Alan Sokal huijasi postmoderneja julkaisuja kirjoittamalla puutaheinää sisältävän tekstin "Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity", joka oli eräänlainen eivitsikäs parodia postmodernien mekanismien käytöstä. Kun julkaisu pääsi vertaisarviointeihin, synnytti tämä "Sokal affair" paljon kohua. Osan mielestä se näytti että postmodernismi ei ole laadukasta. Toisaalta korostettiin että julkaisu ei ollut isossa lehdessä, ja että teksti ei saavuttanut mitenkään merkittävää asemaa.
On kuitenkin hauskaa miettiä asiaa vitsi-eivitsin tunnistaminen muistaen. Tällöin voidaan ottaa esiin vaikkapa Paul Feyerabend, jonka "Against Method":in mukaan hypoteesinmuodostus ei pidä sisällään minkäänlaista metodiikkaa. Hän ei myöskään pitänyt keksimisen intentiota olennaisena.
Hän esimerkiksi kertoo/tunnustaa kehittäneensä oman näkemyksensä siitä että tiede on vain eräänlainen uskonto jonka näkemykset ja totuudet opetetaan jo nuorena ihmisille - ja näin rakennetaan tiedekuva - koka hän halusi rahansaamisen maksimoimiseksi miettiä mikä olisi kaikista provokatiivisin asia jonka voisi sanoa. Ja sitten hän oli vain keksinyt kaikkia mahdollisia selityksiä joilla tämä lähtökohta voitaisiin osoittaa after the fact. "I was short of funds, So I accepted an invitation to contribute to a book dealing with relation between science and religion. To make the book sell, I thought I should make my contribution a provocative one and the most provocative statement one can make about the relation between science and religion is that science is a religion. Having made that statement the core of my article I discovered that lots of reasons, lots of excellend reasons, could be found for it." Feyerabendtin näkemyksessä tieteentekokin noudatti samanlaista presuppositionistista ajattelutapaa. Eli johtopäätöksiä tuetaan erilaisilla järkeilyillä joiden sisältöä itse kannatetaan. Näin ollen tämänlainen varsin kyseenalaiselta vaikuttava näkemyksen syntytarina ei ole mikään "eturistiriidan näyttäminen", vaan rehellisyyttä. Ja tätä ei saa sekoittaa itse asiaan.
Samoin voidaan tietysti nähdä että esimerkiksi Sokalin parodia vaati metodin mukailemista. Tämä tarkoittaa sitä että Sokal oli lukenut ja tutustunut postmodernismiin ja käytti sen ajattelutapoja. Kenties lopputulokset olivat yllättäviä, kenties metoditkin olivat epäkonventionaalisia - esimerkiksi karkeiden laskuvirheiden käyttämistä päättelyssä oikeaoppisen matematiikan sijasta - mutta mukailu on kuitenkin eräänlaista systeemin mukana ajattelua. Näin ollen Sokal ei kenties tehnytkään muuta kuin kirjoitti jotain johon ei itse uskonut, mutta jonka lähtökohdat moni muu voisi hyväksyä.
Postmodernissa keskustelussa kun nousee yllättävän usein esiin taustaoletuksien ilmituonti. Sitä pidetään yleensä ratkaisuna relativismin ongelmaan; Kun kaikki on perusoletuksia ja kielen vankilaa, niin postmoderni kirjoittajakin elää tietysti sellaisessa. Kuitenkin hän voi esiintuoda perusoletuksensa, jolloin kaikki tietävät mitä nämä rajoitukset ovat. Tämä perusoletuslistaus ei ole heikentämistä vaan vahvistamista. - Päinvastoin - mitä vahvemmin ja systemaattisemmin tätä tehdään, sitä laadukkaampaa postmodernismia tehdään.
1: Näin esimerkiksi Michel Foucaultin metodiikkaa voidaan perustella sillä, että vaikka siinäkin on "kielen vankila", niin sen taustaoletusket ovat esilletuotuja ja perusteltuja ja tätä kautta Foucaultin näkemyksen toteuttaminen on kriittistä ja tutkimusta.
2: Samantapaisilla perusteilla on hyväksytty sitäkin että Feyerabendt ei itseasiassa ollutkaan mitään metodia vastaan ; Hän esitti aivan vakavasti esimerkiksi että "We have learned that there are phenomena such as telepathy and telekinesis which are obliterated by a scientific approach and which could be used to do research in a entirely novel way." Eli hän katsoi että oli olemassa oikeaa tietoa joka voi selvittää telepatian ja telekinesian olemassaolon. Ja että näitä, tieteellisellä metodilla selvitettyjä, tiedettyjä ja todistettuja, ilmiöitä voitiin sitten käyttää tutkimuksentekovälineinä, eli ne antoivat uusia metodeja joilla saatiin myöskin oikeaa tietoa. Feyerabendtkään ei siis ollut totaalisen relativisti vaan oli todellakin metodien kannalla.
