Tony Perkins, ns. kristillisiä perhearvoja ajavan "Family Research Councilin" johtaja, otti kantaa johonkin jota suomessa on kutsuttu esimerkiksi homosaatioksi. Hän oli kovasti vainoamista vastaan. Sävy oli merkittävä ; "when gay people post photos of gay people so that Christians can see them, they're being persecuted". Eli jos joku jakaa sosiaalisessa mediassa homoutta koskevaa aineistoa niin että kristityt voivat nähdä ne, kristittyjä vainotaan. Tämä on sinänsä kiinnostavaa että jos tämä on totta, on sen esittäjä ajamassa äärimmäistä sekularismia. Se on sama kuin väittäisi että jos minä näen kadulla uskonjulistajan että olisin vainottu. Samoin voisin väittää että jos näen sosiaalisessa mediassa uskonnollista materiaalia niin olisin vainottu.
Perkins korostaa että "This is being shoved into people’s faces, and if, like you, they say, I don’t want this on my Facebook page, I don’t want this, I don’t want to see this, look, do whatever you want to do but don’t involve me in that - that’s not good enough, there’s this effort of forced acceptance and affirmation, and we just can’t do that." Kaikki positiivinen vapaus, kuten vaikka uskonnon julistaminen on tämänlaista. Jostain syystä Perkinsin ja muiden uskovaisten on vain vaikeaa ottaa tätä ärsyyntymiskokemustaan ja siirtämään sitä sellaisenaan vaikka siihen kun joku yli-innostunut lappuhihhuli tunkee puoliväkisin keskustelemaan. Sillä jos he tiedostaisivat he tuskin esittäisivät niin innokkaasti sitä että itselle epämiellyttävän materiaalin esillepano on "lack of tolerance". Hienotunteisuus ja suvaitsevaisuus on toki muutoinkin kulttuurissamme lyöty yhteen hyvin vahvasti. Samalla kun teeskennellään että tämä ei tarkoita sensurismia. Jokainen kannattaa myös positiivisia vapauksia ja positiivista uskonnonvapautta, sananvapautta ja ilmaisunvapautta.
Rehellistä olisikin lähestyä asiaa siten että jotkin asiat ärsyttävät. Ja tottakai ne ärsyttävät ; Mikään ideologianlevittäjän hymyily ja taktiset synonyymisanakirjasta kaivetut sanavalinnat ovat retorista kuorrutusta joka painaa yhtä paljon kuin niljakkaan käytettyjen autojen myyjän leveä hymy ja voimakas kädenpuristus. Tämä kohteliaisuus on toki siinä mielessä suvaitsevaisuuteen liittyvää että se kertoo sietämisestä. Joka taas on suvaitsevaisuuden ytimessä. Mutta kovin syvälle tällä pohjalla ei päästä.
Itse tosin muistutan että Perkins hankkii tässä itselleen marttyyrinkruunua hieman turhaan. Ja tämä uhriuden yliliioittelu tuntuu olevan myös valtavirtakristillisyyden vakiotemppu. Valitettavasti tämä ei tee kristityistä uhreja tai tahoa joka ei käyttäisi hirvittävästi valtaa. Se tekee heistä enemmänkin joko valehtelijoita tai suhteellisuudentajuttomia. Ja rehellisesti sanoen tämä on pois oikeilta uhreilta. Joista yllättävän suuri määrä on myös kristittyjä.
Itse toivoisinkin että Perkins miettisi sitä että on olemassa maita joissa hyviä kristittyjä, asiallisia, järkeviä, tasapainoisia ja hyvyyttä ajavia kristittyjä, laitetaan vankilaan. Vain siksi että he tunkevat viestiään eriuskoisten näkyviin ja tämä sattuu ärsyttämään heitä. Ja jotka sitten pahastuvat ja avaavat vankilan ovet koska on tarve "suojella yhteisöä". Perkins voisi tiedostaa että nämä kristityt tarvitsevat tukea, eivät ne pikkumaiset herkkähipiäiset pumpulissaelävät pahastujat jotka eivät kestä sitä että joku on erimielinen internetissä.
Rehelliesti sanoen Perkins voisi vaikka mennä näihin maihin konkreettisesti paikan päälle tekemään jotain näiden hyvien kristittyjen eteen. Tämä nimittäin johtaisi kahteen hyvään asiaan. (a) Perkinsin prioriteetit voisivat asettua terveempään asetelmaan (b) Perkins joutuisi todennäköisesti itse vankilaan. Ja hän näyttää olevan sen verran kokonaisvaltaisesti lepakonkakkahullu että tämä kenties todella on paras tapa käsitellä häntä ja kontrolloida hänen pyrintöjään.
Lausuntoni siitä että joku voi olla niin inha ihminen että hänet voi laittaa mielipiteensä vuoksi vankilaan on tietysti sarkastinen hyperbola.
Mutta kuitenkin, jostain syystä, Perkins toi mieleeni Jeesuksen. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä, sellaisessa ranteitaraastavan positiivisessa sävyssä peräti. ; Jeesushan kuoli kristinopin mukaan ihmisten vuoksi. Hän oli täydellinen ihminen joka uhrautui jotta vähemmän täydelliset ihmiset voisivat pelastua. Kun sitten katsomme kristinuskoa opimme että nämä vähemmän täydelliset ihmiset ovat kristittyjä. Kun sitten katsomme Perkinsin tapaisia ihmisiä tiedostamme miten paljon vähemmän täydellinen hän on.
Ja tässä vaiheessa mieleen ei tule kauniita ajatuksia armosta. Mieleen ei tule ajatuksia siitä että on helpottavaa että hänelläkin on mahdollisuus. Mieleen tulee sen sijaan se määrä tuskaa jota Jeesus on kristinuskon mukaan kokenut uhrautuessaan. Ja kontrasti sen välillä miten vähän Perkins tuon pelastuksensa ansaitsee ja sen välillä miten tämä Jeesuksen tuska ei ole ilon asia tuovat mielen surulliseksi. Hyvä ihminen ei Perkinsin tapaisia kohdatessaan iloitse ikuisesta elämästä ja pelastuksesta. Hän tulee hyvin hyvin surulliseksi.
Moni kristitty iloitseekin pääsiäisestä sen vuoksi että heille via dolorosa on kärsimysnäytelmä, jonkinlainen tarina. Jonka sitten kontekstoi helpotus, se mitä he kutsuvat toivoksi. Joka on perimmiltään sitä että he tiedostavat syntisyytensä ja ovat kovasti helpottuneita siitä että he ovat päässeet pälkähästä. Kun nämä ihmiset sitten teeskentelevät olevansa marttyyreita, eli tekevänsä jotain samanlaista kuin Jeesus, he sekoittavat oman pikkumaisuutensa itseensä Kristukseen. Ja tämä on siitä harvinainen tilanne että tässä kohden tämä asenne tekee heistä samanaikaisesti sekä huonompia ihmisiä että huonompia kristittyjä. Monesti "hyvä kristillisyys" näyttää vaativan sellaisia asenteita jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin hyvyyttä, saati objektiivista sellaista. Mutta tässä kohden näyttää olevan sellainen poikkeustilanne jossa asiat ihmisyyden ja kristillisyyden kanssa kulkevat sujuvasti yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti