Historian "popularisointia"

"-Anaya Imanu: "Is that what this is all about? Closure?"
- Lara Croft: "Isn't that what it's all about? Why we dig up the past? To understand it."
- Anaya Imanu: "I am an engineer, Lara. I build for the future; I don't dwell on the past."
("Tomb Raider:Legend")

Alkuun laittamani lainaus korostaa sitä miten historialle annetaan erikoisia merkityksiä. Historia on jotain joka on jopa terapeuttista. Näkemys on varsin suosittu. Alkuperä ja perinteet ovat kunnioitettuja. Konservatiivit ovat usein traditionalisteja. Alkuperää pidetään tärkeänä ja historian arvoa luodaan usein sitä kautta että se tarinallistaa tätä alkuperää. Ja filosofiassa tämä on tuttu siinä että monella on asenne jonka mukaan jonkun käsitteen aito merkitys on se mikä siihen liitetään etymologisesti. Tämä taustoituksen into voi olla osittain mukana myös siinä miksi supersankarielokuvat tuppaavat olemaan hyvin usein origin storyja. (En pidä tätä läpeensä huonona. On kenties hyvä käsittää mitä toinen on kokenut ennen kuin lähtee syyttelemään. Toisten saappaissa kulkeminen ennen kritisointia.)

Toisaalta myös liberaalilla puolella on paljon näkemyksiä jotka panostavat menneisyyteen. Esimerkiksi Derridan ystävät voivat kritisoida logosentrismiargumenttejaan soveltaen aatehistoriaa. Näin mielipide ladataan osaksi jatkumoa ja esimerkiksi skeptismi voidaan nähdä monoteistisen kristinuskon vallantavoittelun jäänteeksi aatehistorian ja alkuperän kautta. (Johon suhtaudun vähintään lievällä huvittuneisuudella.) Voidaan myös esimerkiksi puhua kollektiivisesta piilotajunnasta jossa historia on terapoimisväline tiedostamattomille traumoille. (Johon suhtaudun vielä suuremmalla huvittuneisuudella, varsinkin jos näille piilotajuisille traumoille maalaillaan hyvinkin suurisuuntaisia vaikutuksia.)

Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä Henry Ford oli oikeassa sanoessaan, että "History is just one damn thing after another." Mutta moni näkee tässä paljon enemmän. Ja en pidä tätä muiden intoilua "niin pahana". Minua ei edes haittaa se, että historiaa jossain määrin valikoidaan ja katsotaan vain yhdestä tai kahdesta näkökulmasta ja näillä rakennetaan omaa identiteettiä. (Nykyään erilaiset alakulttuurien historiat ovatkin hyvin yleisiä.) Mark Twainin hengessä voisin sanoa jotain sen laatuista kuin "Get your facts first, then you can distort them as you please."

Mutta sitten joskus se vääntyy hyvin erikoiseksi.

Ongelmana on usein traditionalismi. Tästä kenties vahvimpana esimerkkinä on Venäjä. Yuri Afanasiev on sanonut, että "Other countries have unpredictable future, but Russia is a country with an unpredictable past." Tämä heijastaa sitä mitä traditionalismi usein on. Se ei usein ole kovin puhdasoppista konservatiivisuutta (asioiden entisellään säilyttämistä ja muutosvastarintaisessa mielessä). Se vain myy itseään sellaisena. Siksi aika usein menneisyys sovitetaan uusiin näkemyksiin ja leikitään että "näin on aina ollut". Tämä taas onnistuu sitä kautta että ihmisille luodaan kiinnostusta historiaan, mutta sitten varmistetaan että he eivät osaa sitä.

Tässä mielessä länsimaat eivät ole poikkeus. Otan tässä blogauksessa esiin kaksi sellaista elokuvaa joista olen itse pitänyt. Mutta jotka ovat kuitenkin selvästi sitä että elokuvat jotka perustuvat historiallisiin tapahtumiin eivät ole historiatieteen popularisointia vaan jotain aivan muuta. Näiden elokuvien historiavirheet ja asenteellisuus ovat sen verran selviä että kysymys ei enää ole faktojen kanssa kikkailusta. (Nämä elokuvat edustavat lisäksi hyvin erilaista maailmankuvaa. Tämä on hyvä tehdä jotta korostuu että puolueellisuus ei katso puoluekantaa.)

Ensimmäinen elokuva on "Kingdom of Heaven".

Sen päähenkilö on sidottu nimellä ja arvonimellä erääseen Ibelinin Balianiin (Balian d'Ibelin; c. 1143 – 1193) Tosielämässä hän oli kasvanut Jerusalemissa ja koulutettu sotataitoihin. Elokuvassa hän on äpäräpoika ja seppä joka lähtee vaimonsa itsemurhan jälkeen Jerusalemiin. Täällä hän sitten mystisesti mm. uskaltaa ja osaa neuvoa ilman sotilastaustaa ammattisotilaita sotilasstrategiassa. Ja tietää Jerusalemin ilmastossa ja kasvistossa tehtävistä viljelytoimista. (Syynä on tietenkin se, että elokuvassa maallikko ikään kuin saa kysyä ilmiselvyyksiä. Lopputulos on se, että elokuvassa hahmon ympärille ei synny tarinaa vaan elementit tapahtuvat hahmosta huolimatta ja lopputulos on varsin epäuskottava.)

Tässä elokuvassa erikoisinta on kuitenkin se, miten Eurooppa kuvataan valjuilla väreillä ja Jerusalem kirkkailla väreillä.  Tämä voisi olla perusteltu jos aiheena olisi ensimmäinen ristiretki. Tuolloin Eurooppa oli sisäisten riitelyjen kohde ja tämä suunnattiin ulkopuolelle. Ja koska myös arabien maailma oli tuossa vaiheessa kuppikuntaista, ensimmäinen ristiretki avasi voitokkaasti reittiä Jerusalemiin. Mutta Balianin aikana Eurooppa itse asiassa voi jo aika hyvin; Euroopassa oltiin mm. päästy antiikin kreikan unohtuneisiin tietoihin ja akateeminen ajattelukin kukoisti euroopassa tuolloin.

Muutenkin elokuvassa kristityt nähdään hahmoina jotka haluavat maata ja valtaa ja tavoittelevat tätä typerästi ja julmasti ja uskonto on vain jotain jolla lietsotaan ihmisiä. Elokuvan antagonistit ovat pahoja ikään kuin luonnostaan ja syvästi. (Elokuva argumentoikin asennetta pistämällä yhden heistä sanomaan selitykseksi sille miksi on sellainen kuin on ; "Someone have to".) Arabit taas ovat hienostuneita ja kaiken kaikkiaan varsin maltillisia. Elokuva ei ole suoraan kristinuskonvastainen, sillä tarinassa korostuu enemmänkin se että kristityt ovat etääntyneet kristillisten ritarien taustasta. (Jokainen ritari on parempi soturi.) Sotilasmenestys, hyveellisyys, järkevyys ja hengellisyys kulkevat yhdessä.

Lopputulos on siis enemmän eurooppalaisille tyypillistä oman historian ryvettämistä. On toki selvää että ristiretkissä tehtiin moninaisin syin (uskonnollisin, poliittisin...syin) kaikenlaisia kauheita. Näitä tehtiin molemmilla puolilla. Näin on tapahtunut ja faktojen valikoiminen ja sävyttäminen on tässä jo ylittänyt tason jota voi pitää kohtuullisena. Tämä on sääli, sillä ajankohta on mielenkiintoinen. Se, että jopa kaltaiseni vihainen antiteisti pitää näkökulmaa liioittelevana ja vääristelevänä kertonee kaiken.

Toinen elokuva on "The Patriot".

Tässä elokuvassa britit kuvataan yksinomaan pahoina. He mm. surmaavat lapsia. Elokuvan vääristelystä kertonee sekin että siinä on näkyvässä osassa kohtaus jossa britit vangitsevat siviilejä kirkkoon jonka sitten polttavat. Tämänlaista he eivät tehneet ; Tempun symboliarvo olisi valtava. USA:n itsenäistymiseen liittyy muutenkin kaikkea erityistä. Esimerkiksi "Bostonin verilöyly" jossa kuoli hyvin vähän ihmisiä. Se on toki ikävä tapahtuma mutta historia tuntee tuskin toista yhtä vähän verilöylyistä verilöylyä. Amerikkalaiset ymmärsivät symboleiden rakentamisen propaganda-arvon. Tuollaisesta kirkonpoltosta olisi syntynyt hyvin vahva symboli.

Tässä unohtuu että britit olivat itse asiassa hyvin maltillisia ; "No taxation without repsesentation" toistuu elokuvassa, mutta tässä unohtuu että britit olivat asettaneet erikoisia veroja sen vuoksi että heistä amerikkalaiset saisivat osallistua oman alueensa rakennuskustannuksiin. Brittien kolonisaatio oli kallista ja uudet resurssit haluttiin ottaa paikkaamaan näitä kuluja. Ja kun tämä oli herättänyt nurinaa, britit olivat luopuneet monista näistä erikoisista veroista. Teevero oli viimeinen. (Sekin oli itse asiassa aika vahvasti nautintoaineeseen ja tuontituotteeseen kohdistuvaa verotusta.) 

Elokuva myös unohtaa sen, että tuohon aikaan noin 1/3 olivat patriootteja, itsenäistymistä ajavia. Suuri osa ei ollut kovin vahvaa mieltä. Ja lojalistit olivat aika yleisiä; Lojalistit näkivät että britit olivat sen ajan legitiimi yhteiskuntajärjestys jota vastaan sotiminen on laiton kapina ja Bostonissa ollut liikehdintä mekkalointia. Elokuva leimaa heidät suoraan selkäänpuukottajiksi.

Nuo voisivat vielä olla "näkökulmaa ja painotusta". Mutta myös ajan henki unohtuu. ; Elokuva käsittelee orjuuttakin hyvin omituisella tavalla. Kun britit tulevat kiusaamaan viattomia plantaasinpitäjiä, tässä unohdetaan että he ovat orjienpitäjiä. (Lincoln tuli vasta paljon myöhemmin.) Elokuvassa britit halusivat orjat sotimaan ja kertovat että britit vapauttavat sotivat orjat sodan jälkeen. Ja orjat väittivät olevansa vapaita miehiä. Ja tilanne kuvataan vastenmielisenä ja jonain jossa manipuloivat britit sortavat orjia sodan työkaluina. Toisaalta myöhemmin samassa elokuvassa ihailevassa sävyssä kerrotaan miten patriootit olivat kivoja koska vapauttivat orjia ja antoivat heille palkkaa jos he sotivat. Elokuva kuvaa toivoa orjiin tässä kontekstissa vaikka tekojen ja lupausten sisältö on hyvinkin identtinen.

Samoin elokuva esittää virheellisesti että briteillä olisi ollut laajentumisintoa. Miten sodan jälkeen raivattaisiin uusia alueita. Kuitenkin tosimaailmassa britit rajoittivat kolonisaatiota ja 1763 britit tekivät sopimuksen joka rajoitti sen imperiumin laajentumista. Tämä ei miellyttänyt uudisraivaamisesta intoavia ; Koko pointti Amerikkaan lähtemisestä oli monille se, että he voivat mennä uusille alueille ja saada sieltä maata ja perustaa sinne esimerkiksi maatiloja, yrityksiä ja muuta vastaavaa toimintaa. Toisin sanoen brittien laajentumishalu on elokuvassa asiavirhe, ja itse asiassa tosimaailmassa maanvalloitushalut olivat hyvinkin päinvastaiset. (Ohio olisi ollut right out.)

Kaikki mikä voisi näyttää nykyajan USA:laiselle konservatiivipatriootille epämiellyttävältä on siivottu elokuvasta pois. Tämä on jännittävää koska USA:n perustuslaki voitaisiin nähdä prosessin alkuna eikä lopputilana. Eli itsenäisyyssota avaisi kenon kehittää yhteiskunnan näiden arvojen mukaisiksi. "Patriootissa" - elokuvassa jonka symbolisuus on sillä tasolla että se voi vakavalla naamalla laittaa taistelukohtauksen jossa britin hevonen lävistetään Amerikan tähtilipulla - sen sijaan esitetään että itsenäisyysjulistus olisi kuvaus sen ajan yhteiskunnasta ja allekirjoitus löisi lukot kiinni niin että senhetkinen hyvä yhteiskunta ei muuttuisi.

Loppukannanotto.

Monissa historiallisissa elokuvissa on virheitä. Mutta niitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Aina. Esimerkiksi sellaiset elokuvat kuin "Master and Commander" eivät ole täysin virheettömiä. (Mainitussa elokuvassa alkutekstissä väitetään että Napoleon on ehdottomasti vallassa. Vuosiluvun mukaan Napoleon oli kuitenkin lähinnä vasta nouseva, toki merkittävä, voima.) Mutta niissä ei tehdä asiavirheiden tekoa ja asenteellista faktojen valikointia jossa glorifioidaan ja demonisoidaan jotta saadaan ideologisesti miellyttävä tarina niille jotka kannattavat tätä ideologiaa. "Master and Commander" esimerkiksi käsittelee kuvitteellisia hahmoja, mutta tästä huolimatta sen kuvaama ajankuva on hyvinkin asianmukainen.

Toisin kuin aiemmin moittimani elokuvat joihin molempiin on laitettu name droppingina oikeita historiallisia hahmoja. Mutta silti niissä niiden ajanmukaisuus ja historiallisuus on enimmäkseen siinä että ihmiset on puettu ja aseistettu suunnilleen oikein. Koska niiden tehtävänä on luoda traditionalisteille narraatio jonka he jotenkin kokevat historiaksi. ; Näihin elokuviin liittyvät asenteellisuudet herättävät usein kommentteja poliittisesta korrektiudesta tai agendasta. Mutta vain jos ei satu olemaan ideologisesti lukossa siihen ideologiaan jota nämä elokuvat myyvät...

Samalla näitä elokuvia tekevät pelkäävät loukkaavansa kohdeyleisöä ja tässä yhteydessä lietsovat yleisiä väärinkäsityksiä jotka koskevat sitä ihan oikeaa historiaa. Sitä joka elää ja on tutkimuskohteena olemassa myös yksilöiden identiteettien ja maailmankuvien ulkopuolella. Tämänlainen elokuvanteko sekä elää ignoranssista että levittää sitä eteenpäin.