Mikä on "Runebergin torttu"?

Kuvassa on 7 Runebergin torttua.
Vai onko?

Tom Kärnä esitti aiemmassa blogauksessani tärkeän kysymyksen. "Yhdistyksessä, jonka suuri aktiivi olen, oli runebergintortuiksi tehty varsin matalia ja maltillisia versioita, koska ei ollut sopivia vuokia. Ja sinun kuvastasi ei kuvakulmasta johtuen oikein nähnyt, olivatko torttunne korkeita vai matalia. Mutta millaisia torttuja saa oikeasti kutsua runebergintortuiksi? Onko tällä kysymyksellä mitään väliä?"

Kysymys on tavallaan hyvin kiinnostava. En toki ole erikoistunut leivonnaisiin, mutta jossain määrin kysymystä voidaan lähestyä sillä tavalla miten mitä muuta tahansa asiaa lähestytään. Jossain määrin voimme katsoa Runebergin tortun kautta sitä miksi ylipäätään voimme sanoa asioita joksikin asiaksi.

Asiaa voi lähestyä siten että Runebergin torttu on nimetty objekti jolla on tietty rakenne.

Kun menen kauppaan, katson että Runebergin torttu on jokin joka on ruskea paistetusta taikinasta tehty lieriö jonka päällä on punaista hilloa ja jossa tämän hillon ympärillä on vaaleanpunainen tai valkoinen sokerirengas. Kun menemme kauppaan, ostamme esillä olevan tuotteen joka näyttää tältä, ja jonka vieressä on hintalappu jossa lukee "Runebergin torttu".

Tämä on ajatus jota kuvataa mereologiassa (kreik. μέρος[méros], osa). Siinä katsotaan kokonaisuuksia ja sen osasia. Se on oppi jossa katsotaan kappaleita ja asioita jotka muodostuvat kun niitä kombinoidaan. Mereologiassa on on erityinen kysymys jossa mietitään milloin jotain voidaan kutsua kohteeksi. Tämän ytimessä on peruskysymys (special composition question) siitä mikä voidaan laskea kohteeksi. Ja tähän kysymykseen vastaaminen on lähtökohta siihen että voidaan vastata kysymykseen kohteen identiteetistä. Jotta voimme kutsua jotain kohdetta "Runebergin tortuksi" meidän on vastattava siihen mikä on Runebergin tortuuden identiteetti. Ja vastaamisessa tähän tunnetaan kaksi ääripäätä.
1: Nihilistien mukaan ei ole oikeasti mitään muita oikeita asioita kuin perustalla olevat palaset. Jos jokin koostuu pienemmästä osasista se ei ole enää mikään aito kohde. (Usein nihilismi tarkoittaa moraalioppia jossa kiistetään moraalin olemassaolo, tämä nihilismi on kuitenkin vain sama kirjainmuoto ja se tarkoittaa tässä yhteydessä hieman eri asiaa.) Näin ollen alkeishiukkasten lisäksi ei oikeastaan ole mitään aitoja objekteja. Näin ollen Runebergin torttu on oikeasti lähinnä illuusio, jokin jossa objekteja on järjestetty kokonaisuudeksi, mutta jolla ei ole mitään itsellistä olemusta.
2: Universalismissa taas mikä tahansa järjestelmä on kohde. Näin ollen syntyy erikoisia kohteita. Minä rajaan itseni omaksi objektikseen mutta tosiasiassa ympäröivään ilmaan voidaan piirtää vaikka pallo - tai minkä tahansa muotoinen - muoto ja tämän sisällä olevalle voidaan antaa identiteetti. Ilmamolekyylit ja osa vaikka sormenpätääni muodostavat näin kohteita. Mikä tahansa kombinaatio joka koostuu olemassaolevista asioista muodostavat kohteita. (On kenties lohdulista ajatella että unversalismissa voidaan kombinoida minun munani ja kenen tahansa elossa olevan pornotähden vagina ja muodostaa näistä kohde. Vaikka emme koskaan harrastaisi seksiä tai olisi lähestymiskieltorajoja lähempänä. Osasta tämä ei tietysti ole lohdullista vaan karmivaa.) Vain osa niistä on relevantteja ja osalle niistä annetaan nimi. Runebergin torttu on tässä mielessä mielivaltaisesti valittu kohde joka kuitenkin on todellinen. Määritelmien ja identiteettien kohdalla kysymys ei ole enää "onko objekti todellinen" vaan enemmänkin "miksi tämä objekti on relevantti tai kiinnostava".

Molemmat näkökulmat ovat kiinnostavia. Jossain määrin voidaan sanoa että kun ostan Runebergin tortun, on selvää että kyseessä on jonkinlainen kompositio. Itse asiassa on myös melko selvää että tämä kompositio on hyvin joustava. Runebergin tortuissa ei ole yksiselitteistä rakennetta. Tärkeää on että taikinassa on manteleita, kostuke voi olla arrakkipunssia tai rommia. Hillon tulee olla vadelmaa. Silti kaikista kiinnostavinta on että kun Runebergin torttuja ostetaan, niin niille tapahtuu ajan jatkuessa kaikenlaista. Esimerkiksi itse suosin yleensä sitä että torttua ei syödä heti valmistamisen jälkeen. Minusta tortun pitää jotenkin huoneenlämmössä valmistua vuorokauden verran. Toisena päivänä ne ovat sitten helposti liian kuivahtaneita. Muutaman viikon päästä homeisia tai muutoin mätääntyneitä. Ulkonäkö muuttuu prosessissa mutta etenkin aluksi hyvin hienovaraisesti. Osa näistä koskee jotain jossa on selvästi Runebergin torttu joka on "parhaimmillaan" jossain vaiheessa. Jossain on kuitenkin raja jonka jälkeen meillä ei ole Runebergin torttua vaan syömäkelvoton kasa hometta.

Tässä mielessä Runebergin torttu on hieman kuten Theseuksen laiva josta puretaan osia ja korjataan ja jämäpaloista uudelleenkootaan toinen laiva ja sitten ihmtellään laivan identiteettiä joka on joko kadonnut tai kahdentunut. Tai  jonka kohtalo on epäselvä ja epämääräinen. Universalisti sanoo Theseuksen laivan ja Runebergin tortun kohdalla, että tosiasiassa ei ole missään vaiheessa ollut mitään yhtä Theseuksen laivaa tai Runebergin torttua, niitä on sen sijaan useita ja ne lähinnä muistuttavat toisiaan. (Universalismin mukaan Theseuksen laiva ei säry koska osien ei tarvitse olla kosketuksissaan, ne ovat silti kombinaatio. Samoin alkuperäisen Runebergin tortun atomit ja alkeishiukkaset ovat jossain, joten homehtuminen ei itse asiassa särje yhtään mitään. Kuten ei sekään että nielen, ruuansulatan ja lopulta paskon Runebergintortun viemäriin. Tai jonnekin huolestuttavampaan paikkaan.)

Runebergin torttu prosessina.

Tämä kaikki ylläoleva on tietenkin hirvittävän omituista, tavallaan. Mutta kuten joskus täytyy tehdä, täytyy kysyä asioita lapsilta. Itse sain tähän kysymykseen liittyen hienon vastauksen. "Runebergin torttu on tehty Runebergin tortun reseptillä." Vastaus oli hieno koska se murskasi mereologian läpitunkevan ontologisen näkökulmani. Sellaiselle jossa mitataan määritelmien denotaatioita deduktiivisella nojatuolityöskentelyllä. Lapsen vastaus pakotti minut epistemologiselle suunnalle. Sillä hän ei kertonut miltä Runebergin torttu näyttää vaan kuvasi sitä että Runebergin torttu on tietynlaisten leipimisprosessien synnyttämien vuorovaikutusten lopputulos. Runebergin torttua voidaan lähestyä tieteenfilosofisena kohteena - joka tietenkin on validia sillä se on varsin empiirinen kokonaisuus. Toisin sanoen näkökulma ei ole niinkään siinä että Runebergin torttu määrittyisi lopputuloksen kautta katsoen valmiin tuotteen koostumusta, vaan kysymys on siitä miten tämä on valmistettu. Osien sijasta onkin katsottava enemmänkin kohteen historiaan.

Kaupasta torttunsa ostavalle tämä ei tietenkään tule helposti mieleen. Leipurille näkökulma on kenties helpompi. He kun eivät todellakaan asettele jokaista mantelinsirua tiettyyn lokaatioon vaan sen sijaan eri aineksia läimitään tietyllä tavalla yhteen, ja usein raaka-aineiden tunnistettava ulkonäkö ja muu hämärtyy oleellisesti prosessissa. Vain fyysikko ja kemisti lähestyy Runebergin torttua sitä kautta mitä kemiallisia aineita niissä on. Leipuri tietää miten torttu valmistuu. Minä tiedän miltä se maistuu.

