Hegesiaan opista ; Eli miten idiootteja kohdellaan

Olen hankkinut Michel de Montaignen "Esseitä (III)" suomeksi käänntettynä. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuun. Englanniksi on erilaista lukea materiaalia. Ranskaa en osaa. Ja on aivan eri asia lukea kirjoja ajan kanssa kuin kirjastossa tai lyhyellä laina -ajalla. Näyttää siltä että Montaignea tulee lukea kuten hän on kertonut sen kirjoittaneensa. Ei yhteen menoon, vaan pieni pala kerrallaan ja asioista toiseen ja takaisin seilaten. ; Kirjaa lukiessa koen samanaikaisesti epämääräistä samastumiskokemusta. Ynnä ihmetystä siihen että Montaignen tuotantoa on asetettu katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen osastolle.

Hänen esseensä keskustelutaidosta on kiinnostava. Se nimittäin kannustaa sopuisuuteen. (Häntä lukiessa minun korvani punoittavat monin paikoin. Ja aivan syystä.) Mutta kuitenkin Montaignen näkemykseen kuului "Hegesiaan oppi, että ihmistä ei tule vihata eikä soimata vaan opettaa, pätee muualla mutta tässä tapauksessa on epäoikeudenmukaista ja epäinhimillistä pelastaa ja nostaa pystyyn ihminen, joka ei osaa ottaa siitä opikseen ja joka siitä vain pahenee." Tämänlainen ajatus voidaan sovittaa vaikka hyväntahtoisuuden periaatteeseen. Periaatteeseen joka on hyvä renki mutta huono isäntä.

Montaignella tuntuu olevan jonkinnäköinen aavistus ns. Dunning-Kruger -efektistä. Eli siitä että oikeasti kunnolla tyhmä on varma eikä edes tunnista huonouttaan. Hän kirjoittaa "Typeryys ja sekava ajattelu eivät ole parannettavissa." Hän vertaa sitä "Eivät miehet muutu rohkeiksi ja sotaisiksi hyvän puheen ansiosta sen enempää kuin ihmisestä tulee hetkessä muusikko kuuntelemalla kaunista laulua."

Montaigne liittää tietyt tunnusmerkit keskusteluun jota ei kannata pelastaa.
* Erimielisyys hänen kanssaan ei tietenkään ole perustelu. Ei edes se, että Montaigne pitää omaa kantaansa ilmiselvyytenä. Itse asiassa päinvastoin : Jos ihminen näyttää sanovan hyviä mielipiteitä ja edustavan hyvää makua, on syytä katsoa miten hän tekee sen. "Kuulen päivittäin tyhmien ihmisten sanovan asioita jotka eivät ole tyhmiä."
* Tomppelit kun voivat käyttää oikoteitä. "...Kuunneltuaan kokonaisen sivun Vergiliuksen säkeitä he voivat turvallisin mielin huudahtaa "Kuinka kaunista!" Ovelat pelastautuvat sillä tavoin. Mutta lähteä analysoimaan hyvää kirjailijaa kohta kohdalta ja osoittaa täsmällisin ja tarkoin valituin esimerkein, missä kohdin hän ylittää itsensä..."
* Ja samassa hengessä hän korostaa että he mielellään komppaavat jos joku argumentoi heidän puolestaan. "Mutta jos selitätte heille asian ja vahvistatte sen todeksi, he käyttävät oitis tulkintanne omaksi hyödykseen ja ryöstävät sen itselleen. "Se on prikulleen minun ajatukseni; sitä juuri minä tarkoitin, te veitte sanat suustani." Pötypuhetta."
* Myöskään epävarmuus ei ollut haitta. Itse asiassa varmat ihmiset olivat ongelmallisimpia. Ja tässä tilanteessa ei mikään aatelisarvokaan pelasta. "Eräs ylettömän rikas mies esitti mielipiteensä jonkin satunnaisen seikan johdosta kevyessä pöytäkeskustelussa ja aloitti täsmälleen näillä sanoilla "Ihmisen täytyy olla täysi valehtelija ja täysi tollo, jos haluaa väittää muuta kuin että..." ja niin edespäin. Moista filosofista pistopuhetta on kuunneltava tikari kädessä!"

Montaigne moittii tässä laupeudesta. "Te ojennatte hänelle kätenne. Mitä se hyödyttää? He eivät ole siitä teille kiitollisia ja tyhmistyvät vain entisestään. Älkää tukeko heitä, antakaa heidän tulla toimeen omillaan; silloin he käsittelevät aihetta kuin ihmiset, jotka pelkäävät polttavansa näppinsä."

Tämä on jossain määrin vahvuuteni ja heikkouteni (samanaikaisesti). Tuota kautta voinee ymmärtää monet blogini kommentointiin asettamat vaatimukseni. Muun muassa miksi en hyväksy pelkkää linkkisotaa (komppaus) ja toivon asiassa pysymistä koska sitä kautta on vaikeampaa luikerrella opittuihin kliseefraaseihin ja esittää hyväksi mauksi kutsuttuja asioita jotka on otettu talteen ymmärtämättä.

Ja samaa kautta selvinnee minkä asenneilmapiirin kautta olen monesti hyvinkin julma. Jossain määrin tosin on epäselvää että kumpi on ensin. Omalle temperamentille sopiva tyyli josta tehdään keskustelukulttuuri. Vai että ensin on keskustleukulttuuri johon oma persoona sitten sovittautuu. Kysymys on haasteellinen niin minun kuin Montaignenkin kohdalla. Sillä Montaigne itse uskoi luonnollisuuteen, siihen mikä tuntui oikealta ja miten hän teki asioita luontevasti. On hyvinkin mahdollista koristella temperamenttityyppi hyveillä. Ja näin voidaan tehdä olipa temperamentti mitä tahansa. Vihaisuudesta voidaan tuottaa rohkeutta ja jääräpäisyyttä. Empatian puutteesta saadaan epäkohteliaisuuden sijasta rehellisyyttä pelkällä sanakikkailulla.

"Aidosta Avioliitosta"

Täällä maallistuneessa maailmassa itse taivas
antaa kunniaa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

Kirjoitin eilen hieman Heurekassa pidettävästä tilaisuudesta ja siitä miten sen kritisointi ei nyt ehkä ole niin vainoa kuin voisi luulla. (Tai voisi jos on idiootti jolla on marttyyrikompleksi.) "Aito Avioliitto" -keskusteluun on sittemmin ilmennyt pari sen tyylistä kulmaa että niitä voi pitää jopa filosofisesti ja sosiologisesti ja uskonnonvapaustemaattisesti kiinnostavina. (Oikeasti.) Niitä on ilmennyt Susanna Koivulan blogauksen kommenteissa. Ja toki muuallakin, mutta sieltä löytyy esimerkkitapaukset niistä asioista joihin ajattelin tarttua.

"Aito"?

"Aito avioliitto- termi ei ole syrjivä, vaan se viittaa alkuperäiseen avioliittokäsitykseen, jossa avioliiton muodostaa nainen ja mies. Avioliiton uudellen määrittelyä on samaa sukupuolta olevien liitot." ... "Saako toisen tontille rakentaa" usein kysellään. Samaa sukupuolta olevien liitto on rakennettu toisen varatulle tontille. Vapaita tontteja olisi rakentaa ja lakeja säätää, nimittäin sanoja riittää nimetä vaikka minkälaisia liittoja."

Esille on noussut se, että Aito -nimitys ei ole halveeraava. Osa on moittinut sitä että termi on pejoratiivinen ja implikoisi että toisenlaiset avioliitot olisivat jotenkin epäaitoja. Kannan puolustajilla on asiaan selvä kanta. Tämä nimeämiskysymys on vaikea. Ja olen tässä kohden kallistumassa sille kannalle että nimitys ei ole pejoratiivinen.
1: Ei vaikka minun henkilökohtaisesti onkin vaikeaa pitää alkuperäisyyttä aitona. En esimerkiksi ole niitä jotka määrittävät sanojen "oikeita" merkityksiä etymologian sanakirjalla. Sanan valitsijat ovat kokeneet tämän "aitona" ja sillä hyvä. "Alkuperäinen" avioliitto olisi tuonut mukanaan hauskoja haaremiajatuksia ja ymmärrän miksi tälle tielle ei ole menty. Se, miksi tähän ei ole valittu "kristillinen", "islamistinen" tai "judeo-kristillinen" avioliitto tai "uskovien avioliitto" niin, no sitä varten minulla on tässä blogauksessa kakkosluku. Palaan asiaan - mutta en vielä.

Omituista vain on se, että tässä kohden Aidon Avioliiton kannattajat ovat ongelmissa. Sillä tasa-arvoista avioliittolakia vastustettiin argumentaatiolla joka on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin tuo heihin nyt kohdistettu syytös. Kun asia on nyt ilmiselvästi paskaa ja huonoa argumentointia, niin miksi nämä samat ihmsiet eivät ole tätä ilmiselvyyttä huomannut silloin kun sillä vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia?

Silloin ongelma tiviistyi juuri nimeämiseen. Moni suuttui että he eivät aja epätasa-arvoista avioliittoa. Selitys kuului että Onhan tasa-arvoisen avioliiton kohdalla suututtu siitä että "kaikilla on samat oikeudet mennä naimisiin eri sukupuolta olevan kanssa". Eli tasa-arvo voidaan määritellä näin joten kaikki muut määritelmät ovat väärässä ja typeriä ja virheellisiä.

Tässä nimeämisasiassa omaa näkemystään tasa-arvoiseksi kutsuva puoli taas näki asiaa sitä kautta, että mikä on tasa-arvon ja privileegion ero. Privileegio on sitä että osa saa mennä avioon haluamansa ihmisen kanssa. Homot eivät. Ja että reilussa yhteiskunnassa tämä rajoite pitäisi jotenkin erityisen vahvasti argumentoida. (Ongelmana näyttääkin olevan juuri se, että vaikka argumentteja esitetään niin niissä riskinä on se, että ollakseen koherentti pitäisi lapsia suojella myös avioerolta tekemällä niistä täysin laittomia.) Ricky Gervaisin huumorilla "Same sex marriage is not gay privilege, it's equal rights. Privilege would be something like gay people not paying taxes. Like churches don't." Tämä nimitys sitten varattiin ja tälle tontille sitten yritettiin tunkea selittämällä että perinteinen avioliittosysteemi on nimenomaan tasa-arvoinen. Tämä tehtiin "tasa-arvo" uudelleenmäärittelemällä tavalla jota "tasa-arvoisen avioliittolain" määrittelijät eivät itse olleet käyttäneet.

Kun menneisyydessä moni on tiedostanut että "Jos väittää homoliittoja tasa-arvoisiksi niin väittää että toiset ovat epätasa-arvoisia." Tuossa joku voisi sanoa että nimenomaan sitten pitäisi tarkoittaa että "aito avioliitto" tarkoittaa että toinen on "epäaito avioliitto". Tässäkin taistelua käydään sillä että "aito" voidaan nimetä ties miten.

Itse olen sitä mieltä että tässä tasa-arvoinen avioliitto -sana tulkitaan sillä määrittein mitä liberaalit sitä käyttävät, koska se on heidän puheissaan. Konservatiivit ja ties mitkä teologit sitten ovat vain vääristelemässä, jos käyttää eri terminsisältöä kuin kritiikin kohde, niin tekee ekvivokaation, määritelmä jolla moititaan on sanamuodoltaan sama mutta termin sisältö vaihdetaan toiseksi, ikään kuin piilossa. Tämä on päättelyvirhe, peräti logiikkaan liittyvä eli siinä mielessä paha virhe. Tämän lisäksi pejoratiivisuussyytös panee sanoja toisen suuhun, sellaisia joita hän ei ole itse sanonut. Joten se on myös olkiukko. Olkiukko taas on yleensä sekä perustelun logiikkaa että keskustelun asiallisuutta rikkova.

Tässä kohden on tietysti niin että avioliiton aitous tarkoittaa sitten sitä mitä tämä aidon avioliiton kannattajat sillä tarkoittavat. (Esim. Minun mieleeni tulee "aito maito", joka ei ole sen aidompaa kuin valion maitokaan. Mutta tällä ei ole merkitystä koska assosiaatio ei ole se miten näitä pitäisi pelata.) Asialla olisi jotain merkitystä. Paitsi että kaikki on käsitemasturbaatiota ja retorisia pelejä. Niitä saa pelata niin paljon kuin haluaa, mutta jos kuvittelee että tämä tekee mitään muuta kuin vähentää uskottavuutta monien silmissä niin sitten luulee kyllä väärin.

Tahtoisin kuitenkin huomauttaa että Suomen Laki on jotain joka koskee kaikkia Suomalaisia. Kristityt voivat toki määritellä kirkon avioliiton miten mielivät koska ovat kristittyjä. Mutta koska emme elä teologiassa tällä ei ole mitään tekemistä juridisen määritelmän kanssa. Jokainen Suomen kansalainen on sisäpiiriä eikä kenenkään toisen tontilla. Suomen laki koskee kaikkia ja jos sama laki koskee kaikkia on uskonnonvapauden, sananvapauden, mielipiteenvapauden ja ties minkä vapauden vastaista kieltää kansalaisia ottamasta kantaa vaikka avioliittotermiin juridisena konseptina. Kun heittää suustaan tämänlaisia sammakoita on pirun vaikeaa perustella muille että "kyseessä ei ole syrjintä". Mieleen tulee koulukiusaaja joka rystyset verillä selittää opettajalle että oli vaan leikkiä se missä toisen irtohammas lopulta päätyi koulun hietikolle. "Ei olla" ei tuossa tilanteessa ole mikään argumentti.

Uskonnotonkin voi?

"Yhdistys on uskonnollisesti sitoutumaton, joten lienee ymmärrettävää, että tilaksi ei valittu vaikkapa jonkin seurakunnan tilaa. Luulempa, että kohu olisi tullut ihan mistä tahansa paikasta. Kohuksi riittää jo yhdistyksen olemassa olo."

En tartu tässä kohukysymykseen. Muistutan vain että tasa-arvoisesta avioliittolaistakin tuli kohu. Ja kova kohu tilikin. Se on sitä so what -kulmaa joka on irrelevantti. Kristittyjen toisinajattelijoiden marttyrisointia siinä yritetään, melko säälittävällä tavalla. Kohina, kritiikki, vastustus ja boikotti nähdään vainoamisina. Ne eivät ole. Se, että asettuu maailmankuvasodassa näkyvissä asioissa edustamaan tiettyä mielipidettä johtaa kommentointiin ja siihen että asiasta kohistaan. Julkinen keskustelu ei ole vainoa. Jos tätä eroa ei ymmärrä tätä ei voi olla kognitiivisesti kyvykäs ottamaan kantaa sellaisiin kysymyksiin kuin "onko vai eikö ole syrjintää".

Mutta tuossa nousi "uskonnollinen sitoutumattomuus". Itseäni hämmentää että tässä on paikaksi valittu Heureka. Ei tiedekeskuksen henki kuvasta avioliittolain palauttamiseetosta yhtään enempää kuin kirkkokaan. Tietääkseni nörttimäinen fysiikkaleluilla leikkiminen ei ole se mikä kuvastaa Aitoa Avioliittolakia.

"Ei olla uskonnollisia" on väitteenä toki omituinen. Mutta kun paikalla on Tapio Puolimatka, on selvää että "ei olla" on odotettavaa. Eli samalla tavalla kuin "intelligent design" ei ole kreationismia. Ja kreationismi "ei ole" uskontoa. Perusväitteeni itse asiassa on, että periaatteessa voidaan nähdä yleinen (general) esitys jossa ateisti voi vihata homojen avioliittoa. Kuitenkin tässä kohden esitys on spesifi (particular) ja koskee että juuri Aito Avioliitto olisi uskonnollisesti sitoutumaton. Tämä taas on käytännössä ilmiselvästi hevonpaskaa.

