McLuhan esitti teorian jossa media, eli viestin välinekanava, on oleellinen osa viestiä. Hän korosti että media on aina jotenkin rajoittava. Ja tämä rajoituspuoli on mielenkiintoinen. Kirja on jokin joka toimii lisämuistina. Kirjojen erikoinen puoli onkin kuitenkin se, että se ei oikeasti anna parempaa muistia, vaan se enemmänkin vähentää muistamisen tarvetta ja kohdistaa tätä sitten muuhun. Usein väline määrää sitäkin mitä uusia taitoja on opeteltava. ; Esimerkiksi kirja vaatii ja pakottaa siihen että ihminen keskittyy ja syventyy yhteen liikkumattomaan asiaan ja kohteeseen - eli tekee jotain joka on muutoin elämässä enemmän poikkeustilanne kuin sääntö.
Internetin kanssa ajatus on mielenkiintoinen. Nicholas Carr lataa sitä vastaan täyslaidallisen kirjassa "Pinnalliset". Hän näkee välineet juuri McLuhanin henkeen vaihtokauppana. Ajatus on perusteltu. Sillä se mitä ihmisiä tutkimalla on selvitetty on se, että internet todellakin muuttaa ihmistä.
1: Internetin ja älykkyyden suhdetta tutkineen Patricia Greenfieldin mukaan internet kehittää tietynlaista älykkyyttä hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi visuaalis-avaruudellinen havaintokyky paranee. Tietokonepelaamisen on huomattu tehostavan silmä-käsikoordinaatiota ja useiden erillisten asioiden samanaikaista havainnointia.
2: Kuitenkin internet tekee jotain muutakin. Multitaskingin psykologiaan spesialisoitunut David Meyer on havainnut että ihmiset kehittyvät internetissä moniajajiksi. Valitettavasti multitasking on siitä ikävä ominaisuus, että ihmiset ovat siinä kaiken kaikkiaan aika huonoja. Ja vaikka esimerkiksi naisten katsotaan olevan miehiä parempia multitaskingissa, hekin hoitavat yksittäisen tehtävän paremmin jos he keskittyvät vain siihen. Monen asian yhtäaikainen tekeminen on väistämättä sitä että asioita tehdään hieman huonompilaatuisena. Se on siis tarpeen jos täytyy tehdä monta asiaa kohtuudella. Filosofoinnin ja vastaavan kannalta se on huono, koska siinä perusideana on tehdä yksi asia hyvin.
3: Kognitiivinen neurotieteilijä Jordan Grafman taas on korostanut, että internet todellakin kehittää kykyä toimia vaihtelevan tarkkaavuuden piirissä, mutta tämä on haitaksi laadulle. Erityisen heikoille tämä pistää monista kenties erikoisen piirteen. Nimittäin luovuuden. ; Grafman korostaa että pinnallisuus johtaa siihen että turvaudutaan helpommin perinteisiin näkemyksiin ja niihin skeemoihin joita ihmisellä on jo valmiiksi mielessään. Näitä ei haasteta omaperäisyydellä koska moniajossa on kiire eikä laatuun ehditä panostaa.
Tämä nostaa esiin jotain sellaista jota olen aina hieman ihmetellyt.
1: Näyttää nimittäin siltä että ne tahot jotka korostavat avomielisyyttä tuntuvat olevan kovin varmoja ja muuttumattomia näkemyksissään. Aikaisemmin - kun vielä luotin siihen että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja joiden kanssa kannattaisi "keskustella" tai "debatoida" koska se olisi se tie selvittää erimielisyydet - katsoin että tämä olisi itsepetosta tai PR -valehtelua. Eli joko ihminen uskottelee olevansa avomielinen vaikka ei olekaan tai sitten uskottelee niin koska jos on dogmaattinen ei tätä tietysti kannata rehellisesti tunnustaa.
2: Samoin aina kun joku sanoo että pitää ajatella laatikon ulkopuolelta avomielisesti, hänen ajatuksensa näyttävät naksahtavan johonkin hyvin geneeriseen klimppiin. Esimerkiksi kristitty salaliittoparanoidi omaa hyvin tietyn mielipideklimpin. Tässä kohden puhutaankin crank magnetism -ilmiöstä : Se, että uskoo johonkin tiettyyn huuhaaoppiin tarkoittaa sitä että uskoo myös muihin, yleensä hyvin tiettyihin, muihinkin huuhaajuttuihin. Eli he korostavat avomielisyyttä ja luovuutta mutta seuraavat kuuliaisesti perinnettä jonka sisällön kartoittaminen tulee yllättävänkin tutuksi. Eli syvällistä paneutumista ei vaadita jotta kykenisi olemaan "inessä" sisäpiirissä. Sisäinen samanmielisyys, selkääntaputtelukulttuuri ja moneen suuntaan tempova jutustelu kuvaavatkin näitä porukoita.
Kognitiotieteisiin tutustuneet eivät varmasti pidä tätä minään hirvittävän yllättävänä.
1: Sillä yleensä ottaen klassinen ajatus muistista pelkkänä varastona on hylätty. Itse asiassa asiat muistetaan skeemoina. Näin ollen muistirakenteiden tuottaminen on oleellista itse ajatteluprosessin kannalta. Multitaskingissa ei rakenneta keskittyneen opiskelun ja pänttäyksen tuottamia syvälliseen osaamiseen keskittyviä skeemoja vaan ollaan enemmänkin tilannekohtaisia jonglöörejä.
2: Assimilaatio, eli asioiden sovittaminen jo tällä hetkellä opittuun on eräs vahvimmista virheajattelujen luonteista. Assimilointi on helppoa, intuitiivista ja pinnallista. Ei ole ihme että multitaskingissa leikataan pois juuri raskas mielipiteenmuuttamispuoli. Kognitiivinen dissonanssi on jotain joka on jätettävä vähemmän kiireisiin aikoihin.
Mutta kenties näiden välillä onkin yhteys. Pluralismissa, moniarvoisuudessa ja monikulttuurisuudessa, kontakti näyttää johtavan alakulttuureihin jotka ovat ylpeitä omasta identiteetistään. Yleensä tämä on toki sellaista rakentavaa, jossa ajatellaan että oma ryhmä on hyvä mutta se ei tarkoita että toinen ryhmä olisi huono. (Isommissa ryhmissä tämä vastahanka nousee esiin, luultavasti kiitos Dunbarin luvun ylittymisen.) Kun ihminen ajaa läpi montaa alakulttuuria ja kulttuuria, hänellä on jokaiseen erillinen kieli. Keskustelu monikulttuurisessa hengessä vaatii siksi aina jonkinlaista moniajoa. Ja tämä on raskasta. Pluralismi rakentaa ja tukee omaa mielipidettä ja vähentää kykyä syventyä edes siihen.
Monikulttuurisuus ajaa sitä että ihmiset lukkiutuvat omaan poteroonsa. Tämä selittää valtaosan nettikeskusteluista. Ne kaikki joissa ei tapahdu mitään ja joiden argumentit latistuvat kliseiden toistoksi. Tapa jota harjoitan valitettavissa määrin itsekin.
1: Tässä mielessä en kuitenkaan ihmettelisi jos esimerkiksi kasvatustieteilijä Tapio Puolimatka ei olisi tiedostanut että pluralismi on juuri se tie mitä kannattaa ajaa jos haluaa toimia konservatiivisen kulttuurin levittäjänä. Pluralistit ovat konservatiivisempia ja muutosvastarintaisempia, joten se ajaa hänen kristillisen vakaumuksensa ja perinteidenkunnioittmisperiaatteitaan. Samoin konservatiivisuus ja uskonnollisuus liittyvät siihen että ne perustuvat Kahnemanin systeemi I:seen joka tukee nimenomaan sitä että haetaan nopeita ja pinnallisia ratkaisuja sen sijaan että keskityttäisiin vähemmän intuitioon ja enemmän tieteeseen nojaavaan Systeemi II:seen. Pluralistit myös klikkiytyvät lokeroon jonka ydin on identiteetti ja kuuluminen. Tämän ulkopuolelle kuvataan helvetti ja näin saadaan rakennettua sekä omalle puolelle pysyvä potero, että saadaan kuvattu vihollinen. Jotta mikään ei koskaan muuttuisi. (Pluralismilla, moniarvoisuudella ja omilla aivoilla miettimisen nimissä ihmsiet saadaan siis kätevästi manipuloitua asemiin joihin heidät halutaan saada. Tämä ei ole kunnioitusta vaan vapaaehtoista pakkoa.)
2: Tämä selittänee omalta osaltaan myös sen, miksi uuskonservatiivit harjoittavat "kaksoiskielenkäyttöä" jossa esimerkiksi käytetään liberaaleja käsityksiä vapauksista vaikka niiden sisältö on raskaasti uudelleenmuotoiltu. "Vallankaappausstrategia" voi syntyä siitä että älykkäät mutta pinnalliset ja tätä kautta perinteisiä konservatiiveja vähemmän viisaat multitasking -konservatiivit ovat avomielisiä ja menevät juuri sinne mihin se johtaa.
3: Ennen kaikkea tämä voi selittää jotain siitä miksi olen "kiukkuinen konservatiivi" vaikka minulla onkin liberaaleja mielipiteitä. Olen ymmärtänyt että avomielisyys ei tarkoita samaa kuin ystävällisyys ja moniarvoisuus vaan enemmänkin heimohenkisyyden tukeminen. (Koska ihmismäärät ovat paisuneet Dunbarin luvun yli kohisten.) Samalla voi selittyä miksi olen pakotettu toistamaan tiettyjä aiheita. Ja samalla selvittyy se, miksi kirjoitan vitsejä silloin kun en oikein debatoi. Trollaaminen, loma ja luovempi tuotoslajin valinta kuuluvat yhteen. Kiukku, debatointi ja monisäikeinen itsetoisto taas kuvaa stressiaikoja.
Ei. Kukaan ei ole 100% konservatiivi eikä 100% liberaali. Tässä on variaatiota. Keskiarvoista ja muista voi kuitenkin puhua eikä tämä muuta sitä pelkäksi harhailuksi.
torstai 28. helmikuuta 2013
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
KiVaa kohtelua
KiVa -kouluprojekti on median lempilapsi. Siihen kohdistetaan lähinnä positiivista julkisuutta. Esimerkiksi kiusattujen katsotaan arvostavan sitä. Sen kerrotaan olevan huippuammattilaisten hioma ja innovatiivisuudessaan vientituotetasoa ; Kuulemme siitä miten KiValle on sekä tarvetta "Noin 10–15 % suomalaisista peruskoululaisista kokee toistuvaa kiusaamista. KiVa Koulu on Turun yliopiston psykologian oppiaineen ja Oppimistutkimuksen keskuksen kehittämä ohjelma, joka tarjoaa ala- ja yläkouluille keinoja koulukiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden ratkomiseen." että se on tehokas "Konsepti on jo osoittanut toimivuutensa Suomessa ja sen käyttäjäksi on rekisteröitynyt lähes 2500 koulua eli noin 90 % Suomen perusopetusta antavista kouluista." Muutenkin kuulemme journalisteilta siitä miten se on estänyt tuhansia kiusaamistapauksia.
"Kiusatun vastaisku" -blogi raapusteli amatöörivoimin aiheesta, mutta hän tosin osasi käyttää lehtimiehiä paremmin lähteitä ; Hän viittasi esimerkiksi Turun yliopiston aiheesta tekemään tutkimukseen anekdoottien sijasta. Siinä oltiin verrattu vastakkain KiVa -kouluja ja niitä joissa ei ole KiVaa. Tulos oli, että kiusaaminen on toki varmasti vähentynyt maanlaajuisesti, mutta KiVa ei ole se joka tekee tämän eron "Levitysvaiheessa ei yläkoulun osalta löydetty riittävää näyttöä ohjelman vaikuttavuudesta: otoksessa havaitut koe- ja vertailuryhmien erot eivät yleensä poikenneet sattuman perusteella odotettavissa olevasta vaihtelusta." ... "Arviointivaiheen tulosten mukaan ohjelma vähensi kiusaamisen esiintyvyyttä yhden lukuvuoden aikana viidenneksen (20 %), kun taas levitysvaiheessa ohjelman vaikutus vastaavana ajanjaksona oli hieman pienempi (14 -15 %)." Eli toisin sanoen KiVa -koulu ei paranna tilannetta. Kiusaamistilanteiden väheneminen KiVa -kouluissa ja muissa ovat seurausta siitä että kiusaaminen itse asiassa vähenee kaikkialla. Lisäksi kaiken kaikkiaan KiVa auttaa vain 14 – 15 % tutkijoiden tietoon tulleesta kouluväkivallasta. Tämä tarkoittaa sitä että ei voida kehua mahtionnistumisista, kun valtaosa kiusaamisasioiden hoitamisista selkeästi epäonnistuu. Muutenkin vaikeutena on ollut se, että KiVa on koettu hankalaksi ja byrokraattiseksi käyttää. Moni koulu on jättänyt sen pois ja hoitanut asiat muuta kautta.
Karkeasti vinoillen huomiot voisi tiivistää siihen, että KiVa-koulun julkisuus muistuttaa hieman ylihypetettyjen vaihtoehtohoitoparannusliikkeiden kertomiskulttuuria ; Tehokkuusmittareiden sijasta tykätään korostaa yksilötason kertomuksia, joka on toki kannustavaa mutta sisältää valitettavasti vahvistusharhan siemenen ; Kun opettaja kuitenkin tarkoittaa hyvää, hän helposti korostaa tehoja ja huomaa onnistumiset. Ja nimenomaan niiden jotka ovat kokeneet että KiVa auttaa. Eli etsitään niitä 15% sisällä olevia poikkeuksia, joiden elämänhistoriassa ei tietysti ole mahdollista tarkistaa sitä skenaariota että olisiko asia hoitunut ilman KiVaakin. Ja "kaksoissokkokokeutettu" aineisto jossa verrataan tehoa ryhmään joka ei ole saanut KiVaa kohtelua.
KiVan kannattajista suurin ongelma on piilokiusaaminen. Se, että kaikkea kiusaamista ei huomata. Oma huoleni on se, että
1: Se mitä itse opin kiusaamisesta on se, että kiusaaminen muuttaa helposti muotoaan piilokiusaamiseksi. Eli kieliminen johtaa keinojen muuttumiseen, ei kiusaamistilanteen ratkeamiseen.
2: KiVa on menetelmiltään lempeä ja se varmasti havahduttaa monia pikkaisen kiusaavia. Sellaisia joilla kiusaaminen on enemmänkin hairahdus kuin merkki aidosta ilkeydestä. Eli se tehoaa helppoihin tapauksiin. Oma kantani on itse asiassa se, että 10-15% olisi hyvä tulos jos se tarttuisi siihen kovaan päähän.
3: Osaan karuimmista kiusaamisista ei voida puuttua koska kiusaajat eivät ole kuin normaaleja ihmisiä. Heillä on "omantunnon puute". Heillä ei joko ole empatiaa tai sitten he oikeuttavat kiusaamisen jotenkin. Esimerkiksi jo uskonto on tässä kätevä oikeuttaja. Tottakai homojen tai maahanmuuttajien lapsia saa vähän kurmottaa kun isi ja äitikin sanoo että uskonnonvapauden nimissä niitä saa kutsua perversseiksi iljetyksiksi ja loisikai, tahi mokkakikkeleiksi. Ja joiden uskonnon isot nimet ei ole sellaisia joita pitää kunnioittaa Jeesuksen tavoin ja heitä saa kutsua poppaukkeleiksi ugabuga. Kun vanhempien näkemys on syväkieroutunut muotoon "me vastustammee rasismia ja tämä ei ole oikeaa rasismia" niin se on sellaisenaan sovellettavissa "minä kyllä vastustan kiusaamista mutta tämä ei ole oikeaa kiusaamista."
___3.1: Kiusaajien vakiotemppu on toki jo omassa nuoruudessani ollut "leikkiähän se oli vaan se pysyvä ruumiinvamma" -tyylinen vähättely. Aikuisena nämä samat tyypit sitten voivat suunnilleen puukotella vääränmielipiteisiä kirjastossa ja tätä kutsutaan kirjailijan mainostempuksi. Samoin jos homoja kaasuttaa kyynelkaasulla, voi joku arvon astrologi tulla esittämään kommentin siitä että kaasuase oli sellainen koominen pikku valinta. Ja Räsänen huutaa että Prideprovokaatio (Ihan toisin kuin hänen oma kohkailunsa ja muiden elämään puuttuminen mitä hän tekee vain ihan koko ajan.)
4: Yleensä kiusaamisessa tuetaan kiusatun oikeassaolokokemusta. Opettajat ovat varmasti aina huolissaan kiusaamisesta ja pitävät sitä ongelmana. Kuitenkin se, että pistetään kaksi tahoa keskustelemaan ei ole tässä koskaan mitään muuta kuin sitä että törmäytetään väkisin ihmisiä joita ei oikeastaan saisi törmäyttää. Lopputuloksena onkin enemmänkin se, että opettajilla on hyvä tahto mutta heidän kätensä ovat sidotut. Ja tämä sitominen muuttaa kiusaamiskäsittelyn luonteen. Se ei enää ratkaise ongelmaa. "Olemme tehneet parhaamme ja kaiken voitavamme" on pelkkä koulun käsienpesu vastuusta. Koska tehoja ei ole, kiusattu saa marttyyrinstatuksen ja kokemuksen siitä että teko ei ole oikeutettu. Se ei noin keskimäärin lohduta jos on nyrkki naamassa. Tälläisen "arvostetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemukselle" eikiusattu antaa ison arvon, mutta kiusatuksi tulleelle se keikkuu Maslown tarvehierarkian väärässä päässä. Sen arvo kiusatulle on nolla. (Tai miinus 2.) Jo lähetyssaarnajat tietävät että ensin on annettava soppaa, sitten saippuaa ja vasta kun perusta on kunnossa on annettava sielunhoitoa. KiVa ja muut nössöstrategiat unohtavat tämän ja hyppäävät suoraan sielunhoitoon. Se on niiden lähetyssaarnaajien strategia jotka antavat ihmisten kuolla nälkään koska heillä on niin kiire kertoa näille nälkäänkuoleville Jeesuksesta. (Tälläisiä ei liene. Paitsi kiusaamisenratkojissa.)
Yleisesti ottaen KiVa -projekti on sen laatuinen pyhä lehmä että sitä ei saa kritisoida. Olen itsekin saanut aiheeseen viittaamisesta pienessäkin määrin provosoituneita vastakommentteja. Syyksi nähdään tietysti se, että opettajilla on hyvät intentiot. Että pitää edes yrittää. Henkenä on ollut jopa se että jos vastustat KiVaa niin kannatat jotenkin kiusaamista. (Tämä on varsin erikoinen näkemys minulle päin naamaa esitettynä. Suhteeni kiusaamiseen kun voidaan nähdä niin vastustavaksi että se periaatteessa lähentelee jo mielipuolisen vihaamisen rajoja.) Se on asenteena sama mikä vaihtoehtohoidoissakin tulee vastaan. Ideana on se, että "mikä haitta" ja "jotain pitää yrittää" ja "tottakai sinäkin rakastat terveyttä." Joo, mutta jos keinot eivät johda tavoitteeseen ei tätä tavoitetta voida pitää missään määrin keinojen oikeuttajana. Ilman tehoja syydetty raha on resurssien tuhlaamista, eli pohjimmiltaan pois juuri siltä kohteelta.
Tämä on oleellista muistaa koska kirkolla on ollut mielenkiintoinen tapa reagoida Jalovaaraan. Demonien karkottamista on pidetty pahana. Denialisminmakuinen suhde eikristilliseen lääketieteesee on säikyttänyt vielä useampia. Moni pitää uskontoa itsessään huuhaana ja vastustaa sitä siksi. Moni on esittänyt että Jalovaaran poistaminen kirkosta auttaa jotain. Olen toki tyytyväinen siitä että kirkko puuttuu tapaukseen ; On tavallaan turhaa miettiä että onko taustalla likainen PR -motiivi jos asiaan tartutaan. Kuitenkin muistutan, että Jalovaara on pohjimmiltaan aivan kuten mikä tahansa huuhaakäärmeöljyn myyjä ; Luultavasti hyväntahtoinen tyyppi, jonka kritisoiminen johtaa vain siihen että häen kannattajansa antavat hänelle "vainotun" maineen ja tukevat häntä entistäkin vahvemmin.
Aivan kuten KiVa muuttaa kiusaamista näkymättömäksi, kirkon rajoitteet tarkoittavat sitä että Jalovaara toimii entistä enemmän kirkon ulkopuolella. Suomessa on lukuisia pienempiä seurakuntia ja uskonryhmittymiä joissa Jalovaaran tapaiselle ihmiselle on tilausta. Suomen uskonnonvapausonelma ja uskontokritiikki ei voikaan kohdistua pelkästään valtionkirkkoon. Kirkon kanta tarkoittaa korkeintaan sitä että Jalovaara ei hyödy verorahoista. Vaan joutuu esimerkiksi maksamaan esiintymistilojen vuokrasta (tai sitten joku yksittäinen uskonto maksaa tästä vuokrasta). Eli esiintymistilojen maksut siirtyvät enemmän yksityiselle puolelle. Tämä ei liene kovin merkittävä muutos. Kirkon sisäisen maailman kannalta muutos on tietysti merkittävä, eikä sitä voi väheksyä. Mutta kokonaisuduen kannalta toimita luultavasti vain muuttaa muotoaan.
Niin kauan kuin Jalovaaraa seuraa oikeustoimikelpoisia ihmisiä, jotka ovat valmiita heittäytymään uskonsa varaan niin että voivat lunastaa "darwin awardsin" ei asia ratkea. Siihen asti se on ihmiten itsetoteutusta. Ihmiset harjoittavat kaikenlaista itselle vaarallista asioita kuten tupakointia ja viinaksia, ja laki suo heille tämän. Näin ollen Jalovaaraongelma voidaan siivota lakipykälin ja tarkkailukeinoin ja byrokratioin kirkosta, mutta ei yhteiskunnasta. Yhteiskunta taas muuttuu vain ajan mittaan.
1: Aiheen sivusta ; Tällä on oleellinen vaikutus myös uuden homojen avioliittolakiehdotuksen kanssa. Äänestäneiden kansanedustajien iät paljastavat että laki tulee todennäköisesti menemään tulevaisuudessa läpi. Nyt se ei mennyt. Laki demokratiassa ei ole arvokeskustelun ohjaaja vaan se heijastelee sitä. Eli on väärä tie hakea reiluutta hyppäämällä suoraan maaliin, sillä ihmisten arvostukset eivät muutu vaikka laki muuttuukin. Suurin ongelma on ihmisten korvien välissä ja laki on tässä kohden kosmeettista (vaikka se saataisiin ei sillä olisi väliä koska kusipäät olisivat yhä kusipäitä.) Lakimuutos ei valitettavasti muuta asenteita. Väärästä päästä ratkominen on vähän sama kuin yrittäisi ratkaista kiusaamisongelman parantamalla kiusatun itsetuntoa väliaikabuusteilla jotka kuitenkin murenevat ensimmäisessä kiusaamistapahtumassa ja -tilanteessa.
Kirjoittaja ei ole suvaitsevainen suvaitsemattomille. Jotta saataisiin KiVa koulu, olisi tajuttava että suuri osa kiusaajista on "patologisia" siinä mielessä että heitä ei korjata omantunnon ja suvaitsevaisuuteen painostamisen kautta. Heidän sympatiantunteensa on vääristynyt joko tunnetasolla tai "sen oman ehdottomasti kunnioitettavan vakaumuksen" vuoksi. He sanovat muutosvaatimuksille vain sen, että "kauheaa mokutusta ja liberaalia arvorappiota" ja jatkavat touhujaan. Ja monien vanhemmat komppaavat tätä - sehän se aatemaailman lähdekin on. Jotta saadaan KiVa koulu, olisi kiusaajia kohdeltava juuri kuten he ovat. Eli aivan helvetin KalToin. (Mahdollisesti vanhemmat samaan prosessiin. Oman kouluaikani vakiofraasi oli "en ole oikeustoimikelpoinen", ja tällä fraasilla sitten meni kaikki eikä siinä oikein mitään voi tehdä. Vanhemmat ainakin ovat "oikeustoimikelpoisia".) Ihminen joka käyttää väkivaltaa ei ymmärrä ja osaa tavallisen keskustelun systeemiä. Hänet on kohdattava ja päihitettävä hänen oman kielipelinsä kautta. Eli hieman kuten CMX laulaa uudella "seitsentahokas" -levyllään "Valehtelijoiden maailmassa valehtelija on kuningas."
"Kiusatun vastaisku" -blogi raapusteli amatöörivoimin aiheesta, mutta hän tosin osasi käyttää lehtimiehiä paremmin lähteitä ; Hän viittasi esimerkiksi Turun yliopiston aiheesta tekemään tutkimukseen anekdoottien sijasta. Siinä oltiin verrattu vastakkain KiVa -kouluja ja niitä joissa ei ole KiVaa. Tulos oli, että kiusaaminen on toki varmasti vähentynyt maanlaajuisesti, mutta KiVa ei ole se joka tekee tämän eron "Levitysvaiheessa ei yläkoulun osalta löydetty riittävää näyttöä ohjelman vaikuttavuudesta: otoksessa havaitut koe- ja vertailuryhmien erot eivät yleensä poikenneet sattuman perusteella odotettavissa olevasta vaihtelusta." ... "Arviointivaiheen tulosten mukaan ohjelma vähensi kiusaamisen esiintyvyyttä yhden lukuvuoden aikana viidenneksen (20 %), kun taas levitysvaiheessa ohjelman vaikutus vastaavana ajanjaksona oli hieman pienempi (14 -15 %)." Eli toisin sanoen KiVa -koulu ei paranna tilannetta. Kiusaamistilanteiden väheneminen KiVa -kouluissa ja muissa ovat seurausta siitä että kiusaaminen itse asiassa vähenee kaikkialla. Lisäksi kaiken kaikkiaan KiVa auttaa vain 14 – 15 % tutkijoiden tietoon tulleesta kouluväkivallasta. Tämä tarkoittaa sitä että ei voida kehua mahtionnistumisista, kun valtaosa kiusaamisasioiden hoitamisista selkeästi epäonnistuu. Muutenkin vaikeutena on ollut se, että KiVa on koettu hankalaksi ja byrokraattiseksi käyttää. Moni koulu on jättänyt sen pois ja hoitanut asiat muuta kautta.
Karkeasti vinoillen huomiot voisi tiivistää siihen, että KiVa-koulun julkisuus muistuttaa hieman ylihypetettyjen vaihtoehtohoitoparannusliikkeiden kertomiskulttuuria ; Tehokkuusmittareiden sijasta tykätään korostaa yksilötason kertomuksia, joka on toki kannustavaa mutta sisältää valitettavasti vahvistusharhan siemenen ; Kun opettaja kuitenkin tarkoittaa hyvää, hän helposti korostaa tehoja ja huomaa onnistumiset. Ja nimenomaan niiden jotka ovat kokeneet että KiVa auttaa. Eli etsitään niitä 15% sisällä olevia poikkeuksia, joiden elämänhistoriassa ei tietysti ole mahdollista tarkistaa sitä skenaariota että olisiko asia hoitunut ilman KiVaakin. Ja "kaksoissokkokokeutettu" aineisto jossa verrataan tehoa ryhmään joka ei ole saanut KiVaa kohtelua.
KiVan kannattajista suurin ongelma on piilokiusaaminen. Se, että kaikkea kiusaamista ei huomata. Oma huoleni on se, että
1: Se mitä itse opin kiusaamisesta on se, että kiusaaminen muuttaa helposti muotoaan piilokiusaamiseksi. Eli kieliminen johtaa keinojen muuttumiseen, ei kiusaamistilanteen ratkeamiseen.
2: KiVa on menetelmiltään lempeä ja se varmasti havahduttaa monia pikkaisen kiusaavia. Sellaisia joilla kiusaaminen on enemmänkin hairahdus kuin merkki aidosta ilkeydestä. Eli se tehoaa helppoihin tapauksiin. Oma kantani on itse asiassa se, että 10-15% olisi hyvä tulos jos se tarttuisi siihen kovaan päähän.
3: Osaan karuimmista kiusaamisista ei voida puuttua koska kiusaajat eivät ole kuin normaaleja ihmisiä. Heillä on "omantunnon puute". Heillä ei joko ole empatiaa tai sitten he oikeuttavat kiusaamisen jotenkin. Esimerkiksi jo uskonto on tässä kätevä oikeuttaja. Tottakai homojen tai maahanmuuttajien lapsia saa vähän kurmottaa kun isi ja äitikin sanoo että uskonnonvapauden nimissä niitä saa kutsua perversseiksi iljetyksiksi ja loisikai, tahi mokkakikkeleiksi. Ja joiden uskonnon isot nimet ei ole sellaisia joita pitää kunnioittaa Jeesuksen tavoin ja heitä saa kutsua poppaukkeleiksi ugabuga. Kun vanhempien näkemys on syväkieroutunut muotoon "me vastustammee rasismia ja tämä ei ole oikeaa rasismia" niin se on sellaisenaan sovellettavissa "minä kyllä vastustan kiusaamista mutta tämä ei ole oikeaa kiusaamista."
___3.1: Kiusaajien vakiotemppu on toki jo omassa nuoruudessani ollut "leikkiähän se oli vaan se pysyvä ruumiinvamma" -tyylinen vähättely. Aikuisena nämä samat tyypit sitten voivat suunnilleen puukotella vääränmielipiteisiä kirjastossa ja tätä kutsutaan kirjailijan mainostempuksi. Samoin jos homoja kaasuttaa kyynelkaasulla, voi joku arvon astrologi tulla esittämään kommentin siitä että kaasuase oli sellainen koominen pikku valinta. Ja Räsänen huutaa että Prideprovokaatio (Ihan toisin kuin hänen oma kohkailunsa ja muiden elämään puuttuminen mitä hän tekee vain ihan koko ajan.)
4: Yleensä kiusaamisessa tuetaan kiusatun oikeassaolokokemusta. Opettajat ovat varmasti aina huolissaan kiusaamisesta ja pitävät sitä ongelmana. Kuitenkin se, että pistetään kaksi tahoa keskustelemaan ei ole tässä koskaan mitään muuta kuin sitä että törmäytetään väkisin ihmisiä joita ei oikeastaan saisi törmäyttää. Lopputuloksena onkin enemmänkin se, että opettajilla on hyvä tahto mutta heidän kätensä ovat sidotut. Ja tämä sitominen muuttaa kiusaamiskäsittelyn luonteen. Se ei enää ratkaise ongelmaa. "Olemme tehneet parhaamme ja kaiken voitavamme" on pelkkä koulun käsienpesu vastuusta. Koska tehoja ei ole, kiusattu saa marttyyrinstatuksen ja kokemuksen siitä että teko ei ole oikeutettu. Se ei noin keskimäärin lohduta jos on nyrkki naamassa. Tälläisen "arvostetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemukselle" eikiusattu antaa ison arvon, mutta kiusatuksi tulleelle se keikkuu Maslown tarvehierarkian väärässä päässä. Sen arvo kiusatulle on nolla. (Tai miinus 2.) Jo lähetyssaarnajat tietävät että ensin on annettava soppaa, sitten saippuaa ja vasta kun perusta on kunnossa on annettava sielunhoitoa. KiVa ja muut nössöstrategiat unohtavat tämän ja hyppäävät suoraan sielunhoitoon. Se on niiden lähetyssaarnaajien strategia jotka antavat ihmisten kuolla nälkään koska heillä on niin kiire kertoa näille nälkäänkuoleville Jeesuksesta. (Tälläisiä ei liene. Paitsi kiusaamisenratkojissa.)
Yleisesti ottaen KiVa -projekti on sen laatuinen pyhä lehmä että sitä ei saa kritisoida. Olen itsekin saanut aiheeseen viittaamisesta pienessäkin määrin provosoituneita vastakommentteja. Syyksi nähdään tietysti se, että opettajilla on hyvät intentiot. Että pitää edes yrittää. Henkenä on ollut jopa se että jos vastustat KiVaa niin kannatat jotenkin kiusaamista. (Tämä on varsin erikoinen näkemys minulle päin naamaa esitettynä. Suhteeni kiusaamiseen kun voidaan nähdä niin vastustavaksi että se periaatteessa lähentelee jo mielipuolisen vihaamisen rajoja.) Se on asenteena sama mikä vaihtoehtohoidoissakin tulee vastaan. Ideana on se, että "mikä haitta" ja "jotain pitää yrittää" ja "tottakai sinäkin rakastat terveyttä." Joo, mutta jos keinot eivät johda tavoitteeseen ei tätä tavoitetta voida pitää missään määrin keinojen oikeuttajana. Ilman tehoja syydetty raha on resurssien tuhlaamista, eli pohjimmiltaan pois juuri siltä kohteelta.
Tämä on oleellista muistaa koska kirkolla on ollut mielenkiintoinen tapa reagoida Jalovaaraan. Demonien karkottamista on pidetty pahana. Denialisminmakuinen suhde eikristilliseen lääketieteesee on säikyttänyt vielä useampia. Moni pitää uskontoa itsessään huuhaana ja vastustaa sitä siksi. Moni on esittänyt että Jalovaaran poistaminen kirkosta auttaa jotain. Olen toki tyytyväinen siitä että kirkko puuttuu tapaukseen ; On tavallaan turhaa miettiä että onko taustalla likainen PR -motiivi jos asiaan tartutaan. Kuitenkin muistutan, että Jalovaara on pohjimmiltaan aivan kuten mikä tahansa huuhaakäärmeöljyn myyjä ; Luultavasti hyväntahtoinen tyyppi, jonka kritisoiminen johtaa vain siihen että häen kannattajansa antavat hänelle "vainotun" maineen ja tukevat häntä entistäkin vahvemmin.
Aivan kuten KiVa muuttaa kiusaamista näkymättömäksi, kirkon rajoitteet tarkoittavat sitä että Jalovaara toimii entistä enemmän kirkon ulkopuolella. Suomessa on lukuisia pienempiä seurakuntia ja uskonryhmittymiä joissa Jalovaaran tapaiselle ihmiselle on tilausta. Suomen uskonnonvapausonelma ja uskontokritiikki ei voikaan kohdistua pelkästään valtionkirkkoon. Kirkon kanta tarkoittaa korkeintaan sitä että Jalovaara ei hyödy verorahoista. Vaan joutuu esimerkiksi maksamaan esiintymistilojen vuokrasta (tai sitten joku yksittäinen uskonto maksaa tästä vuokrasta). Eli esiintymistilojen maksut siirtyvät enemmän yksityiselle puolelle. Tämä ei liene kovin merkittävä muutos. Kirkon sisäisen maailman kannalta muutos on tietysti merkittävä, eikä sitä voi väheksyä. Mutta kokonaisuduen kannalta toimita luultavasti vain muuttaa muotoaan.
Niin kauan kuin Jalovaaraa seuraa oikeustoimikelpoisia ihmisiä, jotka ovat valmiita heittäytymään uskonsa varaan niin että voivat lunastaa "darwin awardsin" ei asia ratkea. Siihen asti se on ihmiten itsetoteutusta. Ihmiset harjoittavat kaikenlaista itselle vaarallista asioita kuten tupakointia ja viinaksia, ja laki suo heille tämän. Näin ollen Jalovaaraongelma voidaan siivota lakipykälin ja tarkkailukeinoin ja byrokratioin kirkosta, mutta ei yhteiskunnasta. Yhteiskunta taas muuttuu vain ajan mittaan.
1: Aiheen sivusta ; Tällä on oleellinen vaikutus myös uuden homojen avioliittolakiehdotuksen kanssa. Äänestäneiden kansanedustajien iät paljastavat että laki tulee todennäköisesti menemään tulevaisuudessa läpi. Nyt se ei mennyt. Laki demokratiassa ei ole arvokeskustelun ohjaaja vaan se heijastelee sitä. Eli on väärä tie hakea reiluutta hyppäämällä suoraan maaliin, sillä ihmisten arvostukset eivät muutu vaikka laki muuttuukin. Suurin ongelma on ihmisten korvien välissä ja laki on tässä kohden kosmeettista (vaikka se saataisiin ei sillä olisi väliä koska kusipäät olisivat yhä kusipäitä.) Lakimuutos ei valitettavasti muuta asenteita. Väärästä päästä ratkominen on vähän sama kuin yrittäisi ratkaista kiusaamisongelman parantamalla kiusatun itsetuntoa väliaikabuusteilla jotka kuitenkin murenevat ensimmäisessä kiusaamistapahtumassa ja -tilanteessa.
Kirjoittaja ei ole suvaitsevainen suvaitsemattomille. Jotta saataisiin KiVa koulu, olisi tajuttava että suuri osa kiusaajista on "patologisia" siinä mielessä että heitä ei korjata omantunnon ja suvaitsevaisuuteen painostamisen kautta. Heidän sympatiantunteensa on vääristynyt joko tunnetasolla tai "sen oman ehdottomasti kunnioitettavan vakaumuksen" vuoksi. He sanovat muutosvaatimuksille vain sen, että "kauheaa mokutusta ja liberaalia arvorappiota" ja jatkavat touhujaan. Ja monien vanhemmat komppaavat tätä - sehän se aatemaailman lähdekin on. Jotta saadaan KiVa koulu, olisi kiusaajia kohdeltava juuri kuten he ovat. Eli aivan helvetin KalToin. (Mahdollisesti vanhemmat samaan prosessiin. Oman kouluaikani vakiofraasi oli "en ole oikeustoimikelpoinen", ja tällä fraasilla sitten meni kaikki eikä siinä oikein mitään voi tehdä. Vanhemmat ainakin ovat "oikeustoimikelpoisia".) Ihminen joka käyttää väkivaltaa ei ymmärrä ja osaa tavallisen keskustelun systeemiä. Hänet on kohdattava ja päihitettävä hänen oman kielipelinsä kautta. Eli hieman kuten CMX laulaa uudella "seitsentahokas" -levyllään "Valehtelijoiden maailmassa valehtelija on kuningas."
tiistai 26. helmikuuta 2013
Suomen Evankelis-Synkretistinen kirkko
Jäljet paljastavat uljaalle wannabedawycrockettille luterilaisen kirkon sisällä vaeltavan kalvinistiparven kulkeneen juuri vähän aikaa sitten ohitse. |
Arkkipiispa Kari Mäkinen puuttui asiaan. Hänen lausunnoissaan irtisanoudutaan Jalovaarasta, mutta on vaikeaa sanoa irtautuvatko he Jalovaaran teoista ; "tämänkaltaiseen julistukseen ja toimintaan on syytä suhtautua hyvin pidättyvästi" ... "Ajattelen enemmän niitä ihmisiä, jotka hakevat elämäntilanteeseensa sairauden keskellä apua ja tukea. Heitä pitäisi pystyä tukemaan." Kovin jyrkkää tuomiota asialle ei tehty. Asian voi tulkita oikeastaan miten päin tahansa. Mutta uskoisin että Mäkinen on pääasiassa tämänlaista toimintaa vastustava.
1: Moni pahastui siitä että Jalovaaraa kritisoitiin. Osa esimerkiksi selitti että Jalovaara on vilpitön ja että kristinuskossa uskotaan demoneihin. Ja että jos kirkko kieltää sairaiden puolesta rukoilun, he kyllä eroavat kirkosta. Se, että näitä lausuntoja esitettiin, vihjaavat siitä että kyseessä ei ole mikään yksittäistapaus. Jalovaaraa seuraavat toki pääasiassa maallikot. Mutta kyllä kutsuvierasblogiksi muuntuneesta kotimaa -blogistakin löytyi niitä joista MOT oli huonoilla linjoilla. Kantana on ollut yleensä ottaen se että onko kristillistä uskoa demoneihin ja saako sairaiden puolesta rukoilla.
Pirkko Jalovaara on tietysti "vain" maallikkosaarnaaja, joten hän ei varmasti edusta sitä kuuluisan epämääräistä "Kirkon virallista kantaa" vaan hän lienee vähän samaa kuin natsikoheltajat perussuomalaisissa. Olivatpa he miten suurilukuisia määrissä tahansa ja vaikka ne kattaisivat kuinka suuren osan toiminnasta, ne ovat "yksittäistapauksia joista ei voi yleistää." Onkin tältä osin aivan järkevää kysyä että miksi kirkon edes tarvitsee reagoida. Kun kyseessä ei ole kirkon henkilökunta, on vastuu tietysti jossain muualla.
1: Tosin "kirkon virallisella kannalla" tuntuu olevan sellainen piirre että tiedämme lähinnä kuka sitä ei edusta mutta. Näyttää siltä että pääsyy sille miksi kukaan ei voi kannattaa kirkon mielipidettä koska kirkolla ei ole sellaista ; Esimerkiksi tiedämme että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa, mutta emme tiedä kannattaako ja suvaitseeko kirkko täsmälleen sitä samaa vouhotusta josta Päivi Räsäsen mielipidemaailmasto koostuu..
"Vilpittömän mielen" vastakohta on "mieletön vilppi". (Tai vähintään "Mielettömyys" tai "Vilppi".)
Kirkolla on kuitenkin vastuuta. Syy on se, että se on antanut tilansa käyttöön. Kysymyksessä onkin siitä onko kirkolla vilpitön mieli vai ei. Vilpittömän mielen määritelmä on se, että "ei tiennyt eikä pitänytkään tietää". Ja sen roolia on helppo peilata katolisen kirkon pedofiliaskandaalin kautta ; Jos kirkossa pappi hyväksikäyttää lapsia ja kirkko puuttuu asiaan, rikos ei ole kirkon vastuulla. Kirkko ei ole "rikoskumppanina". Sen sijaan jos asiaa yritetään lakaista maton alle, siihen ei puututa, se kieltäydytään huomaamasta ja vasta siinä vaiheessa kun asia tulee ulkopuolisten selvitystyön kautta ilmi, aletaan kikkailemaan. Silloin vastuu on nimenomaan instituution. Kysymys on ehkä yhden tekijän rikoksesta mutta katolinen kirkko on rikoskumppani. (Ja katolisen kirkon kohdalla juuri näin tehtiin. PR -asiat mielessä pitäen asiasta ei puhuttu jotta ei nousisi meteliä.)