Mutta tosiasiassa emme osta kaupasta Runebergin torttua vaan luottamuksen siitä että kohde on Runebergin torttu. Samalta näyttävä tuote voikin olla sahajauhosta ja maalista tehty fabrikaatio. Kenties manteli on korvattu erehdyttävästi samanmakuisella syanidilla. Luotamme induktiiviseen ajatteluun jossa tietty prosessi johtaa tietynnäköiseen lopputulokseen. Ulkonäkö ja lopputulos on yhtä luotettava kuin se, että (a) tietty prosessi johtaa tietynlaiseen lopputulokseen ja (b) lopputuloksen kaltaisia asioita voidaan tehdä tai on tehty jollain aivan toisenlaisella prosessilla.

Humen filosofiassa korostuukin se, miten induktio on usein heikoilla. Mutta siihen toisaalta myös luotetaan toistuvasti. Mutta tällä on syvempikin seuraus. Ja se iskee suoraan objektejen kautta ajatteluun. Kuten Quine on sanonut, emme maistele kvarkkeja. Empiirisessä tieteessä ei suinkaan mitata objekteja, vaan sen sijaan kaikki havainnot ovat vuorovaikutuksia joissa mitataan seurauksia. Se, mikä muuttaa järjestelmää synnyttää korrelaatioita. Ja tämä korrelaatio, ei objekti, on se mitä me itse asiassa käytämme kaiken ytimessä. Emme siis voi ottaa perusasioita ja käsitellä asioita niiden kombinaatioina. Sen sijaan kaikkea voidaan lähestyä kaikkea prosesseina joilla on tiettyjä vaikutuksia.

Quinen maailmassa analyyttisissä käsitteissä on siksi aina synteettinen osuus. Siis sikäli mikäli niissä on mitään mielekästä. Tämän kautta voidaan oikeasti oikeuttaa reduktion asteet. Eli voimme esimerkiksi tarkastella sammakkoa miettimättä mistä alkeishiukkasista se tarkalleen ottaen koostuu. Eikä meidän tarvitse miettiä sitä että tosiasiassa Sammakko hengittää sisään ja ulos, syö, juo ja paskoo. Sen ihokin tekee limaa ja haihduttaa kosteutta. Tosiasiassa Sammakko on tarkastelunäkökulma joka on hedelmällinen tutkimusohjelma. Se on helposti tarkasteltava ja riittävän yksiselitteinen jotta kohde voidaan tunnistaa. ~ Tässä kohden kysymys onkin siitä että millä tasolla nipotus auttaa tunnistamaan uuden tutkimuskohteen ja kanavan. Ja missä vaiheessa nipotus vie lähinnä aikaa siltä että voimme tutkia kohdetta.

Tässä kohden määritelmiä voidaan katsoa denotationaalisen semantiikan kautta. Määritelmät ovat aina jossain määrin keinotekoisia, mutta ne ovat sitä hyvin tietyllä tavalla. Ne ovat sopimusasioita. Sopumuksen ideana on lähinnä välittää "tutkimusohjelma" joiden avulla ollaan yksimielisiä siitä onko jokin kohde tässä tietyssä luokassa vai jossain toisessa. Tämä jakamisen informaatiosisältö on se joka luo määritelmän ja jonka avulla erotamme saivartelun järkevästä rajauksesta.

Näin ollen Runebergin tortunkin kohdalla voidaan sanoa että Runebergin torttu voi olla yritykselle brändi jolloin lopputulosten kanssa ollaan hyvinkin tarkkoja. Silti jossain tilanteissa voi olla järkevää käyttää joustavampaa määritteistöä. Tämä kaikki on hirveän vaikeaa, mutta toisaalta käsitteitä käytetään jotta kaikki olisi mahdollisimman kätevää. Ja ihmiset ovat yllättävän hyviä tunnistamaan Runebergin torttuja. Niin hyviä että voivat jopa ostaa sellaisia. Ja jos leipuri tunkee niiden tilalle laskiaispullan, he voivat tunnistaa että kyseessä on väärä tuote. Ja leipurikin on pakotettu tunnustamaan että kyseessä on virhe eikä pelkästään se, että heidän näkökulmansa Runebergin torttuihin on erilainen.

---

Valitettavasti tämä ei auta vastaamaan siihen mistä saa hyviä Runeberfin torttuja. Ja valitettavasti se jättää auki myös Runebergintorttuja koskevan syvimmän mysteerin. Eli sen, mikä on se oikeaoppinen tapa syödä kyseinen torttu.