___2.1: Toki paranormaalit ilmiöt ovat kaikkea muuta kuin todistettuja, ja Feyerabendin aikana liikkeellä olleet todistukset olivat varsin köykäisiä. Mutta tämä ei ole nyt tämän jutun kannalta kovinkaan oleellista. Feyerabendtin sisäinen jännite ja "kahdella eri hevosella ratsastaminen" on esiintuotu.
Jostain syystä samaa oletusten ilmituontia ei kuitenkaan nähdä luonnontieteen kritisoimisessa : Postmodernistien tiedekritiikin kohdalla perusoletusten esilletuonti esitetään aina heikkouksien lisäämisenä, koko näkökulman irrelevantisointina, eikä suinkaan sitä että näkemys vahvistuisi kun sen taustaoletukset on esilletuotu. Näin postmodernismi ajautuukin helposti kaksoisstandardeihin - joissa kaikki tulkinnat ovat samanarvoisia paitsi luonnontieteelliset tulkinnat - jotka tukevat nimenomaan sitä että muutos on helposti nimenomaan muutosta muutoksen vuoksi, kun ytimessä on se, että toiset maailmankuvat ovat trendikkäämpiä ja miellyttävämpiä ja toiset automaattisesti negatiivisia, pahoja ja epäesteettisiä näkemyksiä, ja joiden näkökulmat voidaan ohittaa vain sanomalla "ei kuulu mielenkiinnonkohteisiini." (~ Lausunto joka tekee tietämättömyydestä hyveen, ja ignoraatiosta mieltymyksen pohjalta tehtävän metodisen kannanoton, jossa ei tarvitse tuntea kritisoimaansa kohdetta.)
Chalmers onkin esittänyt kritiikkiä Feyerabendille selittämällä että esimerkiksi kun Galilein näkemys sai suosiota, syynä oli se, että hänen näkemyksensä toi esiin sisäisen logiikkansa, esimerkiksi yhtälöinä - ja saman itse asiassa teki sen kilpailevatkin näkemyskin. Ja näiden toteutumista maailmassa voitiin verrata. - Luonnontieteen kohdalla onkin itse asiassa niin, että koeasetelma on perusnäkemysten esilletuonti, johon yritetään väen väkisin tuoda tilaa vastaesimerkille. Tieteen teorioiden viitekehys voi olla kulttuurisesti suunnattua, mutta sen sisällä on kuitenkin viittaus ja näkökulma maailman luonteeseen. Koeaineisto pakottaa kuitenkin hylkäämään joitain teorioita. Voimme olla toki melko varmoja siitä, että tiede ei saavuta lopullista varmuutta koskaan, ja että tutkimus todennäköisemmin lähestyy asymptoottisesti ihmisten rajoitteita, ihmisen kykyä ymmärtää maailmaa. Mutta me tiedämme samalla sen verran, että me yhä edistymme. Kenties vaihdamme yhden väärän teorian toiseen väärään teoriaan, mutta tämä teoria on ongelmanratkaisukyvyllisempi, eli vähemmän väärä. Näin ollen ei ollakaan metodia vastaan, vaan metodin puolesta. Ei olla relativisteja, vaan uskotaan vähemmän väärien totuuksien olemassaoloon.
Chalmersin ajattelun jäsentämiseksi auttaa varmasti jos vilkaisee hänen työtään Kuhnin paradigmanäkemyksen ympärillä. Chalmersin mukaan Kuhnia voidaan pitää holistisena. Paradigman ja anomalioiden suhteen ytimessä on se, että tieteentekijät näkevät tieteen ja epätieteen "malliesimerkkien", exemplarsien, kautta. Tällöin tieteentunnistaminen tapahtuu ikään kuin huomaamalla samanlaisuuksia ja erilaisuuksia suhteessa näihin. Näin tieteen ja epätieteen erottaminen on analogista päättelyä, eikä noudata perinteistä normatiivisen tieteenfilosofian kantaa, jossa tieteellisyys määritellään antamalla sille määritelmä ; erilaisia attribuutteja ja kriteerejä. Tämän eron muistaminen on tietysti hyvä aina välistä tehdä.
Tämä näkemys on varsin mielenkiintoinen ; Chalmers kuvaa "What is this thing called Scienvessä" että Kuhn oli tavallaan sekä relativisti että samanaikaisesti uskoi että tiede voi kehittyä paremmaksi. Kuhnin paradigmanäkemyksessä onkin analysoitu olevan kahdenlaisia totuusnäkemyksiä.
1: Selvästi hänellä oli ajatus edistyvästä tieteestä. Sillä paradigmanmuutoksessa on kysymys uudesta näkemyksestä jossa ratkaistaan ongelmia joita vanha paradigma ei kyennyt ratkaisemaan, ja samalla voidaan kuitenkin ratkaista ne ongelmat joita vanhassa näkemyksessä oli. Näin ollen laatu paranee. Kuhn ei siis uskonut että paradigmanvaihdoksessa olisi kysymys vain uudesta maailmankuvasta, jostain jossa vanhat ongelmat vaihdetaan uusiin ongelmiin.
