Historian "popularisointia"

"-Anaya Imanu: "Is that what this is all about? Closure?"
- Lara Croft: "Isn't that what it's all about? Why we dig up the past? To understand it."
- Anaya Imanu: "I am an engineer, Lara. I build for the future; I don't dwell on the past."
("Tomb Raider:Legend")

Alkuun laittamani lainaus korostaa sitä miten historialle annetaan erikoisia merkityksiä. Historia on jotain joka on jopa terapeuttista. Näkemys on varsin suosittu. Alkuperä ja perinteet ovat kunnioitettuja. Konservatiivit ovat usein traditionalisteja. Alkuperää pidetään tärkeänä ja historian arvoa luodaan usein sitä kautta että se tarinallistaa tätä alkuperää. Ja filosofiassa tämä on tuttu siinä että monella on asenne jonka mukaan jonkun käsitteen aito merkitys on se mikä siihen liitetään etymologisesti. Tämä taustoituksen into voi olla osittain mukana myös siinä miksi supersankarielokuvat tuppaavat olemaan hyvin usein origin storyja. (En pidä tätä läpeensä huonona. On kenties hyvä käsittää mitä toinen on kokenut ennen kuin lähtee syyttelemään. Toisten saappaissa kulkeminen ennen kritisointia.)

Toisaalta myös liberaalilla puolella on paljon näkemyksiä jotka panostavat menneisyyteen. Esimerkiksi Derridan ystävät voivat kritisoida logosentrismiargumenttejaan soveltaen aatehistoriaa. Näin mielipide ladataan osaksi jatkumoa ja esimerkiksi skeptismi voidaan nähdä monoteistisen kristinuskon vallantavoittelun jäänteeksi aatehistorian ja alkuperän kautta. (Johon suhtaudun vähintään lievällä huvittuneisuudella.) Voidaan myös esimerkiksi puhua kollektiivisesta piilotajunnasta jossa historia on terapoimisväline tiedostamattomille traumoille. (Johon suhtaudun vielä suuremmalla huvittuneisuudella, varsinkin jos näille piilotajuisille traumoille maalaillaan hyvinkin suurisuuntaisia vaikutuksia.)

Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä Henry Ford oli oikeassa sanoessaan, että "History is just one damn thing after another." Mutta moni näkee tässä paljon enemmän. Ja en pidä tätä muiden intoilua "niin pahana". Minua ei edes haittaa se, että historiaa jossain määrin valikoidaan ja katsotaan vain yhdestä tai kahdesta näkökulmasta ja näillä rakennetaan omaa identiteettiä. (Nykyään erilaiset alakulttuurien historiat ovatkin hyvin yleisiä.) Mark Twainin hengessä voisin sanoa jotain sen laatuista kuin "Get your facts first, then you can distort them as you please."

Mutta sitten joskus se vääntyy hyvin erikoiseksi.

Ongelmana on usein traditionalismi. Tästä kenties vahvimpana esimerkkinä on Venäjä. Yuri Afanasiev on sanonut, että "Other countries have unpredictable future, but Russia is a country with an unpredictable past." Tämä heijastaa sitä mitä traditionalismi usein on. Se ei usein ole kovin puhdasoppista konservatiivisuutta (asioiden entisellään säilyttämistä ja muutosvastarintaisessa mielessä). Se vain myy itseään sellaisena. Siksi aika usein menneisyys sovitetaan uusiin näkemyksiin ja leikitään että "näin on aina ollut". Tämä taas onnistuu sitä kautta että ihmisille luodaan kiinnostusta historiaan, mutta sitten varmistetaan että he eivät osaa sitä.

Tässä mielessä länsimaat eivät ole poikkeus. Otan tässä blogauksessa esiin kaksi sellaista elokuvaa joista olen itse pitänyt. Mutta jotka ovat kuitenkin selvästi sitä että elokuvat jotka perustuvat historiallisiin tapahtumiin eivät ole historiatieteen popularisointia vaan jotain aivan muuta. Näiden elokuvien historiavirheet ja asenteellisuus ovat sen verran selviä että kysymys ei enää ole faktojen kanssa kikkailusta. (Nämä elokuvat edustavat lisäksi hyvin erilaista maailmankuvaa. Tämä on hyvä tehdä jotta korostuu että puolueellisuus ei katso puoluekantaa.)

Ensimmäinen elokuva on "Kingdom of Heaven".

Sen päähenkilö on sidottu nimellä ja arvonimellä erääseen Ibelinin Balianiin (Balian d'Ibelin; c. 1143 – 1193) Tosielämässä hän oli kasvanut Jerusalemissa ja koulutettu sotataitoihin. Elokuvassa hän on äpäräpoika ja seppä joka lähtee vaimonsa itsemurhan jälkeen Jerusalemiin. Täällä hän sitten mystisesti mm. uskaltaa ja osaa neuvoa ilman sotilastaustaa ammattisotilaita sotilasstrategiassa. Ja tietää Jerusalemin ilmastossa ja kasvistossa tehtävistä viljelytoimista. (Syynä on tietenkin se, että elokuvassa maallikko ikään kuin saa kysyä ilmiselvyyksiä. Lopputulos on se, että elokuvassa hahmon ympärille ei synny tarinaa vaan elementit tapahtuvat hahmosta huolimatta ja lopputulos on varsin epäuskottava.)

Tässä elokuvassa erikoisinta on kuitenkin se, miten Eurooppa kuvataan valjuilla väreillä ja Jerusalem kirkkailla väreillä.  Tämä voisi olla perusteltu jos aiheena olisi ensimmäinen ristiretki. Tuolloin Eurooppa oli sisäisten riitelyjen kohde ja tämä suunnattiin ulkopuolelle. Ja koska myös arabien maailma oli tuossa vaiheessa kuppikuntaista, ensimmäinen ristiretki avasi voitokkaasti reittiä Jerusalemiin. Mutta Balianin aikana Eurooppa itse asiassa voi jo aika hyvin; Euroopassa oltiin mm. päästy antiikin kreikan unohtuneisiin tietoihin ja akateeminen ajattelukin kukoisti euroopassa tuolloin.

Muutenkin elokuvassa kristityt nähdään hahmoina jotka haluavat maata ja valtaa ja tavoittelevat tätä typerästi ja julmasti ja uskonto on vain jotain jolla lietsotaan ihmisiä. Elokuvan antagonistit ovat pahoja ikään kuin luonnostaan ja syvästi. (Elokuva argumentoikin asennetta pistämällä yhden heistä sanomaan selitykseksi sille miksi on sellainen kuin on ; "Someone have to".) Arabit taas ovat hienostuneita ja kaiken kaikkiaan varsin maltillisia. Elokuva ei ole suoraan kristinuskonvastainen, sillä tarinassa korostuu enemmänkin se että kristityt ovat etääntyneet kristillisten ritarien taustasta. (Jokainen ritari on parempi soturi.) Sotilasmenestys, hyveellisyys, järkevyys ja hengellisyys kulkevat yhdessä.

Lopputulos on siis enemmän eurooppalaisille tyypillistä oman historian ryvettämistä. On toki selvää että ristiretkissä tehtiin moninaisin syin (uskonnollisin, poliittisin...syin) kaikenlaisia kauheita. Näitä tehtiin molemmilla puolilla. Näin on tapahtunut ja faktojen valikoiminen ja sävyttäminen on tässä jo ylittänyt tason jota voi pitää kohtuullisena. Tämä on sääli, sillä ajankohta on mielenkiintoinen. Se, että jopa kaltaiseni vihainen antiteisti pitää näkökulmaa liioittelevana ja vääristelevänä kertonee kaiken.

Toinen elokuva on "The Patriot".

Tässä elokuvassa britit kuvataan yksinomaan pahoina. He mm. surmaavat lapsia. Elokuvan vääristelystä kertonee sekin että siinä on näkyvässä osassa kohtaus jossa britit vangitsevat siviilejä kirkkoon jonka sitten polttavat. Tämänlaista he eivät tehneet ; Tempun symboliarvo olisi valtava. USA:n itsenäistymiseen liittyy muutenkin kaikkea erityistä. Esimerkiksi "Bostonin verilöyly" jossa kuoli hyvin vähän ihmisiä. Se on toki ikävä tapahtuma mutta historia tuntee tuskin toista yhtä vähän verilöylyistä verilöylyä. Amerikkalaiset ymmärsivät symboleiden rakentamisen propaganda-arvon. Tuollaisesta kirkonpoltosta olisi syntynyt hyvin vahva symboli.

