Mitä teologia aina ja väistämättä ilman ainuttakaan poikkeustapausta sanoo ateistejen moraalista?

"Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. "Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on." Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita."
(Emil Anton, "Rautio-raukka - vastine päivän HS -kolumniin")

Alkuun laittamani Antonin lausunto kuvaa hyvin yleistä kristittyjen kantaa. Siinä otetaan kantaa ateistejen moraaliin. Ja tämä näkemys on nähdäkseni melkoisen yleinen. Sen ydin löytyy vaikkapa Heinimäen "kafekismuksesta" jossa hän esittää luterilaisuuden perusperiaatteen olevan se, että ihmisille on annettu omatunto. Jolloin valtaa ei ole kirkkoinstituutilla vaan ihmisillä. Ja näin ateistillakin on omatunto ja pääsy eettisyyteen - vaikka ilman Jumalaa. ; Tällöin korostuu se, että eettinen käytös irrotetaan eettisestä koodistosta ja siitä onko etiikalla argumentoitua perustaa. Ja vihjataan että ateisteilla on eettinen käytös ja kenties normitkin, mutta että heillä ei ole rationaalista perustaa moraalilleen. Eli on eri asia sanoa että ateisteilla ei ole perustaa (foundationless moral) moraalille kuin että heillä ei ole moraalia tai he eivät olisi moraalisia (immoral).

Tämä kuvastaa toki monien kristittyjen hyvää henkeä. ; Ateistien syyttäminen automaattisesti pahoiksi koetaan syrjivänä ja se sotii monien hyvien kristittyjen oikeustajua vastaan. Mutta sitten toisaalta ei voi olla huomaamatta että hyvin moni kristitty silti syyttää ateisteja moraalittomasta käytöksestä, moraalintuhosta ja siitä että ateistit ovat hyviä vain ehdoin. Että ateisti joka ei ole moraaliton on moraalinen vain siksi että hänellä on kristillinen kotikasvatus ja koska hän on kasvanut kristillisten arvojen täyttämässä yhteiskunnassa. Itse asiassa jopa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu että Amerikkalaiset Kristityt ajattelevat intuitiivisesti että ateistit ovat moraalittomia. Eli teologiasta huolimatta ihmisten asenteet ainakin olisivat tämän suuntaisia. Ateistit koetaan moraalittomuutena.

"Huonoa teologiaa" -kulma

"Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta."
(Job 15:35)

Intuitio on tärkeä. Sillä näyttää että ateitejen moraalisuus hyväksytään melko domeenispesifisti. Tämä saattaisi selittää osaltaan sitä miten monet kristityt eivät ole pitäneet Heinimäen omantuntokysymyksestä silloin kun olen ottanut sen esiin monenlaiset "Raamatun dogma vs. omatunto" -kiistoissa. Itse asiassa "Raamatun" paikat jotka hyväksytään kun aiheena on se miten kristityt eivät pidä ateisteja moraalittomina unohdetaan heti jos kontekstia pikkuisenkin naamioi. Vastaus on siis kenties asenteiltaan kaunis, mutta niissä on. Tämä vihjaa että argumentit eivät ole joko kovin hyviä edes tässä yhteydessä. Tai sitten ihmiset eivät seuraa ja tottele hyvää teologiaa vaan tekevät huonoa teologiaa.

Diplomaattinen tyyppi saattaisi sanoa että heidän teologiansa ei kenties ole syvällistä, mutta he ovat silti oikeita kristittyjä. He voivat napata mielipiteitä vaikka miltei maltillisilta pastoreilta. Esimerkiksi jos otetaan Rich Hendersonin teksti joka on otsikoitu "Why there is no such thing as a good atheist" on itse teksti toki moraaliperustan puutetta, mutta kuitenkin otsikko johtaa varsin helposti vääriin johtopäätöksiin. Itse teksti ei toki suoraan sano että ateistit eivät voi olla moraalisia tai hyviä. Mutta otsikko on vähintään vihjaileva ellei peräti lukijan tekstistä päähän saamansa johtopäätös. Sillä tosielämässä kristityt eivät välttämättä ole kummoisiakaan filosofeja tai teologeja. Esimerkiksi itse olen Suomessa kuullut kristityistä joiden taivas vaikuttaa olevan jonkinlainen BB -talon korvike jossa on luvassa juhlimista ja nautintoja jotka muistuttavat ikuisia bileitä.

Tämä muistutus on tarpeen siltä varalta, että jos joku kristitty joskus vetää minua turpaan tai pahempaa sen takia että hän kuuluu niihin kristittyihin jotka ovat sellaisia, niin haluaisin kuulla muutakin lohdun sanaa kuin sen, että tekoa ei voinut tapahtua koska ei kukaan usko että ateisti ei voisi olla hyvä ihminen. Että tapahtumaa ei ole koska se olisi huonoa teologiaa jonkun internetviisaan mielessä. Olen ollut huomaavinani että ongelman vähättely, "Ei Yksikään Todellinen Kristitty" -kortin heiluttelu ja uhrin syyllistäminen ja haukkuminen ovat niitä vakiotapoja ratkaista tämä dilemma. Että on hölmö kun ei ole kiitollinen kun täällä ei ISIS -malliin leikata päätä. Josta minun jatkokysymys on kyllä, että tuntuuko se todella paljolta. Että kuinka usein sitä tekee mieli lähteä päänleikkuupuuhiin kun se on niin valtava edunanto teidän puolelta kerran?

Tässä kohden kysymys voi siis olla ihan oikeasti myös viestinnän vastuusta. Minä kysyn että kenen on vastuu siitä että näitä vääriä "emme ole sanoneet vink vink" -selityksiä vaativia tulkintoja tehdään? Jos asiat ovat helposti harhaanjohtavia, niin onko kenties Hendersonilla jokin vastuu? Seurausetiikan mukaan luultavasti onkin. Koska mielestäni ihminen joka kirjoittaa tuollaisen otsikon tietää tai hänen tulisi tietää että se todennäköisesti tullaan tulkitsemaan tietyllä tavalla. (Toki toisenlaisella otsikolla sama teksti voisi olla vähemmän vihjaileva ja vastuu olisi ainakin huomattavasti vähempiarvoinen.)

"Hyvä teologia, joka kompuroi" -kulma.

"Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."
(Ps. 92:7)

Näissä lausunnoissa on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen perussävy. Niissä tehdään hyvin kaikenkattava teologinen lausunto. Mikään kristitty suuntaus ei siis voi esittää sellaista kantaa että ateisteilla ei voi olla moraalia. Että tämä on niitä mahdottomuuksia. Tämänlaatuinen herättää ihmetystä. Sillä ateistien hyvyys ei kuulu uskontunnustuksen ydindokmeihin. (Ja jopa niistä on kiistelty ja niistä on tulkintaeroja!) Että miten tämä yksi asia on ikään kuin kaiken tulkinnan ulkopuolella.

Näkemyksen ehdottomuutta ei vahvista se, että Hendersonkin varsin tendenssinomaisessa esityksessä on vedetty filosofisesti kyseenalainen piilopremissi. "A good atheist -- that is, a consistent atheist -- recognizes this dilemma. His only reasonable conclusion is to reject objective meaning and morality. Thus, calling him "good" in the moral sense is nonsensical. There is no morally good atheist, because there really is no objective morality." Moraalifilosofiasa, noin karkeasti ottaen, voidaan sanoa että ylipäätään tarve sanoa että on "objektiivista moraalia" eikä pelkästään "moraalia" on se, että on muitakin tapoja määrittää moraali kuin teistien määrittelemä "objektiivinen moraali". Itse asiassa jopa objektiivisuus voidaan helposti määrittää tavalla joka ohittaa Hendersonin argumentit. Näissähän on usein kysymys "ikuisuudesta". Ihminen elää rajallisen ajan, ei puhuta edes sadoista vuosista. Silti ihmiset ovat objektiivisia kohteita. Ja lajinmukainen käytös ainoastaan muuttaa moraalin lähteen ihmiseksi. Ja is-ought -ongelma ja jossain määrin myös moraalifilosofian klassikko, avoimen kysymyksen argumentti, yltävät myös Jumalan olemassaolokysymykseen. On väärä dikotomia väittää että teistinen ikuinen moraali olisi sama kuin ei moraalia ollenkaan.

Loogista tai konseptuaalista kompurointia tuntuu olevan varsin usein kun teisti vastustaa ateistien etiikan pohjaa. Kreeft, joka väittää että jos on hyvää ja pahaa niin on oltava myös Jumala on esimerkiksi sortunut tähän kuoppaan - ja syvästi. Nämä puutteet, etenkin kun ne tuntuvat olevan usein ellei peräti aina läsnä, johtavat usein tilanteeseen että jos teismin ehtoja kohdellaan samalla premissienvetosyvyydellä niin teisminkin objektiiviselta moraalilta putoaa pohja. (Ei voi vain väittää että se että on vain ainetta johtaa moraalittomuuteen. Kun tätä perustelee jollain, tulee viitanneeksi erilaisiin asiaintiloihin. Jos intention olemassaolo on ongelma, niin ihmisillä on sellainen. Jos is-ought estää tosiasioista moraalin vetämisen sama koskee Jumalan olemassaoloa jne.) Nämä puutteet vihjaavat siihen suuntaan että kenties tulkinta ateistien hyvyydestä onkin yliampuva. Kenties netin vihaisen uskovan takana saattaakin olla hyviä ja teologisesti vahvoja perusteita.

"Hyvä teologia joka sanookin muuta" -kulma

"Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."
(Dan 12:10)

Jos otetaan reformoitu epistemologia, voidaan huomata että siellä moraali on yhteydessä sensus divinitatikseen. Siellä luotetaan että järki, aistit ja myös kyky aistia Jumalaa ja etiikkaa ovat ihmisissä sisäsyntyisiä. Tämä johtaa siihen huomioon joka tässä asiassa usein toistuu. Että kenties ateisteilla on todellakin moraalinen käytös mutta ei rationaalista pohjaa tälle. Ihmiset käyttävät Jumalan antamia silmiä. Ja sama koskee tietysti myös ateistejen etiikan havaitsemista. Ja tämä johtaa siihen miksi niin moni teisti näkee ateismin angsteismina. Että ihminen todellakin tietää että Jumala on. Tätä linjaa edustaa vahvasti esimerkiksi Tapio Puolimatka joka uusimmassa kirjassaan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" kertoo että ateistit elävät itsepetoksessa. Eli jokainen tietää että Jumala on olemassa. Tämä on vahvennus hänen ajatuksestaan jossa diskursiivisessa pluralismissa keskustellen jokaine päätyy siihen tulokseen joka on totta. Onhan Puolimatkan maailmassa Jumalan antama warrant taannut meille järjen ja älyn. (Onnea vaan matkaan tässä, hän tietää toisten ajatukset syvemmin kuin nämä itse. Unohtakaa ajatuksenlukijat, Puolimatka tekee saman koko ihmiskunnalle, ilman ainuttakaan poikkeusta!)

Mutta tätä ajatusta joutuu ajattelemaan väkisin aika lyhyelle. Sillä jos miettii vaikka silmiä, niin monet meistä ovat sokeita. Plantingan teologiasta saa vedettyä tämänsuuntaisia päätelmiä aika helpostikin. Plantingahan on kirjoittanut teologiassaan ns. connoisseureista joilla on erityisen hyvät aistit. Ja hän on esittänyt että aivojen kogniiiviset puutteet johtuvat syntiinlankeemuksen jälkeisestä rappeutumisesta. Tämä tie avaa varsin helposti tien siihen että tosiasiassa aivan kuten voi olla sokeita voi olla myös jumalasokeita ja etiikkasokeita ihmisiä. Itse asiassa klassisessa kristillisessä teologiassa tunnetaan juuri tämänlaatuinen ilmiö. Heillä on käsite "total depravity". Se korostaa perisynnin voimaa. Siinä missä luterilaiset ja reformoidut teologit ottavat lempeän linjan ja korostavat että tämä ei tarkoita sitä että ihmiset eivät kykenisi hyvään ilman Jumalaa.

 Ja tässä edes kalvinismi ei selviä täysin puhtain paperein ; Joukossa on mukana myös niitä jotka korostavat predestinaation syvyyttä. Ja näissä koulukunnissa ihminen on luonnontilassa kuin eläin. Ja predestinoidut vapautuvat tästä kun taas muut ovat tuomittuja rypemään synnissä. Jos voimme olla sokeita, ja sensus divinitatis on muutoinkin aistianalogian varaan rakennettu-  itse asiassa enemmän ; se väittää olevansa aisti - niin kyllä tästä pitäisi voida päätellä että kenties syntiinlankeemus ja YEC -kreationistinen rappeutumislajiutuminen voisivat joissain teologioissa sallia sellaisen mahdollisuuden että ateistit eivät voisi olla hyviä.

Jos ihmiskunnalla onkin warrant, niin kenties osa on connoisseureja ja osa on sokeita. Kuten muidenkin aistien kanssa. Aika moni kalvinisti on predestinaatio-opissa ajanut sellaista linjamaa jossa predestinoidut näkevät totuuden myös etiikassa. Mutta että tämä tie on poikki niille jotka on predestinoitu Helvettiin. Ja näin osa olisi todellakin kirjaimellisesti sokea etiikalle ja Jumalan olemassaololle ja muille kysymyksille. Tämä antaisi oikeutusta vaikkapa sille James Spiegelin "The Making of an Atheist: How Immorality Leads to Unbelief" -kirjassa nojaamalle näkökulmalle jossa ateismin pääsyy on moraalittomuus. Eli kun ihminen on ensin moraaliton, niin hän sen jälkeen ajautuu ateismiin. Näin ateismi todella viittaisi vahvasti etiikkasokeuteen. Eli hän todellakin olisi vaikka moraalista ydintä.

Sama potentiaali löytyy toki kreationistien rappeutumisajatuksesta. Ja ihmettelen miten vähän Puolimatka on panostanut tämän vaihtoehdon olemassaoloon. Samoin ihmettelen miten Anton kiistää tämänlaisen tulkintapotentiaalin olemassaolonkin. Itse näen että on monia tapoja iskeä tulkinnalliset hampaansa vaikka "Heprealaiskirje 11:6":aan joka sanoo "Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Jos asian tulkitsee armon kautta, henki saattaa olla toinen kuin jos asian tulkitsee tekojen ja asenteiden kautta. ; Ja tässä on sitten paljon Raamatunkohtia, jotka sitten voivat paljastaa että miksi ateistit tuhoutuvat. "Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." (Jaak. 2:24) ja "He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen." (Joh. 5:29) voivat vinkata siihen suuntaan että hyvien tekojen tekeminen, eli moraalisuus ja kyky moraaliin puuttuu. Ja toisaalta kyse voi olla todella siitä Antoninkin linjasta jossa armon vastaanottamattomuus on se kaiken ydin "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta ... ette tekojen kautta." (Efes. 2:8-9). "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." (Room 3.28).

Itse sanoisinkin että Anton ja muut kristityt taitavat sekoittaa oman näkemyksensä ja sen että heidän näkemyksensä on koherentti ja perusteltu siihen että tämä tulkinta voisi olla ainut minkä kristitty voisi tehdä. Oman uskon ja oman uskonsuunnan oppitulkintaan syventyminen voi todellakin pahentaa tämänlaista yksisilmäisyyttä. Mutta se vihjaa että ainakin osa teologiasta on kulutettu hukkaan. Kokonaisnäkemys uupuu, kun nähdään vain se oma tulkinta ja muut nähdään kerettiläisinä, kieroutuneina - tai mikä mielenkiintoisinta, täysin olemattomina - kristittyinä.

No, kenties tämän yksisilmäisyyden syynä on tyhmyyden ja dogmaattisuuden sijasta PR -syyt. Kuten se, että jos lehdessä sanoo että ei haluaisi aina joutua kuuntelemaan uskovaisten julistusta väkisin, on vastauksena se että tuollaista lausuntoa ei voi sanoa laajalevikkisessä lehdessä jonka lukemisen voi lopettaa kesken. Kenties Antonkin tietää että tulkintaa voi tehdä ja moni tekeekin. Mutta sen tunnustaminen johtaisi PR -katastrofiin jota kristilliset suuntaukset eivät nykyaikana oikein kaipaa. Ja lisäksi tämän asian tunnustaminen voisi vaatia vaikka sen, että ateistejen haukkumisen sijasta pitäisi puuttua vaikka kristityiksi vahvasti identifioituviin tappouhkailijoihin. Ja sehän ei olisi miellyttävää!

Domeenispesifisyys ; Miten kristinuskon teologia on suurilta osin vaikeiden kysymysten väistelyä

C. S. Lewis kuvasi että hänen ateismiaikanaan tärkein syy olla Jumala vastaan oli se että universumi oli julma ja epäreilu. "My argument against God was that the universe seemed so cruel and unjust." Ajatus on tietysti lähtökohtaisesti hieman omituinen. Sillä tässähän asian toivottavuus tai eitoivottavuus tekee asiasta toden tai eitoden. Kyse on siis toiveajattelusta. Toisaalta tämä kyllä on siitä merkittävä että pahan ongelma yrittää falsifioida kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan. Joten sitä voi käyttää argumenttina joka osoittaa tämän partikulaarin Jumalan olemassaolemattomaksi. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä miten tämä voitaisiin laajentaa ateismiksi. Esimerkiksi hindulaiset tuskin värähtävätkään jos heille kerrotaan että maailmassa on pahuutta. Ei se heidän teologiaansa kumoa. Mutta C. S. Lewis olikin angsteisti eikä ateisti.

Kristittynä C. S. Lewis kuitenkin koki että argumentti olisi silti validi ja siihen pitäisi tarttua. Hän lähti miettimään asiaa siten että miten hänellä ateistina muka voisi olla mitään käsitystä hyvästä ja pahasta. "But how had I got this idea of just and unjust?" Ja tätä kautta hän päätyi kuuluisaan viiva -argumenttiinsa. "A man does not call a line crooked unless he has some idea of a straight line. What was I comparing this universe with when I called it unjust? If the whole show was bad and senseless from A to Z, so to speak, why did I, who was supposed to be part of the show, find myself in such a violent reaction against it?... Of course I could have given up my idea of justice by saying it was nothing but a private idea of my own. But if I did that, then my argument against God collapsed too - for the argument depended on saying the world was really unjust, not simply that it did not happen to please my fancies. Thus, in the very act of trying to prove that God did not exist - in other words, that the whole of reality was senseless - I found I was forced to assume that one part of reality - namely my idea of justice - was full of sense. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning: just as, if there were no light in the universe and therefore no creatures with eyes, we should never have known it was dark. Dark would be without meaning."

Viiva -argumentin syvä ongelma on siinä että se hyväksyy vain yhden lähteen moraalille ja moraalikäsitykselle. Jumalan. Ja ilman tätä konseptia ei olisi merkitystä. Se kiistää vaihtoehdot hieman samaan tapaan kuin "hopealuoti -argumentissa" toimitaan logiikan kohdalla. Eli riittämättömästi. Itse asiassa esimerkiski Kreeft on jalostanut Lewisin ideaa eteenpäin, ja sen lopputulema ei ole kovin miellyttävä kristityille. Kristittyjen dogmatiikka ei todista että ateisti on jotain vaan yrittää väkisin määritellä heidät tiettyyn lokeroon. Jos ihmisellä on jonkinlainen moraalilaki sisällään, hän tietää hyvän ja pahan. Jos ei ole, hän ei voi puhua moraalista mitään ja joutuu hylkäämään ajatuksen että mikään perustelu pahan ongelmalle joka todistaisi Jumalan olevan hyvä ei voisi toimia. Ja meillä voi olla käsitys hyvästä ja pahasta lajityypillisenä käyttäytymisenä. Sam Harris -tyylinen filosofia on mahdollista. Silloin voidaan miettiä ihmisten pitkäjänteistä käytöstä jossa huomioidaan yhteisö. Ja tämä kaikki voi olla evoluution kautta. Ja kristittyjen puolustuspuheet eivät näitä vaihtoehtoja eliminoi mahdottomiksi, vaan määrittelevät a priorisesti että niissä ei voi ollakaan järkeä.

Mutta siihen saivarteluun

Jos katsotaan mitä tahansa pahan ongelman ratkaisua, niissä tupataan törmäämään siihen että he perustelevat konseptia voi ollilla. Ja sitten ei katsota mitä todellisuus tekee tälle. Jos otetaan vaikkapa utilitaristinen ajatus siitä että universumi on paras mahdollinen. Tähän saadaan vastavedoksi delfiini. On olemassa konsepti joka toimii ja jota on olemassa joten se ei ole mahdoton. Tämä mahdollinen vaihtoehto vähentäisi ihmisten tukehtumiskuolemia. Joten joko ihmisten kuoleminen on hyvä asia ja ihmisillä ei yleisesti olekaan moraalivaistoa, koska tämänlaista kauhistellaan. (Joka kumoaa pahan ongelman puolustukset irrationaalisiksi kuten aiemmin huomautin.) Tai sitten maailma ei olekaan täydellinen.

Meillä on itse asiassa tästä myös toinen esimerkki. Nimittäin kehitysvammaiset. He ovat eräässä mielessä "delfiinejä". Heillä on selvästi vaivoja joita muilla ei ole. Jumala voisi tehdä maailman jossa näitä ei ole, koska selvästi mitään "mahdottomuutta" ei ole siinä että minulla ei ole 21 -trisomiaa. Moni korostaakin että tämänlaisia ilmiöitä tarvitaan jotta hyvyydelle olisi kontrasti. Tämä puolustus ohittaa "paras mahdollinen maailma" -argumentin ja siirtyy aivan toiseen premissisettiin. Mutta tämä näkemyskin on mahdollinen. (Ja jos kehitysvammaisuudessa aletaan puhumaan Swinburnen vapaasta tahdosta joka aikaansaa kärsimyksiä, ollaan hyvin omituisilla linjoilla kyllä. Sillä kehitysvamma ei ole jotain jota hankitaan aina jollain valinnoilla.)

Mutta tässäkohden unohtuu mittakaava. Kun katsotaan maailmaa, ei voi olla huomaamatta että pahuus katsoo aamulla partaa ajaessa peilistä. Terry Pratchett kuvaa tätä "FC Akateemiset" -kirjassa antamalla esimerkin jossa saukko syö lohen, avaa sen mätiä pullottavan vatsan jota saukonpoikaset riemukkaasti syövät. Äiti ja lapset syömässä äitiä ja lapsia. Maailma on täynnä holokaustia ja vastaavia. Tapahtuu kouluammuskeluja joita jopa kristityt pitävät moraalittomina.

Tässä usein aletaan korostamaan sitä miten kristinuskoa tarvitaan suojaamaan. Että tosiasiassa nyt onkin syytä vaihtaa peiliteoriasta siihen Swinburnelaiseen vapaaseen tahtoon. Tällöin nousee sellaisia puheita kuin mitä Päivi Räsänen ilmoitti "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle." Ja tätä vahvistaa ajatus siitä miten Breivikin itseidentifioitumista kristityksi hylättiin sillä perusteella, että massojen surmaamiset ovat kristityille syntiä. Henkenä on tällöin se, että "Jokelan Pekan ateismi ei riko ateismin dogmeja mutta Breivikin teko rikkoo kristillisiä dogmeja". Lausunto on vakuuttava, kunnes muistaa "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan. Sillä siellä kristityiksi korotettiin muun muassa moninkertainen murhaaja. Tässä korostetan tietysti uudelleensyntymistä, katumista ja parannuksentekoa. Eli eikristitty oli se joka tappoi. Tässä toki muistetaan korostaa että tosiasiassa jokainen ihminen on epätäydellinen ja syntiä tekevä - eli maailmassa on pahaa ja Jumala on ihmisluonteen luonut sellaiseksi. Joten kristitty saa tosiasiassa tappaa, kunhan katuu jälkeenpäin. Breivik kuitenkin suunnitteli tekoaan pitkään, joten tämä estää pikaistus-katumis -tyylisen tilanteen. Joten kenties kristityillä on sittenkin jotain järkeä tässä?

Tässä vaiheessa on riemastuttavaa tuoda esiin Craig joka on kuluttanut merkittävän määrän kristityn apologeetikon ja akateemikon urastaan siihen että hän puolustaa sitä miksi Jumalan Raamatussa komentama kansanmurha on hyvä asia, "hyvä kansanmurha". Hän on arvostettu monien kristittyjen kanssa joten selvästi hän on kristitty ja nuo näkemykset edustavat mahdollista ja hyvin perusteltua kristillisyyttä. Eikä siinä vielä kaikki ; Itse asiassa "Älä tapa" ei kiellä edes teloituksia, kuten Sami Liedes opettaa, kuolemanrangaistus ja muu ei ole välttämättä kymmentä käskyä vastaan. Ja jos kristitty uskoo että hänen tappamansa kohde on nefili, ei se ole automaattisesti teologisesti väärin. Kyllä heidän kristillisyytensä on aivan yhtä kristillistä kuin ne muiden kristillisyyskin. Ja israelkysymyksen kohdalla moni kristitty todellakin kannustaa sitä miten jotkut kansanmurhaksi laskettavat asiat ovatkin aivan perusteltuja.

Miksi kiemurtelu aiheesta toiseen?

Kun katsoo tuota ylläolevaa ketjua joka etenee vammaisista israelpolitiikkaan voidaan huomata että siinä on lähinnä löyhä punainen lanka. Jonkinlainen pahan ongelman käsittely on koko ajan kyseessä. Mutta yritinkin nostaa esille sitä että kaikki mainitut pahan ongelman käsittelyt sopivat vain spesifeihin tilanteisiin. Kokonaisuuteen niitä ei voi käyttää. Esimerkiksi parasta mahdollista tilaa puolustava voi selittää holokaustin sillä että vapaa tahto tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Mutta sitten jossain vaiheessa on pakko siirtyä "periaatekysymyksistä ihan puhtaaseen massaan". Pahuuksia tapahtuu niin paljon että ajatus vapaasta tahdosta ja sen selitysvoimasta kyseenlaistuu. Että "noin paljon pahaako se muka oikeuttaa"?

