Pseudotieteen lähestymistavoista.

Usein tiedettä lähestytään sitä kautta että on jokin ihanne jota lähestytään, jolloin tiede näyttää kasalta normeja. Hieman tästä poiketen Kuhn korostaa sitä miten tiede tunnistetaan ikään kuin analogian kautta. Hänellä tieteentekijöillä on päässään malliesimerkkejä tieteellisistä teorioista, ja nämä exemplarsit ovat vertailukohtana. Myös esimerkiksi John Wilkins on korostanut sitä, miten tieteen ja epätieteen raja on häilyvä, asiat ovat ikään kuin harmaansävyisiä. Mutta silti voidaan sanoa että jokin toimija on hyvin tumma ja toinen hyvin vaalea. Näin hyvä tieteenteko ja roskainen yritelmä voidaan silti erotella toisistaan.

Tätä kautta päädyin miettimään sitä, miten usea helposti kokee pseudotieteen "ulosrajaavana" elementtinä. Eli se liittyy tiukasti tieteenfilosofiaan siten että jos jokin tunnistetaan tieteeksi, se on tieteellinen. Kuitenkin jos pseudotiede määritellään tieteen teeskentelyksi, on selvää että jokin analogia tai joitain analogioita saadaan. Tämä tekee pseudotieteen ja tieteen erottamisesta hyvin mutkikasta.

Kuitenkin jos pseudotieteenkin puolella on ikään kuin erilaisia exemplarseja, tilanne muuttuu. On ikään kuin korostetusti tiedettä, ei-tiedettä ja pseudotiedettä. Kun minä pelaan tietokoneella, kyseessä ei ole tiede. (Siitä tosin voidaan tehdä tutkimuskohde, jolloin se voi olla osana tieteentekoprosessia - otoksena.) Jako on joskus melkoisen helppo tehdä.
+: Selvästi meillä on jokin käsitys siitä mitä tiede on tai ei ole. Gravitaationtutkimus vaikkapa hiukkaskiihdyttimillä on tällä hetkellä tiedettä hyvin varmasti. Ja minun tietokoneenpelaamiseni taas ei.

