Faustuksen teologiaa

Faustuksen tarinassa tohtori Faust hakee yliluonnollista voimaa tekemällä sopimuksen demonin kanssa. Usein tässä yhteydessä sopimus tehdään Mefistofeleen kanssa. Tähän tarinaperinteeseen kuuluu monia satuja joissa henkilöiden nimenä ei ole Faust. Lasken nekin tässä faustisiksi tarinoiksi. Teema on siis vahvempi kuin päähenkilön nimi.

Usein nämä tarinat muuttuvat käsittelemään joko toiveita tai valta. Henkenä on se, että onko sielun menetys Saatanalle tiedon arvoista. Mutta tieto tarkoittaa (a) joko sitä että pitää varoa mitä toivoo koska sopimuksessa on joku omituinen pilkkuvirhe (b) tieto tarkoittaa tiedon sijasta valtaa, kykyä manipuloida maailmaa.

Tämä puoli on luonnollisesti tärkeä ja niiden käsittely on varmasti apuna kun kristitty miettii suhdettaan tietoon. (Ja johtaa statementeja joissa otetaan kantaa siihen onko tiede hyvän ja pahan tiedon puusta haukkaamista vai onko tiede kristinuskon ihanteista ja kristittyjen ansioista syntynyt konsepti.)

Se mikä näissä tarinoissa on omituisinta on kuitenkin sen teologia. Tarinoiden ytimessä on se, että Faustus tekee sopimuksen. Usein omalla verellään. Tämän jälkeen hän saa joko rajallisen määrän toiveita tai aikaa. Tämä on hyvin kiinnostava koska kristinuskossa opetetaan syntien anteeksiannosta. Ja siitä että armon saa pyytämällä ja katumalla. Paitsi jos pilkkaa Pyhää Henkeä.

Tämä johtaa hyvin omituisiin teologis-juridisiin kysymyksiin. Kuten kysymykseen siitä että miksi Saatana haluaisi tehdä sopimuksen josta pääsee eroon katumalla? On huomattava että esimerkiksi
* Christopher Marlowen "Tohtori Faustus" päättyy (molemmissa versioissa) Faustuksen tappioon. Aluksi diili tuntuu hyvältä mutta lopuksi Faustus haluaa päästä irti sopimuksesta. Jos kakun voisi syödä ja pitää, ei demoniseen sopimukseen olisi kiinnostusta siellä demonisella puolella. Sopimus siis on vahva. Soimusrikosta seuraa paikalle tupsahtava demoni joka estää kikkailut.
* Toisaalta eräässä lapsuuteni saduissa mies tekee noitakeinoin sopimuksen Saatanan kanssa ja hän selviää pulasta ovelan noita-anoppinsa ja noita-miniänsä avulla. Tässä henkenä on juuri se, että diilissä kirjaimellinen tulkinta toimii molempiin suuntiin. (Pidin näistä antisankarillisista veijaritarinoista jo lapsena eniten.)
* Toisaalta monissa tarinan versioissa korostuu se, että jos toiveilla tekee jotain epäitsekästä ja kristillistä, niin sopimus jotenkin raukeaa mutta toiveen saa pitää. Tällöin on aivan mahdollista että sopimus tehdään siksi että ihmiset käyttäytyvät kuin se olisi validi vaikka tosiasiassa se ei ole. Sopimus tehdään jotta ihmiset eivät valitsisi Jumalaa, ei siksi että he menettäisivät vapauttaan piiruakaan.

Kerettiläinen ratkaisu pahan ongelmaan

"Micheletto: "I punish this world for not being as I want.""
("The Borgias")

Kun menee kirkkoon, on tavallista että siellä kuvataan kärsivä Jeesus ristillä. Tätä harvemmin siellä näkyy Jeesuksen taivaaseenastumista. Ja vähiten Jeesusta maallisena toimijana arkisessa tämänpuoleisessa elämässä. Mitä tämä kertoo meille kristillisistä asenteista?

Normaali elämä ei varmasti viehätäkään. Se on itse asiassa melkoisen tylsää. Me elämme siinä jo ja tätä emme halua. Siksi Jeesus pitää nähdä erikoisissa tilanteissa. Ristinkuolema näyttää meille voitetun, päihitetyn ja murjotun Jeesuksen. Sellaisen joka muistuttaa että pitäessään elämää lahjana kristitty on kiitollinen jostain varsin lyhytaikaisesta, hauraasta ja tylsyyksien, banaaliuksien ja tuskien täyttämä. Jeesus on ristillä helpommin samastuttava kuin paratiisiin nousevana ja yli-inhimillisenä.

Ja mitä tämä samastuttavuus kertookaan maailmasta. Ristillä oleva Jeesus näyttää kärsineensä maailmasta kanssamme. Eikö tämä toisaalta tunnukin reilulta. Hän tuli ihmiseksi joten minkään inhimillisen ei tulisi olla hänelle vierasta. Eikö jokainen ihminen jonkun koettelemuksen aikana ole syyttänyt jos ei Jumalaa niin jotain. Ja tämän jonkin olisi todellakin syytä saada rangaistuksensa.

Ja kenties asia todellakin on niin. Kenties Jumalamme ei olekaan ollut kaikkihyvä koska hän on tehnyt Syntiä. Entä jos Jeesuksen lunastusuhri todellakin tehtiin meidän syntiemme vuoksi. Mutta että nämäkin synnit ja mahdollisuudet niiden tekoon ovat perimmiltään peräisin Jumalalta. Ihmisinä elämme pahassa ja teemme pahaa. Ja Jumala on uhrannut itsensä saadakseen anteeksi omat virheensä. Ja tämän jälkeen hän olisi, paitsi kulkenut kengissämme, myös saanut anteeksi ja olisi syntisyydestään huolimatta kaikkihyvä.

On tässä ainakin enemmän järkeä kuin siinä että kaikkivaltias omenavarkausrikoksen uhri on armelias uhraamalla oman poikansa, rikoksen uhrin pojan, rikoksentekijöiden sijaan. Ja ennen tätä rankaisee myös rikoksentekijän sukua ja jälkikasvua jotka eivät ole tätä rikosta itse tehneet...

"Cesare Borgia: "Micheletto, where have you been?"
Micheletto: Talking with God.
Cesare Borgia: And what did he say?
Micheletto: Nothing."
("The Borgias")

Ei oo tosikaan miten harhaisia kristittyjä maailmassa onkaan...

"Paholaisen Asianajajan" ryhmässä kohosi keskustelua homontappolakialoitteesta. Keskustelua herättä erityisesti Sami Liedes joka piti aloitteen läpikäymistä demokraattisena ratkaisuna. Mutta jolla oli kuitenkin sellainen erikoinen puolustusvaihde päällä että häntä varmasti vaivasi se että kristitty tekevät tämänlaisia aloitteita. Valitettavasti hän lähestyi asiaa enemmänkin syynä moittia ateisteja jotka eivät ymmärrä kristittyjä ja kristillisyyttä. Tarkemmassa katsomisessa näytti kuitenkin enemmän siltä että tässä hänen argumentoinnissaan oli kuitenkin enemmän kyse siitä että hänestä olisi miellyttävää jos kristityt - joihin hän identifioituu - eivät olisi sellaisia idiootteja kuin usein ovat. Ja näin Liedeksen kaunis lähtökohta päätyy rumaan lopputulokseen.

Tämä kina tiivisti tämän hetken teoriani siitä miksi ateistit ja kristityt pitävät omaa puoltaan eettisenä ja vastapuolta väehmmän. Nähdäkseni kristinuskon ja ateismin kinassa on aika pitkälle siitä että
* Kristityt näkevät asiat siten että vain Jumala voi antaa objektiivisen moraalin. Toisin sanoen ateismi ei anna metaeettistä oikeutusta moraalisiin tekoihin.
* Ateistit näkevät että tämä sama mekanismi johtaa siihen että tosiasiassa kristityt usein tekevät pahaa kutsumalla sitä hyvyydeksi ja että tämä moottori masinoi väkivaltaa.

Pinnallisesti työn alla oli No True Scotsman -argumenttivirhe.

"No true Scotsman is an informal fallacy, an ad hoc attempt to retain an unreasoned assertion. When faced with a counterexample to a universal claim ("no Scotsman would do such a thing"), rather than denying the counterexample or rejecting the original universal claim, this fallacy modifies the subject of the assertion to exclude the specific case or others like it by rhetoric, without reference to any specific objective rule ("no true Scotsman would do such a thing")."
(Wikipedia)

Sami Liedeksen mukaan teot eivät ole kristillisiä. Tämän ajatuksen takana on laaja apologeetikoiden perusteluperinne. Jossa selitetään että jos kristitty murhaa, niin tästä yksittäistapauksesta ei voida yleistää koska kyseessä ei ole tosi kristitty. Tekohan on kristinopin vastainen. Näin ollen murhaaja ei kuuluisi kristittyjen joukkoon. Tämän vuoksi Liedes viljelee "harhassa oleva kristitty" tai joka vain "esiintyy sellaisena". Valitettavan usein tämä liittyy muualla myös siihen että ateistimurhaajasta yksittäistapauksesta voi yleistää koska metaetiikka. Liedes kuvaa tätä asennetta ymmärrettävällä tavalla. Hän on pahastunut kun uskonto liitetään negatiiviseen asiaan. Ja tähän syyllinen on tietenkin paha ateisti. "Todellisuudessa tässä oli enemmän kyse teidän argumentistanne siitä, että kristityt tekevät jotain pahaa. Myönnän, että kristityt voivat tehdä pahaa, joten en ensinkään näe, mitä urputatte. Jos kyse ei ole tai ei mahdollisesti ole kristitystä, tämä on kuitenkin täysin validi ja pätevä argumentti eikä NTS."

Jos tähän vetää "No True Scotsman" -puolustuksen, Liedeksellä on asiaa "Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaisi, ettei sitä voi soveltaa tähän, vaan se muistuttaa tilannetta lähinnä pinnallisesti. Suosittelisin tutustumaan tarkemmin siihen, mistä No True Scotchmanissa on kysymys, ettet väärinkäyttäisi sitä uudestaan yhtä nolosti ja tekisi siten itse argumentointivirhettä." Sillä hänellä on tarkat määritelmät "Kristitty on ihminen, joka uskoo tiettyihin asioihin ja pyrkii elämään näiden uskomusten mukaisesti." ja "Harhassa oleva kristitty on sellainen ihminen, joka on riittävän oikeaoppinen ollakseen kristitty, mutta jolla on jotain räikeästi mainstream-kristillisyyden ei-ydinalueen kanssa ristiriitaisia (tai ainakin mainstream-kristillisyyden vastaisia) näkemyksiä tai toimintatapoja. Nähdäkseni esimerkiksi kristitty rasisti (modernissa maailmassa) olisi tällainen, samaten kristitty palkkamurhaaja. Tai kristitty mafioso, joita uskoakseni Sisiliassa on paljon. Nämä ovat edelleen kristittyjä, mutta heidän elämäntapansa on selvästi kristinuskon vastainen." ... "Mainstream-kristillisyys selvästi kuitenkin tuomitsee tällaiset elämäntavat. Nähdäkseni esimerkkien listaan voidaan lisätä myös sellaiset tavanomaisemmat esimerkit kuten avosuhteessa elävä kristitty tai aktiivisesti homoseksuaalisuutta harjoittava (ja toimintaansa katumaton) kristitty." Liedes selittää "En myöskään ymmärrä, mikä ongelma sinulla on sen väitteen kanssa, että mikäli kyseessä on kristitty, se on harhassa. Sitä paitsi minähän en ole edes sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että he olisivat kristittyjä. Mutta vaikka suoraan väittäisin, että he eivät ole kristittyjä, kyseessä ei selvästi siltikään olisi No True Scotchman."

Otan tämän esiin siksi että jollain tavalla argumentti itse asiassa toimii. Siis siihen asti kunnes ei.

Ei oikea skotti -argumentin kohdalla Liedeksen ongelma on siinä että hänen ratkaisunsa on hyvin spesifi. Se nojaa moneen hyvin maailmankuvalliseen ja mielipiteenvaraiseen premissiin siitä mitä tarkoittaa olla kristitty.

Ja jos on erimielinen suunnilleen yhtään mistään niin tosi skotti palaa. Ja erimielisyys niiden kanssa on helppoa. Sosiologiassa esimerkiksi kristitty on se joka itseään kutsuu kristityksi ja kuuluu kristityksi liittyviin instituutioihin. Ja kristillisyyttä tässä kulmassa on se mitä kristityt tavallista useammin tekevät. Yliedustukset suhteessa muuhun kulttuuriin kertoo ideologisista kytköksistä toiminnan tasolla. Liedeksen ajama teologinen korrektius on vähän kuin poliittista korrektiutta, voidaan nähdä jopa valehteluna ja hämäyksenä sen sijaan että se paljastaisi jonkin syvän ja väistämättömän Totuuden. Tässä valossa suhtaudun myös Liedeksen retorisiin kysymyksiin, jotka olivat jonkinlaisia statementeja. Ja mitä ilmeisemmin vaihtoehdon torjuminen ns. horse laugh -asenteella argumentin sijaan. "Olisiko sinun vaihtoehtosi se, että kristitty on jokainen, joka sanoo olevansa sellainen? Miksi tämä lähestymistapa olisi yhtään rehellisempi?" Kysymys on, mutta se ei ole retorinen.

Tässä mielessä Liedeksen ratkaisu on sellainen että sitä voisi verrata hieman huvittavaan tositilanteeseen. (Josta olen blogannut aikaisemmin.) Kun antiikin kreikassa keskusteltiin ihmisen määritelmästä, päädyttiin karvattomaan kaksijalkaiseen. Diogenes toi esille kynityn kanan ja sanoi että siinä on meille ihminen. Sami Liedeksen ratkaisu olisi jotakuinkin se, että tässä viitekehyksessä hän haluaisi murhata jonkun, joten hän ensin nyppii kohteelta kynnet pois. Tämä on pahoinpitely. Sen jälkeen kyseessä ei ole ihminen. Joten sen voi tappaa ilman että kyseessä on surma. Tämän jälkeen hän puolustaisi itseään oikeudessa uljaasti siitä että hän haluaa tuomion vain pahoinpitelystä. Tilanne on jollain hyvin erikoisella tavalla loogisesti koherentti. And that's it. Ei sillä kovin pitkälle ponnisteta.

Tarkemmin:

Jos aiheena on "No True Scotsman" puhutaan aivan oikeasti määritelmistä.
1: Se on argumenttivirhe samasta syystä kuin ad hoc. Eli sen soveltaminen johtaa lopulta siihen että sitä voi käyttää mihin tahansa. Ad hoc tarjoaa loogisen mahdollisuuden ja vaihtoehdon, mutta tämä vaihtoehto ei ole selitysvoimainen. Ja tätä kikkaa voi käyttää kaikkeen. (Ad hoc on ; "Sinä olet kaunainen. - En tunne olevani. - Se onkin salattu alitajuinen kauna.". Ja NTS "Kukaan skotti ei käytä alushousuja - Angus kyllä pitää naisten pikkareita - no, hän ei olekaan todellinen skotti.")
2: Toisaalta joskus No True Scotsman -virhettä ei tapahdu vaikka siltä näyttääkin. Tällöin kyseessä on jokin jonka kriteeriattribuutit tai luonto on muutoin määritelty, tunnettu ja rajattu tavalla jossa voidaan nähdä että esimerkki ei todella kuulu joukkoon. Tämä vaatii kykyä määritellä asia. (Angus onkin sitten oikeasti tummaihoisen afrikkalaisen Suomeen maahanmuuttaneen kovan MacGyver -fanin antama nimi. Ei ole skotti hän. Ei kansalaisuuden eikä etnisyyden eikä alkuperänsä kautta.)

Näin ollen jos kristityt ajavat tappoaloitteita, kysymys ei ole mitenkään väistämättä siitä että kristityt eivät oppinsa mukaan saa tappaa tai että kristillisyys, etenkin tiettyjen suuntausten kristillisyys, ei lietsoisi tätä ongelmaa. Sillä voihan todellakin olla että "Harhassa oleva kristitty on myös tosi kristitty. Kristinuskon luonteeseen kuuluu hyvin keskeisesti käsitys ihmisen, ja myös jokaisen kristityn, syntisyydestä." Kuten Sami Liedes onkin sanonut kun ihmisiä on rajattu jyviin ja pakanoihin. Jos näin on, on hyvin vaikeaa keksiä miten syytös olisi viallinen. "Yksikään kristitty ei kannata murhaamista" päätyy helppoon siilipuolustukseen.

Tällöin Liedeksen soveltama puolustus on ontto syytös. Vaihtoehto määrätään naurettavaksi a priorisesti tavoilla joita ei voida jakaa ja selittää. Jos tämä sallitaan päädytään juuri siihen miksi No True Scotsman on argumenttivirhelistassa. Vakaumus siitä että sydämessään tietää mitä kristitty tekee ja ei tee muuttuu argumentinkorvikkeeksi. Toki ymmärrän että nykyään monelle mielipiteenvapaus on jotain joka muuttaa kaiken perustelluksi ja järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Liedes kykenee tässä tilanteessa sanomaan ainoastaan todellisen helmen, sokerin argumentaation pohjalta "Miksi minun pitäisi pystyä määrittelemään selvästi "kristittyyden" rajat? Onko kiellettyä myös sanoa ihmistä pitkäksi, jos en osaa sanoa tarkalleen, missä kulkee pitkän ihmisen raja? Voidaan tähän ottaa hengellinenkin näkökulma (josta osa kristityistä on kyllä kanssani eri mieltä): Kristityt ovat ne ihmiset, jotka ovat riittävän oikeaoppisia, että he pelastuvat. Mutta sitä on vähän vaikea observoida." Tämä määrittelyongelma räjäyttää asiat sosiologisen määritelmän puolelle. Jos kristinusko ei ole observoitavissa, kun taas sosiologinen määritelmä on, niin siinä tapauksessa käyttökelpoinen ja keskustelussa sovellettava käsite on melkoisen vahvoilla. Liedes yrittää puolustautua yhtäälle. Ja tämä vaatii puolustautumista joka sitten iskee tämänlaisen takaoven auki toisaalta. Liedeksen argumentti vaatii kuitenkin molemmat premissit. Sen että kristinusko määritellään kuin hän haluaa. Ja että rinnastus on väärä koska tämänlainen ei osu kristillisyyden määritteisiin.

Sillä kaikesta huolimatta puolustuksessa on muutama melkoisen vakava perusongelma;
1: "Harhassa oleva", mutta kuitenkin kristitty, vaikuttaa kovasti kristityltä, joka on kristitty, vaan ei kuitenkaan "tosi" kristitty. Voidaksemme sanoa että tekijä on kristitty meidän täytyy tietää että hän on kristitty. Voidaksemme sanoa että No True Scotsman on väärässä, täytyisi kuitenkin kyetä tekemään sama. Eli selittää että kyseessä ei todellakaan ole kristitty vaan todella jokin joka on kristillisyyden kriteeriattribuuttejen ulkopuolella. Muutenkin kuin viittaamalla syviin tunteisiinsa ja siihen miten pahastuttavaa on jos asia olisikin tosi.
2: Puolustuksessa on itse asiassa moving the goalpostsin henkeä. Määritelmää muutetaan tilanteen mukaan. Milloin kristinuskon sisältö on ja ei ole ilmiselvästi jotakin. Liedes ei selvästikään itse kykene määrittelemään rajaa, jonka jälkeen ollaan poistuttu "kristittyyden" olemuksesta. Tämä täytyy kuitenkin olla jotta voidaan tunnistaa "harhautuneet kristityt" "tosi kristityistä". Ja tämän linjan on pidettävä jotta pahaa tekevät kristityt eivät purkaudu argumenttirakenteiden välistä kohti tulevaisuutta jossa arvokeskustelussa nousevat teemat eivät olekaan mitään "militantismia" vaan rationaalisesti perusteltu ideologia-analyysi. Loukkaava totuus on totuus - ei ad hominem.
3: Liedes nojaa argumentissaan kohtiin joiden kanssa erimielisyys on helppoa ja joka romuttaa puolustuksen varsin helposti. Näin ollen argumentti on ehyt mutta maailmankuvallinen. Näin ollen syytöksen kanssa erimielisyys on helppoa.
   3.1: Valitettaavasti tämä menee kuitenkin vielä astetta pahemmaksi. Sillä siinä on ad hocin luonnetta. Ja ad hoc -argumenttien perusongelma on siinä että niistä ei pidetä, mutta usein niitä joudutaan käyttämään. Imre Lakatos on itse asiassa selittänyt että teorioita ei oikeasti falsifioida. Sen sijaan tutkimusohjelmien tekijät korjaavat teoriaansa ongelmilta. Ja ad hoc -rakennelmien kasautuminen on se joka romauttaa tutkimusohjelman käyttökelpoisuuden. Ja näin ollen teoria ei kaadu ristiriitoihinsa vaan siihen että se on korjattu sellaiseen muotoon että ristiriidat voidaan aina selittää parhain päin. Jonka jälkeen teorialla ei ole ennustusvoimaa eikä selitysvoimaa. Sami Liedes kohtaa tämän krusiaalin ongelman viimeistään sanoessaan "vaikea observoida".
   3.2: Itse asiassa näyttää siltä että Liedes puolustaa kahta sellaista käsitettä joiden puolustaminen samanaikaisesti on vaikeaa. Kun hän puolustaa yhtä, syntyy takaportteja jotka iskevät toiseen. Näin ollen on hyvin vaikeaa puolustaa molempia käsitteitä samanaikaisesti. Ja ollakseen validi argumentatiivinen puolustus juuri tämä olisi tehtävä.

Loppukaneetti.

Kaikesta huolimatta on aina miellyttävää kuulla kristityistä joiden mielestä esimerkiksi minunkaltaisteni tappamiseni olisi jotenkin eikristillistä. Se kertoo heidän asenteistaan. Se mikä minut lietsoi tähän blogaukseen ei ole tämä asenne. Kyseessä on se miten se kohdistuu.

Olen itse asiassa varsin ärsyyntynyt siitä että minkälaista arvojen degeneraatiota on sekä siinä että tälläinen lakiehdotus ensin tehdään. (Tavoite objektiiviseen moraaliin johtaa epämoraaliseen tekoon.) ja sitten tästä ehdotuksen vaarallisten puolten esilletuomisesta ja tiedotuksesta nostetaan syytös viestinviejää kohtaan. (Moraalinen pahastumisentunne ei kohdistu lakialoitteeseen vaan siihen joka moittii tätä lakialoitetta.) Itse näen että näissä strategioissa on vain aste-ero. Toki jossain mielessä hyvin suuri aste-ero. Mutta aste-ero, eikä jonkin muunlainen ero. Kuten vaikka ihan oikea ero jossa ollaan ihan eri kategorioissa.

Minä en pidä siitä että ihmiset usein pesevät käsiään sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Ihmisten ei pitäisi ottaa itseensä, vaan opikseen. Siksi ei ole järkevää siirtää keskustelua siihen ovatko kaikenlaiset puuhailijat oikeita kristittyjä vai harhautuneita kristittyjä. Sen sijaan on kysyttävä että mikä kristillisessä ideologiassa on sen luonteista ja vaikeaa että siihen identifioista löytyy vakaa joukko joka harhautuu säännönmukaisesti, tietyillä tavoilla ja huomattavan usein.

Yleisesti ottaen katsonkin että jos kyse on jonkun toisen ihmisen ideologiasta, ihmiset innolla hyökkäävät sitä vastaan. Mutta jos kyseessä on oma ideologia, nousee into pelkästään pestä käsiä asiasta. (Toki tämä on vain nyrkkisääntö, No True Scotsmanin sovellusrajojen sisällä. Mikä kerronnalliselta rakenteeltaan sulkeekin koko tämän blogaukseni ... johonkin.)

Jeesuksen uhri ja Jumalan suvereniteetti

Jeesuksen uhria arvostetaan kristinuskossa niin sanotusti kohtuullisen paljon. Se on itse asiassa kenties sen keskeisin yksittäinen oppi. Jumalan armo toimii siten että Jeesus on tehnyt uhrin.

Onkin mielenkiintoista miettiä mitä tämä tarkoittaa Jumalan suvereniteetille. Jos Jumala on kaikkivaltias, hän voisi vain antaa armon kaikille niin halutessaan. Jos Jumala rakastaisi, hän voisi pelastaa joka ikisen ihmisen ilman mitään Jeesuksen uhrautumista. Koska hän ei selvästi voi tehdä niin, hän ei ole kaikkivaltias vaan joutuu noudattamaan jotain häntä itseään korkeampaa lakia.

Tämä sävy on pienessä määrin myös siinä ajatuksessa että pelastus saadaan armosta. Jos armo vaatii uskoa, ja Jumala rakastaa kaikkia, se tarkoittaa sitä että Jumala joko todella sadistisesti nauttii Helvettiin heittämisestä. Tai sitten hän nauttii siitä että jotkut eivät nouse kuoleman jälkeen henkiin, jos pitää tätä relevanttina tuonpuoleiskohtalona. Koska Jumala ei vain päätä pelastaa vaan tarvitaan uskoa, voidaan päätellä että Jumala ei ole kaikkivaltias. Hän rakastaa kaikkia mutta ilman uskoa Hänen kätensä ovat sidotut.

Kenties tästä jopa saadaan ratkaisua Euthyfronin dilemmalle ; Kenties onkin Jumalaa korkeampi moraalilaki joka on olemassa Jumalasta riippumatta, josta seuraa se että teismi ei ole moraalisuudelle välttämätöntä. Jumala on alisteinen tälle itseään suuremmalle voimalle. Ja siksi Jumala joutuu todella uhraamalla uhraamaan Ainokaisen Poikansa. Koska Hän ei ole suvereeni eikä Hän siksi voi vaan jaella pelastuksia ja armoja miten sattuu ja kelle sattuu.

Pieni ajatus : Enemmän Jeesusta, vähemmän Jeesustelua

Tony Perkins, ns. kristillisiä perhearvoja ajavan "Family Research Councilin" johtaja, otti kantaa johonkin jota suomessa on kutsuttu esimerkiksi homosaatioksi. Hän oli kovasti vainoamista vastaan. Sävy oli merkittävä ; "when gay people post photos of gay people so that Christians can see them, they're being persecuted". Eli jos joku jakaa sosiaalisessa mediassa homoutta koskevaa aineistoa niin että kristityt voivat nähdä ne, kristittyjä vainotaan. Tämä on sinänsä kiinnostavaa että jos tämä on totta, on sen esittäjä ajamassa äärimmäistä sekularismia. Se on sama kuin väittäisi että jos minä näen kadulla uskonjulistajan että olisin vainottu. Samoin voisin väittää että jos näen sosiaalisessa mediassa uskonnollista materiaalia niin olisin vainottu.

Perkins korostaa että "This is being shoved into people’s faces, and if, like you, they say, I don’t want this on my Facebook page, I don’t want this, I don’t want to see this, look, do whatever you want to do but don’t involve me in that - that’s not good enough, there’s this effort of forced acceptance and affirmation, and we just can’t do that." Kaikki positiivinen vapaus, kuten vaikka uskonnon julistaminen on tämänlaista. Jostain syystä Perkinsin ja muiden uskovaisten on vain vaikeaa ottaa tätä ärsyyntymiskokemustaan ja siirtämään sitä sellaisenaan vaikka siihen kun joku yli-innostunut lappuhihhuli tunkee puoliväkisin keskustelemaan. Sillä jos he tiedostaisivat he tuskin esittäisivät niin innokkaasti sitä että itselle epämiellyttävän materiaalin esillepano on "lack of tolerance". Hienotunteisuus ja suvaitsevaisuus on toki muutoinkin kulttuurissamme lyöty yhteen hyvin vahvasti. Samalla kun teeskennellään että tämä ei tarkoita sensurismia. Jokainen kannattaa myös positiivisia vapauksia ja positiivista uskonnonvapautta, sananvapautta ja ilmaisunvapautta.

Rehellistä olisikin lähestyä asiaa siten että jotkin asiat ärsyttävät. Ja tottakai ne ärsyttävät ; Mikään ideologianlevittäjän hymyily ja taktiset synonyymisanakirjasta kaivetut sanavalinnat ovat retorista kuorrutusta joka painaa yhtä paljon kuin niljakkaan käytettyjen autojen myyjän leveä hymy ja voimakas kädenpuristus. Tämä kohteliaisuus on toki siinä mielessä suvaitsevaisuuteen liittyvää että se kertoo sietämisestä. Joka taas on suvaitsevaisuuden ytimessä. Mutta kovin syvälle tällä pohjalla ei päästä.

Itse tosin muistutan että Perkins hankkii tässä itselleen marttyyrinkruunua hieman turhaan. Ja tämä uhriuden yliliioittelu tuntuu olevan myös valtavirtakristillisyyden vakiotemppu. Valitettavasti tämä ei tee kristityistä uhreja tai tahoa joka ei käyttäisi hirvittävästi valtaa. Se tekee heistä enemmänkin joko valehtelijoita tai suhteellisuudentajuttomia. Ja rehellisesti sanoen tämä on pois oikeilta uhreilta. Joista yllättävän suuri määrä on myös kristittyjä.

Itse toivoisinkin että Perkins miettisi sitä että on olemassa maita joissa hyviä kristittyjä, asiallisia, järkeviä, tasapainoisia ja hyvyyttä ajavia kristittyjä, laitetaan vankilaan. Vain siksi että he tunkevat viestiään eriuskoisten näkyviin ja tämä sattuu ärsyttämään heitä. Ja jotka sitten pahastuvat ja avaavat vankilan ovet koska on tarve "suojella yhteisöä". Perkins voisi tiedostaa että nämä kristityt tarvitsevat tukea, eivät ne pikkumaiset herkkähipiäiset pumpulissaelävät pahastujat jotka eivät kestä sitä että joku on erimielinen internetissä.

Rehelliesti sanoen Perkins voisi vaikka mennä näihin maihin konkreettisesti paikan päälle tekemään jotain näiden hyvien kristittyjen eteen. Tämä nimittäin johtaisi kahteen hyvään asiaan. (a) Perkinsin prioriteetit voisivat asettua terveempään asetelmaan (b) Perkins joutuisi todennäköisesti itse vankilaan. Ja hän näyttää olevan sen verran kokonaisvaltaisesti lepakonkakkahullu että tämä kenties todella on paras tapa käsitellä häntä ja kontrolloida hänen pyrintöjään.

Lausuntoni siitä että joku voi olla niin inha ihminen että hänet voi laittaa mielipiteensä vuoksi vankilaan on tietysti sarkastinen hyperbola.

Mutta kuitenkin, jostain syystä, Perkins toi mieleeni Jeesuksen. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä, sellaisessa ranteitaraastavan positiivisessa sävyssä peräti. ; Jeesushan kuoli kristinopin mukaan ihmisten vuoksi. Hän oli täydellinen ihminen joka uhrautui jotta vähemmän täydelliset ihmiset voisivat pelastua. Kun sitten katsomme kristinuskoa opimme että nämä vähemmän täydelliset ihmiset ovat kristittyjä. Kun sitten katsomme Perkinsin tapaisia ihmisiä tiedostamme miten paljon vähemmän täydellinen hän on.

Ja tässä vaiheessa mieleen ei tule kauniita ajatuksia armosta. Mieleen ei tule ajatuksia siitä että on helpottavaa että hänelläkin on mahdollisuus. Mieleen tulee sen sijaan se määrä tuskaa jota Jeesus on kristinuskon mukaan kokenut uhrautuessaan. Ja kontrasti sen välillä miten vähän Perkins tuon pelastuksensa ansaitsee ja sen välillä miten tämä Jeesuksen tuska ei ole ilon asia tuovat mielen surulliseksi. Hyvä ihminen ei Perkinsin tapaisia kohdatessaan iloitse ikuisesta elämästä ja pelastuksesta. Hän tulee hyvin hyvin surulliseksi.

Moni kristitty iloitseekin pääsiäisestä sen vuoksi että heille via dolorosa on kärsimysnäytelmä, jonkinlainen tarina. Jonka sitten kontekstoi helpotus, se mitä he kutsuvat toivoksi. Joka on perimmiltään sitä että he tiedostavat syntisyytensä ja ovat kovasti helpottuneita siitä että he ovat päässeet pälkähästä. Kun nämä ihmiset sitten teeskentelevät olevansa marttyyreita, eli tekevänsä jotain samanlaista kuin Jeesus, he sekoittavat oman pikkumaisuutensa itseensä Kristukseen. Ja tämä on siitä harvinainen tilanne että tässä kohden tämä asenne tekee heistä samanaikaisesti sekä huonompia ihmisiä että huonompia kristittyjä. Monesti "hyvä kristillisyys" näyttää vaativan sellaisia asenteita jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin hyvyyttä, saati objektiivista sellaista. Mutta tässä kohden näyttää olevan sellainen poikkeustilanne jossa asiat ihmisyyden ja kristillisyyden kanssa kulkevat sujuvasti yhteen.

Paratiisi ja koeaika

Jehovan Todistajilla on hyvin omintakeinen tuonpuoleinen.
* Ensinnäkään heillä ei ole ajatusta pysyvästä sielusta. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta. Ihmiset heräävät kuolleista koska Jumala muistaa heidät ja osaa rakentaa heidät uudestaan.
* Toiseksikaan heillä on hyvin spesiaali Taivas jonne pääsee rajoitettu 144 000 ihmistä.
* Suurinta osaa ihmisistä koskee pelastus jossa tuonpuoleinen elämä on hyvin tämänpuoleinen. Ihmiset elävät ikuisesti maan päällä ilman sairauksia ja kuolemaa.
* Ja tähän maanpäälliseen pelastusmaailmaan ei pelasteta pelkästään Jehovan todistajia vaan myös ne ihmiset jotka eivät ole kuulleet Jehovan todistajista. Pelastus on itse asiassa niin laaja että tuntuu omituiselta että Jehovan Todistajia moititaan kliseisesti siitä että "taivaspaikat ovat jo täynnä". Kun tosiasiassa kritiikkiä pitäisi hakea siitä suunnalta miltä Kylliäisen "kaikki pääsevät taivaaseen" -mallia on moitittu. Jehovan Todistajat eivät nimittäin esimerkiksi ota kantaa siihen antaako Jehova Adolf Hitlerille mahdollisuuden vai ei.
* Jumala ei herätä henkiin lähinnä niitä jotka ovat tienneet Jehovasta ja kieltäneet vakaumuksensa. Jumalattomat jotka eivät halua muuttaa mieltään eivät nouse. Joten tosiasiassa ovelta ovelle kiertävät julistajat eivät teknisesti pelasta vaan mahdollistavat Gehennaan joutumisen. Joka tarkoittaa sitä että ihminen kuolee ja sitten heitä ei nosteta henkiin. Ei Helvettiin tai muuhunkaan.

Muitakin erikoisuuksia on.

Mutta tässä nostan esille sen miten heillä on tuhatvuotiskausi. Joka on koeaika maan päälle pelastetuille. 144 000 ovat Hallitsijoita ja he eivät elä koeajalla. Mutta maan päälle nostetut saavat sitten harjoitella paratiisielämää tuhat vuotta. Ja sitten osa heistä palaa Gehennaan ja osa jatkaa elämäänsä maan päällä ikuisesti.

Tuhatvuotiskauteen liittyy tiettyjä hankaluuksia jotka ovat yhtä oleellisia ja syviä kuin "kierrämme ovelta ovelle tuomitsemassa ihmisiä Gehennaan" -paradoksi. Sillä kun Jehovan Todistajilta kysytään onko tuhatvuotiskauden jälkeen mahdollista kapinoida Jehovan tahtoa vastaan, tulee vastaukseksi melko lailla se että "ei voi".

Tämä kysymys on vapaan tahdon kannalta oleellinen. Sillä Jehovan Todistajat korostavat että vapaa tahto on ehdottomasti tärkeä asia. Sillä vedotaan siihen että Aatami ja Eeva elivät paratiisissa täydellisinä ihmisinä. Mutta kuitenin tekivät synnin. Mahdollisuus synnintekoon on muualla Jehovan Todistajien teologiassa hyvin tärkeä. Ilman sitä oltaisiin koneita. Jehovan Todistajat eivät arvosta mitään predestinaatiolta maistuvaa. (Mikä selittynee liikkeen Amerikkalaisesta taustasta. Mutta on niitä harvoja asioita jotka ovat aidolla ja syvällisellä tavalla kunniaksi järjestölle.)

Toki Vartiotorniseuran virallisista selityksistä voi huomata että he tunnistavat tämän ongelman. Heidän kysymyspalstansa puolella tätä on kysytty. (Palsta on käytännössä opin päivittämisen kannalta oleellisin tekstiosio heidän tuotannossaan, sen kautta oppimuutokset tulevat järjestöön ; eikä niitä tietenkään yleensä kutsuta oppimuutoksiksi.) Vastaus koostui minun silmiini vahvasti Platonin ihmiskuvan kautta rakennetuksi. He korostivat että tuhatvuotiskauden jälkeen Paratiisissa ihmisillä on tieto tekojen seurauksista ja muista vastaavista asioista. Eli ihmisten synninteko johtuu tiedon puutteesta. Joka taas haastaa ajatukset siitä että Jumala olisi kaikkikykyinen. Ja herättää kysymyksiä siitä miksi Aatamilla ja Eevalle ei oltu annettu kaikkea tätä tietoa Paratiisielämäänsä.

Taustasyy ongelmille.

Näiden ongelmien taustalla on itse asiassa hyvin klassinen ongelma. Kun mietitään Jumalaa kaikkitietävänä ja rakkaudellisena ja täydellisen hyvänä "etiikan mittarina" joudutaan väistämättä painimaan sellaisen konseptin kanssa kuin Leibnizin "paras mahdollinen maailma". Ennen Leibniziä ongelmat olivat toki kenties syvempiä. Sellaisia joissa kaikkivoipaisuus törmäsi ongelmiin kuten "Voiko Jumala luoda niin suuren kiven että ei kykene nostamaan sitä". Leibnizin "paras mahdollinen maailma" käsittelee sen sijaan loogisesti ristiriidattomampia asioita. Siinä kaikkivoipaisuus koskee siis tietyssä määrin "rajoitetumpaa kaikkivoipaisuutta" kuin mikä kiviongelmassa on esitelty.

Tässä rajoitetummassa mielessä paratiisi tuottaa käytännössä väistämättä ongelmia. Jehovan Todistajilla ongelmia tulee paratiisin hierarkioista. Hierarkiat kun paljastavat jotain siitä "mikä ylipäätään lasketaan mahdolliseksi". Heidän maanpäällinen paratiisinsa ilman 144 000 ja koeaikoja olisi itse asiassa hyvä keino kiertää "paras mahdollinen maailma" -ongelmia.

Sillä paratiisin konsepti kertoo mikä on mahdollista. Ja kaikki muut kristilliset järjestelmät kärsivät tästä. Jos maan päällä on syntiä koska meillä on vapaa tahto ja ilman vapaata tahtoa asiat ovat kaiken kaikkiaan huonommin kuin sen kanssa, väitetään että (a) Paratiisissakin olisi syntiä (b) tai sitten Paratiisissa ei ole vapaata tahtoa. Kuitenkin ajatus siitä että paratiisissa olisi syntiä tuntuu monista mahdottomalta. Ja ajatus siitä että vapaa tahto puuttuisi iskee suoraan siihen argumenttiin että maailmassa on syntiä koska Vapaa tahto on niin hieno ja arvokas konsepti että sen nimissä voidaan oikeuttaa monenlaista holokaustista pornorunkkaukseen.

Eli maanpäällistä maailmaa koskevat selitykset voivat olla intuitiivisia mutta ne eivät tosiasiassa käsittele "aitoja mahdollisia maailmoita". Ja koska näin ei ole ei tämä argumentti tosiasiassa paljasta mitään siitä että "ei ole mahdollista ilman". Joten me emme eläisi parhaassa mahdollisessa maailmassa. Joka taas haastaa Jumalan kaikkivoipuuden ja/tai kaikkihyvyyden (ja kenties myös kaikkirakkaudellisuuden). Tämä ongelma on läsnä kaikessa kristillisyydessä joka ei tunnusta heidän Jumalakonseptinsa vajavaisuutta siinä maailmallisessa kontekstissa jonka heidän uskontonsa esittää. Ja tämä ongelma on jotain joka on pahempi ongelma kuin delfiini. Sillä sitä ei oikeastaan voi ylittää eikä alittaa. Moni silti yrittää kieroilla.

Mielestäni helpoin tapa ratkaista asia olisi se, että korostettaisiin että Jumala on kaikkivoipa mutta vain enimmäkseen hyvä. Näin voitaisiin sanoa että Pelastus tapahtuu vain Jumalan kautta. Ja samalla voitaisiin hyväksyä se miten katkeralta, pikkumaiselta ja vastenmieliseltä Vanhan Testamentin Jumala vaikuttaa. Ei tarvitsisi kieroilla vaan olla kuten Martti Luther joka sanoi että jos Jumalaan katsoo Jeesusken ohi, tämä näyttää Paholaiselta.

Ne kirotut kirotut avaruusolennot

Kirjoitin juuri eilen ajatuksia siitä, miten ulkoavaruuden olentojen etsiminen on astronomien heiniä, kun taas evoluutioteorian kannattajat eivät tätä halua. Tänään sitten uutisoitiin siitä miten Ken Ham suhtautuu avaruusolentoihin. Tämä auttaa näkemään minkälaista on kreationistinen eksoteologia.

Hän haluaa että avaruusohjelma lopetetaan. Hän ei siis kannata ajatusta että erilaisia näkemyksiä testataan, vaan että se lopetetaan, ikään kuin turhana projektina säästösyistä. Kanta turhuudesta tiedetään jo a priori. Siis näin vaikka kreationismin etuja ajaessa hän esittää että hän haluaa molempia puolia ja avoimuutta. Jokainen (ID) kreationisti on totutusti pluralisti juuri tällä tavalla. Jos ja vain jos se hyödyttää hänen omaa agendaansa. Eikä tämä siksi oikeastaan yllätä. Eikä siksi ylittäisi "mielenkiintokynnystäni".

Mielenkiintoista on se, että hän näkee avaruusolennot nimenomaan darwinistisena hapatuksena. Jota hän tällä kertaa kutsuu sekularismiksi. (Hamille monet käsitteet ovat synonyymejä ; ateismi, darwinismi, sekularismi...) "Ham argued that "secularists are desperate to find life in outer space" as a part of their "rebellion against God in a desperate attempt to supposedly prove evolution."" Tämä on toki sitä ajatusta vastaan mitä eilen esitin. Mutta se onkin enemmän nyrkkisääntö. Pystyn varsin hyvin ymmärtämään sen, että Ham näkee asiaa toisin.

Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee kuitenkin hänen jatkoargumenttinsa. "Ken Ham has said that the U.S. space program is a waste of money because any alien life that scientists found would be damned to hell." Ja hän argumentoi että olivatpa ulkoavaruuden elävät sitten mitä tahansa, niin heillä ei ole pelastusta. "You see, the Bible makes it clear that Adam’s sin affected the whole universe. This means that any aliens would also be affected by Adam’s sin, but because they are not Adam’s descendants, they can’t have salvation,”" Ja tästä hän päättelee että ulkoavaruuden elämä ei olisi aidosti älykästä. "But regardless of whether there was life in outer space, Ham asserted that it could not be truly “intelligent.”"

Tämä on niitä asioita joita on kenties hyvin vaikeaa ymmärtää. Siis oikein kenenkään. Sillä yleensä kun avaruusolennot ovat kyseessä, teologit ovat taipuvaisia ajattelemaan siten että syntiinlankeemus kenties koskee vain Aatamia. Ja näin avaruusolennot eivät ehkä kaipaa pelastusta. Ja jos lankeemus koskee niitäkin, niin sitten Paavi on valmis kastamaan heidät ja näin saattamaan heidät armon piiriin.

Hamin tyylinen reaktio on siksi yllättävä. Kuitenkin, vaikka se voi tuntua julmalta, se itse asiassa kertoo että Hamilla on vähintään jossain määrin lempeä mieli. Mikä ei yllätä minua. Moni voisi nähdä melko julmana ajatuksen jossa teologian ytimessä on se, että Jumala automaattisesti loisi vieraille planeetoille elämää tuhottavaksi. Mutta tämä kulma onkin se syy miksi Ham on niin varma että avaruusolento ei olisi jotenkin syvästi tai oleellisesti tietoinen. Logiikka on samantapainen kuin Craigilla on eläinten tietoisuuden kohdalla. Eläimet nähdään Craigin mallissa joksikin joiden lihaa saadaan syödä ja jotka eivät ole pelastuksen piirissä. Ja jotta Jumala ei olisi julma, niin eläimillä ei saa olla tietoisuutta. Hamin humanoidiargumentti on Craigin argumenttia vahvempi kahta kautta (a) Ham ei joudu kohtaamaa aivojen ja tietoisuuden funktioiden samanlaisuuksia joissa riskinä olisi että vammaiset muuttuisivat ei-ihmisiksi jolloin heitäkin saisi syödä. (b) Hamilla ei ole humanoidinrääkkäyksessä samanlaisia ongelmia kuin Craigilla jonka mielenkiemurat tekevät kohtuullisen helposti valita pari premissiä jotka oikeuttavat eläinrääkkäyksen.

Hamin ajatus jää kuitenkin melko seinään.
1: On vaikeaa mennä sellaisen miehen päähän joissa tuomio on standardina. Klassisessa teologiassa kun on ajateltu että paratiisi oli lahja ja syntiinlankeemus on se syy jonka vuoksi kaikki paha on periytynyt Aatamin jälkeläisille.
2: Asiaa ei auta se, että vaikka hän ei pidä avaruusolentoja aidosti älykkäinä hän lupaa heille kuitenkin Aitoa Helvettiä. Joka on erikoista jos tiedostetaan miten eläinten helvettituomiot ovat kovasti jotain jota ei noin yleisesti oteta vakavasti.
3: Ja vielä vaikeampaa mennä sellaiseen mieleen jonka mielestä se, että jokin jossain on joka tapauksessa tuomittu helvettiin tarkoittaisi että hänen olemassaolostaan olisi parempi olla tietämättä. Ikään kuin pitäisi välttää pahaa mieltä, joka tulee kun tietää että mikä on Kaikkivaltiaan ja läpeensä rakkaudellisen ja hyvän Jumalan - Jumalan joka on kenties itse Hyvyys ja Rakkaus - asettama kohtalo näille eläville olennoille ja avuttomille luojanluomille.
+: Tosin näin uskonnottomana minulle olisi kaikesta huolimatta jonkinlainen helpotus, jos Ham ja hänen kollegansa ajattelisivat samoin kaikista ihmisistä joita uskonto ei kiinnosta. Että pysyisivät loitolla ja katsoisivat muualle ja antaisivat olla rauhassa koska eivät kestäisi sitä murhetta jota oikeudenmukaisuus ja hyvyys heidän mieleensä tuottaa.

En sano että avaruusolentoja - mutta avaruusolentoja

SETI -projekti on tieteellinen yritys löytää merkkejä avaruuden älyllisistä olennoista. Toiset tyytyvät kiikareihin. Molempia yhdistää halu etsiä jotain jota pidetään melko epätodennäköisenä ja vaikeana. Tämänlaiset etsinnät sitten kirvoittavat keskustelua siitä mitä avaruusolentojen löytäminen voisi tarkoittaa. Usein tähän liitetään erilaisia maailmankuvallisia seurauksia. Tämänlaisiin asioihin suhtaudutaan kiinnostuksella.
1: Pascal Boyer näkee syvän yhteyden avaruusolentoihin uskomisen ja uskonnon välillä. Psykologisesti tarkastellen jos avaruusolentojen uskotaan pääsevän ihmisten stategiseen tietoon (aka sosiaalisesti noloihin salaisuuksiin) niitä aletaan lepyttelemään ja tässä syntyy rituaalitoimintaa.

Yksi tapa lähestyä asiaa löytyy "Tämä Päivä" -blogista. Siellä otetaan kantaa Paavin tuoreeseen ilmoitukseen siitä, että hän olisi valmis ja halukas kastamaan avaruusolentoja. (Paavin kommentti oli toki enemmän sosiopoliittinen. Se on nähty jopa yhteydessä siihen että hän on valmis kastamaan myös entisiä kommunisteja ja vastaavia. Eli ollaan valmiita kastamaan paitsi pieniä vihreitä miehiä niin myös pieniä punavihreitä miehiä ja punaisia miehiä. Mutta tässä blogauksesa pysytellään avaruudellisemmissa teemoissa.)

"Tämä päivä" -blogin argumentti oli se, että humanoidit olisivat tuskin kovin kiinnostuneita uskonnoista, koska ne ovat niin vahvasti ihmiskeskeisiä. "Uskonnot eivät yleensä nimittäin kerro maailmasta ja maailmankaikkeudesta, vaan ne kertovat vain ja ainoastaan meistä ihmisistä ja kaikki muu esitetään suhteessa meihin." ... "Mitä esimerkiksi Alfa Centaurissa asuva laji olisi mieltä siitä että maailmankaikkeuden luoja valitsi erityiseksi kansakseen juuri ihmiset? Tai tarkemmin tietyn hyvin pienen heimon ihmislajin sisällä? Tai mitä he olisivat mieltä siitä miten nimenomaan ihmiset on luotu luojan kuvan mukaan? Tai siitä että ihmiset mokasivat siellä puutarhassa sen hedelmän kanssa ja siksi myös nämä muukalaiset joutuvat asumaan langenneessa maailmassa paratiisin sijaan? Miksi luoja lähetti ainoan poikansa maahan, eikä muihin maailmoihin? Miksei hänen viestinsä ole annettu kuin ihmisille? Miksei tämä jumala kertonut tuolla ylhäällä olevan muitakin?" Kysymyspatteri on hyvä ja huomiot oikeansuuntaisia. Näihin tulee vähintään antaa vastaus, sen sijaan että he hylättäisiin typeryytenä.

Onneksi näin onkin tehty. "Esse" -lehdessä avaruusolentoteemaa sivuttiin aikaisemmin. Siellä reagoitiin Stephen Hawkingin näkemykseen jonka mukaan ulkoavaruuden elämän löytäminen tarkoittaisi huonoa uutista uskonnoille. "Syyskuun alussa 2010 tunnettu fyysikko Stephen Hawking ilmoitti tulleensa siihen tulokseen, että Jumalaa ei enää tarvita, koska vieraiden aurinkokuntien löytyminen tekee elämän syntymisestä todennäköistä ilman Luojaakin. Näkemys ei vakuuttanut edes Hawkingin kollegoja. Kotimaa-lehdessä (7.10.2010) avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja piti lausuntoa hyvänä esimerkkinä siitä, että ”tieteentekijöiden kannattaisi pitää teologisissa kysymyksissä turpansa rullalla”. Myös Valtaojan kanssa keskustelukirjan tehnyt emerituspiispa Juha Pihkala tyrmäsi Hawkingin päättelyn. ”Suutari pysyköön lestissään. Ajatusta toisista maailmoista, jotka eivät tiedä meistä mitään, pohdittiin teologiassa jo 1600- ja 1700-luvuilla.”" Johon minulla on kaksi huomautusta/huomiota.
1: Olen  tässä ensinnäkin hämmästynyt siitä miten kirkko on innoissaan kieltämässä Hawkingia tekemästä tulkintoja teologiasta. Sillä jos NoMa -kysymys on todella pätevä, eli on tieteen ja uskon kysymyksiä joissa ei saa rampata ympäriinsä, niin sitten kaikkien teologien pitäisi pitää turpa rullalla evoluutiokysymyksistä. Ja tämä ei tarkoita vain kreationismia vaan myös kaikkia teistiseen evoluutioon liittyviä asioita. ; Ja esimerkiksi tarkemmin ajatellen avaruusolentojen olemassaolo ovat empiirisiä kysymyksiä joten teologien mietinnätkin olisivat hyppineet näiden rajojen yli. Esimerkiksi elämän mekanistinen synty on teologian kysymys jos ja vain jos elämän alkuperä on yliluonnollinen. Joten teologit perusolettavat asioita. Ja ottavat kantaa asiaan joka voi olla luonnontieteellinen. Kristityillä teologeilla onkin ihmeellinen into samanaikaisesti osallistua tiedekeskusteluun tasapuolisena ja tärkeänä osana ja huutaa "vääriä mielipiteitään" ääneen sanovia tiedemiehiä laittamaan suuta kiinni teologiassa. Jos tiedemies kehuu kristinuskoa se on tietysti kristillisyyttä korostavaa ja tämän nähdään suoraan todistavan että kristinusko on ristiriidaton tieteen kanssa. Joten kysymys on nimenomaan kerettiläisistä mielipteistä. Näin Esse -lehti aikana joka on kauan Galileo Galilein jälkeen...
2: Hawkingin argumentti on tavallaan typerä. Mutta se on oikeammansuuntainen kuin mitä teologit ja kirkonmiehet haluaisivat tunnustaa. Sillä tosiasiassahan Hawkingin argumentti iskee siihen että ainut tapa jolla Jumala olisi perusteltu olisi se, että Jumala olisi jonkinlainen aukkojen Jumala. Teologit tietysti pitävät tämänlaista kreationisminhajuista näkemystä aika pöljänä. Itse asiassa voitaisiin nähdä että elämän putkahtelu ympäri universumia puhuisi ns. hienosäätöargumentin puolesta. Tässä kohden asia voidaan palauttaa tuoreeseen blogaukseeni. Jonka soveltaminen tähän asiaan oli se, että tosiasiassa avaruusolentojen löytäminen ei ole evidenssiä teologialle, eikä falsifioi sitä. Mutta se vahvistaisi naturalismia. Eli avaruusolennot eivät olisi syy luopua vaikkapa kristinuskosta mutta se olisi syy ryhtyä ateistiksi. Ja jos vastakkain on ajatus siitä että uskonto on tutkimusohjelma jossa asioita selitetään niin siinä tapauksessa avaruusolentojen löytyminen olisi todellakin empiirinen ongelma teismille. Ei siksi että se olisi ristiriidassa vaan sen takia että se vahvistaisi niin voimakkaasti sitä vaihtoehtoista mallia. (Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa.)

Mutta mitä sitten jos avaruusolennot tulisivat?

Humanoidien tuleminen tekisi muutakin kuin lisäisi meidän toivoamme siitä että emme tuhoa itseämme omalla teknologiallamme. Se olisi teologinen haaste. Ja monet teologit ovat ottaneet siihen kantaa. Itse asiassa on kokonainen teologian oppiala (exotheology) joka pohtii avaruusolentoja. Se on jopa saanut jonkin verran näkyvyyttä. Näitä asioita on toki pohdittu myös keskiajalla. Yleinen kanta on se, että aiheeseen kantaa ottaneet monet teologit eivät yleensä pidä avaruusolentoja ongelmallisena uskonopilleen ja sen dogmille. He korostavat, että heidän uskontonsa ei falsifioidu avaruusolennoilla. Ja toimivat sen jälkeen kuin tämä heidän oppinsa koskisi myös avaruusolentoja.
1: C. S. Lewis on esimerkiksi esittänyt aivan suoran kannanoton avaruusolentoaiheeseen. Hänestä olisi hyvinkin mahdollista että Jumala loisi vieraalle planeetalle avaruusolentoja. Hän itse asiassa heijasti tätä ajattelua myös "Narnia" -kirjoissaan, jossa Aslan oli Jeesus toisessa todellisuudessa. Toiset planeetat ja toiset ulottuvuudet ovat tässä keskenään analogisia. Aslan oli toisen ulottuvuuden Jeesus, joten kenties jokaisella muullakin planeetalla on oma Messias. Tai sitten Jeesus on universumin ainut Messias ja kuoli myös humanoidien pelastumisen vuoksi.

Kun mietimme eri planeettojen elämää, joudumme niiden kohdalla ottamaan kantaa siihen minkälainen niiden sosiokulttuurinen tila on. Ja jos mietimme Paavin kastamisintoa meidän on käytävä läpi näitä skenaarioita. On katsottava minkälainen maailma olisi se, jossa he myös ottaisivat kasteen paavilta vastaan. Koska emme tiedä minkälainen avaruusolentojen kulttuuri on, joudumme tekemään skenaariokeskeisen ajattelun. Otetaan esille vaihtoehtoja ja niiden seurauksia; Minulle esitetään että olisi mahdotonta mennä avaruusolentojen saappaisiin, mutta jos asiaa tarkastellaan pelastuksen kautta, voidaan olettaa että avaruusolennot haluavat sellaisen.
1: Jos universumi on sama kaikille, syntiinlankeemus on sama kaikille ja armo pelastukseen on sama kaikille ja samaa sanomaa viestitään kaikille on mahdollista että Jumala on luonut avaruusolennoillekin tajun itsestään ja kaikki on siellä kuten täälläkin. Avaruusolennot ovat jo kristittyjä. Joten miksi tämä kulttuuri haluaisi kasteen paavilta? Oleellisena kysymyksenä onkin se, että miksi paavi ei ota relevanttia vastausta. Se ei edes tarvitse kastetta.
2:Jos Jumala sen sijaan ei ole luonut yhteistä syntiinlankeemusta, ei Paavilla ole missään tapauksessa mitään merkitystä. Joko avaruusolennoilla on oma Messiaansa ja Paavista irrallinen usko. Tai sitten he eivät ole edes langenneet eivätkä tarvitse pelastusta.
3: Jos syntiinlankeemus ja armo ovat yhteisiä, mutta Jumala ei viestitä siitä kaikille, ollaan itse asiassa samassa tilanteessa kuin mitä ollaan oltu vieraiden mantereiden kanssa. Kristityt toki uskovat että pelastus on ollut yhteinen intiaanienkin kanssa, mutta intiaanit eivät ole olleet halukkaita kääntymään. Itse asiassa voidaan nähdä että kristinusko on levinnyt lateraalisesti. Intiaanit ovat olleet haluttomia - kaikesta esim. Lewisin uskomasta syvästä synnynnäisestä jumalakokemyskyvystään huolimatta - olleet haluttomia kääntymään. Kristinusko on levinnyt koska kristityt ovat käännyttäneet teknologisesti vähemmän kehittyneitä natiiveja. Siksi ei ole ollenkaan uskomatonta jos avaruusolennot olisivat - kenties synnynnäisessä Jumala -aistissaan -  että ihmiskunta, mukaanlukien Paavi kohtaisivat mahdollisesti käännytystyötä. Teknologisella ylivallalla avaruusolennot helposti käännyttäisivät ihmiskuntaa väkisin valomiekkalähetyksellä. Tai lahjottaisiin avaruusolentojen kannalta rihkamalla. Tai tapettaisiin. Tai kohdeltaisiin huvittuneella kuriositeetilla.
4: Jos Jumala kertoo ilmestyksen avaruusolennoille, ja kertoo että Paavi on tosi uskonnon viestinviejä ja syntiinlankeemus ei koskenut vain ihmiskuntaa vaan myös avaruusolentoja, ja tästä kerrotaan avarusuolennoille joilla ei ole omaa messiasta. Niin tässä tapauksessa he voivat suostua Paavin kasteelle. Samalla on kuitenkin hyvä ihmetellä sitä että miksi ihmiskunnassa tarvitaan lähetyskäskyä. Miksi Jeesus komentaa "kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsikseni - itselläni on jotain tärkeämpää tekemistä". Maan päällä ja kaikkialla missä tiedämme on niin että kristinusko ja Paavin erikoisstatus eivät ole olleet ihmisten tiedossa jo valmiiksi. Kristinuskosta kuullaan vasta kun joku kertoo siitä. Uskonto ei jostain syystä leviä maallisempia ideologioista poikkeavilla tavoilla, vaan ainoastaan "suusta päähän". Induktiivinen päättely siitä mitä olemme kokeneet ja mitä uskontojen leviämisestä tiedämme vihjaa että tämä on kaikista skenaarioista epätodennäköisin.

Loppuyhteenveto

Tulemme rauhassa.
Viekää meidät
ruokakippomme luo.

Itse asiassa on oleellista huomata että ylläolevissa skenaarioissa ei ollut ateistisia vaihtoehtoja. Jokaisessa ajatuksena oli jonkinlainen teistinen malli. Niiden kohdalla korostuu se, miten ihmiskeskeisiä uskonnot tuppaavat olemaan. Itse asiassa Lewisin argumentaatiossakin korostuu syvä ymmärtämättömyys muunlaisia vaihtoehtoja kohtaan. Kyky astua toisen saappaisiin on yksinkertaisesti nollassa. (Tai oikeastaan sen alle, väärinymmärtämisen halu on kova, intentiot ovat hyvää tarkoittavia mutta onnistuminen jotain aivan muuta.) Paavi on valmis kastamaan mutta ei tulemaan kastetuksi. Hänelle avaruusolennon merkitys on vain siinä miten se sopii omaan dogmaan. Mutta tämän sovelluksen vaikutusta avaruusolentojen motiiviin ottaa kaste ei huomioida. (Jäljelle jää vain se että Paavi luottaa siihen että on mahdollista että avaruusolento haluaa kasteen samalla kun hänelle näyttää olevan mahdotonta että hän itse tarvitsisi kasteen avaruusolentojen oppiin.)

Avaruusolennot kyetään näkemään vain ihmiskeskeisessä kulmassa. Eli sitä kautta kumoaako se kristinuskon vai ei. Ja sitä kautta mitä ihminen on valmis ja halukas tekemään. On toki selvää että Paavi voisi haluta yrittää kastaa avaruusolennot - onhan tämä valta-aktiokin jossa vieraan maan matkalaiset saataisiin alistettua näiden kovemmasta teknologiasta huolimatta. Tämän kulman sisällä on sitten vaikeaa miettiä sitä että miksi vastapuoli todella myös suostuisi tähän toimintaan. Avaruusolentojen kastamiskysymyksessä näkökulma on siinä mitä ihmisten ja heidän kirkkonsa tulee toimia. Eikä ole mietitty että mitä merkitystä tässä on avaruusolennoille.

Avaruusolentoperspektiivistä on käytännössä selvää että oikeastaan missään tapauksessa ei ole uskottavaa että avaruusolennot haluavat kastetta. Itse asiassa on uskottavaa että "Tämä Päivä" -blogissa oltiin oikeilla jäljillä. Ajatus siitä että teknisesti heikkokykyinen yksinkertaisiin loogisiin päättelyvirheisiin altis pikku apina on niin spesiaali että he vastaavat myös muiden planeettojen olentojen kuolemattomasta sielusta ja ikuisuudesta on varsin pömpöösi. Oman kulttuurin ylivertaisuus huvittaakin varmasti kaikkia tutkimusmatkailijoita niin maan päällä kuin luultavasti avaruudessakin.
1: Teologien into avaruusolentojen kristillisyyteen on hauskaa kun muistaa miten tutkimusmatkojen aikana tuli selväksi että ihmisten kohdalla yhteys on kaikkea muuta kuin odotettava. Avaruusolennot ovat siis enemmän Jeesuksessa kuin ihmiset jotka ovat sentään samalla planeetalla ja samojen kulttuurivirtausten alaisina.

Usein tässä tuntuukin erikoisesti korostuvan se, että universumi on yhteinen. Ja se onkin. Ja kyllä tästä voi päätellä sen että jos Jumala on luonut universumin niin kyllä se teismi on meille yhtä tosi tai epätosi kuin avaruusolennoillekin. (Oikeastaan muuta ei voi päätelläkään olematta hoopo.) Tässä kuitenkin usein unohtuu se miten NoMa -periaatteeseen suhtaudutaan muualla.
1: NoMan pätevyyttä korostetaan heti kun Hawking korottaa ääntään. Jos Jumala ei ole osa empiiristä maailmaa, ei ole mitään takeita että avaruusolennot jakavat yhteisen Jumalan ihmiskunnan kanssa. Jos ja vain jos Jumala on empiirinen ja osa tutkittavaa yhteistä maailmaa, se saa suosiota myös avaruusolentojen joukossa. Jos Jumala ei ole tieteen kysymys ei ole mitenkään välttämätöntä että avaruusolennot olisivat edes mitenkään kiinnostuneita kristinuskosta.
2: Jos Jumala sen sijaan onkin osa empiiristä maailmaa, eli havaintotodellisuus todella Puhuu Jumalasta, niin NoMa ei ole pätevä. Koska avaruusolennot ovat teknisesti meitä korkeammalla tavalla, on syytä uskoa että heillä on syvempi tuntemus luonnontieteistä ja tätä kautta myös Jumalasta. Joten kenties Paavin pitäisi pyytää kastetta sen sijaan että yrittäisi nolata koko planeettamme ihmiskunnan älykkyyttä pitämällä perusoletuksena sitä että hän on niin tärkeä ihminen että hänen pitää päästä kohtaamaan avaruusolennot ja että tärkein asia tässä on se, että heidät täytyy yrittää kastaa.

I don't say it's aliens
- but it's aliens

Avaruusolennot demonstroivatkin sitä miten kristinuskolla on syvä asenneongelma joka heijastuu myös ateistejen kohdalla. Katolinen C. S. Lewis edustaa humanoiditeologiassaan teologista kulmaa jossa on maallisempi versio. Se jossa ateisti elää itsepetoksessa, ei oikeasti ateistina vaan Jumalaa vihaten. (Tunnetusti en ole arvostanut Lewisin ateismin luonnetta ja ymmärtämistä koskevia argumentteja.) Tätä kantaa ajetaan toki myös prostestanttien puolella ; Calvin on aivan suoraan sillä kannalla että Jumala ilmentää itseään ihmisille. Ja siksi ateisti on joku joka tietää että Jumala on olemassa mutta ei tunnusta tätä. Tässä kulmassa kaikki latistuu siihen miten ateistejen asennetta sovitetaan tähän skeemaan. (Ai, et koe mitään, ehkä se on yksinäisyyden tunnetta joka on ikävää Jumalaa kohtaan? Ai ei, no ehkä koet niin alitajuisesti.) Ja näissä ad hoc -selityksissä korostuu se, että samastuminen itsen kanssa erilaiseen puuttuu. Teologit kykenevät katsomaan mitä ateisti tai avaruusolento sovitetaan dogmaan. Mutta he eivät ole kykeneväisiä kommunikaatioon avaruusolentojen tai ateistejen kanssa. Sillä nämä näkökulmat lukitsevat asiat niin että vastapuolta tulkitaan omista lähtökohdista ja tämän omat sanomiset ohitetaan merkityksettöminä tai väärinä. Avaruusolentoteologia kertookin omalta osaltaan viestiä siitä miten kristinusko on yllättävän laajasti ongelmissa.

"Tämä päivä" -blogi oli väärässä sanoessaan että syvin skisma avaruusolentojen ja Paavin välillä olisi kristinuskon ihmiskeskeisyys. Suurin ongelma on kristinuskon egosentrisyys jossa avaruusolio ja ateisti on vain kristityn kanssa analaoginen kohde. Jokin jonka syvimmät ajatukset, tunteet, toiveet ja asenteet tiedetään paremmin kuin tämä itse. Kristityille on vain kristityn näkökulma johon erilaiset maailmankuvat ja olennot sovitetaan riippumatta siitä mitä nämä sitten todella kokevat tai sanovat siihen miten heitä prosessoidaan. Tässä ei ole tilaa erilaisuuden ymmärtämiseen tai diplomatiaan. Toki tässä yritetään korostaa suvaitsevaisuutta, jossa rasismia ei tunneta edes avaruusolentojen kohdalla. Mutta tässä ei oikeasti pohjimmiltaan suvaita erilaisuutta vaan väitetään kaikkia samanlaisiksi ja sitten sovitetaan muita tähän muottiin väkisin. Samanlaisuuteen kahlitseminen onkin juuri itseään lempeäksi kutsuvan kristinuskon suuntausten vallan ja sortamisen pääkeino nykyaikana, eli aikana jolloin miekkalähetys ei ole muodissa. Ja jos avaruusolennot tulevat tätä yritetään paitsi maan päällä niin myös taivaissa.

---

Kirjoittaja tietää että eksoteologia ei ole samaa kuin "ancient astronaut theory". Sillä eksoteologiassa Jumalan henkivoimaisuutta pidetään selviönä kun taas muinaisiin avaruusolentoihin uskovat latistavat ihmekokemukset maalliseksi avaruusolentojen kohtaamiseksi. Eli selittää uskonihmeet todella tapahtuneina mutta luonteeltaan eiyliluonnollisina. En vain pidä tätä eroa kovin oleellisena näiden tulkintojen ehdottomuuden ja totuusarvon kanssa. Molemmissa rakennellaan presuppositionistisia rakennelmia jossa asioita sovitetaan tulkintaverkkoon pelkällä "voi olla" -asenteella jossa premissi kuin premissi näyttää kelpaavan.

Mallivastaus

Edellinen blogaukseni käsitteli monelle tuttua Raamatunkohtaa. Kommentteihin tuli jopa pieni moite. "Mutta tähän kirjoitukseen, siinä annettuun tehtävään, en osaa vastata. Ajattelen vain, että siinä maalataan sanoilla samaa maalausta, joka on jo olemassa. Todistellaan asioita sen omista premisseistä lähtien." Tämä on hyvin luonnollista, sillä itsekin olen nähnyt mainitun kohdan useasti. Ja olen nähnyt sen aina eksitentiaalisessa mielessä. Luulen, että se on jopa se tapa jolla sitä on "alunperin" haluttu luettavaksi. Sitä jopa liitetään laajempaan kontekstiin ymmärryksen hankkimiseksi "En tunne raamattua, mutta muistan joskus uskontotunnilla kuulleeni, että myös Lasarus heräsi kuolleista. Vahvistaako se asiaa vai ei?" Samoin ei tarvitse tietää mitä kuoleman jälkeen on, riittää että pelastus ja muut ovat käsitteinä mukana ja tiedetään että se tulee. Se, mitä siellä tapahtuu on sitten oma lukunsa.

Juuri tämän eksistentiaalisen tulkinnan "kaanonisen" asenteen vuoksi oli mielenkiintoista käsitellä sitä täysin poikkeavalla tavalla, väitelauseina joita käsitellään kuin kylmiä matemaattisia yhtälöitä. Ja tällöin ei tarvitse miettiä mitään premissien ulkopuolisia Lasaruksia. Kyseessä on suorastaan mekaaninen toimenpide. Ajattelin jopa että tilanne olisi siinä mielessä "helppo", että ilmiöstä nousisi esille asioita. Mutta tämä viittasi siihen että oikotiet ovat huonoja. Ilman lukijan tekemään työtä rakenne muuttuu iltapäivälehtimäiseksi syytökseksi. Ja koska en itse kannata oikoteitä, pitää siksi tehdä töitä. En voi vain "kokea itseäni petetyksi" koska se johtaisi mielen kohti aika epämiellyttäviä samastumiskohteita.

Käytän alla "mukautettua notaatiota". ("^" = ja ; "-" = negaatio ; "→" ; "←→" = ekvivalenssi) Bloggerin pohja ei ole kovin suopea tässä kohden, joten joudun hitusen soveltamaan "vähän sinnepäin -merkeillä". Kaavoitan asian seuraavilla ideoilla joissa looginen symboli viittaa sanalliseen vastineeseensa:

A = Jeesuksen ylösnousemus
B = Yleisempi kuolleiden ylösnousemus
C = Usko ja siitä kertomisen arvo
D = Synnin valta
E = Perikato
F = Säälittävyys

"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?"
Tämä kohta on ongelman asettelu. Se esittää ongelman siitä että osa epäilee Jeesuksen ylösnousemusta. Tämä voidaan asettaa joksikin joka joko todistetaan tai kumotaan päättelyketjulla.

"Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista."
-B→-A
Kyseessä on ehtolause, jossa vihjataan seurauksesta. On selvää että tämä viittaa implikaatioon, jossa tietystä alkuehdosta seuraa jotain muuta. Implikaatio on selvästi tämän kohdan toistuvin keino.

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne."
-A→-C
Tämä on toinen implikaatio.

"Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä."
-C→-B
-B→-A
Tämä kohta on itse asiassa osittain redundantti, se sisältää jo sanottuja elementtejä. Se on kuitenkin osittain tarpeen, sillä aiemmin mainituista premisseistä voidaan päätellä vain että
(-B→-A),  (-A→-C) = -B→-C
Implikaatiot kun kulkevat vain yhteen suuntaan. Se, että A johtaa B:hen ei tarkoita että jos meillä on B, niin myös A olisi totta. B ei riipu samalla tavalla A:sta. Tässä Raamatunkohta viittaakin astetta suurempaan. Nimittäin siihen, että B ja C ovat keskenään ekvivalentteja ; Nuoli kulkee molempiin suuntiin.
Näin saadaan seurauksena syntyykin astetta sitovampi yhteys.
(-B←→-C)

"Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty."
-B→-A
Kohta on ilmiselvästi aikaisemman toistoa. Ei ristiriitaa eikä uutta informaatiota. Väitelause on sanottu jo aiemmin. Tämä on runollisessa tyylissä tavallista eikä siitä tarvitse välittää. Helpottaa vaan urakkaa kun kohtia on vähemmän.

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa."
-A→-C^D
Tämä kohta on muotoilussa osittain redundantti. (An negaation ja C:n negaation välinen implikaatio.) Mutta tosiasiassa tämä on tavallaan oikomista joka johtuu koko argumenttiketjun lukemisesta aiemmin. Voisi ajatella että C pitää sisällään C₁ (uskon totuudellisuus) ja C₂ (uskon levittämisen arvo). Eli tämä tavallaan tuo oikeasti lisäinformaatiota. Täysin uutena sisältönä on se, että A:n negaatio johtaa myös D:hen (-A→D)

"Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon."
(-C^D)→E tai vaihtoehtoisesti -A→E
Tämä on tulkinnanvarainen kohta. Olisi mahdollista tulkita että se olisi suora yhteys joka viittaa Kristuksen heräämiseen tai sitten uskon valheellisuus ja pelastuksen puute johtavat kadotukseen.
1: Kun A implikoi -C^D:tä, ensimmäinen tulkintatapa johtaa siihen, että -A→E. Tämä tulkinta sitoo vahvasti vaihtoehtotulkinnankin mukaan.
2: Jos katsomme jälkimmäistä, niin tiedämme että -A→(-C^D^E)

Tässä kohden voidaan jopa ajatella että on mahdollista että kadotus on kiertoilmaus yleisen ylösnousemuksen puutteelle jolloin E on sama kuin B:n negaatio. E←→-B Tämä on kuitenkin tulkinta, ja jätän sen vain huomioksi, mahdollisuudeksi. Jos tämä tulkinta pitää paikkaansa, syntyy valtavasti tilanteita joissa implikaatiot kuvastavat kokonaisuuksia jotka voisi sieventää ekvivalensseiksi. -A→(-C^D^-B) tuo sivutuotteena sen, että kristinuskossa kadotuksen puute ja Jeesuksen ylösnousemuksen puute ovat aina toisiinsa sidottuja. Voit saada A:n vain kun myös B ja toisin päin ; A←→B

"Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä."
-B→F
Tässä tarvitaan hieman tulkintaa. Vain elämän aikana uskominen tarkoittaa sitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Siksi alkuun -B joka koskee kuolleiden ylösnousemuksen puutetta.

