelastunut pelastunut siitä huolimatta miten hän elää elämänsä.
5: Perseverance of Saints, jossa Jumala pitää huolen omistaan jolloin predestinaatio heijastuu siihen että saavuttaa menestystä ja vaurautta jo tässä elämässä. Joka luonnollisesti on se dogmi joka tuo opin lähelle pelastusteologiaa.
 |
| Jean Calvin kohtaamisessa Miguel Serveton kanssa. |
En mielelläni tuomitse ihmisryhmiö ideologioden kautta. Itse asiassa perusteesini on, että yleensä ideologiat ovat melko irrelevantteja. Kusipäät ihmiset ovat kusipäitä olivat sitten kristittyjä tai ateisteja. (Tai fundamentalistiagnostikkoja.) Mutta käytännössä kalvinismissa on jotain sellaista että jos esittää sellaisia termejä kuin "kalvinistinpaskiainen" on pakotettu pyytämään anteeksi sitä että ilmaisussa on liiallista toisteisuutta. Siinä tuntuu olevan jotain sellaista joka todella vaikuttaa konkreettisesti ihmisiin. Ideologia ei yleensä vaikuta. Mutta kalvinismi on omituinen poikkeus. Eikä hyvällä tavalla.
* Kalvinismissa on jotain jota ei voi ymmärtää oikeastaan muuten kuin sitä kautta että se on perimmiltään lakimiehen kehittämä. Ja kalvinisteista se, että he todella ottavat lakimiehen vakavasti ja rakentavat hengellisen todellisuuskäsityksensä lakimihene oppien varaan välittämättä etiikasta. (Aligment Lawful Evil. Jos hyvin käy. Jos huonosti käy predestinoitu korostaa ehdotonta pelastustaan ja on Chaotic Evil.)
* Kalvinismi on uskonto jonka perustaja Calvin käyttäytyi sen verran karseasti, että jopa hänen seuraajansa joutuvat vetoamaan hänen kohdallaan Irresistible Grace -oppiin sen sijaan että selittelisivät toimia eettisiksi. Sillä Calvin oli melkoinen mies. Hänen toimiaan on vaikeaa ymmärtää muuten kuin psykologialla - tarkemmin, erilaisilla "sosiopaatin", "psykopaatin" ja "persoonallisuushäiriön" kaltaisten termien hokemisella. Ja kalvinistin voi ymmärtää sen kautta että hän seuraa tuonlaista miestä hyvillä mielin.
Kontrastiksi on syytä mainita että Lutherin kohdalla häntä on joskus syytetty väärin. Hänen julmuuttaan on jopa liioiteltu. Esimerkiksi hänen lausuntojaan on vääristelty kirjassa "Luther, exposing the Myth", jossa Lutherin väitetään kannustaneen ihmisiä tappamaan kapinoivia maanviljelijöitä. "To kill a peasant is not murder; it is helping to extinguish the conflagration. Let there be no half measures! Crush them! Cut their throats! Transfix them. Leave no stone unturned! To kill a peasant is to destroy a mad dog!" Ja että tämä oli syy maajussien nujertamiseen. Ajatus siitä että ruhtinaat todella olisivat pyytäneet lupaa ja totelleet alamaisina jotain munkkia on varsin hoopo. Etenkin kun Luther kirjoitti lausuntonsa kapinan alkamisen jälkeen. Ja itse asiassa Lutherin lausunto oli muutamaa astetta mainittua lempeämpi. Lutherin kirje on kuitenkin käännetty hieman eri tavalla. ”Therefore let everyone who can, smite, slay and stab, secretly or openly, remembering that nothing can be more poisonous, hurtful or devilish than a rebel. It is just as one must kill a mad dog : if you do not strike him, he will strike you and a whole countryside with you.” Eli yhteiskuntapuoli oli vahvasti esillä. Tosin Luther samassa viestissä korosti myös armeliaisuutta, sitä että vain katumattomat kapinalliset on syytä lyödä. Ikään kuin viimeisenä keinona. ”Therefore, my good lords, see to it that ye set free, save, help and have mercy upon the poor people : then stab, slay and kill the rest, who can.” Calvinille tämänlaisia liennytyksiä on tarjolla vain niukasti. Itse asiassa mitä enemmän hänen sanomisiaan ja etenkin tekemisiään seuraa, ei voi kuin hämmästellä sitä miten vaikka odotukset olivat matalalla, herra onnistuu silti jotenkin olemaan vielä vähän kauheampi. Lutherista ensivaikutelma on järkyttävä ja ihminen paljastuu lähemmin katsoen. Calvinille käy juuri päin vastoin.
 |
| John Ogilvie kohtaa uskonpuhdistuksen. Teologisessa debatissa luterilainen tuntee oman oppinsa, seuraa sydäntään ja osaa tätä kautta ymmärtää myös oman oppinsa kanssa erilaisia hengellisiä vakaumuksia. |
Siksi ei pidä ihmetellä että jos joku hakkaa vammaisen teologisin syin ja keksii päästään velan ja määrää sille jopa suuruuden, niin tälläiseen tekoon kykenee lähinnä kalvinisti. Tämä ei tietysti olisi kovin merkityksellistä nykysuomessa, jonka valtionkirkon tärkein - kenties ainut - ansio on se, että se ei ole kalvinistinen, mutta internet ja globalisaatio tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä että USA:n uskonnollisten piirien argumentteja ja uskonnollisia ajatuksia kopioidaan käyttöön. Ja siellä kalvinismi on yleistä. Sen vuoksi suomeen virtaa esimerkiksi kreationismin mukana vaikutteita ja asenteita jotka eivät ole pelkästään pseudotieteellisiä. (Ja nämä ihmiset sitten ovat niitä jotka pelottelevat yhteiskunnan vallitsevien arvojen romahtamisesta ja siitä seuraavasta moraalikadosta. He itse eivät sentään elä moraalikadossa, koska he ovat moraalikato itse.)
Pahoittelen että otan toistuvasti esiin tätä Hannu Kiurun pieksentää. Puolisoni ihmetteli kuinka voin olla niin vihainen tuosta tapahtumasta, kun en edes pidä koko ihmisestä. Että ei siinä ole mitään järkeä välittää vihollisesta noin vahvasti. Etenkin kun en yleensä välitä juurikaan muista kuin lähimmistä perheenjäsenistä. Nukuin hyvin vähän koska minulla oli tärkeämpää tekemistä. Kuten rageaminen.
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Kreationismin rahoitus - eli kuinka upottaa arkki ennen vedenpaisumusta
"Tee itsellesi arkki sypressipuusta, rakenna se huoneita täyteen ja tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa. Tällaiseksi sinun tulee tehdä arkki: sen pituus olkoon kolmesataa kyynärää, leveys viisikymmentä ja korkeus kolmekymmentä kyynärää. Rakenna arkkiin katto ja tee siitä kyynärän verran kalteva, sijoita ovi arkin kylkeen ja rakenna arkkiin kolme kerrosta."
(1 Moos. 6:14-16)
Kun Jumala käski Nooan rakentaa arkin, hän vain "teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt". Temppu on kuitenkin valtaisa. Itse asiassa arkki on käytännössä mahdoton projekti ja jos olisin kreationisti, pysyisin siitä visusti erossa. Olen pitänyt Nooan arkkia joskus eräänlaisena haasteena. Kun minulle on kerrottu, miten urakka olisi mahdollinen, olen halunnut nähdä miten asia toteutetaan käytännössä. Arkin vesikelpoiseksi saaminen on sen laatuinen demonstraatio että se kyllä vakuuttaisi kaltaiseni paatuneen skeptikon. Haastetta on aina väistetty, ymmärrettävin syin. Projekti olisi pirun kallis. On kieltämättä hieman ilkeää vaatia megakallista demonstraatiota. Kuitenkin ongelmana on se, että tehdäkseen "Raamatusta" uskottavan olisi arkin oltava toteutettavissa. Mitä vaikeampaa se on, sitä enemmän vaaditaan ihmettä. Sitä enemmän se tarkoittaa että Jumala pohjimmiltaan teki arkin, Nooa jää vain korkeintaan vasaraa heiluttavaksi välikappaleeksi.
Australian lahja kreationisteille, Ken Ham, on kuitenkin rohkea. Hän haluaa toteuttaa arkkiprojektin. Jumala ei valitettavasti ole ilmeisesti kovin vahvasti siunannut tätä projektia, sillä hänellä on ollut sen kanssa vaikeuksia. Ehkä syy on teologinen. "1 Moos. 9:12-15" kertoo sateenkaaresta. "Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää." Sateenkaari edustaa tässä uudenlaista armeliaisuutta. (Ei ihme, että sateenkaari kelpaa homojen symboliksi.) Se on siis hieman kuten punainen nuora sormeen sidottuna. Siltä varalta että kaikkivaltias ja kaikkitietävä muuten unohtaisi lupauksiaan. Tuhotulvaa ei enää tehdä.
Ken Ham on sen sijaan perustellut arkkiprojektia muutoin. Hän on perustellut sitä sitä kautta että maailmanloppu olisi hyvin samanlainen kuin tuhotulva. "Why is the time right to build another Ark? Well, today there is great rebellion against God and His Word in the land. With increasing homosexual behavior and a growing acceptance of abortion, God’s hand of judgment is being seen as He withdraws the restraining influence of His Holy Spirit." Ken Ham itse asiassa rakentaa pitkin perustelujaan hyvin vihjaavia vertauksia Nooan tulvaa edeltäviin päiviin ja nykyaikoihin. Ja vihjaa että reaktiot ovat samanlaisia. Ken Ham elää maailmanlopun toivossa ja riemussa, kuten hyvin suuri osa rakkaudellisista kristyistä, joiden maailmankuva ja toivo tulevaisuutta kohtaan rakentuu sen varaan, että kaikkivaltias tulee ja on oikeudenmukainen ja rankaisee oikein rajusti niitä jotka ovat erimielisiä uskonnosta. "There is no doubt God is judging America. And one major recent sign of God’s judgment is that homosexual behavior is permeating the culture as God gives “people up” (or turns them over), according to Romans 1:24,26. Many political leaders and judges are increasingly legalizing (and celebrating) same-sex “marriage,” which is an abomination to the Lord." Jos minä olisin Jumala, näkisin että analogian korostaminen voisi viitata siihen että olisin jotenkin pikkumainen termikikkailija. Että teknisesti sopimus on vain vedenpaisumuksesta, ja esimerkiksi meteoriitit, tulimeret, mustaan aukkoon imeytymiset, ilmakehän muuttaminen ihmislajin sukupuuttoon tuhoavaksi homokaasuksi ja kaikki muut vastaavat skenaariot olisivat aivan luvallisia. Tällöin sateenkaaren armeliaisuus muuntuisi hieman turhanpäiväiseksi. ; Kun "Raamattu" opettaa, että tulvaa ei tule, meidän täytyisi nyt hyväksyä kun uskonmies pyytää rahaa siihen, että rakennetaan projekti joka sanoo että tulva on juuri jotain jonka kaltaista tapahtuu.
Ken Hamin rahoitus onkin sitten hyvin kiinnostavaa luettavaa. Projektin kuvauksessa itsessän on suunnitelmia siitä mitä kaikkea arkki-dinosauruspuisto pitää sisällään. Myös se, mitä projekteja Ken Ham on aiemmin toteuttanut on hymyjä ja nauruja heristävää. Sen kutsuminen "edu-tainmentiksi" kun tuppaa loukkaamaan sekä koulutusta että viihdettä. Lapsille pitää kertoa visuaalisesti maailmanlopusta ja siitä miten homoille, liberaaleille ja evoluutiotiedemiehille, yli 10 000 vuotiaasta maasta kertoville huijarigeologeille ja vastaaville ateistisille saatananpalvontajuonijoille tapahtuu.
1: Tämä tuo mieleen sen herraisen lapsistavälittämiskulttuurin jota kuvaa samanaikaisesti Jehovan Todistajien "Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin" -tyylisten lastenkirjojen ja muun materiaalin levittely yhdistettynä siihen sensuristiseen nyyläilyyn jossa "Noidan käsikirja" on ehdottomasti kiellettävä koska siinä on liikaa kauhukuvastoa joka traumatisoi lapset koska se ei kerro siitä Jeesusasiasta eikä ole kristinuskoa.
Mutta se rahoituspuoli on kuitenkin valaisevampi. On ymmärrettävää, että projekti on hyvin riskialtis. Itse asiassa sillä on mennyt niin huonosti, että vaikuttaa kuin Jumala ei olisi mukana vaikuttamassa ollenkaan samalla tavalla kuin Nooan kanssa. Tämä on sinänsä ihmeellistä koska meillä on nykyään huipputeknologiaa, jota ei ole jäänyt fossiiliaineistossa yhdessä tyrannosaurusten fossiilien kanssa lillumaan niihin vain muutaman tuhannen vuoden ikäisiin sedimentteihin. "“to separate and to purify those who believe in Him from those who don’t,” as he wrote in his newsletter to supporters, he’ll need to actually build his ark-and three years after first announcing the project, he hasn’t even broken ground." Meidän ei auta muuta kuin olla iloisia että Jumala ei tee maailmanloppua tulvalla. Koska Ken Hamin arkki ei nykyvauhdillaan pelastaisi ketään. Ei edes häntä ja hänen perhettään. Ihmislaji olisi tuhoontuomittu jos Nooan nimi olisikin ollut Ken Ham. Rahoituksessa on lisäksi hyvin omituisia porsaanreikiä. Käytännössä Ken Ham ottaa rahaa vastaan ilman että hänellä on vastuuta tehdä mitään. Ken Ham on vähintään elämässä armotalouskaudella. "In addition to their lack of rating and a secondary market, the bonds are callable, meaning Answers in Genesis can collect on the bond at any point before it has matured. (The buyer has no such privilege.) Moreover, the bonds are secured only by the revenues and assets of the Ark Encounter project, not by Answers in Genesis itself. “Should the project be unsuccessful,” Yang notes, “AiG holds no responsibility in meeting the interest payments of these bonds and the bonds may default.” If the project falls through, in other words, investors won’t just lose their interest payments: They’ll lose their entire investment." Näillä rahoitusehdoilla lähtisin mukaan vasta kun Jumala itse henkilökohtaisesti käskisi rahoittamaan. Ehtojen huonous kun vihjaa siihen suuntaan että arkin valmistuminen on rakentajasta itsestäänkin niin epätodennäköistä ja riskialtista, että se on suoranainen ihme.
Kysymys siitä luottaako Jumalaan on tässä vaiheessa jäänyt sivuasiaksi. Pääasia on siinä, onko Ken Ham se henkilö johon kannattaa luottaa ja onko hän se joka tätä Jumalan sanaa edustaa. ; Oma vastaukseni kysymykseen on se, että jos Jumala on ja kun loppu näillä ehdoin tulee ja vedet (tai todennäköiseti jotain aivan muuta) nousee, tarraudun ennemmin Titanickin ankkuriin kuin Ken Hamin arkkiin. Haluan nimittäin edes yrittää selvitä hengissä. Haluan että minulla on edes rippunen sitä paljon kehuttua toivoa.
Vakavasti ottaen tämänlaiset projektit ovat kuitenkin kertomassa toista viestiä. Usein puhutaan megakirkoista. Kreationismissakin on pyörinyt esimerkiksi Kent Hovindin kaltaisia ihmisiä jotka ovat vankilassa talousasioista. He kun ovat olleet niin ahneita että ovat päättäneet, että siitä huolimatta mitä Jeesus sanoi siitä mikä keisarille kuuluu (Matt 22:15-21 ; Mark 12:13-17 ; Luuk 20:20-26), hän itse on verovelvollinen valtion sijasta Jumalalle. Ja että hän antaa rahat heti kun Jumala tulee henkilökohtaisesti pyytämään. Tämänlaisten koijareiden vieressä on helppoa unohtaa se, että uskonnolla ei mene kovin hyvin. Uusateismin kreationisteja ärsyttävin piirre taitaakin olla se, miten se iskee heidän johtajiensa tulotasoon. Ja jotenkin heti jos teologiassa on ripusenkin kalvinistisia sävyjä -ja esimerkiksi USAssa on "talon tapa" että näin on - uskonto on uhattuna koska lompakko on uhattuna. Kalvinisti näkisikin, että Nooaa Jumala siunasi ja siksi tämä sai prosessin valmiiksi. Epäonnistuminen, kuten Ken Hamin - ja jossain mielessä myös Kent Hovindin kohdalla - kävi taas kertoo siitä että Jumala ei ole tämän projektin takana.
Valitettavasti koska tiedemaailmassa menestystä ei ole tullut - kreationisteista vainon, minusta tiededenialismin vuoksi - on menestys rakennettava muulla keinoin. Tiedotus on kohdistettava tavallisille ihmisille. He heidän kiinnostamisessaan on pakko olla viihteellinen. Kreationistien perinne on ollut hype. On lietsottu optimismia siitä että pian loppuu, tämä uusin kreationistijuttu kumoaa evoluution ihan pian. Sitten menestystä ei tule ja kritiikot opettelevat tiedevirheet ja toistavat niitä ihan kaikkialla. Ja siksi mennään muutamaksi vuodeksi hiomaan uutta spektaakkelia. (Siksi kreationismin suosiota kuvaakin epävirallinen mutta kuvaava käsite "myyrävuodet") Tämä vaatii revittelyä. Kreationistit joutuvat tekemään isoja juttuja saadakseen lyhytjänteisten uskovaisten - ja mikä vaikeampaa uskonnosta kiinnostumattomat muut ihmiset - katsomaan heidän suuntaansa. Se vaatii rahaa. Ja sitä ei tahdo tulla.
Tässä tulee miltei paha mieli. Kunnes muistaa sen asennevammailun, vittuilun, metalliputkiteologian, ja muun yleisen paskamaisuuden joka kreationismiskenessä tuntuu olevan vakiovarusteena. Sitten tulee hyvä mieli. Sitä oikein toivoo, että tulee jokin TEOTWAWKI. Sillä ei se pahempi voi olla kuin nykymeno. Nykumaailmassa vartti kreationistien kanssa ja luulet olevasi jo Helvetissä.
(1 Moos. 6:14-16)
Kun Jumala käski Nooan rakentaa arkin, hän vain "teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt". Temppu on kuitenkin valtaisa. Itse asiassa arkki on käytännössä mahdoton projekti ja jos olisin kreationisti, pysyisin siitä visusti erossa. Olen pitänyt Nooan arkkia joskus eräänlaisena haasteena. Kun minulle on kerrottu, miten urakka olisi mahdollinen, olen halunnut nähdä miten asia toteutetaan käytännössä. Arkin vesikelpoiseksi saaminen on sen laatuinen demonstraatio että se kyllä vakuuttaisi kaltaiseni paatuneen skeptikon. Haastetta on aina väistetty, ymmärrettävin syin. Projekti olisi pirun kallis. On kieltämättä hieman ilkeää vaatia megakallista demonstraatiota. Kuitenkin ongelmana on se, että tehdäkseen "Raamatusta" uskottavan olisi arkin oltava toteutettavissa. Mitä vaikeampaa se on, sitä enemmän vaaditaan ihmettä. Sitä enemmän se tarkoittaa että Jumala pohjimmiltaan teki arkin, Nooa jää vain korkeintaan vasaraa heiluttavaksi välikappaleeksi.
Australian lahja kreationisteille, Ken Ham, on kuitenkin rohkea. Hän haluaa toteuttaa arkkiprojektin. Jumala ei valitettavasti ole ilmeisesti kovin vahvasti siunannut tätä projektia, sillä hänellä on ollut sen kanssa vaikeuksia. Ehkä syy on teologinen. "1 Moos. 9:12-15" kertoo sateenkaaresta. "Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää." Sateenkaari edustaa tässä uudenlaista armeliaisuutta. (Ei ihme, että sateenkaari kelpaa homojen symboliksi.) Se on siis hieman kuten punainen nuora sormeen sidottuna. Siltä varalta että kaikkivaltias ja kaikkitietävä muuten unohtaisi lupauksiaan. Tuhotulvaa ei enää tehdä.
Ken Ham on sen sijaan perustellut arkkiprojektia muutoin. Hän on perustellut sitä sitä kautta että maailmanloppu olisi hyvin samanlainen kuin tuhotulva. "Why is the time right to build another Ark? Well, today there is great rebellion against God and His Word in the land. With increasing homosexual behavior and a growing acceptance of abortion, God’s hand of judgment is being seen as He withdraws the restraining influence of His Holy Spirit." Ken Ham itse asiassa rakentaa pitkin perustelujaan hyvin vihjaavia vertauksia Nooan tulvaa edeltäviin päiviin ja nykyaikoihin. Ja vihjaa että reaktiot ovat samanlaisia. Ken Ham elää maailmanlopun toivossa ja riemussa, kuten hyvin suuri osa rakkaudellisista kristyistä, joiden maailmankuva ja toivo tulevaisuutta kohtaan rakentuu sen varaan, että kaikkivaltias tulee ja on oikeudenmukainen ja rankaisee oikein rajusti niitä jotka ovat erimielisiä uskonnosta. "There is no doubt God is judging America. And one major recent sign of God’s judgment is that homosexual behavior is permeating the culture as God gives “people up” (or turns them over), according to Romans 1:24,26. Many political leaders and judges are increasingly legalizing (and celebrating) same-sex “marriage,” which is an abomination to the Lord." Jos minä olisin Jumala, näkisin että analogian korostaminen voisi viitata siihen että olisin jotenkin pikkumainen termikikkailija. Että teknisesti sopimus on vain vedenpaisumuksesta, ja esimerkiksi meteoriitit, tulimeret, mustaan aukkoon imeytymiset, ilmakehän muuttaminen ihmislajin sukupuuttoon tuhoavaksi homokaasuksi ja kaikki muut vastaavat skenaariot olisivat aivan luvallisia. Tällöin sateenkaaren armeliaisuus muuntuisi hieman turhanpäiväiseksi. ; Kun "Raamattu" opettaa, että tulvaa ei tule, meidän täytyisi nyt hyväksyä kun uskonmies pyytää rahaa siihen, että rakennetaan projekti joka sanoo että tulva on juuri jotain jonka kaltaista tapahtuu.
Ken Hamin rahoitus onkin sitten hyvin kiinnostavaa luettavaa. Projektin kuvauksessa itsessän on suunnitelmia siitä mitä kaikkea arkki-dinosauruspuisto pitää sisällään. Myös se, mitä projekteja Ken Ham on aiemmin toteuttanut on hymyjä ja nauruja heristävää. Sen kutsuminen "edu-tainmentiksi" kun tuppaa loukkaamaan sekä koulutusta että viihdettä. Lapsille pitää kertoa visuaalisesti maailmanlopusta ja siitä miten homoille, liberaaleille ja evoluutiotiedemiehille, yli 10 000 vuotiaasta maasta kertoville huijarigeologeille ja vastaaville ateistisille saatananpalvontajuonijoille tapahtuu.
1: Tämä tuo mieleen sen herraisen lapsistavälittämiskulttuurin jota kuvaa samanaikaisesti Jehovan Todistajien "Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin" -tyylisten lastenkirjojen ja muun materiaalin levittely yhdistettynä siihen sensuristiseen nyyläilyyn jossa "Noidan käsikirja" on ehdottomasti kiellettävä koska siinä on liikaa kauhukuvastoa joka traumatisoi lapset koska se ei kerro siitä Jeesusasiasta eikä ole kristinuskoa.
Mutta se rahoituspuoli on kuitenkin valaisevampi. On ymmärrettävää, että projekti on hyvin riskialtis. Itse asiassa sillä on mennyt niin huonosti, että vaikuttaa kuin Jumala ei olisi mukana vaikuttamassa ollenkaan samalla tavalla kuin Nooan kanssa. Tämä on sinänsä ihmeellistä koska meillä on nykyään huipputeknologiaa, jota ei ole jäänyt fossiiliaineistossa yhdessä tyrannosaurusten fossiilien kanssa lillumaan niihin vain muutaman tuhannen vuoden ikäisiin sedimentteihin. "“to separate and to purify those who believe in Him from those who don’t,” as he wrote in his newsletter to supporters, he’ll need to actually build his ark-and three years after first announcing the project, he hasn’t even broken ground." Meidän ei auta muuta kuin olla iloisia että Jumala ei tee maailmanloppua tulvalla. Koska Ken Hamin arkki ei nykyvauhdillaan pelastaisi ketään. Ei edes häntä ja hänen perhettään. Ihmislaji olisi tuhoontuomittu jos Nooan nimi olisikin ollut Ken Ham. Rahoituksessa on lisäksi hyvin omituisia porsaanreikiä. Käytännössä Ken Ham ottaa rahaa vastaan ilman että hänellä on vastuuta tehdä mitään. Ken Ham on vähintään elämässä armotalouskaudella. "In addition to their lack of rating and a secondary market, the bonds are callable, meaning Answers in Genesis can collect on the bond at any point before it has matured. (The buyer has no such privilege.) Moreover, the bonds are secured only by the revenues and assets of the Ark Encounter project, not by Answers in Genesis itself. “Should the project be unsuccessful,” Yang notes, “AiG holds no responsibility in meeting the interest payments of these bonds and the bonds may default.” If the project falls through, in other words, investors won’t just lose their interest payments: They’ll lose their entire investment." Näillä rahoitusehdoilla lähtisin mukaan vasta kun Jumala itse henkilökohtaisesti käskisi rahoittamaan. Ehtojen huonous kun vihjaa siihen suuntaan että arkin valmistuminen on rakentajasta itsestäänkin niin epätodennäköistä ja riskialtista, että se on suoranainen ihme.
Kysymys siitä luottaako Jumalaan on tässä vaiheessa jäänyt sivuasiaksi. Pääasia on siinä, onko Ken Ham se henkilö johon kannattaa luottaa ja onko hän se joka tätä Jumalan sanaa edustaa. ; Oma vastaukseni kysymykseen on se, että jos Jumala on ja kun loppu näillä ehdoin tulee ja vedet (tai todennäköiseti jotain aivan muuta) nousee, tarraudun ennemmin Titanickin ankkuriin kuin Ken Hamin arkkiin. Haluan nimittäin edes yrittää selvitä hengissä. Haluan että minulla on edes rippunen sitä paljon kehuttua toivoa.
Vakavasti ottaen tämänlaiset projektit ovat kuitenkin kertomassa toista viestiä. Usein puhutaan megakirkoista. Kreationismissakin on pyörinyt esimerkiksi Kent Hovindin kaltaisia ihmisiä jotka ovat vankilassa talousasioista. He kun ovat olleet niin ahneita että ovat päättäneet, että siitä huolimatta mitä Jeesus sanoi siitä mikä keisarille kuuluu (Matt 22:15-21 ; Mark 12:13-17 ; Luuk 20:20-26), hän itse on verovelvollinen valtion sijasta Jumalalle. Ja että hän antaa rahat heti kun Jumala tulee henkilökohtaisesti pyytämään. Tämänlaisten koijareiden vieressä on helppoa unohtaa se, että uskonnolla ei mene kovin hyvin. Uusateismin kreationisteja ärsyttävin piirre taitaakin olla se, miten se iskee heidän johtajiensa tulotasoon. Ja jotenkin heti jos teologiassa on ripusenkin kalvinistisia sävyjä -ja esimerkiksi USAssa on "talon tapa" että näin on - uskonto on uhattuna koska lompakko on uhattuna. Kalvinisti näkisikin, että Nooaa Jumala siunasi ja siksi tämä sai prosessin valmiiksi. Epäonnistuminen, kuten Ken Hamin - ja jossain mielessä myös Kent Hovindin kohdalla - kävi taas kertoo siitä että Jumala ei ole tämän projektin takana.
Valitettavasti koska tiedemaailmassa menestystä ei ole tullut - kreationisteista vainon, minusta tiededenialismin vuoksi - on menestys rakennettava muulla keinoin. Tiedotus on kohdistettava tavallisille ihmisille. He heidän kiinnostamisessaan on pakko olla viihteellinen. Kreationistien perinne on ollut hype. On lietsottu optimismia siitä että pian loppuu, tämä uusin kreationistijuttu kumoaa evoluution ihan pian. Sitten menestystä ei tule ja kritiikot opettelevat tiedevirheet ja toistavat niitä ihan kaikkialla. Ja siksi mennään muutamaksi vuodeksi hiomaan uutta spektaakkelia. (Siksi kreationismin suosiota kuvaakin epävirallinen mutta kuvaava käsite "myyrävuodet") Tämä vaatii revittelyä. Kreationistit joutuvat tekemään isoja juttuja saadakseen lyhytjänteisten uskovaisten - ja mikä vaikeampaa uskonnosta kiinnostumattomat muut ihmiset - katsomaan heidän suuntaansa. Se vaatii rahaa. Ja sitä ei tahdo tulla.
Tässä tulee miltei paha mieli. Kunnes muistaa sen asennevammailun, vittuilun, metalliputkiteologian, ja muun yleisen paskamaisuuden joka kreationismiskenessä tuntuu olevan vakiovarusteena. Sitten tulee hyvä mieli. Sitä oikein toivoo, että tulee jokin TEOTWAWKI. Sillä ei se pahempi voi olla kuin nykymeno. Nykumaailmassa vartti kreationistien kanssa ja luulet olevasi jo Helvetissä.
perjantai 16. elokuuta 2013
Erilaisia ja eriarvoisia
Feminismillä ei ole enää kovin suurta merkitystä. Kuitenkin katsellessani viime aikojen uutisointia, ei voi olla huomaamatta, että sille on kuitenkin jotain merkitystä ; Keskustelut ovat pyörineet esimerkiksi siitä että on toivottu että Wimbledonin voittanut tennistähti olisi kauniimpi, että hän olisi parempi mainostajille. Samoin on kauhisteltu sitä että juoksijoilla on "liikakiloja". Tämä korostaa sitä miten nykyään valtaosa naisiin kohdistuvasta halveksunnasta on ulkonäköön liittyvää, jollain tavalla esteettistä.
Tällä on toki varjopuolikin. Nimittäin myös monet feministit tekevät samaa ; Katsellessani dokumenttia vaginan korjausleikkauksista, eräs leikkaukseen menijä moitti feminismiä siitä että he ujuttavat tiettyä, ilmeisesti luonnollisena pitämäänsä mallia naisille, ja unohtavat että kaikille - kuten hänelle - vaginan leikkaus ei ollut esteettinen vaan siinä oli mukana lääketieteellisiäkin syitä. Korostaessaan ulkonäköön kohdistuvaa modifikaatiota turhana, koko aihe nähdään vain ulkonäköasiana, joka on pinnallinen tapa tarkastella asiaa.
Toki tässä voidaan huomauttaa, että esimerkiksi itsekin, miehenä, kohtaan ulkonäköpaineita eikä tätä pidetä minään ongelmana jossa miesasialiikkeen pitäisi rynnistää suojelemaan minua. (Ei, minun terävä kieleni hoitaa asian puolestani, kiitos vain.) ; Esimerkiksi huomasin tämän kun kesälomalla olin laiska, enkä ajellut viiksiä. Osa kysyi että olinko kasvattanut viikset, ja vastaukseni oli että ne vain kasvoivat. Tähän ei liittynyt mitään esteettistä toivetta. Toki vitsailin että jos viikset kelpaavat Jamie Hynemanille ja Friedrich Nietzschelle, ne tasan tarkkaan ovat riittävän hyviä myös minulle! ; Valituksia tuli kuitenkin aika paljon ; Esimerkiksi pomoni kysyi että olenko liittynyt johonkin grunge -osastoon ja että jos haluan pitää viikseni, niin hän suosittelee että leikkaan ne irti ja kannan niitä taskussani. (Tämä ei ole minuun kohdistunutta kiusaamista, vaan huonohuumori kulttuuria johon kannustan ihmisiä.) Jossain on siis olemassa jonkinlainen viiksiraja, jonka ylittävä on paheksuttava. ; Toisaalta kun minulle selitettiin, että minun kannattaisi leikata, kun olen sopivasti ajeltuna niin kaunis, niin kiitin kohteliaisuudesta ja kerroin että ehkä kenties minä kuitenkin haluan että ulkonäköni heijastelee sisäistä rumuuttani.
Viiksiepisodi kuvastaa sitä yleistä ulkonäkökulttuuria joka kohdistuu sekä naisiin että miehiin. Mutta ennen kaikkia naisiin. Ja siksi feminismille on vielä tarvetta. Olen nimittäin harhautunut kuvittelemaan, että sillä ei ole väliä kumpaa sukupuolta edustat, vaan sillä mitä sinä osaat.
Miehiin kohdistuva kritiikki on toisenlaista. Tässä Suomen Kuvalehdessä kommentoitiin sitä miten skeptikkoja ja vapaa-ajattelijoita moititaan ideologiana räyhääjiksi. Huomio keskittyi siihen, että tätä oltiin esitetty tasa-arvokysymyksenä. "Syyksi väärille toimintatavoille Vuola esittää juuri miesvaltaisuuden - siis naisten puuttumisen toiminnasta. Hän epäilee naisten vierastavan ”teinipoikamaista uhoa, josta järkiperäisyys on kaukana”. Ilmeisesti akatemiaprofessori Vuolan mielestä pelkkä miesvaltaisuus riittää tekemään aatteista epäkelpoja tai ainakin epäilyttäviä. Hän olettaa, että naiset ajaisivat asioita erilailla tai ehkä jättäisivät kokonaan ajamatta. Heidän mallinsa olisi joka tapauksessa Vuolan mielestä parempi kuin miesten."
On selvää että tämä ei ole tasa-arvoa. Ja se korostaa sitä että jos naisia lokeroidaan, seksiobjektisoidaan, mollataan ja asetetaan vaatimuksia ulkonäön tematiikassa, miehiin kohdistuva moite on eettisiin ja asenteellisiin kysymyksiin liittyvää moitintaa. Näkisin että tämä on vähemmän pinnallinen, ja siksi laadultaan vielä vakavampi epätasa-arvon ongelma, kuin sinänsä relevantti ulkonäön kautta naisia latistava asennevammailu. Sillä jos sovinisti latistaa naisen pintaa, ja saa tätä kautta helposti torjuttavan moitteen jota voi pitää helposti typeryytenä, telaketjufeministi (ei siis oikea tasa-arvoa ajava feministi) sitten moittii miestä ihmisenä tunteineen ja arvoineen ja toimintamalleineen. Tämä kohdistuu suoraan ihmisen ytimeen, siihen osaan jota ei oikein edes saa pitää pinnallisena.
Kompensaatiopakkomielle.
Kannatan tasa-arvoisuutta, ja siksi en identifioidu profeministiksi. Tasa-arvoisuus on kuitenkin syvä ja suuri ongelma. Siihen nimittäin liittyy omituinen piirre jota voisi sanoa kompensaatiopakkomielteeksi ; Kun tasa-arvon ideana on se, että kaikki ovat erilaisia mutta samanarvoisia, tästä seuraa joskus se, että samanarvoisuus yritetään attribuoida ja sillä tasata vaakoja.
Yksi tapa on se, että ajatellaan että jos on älykäs, niin olisi tunnevammainen. ; Tämä on mahdollista, lienen tästä itse hyvä esimerki. Se ei vain ole väistämätöntä. Monesti tämä johtaa jopa siihen että älykkyyden imagoa aletaan boostaamaan sillä että ollaan kusipäitä. Logiikka tuntuu menevän siten että kun on huono jossain kohteliaisuudessa, niin on sitten pakko olla fiksumpi. Näin voi olla, mutta se ei ole väistämätöntä. Nähdäkseni tämä mielikuva on osaltaan houkuttelemassa myös skepsiksen foorumeille ns. räyhääjiä. (Itse taas yleensä jaksan kommentoida vain yhdestä syystä. Turhautumisesta. Korreloinee johonkin.)
Samaa logiikkaa käytetään aika yleisesti. Katsotaan vaikkapa fiksuna ihmisenä pitämääni Markku Ojasta Hän otti kantaa tuoreeseen metatutkimukseen, jossa havaittiin että ateistit ovat älykkyysosamäärältään kyvykkäämpiä kuin uskovat toverinsa noin keskimäärin. Otsikko huutaa että "Ateistit maksavat älykkyydestään korkean hinnan" ja sitten siinä kuitenkin muistutetaan että "Älykkyysosamäärän ja onnellisuuden välillä vallitsee täysin nollakorrelaatio." Moni muu on puhunut tässä yhteydessä myös tunneälystä, joka olisi ateisteilla matalampi koska ei ollenkaan tutkimuksia ja tämä konsepti on vielä sekavampi ja vaikeammin kvantifioitavissa kuin sinänsä omituisella pohjalla oleva älykkyysosamäärä. ; Itselleni itse älykkyyspuhe on muutoin epäkiinnostavaa. Mutta on erikoista huomata, miten kova kompensaatiopakko aiheeseen selvästi liittyy. Sama tasaaminen tuntuu olevan muuallakin. Heti jos jonkin ihmisryhmän katsotaan olevan hyvä jossain, nousee ajatus siitä että heidän olisi pakko olla huonompia jossain muussa. Mitään tälläistä pakkoa ei ole.
Itse asiassa näkisin että ihmisten maksimaalinen välineellistäminen suorastaan paistaa tässä kompensaatiopakossa. Sillä siinä samanarvoisuus perustellaan jollain oletetulla taustayhtähyvyydellä jota arvioidaan erilaisilla suorituksilla (älykkyysosamäärä, tunneäly). Halveksin ajatusta jossa ihmisen samanarvoisuus nojaisi niinkin välineelliseen ajatukseen kuin "Kaikkien ihmisten attribuuteissa on variaatiota, mutta attribuuttien keskiarvot ovat samansuuruiset." Itse näkisin että, tietoisuutta lukuunottamatta, ominaisuuksilla ei ole oikein mitään merkitystä ihmisarvon kannalta. Sen lisäksi näen että se on hyvin omituinen. Omituisuuden esilletuomiseksi on vilkaistava tuoretta filosofista tutkimusta joka nostaa esiin uusia piirteitä pahan ongelmassa.
Hyvä, paha ja ruma.
"Philosophical Disquisitions" -blogissa analysoidaan tyylille uskollisena innostavasti Mizrahin pahan ongelmaa koskevasta argumentaatiosta kahden viestin voimin. Mizrahin tematiikka on itse asiassa jo "Raamatusta" tuttu. Kun katsottiin vammaisia, syntymäsokeita ja vastaavia ihmsiä tai mietittiin miksi joku oli kuollut tornin romahtaessa, Jeesus puolusti heidän osattomuuttaan. Monet juutalaiset näkivät, että ihmiset kirjaimellisesti kantoivat isiensä ja äitiensä pahoja tekoja, ikään kuin karman voimasta. Tällöin ajateltiin että kompensaatiopakko tasaisi epäreiluudet, jos ei yhdessä sukupolvessa niin sitten seuraavassa. Jeesus tuomitsi tämänlaisen.
Tämänlainen osio jossa käsitellään vammaisuutta on itse asiassa jäänyt kristinuskon vakioteologialta tämän laajemmin käsittelemättä pahan ongelman yhteydessä ; Huomio on yleensä keskittynyt kahteen pääluokkaan ; Luonnolliseen pahaan (natural evil) ja moraaliseen pahaan (moral evil). Etenkin moraalista pahaa on selitetty pahan ongelmalle irrelevantiksi vapaaseen tahtoon vedoten. Mizrahin mukaan maailmassa on selvää luonnollista epätasa-arvoa (natural inequality) jossa toisilla on paremmat eväät kuin toisilla.
Mizrahin esiintuoma luonnollinen epätasa-arvo ei kasvata hyveeseen ja tuo esille sankareita samalla tavalla kuin vaikkapa tulipalo-onnettomuus aikaansaa palomiehien sankaruutta jolla perustelaan miksi vaikkapa tulivuorenpurkaukset eivät kumoa rakastavaa Jumalaa naurettavaksi. Sillä luonnollisessa epätasa-arvossa on kysymys ominaisuuksille jotka on saatu ja joita ei voi korjata. Niitä vastaan ei voi taistella, eikä niitä oikein voi ansaitakaan. (Paitsi jos olet buddhalainen karmaan uskova, jolloin pahan ongelma ei ole mikään relevantti ongelma, sehän vain muistuttaa halun ja tuskan suhteesta!) Nämä päinvastoin synnyttävät eriarvoisuuden lietsontaan pyrkiviä asenteita, kun ihmiset haluavat kaiken sen sijaan että haluaisivat keskiarvon. (Ja osa ei silti pääse lähellekään keskiarvoa.)
Mizrahi ei argumentoi että vammaiset eivät voisi mitenkään elää onnellista elämää. Hän korostaa että se on vaikeampaa. Ja tosiasiasa juuri selviytymistasoa mitatessa on selvää että ihmisillä ominaisuudet eivät vain mene tasan. Moni voi selittää sitä miten monilla ominaisuuksilla on hyötyä toisissa ja haittaa toisissa asioissa. (Esimerkiksi minulla on pitkät raajat, joka antaa minulle miekkailussa ulottuvuutta, mutta toisaalta pituutensa vuoksi ne myös vääntyvät tavallista helpommin sijoiltaan ihan rakenteellisista syistä. Hyödyt ja haitat tosiaan tasapainottavat toisiaan.) Kuitenkin monet sellaiset ominaisuudet, kuten hermostolliset epänormaaliudet jotka vaikeuttavat älyllistä toimintaa, rajoittavat motoriikkaa ja tuottavat kaiken lisäksi kipuja kantajalleen. Ja kun nämä ovat geneettisiä, ne eivät ole mitään hankittuja vammoja, joten niissä ei ole eettistä tasapuolisuutta. (Kuten vaikkapa sellaisia jossa humalassa jäisellä tiellä haluat brassailla kungfutaidoillasi, liukastut ja rikot polvesi loppuelämäksesi.)
Toki tämänlaista voidaan vielä oikeuttaa henkimaailman vapaalla tahdolla, joka tarkoittaa sitä että Jalovaaran tyylinen karismaattinen rukousparantelupiiri sekä menestysteologit (eivät yksi ja sama ilmiö) ovat oikeassa ja kaikki Mizrahin mainitsemantyppiset vammat voidaan todella parantaa rukouksella, tai jos ei voida niin ne ovat aktiivisia demonivoimien aikaansaannoksia. Mutta tämänlainen teologinen perustelu ei nyt ole niin oleellista. Sillä halusin, Jumalan olemassaolon kritisoimisen sijasta, tuoda esiin sen yksinkertaisen asian, että kun katsotaan ihmisten ominaisuuksia, ne eivät ole tasaisesti jakautuneet. Kun katsotaan lahjakkuutta ja rakenteellisia ei omiin toimiin liittyviä eroavaisuuksia - esimerkiksi tiettyyn perheeseen syntymisen muakana tulevaa sosiaalista ja rahallista pääomaa - voidaan huomata, että onnen lahjat eivät mene tasan.
Toki huomiomme voi kompensaatiopakkomielteessä huomata että rikkaan perheen lapsi on neuroottinen. Mutta tässä unohdetaan, että osataan sitä köyhissäkin perheissä ns. "käydä lataamossa". Moni on perinyt rahaa ja on silti kaunis - ja siltikin älykkyysosamääräkin voi olla kohdalla. Maailma ei ole niin reilu että kaikki tennistähdet olisivat rumia, ja itse asiassa tämä on se pohjimmainen syy miksi mainosmiehet haluavat saada kaiken eivätkä vain sitä maailmaa joka nyt satutaan saamaan. Tämä on se syy, miksi he ovat niin pinnallisia että he haluavat kauniin ja tennisvoittajan starakseen.
Näkisin että tämä on syy vihata kompensaatiopakkomiellettä. Se välineellistää ihmisiä liikaa. Ihmisarvo on itseisarvo. Ihmisen välinearvo taas on sidoksissa siihen mitä hän osaa. Ja välinearvon tasolla mitään tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan. Ja se on pirun hyvä syy olla uskomatta optimistihuttuun, saati kaikkihyviin ja täydellisen hyviin jumaluuksiin joita ei muka saisi kirjoittaa kuin suurin alkukirjaimin.
Tällä on toki varjopuolikin. Nimittäin myös monet feministit tekevät samaa ; Katsellessani dokumenttia vaginan korjausleikkauksista, eräs leikkaukseen menijä moitti feminismiä siitä että he ujuttavat tiettyä, ilmeisesti luonnollisena pitämäänsä mallia naisille, ja unohtavat että kaikille - kuten hänelle - vaginan leikkaus ei ollut esteettinen vaan siinä oli mukana lääketieteellisiäkin syitä. Korostaessaan ulkonäköön kohdistuvaa modifikaatiota turhana, koko aihe nähdään vain ulkonäköasiana, joka on pinnallinen tapa tarkastella asiaa.
Viiksiepisodi kuvastaa sitä yleistä ulkonäkökulttuuria joka kohdistuu sekä naisiin että miehiin. Mutta ennen kaikkia naisiin. Ja siksi feminismille on vielä tarvetta. Olen nimittäin harhautunut kuvittelemaan, että sillä ei ole väliä kumpaa sukupuolta edustat, vaan sillä mitä sinä osaat.
Miehiin kohdistuva kritiikki on toisenlaista. Tässä Suomen Kuvalehdessä kommentoitiin sitä miten skeptikkoja ja vapaa-ajattelijoita moititaan ideologiana räyhääjiksi. Huomio keskittyi siihen, että tätä oltiin esitetty tasa-arvokysymyksenä. "Syyksi väärille toimintatavoille Vuola esittää juuri miesvaltaisuuden - siis naisten puuttumisen toiminnasta. Hän epäilee naisten vierastavan ”teinipoikamaista uhoa, josta järkiperäisyys on kaukana”. Ilmeisesti akatemiaprofessori Vuolan mielestä pelkkä miesvaltaisuus riittää tekemään aatteista epäkelpoja tai ainakin epäilyttäviä. Hän olettaa, että naiset ajaisivat asioita erilailla tai ehkä jättäisivät kokonaan ajamatta. Heidän mallinsa olisi joka tapauksessa Vuolan mielestä parempi kuin miesten."
On selvää että tämä ei ole tasa-arvoa. Ja se korostaa sitä että jos naisia lokeroidaan, seksiobjektisoidaan, mollataan ja asetetaan vaatimuksia ulkonäön tematiikassa, miehiin kohdistuva moite on eettisiin ja asenteellisiin kysymyksiin liittyvää moitintaa. Näkisin että tämä on vähemmän pinnallinen, ja siksi laadultaan vielä vakavampi epätasa-arvon ongelma, kuin sinänsä relevantti ulkonäön kautta naisia latistava asennevammailu. Sillä jos sovinisti latistaa naisen pintaa, ja saa tätä kautta helposti torjuttavan moitteen jota voi pitää helposti typeryytenä, telaketjufeministi (ei siis oikea tasa-arvoa ajava feministi) sitten moittii miestä ihmisenä tunteineen ja arvoineen ja toimintamalleineen. Tämä kohdistuu suoraan ihmisen ytimeen, siihen osaan jota ei oikein edes saa pitää pinnallisena.
Kompensaatiopakkomielle.
Kannatan tasa-arvoisuutta, ja siksi en identifioidu profeministiksi. Tasa-arvoisuus on kuitenkin syvä ja suuri ongelma. Siihen nimittäin liittyy omituinen piirre jota voisi sanoa kompensaatiopakkomielteeksi ; Kun tasa-arvon ideana on se, että kaikki ovat erilaisia mutta samanarvoisia, tästä seuraa joskus se, että samanarvoisuus yritetään attribuoida ja sillä tasata vaakoja.
Yksi tapa on se, että ajatellaan että jos on älykäs, niin olisi tunnevammainen. ; Tämä on mahdollista, lienen tästä itse hyvä esimerki. Se ei vain ole väistämätöntä. Monesti tämä johtaa jopa siihen että älykkyyden imagoa aletaan boostaamaan sillä että ollaan kusipäitä. Logiikka tuntuu menevän siten että kun on huono jossain kohteliaisuudessa, niin on sitten pakko olla fiksumpi. Näin voi olla, mutta se ei ole väistämätöntä. Nähdäkseni tämä mielikuva on osaltaan houkuttelemassa myös skepsiksen foorumeille ns. räyhääjiä. (Itse taas yleensä jaksan kommentoida vain yhdestä syystä. Turhautumisesta. Korreloinee johonkin.)
Samaa logiikkaa käytetään aika yleisesti. Katsotaan vaikkapa fiksuna ihmisenä pitämääni Markku Ojasta Hän otti kantaa tuoreeseen metatutkimukseen, jossa havaittiin että ateistit ovat älykkyysosamäärältään kyvykkäämpiä kuin uskovat toverinsa noin keskimäärin. Otsikko huutaa että "Ateistit maksavat älykkyydestään korkean hinnan" ja sitten siinä kuitenkin muistutetaan että "Älykkyysosamäärän ja onnellisuuden välillä vallitsee täysin nollakorrelaatio." Moni muu on puhunut tässä yhteydessä myös tunneälystä, joka olisi ateisteilla matalampi koska ei ollenkaan tutkimuksia ja tämä konsepti on vielä sekavampi ja vaikeammin kvantifioitavissa kuin sinänsä omituisella pohjalla oleva älykkyysosamäärä. ; Itselleni itse älykkyyspuhe on muutoin epäkiinnostavaa. Mutta on erikoista huomata, miten kova kompensaatiopakko aiheeseen selvästi liittyy. Sama tasaaminen tuntuu olevan muuallakin. Heti jos jonkin ihmisryhmän katsotaan olevan hyvä jossain, nousee ajatus siitä että heidän olisi pakko olla huonompia jossain muussa. Mitään tälläistä pakkoa ei ole.
Itse asiassa näkisin että ihmisten maksimaalinen välineellistäminen suorastaan paistaa tässä kompensaatiopakossa. Sillä siinä samanarvoisuus perustellaan jollain oletetulla taustayhtähyvyydellä jota arvioidaan erilaisilla suorituksilla (älykkyysosamäärä, tunneäly). Halveksin ajatusta jossa ihmisen samanarvoisuus nojaisi niinkin välineelliseen ajatukseen kuin "Kaikkien ihmisten attribuuteissa on variaatiota, mutta attribuuttien keskiarvot ovat samansuuruiset." Itse näkisin että, tietoisuutta lukuunottamatta, ominaisuuksilla ei ole oikein mitään merkitystä ihmisarvon kannalta. Sen lisäksi näen että se on hyvin omituinen. Omituisuuden esilletuomiseksi on vilkaistava tuoretta filosofista tutkimusta joka nostaa esiin uusia piirteitä pahan ongelmassa.
Hyvä, paha ja ruma.
"Philosophical Disquisitions" -blogissa analysoidaan tyylille uskollisena innostavasti Mizrahin pahan ongelmaa koskevasta argumentaatiosta kahden viestin voimin. Mizrahin tematiikka on itse asiassa jo "Raamatusta" tuttu. Kun katsottiin vammaisia, syntymäsokeita ja vastaavia ihmsiä tai mietittiin miksi joku oli kuollut tornin romahtaessa, Jeesus puolusti heidän osattomuuttaan. Monet juutalaiset näkivät, että ihmiset kirjaimellisesti kantoivat isiensä ja äitiensä pahoja tekoja, ikään kuin karman voimasta. Tällöin ajateltiin että kompensaatiopakko tasaisi epäreiluudet, jos ei yhdessä sukupolvessa niin sitten seuraavassa. Jeesus tuomitsi tämänlaisen.
Tämänlainen osio jossa käsitellään vammaisuutta on itse asiassa jäänyt kristinuskon vakioteologialta tämän laajemmin käsittelemättä pahan ongelman yhteydessä ; Huomio on yleensä keskittynyt kahteen pääluokkaan ; Luonnolliseen pahaan (natural evil) ja moraaliseen pahaan (moral evil). Etenkin moraalista pahaa on selitetty pahan ongelmalle irrelevantiksi vapaaseen tahtoon vedoten. Mizrahin mukaan maailmassa on selvää luonnollista epätasa-arvoa (natural inequality) jossa toisilla on paremmat eväät kuin toisilla.
Mizrahin esiintuoma luonnollinen epätasa-arvo ei kasvata hyveeseen ja tuo esille sankareita samalla tavalla kuin vaikkapa tulipalo-onnettomuus aikaansaa palomiehien sankaruutta jolla perustelaan miksi vaikkapa tulivuorenpurkaukset eivät kumoa rakastavaa Jumalaa naurettavaksi. Sillä luonnollisessa epätasa-arvossa on kysymys ominaisuuksille jotka on saatu ja joita ei voi korjata. Niitä vastaan ei voi taistella, eikä niitä oikein voi ansaitakaan. (Paitsi jos olet buddhalainen karmaan uskova, jolloin pahan ongelma ei ole mikään relevantti ongelma, sehän vain muistuttaa halun ja tuskan suhteesta!) Nämä päinvastoin synnyttävät eriarvoisuuden lietsontaan pyrkiviä asenteita, kun ihmiset haluavat kaiken sen sijaan että haluaisivat keskiarvon. (Ja osa ei silti pääse lähellekään keskiarvoa.)
