Yhteiskunnan perusta, yhteiskunnan muoto ja humpuuki

Max Weberillä oli yhteiskunnallinen ajatus, jonka mukaan oli tarkasteltava erityisesti uskonnon toistuvaa roolia kaikissa yhteiskunnissa ja eri historian aikoina. Tästä on sitten kehittynyt Weberiläisiä ajatuksia joissa uskonto on yhteiskunnan toimintaa, talouselämää ja suuntaa vahviten muokkaava yksittäinen voima. Ja tätä kautta uskonto on perusta joka määrää miten yhteiskunta toimii. Tätä kautta ei ole tavatonta että uskonnottomien palstoille putkahtelee erilaisia weberiläisiä ajattelijoita jotka selittävät että jos yhteiskunnan uskonnollinen perusta unohdetaan, koko yhteiskunta romahtaa. Tässä puhutaan usein romahduksesta, vaikka jopa puhtaassa weberiläisessä ajatuksessa tilanne olisi enemmänkin mallia ”muuttuminen” ja ”erilaiseksi tuleminen”. Weber lähinnä kuvasi miten kristinusko on länsimaisen kapitalismin ydintä, eikä valtapelisignaloinut että kristinusko olisi hyveellinen ja Tosi uskonto. Mutta tämänlaiset nyanssit katoavat helposti kun pitää taistella yhteiskunnan tuhoa vastaan.

Tämä tuo mieleeni Ron Greavesin. Hänen mukaansa Islamissa on suuntauksia jotka ovat toisia aggressiivisempia ja vihamielisempiä kuin toiset. Hän asettaa ytimeksi menestyksestä julistamisen. Ron Geavesin mukaan islam, kuten kaikki uskonnot, lupaavat suuria kannattajilleen. Mutta ne myös elävät todellisuudessa. Juutalaiset ja kristityt kohtasivat vainoja ja olivat altavastaajien uskontoja pitkiä aikoja ennen kuin ne nousivat suosioon ja valtaan, Islam oli voitokas jo Muhammadin elinaikana. Tästä syntyi perusta siitä että jumala oikeasti suojeli heitä. Tästä tuli osa uskonnon dogmeja.

Nykyään muslimit elävät sitten sodassa ja tämä on luonut teologian maalaaman odotuksen väliin ristiriidan. Joka on sitten ratkaistu fundamentalistien dogmirakennelmissa siten että Allah on hylännyt heidät, koska he ovat unohtaneet profeetan opit. Siksi menestyskin palaisi jos palattaisiin matkimaan islamin alkuaikojen toimintamalleja ja asenteita ja unohdettava sen jälkeen kulttuuriin tulleet harhaopit kuten kreikkalainen filosofia. Greavesin malli selittää miksi terroristeja ja jihadisteja on eniten sunnilaisissa; He muodostivat islamilaisen imperiumin. Shiialaiset ovat saaneet valta-asemaa ja menestystä vasta 1900-luvulla, joten heille muodostui samanlainen nöyristelevä ”häviön” teologia kuin kristityillä ja juutilalaisilla oli alunperäisessä teologiassaan.

Paitsi tietenkin Max Weberillä. On toki huomattavaa että Max Weberin pääasiallinen kiinnostuksen kohde ei ollut uskonto, vaan talous. Ja hänen elossaoloaikanaan kristityt ovat olleet kulttuurisessa valta-asemassa hyvin pitkään. Ja Weberin ajatusten keskiössä oleva ”protestanttinen työetiikka” ei itse asiassa käsittele sitä ”suomessa opetettua luterilaista työetiikkaa” vaan nimenomaan kalvinistista mallia. Ja kalvinismissahan on vahva kytkös menestyksen teologiaan. Eli pelastukseen predestinoidut näyttävät elämässään siunauksellisuutta jo elinaikanaan.

Näkisinkin että Weberiläisittäin sävyttynyt kristillinen ylimielistely muistuttaakin tältä osin sitä islamin sunnilaista suuntausta; Kun uskonto on pitkään valta-asemassa – eli eivät ole leimallisesti köyhiä vainottuja marttyyreita vaan heistä koostuu enemmistö kulttuuri- tiede- ja talouselämän menestyjissä – se synnyttää tietynlaisia suhtautumisia maailmaan. ; Tätä kautta voidaan ymmärtää miksi USA:sta tulevat konservatiiviset suuntaukset joita suomessakin nykyään suuresti kopioidaan ovat sellaisia että niissä ajatellaan olevan jokin kulta-aika jona oma kulttuuri on menestynyt ja tähän halutaan sitten palata. Ja pelätään yhteiskunnan tuhoa joka on joko jo tullut tai on jo hyvin pitkälle etenemässä. USA:ssa kun on tavattu olla kalvinisteja siinä missä Suomessa on oltu luterilaisia.

Itse tuhahtelen näille näkemyksille huvittuneesti. Sillä niissä on perustavanlaatuinen ongelma; Perusteemanahan ovat yhteiskunnan romahdukset. Mutta sitten kun katsotaan romahtaneita yhteiskuntia, niihin sidotut ideologiset tarinat ovat narraatioita. Eli ne ovat tarinoita joilla tapahtumia selitetään osaksi ideologista kertomusta after the fact. Toisin sanoen juuri samalla prosessilla jonka vuoksi uskonnon teologiaan tulee lisäyksiä, poistoja ja teemoja aina sen mukaan miten tämä uskonto menestyy maallisessa maailmassa. ; Koska uskonto ei romahda kun vaino tai menestys alkaa pitkän muutoksen jälkeen, alleviivautuu se että kyseessä ei ole mikään ennuste tai jokin jonka tämä narraatio selittäisi.

Kun tutkitaan romahtaneita yhteiskuntia, esiin ei nousekaan aineistoa siitä miten muuttujana on uskonto ; Näyttääkin itse asiassa aikalailla siltä että usein yhteiskunnissa uskonnot ovat pitkälti vakioita joilla yritetään kuitenkin selittää muuttuvia asioita. Ongelmat ovat tässä kahtalaisia: Esimerkiksi rooman valtakunnassa oli ensin muita uskontoja kuin kristillisyyttä ja se menestyi. Uskonto vaihtui mutta rooman alamäki kesti useita satoja vuosia eikä mitä ilmeisemmin johtunut aiempien menestyksekkään yhteiskunnan tuoneiden uskontojen romahduksesta. Toisaalta kun kristityt nykyään kertovat että kristinuskonto on tieteen ajattelun takana he nojaavat lähinnä siihen että tieteilijät olivat kristillisessä kulttuurissa eivätkä selitä miksi kirkkoisä Augustinus ei ollut kehittämässä Galileo Galilein empiiristisiä ajatuksia vaan oli alamäessä olevassa kristillisessä roomassa ruotimassa syntistä ja dekadenttia nuoruuttaan historiallista painoarvoa sisältävässä sosiaalipornoisessa teoksessaan. ; Tämä on odotettavaa jos tärkeintä ei ole selittää vaan sovittaa omaa ideologiaa asiantiloihin olivatpa nämä mitä tahansa.

Romahtaneita yhteiskuntia tutkittaessa päädytään sen tyylisiin suuntauksiin kuin mitä löytyy Jared Diamondin ”Romahduksesta”. Menestyksessä on kiinnitettävä huomiota viiteen perusmuuttujaan; ympäristötuhot, ilmastonmuutos, vihamieliset naapurit, ystävälliset kauppakumppanit ja yhteisön reaktio välittömästi esiintyviin ympäristöongelmiin ovat ratkaisevia kun mietitään mikä romahtaa ja mikä ei. Jos Weber on oikeassa, niin uskonnon suhde näihin on lähinnä epäsuora.

Toisin sanoen tilanne on juuri kuten lukion yhteiskuntaopin opettajamme kuvasi. Hän selitti että hän opettaa yhden asian joka on sellainen että jos pitää vain yksi asia muitaa yhteiskunnasta niin se oli se. Hän puhui ideologioiden sijaan ravintoylijäämästä. Hän selitti että jos mietitään miten joku voi tehdä edes kivikirveitä, se tarkoittaa sitä että hän ei sen ajan joudu mestästämään ruokaa henkensä pitimiksi. Taidetta tekevänkin pitää opetella erilaisia taitoja jotta voisi rakentaa vaikka alkeellisen veistoksenkin. Kaikki käsityöläisyys, taiteet, ja muut vaativat harjoitteluaikaa, näkemysaikaa ja muuta sellaista tekemistä joka vaatii ravintoylijäämää. Jos mietitään miksi meillä voi valtavissa kirkkomonoliiteissa paasaavia pappeja, se johtuu siitä että he eivät ole niska limassa viljelemässä maata henkensäpitimiksi vaan he ovat saaneet ravintoylijäämää niin paljon että he ovat saaneet ohjailtua muitakin raatamaan niska limassa jotta heillä olisi pytinki jossa paasata. He eivät ole itse rakentaneet kirkkojaan omin käsinsä, joten heitä tukeva ravintoylijäämä on koskenut hyvinkin lukuisaa ihmistä.

Toisin sanoen yhteiskunnan perusasiat ovat tavallaan samoja asioita kuin Maslown tarvehierarkian perusasiat. Ja vasta kun yhteiskunnassa tietyt asiat ovat kunnossa niissä voi olla aikaa ja ravintoylijäämää miettiä näitä abstraktimpia, tarpeettomampia ja humpuukinomaisimpia asioita. Ja kun nämä ovat kunnossa niin tarvehierarkiassa astutaan seuraavalle ylemmälle portaalle. Itse olenkin aika huvittunut siitä miten esitetään että kommunistinen kollektivismi on kauheaa. Käytännössä konservatiivit ja kommunistit ovat molemmat keskushallintatalouden asialla ; Joko Stalinin tapainen hahmo tai keskusideologia ja sen perusarvot komentavat yhteiskunnassa vain aivan kaikkea. Konservatiivien ja kommunistien välisiä yhteyksiä on niin paljon että voitaisiin jopa sanoa että vaikka esiin nostetaan narraatio vapauden ja kollektivistisen kommunismin välille niin etenkin konservatiivien Weberiläisiä ja kalvinistisia vivahteita maistellessa on selvää että kommunismi on enemmän ”väärä uskonto”, ei mikään aivan erilainen vastustaja vaan nimenomaan samoilla markkinoilla liikkuva kilpailija. Asiaa toki jossain määrin yritetään hämärtää sillä että konservatiiviuden arvoperustaa myydään monesti ilman Jumalaa olevina arvoperisteina. Ne ovat käteviä koska ne ovat olleet kannatettuja menestyneissä yhteiskunnissa kauan. Eli kun menestyneet ovat kauan tehneet jollain tavalla niin se muuttuu osoitukseksi näiden kätevyydestä. ; Ei liene vaikeaa nähdä tässä vahvaa paralleeria Greavesin teesiin. Menestynyt yhteiskunta selvästi tuottaa asujaimistonsa suosikki-ideologioihinsa tietynlaisia piirteitä.

Tästä päästään tietenkin humpuukiin. Uskonto ei ole perusta vaan korkeintaan epäsuorassa suhteessa. Voidaan nähdä että jos asiaa lähestytään klassisella kommunismin asiarajauksella niin yhteiskunnalla täytyy olla ravintoylijäämää jotta voidaan tehdä tuotantovälineitä joita joku joka ei ole niitä omin käsinsä itse valmistanut voi niitä hankkia omistukseensa. Ja tämä vaaditaan jotta voi olla kapitalismia. Ja tämän tuomaa menestystä tarvitaan jotta voi olla ideologeja jotka puhuvat siitä miten tämä kapitalistinen järjestelmä on hyvä. Jotta voi olla vainonarraation sijaan menestyksen teologiaa julistavia tyyppejä joiden ideologian joku ravintoylijäämää saava Weber voi sitten huomata ideologisesti yksi yhteen vallitsevaan valtajärjestelmän kanssa yhteensopivaksi..