Tässä kohden olennainen kysymys löytyy helposti. "Kotimaan" blogeista löytyy nimittäin paras kysymys olellisen hyvin muotoiltuna ja taustoitettuna. "Minä mietin kovasti, mikä tässä on muuttunut. Jalovaarahan on kiertänyt seurakuntia jo kymmeniä vuosia. Onko hänen ajattelunsa muuttunut vai muuttuiko seurakuntien suhtautuminen salamana maanantai-iltana?" Veikko Sorvaniemi taustoittaa tästä lähtökohdasta oleellisia. "Toiminta on tosin ollut kaikkea muuta kuin nopeaa. Kirkonväen (Laajasalo mukaan lukien) on ollut pakko tietää Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta. Jopa me uskonnottomat olemme olleet perillä Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta, joten salaisuus se ei ole voinut olla kirkkoherroille tai muulle kirkon henkilöstölle. Evankelista Jalovaara on myös mukana karismaattisessa Nokia Missiossa, jonka entinen johtaja, seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytteen saanut Markku Koivisto seuraajineen yritti aikoinaan muun muassa manata henkiin kuollutta lasta, jonka uskoi olevan uusi Jeesus. Mitään uutta tässä sinänsä ei ole. Muutama vuosi sitten kirkko osoitti miten se suojelevasti se suhtautuu lestadiolaisten tapaan hoitaa useat paljastuneet lastenhyväksikäyttötapaukset. Kantaa otetaan vasta kun on jääty kiinni. Ehkäpä kannattaisi päivittää kirkolliset toimintatavat 2010-luvulle, mikäli aikoo selvityä nykyajan haasteista."
Herranjestas minä olen tiennyt Pirkko Jalovaaran toimista ja luonteesta vuosia. Helluntaisaarnaajat ja monet henkistyneet uskovaiset floodaavat häntä facebookmerkintöihinsä, eikä hänen juttunsa muutenkaan ole mitenkään salaisia. Kahden minuutin googelointi selvittää sen mikä selviää kuuntelemalla lähes ketä tahansa satunnaista uskovaista ja heidän juttujaan. Jalovaara ei ole voinut olla mikään piilossa toiminut. Hän on hyvin näkyvä hahmo - joka esiintyy mm. TV7 -kanavalla ihan eetterissä asti. Hän on näkyvä mediapersoona uskovaisten keskuudessa ja on ollut tätä todella monta vuotta.
Ja se, mitä uskontokriitikkona olen kuullut vuosia on se, että kritiikki koskee anglosaksista uskontoa eikä ole relevantti nykykirkossa. Että pitäisi käydä seurakunnissa ja tutustua toimintaan niin että näkee ja tietää. Nähtävästi kutienkin asia on niin että minulle - joka olen täysin toope, idiootti, uskontoa ymmärtämätön, maailmankuvan sumentama paatunut naturalisti, arvotyhjiönatsi, fasisti, hitlerin darwinistikätyri, evonkelista, paskanjauhaja, muoti-ilmiötä aivottomasti seuraava marionetti - ei ole mysteeri mitä kirkon sisältä löytyy. Sen sijaan Herra Arkkipiispa joka saa minua huomattavasti parempaa vuosipalkkaa ja jolla on koko kirkon tutkimuskeskuksen monipäinen miehistö ja työvoima takanaan joutuu olemaan yllättynyt ilmiöstä joka liittyy kristillisyyden näkyvään massakulttuuriin.
1: Olen huvittunut. Uskontokritiikin kun väitetään joksikin joka ei tunne kohdettaan, että ulkopuolelta räkytetään anglosaksisuuskritiikkiä joka osuu johonkin amerikankalvinisteihin mutta joka on irrelevanttia maassamme joka on luterilainen. Jotenkin jos Mäkisen lausunto olisi totta, asia olisi juuri toisin päin. Uskontokriitikot tuntevat kirkon toiminnan ja paskan paremmin kuin kirkko itse, joka on vain jokin palkkaanostava taho jonka tärkein tehtävä on pyörittää mediaan epäselvää saivartelua ja näyttää masentunutta mopsinnaamaa PR -lausunnoissa kun taas joku uskonnon puoli on tullut julkisuuteen ja tätä kutsutaan skandaaliksi eikä uskoon tutustumiseksi. (Tosin itse en usein kykene erottamaan näitä kahta toisistaan.)
En usko että Kari Mäkinen voi olla niin tampio että hän ei olisi huomannut ja tiennyt mitään. Hänen lausuntonsa malli9a "tämä ei ole PR -lausunto" oli nimenomaan PR -lausunto. Se tehtiin hätäselityksenä välittömästi kun paskat olivat housussa. Ripeä toiminta olisi tarkoittanut sitä että mitään MOT -ohjelmaa ei olisi tapahtunut. Kirkon toiminta ei ole ollut ripeää. Kirkko ja uskovaiset ovat olleet ongelmien esiintuojille karuja ja ylimielisiä. Asioiden selvittely johtaa "uskontokriitikot ei ymmärrä kritiikkinsä kohdetta, mene lukemaan Tillichiä" -haistapaskatteluun. (I fucking know that part.) Ripeitä ollaan vasta PR -syistä. Ja samalla pitäisi luottaa tälläiseen instituutioon? Vakavasti?
Kirkon toiminta onkin ymmärrettävissä vain julkisuusstrategianvalinnan käsittein. Homoskandaalista opittiin että mitään ei tarvitse tehdä jos nousee ripeästi julkisuuteen irtisanoutumaan kohun ytimessä olevasta henkilöstä. Tämän jälkeen touhuun ei tarvita tehdä muutosta. (Homokysymykseen luvattiin muutosta. Ei näy homoavioliittoa kirkossa. Montako vuotta on "ripeää"?) Lausunto ja lupaus muutoksesta ja pieni paheksunta ja irtautuminen juuri kyseisestä yksittäistapauksesta johtaa siihen että kaikkeen muuhun täsmälleen samanlaiseen toimintaan kirkon sisällä ei tarvitse puuttua mitenkään. Kirkko opettaa että toiminta on OK, mutta kiinni ei saa jäädä. Tai saa, mutta ei medialle.) Kirkon toiminnan kannalta olennaista onkin tajuta edes se, että kirkon suvaitsevaisuus on määrittynyt mielenkiintoiseksi tavaksi katsoa asioita sormien läpi paitsi jos se aikaansaa eroamispiikkejä jolloin annetaan hätälausunto eikä tehdä muuta. "Kirkko ja sen johtajat ovat kyllä tienneet aina mistä on kyse. Suomen kirkko on ollut konsensus-laitos josta ei ole tapahtunut paljon irtiottoja. Kaikki on aina haluttu ymmärtää parhain päin. Käytännössä Suomen kirkko on riemunkirjava kokonaisuus kaikkine suuntauksineen ja korostuksineen. Se on käytännössä paradoksien paradoksi joka pysyy kasassa vain sen takia koska erilaisuus ja eri korostukset ovat olleet suurelle yleisölle aivan käsittämätön asia." Kirkko esittää yhtenäistä ja lempeyttä. Mutta käytännössä sen suvaitsevaisuus kohdistuu myös suvaitsemattomuuteen. Moniäänisyys on jotain joka halutaan lakaista piiloon, sillä se olisi konflikti. Siksi saa tehdä mitä vain kunhan se ei nosta mediassa mitään meteliä.
1: Tästä strategiasta laajemmin saa hyvänä näkymän kun miettii kotimaa -blogimetsän historiaa. Aluksi se oli avoin. Kirkon ideana oli korostaa että se sallii moniäänisyyden ja keskustelun. Osa käsitti tämän siten että he saivat tuoda näkemyksiään esiin. Ja koska kirkosta löytyi paljon kaikkea sellaista jolle ei haluta julkisuutta, päätettiin että asioista ei keskustella vaan tehdään laitoksesta kutsuvieraspaikka jonka kommentointia on rajoitettu omituisesti. Kotimaa ei kestänyt sitä että kirkko näyttäytyikin monin paikoin vähintään yhtä kamalasti kuin mitä uskontokriitikot sanoivat. Homokysymys on tässä maailmassa vain rikka rokassa. Monet teemat koskevat miltei jokaista ihmistä eikä kohdistu vain muutaman prosentin väestänosaan. Kirkko ei tarttunut näihin ongelmiin vaan päätti että sovun säilymiseksi leikitään kaikki sillai kivasti että niitä kohkaamisia ei muka olisi olemassakaan. Blogistonin ulkopuolella ihmisten toimintaa ei tietysti rajoitettu mitenkään joten ratkaisu oli sensuristis-kosmeettinen. Ongelmaa ei ratkaistu vaan lakaistiin syrjään. Ja tämä on virallisen kirkon käytännön toimintatapa.
Rehellisen luterilaisuuteen livahtaneen kalvinistin tunnistaa siitä että hänen valheensa ovat huonoja (tai hän vaikuttaa muuten vaan vilpittömältä toopelta). - sillä muut ovat tottuneet valehtelemaan, saivartelemaan ja kiemurtelemaan asiat parhain päin.
Jalovaaran puheet demoneista ovat mielenkiintoisia. Eivät siksi että luterialiset eivät uskoisi demoneihin. Vaan se, että Jalovaaran tapa käsitellä sairauksien ja demonien yhteyksiä ei ole luterilainen. Manaamisesta tulee tietysti mieleen katolisuus. Mutta tosiasiassa Jalovaaran teemat voi löytää ihan muualta. Hän ei nimittäin ole manaaja. Hän päinvastoin tekee asioita jotka ovat tyypillisiä kalvinisteille.
Kalvinisteista tulee ymmärtää pari asiaa. Ensimmäinen on se, että uusateismi on argumenteissaan keskittynyt kalvinismikritiikkiin. Tätä on pidetty vääränä ja eiosuvana ja kristinuskoa todella huonosti kuvaavana koska Suomen virallinen valtionkirkko on viralliselta teologialtaan luterilainen. Eli edustaa hyvin erilaista linjamaa. Kalvinismi taas on melkoisen kauheaa. "Takkirauta" muistuttaa että esimerkiksi pelleinä ja kohkaajina tunnettu Westboron Baptistikirkko edustaa tyylipuhdasta kalvinismia. "Todettakoon kaikille, että Westboron baptistikirkko ja sen nokkamies Fred Phelps edustavat kalvinismia puhtaimmillaan. He edustavat kalvinismia juuri sellaisena kuin miksi Jean Calvin sen tarkoitti ja millaisena myös Jean Calvin sitä Genevessä toteutti. Vaikka hänen teologiansa on äärimmäisen perverssiä ja hänen eksegeesinsä hirvittävän kieroutunutta, se on kaikki täysin raamatullista. Ja ruukinmatruuna on valmis väittämään, että sosialismin luhistuttua juuri kalvinismi ja sen jumalakuva on tärkein syy sille, miksi ateismia on yhä olemassa. Kaikki se, mitä Richard Dawkins kirjoittaa, on nimenomaan kalvinismin inspiroimaa. Ei katolisuuden, ei ortodoksisuuden, ei luterilaisuuden." Olen tästä hyvin samaa mieltä ; Nykymuotoista uusateismia ei olisi ilman kalvinismin suurta vaikutusvaltaa USA:ssa. (En tosin usko että ateismi olisi olematon ilmiö ilman sitä. Mutta nykymuotoinen uusateismi elää niin vahvasti kalvinistisessa uskontokritiikkitaustassa, että ilman kalvinismia sen muoto olisi oleellisesti erilainen. Ilman kalvinismia nykymallinen uusateismi ei yksinkertaisesti olisi. Olisi luultavasti aivan muunlaista ateismia.)
Ongelmana onkin se, että USA:n uskontomarkkinat, esimerkiksi Pat Robertson, tulee luterilaiseen kulttuuriin internetin kautta valon nopeudella. Kun analysoi suomalaista fundamentalismilinjamaa, ei ole vaikeaa huomata että se on hyvin globaalia. Ihmiset ovat siinä mielessä valveutuneita että he osaavat käyttää googlea ja copy-paste -toimintoa. Suomessa on yllättävä määrä kreationist eja, joka on USA;n tuliainen. Amerikkalaiset kreationistit taas ovat hyvin usein maansa tapaan kalvinisteja. Argumentteja lähinnä siirretään.
Esimerkiksi jos katsotaan Matti Leisolan kreationismituotantoa, se koostuu pääosin kirjojen kääntämisistä. Samoin Pekka Reinikainen on lähinnä toistanut ulkomaisten kreationistien argumentteja. Kieliasu Reinikaisella on ollut toki "omintakeisuuteen päin" ; Esimerkiksi "Unohdettu Genesis" oli käytännössä kirjankäännös johon Reinikainen oli lisännyt Raamatunjaeviittauksia kun USA yritti siinä vaiheessa vähentää kreationismin ja uskonnon yhteyttä että saisi sen koululuokkiin. ; Moni tietysti esittää että kreationismi on marginaalista eikä edusta kirkon virallista linjaa. Kuitenkin kun katsotaa uskonaktiiveja, ei kreationismivaikutteiden löytäminen ole vaikeaa. Kouraani tungettiin puoliväkisin tänään "Sana 2.1.2013 -lehti" (ilmaiseksi vaikka suositushinta oli 2€, hattuni on niin söpö ja uskovainen niin antelias). Jo siitä löytyy lausuma (s. 8) "evoluutioteoria on pelkkä ajatusrakennelma, jota yritetään tieteen keinoin todistaa oikeaksi siinä onnistumatta." Kreationismi on tietysti vain pieni markkeri kalvinismista, mutta jo se kertoo miten globaalia fundamentalismi nykyään on.
Ei olekaan ihme että Jalovaaran tematiikka liittyy Pat Robertsonin juttuihin. Joista voi mainita esimerkiksi sen verran, että hänkin manaa demoneja esimerkiksi vaatteista. (Paha hajukin voi joskus selittyä demoneilla. Eikä tämä ole tietysti naurettavaa koska Pat Robertson uskoo myös että paska haisee ja että joskus vaatteet ovat vain likaisia.) Ihmiset yksinkertaisesti lukevat kalvinistien näkemyksiä ja argumenttejaan siinä hengessä että he ovat kristittyjä jotka uskovat "Raamattuun". He ajattelevat hyvin vähän teologisia erikoistapauksia. Esimerkiksi heidän on kenties vaikeaa suhtautua siihen että katoliset ja luterilaiset ovat eri kirkkokunta joilla on sama pyhä kirja. Osalle fundamentalisteista katolisuus on vääräoppinen porttokirkko, mutta he eivät selkeästi osaa soveltaa koulukuntaeroja esimerkiksi suhteessa kalvinismiin.
Siksi he eivät ymmärrä että jos he tulkitsevat Raamattua kalvinistisesta viitekehyksestä he eivät voi tuomita luterilaista kirkkoa tai esittää että kirkko olisi hylännyt oman oppinsa. Kirkkokaan ei tietysti näe että miten uskontokriitikot tai Jalovaara olisivat oleellisia kun heidän teologioissaan on niin oleellinen ero. Ongelmana onkin se, että toiminta joka ei liity teologisesti korrektiin tasoon voi olla olemassaoleva ilmiö. Se, että uskonto kieltää jotain ei tarkoita että sitä ei tapahdu ollenkaan. (Eihän katolinen kirkkokaan missään tapauksessa teologisesti korrektilta tasoltaan määrittele pedofiliaa hyväksyttäväksi.) Uskovaiset elävät uskonelämän käytänteiden kautta. Ja tämä piutpaut välittää teologian saivareista.
1: Sotkua tietysti haittaa se, että termejä myös liitetään yhteen varsin sulavasti. Tästä minulta löytyy hitusen löysää kirkon puolelle. Kirkko ei välttämättä aluksi huomaa että Jalovaaran toiminta on kalvinistista harhaoppia, kun sitä kutsutaan "sairaiden puolesta rukoiluksi". Tämänlainen uusiokieli - vakiintuneiden sanavartaloiden sisällön uudelleenmäärittely - tekee tietysti myös ilmiöihin tarttumisen vaikeaksi kun seurauksena on helposti ohipuhuntaa. Näin ollen käy helposti niin että jos vastustat "sairauden pouolesta rukoiluksi" nimettyä kalvinistista synnieistä puhdistamista, eivät ihmiset tajua että vastustat kalvinistista (luterilaisuuden kannalta) vääräoppisuutta. He katsovat nimilappua ja luulevat että nyt demoneista ei saa puhua ollenkaan tai että kirkossa ei saa esirukoilla sairaiden puolesta.
Lisäksi on huomattava että kalvinistisuus ei ole tapahtunut yllättäen. Se on tapahtunut pikku hiljaa, asteittain. Moni onkin ottanut puolustuksekseen sen että Jalovaaran lausunnot ovat muuttuneet ajan kanssa. Kuitenkin kun trendi fundamentalismin kalvinististumiseen on ollut pitkäaikainen, se on ilmiönä jotain joka olisi pitänyt huomata. Pirkko Jalovaaraa ei suostuta liittämään tähän kulttuurimuutokseen.
1: Joka kertoo joko valehtelusta tai siitä että ollaan niin inkompetentteja että ei ymmärretä sen tasoisia perusasioita kuin että internet tarjoaa globaaleja lähteitä nykymaailmassa ja että ihmiset lukevat niitä Tai että fundamentalistien parissa oleva muodikas kreationismi on USA:n tuliainen, joka on suomessa copy-pastemuotoista. Tässä ei ole mitään pelastusta kummastakaan suunnasta. Että ollaanko tyhmä vai paha. Vilpitön mieli ei täyty kummassakaan tapauksessa, koska tutkimuslaitos ja akateeminen tutkinto ja vastuullinen virka vihjaavat että jos ei tiedä niin siltikin pitäisi tietää.
Tosin väitän aivan suoraan että koko sinä aikana kun minä olen ollut tekemisissä fundamentalismin kanssa, se ei ole ollut tyylipuhdasta luterilaista fundamentalismia. Se on yleensä ottaen yllättävän synkretististä. Vaikutteita on otettu paljon juuri kalvinismista. Tämä on niin vahva ja näkyvä ilmiö että se ei voi olla salaisuus kirkonkaan puolella. Uusateismikritiikki on suomessa yllättävän tehokasta ja osuvaa. Ja se on se ikävä julkinen salaisuus jota kirkko peittleee omituisin lässyköin PR -lausuntoinensa.
Mielestäni Jalovaarakohussa ei pidä tuijottaa Jalovaaraa. Hän on maallikko. Hän on innostunut ja lukee internettiä. Hänellä ei ole ammattitaitoa analysoida uskonnon hienouksia. - Tosin on vähän noloa olla kristitty joka ei osaa kristinuskoa. Se on vähän eri asia kuin uskova joka ei osaa evoluutiota. Jos ei jotain kannata, niin ei siihen syvästi tutustumiseenkaan välttämättä ole hirveästi intoa. On järkeävää panostaa elämäntapaan jota haluaa elää. Mutta ihmiset ovat typeriä ja heillä on siihen peräti oikeus.
1: Se, että uskoo demoneihin tai on kalvinisti ei siis tarkoita että näin ei saisi uskoa ja olla kristitty. Vaan lähinnä sitä että pitäisi miettiä sellaista että kenties LUTERILAINEN kirkko ei ole silloin se oikea taho olla. Sillä jos kannattaa kalvinistista Raamatunlukutapaa, edustaa luterilaisuus by definition harhaoppisuutta. Kalvinisteista luterilaiset lukevat "Raamattua" väärin, tulkitsevat ja tekevät institutionalisoituja Raamatunväännöksiä kun taas kalvinistit näkevät "Raamatun" ja sen sisällön Oikein.
Korostankin että Jalovaarakohussa ei edes pidä erota kirkosta. Kari Mäkisen pitäisi erota virastaan - ja jos hän ei tätä tee, niin sitten pitäisi erota kirkosta protestina tästä. Kari Mäkisellä ei yksinkertaisesti voi olla vilpitöntä mieltä. Hän on joko tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää. Jos Kari Mäkinen ei ano eroa, kehotan ihmisiä eroamaan kirkosta tässä ja vain tässä tapauksessa. Lisäksi olisi iloista jos kirkko tunnustaisi sen että Jalovaara ei ole mikään yksittäistapaus, vaan on liitoksissa kirkon sisällä kulkeviin yllättävän suurilukuisiin virtauksiin. Eli kyseessä on kirkon sisällä oleva suojattu syöpä.
1: Valitettavasti tämä tarkoittaisi lähinnä sitä että kirkko vihdoin tunnustaisi että esimerkiksi ne lausunnot joissa olen esittänyt suvaitsemattomuuden suvaitsemisen olevan keino jossa fundamentalistinen ääritoiminta menee "valtavirtaluterialisuuden selän taakse suojaan" jos siihen kohdistaa yhtään kritiikkiä. En usko että tätä tapahtuu.. On turvallisempaa lakaista ongelmat maton alle ja kutsua minua ja kaikkia muita uskontokriitikoita (ja muita iniseviä itikoita) räyhääjäidiootiksi jotka eivät tiedä mitään kirkosta, uskonnosta tai teologiasta (ja jotka ovat mahdolllisesti niin militantteja arvotyhjiöpaskoja että ei pahemmasta väliä koska natsit ja Stalin.) Toki se faktatasolla vastaisi sitä että selittäisi että Jalovaaraa ole koskaan ollut olemassakaan ja että tämä olisi Joulupukkiin verrattavissa oleva satuolento korkeintaan. Mutta ihmiset kokevat asian aivan eri tavalla, joten ennustan että juuri näin tulee tapahtumaan.
Tunnisteet:
Calvin,
Dawkins,
eksorsismi,
fundamentalismi,
Jalovaara,
kalvinismi,
katolisuus,
kreationismi,
Luther,
medialukutaito,
Mäkinen.K,
Robertson,
Sorvaniemi,
synkretismi,
uusateismi,
valtionkirkko,
vilpitön mieli
Googlen komplementti
Käytän googlea. En koskaan maksa mitään tämän hakukoneen käytöstä. Google on suosittu ja suurin. Mutta se on teknisesti ottaen nettisivu. Nettisivujen ongelma taas on vähän sama kuin mitä piratismi tekee musiikin kohdalla ; Kun kopioiminen ja toisintaminen on helppoa, ei suosio takaa tuloja. Moni blogisti näkee että kävijämäärä ei oikeastaan ole se joka vaikuttaa tulotasoon. Vasta mainokset muuttavat tämän.
Tämän ymmärtäminen on Googlen toiminnan ymmärtämisen kannalta oleellista. Sen näkyvin tuote, hakukone, on lähtenyt viattomien matematiikanopiskelijoiden projektina. Google on leimallisesti hakukone. Ja se on myös erityisen laadukas algoritmi. Googlen ongelmana on se, että kukaan ei kuitenkaan halua maksaa tämän käyttämisestä. Aluksi idealistiset perustajat huomasivatkin että rahoittajien tuella ei voida toimia loputtomasti, luottaa että joku vain syytää rahaa firmaan sisään. Heidän oli pakko mukautua. Ja kun he mukautuivat, he tekivät sen hyvin kekseliäästi ja syvällisellä bisnesymmärryksellä.
Sen toimeentulo perustuukin oivallukseen jossa ytimessä on mainonta. Ihmiset jotka haluavat mainostaa googlella maksavat googlelle toteutuneiden mainosklikkausten perusteella. Google pyrkii laittamaan "oleellisia ja kiinnostavia" mainoksia näkyviin, eli se priorisoi suositut mainokset. Lisäksi google kerää tietoja ihmisten hakukäytänteistä. Sen ei tarvitse kyylätä jokaista puolta ihmisten elämästä koska itse asiassa googlea käyttävät antavat kaiken oleellisen tiedon ja jättävät epäoleelliset asiat sivustaan. Ihmisten hakukiinnostus ja mainosklikkailu on analyysin alla.
Karkeasti ottaen googlen päätuote on mainos ja sen brändin ydin, hakukone, on tämän komplementti.
Taloustieteessä komplementti tarkoittaa yksinkertaisesti täydentävää tuotetta joka jotenkin komboutuu päätuotteen kanssa. Esimerkiksi jos ostat veneen, mukaan laitetaan mielellään myös airot. Ja jos menet nakkikioskille, sinulta kysytään mitä mausteita, (sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti jne.) haluat laittaa mukaan. Ne ovat komplementteja. Yleensä komplementtien hinta laitetaan polkuhintatasolle tai jopa ilmaiseksi. Osittain ilmaista laitetaan esille siksikin että on juuri kuten Dan Ariely esittää "Predictably irrational" -kirjassaan ; ihmiset eivät voi vastustaa ilmaista. Komplementin tehtävänä on tukea päätuotteen myyntiä. Mainosten myyminen ei ole yleensä kovin haluttavaa, ihmiset eivät karkeasti ottaen halua katsoa mainoksia mainosten vuoksi. Tukitoimet tekevät siitä kuitenkin oheistuotteen joka on siedettävää. (Ellei peräti miellyttävää. Osuva mainos kun voi houkutella kiinnittämään huomion syrjään pääasiasta. Google taatusti tienaisi harhautumisella ja on selvää että sen perusintresseihin kuuluu harhauttaminen.)
Tämä selittää miksi Google on innoissaan siirtämässä kirjoja digitaaliseksi. Tämä ilostuttaa monia kuten minua. Mutta samalla google lisää oman toimintansa kannattavuutta. Tämä tietysti pahentaa tiettyjä tekijänoikeuksiin ja taiteilijan ansioihin liittyviä ongelmia. Sen sivutuotteena on kuitenkin se, että blogit ovat ilmaisia. Ne ovat win-win -tilanne. Ihmiset jotka haluavat tuottaa julkisia tekstejä - pääasiassa pöytälaatikkokirjoja ja poliittista tai ideologista valittamista ja muuta tauhkaa josta esimerkiksi tämä blogi pääsin koostuu - ja google haluaa että sillä olisi mahdollisimman halpaa komplementtia tarjottavaksi "ilmaiseksi kaupantekijäisiksi".
Minäkin olen Googlen komplementtituotteen ilmaisavustaja. He valjastavat pätemistarpeeni ja saan kirjoittaa-julkaista ilmaiseksi kunhan he voivat sitten valjastaa tämän osaksi systeemikokonaisuuttaan. Olen perkeleen ylpeä tästä. Järjestelmän ainut huono puoli on se, että sillä ei tienaa yhtään mitään.
Tämän ymmärtäminen on Googlen toiminnan ymmärtämisen kannalta oleellista. Sen näkyvin tuote, hakukone, on lähtenyt viattomien matematiikanopiskelijoiden projektina. Google on leimallisesti hakukone. Ja se on myös erityisen laadukas algoritmi. Googlen ongelmana on se, että kukaan ei kuitenkaan halua maksaa tämän käyttämisestä. Aluksi idealistiset perustajat huomasivatkin että rahoittajien tuella ei voida toimia loputtomasti, luottaa että joku vain syytää rahaa firmaan sisään. Heidän oli pakko mukautua. Ja kun he mukautuivat, he tekivät sen hyvin kekseliäästi ja syvällisellä bisnesymmärryksellä.
Sen toimeentulo perustuukin oivallukseen jossa ytimessä on mainonta. Ihmiset jotka haluavat mainostaa googlella maksavat googlelle toteutuneiden mainosklikkausten perusteella. Google pyrkii laittamaan "oleellisia ja kiinnostavia" mainoksia näkyviin, eli se priorisoi suositut mainokset. Lisäksi google kerää tietoja ihmisten hakukäytänteistä. Sen ei tarvitse kyylätä jokaista puolta ihmisten elämästä koska itse asiassa googlea käyttävät antavat kaiken oleellisen tiedon ja jättävät epäoleelliset asiat sivustaan. Ihmisten hakukiinnostus ja mainosklikkailu on analyysin alla.
Karkeasti ottaen googlen päätuote on mainos ja sen brändin ydin, hakukone, on tämän komplementti.
Taloustieteessä komplementti tarkoittaa yksinkertaisesti täydentävää tuotetta joka jotenkin komboutuu päätuotteen kanssa. Esimerkiksi jos ostat veneen, mukaan laitetaan mielellään myös airot. Ja jos menet nakkikioskille, sinulta kysytään mitä mausteita, (sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti jne.) haluat laittaa mukaan. Ne ovat komplementteja. Yleensä komplementtien hinta laitetaan polkuhintatasolle tai jopa ilmaiseksi. Osittain ilmaista laitetaan esille siksikin että on juuri kuten Dan Ariely esittää "Predictably irrational" -kirjassaan ; ihmiset eivät voi vastustaa ilmaista. Komplementin tehtävänä on tukea päätuotteen myyntiä. Mainosten myyminen ei ole yleensä kovin haluttavaa, ihmiset eivät karkeasti ottaen halua katsoa mainoksia mainosten vuoksi. Tukitoimet tekevät siitä kuitenkin oheistuotteen joka on siedettävää. (Ellei peräti miellyttävää. Osuva mainos kun voi houkutella kiinnittämään huomion syrjään pääasiasta. Google taatusti tienaisi harhautumisella ja on selvää että sen perusintresseihin kuuluu harhauttaminen.)
Tämä selittää miksi Google on innoissaan siirtämässä kirjoja digitaaliseksi. Tämä ilostuttaa monia kuten minua. Mutta samalla google lisää oman toimintansa kannattavuutta. Tämä tietysti pahentaa tiettyjä tekijänoikeuksiin ja taiteilijan ansioihin liittyviä ongelmia. Sen sivutuotteena on kuitenkin se, että blogit ovat ilmaisia. Ne ovat win-win -tilanne. Ihmiset jotka haluavat tuottaa julkisia tekstejä - pääasiassa pöytälaatikkokirjoja ja poliittista tai ideologista valittamista ja muuta tauhkaa josta esimerkiksi tämä blogi pääsin koostuu - ja google haluaa että sillä olisi mahdollisimman halpaa komplementtia tarjottavaksi "ilmaiseksi kaupantekijäisiksi".
Minäkin olen Googlen komplementtituotteen ilmaisavustaja. He valjastavat pätemistarpeeni ja saan kirjoittaa-julkaista ilmaiseksi kunhan he voivat sitten valjastaa tämän osaksi systeemikokonaisuuttaan. Olen perkeleen ylpeä tästä. Järjestelmän ainut huono puoli on se, että sillä ei tienaa yhtään mitään.
Tunnisteet:
Ariely,
blog,
ego,
internet,
julkisuus,
kirjoittaminen,
markkinavoimat,
talousteoria
maanantai 25. helmikuuta 2013
hillitön kurvi
Puujumala
Kivenkovana
Salojen jakaja
loveen lankeaa
Salojen valtaajat
Herran salvosmiehet
Tarvemetsän ruhtinaat
Jaakobin kanssa painiin lyö
Vapaat muurarit, tomppeliherrat
Parrut poikki, pystystä pinoon.
Muinaishautakivistä kirkon
Suojaksi luomakuntaa vastaan.
Uusi jumala tulee
Niin hellävaraisesti ja huomaamatta.
Että vaikka sikiät pyhästä hengestä
Luulet neitsyt olevasi.
Kivenkovana
Salojen jakaja
loveen lankeaa
Salojen valtaajat
Herran salvosmiehet
Tarvemetsän ruhtinaat
Jaakobin kanssa painiin lyö
Vapaat muurarit, tomppeliherrat
Parrut poikki, pystystä pinoon.
Muinaishautakivistä kirkon
Suojaksi luomakuntaa vastaan.
Uusi jumala tulee
Niin hellävaraisesti ja huomaamatta.
Että vaikka sikiät pyhästä hengestä
Luulet neitsyt olevasi.
Kaivo
Perinteisesti jos haluat mopoa1 ja viittaat siihen että muillakin on mopo, äitisi kertoo että ei pidä matkia toisia. Että muodikkuus ei ole argumentti. Tässä perusvasta-argumenttina on kaivo. Tarkalleen ottaen kaivo johon kaikki muut hyppäävät. Kysymys kuuluu "Jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, niin hyppäisitkö perästä?" Tämä esitetään retorisena kysymyksenä.2 Mutta entä jos se esitettäisinkin ajatuskokeena?
Tämänlaisessa ajatuskokeessa on ihan soveliasta ottaa samastuminen apuvälineeksi. Kun mietitään omaa toimintaa, tämä on tietysti luonteva tapa generoida skenaarioita. Toki esimerkiksi Paavi tai Stephen Hawking voisivat tehdä sinua parempia ratkaisuja3, mutta sinä olet kuitenkin oman elämäsi luonnollinen valitsija. Sitäpaitsi, tässä nyt on tilanne se, että Paavi ja Hawking ovat molemmat hypänneet kaivoon, joten et voi millään edes kysyä heiltä neuvoa. Tai voit, mutta he eivät voi vastata. Tai kenties he voivat vastata, mutta kaivon pohjalle on pitkä matka ja jotta pääsisit selvittämään tätä, sinun olisi hypättävä kaivoon. Joka taas on se asia johon haluat sen vastauksen.
Ja siinä sitä ollaan. Kaivon reunalla. Ihan omin nokkinesi itsesi valtiaana, missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään. Koska jokainen koostuu yhdestä yksilöstä. Sinusta.
Kaikki muut ihmiset ovat hypänneet sinne. Sinne on hypännyt mopo- ja koiratrimmari perässään akillesjänteiden korjaamiseen erikoistunut huippukirurgi. Kaivon pohjalla oleva vesi on vain molskahtanut kun sinne on pelmahtanut Paavi perässään ateistien nokkamies Richard Dawkins. Laittomat maahanmuuttajat ovat rynnänneet lakia rikkoen ja kiertäen maailman toiselta puolelta vain ja ainoastaan molskahtaakseen kaivoon. Disneyn romanttisen luontokuvan luoma sopulien massatuho jyrkänteeltä näyttää pieneltä tämän rinnalla. Kun kaikki kuusi miljardia ihmistä ovat vyöryneet päämäärätietoisena aaltona ja massana kaivoon.
Ensimmäinen huomio on siinä, että olet yksin. Ne ovat hypänneet kaivoon. Siis kaikki. Tämä on tietysti hyvin hämmentävää. Et kuitenkaan koe kovin suurta mielenkiintoa hypähtää uskon hyppyä syvyyteen. Sitä pidettäisiin itsemurhanakin.
Niinpä jäisit luultavasti elelemään maan päälle. Joku voisi kysyä tässä vaiheessa että miksi ei tehdä itsemurhaa.4 Itsesuojeluvaistosi olisi kuitenkin ainakin aluksi vahva. Päässäsi kylpee ajatus siitä että tottakai jos kaikki muut hyppäävät kaivoon niin ei se tarkoita että sinun pitäisi. Olisihan se vain niin kolhoa ja typerää. Absurdi on itsetuhoon myllertävä ihmislauma. Olet vain yksinkertaisesti järkevämpi kuin nuo kaikki. Olet paras ja fiksuin ihminen ikinä. Tuolla hetkellä se ei tosin ole kovin suuri saavutus, koska kaikki muut ovat hypänneet kaivoon.
Aluksi elämä on mukavaa. Suuri osa asioita toimii teknologialla. Sähkö ei vaadi ihmistä ylläpitoon, yleensä. Kuitenkin katsot näitä nyt uudella silmällä ; Et osaa huoltaa voimalaitoksia, joten tiedät että on vain ajan kysymys kun sähköt lakkaavat toimimasta. Sinulla ei ole vaikeuksia päästä paikasta toiseen koska ihmiset ovat hypänneet kaivoon mutta heidän autonsa eivät ole hypänneet. Ja maailmassa riittää bensa-asemia. Kaupoissa on ruokaa. Aluksi kannattaisi tietysti herkutella ruoilla jotka menevät nopeasti haaskiolle. Tiedostat että viikon kuluttua esimerkiksi maito olisi ylellisyys. Nyt sitä on hyllyt täynnä. Säilykkeet sen sijaan säilyvät vuosia. Ja kaupat ovat täynnä tavaroita joita voit vain ottaa. Sillä kukapa sinua pamputtaisi? Se vartija joka hyppäsi kaivoon? Kuka haastaisi sinut oikeuteen? Kauppias (kaivossa)?
Omalakisuus olisi tietysti aluksi huumaavaa. Voisit ajella siisteillä autoilla. Voisit olla vaikka aina humalassa. Elämäsi olisi kuin monien uusteknologiauskoisten tulevaisuusoptimismi. Sellainen jossa robotit tekevät kaikki työt ja jos ihminen haluaa ajaa huippuautolla, hän hakee auton ja ajaa. Seura olisi tietysti ongelma. Yksin on melko tylsää. Maailmassa on kuitenkin eläimiä. Voisit esimerkiksi koulia koiria ja jutella niille. Koiria olisikin paljon, koska ne eivät olisi hypänneet kaivoon. Koirat ovatkin hyvää seuraa - jopa ihmistä parempia. Ja tällä tulisi toimeen mitenkuinkin hyvin.
Ja ennemmin tai myöhemmin vaeltaessasi törmäät navettaan. Navetat vaativat huoltoa ja lehmät tarvitsevat syöttämistä. Tajuat että maailma on pullollaan eläimiä jotka ovat jääneet loukkuun nääntymään kun niiden omistajat ovat hypänneet kaivoon. Tajuat että vaikka tekisit mitä, niin et voisi ratkaista tätä nälänhätäongelmaa. Tämänlaisen tuskan ja kuoleman seuraaminen pari viikkoa onnettomuuden jälkeen iskee psyykeesi miltei yhtä kovasti ja karusti kuin se, että kaikki (myös retorisia kysymyksiä viljelevä äitisi) ovat hypänneet kaivoon. Ainut hyvä puoli on se, että laumasi koirien ruokinnasta ei tarvitse huolehtia niin kauan kuin tarjolla on jos jonkinmoista näivettynyttä nautaa. Nautojen ruhoja katsellessasi et voi muuta kuin miettiä sitä miltä sen kaivon olisi pakko haista juuri nyt.
Lisäksi riemukuplasi puhkeaisi muutenkin, huomaisit nimittäin ongelmia. Huomaat tämän ajaessasi eräänä yönä liukkaalla tiellä humalassa miltei puuta päin. Voit jutella koirille ja voit opettaa ne tuomaan sinulle tohvelit, kierimään ja antamaan tassua. Mutta et voi kouluttaa niitä esimerkiksi mikrokirurgeiksi. Tajuat että jos joku päivä liukastut kännissä ja telot pääsi, ei kukaan ole sinua paikkaamassa. Tämä vie innon lamborghineista. Toki olet tiennyt riskit aiemminkin, mutta nyt ne ovat jotenkin konkreettisempia.
Lisäksi ei ole kovin lohdullista elää maailmassa jossa porno on helposti saatavilla - sen kun rikkoo lähimmä kioskin ikkunan. Mutta jossa porno on se lähin mahdollinen kontakti vastakkaiseen sukupuoleen jota voit suunnilleen ikinä saada. Kaikki tulevat ja menneet seksikumppanisi ovat hekin hypänneet kaivoon. Suret luultavasti molempia, muta jotkut tulevat surettavat enemmän kuin ne pari mennyttä.
Ja pienetkin lystit katoavat ja menettävät sisältönsä. Jos ikkunaan tömähtävä linnunpaska näyttää Jeesukselta, et voi viitata sormella kaverille että siinä se on kaikkien nähtävänä, perseestä repäisty Messias! Jos löydät jostain sukupuolielimen näköisen juureksen, et voi höhöttää sille kaverin kanssa. Niin on ikäviä nämä asiat. Valuva linnunkakkakin vääntää ajan mittaan itsensä ikkunalasiin ilmestyneen Kristiksenkin kasvot surullisemmiksi. Siinä sinä olet yksin, tuijottamassa linnunpaskaa joka ei edes vastaa rukouksiin tai juttele.
Lisäksi huomaat ennemmin tai myöhemmin että ilman ihmistä maailma alkaa menemään omituisella tavalla pieleen. Yhden talvimyrskyn jälkeen saattaa jäädä kaupunki ilman sähköä. Ja mikä pahinta. Se, että talojen sähkölaitteet jäävät ilman sähköä ei tarkoita että kaupungissa ei olisi sähköä. Poikkimenneet sähköjohdot tekisivät valokaaria maahan. Niiden lähistölle syntyy alue jossa on luvassa sähköä joka ei ole yhtään niin hauskaa kuin se sähköpaimensähkö johon haastoit serkkupojan kusemaan.
Tajuaisit että sähkön tuoma lämpö on lyhytaikaista ja riskialtista. Että pakkasyö ja huono tuuri ja sinusta tulee jääpuikko. Tämä on vähemmän miellyttävä vaihtoehto kuin kaivoon hyppääminen. Joten päätät lähteä kohti etelää. Eli alueita joissa kirjastot tarjoavat ajankuluksi kieltä jota et ymmärrä. Mutta jossa on sentään lämmintä. Siellä et ole yhtä riippuvainen teknologiasta. Kuljet sinne päin.
Yhteiskunta rapistuisi pikku hiljaa ja jokainen päivä olisi pikku hiljaa täynnempänä ja täynnempänä vaaroja ja tosiasiassa valtaosa kuolemista on hitaita ja tuskallisia, toisin kuin kaivon tarjoama kuolema. Sekä luonto kynsin verisin että teknologia mekaanisine tuhoineen olisivat elämäsi sisältö. Ja jos onnistuisit välttämään nämä, niin siltikin vuosien kuluessa mielesi vääntyisi yksinäisyydessä. Ihminen ei tule toimeen pelkässä koiraseurassa ilman että hänestä tulee kummallinen.5
Jokusen vuoden kuluttua miettisit että oletko tosiaan ollut niin itsekritiikitön, että olet kaikki vuodet vain luottanut että sinä olet fiksumpi kuin ne kaikki muut. Että kenties asia onkin niin, että kaikilla muilla oli jokin tieto ja syy jonka vuoksi he hyppäsivät. Olit vain halveksien pitänyt hyppääjiä absurdeina ja irrationaalisina. Mutta kuitenkin heitä aivan selvästi ajoi voima joka ohitti ihmisen itsesuojeluvietin. Vietin jonka vahvuus on tullut sinulle konkreettisesti tutuksi eläessäsi koiriesi kanssa maailmantuhomaailmassa ilman tuhoa ja maailman kanssa.
Tajuaisti että ihminen joka on yksin on heikko. Kaksi ihmistä olisi yhteisö ja kolmas ihminen olisi isompi yhteisö. Mutta kun aivan kaikki muut ovat hypänneet kaivoon, ei toista ihmistä olisi eikä sinulla olisi toivoa paremmasta.
Tällöin tajuaisit sen, että kaivoon hyppäämisessä saattaisi olla jotain. On oltava jokin syy kun kaikki hyppäväät sinne. Kenties. Ehkä. Mitä enemmän mietit sitä enemmän sinua kaivelee se, että jokin syy kaivoon hyppäämisessä on oltava, kun kaikki Nobeltutkijatkin hyppäävät kaivoon. Kaikki nimekkäät filosofit ja teologit ja poliitikot jotka eivät osaa olla yksimielisiä yhtään mistään olivat sekä fiksuja ihmisiä että yhtä mieltä siitä kaivoon hyppäämisestä. Universumin tai ainakin maapallon terävimmät aivot ja nerot ovat ponnistaneet. Rammat ovat opetelleet ensin ryömimään voidakseen kävellä ja kävelemään voidakseen hypätä (kaivoon). Ja rikkaat miehet jotka aikaisemmin ovat egoistisesti ponnistaneet ryysyistä rikkauksiin ponnistivat nyt yksimielisesti takaisin pohjalle, kaivon pohjalle.
Koko asia on mysteeri joten siinä täytyy olla jokin suurempi selitys. Sitäpaitsi luonnontiede ei selitä miten ne kaikki edes mahtuivat siihen kaivoon! Kaivosta täytyy päätyä johonkin. Täytyy olla paikka jonne kuolleet menevät. Ja vaikka ei olisikaan, se olisi parempi vaihtoehto kuin se vaihtoehto että elät täällä hyppäämättä kaivoon. Huonoinkin vaihtoehto olisi parannus. Silloin, vuosien mietiskelyn ja yksinelon erakkoviisastuneena, päätät että jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, niin hyppäisit perässä. Todellakin hyppäisit.6
1 joka on kaikilla muilla kuudella miljardilla ihmisellä paitsi sinulla. Jopa nälkäkuolemamaan ajautuvissa kehitysmaapakanoilla jotka ovat wannabe-elintasopakolaisia vain unelmissaan on sellainen. Ja poni kanssa!
2 Tässä on kysymyksenä vakava ristiriita. Ihmiset olettavat samanaikaisesti että ihminen on individualisti ja ajattelee omilla aivoillaan. Samalla kaivoon hyppääminen on jotain joka perustuu oletukseen että se on nimenomaan jotain jota kukaan ei tekisi. Eli ihmiset olisivat sittenkin laumahenkisiä. Koska kukaan ei mieti retorista kysymystä loppuun he pitävät sitä vakuuttavana argumenttina.
3 Moni voi väittää että ei Paavi voi tehdä hyviä juttuja. Eikä varsinkaan ex cathedra. Mutta viimeisin Paavi teki mielestäni varsin järkevästi erotessaan. Paavi on erehtymätön toimiessaan exit cathedra. Siis niille jotka eivät ole katolisia jotka eivät tietysti epäile Paavia in first place.
4 Camusin haasteeseen löytyy tietysti monia hyviä vaihtoehtoja. Kuten iltapaskalla käyminen
5 Onneksi vaihtoehtosi ei ollut kissa. Se tarkoittaa höperöitymistä jopa silloin kun seuranasi on muita ihmisiä.
6 Paljastuu että ei ole loppuun asti miettinyt koskaan tuo kaivoonhyppäämiskysyjä! Heiltä pitäisikin siksi kenties kysyä että miksi he haluavat hypätä kaivoon? Onko se mopo muka syy itsemurhaan? Eikö elämässä ole mitään miksi ei tehdä itsemurhaa? Ei mitään iloa joka antaisi syyn olla hyppäämättä itsetuhoon? Ei rakkautta? Iloa? Hauskaa ajanvietettä? Edes homopornoa?
Tämänlaisessa ajatuskokeessa on ihan soveliasta ottaa samastuminen apuvälineeksi. Kun mietitään omaa toimintaa, tämä on tietysti luonteva tapa generoida skenaarioita. Toki esimerkiksi Paavi tai Stephen Hawking voisivat tehdä sinua parempia ratkaisuja3, mutta sinä olet kuitenkin oman elämäsi luonnollinen valitsija. Sitäpaitsi, tässä nyt on tilanne se, että Paavi ja Hawking ovat molemmat hypänneet kaivoon, joten et voi millään edes kysyä heiltä neuvoa. Tai voit, mutta he eivät voi vastata. Tai kenties he voivat vastata, mutta kaivon pohjalle on pitkä matka ja jotta pääsisit selvittämään tätä, sinun olisi hypättävä kaivoon. Joka taas on se asia johon haluat sen vastauksen.
Ja siinä sitä ollaan. Kaivon reunalla. Ihan omin nokkinesi itsesi valtiaana, missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään. Koska jokainen koostuu yhdestä yksilöstä. Sinusta.
Kaikki muut ihmiset ovat hypänneet sinne. Sinne on hypännyt mopo- ja koiratrimmari perässään akillesjänteiden korjaamiseen erikoistunut huippukirurgi. Kaivon pohjalla oleva vesi on vain molskahtanut kun sinne on pelmahtanut Paavi perässään ateistien nokkamies Richard Dawkins. Laittomat maahanmuuttajat ovat rynnänneet lakia rikkoen ja kiertäen maailman toiselta puolelta vain ja ainoastaan molskahtaakseen kaivoon. Disneyn romanttisen luontokuvan luoma sopulien massatuho jyrkänteeltä näyttää pieneltä tämän rinnalla. Kun kaikki kuusi miljardia ihmistä ovat vyöryneet päämäärätietoisena aaltona ja massana kaivoon.
Ensimmäinen huomio on siinä, että olet yksin. Ne ovat hypänneet kaivoon. Siis kaikki. Tämä on tietysti hyvin hämmentävää. Et kuitenkaan koe kovin suurta mielenkiintoa hypähtää uskon hyppyä syvyyteen. Sitä pidettäisiin itsemurhanakin.
Niinpä jäisit luultavasti elelemään maan päälle. Joku voisi kysyä tässä vaiheessa että miksi ei tehdä itsemurhaa.4 Itsesuojeluvaistosi olisi kuitenkin ainakin aluksi vahva. Päässäsi kylpee ajatus siitä että tottakai jos kaikki muut hyppäävät kaivoon niin ei se tarkoita että sinun pitäisi. Olisihan se vain niin kolhoa ja typerää. Absurdi on itsetuhoon myllertävä ihmislauma. Olet vain yksinkertaisesti järkevämpi kuin nuo kaikki. Olet paras ja fiksuin ihminen ikinä. Tuolla hetkellä se ei tosin ole kovin suuri saavutus, koska kaikki muut ovat hypänneet kaivoon.
Aluksi elämä on mukavaa. Suuri osa asioita toimii teknologialla. Sähkö ei vaadi ihmistä ylläpitoon, yleensä. Kuitenkin katsot näitä nyt uudella silmällä ; Et osaa huoltaa voimalaitoksia, joten tiedät että on vain ajan kysymys kun sähköt lakkaavat toimimasta. Sinulla ei ole vaikeuksia päästä paikasta toiseen koska ihmiset ovat hypänneet kaivoon mutta heidän autonsa eivät ole hypänneet. Ja maailmassa riittää bensa-asemia. Kaupoissa on ruokaa. Aluksi kannattaisi tietysti herkutella ruoilla jotka menevät nopeasti haaskiolle. Tiedostat että viikon kuluttua esimerkiksi maito olisi ylellisyys. Nyt sitä on hyllyt täynnä. Säilykkeet sen sijaan säilyvät vuosia. Ja kaupat ovat täynnä tavaroita joita voit vain ottaa. Sillä kukapa sinua pamputtaisi? Se vartija joka hyppäsi kaivoon? Kuka haastaisi sinut oikeuteen? Kauppias (kaivossa)?
Omalakisuus olisi tietysti aluksi huumaavaa. Voisit ajella siisteillä autoilla. Voisit olla vaikka aina humalassa. Elämäsi olisi kuin monien uusteknologiauskoisten tulevaisuusoptimismi. Sellainen jossa robotit tekevät kaikki työt ja jos ihminen haluaa ajaa huippuautolla, hän hakee auton ja ajaa. Seura olisi tietysti ongelma. Yksin on melko tylsää. Maailmassa on kuitenkin eläimiä. Voisit esimerkiksi koulia koiria ja jutella niille. Koiria olisikin paljon, koska ne eivät olisi hypänneet kaivoon. Koirat ovatkin hyvää seuraa - jopa ihmistä parempia. Ja tällä tulisi toimeen mitenkuinkin hyvin.
Ja ennemmin tai myöhemmin vaeltaessasi törmäät navettaan. Navetat vaativat huoltoa ja lehmät tarvitsevat syöttämistä. Tajuat että maailma on pullollaan eläimiä jotka ovat jääneet loukkuun nääntymään kun niiden omistajat ovat hypänneet kaivoon. Tajuat että vaikka tekisit mitä, niin et voisi ratkaista tätä nälänhätäongelmaa. Tämänlaisen tuskan ja kuoleman seuraaminen pari viikkoa onnettomuuden jälkeen iskee psyykeesi miltei yhtä kovasti ja karusti kuin se, että kaikki (myös retorisia kysymyksiä viljelevä äitisi) ovat hypänneet kaivoon. Ainut hyvä puoli on se, että laumasi koirien ruokinnasta ei tarvitse huolehtia niin kauan kuin tarjolla on jos jonkinmoista näivettynyttä nautaa. Nautojen ruhoja katsellessasi et voi muuta kuin miettiä sitä miltä sen kaivon olisi pakko haista juuri nyt.
Lisäksi riemukuplasi puhkeaisi muutenkin, huomaisit nimittäin ongelmia. Huomaat tämän ajaessasi eräänä yönä liukkaalla tiellä humalassa miltei puuta päin. Voit jutella koirille ja voit opettaa ne tuomaan sinulle tohvelit, kierimään ja antamaan tassua. Mutta et voi kouluttaa niitä esimerkiksi mikrokirurgeiksi. Tajuat että jos joku päivä liukastut kännissä ja telot pääsi, ei kukaan ole sinua paikkaamassa. Tämä vie innon lamborghineista. Toki olet tiennyt riskit aiemminkin, mutta nyt ne ovat jotenkin konkreettisempia.
Lisäksi ei ole kovin lohdullista elää maailmassa jossa porno on helposti saatavilla - sen kun rikkoo lähimmä kioskin ikkunan. Mutta jossa porno on se lähin mahdollinen kontakti vastakkaiseen sukupuoleen jota voit suunnilleen ikinä saada. Kaikki tulevat ja menneet seksikumppanisi ovat hekin hypänneet kaivoon. Suret luultavasti molempia, muta jotkut tulevat surettavat enemmän kuin ne pari mennyttä.
Ja pienetkin lystit katoavat ja menettävät sisältönsä. Jos ikkunaan tömähtävä linnunpaska näyttää Jeesukselta, et voi viitata sormella kaverille että siinä se on kaikkien nähtävänä, perseestä repäisty Messias! Jos löydät jostain sukupuolielimen näköisen juureksen, et voi höhöttää sille kaverin kanssa. Niin on ikäviä nämä asiat. Valuva linnunkakkakin vääntää ajan mittaan itsensä ikkunalasiin ilmestyneen Kristiksenkin kasvot surullisemmiksi. Siinä sinä olet yksin, tuijottamassa linnunpaskaa joka ei edes vastaa rukouksiin tai juttele.
Lisäksi huomaat ennemmin tai myöhemmin että ilman ihmistä maailma alkaa menemään omituisella tavalla pieleen. Yhden talvimyrskyn jälkeen saattaa jäädä kaupunki ilman sähköä. Ja mikä pahinta. Se, että talojen sähkölaitteet jäävät ilman sähköä ei tarkoita että kaupungissa ei olisi sähköä. Poikkimenneet sähköjohdot tekisivät valokaaria maahan. Niiden lähistölle syntyy alue jossa on luvassa sähköä joka ei ole yhtään niin hauskaa kuin se sähköpaimensähkö johon haastoit serkkupojan kusemaan.
Tajuaisit että sähkön tuoma lämpö on lyhytaikaista ja riskialtista. Että pakkasyö ja huono tuuri ja sinusta tulee jääpuikko. Tämä on vähemmän miellyttävä vaihtoehto kuin kaivoon hyppääminen. Joten päätät lähteä kohti etelää. Eli alueita joissa kirjastot tarjoavat ajankuluksi kieltä jota et ymmärrä. Mutta jossa on sentään lämmintä. Siellä et ole yhtä riippuvainen teknologiasta. Kuljet sinne päin.
Yhteiskunta rapistuisi pikku hiljaa ja jokainen päivä olisi pikku hiljaa täynnempänä ja täynnempänä vaaroja ja tosiasiassa valtaosa kuolemista on hitaita ja tuskallisia, toisin kuin kaivon tarjoama kuolema. Sekä luonto kynsin verisin että teknologia mekaanisine tuhoineen olisivat elämäsi sisältö. Ja jos onnistuisit välttämään nämä, niin siltikin vuosien kuluessa mielesi vääntyisi yksinäisyydessä. Ihminen ei tule toimeen pelkässä koiraseurassa ilman että hänestä tulee kummallinen.5
Jokusen vuoden kuluttua miettisit että oletko tosiaan ollut niin itsekritiikitön, että olet kaikki vuodet vain luottanut että sinä olet fiksumpi kuin ne kaikki muut. Että kenties asia onkin niin, että kaikilla muilla oli jokin tieto ja syy jonka vuoksi he hyppäsivät. Olit vain halveksien pitänyt hyppääjiä absurdeina ja irrationaalisina. Mutta kuitenkin heitä aivan selvästi ajoi voima joka ohitti ihmisen itsesuojeluvietin. Vietin jonka vahvuus on tullut sinulle konkreettisesti tutuksi eläessäsi koiriesi kanssa maailmantuhomaailmassa ilman tuhoa ja maailman kanssa.
Tajuaisti että ihminen joka on yksin on heikko. Kaksi ihmistä olisi yhteisö ja kolmas ihminen olisi isompi yhteisö. Mutta kun aivan kaikki muut ovat hypänneet kaivoon, ei toista ihmistä olisi eikä sinulla olisi toivoa paremmasta.
Tällöin tajuaisit sen, että kaivoon hyppäämisessä saattaisi olla jotain. On oltava jokin syy kun kaikki hyppäväät sinne. Kenties. Ehkä. Mitä enemmän mietit sitä enemmän sinua kaivelee se, että jokin syy kaivoon hyppäämisessä on oltava, kun kaikki Nobeltutkijatkin hyppäävät kaivoon. Kaikki nimekkäät filosofit ja teologit ja poliitikot jotka eivät osaa olla yksimielisiä yhtään mistään olivat sekä fiksuja ihmisiä että yhtä mieltä siitä kaivoon hyppäämisestä. Universumin tai ainakin maapallon terävimmät aivot ja nerot ovat ponnistaneet. Rammat ovat opetelleet ensin ryömimään voidakseen kävellä ja kävelemään voidakseen hypätä (kaivoon). Ja rikkaat miehet jotka aikaisemmin ovat egoistisesti ponnistaneet ryysyistä rikkauksiin ponnistivat nyt yksimielisesti takaisin pohjalle, kaivon pohjalle.
Koko asia on mysteeri joten siinä täytyy olla jokin suurempi selitys. Sitäpaitsi luonnontiede ei selitä miten ne kaikki edes mahtuivat siihen kaivoon! Kaivosta täytyy päätyä johonkin. Täytyy olla paikka jonne kuolleet menevät. Ja vaikka ei olisikaan, se olisi parempi vaihtoehto kuin se vaihtoehto että elät täällä hyppäämättä kaivoon. Huonoinkin vaihtoehto olisi parannus. Silloin, vuosien mietiskelyn ja yksinelon erakkoviisastuneena, päätät että jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, niin hyppäisit perässä. Todellakin hyppäisit.6
1 joka on kaikilla muilla kuudella miljardilla ihmisellä paitsi sinulla. Jopa nälkäkuolemamaan ajautuvissa kehitysmaapakanoilla jotka ovat wannabe-elintasopakolaisia vain unelmissaan on sellainen. Ja poni kanssa!
2 Tässä on kysymyksenä vakava ristiriita. Ihmiset olettavat samanaikaisesti että ihminen on individualisti ja ajattelee omilla aivoillaan. Samalla kaivoon hyppääminen on jotain joka perustuu oletukseen että se on nimenomaan jotain jota kukaan ei tekisi. Eli ihmiset olisivat sittenkin laumahenkisiä. Koska kukaan ei mieti retorista kysymystä loppuun he pitävät sitä vakuuttavana argumenttina.
3 Moni voi väittää että ei Paavi voi tehdä hyviä juttuja. Eikä varsinkaan ex cathedra. Mutta viimeisin Paavi teki mielestäni varsin järkevästi erotessaan. Paavi on erehtymätön toimiessaan exit cathedra. Siis niille jotka eivät ole katolisia jotka eivät tietysti epäile Paavia in first place.
4 Camusin haasteeseen löytyy tietysti monia hyviä vaihtoehtoja. Kuten iltapaskalla käyminen
5 Onneksi vaihtoehtosi ei ollut kissa. Se tarkoittaa höperöitymistä jopa silloin kun seuranasi on muita ihmisiä.
6 Paljastuu että ei ole loppuun asti miettinyt koskaan tuo kaivoonhyppäämiskysyjä! Heiltä pitäisikin siksi kenties kysyä että miksi he haluavat hypätä kaivoon? Onko se mopo muka syy itsemurhaan? Eikö elämässä ole mitään miksi ei tehdä itsemurhaa? Ei mitään iloa joka antaisi syyn olla hyppäämättä itsetuhoon? Ei rakkautta? Iloa? Hauskaa ajanvietettä? Edes homopornoa?
Tunnisteet:
ajatuskoe,
hyvä elämä,
itsemurha,
muoti,
retorinen kysymys,
sosiaalisuus,
stand-up komiikka,
uskon hyppy
Helsingin bussilinjateoria
Luovuutta ja omintakeisuutta pidetään hyvänä. Normaalisti ihmisiä neuvotaan luovuuteen yksilöllisyyden kautta. Helsingin bussilinjateoria on vertaus jonka avulla valokuvaaja Minkkinen esittää että oikeasti tilanne onkin juuri toisin ; Luovuus ei ole sitä että kaikki tehdään omalla tavalla. Uniikkius on seuraus, ei syy. Siksi jos lähtee vain kaahottamaan omiaan, ei koskaan saavuta mitään uniikkiutta. Hyvä taide vaatii sen sijaan toisenlaista ajattelua ja toimintaa.
Siinä vertauksen ytimenä on Helsingin bussilinjat, jotka noudattavat idiosynkraattisia ratoja, mutta päätyvät hyvin erilaisiin lopputuloksiin.; "Helsinki's bus routes diverge, plunging off on idiosyncratic journeys to very different destinations. That's when the photographer finds a unique "vision", or - if you'd rather skip the mystificatory art talk - the satisfying sense that he or she is doing their own thing." ; Vertaus nojaa hieman samaan mihin alkuun laittamani Lorenzin attraktorin toimintaa demonstroiva pätkä näyttää. Hyvin lähellä toisiaan olevat lähtökohdat kulkevat jonkin aikaa yhtä matkaa mutta ne kuitenkin eriytyvät. Lopputulos on uniikki, vaikka se, miten siihen on päästy onkin hyvin kaavamainen. Kokonaisuus on ainutlaatuinen, tie jolla se on tehty taas koostuu eri jo olemassaolevien perinteiden seuraamisesta, yhdistelemisestä ja varioimisesta. Erkaantuminen tapahtuu ja muotoutuu vähitellen, pienin askelin.
Ja jopa huumorissa ei riitä, että kaahottaa ajatuksenvirtaa ilman käsitystä vitsailusta. Itsekin olen sentään hyvä korkeintaan huonojen juttujen tekemisestä, mutta minulle on kuitenkin kehittynyt melkoisen voimakas puujalkuuden taju ja siksi kykene tuottamaan puujalkavitsejä melkoista tahtia. Facebookstatustani seuraavat tietävät että se on täynnä kaikenlaista yritelmää joka on pääosin omaa tuotantoani. Tuotan joka päivä monta "melkein vitsiä". En yleensä onnistu. Mutta silloin kun onnistun, vitsi osuu johonkin vitsien kategoriaan. (Tätä ei pidä sekoittaa plagioimiseen. Pikku-Kallevitsit on yksi genre, ei sinun tarvitse toistaa vitsiä, vaan teema.)
Tämä on mielestäni sovellettavissa moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi filosofiassa perinteitä on hallittava jotta niistä voidaan irrottautua. Ilman pohjatietoja ja konsepteja päädytään itse asiassa joko toistamaan jo keksittyä. Ilman perintiden tuntemista ihminen päätyy lähinnä luomaan uudestaan jonkun toisen keksimää pyörää. Usein uniikki ajatus onkin sitä että yhdistetään olemassaolevaa uudella tavalla. Tai vanhaan teemaan keksitään uusi yksityiskohta joka varioi sitä fiksusti muuttumatta typeryydeksi
Vaikeutena kaikessa on se, että luovuus vaatii hieman rajojen rikkomista. Mutta ilman niitä on vain kaahottamista jossa ei ole laatua.
Perinteessä on kuitenkin kuivakkuuden ja banaaliuden malua. Tässä kohden näen hyväksi muistuttaa, että allaoleva koostuu lukuisasta yksittäisestä fraktaalista. Fraktaali taas on itsessään matemaattinen ja kuivakka konsepti. Niitä pidetään koreina, mutta luoviksi niitä on vaikeaa nähdä. Usein fraktaaleja demonstroidaan joko yksittäiskuvana jossa on yksi fraktaalikuva. Tai sitten zoomisarjoina joissa fraktaaleissa on yksi fraktaali jossa sitten tarkennetaan ja tarkennetaan. VCäänsin työläästi sarjan joka koostuu eri fraktaaleista. Ne muuntuvat toisiksi fraktaaleiksi tietyn säännön mukaan. Ja lopputuloksena syntyy animaatio. Pidän tätä pientä oivallusta jonkinlaisena luovuutena. Ja siksi lopputulos on jonkinlainen pieni taideprojekti. (Joskin hirvittävän työläs sellainen. En ole luultavasti tehnyt mitään visuaalista yhtä monella työtunnilla.) Fraktaalien muunnossarja lisäksi näyttää että pikkuruisin askelin syntyy jotain aivan eri näköistä. Ja tässäkin mielessä se sopii tähän aiheeseen vertaukseksi.
Tunnisteet:
filosofia,
fraktaali,
huumori,
individualismi,
kaaosteoria,
luovuus,
taide,
YouTube
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Valtioneuvoston kanslian tilauksen meriitit
Pekka Himasen "Sininen kirja" on ollut isomman kohinan takana. Kirja ei todennäköisesti olisi kiinnostanut juuri ketään ellei siihen olisi liittynyt rahoituspuolen omituisuuksia. Aluksi keskustelu pyörikin tämän tiimoilla. Sitten kirjan laatua moitittiin, pääteemoina ilmaisun ympäripyöreys ja sisällön mitäänsanomattomuus ja uniikkiuden puute, ja se että aineistoa oli vain käytetty eikä perinteiseen akateemiseen tapaan oltaisi tehty itse tutkimusta alalta johon viitataan. Ja nyt on siirrytty käsittelemään Himasen meriittejä.
"Helsingin Sanomat" nosti esiin Long Playn käsittelyn joka korostaa sitä että Himasella ei ole vertaisarvioituja tuotoksia. Eli tutkimus oltiin tilattu ihmiseltä jolla ei ole akateemisia meriittejä. Toisaalla Helsingin Sanomissa Esa Saarinen korosti että akateeminen menestys voidaan laskea muutakin kautta. Hän korosti että Himanen on hyvin tunnettu ja hänen kirjoihinsa on viitattu runsasti akateemisissa yhteyksissä. Ja koska Himanen on soveltava filosofi, hän ei tietysti ole samanlaisessa suhteessa tutkimuskohteeseensa kuin klassinen luonnontieteen tutkija. Jukka Hankamäki korostaa samoin sitä, että tämänlainen vertaisarviointimeriitteihin tuijottelu on väärä kulma aiheeseen. Hän näkee että Himasen kohdalla ongelmat ovat rahoituseettiset. Ja peräti tietyllä tavalla ; Väärin ei ole se, että soveltavalle pohdinnalle annetaan rahoitusta että vain perustutkimukselle. Se voi olla jopa viisautta. Sen sijaan ongelmana on se, että Himanen saa ilman kilpailutusta yksin koko potin tässä asiassa on sitten se isompi vaikeus. ; Meriittejen sijaan Himasen pääongelma on myös se, että Sinisessä kirjassa on hyvin vähän sisältöä. Ongelmana ei siis ole Himasen menneisyys vaan juuri kyseisen tuotoksen laatu.
Itse olen toki "niitä vertaisarvioinnin kannattajia". Toki olen tietoinen että vertaisarviointi ei ole ongelmatonta, se on enemmänkin "good start" ;
1: Esimerkiksi pseudotieteiden kohdalla vertaisarviointi on noussut puheeksi vallan ja intressin kautta. Tavallisesti taustalla on syytös siitä että tiedemaailma sortaa toisinajattelijoita. Se muistuttaa että vertaisarviointi on itse asiassa kilpailija-arviointia jossa väärää koulukuntaa edustava tutkimus voidaan torpata. Arvioijalla on "kaikki valta niin maan päällä kuin norsunluutornissakin". Kääntöpuolena on ID -julkaisuskandaali jossa Stephen Meyerin tuotos sai vertaisarviointileiman "tiskin alta kaveriarviointina". ID -myönteinen tutkija Richard Sternberg - joka ei edes ollut spesialisoitunut alaan jota Meyerin tutkimus käsitteli - vain päästi sen läpi, vaikka alan asiantuntijat sitten löysivätkin siitä alkeellisia vääristymiä ja virheitä aivan perusasioissa. ID:läisten oli vaikeaa tunnustaa että tässä oli taustalla juuri se sama ongelma jonka he muutoin aina toistuvasti ja helposti näkevät vertaisarvioinnista. Sternberg on kokenut vainoksi sitä että näitä intressejä ja hänen aiempia yhteyksiään Meyeriin on kaivettu esiin. Tämä muistuttaa puolin ja toisin siitä, että vertaisarviointi ei ole lopullinen leima laadusta, se on vain "good start".
2: Moni sekoittaa myös vertaisarvioinnin jonkinlaiseksi pysyväksi gloriaksi joka takaa myöhemmänkin laadun. Pseudotieteissä standardina onkin se, että heillä on "nokkamiehinä" jokin akateemisen tutkinnon saanut. Ihmiset ajattelevat että professori ei voisi olla väärässä. Toisaalta tunnetaan ns. "Nobel Disease", jossa nobelin saaneet tiedemiehet ajautuvat tutkimaan ja kannattamaan jotain jota voidaan pitää epäonnistumisena. Tämä muistuttaa että menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta. Se, että taustalla on akateemisia meriittejä on sekin "good start".
Himasen kohdalle sovellettuna vertaisarviointeihin ja meriitteihin tuijottaminen on nähtävissä toista kautta. Se on jotain jolla on ollut merkitystä kun rahoitusta on määritelty. Eli se koskee tilaa ennen kuin teos on kirjoitettu. Nämä ovat kilpailutusta ja rahojenjakoetiikkaa koskevia kysymyksiä. Ne eivät käsittele tuotoksen laatua. Ja tässä kohden onkin erikoista, että vaikka rahanjaosta kohistaan, puheenaihe tuntuu olevan kovin fiksoitunut epäoleelliseen. Otsakkeissa toimijana on säännönmukaisesti yksin Himanen, ei esimerkiksi "Valtioneuvoston kanslia". Himanen nähdään valtioneuvoston sätkynukkena mutta jotenkin hän ei sitten olekaan se joka "vain totteli käskyjä" vaan joka on nimenomaan yksipuolisesti vastuussa.
Meriitit ovat muotoseikkoja jotka paljastavat asioita. Mutta ne paljastavat asioita valtioneuvoston toiminnassa. Kuitenkin se, että työstään palkkaa saava Himanen nähdään korruptoituneena tahi muunlaisena ryöstäjänä tuntuu olevan pääsijalla. Vaikka onkin niin että Himanen ei ole jättänyt itseään kilpailuttamatta. Tuotoksen laatu on jokin josta Himanen on tietysti vastuussa. Mutta meriiteistä puhuttaessa ollaan tämän asian kohdalla sivupoluilla. Tuotoksen laadun määrää tuotoksen laatu. Kutsukaa minua vanhoilliseksi valistushenkiseksi taantumusidiootiksi, mutta olen kuvitellut eläväni maailmassa jossa argumentin laatu eikä argumentoijan persoona ratkaisevat. Olen elänyt maailmassa jossa ad hominem, eli argumentaatio jossa jokin argumentti tuomitaan huonoksi ja tutkimus vääräksi viittaamalla tutkijan habitukseen tai maailmankuvaan. (Sen sijaan jos tutkimus on huonoksi analysoitu, voidaan sen jälkeen aivan asiallisesti miettiä että miksi näin on ja tällöin intressit, tutkijan maailmankuva ja vastaavat ovat relevantteja. Mutta vasta tällöin.)
Ihmiset ovatkin ajautuneet ad hominem -maailmaan jossa Himasen humalassa koirien päälle astumisesta nostetaan meteli ja että Himasta pidetään korruptioroistona. Ja näitä pidetään jotenkin oleellisina argumentteina kun käsitellään sitä että hänen kirjansa on huono. En pidä Himasen kirjaa laadukkaana. En myöskään pidä Himasen persoonasta. Ne ovat kuitenkin irrelevantteja. (Tosin on myönnettävä että olisin tuskin itsekään lukenut kirjaa ilman kohuja. En ole syytön itsekään.) Näkisinkin että Himas -skandaali opetti asioita valtioneuvoston kanslian tilausmenettelyistä. Ja näitä ongelmia voitaisiin oikeasti purkaa. Tässä mielessä Himasen henkilön repostelu on kuitenkin red herring, joka ajaa huomion syrjään pääasiasta. ; Sanotaan näin että jos minä olisi valtioneuvostossa töissä ja käsissä olisi tämänlainen skandaali, niin aivan taatusti kannstaisin siihen että huomio siirrettäisiin pois asiasta.
Se, että vikaa haetaan yksilöstä estää meitä hakemasta sitä yhteiskunnasta. Se, että tartumme Himaseen innolla ja jätämme muun puolen käsittelemättä tarjoaa perimmäisille kössijöille mahdollisuuden toistaa virheensä. He ovat kritiikin ulkopuolella ja oppivat korkeintaan sen, että jos he tekevät jonkun virheen, joku toinen, yksilö, saa kantaa seuraukset. Himaskritiikistä intoutuneet antavat yhteiskunnan rakenteissa olevan ryönän jatkaa olemassaoloaan. Sillä heitä kiinnostavat oireet, eivät sairaus. Onhan se ad hominem tietysti sosiaalipornoa ja siksi viihdyttävämpää.
1: Osa voi olla huolissaan Himasen mielenterveydestä. He voivat miettiä sitä että miten Himaspolo kestää kaikki moitteet, haukut ja repostelut. Varmasti julkinen vastustus on ikävä ja rankka asia. Mutta uskon että Himanen on kritiikkiin tottunut, luotan siis Himasen psyyken vahvuuteen tältä osin. (Jos sen haluaa kannustavana nähdä.) Ja sitäpaitsi kirjapalkoilla saa perkeleesti terapiaa, joten kenties rahoista osa menee sitten kompensoimiseen ja oikeus tältä osin hieman toteutuu. Minua ei kuitenkaan motivoi sympatia tai empaattinen ihmisyydennäkeminen Himasessa. (Valitettavasti olen sen verran kyynistynyt että nämä tunteet ovat itselleni hieman vaikeita.) Tunnen kuitenkin ihmisiä jotka niitä tuntevat ja niihin kykenevät. Ja heille Himasen repostelu on tietenkin myös vastenmielistä. He muistuttavat minulle siitä että "sosiaalipornolijoilla" ei siis ole ihmisyyttä eikä tilannetajua. Ei järkeä eikä humaaniutta. He ovat kristillisen närkästyskulttuurin hedelmiä, asioita paheksuvat mutta korjaustoimista pois jääviä sivustakatsojasääliöitä ja muuta kammottavaa ihmisryönää ja -saastaa.
"Helsingin Sanomat" nosti esiin Long Playn käsittelyn joka korostaa sitä että Himasella ei ole vertaisarvioituja tuotoksia. Eli tutkimus oltiin tilattu ihmiseltä jolla ei ole akateemisia meriittejä. Toisaalla Helsingin Sanomissa Esa Saarinen korosti että akateeminen menestys voidaan laskea muutakin kautta. Hän korosti että Himanen on hyvin tunnettu ja hänen kirjoihinsa on viitattu runsasti akateemisissa yhteyksissä. Ja koska Himanen on soveltava filosofi, hän ei tietysti ole samanlaisessa suhteessa tutkimuskohteeseensa kuin klassinen luonnontieteen tutkija. Jukka Hankamäki korostaa samoin sitä, että tämänlainen vertaisarviointimeriitteihin tuijottelu on väärä kulma aiheeseen. Hän näkee että Himasen kohdalla ongelmat ovat rahoituseettiset. Ja peräti tietyllä tavalla ; Väärin ei ole se, että soveltavalle pohdinnalle annetaan rahoitusta että vain perustutkimukselle. Se voi olla jopa viisautta. Sen sijaan ongelmana on se, että Himanen saa ilman kilpailutusta yksin koko potin tässä asiassa on sitten se isompi vaikeus. ; Meriittejen sijaan Himasen pääongelma on myös se, että Sinisessä kirjassa on hyvin vähän sisältöä. Ongelmana ei siis ole Himasen menneisyys vaan juuri kyseisen tuotoksen laatu.
Itse olen toki "niitä vertaisarvioinnin kannattajia". Toki olen tietoinen että vertaisarviointi ei ole ongelmatonta, se on enemmänkin "good start" ;
1: Esimerkiksi pseudotieteiden kohdalla vertaisarviointi on noussut puheeksi vallan ja intressin kautta. Tavallisesti taustalla on syytös siitä että tiedemaailma sortaa toisinajattelijoita. Se muistuttaa että vertaisarviointi on itse asiassa kilpailija-arviointia jossa väärää koulukuntaa edustava tutkimus voidaan torpata. Arvioijalla on "kaikki valta niin maan päällä kuin norsunluutornissakin". Kääntöpuolena on ID -julkaisuskandaali jossa Stephen Meyerin tuotos sai vertaisarviointileiman "tiskin alta kaveriarviointina". ID -myönteinen tutkija Richard Sternberg - joka ei edes ollut spesialisoitunut alaan jota Meyerin tutkimus käsitteli - vain päästi sen läpi, vaikka alan asiantuntijat sitten löysivätkin siitä alkeellisia vääristymiä ja virheitä aivan perusasioissa. ID:läisten oli vaikeaa tunnustaa että tässä oli taustalla juuri se sama ongelma jonka he muutoin aina toistuvasti ja helposti näkevät vertaisarvioinnista. Sternberg on kokenut vainoksi sitä että näitä intressejä ja hänen aiempia yhteyksiään Meyeriin on kaivettu esiin. Tämä muistuttaa puolin ja toisin siitä, että vertaisarviointi ei ole lopullinen leima laadusta, se on vain "good start".
2: Moni sekoittaa myös vertaisarvioinnin jonkinlaiseksi pysyväksi gloriaksi joka takaa myöhemmänkin laadun. Pseudotieteissä standardina onkin se, että heillä on "nokkamiehinä" jokin akateemisen tutkinnon saanut. Ihmiset ajattelevat että professori ei voisi olla väärässä. Toisaalta tunnetaan ns. "Nobel Disease", jossa nobelin saaneet tiedemiehet ajautuvat tutkimaan ja kannattamaan jotain jota voidaan pitää epäonnistumisena. Tämä muistuttaa että menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta. Se, että taustalla on akateemisia meriittejä on sekin "good start".
Himasen kohdalle sovellettuna vertaisarviointeihin ja meriitteihin tuijottaminen on nähtävissä toista kautta. Se on jotain jolla on ollut merkitystä kun rahoitusta on määritelty. Eli se koskee tilaa ennen kuin teos on kirjoitettu. Nämä ovat kilpailutusta ja rahojenjakoetiikkaa koskevia kysymyksiä. Ne eivät käsittele tuotoksen laatua. Ja tässä kohden onkin erikoista, että vaikka rahanjaosta kohistaan, puheenaihe tuntuu olevan kovin fiksoitunut epäoleelliseen. Otsakkeissa toimijana on säännönmukaisesti yksin Himanen, ei esimerkiksi "Valtioneuvoston kanslia". Himanen nähdään valtioneuvoston sätkynukkena mutta jotenkin hän ei sitten olekaan se joka "vain totteli käskyjä" vaan joka on nimenomaan yksipuolisesti vastuussa.
Meriitit ovat muotoseikkoja jotka paljastavat asioita. Mutta ne paljastavat asioita valtioneuvoston toiminnassa. Kuitenkin se, että työstään palkkaa saava Himanen nähdään korruptoituneena tahi muunlaisena ryöstäjänä tuntuu olevan pääsijalla. Vaikka onkin niin että Himanen ei ole jättänyt itseään kilpailuttamatta. Tuotoksen laatu on jokin josta Himanen on tietysti vastuussa. Mutta meriiteistä puhuttaessa ollaan tämän asian kohdalla sivupoluilla. Tuotoksen laadun määrää tuotoksen laatu. Kutsukaa minua vanhoilliseksi valistushenkiseksi taantumusidiootiksi, mutta olen kuvitellut eläväni maailmassa jossa argumentin laatu eikä argumentoijan persoona ratkaisevat. Olen elänyt maailmassa jossa ad hominem, eli argumentaatio jossa jokin argumentti tuomitaan huonoksi ja tutkimus vääräksi viittaamalla tutkijan habitukseen tai maailmankuvaan. (Sen sijaan jos tutkimus on huonoksi analysoitu, voidaan sen jälkeen aivan asiallisesti miettiä että miksi näin on ja tällöin intressit, tutkijan maailmankuva ja vastaavat ovat relevantteja. Mutta vasta tällöin.)
Ihmiset ovatkin ajautuneet ad hominem -maailmaan jossa Himasen humalassa koirien päälle astumisesta nostetaan meteli ja että Himasta pidetään korruptioroistona. Ja näitä pidetään jotenkin oleellisina argumentteina kun käsitellään sitä että hänen kirjansa on huono. En pidä Himasen kirjaa laadukkaana. En myöskään pidä Himasen persoonasta. Ne ovat kuitenkin irrelevantteja. (Tosin on myönnettävä että olisin tuskin itsekään lukenut kirjaa ilman kohuja. En ole syytön itsekään.) Näkisinkin että Himas -skandaali opetti asioita valtioneuvoston kanslian tilausmenettelyistä. Ja näitä ongelmia voitaisiin oikeasti purkaa. Tässä mielessä Himasen henkilön repostelu on kuitenkin red herring, joka ajaa huomion syrjään pääasiasta. ; Sanotaan näin että jos minä olisi valtioneuvostossa töissä ja käsissä olisi tämänlainen skandaali, niin aivan taatusti kannstaisin siihen että huomio siirrettäisiin pois asiasta.
Se, että vikaa haetaan yksilöstä estää meitä hakemasta sitä yhteiskunnasta. Se, että tartumme Himaseen innolla ja jätämme muun puolen käsittelemättä tarjoaa perimmäisille kössijöille mahdollisuuden toistaa virheensä. He ovat kritiikin ulkopuolella ja oppivat korkeintaan sen, että jos he tekevät jonkun virheen, joku toinen, yksilö, saa kantaa seuraukset. Himaskritiikistä intoutuneet antavat yhteiskunnan rakenteissa olevan ryönän jatkaa olemassaoloaan. Sillä heitä kiinnostavat oireet, eivät sairaus. Onhan se ad hominem tietysti sosiaalipornoa ja siksi viihdyttävämpää.
1: Osa voi olla huolissaan Himasen mielenterveydestä. He voivat miettiä sitä että miten Himaspolo kestää kaikki moitteet, haukut ja repostelut. Varmasti julkinen vastustus on ikävä ja rankka asia. Mutta uskon että Himanen on kritiikkiin tottunut, luotan siis Himasen psyyken vahvuuteen tältä osin. (Jos sen haluaa kannustavana nähdä.) Ja sitäpaitsi kirjapalkoilla saa perkeleesti terapiaa, joten kenties rahoista osa menee sitten kompensoimiseen ja oikeus tältä osin hieman toteutuu. Minua ei kuitenkaan motivoi sympatia tai empaattinen ihmisyydennäkeminen Himasessa. (Valitettavasti olen sen verran kyynistynyt että nämä tunteet ovat itselleni hieman vaikeita.) Tunnen kuitenkin ihmisiä jotka niitä tuntevat ja niihin kykenevät. Ja heille Himasen repostelu on tietenkin myös vastenmielistä. He muistuttavat minulle siitä että "sosiaalipornolijoilla" ei siis ole ihmisyyttä eikä tilannetajua. Ei järkeä eikä humaaniutta. He ovat kristillisen närkästyskulttuurin hedelmiä, asioita paheksuvat mutta korjaustoimista pois jääviä sivustakatsojasääliöitä ja muuta kammottavaa ihmisryönää ja -saastaa.
Tunnisteet:
ad hominem,
filosofia,
Hankamäki,
Himanen,
Meyer.S,
red herring,
Saarinen,
sosiaaliporno,
Sternberg.R,
vertaisarviointi
lopetus, teurastus, eutanasia - ja muita eufemismejä
"Oudon rannan hiekka" -blogissa oli teksti "Vaikein päätös". Se käsitteli lemmikkieläinten pitkälle vietyjä hoitoja. "Nykyihminen inhimillistää lemmikkejään, rakastaa niitä vilpittömästi, liittää ne osaksi perhettään, samaistuu niihin ja tuntee yksinäisyyden tuskaa ne menetettyään. Koirat ja kissat ovat persoonallisuuksia, ystäviä, perheenjäseniä. Kukapa ei olisi valmis maksamaan mitä tahansa tarjotakseen ystävälleen parasta mahdollista hoitoa." Tässä on myös suuri muutos menneisyyteen nähden. "Ei niin kovin kauan sitten" asiat olivat toisin "Suomessa vallitsi pitkään eläintenpitokulttuuri, jossa vammautuneet tai pahoin sairastuneet elikot - niin hyötyeläimet kuin lemmikitkin - päästettiin turhia kursailematta kärsimyksistään. Eläinlääkärillä käytiin harvoin, eikä kuntoutuksesta eläinten kohdalla juuri puhuttu." Tästä tosin voidaan nähdä se, että lopettamiseen on pysynyt katumattomuussuhde. "Harvemmin kuulee, että ihmiset surevat lopettaneensa lemmikkinsä liian aikaisin. Yleisempää on myöntää, että eutanasiapäätöstä lykättiin liian pitkään, annettiin koiravanhuksen rapistua: rakon hallinta pettää, silmät sokeutuvat, korvilla ei enää kuule, harvenevan karvan alta kuultavat kasvaimet." Eläimellä ei ole enää elämää. Blogistin ideana onkin se, että hoitoihin tulisi kenties antaa jokin kohtuus. Että joskus lopettaminen on hyväkin ratkaisu. Tässä korostettiin ytimeksi ihmisen ja eläimen ero "Koirat eivät osaa nähdä suurempaa kokonaisuutta, liidellä mielensä korkeuksissa kuin Stephen Hawking ruumiinsa kahleet unohtaen, eivätkä koirat saa lohtua tulevista mahdollisuuksista nykyisen kärsimyksen keskellä. Raajansa ja aistinsa menettänyt koira on kuin ajattelukykynsä ja minuutensa menettänyt ihminen."
Blogisti korostaa että "Sana lopetus on ymmärrettävä eufemismi. Kukaan ei halua ajatella tappavansa tai tapattavansa lemmikkiään." Eläinten lopettaminen onkin mielenkiintoinen teema. Siihen kun on liitettävissä
1: Eläinten kognitiota koskeva mielenkiintoinen haaste ; Toiset vastustavat antropomorfistisuutta, eli korostavat että eläinten ja ihmisten välissä on ylitsepääsemätön seinä. Thomas Nagelin mietteet siitä miten ihminen ei voi ymmärtää mitä on olla lepakko vaikka osaisi kuinka hyvin kaikki lepakon aistinelimien toiminnat ja elintavat korostavat tätä puolta. Toisaalta moni korostaa myös sitä että on hieman kornia puhua siitä miten eläimet eivät ole ihmisiä kun ihmiset kuitenkin ovat eläimiä.
2: Toisaalta tässä tulee peilattua kuolemasuhdetta. Ja hyvin usein tämä käydään ihmisen ehdoilla. Ihminen määrittelee millä ehdoin kuolema on hyvä ja haluttava.
___2.1: Mielenkiintoista onkin, että jos ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti samankaltaisia on aivan oikein että ihminen määrittelee eläimen kuoleman samastumisteeman kautta. Näin ollen eläimen lopettamista ja tuskaisen kuolemansairaan eutanasiasta puhuminen ovat sama asia. Klassiset pääteemat on elämää ehdoitta kunnioittava näkemys jonka mukaan elämä jossa on kärsimystä vaikka kuinka paljon on arvokkaampaa kuin ei elämää lainkaan. Ja se jossa korostetaan tietoisuutta jossa tuskattomuus kuolemassa on joskus parempi kuin pelkkä elossa oleminen.
___2.2: Jos taas välissä on kuilu, eli eläin on aivan erilainen kuin ihminen. Silloin ei voida käyttää samastumista ja ihmispohjaa. Tällöin hänellä on valtapohja. Silloin ehdot ovat tietysti ihmisen ehdot koska ihminen ei voi tehdä muuta kuin olla päättävässä asemassa. Jos koira haluaakin kuolla mutta ihminen arvostaa tämän elämää, koira elää ihmisen arvovalinnan vuoksi. Ja jos koira haluaisikin pohjimmiltaan elää ja ihminen haluaa lopettaa kärsimykset, ei koira voi tässäkään tapauksessa puolustautua koska yhteistä kommunikaatiopintaa ei ole. Valtasuhde tarkoittaa sitä että ihminen jollain tavalla välineellistää eläimen. Ja silloin perustelu on jotain sen kaltaista mitä ihmiset antavat itselleen syödessään lihaa tai ostaessaan turkiksia.
Kaikissa tilanteissa tietoisuus nousee puheenaiheeksi. Samastuminen on tietoisuuskeskeistä joten jos eläintä ajatellaan ihmisen kautta on tässä vaiheessa aina vähintään implisiittistä tietoisuuskeskeisyyttä. Ja jos eroja pidetään ylitsepääsemöttäminä ei tietoisuusteemasta vapauduta koska on käytettävä jotain perustelua sille että ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti erilaisia on yhä perusteltava. Tässä Nagelin kannanotot erilaisuudesta ovat yksi, mielenfilosofinen, keino. William Lane Craigin teologiset näkemykset siitä että eläimet ovat vain sieluttomia mekaanisia koneita joilla ei ole oikeaa tuskaa ja kärsimystäkään on toinen teeman muunnelma. Craigin näkemyksestä kenties inhimillisemmän version saa Pekka Reinikaisen näkemyksest jossa eläimien kohdalla Jeesuksen pelastus ei koske heitä joten kärsimyksestä puhuminen ei ole eläinten kohdalla relevanttia, eli hän ei kiistä eläinten kärsimyksen olemassaoloa vaan kiistää ainoastaan sen syvimmän merkityksen.
Itse katson että antropomorfismissa on haettava "jonkinlaista kohtuutta". (Jonka jokainen tietysti näkee eri kohdassa, valitettavasti. Mikään ei ole niin kohtuuttoman epämääräinen että kohtuuttoman helposti nielty termi kuin "kohtuus". Jokainen kun näkee sen miltei synonyymiksi sen kanssa että "asiat ovat kuin juuri minä sen koen".) Olemme eläimiä mutta kaikki eläimet eivät ole samanlaisia. Kun jokainen eläinlaji (ja pienemmässä mittakaavassa jokainen eläinyksilö) on uniikki, ei uniikkiudessa ole oikein mitään erikoista. (Se, että kaikki ovat erilaisia tarkoittaa että erilaisuudessa ei ole mitään ihmeteltävää.)
Näen että nykyään koiria käsitellään kuin ihmisiä. Ja koirien kanssa nostettu teema "toivottomuudesta" ei ole jaettu pyörätuolipotilaiden kanssa muta on jaettu kuolinvuoteella makoilevien kanssa. Hawking on tosin siitä mainio valittu kohde, että hänen sairautensa on etenevä ja parantumaton ja pitkäaikainen. Hawking on valinnut elämän (vaikka on ateisti). Hieman vastaavassa tilanteessa Pratchett on valinnut eutanasian. Hawkingin vaiva tosin on pääasiassa "muuta ruumista kuin mieltä" koskeva ja Pratchettin taas koskee lähinnä mieltä, hänellä nimenomaan muisti katoaa.
Näin ollen uskallan kyseenalaistaa sen, että onko lopetus eufemismi murhalle. Nähdäkseni murhassa on kysymys siitä että joku tapetaan vastoin tämän omaa tahtoa. Jossa mielessä varhain tehty abortti ei ole murha koska sikiö ei ole vielä ollenkaan tietoinen. Jossa mielessä itsemurha ei ole ollenkaan mikään murha. Jossa mielessä eutanasia ei ole murha.
1: Päin vastoin, jos maailmassa ei olisi "eufemismejä" ei olisi analyyttistä tarkkuutta. Jos meillä olisi pelkkä seuraus olisi käytössä "Demolition man" -elokuvan "murhatapposurman" kaltaisia käsitteitä. Käsitteitä joita poliisit käyttävät maailmassa jossa rikoksenehkäisy on niin tehokasta että toisen kuolemaan johtavista rikoksista on täysin vieraannuttu. On viisautta kyetä tarkastelemaan asioita laajemmin ja kontekstisidonnaisemmin.
2: Tosin on oltava tarkkana. Jos ei katsota eroa "eutanasian ja lopetuksen" välillä vaan katsotaan eroa "hätäteurastuksen ja lopetuksen" välillä huomaamme, että ainut ero on siinä onko kuoleman kohde lemmikkieläin vai tuotantoeläin. Teko, tilanne ja tapahtuma ovat samankaltaisia. (Jopa eläinlajikin voi olla sama.) Joskus määritelmiä luodaan lisää keinotekoisesti, jolloin asioita ei nähdä asiayhteyksissään vaan asioita hämärretään hiustenhalonnalla.
Kuolema ja tietoisuus on siitä mielenkiintoinen teema aiheessa, että sitä käsitellään paljon mutta sitä ei kuitenkaan usein määritellä tai tarkastella lähemmin. Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että John Swellerin esitys tietoisuudesta on karkeasti se, että olemme tietoisia työmuistin sisällöstä emmekä ole tietoisia mistään muusta. Toiset taas korostavat että tietoisuus on suodattamatta jätetty osuus aistiärsykkeiden virrasta.
1: Kysymyksen määrittely on kipeällä ja hieman huvittavalla tavalla henkilökohtainen, koska ongelmani on se, että työmuistini on melkoisen pieni ja aistiärsykkeiden suodatukseni on vajaata. (Kombinaatio joka tekee elämisestä rasittavaa.) Olenko siis normaalia ihmistä vähemmän tietoinen vai enemmän tietoinen? Tämä ja monet muut vastaavat kysymykset liittyvät oleellisesti siihen kun ratkaisemme sitä onko koiria sopivaa lopettaa vai ei. Kieroa, eikö?
Kukaan ei kuitenkaan ole ainakaan minun kuulleni esittänyt lopettamista puolustavia ja vastustavia argumentteja jotka nojaisivat koiran työmuistiin.
Blogisti korostaa että "Sana lopetus on ymmärrettävä eufemismi. Kukaan ei halua ajatella tappavansa tai tapattavansa lemmikkiään." Eläinten lopettaminen onkin mielenkiintoinen teema. Siihen kun on liitettävissä
1: Eläinten kognitiota koskeva mielenkiintoinen haaste ; Toiset vastustavat antropomorfistisuutta, eli korostavat että eläinten ja ihmisten välissä on ylitsepääsemätön seinä. Thomas Nagelin mietteet siitä miten ihminen ei voi ymmärtää mitä on olla lepakko vaikka osaisi kuinka hyvin kaikki lepakon aistinelimien toiminnat ja elintavat korostavat tätä puolta. Toisaalta moni korostaa myös sitä että on hieman kornia puhua siitä miten eläimet eivät ole ihmisiä kun ihmiset kuitenkin ovat eläimiä.
2: Toisaalta tässä tulee peilattua kuolemasuhdetta. Ja hyvin usein tämä käydään ihmisen ehdoilla. Ihminen määrittelee millä ehdoin kuolema on hyvä ja haluttava.
___2.1: Mielenkiintoista onkin, että jos ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti samankaltaisia on aivan oikein että ihminen määrittelee eläimen kuoleman samastumisteeman kautta. Näin ollen eläimen lopettamista ja tuskaisen kuolemansairaan eutanasiasta puhuminen ovat sama asia. Klassiset pääteemat on elämää ehdoitta kunnioittava näkemys jonka mukaan elämä jossa on kärsimystä vaikka kuinka paljon on arvokkaampaa kuin ei elämää lainkaan. Ja se jossa korostetaan tietoisuutta jossa tuskattomuus kuolemassa on joskus parempi kuin pelkkä elossa oleminen.
___2.2: Jos taas välissä on kuilu, eli eläin on aivan erilainen kuin ihminen. Silloin ei voida käyttää samastumista ja ihmispohjaa. Tällöin hänellä on valtapohja. Silloin ehdot ovat tietysti ihmisen ehdot koska ihminen ei voi tehdä muuta kuin olla päättävässä asemassa. Jos koira haluaakin kuolla mutta ihminen arvostaa tämän elämää, koira elää ihmisen arvovalinnan vuoksi. Ja jos koira haluaisikin pohjimmiltaan elää ja ihminen haluaa lopettaa kärsimykset, ei koira voi tässäkään tapauksessa puolustautua koska yhteistä kommunikaatiopintaa ei ole. Valtasuhde tarkoittaa sitä että ihminen jollain tavalla välineellistää eläimen. Ja silloin perustelu on jotain sen kaltaista mitä ihmiset antavat itselleen syödessään lihaa tai ostaessaan turkiksia.
Kaikissa tilanteissa tietoisuus nousee puheenaiheeksi. Samastuminen on tietoisuuskeskeistä joten jos eläintä ajatellaan ihmisen kautta on tässä vaiheessa aina vähintään implisiittistä tietoisuuskeskeisyyttä. Ja jos eroja pidetään ylitsepääsemöttäminä ei tietoisuusteemasta vapauduta koska on käytettävä jotain perustelua sille että ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti erilaisia on yhä perusteltava. Tässä Nagelin kannanotot erilaisuudesta ovat yksi, mielenfilosofinen, keino. William Lane Craigin teologiset näkemykset siitä että eläimet ovat vain sieluttomia mekaanisia koneita joilla ei ole oikeaa tuskaa ja kärsimystäkään on toinen teeman muunnelma. Craigin näkemyksestä kenties inhimillisemmän version saa Pekka Reinikaisen näkemyksest jossa eläimien kohdalla Jeesuksen pelastus ei koske heitä joten kärsimyksestä puhuminen ei ole eläinten kohdalla relevanttia, eli hän ei kiistä eläinten kärsimyksen olemassaoloa vaan kiistää ainoastaan sen syvimmän merkityksen.
Itse katson että antropomorfismissa on haettava "jonkinlaista kohtuutta". (Jonka jokainen tietysti näkee eri kohdassa, valitettavasti. Mikään ei ole niin kohtuuttoman epämääräinen että kohtuuttoman helposti nielty termi kuin "kohtuus". Jokainen kun näkee sen miltei synonyymiksi sen kanssa että "asiat ovat kuin juuri minä sen koen".) Olemme eläimiä mutta kaikki eläimet eivät ole samanlaisia. Kun jokainen eläinlaji (ja pienemmässä mittakaavassa jokainen eläinyksilö) on uniikki, ei uniikkiudessa ole oikein mitään erikoista. (Se, että kaikki ovat erilaisia tarkoittaa että erilaisuudessa ei ole mitään ihmeteltävää.)
Näen että nykyään koiria käsitellään kuin ihmisiä. Ja koirien kanssa nostettu teema "toivottomuudesta" ei ole jaettu pyörätuolipotilaiden kanssa muta on jaettu kuolinvuoteella makoilevien kanssa. Hawking on tosin siitä mainio valittu kohde, että hänen sairautensa on etenevä ja parantumaton ja pitkäaikainen. Hawking on valinnut elämän (vaikka on ateisti). Hieman vastaavassa tilanteessa Pratchett on valinnut eutanasian. Hawkingin vaiva tosin on pääasiassa "muuta ruumista kuin mieltä" koskeva ja Pratchettin taas koskee lähinnä mieltä, hänellä nimenomaan muisti katoaa.
Näin ollen uskallan kyseenalaistaa sen, että onko lopetus eufemismi murhalle. Nähdäkseni murhassa on kysymys siitä että joku tapetaan vastoin tämän omaa tahtoa. Jossa mielessä varhain tehty abortti ei ole murha koska sikiö ei ole vielä ollenkaan tietoinen. Jossa mielessä itsemurha ei ole ollenkaan mikään murha. Jossa mielessä eutanasia ei ole murha.
1: Päin vastoin, jos maailmassa ei olisi "eufemismejä" ei olisi analyyttistä tarkkuutta. Jos meillä olisi pelkkä seuraus olisi käytössä "Demolition man" -elokuvan "murhatapposurman" kaltaisia käsitteitä. Käsitteitä joita poliisit käyttävät maailmassa jossa rikoksenehkäisy on niin tehokasta että toisen kuolemaan johtavista rikoksista on täysin vieraannuttu. On viisautta kyetä tarkastelemaan asioita laajemmin ja kontekstisidonnaisemmin.
2: Tosin on oltava tarkkana. Jos ei katsota eroa "eutanasian ja lopetuksen" välillä vaan katsotaan eroa "hätäteurastuksen ja lopetuksen" välillä huomaamme, että ainut ero on siinä onko kuoleman kohde lemmikkieläin vai tuotantoeläin. Teko, tilanne ja tapahtuma ovat samankaltaisia. (Jopa eläinlajikin voi olla sama.) Joskus määritelmiä luodaan lisää keinotekoisesti, jolloin asioita ei nähdä asiayhteyksissään vaan asioita hämärretään hiustenhalonnalla.
Kuolema ja tietoisuus on siitä mielenkiintoinen teema aiheessa, että sitä käsitellään paljon mutta sitä ei kuitenkaan usein määritellä tai tarkastella lähemmin. Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että John Swellerin esitys tietoisuudesta on karkeasti se, että olemme tietoisia työmuistin sisällöstä emmekä ole tietoisia mistään muusta. Toiset taas korostavat että tietoisuus on suodattamatta jätetty osuus aistiärsykkeiden virrasta.
1: Kysymyksen määrittely on kipeällä ja hieman huvittavalla tavalla henkilökohtainen, koska ongelmani on se, että työmuistini on melkoisen pieni ja aistiärsykkeiden suodatukseni on vajaata. (Kombinaatio joka tekee elämisestä rasittavaa.) Olenko siis normaalia ihmistä vähemmän tietoinen vai enemmän tietoinen? Tämä ja monet muut vastaavat kysymykset liittyvät oleellisesti siihen kun ratkaisemme sitä onko koiria sopivaa lopettaa vai ei. Kieroa, eikö?
Kukaan ei kuitenkaan ole ainakaan minun kuulleni esittänyt lopettamista puolustavia ja vastustavia argumentteja jotka nojaisivat koiran työmuistiin.
Tunnisteet:
antropomorfismi,
Craig,
eläinten hyvinvointi,
eutanasia,
Hawking,
hyvä elämä,
ihmisyys,
kuolema,
latentti inhibitio,
muisti,
Nagel.T,
Pratchett,
Reinikainen,
samastuminen,
Sweller,
tietoisuus
lauantai 23. helmikuuta 2013
Onko semmosta olemassakaan?
Täytin 20. helmikuuta 31 vuotta. (Tämä on tärkeämpi vuosi kuin pyöreä 30, sillä 31 on alkuluku.) Tähän liittyen olen kuluttanut hieman tavallista enemmän aikaa ns. yöelämässä. Tämä tarkoittaa mm. yöjunissa kulkemista. Ja siihen liittyy humalikkoja.
Eilen illalla samassa junanvaunussa oli nuori mies lueskelemassa teoreettista fysiikkaa. Samaan penkkiriviin istui hieman kemiallisesti avustetussa hilpeässä mielentilassa oleva mies. Hän katsoi mitä toinen luki. Aluksi tuota humalikkoamme kiinnosti se, että ymmärtääkö toinen tuota. Hän korosti että hän itse ei ymmärtänyt edes kirjan otsikkoa. Lukija korosti että kaikkien ei tarvitse kaikkea ymmärtääkään ja yritti välttää keskustelua. Humalikko toisti parin minuutin päästä kysymyksen. Lukija korosti että hänellä on oikeus lukea rauhassa ja että tämä keskustelu oli jo käyty aiemmin.
Humalainen palasi aiheeseen toistuvasti. Sävy oli koko ajan hieman pahempi. Syynä oli se, että hän selkeästi koki että toisen teoreettisen fysiikan lukeminen oli jotenkin loukkaus häntä kohtaan ja että tämä elitistisyys korostui siinä että hänen kanssaan ei haluttu keskustella. Fysiikan lukijan ymmärtäminen ja halu ymmärtää loukkasi. Etenkin jos hän vihjasi että opiskeli ja ymmärsi jotain jota toinen ei ymmärtänyt. Humalikko esitti jopa sellaisia kannanottoja että "onko semmoista olemassakaan". Idea siitä että jos hän ei ymmärrä aihetta olisi vihje siitä että aihe on abstrakti ja epätosi on aika tiukka. Ja kaikki mitä sinänsä rauhallinen ja kärsivällinen ja muodollisesti kohtelias fysiikan lukija teki, pahensi ja lietsoi tätä tilannetta.
Joten päätin tehdä sen, mikä on roolini tässä maailmassa. (1) Suuntasin huomiota, olin distraction ja (2) tein junanvaunusta hieman turvallisemman paikan. Suurin osa junassa olijoista ei varmasti edes tajunnut että olin tuossa tilanteessa "töissä" ; Mieleen tulee hieman se että vartijana ollessa osa saattoi ihmetellä että teenkö töitäkään kun en ollut pampun kanssa viuhtomassa tai neuvomassa-käskemässä-kehoittamassa. Hoidin asiat pääasiassa jauhamalla paskaa.
Koska CMX oli tuottanut ilokseni "Seitsentahokas" -levyn, rapistelin sen muovia. Tämä kiinnitti humalikon huomion. Hän oli jo aiemmin osoittanut olevansa sellainen joka reagoi ympäröiviin ärsykkeisiin, joten arvasin että jotain tämänlaista saattaisi tapahtua. Hän tietysti oli heti kyselemässä että mitä. Kerroin ihan avoimesti että CMX oli tuottanut ilokseni uutta karkkia.
Pian humalainen olikin aivan harhautunut ja riemuissaan moitti tuota fysiikan opiskelijaa minulle. Hän toki kehui hänen keskittymiskykyään, ja kertoi että tuollaiseen ihmisten torjuntaan, häiriönsuodatukseen ja keskittymiseen eläin ei pysty. Mutta samalla hänellä oli halu itsekorostukseen. Annoin tämän tapahtua. Kerroin että yhteiskuntamme toimii siten että ihmiset spesialisoituvat. Humalikko oli aluksi vähän epäilevä, että jos hän harrastusmielessä soittaa kitaraa niin onko se jotain spesialisoitumista. Sanoin että tottakai se on. Että "jos minulle annetaan kitara, saan siitä irti ääniä mutta sitä ei voi sanoa musiikiksi." (Mikä on toki joustavasti sanottu ottaen huomioon musiikkiopistossa opiskelutaustani. Mutta en ole mainittavan hyvä virtuoosi ja tilanne vähän vaati tiettyä säätämistä ja valehteluakin.)
Lopulta harhautettu humalikko olikin ihan miellyttävä. Opin häneltä jopa yhden mielenkiintoisen asian. Hän osoittautui ihmiseksi jonka mielestä ihmisten pitäisi olla sellaisia että he kertovat viisaita tyhmistä asioista eivätkä tyhmiä viisaista asioista. Häntä ärsyttivät esimerkiksi kaikki puheet jotka käsittelivät avaruusolentojen olemassaoloa ja älyn etsintää ulkoavaruudesta koska ne olivat jotain niin fiksua että kenenkään aivot eivät niihin taivu. Hänestä viisaan ihmisen pitäisi saada irti fiksuutta vaikka Linnanmäen aukioloajoista. (Häntä ärsytti että osa ylpeilee sillä että osaa ihmisten anatomiaa mutta jos joku osaa auton osia ja mekaniikkaa, hän on vaan amistoope.)