Mizrahi ei argumentoi että vammaiset eivät voisi mitenkään elää onnellista elämää. Hän korostaa että se on vaikeampaa. Ja tosiasiasa juuri selviytymistasoa mitatessa on selvää että ihmisillä ominaisuudet eivät vain mene tasan. Moni voi selittää sitä miten monilla ominaisuuksilla on hyötyä toisissa ja haittaa toisissa asioissa. (Esimerkiksi minulla on pitkät raajat, joka antaa minulle miekkailussa ulottuvuutta, mutta toisaalta pituutensa vuoksi ne myös vääntyvät tavallista helpommin sijoiltaan ihan rakenteellisista syistä. Hyödyt ja haitat tosiaan tasapainottavat toisiaan.) Kuitenkin monet sellaiset ominaisuudet, kuten hermostolliset epänormaaliudet jotka vaikeuttavat älyllistä toimintaa, rajoittavat motoriikkaa ja tuottavat kaiken lisäksi kipuja kantajalleen. Ja kun nämä ovat geneettisiä, ne eivät ole mitään hankittuja vammoja, joten niissä ei ole eettistä tasapuolisuutta. (Kuten vaikkapa sellaisia jossa humalassa jäisellä tiellä haluat brassailla kungfutaidoillasi, liukastut ja rikot polvesi loppuelämäksesi.)
Toki tämänlaista voidaan vielä oikeuttaa henkimaailman vapaalla tahdolla, joka tarkoittaa sitä että Jalovaaran tyylinen karismaattinen rukousparantelupiiri sekä menestysteologit (eivät yksi ja sama ilmiö) ovat oikeassa ja kaikki Mizrahin mainitsemantyppiset vammat voidaan todella parantaa rukouksella, tai jos ei voida niin ne ovat aktiivisia demonivoimien aikaansaannoksia. Mutta tämänlainen teologinen perustelu ei nyt ole niin oleellista. Sillä halusin, Jumalan olemassaolon kritisoimisen sijasta, tuoda esiin sen yksinkertaisen asian, että kun katsotaan ihmisten ominaisuuksia, ne eivät ole tasaisesti jakautuneet. Kun katsotaan lahjakkuutta ja rakenteellisia ei omiin toimiin liittyviä eroavaisuuksia - esimerkiksi tiettyyn perheeseen syntymisen muakana tulevaa sosiaalista ja rahallista pääomaa - voidaan huomata, että onnen lahjat eivät mene tasan.
Toki huomiomme voi kompensaatiopakkomielteessä huomata että rikkaan perheen lapsi on neuroottinen. Mutta tässä unohdetaan, että osataan sitä köyhissäkin perheissä ns. "käydä lataamossa". Moni on perinyt rahaa ja on silti kaunis - ja siltikin älykkyysosamääräkin voi olla kohdalla. Maailma ei ole niin reilu että kaikki tennistähdet olisivat rumia, ja itse asiassa tämä on se pohjimmainen syy miksi mainosmiehet haluavat saada kaiken eivätkä vain sitä maailmaa joka nyt satutaan saamaan. Tämä on se syy, miksi he ovat niin pinnallisia että he haluavat kauniin ja tennisvoittajan starakseen.
Näkisin että tämä on syy vihata kompensaatiopakkomiellettä. Se välineellistää ihmisiä liikaa. Ihmisarvo on itseisarvo. Ihmisen välinearvo taas on sidoksissa siihen mitä hän osaa. Ja välinearvon tasolla mitään tasa-arvoa ei ole koskaan ollutkaan. Ja se on pirun hyvä syy olla uskomatta optimistihuttuun, saati kaikkihyviin ja täydellisen hyviin jumaluuksiin joita ei muka saisi kirjoittaa kuin suurin alkukirjaimin.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Mitä "sydämen usko, ei uskonto" oikein tarkoittaa?
(H. P. Lovecraft, "Kammottu talo", luku I)
Fundamentalisteja kuunnellessa toistuvana teemana on lausunto jossa korostetaan, että heillä ei ole uskontoa vaan he ovat hengellisiä. Että ei pidä sekoittaa uskontoa heihin - se pitää sen sijaan sekoittaa evoluutioteoriaan uskoviin "darwinisteihin". Kuitenkin kun heidän toimiaan katsoo, on usein juurikin niin että heillä oppi on harvinaisen tärkeää. Domatiikka on siellä samaa kuin tieto oikeanlaisesta uskomisesta. Dogmi on kyseenalaistamaton viisaus jota pitää totella elämässä. Näin ollen lausunnossa ei tunnu olevan kovinkaan paljoa järkeä.
Tämä on jotain jota voi käsitellä Pascal Boyerin teologisen korrektiuden kautta. Hänen mukaansa uskonnoilla on hyvinkin tyypillistä se, että siellä on normeja ja sääntöjä ja iskulauseita joita käytetään kuvailemaan toimintaa. Kuitenkin tämä ei ole se mikä näyttää vallitsevan. Tästä helppo esimerkki voisi olla vaikkapa se, että uskonnossamme Jumala on kaikkivaltias, eikä paikkaan sidottu. Silti kirkot ovat erityisiä rakennuksia joita kohdellaan ikään kuin Jumala asuisi niissä oleellisesti enemmän kuin muualla.
Monesti tilanne onkin juuri kuten "Frasier" -televisiosarjan Daphnen ja Nilesin naimisiinmenossa. Daphnen äiti on pahoillaan siviilivihkimisistä ja aikoo jopa poistua paikalta. Kun Frasier selittää että Jumala on kaikkialla, joten siviilivihkimisvirastokin voi olla pyhä. Daphnen äiti selittää että ei - Jumala asuu kirkossa. Moni voi pitää tätä huvittavana ja esittää että ei kristinuskon Jumala missään kirkossa asu. Mutta siltikin he kokevat että rituaalilla joka tehdään juuri kirkossa olisi jotenkin erityisen merkittävä.
Tämä ei tietysti yksinään riitä jos halutaan käyttää teologisen korrektiuden apuja asian jäsentämisessä ; Se, että ei noudateta sääntöä tarkoittaa sitä että joko ollaan huolimattomia, tyhmiä, kaksoisstandardissa eläviä, valehtelijoita ... eikä noudateta omia normeja. Käyttäytymistä tutkien voidaan kuitenkin löytää jotain erikoista. Kuitenkin näkisin juurikin niin että "sydämen uskon" kohdalla tilanne on niin että ei eletä kaksoisstandardissa vaan jossain joka on vain sinne päin.
Tähän on kaksi avainsanaa. Ruumis ja psyyke. Ja niitä yhdistää yksi linkki. "Ihmeparaneminen". Oikea uskonto nähdään terapiana ja lääketieteenä, ja vaikka uskonnoissa usein korostetaan sitä että tämänpuoleinen ei ole kovin oleellinen tuonpuoleiseen verrattuna - että elämä ja materia on väliaikaista ja "lahjaksi ja lainaksi saatua" - tässä korostetaan nimenomaan sitä etua mitä saa tämänpuoleisessa. Jos kulttuuria kuvaa itsekkyys, hedonismi ja "mulle kaikki jo heti" -henki, on fundamentalismi kyllä ottanut tämän käyttöönsä. Tämä on työkaluna sinänsä mielenkiintoinen, että se näyttää saavan jalansijaa heti kun yhteiskunnassa ollaan melko terveitä. Kulkutauteihin kuolevilla alueilla ei massapelasteta seurakuntalaisia heidän parissaan riehuvilta epidemioilta. Parantamisteemaa käytetään kun parantamistarve on poikkeuksellista - vaikka luulisi että juuri toisin päin se olisi järkevämpää ja parantamistehon ylivoimainen tehokkuuskin olisi helpommin osoitettavissa.
1: Ruumiin kohdalla Teemu Kakkuri otti esille TV7 -kanavan. "Kanavan tarjonta antaa varmaan aika hyvän kokonaiskuvan Suomen kristillisyyden konservatiivisen siiven kiinnostuksen kohteista. Tietenkin siihen vaikuttavat kanavan omistajien omat korostukset, mutta tarjonta vastannee kysyntää." Kanava esittää varsin mielenkiintoisesti korostettua ohjelmaa. "Kaksi aihetta on ylitse muiden. Sairaiden parantaminen ja Israel. Onhan siellä vähän muutakin, mutta nämä aiheet nousevat tarjonnasta selvästi esiin." Nämä teemat kertovat paljon. Etenkin ruumiin parantaminen rukouksilla on hyvin oleellinen osa fundamentalistista uskontoa. "Ruumiin parantuminen näyttää nousseen sielun pelastumisen kanssa tasaveroiseksi asiaksi. Etten jopa sanoisi, että ohittanut. Lausetta ”Jeesus pelastaa” ei sanota ilman jatkoa ”ja parantaa”. Monet ovat varmaan tottuneet siihen, mutta minua tuo hätkähdyttää."
2: Psykologiapuoli vaatiikin sitten toista lähdettä. Siellä korostetaan psykologian mukanaolon tärkeyttä. "Uskottavuus katoaa jos uskonto ja psykologia eivät ole yhdessä." "Luulen, että kirkon yksi ongelma on siinä, että se on uskonnollinen olematta hengellinen. Sieltä on tavallaan riisuttu psykologia. En halua olla yksisilmäinen ja tarjota psykologiaa joka paikkaan, mutta näen, että uskottavuus katoaa, jos hengellisyys ja psykologia eivät ole yhdessä." Tässä kysymys on myös parantamisesta, mutta psyyken parantamisesta. "Jospa kirkko tutkisikin itseään ja kysyisi, onko siellä elämä, ja kenties toteaisi, että ei ole. Silloin syntyisi haavoittuvuutta, haurautta, heikkoutta ja nöyryyttä. Kenties siitä lähtisi syntymään uudenlaista uskottavuutta ja uudenlainen tapa pukea evankeliumi nykyihmisen sanoiksi."
Uskon elämä nähdäänkin käytännössä juuri näiden kautta. Kääntymiskertomukset ovat omituinen tapa perustella mitään, mutta ne ovat oleellinen osa fundamentalistien käännytysstrategiaa. ; Esimerkiksi olen kuunnellut miten usko on vapauttanut alkoholismista tai narkomaniasta. Miten hepatiitti on mennyt piileväksi (tai parantunut). Kommenttia on tullut jopa siitä että "Katso kuinka hän henkilökohtaisen kokemuksensa kautta näyttää mitä uskonelämä tekee." Jeesuksen voimannäytön lisäksi kyseessä on oikeauskoisuuden noudattamisen merkki. Vaikka virallisesti Jeesus voi parantaa esirukouksen kautta jopa ateistin syövän, niin kuitenkin oikeaoppisille näitä ihmeitä tapahtuu vaikka ateistin paraneminen ei tietysti ole mikään todiste siitä että ateismi parantaa - aivan samaan tapaan kuin "Jumalakin asuu kirkossa".
Aivan kuin se, että ihminen kääntää takkisna tai näyttää olevansa eri mieltä nyt kuin ennen ja erehtyneensä aiemmin tekisi hänestä luotettavan. Aivan kuin se, että ihmiset eivät kykene huolehtimaan itsestään ja tarvitsevat uskonnon apua tarkoittaisi että jos kykenet huolehtimaan itsestäsi, niin sinäkin tarvitsisit. Aivan kuin mielenmuutos voisi tapahtua vain oikeaan suuntaan. Aivan kuin elinolosuhteiden paraneminen, ulkoinen ja sisäinen terveys, olisivat uskomisen merkkejä. Avain onkin siinä että fundamentalisteille ne ovat. Tämä on implisiittinen totuus.
Tässä asennoitumisessa on toki aste-eroja.
1: Ärjyintä linjaa edustaa menestyksen teologia, jossa korostuu se, että sairaus ja mielenterveyden häiriöt ovat merkki synnistä. Paraneminen on seurausta synnin katoamisesta. Saatanalla ja hänen demonisilla voimillaan on oleellisesti vaikutusta mielenterveyden ja ruumiin terveyden järkkymisessä.
2: Normaalimman kalvinistisen ajattelun copy-pasteaminen Ameriikan uskontomarkkinoilta levittää sitä että Jumala siunaa niitä joita on predestinoitu Taivaaseen. Tässä yhteys ei ole yhtä ehdoton kuin yllä. Tällöin ihmiset harvoin ymmärtävät lainaamistensa teologisia vivahteita. Rockelkeitä vain apinoidaan koska ne ovat siistiä ja kansainvälistä.
3: Suuri osa on kuitenkin aivan pelkästään pietististä. Tällöin uskonto on vähän sama kuin virallinen totuus salaliittoteoreetikoille. Pietistisessä ajattelussa uskonto on vain iso kirkkoinstituutio oppeineen. Se, että ollaan vähemmistöä tekee ikään kuin automaattisesti sen että oman liikkeen dogmat eivät ole dogmia vaan elämänmakuista asioiden elämistä ja kokemista, että uskonnosta tulee jotain jota voidaan seurata arjessa. Dogmi nähdään kirkon abstraktiona joka on vain teologisissa papereissa. Eikä siksi ajatella että esimerkiksi suhtautuminen sairaiden parantamiseen olisi teologinen kannanotto jota tukevia silmänkääntötemppuja ajetaan yhteisön rituaaleissa.
4: Toki valtaosa normaaleista uskovaisista uskoo vain siihen että rukous on enemmänkin toivomus kuin ihmeteon tilaus. Tällöin kyseessä ei enää oikeastaan enää ole fundamentalismi.