Tässä kaikessa ”yhteiskunnan perustana olemisesta” on toisin sanoen paljon humpuukia. Ylipäätään ajatus siitä että ideologia voisi olla yhteiskunnan perusta jota ilman se romahtaa on selvästi sellainen ajatus joka syntyy vain Maslown tarvehierarkiassa ylempien kerrosten parissa pelaavilla. Maslown tarvehierarkian perusideanahan on se, että jotta ihmiset ylipäätään kiinnittävät huomiota tiettyihin asioihin, kuten itsensä kehittämiseen, heillä tulee olla tätä ennen näitä perustavammat asiat kunnossa. Perustalla on juuri hengissä pysymisen takaava ravinto ja sen tyyliset asiat.

Tähän on tietenkin helppo liittää vihreitä arvoja. Kun ravintoylijäämä on yhteiskunnan perusta, niin resurssien riittävyys nousee helposti hyvinkin keskeiseksi asiaksi. Tämä tukee ”kieltäymyksen ja säästeliäisyyden” kulttuuria. Kuitenkin voidaan korostaa sitä että tätä taloutta on täydennettävä dekadentin Georges Bataillen yhteiskuntanäkemyksellä.

Bataille nimittäin näki, että liian usein talousajattelu yhteiskunnissa keskittyy rajoittuneeseen talouteen koka koskee säästäväisyyttä ja tehokkuutta; Säästäväisyys, kulujen leikkaaminen ja tulojen hankkiminen nähdään usein ydintalousasiaksi. Jos tätä seurattaisiin loppuun ihannevaltion kannattaisi olla ottamatta velkaa. Bataille huomauttaa että tosiasiassa yleistä taloutta kuitenkin kuvaa nimenomaan se, millä se voi kustantaa kaiken ylimääräisen ; Sodat, jättimäiset tapahtumat, panostukset kulttuuriin. Kaikki nämä ovat yhteiskunnan perustaa.

Joka tietenkin palauttaa mieleen sen, että mitä tarkoittaa se että on rakennettu kirkko jossa joku pastori paasaa joka sunnuntai triviaaleja kouralliselle paikalle vääntäytyneitä kuuntelijoita. Tämä on juuri sellaista ylijäämän kuluttamista jota voidaan pitää humpuukina. Ellei sitten tiedosta että tosiasiassa yhteiskunnat ovat tavallaan juuri sitä että on jotain jota tuhlata humpuukiin. Ilman humpuukia ei ole yhteiskuntaa. Weber oli tavallaan oikeassa kun hän kuvasi sitä että yhteiskunnalla ja uskonnolla on valtavasti yhtymäkohtia. Humpuuki on yhteiskunnan perusmuoto. Tai kuten hienostuneesti ja vähemmän pejoratiivisella synonyymillä muotoillaan ; Kulttuuri on yhteiskunnan perusmuoto. Tämä perusmuoto ei toki ole se joka pitää kaiken kasassa. Romahduksen ja kulttuurin suhde on enemmän se, että romahdus estää kulttuuria jatkamasta entisellä mallilla. Ja toisaalta menestynyt ravintoylijäämä mahdollistaa malleja joissa tätä ylijäämää kulutetaan tiettyihin asioihin.

Taloudet ovat samalla vähän kuin ihmisiä. Menestyneimmillä on velkaa enemmän kuin köyhimmillä on edes rahaa kulutuksessa. ; Monella jonka mukaan velat on maksettava ja elettävä säästeliäästi ovat hankkineet asuntolainan. Lähinnä kaltaiseni luuserit ovat eläneet koko elämänsä läpi ilman että ovat ottaneet yhtään lainaa mihinkään. (Kyllä. Minä en ole ottanut koskaan senttiäkään lainaa, edes opintolainaa.)

Jos ostaisimme vain vakavahenkisiä asioita, kansantalous todennäköisesti muuttaisi perusluonnettaan kertaheitolla. Maailmanlaajuinen talous kaupankäynnin, viihteen ja muun kannalta ovat niitä asioita jotka ovat yhteydessä siihen miten yhteiskuntarakenteissa käydään töissä ja tehdään kauppaa. Ja muita asioita. Jopa välttämättömyyshyödykkeemme ovat paljon laadukkaampia kuin mitä niiden tarvitsisi olla. Vaatteemme ovat liian hienoja, laadukkaita ja muodikkaita. Syömme ruokaa joka on joko liian laiskallesopivan kätevää tai vaihtoehtoisesti herkullista eikä vain jotain jota hankimme jotta elämme seuraavaan päivään.

On helppoa ajatella että uskonto ja konservativismi ovat humpuukia vain siksi että ne loisivat ravintoylijäämän päällä. Ne ovat toki vähän kuten älypuhelimien pelisovellukset. Eli kansantaloudellisesti merkittäviä rahavirtojen ohjauskanavia. Ja niissä on toki tiettyä pömpöösiyttä kun ne teeskentelevät olevansa yhteiskunnan perusta jonka varassa kaikki muu toimii ja tässä mielessä ne ovat vähän kuin angry birds joka sanoo hallitsevansa elämää. Paitsi että uskonto ja konservatiivi todennäköisesti syö vuorokaudesta tunteja vähemmän kuin kunnon peliin nakkiutuminen, joten kenties se angry birds todella hallitsee elämäämme. On helppoa ajatella että angry birds, uskonto ja konservatiivit ovat humpuukia koska ne ovat. Mutta on turhaa ajatella että me hakisimme yhteiskunnasta yhtään mitään muuta kuin humpuukia. Humpuukin vaihtoehtona on vain niska limassa tehty elossasinnittely jossa jopa mutakuopassa runkkaaminen on hedonistista nautiskelua vaikka riittävää säästäväisyysajattelua.

Vaihtoehtona humpuukitaloudelle onkin ajatus ihmisistä jolla ei ole paheita eikä tavoitteita ja jotka silti tekisivät asioita yhdessä ja loisivat yhteiskunnan. Itse näen että moralismi on hauskaa ja siksi on mukavaa nyrpistellä vääräuskoisille jotka kannattavat itselle vastenmielisiä ideoita, mutta tosiasiassa ihmiskunta ei luovu paheistaan. Ja jopa hyveet ovat rikkaitten luksusta. Jos rikkaus on sitä että itseen kohdistuu vapaa-aikaa jona miettiä vaikkapa moraalia eikä sitä miten ei kuole nälkään ihan juuri pian. Dekadenssi pyörittää maailmaa. Tai ainakin yhteiskuntaa.

---

Lähteet:
Max Weber, ”Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus” (1904) [suom. ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”]
Ron Greaves, ”Aspects of Islam” (2005)
Jared Diamond, ”Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed” (2005) [Suom. ”Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä”]
Kirkkoisä Augustinus, ”Confessiones” (397–398) [suom. ”Tunnustukset”]
Georges Bataille, ”La Part maudite” (1949)

Bulkkiluksusta.

Tuttuni Järvinen on tullut melko tunnetuksi sanasta "bulkkiluksus". Sanaparihan herättää ensi ajatellen huvitusta koska se rikkoo periaatteessa luksuksen ideaa. Luksus on helposti mielikuviltaan sellainen, joka on kallista ja vaikeasti hankittavaa.

Unkurissa luksusta yhdistetään tuhlailuun tavalla jossa "bulkkiluksus" ei ole mahdotonta. Coco Chanelkin esitti että "luksus ei ole köyhyyden vastakohta, vaan vulgaarisuuden." Tätä kautta luksus voi olla halpaakin.

Luksus on tietysti aikaan sidottua. Monet nykyajan mukavuudet ja itsestäänselvyydet ovat olleet ennen harvinaista herkkua. Mausteet olivat kullan arvoisia. Kahvikin oli kallista, eikä jotain jota jaettiin kylkiäisenä.

Jos bulkkiluksus sallitaan ajatuksena esiin voidaan nostaa rinnastus etikettiin. Siinäkin keinotekoisilla ja typerillä tavoilla luodaan illuusio kauneudesta. Niillä taistellaan vulgaariutta vastaan.

Asian ytimeksi voidaan ottaa snobismi. Sillä tässähän luksuksesta tehdään elämäntapa. Tässä mukaan astuu hienustuneet viinit, ooppera ja taide. Snobismiin ja luksukseen liittyy tätä kautta myös taide, korkeakulttuuri ja matkailu.

Tätä kautta voidaan miettiä miten luksus itse asiassa liittyy perustarpeisiin. Maslown tarvehierarkiassahan on eri tasoja, jossa tyydytetään yhä korkeampia vaiheita. Jos ihminen on nälkäinen, hän ei mieti miten toteuttaa itsensä. Ihminen voi riskeerata turvallisuutensa saadakseen ruokaa. Käännytystyössä tässä kohden mukaan tulee SSS -strategia, jossa ensin annetaan soppaa, sitten saippuaa ja vasta sitten sielunhoitoa. Sillä jos toisella on nälkä, hänelle on turha puhua Jeesuksesta, koska nälkä vie huomion.
1: Esimerkiksi kun kuuntelee uskossa olevien kääntymiskertomuksia, niissä usein korostuu se, miten on hankittu työ eikä sitten ole oltu tyytyväisiä ennen kuin on harjoitettu uskontoa. Tämä sopii hyvin tarvehierarkiaan. Tosiasiasahan uskovaiset eivät ole luopuneet omaisuudestaan. Sen sijaan he ovat joko aloittaneet itsensä toteuttamisen tason uskonnon kautta, tai sitten he ovat vaihtaneet itsensä toteuttamisen tavan toiseksi tavaksi toteuttaa itseään.

Jos luksus on itsensä toteuttamisen tarvetta, se muuttuu luonteeltaan yllättäväksi. Toki siihen kuuluu kaikki se jolla tihkumisteoriaa puolustetaan : Tämä ajatushan on sovellus Montesquieun esityksestä, jossa rikkaiden tuhlaus pitää köyhät hengissä. Kun siis rikas porvari omistaa miljoonia, hän tuhlaa kultaan joka välillisesti työllistää ihmisiä kaivostyöntekijästä kultaseppään. Tätä kautta hyvinvointi tihkuu. Toki tätä ajatusta vastustaa näkemys jossa kaikki hyvinvointi on pohjimmiltaan peräisin siitä että on ravintoylijäämää: Eli kun kaikkia ihmisiä ei tarvita tekemään ruuanhankintatyötä jotta kaikki ihmiset elätetään, jää jäljelle tekijöitä jotka voivat tehdä jotain muuta. Tätä kautta taiteen nyhääjä, ja rikas porvari joka ei elä suoraan viljelyillään, elää juuri maajussin työn ravintoylijäämästä. Joku puhuu tässä kohden työläisten riistosta. Toinen kulttuurin kehittymisestä. Mistä päästään Batailleen, josta kulttuuri on yhä kalliimpien elämäntapojen syntymistä.

Kun tämän jälkeen palataan Snobismiin, on selvää että he elävät eräällä tavalla äärimmäisestä luksuksesta. Heille ei kelpaa halpa olut tai alelaarin hevijumputus. Heille ei kelpaa esimerkiksi työkaverini vääntämä koomiseksi väännetty saatanametalli - jota itse juuri sain koteipoltetulla rommilla ilmaiseksi. Snobeista se ei olisi tarpeeksi hienostunutta. Eli välillisesti voisi sanoa että heistä siihen ei ole panostettu "riittävästi maajussin selkänahkaa", siinä ei ole riittävästi tiivistynyttä vapaa -aikaa, jotta se edustaisi jotain harvinaista ja siksi arvostettavaa.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa että tuhlailu liittyy karkeasti sanoen myös matkusteluun ja maailman näkemiseen. Ja lähes kaikkeen mitä pidetään kauniina ja sivistyneenä.

Voidaan sanoa että vapaa -aika on myös luksusta. Jopa hyvin äärimmäistä sellaista. Sillä siinä kun metsästäjäyhteisön ravintoylijäämällä voidaan saada joku spesialisoitumaan kirveen nakutteluun ja toinen seinän maalaamiseen, he tuottavat jotain. Laiskuus on sen sijaan sellaista ravintoylijäämää jolla ei tuoteta yhtään mitään. Vapaa -aikaa ei myöskään ole tarjolla kenelle tahansa ja miten tahansa. Esimerkiksi minä en voi kovinkaan turvallisesti heittäytyä tyhjän päälle. Minulla ei ole yksinkertaisesti varaa pitää sapattilomaa. Nassim Talebkin kirjoitti "Musta Joutsen" -kirjassaan siitä miten hän sai isohkon määrän rahaa. Tämän turvin hän pystyi elämään riskittömästi jonkin aikaa. Hän sanoi sitä "käteenvetorahaksi", koska se antoi luvan sanoa "vedä käteen" työtarjouksille.

Jos (ja kun) vapaa -aika on luksusta, sitä voi hankkia rahalla.
1: Vapaa -aikaansa Taleb käytti tietysti kivan pitämiseen. Hän toteutti itseään. Hänen kohdallaan tuloksena oli kirja, joten hän ei kuluttanut sitä laiskotteluun vaan jonkun asian tuottamiseen. Mutta hän olisi voinut vain istua joen rannassa ja onkia, jolloin hän olisi toteuttanut aikaansa toisin. Tällöin kalastus ei tietenkään ole ollut ravinnontarpeen tyydytystä, vaan sillä on haettu rauhassa olemista.

Kun tämä taas yhdistetään (jälleen) siihen että luksus on korkeimman tason tarpeiden täyttämistä, mukaan saadaan myös tahallinen asketismi. Moni ihminen voi heittäytyä askeettisiin oloihin. Heillä on siihen valinnan mahdollisuus. Niillä joilla ei ole, vain köyhäilevät. (Minä en matkustele, en aja autolla tai muutakaan. En tee tätä siksi että eläisin asketismissa tai haluaisin eettisesti säästää luonnonvaroja. Minä olen vain persaukinen köyhäilijä, ja tässä ei ole mitään arvostettavaa.)

Alussa mainitsemani "bulkkiluksus" tiivistyykin kaiken tämän jälkeen jatkuvuuteen. Tällöin juttu siirtyy monimielisesti intiaaneihin liitettyyn vanhaan opetukseen; "Only when the last tree has died and the last river been poisoned and the last fish been caught will we realize we cannot eat money."

Moni voi halveksua materiaalista elämää, jossa eletään työnteon oravanpyörässä sen sijaan että tehtäisiin hienostuneempia asioita. Rahan halveksijat unohtavat helposti sen että heidän halveksuntansa on mahdollista vain sen vuoksi että heidän perustarpeensa ovat kunnossa. Haitilainen on tuskin maanjäristyksen jälkeen kohkaamassa että "tuo on vain ruokaa ja muuta materiaalista pintaa. Antakaa meille sen sijaan itsensä toteuttamista, kuten skientologiaa". Ja tietenkin on mukana myös se "itsestäänselvempi tulkintatapa". Tuhlailijat, siis ne jotka toteuttavat itseään kuluttamalla valtavasti, pohjimmiltaan tuhoavat mahdollisuutensa tuhlailla jatkossa.