Tässä unohtuu että britit olivat itse asiassa hyvin maltillisia ; "No taxation without repsesentation" toistuu elokuvassa, mutta tässä unohtuu että britit olivat asettaneet erikoisia veroja sen vuoksi että heistä amerikkalaiset saisivat osallistua oman alueensa rakennuskustannuksiin. Brittien kolonisaatio oli kallista ja uudet resurssit haluttiin ottaa paikkaamaan näitä kuluja. Ja kun tämä oli herättänyt nurinaa, britit olivat luopuneet monista näistä erikoisista veroista. Teevero oli viimeinen. (Sekin oli itse asiassa aika vahvasti nautintoaineeseen ja tuontituotteeseen kohdistuvaa verotusta.) 

Elokuva myös unohtaa sen, että tuohon aikaan noin 1/3 olivat patriootteja, itsenäistymistä ajavia. Suuri osa ei ollut kovin vahvaa mieltä. Ja lojalistit olivat aika yleisiä; Lojalistit näkivät että britit olivat sen ajan legitiimi yhteiskuntajärjestys jota vastaan sotiminen on laiton kapina ja Bostonissa ollut liikehdintä mekkalointia. Elokuva leimaa heidät suoraan selkäänpuukottajiksi.

Nuo voisivat vielä olla "näkökulmaa ja painotusta". Mutta myös ajan henki unohtuu. ; Elokuva käsittelee orjuuttakin hyvin omituisella tavalla. Kun britit tulevat kiusaamaan viattomia plantaasinpitäjiä, tässä unohdetaan että he ovat orjienpitäjiä. (Lincoln tuli vasta paljon myöhemmin.) Elokuvassa britit halusivat orjat sotimaan ja kertovat että britit vapauttavat sotivat orjat sodan jälkeen. Ja orjat väittivät olevansa vapaita miehiä. Ja tilanne kuvataan vastenmielisenä ja jonain jossa manipuloivat britit sortavat orjia sodan työkaluina. Toisaalta myöhemmin samassa elokuvassa ihailevassa sävyssä kerrotaan miten patriootit olivat kivoja koska vapauttivat orjia ja antoivat heille palkkaa jos he sotivat. Elokuva kuvaa toivoa orjiin tässä kontekstissa vaikka tekojen ja lupausten sisältö on hyvinkin identtinen.

Samoin elokuva esittää virheellisesti että briteillä olisi ollut laajentumisintoa. Miten sodan jälkeen raivattaisiin uusia alueita. Kuitenkin tosimaailmassa britit rajoittivat kolonisaatiota ja 1763 britit tekivät sopimuksen joka rajoitti sen imperiumin laajentumista. Tämä ei miellyttänyt uudisraivaamisesta intoavia ; Koko pointti Amerikkaan lähtemisestä oli monille se, että he voivat mennä uusille alueille ja saada sieltä maata ja perustaa sinne esimerkiksi maatiloja, yrityksiä ja muuta vastaavaa toimintaa. Toisin sanoen brittien laajentumishalu on elokuvassa asiavirhe, ja itse asiassa tosimaailmassa maanvalloitushalut olivat hyvinkin päinvastaiset. (Ohio olisi ollut right out.)

Kaikki mikä voisi näyttää nykyajan USA:laiselle konservatiivipatriootille epämiellyttävältä on siivottu elokuvasta pois. Tämä on jännittävää koska USA:n perustuslaki voitaisiin nähdä prosessin alkuna eikä lopputilana. Eli itsenäisyyssota avaisi kenon kehittää yhteiskunnan näiden arvojen mukaisiksi. "Patriootissa" - elokuvassa jonka symbolisuus on sillä tasolla että se voi vakavalla naamalla laittaa taistelukohtauksen jossa britin hevonen lävistetään Amerikan tähtilipulla - sen sijaan esitetään että itsenäisyysjulistus olisi kuvaus sen ajan yhteiskunnasta ja allekirjoitus löisi lukot kiinni niin että senhetkinen hyvä yhteiskunta ei muuttuisi.

Loppukannanotto.