Hengellisyys -käsite onkin täysin uudelleenmääritelty. Siksi se ei näyttänyt sopivan ollenkaan siihen mitä he sen väittävät olevan. Boyer liittääkin tämänlaiseen tilanteeseen uskonyhteisöjen tarpeen erottautua. Heille erottavat identiteetit ylikorostuvat, koska ne erottavat heidät "taviksista ja vääräuskoisista". Nämä nostetaan kiistakappaleiksi ja näihin liitetään lujia uskonnollisia loukkaantumisia koska ne ovat identiteetin - eivät etiikan - ydintä. Näiden asioiden kritisoiminen ei ole heille koskaan teologinen kannanotto tai erimielisyys tai asian kritiikki. Se koetaan aina henkilökohtaisena loukkauksena itseä ja koko uskontoa kohtaan. Paranemisrituaalit joita esitetään "todisteina" ovatkin itse asiassa ulkopuolisille epäuskottavia ja etäännyttäviä juuri tämän erottavan identiteettiluonteen vuoksi. "Sydämen usko" on määritelty uusiksi niin että uskon sisällä ja sen ulkopuolella olevat puhuvat siitä eri asioin. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.
Siksi helposti käy niin kuin yleensä käy. Eli että "Sydämen uskon hengellisyyttä jota demonstroidaan YouTubevideolla niin vakuuttavasti että vain arvotyhjiössä elävä Saatananpalvonnan okkulttisiin metkuihin pahasti langennut feministiliberaaliteologiateistievolutionistidarwinistinihilistinatsieugenistisarjaabortoija voi olla erimielinen" kuvaa ulkopuolisen silmin "taikausko kohkaaminen ja mukatodistelu jota floodataan medioissa ja joita ei saa kritisoida koska muuten tulee paskaa niskaan". Tämä loukkaa uskovaista koska tämä on hänen elämäntapansa.
Enkä tässä edes yritä väittää että Jumalaa ei olisi. Toki itse en ole ollenkaan vakuuttunut tämänlaisesta pelleilystä ja niiden esittäminen todisteena kertoo lähinnä sen että todisteen käsite on jäänyt esittelijältä vajaaksi. Tietoa asiasta ei siis jaeta, vaan uskomuksia. Ja se on varmaa. Voidaan kuitenkin sanoa että teoriassa tilanne näyttää samalta kuin Lovecraftilla - jonka novelleissa tyypillistä on se, että asiat kohdataan arjen ja normaalin kautta, mutta yliluonnollinen ja outo on totta. Vaikea sielläkin on ottaa vakavasti tyyppiä joka sopertelee. Vain itse koettu elämänkokemus voisi muuttaa tätä asiaa.
"Se on voodoota, kuulettekos ... täplikäs käärme ... kirottua, Thornton, minä kyllä opetan sinut pyörtymään kun näet sukuni tekoja! ... Sblood, senkin nilviäinen, sinut minä opetan kirkumaan! ... Tekö minut satimeen saisitte? Magna mater! Magna mater! ... Atys.. Dia ad aghaidh's ad aodaun.. agus bas dunach ort! Dhonas's dholas ort, agus leatsa!.. Ungl..unl..rrlh... chchch..."
(H. P. Lovecraft, "Rotat seinissä")
torstai 24. tammikuuta 2013
Lihan heikkoudesta ("fair" and "balanced")
Kaiken kulmakivi on se, että myönnämme oman heikkoutemme ja hyväksymme sen myös toisessa. Ihminen, joka on aidosti katsonut omaa tulevaa kuolemaansa, omaa heikkouttaan ja oman lihansa alttiutta, on taipuvainen käyttäytymään solidaarisemmin myös muita kohtaan."
(Torsti Lehtinen)
Ylläoleva Torsti Lehtisen lausunto edustaa melko yleistä ihmiskuvaa. Siinä nähdään että kärsimys jotenkin kasvattaisi. Lehtisen ideana on eksistentialisteille tyypillinen ajatus jossa tietäminen ja tiedostaminen ja valinnat korostuvat. Tämäntapainen ajattelutapa on itse asiasa tyypillistä monelle muullekin kuin eksistentialismille. Itse asiassa tämä ajattelutapa soveltuu kaikkiin ajatusmalleihin joissa yhteiskuntaa ja hyvää elämää ohjaa utopian käsite.
Näissä on tietysti se positiivinen puoli, että ne auttavat ratkaisemaan ongelmia. Ongelmille on ratkaisu ja ne voidaan ratkaista. Haasteena on se, että tästä seuraa usein epäsuorasti ääretön julmuus. Syynä on se, että esimerkiksi eksistentialismissa kaikki sitoutuu pohjimmiltaan valintaan. Tällöin geenit voivat teoriassa tehdä vihaisiksi, mutta se ei ole ratkaisevaa koska ihminen pohjimmiltaan valitsee. Sartren suhde pelkoon oli esimerkiksi sellainen, että pelokkuus on kahle jos ja vain jos sen antaa olla sellaisen. Eli rohkea tekee valinnan vaikka pelkää. Näin kaikki on pohjimmiltaan valintaa. Lieventävistä asianhaaroista syntyy tätä kautta helposti pelkkiä tekosyitä. Ne itse asiassa määritetään sellaisiksi jopa silloin kun ne olisivat jotain muuta.
Toki tästä ajattelutavasta pahimmat ylilyönnit löytyvät muualta. Esimerkiksi Josef Kirschnerin "Egoistin käsikirja" selittää aivan suorasukaisesti että ihmisen täytyy miettiä omaa terveyttään ja jos ihminen ei ole terve, hän ei ole huolehtinut itsestään riittävästi. Samaa asennetta löytyy myös menestysteologiassa jossa sairaus nähdään synnin merkkinä ja jos ei olla parannuttu vaikka pyörätuolipotilaudesta, se tarkoittaa siitä että ei ole yrittänyt tarpeeksi. Samaa löytyy tietysti myös talousoptimistisista liikkeistä jotka käsittelevät terveyden sijasta taloudellista hyvinvointia, menestystä, vaikutusvaltaa ja muita vastaavia asioita. Niidenkin peruskaavana on se, että jos ei ole onnistunut niin ei ole vain "yrittänyt tarpeeksi". Luuseri on epäonnistuja vain koska ei ole ymmärtänyt yrittää. Se, miten paljon hän on "oikeasti yrittänyt" ei paina tässä keskustelukentässä mitään, koska merkki siitä että olisi yrittänyt tarpeeksi tarkistetaan siitä että on "onnistuja". Eli jos menestystä ja onnistumista ei ole tullut, niin ollaan by definition yritetty "liian vähän" "eikä ollenkaan tarpeeksi". On selvää että ajattelurakenteen takana on petitio principii -pohjainen kehämäinen ajattelupumppu jonka kanssa debatoiminen on tehty mahdottomaksi. (Ja tämä ei tee siitä rationaalista teoriaa, päin vastoin tämänlainen teoria on merkki siitä että se on todella typerä koska se joutuu suojaamaan itseään argumenttivirheellä.)
Lehtisen lausunto ei toki syyllistä uhria. Sama ajattelutapa ei tässä tarkoita että se johtaisi sama lopputulos. Sillä on selvää että jossain on raja jossa ei ole yritetty tarpeeksi ja jossain on raja jonka jälkeen on yritetty tarpeeksi. Näin ollen sanomisen konteksti on oleellinen. Lehtisen tarjoama ihmiskuvakin on varsin positiivinen. Sen pitäisi olla totta. Sen ainut ongelma on se, että se ei ole.
Emme halua syyllistää ratkomalla uhrien ongelmia, etenkään kun uhritkaan ei ole sellaisia hyveiden helmiä kun pitäisi!
Lehtisen lausunnon kaltaisia aforismeja tuntuukin yhdistävän se, että niiden kirjoittajat eivät kärsi PSTD -oireyhtymästä. Eivät koskaan. Tämä on jännittävää, koska se kertoo siitä että nämä lauseet eivät kumpua omakohtaisista kokemuksista ja syvästä itsereflektiosta joka on tehty vaikeuksien jälkeen. Näitä lausuvat kermaperseet joita ei ole "hakattu tarpeeksi". (Mitä ei pidä nähdä kannusteena hakkaamiseen vaan siihen että traumat ilmenisivät ihmisissä toisella tavalla ja jos heillä olisi riittävä kokemus kärsimyksen vaikutuksien arviointiin, tulokset olisivat toisenlaisia. Tiedämme tämän koska meillä on kulttuuri tuottanut paljon sellaisia ihmisiä joita on "hakatty yli kaiken tarpeen" ja meillä on havaintoja tämän vaikutuksista.)
Se mitä sotilaiden psykologiasta tiedetään, on se että ajatus taistelun kovettamista ("battle hardened") sotilaista on myytti. Samoin jokainen nykymaailmassa viittaa mielellään traumojen selitysvoimaan kun joku toimii ikävästi. Tämän selitysmallin perusidea on juuri se, että kun kotona ei saa rakkautta ja katsoo omaa heikkouttaan ja lihansa alttiutta, niin ei kasvaisikaan miksikään koulunpihan sielukkaaksi empaatiksi, vaan tästä kasvaisi kiusaaja jota pitäisi ymmärtää ja jolle pitäisi sallia erilaisia tekoja.
Kuitenkin koulut käyttävät varsin usein erilaisia kampanjoita joissa tämä unohdetaan käytännön toimissa. ; Esimerkiksi "Kiva Koulu"-projekti on saanut näkyvyyttä, ja se on käytännössä tarjonnut lähinnä käsienpesun. Se on omantunnonpesemistä, jotain joka toimii koulun imagokulisseina. Sen tarkoituksena ei ole pelkästään luoda koululle hyvä maine. Mutta ne tekevät juuri tätä. Sillä näiden kampanjoiden taustaideana on aina utopia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että prässiin ja psykiatriseen selvitykseen eivät joudu niinkään kiusaajat vaan kiusatut, joilta penätään ymmärrystä kiusaajia kohtaan, anteeksiantamista ja valittamisen lopettamista. Näin ongelmat lakaistaan "käsiteltyinä" pois.
Kiusaamisessa puhutaan toistuvasti siitä miten jokaisen pitäisi kelvata itsenään. Että kun on seurallinen ja oma ihana itsensä niin saa ystäviä. Rehellisesti sanoen ihmiskunnan pitäisi olla sellaista että tämä ohje toimisi. Ystävyyden pitäisi teoriassa olla sellaista että sitä saisi rehellisyydellä eikä sillä että on ovela, omistaa kivoja tietokonepelejä, pelaa sosiaalisia pelejä, hankkii statusta urheilussa, ole muodikas. Ja tee muita vastaavia asioita. Mutta käytännössä sisäisellä kauneudella ja omana itsenään olemisella ei pärjää jos ei satu olemaan juuri samanlainen kuin muut. Ihanteena on tietysti se, että ratkaisuna olisi koko kulttuurin muutos. Ihanne ei ole se, että ihmiset opetettaisiin ottamaan huomioon realiteetit.
Mutta "Kiva Koulu" -projektien tyyppiset jutut ovat räjähtäneet aina käsille juuri siksi että nekin ajattelevat näin positiivisesti. Muistan lapsuudestanikin kaikenlaisia sinänsä ihanteellisia "Päätä ei järkeä - ollaan kavereita" -tarroja, "Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" -kampanjoita ja vastaavia joilla puututtiin syrjintään ja kiusaamiseen. Niissä ei keskitytä ongelman ratkaisemiseen, koska tämä on survivalismia. Ja survivalismissa utopia on kielletty ja se on istrumentalismia. Molemmat näkökulmat haastavat vahvasti esimerkiksi eksistentialistien "eksistenssi ennen essenssiä" -iskulauseen.
Instrumentalismi - piilotetusta utopiaoptimistista moniarvoiseen läpikyynisyyteen
Usein instrumentalismia on moitittu - ja aivan oikein - siitä että instrumentalismi ei ole mitään objektiivista moraalia. Sitä vain käytetään peittämään jonkin asian heikkoudet määrittämällä tämä luonnontilaksi. Tämä huomio liittyy oleellisesti valtaosaan oikeistokonservatiivista instrumentalismia. Hehän korostavat että he ovat "pragmaattisia". Eli heidän kantansa ei ole ollenkaan ideologis-eettinen vaan jotenkin läpeensä objektiivinen.
Heillä onkin ihmisluonteeseen iso annos pessimismiä. He korostavat perisyntiä tai muuta vastaavaa joka olettaa että ihminen on paha ja tätä kautta kurissapidettävä. Tätä survivalismia leimaa kuitenkin aina omituinen katteeton optimismi. Logiikka mukailee kristillisen maailmanlopun eskatologiaa : kaikki menee päin persettä mutta tästä seuraa vain hyvää. Tulee itku ja hammasten kiristys koska Jeesus ja rakkaus. Näin oikeistokonservatiivi voi nähdä että yhteiskunnan ongelmat ratkeavat, kun islamilaiset saadaan pois terrorisoimasta. Että jos punaniska saa kantaa asetta jolla hoitaa sekä rosvot, vieraiden valtioiden hyökkääjät ja huonosti toimivan politiikan, niin yhteiskunnan asiat ovat kunnossa. ~ Tässä ilmapiirissä ei pidä ihmetellä jos syntyy ID -liikkeen ytimessä olevan "Wedge dokumentin" kaltaisia tuotoksia joissa USA:n ongelmaksi nähdään "destruktiivinen materialismi" joka ei tarkoita markkinataloutta vaan ateismia. Joka pitää siivota sitten pois tiedemaailmasta ja kulttuurista taiteita myöten. (Tähän ID -aiheeseen palataan tässä blogauksessa myöhemmin. Sen tuomat asiat ovat oleellisia.)
Se tapa jolla tässä katson instrumentalismia on kuitenkin hieman erilainen. Se tunnustaa että instrumentalismi on tyhjää ilman arvovalintoja. Mutta samalla olen monikulttuurinen ja moniarvoinen. Eli instrumentalismi on oleellista sen takia että kun omat arvovalintasi ovat ensin kertoneet mitä haluat, niin sitten tarvitset instrumentalismia jotta pääset tähän tavoitteeseen. Esimerkiksi koulukiusatun survivalismissa on ihanaa jos tarjolla olisi vaihtoehtoja.
Utopia ~ uhrien valjastaminen ideologian edistämisen välineiksi, jotka uhrataan suuremman hyvän edestä
Utopianäkökulman onglemana on nimittäin se, että siinä kiusatut/uhrit/muut traumatisoituneet pakotetaan yleisen hyvän nimissä uhrautumaan ja rajoittamaan käyttäytymistään ja selviytymiskeinojaan. Utopiakeskustelun ytimessä on nimittäin se, että kun onglema on käsillä elämässä tässä ja nyt, ei utopiayhteiskunta ole paikalla. Utopia on tulevaisuudessa. Tai niinkuin asia usein ilmaistaan - "maailma ei ole kypsä". Käytännössä survivalismi, eli selviäminen nykytilassa joka ei ole ihanteellinen, halutaan estää. Yksilö uhrataan ideaalin nimissä. Ja tämän uhrausvaatimuksen tekee joku joka ei ole tämä kiusattu. Tämän komentaa joku jonka oma perse ei ole ongelmissa.
Uhreille ei siis anneta muuta kuin marttyyrinä olemisen rooli. Heillä on lähinnä tärkeä PR -rooli. Heidän asiansa on keppihevosena omalle ideologialle ja sen ehdottamille muutoksille. Uhrin ei sallita käyttäytyä miten tahansa, koska väärä käytös johtaa siihen että tämän mainosarvo katoaa. Uhrit eivät ole ihmisiä vaan ideologian edustajia. He eivät vain saa tästä hommasta palkkaa. Eikä heiltä yleensä edes kysytä suostumusta tähän. Sillä maailman pelastaminen on tärkeämpää kuin nämä ihmiset. Neuvonta nähdään aina vain "uhrin syyllistämisenä". Vaikka tosiasiassa ainut keino ratkaista ongelma käytännössä aina on lähestyä asiaa siten että ratkotaan asioita sekä uhrin että tekijän toiminnan sovellusten uudelleenmiettimisen kautta.
Aaron Jamesin "Assholes - a theory" kuvastaa sitä miten kulttuuri rakentaa kusipäisyyttä. Se tapa jolla se syntyy on itse asiassa hyvinkin juuri se jota olen kuvannut yllä. Aaron James nimittäin näkee kusipäisyyden aina moraalisesti motivoituna epämoraalisena aktiona. Hänen teoriansa itse asiassa nivoutuu siihen mitä vartijana ollessani huomasin jokaisesta pahoinpitelystä ja tappelusta ikinä ; Ne syntyvät aina moraalisesta närkästyksestä. Aaron James kuvaakin sitä, että kusipää ottaa itselleen etuja toisten kustannuksella. Ja tässä välineenä on yleensä jonkinlainen moraalinen oikeutus.
Moraalinen oikeutus saadaan esimerkiksi kansansuosion, statuksen, medianäkyvyyden, muun julkisuuden, asiantuntija-aseman, ideologisen oikeaoppisuuden ja vastaavan kautta. Epäonnistuneet taiteilijat voivat olla kaunaisia ja saada tätä kautta itselleen oikeutuksen vihamielisyyteen. Ja vainoparanoijassa oleva salaliittoteoreetikko oikeuttaa kusipäisyysaktionsa kaunan kautta. ~ James antaa kusipäästä malliesimerkiksi televisiosarjan Tohtori Housen, joka pelastaa ihmisiä kyseenalaisin keinoin. Sarjaa seurannut näkee varsin pian että House ei ole paha ihminen. Hänellä on näkemys. Ja tämä on se jolla hän oikeuttaa tekemänsä asiat. Hän eí ole sosiopaatti tai paha. Hänen hyvyytensä vääristyy ja lopputuloksesta tulee "jotenkin perverssi".
Dick move - miten tie helvettiin on kivetty hyvillä intentioilla
Fakta on, että itseään puolustavia uhreja syyllistetään aina, kaikkialla ja kaiken aikaa. Tällä on merkitystä lähes kaikessa konfrontaatiossa. Esimerkiksi feminismissä ongelmana on se, että moni mies "suojelee" naista utopialla. Ja tämän ytimessä on se, että naisten käytöstä kontrolloidaan ja heidät alistetaan oikeasti ns "patriarkaalisen vallankäytön" kohteiksi. Tämä tehdään hyvä mielessä, ja aika harva sovinistimies on oikeasti naisvastainen - he vain dissaavat "feministinaisten telaketjukulttuuria". Eli usein mies aivan vilpittömästi uskoo että hän auttaa naisia. Kuitenkin naisen silmiin nämä näyttävät samalta. Esimerkiksi neuvominen näyttäytyy helposti alistamisena. Siksi jos mies haluaa aidosti auttaa naisia, ensin tulisi jotenkin osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen. Asetutaan naisten puolelle tai ei ainakaan suoraan heitä vastaan ja vasta lämmittämiskauden jälkeen voidaan varovaisesti aloittaa neuvojen jakaminenkin.
Sama koskee tietysti myös uskonnollista julistamista. Itse uskonnottomana olen toistuvasti ja aika suorasukaisesti "eheyttämisen" ja "parannuksen" ja "käännyttämisen" kohde. Neuvominen tuntuu aina tuppaamiselta. Se, minkä arvon kristityt kokevat ystävällisyytenä ja avuliaisuutena ovat omasta vinkkelistäni nenän tunkemista asioihin jotka eivät hänelle kuulu, sekä sitä että otetaan suoraan röyhkeästi sellaisia erikoisoikeuksia joita tavallisesti annetaan vain ystäville (tai minun tapauksessani ei edes heille.)
Ja kyllä. Jamesin teoria kusipäisyyen ytimestä tarkoittaa sitä että jos tämä huomio hylätään, ollaan kusipäitä. Se, että oma hyvä tahto oikeuttaa sosiaaliseen varpailleastumiseen ja ehdointahdoin hyökkäämiseen, ollaan kusipäitä. (Itse olen noudattanut tätä tapaa siten että kommentoin melko harvoin muiden blogeihin. Tällöin en hyökkää. Tänne ei ole pakko tulla jos ei tykkää siitä mitä kammottavaa moraalitonta paskaa suollan -hengellä.) Se, että hyvä tarkoitus tai muu vastaava on hierarkian oikeutus, ja tämän edessä voidaan joustaa tavoista, ollaan ongelmissa.
1: Tämä luo mielenkiintoisen sävyn ns. poliittiseen korrektiuteen. Se on sananvapautta vastaan, ja kusipäisyyttä vastaan. Sananvapaus on kusipäisyydelle tilan antamista. Koska, kuten James korostaa, kusipäisyys ei ole rikos. Vittupäitä ei laiteta linnaan vittupäisyyden vuoksi, vaan vasta jos he tekevät rikoksia. Tämä selittänee miksi kusipäät ovat niitä jotka puhuvat eniten reilusta keskustelusta ja sananvapaudesta, vaikka juuri he ovat itse asiassa usein mokuttamassa väärinajattelijoita ja tekemässä kaikenlaisia dick moveja sarjatulitahdilla.
Kusipääkulttuuri - esimerkkinä kreationistinen fundamentalismi
Käytännön elämässä kusipäisyys on kuitenkin myös yhteiskunnallinen kysymys. James ei siis vain luokittele yksilöitä tai televisiosrajojen yksilöitä. Hän tarttuu siihen miten toisissa kulttuureissa on paljon kusipäitä kun toisissa on vähemmän. Hän miettii miksi miehissä on enemmän kusipäitä kuin naisissa. Tässä kohden hän antaa yhdeksi esimerkiksi USA:n oikeistokonservatiivisen ilmapiirin luomisen kannalta oleellisen "Fox News";in. Hän kertoo että kanavan päämiehet uskovat vakavasti kanavan asiaan. Kanavaa ohjaa aito huoli. Mukana on siis aimo annos vilpitöntä mieltä. Tämä hyväntahtoisuus, joka on kaikille ihmisille tyypillistä muokkautuu kanavassa. Kanava ajaakin pelottelukulttuuria joka tarjoaa oikeutuksia kusipäiselle toiminnalle. Tätä kusipäisyyttä tukee se, että kanavaa ajaa ideologinen kristillinen ihanne, joka tekee heistä Hyvyyden Puolustajia. Tätä kautta saa olla "suorapuheinen". Tätä kautta kanavan uutisointi on erikoista, koska siellä uutisia hakee ja tutkii yllättävän pieni määrä ihmisiä. Ja kanavan tapa tuottaa uutisia on enemmänkin sitä että napataan muilta aineistoa johon liitetään omia ideologisia kommentaareja. Kanavan haastatteluissa käytetään retorisia keinoja jotka eivät ole reiluja. James kuvaa kanavan käytänteitä ja korostaa (s.71-72) että "It is not just Fox News commentators but Fox News itself that has the appropriate, in-your-face, I'm-entitled-to-do-this, especially-because-you-dislike-it vibe."
Seurauksena on paradoksaalinen tila : Hyvät tavoitteet menevät perverssiksi. Huolesta pumppautuu pelottelua. Kanavan halu olla "kansanmiehen tasolla" on korostanut sitä että uutisointi on sensationalisoitua ja liioiteltua. Substanssista on siirrytty tunteiden herättämiseen, perustelusta on siirrytty vaikuttamiseen. Huolesta pumpataan paranoijaa, jolla oikeutetaan toimien äärimmäistyminen ja yleisten sosiaalisten normien ja journalististen käytänteiden ohittaminen. Kaikkea lietsotaan tarinalla "vainotusta enemmistöstä" joka on oikeutuksena kaikenlaiselle sellaiselle, jota muuten voitaisiin pitää rasistisena tai uskonnonvapaudenvastaisena ja syrjivänä sensuurina.
Tämä kaikki häijyys ei ole vain ilkeyttä ja pessimismiä, vaan ytimessä on juuri kristillisoikeistolainen utopia jossa nämä nykytilan ongelmat ratkeavat, ja tämä ratkaiseminen on kaikilla mielessä. Mikään ei siis ole pohjimmiltaan niin optimistinen kuin Fox Newsin ihmispessimistinen paranoijaporukka.
Ja tällä on suurempiakin merkityksiä. Jonathan Haidt on kuvastanut sitä miten Fox News on oleellinen osa USA:n oikeistokonservativismia. Sen tarjoama näkemys siitä mikä on "reilua ja tasapuolista" on jotain joka kattaa konservatiivejen toimintastrategioita, asenteita, eettisen ajattelun rakennetta. Nämä maneerit taas leviävät vaikka kyseistä kanavaa ei seuraisikaan. Sillä käyttäytymisnormit ovat sosiaalisia, ne leviävät alakulttuurien sisällä. Näin Fox News vaikuttaa myös ihmisiin jotka eivät suoraan kanavaa seuraa.
Tämä on oleellinen seikka joka auttaa ymmärtämään Intelligent Design -liikettä. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten ID -liikkeen sivujuonteena on tappouhkailu. Jamesin huomiot siitä että uskonnollista konservatiivista oikeistoa ohjaa kusipäisyysliikkeen leima tarkoittaa sitä että tämä tappouhkailu taas ei johdu siitä, että ID olisi väkivaltaliike. Se johtuu siitä että uhkailu on äärimmäinen dick move. Kusipää käyttää tappouhkailua enemmänkin väkivallan sijasta kuin väkivaltaa alustaakseen. James ei tietysti väitä - kuten en minäkään väitä - että jokainen fundamentalistinenoikeistokristillinen konservatiivi olisi kusipää. Sillä on kuitenkin selkeästi jokin yhteys.
1: Tältä pohjalta esimerkiksi esitän että ID:n perustaja Johnson ei ollut kusipää sanan oikeassa mielessä. Hän toki tunnusti, saamansa aivohalvauksen jälkeen, että hän oli ylpeä siitä että oli oikeassa. Ja hän oli armoton debatoija. Ja että hänen tulisi preferoida hyvään elämään ja esimerkiksi perheen huomioimiseen. Hän siis tunnusti kirjoituksissaan miten hän oli laiminlyönyt hyvyyttä koska innostui liiaksi ajamaan hyvyyden asiaa. Tämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin kusipäisyyttä. Ja vastaavaa näkyy myös hänen aiemmasta urastaan. Samoin Michael Behestä on vaikeaa saada minkäänlaista kusipään kuvaa. Behe on itse asiassa hieman kuten Suomen Jouko Piho, joka on kenties väärässä ja jonka maneerit saattavat vaikuttaa joskus kusipäisiltä, mutta aina kun ryhtyy katsomaan tarkemmin, sieltä kuultaa perimmäinen hyvyys ja ihmisystävällisyys. William Dembski taas on heiluri : Hän on kaltaisiani ihmisiä joille valta ei yksinkertaisesti sovi. Altavastaajana hän on reilu, ja selittää oppivansa kritiikistä enemmän kuin myötäilystä. Mutta kun hän saa statusta, hän snobbailee erinomaisuudellaan ja levittelee papereitaan asenteella jossa "olen liian hyvä jotta kritiikkisi edes voi yltää minun tasolleni" -asenteella. ID: liikkeessä on tietysti myös Jonathan Wellsin kaltaisia läpikusipäitä jotka esimerkiksi ovat kannattanut strategiaa jossa kreationismi laitetaan kaappiin, sitten mennään akatemian läpi ja kun PhD on taskussa, ruvetaan olemaan kreationisteja ja levittelemään materiaalia ruohonjuuritason ihmisille akateemisella tittelillä. Wellsin kohdalla hän on tutkinnon saatuaan myös unohtanut valtaosan oppimastaan, koska hän selkeästi esittelee evoluutioteoriasta sen tasoisia olkiukkoja että alan osaajan ei pitäisi niin karkeita virheitä tehdä. ID -liikkeen PR on omituista. Esimerkiksi tuore kikkailu näyttää että he vääristelevät asioita jopa silloin kun tähän ei ole suoraa tarvetta. Hieman voi vain ihmetellä ja ymmärtää samanaikaisesti "Why the DI opted to use a fake credential rather than an apparently real one is unknown, but that it did so speaks to its mindset, and calling attention to the use of a fake credential to lend specious authority to Gauger’s words is entirely appropriate."