2: Kuitenkin Kuhn käsittelee myös sitä miten tutkijat voivat pitää tai vaihtaa exemplarsejaan esimerkiksi kulttuurinmuutosten yhteydessä. Tällöin vaihtamiseen ei olisi mitään järkeviä syitä, ja vaihtaminen olisi lähinnä muoti-ilmiöön verrattavissa.
Kuhn siis tavallaan jaottelikin paradigmanmuutokset siten että oli "asiallista tiedon mukaan tapahtuvaa paradigman ratkeamista" ja "muotivirtauksiin liittyvää revisionia". Muutokset voivat siis olla joko perusteltuja tai muoti-ilmiöitä. Mielestäni tämän asian tunnistaminen on olennaista. Sillä se ratkaisee suuren määrän erilaisia kiistakysymyksiä. Näin ollen kannattaa olla metodin puolesta.
Tosin kannatan vahvasti huumorin(kin) käyttöä hypoteesinmuodostusvälineenä. Innovaatio vaatii "out of box" -ajattelua, mutta hyvä innovaatio vaatii myös "inside the box" -ajattelua. Aito riskinottava ja anarkistinen uusi ajatus vaatii riskinoton. Ja riskinotto tarkoittaa epäonnistumisen riskiä. Postmodernismi yrittää tavallaan poistaa epäonnistumisen (tunteena ja ilmiönä), ja tekee kaikesta tulkintaa. Näin onnistuminenkin muuttuu merkityksettömäksi, ja oppiminen ja viisaus menettävät sisältönsä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste revision. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste revision. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Osaksi maan historiaa
"Dayton Daily News" kertoi amerikan "TEA -party":laisten suunnitelmista saada kreationismi kouluopetukseen. Strategia on se, että kreationismi nähdään vahvana osana USA:n historiaa. Olennaiset sloganit ovat seuraavat : "There is a segment of the population where those ideas are popular" ... "Creationism is a significant part of the history of this country" ... "It is an absolutely valid theory and to omit it means we are omitting part of the history of this country." ... "We are motivated people who want to change the course of this country. Eliminating God from our public lives I think is a mistake and is why we have gone in the direction of spending beyond our means."
Voisin kenties nostaa esiin sen, miten puolustus kriitikoita vastaan on erikoinen "If scientific inquiry is robust enough that it can reject false theories, why be so concerned?" jossa siis vedotaan siihen että implisiittisesti oletetaan että kreationismi on väärä ja huono teoria ja sen jälkeen heitetään että "entä sitten". Jos tiede kykenee osoittamana huonot teoriat vääriksi, ei huolta olisi. Tosiasiassa tiedemaailma onkin jo käytännössä torpannut kreationismin. Mutta se, mikä koskee tiedeyhteisöä ei tarkoita siinä asuvia kansalaisia. Eli vaikka tiede voi osoittaa monenlaisia näkemyksiä vääriksi, niin se, että näitä vääriksi osoitettuja näkemyksiä opetetaan koulussa ei aja koulutuksen asiaa, vaan päin vastoin vahvistaa näiden asemaa kansalaisten mielissä. Mutta tämä heitto olisi tylsä.
Voisin kenties nostaa esiin sen, että USA on varsin erikoinen maa, koska siellä kouluissa ei opeteta uskontoa. Suomessa Päivi Räsänen pärjäilee TEA -partylaisten asenteilla ja argumenteilla varsin mukavasti ja uskonnonopetus on aivan käsittämättömän isona osana koululaitosta. USA:ssa tilanne on heikommanlainen ; Siellä maan tapaan viittaaminen on patrioottista mutta ei välttämättä saa sympatiaa lakituvissa. Erot mantereiden välillä ovat niin suuret että Suomalaiseen silmään tämänlaiset kinastelut näyttävät esimerkiski minun silmiini varsin eriskummaisilta. Tämä olisi kenties jo hieman kiinnostavampaa.
Mutta minun huomioni kiinnittyi siihen, että tässä on jälleen kysymys juridisesta fundamentalismista, jossa yritetään saada vaikutusta siihen mitä lapsille opetetaan koulussa. Ja ennen kaikkea tässä aloitteessa ei ole käytetty Intelligent Design -strategiaa, jossa uskonto on rivien välissä ja siihen vinkataan -jokseenkin tällä tasolla, syvyydellä, laadulla ja kätkemistasolla vihjailevasti- vain epäsuorasti ja ääneen mainitsematta, mutta kuitenkin niin että uskovaisille aatetovereille asia tulee riittävän selvästi. Tässä on mainittu suoraan se, että kysymys on kreationismista ja kristinuskosta ja Jumalasta.
Intelligent Design -strategiasta vaihtamiseen on tietysti monia syitä;
1: TEA -partylaiset ovat yleisesti ottaen leimallisesti tietyntyyppisiä kristittyjä. Intelligent Design on heille varmasti hieman kuin "antaisi pirulle pikkusormen".
2: Intelligent Designiä myytiin vapautena ja moniarvoisuutena, mutta se kuitenkin olemassaollessaan oli lähinnä suuntuke sen harjoittajille. Intelligent Design on "don't ask don't tell" -strategia, jossa saa olla YEC -kreationisti (joista maa ja elämä on ~10 000 tai nuorempi) tai OEC -kreationisti (uskoo että maa ja elämä ovat miljoonia vuosia vanhaa), kunhan ei mainitse ääneen mielipiteitään maan iästä. Se, että jotain myydään vapautena ja vapaana tutkimuksena, mutta onkin kuitenkin käytännössä rajoittavuutta joka kieltää sanomasta mielipiteitä monista asioista ja kieltää niistä aiheista tehdyt tutkimiset ja kehottaa agnostisuuteen tässä. Näin ei ihmetytä että ihmiset kaipasivat vanhaan rakenteeseen, jossa voi löytää oman leirin (Olen OEC tai YEC) ja näistä eroavaisuuksista sai kertoa ääneen. Kreationismia pidettiin kahlitsevana ja pikkusieluisena, mutta moni varmasti huomasi että nimen omaan Intelligent Design -maailma on sensuristinen ; Se on kuin nippu jonka sisällä on kaikki ne mielipiteet ja näkemykset joita kreationismissakin oli, mutta se kielsi näiden eroavaisuuksien mainitsemisen ääneen. Intelligent Design olikin siksi kreationismia jossa asioita jätettiin mainitsematta.
3: Intelligent Design otettiin vastaan hyvänä strategiana päästä kouluopetukseen. Tässä projektissa ei ole käynyt hyvin. Eikä julkaisutahtikaan ole vastannut sitä riemua ja odotusta joita tuli ilmoille silloin kun Intelligent Design vasta kokosi siipiään. Epäonnistunut strategia on hyvä vaihtaa.
Intelligent Design oli muoti -ilmiö. Se oli todella omituinen sinänsä, että vaikka esimerkiksi Behe ilmoitti että hän ei ollut aikaisemmin ollut tyytyväinen kreationismiin. Tätä ei ole kuitenkaan argumentoitu. Intelligent Design ei siis koskaan oikeasti kumonnut vanhan mallin kreationismia ja kertonut miksi se oli parempi kuin vanha kreationismi. Se tyytyi vain toistelemaan sitä, miten "ID ei ole kreationismia", mielessään pääasiassa se että USA:n kouluissa kreationismi oli kohdannut seinän, koska se oli määritelty uskonnoksi jota maan laki kieltää opettamasta. Nyt kreationismiin on palattu, eikä sekään ole oikein esittänyt miksi se olisi parempi kuin Intelligent Design. Voidaankin sanoa että selvästi kyseessä on yleistyminen ja muotivirtaus, jota ei voida kutsua teorian korvautumisella (paradigmanvaihto) vaan muotivirtaukseksi (revision). Tämä muutos on tietysti näkynyt täällä kotimaassakin. Globaalina aikana ajatukset ja muoti-ilmiöt virtaavat maasta toiseen.
Yllä olen maininnut joitain pieniä syitä sille minkä vuoksi "vanha kunnon kreationismi" on saanut jälleen arvonpalautusta. Kuitenkin kenties tärkein syy on siinä, että viime vuosina ns, "uusateismi" on ilmestynyt kulttuuriin. Intelligent Designin ajattelutapa moniarvoisuuksineen ja postmoderneine argumentointitapoineen toimi strategisesti kelpo tasolla ympäristössä, jossa oltiin lähinnä "tietyn teorian kannattajia". Evolutionistit olivat monisärmäistä sakkia, jossa ateismi ei ollut leimallinen piirre. (Pienessä linjassa ; esimerkiksi minä kehtasin kutsua itseäni evonkelistaksi vaikka olenkin paatunut agnotikko.) Kysymys keskustelussa oli pääasiassa tieteestä eikä uskonnosta, joten oman ateistisuuden ylikorostaminen olisi tuntunut jopa hieman kiusalliselta. Kun ID -piirit puhuivat uskonnollisesta moniarvoisuudesta, se toimi hyvin koska kentällä ei ollut uskonnollissävyistä kilpailijaa. Vastustajilla ei ollut mitään mihin olisi "pakko suhtautua suvaitsevaisesti", sillä kysymyshän ei ollut uskonnosta (tai ainakin sen tunnustaminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha).
Uusateismi on sen sijaan jotain, joka astuu suoraan ID:n moniarvoisuuden suvaitsemisen ytimeen. Itse asiassa "eri näkemyksiä pitää kuunnella" -sloganiin astuttuaan uusateismin pitäisikin saada ikään kuin "free ride" Intelligent Designin ystävien suojelulistalle. Vähemmistöjäkin pitää kuunnella ja molempia puolia, myös uusateisteja, olisi kuunneltava. ; Jos henki on se, että erilaisia näkemyksiä pitäisi opettaa kouluissa ja yliopistoissa, ja että jonkun maailmankuvan näkemysten kieltäminen esimerkiksi falsifiointiperiaatteen kaltaisten tieteenfilosofisten konseptien kautta on sortavaa, käy niin että myös uusateismin ja siihen liittyvän maailmankuvan pitäisi siksi saada medianäkyvyyttä, tukea, sympatiaa ja tutkimusrahoitusta. Tämä ei taatusti viehättänyt valtaosaa ID -strategian kannattajista. Tämäkin on varmasti omalta osaltaan ajanut intoa vaihtaa takaisin kreationistisempaan ja tunnustuksellisempaan linjaan.