Monissa historiallisissa elokuvissa on virheitä. Mutta niitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Aina. Esimerkiksi sellaiset elokuvat kuin "Master and Commander" eivät ole täysin virheettömiä. (Mainitussa elokuvassa alkutekstissä väitetään että Napoleon on ehdottomasti vallassa. Vuosiluvun mukaan Napoleon oli kuitenkin lähinnä vasta nouseva, toki merkittävä, voima.) Mutta niissä ei tehdä asiavirheiden tekoa ja asenteellista faktojen valikointia jossa glorifioidaan ja demonisoidaan jotta saadaan ideologisesti miellyttävä tarina niille jotka kannattavat tätä ideologiaa. "Master and Commander" esimerkiksi käsittelee kuvitteellisia hahmoja, mutta tästä huolimatta sen kuvaama ajankuva on hyvinkin asianmukainen.

Toisin kuin aiemmin moittimani elokuvat joihin molempiin on laitettu name droppingina oikeita historiallisia hahmoja. Mutta silti niissä niiden ajanmukaisuus ja historiallisuus on enimmäkseen siinä että ihmiset on puettu ja aseistettu suunnilleen oikein. Koska niiden tehtävänä on luoda traditionalisteille narraatio jonka he jotenkin kokevat historiaksi. ; Näihin elokuviin liittyvät asenteellisuudet herättävät usein kommentteja poliittisesta korrektiudesta tai agendasta. Mutta vain jos ei satu olemaan ideologisesti lukossa siihen ideologiaan jota nämä elokuvat myyvät...

Samalla näitä elokuvia tekevät pelkäävät loukkaavansa kohdeyleisöä ja tässä yhteydessä lietsovat yleisiä väärinkäsityksiä jotka koskevat sitä ihan oikeaa historiaa. Sitä joka elää ja on tutkimuskohteena olemassa myös yksilöiden identiteettien ja maailmankuvien ulkopuolella. Tämänlainen elokuvanteko sekä elää ignoranssista että levittää sitä eteenpäin.

Erilaisten kohtaaminen.

"Mitä vain pyydätkin, / sanon ettei se käy edes myöhemmin. / Et muita saa tavata, / ettet tajua vertailla. / Tai vajoan. / Pyydän vain yhtä / vaikka vähän sallin, / mutta jos niin sopii, / se sinua suojelee."
("Absoluuttinen nollapiste", "Iiris")

Suvaitsevaisuus, monet uskonnot. Erimielisyydet nähdään rikkautena ja jopa sisällissotien lähteenä. Nykyisin etenkin monikulttuurisuus - ja moniuskonnollisuus - on tuonut esiin keskustelua suvaitsevaisuudesta. (Roduista ei enää niin puhuta kuin ennen.)

Ensimmäisen muistuttaa että kohtaaminen lisää helposti erimielisyyttä. Että hyväksyminen olisi järkevää vain kun toiset ovat kaukana. Voitaisiin tavallaan puhua kauimmaisenrakkaudesta. Yksikulttuurisuus nähdään näissä harmonisena yhteytenä, jossa erilaisuutta voidaan arvostaa koska sen kanssa ei jouduta elämään.
1: "Syvemmällä" -blogi kirjoittelee julistavasta ja keskustelevasta kohtaamisesta. Hänestä julistaminen lisää erimielisyyttä. Asiasta tulee vääntöä ja tätä kautta poteroihin mennään syvemmin. Kääntymisen sijasta syntyy erimielisyyttä ; "kun ihmiselle alkaa puhua agendana muuttaa tämän käsitystä asioista, on kyseessä henkinen väkivalta. Siitä syystä tuputus ärsyttää ihmisiä, teki sitä sitten uskomaton tai uskova. Kyseisen "keskustelun" tai pikemminkin väittelyn luonteen vuoksi siihen osallistuvat henkilöt poteroituvat ja päättävät jo etukäteen, että näistä ei nousta, tuo ei saa käyttää valtaa ylitseni. Ei sielua pelasteta tekemällä sille väkivaltaa."
2: Kun tässä lähimenneisyydessä kun kohtasin erään persoonana ja nimenä minulle tuntemattoman uskovaisen joka innolla ja minulta lupaa kyselemättä kyseli minulta Helsingissä sitä että onko elämäni hyvää, ja vastasin "kyllä" hän esitti puheita ikiaikaisen elämän toivosta kuoleman jälkeen. Koin että hän asetti ehtoja sille mikä on onnellista elämää. Tämä tuntui samalta kuin syyttäisi minua valehtelijaksi - tai typerykseksi joka ei tajua hyvää elämää. Ja tämän lisäksi se tuntui holhoavalta. Koin että en ole tilivelvollinen, eikä minulle ole asetettu huoltajaa. Joten tuollaisia määritteitä minun ei tarvitse ottaa vakavasti. Ilmoitinkin että ikuinen kuolema tuntuu hyvältä. Ja että koen eettisenä velvollisuutenani mennä Helvettiin mielipidevangiksi. Olisin juuri kuin jokin ihailtava sankari, totalitaarisen kulttuurin vastavoima, joka joutuu kidutuksen piinaan. En usko että kohtaaminen sai uskovaa kääntymään. Päin vastoin, luulen että molemmat poteroiduimme. Ylläoleva näyttäisi siltä että monikulttuurisuudella olisi pahoja vaikeuksia.
3: Samaa näyttää tietysti vaikkapa tämä keskustelu: Husein Muhammedin kommentit uskonnon kouluopetuksesta herättivät kränää. Hän koki että "Kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti katsomuksesta riippumatta. Nykyjärjestelmässä mennään vieläkin käytännössä evankelis-luterilaisen enemmistön ehdoilla. Muslimeja on kuitenkin oppilaista koko ajan kasvava joukko ja jossain kouluissa heitä on Helsingissä jo enemmistö. Silti muslimit valtavirtaluterilaisuudessa kokevat helposti olevansa toisen luokan kansalaisia - muista vähemmistöuskonnoista ja uskonnottomista puhumattakaan. Myös viimeksi mainitut ryhmät ovat kuitenkin kasvussa." Tämä viesti sai aika raivokkaita vastauksia : Opimme suunnilleen sen että ateismi on nykyään samaa kuin pornografian kannattaminen. (Aina yhtä opettavainen hikipedia on siis luettu.) ja on yhdistettävä muuhon moraaliseen rappioon. Ja kouluissa opettavat kristityt toimivat omien parissa. Ja Suomessa on perinteet. Ja että kaikki suvaitsevaisuus on peräisin kristillisyydestä. Siksi vähemmistöuskoisten eriarvoistava kokemus on ilmeisesti OK.

Toisen näkemyksen voisi ottaa autonvalmistaja Henry Fordilta. Hän oli varma siitä että auto lisäsi suvaitsevaisuutta ja vähensi sotia, koska ihmiset voivat matkustaa naapurikaupunkiin ja naapurimaahan ja nähdä että nämä eivät ole vihollisia.
1: Suomen evankelisluterilainen kirkko on tehnyt tutkimuksen, jossa tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia. "Henkilökohtaiset kontaktit moniin uskonnollisiin yhteisöihin lisäävät suvaitsevaisuutta kulttuurisiin ja etnisiin vähemmistöihin. Kontakteilla on myös taipumus vahvistaa uskonnon merkitystä yksilön elämässä. Uskonnollisesti vaihteleva elinympäristö tai lähinaapurusto sinällään ei kuitenkaan näytä vaikuttavan asenteisiin samalla tavoin." Toisin sanoen monikulttuurisuus lisää suvaitsevaisuutta. Lähimmäisenrakkaus olisikin hallitseva teema. Selvästi kohtaamisessa on tapansa. Siksi näyttää olevan paljon järkeä siinä kun "Syvemmältä" vaati (aikaisemmin linkkaamassani kohdassa) asennetta ja toimintaa höpöttämisen ja väittelyn sijaan.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä että yksinäisyydessä ei synny vihaa. Et voi vihata mistä et ole kuullut. Sosiaalisessa kanssakäymisessä voidaan saada vihollisia. Mutta kuitenkin tätä useammin saadaan ystäviä. Tässä ei mitään "yhteiskuntatasoa" tavallaan tarvita: Sehän toimii juuri samalla tavalla ihmistenkin kanssa. Kun globalisaatio on jotain jota ei voi estää, onkin hyvä miettiä maahanmuuttajien henkilöiden tarkastamisen ja rajoittamisen lisäksi sitäkin minkälaista asennetta maahanmuuttajia kohtaan harjoitetaan - koska tämä aivan varmasti vaikuttaa esimerkiksi tappeluiden (lisäämisen tai vähentämisen) kautta rikostilastoihinkin.

---

Kuva napattu "vapaasta lähteestä" :Hikipedia:"Suomen kristillistyminen".