Fysiikan pänttääjältä en oppinut mitään.
Tunnisteet:
musiikki,
oravan elämää,
syntymäpäivä,
turvallisuus,
viisaus
Pakanalinnat
Maailmassa on paljon asioita joita oikein kukaan ei kerkeä tutkimaan. Yksi näistä ovat ns. tarulinnat. Suomessa on muutamia linnoja joista ei ole kirjallista aineistoa ja joista on saatu tietoa lähinnä kansanperinteestä. Esimerkiksi Vellonlinna Halikossa on sellainen, sain siitä hitusen kuulopuheita opiskeluaikanani liikuskellessani jonkin verran tuolla alueella. Näitä tarulinnoja on ollut itse asiassa useampia - esimerkiksi Ikkalanlinna (Pattinen) ja Hevonlinna (Koski) pari mainitakseni - ja ne sijaitsevat Varsinais-Suomessa ja Hämeen seudulla.
Ne ovat linnoja jotka on tunnettu kansanperinteessä - ja niistä näkyy merkkejä myös paikannimistössä. Sen sijaan niitä ei löydy aatelissukujen tiedoissa joten ne eivät ole aatelislinnoja. Niistä ei ole myöskään kirjallista materiaalia. Näitä muinaislinnoja ei ole tutkittu kovinkaan paljoa. (Vähäsen toki tiedetään.)
Syynä tutkimatta jättämiseen ei ole se, että "tarulinna on tarulinna" - pelkkä kansanperinne ei ole yksinään kovin luotettavaa tai tarjoa oikeastaan tarinan päälle mitään pengottavaa ja tutkittavaa. Niistä on kuitenkin jäännöksiä ; Ei toki mitään sellaista kuin kivisistä linnoista jää, ei kivimuureja, valleja ja vallihautoja. Ne olivat olleet puisia linnoja. Moni kutsuisi niitä varmaan enemmänkin linnoituksiksi. ; Sen sijaan syynä tutkimatta jättämiseen on se, että ne eivät kiinnosta historioitsijoita koska niistä ei ole kirjallista tutkittavaa materiaalia. Arkeologiat taas eivät ole kiinnostuneita koska ne eivät ole esihistoriallisia, ne on saatu ajoitettua varhaiskeskiajalle.
Muinaislinnojen kohdalla huomattavaa on se, että ne olivat aika varmasti rajalinjoja. Tämä ei tietysti yllätä koska linna tai linnoitus on defensiivinen sotalaitos. Sen ideana on turvata aloilleen asettujaa. Niitä asetetaan konfliktien rajoille. Ja tarulinnojen kohdalla tiedetään sen verran, että ne ovat alueella jossa kristityt kamppailivat tilasta pakanallisten hämäläisten (kirjoitetaan pienellä, jotta ei sekoiteta minuun ja sukuuni) kanssa.
Linnoista on tarjolla kaksi versiota, joista molempia olen kuullut.
1: Ensimmäisen mukaan varustukset ovat kristittyjen. Tällöin piispa Folkvinus olisi varustanut 1100 -luvulla hiippakuntaansa koska heillä oli kaupankäyntiä suojeltavaksi. Hämäläiset (edelleen pienellä vaikka isolla kirjaimella onkin) kapinoivat jossain vuosien 1236-1237 tienoilla jolloin linnoituksista oli ruotsalaisille hyötyä. (Ja niiden rakentaminen osoittautui hyödylliseksi.) Linnoitukset menettivät merkityksensä kasteen jälkeen. Birger Jaarli nimittäin käännytti hämeen kristilliseksi jossain vuosien 1238-1249 välillä.
2: Toinen selitys on se, että tarulinnat eivät ole kirjallisessa aineistossa koska ne olivat nimenomaan pakanallisten hämäläisten omistamia (pienellä, valitetavasti. Haluaisin omistaa linnoituksen tahi pari.) Aikataulullisesti linnakkeen rakentaminen on tietysti luonnollista jos ideana on se, että sinulla on elinpiiri, kulttuuri ja tavat ja olet päättänyt asettua aloillesi. Ne menettivät sitten merkityksensä kristilliseksi kääntymisen jälkeen. Eli tappio tuli linnoituksista huolimatta.
Kumpikaan selityksistä ei näytä minun amatöörinsilmiini mahdottomalta. Vaikka niissä onkin jotain outouksia.
1: Ensimmäisessä ihmetyttää se, että miksi ruotsalaisilla ei ole kirjallista aineistoa linnoituksista jotka olivat heidän. Mutta toisaalta mikäpä historiallinen maailma olisi täydellinen ; Aukot ovat jotain jonka kanssa on vähän pakko elellä.
2: Toisessa ihmetyttää sitten varat. Tosin puusta rakentaminen metsäsuomessa ei vaikuta aivan mahdottomalta ponnistukselta. Ei ole kysymystä ylitsepääsemättömästä "millä teknologialla" -kysymyksestä.
Itseäni tietysti viehättää ajatus että suomalaisilla olisi ollut kykyjä tehdä linnoituksia. Se muistuttaisi että meillä on televisiosarja joka mielenkiintoisesti ja asiallisesti kertoo miten maamme ja kulttuurimme on ruotsalaista perua osittain siksi että kaikki originaali kulttuuri on tuhottu, raastettu ja tallattu. Tästä päästäänkin jopa siihen, että jostain syystä suomessa on mainostettu ja korostettu että suomalaiset käännytettiin sopuisasti ilman miekkalähetystä.
1: Jos tarulinnat olivat pakanalinnoituksia, tämä osoittaisi vääräksi rauhanomaisuuden ja vapaaehtoisuuden.
2: Jos tarulinnat olivat ruotsalaisten, se osoittaisi itse asiassa rauhanomaisuuden myös vääräksi. Konflikti ja sen sotilaallinen hoitaminen olivat selvästi mukana. Ruotsalaiset olivat lisäksi invasiivisia.
Mutta minun onkin ylipäätään vaikeaa uskoa että ruotsalaiset olisivat olleet mitenkään erityisen sopuisia käännyttäessään maata kristinuskoon.
1: Teologinen syy : Siinä missä Islam on "pimeältä puoleltaan" historian mukaan rähinöintiuskonto, on kristinuskon "pimeä historialta" jotain invasiivinen valloitususkonto. Mikään muu uskonto ei yksinkertaiseti ole tunkenut toisten kulttuurien alueelle ja tehnyt yhtä paljon tuhoja. Syynä on se, että kristinuskon suvaitsevaisin puoli perustuu lähetyskäskyyn. Se on siitä mielenkiintoinen, että se ei ole rasistinen, eli se näkee kaikki eriväriset ja erilaiset ihmiset potentiaalisina veljinä. Kuitenkin lähetyskäsky on samalla jotain joka sanoo aivan suoraan että muiden ihmisten uskonvakaumus on kristittyjen asia eikä muiden oma kulttuurinen piirre tai henkilökohtainen vakaumus. Lähetyskäsky muuntuu poliittisen intressiin liittyessään välittömästi luvaksi valloittaa ja ottaa hallintaan. Sotaa ei perustella ja motivoida vääräuskoisten tappamisella kuten "rasistisemmissa" uskonnoissa. Mutta valloitussotaan saadaan uskonnollinen oikeutus kuin itsestään jos valloitettavat ovat "pakanoita".
2: Käytännön toimet osoittavat että saatuaan vallan Ruotsi käytti mielellään "suomalaisia lantsareita" sotilasvoimana siihen malliin että syntyi sellaisia sanontoja kuin "Ruotsi on valmis taistelemaan viimeiseen suomalaiseen." Homma on vähän kuin ranskan muukalaislegioonan synnyn kanssa. Kun maan alueella oli ihmisiä joista ei ollut kuin harmia ja jotka eivät olleet "kunnon kansalaisia" niin heidät voitiin sentään valjastaa tykinruuaksi. Tämänlainen eettinen hierarkia on jotain joka on pakko huomata ja hyväksyä osana historiaa.
3: Ideologinen sota ei ollut tunnettuina aikoina kovin reilua. Se oli jotain jonka julmuus paistaa nykyihmisen silmiin aika vahvasti. Olisi omituista olettaa että heti kun aineistoa ei ole, niin oltaisiin jotenkin käyttäydytty aivan eri tavoilla. Tässä voidaan muistaa että katolisuuden rippeitäkin poistettiin maasta melko kovalla kädellä. Esimerkiksi Suomen noituutta ja noitaoikeudenkäyntejä käsittelevä "Synnin palkka on kuolema" - kirja kuvaa sitä miten osa noitaoikeudenkäynneistä olivat juuri sitä että katolisia tapoja yritettiin karsia pois. Tosin tässä oltiin kohtuu maltillisia. Noidat saivat yleensä vain nuhteita ja sakkoja, ja teloitukset olivat erittäin hyvin harvinaisia. Ja sallivatpa ruotsalaiset kirkkojen kerjuu-ukkopatsasperinteenkin sen vuoksi että suomalaiset olivat sen verran sopuisia, että tätä rauhaa ei haluttu ruveta hämmentämään rikkomalla jotain kylälle kuuluvaa hauskaa ja kaunista. On selvää että uskonnon asenteet pakanoita vastaan ovat olleet vastaavanlaisia.
Näin ollen uskallankin sanoa että tarulinnat ovat "väliinputoamisensa" lisäksi vältettävä aihe siksi että suomessa syntyy skismoja jos kritisoi suomenruotsalaisuutta tai uskontoa. (Molemmat mielletään barbaaristen mökeltäjien kritiikkiaiheeksi. Ja osittain tämän vuoksi siitä tietysti tulee sellaista että fiksu ihminen vähän välttää niitä ja sitten aiheeseen tulee yliedustus mökeltämistä joka syntyy siksi että tyyppi on "barbaari ilman käytöstapoja" tai "idiootti ilman sosiaalista tolkkua".) Ja tarulinnojen tutkiminen joka tapauksessa raapisi molempia.
Tämänlaiset historialliset seikat ovat usein hyvin symbolisia. Esimerkiksi jostain syystä suomalaisen kristityn on hyvin tärkeää perustella emotionaalisesti että hänen uskontonsa ei ole maassa koska kristityt ovat yli tuhat vuotta sitten sotineet, tappaneet ja raastaneet. Onhan tämänlaisen ideologisen taakan kanssa tietysti tavallaan vähän kornia pyytää suvaitsevaisuutta ja selittää että maan kulttuuria pitää kunnioittaa eikä sitä saa raastaa ja että ikonoklasmi on pahinta mahdollista koska siinä jumalanpilkka, kulttuurin harjoittaminen ja kulttuurin maalliset jäännökset jälkipolville rikotaan samanaikaisesti.
Itse en tosin oikein ymmärrä että miksi asioista täytyisi tehdä niin vahvoja symboleja, että miksi joku tuhat vuotta sitten tapahtunut on relevanttia nykyhetken kannalta ; En usko mihinkään tyystin muuttumattomiin ideologioihin. Muutokset ovat toki hitaahkoja mutta ne ovat olemassa. Esimerkiksi nykyään ei sakoteta noitia oikein mistään syystä - saati katolisten rituaalejen tekemisestä.
Ne ovat linnoja jotka on tunnettu kansanperinteessä - ja niistä näkyy merkkejä myös paikannimistössä. Sen sijaan niitä ei löydy aatelissukujen tiedoissa joten ne eivät ole aatelislinnoja. Niistä ei ole myöskään kirjallista materiaalia. Näitä muinaislinnoja ei ole tutkittu kovinkaan paljoa. (Vähäsen toki tiedetään.)
Syynä tutkimatta jättämiseen ei ole se, että "tarulinna on tarulinna" - pelkkä kansanperinne ei ole yksinään kovin luotettavaa tai tarjoa oikeastaan tarinan päälle mitään pengottavaa ja tutkittavaa. Niistä on kuitenkin jäännöksiä ; Ei toki mitään sellaista kuin kivisistä linnoista jää, ei kivimuureja, valleja ja vallihautoja. Ne olivat olleet puisia linnoja. Moni kutsuisi niitä varmaan enemmänkin linnoituksiksi. ; Sen sijaan syynä tutkimatta jättämiseen on se, että ne eivät kiinnosta historioitsijoita koska niistä ei ole kirjallista tutkittavaa materiaalia. Arkeologiat taas eivät ole kiinnostuneita koska ne eivät ole esihistoriallisia, ne on saatu ajoitettua varhaiskeskiajalle.
Muinaislinnojen kohdalla huomattavaa on se, että ne olivat aika varmasti rajalinjoja. Tämä ei tietysti yllätä koska linna tai linnoitus on defensiivinen sotalaitos. Sen ideana on turvata aloilleen asettujaa. Niitä asetetaan konfliktien rajoille. Ja tarulinnojen kohdalla tiedetään sen verran, että ne ovat alueella jossa kristityt kamppailivat tilasta pakanallisten hämäläisten (kirjoitetaan pienellä, jotta ei sekoiteta minuun ja sukuuni) kanssa.
Linnoista on tarjolla kaksi versiota, joista molempia olen kuullut.
1: Ensimmäisen mukaan varustukset ovat kristittyjen. Tällöin piispa Folkvinus olisi varustanut 1100 -luvulla hiippakuntaansa koska heillä oli kaupankäyntiä suojeltavaksi. Hämäläiset (edelleen pienellä vaikka isolla kirjaimella onkin) kapinoivat jossain vuosien 1236-1237 tienoilla jolloin linnoituksista oli ruotsalaisille hyötyä. (Ja niiden rakentaminen osoittautui hyödylliseksi.) Linnoitukset menettivät merkityksensä kasteen jälkeen. Birger Jaarli nimittäin käännytti hämeen kristilliseksi jossain vuosien 1238-1249 välillä.
2: Toinen selitys on se, että tarulinnat eivät ole kirjallisessa aineistossa koska ne olivat nimenomaan pakanallisten hämäläisten omistamia (pienellä, valitetavasti. Haluaisin omistaa linnoituksen tahi pari.) Aikataulullisesti linnakkeen rakentaminen on tietysti luonnollista jos ideana on se, että sinulla on elinpiiri, kulttuuri ja tavat ja olet päättänyt asettua aloillesi. Ne menettivät sitten merkityksensä kristilliseksi kääntymisen jälkeen. Eli tappio tuli linnoituksista huolimatta.
Kumpikaan selityksistä ei näytä minun amatöörinsilmiini mahdottomalta. Vaikka niissä onkin jotain outouksia.
1: Ensimmäisessä ihmetyttää se, että miksi ruotsalaisilla ei ole kirjallista aineistoa linnoituksista jotka olivat heidän. Mutta toisaalta mikäpä historiallinen maailma olisi täydellinen ; Aukot ovat jotain jonka kanssa on vähän pakko elellä.
2: Toisessa ihmetyttää sitten varat. Tosin puusta rakentaminen metsäsuomessa ei vaikuta aivan mahdottomalta ponnistukselta. Ei ole kysymystä ylitsepääsemättömästä "millä teknologialla" -kysymyksestä.
Itseäni tietysti viehättää ajatus että suomalaisilla olisi ollut kykyjä tehdä linnoituksia. Se muistuttaisi että meillä on televisiosarja joka mielenkiintoisesti ja asiallisesti kertoo miten maamme ja kulttuurimme on ruotsalaista perua osittain siksi että kaikki originaali kulttuuri on tuhottu, raastettu ja tallattu. Tästä päästäänkin jopa siihen, että jostain syystä suomessa on mainostettu ja korostettu että suomalaiset käännytettiin sopuisasti ilman miekkalähetystä.
1: Jos tarulinnat olivat pakanalinnoituksia, tämä osoittaisi vääräksi rauhanomaisuuden ja vapaaehtoisuuden.
2: Jos tarulinnat olivat ruotsalaisten, se osoittaisi itse asiassa rauhanomaisuuden myös vääräksi. Konflikti ja sen sotilaallinen hoitaminen olivat selvästi mukana. Ruotsalaiset olivat lisäksi invasiivisia.
Mutta minun onkin ylipäätään vaikeaa uskoa että ruotsalaiset olisivat olleet mitenkään erityisen sopuisia käännyttäessään maata kristinuskoon.
1: Teologinen syy : Siinä missä Islam on "pimeältä puoleltaan" historian mukaan rähinöintiuskonto, on kristinuskon "pimeä historialta" jotain invasiivinen valloitususkonto. Mikään muu uskonto ei yksinkertaiseti ole tunkenut toisten kulttuurien alueelle ja tehnyt yhtä paljon tuhoja. Syynä on se, että kristinuskon suvaitsevaisin puoli perustuu lähetyskäskyyn. Se on siitä mielenkiintoinen, että se ei ole rasistinen, eli se näkee kaikki eriväriset ja erilaiset ihmiset potentiaalisina veljinä. Kuitenkin lähetyskäsky on samalla jotain joka sanoo aivan suoraan että muiden ihmisten uskonvakaumus on kristittyjen asia eikä muiden oma kulttuurinen piirre tai henkilökohtainen vakaumus. Lähetyskäsky muuntuu poliittisen intressiin liittyessään välittömästi luvaksi valloittaa ja ottaa hallintaan. Sotaa ei perustella ja motivoida vääräuskoisten tappamisella kuten "rasistisemmissa" uskonnoissa. Mutta valloitussotaan saadaan uskonnollinen oikeutus kuin itsestään jos valloitettavat ovat "pakanoita".
2: Käytännön toimet osoittavat että saatuaan vallan Ruotsi käytti mielellään "suomalaisia lantsareita" sotilasvoimana siihen malliin että syntyi sellaisia sanontoja kuin "Ruotsi on valmis taistelemaan viimeiseen suomalaiseen." Homma on vähän kuin ranskan muukalaislegioonan synnyn kanssa. Kun maan alueella oli ihmisiä joista ei ollut kuin harmia ja jotka eivät olleet "kunnon kansalaisia" niin heidät voitiin sentään valjastaa tykinruuaksi. Tämänlainen eettinen hierarkia on jotain joka on pakko huomata ja hyväksyä osana historiaa.
3: Ideologinen sota ei ollut tunnettuina aikoina kovin reilua. Se oli jotain jonka julmuus paistaa nykyihmisen silmiin aika vahvasti. Olisi omituista olettaa että heti kun aineistoa ei ole, niin oltaisiin jotenkin käyttäydytty aivan eri tavoilla. Tässä voidaan muistaa että katolisuuden rippeitäkin poistettiin maasta melko kovalla kädellä. Esimerkiksi Suomen noituutta ja noitaoikeudenkäyntejä käsittelevä "Synnin palkka on kuolema" - kirja kuvaa sitä miten osa noitaoikeudenkäynneistä olivat juuri sitä että katolisia tapoja yritettiin karsia pois. Tosin tässä oltiin kohtuu maltillisia. Noidat saivat yleensä vain nuhteita ja sakkoja, ja teloitukset olivat erittäin hyvin harvinaisia. Ja sallivatpa ruotsalaiset kirkkojen kerjuu-ukkopatsasperinteenkin sen vuoksi että suomalaiset olivat sen verran sopuisia, että tätä rauhaa ei haluttu ruveta hämmentämään rikkomalla jotain kylälle kuuluvaa hauskaa ja kaunista. On selvää että uskonnon asenteet pakanoita vastaan ovat olleet vastaavanlaisia.
Näin ollen uskallankin sanoa että tarulinnat ovat "väliinputoamisensa" lisäksi vältettävä aihe siksi että suomessa syntyy skismoja jos kritisoi suomenruotsalaisuutta tai uskontoa. (Molemmat mielletään barbaaristen mökeltäjien kritiikkiaiheeksi. Ja osittain tämän vuoksi siitä tietysti tulee sellaista että fiksu ihminen vähän välttää niitä ja sitten aiheeseen tulee yliedustus mökeltämistä joka syntyy siksi että tyyppi on "barbaari ilman käytöstapoja" tai "idiootti ilman sosiaalista tolkkua".) Ja tarulinnojen tutkiminen joka tapauksessa raapisi molempia.
Tämänlaiset historialliset seikat ovat usein hyvin symbolisia. Esimerkiksi jostain syystä suomalaisen kristityn on hyvin tärkeää perustella emotionaalisesti että hänen uskontonsa ei ole maassa koska kristityt ovat yli tuhat vuotta sitten sotineet, tappaneet ja raastaneet. Onhan tämänlaisen ideologisen taakan kanssa tietysti tavallaan vähän kornia pyytää suvaitsevaisuutta ja selittää että maan kulttuuria pitää kunnioittaa eikä sitä saa raastaa ja että ikonoklasmi on pahinta mahdollista koska siinä jumalanpilkka, kulttuurin harjoittaminen ja kulttuurin maalliset jäännökset jälkipolville rikotaan samanaikaisesti.
Itse en tosin oikein ymmärrä että miksi asioista täytyisi tehdä niin vahvoja symboleja, että miksi joku tuhat vuotta sitten tapahtunut on relevanttia nykyhetken kannalta ; En usko mihinkään tyystin muuttumattomiin ideologioihin. Muutokset ovat toki hitaahkoja mutta ne ovat olemassa. Esimerkiksi nykyään ei sakoteta noitia oikein mistään syystä - saati katolisten rituaalejen tekemisestä.
Tunnisteet:
arkeologia,
historia,
ikonoklasmi,
kansanperinne,
katolisuus,
kristinusko,
luterilaisuus,
miekkalähetys,
noitavainot
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)