Intelligent Designin kohdalla valtaosa ihmisistä ajaa Fox Newsistä tuttuja maneereita. Sivutuotteena syntyy kulttuuri jossa kusipäisyydelle annetaan tilaa. Siksi tappouhkailu on sen lieveilmiö. Tätä uhkailua ei suoraan tueta, ja se on jopa ID:läisten perusarvojen vastaista. Mutta sen tapa käsitellä julkisuutta ikään kuin rakentaa sille olosuhteet, sivupolkujen kautta. Jameskin korostaa että kulttuuri ei tarkoita determinismiä. Eli Fox News ei pakota kusipäiksi, mutta se johtaa olosuhteisiin joissa kusipäiden määrä on suurempi kuin muutoin olisi.
Yksilöt näyttävät varoituksia : Kusipäämaneerit ja julkisuuden riskit
Esimerkiksi näen että Tapio Puolimatkan asenne on jaettavissa kahteen osaan. Hän oli oikeasti asiallinen ja hyvä keskustelija ennen kuin hän sai professuurinsa. Sitä ennen hän toki vihjaili akateemisesta koulutuksestaan ja korosti että hän varoo sanojaan omissa nimissään koska siitä tulisi vaikeuksia hänen akatemiselle uralleen. Hänellä oli tässä toki hieman syyllistävä uhristatus. Mutta tämä oli asiallisella tolalla. Hän kannusti argumentoimaan. Hän ei ajanut ihmisiä sensuurein vaan omalla esimerkillään. Tähän aikaan moitinkin monia hänen kriitikoitaan. Muistutin että hän on kunnioitettava keskustelija, ja vaikka hän oli erimielinen niin minua kiinnosti hänen sanomansa enemmän kuin monien näiden kriitikoiden tylsyydet.
Tämä tila muuttui kun hän sai mainetta. Pian hän pitikin luentosarjoja kaduntallaajille, ja kohteli debattikumppaneitaan kaltoin ja ikävästi asettamalla keskustelukentän sellaiseksi että he eivät voineet puolustautua. (vrt. Fox Newsin retoriset strategiat.) ja osallistui mm. Piankan syyllistämiskampanjaan (lienee tarpeetonta sanoa että siihen liittyi tappouhkauksia) tavalla joka piti sisällään vain hyvin pienen määrän ns. omaa luovaa panosta (vrt. Fox Newsin tapa napata muiden aineistoa ja modifioida sitä pienin kommentaarein) Ja kun keskustelu ei mennyt hänen mielensä mukaan hän kirjoitti sapekkaan syyttelykirjan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe", jossa oli vain hänen oma näkökulmansa. (Joka on itsessään ultimaattinen dick move.) Hänellä on yhä vainoidentiteetti, eli se mikä hänellä on aina. Ja hänen sanavalintansa ovat periaatteessa pintatasolla samoja kuin silloinkin kun hän oli mielestäni reilu. Silti olen hänelle erityisen kiukkuinen koska koen että hänen aikaisempi toimintansa on ollut eettistä, joten hän kykenee parempaan. Näin muutos selittyy vain häijyydellä.
Puolimatkassa erityisen ärsyttävää on ollut se, että hänen kusipäisyytensä on samantapaista mitä Richard Dawkins harjoittaa. Dawkinshan on ulosanniltaan asiallinen. Sivistyssanat ja ylevä asentokieli ja huoliteltu olemus näyttävät kuvaa jossa debatti on vakava ja asiallinen paikka. James kuitenkin korostaa että Dawkinsin asenteissa on kusipään vikaa. Hänen snobiutensa on itse asiassa juuri se dick moven ydin. Se luo hierarkian. Tämä ei tarkoita että hän olisi väärässä (vaikka onhan hän) tai että hänellä ei olisi hyviä poitteja (joita hänellä myös on). Puolimatkallakin debatissa on samanaikaisesti mukareilu keskusteluasenne joka ilmenee siten miten hän ajaa tasapuolisuutta tasapuolisuuden nimellä. Kuitenkin käytännössä hänellä on aina hierarkinen tilanne jossa rationaalinen ateisti on oksymoroni, jossa teisti naturalistit ovat dogmaatikkoja. Ja jossa usskonto tarjoaa ylivoimaisen asenteen etiikkaan ja hyvään elämäänkin.
Sekä Dawkinsia että Puolimatkaa kuvaakin se, että he ovat vilpittömiä. He kokevat parantavansa maailmaa. Ja juuri tämä oikeuttaa heidän mielessään heidän käytöksensä ja toimintansa. On luultavaa että he itse eivät koe että he tekisivät mitään väärin.
James selittää tämäntapaisen tilanteen olevan kohtuu tavallista. Hän korostaa että jokainen poliitikko joutuu vastaavaan tilanteeseen. James korostaa, että kusipäisyys johtuu osittain jo itsestään vallasta. Etenkin jos sen takana on vilpitön ihanne. (Uskon että Puolimatka on vilpitön. Juuri tämä tekee hänestä kusipään eikä narsistia tai psykopaattia tai muuta asiattomampaa.) Lisäksi julkisuus tuo mukanaan uuden piirteen. Esimekriksi minä olen näkyvissä vain tekstieni kautta. Samoin Puolimatkan ideologinen toiminta näkyi ennen hänen professuuriaan pääasiassa tekstien kautta. Käytännössä kusipäisyys ilmenee usein "kaksinaamaisuutena" jossa toiminta ei seuraakaan niitä omia ihanteita. Jamesin mukaan tämä on yleisinhimillistä. Näin ollen julkisuus tuo kusipäisyyttä tavallista vahvemmin esille. Julkisuus siis tuo esiin, rakentaa ja levittää kusipäisyyttä.
Kannustuksen vuoksi haluan tosin keventää tätä loppupuolta. Nimittäin maneeri ei todellakaan aina tarkoita samaa kuin aito kusipäisyys. Esimerkiksi moni voi olla ensivilkaisulla järkyttynyt Pen Jillettestä. Hänhän kiroilee, pilkkaa taikauskoja suorasanaisesti ja on muutenkin paatunut ateisti. Kuitenkin kun häntä kuuntelee ei voi olla huomaamatta tiettyä hyvyyttä. Tämän huomaavat tietysti kristitytkin, jotka kohtelevat Jilletteä Jilletten itsensä mukaan aivan ihanasti. Toisaalta suomessa vaikuttaa Päiviö Latvus niminen mies jonka käytöksessä on jokaisen fundamentalistijulistajan maneereita. Mutta kun niiden taakse näkee, ei voi olla huomaamatta että takana ei ole kusipäätä vaan mitä lempein mies.
Loppukaneetti
"Adversity is like a strong wind. I don't mean just that it holds us back from places we might otherwise go. It also tears away from us all but the things that cannot be torn, so that afterward we see ourselves as we really are, and not merely as we might like to be."
(Arthur Golden, "Memoirs of a Geisha")
Karkeasti sanoen maailmassa on ongelmia ja olotiloja. Ongelmiin on olemassa ratkaisu. Jos niihin ei ole ratkaisua, ne ovat olotiloja. Optimismin ja utopioiden hyöty on siinä kun pitää ratkaista ongelmia. Niiden heikkous on siinä kun maailmassa kuitenkin on epätäydellisyyttä ; Osaan vaikeuksiin ei ole ratkaisua. Tällöin ne eivät tarjoa selviytymiskeinoja.
Utopia ja optimismi ovat tärkeitä siinä mielessä, että niitä tarvitaan jotta asioita voidaan parantaa. Ja jos ja vain jos tämä voidaan tehdä niin että muutos vaikuttaa ihmisen tilanteen kannalta ripeästi. Kiusaamisongelman hoitaminen yhteiskuntamuutoksella voi vaatia kymmeniä vuosia. On kohtuutonta että lapsia voitaisiin vain hakata intressisyin kymmeniä vuosia, vedoten siihen että maailma ei ole vielä valmis. Jos tavoitteena ei ole vain kuvailla maailmaa tai selvitä nykykulttuurissa nykykulttuurin ehdoilla, tarvitaan optimismia. Kuitenkin usein utopioilla ja optimismilla on synkeä kääntöpuoli joka tekee niistä kaikkea muuta kuin positiivisia. Niissä on manipulointia, kyykyttämistä, kiusaamista ja jotain jossa pahantekijät pääsevät pälkähästä armolla kun taas uhrit joutuvat alistumaan erilaisille ohjailukäytänteille.
Tässä mielessä on hyvä muistaa että kulttuurimme on ylikeskittynyt sellaisiin konsepteihin kuin tiedostaminen, elämänkokemus ja vilpitön mieli. Niiden vastapainoksi tarvitaan erehtyväisyyden ja rajoittuneisuuden myöntämistä. Suomeksi, pessimismiä. Etenkin jos se ilmenee kyynisyytenä ja ihmisepäilynä. Sillä nykykulttuuri sallii sen että epäillään teorioita maailmasta. Mutta ei sitä että vilpittömiä ihmisiä nähtäisiin pahana.
Kulttuurimme suhtautuminen ongelmiin ja traumoihin onkin tullut omituinen. Se on jotain jonka olemassaolon kaikki myöntävät, mutta jota ei kuitenkaan saa oikein soveltaa mihinkään. Etenkin "kyökkipsykologiassa" ja muussa arjenläheisessä ajattelussa miltei kaikki halutaan selittää vallankäytön teemoilla joissa vaino ja uhrius on oleellista. Ja jossa kaikki rikoskäyttäytyminen halutaan redusoida traumakokemuksiin esimerkiksi lapsuudessa. Mutta toisaalta optimismi pakottaa uskomaan hyvää maailmasta ja ihmisistä. Ja utooppisuus kieltää selviämään vaikeuksista ja korostaa maailmaa joka ei vielä ole läsnä.
Tässä mielessä kulttuurimme on samantapaisessa solmussa jossa kristinusko on pahan ongelman kanssa. Pahan olemassaolo tunnustetaan - ja Raamattu peräti ennustaa kauheaa tuskaa, luonnonkatastrofeja, julmuutta, kauheutta, kitumista ja hampaiden kiristelyä. Mutta samalla pitää korostaa utooppista paratiisimaailmaa. Ja kaikkihyvä Jumala nähdään tekijänä sekä tälle maailmalle että seuraavalle.
1: Vaikka ainakin itselleni tämä nykymaailma kertoo tekijän esteettisestä mausta ja taiteellisuudesta jotain sellaista että paras toivoa että se paljon puhuttu Älykäs Suunnittelija ei ole missään suhteessa tähän paskaan maailmaan. Eli että paratiisilla on joku ihan eri Luoja. Sillä kyllä taiteilijoiden tyylistä tehdään arvioita hänen töidensä kautta. Tänne maailmaan syntyminen ei missään mielessä ole mikään lahja mutta jossa kuolema kenties on sellainen. Kuolema ei siis ole uskottavasti jokin rangaistus synneistä, mutta elämä kenties on.
Kulttuurissa uhrin traumatisoituminen on oleellista ja siitä ollaan jopa perverssin kiinnostuneita. Mutta tämä suhde on lähinnä suhde asian poilakaisuun, sillä uhri joka ei traumatisoitumisen sijasta kasva ihmisenä on isku nykykulttuurin ihmiskuvan "utooppisia kasvoja päin". Osittain siksi että jos uhrista ei saada marttyyriä, valtaosa kusipäisyyspelistä joka ajaa sitä omaa asiaa muuttuu tehottomaksi. Ja osittain siksi, että kulttuurimme rakentaa jostain syystä idealisoituja kuvia jossa hyvät ovat todella hyviä ja pahat ovat todella pahoja. Ja jossa vilpittömyys on samaa kuin hyvyys.
Maailma kuitenkin näyttää että kusipäistäkin löytyy hyvyyttä. Ja paradoksaalista kyllä, etenkin heistä löytyy taipumusta tähän, sillä auttamishalu ei tarkoita epäonnistumiselementtjä pullollaan olevassa maailmassa samaa kuin auttaminen. Ja toisaalta ikävän näköisten maneerien ja jopa poliittisesti epäkorrektin röyhkeyden takaa löytyy ymmärtämystä ja ihmisyyttä ja aitoa auttamista.
Kirjoittaja on itse asshole joka tuntee ja soveltaa sen verran usein erilaisia dick moveja, että hänen bloginsa lukeminen on nähtävä jonkinlaiseksi homoseksuaaliseksi aktiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)