Kuitenkin on hyvä miettiä mitä tallessa oleva data tarkoittaa. Osassa tapauksissa kyseessä on nimenomaan se, että menneisyydestä tulee helposti jonkinlainen kahle. Minun facebooktilini on tunnetun säälittävä. Siellä on runsaasti merkittävän hirvittävän huonoja juttuja. Jos en pitäisi tätä osuvana identiteettinä jota haluan muille mainostaa, voisin haluta poistaa sen. ; Toki tämä tietty nolouden tiedostaminen tarkoittaa sitä että kenties kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä häpeän sitä mitä olen nyt. Kenties haluan facebookini ja blogini pyyhittäväksi. Kenties on mahdollisuuksien rajoissa jopa sekin olen jopa kääntynyt kristityksi ja haluan että minuun liitetyt siteeraukset ovat epäasiallisia. Haluaisin ikään kuin vapautua mielipiteistäni jotka eivät ole edes omiani. Tai siis nykyisiäni siinä kuvitteellisessa todellisuudessa.
Ja tämä ei ole pelkästään minua koskeva asia. Jokaisella meistä on menneisyys. Ja se ei aina ole sellainen että se olisi relevantti. Tästä merkittävä oikeustaistelu käytiin Googlen ja Mario Gonzalezin kanssa. Gonzalez oli ollut veloissa ja tästä oli tullut lehtijuttuja. Myöhemmin hän sai velkansa hoidettua ja saavutti myös vakaamman varallisuustilanteen. Kuitenkin vanha lehtijuttu oli olemassa Googlessa ja tämä haittasi hänen taloudellisia pyrintöjään. Gonzalez nähtiin riskinä. Hän näki että tämä tieto on ajasta jälkeenjäänyttä ja loukkasi kunniaa. "I was fighting for the elimination of data that adversely affects people's honour, dignity and exposes their private lives. Everything that undermines human beings, that's not freedom of expression."
Kysymys on kuitenkin hyvin hankala.
1: Sillä tosiasiassa Gonzales vaati sensuuria, tiedon poistamista. Uutisartikkeli on julkista tietoa jolla on aina ja väistämättä esimerkiksi historiantutkimuksellista arvoa. Hän toki itse näkee että ilmaisunvapaus ei koske noloja asioita jotka vähentävät ihmisarvoa. Mutta jos tätä ajatusta todella viedään loppuun asti, ei ilmaisunvapaudesta välttämättä jäisi paljoakaan jäljelle. Sillä jos joku pitää jotain itsestään kertovaa tietoa nolona tai epämukavana, hän voisi vain vaatia sen poistamista. Tämänlaatuinen toiminta on yleistä erilaisissa varsin ikävissä valtiomuodoissa, sellaisissa joissa valtionpäämies ei kerää itsestään kertovia vitsejä vaan näiden vitsien kertojia.
2: Toisaalta kaikki julkiset tiedot ovat riski. Natsit esimerkiksi käyttivät aivan viattomin intressein kerättyjä tietoja. Kun oli tietoa vakaumuksista ja vanhemmista, saatiin tehtyä hyvinkin tarkkoja kartoituksia etnisyydestä. Tätä käytettiin vainon ja painostuksen välineenä. Internetin tietoarkistot tarjoavat mahdollisuuden rakentaa näitä henkilörekistereitä. Ja tähän ei tarvita vallassaolevia natseja.
Gonzalesin kohdalla esille nousikin se teema että eurooppalaiset ovat usein suojaamassa yksityisyyttä kun amerikkalaiset kuvaavat sananvapautta tärkeämpänä. Holokaustin muistutus painaa täällä kenties jonkin verran vahvemmin. Siinä missä eurooppalainen voi olla varovainen sen suhteen että hän haluaa tietää kuka kerää hänestä mitäkin tietoa ja mihin tarkoitukseen, USA:lainen ajattelee helposti siten että valvonnasta ei ole pelättävää jos ei ole mitään piilotettavaa.
Kaiken aikaa esimerkiksi minä en välttämättä haluaisi minuun avoimesti ja julkisesti asetettuja googlehakujani julkisiksi. Syynä ei ole pelkästään se, että kunniani ryvettyisi jos puolisoni ja äitini saisi tietää pornohakuni. (Ja ne ovat huolestuttavia. Jos ankeriasporno järkyttää niin tietäkää että yhdyssanaparikone mielessäni on tuottanut myös "sähköankeriaspornoa"...) Samoin on kenties vapauttavaa saada tietää mitä tietoja itsestä on SuPossa. Ihan sen vuoksi että voi tarkistaa ja vaatia oikaisua. Toisaalta jos joku ei nuuskisi ihmisten asioita, ei journalismi ja aitojen epäkohtien paljastaminen ja niiden korjaaminen olisi lainkaan mahdollista. Kenties minun ankeriaspornohakuni muuttuu relevantiksi vaikka arvioitaessani mielentilaani kymmenien vuosien päästä kun mieleni on mahdollisesti vaikka degeneroitunut joksikin kuvitteelliseksi sarjamurhaajaksi...