Jason Braithwaite onkin lähtenyt esittämään pseudotieteille tyypillisiä elementtejä. Hän ei toki ole asiassaan yksin, mutta hänen esimerkkinsä ovat varsin kattavia, ja jokaisen luettavissa. Hänen esimerkkinsä ovat sekä normatiivisia että sosiologisia, joten tätä kautta "jokaiselle tiedenäkemykselle on vähän jotain vastavoimaa". Hän korostaa:
1: Dogmaattisuutta, joka tässä tarkoittaa datan sovittamista. Tutkimustulos joka on vastaan hylätään, se on automaattisesti tehty "huonolla tieteellä", kun tulos on kerran väärä.
2: Sitä että ideaa ei tarjota ja sen luonnetta kohdisteta tiedeyhteisön peer rewiew -prosessin ja tutkimusjulkaisujen läpi, vaan sitä jaetaan kaduntallaajille.
3: Ideoiden testattavuuden puute.
4: Epäselvä kielenkäyttö, joka naamioi muun muassa testattavuuden puutteen. Yksi keino on käyttää hienoja sanoja, jotka jo luonteensa vuoksi vaikuttavat arki -ihmisistä vakuuttavilta. On siis jopa enemmän uusia määritelmiä kuin uusia kokeita!
5: Valtavirtatieteen tutkimuksia pyritään saamaan omiin nimiin. Mutta samalla tiedeyhteisö kritisoi että tämä ei ole pätevää lainaamista.
6: Todisteiden valikointi. Vain "osumat" otetaan ja "ohimenneet" hylätään. On olemassa vain "samanmielistä" ja "jotain jota kristisoidaan".
7: Ajattelua ei tehdä kokeilla, vaan analogia ja vertauskuvapohjaisella logiikalla. Tätä kautta se on enemmän esimerkki rationalismista kuin empiriasta ja koettelusta.
8: Anekdootit otetaan todisteena. Näin "käyttäjäkertomukset" muuttuvat "kokemuksiksi" jotka taas ovat ikään kuin olevinaan sama asia kuin tieteellisesti kriittisen tutkimuksen alla saatu tulos.
9: Eksplisiittinen mekanismin puute. Luonnontieteissä on tavallisesti yhtälöitä, joiden sisältöä voidaan arvioida jotenkin. Kun korrelaatiota ei ole, ei ole tietysti aitoa testattavuuttakaan. Usein mekanismi, jos sellainen tarjotaan, ei perustu tunnettuun fysiikkaan vaan vaatii ikään kuin oletuksen täysin uudenlaisesta voimasta. Yleensä jos fyysikko vetoaa vahvaan voimaan, hänen on ensin luotava tälle käsite ja testi. Vasta sitten tätä tarvitsee ottaa mitenkään relevantisti. Tässä kohden käytetään jopa "fifti-fifti" -korttia, jossa vedotaan ikään kuin mielipiteenvapauteen. Asia voi olla tai ei olla, ja niihin uskominen on samanarvoista. Yleisesti ottaen tieteessä ei ole näin. Todistustaakka ja "scrutiny" ovat olennaista.
10: Erikoisuusksien vaatiminen, eli sen kannattajat sanovat että empiirinen tiedonhaku ei ole luotettava tai paras tapa tutkia. "Tiede on ollut väärässä ennenkin" -henki herättää halveksuntaa tiedettä kohtaan - samanaikaisesti kun halutaan niin vahvasti olla osana tätä "roskaa", että ollaan aina muistuttamassa miten "ollaan tieteellistä".
11: Galilei -syndroomana tunnettu ilmiö, jossa esittäjät esitetään vainottuina toisinajattelijoina. Tässä apuna käytetään usein salaliittoteorioita, jossa tiedeyhteisön katsotaan pilkkaavan ja vainoavan tätä näkemystä.

Tämä tarjoaa tunnuspiirteitä pseudotieteelle, mutta tämän puute ei vielä tarkoita tieteellisyyttä. Toki monet piirteet ovat tieteelle vastakkaisia. Eli analogisuuden korostamisen sijasta on onnistuttu löytämään myös epäanalogioita, jotka ovat pseudotieteelle olennaisia. Tämä ei ole yllättävä asia, jos pseudotiede on ylipäätään mitenkään eri asia kuin tiede. Niissä on oltava jokin ero. Tässä on siis tarjottu "olennaiset erot". (Nainen ja mies ovat monin paikoin samanlaisia, mutta heillä on eroja jotka ovat pieniä mutta olennaisissa paikoissa.)

Analogiapohjainen lähestymistapa on viety hieman pidemmälle Sean B. Carrollin "Kelpoisimman valmistus - DNA ja evoluution kiistattomat todisteet" -kirjassa. Hän ikään kuin lakkaa olemasta "normatiivista", ja muuntuu enemmän vertailevaksi lähestymuiseksi.

Siinä hän nostaa kritisoitavaksi esimerkiksi pseudotieteestä kiropraktiikan. Hän kertoo sen historiasta ja sisällöstä ja perustelee miksi se on epätiedettä. Kiropraktia perustui yksittäisille kertomuksille ja hylkäsi kaikki muut taudinaiheuttajat kuin selkärangan viat. Todisteena kiropraktikoilla oli poliohoidot, joissa oltiin unohdettu miten poliosta parannuttiin ilman hoitoakin. Ja miten tämä aiheutti poliorokote -denialismia. Toisin sanoen polioon kuoltiin koska uskottiin kiropraktiikkaan joka ikisen asian parantajana ... Ja sitten hän vertailee miten kreationismi on sen kanssa hyvin samanlaista. Tätä kautta hän ikään kuin rakentaa exemplarin pseudotieteestä, ja rakentaa analogian näiden kahden ilmiön välille.

Omasta mielestäni on hyvin hedelmällistä pitää sekä tieteelle tyypilliset piirteet ja pseudotieteelle tyypilliset piirteet erillään. Näin moni harmaa alue paljastuu. Tämä auttaa etenkin ovelimpien pseudotieteiden harjoittajien tunnistamisessa. Samalla muistuu mieleen sekin, mikä kaikissa analogioissa on. On katsottava piirteiden samanlaisuutta ja erilaisuutta, yhteisten piirteiden lukumäärän ja etenkin yhtäläisyyksien ja erilaisuuksien sijoittumisten keskeisyyttä. Analogioita voidaan käyttää hyvin tai huonosti. Ja on hyvin helppoa joko "ylipäästää sisään" irrelevanttien yhtäläisyyksien tai "ylisulkea ulos" irrelevanttien erojen kautta.

Kokemuksen aitous.

Neurocritic -blogissa otti esiin Fabienne Picardin raportin. Epileptisen kohtauksen aikana ihmiset kokivat vakuuttavasti, että heidän tuntemiaan ihmisiä kokoontui heidän ympärilleen. Aistittu läheisyys on toki muutenkin tunnettu ja yleinen ilmiö tässä kohden. Erikoista oli että kokemus oli melko tarkka ; Kokijat tunnistivat hahmot tietyiksi yksilöiksi. Kun epilepsiaa hoidettiin, potilaat eivät kokeneet läheisyyskokemuksia. Läheisyys- ja läsnäolokokemukset ovat sellaisia että niitä on aikaansaatu esimerkiksi Michael Persingerin "Godhelmet" -testissä.

On mielenkiintoista miettiä, miten tälläiset asiat liittyvät siihen mitä niihin yhdistetään. Esimerkiksi kauhuelokuvissa esiintyy vastaavantapaisia tapahtumia. On kuitenkin melko löyhäranteista sanoa että nämä kokemukset olisivat juttujen takana. Ehkä takana onkin vain tarinankerronta, joka ei vaadi omakohtaista kokemusta sen kaltaisista asioista. Kummitusjuttuja toki voi syntyä jos kokee läsnäoloa, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Samankaltainen asia liittyy tietysti myös hengellisyyteen. Esimerkiksi mystiikan ystävät muistuttavat, että transsendentti kokemus ei ole läsnäolokokemus. Itse kannatan ajatusta jossa kaikki transsendentit kokemukset eivät ehkä ole läsnäolokokemuksia, mutta osa kenties on. Tätä kautta nämä asiat valaisevat jotain. Jos ihmisellä on tuollaisia läsnäolokokemuksia, ja spesifi kohde sattuu olemaan kuollut sukulainen, on hän helposti vakuuttunut henkimaailmasta. Tämä voi selittää jos he olisivat vahvasti kummituksiin uskovia. Heidän oma kokemuksensahan on vahvasti näyttänyt että kuolleet vierailevat. (Osa kokemusta oli juuri se että se tuntuu vahvalta ja aidolta kokemukselta, eikä miltään harhalta.)

Toisaalta aivotutkimuksen kysymykset asettavat tavallaan kyseenalaiseksi muutkin kokemukset. Sillä emme tiedä kaikkea, mutta voimme yleistää tietämästämme. Toki induktioissa on aina erehtymisen riski, mutta voidaan aivan perustellusti sanoa että aivoista voi löytyä mitä ihmeellisempiä toimintoja, jotka antavat ties minkälaisia aidontuntuisia kokemuksia. Ja ehkä muokkaamme käytöksellämme niitä esiin vielä lisää. Tätä kautta kokeellinen aineisto ikään kuin "sallii varovaisesti yleistää". Muunlaisia kuin aivoperäisiä kokemuksia ei sen sijaan ole kokeissa saatu, joten ne ovat luonteeltaan perin extraordinary. Niille ei "salita varovaista yleistystä".

Moni kokee että tämä on ilkeää. Mutta tämä on sitä itse asiassa vähemmän kuin voisi luulla. Rakennan tästä yhteyden kertomalla pienen tarinan UFO:ista ja ihmissusista. Kun asuin Järvenpäässä joskus 1990 -luvulla, siellä joku Jamppalainen näki illalla tupakoidessaan lentävän lautasen. Hän ilmoitti tästä lehdistölle ja sai huvittunutta huomiota. Tästä seurasi iso määrä havaintoja "lentävistä lautasista". Useimmalle niistä ei löytynyt (1) selitystä (2) fyysistä todistetta siitä että takana olisi muuta kuin sanojansa kertomus. Tähän tuli muutos, sillä kiinni saadusta avaruusolennosta tehtiin "löytöpalkkio". Uutisten loppukevennykseenkin päätyi tyyppi, joka huvittuneesti kertoi viihdyttävänsä avaruuden muukalaisia tenniksellä, jos vain kohtaisi. Lienee turhaa mainita että olennot jäivät löytymättä.

Toinen juttu taas tulee Rebecca Brown. Hänen (muun muassa roolipelejä tuomitsevassa kirjassa) on muun muassa kohtaaminen ihmissuden kanssa. Hän siis kiven kovaan väittää nähneensä sellaisen ihan oikeasti, konkreettisesti ja selvin- ja tervein päin. Tämä tekee koko kirjasta ja henkilöstä varsin epäuskottavan. Ihmissusi tuntuu uskomattomalta. Tätä kautta joku voisi sanoa että "kulttuurimme on natsi", eli jos näet aidon ihmissuden, et saa kertoa siitä tai joudut naurunalaiseksi tai mielisairaalaan. Tätä kautta vaikka ihmissudet olisivat totta, asia jäisi tutkimatta. Tässä on kuitenkin mukana jakamisen ja koettelun meininki. Ei riitä että "moni näkee UFOja" ja kertoo tästä tarinoita.

Brown saisi sanomansa aivan eri tasolla esiin, jos hän olisi Jumalan mahdillaan ryhtynyt saatanallisia voimia vastaan taistelevaksi rankkuriksi jaa napannut tämän ihmissuden kiinni. Näin "ihmissusisteja" ei suinkaan "vainota ja vaienneta". Samantapainen perusteluvastuu kuuluu tietysti muillekin.

Ei riitä että kokemus tuntuu aidolta ja vakuuttavalta, olipa kyseessä sitten tuttujen hahmojen näkeminen, Brown tai Jamppalainen pienisieväilijä. Asia täytyy jotenkin saada näiden kokemusten ulkopuolelle. Siksi, kun facebookista bannaamani henkilö jolle tunnun olevan kovasti jonkinlainen projekti, esitti seuraavaa : "Just few hours ago when I was here at home alone slicing carrots, God's spirit just touched me powerfully and I needed to lie down and just let His love come over me. That's so awesome and I would like you to experience that!! It was totally real! That was strong experience, not any religious crap!" kerroin hänelle että hän leikkii havaitsemisen eri merkityksillä. Hallusinaatio on toki havainto, mutta ei sellainen jota "paatunut skientistiskeptikko" haluaa. Uskonnollinen kokemus on mitä luultavammin aito ja vahva, mutta niinhän on tiettyjen ihmishahmojen läsnäolon kokeminen epilepsian yhteydessäkin. Mainitsin että haluaisin jotain vakuuttavampaa. Selitin että "I don't know are atheists blind or are religious people hallucinating. And I just don't know any real critical test how we could show which one is true and which false. If you get any stuff through peer review in a scientific journal, I could be extremely intrested. Otherwise ... Not really."
1: Mieleni teki linkittää Braithwaiten kirjoitelmaan "What is pseudoscience", jossa kerrotaan esimerkiksi että "Anekdootit todisteena" ja "spesiaalivaatimukset siitä että täytyy hyväksyä eitieteellinen todistamistapa" ovat tärkeässä roolissa. Jätin välistä, haluan vain ihmisestä eroon.