Tässä olisi halukkuutta tulkita F kiertoilmaukseksi samalle asialle kuin -C. Tällöin -B→-C. Tämä voisi vihjata loogisen mahdollisuuden sille että olisi mahdollista -C ilman että D. Mutta tämä on estetty jos A on ekvivalenssissa B:n kanssa.

"Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet."
A

"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
A→B
Tämä voisi olla kokonaan päälleliimattu heitto, jossa perusteluissa aiemmin mukanaolematon elementti otettaisiin mukaan ikään kuin se liittyisi päättelyihin. Mutta sen voi tulkita siten että se sitoo Jeesuksen ylösnousemuksen alkamiseksi. Tällöin se ei tuo mitään uutta mitä ei olisi jo sanottu.

Mitä tuo ylläoleva pyöritys tarkoittaa?

Tosiasiassa kaikkia mainittuja päätelmiä voisi kombinoida keskenään. Niitä on hirvittävästi. Karkeasti ottaen siinä käytetään paljon implikaatioita jotka ovat epäsymmetrinen tapa sitoa. A→B kun tarkoittaa että joskus voi olla -A ja silti B. Nuolia pyöritetään kuitenkin moneen suuntaan ja tämä rajoittaa mahdollisuuksia. Lopputuloksena on se, että käsitteiden väliin syntyy pakotettuja ekvivalenssitilanteita. Silloin ei voi olla B ilman että olisi myös A, -A ei voisi koskaan johtaa B:hen, joten -A on aina myös -B. Asiat liittyvät silloin yhteen.

Implikaatiot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne usein sisältävät syyseuraussuhteen joka on ikään kuin induktiivinen kaava. Premissi uskoo että tämä induktio on totta. Joten jos tämä induktiojoukko on totta, seuraa siitä deduktiivinen johdos, tietyt johtopäätökset seuraavat väistämättä.

On tietyllä tavalla hauskaa käsitellä implikaatioita väitelauseina. Sillä ilman tätä näkökulmaa perusteluketjussa olisi paljon "tyhjiä premissejä", jotka johtuvat induktiivisen päättelyn deduktiosta poikkeavasta luonteesta. Esimerkiksi kun selitetään että ilman Jeesusta ei ole pelastusta, kielletään sellaisen Jumalan olemassaolo joka ei olisi kristinuskon Jumala mutta joka kuitenkin pelastaisi kristityt ihmiset kuoleman jälkeen. ; Tässä mielessä teksti väittää asioita joista voidaan olla erimielisiä. Tämä on tietysti tärkeä asia logiikan totuudenmukaisuuden kanssa. Mutta loogisesti validi päätelmä voi olla ilmankin.

Ongelmallinen seikka on kuitenkin se, että perustelu ei tosiasiassa missään vaiheessa todista että A. Se on kuitenkin kysymys jota se lähtee ratkaisemaan. Se premissoi tämän. (Se on se kohta jossa lukee A eikä mitään muuta.) Tämä voidaan nähdä leikkauskohtana joka asettaa päälle ikään kuin toisen päättelyketjuston. Tekstikatkelma on logiikan kannalta kahdessa osassa.

On osa joka on ennen "mutta nyt" sanaparia. Ja on osa sen jälkeen. Käytännössä kokonaisuus on sitä että asioita sidotaan yhteen kaksisuuntaisiksi syyseurauksiksi.

Osat voisi kääntää arkikielellä seuraavalla tavalla ; Raamatunkohta selittää pitkästi sitä miten kristinuskovaisella kaikki nojaa yhden kortin varassa. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, kaikki sen kanssa ekvivalentit osiot romahtavat. Ei ole pelastusta, ei kuolemanjälkeistä elämää. Ilman Jeesusta on vain synnin valta ja kadotus. (Joka on joko täsmälleen saman sanomista toisin sanoin tai ei, riippuen tulkintaskeemasta.)

Se, että A ei todistu vaan oletetaan tarkoittaa oikeastaan sitä että uskova tekee uskon hypyn A:sta ja tämä todistaa että se on tosi. Ainut tapa jolla psykologisesti yritetään tehdä muista osioista haluttavia on viittaaminen siihen miten surullista tilanne olisi kristityille. He olisivat säälittävistä säälittävämpiä jos asia ei olisi totta. Joka ei tarkoita että asia olisi totta. Joko asia on otta ja miellyttävää tai ei ja epämiellyttävää.

Toisin sanoen voidaan sanoa että usko nojaa Jeesuksen ylösnousemuksen varassa. Ja Jeesuksen ylösnousemus taas nojaa uskon varassa. Kyseessä on kehäinen päättely. Ristiriitoja ei ole, koska kehäpäätelmissä ei sellaisia ole. Piiri pieni pyörii -mallinen logiikka rakentaa yhteyssuhteita mutta ei perustele miksi ne ovat näin eivätkä toisin. Ne kun lähinnä oikeutetaan olettamaan ristiin toisensa ja vaihtoehtoa pidetään liian epämiellyttävänä joten kehäpäätelmää ei viitsitä lähteä purkamaan ja tekemään siitä perusteluketjua joka todistaisi että Jeesus on noussut kuolleista sen sijaan että olettaisi sen.

Toistetaan asioita omista lähtökohdista ja kielletään vaihtoehto sen sijaan että todistettaisiin se. Eli täsmälleen se, mitä tapahtuu nykyäänkin uskontokeskustelussa aina ja kaikkialla kun uskova kohtaa uskontokriitikon. Vastaus on presuppositionistinen, uskova kohtaa uskonnon kyseenalaistajana uskonnon keinoin uskonnon sisäisessä maailmankuvassa olettamalla että vaihtoehtoa ei ole olemassa. (Siten kun kysymys lähtee siitä onko A, vastaus premissoi erikseen että A on tosi, eikä todista että näin on.) Jos kysymys on "Miksi ei -A" niin kristitty vastaa "koska A". Tätä on vaikeaa pitää argumenttina. Ei vaikka sen ilmaisisi loogisena notaationa. Tai oikeastaan - varsinkaan silloin.

Fiksulle uskovaiselle tämä tarkoittanee sitä että kohta on luettava eksistentiaalisesti ja että logiikka on vähän väärä asia käsitellä koko asiaa. Kannatan itsekin samaa tulkintaa, vaikka en heidän vakaumustaan jaakaan. On sitä käsitebaletilla joskus kuitenkin mukava leikkiä. Kristittykin voi saada arvoa elämäänsä sillä että onko -C todellakin F ja ateismissa arvotyhjiö, ja onko -B sama kuin E, eli onko pelastuksen puute sama kuin perikato ja elämän merkityksellisyyden sumenemista, vai onko kyseessä se vaihtoehto jossa nämä ovatkin aivan eri asioita, jolloin tulkinta ei ole yhtä tiukka. (Yhdistäjä voi olla tiukan linjan tuomitsija joka saa ylpeän kokonaisvaltaisen paremmuudentunteen - kun taas erottelusta saanee eväitä jopa siihen uskonnottoman ihmisen kohtaamiseen.)

Antiteistisin tietämäni peli?

Monet kristityt ovat tarkkoja siitä minkälaisia tietokonepelejä he pelaavat. Oikea ideologia on heille oleellinen osa esimerkiksi tietokonepelien valinnassa. Ja heille onkin suunnattu pelejä. Tätä pidetään arvostettavana ja tätä pitää kunnioittaa. Kuitenkin ikonoklastille voi olla tärkeää, että peli ei edustaisi kristillisyyttä. Jos kristittyä ärsyttää se, että hän näkee peleissä saatananpalvontaa, ateismia ja darwinismia, voi uskonnoton tarvita eikristillistä viihdettä.

Pelien uskonnollista maailmaa koskeva tutkimus antaa uskontokriittiseen projektiin toivoa, sillä useissa pelisarjoissa organisoidun uskonnon väärinkäyttö toimii pelin väkivaltakoneiston selittämisessä - sen lisäksi tietysti, että jokaisen fantasiaroolipelin papit ovat parantajahahmoja joita ilman tiimi ei tule toimeen. Mutta jos pitäisi hakea pelejä jotka ovat mahdollisimman uskontokriittisiä, pitää tietysti pudotella osuvia nimiä.

Vastaan kysymykseen osissa. Sillä se on kenties viisasta.

Jos ihminen haluaa harrastaa ikonoklasmia ilman jumalanpilkkaa, on varmasti viisasta pelata "Disgaea" -pelisarjaa. Pelit ovat "helvetin hauskoja" käsitteen monessa mielessä. Siinä pelataan demonien lähtökohdasta. Peli ei kuitenkaan ole hirveän epäeettinen eikä se loukkaa fundamentalistienkaan näkemyksiä. Peli mukailee niitä kohtuullisen pitkälle. Toki vapauksiakin otetaan ; Esimerkiksi Helvetin taisteluissa tykinruokaa edustavat pinviinin näköiset Prinnyt ovat itsemurhan tehneitä. Ja he ovat helvetissä määräaikaisina. Tätä ei mikään teologia selitä.

Itse asiassa Disgaean näkökulma ei eroa aivan hirvittävästi kristillisenä apologeetikkona vaivaannuttavissa määrin mainetta saanut C. S. Lewis, jonka "Paholaisen kirjeopisto" ottaa kristillisen teologian ja näyttää sen demonien näkökulmasta. "Disgaealla" helvettinäkökulma siis "oikeuttaa" muutoin syntisenä nähtävät taistelut erilaisilla eläimillä, eläimiltä näyttävillä olennoilla, hirviöillä, demoneilla ja ihmishahmoilla. (Osa voi nähdä tämänlaisen ahdistavana ja toisille se on piristävää. Peli voinee ärsyttää fundamentalisteja että miellyttää heitä. Ja sama koskee uskonnottomia.)

Toisaalta jos ei pidä institutionalisoidusta uskonnosta, tarjolla on huippusuosittua huippuviihdettä.
"Final Fantasy" -pelisarjaa nimittäin kuvaa varsin negatiivinen suhtautuminen uskontoihin. Tämä koskee etenkin FFX:ää, jossa uskonnolliset vallanpitäjät estävät teknologisen edistymisen hyökkäämällä sotaisalla "sin" -hirviöllä tahojen kimppuun jotka voisivat teknologiallaan haastaa kirkon sotilaallisen voiman. ; Monissa peleissä on paljon uskonnollista symboliikkaa jota ei kerrota suoraan tarinoina. Vasta tuntemus ja tarkempi mietintä ja niiden asettaminen kontekstiin johtaa uskontokriittisiin kulmiin. Antiteismi näkyy vasta kun katsotaan miten symboleita käytetään. Esimerkiksi FFVII kuvaa perimmiltään jumalansurmaa. "FF Tactics" taas pitää juonenaan sitä, että uskonto ja sen papisto (nimeltään hienovaraisesti pharist preasts) on lietsonut eri maita sotimaan keskenään, jotta he voisivat kiinnittää kaikkien huomion siihen, että saavat sivussa herätettyä henkiin profeettansa.

Final Fantasy -pelit eivät toki huuda tai pilkkaa Jumalaa. Niissä on hyvin vähän pilkkaa tai ikonoklasmia. Itse asiassa pelien symboliikka on kohtuullisen hienovaraista ja sen uskontoa loukkaavat ominaisuudet tulevat esille vasta kun pelejä pelataan melko pitkälle. ; Ja hyvin tarkasti miettimällä "Final Fantasyt" eivät juuri koskaan ole antiteistisiä. Ne moittivat (a) uskontoinstituutioita ja ihmisiä jotka toimivat niiden sisällä ja (b) ne moittivat länsimaista ihmiskuvaa ja tukevat itämaista ihmiskuvaa, ja uskonto on tässä enemmänkin kuriositeetti. ; Tässä mielessä Final Fantasyt voivat innostaa niitä jotka eivät pidä organisoidusta uskonnosta, länsimaisesta ihmiskuvasta tai kristinuskosta. Tämä miellyttää varmasti monia ateisteja, mutta puhtaan antiteismin puute voi silti tehdä FF:n sanomasta epämiellyttävän.

Siksi joskus tarvitaan todella kovaa tavaraa.
Silloin on mentävä lasten pelien puolelle. "Tales of Symphonia" on lastenpeli, joka vilisee puhtaan kristillistä symboliikkaa. Siinä ei pelata demonilla, vaan päinvastoin tuetaan enkelimäistä marttyyriä kohti hengellistä maailman pelastusta. Ja juuri tämä tekee pelistä sanomaltaan äärimmäisen antiuskonnollisen. Ja mikä mielenkiintoisinta, se ei tee sitä pelkästään jumalansurman kautta. Vaan myös sitä kautta, että se iskee uskontojen - ensin kristinuskon ja sitten itämaisten tasapainoa korostavien uskontojen - pelastustarinaa ja maailmanselitystä vastaan.