Voisin kenties nostaa esiin sen, miten puolustus kriitikoita vastaan on erikoinen "If scientific inquiry is robust enough that it can reject false theories, why be so concerned?" jossa siis vedotaan siihen että implisiittisesti oletetaan että kreationismi on väärä ja huono teoria ja sen jälkeen heitetään että "entä sitten". Jos tiede kykenee osoittamana huonot teoriat vääriksi, ei huolta olisi. Tosiasiassa tiedemaailma onkin jo käytännössä torpannut kreationismin. Mutta se, mikä koskee tiedeyhteisöä ei tarkoita siinä asuvia kansalaisia. Eli vaikka tiede voi osoittaa monenlaisia näkemyksiä vääriksi, niin se, että näitä vääriksi osoitettuja näkemyksiä opetetaan koulussa ei aja koulutuksen asiaa, vaan päin vastoin vahvistaa näiden asemaa kansalaisten mielissä. Mutta tämä heitto olisi tylsä.
Voisin kenties nostaa esiin sen, että USA on varsin erikoinen maa, koska siellä kouluissa ei opeteta uskontoa. Suomessa Päivi Räsänen pärjäilee TEA -partylaisten asenteilla ja argumenteilla varsin mukavasti ja uskonnonopetus on aivan käsittämättömän isona osana koululaitosta. USA:ssa tilanne on heikommanlainen ; Siellä maan tapaan viittaaminen on patrioottista mutta ei välttämättä saa sympatiaa lakituvissa. Erot mantereiden välillä ovat niin suuret että Suomalaiseen silmään tämänlaiset kinastelut näyttävät esimerkiski minun silmiini varsin eriskummaisilta. Tämä olisi kenties jo hieman kiinnostavampaa.
Mutta minun huomioni kiinnittyi siihen, että tässä on jälleen kysymys juridisesta fundamentalismista, jossa yritetään saada vaikutusta siihen mitä lapsille opetetaan koulussa. Ja ennen kaikkea tässä aloitteessa ei ole käytetty Intelligent Design -strategiaa, jossa uskonto on rivien välissä ja siihen vinkataan -jokseenkin tällä tasolla, syvyydellä, laadulla ja kätkemistasolla vihjailevasti- vain epäsuorasti ja ääneen mainitsematta, mutta kuitenkin niin että uskovaisille aatetovereille asia tulee riittävän selvästi. Tässä on mainittu suoraan se, että kysymys on kreationismista ja kristinuskosta ja Jumalasta.
Intelligent Design -strategiasta vaihtamiseen on tietysti monia syitä;
1: TEA -partylaiset ovat yleisesti ottaen leimallisesti tietyntyyppisiä kristittyjä. Intelligent Design on heille varmasti hieman kuin "antaisi pirulle pikkusormen".
2: Intelligent Designiä myytiin vapautena ja moniarvoisuutena, mutta se kuitenkin olemassaollessaan oli lähinnä suuntuke sen harjoittajille. Intelligent Design on "don't ask don't tell" -strategia, jossa saa olla YEC -kreationisti (joista maa ja elämä on ~10 000 tai nuorempi) tai OEC -kreationisti (uskoo että maa ja elämä ovat miljoonia vuosia vanhaa), kunhan ei mainitse ääneen mielipiteitään maan iästä. Se, että jotain myydään vapautena ja vapaana tutkimuksena, mutta onkin kuitenkin käytännössä rajoittavuutta joka kieltää sanomasta mielipiteitä monista asioista ja kieltää niistä aiheista tehdyt tutkimiset ja kehottaa agnostisuuteen tässä. Näin ei ihmetytä että ihmiset kaipasivat vanhaan rakenteeseen, jossa voi löytää oman leirin (Olen OEC tai YEC) ja näistä eroavaisuuksista sai kertoa ääneen. Kreationismia pidettiin kahlitsevana ja pikkusieluisena, mutta moni varmasti huomasi että nimen omaan Intelligent Design -maailma on sensuristinen ; Se on kuin nippu jonka sisällä on kaikki ne mielipiteet ja näkemykset joita kreationismissakin oli, mutta se kielsi näiden eroavaisuuksien mainitsemisen ääneen. Intelligent Design olikin siksi kreationismia jossa asioita jätettiin mainitsematta.
3: Intelligent Design otettiin vastaan hyvänä strategiana päästä kouluopetukseen. Tässä projektissa ei ole käynyt hyvin. Eikä julkaisutahtikaan ole vastannut sitä riemua ja odotusta joita tuli ilmoille silloin kun Intelligent Design vasta kokosi siipiään. Epäonnistunut strategia on hyvä vaihtaa.
Intelligent Design oli muoti -ilmiö. Se oli todella omituinen sinänsä, että vaikka esimerkiksi Behe ilmoitti että hän ei ollut aikaisemmin ollut tyytyväinen kreationismiin. Tätä ei ole kuitenkaan argumentoitu. Intelligent Design ei siis koskaan oikeasti kumonnut vanhan mallin kreationismia ja kertonut miksi se oli parempi kuin vanha kreationismi. Se tyytyi vain toistelemaan sitä, miten "ID ei ole kreationismia", mielessään pääasiassa se että USA:n kouluissa kreationismi oli kohdannut seinän, koska se oli määritelty uskonnoksi jota maan laki kieltää opettamasta. Nyt kreationismiin on palattu, eikä sekään ole oikein esittänyt miksi se olisi parempi kuin Intelligent Design. Voidaankin sanoa että selvästi kyseessä on yleistyminen ja muotivirtaus, jota ei voida kutsua teorian korvautumisella (paradigmanvaihto) vaan muotivirtaukseksi (revision). Tämä muutos on tietysti näkynyt täällä kotimaassakin. Globaalina aikana ajatukset ja muoti-ilmiöt virtaavat maasta toiseen.
Yllä olen maininnut joitain pieniä syitä sille minkä vuoksi "vanha kunnon kreationismi" on saanut jälleen arvonpalautusta. Kuitenkin kenties tärkein syy on siinä, että viime vuosina ns, "uusateismi" on ilmestynyt kulttuuriin. Intelligent Designin ajattelutapa moniarvoisuuksineen ja postmoderneine argumentointitapoineen toimi strategisesti kelpo tasolla ympäristössä, jossa oltiin lähinnä "tietyn teorian kannattajia". Evolutionistit olivat monisärmäistä sakkia, jossa ateismi ei ollut leimallinen piirre. (Pienessä linjassa ; esimerkiksi minä kehtasin kutsua itseäni evonkelistaksi vaikka olenkin paatunut agnotikko.) Kysymys keskustelussa oli pääasiassa tieteestä eikä uskonnosta, joten oman ateistisuuden ylikorostaminen olisi tuntunut jopa hieman kiusalliselta. Kun ID -piirit puhuivat uskonnollisesta moniarvoisuudesta, se toimi hyvin koska kentällä ei ollut uskonnollissävyistä kilpailijaa. Vastustajilla ei ollut mitään mihin olisi "pakko suhtautua suvaitsevaisesti", sillä kysymyshän ei ollut uskonnosta (tai ainakin sen tunnustaminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha).
Uusateismi on sen sijaan jotain, joka astuu suoraan ID:n moniarvoisuuden suvaitsemisen ytimeen. Itse asiassa "eri näkemyksiä pitää kuunnella" -sloganiin astuttuaan uusateismin pitäisikin saada ikään kuin "free ride" Intelligent Designin ystävien suojelulistalle. Vähemmistöjäkin pitää kuunnella ja molempia puolia, myös uusateisteja, olisi kuunneltava. ; Jos henki on se, että erilaisia näkemyksiä pitäisi opettaa kouluissa ja yliopistoissa, ja että jonkun maailmankuvan näkemysten kieltäminen esimerkiksi falsifiointiperiaatteen kaltaisten tieteenfilosofisten konseptien kautta on sortavaa, käy niin että myös uusateismin ja siihen liittyvän maailmankuvan pitäisi siksi saada medianäkyvyyttä, tukea, sympatiaa ja tutkimusrahoitusta. Tämä ei taatusti viehättänyt valtaosaa ID -strategian kannattajista. Tämäkin on varmasti omalta osaltaan ajanut intoa vaihtaa takaisin kreationistisempaan ja tunnustuksellisempaan linjaan.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Uudistukset.
Muutoksia tieteellisissä teorioissa, teorianvaihdoksia kutsutaan varsin tavallisesti paradigmanvaihdoksiksi. On varsin tavallista että postmodernistitkin käyttävät samaa sanaa. Tämä ei ole "totaalisen väärin".
Kuitenkin asiaan on näkemys, joka korostaa sitä, että uudelleenarviointia on monenlaista. Tällöin tarvitaan ikään kuin uutta termiä. Tällöin postmoderni ajattelu tuottaa muutoksia (revision) ja luonnontieteet ja monet ihmistieteiden teoriat tai niiden osa -alueet käyvät läpi paradigmanmuutoksia.
Eron ymmärtämiseksi historiaan katsomisesta on apua.
Kun vaikkapa Galileo Galilei teki aikanaan tutkimuksia, hänellä on koeasetelma jonka ymmärtäminen on nykyään hyvin samankaltaista. Painon ja ajan vaikutukset ovat muuttumattomia, näiden tulkinta ei ole muuttunut olennaisesti. Jos puhutaan vaikkapa flogistonista, havaitut asiat ovat hyvin samanlaisia. Teoria on muuttunut. Samoin, vaikka maakeskinen maailmankuva vaihtui aurinkokeskiseen, tähtitieteilijöiden havainnot taivaankappaleiden liikkeistä itsestään ovat hyvin samanlaisia. Käsitteet kuten "kiertäminen" ja "taivaankappaleet" ja "havaitseminen" tulkitaan yllättävänkin samanlaisesti. Galileon kokeet voidaan tätä kautta toistaa ja saada samat tulokset. Tulkinnoissa on tietysti jotain eroja, koska tiede on muuttunut. Mutta matkan varrella on ymmärrettävyyttä. Ajan kanssa tulokset täsmentyvät
Havainnot ovat samat, ja mitattava asiat on määritelty hyvin samalla tavalla. Näin tutkimukset siirtyvät "yllättävänkin näpsäkkäästi" uuteen paradigmaan. Esimerkiksi Quinen mukaan tämä johtuu siitä, että tiede rakentaa yhtenäistä verkkoa. Kun jotain virheitä korjataan, tehty muutos tulisi tehdä siten että se on kokonaisuuden kannalta mahdollisimman pieni. Tätä kautta valtaosa verkosta jää ennalleen kun pientä osaa muutetaan. Näin ymmärrysvaikeudet pienenevät.
Osa menee niin pitkälle, että puhuukin paradigmanmuutoksien kohdalla enemmän täsmentymisestä kuin vanhan totaalisen virheellisyyden osoittamisesta : Esimerkiksi heistä Newtonin lait toimivat täysin normaalioloissa ja nykymaailmassa ; Einsteinin yhtälöt ja suhteellisuusteoriat ovat vain toiminta -alueeltaan laajempia ja tarkempia. Tätä kautta se, että vaikkapa lukion fysiikankirjat käyttävät ja opettavat newtonin mekaniikkaa, ei ole samaa kuin valheen opettaminen.
Postmodernissa ajattelussa erot taas ovat erilaisia. Kun tapahtuu revision, vaihtuvat määritelmät, taustametodiikka ja monet muutkin asiat. Puhutaan laajemmasta uudelleenarvioinnista. Tälle muutokselle yleistä onkin se, että eri näkemysten välillä on totaalisesti erilaiset ymmärryshorisontit ; Et voi vain siirtää vanhaa näkemystä uuteen, vaan asiat on ikään kuin mietittävä uudestaan.
Näin on käynyt esimerkiksi kristinuskossa, jossa syntikäsitteestä on hyvin erilaisia tulkintamalleja. Yllättävän yleistä on korostaa synnin luonteen yhteiskunnallisuutta ja sen suhdetta yksilöön ; On "psykologis-sosiaalinen tulkintamalli", joka eroaa vahvasti vanhasta ja perinteisestä "kuuliaisuus-tottelevaisuus-velvollisuus" -mallista. Näillä lähtökohdilla syntyy hyvin erilaisia tulkintoja, mutta kun henkilöt riitelevät keskenään synnistä, käy helposti niin että "toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä".
Revision -näkemyksen hankaluus on siinä, että on hyvin vaikeaa sanoa onko muutos seurausta mistäkin. Se rinnastuu helposti muoti -ilmiöön ; Egyptissä Islam on nykyisin suosittua, mutta ennen oli vallalla esimerkiksi Amon-Ra. Johtuuko muutos siitä että Amon-Ra olisi osoittautunut epätäsmällisemmäksi kuin Allah? Tälläistä koetta tuskin on tapahtunut, koska sellaista ei hevin voida tehdä.
Ymmärryshorisonttien eroavaisuus tekee vertailusta hyvin mahdotonta, tai vaikeaa, koska eri systeemeillä on eri lähtökohdat ja metodit, joiden kautta eri vastaukset syntyvät. Erimielisyydessä ei voida vertailla täsmällisyyttä, vaan kumotaan enemmänkin toisten lähtökohtia -jotka taas perustuvat oletuksille. Tässä on väistämättä sellaista henkeä että "minun oletukset ovat parempia kuin toisten taas eivät."
Tätä kautta revisionin kohdalla on luontevaa puhua maailmankuvista. Ongelmana tässä ajattelussa on tietysti se, että asiat latistuvat helposti pelkästään sille tasolle jossa mukana on "tulkinta = tiede" & "tulkinta = valta" & "suosio = valta" ja kaikki tästä seuraavat johdannaiset. Tätä kautta on kenties ihan järkevää vetää raja paradigman ja revisionin välille.
Kuitenkin asiaan on näkemys, joka korostaa sitä, että uudelleenarviointia on monenlaista. Tällöin tarvitaan ikään kuin uutta termiä. Tällöin postmoderni ajattelu tuottaa muutoksia (revision) ja luonnontieteet ja monet ihmistieteiden teoriat tai niiden osa -alueet käyvät läpi paradigmanmuutoksia.