Itse asiassa kokonaishenkenä onkin se, että jos kristittyjen domeenispesifi "taisteluiden voittaminen" - jossa jokainen yksittäinen vastaanveto voidaan torjua - ohitetaan on käytännössä ilmiselvää että tässä prosessissa kristittty "häviää sodan" - kokonaisuus ei enää näytä järkevältä vaan keskenään ristiriitaisia konsepteja käytetään eri puolilla. Domeenispesifisyys tuntuukin kattavan hyvin montaa teologian osa-aluetta. Niissä on argumentteja joiden sovellusalue on hyvin tiukka. Sillä on tärkeää ratkaista ongelmia muualla, ja nämä taas ovat selkeästi ristiriidassa tämän argumentin lähtökohtien kanssa. "Oikea vastaus oikeaan tilanteeseen" johtaa hokemiin joilla kristityt näyttävät kokevan syvää varmuutta omasta järkevyydestään. Jos näitä katsoo laajemmin niissä ei näytä olevan enää mitään järkeä.
1: Näitä ei ole vaikeaa etsiä. Ensin ihminen voi puhua objektiivisesta moraalista jossa hyvä on samaa nyt, eilen ja huomenna ja kaikkialla kulttuurista riippumatta. Mutta sitten hän voi torjua vanhan testamentin oppeja vanhentuneina koska esimerkiksi kivitystuomiot olivat "erilaisessa ajassa ja eri kulttuurissa". Esimerkiksi juutalaiset kulttuuri ja asenteet muuttavat moitteen asiattomaksi. Ja moraalin kulttuurirelativistiseksi.

Kokonaiskuvana onkin se, että jos jossain on Jumala ja kristinuskon pahan ongelman kanssa painivat ovat oikeassa, niin on käytännössä ilmiselvää että ihmisen tärkein moraalinen ponnistus ei ole imitoida tätä pikku sosiopaattia jolla löytyy mihin tahansa tekoseensa sen mukaoikeuttava tekosyy. Tärkein moraalinen asia jonka Jumala meille opettaa - mikäli pahan ongelmaa mitättömyyksiin ratkovat teologit ovat oikeassa - on se, että meidän jokaisen velvollisuus on nousta Luojaamme korkeammalle tasolle eettisesti. Ja mikäli olen aihepiiriä yhtään katsonut ja sisällämme ihmisinä on moraalivaisto - jota kautta ylipäätään voin ottaa kantaa moraaliasioihin - niin lopputulemana on se, että tämä moraalisuudessa Jumalan yli nouseminen ei ole edes järin vaikeaa.

En tosin mene näin pitkälle. Päättelen oikeasti vain sen, että moraaliteologia on pääasiassa vaikeiden kysymysten väistelyä. Ei ihme että mysteerikortit vilahtelevat piispojen puheissa onnettomuuksien jälkeen. Ainakaan teologia ei tarjoa eettisesti kestäviä vastauksia jotka voitaisiin vain esittää faktoina. Tämän huomion jälkeen en toki voi sanoa löytäneeni jotain Jumalasta. Mutta olen sentään päässyt kurkistamaan sinne mistä ne jumalat useimmiten tulevat (uskovaisten päihin). Suurin osa argumenteista on vain sitä varten että on ollut kiusallinen kysymys. Ja kristinuskon opin kyseenalaistamisen sijaan nämä kaikki on pitänyt lakaista pois, jotta kristitty voi jatkaa taivaltaan kokien itsensä täysrationaaliseksi järkeväksi ja hyväksi olennoksi. Tämä prosessi takaa sen, että he todennäköisesti eivät omaa yhtään näistä attribuuteista. Joka selittää kohtaamisen kristityiden kanssa. Oma pahan ongelman modifikaatio onkin se, että "jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala niin miksi hyville ihmisille tapahtuu kristittyjä?"

Viva il Coltello!

Emil Anton arvioi - tai oikeastaan nuoleskellen esiintuo ja referoi - Antti Nylénin "Tunnustuskirjaa". Ytimessä on Nylénin kääntyminen. Ja suhde esimerkiksi ateismiin. Nylén ottaa esille sen että ateismi on kauhean sivistymätöntä "Nylén ei kuitenkaan jätä ateismia (tai paremmin nykyateismia) rauhaan. Nylén peräänkuuluttaa sivistynyttä ateismia (niin kuin valistusaikana), nykyateismi on "kristofobisesti sävyttynyttä sekularismia" tai "luonnontieteen kohottamista kaikkien asioiden selitykseksi", ja nämä molemmat ateismin lajit ovat "erittäin ikävystyttäviä" (s. 85). Nylén ihmettelee, miten vähän ateistit pohtivat Kristusta." Ja sitten hän ottaa esille hautaamisen. ""Ei ole mitään rationalistista, ateistista syytä, miksei ruumiilla saisi leikkiä. Miten mätänevän lihakasan 'häpäiseminen' edes olisi mahdollista tieteellis-ateistis-materialistisessa katsannossa? Eikö koko ajatus ole mieletön? Voiko kiven tai tyhjän viilipurkin 'häpäistä'?" (s.55) Nylén ei tyydy siihen, että hänen argumenttinsa johtaisi ateismista teismiin, vaan se saa heti loisteliaan yhteiskunnallisen jatkosovellutuksen:  "Kuolleiden kustannuksella ilakointi ei kuitenkaan rajoitu popkulttuurin marginaaleihin [--]. Pakkomielteisen kuolemankaivelun näkyvin ilmentymä ovat tietenkin iltapäivälehdet, joiden parissa suuri osa kansasta suorittaa päivittäisen nekrofilia-aktinsa [--]. Hyvän uutisen runkona iltapäivälehdessä on: 'Joku kuoli.' [--] En tiedä, mitä lehdet maksavat kioskinpitäjille ja kauppiaille siitä, että nämä panevat heidän veriset saaliinsa julkisille paikoille roikkumaan." (s. 57-58)"

Nylénin lausunto on erikoinen. Sillä tosiasiassa jos hän olisi tutustunut ateistejen tuotantoon hän tietäisi että asia ei juurikaan ole näin. Nylén aivan selvästi vaatiikin "sivistynyttä ateistia" joka käsittelisi Jeesusta relevanttina. Pohjimmiltaan hän kuitenkin itse ei ole valmis samaan vaan sivuuttaa "erittäin ikävystyttävänä" ateistisen katsantokulman. Nähdäkseni maailmankuvassa sisäinen koherenttius ja vastaavat ovat tärkeitä. Joten ei ole mitään lähtökohtaista syytä miksi pitäisi ylipäätään ollakaan kiinnostunut asioista jotka eivät kiinnosta. Näin Nylénin ei tarvitse olla kiinnostunut ateismista eikä ateistejen jeesuksesta.

Mutta sitten on se mikä koskee kaikkea asiallista keskustelua. Sen minimisääntönä on se, että kritiikin kohde tunnetaan edes jotenkin. Tässä kohden Nylén ei voi mennä tekemään mitään ateistien kuolemansuhteen määrittelyä tutustumatta asiaan. Ja kun katsoo hänen argumentaatiotaan, on selvää että hän ei ole tutustunut kritiikkinsä kohteeseen. Tämä ei ole ainutlaatuista. Itse en nimittäin ole löytänyt yhtään ainutta käsittelyä jossa ateismia olisi käsitelty kunnollisesti. Se on aina koostunut olkiukkopohjaisista syyttelyistä.

Jos Nylén olisi tutustunut uusateistejen etiikkaan, hän olisi varmasti hyvin erimielinen hautausasioista. Koska hän ei ole tutustunut, hän käyttää perinteistä tietyllä tavalla määriteltyä moraalimallia ja syyttää että ateismi olisi samaa kuin nihilismi ja arvotyhjiö.
 1: Joka on herjaus, jota voi odottaa kaikilta sellaisilta jotka ovat lähtöisin uskonnoista joista on (a) ollut aivan järkevää tappaa roviolla erimielisiä (b) jotka vielä pitkään "sivistyneelle ja valistuneelle ajalle" asti pitivät aivan asiallisena että lapsia kastroitiin kastraattilaulajiksi että heidän uskonnollisiin rituaaleihinsa saataisiin musiikkia. (c) Joka nykyään suojelee pedofiileja ja myötävaikuttaa AIDSin leviämiseen enemmän kuin mikään muu ideologia. Siis sellaiselta joka on täysin vieraantunut kaikesta inhimillisestä eettisyydestä.

Ytimessä lienee väärinymmärrys siitä mitä "tieteellinen maailmankuva" tarkoittaa. Nylén edustaa sitä kantaa jossa etiikka ja tiede erotetaan toisistaan koska etiikka ei ole mitattavissa. Ateismia katsoessa tässä kyse on nimittäin kysymys lähinnä yliluonnollisiin ilmiöihin vetoamisen puutteesta, jolloin ateistien etiikka on vain sitä että lähtökohtaisesti tieteen metodien ulkopuolisten ainesten poisjättäminen on oleellinen osa prosessia. Esimerkiksi uusateistien Sam Harris on kirjoittanut "Moraalinen maisema" -teoksen jossa ytimessä on is-ought -ongelman kiertäminen juuri moraaliasioissa. Eli miten moraalinen ateisti lähestyy etiikkaa. En toki pidä Harrisin lähestymistavasta, mutta toisaaalta en ole ateisti. Mutta Nyléninikin pitäisi tajuta sen verran että jos käsitellään ateistien moraalikäsitystä, on katsottava miten ateistit määrittelevät moraalin ja lähestyvät sitä. Sen sijaan että annettaisiin "sivistyneen ateismin" määritelmäksi se että alistuu siihen että uskovaiset saavat olkiukottaa ja herjata heitä aivan miten tahansa ja että ateistien tulee hyväksyä uskovaisten yliasema ja yksinoikeus moraaliasioissa.

Harris korostaa suomennoksensa takakannessa asti että "Moraali ei ole tieteen ulottumattomissa, vaan se on osa aivotoimintaamme. Tiede osaa mitata aivotoimintaa ja tehdä sitä koskevia kokeita ja päätelmiä, joten moraalikin on tutkivan tieteen piiriin kuuluva ilmiö. Harris kuvaa miten moraaliin liittyvä aivotutkimus on jo nyt mahdollista." Harris määrittelee moraalin lähteeksi ihmisen. Hänen ratkaisunsa on se, että moraali on vähän kuten politiikkaa ; Se on inhimillisen toiminnan seuraus ja heijastuma joka ei välttämättä heijastele yhtään mitään ihmiskuntaa suurempaa. ; Harrisin kirja on periaatteessa tieteenfilosofian ja etiikan välille sillan rakentamista. Ja kun tieteessäkin on "absoluuttinen verifiointi" haudattu ja tyydytään fallibilismiin, ja tätä kautta ehdoton varmuus on vaatimuksena tieteelle "pelleä". (Eikä positivismin kaatuminen tuhonnut tiedettä, päin vastoin nykyään tieteellä menee kovempaa kuin koskaan.) Ja sama koskee tietysti etiikkaakin. Valtaosa ns. objektiivisen moraalin kumouksista ajautuukin ongelmiin juuri siksi että ne vaativat ehdottomuutta ja lopullista varmuutta ja ikuisuutta. Jotka taas eivät ole heidän moittimansa etiikkakäsityksen aksioomien mukaista. (Se on silloin yhtä järkevää kuin moittia falsifiointia kannattavaa tieteenfilosofia siitä että verifiointi ei ole mahdollista. Nähdäkseni falsifiointikeskeisyyttä on syytäkin kritisoida, mutta tällä kulmalla moittiminen on tehotonta, väärin ja epärationaalista.)

Toisaalta Harrisista ei ole juuri mitään apua sovelluskysymyksissä. Sillä hän tuottaa taustan, eikä kuvaile yksityiskohtia. Toisaalta tähän löytyy yllättävän kova kombotettava. Nimittäin uusateistien suosima (ja minunkin suosittelemani) Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat". Se on kognitiotieteellinen - ja myös aivotoimintaa ja muuta empiiristä tutkimusmateriaalistoa käyttävä - selitystapojen haku. Kirja on siitä ovela, että se on vanhempi kuin Harrisin "Moraalinen maisema". Ja se sisältää periaatteessa sen yksityiskohtaistamisen joka Harrisin kirjasta puuttuu. Uskontokeskustelussa kombo on lähes lyömätön, sillä Boyer käsittelee teoksessa juuri uskonnollisuuteen liittyviä moraalikysymyksiä. Niin ruokaa koskevat tabut kuin ajatus ihmisen salaisuudet tuntevasta henkiolennosta kuin uskontojen sisäisestä sosiaalisesta rangaistuskoneistosta tulevat läpikäydyksi. Moraali, kuri, kurittaminen, normit ja dogmit tulevat läpikäydyksi.

Mielenkiintoista ja Nylénin kannalta oleellista onkin se, että tässä kirjassa kuvataan s 232-260 kuolemaa, ruumiiden käsittelyä että hautaamista. Teksti on yllättävän tiivistä ja se sisältää hyvin monia erilaisia elementtejä. Teksti on itse asiassa niin tiivistä ja suhteellisen hyvin lähteistettyä, että sitä on hyvin vaikeaa esittää tämän tiiviimmässä muodossa. Lähes 30 sivua empiiristä tutkimusta siitä miten ihmisten mieli käsittelee hautaamiseen liittyviä asioita. Siinä on moniakin elementtejä, yksi asia ei selitä hautaamista vaan se on usean selkeästi havaittavan kognitiivisen ilmiön seuraus.
 1: Yksi niistä on se, että ruumiissa on kontaminaation riski. Ruumiiden kohdalla kuolinsyy voi olla sairaus joka tarttuu. Ja vaikka ei olisikaan, niin ruumis mätänee. Jos Nylénin mukaan nekrofilian ja ruumiiden kanssa leikkimisestä ei voi sairastua, niin johan on.
2:  Itse asiassa hautaamiseen liittyen uskonnolla on itse asiassa suuria ongelmia. Sillä uskonnot - esimerkiksi Nylénin kannattama katolisuus - keskittyvät yleensä sieluun. Ruumis on päin vastoin vain väliaikainen asumus. Egyptiläisessä uskonnossa hautaamisessa oli uskonnon kannalta rationaalinen käsittely. Mutta esimerkiksi kristillisesti ruumis on teknisestä ottaen vain kasa mätänevää lihaa.
3: Intelligent Designin tematiikan sävyttämästi tai kartesiolaisen dualismin kautta voidaan sanoa että ihmisen ruumis on kone jossa sielu elää. Ruumis joka on kuollut on mennyt rikki ja sielu on muualla. Joten ruumis on oikeasti teologisesti vain kasa mätänevää lihaa, rikki mennyt astia. Sille miksi hautajaisrituaaleja tehdään onkin muut kuin uskonnollisesti järkevät ja perustellut syyt. Ja -yllätys yllätys- ne löytyvät Boyerin kirjasta.

Itse asiassa ruumiiden kunnioituksen perinne on kristityille hyvin hankala. Sillä kristityt eivät moiti että olisi väärin, pahaa ja loukkaavaa esimerkiksi pitää egyptiläisiä muumioita museoiden näyttelyesineinä. Tämä korostaakin sitä että tosiasiassa tässä Boyerin huomio siitä että ihminen muistaa ihmisen elävänä ja sekoittaa tämän elävän näkemäänsä ruumiiseen koska ihmisen aivot eivät tässä kohden ole kovin hyviä erittelijöitä muuttuu oleelliseksi. Ruumiiden kunnioitus koskee periaatteessa jossain määrin "tuttuja ruumiita". Tutut, kaverit, suku, ja samastumisen kautta tuttujen ja muiden elävien ihmisten tuttujen ruumiit ovat aivan eri asia kuin muumiot joita on OK käydä vilkuilemassa.

Ruumiita ja hautaamista koskee toki se erikoinen puoli että Nylénin argumentaatio ei ole muutoinkaan kovin vakuuttavaa tältä osin. Sillä hän vetoaa enemmänkin niin että uskonto vaatii tietyt rituaalit ja että ateismin kanssa nämä rituaalit olisivat turhia. Vaikka tämä olisi tottakin, voidaan aivan suoraan kysyä että eikö tämä voisi kertoa siitäkin että uskonnot itse asiassa käsittelevät ruumiita syin jotka eivät ole oikeasti kovinkaan perusteltuja!   Normaalistihan erilaiset tabut, normit ja dogmat on selitetty siten että:
 1: Niissä on käytännöllistä viisautta. Silloin on ns. hyvä syy totella niitä. Malliesimerkiksi tämänlaisesta voisi käydä vaikkapa Jehovan Todistajien usein toistama ajatus WC -hygieniasta johon löytyy käskyjä "Raamatusta". Että ennen ei tiedetty bakteereista mutta Jumalan ohje suojeli hygienian kautta sairauksilta. Jehovan Todistajat käyvät siksi vesivessoissa, koska asiat ovat muuttuneet ja hygienian voi hoitaa muullakin tavoin kuin niillä jotka "Raamattu" neuvoo. Nämä normit ovat sellaisia että ne ovat ateistillekin vakuuttavia. Tämä on oleellinen ruumiin hautaamisen kannalta.
 2: Toisaalta osa normeista on korostetusti mielivaltaisia. Esimerkiksi koshersäännöissä lihaa ja maitoa ei syödä sekaisin. Juutalaiset korostavat että tämä on jokin jolla osoitetaan kuuliaisuus Jumalalle. Että on helppoa vain totella jos on järki takana ja itsekin hyötyy. Mielivaltaisuus on osoitus sitä että valta annetaan pois itselle. Nämä normit ovat todellakin ateistille sellaisia että ei ole mitään järkeä seurata niitä. Tämä on oleellinen muistettava, sillä uskonnolliset näkemykset omasta ruumiista voivat vaikeuttaa esimerkiksi elinsiirtojonossa. Harva tekee myöskään kuten minä teen, eli jättää ruumiinsa lääketieteenopiskelijoiden leikeltäväksi, ja se on usein perusteltu teologisesti sävyttyneillä ja ateismille hyvin vierain perustein.
___2.1: Ja toki esimerkiksi kommunistien pinnallisesti ateistinen henkilökultti on saanut omituisia ja uusateisteille vieraita sävyjä kun esimerkiksi Lenin on balsamoitu jonkinlaiseksi symboliseksi ideologian edustajaksi. Ateismin kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Mutta jos kommunismin ottaakin uskontona joka on pohjimmiltaan henkilökultti, tämä on aivan normaalia uskovaisen toimintaa...

Näin ollen uskovaiset kohtaavatkin Euthyfronin dilemman eräänlaisen muunnelman. Jos uskonnon normit ovat hyvyyttä, niiden hyvyys on voitava perustella jotenkin. Jos tälle on peruste, tähän perusteeseen itseensä voidaan vedota ja unohtaa uskonnon jumalapuoli. Jos tälle ei ole perustetta, on hyvyys tässä kohden itse asiassa pohjimmiltaan argumentoimatonta ja mielivaltaista, eikä siihen todellakaan ole mitään syytä miksi asiaa pitäisi miettiä. Ja näin ollen Jeesuskysymyksessäkin on se puoli että miksi ihmeessä ateistin pitäisi pitää sitä oleellisena mietinnän kohteena.

Itse asiassa kun mietitään itsemurhaan, eutanasiaan ja aborttiin liittyviä kysymyksiä, ovat nämä teemat välittömästi oleellisia. Ateistien vastaukset kysymyksiin ovat oleellisesti erilaisia ja uskovaiset eivät yleensä ottaen näytä edes ymmärtävän niiden taustalogiikkaa. Nylénin vetoaminen on malliesimerkki tästä ; Hän ottaa uskonnollisen normin etiikaksi myös silloin kun se on mielivaltaa ja syyttää ateisteja moraalittomiksi joko siksi että hän syyttää heitä siitä että he eivät tätä mielivaltaa seuraa. Tai jos seuraavat, hän kiistää että ateisteilla voisi olla taustalle mitään muuta syytä kuin tämä uskonnollinen mielivaltainen syy. ; Peter Kreeftin "tiivistelmä" kuvastaa hyvin juuri tähän liittyviä syviä ongelmia. Ateisteilla on todellakin erilainen kuva ja suhde kuolemaan. Nyléniltä on melkoimoisen egotripin takana nähdä erimielisyys samaksi kuin merkki omasta erinomaisuudesta. Hän ei tässä suhteessa ole poikkeuksellinen kristitty. ~ Uskallankin sanoa että uskovaisten harjoittama mielivalta kulttuurissa kuvaakin juuri sitä että he "tuomitsevat ja kieltävät" kaikkia muita näkemyksiä paitsi omiaan. Ja pyrkivät ohjailemaan tätä sensuroinnein. Nylén yrittää osoittaa että ateistit ovat idiootteja, mutta hän osoittaa itse olevansa natsi. Tämän jälkeen on asiallista miettiä että jos mallina on filosofi joka ei ole hyvä ihminen, niin onko itse yhtään parempi. Tämän pitäisi vain tämän jälkeen herättää nöyryyttä. Sen sijaan että sillä boostattaisiin jotain erinomaisuutta jolla voidaan tuomita eri tavoin ajattelevat moraalittomiksi nihilisteiksi ja "pinnallisiksi keltaisen lehdistön nekrofiileiksi".
1: Ray Comfort harjoittaa samantyyppistä idiotiaa. Aihe ei toki ole hautaaminen vaan hevosen syöminen. Mutta strategia on täsmälleen sama kuin Nylénillä. Näissä "argumenteissa" ei ole mitään haastetta ateisteille. Päin vastoin, ne ovat kliseitä joihin idioottisinkin ateisti osaa vastata. Nylén ei valitettavasti "argumentteineen" nouse tämän tason ulkopuolelle. Ja jos on sellainen näkemys että ollakseen uskovainen täytyy olla tyhmä, hänen argumenttinsa itse asiassa vahvistaa täten käsitystä. Sillä eihän paskimpia argumentteja paineta kirjoihin niin että "akateemisen tutkinnon saanut luennoiva teologi" kutsuisi sitä loisteliaaksi!

Itse asiassa tämä liittyy oleellisesti myös "sivistyneeseen ateismiin". Itse olen uskonnottomana havainnut että minua haastetaan tutustumaan uskovaisten ties mihin argumentteihin. Olenkin läpikäynyt blogissani uskovaisten kirjola Craigista C. S. Lewisiin ja Tapio Puolimatkan kautta ties mihin Timo Eskoloihin. Olen "haastettuna" lukenut elämäni varrella useita satoja uskontokirjoja, analysoinut niiden argumentteja ja nähnyt paljon vaivaa. Tämä "sivistys/Jesusasioiden miettiminen" on ollut uskovaisista enemmän ärsyttävää. Sillä heitä ei kiinnosta oikeasti sivistys vaan se että ollaan samaa mieltä kuin he ja osallistutaan heidän aiheisiinsa heidän ehdoillaan ja haukutaan heidän vihollisiaan heidän ehdoillaan välittämättä siitä osuuko se vihollisien argumentaatiostoon vai ei. En ole tavannut yhtäkään sivistynyttä kristittyä joka olisi tutustunut kritiikkinsä kohteeseen ; Esimerkiksi uusateistien argumentaation ymmärtäminen on ollut poikkeuksetta (ilman ainuttakaan poikkeusta) aivan ilmiselviä olkukotuksia - joista monet on ennakoitu ja alas ammuttu jopa niissä moitittavissa kirjoissa itsessään.
1: Uskovaisen sivistys uusateismista on se, että hän osaa nimetä Dawkinsin "Jumalharhan".  Hän ei osaa edes siinä esitettyjä argumentteja. Puhumattakaan että olisi tutustunut vaikkapa sataan tai edes viiteenkymmeneen ateistiseen kirjaan ja ymmärtäisi niiden suhteet toisiinsa. Minä tarjoan sivistyneet uskonnottoman heti kun jostain löytyy "sivistynyt uskovainen". Sellaista ei tietojeni mukaan löydy koko maailmasta. Vaikka uskovaisia on enemmän ja heillä on isompi otos josta hakea tätä sivistynyttä tyyppiä.

Kuinka kristittyjen ontologiseen moraaliin perustuva jumalatodistus osoittaa että kristityt ovat suvaitsemattomia ideologianatseja

Minut tagattiin facebookissa reagoimaan YouTube -videoon. se oli "Prager Universityn" video jonka argumentoija oli Peter Kreeft joka on Boston Collegen filosofian professori. Otsikko on messevä "If Good and Evil exists, God exists". Eli "Jos hyvä ja paha ovat olemassa, niin Jumala on olemassa". Video on vain muutaman minuutin pituinen. Mikä tarkoittaa sitä että argumentaatio ei voi olla kovin laadukasta. Mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä että tässä on jotain joka on kenties sopivan kokoinen jotta sen voi käsitellä blogissa hyvinkin seikkaperäisesti.

Kreeftin tavoitteena on varsin kunnianhimoinen haaste ; Hän yrittää todistaa Jumalan olemassaolon perustelemalla että hyvällä ja pahalla on objektiivinen vastaavuus todellisuudessa. Tässä todistetaan kristinuskon moraalinen että episteeminen puoli muutamassa minuutissa.

Bloggaajan omien ennakkoasenteiden esilletuominen (argumentaatioon osallistumisen oikeutus, ja valitun kovasanaisen retoriikan selitys).

Lähtökohtaisesti en odottanut kovin paljoa. Objektiivisen moraalin argumentaatio kun on yleensä perustunut kahteen virheeseen (a) moraali määritellään apriori sellaiseksi että se sopii vain teistiseen malliin. Eli vaikka muitakin moraalisia malleja on, niitä ei huomioida ja niitä ei kumota vaan ne määritellään suoralta kädeltä epäoleellisiksi. (b) Objektiivinen moraali liitetään Jumalaan keinotekoisesti. Esimerkiksi vaihtoehdot siitä että objektiivinen moraali olisi ilman tekijää ohitetaan, ja ajatellaan että jos objektiivinen moraali on, sen tulisi olla alisteinen Jumalalle. Että objektiivinen moraali ei voisi olla olemassa sellaisenaan vaan vaatisi pakosti taustalleen Jumalan.
1: Kreeftin tapa ottaa premissiksi etiikka ja Jumala johtopäätökseksi herätti jo perusideana huvitusta. Se on nimittäin suoraan sanoen yksi omituisimmista argumenteista. Se on bisarrimpi kuin Anselmin ontologinen todiste. Eli argumentti joka on tunnettu puutteistaan. Se tuntuu tämän rinnalla, virheistään ja puutteistaan huolimatta, laatuargimentilta.

Kuitenkin, koska olen agnostikko, minulla on hyvin erikoinen suhde jumalatodistuksiin. Siinä missä ateistit ovat mielellään repimässä argumentteja palasiksi ja kaivelemassa niiden virheitä tavalla jossa argumentin epäonnistuminen on riemun lähde, on suhteeni tähän toinen. Periaatteessa olen aina vähän toiveikas. Sitä ollaan ikään kuin muna toisessa ja rukousnauha toisessa kädessä toivomassa parasta. Epäonnistuminen onkin tätä kautta petetyksi tulemista. Eli jokainen epäonnistunut argumentti jonka kohtaan on ajanhaaskuuta johon minut on petetty. Argumentin epäonnistuminen ei ole minulle riemun lähde. (Siksi jos vaihtoehtoinasi on lähettää epävakuuttavia argumentaatioltaan puutteellisia jumalatodistuksia ja se että hyppäät junan alle, niin jos minulla on sananvaltaa valintaanne niin kehotan teitä hyppäämään junan alle.)

Kreeftin moraali todistaa Jumalan -argumentin lähtökohta.

Esittelen Kreeftin argumentin. Koska minulla ei ole äänikorttia omassa koneessani, tein erityisen palveluksen jotta sain  äänikortin käyttööni. Notaation tekeminen vie aikaa, ja tämän vaivannäköni tuloksena voin esitellä kohtuu tarkasti miten Kreeftin perustelu etenee. Kreeftin argumentaatio lähtee tehtävän rajaamisesta. Se onkin hyvä filosofian tekemisen periaate ; "I'm going to argue for the existence of God from the premise that moral good and evil really exist. They are not simply a matter of personal taste - not merely substitutes for I like and I don't like." Keefe siis määrittelee lähtökohtaisesti mitä etiikka voi olla ja mitä se ei voi olla. Hänen etiikkansa on objektiivista siinä mielessä että se ei mitenkään riipu ihmisistä ja heidän mieltymyksistään. Hyvä ja paha ovat siis objektiivisia realiteetteja jotka ovat olemassa ihmisestä huolimatta. Ja ne ovat tätä määritelmällisesti. Jo tämä kertoo huonoa loppuargumentista. Kun lähtökohtana on että "inhimillinen ei kelpaa", niin onko ihme jos saadaan ihmisestä riippumaton Jumala? On toki mahdollista että tähän keksitään kiertotie. Siksi on kenties väärin tuomita kahden lauseen takia.

Argumentin (kenties retoriikaltaan tarpeettoman teräväkielinen) analyysi tarkemmin.

Kreeft tekeekin seuraavaksi mielenkiintoisen täsmennyksen siitä mitä hänen argumenttinsa tarkoittaa ja ei tarkoita. Tämä on hyvin kannustava piirre. Sillä hyvin usein kristillinen scheisse on juuri sellaista että se ei muistuta perustelun rajoista ja siksi niitä tulkitaan ja sovelletaan hyvin julmasti. Kreeft on tässä itse asiassa jopa rakentava "Before I begin, let's get one misunderstanding out of the way. My argument does not mean that atheists can't be moral. Of course: atheists can behave morally, just as theists can behave immorally." Tämä on miellyttävä muistutus. Eli se, että objektiivinen moraali on ei tarkoita että ateistit olisivat pahoja ja kristityt hyviä. Kreeft on siis vain perustelemassa otsikon "Jos on olemassa hyvää ja pahaa, niin sitten on Jumala." Hän ei todista että ateismi tuhoaisi yhteiskunnan tai että kristityt olisivat hyviä ja fiksuja ihmisiä, tai että he olisivat ateisteja parempia ihmisiä.

En kuitenkaan pidä tätä täsmennystä kovin tärkeänä. Sillä argumentti kontekstoi ateistien hyvyyden hyvin omituiseksi. Kreeftin argumentti nimittäin tarkoittaa sitä että ateistit voivat olla hyviä vain sen vuoksi että Jumala on olemassa. Ateistien maailmankuva on siis väärässä ja ateisti joka ei ole nihilisti on ideologiansa mukaan epäkoherentti, väärässä, tyhmä ja idiootti. Ateisti joka tekee hyvää on tekopyhä kaksoisstandardissa elävä "kaappiuskovainen". Ja uskovainen joka tekee pahaa ei toimi Jumalan tahdon mukaisesti ja on tätä kautta etääntynyt Tosi Uskonnosta.

Kreeft jatkaa tästä argumentoimalla siitä että moraalilla on oltava lähde. Naturalistit selittävät moraalin eri lähtökohdista. Kreeftin argumentti yrittää ottaa nämä huomioon. Ja tätä tehdessään hän etenee kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa hän pyrkii perustelemaan että kaikki naturalistiset moraaliselitykset moraalin olemassaololle ovat vääriä. Ja tästä hän päättelee että naturaalien selitysten puutteet tarkoittavat samaa kuin supernaturaalin moraalin pakkouskominen Tämä on itse asiassa klassinen eliminointiajattelu joka nojaa väärään dikotomiaan jossa oletetaan että naturalismin kritisoiminen jotenkin todistaa supernaturaalin. Tämä näkyy jo hänen tehtävänrajauksessaan kun hän sanoo "Let's start, then, with a question about good and evil. Where do good and evil come from? Atheists typically propose a few possibilities. Among these are (1) evolution (2) reason (3) conscience (4) -human nature, and (5) utilitarianism. I will show you that none of these can be the ultimate source of morality." Tosiasiassa tämä on etiikassa samaa virheilyä mitä aukkojen Jumala -argumenttivirhe on fysiikkaa koskevissa kysymyksissä. Tässä on nimittäin muutamia ongelmia
1: Se ei yleensä jaksa kritisoida kunnolla joka ikistä naturalistista selitystä ja selitysmallia, eli eliminointi on puutteellista.
2: laadukkaimmillaanki, vaikka edellinen onnistuisi, se on jo keksittyjen teorioiden varassa. Se on pohjimmiltaan argumentti siitä että jos ihmiset eivät vielä tiedä jotain siihen ei ole ratkaisua. Valitettavasti se, että esimerkiksi minä teen virheen tai en keksi jotain ei ole mikään Jumalatodistus vaan todistus ihmisen kekseliäisyyskyvyn rajoista.
3: Supernaturaali ei vielä tarkoita samaa kuin Jumala. Esimerkiksi objektiivinen moraali joka on transsendentisti olemassa ilman Jumalaa on vaihtoehto jossa ei ole persoonaa, tavoitteita, rakkautta tai muuta vastaavaa. Se ei taatusti tarjoa mitään sielun pelastusta tai tuonpuoleista. Mutta argumentin vuoksi ohitetaan tämä nyt ja leikitään että tämä nyt unohdetaan. ~ Kreeftin argumentin kannalta tämä on erityisen ongelmallinen on se, että tämä ei suinkaan ole analyysiväline. Rajatessaan tehtävän näin, hän asettaa premissin jonka mukaan moraali ei voi olla itsessään vaan sillä on oltava lähde. Toisin sanoen Kreeft ei vain argumentoi, vaan rakentaa argumentin jo tähän muotoiluun piilotetun premissin varaan. Kreeft ei tuo tätä esille. Filosofian professorina hän joko tietää tai hänen tulisi tietää tämänlaiset.

Koska tämä vaihe yksinään tuhoaa Keefen argumentin lähtökohdat irrationaaliseksi roskailuksi. On kuitenkin hedelmällisempää katsoa koko argumentaatio läpi ja pitää sitä jossain määrin perusteltuna vaikka siinä olisi tämänlaisia heikkouksia. Tämä näkökulma johtaakin johonkin hieman yllättävään.

Kreeft eliminoi evoluution seuraavalla tavalla "Why not from evolution? Because any supposed morality that is evolving can change. If it can change for the good or the bad, there must be a standard above these changes to judge them as good or bad. For most of human history, more powerful societies enslaved weaker societies, and prospered. That's just the way it was, and no one questioned it. Now, we condemn slavery. But, based on a merely evolutionary model - that is, an ever-changing view of morality - who is to say that it won't be acceptable again one day? Slavery was once accepted, but it was not therefore acceptable: if you can't make that distinction between accepted and acceptable, you can't criticize slavery. And if you can make that distinction, you are admitting to objective morality." Kreeftin argumentaatio perustuu siihen että evoluutio ei aja pysyvään tilaan. Hänestä moraali on ikuinen.
1: Tässä kohden Kreeft osoittaa ignoroivansa evoluution ytimen. (Se, että Kreeft olkiukottaa evoluutiota on vain todiste siitä että hän on idiootti. Hänen idioottimaisuutensa ei todista Jumalasta sen enempää kuin naturalistien epäonnistuminen tai mielikuvituksettomuuskaan.) Hän katsoo ikään kuin pinnallisia piirteitä, mutta ei ymmärrä että evoluutio perimmiltään ajaa pysyvää asiaa. On nimittäin aivan totta, että evoluution kannalta juuri mikään adaptaatio ei ole hyödyllinen aina, kaikkialla ja ehdoitta. Esimerkiksi hyönteisien kohdalla suuri koko on ollut hyödyllinen. Menneisyydessä esimerkiksi sudenkorennot ovat olleet jättimäisiä. Syynä oli se, että kilpavarustelu ja suuri ravinnon määrä tukevat suurta kokoa. Sittemmin ilmakehän happimäärä on muuttunut ja menneisyyden kokoiset sudenkorennot eivät kykenisi hengittämään riittävän tehokkaasti edes elääkseen. Se, mikä oli ennen adaptaatio, se että oli kylän karuin sudenkorento, on nyt letaaliominaisuus, jokin joka tappaa. Tämä muistuttaa että evoluution adaptaatiot ovat aina tilannekohtaisia. Tästä voidaan johtaa kaksi asiaa etiikkaan
___1.1: Ihmiselämän mitan perspektiivistä moraali on hyvinkin pysyvä. Se, onko sudenkorennon suuri koko haitta vai ei muuttuu ajan kanssa koska tilanne muuttuu, mutta se onko se tietyssä tilanteessa adaptaatio vai ei ei ole mielipidekysymys. 
___1.2: Tosiasiassa evoluutio ajaa aina muuttuamatonta ikuista asiaa. Tämä on nimeltään kelpoisuus. Sitä tavoitellaan eri strategioin eri tilanteessa. Mutta evoluutio ajaa kohti kelpoisuuden parantamista aina. Näin ollen evoluutiossa onkin muuttumaton maali. Tässä kohden Kreeftin analyysin puutteellisuus pitäisi olla tuttu esimerkiksi siitä mitä Kantin kategorisesta imperatiivista tiedetään ; Jos seuraamme sitä että meidän pitää nostaa toisen pudottama esine, olemme hyviä hansikkaiden kanssa. Mutta jos pitääkin antaa takaisin ryöstäjän vahingossa pudottama ladattu pistooli, huomaamme että olemme keksimässä tilannekohtaisia täsmennyksiä. Evoluution ja adaptaation kanssa tilanne on täsmälleen tämä.
2: Kreeft viittaa moraalisääntöjen muuttumiseen osoittaakseen että uskonnon moraalisäännöillä olisi vahvempi pohja ja että olisi olemassa jokin ikuinen ja muuttumaton pohja moraalille. Tämä on lähtökohtaisesti puutteellinen tapa yrittää puolustaa asioita. Esimerkiksi jos me ottaisimme aivan vakavasti että evolutiivinen moraali muuttuu, voisimme miettiä että entä jos meillä onkin tilanne niin että orjuus onkin joskus ollut hyväksyttävää eettisesti? Entä jos tilanne onkin se, että nykytila otetaan aina vallitsevaksi moraaliksi ja vaihtoehdot tuomitaan pahana tämän nykytilan kautta? Eetikot voivat miettiä sellaistakin että jos orjuus joskus tulevaisuudessa hyväksyttäisiinkin niin näyttäytyisikö nykytila pahuutena? Kreeftin moraali vaatii toisin sanoen joan jossa hyväksytty ja hyvä jaotetaan erikseen. Hänestä et voi kritisoida orjuutta jos perustat vain hyväksyttyyn ja että vaatisi objektiivista moraalia mennä kritisoimaan orjuutta. Mutta jos moraalikäsitys on kulttuurinen ja muuttuu ajassa, niin se on se vertailupohja. Näin ollen kritiikkiä voidaan tehdä ja se on aina aikaan sidottua. Kreeft ohittaa tämän vaihtoehdon tyystin.
3: Evoluution kohdalla Kreeft itse asiassa ohittaa valtaosan siitä miksi evoluutio laitetaan moraalisuuden taakse. Syynä on se, että tiettyjä asioita pidetään eettisenä. Esimerkiksi avuliaisuus ja vastaavat ovatkin itse asiassa adaptaatioita. Kun esimerkiksi Matt Ridley ottaa "Origins of Virtuessa" peliteorian ja altruismin suhteesta toisiinsa, ja paljastaa että selviytymisstrategistossa yhteistyö ja resiprokaalinen altruismi ovat hyvin usein toimivia strategioita, saadaan mukaan Matematiikan Ikuinen valtakunta johon voidaan liittää platonin ideamaailmallisia sävyjä. Jumalaa ei tarvita, mutta evoluution ikuinen kelpoisuus viittaa matematiikan platoniseen valtakuntaan. Kreeft ei siis selkeästi onnistu, vaan yrittää enemmänkin kikkailla presuppositionistisesti. (Eli hän ottaa lähtökohdaksi että Jumala on objektiivisen moraalin takana, ja määrittelee tilanteet niin että tämä toteutuisi ; Joohtopäätöksestä premisseihin eikä toisinpäin kuten pitäisi. Ainut mikä sallii hänen tehdä tämän argumentin on kasa evoluution ymmärtämistä koskeva virhe, joka on suoraan sanoen alkeellinen ja osoittaa sen miten huonoa "sofistikoitunut" teologia voi nykypäivänä olla.)

"What about reasoning? While reasoning is a powerful tool to help us discover and understand morality, it cannot be the source of morality. For example, criminals use reasoning to plan a murder, without their reason telling them that murder is wrong. And was it reasoning, or something higher than reasoning, that led those Gentiles who risked their lives to save Jews during the Holocaust? The answer is obvious: it was something higher than reasoning, because risking one's life to save a stranger was a very unreasonable thing to do." Tässä ideana on itse asiassa sama kuin aiemmin evoluution kohdalla. Kreeft viittaa siihen että järkeily johtaa erimielisyyteen tai moraalinormien muuttumisen mahdollisuuteen (joko yksilöissä, ajassa tai molemmissa). Ja että jos erimielisyys evoluution kohdalla on ajassa, on se järjenkäytön kohdalla yksilöiden välissä. Tässä mielessä ongelman ratkaisu on itse asiassa samantapainen kuin evoluutionkin kohdalla. Jos ajattelemme asiaa siten että holokaustikin on ollut joskus hyväksytty, voimme huomata että Kreeft ei itse asiassa argumentoi (argument) tai edes väittele (argue), hän vain väittää (claim) tai vetoaa (assert). Hän päinvastoin määrittelee tilanteen Jumalan näkökulmasta. Tämä on erittäin suuri puute, koska hän on todistamassa tätä. Hän tekee premissin siitä että holokausti että se ei ollut koskaan hyväksyttävissä, vaan oli aina pahaa. Mikä vaatii ulkopuolisen näkökulman. Tämänlaista lähestymistapa on emotionaalisesti vetoava, koska kukaan ei pidä holokaustista. Mutta tosiasiassa tämän tunnetason ulkopuolella se on petitio principii -rakenne, jossa johtopäätös livautetaan perustelurakenteeseen sen sijaan että perustelurakenne johtaisi päättelyn siihen. Mitään argumenttia ei tapahdu.

Puutteet tässä voidaan lisäksi huomata. Kreeft ei nimittäin muista että esimerkiksi demokratia perustuu siihen ajatukseen että ihmiset ovat erimielisiä moraalikysymyksissä, mutta että tämä ei tuhoa arvokeskustelun mahdollisuutta. Syynä on se, että moraali on kenties ajassa muuttuva, mutta ihmisten mieltymyksillä on paitsi konfliktiluonne, niin myös jakauma. Kaikki näkemykset eivät ole yhtä suosittuja. Kun Kreeft selittää että "Nor can conscience alone be the source of morality. Every person has his own conscience, and some people apparently have none. Heinrich Himmler, chief of the brutal Nazi SS, successfully appealed to his henchmen's consciences to help them do the "right" thing in murdering and torturing millions of Jews and others. How can you say your conscience is right and Himmler's is wrong, if conscience alone is the source of morality? The answer is: you can't." hän itse asiassa selittää että objektiivinen moraali on jostain josta ei voi olla erimielinen tai josta ei voi edes keskustella. Toki tästä seuraa monenlaisia erikoisia ongelmia jotka ovat tuttuja kaikista objektiiviseen moraaliin vetoavista argumenteista. - Kreeft näyttääkin tässä apinoineen aikaisemmin esiintuomani mutkikkaan W.L. Craigin töppäyksen (oikeasti useamman Craigin töppäyksen) sellaisenaan. (En toista tähän mutta virheet ovat samat.)

Kreeftin argumenttien puutteellisuus on korostetun huonoa, koska jos viitataan omaantuntoon tai vastaaviin, on huomioitava että omatunto nähdään ihmisen ominaisuudeksi. Ne ihmiset jotka uskovat ihmisen syvään perusluonteeseen selittävät kulttuurierot ideologioilla ja esimerkiksi indoktrinaatiolla. Natsismi on tässä kohden harvinaisen huono vastaesimerkki, koska sen aiheuttamaa muutosta voidaan täysin pitää mielivaltaisena. Kreeft ei sen sijaan osoita että jos ideologiat, uskonnot, kulttuurit ja poliittiset liikkeet eliminoidaan ihmisten omantunnon vaikuttimista, että tämä perusta muuttuisi ajassa. Tämä jättää hänet harvinaisen tyhjän päälle. Kreeft toistaa tämän virheen sanoessaan että "Some people say human nature is the ultimate source of morality. But human nature can lead us to do all sorts of reprehensible things. In fact, human nature is the reason we need morality. Our human nature leads some of us to do real evil, and leads all of us to be selfish, unkind, petty, and egocentric. I doubt you would want to live in a world where human nature was given free rein." 

Tosin tämä jälkimmäinen ylikorostaa uutta kulmaa. (Kulmaa joka on ollut läsnä kaikissa aiemmissa vaiheissa mutta joka tässä kohden oikein pomppaa näkyviin.) Kreeftin argumentti onkin tässä kohden samalla tavalla syöpäiostä aivopierua mitä suurin osa objektiivisen moraalin argumenteista tekee. Kysymys "kenen moraali, minkä kulttuurin moraali, on sitä objektiivista mraalia". Kysymys on oleellinen koska Kleeft käsittelee ihmisluonnetta varsin erikoisesti. Antropologiassa jossa ihmispohjainen kulttuuri on käytössä asiaa on tupattu lähestyä mielenkiintoisesta näkökulmasta ;  Esimerkiksi eri kulttuureissa suhde tappamiseen ja vaikkapa kaksintaisteluun eroaa runsaasti. Kulttuurien välillä tapahtuu keskustelua, johon voidaan soveltaa  Wittgensteinin ajatusta siitä että eri kielipelit voivat muistuttaa toisiaan enemmän tai vähemmän. Eli kielipelit eivät ole pelkästään erilaisia, vaan eroavaisuudessa on asteita. Näin ollen voidaan ajatella että toiset moraalijärjestelmät ovat "sisaruksia", toiset "serkkuja", kolmannet "sukua viärän puun kautta" ja neljännet "aivan eri planeetalta". Moraalijärjestelmien arvottaminen tapahtuu aina yhdestä viittekehyksestä ja toiset kulttuurit tuomitaan koska ne ovat "kaukaisempaa sukua". Tämä on toki kulttuurirelativistista, mutta Kreeft ei huomioi tässä selkeästi sitä miten asia on huomioitu kun ihmisluonnetta käsitellään. Hän ei siis käsittele sitä onko ihmisluonteen etiikka sisäisesti koherentti, vaan hän moittii sitä kristillisen objektiivisen moraalin ehdoilla. Eli Kreeft ei käsittele moraalin lähdettä kokonaisuutena, vaan käsittelee yksityiskohtia omilla lähtökohdillaan. Kysymys joka tässä jää täysin aiku on juurikin "kenen moraali, minkä kulttuurin moraali, on sitä objektiivista moraalia." Jos moraalia ei käsitellä Kreeftin kulttuurin ehdoilla, koko hänen argumenttinsa muuttuu mielettömäksi.

Kreeftin utilitarismi on itse asiassa huvittava. Karkeasti sanoen se tiivistää kaikki aikaisemmat virheet. Kreeftillä on selkeästi yksi perusasenne ja kikka jolla hän yrittää käsitellä kaikki vastustajansa. Näin ollen virheet kasautuvat omituisella tavalla jossa jokainen yksittäinen kritiikki osuu kaikkiin hänen argumenttikohtiinsa. Osa vain ylikorostaa jotain virheitä paljon enemmän kuin toiset. Utilitarismin kohdalle päästyä virheet on jo esitelty niin että ei voi muuta kuin lukea "argumentin" ja nauraa niin että iskee nenästä räät. Sillä ei tarvitse kuin listata päähänsä aiemmat esilletuodut virheet ja lukea sen jälkeen että "Utilitarianism is the claim that what is morally right is determined by whatever creates the greatest happiness for the greatest number. But, to return to our slavery example, if 90% of the people would get great benefit from enslaving the other 10%, would that make slavery right? According to utilitarianism, it would!"

Kreeft onkin malliesimerkki siitä että hänellä on yksi tapa lähestyä kritiikkiä ja hän on toistanut täsmälleen saman asian eri tavalla muotoiltuna. Ihmettelen miksi hän on vaivautunut vaivaamaan meitä redundanssilla. Miksi hän toistaa saman kritiikki-idean minimaalisin uudelleenmuotoiluin. Luultavasti siksi että idiootit uskovaiset voivat ottaa eliminoinnin vakavasti kun se toistetaan erilaisten moraaliteorioiden kohdalla. Se vetoaa heihin paremmin kuin se, että Kreeft olisi sanonut vain että "kaikissa naturalistisen moraalin arugmenteissa taustalla on muuttuva moraali. Moraali ei voi muuttua koska se ei olisi muutoin objektiivista". (Joka on itse asiassa väitelause siitä mikä on objektiivista ja mikä ei. Muuttumaton idea joka näyttää muutokselta ajassa voi olla perspektiivikysymys. Tämä on ajan filosofioihin tutustuneille tuttu vaihtoehto)

Tästä intoutuneena Kreeft selittää moraalin todellisen luonteen. "We've seen where morality can't come from. Now, let's see where it does come from. What are moral laws? Unlike the laws of physics or the laws of mathematics, which tell us what is, the laws of morality tell us what ought to be. But like physical laws, they direct and order something, and that something is right human behavior. But since morality doesn't exist physically - there are no moral or immoral atoms or cells or genes-its cause has to be something that exists apart from the physical world. That thing must therefore be above nature, or supernatural. The very existence of morality proves the existence of something beyond nature and beyond man. Just as a design suggests a designer, moral commands suggest a moral commander. Moral laws must come from a moral lawgiver. Well, that sounds pretty much like what we know as God. So the consequence of this argument is that, whenever you appeal to morality, you are appealing to God, whether you know it or not. You're talking about something religious, even if you think you're an atheist."

Tämä pidempi lainaus näyttää että hänen argumenttinsa korostetusti vaatii onnistunutta eliminointia. Sen lisäksi leikkii mielikuvilla ja sanaleikeillä joissa suunnittelija vaatii suunnittelua. tieteenfilosofian peruskurssilla selitettiin tässä kohden miten "Aivan kuten liikennesäännöillä on liikennelainsäätäjä on luonnonlaeillakin luonnonlainsäätäjä jota kutsumme jumalaksi" on sanaleikki, joka ei suinkaan todista että luonnonlait todella vaatisivat säätäjän (tämä on mahdollista mutta sitä ei voi johtaa argumentista). Se todistaa jumalasta aivan yhtä paljon kuin se että selittäisi että jumala on olemassa koska "Bankogissa pankissa / Panko -kissa pankolla painikisas / Söi kung-pongia, pelas ping-pongia ja katsoi 'King Kong':ia." Sanaleikit eivät ole argumentteja ja todisteita. (Ne voivat kuitenkin olla hauskoja. Kreeftillä ei ole edes huumoriarvoa) Muuna kuin sanaleikkinä design-designer / moral command-moral commander -lauseiden takana on se, että unohdetaan termeihin joko liittyvä tai mahdollisesti liittyvä monimerkityksellisyys. Tätö kautta rakentuu semanttinen virhe, jossa sanojen merkitys muuttuu ulkoasun pysyessä samana. Sitä kutsutaan ekvivokaatioksi. Ja se löytyy argumenttivirhelistoista joita filosofian professorien luulisi tutustuneen.

"I'm Peter Kreeft, professor of philosophy at Boston College, for Prager University." Tämäntapainen lopetus on toki nimen esittely. Kuitenkin tämänlainen tervehdys laitetaan usein alkuun. Lopussa se on pikemmin tunnelman luonti ja korostus. Uskovaisten toiminnassa tämänlaisiin on tottunut. Esimerkiksi kreationistien tilaisudessa, "Luomisen lauantaissa", lopetettiin vähän vastaavalla tavalla, ja heihein jälkeen annettiin "valomerkki", eli lyötiin valot pois. Tämä luo karismaattisen loppuhuipennuksen. Rehellisesti sanoen tämä näkyy siinä miten tätä you-tubevideota on "kiinnostavana" ja "hyvänä perusteluna" levitelty netissä ahkerasti. Kun argumentin loppuun laitetaan nimi ja etenkin titteli, siitä saadaan korostettua tekijän auktoriteetti. Monelle uskovaiselle onkin mahdotonta seurata arugmenttien analyysiä. Heille jo se että sanoja on niin ja niin hienolla tittelillä on itsessään todiste. Tämä paistaakin argumenttien levittämisessä. Videota levitetään ilman taustakommentointeja tai muuta. Pelkkä joko videon esilellaittaminen, sen tekijän auktoriteetin mainitseminen liittää monista ilmiselvästi. On vaikeaa sanoa onko lopetus tietoinen auktoriteettiin vetoaminen vai käytetäänkö sitä vain sellaisena. Tälläisissä tilanteissa on syytä olla armelias mutta nostaa asia tietoisuuteen ja miettimiseen.

Yleismoittimista yleisesti (tiivistetymmin)

Kreeftin argumentissa ei ollut mitään uutta. Sen heikkoudet ovat yleisiä ja jo tutuksi tulleita. Kreeftin oivallus näyttääkin olevan vain siinä että hän yhdistää ontologisen moraalin kreationistien parista tuttuun eliminatiiviseen ajatteluun. Kun molempien arugmentointitapojen puutteet ovat tuttuja jo "filosofian 101":stä, ei tästä herää muuta mietteitä kuin siitä että miksi uskovaiset harjoittavat niin usein "kumulatiivista argumentointia" joka näyttää siltä että kliseisten arugmenttivirheiden peräkkäin kasaaminen tekisi siitä jotenkin vähemmän argumenttivirheen. Tässä kumuloituu kuitenkin lähinnä kokemus siitä että näissä todistuksissa on jotain epätoivoista. Että ei kyetä muuhun kuin tuttujen ja miljardi kertaa kritisoitujen virheiden toistamiseen, ei kyetä kehittymään ja rakentamaan parempia arugmentteja. Mutta tästä ei tunnusteta tappiota joten alennutaan kombinatoriseen argumenttivirheilyyn.

Moittimislistausessa esiin nousee
1: Listatessaan naturalistisia argumentteja Kreeft ei itse asiassa ole tehnyt kovinkattavaa työtä. Lisäksi hän typistää kritisoimansa argumentit hyvin latteaan muotoon joka ei vastaa niiden laatua. Kun käsitellään tutkimusperinteitä, joilla on hyvinkin runsas arugmentisto, tämä on virhe. Tämä on täsmälleen sitä samaa mitä jotkut idioottiateistit tekevät uskonnoille. Eli tiivistävt uskonnot ärjyimpiin, latteimpiin muotoihin. Jonka jälkeen uskonto on äärifundamentalismia, eikä edes älykkäintä äärifundamentalistia vaan jotain aivovammaisen jenkkijuntin äärifundamentalismia. On selvää että tästä ei voi tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä etiikan perinteistä. Eliminoinnin puutteellisuus on tärkeää koska Kreeftin argumentin tärkein painopiste on eliminoivassa periaatteessa jossa "naturalistisen etiikan" epäonnistumisesta vedetään johtopäätös siitä että moraalin on oltava supernaturaalia.
2: Kreeftin vastustukset eivät itse asiassa ole monesti argumentteja ollenkaan. Hän ottaa provokatiivisia natsivertauksia ja muita ääri-ilmiöitä joita hän väittää koko kyseisen ajattleusuuntauksen kannalta oleellisiksi vastaesimerkeiksi. Hänen analyyseissään ei huomioida sitä miten nämä ottavat näitä vastaesimerkkejä käsittelyyn. Tämä on omituista koska holokaustiaihe ja muut esillenostetut aiheet ovat olleet esillä niin usein että ateistien reagoinneista pitäisi olla runsaudenpulaa.
3: Kreeft itse asiassa ei perustele ja eliminoi vaihtoehtoja vaan hän hylkää niitä sen takia että ne edustavat hänestä huonoa makua. Loogisien seuraamusten sijasta hän itse vastustaa jotain ja tästä hän tekee päätelmiä. Tämä on oleellista, oska esteettinen vastustaminen ei voi toimia jos oma perustelu nojaa siihen että jokin ihmisen sisäinen omatunto tai luonnollinen etiikka, tunteet, järkeily tai maku eivät voisi mitenkään olla etiikan lähteinä. Kun kieltää tunteet etiikan lähteen', ei voi vedota tunteisiin. Kreeft tekeekin tässä niin kovan virhekombon että sellaisen tuleminen ammattifilosofialta on outrage. Se ei ole mikään köppähdys vaan vakava syvä virhe jonka tasoisten vuotamista ei voi ymmärtää muuta kuin vetoamalla äärimmäiseen typeryyteen tai tahalliseen valehtelemiseen. Filosofian professoria ei voine pitää tyhmänä, joten emme voi tehdä muuta kuin johtopäätöksen joka omassa moraaliviitekehyksessäni liittyy jotenkin oleellisesti em. filosofian professorin eettisyyteen. (Mutta toisaalta hän perustelee objektiivisen moraalin olemassaolosta eikä väitä itse olevansa hyvä. Hän tunnustaa että kristitty voi olla hyvinkin paha.)
4: Jos me olisimme äärimmäisen suopeita ja olettaisimme että Kreeft kumoaa kaikki naturalistiset argumentit, hän ei kuitenkaan onnistu demonstroimaan teististä lähdettä moraalille ainoana jäljellejäävänä vaihtoehtona. Esimerkiksi Buddhalaisuudessa etiikka ja karma ei ole väistämättä teististä, se on enemmänkin agnostista. Ja muutoinkin on mahdollista uskoa universaaliin etiikkaan joka vain lillii olemassa ilman jumaluuksia. Näissä ei ole Jumalaa. Näin ollen hänen otsikossaan lupaamansa ei toteudu. Hän ei onnistu argumentoimaan sitä mitä hän väittää perustelevansa.
5: Itse asiassa Kreeftin peruslähtökohtana näyttääkin olevan enemmän se, että hän olettaa mitä hän haluaa todistaa. Tästä kehäisyydestä on hyvä esimerkkii siinä kun hän määrittelee moraalin ihmisistä riippumattomaksi ja sitten hän lopulta osoittaa että moraali ei tästä premissoiden voi olla ihmisisten attribuuteista, heidän kulttuureistaan tunteistaan, politiikastaan... riippuvainen. Lievimmillään hän tekee tämän tekemällä petitio principii -ajatteluketjuja jolloin hän rakentaa tietynlaisesta objektiivisesta moraalista sisäisesti koherentin tavalla jossa eri lähtökohdat ohitetaan koska ne on määritelty irrelevanteiksi. Esimerkiksi kun vaihtoehto on muuttuva, hän määrittelee että objektiivinen moraali ei voi muuttua ajallisessa perspektiivissä. Hän ei todista tätä, hän väittää tämän.)
6: Jos me oletamme että Kreeft onnistuu teismin kanssa, hän joutuu silti kohtaamaan valtavan määrän loogisia ja moraalisia vastarintoja teismistaä itsestään.
___6.1: Esimerkiksi pahan ongelman kohdalla nousee esiin kyymys siitä onko pieniä lapsia tappava tulivuorenpurkaus jokin josta (a) seuraa enemmän hyvää kuin pahaa, vai (b) johtaako se loppujen lopuksi hyvään vai (c) ajaako vapaa tahtomme näihin katastrofeihin niin että jumalan kirous ampuu meitä pahuudella varpaille vai (d) onko tämä tulivuorenpurkauksen tappotyö itsessään hyvyyttä vaikka ihmisen tunteet [tuo Kreeftille irrelevantti moraaliperustepohja] kokevat asian muutoin.
___6.2: Lisäksi hän kohtaa ongelman siitä onko Jumala palvonnan arvoinen ja jos on niin miksi. Että onko Jumala hyvä koska hän viittaa moraalilakeihin, jolloin voisimme vedota moraalilakeihin ilman Jumalaakin. Vai onko Jumala hyvä vain siksi että hän on säätänyt todellisuuden, eli onko Jumalan valta samaa kuin oikeutus eikä kaikkivoipaisuutta ja kaikkihyvyyttä voida näin edes erottaa toisistaan.

Huvittavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että Kreeftin argumentissa eliminointi on pääasia. Ja tämä nojaa jokaisen teorian kohdalla sen yhden idean ympärillä. Ja tämä idea on se, että moraalin muutosta voidaan arvioida vain isommasta perspektiivistä. Ja että muutos tätä kautta on aina samaa kuin objektiivisen moraalin hylkäämistä. Tämä on argumentti jota nimenomaan kristittyjen - eli Kreeftin videosta innostuneen ideologiaryppään - ei pitäisi pitää. Sillä tosiasiassa tunnettua on, että "Raamattu" on tässä ajatuksin pahin mahdollinen kirja puolustaa. Vanhassa testamentissa kun sallitaan orjuus, moniavioisuus ja kuolemantuomio kivittämällä. Jumala myös käskee tappaamaan kansanryhmiä pakanuuden takia. Kristityt ovat tunnetusti selittäneet että muutokseen on syy. Että Jeesus muutti asioita, ja siksi näiden ikävien juttujen kohdalla tulisi muistaa että Uusi Testamentti ei ole samanlainen. He muistuttavat että ajat olivat erilaiset. He itse asiassa hakevat tilannekohtaisia syitä joiden vuoksi kansanmurhat, orjuus ja muut olivat aikanaan hyväksyttyjä mutta eivät nykyään. Jokainen selitys tähän suuntaan on tunnustus että Kreeftin argumentti muutoksesta ei itse asiassa toimi, eikä edes voi toimia. Siksi Kreeftiä arvostava kristitty voisi selittää vain siitä että miten orjuus olisi hyväksyttävä nykyäänkin koska orjuus joko on aina paha tai ei ole, ja "Raamattu" ei selvästi Vanhassa testamentissaan orjuutta kiellä. Kreeftin argumenttia lukeva kristitty nykyajassa tietysti haluaisi tässä alleviivata että Jumalan moraalin hylkääminen ajaisi kohti orjuutta, moniavioisuutta ja massamurhaamista kun moraali joustaisi. Mutta tosiasiassa Kreeftin argumentin päätelmät pakottaisivat kristityn ajamaan näitä asioita nykymaailmassakin, koska muutoinhan "Raamattu" olisi pahutta.

Kaiken kaikkiaan koko video oli aikani haaskuuta. Ja se herätti syvää epäilyä siitä miten järkevää nykyteologia voi ylipäätään olla. (Teologia on inhimillien konstruktio, ihmisten epäonnistuminen ei kuvaa Jumalaa, mutta ihmisten epäonnistuminen kertoo teologiasta.) Syynä ei ole se, että joku tekee huonon argumentin. Syy on siinä että tätä em. videota on levitelty aikamoisen ahkerasti. Se on kulttuurisesti merkittävä kritisoinnin kohde vain sen vuoksi että arvon uskovat floodaavat sitä ympäri maailmaa. Kun ammattifilosofi, peräti professori, tekee tämänlaisen virhelistauksen ja valtaosa älykkäistä ja jopa koulutetuista uskovaisista levittelee sitä kuin jonain erityisen nokkelana oivalluksena, ei tässä kohden voi tehdä oikeastaan muuta kuin miettiä kristillisen uskon nykytilaa.
1: Olen suorastaan huvittunut miten professoritasoinen mies voi oikeasti kuvitella että hän tekee kreationistiidiooteilta tutun siirron jossa "No naturalistic explanation for X is satisfactory" johtaa päätelmän "Only theism can explain the existence of X." Tosin kreationistit sentään viittaavat aktuaalisiin kohteisiin. Kreeft taas ei suinkaan todista että olisi jotain objektiivista moraalia jossain. Päin vastoin, hän argumentoi että kun ei ole löydetty atomien kaltaista objektiivisuutta tavoittelevaa konstruktiota, on moraalin oltava transsendenttia. (Todisteiden puute muuttuu todisteeksi. Mysteerikortilla kaikki näköjään onnistuu.)

Kuitenkin olen hieman myötämielinen Kreeftille. Hän lähestyy omien tunteidensa kautta asiaa. Hän on esteettinen, joskaan ei looginen. Tämä on mielestäni aina kaunis asia, vaikka sitten olisikin kuinka moittinut että tunteet olisivat huono tapa lähestyä koko aihetta. Minun ei tarvitse uskoa tätä, ainakaan kun argumentit ovat noin huonoja. En siis vain ota tätä vakavasti ja arvostan hänen tunteitaan, vaikka hän itse ei tunteiden arvoa tässä asiassa arvostakaan.

Mitä argumentti itse asiassa sanoo?

Jos Kreeftin argumentti otetaan tarkasteluun, huomiota voisi kiinnittää siihen että hän määrittelee objektiivisen moraalin hyvin tietyllä tavalla. Tämä tapa on kristityille tyypillinen tapa käyttää objektiivista moraalia. Hän ei onnistu kritisoimaan vaihtoehtoisia teorioita. Mutta hän onnistuu osoittamaan kaikesta huolimatta sen verran että jos lähtökohtanasi on se, että olet kristitty joka uskoo tähän tietynlaiseen objektiiviseen moraaliin, eivät muut moraalit täytä sinun lähtökohtiasi. ~ Eli objektiivisen moraalin tietyin - hyvin (ala)kulttuuririippuvaisin -  määrittein ja ehdoin muut moraalit eivät tunnu vakuuttavilta. Kritisoidut moraalinäkemykset voivat olla logiikaltaan sisäisesti koherentteja mutta ne eivät tyydytä kristittyä joka kannattaa tätä jo läjhtökohtaisesti tietyllä tavalla määriteltyä objektiivista moraalia.

Tässä kohden Kreeftin argumentti ei siis osoita että olisi vain yksi sisäisesti koherentti moraalin lähde. Hän osoittaa että jos olet kristitty joka kannattaa tietynlaista objektiivista moraalia, olet suvaitsematon ihminen joka ei suostu edes periaatteen tasolla hyväksymään toisenlaisia lähestymistapoja etiikalle. Ja jolle "eettinen ateisti" tarkoittaa sitä että ateisti on tyhmä ja sisäisesti epäkoherentti, koska sisäisesti koherentti ateisti voisi olla vain nihilisti. Joka tarkoittaa likimain samaa kuin se, että sanoo että tämänlaisen kristillisyyden kannattajat ovat lähtökohtaisesti ideologianatseja ja moraaliasioissa erimielisiä sortavia kusipäitä.

Mutta tämän todistamiseen ei kyllä tarvita näinkään syvällistä perusteluketjua. Se on nimittäin likimain ilmiselvää. Ja perustelu tähän saadaan tarkastelemalla objektiivista moraalia kannattavien kristittyjen ateisteihin kohdistamia halveksivan huvittuneita asennevammailuja. Eli sitä mitä he itse kutsuvat keskusteluksi, mutta jota ei voi sanoa keskusteluksi koska tämä kommunikaatio on yhtä julistavaa ja itsekeskeistä (olemme kokonaisuutena parempia ihmisiä koska hyvää tekevä kristitty on rationaalinen ja sisäisesti koherentti kun taas hyvää tekevä ateisti on mahdollinen vain koska hän tekee virheitä ja erehtyy ja on typerä) omannavan ympärillä pyörimistä (kehäpäättelyin ja petitio principein rakennettua perustelua).

Ainut mikä antaa tilaa joustaa tässä ajatuksessa on tietysti se, että Kreeft tekee perusteluissaan aika aukkoista työtä. Eli kenties kristityt objektiivisen moraalin kannattajat voivat olla muutakin kuin suvaitsemattomia ideologianatseja. Ja kenties aina syy ei ole se, että he olisivat ideologisesti epäkoherentteja, eli kaksinaamaisia kaksoisstandardityperyksiä jotka eivät seuraa omia periaatteitaan. Kenties kristitty objektiivisen moraalin kannattaja voi olla suvaitsematon. Mutta se on mahdollista vain sen takia että Kreefen perustelussa on kuitenkin aika isoja aukkoja eikä hänen argumenttinsa siksi ole kovin vakuuttava. (Kenties jokin naturalistisen moraalin malli onkin fiksumpi kuin ne olkiukkostereotypiat joita hän natsikorttia viuhutellen kumoaa ; Tämä on muuten aivan yhtä fiksua ja kohteliasta kuin syyttää kristittyjä noitien polttamisesta. Jota kristityt yleensä pitävät asiattomana ja turhanpäiväisenä. He eivät voi sanoa muuta kuin täsmälleen samaa Kreeftille)

---

Wan ei löydy christi -kunnasta kai turmeltunembi kwsipäämiesi, cuni on Peter Kreeft ; Han ombi riwo, hillimätön yxi ylen läsci plösön-cuwatus, ioca hieltä haiscahtaat, ja yonca pascaset alus-byxorit needän pasca-cicareilt lemahtab. Iolla lica olwin iuoma on tapanans. Naipi lwltavasti eluca-, caswi- ia ciwicunta. Mieliharastais warmana myos naisten pacco-raghastelemist ios wain cupaltan pystyis. Ia cun hän puhw onbi yxi suu-flautus. Yön bimeydes ei wiisascan arwaa kummast suolenpääst twli puhkw.

Hyvät, Pahat ja Hullut.

Lewis's trilemma on esitys, joka keskittyy vaihtoehtoihin että Jeesus joko valehteli, oli harhainen tai sitten hän oli oikeasti Messias. Argumentin kehitti C. S. Lewis, keskiaikaan keskittynyt historioitsija, fantasiakirjailija ja kristitty julistusmies. Hän kehitti trilemman, jonka hän esitti ensin radiossa, mutta muotoili sen sitten valmiiksi kirjaansa "Mere Christianity."

Tähän liitetään yleensä kaksi sanakolmikkoa: "Lunatic, Liar, or Lord" ja "Mad, Bad, or God". Lewis itse kutsui sitä fiinimmin "the aut Deus aut malus homo" (~Joko Jumala tai paha ihminen) Tämä argumentti on siitä erikoinen, että siihen ei juurikaan törmää missään käytännössä. Kuitenkin Peter Kreeft on esittänyt mahtipontisesti että se on "the most important argument in Christian apologetics." Myös Charles Colson on nimennyt sen kristityksi kääntymisensä syyksi.

Lewisin muotoilu on sinänsä erikoinen, että se ei niinkään kohdistu todistamaan Jumalan olemassaoloa, tai tee sitä todennäköisemmäksi. Sen sijaan se kohdistaa kritiikin kärkeä niitä kohtaan, joiden mielestä Jeesus oli hyvä moraalinen opettaja, mutta ei Jumala. Se yrittää rakentaa muurin, jossa ainut looginen vaihtoehto olisi uskoa Jeesuksen moraaliin ja Jeesuksen jumalallisuuteen samanaikaisesti. Lewisin idea tiivistyy seuraavaan lainaukseen.

"I’m ready to accept Jesus as a great moral teacher, but I don’t accept his claim to be God. That is the one thing we must not say. A man who was merely a man and said the sort of things Jesus said would not be a great moral teacher. He would either be a lunatic - on the level with the man who says he is a poached egg - or else he would be the Devil of Hell. You must make your choice. Either this man was, and is, the Son of God, or else a madman or something worse. You can shut him up for a fool, you can spit at him and kill him as a demon or you can fall at his feet and call him Lord and God, but let us not come with any patronising nonsense about his being a great human teacher. He has not left that open to us. He did not intend to."

Eli toisin sanoen Jeesus itse sitoi moraalipuheisiin oman Jumalallisuutensa, hän ei ole antanut vaihtoehtoa muille tulkinnoille. Siksi hän on joko rehellisesti Jumala, tai sitten hän oli hullu ja koki olevansa Jumala tai sitten hän valehteli tarkoituksellisesti.

Lewis rakensi kolmikantansa sen varaan että Jeesus itse esitti olevansa Jumala. Että hänellä on kyky antaa synnit anteeksi. Että hän palaa takaisin. Että hän oli aina ollut olemassa. Lewis luettelee näitä ja esittää että ne tarkoittavat että Jeesus ei voisi olla moraalinen tai luotettava jos hän esittää tuonkaltaisia väitteitä.

Toisin sanoen hän kasasi seuraavan tyyppisiä argumentteja:
P): Jeesus väitti olevansa Jumala(llinen).
(Q): Yhden seuraavista täytyy olla totta:
1: Lunatic: Jeesus ei ollut Jumala(llinen) mutta hän uskoi niin.
2: Liar: Jeesus ei uskonut olevansa Jumala(llinen) mutta esitti olevansa.
3: Lord: Jeesus oli Jumala(llinen).
Näistä premisseistä seuraa että:
(C): Jos ei Jumala(llinen), hän ei ollut joko suuri (great) tai moraalinen(moral)

John Beversluis on esittänyt tämän koosteen "textually careless and theologically unreliable". Hänestä argumentin perusheikkous on Lewisille tyypillinen : "He habitually confronts his readers with the alleged necessity of choosing between two alternatives when there are in
fact other options to be considered. One horn of the dilemma typically sets forth Lewis's view in all its apparent forcefulness, while the other horn is a ridiculous straw man." Eli Lewisin virhe oli esittää tietty vaihtoehtokokonaisuus, ilman että kaikkia vaihtoehtoja on otettu huomioon. Myös William Lane Craig moitti argumenttia samasta kirjoituksessa "Reasonable Faith: Christian Truth and Apologetics."

Pääideana kritiikeissä on tiivistetysti se, että argumentti jättää huomioimatta erilaisia asioita. Yksi on vaihtoehto että Raamattu olisikin tehnyt jossain paikassa virheen. Tällöin osa argumenteista voidaan jättää ulkopuolelle "väärinä". Näin voidaan uskoa Jeesukseen moraalisena opettajana, kuitenkaan hyväksymättä tämän Jumalallisuutta tai Raamatun erehtymättömyyttä. Tällöin tämä muotoilu ei tietysti pelasta niitä jotka uskovat Raamatun olevan erehtymätön, ja joiden mielestä Jeesus on moraalinen opettaja, mutta ei Jumalallinen. Mutta on epäiltävä että tätä näkemystä ei kannateta kovin yleisesti.

Itse olen ajatellut tästä soveltaen että ei ole mitään syytä uskoa että joku ihminen olisi automaattisesti kyvytön esittämään moraalisia kannanottoja, jos hän on harhainen jossain toisessa yksityiskohdassa. Jos joku luulee että hän on Jeesuksen seuraaja, käyttää LSD:tä ja on harhoissa ja kutsuu rakkautta hyväksi voimaksi, voimme uskoa että hänellä on arvokasta moraalista opetettavaa, vaikka hän onkin "ihan heihei hippi". Tältä LSD -Hipiltä voitaisiin ehkä oppia tämän asian, vaikka hän onkin kuinka harhainen.

Lewisin argumentti on nimittäin melko julma, jos sitä alettaisiin soveltamaan ihmisiin. Ja miksi näin ei voitaisi tehdä? Onhan se suunniteltu tilanteeseen, jossa kohde on Jumala vain mahdollisuuksista ja muitakin vaihtoehtoja on. Jos joku siis esittää vääriä näkemyksiä, hän ei olisi moraalisesti arvokas? Kenties, jos vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä jotta voitaisiin kutsua "suureksi moraaliseksi opettajaksi". Mutta tämä määritelmä on niin tiukka, että luultavasti tätä kannattavia ei ole. Jos joku sanoo pitävänsä "Jeesusta suurena moraalisena opettajana" mutta kertoo samalla vaikka olevansa ateisti, hän tuskin tarkoittaa tällä lauseella että "Jeesus on erehtymätön, täydellinen ja aina joka kohdassa täydellisen oikeassa." Mielestäni se tarkoittaa uskottavammin "He's a jolly good fellow".

Toki ymmärrän että Lewikselle tuskin tuli ensimmäisenä mieleen se, että pitäisi ottaa vakavasti huomioon se, että Jeesuksen mytologisointi tai mahdollisuus että Raamattu olisi henkisesti jumalallinen olisi erotettava moraalisista totuuksista joita Raamattu ja Jeesus esittivät. Tämä on sama ilmiö, mikä liittyy siihen että moni näkee Jeesuksen ristiinnaulitsemisen historialliset todisteet (joita itse pidän riittävinä) todisteena ylösnousemuksesta. Tosiasiassa on ihan mahdollista myös sellainen vaihtoehto että Jeesus oli historiallinen henkilö, joka aktuaalisesti kuoli ja jonka ympärille kudottiin henkilömyytti, koska ne hänen opetuksensa nyt vaan olivat niin hienoja.

Se varsinainen syy, joksi valitsin tämän aiheeksi on tietysti se, että tämä argumentti on sekä kohdentamisen että "harvinaisen törmäämisen" vuoksi mielenkiintoinen. Sitä pidetään vahvana teologisena argumenttina, vaikka se vain suuntaa järkeilyä eikä ole Jumalatodistus. Se ei siis ole argumenttisisältönsä puolesta käännyttävä, vaan ainoastaan "kerettiläistä uskoa oikeaan suuntaan ohjaavaa". Tämä on tietysti mahdollisesti ihan kauniskin ajatus. Prosessia ei tuhlata niihin joita se häiritsee ja jotka eivät sitä halua, vaan sitä tarjotaan niille jotka ovat systeemissä osittain sisällä. Ulkopuolinen ei tietenkään hyväksy edes premissejä: Vain sisäpiiriläinen hyväksyy ne.

Ulkopuolisesta kyseessä on "väärät vaihtoehdot joista pakotetaan valitsemaan keinotekoisesti". Tämänkaltainen johtaa tietysti teknisesti ajatellen "huonoon argumentaatiomakuun", jolle tyypillistä on mustavalkoisuus ja jyrkkyys. Toki luokitteluilla on arvoa (kuten vaikka induktioilla) mutta liian tiukat luokittelut (ja liian laveat induktiot) eivät silti ole hyviä. Ne eivät ole ns. "riittävän elegantteja". Jos argumentin tarkoituksena on selventää asiaa, liian tiukka vaihtoehdosto ja niistä liian julma valitsemispakko on sama kuin suttuista ikkunaa ei pyyhittäisi liinalla näkyväksi, vaan se hakattaisiin rikki vasaralla. (Ymmärrän miksi jostakusta voi näyttää että varsinainen ongelma on kadonnut yhdellä lekanheilautuksella.)

Toinen asia on tietysti se, että sitä ei käytetä. Se kertoo siitä että se kuuluu ehkä uskonnon "akateemiseen puheeseen", mutta se ei ole mukana käytännössä. Kyseessä on siis eräänlainen "vitriiniargumentti". Siinä missä Paskalin vaakaan törmää joka paikassa ja koko ajan : Sitä käytetään koska uskova kokee argumentin mielekkäänä ja oikein kohdentavana. Lewisin kolmikko ei ole saanut suosiota luultavasti sen vuoksi että se ei kohdistu siihen mitä uskova haluaa tehdä. (väärä kohdistus) Tai sitten hekään eivät jossain tasolla "usko siihen" (argumentti ei vakuuta ketään) tai koe sitä mielekkäänä (se on hyvä, mutta se on tehoton siihen asti kunnes toinen on niin sisällä uskossa että ei enää tarvitse sitä).