Pelin ytimessä on Lloyd Irvingin matka kun hän puolustaa Colette Brunelia pelastamaan maailman. Aluksi esitellään viholliset, joita kohdellaan kuten peleissä yleensä tehdään. Muutaman linnoituksen verran peli näyttää jopa ekstrakristilliseltä. Colette saa jokaisen linnoituksen jälkeen enkelimäisiä taikavoimia. Ja selvästi maailman tasapainokin muuttuu paremmaksi. Prosessin edetessä kuitenkin selviää että Colette joutuu todellakin olemaan itseuhrautuva muutenkin kuin asettumalla vaaralle alttiiksi. Hänen minuutensa särkyy pala palalta. Hänestä tulee ikään kuin "ikävän uskovan stereotyyppi" ja ihminen jolla ei oikeastaan ole kognitiota tai sydäntä.

Eikä tämä ollut vielä kaikki. Pian paljastuu, että ulottuvuudet jakavat maailmat ikään kuin kahtia. Marttyyri muuttaa maiden välisiä elinvoiman virtauksia. Näin ollen Colette ei oikeasti pelasta maailmaa, vaan vaihtaa sen suuntaa kumpi maailma on "loisiva" ja kumpi "loisittu". Siksi vastapuolellakin on oma marttyyrien polkunsa, jotka astuvat toimeen kun heidän maailmansa näyttää olevan vaikeuksissa. Empiirisesti kaikki näyttävät pelastavan maailmansa, mutta suurempi mittakaava näyttää että hyvyysarviot on pakko dekonstruoida vahvastikin.

Lopussa tämä "karminen tasapainon hakeminen" puretaan. Tämä tehdään taistelemalla ylöspäin kohti taivaita. Vastassa on esimerkiksi laumoittain sellaisia hirviöitä kuin "Samael". Joka on juutalaisen perinteen kuoleman enkeli, joka on enkeli mutta neutraali - ei hyvä eikä paha. Ja joka on joissain kristillisissä perinteissä liitetty myös itsensä sielunvihollisen alamaiseksi.

Hyvyys, toimiva universumi ja pelastettu maailma, saavutetaan vasta taistelemalla enkeleitä vastaan ja purkamalla tämä tasapainonhakua korostava maailmanrakenne alkutekijöihinsä. Sen jälkeen ei tarvita marttyyriuhrauksia eikä oma onni ole nollasummaisesti pakotetusti jonkun toisen elämän riistoa tai heikompiosaisen aseman hyväksymistä, kun heikkoa asemaa ei voida nähdä oikeutuksena sille, että valtakunta on aikaisemmin riistänyt ja nyt on sitten tasapuolisuuden vuoksi sen vuoro tulla riistetyksi.

Prosessissa hahmojen hyvyyttä korostetaan. Usein uusi tieto todellisuudesta pakottaa uudelleenarvioida tilanteet uusiksi. Siksi esimerkiksi alun stereotypiamuotoinen "hyvä-paha" paljastuukin suuremmassa mittakaavassa rasismiksi. Omiksi tukijoukoiksi aluksi nähdyt enkelit muuntuivat vihollisiksi. ; Tämä on oleellisempaa kuin se, että pelissä on uskonnollinen johtohahmo (Pope) joka haluaa valtaa ja väärinkäyttää systeemiä. Se kun voitaisiin nähdä siten, että yksilö käyttää uskontoa väärin. Mutta tässä vastukseksi laitetaan itse todellisuusnäkemykseen liittyvät ajatukset pelastuksesta. Ja ilman tätä uskonto muuttuu ontoksi aivan eri tasolla kuin Final Fantasy -pelisarjojen symbolisten "(epä)jumalanmurhan" kautta.

Ja koska "Tales of Symphonies" itse asiassa käyttää alleviivattua uskonnollista symboliikkaa läpi tarinansa, se on ikonoklastinen ja jumalaa pilkkaava niin monella tavalla ja monella tasolla, että vain harva peli yltää siihen. Pelin asenne on sekä antiteistinen, ikonoklastinen että jumalaa pilkkaava. Ja maailma, sen symbolit ja aihe käsittelevät uskontoa aivan suoraan. (Ja kaikki tämä lasten pelissä!)

Aasi juhlassa

Nietzsche tunnetaan siitä että hän piti kristinuskoa orjamoraaliin ajavana uskontona josta älyllisesti rehellinen ihminen pysyy kaukana. Siksi voi olla hieman yllättävää tutustua "Thus Spake Zarahustra" ("Näin puhui Zarahustra") -teoksen lukuihin "The awakening" ("Herätys") ja "the ass-festival" ("Aasijuhla"). Siinä kuninkaat, paavi ja ennustaja ylistävät aasia. Aasi hirnuu takaisin. Zarahustra katsoo juhlaa ihmeissään. Hän pitää sitä järjettömänä, mutta suhtautuu aasijuhlaan suopeasti. Hänestä miesten riemu aasijuhlasa oli elähdyttävää ja että se oli ensimmäinen askel kohti heidän henkistä toipumistaan. Aasijuhla joka auttaa ihmisiä olemaan iloisia on hyvä juhla. Tämä kannustus tiivistyy hyvin aasijuhlaa kuvaavan luvun lopussa Zarahustra kannustaa juhlijoita ; "O my new friends," said he, - "ye strange ones, ye higher men, how well do ye now please me, - Since ye have again become joyful! Ye have, verily, all blossomed forth: it seemeth to me that for such flowers as you, NEW FESTIVALS are required. - A little valiant nonsense, some divine service and ass-festival, some old joyful Zarathustra fool, some blusterer to blow your souls bright. Forget not this night and this ass-festival, ye higher men! THAT did ye devise when with me, that do I take as a good omen,-such things only the convalescents devise!And should ye celebrate it again, this ass-festival, do it from love to yourselves, do it also from love to me! And in remembrance of me!"

Pelastus.

Tämän tyyppinen suhtautuminen voi olla tarpeen. Kävin nimittäin Malmin kirkossa juhlissa joita voidaan pitää kristillisten juhlien kimarana. Kävin juhlassa jossa oli kaksi juhlakalua. Vauva kastettiin ja nuorella oli ripillepääsy. Juhlat liittyvät yhteen. Ja itse asiassa ne kietoutuvat toisiinsa erikoisesti. Kasteessa on nimittäin kaksi suurta päälinjaa, joiden ytimessä on pelastus. Yhden näkemyksen mukaan kasteen olisi oltava uskovien kaste. Eli jotain jossa vakaumus ja usko pelastavat. Tämä korostaa konfirmoinnin tärkeyttä ; Rippikoulussa opetetaan opin sisältö ja tilaisuudessa ilmaistaan oma vakaumus. Lapsikaste taas liittyy teologiseen ajatteluun kykenemättömien sylivauvojen pelastamiseen jolloin kaste nähdään jonain joka sitoo yksilön pelastukseen instituution kautta.

Karkeasti ottaen jos pelastus on instituutioon liityvä, lapsikaste sitoo pelastukseen ja konfirmaation arvo vähenee. Mutta jos korostetaan uskoa, henkilökohtaista vakaumusta ja armon pyytämistä, lapsikasteen arvo nollautuu ja ripillepääsemisen korostuu.

Lutherin omille ajatuksille lapsikaste on vieras. Hän korostaa sitä että pelastus ei tule kirkolta, se ei edes ole kirkon käsissä. Tässä maailmassa luterilaisen kirkon harjoittama lapsikaste on hieman absurdi. - Itse pidän sitä suoraan sanoen luterilaisen kirkon opin kannalta suoranaisena harhaoppina ja heresiana. -  Kuitenkin on selvää että lapsikasteelle on tilausta, sillä kaikkia uskon pelastusmerkitystä korostavien teologioiden sisällä on hyvin kova ongelma. Nimittäin vauvojen pelastuminen. Ongelmana on se, että joskus vauvoja kuitenkin kuolee - etenkin menneinä aikoina niitä onkin kuollut.
1: Jos vauva ei ymmärrä uskontoa tai uskoa, hän ei voisi pelastua uskonsa kautta. Tässä kohden osa tietysti korostaa sitä että vain syntiset tarvitsevat pelastusta. Tällöin vauva ei tarvitse kastetta koska hän on vielä viattomuuden tilassa. Tällöin vauva ei tarvitse kastetta mutta aikuinen tarvitsee.
2: Toisessa mallissa korostetaan perisynnin kaikkivaltaisuutta ja tässä on ilmiselvää että vauvan pelastamiseksi tarvitaan jotain pakoreittejä. Ajatus siitä että jos vauva kuolee eikä pelastu koska ei vielä kykene vakaumukseen on julma oppi vanhemmille joilla on vauvan kuollessa karuja aikoja joihin pelastus toisi edes jonkinlaista lohtua. ; Tämänlainen oppi on käytännössä omituinen koska se myy pelastusta instituution että pelastusta vakaumuksen kautta.

Kasteen kohdalla ehkä hankalimmassa jamassa ovatkin Jehovan Todistajat. Heidän suhteensa vauvoihin ja ovelta ovelle julistamiseen ovat hankaluuksissa ja niihin liittyvissä opeissa on ollutkin muutoksia; Karkeasti ottaen:
1: Vauvojen pelastuksen kohdalla on riemukasta esittää että tosiasiassa Jehova nostaa viimeisenä päivänä henkiin Jehovan Todistajat ja ne jotka eivät koskaan ole kuulleetkaan heistä. Jolloin oven avaaja voi kysyä että miksi ihmeessä Jehovan Todistajat ovat tulleet kolkuttelemaan oville kun en ole heihin liittymässä. Että nyt joudun kadotukseen kiitos jonkin ovikellonpimputksen.
2: Tai sitten kaikki jotka eivät ole Jehovan Todistajia eivät pelastu ja vauvojen pelastumatta jääminen on ikävä seuraus.

On selvää että olisi ihanteellista voida jäsentää asia ilman tämänlaista. Että ongelman voisi kiertää sysäämällä huomion toiseen aiheeseen tai soveltaa aina juuri siihen tilanteeseen sopivaa vaihtoehtoa. Mutta ovelaa on tässä vaikeaa juksata ; Yksinkertainen vaihtoehtopyörittely josta ensin aloitetaan yhdestä, saadaan siihen vastaus ja tätä vastauksen teologiaa sovelletaan toiseen kohtaan ja saadaan ikävä tulos on jotain joka riittää aikaansaamaan harmaita hiuksia.

Aina on hyvä syy juhlia

Ylläoleva pyörittely tietysti osoittaa että kastejuhla voidaan nähdä eräänlaisena aasijuhlana. Siinäkin korostui se, että oppi ei ollut järkevä. Mutta sillä saattoi olla muita ansioita. Vaikka kaste koostuikin virsistä joita lauloin osittain mukana, rukoukset joiden aikoina olin hiljaa ja uskontunnustus josta lausuin ne kohdat jotka kykenin (Ja Jeesukseen, syntyi Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, kuoli ja haudattiin, yhteisen seurakunnan, elämään). En oikein tiedä miten pakanan olisi kohteliasta toimia, joten yritin vain olla kohtelias myymättä itseäni.
1: Mikä voi olla vaikeaa koska harvalla lienee mitään harhoja vakaumuksestani, eikä kukaan hae konfliktia saati kuitenkaan halua jättää juhlaa välistä tai edes jättää minua kutsumatta. Josta viimeinen vaihtoehto kyllä hämmästyttää hieman joka kerran. Kun minulle sanotaan että kiitos että tulitte, minä vastaan että kiitos että päästitte.

Kastetilaisuus kuitenkin toi selvästi näkyvästi vahvoja tunteita ainakin äidille ja "papalle". Vaikka itse olen hieman ihmeissäni tälläisten tunneilmausten kanssa, ne edustavat maailmaa joka on minulle kenties maksimaalisen vieras, mutta tämä on kenties pois lähinnä minulta. Tämänlaiset tunne-elämykset voidaan nähdä kuten Nietzschen teoksen Zarahustra näki aasijuhlan. Että se elähdyttää ihmisten mieltä ja tätä kautta auttaa heitä olemaan vahvoja iloisia luovia ja rohkeita ihmisiä. Tilaisuuden jälkeen nautin myös papin seurasta. Hän oli oikein miellyttävä seuramies, ja kaltaiseni sodomiitti-illuminaattikin kykeni hänen jutuitsaan nauttimaan.

Juhlassa olikin teologisista omituisuuksistaan huolimatta jotain  sosiaalisuuden henkeä. Sellaisia joiden vuoksi on kenties aivan peruteltua keksiä typeriä tekosyitä vain siksi että niitä järkeviä ei oikein tunnu olevan. Tekosyyt, ne minä kyllä ymmärrän.