Ryhmän johto paljastaa minkälaisesta liikkeestä on kysymys. Lainataan suoraan "Aito avioliitto -yhdistyksen" sivuja. "Vieraina Ranskan suurmielenilmaisut avioliiton puolesta järjestäneen La Manif Pour Tous -järjestön presidentti Ludovine de La Rochère, sekä Varro Vooglaid Viron avioliittoliikkeistä. Tulkkaus suomeksi. Mukana eduskunnan lakivaliokunnan jäsenet Peter Östman ja Mika Niikko sekä Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Jukka Rahkonen. Professori Tapio Puolimatkan luento aiheesta: Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa. Tapahtumassa julkaistaan KANSALAISALOITE sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. Tilaisuuden juontaa Pasi Turunen."
1: Tapio Puolimatka on ID -kytköksinen Alvin Plantingan kalvinistista teologiaa fanittava innokas kristitty. Hän on lainannut innokkaasti argumentointia jossa evoluutiota kannattava ateisti ei voi olla rationaalinen ihminen, intellektuellisesti itseensä tyytyväinen.
2: Mika Niikko, no hänkin on esimerkiksi yrittänyt saada kreationismia kouluihin.
3: Pasi Turunen on aktiivinen kristillinen apologetiikko joka on mm. palkittu vuoden kristillisen kirjan kirjoittamisesta. Hän muun muassa rinnasti Jokelan ampumisten yhteydessä ateismin tämänlaisii surmaajiin. Asenne varmasti lähentää uskonnottomaan kulmaan.
4: Ja jos Pasi Turunen on korostanut että ateistien kampanjan räväkkyys ja ärhäkkyys kertovat liikkeen heikkoudesta ja on korostanut tähän tarttumisen tärkeyttä, on erikoista että hän on samassa tilaisuudessa Lodivine de La Rochèren kanssa. Meno hänellä ja hänen viiteryhmällään on monta kertaa pahempaa kuin bussimainoksia liimanneilla lappujenjakoateisteilla oli. Mitä ranskalaisesta aktivistista on sanottavana, paitsi että hänellä on wikipediasivut ranskaksi. Ja sitä lukiessa selviää että "ei ainakaan uskonnoton" lienee varsin maltillinen kuvaus hänen vakaumuksestaan.
5: Peter Östman on kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Yhtä uskonnoton kuin Päivi Räsänen.
6: Jukka Rahkonen, karkeasti ottaen melko tuntematon suuruus. Hän taas on mielenkiintoisessa kytköksessä. Hän on ollut varsin ahkera kommentoija "Seurakuntalainen", lehdessä etenkin jos aiheena vain on evoluutio. "Kun systemaattisesti on tuputettu tiettyä maailmankuvaa ja paradigmaa ja yhtä systemaattisesti on estetty vastakkaisten tutkimusten tekemistä ja vaiettu tuloksista niin tehokkaasti kuin se on laillisuuden rajoissa mahdollista, niin ei se ole ihme, ettei ole helppoa palata alkuperäiseen Jumalan luomaan paradigmaan. Itse kullekin uuden paradigman omaksuminen on lähes uskoontuloon verrattava murros koko ajattelussa. Siitä syystä uuden paradigman yleistyminen tieteessä vaatii yleensä kokonaisen sukupolven vaihtumisen. Sen ei kuitenkaan kaikkien kohdalla tarvitse mennä niin." Aivan selkeästi uskonnotonta. Ei ollenkaan uskonnollista tämä, ei kreationismiakaan, etenkään kun R.A.T.E -kliseet ja muut YEC -konventiot käytetään mieluusti.

Itse asiassa näyttää siltä että Aito Avioliitto on paitsi kristittyjen niin myös hyvin kreationistihenkisten kristittyjen ponnistus. (Kreationismiteeman kohdalla järjestäjissä on vähintään yliedustus, ellei peräti loukkaamaton yksimielisyys.) Kuinka tämä ryhmä pystyy muka huomioimaan maallisemman osion? Kysymys on nimenomaan siitä että kenties homojen avioliittojen vastustus ja heteroliittojen avioliiton kannatus ovat sellaisia että uskonnotonkin voisi niitä kannattaa. Mutta tällä ryhmällä on hyvin haasteellista huomioida nämä ihmiset. Miten he ovat varmistaneet että eivät tee omia olkiukkokyhäelmiään "naturalisteista" ja esitä sellaisia argumentteja joissa ei mainita Jumalaa mutta jotka vetoavat vain niihin ateisteihin jotka ovat idiootteja. (Tokihan voidaan kuvitella että teistikin voisi uskoa että Jumala ei ole luonut universumia, mutta tämä ei olisi loogista. Tämänlainen sanavalinta on tarpeen siksi että korostetaan että argumentit olisivat rationaalisia myös eikristityille.) Kun paikalla on monta kristittyä jotka ovat kuluttaneet elämänsä siihen että he korostavat että ateisti ei voi olla rationaalinen ja eettinen tuskin ovat argumentoimassa että homoliitot ovat uskonnottomistakin epäeettinen asia. Asiaa korostaa se, että viiteryhmässä ei näytä hevin olevan uskonnottomia toimijoita. Ei esitelmöimässä tai Aito Avioliitto -järjestön sisällä toimijoissa. Tämä herättää kysymyksen "miksi". Ja järkevin syy on siinä että tämä kyseinen toimija ei ole tosiasiassa mikään uskonnollisesti sitoutumaton.

Toki asia on myös meta-argumentatiivisesti haasteellinen. "Tämä Päivä" -blogissa oli esimerkiksi kuvaus argumentista jota myytiin maallisena vastustuksena tasa-arvoiselle avioliittolaille. Tämä argumentti oli, paitsi huono, niin myös siitä erikoinen että se oli itse asiassa rakenteeltaan teistinen. Kommentoinkin sinne pitkästi aloittaen "Ne eivät toki ole eksplisiittisesti uskonnollisia, mutta ne ovat - kuten näytät - järjettömiä jos niitä katsotaan yhtään uskonnollisen kontekstin ulkopuolelta." ...""Luonnollisuus" on vain tapa kätkeä, implisitisoida, vanha sanonta "Luomakunta" ja "Jumalan luoma maailmanjärjestys". Kun homous kielletään Raamatussa, niin se on luonnonjärjestystä vastaan vaikka kaikki maailman sorsat olisi kuinka homoja." ... "Homoseksuaalisuuden lisääntyminen nähdään ongelmana koska se redusoituu siihen samaan "luomisjärjestykseen". Avio-oikeuden laajeneminen nähdään ongelmana samaa kautta. Ja jos tavallinen perhe liitetään samaan ryhmään homoseksuaalisuuden kanssa, ryvettyy siinä koko perhekonsepti ja ihmiset etääntyvät siitä Jumalan hyvästä luonnonjärjestyksestä." ... "Kannatan yleensä ns. hyväntahtoisuuden periaatetta, jossa jos joku esittää jotain omituista ja ristiriitaista, niin ajattelen että se johtuu jostain muusta. Että ihmiset ovat perustaltaan kohtuu järkeviä, eli heidän ajattelussaan on esimerkiksi mukana jotain piilo-oletuksia." Tuossa tapauksessa piilo-oletuksena oli teologia. Argumenttiperinne on sidottava katoliseen siveyperinteeseen jossa on jätetty Jumala mainitsematta. Valitettavasti tämä piilotus johtaa non sequituriin; Argumentti ei enää ole sellainen että "näistä premisseistä seuraa tuo johtopäätös". ; Ajatus lisääntymisestä funktiona kun johtaa ongelmiin. Ilman Jumalaa se on kuin väite siitä että käsiä ei voi käyttää juuri mihinkään koska niillä voisi olla vain yksi funktio. Ja siihen että yleisyys ei ole kaikki jos mies on kaksimetrinen hän ei edusta keskiarvoisen mittaista miestä eikä siksi voi olla mies. Nämä lisäoletukset hoidetaan yleensä Jumalalla.

Jatkaisin ranttia tuosta enemmän, mutta sillä ei ole väliä. Sillä Aito Avioliitto ei yllä edes siihen tasolle että sitä voitaisiin käsitellä yleisenä (general) kantana homoseksuaalisuuteen. Se on selvästi hyvin tietynlaisten (particular) ihmisten yhteenliittymä. Heillä on toki lupa tehdä näin, eikä ole laitonta pitää tämänlaisia tilaisuuksia. Mutta että uskonnosta riippumaton. Sitä se ei taatusti ole.

Tietääkseni ongelma onkin juuri siinä että "kristittyjen tontilla kristinuskon määräämä heteroliitto" onkin asian ytimessä. Ja uskonnottomat ovat melko lailla dumpattu ulkopuolelle koko asiassa. On aivan turhaa väittää että tämä edustaisi jotain laajempaa kuin kristittyjä. Tässä mielessä Heurekan sijasta olisi ollut rehellistä pitää tilaisuus saman tien jonkun lahkolaiskristillisen seurakunnan tiloissa. Jostain syystä "Aito Avioliitto" näyttää silmissäni tuhkimotarinalta. Asenteeltaan, ei lopputulokseltaan. (Tuhkimo kertoo ihanteista aina adoptiolapsen kohtaloista perijöiden saamiseen keskittymiseen asti. Unohtamatta sitä että seassa on kaiken maailman kreationisteja jotka pyörivät ympäriinsä kuin rotat. Joita pitää sitten kuunnella. Ja luottaa täysin tietäjiin jotka tekevät juttuja puhumalla nonsenseä.)

---

Näitä oivalluksia saadessani olisin voinut huutaa "Heureka". Mutta se olisi ollut tilanteeseen sopimatonta.

Kilven ja tikarin provokatiivisuus

Jos katsotaan historiallisina aikoina käytettyjä aseita, on yleensä aivan järkevää lähteä liikenteeseen jonkinlaisen hyväntahtoisuuden periaatteen kautta. Lähtökohtana on olettaa että aseet ainakin jossain määrin toimivat. Muutoksiakin on aivan tervettä miettiä siitä kulmasta että on tehty jonkinlaisia innovaatioita jotka ovat yleistyneet.

Toki tämä on otettava tietyllä varovaisuudella.

Sillä se, että jokin ase otetaan käyttöön myöhemmin ei välttämättä tarkoita että se olisi parempi nimenomaan taistelukäytössä. Jos esimerkiksi katsomme sitä miten rapiiri pikku hiljaa korvautui smallswordilla, kysymys ei olisi siitä että smallsword olisi parempi ase. Itse asiassa smallsword on lyhyempi ja kevyempi kuin rapiiri, joten sillä on vaikeampi torjua tehokkaasti kuin rapiirilla ja sen etäisyys on huonompi. Sen yleistymisen syyksi onkin nähtävä se, että aseella haettiin aivan muuta funktiota. Tuli muodikkaaksi kantaa kevyempää aseistusta. Mukavuus arkielämässä oli maksimaalista tehokkuutta tärkeämpi.

Äärimmillään tämä logiikka tietysti korostuu siinä että vaikka kaikki aseet on nykyajassa korvattu sillä että kuljetaan ilman aseita, ei se todellakaan tarkoita sitä että maailman paras ase olisi nyrkki. Ja että siksi aseeton kamppailu olisi jotenkin maailman tehokkain itsepuolustuskeino. On selvää että syyt ovat tässä kohden enemmän lainsäädännöllisiä.

Ja toki näitä rajoituksia on tunnettu aiemminkin.
* Esimerkiksi pitkän miekan käyttöä oli Euroopassa monin paikoin rajoitettu. Sitä sai käyttää jos oli aatelinen.
* Samoin aseiden terien pituuksia rajoitettiin monissa kaupunkivaltioissa. Tämän vuoksi sen tyyliset tikarit joiden terä oli juuri sallitun mittainen yleistyivät voimakkaasti näillä alueilla.
* Jos katsomme messereitä, niitä kutsutaan veitsiksi. Mutta kun katsomme messeriä ja vertaamme sitä miekaksi kutsuttuun falchioniin, erot ovat yllättävän pieniä. Lähinnä kahvan rakenne erotti veitsen miekasta.
* Samoin katanoiden omistus oli rajoitettu samuraiden käyttöön.

Ja nämä rajoitukset johtavat aseisiin jotka eivät ole itsepuolustuksellisia vaan juridisia. Ja nämä juridiset rajoitteet on valittu juuri sen vuoksi että tietyt aseet on nähty liian vaarallisiksi. Siksi tulisikin tiedostaa että juridiikka voi viitata nimenomaan siihen että muutos johtuu siitä että taistelullisia tehoja on heikennetty tietoisesti ja tarkoituksella.

Joskus asiat ovat kuitenkin vaikeita.

Yhden käden aseiden tukena on usein käytetty erilaisia "vasemman käden aseita". Tässä on toki oltu hyvinkin luovia. Kamppailumateriaalista löytyy esimerkiksi selvästi arkitilanteissa kohdattaviin itsepuolustustilanteisiin viittaavia ratkaisuja, joissa opetellaan taistelemaan miekan ja tinatuopin tai miekan ja lyhdyn kanssa. Toki nämä ovat mukana hieman triviaalinomaisesti. Esimerkiksi vuodelta 1783 peräisin oleva Domenico Angelon "L’École d’armes" (aka. "School of Fencing") kuluttaa smallswordin ja lyhdyn kanssa taisteluun vain vähän aikaa. Nämä tukiaseet ovat "improvisoituja" siinä mielessä että niihin turvaudutaan jos joudutaan yllättäen kamppailuun vaikka baarissa ollessa tai sieltä kotiin tultaessa. (Mikä ei ole rehellisesti sanoen kovin tavatonta nykyaikanakaan.)

Mutta toisaalta moni on tietoisesti varautunut tähän mahdollisuuteen sellaisella tavalla jossa otetaan tarvittavat varusteet mukaan. Ja tässä klassinen ja pitkään suosittu kombinaatio oli käyttää yhdenkäden miekkaa ja buckleria, pientä kilpeä. Tämä on varsin hyvä yhdistelmä. Se kuitenkin korvautui rapier ja tikari -yhdistelmällä. Joka on sekin hyvä.

n kuitenkin hieman vaikeaa nähdä miksi main gauche olisi yksiselitteisesti parempi ratkaisu kuin buckler. Se on toki itsessään aggressiivisempi ja tarjoaa vastustajalle tätä kautta hieman enemmän huolenaihetta. Toki bucklerin käytössäkin kilvellä voitiin lyödä, mutta lopullinen vahinko tehtiin sitten miekalla niin että buckler on vain sekundaarisesti hyökkäysase. Ja tällöinkin lähinnä sitä varten että saadaan aikaa ja tilaa tehdä se kunnollinen vakavamminotettava hyökkäys. Mutta sitten toisaalta buckler suojaa varsin hyvin.

Tikarilla torjunnassa oleellista on, että sen avulla voi torjua pistoja varsin hyvin. Pisto on luonteeltaan melko nopea mutta eteenpäin suuntautunut. Ja tässä eräänalisena "itsepuolustuksen universaalina" se tarkoittaa sitä että sitä on helppo siirtää sivulle. Mutta viilloissa on usein enemmän "peräänantamattomuutta" ja sen sivulle siirtäminen on vaikeampaa. Siksi buckler on sitä parempi ase mitä enemmän vastapuoli lyö ja viiltää. Rapier ja tikari taas on kätevä jos pitää taistella toista pistävää vastaan. Siksi on helppoa nähdä miksi miekka ja buckler ovat yleisiä jos muilla on miekka ja buckler. Ja jos muut käyttävät rapieria ja tikaria on ymmärrettävää jos mieli tekee vaihtaa itsekin miekkaan ja tikariin. Mutta muutos on sitten haasteellisempi kysymys.

Itse uskallan väittää että syynä on provokatiivisuus. Ja tässä on hieman yllättävä kulma verrattuna nykyaikaan. Nimittäin jos ulos lähtee nykyisin tikarin kanssa, poliisit ovat hyvinkin helposti niskassa. Buckleria taas ei pidetä uhkaavana. Olen itse asiassa tullut siihen tulokseen että buckler on miellyttävintä kuljettaa paikasta toiseen aivan avoimesti vyössä. (Ei vyöllä vaan siten että se on ihan konkreettisesti kiinni housuissa niin että joudun irrottamaan vyön jotta saan sen käteen.) Se ei kiinnosta poliisia tai uhkaa ihmisiä. Nykyään tikari on provokatiivinen ja kilpi ei.

Etkö näekin miten lempeää
puuhaa meillä on tekeillä?

Mutta ennen ajat olivat toiset. Silloin tikari oli yleinen työkalu jota yleisesti kannettiin mukana. Veitsellä voitiin tehdä monia arkisia askareita. Sillä oli useita muita funktioita kuin tappelu. Sen sijaan buckler oli vain ja ainoastaan yhtä tilannetta varten. Se oli puhtaasti tappeluväline. Niitä käyttävä tunnusti julkisesti olevansa halukas joko haastamaan riitaa tai muutoin vain valmis tappelemaan. Ja itse asiassa jos katsomme historiaa, miekan ja bucklerin kantavat swashbuklerit olivat halveksittuja. Oli jopa alakulttuuri jossa miekan ja bucklerin kanssa varustautuneet haastoivat riitaaa kolkutellen kilpiään ja kutsumalla jotain muuta tappelamaan kanssaan. Kilven ääni oli kuin erikoinen pahantahtoinen mainoskello. Sen avulla mainostettiin missä saa tapella ja kunnolla. On luonnollista että tätä sitten haluttiin rajoittaa.

Tässä ympäristössä kilpi on nimenomaan provokatiivinen. Ja on aivan järkevää siirtyä main gaucheen. Itse asiassa tätä korostaa sekin, että siinä missä keskiajalla tikaria pidettiin hyvin usein vyöllä jopa aivan edessä, niin rapiirimiehet pitivät tikaria tavallisesti selän takana vaakatasossa siten että aseen sai vasempaan käteen kätevästi ja nopeasti. Mutta tikari ei toisaalta erityisesti "mainostanut olevansa läsnä". Buckler on sellainen että sitä on vähintään kohtuullisen vaikeaa piilottaa.

Onko uskonto taikauskoa?

Sanalla "taikausko" on vahvoja sävyjä ja sisältöjä. Sillä on hyvin moninainen historia.
1: Termiä on kauan käytetty ns. kristillisen kulttuurin ylivallan levittämiseen. Siis näkemykseen jossa ihmiset on luokiteltu eriarvoisiksi rodun ja kulttuurin mukaan. Sellaisen jossa ei ole mitään pluralismin sävyjä. Tämä kulma tiivistyy John Locken näkemykseen. Hänestä barbaariset pakanat (savages) olivat taikauskoisia koska he olivat tyhmiä. Taikausko johtui siitä että alkukantaiset primitiiviset kulttuurit asukkaineen (savages) eivät ymmärtäneet maailmanmekaniikkaa. Ja tämä tyhmyys sai heidät tekemään alkeellisia rituaaleja joilla he kuvittelivat hallitsevansa maailmaa. Mutta eivät hallinneet. Tässä maailmassa taikausko oli eikristittyjen rituaalistoa. Ja näiden välissä oli laadullinen ero. Taikauskon ja kristinuskon ero oli denotaatioissa ja tosiasioissa.
2: Sittemmin antropologiassa on otettu vahvemmin korostukseen ns. hyväntahtoisuuden periaate. Siinä korostetaan, että ihmiset ovat suunnilleen yhtä järkeviä. Tässä näkemyksessä taikausko on uskontoa johon liitetään negatiivisia konnotaatioita. Ja näin ollen jos joku kutsuu toisen uskontoa taikauskoiseksi, hän ei sano mitään sellaista joka olisi "teknisesti tosi tai epätosi". Se on synonyymien värittämistä. "Uskontosi on uskontoa" on lausesisällöltään sama kuin "uskontosi on taikauskoa". Ei siinä opita muuta kuin sanojan asenteista.

Tämä näkemyspari on tarpeen. Sillä ne vaikuttavat nykymaailmassakin. Itse asiassa maailmalla on melko voimakasta kristillistä ideologianboostausta. Tästä hyvän, demonstratiivisen, esimerkin saa siitä miten Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" ja Daniel Dennettin "Lumous murtuu" saivat kritiikkiä jo tutkimusasenteensa pohjalta. Dennettissä loukkasi se, että uskontoa tutkittiin psykologisesti tavalla jossa mikään "aivot ovat Jumalapuhelin" ei ollutkaan keskiössä. Ja Boyerin kokemukset olivat mutkikkaampia. Hänen projektiinsa suhtauduttiin positiivisesti jos ja vain jos se kohdistui muihin uskontoihin. Katolisesta tutkijasta olikin tarpeen selittää miksi pakanat uskovat niin hupsuihin asioihin. Sävy muuttui jos samat periaatteet osuivat hänen omaan uskontoonsa. ; Tämä kertoo siitä miten kristinusko nähdään yhä laadullisesti erilaisena, jotenkin ehdottomasti järkevämpänä ja parempana ja tieteellisempänä kuin muita uskontoja.

Toinen asia koskee sitten ateismia. Sillä tosiasiassa ateistejen parissa on vahva virtauma. Ja tässä virtaumassa on siinäkin mukana Locken perinnettä. Mahdollisesti merkittävin yhtymä on Freudin kohdalla. Hän suhtautui kaikkiin uskontoihin taikauskoina. Hän oli siis nimenomaan Lockelainen kuten kaikki kristitytkin, hän meni vain yhtä Jumalaa pidemmälle. (Sallittakoon alleviivaava Dawkins -alluusio.) Freudin mukaan uskonto oli lapsellista ja neuroottista käyttäytymistä, jossa ihminen toivoo jotain, mutta tietää että toiveajattelu ei toimi. Ja laittaa siksi väliin tyhjän rituaalin, kuin torjunnaksi. Tämäntapaiset asenteet ateisteilla johtavat tietysti siihen että uskovaisilla on kaksi odotettavissa olevaa tapaa suhtautua väitelauseeseen "uskonto on taikauskoa".
1: Lockelaiset kristityt pahastuvat kategoriavirheestä joka syntyy kun mennään yhtä Jumalaa pidemmälle. He hyväksyisivät ateistien uskontokritiikin ilomielin, kunhan se vain kohdistuisi niihin pakanauskontoihin, kuten esimerkiksi islamiin. (Fatwakateuskortin suosiokin saa tässä hieman uudenlaisen selityksen.) Pinnallisesti uskovat suuttuvat siitä että Sam Harris ivaa liikaa kristittyjä eikä hauku tarpeeksi islamia. (Joka on omituinen väite. Jos on lukenut hänen kirjojaan. Islamviha oikein kuohahtelee hänen kirjoissaan. 9/11 iski Harrisin mielenterveyteen ja ihmiskuvaan ilmiselvästi varsin kovaa.) Tosiasia on että "liikaa=yhtään". (Kuten tavallista on.)
2: Humanistisemmat uskovaiset taas katsovat että taikausko -sanan käyttö on itsessään loukkaavaa. Tämän jälkeen heidän aivonsa sulkeutuvat ja he tunnistavat vain käsitteen "fundamentalismi". (Mikä selittää miksi he eivät näytä ymmärtävän mitä ateistit sanovat ja tarkoittavat, vaikka osaavat hokea "fundamentalismi" -sanaa televisiossa.)

Joku joka luottaisi viestintään voisi saada tästä jotain irti. Esimerkiksi keinoja siihen miten uskonnottomat voisivat viestiä siten että heidät ymmärretään, siis muutakin kuin se taikauskon konnotaatio. (Joka on hyvä alku kyllä.) Minä en vain usko viestintään. Viime kuukausina on nimittäin ollut monia näkyviä asioita medioissa. Niiden pääsävy on ollut siinä että aihe on siirretty syrjään ja suostuttu puhumaan vain jostain ihan muusta. Ja näin asiaa ja sen edistymistä on pyritty jarruttamaan ja saatu yleinen mielipide tiettyyn suuntaan sillä että ihmsiet luulevat että kysymys on asiasta a eikä siitä asiasta b jota ajetaan.

Tulkinnat ovat olleet aikenkattavia, niiden korjausehdotuksia ei ole otettu kuuleviin korviin, ja väitteitä on toistettu toisissa medioissa. Mukana on myös kirkko ja niiden kaltaiset tahot. (Miten uskonnolliset tilaisuudet muuttuvatkin pelkäksi suvivirreksi joka täyssensuroidaan koko suomesta? Toistamalla.) Uskon että nämä red herringit ovat sekä tietoisia että tahallisia. (Vaihtoehtona kun on, että koko suomi olisi täynnä idiootteja, sellaisia että miten sitovat kengännauhansakaan. Ja tämän uskominen johtaisi minut suoraan Lockelaisen ylemmyysasenteen ytimeen.) En siis lähde rakentamaan mitään viestintäteoriaa tästä. Sillä tehokas viestintä tarkoittaa sitä että huomio herätetään irrelevantilla provokatiivisella olkiukolla. Ja sitten suostutaan puhumaan vain siitä. En ole riittävän moraaliton ja julma kusipääpaskiainen suostuakseni pelaamaan tällä kielipelikentällä.

Pieni ajatus ; Miten evoluutiopsykologia toimii tasa-arvoistavana voimana

Usein kun evoluutiopsykologia mainitaan, mieleen tulee sosiaalidarwinismi. Eugeniikkamielikuvat ovat hyvin vahvoja. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Sillä jos mietimme historiaa, vallalla on ollut eurooppalaisen kulttuurin ylivaltaa korostava linjama. Menneisyydessä ei ole ollut ollenkaan tavatonta korostaa että kristinusko on oleellisesti paras ideologia, eurooppalainen kulttuuri on valtavan hienoa verrattuna muihin. Ja kun geenit nousivat tiedeaiheeksi, keskustelussa korostui se, miten ihmiset olivat myös geneettisesti ylivertaisia.

Ja kaikki ylläolevat piirteet ovat jossain määrin nykykulttuurissakin. Sen vuoksi on ymmärrettävää miksi Tatu Vanhanen nosti aikanaan äläkkää. Hän tutki ainoastaan eri kansanryhmien älykkyyttä. Mutta keskustelu siirtyi rasismiin. Syynä on tietysti se, että jos rasismia on aiemmin oikeutettu sillä että eroja on, nähdään kaikki erojen etsimiset rasismina. Tämä on tietysti hieman tiukka tulkinta.

Lähestyn näiden kahden välistä eroa ottamalla askeleen taaksepäin.
1: Kun kapteeni Cook purjehti Australiaan, hän tutki ihmisiä hyvinkin tarkkanäköisesti. Hän esimerkiksi korosti että maorien kulttuuri oli suurien ja sotaisten ja vakavien ihmisten joukko. Aboriginaalejen elämäntapaa hän kuvasi individualistiseksi ja onnelliseksi. Nämä olivat huomioita joita hän teki ilman geneettisiä teorioita. Hänellä oli vain ihmistuntemusta ja oletus että kaikki ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia.
2: Sarajevon laukauksista muistettu Franz Ferdinand ei kenties ansaitse tulla muistetuksi muutoin. Hänellä oli selvä näkemys siitä että toiset rodut ja kulttuurit olivat ylivertaisia. Siksi hän oppi maailmanympärimatkallaankin lähinnä sen, että Wien oli maailman paras paikka. Kaikkialla muualla oli omituisia, rumia ja tyhmiä ihmisiä. Tämän hän oppi tutustumalla eri kulttuureihin tästä viitekehyksestä.

On luontevaa nähdä että jos evoluutiopsykologia olisi Franz Ferdinandin tielle johtavaa, siinä olisi jotain eettisesti häiriintynyttä. Jopa siinä tapauksessa, että se olisi totta. Sitä ei kannatatisi ottaa etiikan ydinteesiksi, vaan korostaa humen giljotiinia, sitä että luonnollisuus ei tarkoita eettisyyttä. Kuten sitä, että vaikka Strykniinipuu (Strychnos nux-vomica) on luonnollinen, sen syöminen ei ole kovin kannattavaa koska siihen kuolee.

Voidaankin nähdä, että Franz Ferdinandin virhe on tehty uudestaan. Se on tavallaan sama virhe, mutta käänteisenä. Tämä on Rousseausta lähtöisin oleva teoria jalosta villistä. Siinä ihmiset ovat hyviä kunnes kulttuuri ja normit kahlitsevat heidät. Tässä ajatellaan että länsimainen kulttuuri olisi jotenkin huonompaa kuin muut. Tämä ei luonnollisesti ole mitään muuta kuin rasismia ja kulttuurin epäkunnioitusta. Se perustuu siihen virheoletukseen että olisi jotenkin "ihmisiä" ja sitten aitoja hyviä ihmisiä. Ajatus tästä "käänteisestä rasismista" liittyy vahvasti postmodernismiin. Mutta toisaalta on hyvä täsmentää että Derrida moitti Lévi-Straussia siitä miten tämä on lukkiutunut jalon villin ideologiaan välttääkseen rasismia ja ollakseen avomielinen.
1: En ymmärrä miten ekologisuus liitetään metsästäjä-keräilijäkulttuuriin. Sitä kuvaa lähinnä tehottomuus ja tuhlailu. Se on vain niin tehotonta että väkiluku ei kasva. Jos asiaa katsotaan ympäristön kantokyvyn ja resurssien haaskaamisen näkökulmasta, niin ei tarvitse muistaa kuin se että jos metsästäjä törmää tiineenä olevaan villiin sikaan, tämä ampuu tämän iloisesti. Saalis sisältää ekstralihaa. Maanviljelijä sen sijaan kerää ison kasan sikoja ja tiineenä oleva sika säästetään. Näin siat kuolevat samalla ruokamäärällä sukupuuttoon monta kertaa vaikeammin.

Evoluutiopsykologian anti voidaankin nähdä sitä kautta, että ihmisten geneettinen variaatio on kohtuullisen pientä. Mutta olemassaolevaa. Tämä johtaa siihen, että on luontevaa ottaa Cookin lähestymistapa. Sellainen jossa ei mietitä kuka edustaa herrarotua ja kuka on ylväin jalo villi. Tasa-arvoistavaan voimaan voi saada itse asiassa iskulauseita jopa kreationisteilta. Sillä mitä evoluutionäkökulma tekee ihmis-eläin -filosofiassa? Jokainen kreationisti tietää loukkaantuneena huutaa että "me ei olla eläimiä", "ei olla apinoita". Nämä kertovat miten tasa-arvoistavia teemoja evoluutioon voi livauttaa, ikään kuin ihan huomaamatta.

---

Kirjoittaja ei aina jaksa miettiä sitä, että onko rasistista googlata "hot ebony tits" tai "cute asian porn" -tyylisiä hakusanoja. Saati sitä, onko tämä sovinistista. Tai sitä, että ihmisen esineellistäminen ikään kuin pyyhkii kokonaisvaltaisessa välineellistävässä misantropiassaan rotukysymyksen sivuseikaksi. Kerran elämässä pitäisi olla hetki jolloin ei ole paha ollessaan evoluutioon uskova keski-ikäinen valkoihoinen heteromies ja suihkurunkkari..

Kuinka ihmiset rakastavat tietoa

"Internetpersoona", Vsauce -kanavan ylläpitäjä, Michael Stevens on esittänyt että ihmiset rakastavat tietoa. Tämäntyyppinen lausunto on helposti jotain jonka voi luokitella siihen luokkaan väitteitä joita usein kuulee. Niitä kuten "nykyaikana tieteellä on ylivaltaa". Ja moni skeptikko esittääkin että valtaosa ihmisistä on sen verran ignorantteja, että olisi epäuskottavaa että ihmiset haluaisivat tietää. Ja kun lukee vaikkapa eurobarometreista ihmisten tiedekäsityksistä, ne tuottavat aina melkomoisia pettymyksiä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa. Ja aivan yksinkertaisimmissa perusasioissakin virheitä tehdään uskomattomia määriä, muutama kymmenen prosenttia saadaan tekemään virheitä lähes mihin tahansa tiedeaiheiseen.

Olen tunnetusti skeptikoksi varsin kyyninen veikko koska en optimistisesti luota ns. valistusaatteeseen kuuluvaan ajatukseen jossa ihmisiä pitää lähestyä optimistisesti, ajatella että he vain oivaltavat ja tietävät itsekseen ja ovat älykkäitä ja viisaita. Eli en esitä että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja jotka tekisivät järkeviä päätöksiä vain saatuaan sopivat tiedot. Nykymaailmassa tätä optimismia ajavat hyvin monenlaiset tahoa hyväntahtoisuuden periaatetta korostavista humanisteista "klassisen taloustieteen" kannattajiin ja niihin warrant -uskovaisiin teologeihin joista Jumala on antanut meille järjen ja aistit jotta ne olisivat luotettavia ja voisimme käyttää niitä. Siksi en esimerkiksi usko että argumentointi, debatointi tai skeptinen bloginkirjoitus "käännyttäisi" taikauskosta oikeastaan ketään. Tämänlaatuinen on toki mahdollisuuksien rajoissa mutta hyvin poikkeuksellista. Enkä jaksaisi motivoitua tämänlaisen mahdottoman tavoittelusta.

Olen kuitenkin ehdottomasti Stevensin puolella. Väitän aivan suoraan, että ihmiset rakastavat tietoa. Ihmiset nauttivat tiedosta. Syynä on se, että eurobarometrin osaamistestit mittaavat taitoa eivätkä asennetta. Ja ero näiden väliin on relevantti montaakin eri kautta.

Aivojen käyttämistapa.

Michael Stevens esitti, että moni ihminen sanoo että hän ei arvosta tietoa. Tässä syynä on kuitenkin se, että opiskelu on heistä tylsää ja työlästä. Siksi hän itse yrittää saada ihmiset oppimaan ikään kuin huomaamatta. Tämä huomio on melko uskottava jos otetaan esille vaikkapa
1: Kahnemanin huomiot ihmisten tavoista ajatella ; Ihmisellä on nopea, vaivaton, kohtuullisen hyvä mutta runsaasti virheitä tekevä intuitiivinen systeemi 1 ja looginen, vähän virheitä tekevä hidas, työläs ja reagointia hidastava systeemi 2. Kun koemme matematiikan tylsäksi, se johtuu siitä että systeemi 2 on hidasta ja aikaavievää. Ihmiset kokevat intuitiivisen ajattelun automaattisena ja moni nauttiikin intuitiotyyppisestä ajattelusta. Ihmiset eivät siis vihaa tietoa vaan puurtamista. Tietyllä tavalla voidaankin sanoa, että monesti skeptikko joutuukin painimaan sen kanssa, että vastapuoli nauttii tiedosta ja osaamisesta, mutta suostuu myöntämään vain intuitiiviselle ajattelulle arvoa.
2: Toistaalta faktojen pänttääminen on työlästä mutta niiden mielestäpalautus onnistuu paremmin. Pänttääminen on siis se, jota vastustetaan, ei sitä että tieto itsessään olisi huono asia. Kun tieto on hallinnassa, ihmiset nimenomaan nauttivat tietojensa näyttämisestä ja jakamisesta. Kouluttamattomat ja ignorantinmaineiset ihmisetkin nauttivat pubitietovisoista. Skeptikko voi kenties ajatella että knoppien heittely ei ole kovin hyvää tietoa, koska oikeasti viisas osaa soveltaa eikä vain muistaa ulkoa. Mutta tässä kyseessä onkin sitten jokin muu kuin se arvostetaanko tietoa - kysymyshän käsittelee enemmän tiedon soveltamista ja tiedonkäytön taitoja.
3: Suurin jarru ei ole usein ymmärryksessä vaan halussa. Suurin osa ihmisistä on aivan oikeasti ns. "riittävän älykkäitä". Tiedän että 80 älykkyysosamäärällä voidaan päästä akatemiatutkijaksi, ahkeralla opiskelulla. Sen sijaan ihmiset harvoin haluavat saada tietoa joka rikkoo heidän maailmankuvaansa vastaan. Tiedetäänkin että maailmankuva tarjoaa ihmiselle ikään kuin intuitiivisen viitepohjan jota kautta toiset asiat ovat todennäköisempiä kuin toiset eivät. Ja jos tosiasiat sotivat näitä ennakkonäkemyksiä vastaan syntyy ahdistava hetki, kognitiivinen dissonanssi. Ja ihmiset paikkaavat tämän helposti assimiloimalla, keksimällä jonkin ad hoc -selityksen joka suojelee tätä heidän maailmankuvaansa. ; Pseudotieteilijäcrankit ovat useimmiten yllättävän älykkäitä ja juuri tämä ajaa heidät solmuun. He ovat "fiksuja idiootteja", tavalla jonka ymmärtäminen on täysin tiedetyn psykologian mukaista.

Karkeasti sanoa että jos pitää arvioida tilannetta joka käydään skeptikon ja pseudotieteilijän välillä, kysymys ei ole siitä että skeptikko rakastaa tietoa ja pseudotieteilijä ei. Syynä on enemmän se, että pseudotieteilijät käyttävät intuitiivista päättelyä eivätkä tieteellisempää päättelyä. Ja koko keskustelua läpitunkee käsien heiluttelun virta.

Asiaa voisi kuvata behavioral economicsin kautta. Siinä tunnetaan käsite nimeltä endowment effect. Tässä periaatteessa kysymys on ikään kuin "pyy pivossa on parempi kuin kymmenen oksalla" -sanonnassa. Ihminen arvostaa omistamaansa asiaa enemmän kuin asiaa jota hän ei omista. Siksi esimerkiksi hinnoittelussa jos jonkun pitää päättää mikä olisi hyvä hinta vaikka kupille, hinta-arvio riippuu rajusti siitä onko koehenkilö saanut samanlaisen kupin ilmaislahjaksi. Jos kupin on saanut lahjaksi, hinta-arviosta tehdään paljon suurempi. (Oikeasti kyse on kyllä hieman vajaasta kolmesta linnusta, ihminen arvottaa sen verran arvokkaammaksi saman esineen joka hänellä on verrattuna siihen mitä hänellä ei ole.) Kaupankäynnissä myyjän ja ostajan välillä onkin syvä ristiriita sen vuoksi, että heidän välillään on "egocentric empathy gap". ; Jos tästä tehdään analogia maailmankuvista keskusteluun, ihminen arvostaa maailmankuvaansa, tietoa ja jo tehtyjä mietintöjä "joka hänellä jo on" enemmän kuin uutta tietoa. Hän arvostaa toki molempia, mutta omaansa huomattavasti enemmän - jopa moninkertaisesti enemmän. Koska toinen osapuoli tekee samoin, on helppoa nähdä vastapuolen vaatimukset ja näkemykset kohtuuttomina. Kohtuuttomuus johtuu kuitenkin kuilusta ja arvostuserosta.
1: Toki kyseessä on vain analogia, mutta rehellisesti sanoen en ihmettelisi hirvittävästi jos endownment effectin ja assimilaation väliltä löydettäisiin jokin syvällinen yhteys. Tämä on kuitenkin minun intuitiota, eikä mikään todistettu fakta, joten siihen on syytä suhtautua vertauskuvana eikä maailman tilana.

Siksi luokittelen Stevensin lausunnon eri luokkaan kuin ajatukset siitä että tieteellä olisi ylivalta. - Olen jopa suoraan sanoen ihmetellyt miten moni uskonmies korostaa että tiede olisi muuttunut joksikin "yleiseksi huoraksi", ja että tieteellinen ajattelu köyhdyttää ja että sillä on ylivalta. Päin vastoin, tiedettä kyllä jossain määrin arvostetaan mutta sitä pidetään "eksistentiaalisesti köyhänä" ja "elämän kannalta riittämättömänä". Kultturissamme miltei kaikki käyvät rippikoulun, mutta juuri kukaan ei jaksa päntätä tiedekysymyksiä. Mutta on kuitenkin helppoa huomata, että ihmiset rakastavat tietoa. He eivät vain ole kovin hyviä sen tunnistamisessa ja soveltamisessa. Ongelmana ei ole se, että tietoa ei arvosteta, vaan se, että maailmankuvallisuus, dogmaattisuua ja asioiden yliyksinkertaistus laiskuuden vuoksi, yli-intuitiivisuus ja muut vastaavat ongelmat johtavat siihen, että omia ennakkoluuloja pidetään "itsestäänselvyyksinä", eikä niitä siksi osata erottaa eri luokkaan kuin tieteellisiä perusteluja.

Mitä merkitystä tällä on käytännön tasolla?

Kun mietitään pseudotiedettä, klassinen tyhmyys -taso on riittämätön. On helppoa haukkua tyhmäksi. Mutta syy on muussa kuin tiedon vihaamisessa ja älynlahjojen puutteessa. Syynä on dogmaattisuus ja maailmankuva. Ja tätä oikeutetaan hyvin vahvasti nykykulttuurissa ; Tieteelle asetetaan usein eksistentiaaliset ehdot. "Oliko jumalten kuolema suuri voitto" -teksti esimerkiksi heijastaa asennetta jossa tiede on "tärkeää mutta ei todella tärkeää". Eli se ei ole eksistentiaalisesti hyvälle elämälle riittävää. Tämä on toki kenties tottakin, mutta on erikoista miten tämän tyyppinen diskurssi läpitunkee sellaisia asioita kuin että "onko avaruusolennot tai asia X tieteenmukainen vai ei". Todellisuus ei ole antroposentrinen, eikä asia muutu todeksi tai epätodeksi sen mukaan onko se ihmisen elämän kannalta miellyttävää. (Systeemi 1 mukaiset asiat olisivat miellyttäviä, oman maailmankuvan dogmia hyväilevät asiat olisivat miellyttäviä. Jo osatut faktat ovat miellyttäviä Muut. Not so much.)

Tieteellisyyskeskustelussakin on eksistentialistinen ylivalta. - Joka on siitä erikoista, että eksistentialistit loukkaantuvat jos "skientistit" marssivat vaikka psykologian alueelle selittämään miksi uskoisimme pseudotieteellisiin asioihin vaikka ne eivät olisikaan totta - kuten esimerkiksi Wiseman on tehnyt.

Huonous on nähtävissä laiskuudesta johtuvaksi, jonkinlaiseksi hankituksi ominaisuudeksi. Tai sitten se on nähtävissä dogmaattisuudesta ja omiin maailmoihin uppoamisesta. Ihmiset rakastavat selityksiä ja vihaavat tietämättömyyttä. Ja tämä läpitunkee käytännössä kaiken tiedekriittisyydenkin. Jos katsomme miksi "tiede on rajallista", syynä on se, että ihmisellä on selitys mysteeriin. Ja tiede ei vain tunne tätä selitystä tieteellisesti perustelluksi selitykseksi.

Neil deGrasse Tyson onkin kuvannut tätä asetelmaa avaruusolentokeskustelun kautta. Häntä ihmetytti se, miten ihmiset huomaavat taivaalla jotain tuntematonta, joka on sitten saanut nimen U.F.O. Mutta välittömästi ihmisen mieli hyppää avaruusolentoihin, eli ajatukseen jossa se lentävä kohde ei olekaan mikään "tuntematon lentävä esine" vaan josta on perusteltua sanoa että se olisikin avaruusolentojen alus, yhdenlainen "perustelluin syin tunnettu lentävä esine". Ja avaruusolennot ovat hyvä esimerkki sitä kautta, että ne ovat olleet eräänlainen muoti-ilmiö.

Christopher Chippindale on havainnut että ihmiset paikkaavat historiaa koskevia mysteerejä ja tietämyksen aukkoja usein avaruusolennoilla. Ja tätä ennen avaruusolentojen paikan olivat ottaneet atlantislaiset. Ja tätä ennen foininkialaiset. Toisin sanoen jos tutkitaan historiaa käsitteleviä pseudotieteitä niin foininkialaiset ovat eräänlaisia esiavaruusolentoja, ja selitykset ovat ajan mittaan muuttuneet yhä abstraktimmiksi ja vaikeammin kumottaviksi. Ja syynä tähän on se, että ihmisillä on kaikesta huolimatta halu selittää mysteeri.

Tietämättömyyden tunnustaminen ahdistaa omassa päässä ja nolottaa sosiaalisesti ja hävettää julkisesti.  Josta päästään siihen miksi monet ovat niin ujoja kun heiltä tentataan tiedekysymyksiä ja miksi he vastaavat innokkaammin maailmankuvia koskeviin asioihin. Ihmiset tietävät että maailmankuvalliset kysymykset ovat enemmän mieltymysasioita. He eivät halua tunnustaa julkisesti tyhmyyttään. Ja he arvostavat tiedettä ja tietoa jossain määrin, ja näkevät että se on mukava asia omistaa (ei ehkä hankkia).

Ja kun moderneja pseudotieteitä katsotaan, on hyvä vilkaista vaikkapa ID:tä jonka menestyselementit ovat siinä, että se
1: Ei klassisen kreationismin tavoin esitä että "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota", vaan vääntävät "naturalismista" jossa tiede on maailmankuvallista. Tällöin keskustelu määritellään arvokeskusteluksi. Näin ollen asia muuttuu helppoksi ja laittoman harva ID:läinen osaa yhtään mitään tieteestä jota kritisoi. Opiskelua ei tarvitse edes tehdä, koska se on sitä pahaa naturalismia, maailmankuvallista aivopesua ja propagandaa.
2: Se on denialistista eli se ei niinkään todista Luojaa muuta kuin aihetodistein, analogioin ja "voi ollin". Päävoima keskitetään siihen kun yritetään lietsoa epäilystä evoluutioteorian ylle.
+: Aukkojen Jumala ei keskitykään siihen että keskitytään Jumalaan, vaan siihen että ihmiset eivät pidä mysteereistä ja jokainen pienikin epätieto evoluution kohdalla nostetaan esiin mysteeriksi. Joka selitystä rakastavassa mielessä muuttuu intuitiomyllyn vaikutuksesta samaksi kuin epätyydyttävä tila ja syvin ja pahin mahdollinen ongelma.

---

Kuvat on napattu gravitaatiosimulaattorin avulla. Voit yrittää itse generoida oman aurinkokuntasi. Sillä on mukava leikkiä.

Tuulilasilla ; Miten kielioppinatsius parantaa maailman ymmärtämistä

Kirjoitan usein facebookiin typeriä sanaleikkejä. Esimerkiksi tuoreesti eräs autoliikkeen mainos "Minkälaisilla tuulilaseilla sinä ajat?" sai minut kirjoittamaan, että jos hankin ajokortin niin ajan autolla. Tämänlainen kieliniuhotus on joskus johtanut hankaliin tilanteisiin. Esimerkiksi kerran viittasin uutiseen jossa rosvo "varasti lapsen haudalta". Pahastutin ihmisiä jotka ajattelivat, että nauroin rikokselle kun hihittelin sille että otsikossa oli epäselvää varastettiinko haudalta itse lapsi vai lähtikö luvattomasti mukaan haudalla ollutta pientä irtaimistoa.

Tämä on tietysti kieliniuhotusta. Se soveltuu puujalkavitseihin. Hyvää huumoria tai hyvää filosofiaa näistä ei oikein tahdo saada irti. Asiaa ei taatusti paranna se, että oma suhteeni oikeaoppiseen kielenkäyttöön on hyvin epämääräinen ellei peräti perverssi. Pidän enemmän sanoista ja ilmaisuista, kuin lauseista. Äidinkielenopettajat eivät luultavasti kykene seuraamaan kirjoituksiani ilman jonkin sortin itkun silmään tulemista.

Toki esimerkiksi Pasi Heikura on "Aristoteleen kantapää" -ohjelmassaan jalostanut tämänlaisista kielikukkasista varsin laadukasta äidinkieltä joka sattuu vieläpä huvittamaan. Edutainment jossa huumori kohtaa älykkyyden on mahdollinen. En kuitenkaan lennätä puujalkavitsejäni tähän suuntaan. Silti niiden harjoittaminen on oleellisen tärkeää hyvän filosofian tekemisessä.

Mitä nimittäin tapahtuu, jos saan eteeni tekstin "minkälaisilla tuulilaseilla sinä ajat?" Lauseessa on selvästi kaksoismerkitys. Mutta vaatii hirveän omituisen mielen näkemään tässä tulkinnallisuudessa mitään ongelmaa. Selvästi on tietty tulkintasisältö. Ja vain joku puolihullun facebookpäivitysvitsi voi ottaa vaihtoehtoista tulkintaa edes vakavasti. Väärillä tulkinnoilla tehty nenäkkyys osoittaa kypsymättömyyttä. Kyvyttömyys hyväksyä kielessä aivan tavallisia puutteita, jotka eivät oikeasti ole mitenkään ymmärtämistä haittaavia on persoonallisuushäiriö eikä oveluutta.

Itse asiassa valtava määrä viestintää vaatii kontekstin. Niin sanottu hyväntahtoisuuden periaate onkin tämän vuoksi tarpeen (kohtuudella). Siinä oletetaan että vastapuoli on koherentti ja ymmärrettävä järkevä ihminen. Ystävällisellä tulkinnalla ei nähdä ristiriitaa siellä missä sitä ei ole. Ihmiset tekevät tätä luonnostaan. Richard Wiseman kirjoittaakin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjassaan siitä miten tämänlainen aukkojen peittäminen on oleellinen osa prosessia jolla ihmiset saadaan uskomaan että jollakulla on selvännäkemisen lahja tai kyky lukea ihmisen luonnetta ja elämäntapahtumia (niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessa) vaikkapa horoskoopeista tai teelehdistä. Kun tulkinnoissa on monimerkityksellisyyksiä, ihmiset tulkitsevat ne ikään kuin luonnostaan parhain päin. Ennustajat siis ennustavat oikeasti monimerkityksellisiä mutta ihminen kontekstoi ne ja väärät tulkinnat jäävät kuin itsestään pois. Väärät tulkinnat ovat niitä "en aja tuulilasilla" -mallisia, niitä ei edes mietitä tietoisesti. Vahvistusharha ohjaa tulkintoja.

Ilmiötä voi valaista kognitiotieteen puolella käytetystä esimerkistä ; Jos luemme lauseen "Hiiri joka on pöydälläsi on rikki" syntyy mielikuva hiirestä. "Hiiri joka on pöydällä on papanoimassa" synnyttää toisenlaisen mielikuvan hiirestä. Emme helposti huomaa että toinen tulkinta olisi edes mahdollinen. (Molempia yhdistää lähinnä tilanteen ärsyttävyys.) Lauseen viimeinen sana muuttaa tulkintakenttää. Ja jos tämänlaisia lauseita ei laiteta vierekkäin, emme edes huomaa miten ovelasti kontekstintajumme on sulkenut tulkintakenttiä. (Tämän vuoksi suuri osa postmodernismista on epäuskottavaa. Ja tämän vuoksi voimme ymmärtää toisiamme edes jokseenkin hyvin. Kaikki tulkinnat eivät ole ollenkaan yhtä hyviä.)

Wiseman opettaa ainakin sen, että että jos haluaa välttää huuhaaseen hairahtumisen - tai jopa huijatuksi tulemisen - on tarpeen kiinnittää huomiota epätarkkuuksiin ja monitulkintaisuuteen. Ne kun paljastavat mitä kaikkea esimerkiksi ennustajan puhe tai kirjoitettu filosofinen teksti pitää sisällään. Onko sanoma selkeä, onko se ontto tavalla jossa ihminen täyttää tyhjät kohdat päästään kuin persoonallisuuden actionsankariin? Toki tämä koskee pääasiassa paranormaaleja ilmiöitä. Ja kenties tämän yhteyden vuoksi ateismi korreloi kielioppinatsiuden kanssa.

Tämä varovaisuus on arjelle vierasta. Ja tottavie se unohtuu helposti - viisailtakin. Siksi asiaa on hyvä harjoitella ahkerasti vaikka puujalkavitsien avulla. (Pahat kielet kertovat että filosofi on varovainen siihen päivään asti kunnes hänestä tulee professori. Sen jälkeen hän ei koe tai tunnusta olevansa koskaan väärässä. Väite ei liene täysin tosi, mutta se on oikeansuuntainen.) Monimerkityksellisyys luo tulkintaa ja rakentaa sisältöjä myös tieteentekijöillä. Wiseman kertoo Donald Naftulista joka arpoi hölynpölyä jonka akateeminen yleisö otti vakavasti. Uskottavuus oli rakennettu kertomalla kuvitteellinen CV. Luentoa kuvattiin mielenkiintoisena ja innostavana. Samoin esille nostettiin Sokal joka livautti hölynpölyä postmoderniin julkaisuun. Sekä Naftul että Sokal tekivät temppunsa aloilla joilla on tavallista käyttää kuvainnollista kieltä. Ja joissa eksakti määrittely ja matemaattinen ilmaus koetaan helposti kauhistuttavana ja kahlitsevana.

Viisaiden koulutettujen ja taatusti älykkäiden ihmisten hairahtuminen taas liittyy tuoreeseen, mielestäni hyvin mielenkiintoiseen asiaan. Siinä on kysymys Sokalin kaltaisesta tieteeseenlivahtamisesta. Ja siinä on mukana tekoälyä. Tätä kautta pääsen halailemaan monia lempiaiheitani samanaikaisesti.

Facebooksivuilleni tuli kommentti joka sanoi "Testasin SCIgeniä Kristevalla, Foucaultilla ja Derridalla niin se tuotti höpinää Turingin koneista ja von Neumannista. Fail, koska ei Kristeva osaisi tuottaa niin selkeää tekstiä." Tämä oli osuva huomio varsin hupaisaan tilanteeseen. (Trollaus laadunvalvonnanmenetelmänä ihastuttaa minua suunnattomasti.) Springer ja IEEE ovat nimittäin joutuneet poistamaan julkaisemiaan tutkimuksia. Tietokone kun oli arponut niihin sisältöä jossa oli käytetty lähdeviitteitä ja vastaavia tehokeinoja. "The papers were generated by a piece of free software called SCIgen, developed in 2005 by scientists at MIT. SCIgen randomly generates nonsense papers, complete with graphs, diagrams and citations, and its purpose was to demonstrate how easily conferences accept meaningless submissions. Labbé, who has built a website that allows users to check whether a paper was generated using the program, said he did not know why the papers had been submitted. Most of the conferences took place in China, and many of the papers named real authors, some of whom may or may not have known their names were being used in this way. One author claimed he had created the paper to test a conference." Julkaisuja oli mennyt läpi hirveän monta. 120 kappaletta. Selvästi kysymys ei ole yksittäistapauksesta. "For a layperson, looking at scientific papers can be an exercise in humility. We know most of those words, and surely they make sense in some capacity, but high concept research uses, by necessity, some very complicated language. Apparently not even the publishers of these papers are as adept as we thought at gauging their meaning, as the work of one researcher reveals."

Luultavasti Wisemanilla olisi paljon sanottavaa. Selvästi merkitystä tulkitaan ja yritetään olla suopeita. Ihmistieteiden symboliikan käyttö ja runollinen kieli ovat lähtökohtaisesti alttiita monitulkintaisuudelle, joten tietokoneen olisi tältä osin helpompaa tehdä uskottavia lausuntoja. Lausuntoja joilla olisi edes yksi järkevä tulkintatapa. Laskuvirhe taas on laskuvirhe ja tieteellisessä kaavassa oleva asiavirhe on asiavirhe. Näin huijaaminen on vaikeampaa, tai oikeastaan helpommin huomattavaa.

Monen, ainakin minun, mielessäni ensimmäinen ajatus tietokonearvotusta tutkimuksesta on "lööperi". Siksi tietokonearvottu teksti on jotenkin vielä vakuuttavampi kuin Sokalin ihmiskätten tuotos. (Itse asiassa Sokalin livahduksen taakse on nähty se, että Sokal olisi voinut hyvin laittaa lööperin sekaan ihan oikeaakin filosofiaa. Ja että ihmiset luottivat että Sokal osaa oman asiantuntemusalueensa, sen jossa törkeät asiavirheet olivat. Tietokone ei osaa huolehtia tämänlaisesta.) Kuitenkin on mahdollista että on olemassa algoritmin hienostuneisuuden raja, jonka jälkeen tekoäly joka imitoi tutkimustentekoa ei ole enää irvokas parodia vaan muuttuu itse asiaksi.

Kuitenkin selvästi algoritmi on varsin edistynyt. Se ei ole pelkkä "satunnaisia lauseita ja satunnaisia lähdeviitteitä". Muotoilussa ja lauseiden rakentamisessa on käytetty hyvinkin osaavaa algoritmia. SCIgen kertookin että generointi on tehty "SCIgen is a program that generates random Computer Science research papers, including graphs, figures, and citations. It uses a hand-written context-free grammar to form all elements of the papers. Our aim here is to maximize amusement, rather than coherence." Loppujen lopuksi tämä ei paina tämän kyseisen algoritmin kohdalla paljoa. Mutta laajemmassa mielessä tekoälyn suhde tieteentekoon ei ole "lähtökohtaisesti tukossa". Jos tekoäly keskittyisi sisäiseen koherenttiuteen, ja tekoäly olisi nykyistä tehokkaampi, olisi kenties aivan mahdollista että tieteellisessä konfrenssissa luettaisiin tietokonegeneroitu tutkimus jolla olisi aitoa uutta soveltamista, tieteellistä sisältöä ja arvoa.

Itseäni huvittaisi jos tekoäly saavuttaisi ensimmäiset menestyksensä juuri ihmistieteiden puolella. Siellä kun on korostettu ymmärtämisen tärkeyttä kalkyylinhallinnan yli. "Kylmä konemaisuus" on niitä syytöksiä joita sillä rintamalla heitetään vastapuolelle. Alkeellisen tekoälyn menestys vihjaa siitä, että satunnaisuus ja mielivalta olisivat laatua tärkeämpiä. Tieteenteon prosessin simulointiin keskittyneen algoritmin käyttö taas viittaisi siihen että robotti olisivat jotenkin oleellisesti samanlainen viisas kuin Derrida. Pahimmat kielet sanovat, luonnolliseti, että näin on jo tapahtunut. Ja korostaisivat että tieteessä, kuten kielioppinatsiudessakin, kysymys on huomiokyvystä, tarkkuudesta ja yksiselitteisyydestä. Kun taas postmodernismissa on kysymys epämääräisyydestä, monimerkityksellisyydestä ja siitä että tekstin takana ei ole mitään, "kirjailija on kuollut" ja kaikki järki, oivallus ja sisältö joka tekstissä on syntyy tulkitsijan omassa päässä.

Kaiken kaikkiaan on herkullista mietiskellä kysymyksiä kuten onko robotti parempi, huonompi, luovempi, vai samanlainen filosofi kuin vaikkapa Julian Kristeva. Minä en liene oikea henkilö sanomaan tästä mitään, sillä Kristevan ja SCIgenin tuottamia tekstejä yhdistää se, että molempia on hirvittävän nautinnollista lukea syvässä humalatilassa. Molempien lukukokemusta yhdistää se, että sitä ollaan syvästi yhteydessä jonkin itseään suuremman kanssa.

ihan homona perusteluja

Filosofian termistön ja arkikielen kohtaaminen on usein järisyttävää ; Englanti on tässä kohden monesti suomea hankalampi : Ei ole tavatonta että arkikielessä sanotaan "beg the question" hengessä joka tarkoittaa "raise the question". Filosofille voi syntyä hämmennys sillä "question begging" viittaa tiettyyn perustelurakenteeseen, petitio principii -tilanteeseen, jossa argumentin lopputulos oletetaan.

Suomessa perusteluun liittyvät käsitteet ovat arkikielessä hyvinkin joustavia. Siinä missä filosofeille "validi" tarkoittaa sitä että perustelurakenne on sellainen että jos premissit ovat tosia, niin myös johtopäätös on tosi. Arkikielessä niiden käyttö arkikielessä jotain joka viittaa enemmän siihen että henkilö on vakuuttunut kyseisestä argumentista. Muutoinkin perusteluun viittaavat käsitteet on ilolla lainattu tuomaan uskottavuutta puheeseen, ikään kuin sivistyssanoina. Niiden henki kuitenkin latistuu säännönmukaisesti kohti "tuntuu järkevältä" ja "olen samaa mieltä" -henkeä.

Otetaan vaikkapa argumentti homoseksuaalisuudesta. Se on melko yleinen ja suosittu; Monesta se tuntuu jopa aivan järkevältä ja loogiselta.

P1: Avioliitto on aina ollut naisen ja miehen välinen liitto.
J: Näin ollen avioliiton tulisi jatkua miehen ja naisen välisenä liittona.

Logiikan ystävä ei välitä siitä onko johtopäätös mieluisa. Hän ei katso edes muotoilua joka tuo jäsentelevyyttä ja uskottavuutta. Se, minkä hän sen sijaan huomaa on se, että päätelmä on non sequitur. Johtopäätös ei seuraa premissistä. Toisin sanoen perustelu ei ole loogisesti validi.

Joku voisi jopa muistaa, että argumenttivirhelistalla on sellainen päättelyvirhe kuin perinteisiin vetoaminen. Mutta tämänlainen on kuitenkin vielä hieman aikaista. Sillä hyvin usein non sequitur -rakenne viittaa sellaiseen asiaan kuin piilo-oletus. Joskus ihmiset oikovat ja olettavat että tietyt premissit olisivat kulttuurisesti niin tunnettuja että niitä ei edes tarvitsisi sanoa ääneen. Logiikan kannalta päättely saadaan validiksi varsin helpolla lisäoletuksella. Usein tämänlaisen esilletuomista pidetään asiallisena ja kohteliaana; Suora non sequitur voi olla logiikan kannalta tosiasia, mutta perusteluprosessin kannalta se on epäkohteliaisuutta ja pilkunviilaamista. Osa selittää jopa että ns. hyväntahtoisuuden periaatteen vuoksi vastapuoli pitäisi olettaa rationaaliseksi ja koherentiksi ihmiseksi, eli piilo-oletuksiakin voisi kylvää kohtuullisen hyvillä mielin - kunhan vain toisi ne esiin ääneen jotta toinen voi sitten korjata tulkintaa.

Jos argumenttia lähtee paikkaamaan, voi huomata että se on usein aivan mekaanista. Tilannetta voisi verrata matematiikkaan jossa voidaan tavallisesti laskea että 5+7=X, mutta nyt edessä olisikin kammottava 5+X=12. Sen pystyy kyllä ratkomaan. Logiikan vaatima deduktiivinen rakenne täyttyy tietyin ehdoin, ja joskus perustelu on "niin lähellä validia että se ei lähestulkoon melkein olekaan se non sequitur joka se on". Ja tämänlaatuisen prosessin jälkeen antamamme perustelu näyttää seuraavalta.

P1: Avioliitto on aina ollut naisen ja miehen välinen liitto.
P2: Jos yhteiskunta on aina rakennettu tietyllä tavalla, sen tulee jatkaa tällä tavalla.
J: Näin ollen avioliiton tulisi jatkua miehen ja naisen välisenä liittona.

Nyt perustelu on sellainen että jos premissit ovat tosia, johtopäätöskin on. Perustelu on siis loogisesti validi. Tämä varmasti riemastuttaa niitä joita homoseksuaalien avioliitto ei miellytä. Mutta tässä kohden on hyvä miettiä ovatko premissit tosia. Sillä perustelun oikeushan tulee siitä että JOS premissit ovat tosia NIIN johtopäätös on tosi. ; Moni esittää että premissit olisivat maailmankuvallisia. Mutta tosiasiassa perusoletuksien takana on eri määrä uskottavuutta. Voidaan jopa nähdä, että tämän tiedostaminen ja premissejen paremmuudesta väittely on olennainen osa perustelun osuvuutta.

Ensimmäinen premissi vaikuttaa melko uskottavalta. Moni voi muistaa moniavioisuuden, mutta tuossahan ei viitata monogamiaan, vaan miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Näin suuri määrä erilaisia avioliittotapoja voidaan luokitella argumentin premissin kannalta irrelevanteiksi ; Erot nousevat esiin vasta jos aiheena olisi monogamian ja polygamian vertailu. Homoseksuaalisuus on siis oleellisesti epäanaloginen näiden muiden seksuaalisuus/perherakenteiden kanssa. (Jolloin on tietysti argumentin kannalta todella omituista pitää niitä analogisina ja joko selittää että jos homot pääsevät naimisiin niin sitten tulee polygamia ja mennään koirien kanssa naimisiin.) Premissiä voitaisiin sotkea muistuttamalla "Same-sex marriage: the personal and the political" -teos käsittelee aiheen historiaa, ja paljastaa että homoseksuaaliset avioliitot ovat olleet osana monia kulttuureja historian aikana. ; Antiikin kreikassa, Roomassa ja Mesopotamian kulttuurissa. Ja itse asiassa Ranskassa on ollut homoseksuaalien avioliittoja 600 vuotta sitten.

Mutta tämä argumentti näyttää vahvalta verrattuna siihen piilo-oletukseen. Piilo-oletuksilla onkin hyvin usein tämänlainen luonto. Niitä pidetään itsestäänselvyyksinä joita ei tarvitse sanoa ääneen. Mutta niissä on usein suuria puutteita ja niiden "ilmiselvyys" johtuu siitä että kanta siihen on dogmaattinen ja vaihtoehdoton eikä sille osata edes kuvitella vaihtoehtoa. Kyseessä on siis ns. hegemoninen diskurssi. Tämänlaisen piilotetun premissin ilmituominen tekee argumentista validin, mutta samalla tekee siitä perusteluna uhatun.

Se voi tuntua intuitiivisesti vakuuttavalta kaltaiselleni asenteiltaan konservatiivisille ; Henkenä on se, että historian käytänteet olisivat samoja kuin testatut järjestelmät. Se, että ollaan vaihtoehdottomia eikä kokeilla ei kuitenkaan ole "empiiristä varmistamista". Tämä on se syy jonka vuoksi orjuus jatkui pitkään, mutta nykyään pidämme ratkaisua oikeana. (Tässä jotakuta saattaa hämmentää se, että orjuus on nykyään kielletty. Tämä ei ole perustelulle anakronismin mukaantuomista, koska aikanaan orjuutta on puolustettu traditionaalisin argumentein.)

Tästä voidaan vetää kaksi huomiota:
1: Perustelun toimivuuden kannalta voimme huomata että pätevyyden tuhoutuminen ei johdu siitä, että perinteinen tapa ei voisi olla hyvä. Se ei ole antikonservatiivinen lähtökohdiltaan. Se sanoo vain sen, että perinteisyys ei kerro että asia ei voisi olla huonokin. Ja kun aiheena on se, että onko asia hyvä vai huono, pitäisi valita sellaisia argumentteja jotka todella ratkaisevat tätä asiaa. ; Voi olla näin, voi olla noin -tilanne ei ole asian punnitsemista joka johtaisi hyvään ratkaisuun. Perustelun kannalta nämä eivät ole kiinnostavia, vaan asiaa ratkovan ajan haaskaamista. Monet argumentaatiovirheet eivät tunnu monista vakuuttavilta juuri siksi, että he ajattelevat että perustelu on aivan loistava siihen asti kunnes se osoitetaan täysin mahdottomaksi. Tosiasiassa monet argumenttivirheet "eivät ole edes väärin" ja ovat siksi äärimmäisen huonoja perusteluja ; Virheistä voi sentään oppia että jokin vaihtoehto on mahdoton ja tätä voi käyttää jatkoargumentaatiossa. Tyhjää lätinää ei voi käyttää mitenkään mihinkään. (Käsittelystä ei opita edes sitä että homoseksuaalisuus olisi jotenkin oikein, koska argumenttiin kulutettu aika haaskasi kaikkien vaivoja.)
2: Itse asiassa voimme sanoa että perinteisiin vetoaminen on aina argumenttityyppi joka pitää sisällään P2 -henkisen piilo-oletuksen. Ja tämä on se syy miksi sitä pidetään argumentaatiovirheenä. Pelkkä premissin puute ja non sequitur ei siis kerro riittävästi. Voidaan sanoa että teknisesti ottaen monet nimetyt argumenttivirheet ovatkin jotain muuta kuin "perustalla olevia virheitä". Pikemminkin on niin että perustavia perusteluvirheitä on vähemmän kuin voisi luulla. Niiden ilmenemisen huomaaminen vain on usein vaikeaa. Siksi on kätevämpää rakentaa argumenttivirhelistoja, joissa on jonkinlaisia peruslogiikassa tehtyjä virheitä, joita ihmiset yleensä tekevät ja jotka he silti kokevat vakuuttavina.

Ja siksi on hyvä sanoa että vasta tässä vaiheessa on asiallista vetää mutkat suoriksi ja sanoa, että perinteisiin vetoaminen on virhepäätelmä ja että se on tätä myös tässä homoasiassa.

Nousu ja tuho

Uusliberaalissa maailmassa korostetaan vapaata taloutta, jota ei kontrolloida mitenkään. Tämän taustalla on paikoitellen aivan vakuuttava argumentti näkymättömästä kädestä. Siinä hyviä seurauksia syntyy myös ahneista lähtökohdista. Sublimoinnin ystävänä minun on helppoa huomata, miten markkinat säätelevät itseään niin että esimerkiksi puuseppä tekee esineitä muutenkin kuin hyvää hyvyyttään. Asiakkaat saavat rahaa vastaan mitä haluavat ja molemmat hyötyvät. Symbioosin lisäksi markkinat myös itsestään ratkovat ongelmia ; Esimerkiksi jos joku ostaa puuta tulitikkuihin ja moni haluaa tulitikkuja, ei tarvita mitään kallista keskusjärjestöä päättämään että metsureiden tulee saada lisää palkkaa ja että metsureita tarvitaan lisää. Sillä kysynnän ja tarjonnan mukana puun hinta nousee, ja tämä tapahtuu ikään kuin automaattisesti.

Kuitenkin on aivan selvää, että vapaa markkinatalous on samalla tavalla vaikeuksissa kuin mikä tahansa anarkia. Anarkiassa on vapautta ja siihen itse asiasa sitoutuu monia hyviä asioita. Mutta kuitenkin yhteiskunnat ovat aina päätyneet jonkinlaisiin lakeihin ja kontrolliin. Itse asiassa äärimmäisen monet konservatiivit jotka kannattavat vapaata markkinataloutta jostain syystä eivät hyväksykään tätä vapautta muualla kuin taloudessa. He korostavat että kansalaisten maailmankuvan on oltava oikea tai tuho tulee. ; Tämänlainen rajoittaminen on jossain määrin hyvinkin perusteltua. Sillä jos aivan oikeasti oletetaan ihmisten olevan rationaalisia kuluttajia, jotka maksimoivat rahankäyttönsä, ennakoivat ja ovat fiksuja, ja että tämän pohjalla markkinat näkymättömän käden voimalla tasaavat itsensä, voimme falsifioida tämän ajatuksen suoraa havainnoista. Kaikki markkinatalouden romahdukset kertovat siitä että itseseäätely on pettänyt ja asiat menevät päin helvettiä. Se, että Detroitin kaltainen kaupunki voi mennä konkurssiin vapaassa markkinataloudessa kertoo jotain hyvin oleellista siitä miten näkymätön käsi on toki joskus aivan kätevä ja hyvä konsepti, mutta on kuitenkin samalla myös rajallinen ja kaikkea muuta kuin kaikkivoiva.

Tämä nousi hyvin alleviivatusti esiin kun tässä tuoreesti juttelin Jared Diamondin "Tykit, taudit ja teräs" -kirjasta. Konservatiivi oli pahoillaan siitä että tässä korostettiin maantieteellisiä syitä. Hänestä oleellisinta olisi miettiä miten syntyy vakaa ja pysyvä yhteiskunta. Että mitkä asenteet ja ideologiat parhaiten ruokkivat tätä. Ja tässä hän korosti että maantieto ei olisi tärkeää, koska ihminen ei tavallaan voi hallita sitä. Samalla hän oli kuitenkin toisaalla hyvinkin tarkka siitä että ihmisrotujen erilaiset geneettiset ominaisuudet ja niiden vaikutukset käytökseen huomioitaisiin nekin, vaikka nähdäkseni tähän puoleen voidaan vaikuttaa vähemmän kuin maantietoon jonka rajoitteita sentään voidaan käsitellä esimerkiksi miettimällä mitä maatalousmenetelmiä sovelletaan.

Siitä huolimatta että myönnän että Diamondilla on antropologeille tyypillisesti tapana luokitella ihmiset samanlaisiksi. (Monesti arkeologit tekevät hyväntahtoisuuden periaatteella oletuksen että kaikki ihmiset ovat rationaalisia - jos ei aivan samanarvoisiksi niin sitten peräti jalo villi -maailman mukaan korostaa länsimaisen kulttuurin huonoutta. Tässä Diamond on toki sangen maltillinen.) En kuitenkaan pidä geneettisten erojen väheksyntää niin oleellisena. Syynä on se, että maantieteellisesti norsut ovat eronneet lehmistä ja eri alueiden maantieteelliset erot ovat täten hyvin kaukana toisistaan. Evolutiivinen aika sille että ihmiset ovat erkaantuneet "eri rotuihin" on ollut paljon lyhyempi. Tottakai tässä on jotain geneettisiä adaptiivisia eroja eri tilanteisiin. Esimerkiksi ihonväri itsessään on näkyvä merkki, ja se toimii hyvin. Eurooppalainen tarvitsee vaalean D-vitamiinia tuottavan ihon, ja tumma iho on ravinnelisien  tarpeessa. Etelämmässä aurinko taas paahtaa vaaleahipiäistä ihosyövän asteelle kun taas tummempi hipiä pelittää erinomaisesti. Selvää on myös se, että temperamenttiin vaikuttavia muutoksia voi syntyä. Mutta niiden erot eivät voi olla kovin oleellisia jo pelkän käytettävissä olevan ajan vuoksi. Haldanen jälkeisessä maailmassa on yksinkertaisesti selvää että evoluutio ei ole hirveän nopea prosessi. Näin rodullisten ominaisuuksien ylikorostaminen on enemmän keino antaa tekosyy rasismille kuin osoittaa jonkun aivan ehdottoman radikaalin suuren ja merkittävän eron "rotujen" välille.

Ihonväriesimerkki muistuttaa myöskin siitä minkä konservatiivit usein unohtavat ; Toimeentulo ja vakaus on aina vakautta jossain kontekstissa. Konservatiivi ajattelee vain että olisi yksi maailmankuva joka antaa parhaat toimintasetit joka ikiseen mahdolliseen tilanteeseen. Kuitenkin se, mitä optimoinnista tiedetään, on se, että se on tilannekohtaista ja eri tilanteet vaativat erilaisia keinoja.
1: Wolpertin hakuavaruuksia koskeva matemaattinen tulos jossa korostuu se, että ei ole mitään strategiaa joka väistämättä joka ikisessä hakuavaruudessa tuottaisi hyvää tulosta. Hyvä strategia ja optimointi tapahtuu siis aina jossain kontekstissa - tai muuten koko strategia ja optimointi muuttuvat mielettömiksi.

Mutta silti suurin ihmetys on tietysti siinä että Diamondin kirja käsitteli yhteiskunnan nousemisen syitä. Sekaannis ei ihmnetytä ; Konservatiivien maailmassa nousujohteinen yhteiskunta on sama kuin pysyvä ja vakaa. Kuitenkin jos aiheena on Diamondin ajattelu, on huomattava että hänen "Romahdus" kirjansa käsittelee yhteiskunnan vakautta. Siihenkin löytyy ratkaisuja ensisijassa maantieteestä. Ja se, mikä "Romahduksessa" on huomionarvoisaa, on huomata, että monet sellaiset keinot jotka johtavat nopeaan nousuun ja muiden kulttuurien päihittämiseen ovat juuri ne elementit jotka esimerkiksi ajavat luonnonvarojen liikakäyttöön. ; Kun konservatiivit katsovat menneisyyttä ja nousujohteisuutta, he toimivat kuten monet muutkin romahtaneet kulttuurit, jotka ovat kehittäneet menetelmän tulla toimeen, ja ovat sitten tulleet jonkin aikaa liiankin hyvin toimeen. Kun ravinteet, puuhun ja ruokaan liittyvät luonnonvarat on käytetty nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua, on sitten seurannut täystuhoja kun monen sukupolven hyväksi havaitsemat keinot ovat ajaneet kansakunnan bankrottiin.

Kuitenkin näkisin, että tilanne on vaikea. Mietitään nimittäin vaikkapa sitä, mitä tapahtuu kun emme kuole nälkään täällä rikkaassa pohjolassa. Tosiasiassa meillä on maanviljelyä. Mutta tosiasiassa ruokaa myös ostetaan muualta. Jos pohjois-euroopassa sattuisi olemaan katovuosi tai jopa katovuosia, ostaisimme ruokaa muualta. Mitä tämä tarkoittaa? Lisäämme kilpailua markkinoilla, nostamme viljan hintoja. Tämä tarkoittaa sitä että ruokaa voivat ostaa vain ne joilla on entistä enemmän rahaa. Näin luonnonvarojen ruuanpuute koskettaa ensiksi aivan eri ihmisiä kuin ne, jotka ylikuluttavat sitä. Näin länsimaissa voidaan kärsiä ylipainosta ja mässäilyn tuomista elämäntapasairauksista ja diabeteksestä samalla kun köyhemmissä maissa kuollaan nälkään. Karkeasti sanoen tämä tarkoittaa sitä että säätely ei toimi. Jos esimerkiksi kalaa kalastetaan enemmän kuin kalakannat uudistuvat, nouseva hinta kannustaa pahentamaan tilaa ja kalakannat vähenevät ja vähenevät. Itsesäätelevät markkinat tapattavat viimeisiksi nälkään ne rikkaat jotka ovat olleet pääkuluttajia pitkän aikaa. Jos köyhimmät maat saisivat kontrolloida tätä, rikkaiden maiden kulutuksen rajoitukset tulisivat tietysti voimaan paljon aikaisemmin. Mutta kuka heitä kuuntelee, kun heillä ei ole rahaakaan joten ei kai kalvinistien Jumalakaan heistä tykkää!

Ja tosiasiassa vapaa markkinatalous on tehnyt sotimisen tietyllä tavalla turhaksi. Ennen piti kenties valloittaa maa jotta sai sen työvoiman käyttöön. Nykyään riittää että perustetaan tehdas - tietenkin sinne missä työvoima on kaikista halvinta, eli ihmiset epätoivoisimpia ja valmiimpia tekemään mitä tahansa työtä. Orjuus on turhaa jos sitä voidaan teettää hikipajoilla poliittisesti korrektimmin "työvoiman" nimellä.

Imitoivan tekstin näyttämö ja kirjoittajan parodiointi

Kuoliaaksinauratettu.

Lévi Straussin omaelämänkerrallinen "Tropiikin kasvoihin" -teos kuvaa hupaisan tarinan kirjoitustaidosta. Hän oli Brasiliassa 1930 -luvulla antropologina työskennellessään ollut tekemisissä nambikwara -nimisen heimon kanssa. Heimolla ei ollut kirjoitustaitoa. Lévi-Strauss oli halunnut katsoa heidän reaktioitaan kynään ja paperiin. Kulttuurissa ei harjoitettu kuvallista esittämistä tai kirjoittamista - esineet koristeltiin geometrisin kuvioin. Muutaman päivän päästä kyläläiset piirtelivät vaakasuoria aaltoviivoja. Ryhmän päällikkö ottaa asian oikein omakseen ja hän piirteli merkityksettömiä aaltoviivoja paperille ja teeskenteli että niillä oli merkitys jonka hän luki ääneen. Vieraan heimon kanssa kohdatessaan tätä uutta taitoa jopa käytetään rituaalinomaisesti : Päällikkö lukee merkityksettömistä viivoista mitä lahjoja ryhmät vaihtavat keskenään.

Lévi-Strauss näki että tässä kirjoituksen sosiologinen näkemys otettiin käyttöön, mutta ohitettiin sen intellektuelli sisältö. Ja koska Lévi-Strauss kannatti näkemystä jalosta villistä, hän ajatteli että tässä kohden korostui se, miten kirjoitustaito orjuuttaa ihmistä ja että se on ensisijaisesti orjuuttava elementti ; Ja että tässä hän oli itse asiassa turmellut heimoa tuoden sinne siihen kuulumattoman konseptin äkisti.

Ylläoleva teksti ei tietysti ole antropologiatiedettä, ja kirjaakaan ei ollut tarkoitettu sellaiseksi. Mutta sen kauta kuitenkin pystyy varsin helpostikin tunnistamaan ne teemat joita Lévi-Straussin filosofia piti sisällään. Ja tässä kohden on nähdäkseni oleellista - niin paljon kuin dekonstruktiosta en pidäkään - kompata Jacques Derridan näkemyksiä. Hän kritisoi "de la Grammatologie":ssaan Lévi-Straussin filosofian näkemystä logosentrismiksi. Logosentrismi liitetään usein mielikuvissa nimenomaan luonnontieteiden vastustamiseen, eli se on jotain jolla "humanistit" bashaavat "naturalisteja". Kuitenkin Lévi-Straussin kritiikin kohdalla on helpohkoa huomata, että Derrida moittii myös "humanisteja". Ja peräti mielenkiintoisella ja oleellisella tavalla.

Derridan mukaan Lévi-Straussin näkemyksissä korostuu perinne jossa puhe olisi oleellisempi ja perustavanlaatuisempi kuin kirjoitus. Puhe on liitetty järkeen (logos) ja kirjoitus on ollut vain alisteista puhetta. Puhetta pidetään läsnäolevana ja autenttisena kun taas teksti on etäistä ja kylmää. Tekstin olemus on siis keinotekoista, ihmisyydestä vieraantunutta ja läsnäolon lykännyttä. Samoin hän korostaa sitä että Lévi-Strauss tuntuu hyvin usein huomaavan manipuloinnin ainoastaan omana vaikutuksenaan. Että länsimaisen ihmisen tulee opettaa häijyydet ja villien äly vain "hokaa ne hyviksi tempuiksi" ja imitoi niitä. Näin Lévi-Strauss esimerkiksi näkee sen miten vaakaviiva paperilla muuttuu valtarituaaliksi, mutta hän ei huomaa että tosiasiassa lahjojenvaihtokulttuuri ja siihen liittyvä sosiaalinen konflikti (ja aktuaalisen konfliktin välttämiseen liittyvä valtapolitiikka) ovat jotain joka on ollut jo paikalla. Derrida moitti Lévi-Straussia siitä että hän olettaa että ihmiset ovat perimmiltään hyviä, ja jos he eivät käyttäydy niin, se tulkitaan aina ulkoatuoduksi turmellukseksi.