Oma kantani on kuitenkin se, että olen "henkisesti puolijuutalainen". Jos joku kerää tietoja, tämä on ensi sijassa epäilyttävää. Kuitenkin samalla arvostan avointa tietoa ja sen jakamista. Suurin osa jakaa kanssani nämä molemmat, periaatteessa keskenään ristiriidassa olevat, arvot. Moni näkee varmasti laillani myös "kompromissinpaikan". Vaikka sen, että sensuroimista pitäisi sallia vain hyvin erityisistä syistä. Näihin kuuluu (a) oikaisuoikeus, jossa virheelliseksi selvästi osoitettu tieto tulisi deletoida (b) väitteet jotka koskevat asioita joiden "velan yhteiskunnalle" tekijä on maksanut ja (c) vaatimus poistaa tietoa henkilörekistereistä jotka eivät ole viranomaisten hallussa ja joiden kautta on syytä uskoa jonkinlaiseen uhkaan tai itseä koskevaan riskiin.
Tosin olen näissäkin varauksellinen, koen rakentavaksi hoitaa oikaisuvaatimus siten että esitetään julkisesti väärän tiedon esittäjä ja tämän lausunto, joka sitten korjataan. Ja tälle sitten haetaan näkyvyyttä. Tässä ei hävitetä mitään. Ja tämä on tietääkseni myös vääristelijöille ahdistavampi tapa kuin jonkun bittiavaruuteen unohtuneen tekstin muuttaminen tavalla joka ei merkitse mitään, koska ne jotka ovat lukeneet asian ovat jo lukeneet sen. Korjaus jossa ei korjata näitä syntyneitä käsityksiä on "periaatteessa merkityksetön". Toisin kuin tiedon levittäminen selvistä virheistä. Etenkin jos tälle uudelle tekstille saa näkyvyyttä...
Ja mitä taas tulee kunniaan, maineeseen ja muuhun arvokkuuteen ; Ne taas eivät minulle paina kovin paljoa vaa-assa. Niin moni vaatii nykyään suvaitsevaisuuden nimessä kunnioitusta ja arvostusta, että kunnioitus ja arvostus on menettänyt merkityksensä. Liian harvalle on ilmeisesti sanottu lapsena niitä rakentavia ja opettavia sanoja kuin "tällä kertaa hävisit" ja "olet kyllä tuossa aika heikkotasoinen". Kunnioitus ja arvostus ovat minusta jotain jotka ansaitaan muulla kuin epäonnistumisilla. (Siksi minulla ei ole juurikaan mainetta jota menettää.) Suvaitsevaisuus taas tarkoittaa ensi sijassa sietämistä.
Mutta kenties tällä ei ole niin suuresti väliä. Sillä internet on suuri. Ja suurin osa ihmisistä ei ole "kiinnostavia" ja "tärkeitä" kovin monelle muulle. Tässä mielessä sitä joka pelkää itsestään olevia tietoja voidaan lohduttaa sillä että tämä data on haudattu parhaalla mahdollisella tavalla. Se on peitetty hälyllä jota kaikki muut tuottavat. Näiden, yleensä "epäkiinnostavien" ja "turhien" datamassojen alle meistä jokainen loppujen lopuksi hautautuu. Moni joutuu ponnistelemaan että saa blogilleen lukijoita ja näkyvyyttä. Moni joutuu huomiohuoraamaan ja harrastamaan sosiaalipornoa saadakseen katsojia. Tämä muistuttaa siitä että lupa olla joku jota ei katsota on internetissä vakiona. Tästä poikkeamiseen tarvitaan jotain hyvin hyvin poikkeuksellista. Esimerkiksi Gonzalesin talousasiat ovat hänen oikeustaistelunsa jälkeen hyvin laajasti tiedossa. Ilman tätä oikeustaistelua ei olisi tapahtunut Streisand efektiä. Efektiä jonka seurauksena se, mitä halutaan peittää ja tuhota muuttuu välittömästi "kiinnostavaksi" ja "tärkeäksi". Ja näin sille mikä muutoin olisi unohtunut muuttuukin tarkastelluksi ja ehdottomasti muistetuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti