Ei olemassa?

YLE uutisoi siitä miten rippikoulun suosio Suomessa vähenee hurjaa vauhtia. Tämä on hyvin erikoista. Kun minä olin nuori (ei niin kauan aikaa sitten) oli melko lailla ilmiselvää että rippikoulu käytiin. Kirkko myös piti tätä yhteyttävänä kokemuksena. Eli kun koko kansakunta kävi rippikoulun niin koettiin jotain syvää yhteyttä. Tämä oli ikään kuin argumentti kirkkoon kuulumisen puolestakin. Kirkko oikeutti itsensä ilmiselvästi koska se oli suosittu.

Sittemmin kristinuskosta on tullut eriyttävä identiteetti. Eli sen primaaritehtävänä ei näytä olevan yhteys vaan se että "ei olla noita". (Mitälie liberaaleja ateisteja ja vastaavia kommareita sitten ovatkaan.) Ja on selvää että tämä aggressiivis-luterilainen ilmapiiri on vaikuttanut. (Riippumatta siitä onko se kirkon virallinen kanta asiaan vai ei. Sen tahon liturginen värikin on tosin harmaa ja tosielämä ja ihmisten uskontosuhteet setvitään aivan muualla.)

Mielenkiintoista on kuitenkin kiinnittää huomiota detaljiin. Jouko Porkka ei ajattele että kirkko olisi huono. Kuten pitäisi jos suosio todella antaa syyn hymyillä maireasti. (Jos jokin todella testaa että jokin asia on tärkeä ja arvokas, tämän saman muuttujan puute tarkoittaa että tämä asia on kaikkea muuta. Tai sitten mittari on huono. Väitän että suosio ei ole syy kannattaa tai olla kannattamatta jotain instituutiota tai ideologiaa. Joten nuoruusaikani hymyilevä kirkko oli väärässä.)

"Silloin, kun rippikoulu lakkaa olemasta osa nuorisokulttuuria, silloin sen asema heikkenee vääjäämättä. Ne, jotka eivät ole vahvasti motivoituneita tulemaan mukaan, jäävät hyvin helposti pois. Nämä tutkimustulokset, kun olemme haastatelleet samoja nuoria ennen ja jälkeen rippikoulun, osoittaa hyvin kategorisesti, miltei poikkeuksetta, että myös niille, jotka tulevat hyvin epäilevällä mielellä rippikouluun, on rippikoulu ollut hyvin positiivinen kasvun aika. He ovat olleet hyvin tyytyväisiä, että tulivat lähteneeksi." ... "Jos tällainen porukka jää pois, on se vahinko yhteiskunnan kehityksen kannalta: meillä ei ole vaihtoehtoista mallia rippikoululle, tämän tyyppiselle nuoruuden siirtymäriitille, jossa tehdään merkittävä askel kohti aikuisuutta."

Hän ei ole ilmeisesti kuullut protuleiristä. Se ei kenties ole nyt suosittu, mutta sen suosio on kasvussa. Ja varmasti liitoksissa tähän muutokseen jossa rippikoulua ei pidetä itselle sopivana. (Tämän puutteen lisäksi ei ole kovin kiinnostavaa kuunnella kun joku hokee tautologiaa "jos asialla ei ole asemaa nuorisolle sillä ei ole heille merkitystä" -tyylisiä lauseita osaa tuottaa kuka vain. Osaan kertoa myös että "jos kirkon jäsenmäärä kasvaa, sillä ei ole yhtä paljoa jäseniä". Mutta ei YLE silti minua haastattele ja sano että halutaan tämä sinun arvokas kannanotto tallettaa kansakunnan muistiin.) Ja tämänlainen mahdollisuus osoittaa että rippikoululle oleva vaihtoehto on, paitsi mahdollinen niin jo nyt tällä hetkellä olemassa ja toiminnassa.

Tunsitko sinäkin paradigman värähtävän?

Kun olin nuori, ateisteista puhuttiin hyvin vähän. En tuntenut lukioaikanani ainuttakaan ateistia. Sittemmin tuli uusateismi, ja nykyisin ei ole lainkaan vaikeaa törmätä ateisteihin vaikka työtehtävissä. Ja mitä tähän muutokseen on liittynyt? Se, että aikaisemmin ateismiin suhtauduttiin kunnioittavasti joskin sitä pidettiin triviaalina. Ja nyttemmin ateismia syytetään siitä että se on vaarallista fundamentalismia ja että se on häviämässä ja katoamassa. Esimerkiksi Alister McGrath esitti suomenvierailullaan että uusateismi alkaisi olemaan pois muodista. Eli pian ilmiö katoaisi. Toki argumentit ovat usein sellaisia että niissä viitataan enemmänkin siihen että ateistit (nuo evoluutioharhaoppinsa vuoksi siveettömät seksimaanikot) eivät lisäänny kanin tavoin, ja niin kristityt lisääntyvät ja täyttävät maan.

Asioita voi lähestyä monella tavalla. Ja koska uskovaisten parissa on aina esimerkiksi odotettu ja ennustettu massaherätyksiä lähes yhtä usein kuin maailmanloppua, en ole yleisesti ottaen luottanut uskovaisten lausuntoihin. Niissä tuntuu olevan liiaksi toiveajattelua. Siksi teinkin pienen klikkailun Google trendseissä. Laitoin hakuikin kaikki uusateismin pahamaineiset ratsastajat (four horsemen). Richard Dawkins, Sam Harris, Christopher Hitchens ja Daniel Dennett.

Hakutulos oli yllättävä. Sillä olen toki aikaisemminkin googlannut uusateismiin liittyviä trendejä. Niissä olen käyttänyt asiasanoja. Niissä on pääsääntöisesti niin että niiden määrät ovat melko vakaita mutta niissä tapahtuu paljon fluktuointia. Eli suosio heilahtelee, ja suurissa linjoissa ne ovat vakaita mutta pienissä linjoissa kaaoottisia. Mutta näin yhdessä saatoin huomata että kokonaissuosio on itse asiassa pysynyt melkoisen vakaana. (Tämä ilmiö jää vaikka trendeistä leikkaisikin pois tuon Hitchenspiikin joka latistaa lukemat lattiatasolle koska google trends näyttää suhteellista suosiota jossa paras suosio on se mihin muuta verrataan.)

(Kuvassa oleva piikki johtuu Christopher Hitchensin kuolemasta.) Samalla voidaan huomata että Richard Dawkins, siis hahmo jota uskovaiset pitävät uusateismin ainoana nimenä, ei olekaan niin kruunaamaton kuningas. (Jos heiltä kysyy esimerkiksi mitä Daniel Dennett opettaa uusateismista, että kun he tietävät ja tuntevat kritisoimansa opin niin mitä hän sanoo, niin ovat tuppisuuna. Dawkinsista he osaavat tasan sen - ja suunnilleen siinä muodossa - mitä Alister McGrath on hänestä sanonut.) Oikeastaan ainut alkuperäisistä uusateisteista suosiotaan romauttanut on Hitchens. Mikä ei ole yllättävää. Sillä no. Hän on kuollut eikä siksi esimerkiksi kiertele pitämässä puheita ja kirjoittamassa kirjoja.

Tämä ei näytä miltään joka uhkaa länsistä sivilisaatiota. Uusateismi ei selvästi ole valloittamassa kulttuuria. Se ei kuitenkaan mitenkään selvästi ole katoamassa. (Eikä mikään genetiikka muuta tätä. Kaikki uusateistit ovat syntyneet eiuusateistisista vanhemmista. Ihan sen takia että uusateismi on kaiken kaikkiaan ... uusi ilmiö.)

Koska lähestymistapa näytti tuovan ilmoille jotain uutta ja kenties kiinnostavaa, päätin ottaa vertailun vuoksi ilmiön jolle toistuvasti povataan hyvää tulevaisuutta. "Sandwalk" -blogissa nostettiin äsken esiin Mary Poplin joka antoi mairittelevia lausuntoja William Dembskin uuden kirjan johdosta. (Mary Poplin, Professor of education, Claremont Graduate University. Nimeltään vähän kuin Maija Poppanen mutta luonteessa ei mitään yhtä taianomaista, hän on suoraan sanoen rapakontakainen Tapio Puolimatka.) Hän kehui miten tässä seurataan seuraavaa suurta paradigmanmuutosta. Näin siitä huolimatta, että Dembskin teokselle on annettu suoraan seuraava kuvaus "Dembski provides a non-technical overview of his work on information." ja Dembskiltä on odotettu sitä kunnollista teknistä materiaalia. Mutta kyseessä on aina kaduntallaajille suunnattu eitieteellinen-eitekninen teos. Sillä paradigmanmuutoksia tunnetusti saadaan aikaan juuri näillä. ID:ssä onkin aina puhuttu siitä miten tässä ollaan mullistamassa paradigmoja. Ja aivan kuten massaherätystenkin kohdalla, voi olla syytä katsoa niitä googlen trendejä. Laitoin hakupalkkiin Intelligent Designin kannattajien nimiä. Sellaisia jotka olivat mukana liikkeen alussa. Hakuina ovat William Dembski, Michael Behe, Phillip Johnson ja Jonathan Wells.

Tämä on selvä laskeva trendi. Erikoista tässä on Phillip Johnsonin osuus. Sillä hän on jättäytynyt melko syrjään keskustelusta ja osallistumisesta. Mutta hän on silti aivan kärkisijoilla hakujen määrissä. (En suotta antanut hänelle keltaista väriä, hänen suosiokäyränsä on ID:lle samantapainen kuin Hitchensin uusateisteille. Mutta sen toimintarakenne on oleellisesti erilainen.) Jännittävää on se, että laskevan käyrän rakenne saadaan näkymään jos Johnson otetaan pois. (Kun suosio kalibroidaan suurimpaan hakuun on parhaat aina yläreunassa.) Johnsonin muutos on siis ollut jyrkin mutta muiden kannatus on seurannut samaa suuntaa. Yritykset joita ID:ssä on tehty ovat muuttaneet tilannetta vain marginaalisti. Heilahdukset ylöspäin - joita voidaan liittää ilmestyneiden kirjojen ja vastaavien kohdalle - ovat marginaalisia. Vauhdikkaampien aikojen satunnaisheilahtelut ovat suunnaltaan suurempia.

Itse voisin tässä kohden jopa miettiä että miksi ID:n suosio rapistuu. Uusateismi nimittäin näyttää sen miltä ideologia helposti näyttää. Ihmiset harvoin vaihtavat vakaumustaan. Se on selvästi saavuttanut kohderyhmänsä ja jatko on vain tämän ryhmän ylläpitämistä. Joku voisi ajatella että ID:n "kaappikreationismiluonne" olisi syy laskuun. Että ID oli strategia joka omaksuttiin koska haluttiin ajaa kreationismin asiaa. Mutta tämä on vain osittain totta. Mutta tosiasiassa myös kreationismin suosiokäyrä on laskusuuntainen. Osittain syynä voi olla se, että uskonnollisuus on yleisempää vanhoilla ihmisillä ja nämä kuolevat pois.

Mutta kenties vanhat ihmiset eivät kuitenkaan niin ahkerasti tee googlehakuja kuin nuoremmat. Tai ainakin minulla on muita teorioita sille miksi ID:n paradigma näyttää olevankin se, että se mitä minä olen alkanut pitämään valitettavankin ikuisena - eli sitä että kreationismikeskustelu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu - on itse asiassa katoamassa. Kenties tämä paradigma korvautuu jollain toisella. (Toivottavasti ei chemtrail -salaliittoteorioilla.)

Ensimmäinen asia on se, mikä tulee erityisen vahvasti aina kun vierailee "Uncommon Descent" -blogissa. Siellä puhutaan koko ajan tieteestä ja tieteellisyydestä. Mutta samalla selvää on että sivustolla on suuria vaikeuksia erottaa toisistaan rationalistista konseptia "argumentti" tieteenfilosofisesta konseptista "selittäminen". Ristiriidattomuus Suunnittelun kanssa tuntuu riittävän eikä ymmärretä että selityksen täytyy vahvistua, konfirmoitua, korroboroitua - tai jotain - datan mukana. Tämä on toki vielä pahempaa jos tekee argumenttianalyysejä Intelligent Designin suurten nimien kirjoista. Niiden kohdalla selväksi nimittäin käy se, että ID koostuu antievoluutiosta. Jopa ne jotka kannattaavat yhteistä kantamuotoa, kuten Behe, rakentavat pääosansa argumenttinsa sen kohdalle että evoluutio ei voi tuottaa tiettyjä piirteitä. Ne ovat antievolutiivisia aukkojen Jumala -rakenteeseen nojaavia, eivät proDesign todistuksia. Ja siinä vaiheessa kun Designin osuutta pitäisi päätellä esiin jää itse asiassa abduktiivista päättelyä. Ja tämä on huonointa rationalismia mitä voi olla. Sillä jos mietitään mitä sofistikoituneet loogikot tekevät, on se että he luovat selvän kokonaisuuden. Abduktiivisen argumentin rakenne taas on hyvin epämääräinen ja epätarkka ja joustava. Näin ollen käsiin ei jää mitään pro design -argumenttia. Tämä itse asiassa näkyy vahvasti jo siinä että Dembskin uusin kirja on jälleen teos joka esittää "eiteknisen" selityksen. Joku voisi sanoa että abduktiiviset argumentit ja analogiat ovat intuitiomoottoreita jotka voisivat olla kenties kimmokkeita jollekin joka lopulta kasvaisi oikeaksi teoriaksi. Mutta tämä prosessi vaatisi täsmentämistä, eikä pelkästään sitä että keksitään abduktiivisten kyhäelmien taakse omia tieteelliseltä kuulostavia sivistyssanatermejä ("Complex Specified Information") jonka määriä ei sitten osata edes arvioida vaikka sähköpostiviestiin liitetystä merkkijonopätkistä.

Toinen asia on puhdas tylsyys. Olin hieman huvittunut kun aikanani luin Ilkka Niiniluodon 1984 kirjoittaman "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus", tiedostin että olin kirjan ilmestymisen aikana kaksivuotias. Ja kirjassa olevat kuvaukset kreationistien argumenttityypeistä löytyvät kaikki ID:stä. Eikä ID:ssä ole sellaisia argumentointitapoja joita ei voisi sovittaa näihin jo tuolloin kuvattuihin asioihin. (Paleypohjainen "näyttää suunnitellulta" -rakenne, tornado kaatopaikalla tyyliset sattuma-argumentit, datan ja semantiikan sekoittaminen keskenään informaatio -käsitteen avulla, sekä ajatus siitä että luominen ja evoluutio ovat ainoat vaihtoehdot ja että dogmaattinen tiedeyhteisö torjuu sen.) Ja tosiasia on, että vaikka tämä pitkä historia unohdettaisiinkin, niin ID tarkoittaa sitä että ollaan hyvin suppealla tavalla kreationisteja. Nuoren maan kreationismi on sentään kiinnostavaa koska siinä on variointia. Yhtenä päivänä sitä joutuu puhumaan radiohiilen puoliintumisajan fysiikasta, seuraavana tähtitieteestä ja siitä miten valo tulee tähdistä maahan, kolmantena siitä miten kiviin jää merkkejä vuodenajoista ja säätiloista. ID taas "ei ota kantaa maan ikään" tai universumiin. Sen parissa näitä aiheita vältellään kuin ruttoa. Joten käsiin jää muutama perusargumentti. Joista on loppujen lopuksi kirjoitettu vain hyvin rajallinen määrä kirjoja. Ja joiden sisältö on tätä kautta tullut läpikotaisin kliseytetyksi. Kun asian on käynyt sata kertaa, sitä tuskin innostuu debatoimaan asiasta. Ja rehellisesti sanoen luultavasti asia on näin vaikka kannattaisi uskonnonjulistamista.

Eli ID kuolee siksi että se on tyhmä oppi joka ei ole saanut tiedemaailmaa vakuuttuneeksi. Joka on sitä Todellisen Paradigmanmuutoksen ydinmehua. Ja joka johtaa lisääntyneeseen näkyvyyteen googletrendeissä ihan sen vuoksi että paradigman uutisia alkaa ilmestymään myös tiedeaiheisiin lehtiin enemmän. Ja sitten toisaalta ID kuolee siksi että se ratsastaa kaduntallaajien suosion varassa, mutta on kuitenkin liian tylsistyttävä oppi herätääkseen pysyvää kiinnostusta edes vannoutuneimmissa Jeesuksen Ystävissä. Minuakaan ID ei ole enää aikoihin viihdyttänyt. Ei älyllisesti tai muutoinkaan.

---

Anteeksi, ei se ollutkaan paradigma vaan minun codpieceni.

Lastenkaltaisten on kreationistien valtakunta

Ken Ham kirjoitti liikuttuneensa 7-vuotiaan kuuntelijansa oppivaisuudesta. Viestin sävy on se, että 7-vuotiaskin voi ymmärtää kreationismia. Ja että tämä on kannustettava ja hyvä asia. "And here’s a suggestion: the next time AiG speakers are in your church, maybe you should keep your young children with you to hear them. They may not understand everything, but they will pick up more than many people think they will."

Otin Hamin lausunnon esiin siksi, että se tuo esille muutamia hyvin keskeisiä puolia kreationismissa. Ensimmäinen asia on se, että sen perusväitelauseet ovat varsin helppoja. Ja valtaosa kreationismista on niiden toistamista. Ja tätä pidetään hyvänä asiana. Sillä kreationismi elää Dunning-Kruger -efektistä. Se pitää arkijärjenmukaisuutta hyveenä. Ja tätä kautta helppous muuttuu hyveeksi. Kreationistien maailmassa se, että jo 7-vuotias voi ymmärtää kreationistien väitelauseet ja oppisisällöt ja kannattaa niitä, tarkoittaa sitä että sen totuudenmukaisuus olisi sekin varsin ilmiselvä asia. Eli evoluutio on niin ilmiselvä vale, että sen tajuamiseksi ei paljoa tarvita.

Itse asiassa monesti kreationismin henkenä on suorastaan se, että tiede on vaikeaa koska se on arkijärjestä etääntynyttä ja täynnä valehtelukikkailuja. Jos tiede on liian vaikeaa, voit silti ymmärtää kreationismia ja kokea olevasi tieteellisesti kompetenssi. Vaikeus itsessään on todiste huonoudesta. Tämän vuoksi esimerkiksi Alvin Plantingan näkemykset ovat suosittuja. Hänen argumenteissahan Jumala on antanut ihmiselle älyn jotta tämä voisi ymmärtää maailmaa. Ja kun maailma on ihmisymmärryskeskeinen, on tästä vain pienehkö loikka siihen että tämän ymmärtämisen tulisi olla myös ihmiselle lajityypillisesti helppoa. Ja tätä kautta päädytään intuitioon.

Onkin erikoista miten Torrancen ajatuksesta mennään paljon pidemmälle intuitiivisuuden puolelle. Torrancen maailmassa se, että Jumalausko tuo maailmaan ihmisjärjenmukaisuutta. jos universumi on älyllisen tekonen, on maailmankaikkeuden rakenteen tehnyt rationaalinen olento, jolloin sen ymmärtäminen on mahdollista rationaalisten olentojen voimin. Kreationisti ei ajattele, että universumin rakenne olisi vain mahdollista ymmärtää. He ovat sitä mieltä, että sen ymmärtäminen on jotenkin helppoa. "Think less" -ajattelun maailmaan rynnistäminen saa "ilmiselvyys" ja "johan sen sanoo järkikin" -luonteen. Ja siksi 7 -vuotiaan kreationismin ydinteemojen hallinta on siis Hamilta kannustusta siihen, että kreationismi on valaisevaa ja ilmiselvästi totta.

Tämä ei ole se ainut puoli. Sillä Hamille on, muiden kreationistien tapaan, tärkeää ajatella lapsia. Hamin näkemyksessä kreationismin ymmärtäminen on argumentti tuoda 7 -vuotiaat kreationistitilaisuuksiin. Tällä taistellaan sitä mallia vastaan jossa kreationismi olisi tieteellistä ja älykästä. Sillä tämä malli korostaisi että kreationismi olisi vain fiksujen aikuisten asia. Hamille on tärkeää että lapset tulevat mukaan. Tämä ei ole sattumaa ;: Kreationismi on ytimeltään julistuksellinen. Ja se pitää lasten mukaanottamista keskeisenä. Perhakeskeisyys ja kasvatuskeskeisyys on johtanut muun muassa kreationismin huomattavimpaan piirteeseen. Nimittäin siihen, että kreationismi näkyy vahviten asioissa jotka koskevat kouluopetusta. Siksi lausunto 7-vuotiaan mukaantuomisesta on tärkeä valaisija kun mietitään kreationismin eetosta.

"Dallas Observerissa" on tähän oleellisesti liittyvä kirjoitus. Osa evolutionisteista on moittinut sitä siitä, että se suhtautuu kreationismiin ymmärryksellä. Se onkin kieltämättä siitä erikoinen aatehistoriaesitys, että se ei ota mitenkään suoraan kantaa kreationismin filosofiaan ja sen tieteellisyyteen. Se kuvastaa vain pyrkimyksiä. Toki tämänlainen tapa lähestyä aatehistoriaa tapahtumien kautta on epäilyttävä - tällä strategialla hyvin usein kätketään ideologinen agenda ja myydään sitä "pragmaattisena", "käytännöllisenä" ja "ideologiattomana".

Kyseinen teksti on kuitenkin mielestäni ihan onnistunut. Se liittää kuvaavasti kreationismin toiseen asiaan, hieman laajempaan asiaan. Nimittäin siihen, miten sekularismia ja uskonnon opettamista on pidetty koulutusasioista kinaamisen ytimessä hyvin kauan. Tässä teemana ei ole pohjimmiltaan tai alun perin edes mikään evoluutio tai evoluution debunkkaus tai evoluution ja uskonnon suhde. Vaan sekularismi. Muu on sitten tämän pääteeman koristelua. "Fighting over religion in public education is practically an American pastime. We've been doing it for more than a century, at least. Take the Nativist groups in Philadelphia. In 1844, they began spreading baseless rumors about a Catholic initiative to remove the Bible from public schools. In the midst of an economic downturn, this inflamed Protestant animus toward a growing Irish immigrant population. Riots broke out. Two Catholic churches were torched. Nobody's burning houses of worship over education nowadays, but the fear of secularism and modernity remains as potent as ever." Voidaan oikeastaan sanoa, että kreationismi on marginaalinen alatyyppi tästä pääilmiöstä. Ja että siinä missä Suomessa vielä keskustellaan uskonnonopetuskesta sen oikealla nimellä, USA:ssa se on vain kätketty "tiedekeskusteluun". Tämä on mielestäni malliesimerkki siitä, miten
1: Sekularismi maksimoi yhteiskunnan uskontokeskustelun ja polemisoi keskustelun. Sillä vastapuolen leimaaminen uskonnoksi poistaa sen arvon ja merkityksen. Sekulaarissa uskonto pitää jättää privaattiin, joten uskonnoksi leimattu asia ei saa suunvuoroa. Tämä on se syy miksi itse olen sekularismin kohdalla "kreationistien asialla". En pidä evoluutiokritiikistä, mutta en kannata täyttä uskonnosta siivottua sekulaariutta. Julkisen uskonnon tärkein tehtävä on se, että se ei pakko-osallistuta lauluihinsa ja rituaaleihinsa ja ei häiriköi minua ja muita ihmisiä. Siihen asti Jeesusmainonta on ihan sallittua. Kysymys on hyvistä tavoista -joita ei pidä sekoittaa "hyviin intresseihin", joka on tärkeää kokska muistamme että julistaja yleensä itse kokee vain varoittavnsa muita heikoista jäistä ja tämä palvelus oikeuttaa heitä olemaan tungettelevia ja muuten epäkohteliaita. (Ja jos/kun kohteliaisuutta ei noudateta julistajan puolella, niin sitten julistaja sanoo, että millään hyvilä tavoilla, kunnioituksella ja kohteliaisuudella ei ole väliä ja sitten heille saa olla vitun ikävä. Mitäs läksit - nii-hii-hii.)
2: Sekularistisissa maailmoissa aidosti uskonnollinen näkemys ei menetä intressejään ja se keksii siksi jotain... kiertoteitä. Siksi jos Suomessa kiellettäisiin uskonnon opetus kouluissa, kreationismi saisi vähintään kasvaneen potentiaalin johon vaikuttaa. Tässä mielessä uskonnonopetus on kenties jopa eräs keskeisimmistä suojista kreationismia vastaan.
3: Historiallisesti, kun katsotaan sitten noitavainoja tai muuta lynkkauskulttuuria, katolisella kirkolla on tässä tarpeettoman huono maine. Protestanttisissa maissa noitavainot olivat väkilukuun nähden suurempia kuin katolisissa maissa. Katolinen uskonto institutionalisoi noitavainot inkvisiittoreille, ja tämä taas, vaikka olikin nykyajan silmään julma laitos, jakoi pääasiassa armahduksia. Kreationismilla ideologinen historia voi olla se selittävä elementti, jota tarvitaan liikkeeseen liittyvien varsin aggressiivisten piirteiden ymmärtämiseksi.

Dallas Observer tekee mielestäni hyvää työtä kuvatessaan kreationismin tilannetta ymmärrettävästi. Myötämielisyys kreationismia kohtaan ei mielestäni ole niin vahva kuin moni moittii ; Osittain ymmärtäminen voi tosin johtaa sympatiseeraamiseen. Kreationistien motiivimaailma on monille vieras. Argumentit tunnetaan ja on helppoa rakentaa pahuuskeskeinen motiivi, ja tämä tulinta vääristänee etenkin liberaalien näkemyksiä konservatiivisista kreationisteista. Olen tässä hieman kuten P. Z. Myers , joka viittaa Dallas Observerin tekstiin ja korostaa, että kreationismin valta onkin selvästi viime aikoina vähentynyt. Ja että kreationismin näytön paikka ja vallan heikkeneminen tulee tästä Dallas Observerin tekstistä ihan hyvin esiin."The Gablers, Phyllis Schlafly, Ray Bohlin, the Discovery Institute…they all get a mention, and the sordid descent of the Texas Board of Education into chaos and stupidity are all explained. It doesn’t have a real ending yet, but there are some promising suggestions that the creationists’ influence is beginning to wane." (Suosion väheneminen kyllä näkyykin.)

Dallas Observer ottaa kantaa nykyaikakeskeisesti.  Kreationismin nykykanta on se, että se kokee vainoksi, kiusaamiseksi ja vääryydeksi sen, että kreationismi on kielletty kouluaineena. "Teaching creationism in public schools has been unconstitutional for more than 25 years." Ja että kreationisteilla on tiukka näytön paikka. Avainkysymys on siinä, että "Will anti-evolutionists be able to adapt and survive in a new textbook market?" Ja että taistelu ei oikeastaan enää voi jatkua - ainakaan valitulla lakitupa-kouluopetuslinjalla - enää kovin kauaa. Kun ennakkopäätöksiä asioista kertyy, samoja asioita ei enää voida tuoda uudelleen esille kovinkaan helposti. "It details five-, 10- and 20-year plans to see intelligent design become the dominant theory. They're looking far beyond whatever victories or losses they receive in Texas. They're looking to a future in which faith and science are indistinguishable, and where faith and society are inextricable." Tämä tulevaisuuteen tähtäävä tavoitteisto ja sen tiellä olevat kasautuvat vaikeudet näkyvät vaikkapa tämän päivän Google Trends -tilastoista.

Huvittavinta on se, että tänä vuonna Meyerin "Darwin's Doubt"
on ollut uunituore ja sitä on mainosteltu. Sen avulla on yritetty luoda
uutta toivoa ja hypeä kreationismiin. Silti tämän vuoden suosioluvut
eivät ole oikein kivunneet mihinkään nähtävään piikkiin.
Kenties laimein koskaan näkemäni kreationistien "myyrävuosi".

En tosin iloitse kovin paljoa. Sillä perimmiltään ymmärrän että kina kasvatuksen ja koulutuksen yhteydestä ei ole kovin kaunis. Vastakkain on näkemys jossa valtion tulisi opettaa uskontoa ja että uskonnonopetus on valtion asia (kreationistit) ja tätä vastustaa näkemys jossa lasten uskonto ja sen kasvatus on vanhempien kotona tapahtuva asia (sekularistit). Molemmat ovat rehellisesti sanoen perseestä. Lapsi ei ole valtion hallittavaa omaisuutta vaan kansalainen. Ja vaikka lasten kasvatus on vanhempien tehtävä ja työ, ei lapsi ole teknisesti ottaen vanhempiensa omaisuutta ja heidän ideologinen orjansa jonka tehtävänä olisi toimia jonain passiivisena astiana johon saadaan kaataa mitä vanhemmat sitten mielivätkin.

Trendikkäitä

Ylläolevat trendit ovat Google Trends -palvelusta napattuja. (Sain trendipelleilyyn kimmokkeita Kari Tikkaselta, joka oli katsonut käppyröitä.) Ne eivät ole keskenään mittakaavassa. Vertailukohtana on kohde itse : Haun suosituin piste on laitettu 100% ja muut ovat sitten sitä pienempiä ja suhteutettuna siihen miten monta prosenttia tästä suosituimmasta se on.

Trendeissä huomattavaa on, että kreationismin suosio on laskenut todella runsaasti mutta melko tasaisesti koko ajan. Itse asiassa sen suosio on laskenut yllättävän voimakkaasti. Kuvan "pituus" poistaa laskun ilmiselvyyttä, mutta jos ollaan tarkkoja sen suosio on laskenut 80%. (Suosio nyt on viidesosa ihan muutaman vuoden takaisesta.) Muutamassa vuodessa sen suosio on siis romahtanut todella runsaasti. Evoluutiossa on hirvittävästi heittelehtimistä mutta sen suosio on melko vakaata. ID taas on suosiopiikki.
1: On hyvä muistaa että "google" ei käsittele oikeastaan sitä onko aihe tieteellinen vai ei. Sen sijaan se on sosiologinen mittari. Se on vieläpä siitä hyvä mittari että se mittaa "tavallisten hakijoiden" kiinnostuksen kohteita varsin sensuroimattomasti. Näin ollen näyttää siltä että evoluutio ei ole romahtamassa. Kreationismi on. Ja ID on käytännössä lyhytaikainen piikki joka on ns. "mennyttä elämää". ID:n ja kreationismin kohdalla perusongelmana on kuitenkin se, että niillä ei käytännössä ole mitään tutkimusohjelmia ; Etenkin ID:läiset ovat kuuluisia siitä että joka ikistä yksittäistä ID -tutkijan tekelettä mainostetaan ID -tutkimuksena -varsin löyhin kriteerein, esimerkiksi vertaisarviointiasioissa joustetaan ja liitos evoluution kautta ID:seen on aika mielikuvituksellinen. Ja näitä ei silti tapahdu kovin paljoa. ID:llä on tyrkyllä käytännössä kourallinen julkaisuja, ja se siitä. Näiden otosmäärä on niin pieni että niistä on paha edes tehdä mitään trendejä, relevanttia otosmäärää ei ole joten oikein mitään päätelmiä ei voitaisi tehdä. Näin ollen niillä ei ole mitään elämää tämän sosiologisen puolen ulkopuolella. Mutta tämä blogaus on kuitenkin lähinnä sosiologiaa.

Jos trendejen taakse kurkistetaan, ID on näistä helpoin. Sen suosio nimittäin alkaa strategiavalinnasta. Kun kreationistiset yritykset päästä koululuokkiin alkoivat näyttää epäonnistumista, vaihdettiin strategiaa. Doverin oikeudenkäyntiin liittyi kohinaa. Ja sen jälkeen sen juridinen teho katosi ID:n suosiokin lakkasi. Tässä kohden on hyvä muistaa että ihmiset eivät yleisesti ottaen kovin helposti muuta maailmankuvaansa. Tämä koskee etenkin tavallisia ihmisiä. Ja Kuhnin näkemykset tieteestä ja paradigmoista vihjaavat että myös tieteessä näkemykset enemmänkin jäävät eläkkeelle kuin hylätään itsekriittisessä falsifioimisprosessissa. ID:n piikkiluonne kuvaakin sitä että se on enemmänkin temppu. Etenkin kun se voidaan sitoa oikeudenkäynteihin, saadaan ilmiön taakse juridista motivaatiota. Ja tämä on se selittävä syy joka kertoo sen miksi se oli suosittu. Tätä voi olla vaikeaa uskoa, mutta kun katsotaan uusateismin piikkiä nähdään miltä "muotimaailmankuva" näyttää. Ensi on hype, joka katoaa ja sitten se vakiintuu. Itse asiassa trendin mukaan uusateisteilla ei mene huonosti. Trendi on jopa hitusen kasvussa.

ID:n ja kreationismin kohdalla on kuitenkin hyvä huomata että ID on itse asiassa tukenut kreationismia. Kun trendejä tarkkaillaan, ei ole vaikeaa huomata että aina kun ID:n suosio kasvaa, myös kreationismin kohdalle tulee piikki. Syynä on tietysti se, että normaaliuskovainen "kyllä ymmärtää" että minkä sen nimettömäksi jätetty Suunnittelijan *vinkvink* vihjataan olevan. Kreationismin tukeminen ei taas vastaavasti johda aina ID:n suosion kasvuun. Eli trendit menevät niin että kun ID saa lisäsuosiota (trendissä pienehkökin nousu) se nostaa myös kreationismin hakumääriä. Mutta kun kreationismi saa suosiota, se ei aina ole piikki ID:n suosiossa.

Toisaalta taas näytää siltä että kreationismin suosio lisää hieman evoluution hakemista. Eli kreationistit ovat kiinnostuneita "vihollisestaan" ja tutustuvat heidän aineistoonsa. Tai sitten kreationismin näkyminen esimerkiksi nettifoorumeilla saa evoluutikot googlaamaan vastauksia ja vasta-argumentteja, luultavasti molempia. Kreationismin suosion lasku näkyy itse asiassa siten että evoluutiokysymyksien suosio on laskenut hitusen. Toisin sanoen kreationismi lisää kiinnostusta evoluutioon.
1: Pseudotiededebatoinnista on kenties jotain hyvääkin. Ilmastonmuutoskriitikot saavat ihmiset lukemaan enemmän ilmastonmuutoksesta. Joko siksi että sitä pitää kritisoida ja vihollinen pitää tuntea. Tai sitten koska halutaan torpata pseudotieteilijöitä pitää haalia aseita. "Apatia ilman vihollista" on vallitseva tila.

En kuitenkaan usko että kreationismin suosion lasku tarkoittaisi samaa kuin uskonnollisuuden suosion lasku. Kreationismin tappio ei tarkoita samaa kuin uskonnon tappio. Itse asiassa maailma ei ole täynnä entisiä kreationisteja. Sen sijaan ne tyypit joiden muistan osallistuneen kreationismikeskusteluun ovat nyt apologian asialla. Google trends näyttääkin että tältä kohden neutraali käsite "Proof of God" on suosiossaan melko tasainen kautta aikojen. (Aiheen suosiot pomppivat aina, mutta on hyvä katsoa kokonaiskuvaa, ison linjan trendiä.) Tämä on itse asiassa tärkeä yksityiskohta, koska jos uskonnon suosio laskisi, kreationismin suosio olisi aivan eri kuin miksi sen lopuksi oletan.

Itse asiassa asioita sivusta seuranneena olen ollut huomaavinani, että evoluutio ei ole tällä hetkellä fundamentalistejen parissa kovinkaan suosittu aihe, siitä toki kirjoitellaan mutta ei ollenkaan samalla volyymilla kuin muutama vuosi sitten. Pääsyy on se, että nyt heillä on paljon maailmankuvallisesti relevantimpi vastustaja. Uusateismi. Tämän uuden vastustajan -sekä kenties osittain kreationismin epäonnistumisen ja sen ID -strategian paikkausyrityksen toimimattomuuden - vuoksi fundamentalistit ovat siirtäneet huomiotaan. Kreationismi on vaihdettu teologiaan ja jumalatodistuksiin. He ovat tavallaan palanneet asiansa ytimeen, isommassa määrin ID ja pienemmässä määrin kreationismi ovat vain yksi aihe jolla on poliittisesti relevanttia merkitystä fundamentalisteille. Nähdäkseni tähän tiivistyykin apologetiikkaa koskeva erikoinen trendi.

Se on kaiken kaikkiaan melko tasainen. Eli uskonnollisuuden suosiota heijastellen se on melko vakaata. Kuitenkin kreationismin aikaansaama rytmiikka on hämmästyttävää. Kreationismin aikana apologia on ollut suuresti heilahtelevaa. Ne ovat selkeästi liitoksissa. Kreationismin ja ID:n suosio lisääsi heiluntaa, trendi laski pettymysten myötä hitusen mutta nyt trendi on hitaassa nousussa.

Ja kyllä. Se rytmi joka tässä on on vuosittaisrytmi. Ja kyllä. Tämä rytmi näkyy uskontoaiheisten sanojen parissa muutoinkin. Isot tasaiset piikit tunnetaan kalenterisyistä nimillä "joulunaika" ja "pääsiäisenaika". (Jokainen uskontoaiheista uskovaisia vastaan debatoinut tietää että joulu ja pääsiäinen ovat ragemailaikaa. Kuin vuorovesi viha nousee aina kristillisten juhlien myötä.) Evoluution kohdalla hakujen kohdalla on omituinen muoto jossa reagoidaan uskovaisiin, mutta samalla on kuitenkin kuopat nimeltään "joululoma" ja "kesäloma". (Ateismi taas kiinnostaa loma-aikoina. Evoluutio ei siis ole elämäntapa, ateismi on!) Kreationistien juridinen turpiinotto on hieman haitannut sitä. Mutta toisaalta sen jälkeen tullut uusateismin suosio näyttää nostaneen apologian trendiä hieman ylöspäin. ; Uusateismi siis mainostaa uskontokiinnostusta samaan tapaan kuin kreationistien debatti-into kannustaa evoluution opetteluun. (ID:n oikeustappion jälkeen parasta kreationisteille onkin kenties ollut uusateismi.)

Kirkon rakkauspolitiikka

Facebookissa kiersi (ainakin pienissä piireissä) kuva jossa rinnastettiin kirkon facebooksivunsa mainosta ja sivun sisältöä. Tässä on tilanteesta tuore kooste. (Punainen leima on polemiikkia ja minun lisäämä.) Ideana on se, että kirkko todellakin mainosti rouheasti että "4.1 miljoonaa suomalaista tykkää tästä!" kun samalla on selvää että tykkääjiä on 5,625 kpl. Kirkko tietysti vetosi mainoksessa jäsenlukuunsa ja tämä selittää eron lukujen välillä asiallisesti.

Kysymys on tavallaan siitä mitä tapahtuu kun verrataan kahta lukua jotka eivät ole sama luku (vaikka voisi kenties luulla että ne olisivat jotenkin yhteenviittaavia). Mainoksen sanavalinnat tietysti johtivat katsomaan näitä samana asiana. Tässä mielessä sitä voi pitää harhaanjohtavana.

Ensin kirkon liioittelu tuntui huvittavalta, jonkinlaiselta suuruudenhullulta pullistelulta. Sillä kirkkohan ei ole edes valitsemislaitos. Sinne päädytään ja ollaan, ei liitytä jostain valinnasta. Lapsikaste takaa että kirkkoon kuuluminen ei itse asiassa ole minkäänlainen "tykkäämisen" merkki. Se on pikemminkin sen merkki että on noin monta ihmistä jotka kokevat kirkkoon vaihtevasti. Osa arvostaa ja osalla on tunteita jopa niin vähän että ei ole mitään intoa ponnahtaa sieltä poiskaan. Näkemys on kuitenkin mielenkiintoinen koska myös facebooktykkäykset ovat itse asiassa "halpoja". Klikkaaminen ei vaadi kovin suurta aktiota. Tässä mielessä rinnastaminen tykkäämiseen onkin osuvampaa kuin moni facebooksurfari haluaisi tunnustaa.

Koska kirkko perustuu uskonäkemykseen jossa Jumalan rakkaus ja usko on julkisen uskontopuheen ytimessä, on hyvä huomata että puhuessaan tykkäämisestä Kirkko vetää pakosti referenssiä Jumalaan ja teologiaan. Voidaan jopa sanoa että jos Jumala on rakkaus, on tykkääminen sama kuin "pieni jumala". Voidaankin siksi sanoa että kun kirkko käyttää tämänlaisia sanoja, se ei suinkaan välttämättä valehtele. Sen sijaan se voi uudelleenmääritellä käsitteen. Tällöin se kenties menettää merkityksiä joita sanalla arkikäytössä on, mutta tämä uusi määritelmä onkin statement aihepiiriin. Näin ollen kirkko kertoo omasta rakkaudellisuudestaan ja siitä minkälainen Jumala olisi jotta tämän nykyisenlainen instituutio todella häntä palvelisi.

Useinhan rakkaus liitetään jonkinlaiseen aktiivisuuteen. On tunnetta joka myllertää. Edwin Linkomiehen kuvaus voisi sopia tähän perinteiseen rooliin. "Rakkaus on voimakkaimpia niistä tunteista, jotka hallitsevat ihmisen toimintaa ja elämää. Monet voivat elää elämänsä liukuen tämän tunteen yli tai ainakaan saamatta kokea sen voimaa, mutta toisille se taas muodostuu elämää hallitsevaksi intohimoksi, joka vastustamattomin ottein tarttuu ihmiseen ja kuljettaa häntä kuin lehteä tuulessa tahi sitten polttaa hänet karstaksi, niin että jäljellä on vain riutumus ja kuolema." Mielestäni tämä runollinen lausunto pitää takanaan hyvinkin erilaisia rakkauskäsitteitä. Se kuvaa montaa ilmiötä eroottisesta rakkaudesta, harrastukseen kohdistetun intohimon kautta uskonnollisiin tunteisiin. Tämä on se, mitä on perinteisesti nähty uskonvakaumuksen tehtäväksi.

On selvää että Kirkko ei juurikaan noudata tätä näkemystä. Toki kirkon historiassa on aikoja jolloin se on voinut kuvat kirkkoa hyvinkin täydellisesti. jossa esimerkiksi saamelaisten kohtelu 1930 -luvulla oli sitten sitä karstaksi polttamista. (4.1 miljoonaa tykkäsi? Ainakin isompi prosenttiosuus kansasta kun nykyään.) Nykyään näistä halutaan irtautua muista asioista puhumiseen ja (rituaalinomaisiin) anteeksipyyntöihin.

Nykykirkon rakkaus on primaaristi jäsenmaksun maksamista. Kun katsotaan yleisimpiä teitä joiden kautta kirkon jäseneksi tullaan, voidaan huomata että rakkaus on myös oikeita sukujuuria, eli sitä että on syntynyt kristittyyn perheeseen. Kirkko on passiivista oloa, ei läsnä tai aktiivisena olemista. Ja huvittavaa kyllä, tämä kuvaakin itse asiassa kirkon asenneilmapiiriä hyvinkin tarkasti.

Tämä nykymeno tiivistyy Arhi Kuittisen blogissa olleeseen kuvaan jossa solidaarisuuden käsitettä vertaillaan eri aikojen ihmisten kautta. Tätä kautta voitaisiin sanoa että siinä missä
1: Linkomiehen mallinen normaali rakkauskäsite voisi kuvata sellaiset asiat kuin (1) yhteisvastuu (2) se että ihmiset tekevät yhteistyötä siten että (3) heillä on työnjako niin että kaikki voivat tehdä oman osansa töistä, se että (4) vastuu ja ansiot jaetaan niin että yhteistyö ja heikkojen auttaminen ovat mukana.
2: Nykykirkon rakkaus on sama kuin yhteiskunnankin. Se, on sitä että antaa että jokainen tekee omat asiansa ja että mihinkään ei puututa, kunhan maksaa veronsa. - Kun asenne on näin ylimalkainen, passiivinen ja nihilistinen, on selvää että juuri jäsenyys kuvaa rakkauskäsitettä täydellisesti. (Moralismin pelossa ei olla moraalisia vaikka näiden välillä on kuitenkin käsitteellisiä eroja.) Siksi kirkon nykyinen hyve onkin se, että se ei tee pahaa. Tämänlaisen rakkauden tukeminen on tietysti monille rakkaudellinen passiviinen suorite suoraan palkasta.

---

Kirjoittaja muistuttaa että kirkon jäsenmäärät ovat laskussa ja facebooksivuille kertyy pikku hiljaa jäseniä. Niin että esitetyt luvut, vaikka nyt ovatkin kaukana toisistaan, lähentyvät toisiaan. Kirjoittaja toivoo että luvut eivät lähesty toisiaan asymptoottisesti, eli että ne todella joskus kohtaavat. Hän itse asiassa toivoo että tämä tapahtuisi mahdollisimman pian. Se, onko lukujen kasvu vai pieneneminen kohtaamisen syy ei häntä kiinnosta kovinkaan paljon, pääasia olisi se, että tämä tapahtuisi.

(Miltei) puolen kansan presidentti

Presidentinvaaleissa Pekka Haaviston ympärille on kertynyt karnevaalinoloista toimintaa. Jotain, joka tuo mieleen lähinnä fanittamisen. Tämä oli aluksi jopa ällistyttävää. Esimerkiksi työpaikallani on näkynyt pukeutumisessa Haaviston fanipaitoja.

Olen tottunut siihen että huippu-urheilijoita, rokkitähtiä, elokuvasankareita ja muita vastaavia asioita fanitetaan. Fanittamisen kohteeksi joutuvat bändit. Beatles ja muut vastaavat ovat niitä jotka kisailevat fanittajista Jeesuksen kanssa. Taide, urheilu, uskonto ovat fanituksen aiheina leimallisesti absurdeja. ; Kysymys on tällöin järjen ylittävästä kokemuksesta. Voidaan jopa sanoa että kohtuuttomuus ja karnevalisoituminen ovat tällöin ymmärrettäviä (Rationaalisuus ei ole sama asia kuin ymmärrettävyys tässä yhteydessä.)

Onkin tavallaan piristävää että Haaviston kohdalla fanitetaan jotain jolla on merkitystä myös absurdin ulkopuolella.

Kuitenkin tässä on hyvä huomata, että fanittamisessa ja ideologioissa on monia piirteitä. On helppoa katsoa näitä kahdesta kulmasta:
1: Yhtenäisyyskulma ; Tällöin ilmiö, olipa se sitten uskontoa tai punkkulttuuria, on ideologianlevittämistä ja käytöksen samankaltaistamista. Tällöin punkkarit pukeutuvat samanlaisesti keskenään ja tunnistavat näin toisensa. Uskonnon ja politiikan kielessä harmonia näkyy tietysti myös korulauseissa. Puhutaan yhtenäisyydestä ja harmoniasta. Riskinä on tietysti tasapäistyminen ja se että nämä vaikutukset muokkaavat ihmisistä stereotyyppejä. Yhtenäisyyden kohdalla voidaan puhua indoktrinoitumisesta. Politiikassa tämä näkyy ns. "sosiaalipornobingona", jossa toistuvat vaikka ihmisryhmät kuten lesket, orvot, veteraanit, kiusatut, kääpiöt ja muut vastaavat. Tai ihanteet kuten vapaus, oikeudenmukaisuus, ahneuden vastustaminen, viisaus... (joita kaikki kannattavat vaikka voivat määritellä ne hyvinkin eri tavoin.) Kaikki ajavat näiden asiaa, joten niihin vetoaminen on tärkeä erottautumisen merkki.
2: Erottautumiskulma : Fanittamisessa on käytännössä aina myös voimakas irtautumisen henki. Tämä näkyy etenkin punkkulttuurissa jossa korostetaan sitä miten ollaan individualisteja (niistä samanlaisista takeista ja hakaneuloista huolimatta). Tämä muistuttaa siitä että fanittaminen on aina vähän myös sitä että ollaan erilaisia kuin jotkut muut. Ja koska asialla on yksilöille merkitystä, muuttuu tämä helposti siihen että erilainen kuin muut luetaan käytännössä rivien välistä muodossa "parempia kuin ne muut". Erottautumiskulman olennaisuus selittääkin suuren osan siitä, miksi fanittaminen on absurdia ; Jos asia on kaikkien mielestä hyvä, voidaan puhua asian "yleisinhimillisyydestä", jolloin se ei herätä erimielisyyttä eikä ole siksi hyvä erottautumisen merkki. Usein erottautumisen merkki esitetään toki haaveen ja unelman muodossa. Se, mikä on nyt erottava identiteetti uskotaan joksikin josta tulee "yhdistävä elementti" tulevaisuudessa.

Näin voidaan huomata että asioilla on monia puolia ; Vaikka uskonnollisuutta myydään yhtenäisyyden merkkinä, se on juuri niitä repiviä aiheita jota ei voi siksi sanoa miksikään yleisinhimillisyydeksi. Ja jo tämä sosiologinen puoli kertovat siitä yksinkertaisesta seikasta että ihminen ei ole homo religiosus ja että uskonto on oikeasti erottava identiteetti, jossa yleisinhimillisyys on korkeintaan indoktrinointitavoitteena, haave ja unelma. Sekoituskieli voi hämmentää ja moni sekoittaa unelman ja todellisuuden ja pitää siksi ihmistä periuskonnollisena.

Ja samalla on helppo ymmärtää että Haaviston fanittamisen kohdalla kysymys on vastaavista asioista. ; Erimielisyys nähdään suvaitsemattomuutena, jonka taakse manataan paheita kuten ymmärtämättömyys, pelko, ignoraatio, viha ja muut vastaavat asiat. Erottava elementti esitetään yhtenäistävänä, vaikka tämä yhteys onkin lähinnä utopia ja unelma.

---

Kirjoittaja äänesti ennakkoon toiselle kierrokselle. Äänen sai Paavo Väyrynen joka ei ollut edes ehdolla. Kansalaisvelvollisuus/Kansalaisoikeus on siis suoritettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla.

le siège du sens commun

Siinä missä suomessa puhutaan arkijärjestä tai maalaisjärjestä, on englannin kielessä käsite "common sense". Siinäkin ajetaan takaa samantapaista hyvin pragmaattista ja käytännönläheistä järkityyppiä. Sellaista jolla tullaan toimeen elämässä.

Kuitenkin englannin sana "common" muistuttaa jostain muustakin. Sana viittasi alunperin kuitenkin juryn kaltaiseen, hieman laajempaan joukkoon. Esimerkiksi Descartes viittasi pieneen joukkoon ihmisiä jotka antaisivat sitten näkemystä asiaan. Tässä ajatuksessa on tietysti demokraattisia sävyjä ja siinä tavoitellaan "wisdom of the crowds" -ilmiötä.

Näin "common senseen" saadaan mukaan ajankuvaa, ja sen hegemonioiden makua ; Ollakseen "common sense"ä on oltava kuten siihen aikaan ja siinä kulttuurissa on normaalia. Eli jaettava laajasti hyväksyttyjä uskomuksia.

Tämä laajentaa common sensen hieman muuhunkin kuin soveltaviin tieteisiin ja muistuttaa että se ei ole aivan totaalisen täydellinen asia, vaikka sitä yleensä ihaillaankin. Toisaalta tämä muistuttaa että common sensekin muuttuu ajan mittaan. Nykyään monia sellaisia asioita pidetään järkevinä joita ennen pidettiin epäuskottavina. Ja toisaalta ennen on uskottu sellaisiin asioihin jotka on ennen otettu hyvinkin tosissaan

Ilmiö on sinällään mielenkiintoinen, koska suosio voidaan vetää kielitieteen kautta monenlaiseen "pieneen jännittävään". Esimerkin saa Jani Toivolan saamasta kommentoinnista. Aiheena on avioliittomääritelmä ja homojen suhde siihen. Siellä puhutaan paljon siitä miten sanat muuttavat muotoaan. Ytimeksi keskustelussa näyttää nousevan denotaatiot ja konnotaatiot (sanoja ei kuitenkaan käytetä termeinä itsessään, mutta henki on sellainen että on hyvä huomata että siellä kuitenkin puhutaan näiden sanojen sisältöjen kautta, joten näistä on kysymys.) Tässä yhteydessä denotaatio on virallinen määritelmä ja konnotaatio on sellainen että siihen on liittynyt erilaisia mielikuvia, sisältöjä ja arvostuslauselmia ; Voidaan sanoa että avioliittokysymyksessä "juridinen määritelmä"="denotaatiomääritelmä" & "common sense -määritelmä"="konnotaatiomääritelmä".

Usein on vaikeaa ratkaista, mikä sana on yleisemmin käytössä. "Suomen Kielitoimiston sanakirja" esimerkiksi kertoo että "Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen yhteiselämän muoto." ja "Suomen Sivistyssanakirja" määrittelee sen "kirkon tai valtion virallistama parisuhde, yhteiskunnan hyväksymä miehen ja naisen yhteiselämän muoto, jossa vallitsevat lait ja normit tuottavat oikeuksia ja velvollisuuksia aviopuolisoille, joidenkin kirkkokuntien sakramentti." Ns. sanakirjaa tuijotteleville kysymys tiivistyy siihen että Homoliittojen kohdalla hyväksyttävissä olevan ja laadukkaan sanakirjan valinta ratkaisee sen, onko kyseessä avioliitto vai ei!

Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä sitä kautta että sanoilla ei itse asiassa ole "historiallisen vakion voimaa". Merkitykset elävät. Siksi juridisen tason muuttaminen vastaamaan yleistä kuvaa on mahdollista tehdä. Usein nähdään että laki on jotain jota vain totellaan, mutta samalla poliitikot kuitenkin pyrkivät muokkaamaan lainsäädäntöä ja tekemään erilaisia päätöksiä. Ne muuttavat lakia. Demokratia on kaksisuuntainen prosessi. Siksi sanakirjamääritelmiin dogmaattisen sitoutumisen ei pitäisi olla niin suosittua kuin se näyttää olevan.

Internetin yleisimpiä sivuja selaamassa.

Pornografia on hyvin suosittua. Internet pursuaa sitä. Joku sitä tekee ja joku siitä saa maksunkin, joten selvästi asia on haluttua. Minä olen kirjoitellut pornografiasta ties mitä. Mutta olen käyttänyt sitä jopa liian abstraktissa muodossa. Etäältä ilman katselua. Se on vähän kuin esittäisi lausuntoja asioista joita ei suoraan tunne. Tälle täytyi tietysti tehdä muutos.

Ajatus tästä syntyi, kun minulla oli jumalattoman tylsää. Puolisoni sisar tuli käymään viikonlopuksi. Gyllingin ja Sillantauksen "naisen kanssa" on opettanut minulle, että naisen naisystävien pariin ei parane mennä. Heidän pitää antaa olla kahden, koska arvostat sitä kaunista ystävyyttä joka heillä on. Puolisoni ja hänen sisarensa pelaavat yhdessä nettipelejä. Tämä tarkoittaa sitä että olen paljon poissa tieltä.

Ja kuten moni ehkä tietääkin, minulla ei ole ollut aikoihin televisiota. Minulla on toki DVD -pätkiä joita pystyn katsomaan. Mutta olen nähnyt ne kaikki moneen kertaan. Ei sitä aina jaksa samoja. Niinpä päätin lähteä seikkailuun, ja kirjoittaa siitä lyhyen reportaasin. Päätin tehdä sen (osittain sanaleikin vuoksi) gonzo -journalismin tyyliin. Näin siitä ei tule mitään objektiivista kuvausta, vaan enemmänkin kertoo tuntemuksia.

Tein seikkailuretkeni kolmena päivänä, tosin niiden välillä oli pitkähköjä aikavälejä. Näin saan miettimis ja tarkasteluaikaa. Sekä näen pienessä määrin miten aika muuttaa tilanteita.

Niinpä poistin googlesta hakuasetukset, ja laitoin tietokoneen tietoturvasuojaukset täysille. (En löysyttänyt vyötä.)

Ensimmäinen huomio oli näennäinen runsaus. Google antaa hakusanoilla valtavasti tuloksia. Tarkemmassa tarkastelussa runsaus itse asiassa kääntyy päälaelleen. Moni sivustot ovatkin sellaisia, että ne linkkaavat toisiin sivustoihin. Näin ollen saat galleriaesittelyn, jonka klikkailu vie toiseen galleriaesittelyyn. Näistä syntyy hämähäkkimäinen sivustorykelmä, jossa varsinaista ladattavaa ja katseltavaa saa enemmänkin tuurilla.

Tällä yhteenlinkittelyllä on tietysti hyvä syy. Syy on google. Googlehan arvostaa tuoreutta ja sitä että sivuille on paljon linkkejä. Kun tälläiset sivustot pistetään linkittämään rinkiin, saadaan hyvä googlehitstatus. Etenkin jos joka päivä lisätään uusia kuvia. Näissä hämähäkkimäisissä linkittelysivuissa niitä on peräti aika paljon samoja. Saattaa olla että tietty pienikokoinen "mainoskuva" on samalla kuvalinkkisivulla kaksi - tai jopa kolmekin kertaa. Kaikki eivät toistu, mutta näitä on toistuvia on niin useita, että on selvää että sivuston pitäjää ei kiinnosta onko linkki uutta materiaalia vai ei. Kunhan syntyy päivitys.

Toinen runsautta vähentävä juttu on tietysti talousasia. Sivustot eivät periaatteessa anna ilmaiseksi paljoakaan materiaalia. Niiden ideana on saada ostamaan "jäsenkortteja". Eli kun tilisiirto pankissa kilahtaa, porno kovalevylle vilahtaa. Materiaaleja ei jaeta kovinkaan paljoa. Projektissani en tietysti ruvennut pistämään rahaa tämänlaiseen.

Kolmas oli se, että sivustot tuottivat kuvia, kotikoneelle ladattavia videoita tai netissä katsottavia mutta ei ladattavia videoita. Niissä on ilmaiseksi jaossa vain maistiaisia.
1: Videot ovat likimain aina 10 sekunnin mittaisia, tosin jotkut näyttävät suosivat 6 sekuntia ja toiset 20. Videoissa voidaan jättää "strateginen kohta" pois, jolloin haluamansa saa nähdä maksamalla. Videot ovat usein lyhyydestään huolimatta leikattuja, eli kuva vaihtuu kesken. Eteen ja taakse on saatu mainokset.
2: Kuvissa joitain alueita voidaan sensuroida, eli saat nähdä kaiken kun olet maksanut. Tarjolla ei tietysti ole kuin osa, sivustot vihjaavat että näkyvä on vain jäävuoren huippu. Kuvien kerrotaan olevan terävämpiä ja tarkempia, videoiden pidempiä. Tämä ei ole yllättävää. Jaettavissa ei ole "niin isoja määriä" tavaraa. Ilmaisen materiaalin määrä on kokonaisuutena varmasti enemmän kuin ehtisin katsoa ja latailla.

Kuitenkin netistä löytyy kaikesta huolimatta yllättävän paljon pornoa. Sivustot voidaan karkeasti jakaa "sekatavarakauppatyyppiseen ratkaisuun" ja "erikoisliikkeisiin". Erikoissivu voi olla keskittynyt vaikkapa tiettyyn aiheeseen. Eli jostain löytyy vain poseeraavia bikinityttöjä. Toiset näyttävät enemmän. Osassa on japanilaisia. Ja osassa näytteleviä japanilaisia, demoneja ja lonkeroita (ei, ette halua tietää. Minäkään en haluaisi tietää). Osa erikoistuu tiettyyn henkilöön. Tämä on tietysti tekijän kannalta kätevää. Sekatavarakauppa taas ei yleensä itse pidä sisältöjään, vaan se linkittää eri "erikoisliikkeisiin". Ne eivät säilö, vaan ohjaavat.

Nämä "sekatavarakaupat" olivat yllättävän käteviä, niiden kautta "skenestä" saa hirveästi irti. Niissä on nimittäin usein hakusanakäytänne. Hakusanoja voi olla esillä satoja. Itse asiassa niitä on käsittämätön määrä.
1: Moni hakusanoista on ilmiselviä (hakusana "lesbian", "fuck" tai "orgasm" kertonee kaikille, mitä sen takaa löytyy. Jopa "forest" tai "shower" kertoo paikasta.)
2: Osa on hyvinkin kummallisia. ("snowballing" ei ole mitään lumisotasilla oloa. Ei todellakaan. Löytyy sieltä "pearl neclacea" ja "golden rain":takin, jotka eivät ole mitä luulisi.).
3: Osa on lyhenteitä jotka eivät ulkopuolisille kerro mitään ("MILF", "DPed", "FFM", "CFNM", "CBT"...)
4: Osa on vain sellaisia että ei haluaisi tietää. (hakusana "vampire" kertoo kyllä kaikille jotain olennaista. Samoin kuin "torture". Ja kyllä. Te ette halua tietää.)

Hakusanat voidaan jakaa karkeasti seuraaviin tyyppeihin:
1: Vaihe. Osa keskittyy flirttipuoleen ja ne eivät oikesti kovin isosti eroa bikinimainoksista. Niissä kuvataan jonkinlaista esileikkivaihetta. Varsinainen huipentuma näyttää olevan hyvin tärkeä.
2: Seksiä harrastavat osapuolet. Nämä voidaan luokitella iän, sukupuolen, ihonvärin, hiustenvärin, rintojen/muun varustuksen koon mukaan. Pornotähdet on usein mainittu nimeltä, joista osa tuntuu keksityiltä taiteilijanimiltä ja osa ihan oikeilta nimiltä, kuten varmasti onkin. Tässä kohden ei voi tietysti olla puhumatta ammateista, joista ainakin poliisi ja hoitajatar näyttää olevan naisten kohdalla yliedustettuna. Ja sitten on avaruusolentoja. (Voi kyllä. "Ranuan kummit" eivät ole ainoita joilta löytyy "sokerina pohjalta".)
3: Paikka, joka voi olla ulkona vaikkapa metsässä tai rannalla, muuten vain julkisella paikalla, tai kotona ties missä huoneissa.
4: Mekaaninen tekotapa. Tässä on erilaisia asentoja ja tahteja ja rajuuksia. Sekä sitä, miten niitä vaihdellaan missäkin kohdassa. (Tyypillisesti pornossa näytetäänkin vaihtavan asentoa koko ajan, mikä on hyvin kummallista. Tosin ei niin ihmeellistä kuin se, että naiset näyttävät saavan orgasmin vaikka mies ei koske tähän, kunhan tämä vain laukeaa päälle.)

Tämäkin itse asiassa tuottaa osan pornon näennäisestä monipuolisuudesta. Näitä hakusanoja voidaan yhdistellä hyvin vapaasti. Voit ottaa vaikka viisi määritelmää kohdasta 1, tai yhden jokaisesta, tai vain yhden jostain. Tässä kohden saat hyvinkin spesifejä lopputuloksia. Tämä muuttaa "sekatavarakaupat" keinoiksi käydä samalla kaupassakäynnillä ties missä "erikoisliikkeessä", jopa siten että käyt useassa "samanaiheisessa erikoisliikkeessä". Palvelinmatkat ovat ihmeellisiä, ja yksi klikkaus voi johtaa aivan eri puolilla maailmaa olevaan paikkaan, ja sen viereinen toisaalle.

Kuitenkin kokonaisuutena tilanne näyttää olevan aika lattea. Kun olet nähnyt yhden tissipanon, olet nähnyt ne kaikki. Kliseiset yksityiskohdat ovat vain uudessa paikassa. Onkin selvää, että tässä ei haeta katsojan yllättymistä. Pornokauppa ei siksi ole mikään hieno ravintola, johon mennään kokeilemaan mitä gastronomisia herkkuja sitä onkaan kehitetty. Pornokauppa on enemmänkin McDonalds, jonne mennään, odotetaan lyhyt aika, ja sitten saadaan se, mitä on tiedetty haluavan.

Tätä kautta, vaikka porno onkin yllättävänkin monisärmäistä, siinä on yllättävän vähän luovuutta. Pornossa on kuitenkin selvästi oma alakulttuuri, joka vaatii paljon erikoistermien osaamista. Suuri osa sanoista on itse asiassa aivan vieraita. Sanakirjakaan ei auta, koska pornossa näytetään monin paikoin rakastavan kiertoilmauksia. En tiedä, onko tämä sitten se humoristinen ja luova osa pornografiakulttuuria.

Myöskään pelkkä aiheiden määrä ei kerro koko totuutta. On katsottava määrää ja suosiota. Tämän tarkastelu on yllättävänkin helppoa, koska moni sivusto sisältää ladattujen määrän tai tähdillä arvioinnin kautta tehdyn suositusjärjestyksen. Eli ne kertovat mitä katsotaan paljon ja tarjoavat niitä ensin. Tietyt pätkät ovat paljon suositumpia kuin toiset. Itse asiassa jopa niin, että tässä näyttää olevan voimassa Pareton periaate ; Nyrkkisääntöhän toimii niin että 80% katseluista on 20% videoista. (Tämä on tosin hirveä yleistys.) Toisaalta tarjonnassa ei ole kaikilla kohdin tasaista määrää tarjontaa. Esimerkiksi eräs sivusto tarjosi varsin ekstreemiä vaihtoehtoa ("vampire") 19kpl. ja sama sivusto tarjosi 10 853 suihinottovideota. On selvää että kliseisiä vaihtoehtoja on määrällisesti niin paljon, että sekin kertoo omaa osaansa aiheiden suosiosta.

Itse asiassa vaikka feministit korostavatkin usein kaksoispenetraatiosta ja kidutuspornosta, sitä löytyy määrällisesti hyvin vähän. Keskimäärin ihmiset ovat siellä kiltimmässä linjamassa. Lievin pornolinjahan lähestyy joko "taidekuvia" joissa nainen kekkaloi alasti oudossa asennossa metsän keskellä ja leikkii olevansa nymfi. Ja toinen normipää muistuttaa jotain, jota erilaiset vaateliikkeet (joko uima- tai alus-) laittavat ilmaiseksi postiluukusta. (Joita minä tietysti teininä... tai siis köhköh.)

Suosiot näyttävät, että ihmiset tykkäävät "iloisemmasta pornosta". Sellaisesta, jossa on kaksi ihmistä, joista vähintään yksi on nainen, ja jossa hommat hoidetaan loppuun asti. Orgasmit ovat tärkeitä. Naisetkin pitävät kovasti meteliä ja numeroa asiasta. Koska juuri sitä ilmeisesti halutaan. Tämä on kenties alhaista sosiaalisuutta, mutta se kuitenkin on sosiaalisuutta.

Kokeiluni ja seikkailuni eivät kuitenkaan -yllättävää kyllä- aikaansaaneet virushyökkäyksiä. Tosin joissain paikoissa oli koko ajan vastassa varoitusikkunaa, jossa varoiteltiin että sivu on vaarallinen, joka tarkoittaa että sitä ei pidä ladata. Pornosivustot tuntuvat kuitenkin rakastavan "spywarea". Eli
niiden kautta koneelle tulee ohjelmia jotka kerävät tietoja tietokoneesta ja esimerkiksi vierailluista nettisivuista ja levittävät niitä eteenpäin ilman käyttäjän suostumusta. Tämä tuokin arvokasta tietoa, josta muuten joutuisi maksamaan, joten en ihmettele että näin on.

Nyt uskallan väittää että minulla on jonkinlainen yleiskuva pornografiasta. Se voi tuntua kovasti aspergerin näkemykseltä, josta puuttuu peruskäyttäjän emotionaalinen suhde. Mutta vastaavalla "tutustumis -ei tunnu hirmi kiinnostavalta" -kombolla sitä on tässä talossa kierretty harrastuksia ja uskontojakin.

Tyhjän pannun ihme : Pääsiäismunakokkelia.

"There is something about yourself that you don't know. Something that you will deny even exists, until it's too late to do anything about it. It's the only reason you get up in the morning. The only reason you suffer the shitty puss, the blood, the sweat and the tears. This is because you want people to know how good, attractive, generous, funny, wild and clever you really are. Fear or revere me, but please, think I'm special. We share an addiction. We're approval junkies. We're all in it for the slap on the back and the gold watch. The hip-hip-hoo-fuckin' rah. Look at the clever boy with the badge, polishing his trophy. Shine on you crazy diamond, because we're just monkeys wrapped in suits, begging for the approval of others."
("Revolver")

Sisareni blogiin tullut kommentti herätti tiettyjä kysymyksiä. Häntä oltiin syytetty kaupallisuudesta ja pinnallisuudesta. Sisareni tietysti koristeli ovelasti reagoinnin tähän laittamalla alkuun kuvan korillisesta maalattuja pääsiäismunia. Kuori on maalattu, mutta sisällä ei ole mitään. Mutta toisaalta kuorissa on se koko jutun ydin. Sisareni blogi edustaa suhteellisen "normaalia suositun blogin kaavaa". Blogilistan huipullahan on aina käsityö-, ruuanlaitto-, muoti- ja ihmissuhdeblogeja. Esimerkiksi filosofiablogit ovat paljon vähemmän suosittuja. Päästäksesi suosituksi on siis osattava kirjoittaa juuri tietyistä aiheista.

Ja selvästi sisareni blogilla on selvästi tietynlainen malli. Se ei ehkä ole "mietitty" tai "ennalta suunniteltu". Mutta voisi olla vaikeaa kuvitella sen tekstejä tänne tai tämän paikan tekstejä sinne. Blogi hakee "kauneutta" ja "arjen ihmeitä". Ja tekee tämän hakemalla sitä sieltä mistä se on "helppoa", eli tekemällä, kuvaamalla, esittelemällä ja ostelemalla asioita jotka ovat sieviä. Sellaisia asioita joista lähes kaikki ihmiset pitävät, koska se on helppoa.

Sisareni blogi on värimaailmaansa kautta pastellinen ja hempeä. Se ei loukkaa ketään : Itse asiassa se vain esittelee asioita sanomatta että kokemus olisi pakko jakaa. Minä taas etsin "kauneutta" kaikesta rujosta, ja minulle estetiikan huipennus on hyvin tehty tekniikka - ja sen kauenus tulee osittain puutteen kautta. Siitä nimittäin puuttuu jotain, se veri ja suolenpätkät. Ja tämä tekee siitä hyvin, hyvin, kaunista. (Kuin se, että yllätystarkastetun seksimaanikon matkalaukusta ei löydykään käytettyä bordellilippua.) Blogini värimaailma on epäluettavan tummasävyinen ja räikeä. Ja siinä sivussa murskataan näkemyksiä ja tässä pyritään argumentoimaan, joka taas johtaa siihen että takana on jonkinlainen odotus siitä että jokin tapa olisi "niiq huonompi". Tässä on pieni pakotteen maku.

Suosiomme ovat tietysti erilaisia.

Ollaksesi suosittu, on lisäksi oltava tietyllä tavalla kulttuurin hegemonioiden mukainen. Itseäni on ihmetyttänyt se, miten paljon sellaisia ihmisiä, joille konventio on automaattisesti paha asia. - Paradoksaalisesti tämä "pakkovastarannankiiskeys" on itsessään eräänlainen alakulttuurin konventio, ja vahva sellainen. Tästä mieleeni tulee vahvasti "Absoluuttinen Nollapiste" -bändin kappale "Jos sanoo että tekee".Siinä kun on kohta "Jos sanoo että tekee mitä haluaa ; Se ei meinaa että kaikki mitä tehdä haluaa ; On jotenkin epäsovinnaista ; Ollen jopa nukkuessaan omaperäinen. / Niin paljon toisinajattelijoita on jo ; Ettei siihen sekaan enää mahdukaan ; Perinteisesti ajattelemaan. ; Ei erotu värikäs toisestaan." Tälläinen "toisinajattelijuusleima" halutaan vahvasti tietyissä piireissä. Sillä haetaan kunnioitusta "omasta sisäpiiristä", intelligenttejen parista, fiksujen ja filmaattisten mielipide itsestä on se, joka kiinnostaa.

Kaupallisuuteen liittyy tietysti tuote -esittely. Toki sisareltani löytyy niitä. Tässä on malliesimerkki saippuoista. Niiden tehtävänä on kuitenkin jokin muu syy kuin suora "buy stuff". Se tiivistyy siihen mitä katson koko blogin ideaksi. Puolustuspuheessaan sisareni nakutteli että: "Menee aamulla töihin, josta en saa enää suurempaa tyydytystä. Tulee kotiin viideltä. Tekee ruokaa. Siivoaa. Kun ilon aiheet versovat tällä hetkellä kesäkukan siemenistä tai sisutustyynyistä. Tekeekö se minusta huonon ihmisen? Kenties pinnallisen?" Kysymys on minusta olennainen. Itse olen itse asiassa ollut tyytyväinen, kun olen katsonut mitkä aiheet tekevät blogeista suositun. Ihmiset eivät elä missään eskapistisessa kulutusunelmassa, vaan hakevat asioita varsin arkisista ja pienistä asioista. He tietävät mikä on "todella merkittävää". Esimerkiksi uskonto tai analyyttinen filosofia ei pärjää villasukille tai toisille ihmisille. (Syömisen ja muun vastaavan aineellisen arvoa vähättelevät ne "filosofit", jotka ovat varmoja seuraavasta ateriastaan.)

Ja hemmetin hyvä niin.

Tähän verrattuna vaikkapa joku minun filosofiablogi ei edes pese kenenkään astioita, tai opeta ketään keittämään hyvää kahvia. Eikä sitä lukiessa tule aina edes hyvää mieltä, koska se ei "edes onnistu" ; Se ehkä yrittää tehdä kyynisen optimismin sävyttämää maailmaa jossa synkeä ei ole enää ongelma vaan olotila, jonka kanssa on tultava toimeen ja josta on nähtävä niissä oleva hyvä - ja miten elämä on silti täynnä pettymyksiä kun ihmiset ovat toistuvasti parempia kuin odotit. Mutta se kuitenkin muuttuu aina välistä rypemiseksi jossa paha on ongelma jossa ratkaisemattomuus tarkoittaa samaa kuin lupaa rypeä siinä. Minä jos joku tiedän, miten vaikeaa on olla "lapsellisen naiivi" nykymaailmassa. Positiivinen asenne on hankalaa.

Hegemonia on siitä erikoinen asia, että se sopii hyvin kuvaamaan totalitaarista maailmaa, jossa on dogma jota on noudatettava - jossa ihmisille tarjotaan jotain jota ulkopuolinen maailma haluaa ja heidän käsketään pitämään siitä tai sitten noudattamaan sitä vastoin omaatuntoaan. Toisaalta siihen sopii myynti, jossa ihmisille sekä tarjotaan sitä mistä nämä itse pitävät. Ja mainonta jossa ihmiset yritetään saada pitämään jostain josta nämä eivät välttämättä muutoin pidä. Ja demokratia jossa enemmistön käsiäänestys määrää miten yhteiskunta makaa ja petaa. Suosituksi pääsee kun on "kiva" ja/tai "pinnallinen". Naistenlehdissä olevat suositut naiset on editoitu pinnaksi, he edustavat myytävää ja ostettavaa ideaalia. Jotain jota ihmisten uskotaan haluavan, ja jotain jota ihmiset uskovat muiden odottavan heidän haluavan. Hegemoniavastustusdiskurssissa on kuitenkin vielä näiden lisäksi yksi ulottuvuus, jonka haluaisin ehdottomasti ja korostetusti mainita : Sen taka -ajatus on usein se, että "massat" ovat tyhmiä. Eli että muut ihmiset ovat suurimmassa määrin ääliöitä. Tämä diskurssi ei kuitenkaan aseta puhujaa itseään osaksi ihmiskuntaa, joka olisi arvokas realistinen nöyryyden oppitunti. Sen sijaan sillä usein korostetaan omaa erinomaisuutta suhteessa muihin.

Tämä diskurssi on itse asiassa sävyltään hirvittävän toiseuttava.

Haluaisin kuitenkin heittää hieman murikkaa veteen. Minä en kirjoita blogia lukijoiden saamiseksi. Aihepiirini ja kirjoitus sekä reagointitapani ovat sellaisia että (terveet) ihmiset eivät hurmaannu ympärilleni levittävän ihannoitavan ja kosmismystisen säkenöivän karismani voimasta. Kirjoitan ensisijassa itseni vuoksi. Minua asiaan vetää siis ensisijassa egoni. Ja aivan kuten elokuva "Revolver" sen esittää, ego on pahin vihollisemme, joka asuu meidän omassa päässämme ja teeskentelee olevansa enemmän kuin ystäväsi, se uskottelee että se olet sinä. ("The greatest con, that he ever pulled ... was making you believe ... that he is you.") Ystävät ovat lähellä mutta viholliset lähempänä. Miksi tämä "yleinen hegemoniavastaisuuteni" tekee siis minusta? Aivan. Pinnallisen. Tavaan sanan teille analfabeeteille ignoramuksille: "Peeiiänänaaäläliiäsen".
Minun hegemoniani on niin vahva, että se tavallaan teeskentelee että sitä ei ole olemassakaan.

---

Omasta lapsuudestani muistan sen, että sisareni oli silloinkin tällä tavalla "tavallinen". Mutta hänellä oli yleensä aika erikoisia kavereita. Minä taas olin varsinainen friikki outolintu, mutta minun ystäväpiirini oli varsin tavanomaista. Sisareni ei siis vaatinut mitään "konventionaalisuutta" tai "muodin mukana menemistä", vaan teki sitä koska piti siitä ihan itse.