Eron ymmärtämiseksi historiaan katsomisesta on apua.
Kun vaikkapa Galileo Galilei teki aikanaan tutkimuksia, hänellä on koeasetelma jonka ymmärtäminen on nykyään hyvin samankaltaista. Painon ja ajan vaikutukset ovat muuttumattomia, näiden tulkinta ei ole muuttunut olennaisesti. Jos puhutaan vaikkapa flogistonista, havaitut asiat ovat hyvin samanlaisia. Teoria on muuttunut. Samoin, vaikka maakeskinen maailmankuva vaihtui aurinkokeskiseen, tähtitieteilijöiden havainnot taivaankappaleiden liikkeistä itsestään ovat hyvin samanlaisia. Käsitteet kuten "kiertäminen" ja "taivaankappaleet" ja "havaitseminen" tulkitaan yllättävänkin samanlaisesti. Galileon kokeet voidaan tätä kautta toistaa ja saada samat tulokset. Tulkinnoissa on tietysti jotain eroja, koska tiede on muuttunut. Mutta matkan varrella on ymmärrettävyyttä. Ajan kanssa tulokset täsmentyvät
Havainnot ovat samat, ja mitattava asiat on määritelty hyvin samalla tavalla. Näin tutkimukset siirtyvät "yllättävänkin näpsäkkäästi" uuteen paradigmaan. Esimerkiksi Quinen mukaan tämä johtuu siitä, että tiede rakentaa yhtenäistä verkkoa. Kun jotain virheitä korjataan, tehty muutos tulisi tehdä siten että se on kokonaisuuden kannalta mahdollisimman pieni. Tätä kautta valtaosa verkosta jää ennalleen kun pientä osaa muutetaan. Näin ymmärrysvaikeudet pienenevät.
Osa menee niin pitkälle, että puhuukin paradigmanmuutoksien kohdalla enemmän täsmentymisestä kuin vanhan totaalisen virheellisyyden osoittamisesta : Esimerkiksi heistä Newtonin lait toimivat täysin normaalioloissa ja nykymaailmassa ; Einsteinin yhtälöt ja suhteellisuusteoriat ovat vain toiminta -alueeltaan laajempia ja tarkempia. Tätä kautta se, että vaikkapa lukion fysiikankirjat käyttävät ja opettavat newtonin mekaniikkaa, ei ole samaa kuin valheen opettaminen.
Postmodernissa ajattelussa erot taas ovat erilaisia. Kun tapahtuu revision, vaihtuvat määritelmät, taustametodiikka ja monet muutkin asiat. Puhutaan laajemmasta uudelleenarvioinnista. Tälle muutokselle yleistä onkin se, että eri näkemysten välillä on totaalisesti erilaiset ymmärryshorisontit ; Et voi vain siirtää vanhaa näkemystä uuteen, vaan asiat on ikään kuin mietittävä uudestaan.
Näin on käynyt esimerkiksi kristinuskossa, jossa syntikäsitteestä on hyvin erilaisia tulkintamalleja. Yllättävän yleistä on korostaa synnin luonteen yhteiskunnallisuutta ja sen suhdetta yksilöön ; On "psykologis-sosiaalinen tulkintamalli", joka eroaa vahvasti vanhasta ja perinteisestä "kuuliaisuus-tottelevaisuus-velvollisuus" -mallista. Näillä lähtökohdilla syntyy hyvin erilaisia tulkintoja, mutta kun henkilöt riitelevät keskenään synnistä, käy helposti niin että "toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä".
Revision -näkemyksen hankaluus on siinä, että on hyvin vaikeaa sanoa onko muutos seurausta mistäkin. Se rinnastuu helposti muoti -ilmiöön ; Egyptissä Islam on nykyisin suosittua, mutta ennen oli vallalla esimerkiksi Amon-Ra. Johtuuko muutos siitä että Amon-Ra olisi osoittautunut epätäsmällisemmäksi kuin Allah? Tälläistä koetta tuskin on tapahtunut, koska sellaista ei hevin voida tehdä.
Ymmärryshorisonttien eroavaisuus tekee vertailusta hyvin mahdotonta, tai vaikeaa, koska eri systeemeillä on eri lähtökohdat ja metodit, joiden kautta eri vastaukset syntyvät. Erimielisyydessä ei voida vertailla täsmällisyyttä, vaan kumotaan enemmänkin toisten lähtökohtia -jotka taas perustuvat oletuksille. Tässä on väistämättä sellaista henkeä että "minun oletukset ovat parempia kuin toisten taas eivät."
Tätä kautta revisionin kohdalla on luontevaa puhua maailmankuvista. Ongelmana tässä ajattelussa on tietysti se, että asiat latistuvat helposti pelkästään sille tasolle jossa mukana on "tulkinta = tiede" & "tulkinta = valta" & "suosio = valta" ja kaikki tästä seuraavat johdannaiset. Tätä kautta on kenties ihan järkevää vetää raja paradigman ja revisionin välille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)