Nähdäkseni tässä on oleellisia heijastumia ns. hyväntahtoisuuden periaatteeseen. Siinähän tarkasteltava kulttuuri oletetaan sisäisesti järkeväksi. Tämä on toki periaatteessa hedelmällinen lähtökohta joka sallii kulttuuriin solahtamisen ja muut vastaavat antropologin työhön kuuluvat oleelliset käytännön ongelmat. Sen ongelmana on kuitenkin valehtelun ja vitsien ja huumorintajun tunnistaminen. ~ Esimerkiksi Margared Mead - humanistisen antropologian kuuluisuuksia - esimerkiksi teki periaatteessa ymmärrettävän kömmähdyksen tutkiessaan seksuaalisuuskulttuureja. Hän kuunteli ihmisiä ja otti heidän sanomansa tosissaan. Lopputuloksena oli se, että periaatteessa vitsinomaisena lausuntona heitetyt näkemykset otettiin tosissaan. Näiden väärinkäsitysten summana oli se, että Mead tulkitsi että seksuaalisuus oli hyvinkin vapaata ja että esimerkiksi suuteleminen oli länsimainen konventio. ~ Hyväntahtoisuuden periaatteen ottaminen nyrkkisäännön sijasta dogmaksi altistaa tämänlaiselle vääristymiselle. (Näin ollen tohtori Housella olisi paljon sanottavaa antropologeille ; "Everybody Lies.")

Ihmiset valehtelevat ja manipuloivat ja naurattavat toisiaan. Esimerkiksi itse näen jopa tuon Lévi-Straussin tilanteen hitusen koomisena. Sillä heimojohtaja heijasteli lukemista rituaalinomaisesti, mutta nähdäkseni tässä on tilaa jollekin joka on paitsi imitaatiota, niin myös parodiaa. Lappujaan ääneen lukevan tosissaan olevan Lévi-Straussin pömpöösiys on voinut olla jopa vitsinaiheena, eikä vain ihailun kautta matkittu vallan ja auktoriteetin lainaaminen ulkoisin rituaalein. ~ Matkiminen voi toki ihan aidosti olla sitä että vieras kulttuuri tuo mahtimiehen joka selvästi kykenee asioihin joihin heimolaiset eivät. Mutta se voi olla sitäkin että tämä ulkopuolinen kulttuurin sisällä toilaileva ja muutenkin "ihan pihalla oleva" rillipiru keikaroi lappujensa kanssa tärkeillen sellaisella tasolla että sen lainen mahdollisuus koomisiin sattumuksiin ja siihen liittyvään kaskuiluun on yksinkertaisesti liian houkuttelevaa, että sen voisi jättää käyttämättä. Lévi-Strauss yritti noudattaa itse hyväntahtoisuuden periaatetta. Valitettavasti hän ei turmellut kulttuuria tällä kulttuuri-imperialistisella konseptilla niin, että kyläläiset olisivat varmasti noudattaneet sitä myöskin.

Tämä on toki spekulaatiota, mutta sen tausalla on sama mikä Derridankin puheissa usein toistuu. Hän korostaa Lévi-Straussinkin kohdalla, että joskus turmeleminen on varmasti todellista ja että hänen kritiikkinsäkään ei itse asiassa estä sitä että teoria olisi mahdollinen. Kuitenkin vaihtoehdot avasivat tilaa sille että tämä vaihtoehto on vähemmän perusteltu kuin enemmänkin jälkikäteen päällellimattu näkemys.

Tältä kulmin Derridan opetus (jonka paatunut skientistikin voisi ottaa tosissaan) on se, että tämänlaiset ajatukset eivät suinkaan ole vähissä nykyään. Monet periaatteessa postmodernit monikulttuuriset ihmiset näyttävät itse asiassa huomaavan Derridan kritiikin osuvuuden silloin kun se käsittelee luonnontieteitä. Mutta jos dekonstruktion kohteena on teoria jalosta villistä ja kulttuuri-imperialismista, he näyttävät olevan samalle rakenteelle sokeita. Syykin on ilmiselvä : Jos kaikki mitä "työkalupakissa" on, on vasara, kaikki ongelmat alkavat helposti näyttämään nauloilta.

Kun "hyväntahtoisuuden periaate" johtaa harhaan

Graffititaiteilijan näkemys jostain.
Mahdollisesti Jumala luomassa universumia.

Hyväntahtoisuuden periaate on hyvä perusnormi keskusteluun. Siinä perusoletuksena on, että kieli on epätäydellinen väline. Siksi pitää olettaa että keskustleukumppani on rationaalinen ja järkevä olento. Tämä vaatii usein sitä että toinen pitää ottaa huomioon ja yrittää nähdä miksi he ovat erimielisiä. Sen sijaan ei saa vain olettaa että erimielisyys johtuisi siitä että he olisivat tyhmiä, maailmankuvaansa lukkiutuneita tai vastaavaa. Tämä vaihtoehto sallitaan vasta kun muut vaihtoehdot on ensin eliminoitu. Tämä on hyvä järjestelmä, mutta se johtaa helposti kategoriavirheiden ja olkiukkoragumenttien rakentumiseen.

Näkisin, että tämä on hyvä perustella hieman tarkemmin. Aloitan anekdootilla. (Ei hätää, lupaan muuttua vähemmän poleemiseksi ja enemän järkeväksi. Eli jatkaa toisella anekdootilla. Tämä voisi kuulostaa helvetin tyhmältä, mutta lukiessa paljastuu että näin ei ole.)

Juttelin taannoin kreationistin kanssa. Jän aloitti keskustelunsa viittaamalla että hänellä on tieteellinen termodynamiikkaa koskeva argumentti. Tämä oli toki jo tässä vaiheessa tuttu aihe, eikä herättänyt juurikaan uskottavuutta. Hän nosti esille Sewellin argumentin joka oli juuri silloin laitettu liikenteeseen. Melkoisen pian havaitsin että se ei käsittele termodynamiikkaa ollenkaan. Itse asiassa Sewellin argumentti oli vielä omituisempi kuin se klassinen kreationistien virhe termodynamiikassa ; Normaalistihan kreationistit sekoittavat avoimen ja suljetun systeemin toisiinsa, eli unohtavat että termodynamiikan toinen pääsääntö toimii vain suljetuissa systeemeissä. Kreationsitit soveltavat sitä avoimissa järjestelmissä kuten maapallolla ja ennen kaikkea DNA:ssa. Tämän unohtaminen johtaa siihen että heistä termodynamiikka estää evoluution. Sewellin argumentissa ei enää puhuttu edes lämpöopista vaan se, mikä termodynamiikassa koskee lämpöä oli hänellä laitettu kompleksisuutta koskevaksi ilmiöksi. Termodynamiikkahan ei ole fyysikkojenkaan mukaan 1:1 liitoksissa rakenteiden monimutkaisuuteen, joten tässä ilmiötä laajennettiin vielä eteenpäin.

Fyysikoille on aivan luontevaa jakaa toimintarajoja. Heistä maailma ei ole niin dogmaattinen että yhden säännön olisi välttämättä toimittava kaikkialla. ; Einsteinin kovasinta lainaten he toki haluavat esittää asiat niin yksinkertaisina kuin mahdollista, mutta eivät tätä yksinkertaisemmin. Näin ollen fyysikoista on luontevaa että termodynamiikan toiselle pääsäännölle annetaan toimintarajoja, joiden sisällä se toimii ja joiden ulkopuolella se taas ei toimi.

Merkittävää oli, että kaava oli kuitenkin sama. Se, että kreationistit tekevät toistuvasti tämän virheen termodynamiikan kanssa ei johdu siitä että he olisivat typeriä. Sewellkin taatusti ajatteli olevansa sisäisesti koherentti. Se, että "evoapina" ei suostu siihen että sama tieteen kaava toimii kaikkialla on heistä kaksoisstandardi ja jonkinlaista huijaamista ja epäreiluutta. Jotain joka osoittaa että evoluutikko on domeenispesifi eikä ajattele kokonaisvaltaisesti. He unohtavat että tieteessä rajojen selvittäminen on hienoa ; Esimerkiksi termodynamiikan toisen pääsäännön rajat ovat olleet Prigoginen bravuuri jopa Nobelin palkinnon arvoisesti.

Näin ollen paatunutkaan kreationisti ei välttämättä ole "maailmankuvansa sumentama tai tyhmä". Syynä on heidän suhteensa argumentointiin. He eivät ole empiristejä vaan rationalisteja. Silloinkin kun he käsittelevät luonnontieteitä, he eivät käsittele sitä luonnontieteenä vaan rationaalisuuden kautta. Tämä ei tietysti ole yllättävää koska fysiikassa selityksen perustana on yhtälö. Kuitenkin se, että ajtellaan että luonnontieteellinen metodi tarkoittaisi samaa kuin rationaalisuus on väärin. Rationaalisuus tarkertuu liikaa lopputulokseen ja jättää perustelujärjestelmän kokonaan huomaamatta.

Esimerkiksi "Do Be Do Be Do" -blogi muistuttaa tästä viittaamalla Sajaman tieteenfilosofiaan. "Tieteellisen tiedon hankinta on yleisten periaatteiden etsimistä ja selventämistä. Kun periaatteet on löydetty ja selvennetty, tieteellinen tieto voidaan esittää loogisten päätelmien muodossa - aksiomaattisena järjestelmänä. Siinä tiedetty asia on loogisesti johdettu jostakin yleisemmästä periaatteesta. Ja näin se on samalla todistettu. Tyypillisessä tapauksessa tiedetty asia on lause muotoa “SaP” eli “Kaikki S ovat P”  - ” Emme tiedä asiaa tieteellisellä tiedolla ennen kuin olemme löytäneet syyn ja kun olemme löytäneet syyn, voimme ilmoittaa sen syllogismia käyttäen" Lopputulos on usein hyvinkin looginen ja tätä kautta muotoiltavissa argumenteiksi jotka noudattavat rationaalisuutta "Tieteen kannalta tärkein syllogismin muoto on kolme sisäkkäistä luokkaa sisältävä Barbara, joka on syllogismeista yksinkertaisin ja täydellisin sisältäen kolme affirmatiivista ja univeraalia lausetta: “SaM (selittävä syy), MaP (selittävä syy) siis SaP (selitettävä fakta)”, ( ( ( S ) M ) P )." kuitenkin tiede ei ole samaa kuin rationalistinen koherenttien argumenttien rakentaminen vaan sen sijaan "Tieteellinen tutkimus on syllogismin välitermin etsintää." Tämä etsintäosuus on oleellisen tärkeä.

En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi löytänyt ainuttakaan kreationistia joka tämän eron olisi tajunnut ja ymmärtänyt ja soveltaisi sitä argumenteissaan. He ovat poikkeuksetta rationalisteja, eivätkä hallitse empiiristä ja luonnontieteellistä selvittävää ajattelua. Rationalismi toimii kuitenkin lähinnä insinööritieteissä. (Ja kreationisteista monet ovatin joko teologiapainottuneita tai "inssejä" tai molempia.)

Olisi kenties leimaavaa jättää asia tähän. Osa kokee että kreationistien paukuttaminen on halveksuttavaa koska se pilkkaa uskontoa "heikoimman lenkin kautta". Heistä asiat pitäisi käsitellä vahvimman lenkin kautta. Olen itse samaa mieltä. Nädhäkseni teologit jotka kritisoivat ateismia sen huonoimpien argumenttien kautta ovat hieman omituisia, koska heidän pitäisi mollata niitä parhaita argumentteja (jotka eivät ole nekään kovin vakuuttavia näin agnostikon silmiin.) Mutta kreationistien rajoite koskee myös sofistikoituneita teologeja.

"Usko, järki ja filosofia" -blogissa käsitellään Craigin ja Enqvistin debattia joka tapahtui aiemmin Suomessa. Perusta näkyy jo alussa Kirjoittaja moittii otsikon "Asettaako nykyfysiikka logiikan ja todennäköisyysteorian kyseenalaisiksi?" takana teologian vihollisia hyvin jäsennetysti. Tärkein on kätevästi alussa napakkana pakettina ; "Fyysikot Lawrence Krauss ja Kari Enqvist kritisoivat molemmat väittelyissään William Lane Craigia vastaan Craigin argumenttien logiikkaa, ei niiden premissejä. Tämä tuntui varsin käsittämättömältä, sillä Craig oli muotoillut argumenttinsa yksinkertaisiin deduktiivisiin muotoihin, esimerkiksi modus ponensiin ja disjunktiiviseen syllogismiin. Kuka voisi “kritisoida” esimerkiksi modus ponensin validisuutta? Krauss ja Enqvist kuitenkin tekivät näin, vedoten kvanttifysiikkaan." Keskustelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen että kun modus ponens ja vastaavat ovat logiikan järjestelmiä, ja Craigin argumentti nojaa niihin, niin sitten logiikan olisi pakko päteä tai vaihtoehtona koko päättelyjärjestelmä pitäisi hylätä. "Craig vastasi useaan otteeseen, että mikään kvanttimekaniikan löytö tai havainto ei pakota meitä hylkäämään klassista logiikkaa. Jotkut ei-klassilliset systeemit, kuten niin sanottu “kvanttilogiikka”, hylkäävät klassisen logiikan eräät peruspilarit kuten kahden totuusarvon käytön (”bivalenttisuuden”) sekä kolmannen poissuljetun lain (jokaiselle mielekkäälle lauseelle p, joko p on totta tai ei-p on totta; kolmatta vaihtoehtoa ei ole). Näitä lakeja kritisoivat ei-klassilliset logiikat ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistökanta, eikä fysiikka sinänsä itse asiassa edes viittaa millään tavalla kolmannen poissuljetun lain pätevyyttä vastaan. Enqvist lisäksi eksplisiittisesti totesi, että hän ei kannatta kvanttilogiikkaa. Sen sijaan, Enqvistin mukaan klassisen logiikan sekä todennäköisyysteorian pätemättömyys kvanttimaailmassa on silkka “havaittu fakta”. Todellisuuden perimmäiset ainesosaset eivät siis tottele klassisen logiikan ja todennäköisyysteorian lakeja." Craig oli saanut Enqvistillä kahvilla selitykseksi Bellin epäyhtälöt. Kommenteissa "lauri" selittää että "Eli jos ymmärsin oikein, Bellin yhtälöt ovat ristiriidassa JOKO klassisen todennäköisyyslaskennan TAI suhteellisuusteorian minkowskialaisen tulkinnan kanssa. Meidän tulisi siis hylätä jompi kumpi, ja Enqvist ja kummppanit hylkäävät mielenkiintoisesti mieluummin klassisen todennäköisyyden."
1 : Craig selittää että "Well, fortunately, after our debate Enqvist and I went out to lunch together, and I was able to ask him directly what he meant. You can imagine my shock when he replied that what he was talking about was the violation of the Bell Inequalities by quantum mechanics! My mind shot back to my debate with Krauss, and it suddenly dawned on me that that is what he also must have been talking about! When Enqvist said this, I replied that the experimental results on Bell’s Theorem exposed a failure of physics but surely not of probability theory itself. But he was adamant, maintaining that the results exposed a deficiency in probability theory, which had predicted the wrong results." Tämä on mielenkiintoista, koska tämä on virhe jonkalaisia olen itse tehnyt joskus, tosin vuosia sitten.Se oli ensimmäisiä vastavetojani Plantinga Warrantia vastaan ja se oli ensimmäinen draft, eli oletettavasti ja kenties odotetustikin se failasi. (Siksi en nykyään ohita warrantia tällä argumentilla, käytän toisia, parempia, sellaisia joihin ei ole tietääkseni tarjolla toimivia vastavetoja.) Ajattelin että jos ihmisen mieli on erehtyväinen ja sen erehtymättömyys osoitetaan tieteellä, niin tämäkään tulos ei olisi vakuuttava. En huomanut että perusoletus on itse asiassa että jos systeemi toimii erehtymättömästi niin sitten ristiriitaa ei synny in first place ; Voisi ajatella että tämä olisi tie ulos. Mutta itse asiassa virhe syntyy siten että käytetään todennäköisyysteoriaa ja saadaan omituisia todennäköisyysteorian kanssa ristiriitaisia tuloksia. Craig arvioi että jos todennäköisyyslaskelmat kumotaan todennäköisyyslaskelmilla niin itse päätelmäkin muuttuisi vääräksi. Tämä on omituitsa koska yleensä juuri se että jollain systeemillä rakennetaan sisäinen ristiriita on se juttu jolla näytetään että se ei ole sisäisesti koherentti järjestelmä. Tästä ei nyt tässä tämän enempää. On vain ironitsa huomata miten joskus pienet sielut ajattelevat samalla tavalla.

Tässäkin perusongelmana on juuri se, että todennäköisyys nähdään vahvana klassisen fysiikan alueella joka ei ole se kvanttifysiikan mellastelualue. Ei siis tarvitse hylätä koko logiikkaa kaikkialla, vaan lokalisoida se. Logiikka on empiristille aina kontekstisidonnaista (heliumpallo nousee päästäessä ylös, keuhkoilmalla puhallettu laskeutuu alas.) Empiristille logiikka  ei ole taivaasta napattu transsendentti aksioomaoletusjärjestelmä jota pitäisi dogmaattisesti ja epäavomielisesti noudattaa aina ja kaikkialla ettei "samalla logiikalla vaan tule eri tuloksia" vaan logiikkakin oikeutetaan. Näin ollen on selvää että Craig ei esimerkiksi käsittele sellaisten empiristien kuin Larry Laudanin tieteenfilosofian ajattelumetodeja. Luonnontieteellisessä ajattelussa ei olla rationalisteja, eli ei uskota että olisi jokin tyhjästä annettu premissilista tuottaisi logiikan aksioomat joista ei saisi ja voisi olla erimielisiä. Siinä logiikka ansaitsee tilansa ansioillaan ; Logiikka joka toimii hedelmällisesti empiirisessä tutkimusohjelmassa on empiirinen vakuus että tämä logiikka on muuta kuin tyhjä oletus. Sillä vaikka haluttu näkökulma rajoittaakin tutkimusta siten että saadaan vain otetun näkökulman mukaisia tuloksia, niin se määrä, se että niitä tuloksia saadaan paljon, onkin sitten merkki siitä että tämä logiikka on todellisuuden kanssa yhteensopiva.
1: Laudania vakavammin tätä käsittelee esimerkiksi oma favouriteni, Quine. Hänen koko ajattelunsa perustuu sisäiseen koherentisointiin jossa yksikään näkemys ei ole puhdas ikuinen ja muuttumaton aksiooma eikä puhdas empiirinen verifioitu ikuinen muuttumaton havaintokaan... Itse asiassa teologit eivät koskaan käsittele naturalismia naturalismia vaan arvioivat jostain syystä naturalismia aina rationalismin ehdoin. Kokevat ilmeisesti voittavansa? Minä taas näen että tämä tekee heistä olkiukottavia idiootteja.. Muitankin nimekkäitä filosofeja on tässä kohden ja oleellista on että heidät kaikki ohitetaan eikä teologit ymmärrä empiristien luonnonlakien luonnetta vaan soveltavat kaikkeen puhdasta metafyysistä rationalismiaan.
___1.1: Ironista on että moni teologi näkee että kristinusko on erittäin oleellinen empiirisen tieteen kehitykselle. Samat tyypit eivät vuosisatoja empiirisen käännöksen jälkeen osaa ymmärtää edes sitä mitä empiristinen tieteenfilosofia on ja lisäksi nojaavat esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen totaalisen rationaalismipohjaiseen jumalan määrittelyyn. Tämä on erityisen huvittava kömmähtely koska se vie uskottavuutta tältä "kristinuskon tiedeylhäisyysideologia" -näkemykseltä.

Tällä on merkitystä. Sillä tosiasiassa Craigin jumalatodistuksienkin taustalla on vahvasti nimeomaan idea siitä että universumi ei voi syntyä tyhjästä. ; Tämä on itse asiassa se keskustelunaihe käytännössä aina mukana jumalatodistuksissa, mutta se kohtaa kuitenkin yllättävän usein "horse laughin" ; Tämä on mielenkiintoista koska jos aihe on vain naurahduksen arvoinen, miksi debatoida. Valtaosa uskonnollisesta naturalismia kritisoivasta jumalatodistuksesta voidaankin nähdä siten että ensin keskustelun aiheeksi otetaan "voiko universumi syntyä tyhjästä vai onko Jumala joka sen on luonut" ja punnitaan kumpi on laadukkaampi (jopa onko vain toinen mahdollinen). Sitten tässä tulee vastaan jotain vastavetoja, jotka aikaansaavat logiikkanikottelua. Tämä yleensä peitellään jollakin tavalla rakentamalla jonkinlainen rationalistinen eiempiirisesti testattava lisäoletusvärkki joka peittää ongelman (joka on siis tieteenfilosofian kannalta sama kuin episykli oli vanhassa maakeskisessä maailmankuvassa, se poistaa ristiriidat mutta ei ongelmaa). Lopulta nikotus siirtyy siihen että esitetään retorinen kysymys jota ei tarkoiteta kysymyksenä. Tämä on jonkin muotoinen "uskooko tuohon muka oikeasti kukaan?" tai vedotaan käsiäänestyksellisesti että "ei ole yleistä" vaikka olisi esimerkiksi fyysikkojen parissa hyvinkin yleistä. Tämä on pohjimmiltaan premissi jossa oletetaan keskustelun lopputulos. Tämä ei ole keskustelussa onnistuminen, vaan jos loogiset nikottelut ovat verenkierron häiriöitä, on tämänlaiseen horse laughiin ryhtyminen sama kuin sydänkohtauksessa tempoilu. Nähdäkseni kun ajaudut tämänlaiseen, olet ehdottomasti ja lopullisesti hävinnyt eikä sinulla ole enää jäljellä kunniaa keskustelijana eikä ihmisenä. (Voitte puolestani vaikka tappaa itsenne. Kiitos.)

Bellin epäyhtälötilanne on mielenkiintoinen, sillä se on todellakin rationalismia vastaan. Se on nimittäin jotain joka tarjoaa "pick two" -tilanteen. Craig yrittää pelata kaikilla kolmella ; Hän määrittelee rajoitteet joilla universumi voisi syntyä. Tämä on "naturalismin rajoitteita tutkiva lähestyminen" joka tarkoittaa sitä että sitä on pakko lähestyä "naturalismin" pelikentästä. On katsottava mitä empiristit sanovat päättelystä ja perustelusta. Jos empirian teorioita arvioidaan jonkun toisen teorian kautta, syntyy vain kategoriavirhe koska teoriaa arvioidaan aivan toisilla pelisäännöillä. (Jos tämänlainen sallittaisiin minä voittaisin joka ikisen argumentaation kaikkialla. Valitettavasti niin tekisivät kaikki muutkin):

Jos halutaan suojella logiikkaa, niin on huomattava että on tunnettua että suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka eivät oikein solahda nykytieteessä yhteen. Jos siis on olemassa universaali kaavasto, niin teoriat ovat väärin. Kun Craig kritisoi teorioiden rajoja hän kuitenkin käsittelee niitä kuin ne olisivat ehdottomia ja että ne ovat parhaat teoriat jotka näyttävät sen mitä rajoitteita universumin syntymisessä on ja ei ole. Jos on pakko käyttää aina ja kaikkialla yhtä päättelysäännöstöä voidaan siis joutua muuttamaan fysiikka. Ja kun perustelut nojaavat tähän fysiikkaan eikä siihen parempaan fysiikkaan, niin tässä ei tutkitakaan voiko universumi syntyä tyhjästä vaan ainoastaan sitä että ovatko nykytieteen teoriat lopulliset ja valmiit. Tämä ei ole mielenkiintoista (koska on selvää että ne eivät ole) ja ennen kaikkea kysymyksen kannalta irrelevanttia (tyhjästä syntymistä ei kumotakaan vaa isketään heikkoon ja vajaaseen linkkiin.) ~ Jos siis pidetään tieteen teoriat perustelun ytimessä, niin tottakai on huomattava että on luovuttava koherentista logiikasta ; Kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria toimivat eri määrittein. Jos taas pidetään koherentti logiikka pohjana, ei luonnontieteen rajoja olekaan osoitettu sinne minne Craig ne sanoo.
1: Enqvistille "bivalenttisuus" toimii muualla kuin kvanttifysiikan alueella, eli esimerkiksi universumin syntyä koskevissa aiheissa. (Ei ole mielipidekysymys missä niitä saa käyttää ja ei saa. Kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian kohdalla molemmilla on sovellusalueet jotka ovat täsmälleen yhtä mielipideriippuvaisia kuin se, missä termodynamiikan toinen päänsääntö toimii ja voidaanko se laittaa 1:1 samaksi kuin kompleksisuus.) Näin Enqvistin ei tarvitse luopua klassisesta logiikasta täysin, hän käyttää sitä vain siellä missä sitä on oikein soveltaa eikä kaikkialla vain siksi että käyttää sitä yhdessä paikassa. Näin ollen kysymys "Asettaako nykyfysiikka logiikan ja todennäköisyysteorian kyseenalaisiksi?" on yhtä outo kuin "asettaako nykykvanttifysiikan logiikka suhteellisuusteorian kyseenalaiseksi?" tai "asettaako avoimet järjestelmät termodynamiikan toisen pääsäännön kyseenalaiseksi?" Ne ovat väärään dikotomiaan perustuvia kysymyksiä. Niiden käyttö on intuitiolla oppimattomalle kaduntallaajan arkijärjelle sopivaa, mutta tämänlaisen paikka ei ole akateeminen sofistikoitunut teologia. (Tai akateeminen "yhtään mikään".) Niihin vastaus on yksinkertaisesti "väärin kysytty".

Nähdäkseni Craigin kalam -ajatus siitä että vain Jumala voisi koota universumin, niin Enqvistin ei tarvitse muuta kuin näyttää että on mahdollista rakentaa fysikaalisesti koherentti teoria. Hän peräti näyttää tämän ja sanoo että jos kvanttifysiikan ei oleteta noudattavan klassista todennäköisyyttä, niin universumin syntyä koskevat rajoitteet eivät olekaan sellaisia kuin mitä Craig sanoo niiden olevan. Näin ollen Craigin tulisi osoittaa että tämä näkökohta olisi väärässä. Koska ilman tämän todistamista hän ei suinkaan aja Enqvistiä tappioon, vaan joutuu tunnustamaan että hänen perusteluissaan on syviä ongelmia. Craig ei siis onnistu todistamaan että empirismillä on sisäisiä rajoitteita jotka estäisivät universumin synnyn. Näin eliminointi epäonnistuu eikä tulos ole korkeintaan kuin "voi olla Jumala" (joka on agnostikon silmin sama kuin epäonnistunut ja täysin turhanpäiväinen saivartelujumalatodistus) ja että "voi olla että on olemassa fysiikan maailmankuvia joiden mukaan universumi ei voi syntyä tyhjästä" (joka on agnostikon silmiin vähintään yhtä tylsä tulos ellei tylsempi.)

Enqvist nähdäseni jyrää Craigin argumentin juuri siksi että hän näyttää miten fyysiikan mukaan tilanne ei ole niin kuin Craig sanoo. Craig selvästi eliminoi joitain näkemyksiä fysiikasta. Mutta en ole vielä toistaiseksi löytänyt yhtään teologia jonka mukaan yhden jumalamallin (vaikkapa antropomorfistisen 10000 vuotiaan ihmiskeskeisen maakeskisen maailmankaikkeuden luovan jumalan) voisi kumota, että se tarkoittaisi että koko jumalakonsepti olisi hylättävä. (En ajattele näin minäkään, eli fiksuja ovat teologit tässä kohden, ja kaikki ateistit eivät taas todellakaan ole.) Kritiikki näyttää oikeastaan vain että nämä jumalatulkinnat eivät ole relevantteja, ja kritiikkiä tulisi kohdistaa juuri niihin jotka ovat loogisia ja ehyitä. (Eli ei motata heikointa lenkkiä ja väitetä että tämä on sama kuin koko vastakkaisen ideologian kumous, kumota yhden kuolakreationistin humalassa tekemiä pikaistuskannanottoja ja väitetä että sofistikoitunut teologia on tällä sama kuin kumottu ja naurettava.) Craigin pitäisikin siksi jättää saivartelu sikseen ja iskeä tätä vahvinta kuvaa vastaan sen sijaan että selittäisi horse laughina että "onpas naurettava maailmankuva". Kun se ei ole naurettava jos se on empirian mukaan mahdoton.

Craigin tappio tuleekin siitä että hän tarjoaa rajoitteita universumin synnylle ja premissoi nämä tavalla jota Enqvist ei hyväksy. Olinkin huvittunut kun Enqvistin lähtökohtaa debattiin pidettiin naurettavana. Osa pahastui kun Enqvist määritteli keskustelukentän eri tavalla kuin Craig. Nähtiin että Craigin vierailu olisi sama kuin se, että Craig määrittelisi argumentaation rajat ja ehdot. Enqvistin reagointitapa oli erityisen nokkela koska se otti huomioon vierailijan argumentin ja kohteli sitä erilaisella ratkaisulla, joka näytti että Craigin ajattelu on "rationalismiboksin sisäpuolella" ja että empiria on tässä kontekstissa itse asiassa "out of box -ajattelua". Voitto sillä että naturalistit pakotettaisiin uskomaan naturalisminvastustajien peruspremissit lähtökohtaisesti sillä että vierailijalle annettaisiin auktoriteetti on melkoisen pelle.
1: Tilanne on hyvin vahvasti aikaa ja liikettä koskevaa Zenonin nuolta muistuttava paradoksi ; Sen mukaanhan nuoli ei voi liikkua koska kun lentorata pilkotaan äärettömän pieniksi osasiksi, niin olisi oltava ajanhetki jossa nuoli olisi kahdessa paikassa yhtä aikaa jotta se voisi liikkua. Kun nuoli kuitenkin liikkuu, niin voidaan sanoa että on aivan rationaalista olettaa että syynä on Zenonin päätelmissä oleva virhe. Zenonin premisseissä (laajemmin  päättelysysteemissä, ei oikeasti voida jakaa eroa "käy premissejä vastaan" ja "käy logiikkaa vastaan" koska logiikka on sekin pohjimmiltaan nimenomaan ja vain kasa premissejä. Premissejä jotka rationalisti joko vain olettaa tyhjästä tai käsittelee presuppositionisesti.) Jos Zenon selittäisi että vastakkain on se, että nuolta teleporttaa Jumaluus ja että liike kertoo siksi aina Jumalallisesta muutosaktiosta, hän joutuisi sisäisestä koherenttiudestaan huolimatta vastaamaan siihen että empiristit eivät näe todellisuuden rajoituksia tällä tavalla, ja että esimerkiksi jos nuolta ajatellaan kontinuumien kautta, nuolen lento -ongelmatkin ratkevat. Zenon voisi selittää että hänen logiikkansa on virheetöntä ja hän voi pitäytyä premisseissään. Näin hän saisi pitää hellimänsä jumalaopin jota mielellään kertoo kaikille (muut eivät ole yhtä mielissään tästä mutta Zenon ei välitä näistä näkemyksistä koska hän toimii ihmisyyden ja rakkauden puolesta eikä välittäminen tunnetusti sovi näihin konsepteihin.) Koska Zenon käsittelee luonnon rajoitteita asettaessaan esteitä liikkeelle, hän astuu väkisin kysymyksiin jotka ovat juuri luonnontieteen ratkaistavia. Kvanttifysiikan tutkimukset näyttävät että ajatus universumin jakamisesta tiukkaviivaisesti ei ole toimivaa, vaan todellisuus on "äärimmilleen leikattuna" kvanttifyysinen jossa on toisenlaiset lait.

Nähdäkseni lainaamani teksti kuitenkin näytti että Craigin perusongelmana on liiallinen hyväntahtoisuuden periaate. Hän selkeästi yrittää sovittaa Enqvistin puheita niin että ne mahdollisimman hyvin sopisivat rationalistien ajattelulaatikkoon. Eli hän yrittää tulkita Enqvistiä niin että hän mahdollisimman hyvin sopisi rationalistisen perustelutavan sisälle. Tämä on kohteliasta, mutta valitettavasti se johtaa kateogoriavirhepohjaiseen olkiukkoargumentaatioon luonnontieteen rajoista puhuttaessa. Ihan siksi että hän yrittää sovittaa toisen logiikkaa omaan laatikkoonsa niin kovasti että ei huomaa että toisella on ihan toisenlainen laatikko. Ja tällä laatikolla on erilaiset rajoitteet, sellaiset joita Craig ei ole huomannut käsitellä.