Tästä hauskahkon esimerkin saa katsomalla sitä miten homoihin on suhtauduttu sinä aikana kun minä olen ollut aikuinen. Kun minä olin nuori, homoseksuaalisuutta vastustettiin käyttämällä moralisoivaa kieltä. Selitettiin että homoja pitää vastustaa koska he eivät sitoudu yhteen ihmiseen. Avoin syntisyyden korostaminen ei ollut edes silloin kovin muodikasta, tämä on luultavasti tuttua minua vanhemmille sukupolville. Sen sijaan homoseksuaaleissa vastustettiin juuri ajatusta lyhytjänteisestä hedonismista. Nykyään taas homoseksuaaleissa eniten näyttää ärsyttävän se, että he menevät naimisiin keskenään. Erityisen moni selittää että homoseksuaalejen elämää ja elämäntapoja ei rajoiteta mitenkään. He saavat harjoittaa seksiä. Tätä puolta ei nosteta ylös paheksuntalistalle. Mutta se homojen avioliitto. Jos asiaa lähestyisi pelkästään ajatellen että homoseksuaalisuutta vastustavat ovat rationaalisia koherentteja tyyppejä, olisi tilanne absurdi. Mutta jos ajatellaankin että tosiasiassa homoseksuaalisuuden vastustaminen on enemmän puolueen kuin minkään mielipiteen asia on tilanne aivan ymmärrettävä.
Kysymys on siitä että joku edustaa jotain. Tämä edustaminen on se tärkein asia. Ja tähän edustukseen kohdistetaan kieltä koska sitä kautta voidaan olla joko puolesta tai vastaan. Ja tämä on politiikan kenties tärkein funktio. Politiikalla kenties tavoitellaan yhteistä hyvää ja kaikkien parasta. Mutta käytännössä poliittinen keskustelu, etenkin eduskuntatalon ulkopuolella, on käytännössä lähinnä tätä identiteetti-tiimipohjaista mekastamista. Eikä siinä mitään, tämänlaisen harrastaminen on viihdyttävää. Ongelma onkin tavallaan lähinnä siinä miten vakavasti tämä absurdi vouhotus yleensä tehdään. (Tosin teen sitä itsekin, ja joskus otan kieltämättä itseni aivan liian vakavasti.)
Kieli, etenkin poliittinen kieli, on useimmiten mukana vain hämmentämässä asioita.
Jatkaakseni samaa rintamaa voitaisiin ajatella sitä miten nykyään tuntuu olevan vallalla se, armeijaan pääseminen on etuoikeus. Siis se, että pääsee sotilaaksi olisi jotenkin hieno ja kunnioitettava asia.
Tämä johtuu siitä että sotilaisiin kohdistetaan kunnioittavaa kieltä. Ihmiset haluavat sotilaiksi lähinnä siksi että heihin kohdistuisi tuota kieltä ja sen levittämää asennetta. Jolla taas ei ole yhtään mitään sen kanssa tekemistä mitä sotilaat tekevät. Edes sen kanssa mitä he tekevät edes rauhan aikana. (Sotilaspapeilla on tässä kohden muista poikkeava rooli. Heille tungetaan sotilasarvoja ja niihin liittyvää statusta ja kunnioitusvaatimuksia. Heillä ei ole kuitenkaan tätä sotilaiden työn tekemiseen ja sanomiseen kuuluvaa kuilua.)
Syynä on osittain se, että feminismissä katsotaan usein variaatiota. Variaatio taas oikeuttaa erilaiset ratkaisut. Kun löydetään joku naissotilas, kuten Jeanne de Arc, hän näyttää että naisetkin voivat sotia. Trendit, olivatpa ne miten voimakkaita tahansa eivät kuitenkaan jostain syystä saa toimia argumentinheikentiminä. Sen sijaan niiden täytyy näyttää vain rajoittamisen ja kahlinnan paikkoja. Siksi jos jossain on yliedustus naisia tai miehiä, syynä on ohjelmointi.
Mutta kenties onkin syytä katsoa asiaa hieman evoluutiopsykologisemmasta perspektiivistä. Tai heimoyhteiskuntaperspektiivistä. (Tällä ei ole niin tarkkaa suhdetta genetiikkaan.) Voidaan nimittäin sanoa että sukupuolilla on erilaisia ominaisuuksia. Biologisesti erilaisia ominaisuuksia. Ja tämä johtaa tiettyihin strategioihin. Näitä strategioita voidaan myös nähdä.
Karkeasti ottaen kun miesten ja naisten töitä jaotellaan, on huomattavissa että käytännössä kaikissa kulttuureissa on tietyn tyyppinen joukko nimenomaan miesten töitä. Nämä ovat yleensä vaarallisia. Niissä voi päästä hengestään. Niissä voidaan kuolla. Tämä luokka kattaa sotilaat, poliisit, palomiehet ja muut vastaavat. Niiden tekijät ovat äärimmäisen usein miehiä. Ja itse asiassa miehet tekevät niitä sillä että näiden töiden tekijöiden päälle ripotellaan gloriaa. Näitä pidetään miehekkäinä töinä. Kaikissa näissä on edellä mainitsemani kuilu tekemisen ja kohtelun välillä.
Mutta miksi tämä trendi on olemassa? Onko niin että maskuliininen miesyhteisö haluaa sortaa naisia? Itse väitän että tosiasiassa yhteisö tietää mikä on yhteisölle hyödyllistä. Ja kieli on petos. Petosta tarvitaan koska miehet kärsivät tässä järjestelmässä eniten. Gloriapuhe on hämäämistä jonka avulla miehet saadaan riskeeraamaan oma hyvinvointinsa. Jos tässä on tasa-arvo -ongelma se on miesten puolella. ; Lähtökohta tälle järjestelmälle on kuitenkin melko selvä. Ja se ei ole mikään naisten salaliitto. Se on enemmänkin käytännön järjestelmä. En puhu siitä että miehet ovat useammin vahvoja kuin naiset. Kysymys ei ole sukupuolisidonnaisesta politikoinnista. Sen sijaan kysymys on sukupuolielimistä ja lisääntymisestä.
Jos ajatellaan ihmismääriä, voidaan muistaa että ihmiskunnan koko on kasvanut eksponentiaalisesti. Aiemmin yhteisöt ovat olleet pienempikokoisia. Ja tämänlaisessa yhteisössä on syytä miettiä vaikkapa sitä että jos heimo lähettää ihmisiä sotaan, niin heimon väkiluku laskee. Sodissa kuolee ihmisiä. Voisimme kenties ajatella että paras tapa olisi rakentaa rauhaa, mutta tällöin ei tietenkään tarvittaisi sotilaita, ei naisia eikä miehiä. Ja koko ajatuskoe olisi absurdi. Haluamme kuitenkin miettiä naisia sodassa.
* Jos vaikkapa puolet kaikista miehistä kuolisi mutta ei yhtään naisista, heimon väkiluku pomppaisi melko pian takaisin. Sillä jos jokaiselle miehelle on keskimäärin kaksi naista, se ei laskisi syntyvien lasten määrää yhtään. Mies on tässä mielessä hyvin korvattava. Lisäksi jos ajatellaan että seksi ja seksuaalisuus ovat ihmisille tärkeitä - samoin kuin ajatus omista lapsista - Voidaan huomata että kahden naisen järjestelmässä kaikille on seksiä eikä yhdenkään naisen tarvitsisi luopua äitiydestä. Tämä on yhteiskuntarauhalle hyvä.
* Jos puolet naisista kuolisi, seuraukset olisivat hyvin toisenlaisia. Seuraavassa sukupolvessa syntyvien lasten määrä pienenisi helposti ja käytännössä väistämättä. Näin ollen sodasta palautuminen olisi hitaampaa. ; Yhteiskuntarauhan kohdalla tästä seuraukset ovat hankalampia. Puolet miehistä eläisi joko ilman omia lapsia - isyydestä luopuminen - tai sinkkuna - seksistä luopuminen - ilman mahdollisuutta seksuaalisuutensa toteuttamiseen. Tämä ei ole yhteiskuntarauhan kannalta hyvä.
Siksi yhteiskunnat joissa on ollut huijausjärjestelmä jossa miehiä on manipuloitu riskeeraamaan oma henki ja terveys kauniisiin sanoihin ovat olleet elinkykyisempiä. Ne ovat voineet uhrata enemmän miehiä vaikkapa hyökkäyssotaan asti ja ne ovat palautuneet puolustussodistakin paremmin. Tämä ei kenties ole eettistä, mutta se on ollut toimivaa. Nykyään kun väkiluku on suurempi on tämä kaikki ylläoleva tietenkin menettänyt merkitystään. Huijausjärjestelmä on kuitenkin säilynyt reliikkinä. Mutta niin kauan kuin sodassa kuolee ihmisiä on turha teeskennellä että sotilaana oleminen olisi jotain josta naiset olisi ikään kuin epäreilusti leikattu pois. Armeija ja sotiminen on tasa-arvo -ongelma. Naisten armeijaan menokin kenties paikkaa tasa-arvo -ongelmaa. Mutta se ei ole parantanut naisten asemaa tai antanut heille enempää oikeuksia. Se on antanut naisillekin mahdollisuuden tulla kusetetuksi. And how glorious is that?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti