Rasismin analyysiä

Nykyään keskustellaan paljon siitä ovatko maahanmuuttokriitikot rasisteja vai eivät ole. He ovat monenkirjava joukko jossa varmasti on seassa montaa mieltä olevaa ja jo tässä mielessä ajatus siitä että joukko kategorisesti olisi tai ei olisi rasistista on omituinen.

Tätä asiaa onkin hyvä lähestyä analyyttisesti. Viittaan tässä analyyttiseen filosofiaan. En mihinkään mannermaiseen filosofiaan jolla on paha kaiku maahanmuuttokriitikoiden joukossa. Vaan ihan siihen miten määritelmiä käytetään.

Määritelmät ovat viittaussuhteita. Kun meillä on jokin määritelmä, se viittaa jonkinlaiseen kohteeseen. Tällä kohteella on kuvaus. Määritelmä koostuu attribuuteista, joista osa on siihen liitoksissa olevia ominaisuuksia. Ja osa on sellaisia ominaisuuksia että ne ovat tälle asialle erityisen ominaisia. Sellaisia että jos tämä asia puuttuu ei voida järkevästi viitata siihen tällä termillä. Nämä ovat kriteeriattribuutteja.

Analyyttinen filosofia on sitä että haetaan kuvauksia ilmiöille ja asioille. Ja sitten nämä ominaisuusjoukot viittaavat johonkin ja näille määritelmäsisällöillä tehdään deduktiivisia päätelmiä.

Usein keskustelussa on kommentteja joissa maahanmuuttokriitikot korostavat että he eivät ole rasisteja. Ja että vastapuoli on tyhmä. Tässä usein nousee esiin se että he tarkoittavat rasismilla sitä että rotu ja etninen tausta olisi erityisen oleellinen. He korostavat että suuri osa vihaa islamia. Eli ihmisiä syrjitään heidän uskontonsa eikä heidän rotunsa vuoksi. Tässä he näkevät oleellisen eron siinä mielessä että ideologiaa voi vaihtaa kun taas rotu on synnynnäinen.

Toki, koska joukko ei ole homogeeninen vaan mielipidekirjoa on, on huomattava että osa tosiasiassa on rotukysymyksessä rasisti siinä mielessä että he kategorisoivat ihmisiä rodun mukaan. He kertovat että afrikkalaiset ovat geneettisesti huonompia. Vedotaan siihen että he ovat geneettisesti matalamman älykkyysosamäärän tyyppejä tai sellaisia joilla on soturigeenejä ja muuta yhteyttä väkivaltaisuuteen. ; Nämä ihmiset sanovat olevansa ei-rasisteja kahdesta syystä;
1: He kokevat että nämä ovat biologisia tosiasioita ja tätä kautta he eivät olisi rasisteja. Rasismi nähdään tällöin ideologisena ja tälle vastapainona olisi objektiivinen rotuoppi jossa toiset vaan menestyvät huonommin. Eräässä mielessä voidaan kuitenkin nähdä että nämä ihmiset perustelevat miksi ovat rasisteja ja uskovat että rasismi on järkevää.
2: Toisaalta moni kokee että älykkyysosamäärä ja aggressiivisuus ovat ominaisuuksia muiden joukossa. Rodut ovat erilaisia mutta samanarvoisia. Tässä on taustalla paljon samaa mitä on monilla jotka katsovat olevansa tasa-arvon kannattajia vaikka heistä naiset ja miehet ovat biologisesti erilaisia ja esimerkiksi naiset geneettisesti tyhmempiä. ; He näkevät että miehellä ja naisella olisi erilaiset roolit. Tämä tietenkin eroaa hyvin monen ajatuksesta siitä mitä tasa-arvo tarkoittaa ja tässä mielessä heidän mielipiteensä näyttää monille hupsulta. Mutta heille itselleen se on perusteltu ja rationaalinen. He eivät koe olevansa rasisteja koska he eivät vihaa ulkomaalaistaustaisia geneettisesti erivärisiä ihmisiä.

Ja tosiasiassa heissä on vielä kolmaskin tyyppi. He ovat etnillistäneet rasisminsa. Tosiasiassa he näkevät että islamilaiset tunnistetaan syntyperän ja ihonvärin mukaan. Eli koska islaminuskoisiin liittyy korrelaatteina tiettyjä ominaisuuksia niin nämä ovat mukana. Tätä kautta ei ole tavatonta törmätä islamkriitikkoon joka puhuu ihmisistä niin että he moittivat maahanmuuttajia jotka ovat peräisin sellaisilta Afrikan alueilta jotka ovat kristillisiä ja jotka ovat itse kristittyjä. ; Tosiasiassa he tunnistavat rodulla vakaumusta ja pitävät näitä yhtenä ja samana.

Tässä on huomattu että maahanmuuttokriitikotkin käyttävät useita hieman erilaisia ajatuksia siitä mitä rasismi tarkoittaa. Niitä yhdistää tietynlainen keskittyminen etnisyyteen ja ihonväriin ja vastaaviin. Kun he sanovat että he eivät ole rasisteja he viittaavat tähän rasismin määritelmään. Siksi heitä ei heistä saisi sanoa rasisteiksi. He eivät katso olevansa rasisteja koska heidän viiteryhmänsä ei käytännössä koskaan vaikkapa halua kielloin estää rotujen tai kulttuurien sekoittumista ja vaikka erirotuisten avioliittoja.

Tämä on tietenkin mainiosti sisäisetsi koherenttia. Mutta kun katsotaan mitä kriitikot tarkoittavat kun he puhuvat maahanmuuttokriitikoista rasisteina, on katsottava mitä he tarkoittavat. Analyyttisessä filosofiassa on totuttu siihen että sanomaa lähestytään, ei sanavartaloiden, vaan nimenomaan määritelmäsisältöjen kautta. Määritelmäsisällöt keskustelevat ja sanavalinta ja termivalinta on eräässä mielessä vain ”puhdasta retoriikkaa” jolla ei ole oleellista arvokasta sisältöä argumentaatioon.

Ja tässä kohden rasismi onkin sisällöltään hyvinkin erilaista. Tällöin käytössä voi olla esimerkiksi se rasismin määritelmä jota käytetään YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan: ”kaikkea rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

On selvää että YK:n rasismin määritelmä on yleisesti käytetty. Henkilöt jotka puhuvat rasismista tässä määrittein eivät keksi omia sanoja tai muuta vastaavaa. Selvää on että islamkin kuuluu tässä etniseen alkuperään. Ja esimerkiksi puheet erilaisesta sosiaaliturvasta ja maahanmuuttajille suotavista erilaisista lisävelvollisuuksista ja vähennetyistä vapauksista ovat maahanmuuttokritiikissä tavallisia.

Analyyttisessä filosofiassa sanottaisiinkin että henkilö joka sanoo että maahanmuuttokriitikoita moittivat ovat väärässä ja vetoavat omaan erilaiseen rasismin määritelmäänsä tekevät kaksi oleellista päättelyvirhettä ; He eivät katso mitä vastustajat tarkoittavat. He laittavat sanoja heidän suuhunsa. Tämä tapahtuu siten että he ensin tekevät ekvivokaatio -päättelyvirheen jossa he heittävät oman rasismimääritelmänsä vastapuolen rasismimäärittelyn sijaan. Ja tässä prosessissa syntyy olkiukko -päättelyvirhe jossa vastapuolen sanoman sisältö muuttuu erilaiseksi kuin mitä sanojat ovat tarkoittaneet.

Voidaankin nähdä että maahanmuuttokriitikoista aika monet ovat sekä rasisteja että eivät ole rasisteja. Toki jokainen määritelmä erikseen katsoen he joko ovat rasisteja tai eivät ole rasisteja. Ja yhden määritelmän sisällä he eivät ole rasisteja ja ovat rasisteja samanaikaisesti. Mutta samalla selviää että kun kriitikot puhuvat yhdellä rasismin määritelmällä ja puolustajat toisella rasismin määritelmällä molemmat voivat olla oikeassa yhtäaikaisesti.

Syy on ihan se että käsitteet ovat abstraktioita, määritelmäsisällöt ovat kohteen kuvauksia. Kun ajattelemme kissaa ei meidän päässämme ole mitään kissaa vaan ajatus siitä minkälaisia kohteita kissat ovat. Määritelmäsisältöjen muuttuessa se mitä sanottu asia tarkoittaa muuttaa muotoaan. Koska kysymys ei ole retoriikasta vaan määritelmien sisällöistä. Määritelmä on symboli joka viittaa sisältöönsä. Ei itse asia. ; Se onko käsitteellä sitten jokin viittaussuhden jossain ideamaailmassa tai ihmisestä riippuvaisessa todellisuudessa on kysymys joka on tämän asian ulkopuolella. Eli se on eri kysymys jonka tulokset eivät muuta tätä käsiteltävää asiaa mitenkään.

Tässä on takana aikamoinen asennevammaongelma. Yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. On selvää että määritelmiä valitaan muista kuin objektiivisista syistä. Niitä valitaan ideologisesti. On selvää että maahanmuuttokriitikot eivät halua olla rasisteja koska rasismilla on huonoja konnotaatioita. Toisaalta on selvää että vastapuolella on vastaavia poliittisia syitä valita sellaisia määritelmiä joissa vastapuoli olisi rasistista juuri näiden samojen syiden vuoksi. Kysymys termien valinnasta on poliittinen. Ja kun niihin liittyy valtaa ei tietenkään haluta joustaa omasta määritelmästä tai nähdä että vastapuolella on erilainen määritelmä käytössään. Koska tämän käyttäminen tuhoaa oman puolen perusargumentit. Esimerkiksi sen että ”ei olla rasisteja.”

Tämä onkin tavallista. On tavallaan motivoivaa yrittää valita sanoja siten että syntyy mielikuvia siitä että vastapuoli edustaisi vaikkapa ekstremismiä. Onkin hyvä katsoa viittauksen kohteita ja miettiä että mitä näkmä ihmiset todella sanovat. Tämä on hyvin kuvaavaa kun puhutaan militanteista ateisteista. Esimerkiksi bussien kyljessä ollut mainos joka sanoi mm. että ”Jumalaa tuskin on olemassa” koettiin militanttina ja julistavana ateismina. Vastaava Biblian mainos herättää lähinnä haukotuksia eikä ajatusta siitä että kristityt olisivat jotenkin militantteja ja ateismia vastustavia ja ateismin tuhoa haikailevia. ; Tässä mielessä onkin valaisevaa huomata miten esimerkiksi uskovaisten sosiologimestari Martti Muukkonen on keskustellut kanssani uskonnosta siten että hän korosti uusateistejen olevan militantteja. Humanisti-relativistiset vihreät ateistit joita voi moittia idunsyöntihippeilystä ja My-Little Pony -faniudesta esiintyivät ranskan vallankumouksen kontekstissa jossa viimeisten pappien suoliin hirtetään ihmisiä.

On hyvä aina katsoa minkälaisen määritelmän henkilö valitsee. Se ei ole neutraalia. Jos vastapuolta halutaan helposti määritellä ääriliikkeisiin ja mukaan liitetään aggressivisia ja liioittelevia ilmaisuja on selvää että heillä on asenne. Asenne jonka vuoksi he valitsevat juuri sen määritelmän eivätkä jotain toista. Heillä on mielipide valmiina ja termin valinta tehdään sen mukaan mikä parhaiten ajaa sitä agendaa joka tiedetään ennalta. Lopputulos ja tuomio on päätetty ennalta. Päättelyä ei tehdä premisseistä johtopäätökseen vaan ensin valitaan mitä mieltä ollaan ja sitten argumentit valitaan jälkikäteen tukemaan tätä asennetta.

Olen itse hyvin turhautunut tämänlaiseen määritelmistä sotimiseen. Sellaisen havaitseminen on analyyttisen filosofian ystävälle helppoa. Ja tämänlaiseen keskustelutapaan sortuva on hoopolija joka taipumattomana huutaa omaa asiaansa kykenemättä edes ymmärtämään vastustajansa argumentaatiosisältöä. Ja asiallisen rationaalisen kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen määritelmäsisältöjen tunteminen. Jos ei tähän kykene, ei ole mitään keskustelua jota käydä.

Osa toki uskoo että ihmiset voitaisiin valistaa järkeviksi mutta itse olen tässä kohden aika kyyninen. En koe lainkaan kiinnostavaksi tai tarpeelliseksi kunnioittaa näitä ihmisiä tai heidän sanomisiaan. Argumentaatio ja logiikka ovat taitoja ja osa tekee sitä hyvin ja toiset ovat huonoja. Surkea argumentoija on surkea argumentoija ja tämä on se jolla hänen annoksensa keskustelulle punnitaan.

Kuitenkin itselläni on tähän jokin ratkaisu. Sen perustana on se, että ihmisten kanssa debatoidessa pitäisi käyttää tämän toisen ihmisen määritelmiä jos se on mahdollista. Ei pysytellä omassa jargonissaan. Toisaalta tätä voidaan hämmentää. Esimerkiksi transpoliasioissa olen tavannut tehdä niin että käytän aina ”sosiaalisesti väärää” kieltä. Eli kun tietyissä ryhmissä halutaan puhua sukupuolenvaihdoksesta niin heidän kanssaan puhun sukupuolenkorjauksesta. Ja jos joku puhuu sukupuolenkorjauksesta puhun vaihdoksesta. En muuta mielipiteitäni. Tämänlainen ravistelee omaa retorista silmää ja estää lukkiutumista oman ideologian pikkukuplaan jossa ei kyetä näkemään että ”hei, ehkä se vastapuoli ei väitä että kannatan rotusegregaatiota ja heittäessäni kategorisia ei me olla rasisteja -heittoja olen lähinnä argumentaatiokyvytön roskainen ääliö joka luulee mielipiteenvapauden olevan argumentinkorvike niin että asia muuttuu järkeväksi vain siksi että sen saa sanoa ääneen.” Mikä on tietenkin mainio asia jos haluaa olla väärässä ja tyhmä.

Olen huomannut että ”syytät meitä rasisteiksi” on ammattivastaus. Itse vältän rasismi -sanan käyttöä. Olen toki tässä nojannut siihen että käytän aikalailla sellaista arkista rasismin määritelmää mitä maahanmuuttokriitikot käyttävät. Sen sijaan puhun syrjinnästä jolla on maahanmuuttokriittisillä arkijärkisellä kielellä useimmiten pelaavien maailmassa sisältö. Syrjintä ei välitä onko eriarvoinen asenne tehty rodun vai uskonnon vuoksi.

Tämä on kätevää. Koska kun islamkriitikko haluaa rajoittaa muslimejen asumista ja toimintaa, he usein korostavat heihin liittyviä riskejä. Tästä saadaan argumentteja miksi heistä heidän syrjimisensä on asiallista ja järkevää toimintaa. Mikä alleviivatusti todistaa sen että he syrjivät.

Tässä tausalla on yksinkertaisesti se, että rasismissa ja muissa viitataan usein taustaintentioihin. Itse olen kuitenkin seurausetiikan kannalla. Tätä kautta monet kysymykset ovat muille relevantteja. Mutta minulle ne näyttäytyvät retorisina ja epäkiinnostavina asioina. Jos joku sanoo että hän ei ole rasisti, minua kiinnostaa se että mitä se muuttaa. Mikä muiden kohtelussa muuttuisi jos hän olisi rasisti; Olisiko juridinen kohdistaminen mitenkään erilaista? Maahanmuuttokeskustelussa on selvää että kohde olisi sama. Maahanmuuttajista puhuttaessa uskonto ja rotu ovat sivutuotteita jotka eivät muuta käytänteitä. Samoja ihmisiä kohdellaan samalla tavalla.

Rasismi on intentio joka on usein pään sisällä. Emme voi oikeasti olla varmoja valehteleeko ihminen joka viittaa moittivansa uskontoa. Kun käytännön eroa ei ole, on kysymys pelkästään luottamisesta. Nähdäkseni tämänlaiseen ei ole mitään syytä. Ihmiset voivat valehdella.

Toisaalta näissä puheissa korostuu sekin että puhutaan miten ihminen itse tietää onko hän rasisti. Tässä korostetaan että ihminen itse olisi se taho joka parhaiten tietäisi mitä hän on. Eikä esimerkiksi hänen ympärillään oleva ihminen voisi tietää tätä.

Tämä asenne on siitä erikoinen että se näkyy käytännössä testattavalla tavalla. Kun esimerkiksi uskovainen puhuu siitä miten kristityt eivät vainoa homoja tai mustaihoisia, he viittaavat usein omaan kokemusmaailmaansa. He eivät itse koe kiusaavansa. He eivät näe kun heidän lähipiirinsä kiusaa. Näitä asioita voi kuitenkin melko helposti testata testeillä joita nämä ”me ei vainota” -kristityt eivät koskaan tee. Sitä voi maskeerata itsensä niin että näyttää uskottavasti homoseksuellilta tai tummaihoiselta. Sitten menee kadulle ja käyttäytyy normaalisti. Ja menee sitten niihin paikkoihin joissa vaikka fundamentalisteja tai maahnmuuttokriitikoita on. (Ei tavallista paremmin vaan normaalisti.) Kun tätä on kokeillut voi tiedostaa monia asioita. Sitä voi ottaa itselleen vaikka roolin kristittynä afrikkalaisena ja katsoo että muuttuuko kohtelu asialliseksi tämän kuvitelman vuoksi. Vai huudellaanko silti perään.

Voidaan sanoa että eri määritelmillä on tässäkin erilainen suhde siihen kuka tietää mitäkin. Ja näissä korostuu se että intentiot ovat ihmisen sisäisiä asioita. Kun ihminen puhuu intentioista hän voi viitata omiin intentioihinsa ja hän tietää mitä hän itse on. Hän ei voi tästä kuitenkaan kovin helposti laajentaa mihinkään. Hänen kaverinsa voivat sanoa jotain mutta mitä heidän perimmäiset intentionsa ovat? Ne voivat olla tosia tai valehdeltuja lausuntoja. Toisaalta jos katsotaan että kokevatko ihmiset syrjintää valtarakenteissa ja normaalissa arjessa, ei ideologian kannattajalla usein ole siihen liittyvää kokemuspintaa. Hän ei esimerkiksi ole homona kristittyjen keskuudessa tai tummaihoisena valkoisten keskuudessa. Hän on kristitty joka kertoo homojen puolesta mitä homot kokevat ja eivät koe väittäen että hän tietää paremmin. Hän on valkoihoinen joka kertoo mitä mustat kokevat arjessaan ja elämässään. Ja väittää että se että hän tuntee lakipykälät, tuntee omat motiivinsa eikä näe maailmassaan kiusaamista ovat riittävät todisteet jotka takaavat että hän tietää mitä nämä toisenlaiset ihmiset todella kokevat ja eivät koe. ; Tämä ero intention ja kokemusten välill on se syy miksi kaltaiseni seurauseetikko pitää itseilmaisuja turhanpäiväisinä ja "vain retorisina". Siksi että olen valinnut tämänlaisen asenteen. Johon minulla itselläni on tietenkin syitä. Esimerkiksi olen kaunaistunut ja katkeroitunut siitä miten minua on kohdelleet kristityt ja miten olen saanut kuulla siitä miten kristityt ovat kategorisesti riskitön ja ystävällisten ihmisten uskonto vaikka relevantteja negatiivisia lieveilmiöitä. En väitä että tämä ei olisi poliittinen syy. Minä kuitenkin tiedostan tämän ja ymmärrän mitä vastapuoli tarkoittaa sanomisiillaan. Sillä ei ole itselleni merkitystä mutta ymmärrän että minä nyt en ole mikään maailman napa. Kun vastaava menisi kaikkien muidenkin ihmisten päähän, se riittäisi minulle. Tiedän että tämä olisi kuitenkin utopistista toiveajattelua. Ainut mikä minulle jää käteen on se että tiedän olevani tässä taitavampi kuin nämä joiden päähän ei mahdu.

Mielestäni tämä on ainut asia joka näissä on merkityksellistä. Kun määritelmätaistelu ja muut ovat jo paljastaneet että kysymys ei ole tietämisestä tai argumentoinnista vaan vallasta. Kun kysymys on ideologioiden poliittisen vaikutusvallan boostaamisesta, on katsottava vain sitä miten ihmisiä kohdellaan. Ja ”ei olla rasisteja” tai ”ovat rasisteja” on tässä jotain jolla on merkitystä vain jos se muuttaa käytöstä tai kohtelua jotenkin. Kaikki muu on naurettavaa retoriikkaa jossa huutaa asenne. Ja joka kertoo vain sen että tämänlaista keskustelua käyvä ja niitä pikkimielipiteitään blogailevat tyypit ovat tyhmiä ihmisiä jotka ovat potentiaalisesti vielä ilkeitäkin.

Trumpin siunailemattomuudesta

Trump teki jotain joka on hyvin poikkeuksellista. Tai oikeastaan hän ei tehnyt jotain ja tämä oli poikkeuksellista. Hän on ensimmäinen presidentti sitten vuoden 1984 joka ei toivottanut puheessaaan Jumalan siunausta. "God Bless America".

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Sillä se varmasti aikaansaa vahvaa kognitiivista dissonanssia monissa niistä jotka ovat Trumpia äänestäneet. Trumpin voittohan koetaan suurena perinteisten arvojen ja konservatiivien voittona. Mutta samalla niihin arvoihin on haluttu liittää vahvasti jeesusteluun liitetyt valtaoikeudet.

Siunausta on pidetty jonain joka on "hyvän toivotus" joka ateistien olisi syytä niellä ilolla. Mutta sellainen että sitä ei voi korvata millään muulla - itse asiassa tästä asenteesta on ollut kaikuja jopa Suomessa, kun täällä Niinistö on sattumalta otettu käyttöön tämän tyylisen siunailemisen.

Toki Trumpin kampanjassa on ollut uskonnollisia sävyjä ; kuten hikipedia, aikamme virallisin ja paras Totuus, paljastaa "Hänen suosikkikirjansa on Raamattu, ja toiseksi paras hänen oma The Art of the Deal -niminen opuksensa. Kirjoilla on paljon yhtäläisyyksiä: molempien opetukset ovat kyseenalaisia, kumpikin on mahdollistanut järkyttävien sosiopaattien valtaannousua, eikä kumpikaan ole oikeasti kirjoittajaksi väitetyn henkilön työtä." Mutta käytännössä kysyttäessä Trump ei ole osannut tuota lempikirjansa sisältöä edes välttävästi.

Osa onkin jo huhuillut siihen suuntaan että Trump olisi ateisti. (Esimerkiksi Sam Harris meni laukomaan asiasta onelinereitä twitteriin.) Olisi tietenkin hyvin ironista jos kansa olisi varonut ensimmäistä naispresidenttiä niin paljon että olisi päästänyt ensimmäisen ateistipresidentin valtaan. (Vieläpä uskovaisten hurskastelukristittyjen äänillä!) Trup ei toki ole ateisti oikeasti. Mutta idea on herkullinen. On sääli että se ei ole totta. Näin siitä huolimatta että Trump muistuttaa aika paljon ja vahavsti niitä negatiivisia stereotypioita joita kristityt viljelevät ateisteista mielellään.

Mikä tekee ateisteista "fanaatikkoja"?

Kun katsotaan fanaattisuutta, se on käsite jolla on relevanttia sisältöä.
* Esimerkiksi Russellin mukaan "Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky." Eli hän korosti sitä että kun näkemyksellä ei ole älyllistä ulottuvuutta, se on fanaattista.
* Usein fanaattisuus liitetään kuitenkin asenteeseen. Eli siihen että jotain asiaa tehdään kiihkomielellä. Asiassa ollaan dogmaattisia, sitä harrastetaan liian paljon ja sen ajamisessa ollaan paitsi ahkeria niin myös vihaisia.
* Fanaattisuus liittyy myös jonkin asian eteen käytettyjen keinojen äärimmäisyyteen.

Voidaan nähdä että fanaattisuus voidaan tiivistää vahvasti käsitteeseen jossa jotain älytöntä ei-tieteellistä asia sitouttaa elämän pakkomielteenomaisesti ja sen levittämistä harrastetaan vihaisesti ja kovia keinoja käyttäen. Tämänlaisessa maailmankuvassa on käännytettäviä ja vihollisia. Mielipiteet on naulattu dogmeilla seinään. Ja niin edes päin.

Kuitenkin John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät.

Tämä näkyy hyvin vahvasti uusateisteista puhuttaessa. Tätä asennetta löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Monista, kuten Henrik Himbergistä, on aivan kohteliasta selittää että ateistit nyt vaan ovat laumasieluisia militantteja neckbeardläskejä joita on oikein vihata. Ja jos haemme muistutusta dipolomaattisuuttaan ja sillanrakentamisestaan mainostavasta Sami Liedeksestä, voimme muistaa että takana on enemmänkin. Erityisesti Dawkinsin kohdalla tilanne on aivan yleisesti muuttunut sellaiseksi että on tiedostettu että militanttiuden ja fanaattisuuden kaltaiset termit voivat jossain tilanteissa olla perusteltuja, joten niitä voi sitten vain tunkea mihin tahansa koska ei ole tärkeää katsoa mitä nämä relevantit fanatismin ja militanttiuden muodot määritellään ja osuvatko nämä määritelmät militantiksi ja fanaattiseksi kutsuttuun kohteeseen.

Bussien kylkiin laitetut mainokset saivat aikanaan julkisuutta. Ja jo silloin puhuttiin "militanttiateisteista" jotka olivat niin "vihaisia". Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Astetta ymmärrettävämpi oli se tilaisuus jossa pornolehtiä vaihdettiin raamattuihin. Joskin olen sitä mieltä että tuokaan temppu ei ollut kovin radikaali.

Muutenkin Dawkins näyttää olevan "fanaaatikko" koska hänellä on vääriä mielipiteitä. Esimerkiksi jos hän kannattaa aborttia, tätä mielipidettä pidetään jonain joka vain fanaatikolla voi olla. Joka on hyvin kätevä tapa piilottaa se, että tämänlaista fanaattisuuden määritelmää käyttää vain joku joka on niin dogmaattinen että fanaattisuuden relevantit määritelmät alkavat hipomaan häntä itseään. Jos väärä mielipide eettisissä kysymyksissä - etenkin jos tätä mielipidettä häneltä itseltään kysytään ja hän ei ole levittämässä sitä yleiseksi laiksi joka koskee kaikkia ihmisiä vaan esittää asian tätä kautta omana mielipiteenään ja ehdotuksena jonka vastaanottaja joko ottaa tosissaan tai ei - on fanaattisuutta kristityistä niin se kertoo sen että kristityillä on aikamoinen asenne. Asenne joka jo paljon mainittua vahvemmin astuu siihen "fanaattisuuden" ja "militanttiuden" maaperälle.

Tosiasiassa jos katsotaan argumentteja tarkemmin voidaan huomata että lähimmillään uusateistien fanaattiudesta moittijat ovat kun he demonstroivat sitä miten uusateistit harrastavat samanlaista asiaa kuin uskonnolliset toimijat ja instituutiot. (Tai kuten nämä demonstroijat viittaavat "kuin muutkin uskonnot".) Lappujen jako kadulla, bussien kyljissä olevat pibliamainokset, erilaiset kertarykäistyt kampanjat, internetissä riitely ... nämä kaikki ovat tosiaan jotain jota uusateistit ja vaikka fundamentalistikristityt harrastavat. Mutta niitä harrastavat myös kansankirkon jäsenet joita kutsutaan vaikkapa "passiivisluterilaisiksi". Eikä fundamentalistejakaan kutsuta fanaatikoiksi ja militanteiksi jos he tunkevat lappuja.

Itse asiassa jos lähdet kovin ankarasti haukkumaan lappuhihhulia militantiksi vain koska tämä jakaa lappua, joudut naurunalaiseksi koska tuo syyttelyasenne on vihaisempaa ja enemmän militanttia kuin se lapunjakaminen. Kunpa tämä sama ymmärrettäisiin myös tässä ateistien mollaamisessa. Kunpa ymmärrettäisiin että Dawkins on lähinnä ärsyttävä. Ja että jos ateisti ärsyyntyy on syytä miettiä että ovatko ihmisen tunteet kaksisuuntaisia. Eli katsoa sitä että käyttäytyvätkö kaikki kristityt itse mallikelpoisesti ja täydellisen kohteliaasti ilman asennevammarikkomuksia. Ja jos eivät niin kuinka laajasti. Koska uusateistit käyttäytyvät "kuin kaikki muutkin" ongelma, kuten aggroilu, ei ole ateisteissa eikä ateismissa. Tällöin ateisteja ei voi leimata yhtään mistään. Sen sijaan vika on jumankavita sentään aivan kaikissa.

Perse huutaa kevään Hoosiannaa

Torstaina Kampissa oli hyväntekeväisyystapahtuma. Yllä on valokuvaa tilanteesta. Paikalla oli myös "Aito Avioliitto" -nimienkerääjiä. (Ja arvatkaa mitä minä en nähnyt? Isoa jonoa nimenantajia. Tilaisuudesta ei tullut edes piikkiä aloitteen tilastoihin.)

Erikoista on kuitenkin että tilaisuus oli nimetty "Suvivirren" kautta. "Suvivirsi 2015". Toki tilaisuudessa esitettiin asioita joten kyseessä ei ollut osallistuttaminen. Olin kuitenkin hieman hämmästynyt siitä miten kaikista mahdollisista asioista symboliksi oli valittu juuri tämä virsi. Sillä laulu edustaa nykykulttuurissa ns. maksimoittavan eriyttävää identiteettiä. Siinä missä kansalaisyhteistyö tulee sillä että kerätään asioita joita kaikki jakavat, toiseuttavassa tilanteessa yhteisöllisyyttä haetaan erottautumalla "niistä muista". Näin ollen sekä "Aito avioliitto" että tämä nimi sopivat yhteen hienosti. Molemmissa oma erinomaisuus rinnastuu "niihin väärässäoleviin". Suvivirrestä käydään kinaa, siinä on kulttuurierimielisyys. Ja tämä esitys ei, osallistuttamattomuudestaan huolimatta, ole kovin kaunis ele. Se on provokatiivinen ele ja sellaisena tietenkin asiallinen. Itsekin harrastan provokatiivisia eleitä toistuvasti. Kiinnostavaa on kuitenkin se että kun minä teen provokatiivisia eleitä niin minua syytetään kusipääksi, epäkohteliaaksi ja paskiaiseksi. Esimerkiksi sen takia että juuri tästä siinä on kysymys.

"Kotimaan" toimituskin on herennyt. Siellä Suvivirttä verrataan "Kevään Hoosiannaksi". Ja kannanottona on "Suvivirsi on herkkä silta keväästä kesään. Kumpikin virsi on yhdistelmä vuodenkiertoa, muistoja ja rukousta. Nyt järjestettävissä tapahtumissa Suvivirttä pääsevät laulamaan nekin, joilla ei ole syytä osallistua koulujen ja muiden yhteisöjen kevätkirkkoihin tai -juhliin." ... "Suvivirsi madaltaa varmasti kynnystä osallistua myös ihan oikeaan messuun." Asenne on mielenkiintoinen koska koulukeskustelun kohdalla selväksi on tullut että "Suvivirsi" on neutraali laulu, Piispa Jolkkosen mukaan pelkkä vapauden symboli. Siinä ei ole kyse uskonnonharjoittamisesta, varsinkaan yhteisrukouksesta. Minäkin olen sitä mieltä että se liittyy rukoukseen ja osallistuttamiseen joka on nimenomaan kristillistä. En ole sekularisti, joten minua ei haittaa jos kouluissa on uskonnonharjoittamista. Mutta kun siitä valehdellaan niinkin avoimesti - tai oikeastaan eri tahoille samasta laulusta kerrotaan aivan erilaisia ja keskenään ristiriitaisia narraatioita - kyseessä on jo sitten jokin aivan muu. "Kotimaan" toimitus jatkaakin asiasta mielenkiintoisesti. "Toinen syy pitää tapahtumaa onnistuneena on se, että kiistelyn kohteena ollut Suvivirsi on kaapattu takaisin positiiviseen yhteyteen. Viime vuosina julkinen väittely on keskittynyt siihen, saako virren laulaa vai ei. Kevään riemua hehkuvat tilaisuudet tuovat virren kontrollin piiristä takaisin iloa tuomaan. Suvivirsi-tapahtumissa laulavat ne, jotka haluavat – ja heitähän riittää." Tässä kohdassa on paljon omituista. Suvivirsi on tosiaan ollut kiistelyn kohteena ja tässä on tempaistu tavalla jota voi kuvata kaappaamiseksi. Mutta yhteyden kutsuminen "positiiviseksi" on erikoinen sillä väittely ei ole keskittynyt siihen saako virren laulaa vai ei vaan siitä onko yhteislauluesitykseksi osallistuttava uskonnonharjoittaminen koulussa jossa oppilaat edustavat erilaisia vakaumuksia todella hyvä perinne vai ei.

En tiedä ketään, siis ketään, ateistien toiminnan tyyppiä joka haluaisi täyssensuroida Suvivirren niin että sitä ei saisi laulaa kotonaan, kirkoissa tai vaikka ulkoilmassa hyväntekeväisyyskeräyksien yhteydessä. Tästä todisteena on se että edes vapaa-ajattelijat, jotka kyllä olivat tietoisia tuosta "Suvivirsi 2015" -tapahtumasta eivät halunneet kieltää sitä. Siitä ei tullut debatin aihetta. Koska se ei ole kouluvelvollisuuteen tai vastaavaan liitetty rituaali johon olisi pakko mennä. Se että "kotimaa" ei ole ymmärtänyt tätä ei tietenkään yllätä. Viime vuonna se "ei ymmärtänyt" että Puumalaisen esityksessä "Suvivirsi" oli kuriositeetti ja sen pääasiallinen aihe oli se että uskonnonvapauden toteuttamiseksi on olemassa haasteita jotka on ratkaistava. Sensuuri on tähän toki yksi tapa mutta sekään ei ollut Puumalaisen ehdotuksessa ainut tapa. Suvivirsi toki mainittiin siinä pari kertaa, esimerkkeinä. Detaljista tehtiin pääasia ja viestistä tuli aika provokatiivinen. Tuolla taitotasolla on tietenkin täysin turhaa odottaa mitään. Joka tapauksessa on hyvin vaikeaa nähdä mitä "rakentavaa" on siinä että keskustelunalainen ja kiistanalainen asia hoidetaan siten että kielletään erimielisyys ja tehdään vain suoraan siten miten kirkon ihmisiä miellyttää.

Tämä toki vastaa sitä kuvaa uskonnonvapauskeskustelusta ja kunnioituksesta kaikkialla mihin ev.lut. edustajat sanovat mitään ateismista tai uskonnottomuduesta. Ateisti on hyvä ateisti kun ei sano yhtään mitään, nielee iloiten kaiken uskonnollisen julistuksen oli tämä lakeja rikkovaa tai ei, ottaa osaa uskonnollisiin yhteislauluihin, laittaa lapsensa ev.lut. opetukseen, kastaa lapsensa, muistaa kuulua kirkkoon koska kirkko tekee hyvää ja sen ulkopuolella on vain hedonismi. Ja muistaa nyökytellä kun kerrotaan tästä huolimatta siitä miten "vanhat ateistit" olivat silti niin paljon parempia silti kuin "uusateistit". (Ilmeisesti siksi että esimerkiksi taistolaiset ärhentelijät - jotka olivat aidosti militantteja toisin kuin snobbailevat nenäkkäät uusateistit - ovat kuolleita. Ja ev.lut.kirkon jäsenille paras ateisti on vähän kuin rusoposkinen inkkari.) Ja ennen kaikkea muistaa kertoa miten haluaisi olla uskovainen mutta ei vaan voi yrittämisestä huolimatta ja miten olo on onneton tämän epäonnistumisen vuoksi. (Päätellen siitä että jos näistä yhdestäkään esittää poikkeavan kannan julkisessa keskustelussa niin joku uskovainen tulee valittamaan ihan saatanasti. Eikä vastaan ole tullut ev.lut.kirkon pastoria joka torppaisi näitä lausumia ja moittisi tämän uskovaisen. Ei. Koska uskonveljen puolustaminen on tärkeää ja pitää nysvätä moniarvoisuudesta joka tarkoittaa sitä että fundamentalistien pitää antaa mellastaa vakaumuksensa mukaan kuin jokin suuri jossain paikassa joka on täynnä hauraita asioita.)

Toki Kotimaan blogeista voi löytää tuoreen asiaa hipovan blogauksen. Otsikolla "Kuka ei kelpaa kirkkoon" on varmasti kristitylle haastava. He kun eivät voi ohittaa keskustelua olkiukoilla ja "militanttiateisteiksi" ja "trolleiksi" kutsumisella. "Heti Kirkkotorille – järjestöjen ja yhteistyötahojen esittelypöytien luo - saapuessani törmäsin teemaan, josta nyt kirjoitan. ”Haluaisitko osallistua vaimosi kanssa avioliittoleirille?" kysyttiin edessäni kulkeneelta mieheltä. Jatkoin eteenpäin ja näin tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen pyrkivän Aito avioliitto -hankkeen pöydän. Ahdisti. Heräsi tunne, että tämä paikka ei ole seksuaalivähemmistöille." Vastaava tunne syntyy kun Suvivirsi on "omaa kulttuuria" ja "Suomalaisuuden ydintä". Mutta tästä ei yksikään uskovainen koskaan välitä. Ei tunnu edes pahalta. Paitsi jos tuntuu niin se on se paha suututtava uskonnoton joka ärsyttää ja joka on pahan olon syy. Eikä se että itse tekisi yhtään mitään väärin tai repivästi tai epäkohteliaasti. Sukupuolivähemmmistöjen edustajat tietävät tämän kirkon sisällä. "Kirkossa on yritetty keskustella rakentavasti, kuten sivistyneessä yhteisössä kuuluu. Kirkkopäivillä ohjelmaan oli otettu mukaan ”Vihkiikö kirkko?” –paneelikeskustelu, ja panelisteilta oli etukäteen pyydetty toisia kunnioittavaa keskusteluotetta. Panelisteissa oli piispa ja pappeja. Yksi kuului seksuaalivähemmistöön. Yksi vastusti homosuhteita perustaen näkemyksensä luomiskertomuksen pohjalta tulkittuun käsitykseen kahdesta selkeästi erilaisesta, toisiaan täydentävästä sukupuolesta. Avauspuheenvuorot olivat melko asiallisia, tosin oli niissä kivuliastakin kuunneltavaa. Viimeistään kun yleisö päästettiin ääneen, alkoivat jälleen ylilyönnit. Paneelin aikana ja sen jälkeen moni vuodatti kyyneleitä. Olen uskonut avoimen keskustelun voimaan. Enää en ole varma. Kun kirkon piirissä keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, on lopputulos useammin tuhoava kuin rakentava." Tämä kokemus minulla on "maailmankuvien välisestä keskustelusta" kirkon ja oikeastaan kaiken muunkin kristillisen keskustelun kohdalla. Siis silloin kun keskustelija on ollut, paitsi kristitty, niin myös keskustellut niistä uskonasioista ja esimerkiksi siitä miten ateistin pitää toimia tullakseen uskovaisten hyväksymäksi. Itse olen kutsunut näitä suvivirrenlaulatuksia ja muita "keskusteluja" "Kuka ei kuulu joukkoon" -kokemuksiksi. Uskovaiset toki saavat yhteneväisyydentunnetta ja voitonriemua koska heille sama laulu on yhdistävä. Toki minäkin kokisin riemua jos yhdessä laulaisimme jumalanpilkkalauluja. Mutta tämä ei tekisi laulusta yhtenäistävän yhteisöllistä.

Tosiasiassa kristityt harvoin ovat ilkeitä. He ovat vain totaalisen vihjeettömiä. Niin taunoja että sellaisen kohdatessaan ei voi kuin tokaista jotain seuraavantyylistä "Kohta kahdeksan vuoden vittuilukokemuksen karaisema vastaaja pysähtyy hetkeksi, hänen kasvoilleen leviää pirullinen häivähdys ilmeestä, sitten hän nytkähtää liikkeella ja kirjoittaa: Juma, kaverit, Kaspar hauser tuli meidän sivuille!" Uskovaiset vain keskimäärin eivät ole vaihtaneet vakaumustaan. Ateismin suosio on kasvanut viime vuosina roimasti joten suuri osa heistä on. Tämä johtaa tahattomaan epäsymmetriaan. Uskovainen ei edes ymmärrä mitä ateisti tarkoittaa (hence olkiukot ovat standardikamaa, kuten ajatus "Suvivirren" täyssensuurista kaikkialla, laulukiellosta).

Uskovainen ei ymmärrä mikä asennepohja ateistilla on ja tulkitsee tämän helposti vihamielisesti. Tähän asenteeseen johtaa ihan tavallinen ja aivan mielenterveiden ja normaaleiden ihmisten psykologinen ilmiö nimeltä fundamental attribution error. Se on toimija-havaitsijavirhe joka on jokaiselle tuttu esimerkiksi liikenteessä. Jos liikenteessä on konfliktitilanne tai epäonnistuminen, muiden teot tulkitaan siten että ne johtuvat ihmisistä itsestään kun taas omat virheet johtuvat ympäristöstä. (Minkä vuoksi ateistin viha johtuu ateistin militanttiudesta eikä ymmärretä miltä kristitystä itsestään tuntuisi laulaa islamilaista rukousta, etenkin jos islamilaisesta rukouksesta valehdeltaisiin että se ei oikesti ole islamilainen rukous vaikka kuurokin kuulee miten siinä hoetaan Allahia.) Edwards Jones ja Victor Harris ovat tähän liittyen tehneet tutkimuksen jossa havaittiin että ilmiöön liittyy tilannesokeus. Ei ymmärretä miten ympäröivä tilanne vaikuttaa toiseen. Ja siksi tämän mielipiteet helposti typistyvät ja absolutistuvat mielessä. (Josta seuraa se että suvivirsikritiikki tosiaan helposti näyttää kristillisyyden ja em. virren totaalikieltämiseltä.)

Ja näin ollen suuri osa kristittyjen kanssa käydystä keskustelusta on ärsyttävää koska se on täynnä "surullisia mokia" jotka pilaavat sitten ties mitä. Tästä analogina kelvannee Iltalehden uutisoima vahinko. Ylioppilaalle kävi hassusti ; "Valmistujaispäivä on tärkeä sekä tutkinnon päättävälle että hänen perheelleen, sillä nuori on tehnyt monta vuotta työtä tutkintonsa eteen." Ylioppilaspäivä on myös vain kerran elämässä. Uskovaiset olviat pilanneet tämän varsin erikoisella tavalla. Siis ainutkertaisen ylioppilaspäivän aivan normaalissa lukiossa joka ei ole erityinen kristillinen oppilaitos vain paatuneille fundamentalistikristityille. Koulussa oli kuitenkin julkinen siunaaminen - tapa ei ole perinne mutta kansankirkosta on "luontevaa" "olla mukana" ja tehdä kaikkea tämänlaista - uskonnoton ei tietenkään mennyt tähän mukaan. Lakitettava "jäi yleisöön istumaan luokkatovereidensa mennessä yleisön eteen korokkeelle papin siunattavaksi, sillä hän ei halunnut osallistua uskonnolliseen seremoniaan. – Asiasta oli sovittu opettajien kanssa etukäteen" Tämä on vielä asiallisen rajalla. Mutta jatko oli sitten kaikkea muuta ; "Poikani odotti koko ajan, että hänen vuoronsa on kohta ja pyysi minua laittamaan kameran valmiiksi. Yllätys oli suuri, kun häntä ei kutsuttu ollenkaan hakemaan todistusta, eikä hänen nimeään edes mainittu. Sydäntä särki, kun näin hänen pettymyksensä. Tämän jälkeen opiskelijat olivat asettuneet yhteiskuvaan todistusten ja ruusujen kanssa yhden puuttuessa." Eli jos et ota siunausta et saa ottaa todistusta edessä. Nimi jätetään lukematta joten eliminointi on tarkoituksellinen, ei ole vain unohdettu pyytää ja huomattu virhettä kun nimi huudetaan lavalta. Vaan astetta vakavammasta asiasta on kysymys. Se, että kieltäytyy siunauksesta, johtaa siihen, että sinulle ei myönnetä myöskään todistusta korokkeella muiden taputtaessa. Suomen pitäisi olla tasa-arvoinen maa. Meillä on uskonvapaus ja kirkko korostaa että se ei ole valtionkirkko. Oppivelvollisuus yhdessä siihen että ateisti saa opiskella ylioppilaaksi korostaa tätä teemaa. Todistusten jako on nykyaikana sidottu papin tekemään siunaukseen, keksimällä tälläinen "uusi perinne" ikään kuin hatusta. Vastaus proseduurista on seuraava "Tämä opiskelija sai samat puheet, todistuksen ja ruusun, mutta valitettavasti eri yhteydessä kuin muut. Tällä ei tarkoitettu mitään pahaa, eikä oltu ajateltu, että näin kävisi. Harmittaa, että viimeisestä päivästä jää hänelle ikävä muisto. Asiaa ei voi korjata jälkikäteen, mutta tulevaisuudessa siunausta ja todistustenjakoa ei enää yhdistetä."

Tästä siinä on aina kysymys. Asian ydin on teemassa "ei tullut ajatelleeksi". Kun tekee jotain jossa on tekemässä virhettä jota ei voi korjata, ei tuollainen nonpoligy tietenkään anna kovin hyvää kuvaa sen sanojasta. "Viaton" ignoranssi on vain valitettavasti maan tapa tässä aiheessa. Vilpittömäksi mieltä ei tietenkään voi sanoa sillä vaikka he eivät ole tienneet niin heidän olisi pitänyt tietää. Näin vain ei ole tullut tehtyä. Selittelyissä onkin tälläisissä tapauksissa vanhan sanonnan makua : "Ei pidä punnata kun paskat on jo housuissa." Tai tässä tapauksessa kun se on enemmänkin suollettu toisten korville ja päälle, koska itsehän "unohtaja" ei tilastaan kärsi tai saa juridista rangaistusta tai ansaitsemaansa kostoakaan. Toisen kannalta ajatteleminen on uskovaisille fundamentalisteista koomikkopastoreista "leppoisamaineisiin" piispoihin ilmeisen vaikeaa ellei mahdotonta. Miksi tämän uskovaisten vian pitää aina olla uskonnottomien ongelma? Itse olen ottanut asenteen siihen suuntaan että jos uskovaisia pilkkaa äänekkäästi, laajasti, kampanjoidusti, nimet mainiten, sitaatit tallentaen ja tekee tätä tarpeeksi jokaisen epäonnistumisen jälkeen niin ehkä he sitten osaavat ensi kerralla miettiä paremmin. Pahalta näyttää tämäkin tie, oppi ei näytä menevän perille.

---

Joillain väkivaltaisilla ihmisillä on omituinen tapa selittää että he eivät mahda mitään aggressioilleen. Kunnes heidät hakkaa kunnolla, jonka jälkeen jostain syystä he yht'äkkiä tiedostavat hakkaamisessa olevan riskin itselleen ja sitten he todellakin mahtavat jotain aggressioilleen. Onkohan jotain keinoa jolla kristityt saataisiin asennoitumaan niin että "tulisivat ajatelleeksi" asioita muunkin kuin oman dogmaattisen perseensä kannalta. Perseensä, joka btw keikkuu käsilläkävelyn ansiosta siinä missä normaali ihminen pitää kasvojaan. Perse paljaana puhkuvat flautusta muiden kasvoille.

Ateistien ärsyttävyydestä

"Niin tai mitä jos ateisteista ei pidetä siksi, että suuri osa heistä on kovaäänisiä neckbeard-läskejä, joiden vakaumus on opeteltua, militanttia ja laumasieluista?"
(Henrik Himberg)

Ateistit ärsyttävät. Tuore tutkimus toi yhden selityksen sille mistä tämä johtuu. On yksinkertaisesti huomattu, että ateistit muistuttavat ahdistavasti kuoleman lopullisuudesta, tuovat tämän vaihtoehdon ja ajattelutavan vahvemmin mieleen. Psykologisesti ajatus voidaan sitoa muihinkin havaintoihin. Esimerkiksi siihen että Intelligent Design -kreationismin miellyttävyys ja uskottavuus vaihtoehtona kasvaa jos asioiden pohtimista alustetaan kuolemisen ajatuksilla.

Olin vain hieman hämmästynyt mutta kovasti turhautunut siitä että alun lainaus oli sitten ihmisen kontribuutio. Hän ei puuttunut tutkimukseen tai sen metodologiaan. Se oli ensimmäinen kommentti asiaan. Hän myös korosti että asia ei ole mikään mielipideasia. "Ei kait tämä sopimusasia ole?"

Tämä on hyvä demonstraatio siitä että tosiasiassa ateismikeskustelussa ei todellakaan ole merkitystä sillä miten käyttäytyy. Jos käyttäytyy hyvin tai puhuu psykologiasta, saa tuonlaatuisia reaktioita. Joita ei pidetä militanttiuskovaisuutena. Toki asiaa piti täydentää lausunnolla "Minä kun olen aina ollut sitä mieltä, että ei uskontoja ja/tai uskonnollisuutta tarvitse "vastustamalla vastustaa", en jaksa lähteä sellaiseen julistavaan ateismiin taikka muiden näkemyksille naureskeluun. Uskon passiiviseen vastarintaan tässä(kin) asiassa. Kyllä minua ainakin enemmän ärsyttää nämä kaulapartaiset webwarrior-ateistit kuin itseään uskovaisina pitävät tavalliset kaduntallaajat. Nykyateismista tuntuu puuttuvan muutenkin se todellinen sisältö. Joidenkin Richard Dawkinsien ja kumppaneiden jorinoita ja populistista julistusta kuunnellessa ja katsellessa tulee mieleen lähinnä, että v*ttu mitä douchebageja nuo ovat ihmisinä."

Mielenkiintoista olikin, että kun minä sitten tulin agnostikkona ja eiateistina sotkemaan pakkaa, lähdin statementista jonka mukaan minun kokemukseni mukaan asiallisen ja uskonnottomien palstoille keskustelemaan tulevien uskovaisten määrä on nolla tai hyvin lähellä tätä. Ja kerroin että jos minulle lähettää ihmisiä testiin niin löydän heistä jonkin luonnehäiriön. Strategia on esimerkiksi Humen suosittelema. Siinä toisen käyttämä ajattelutapa otetaan käyttöön ja sitä sovelletaan samankaltaisissa tilanteissa. Jos logiikka on pätevää on yhtä tosista samantapaisista premisseistä seurattava yhtä valideja lopputuloksia.

Esille tuli oleellinen. Sen että tällaisessa tutkimusasian ohittamisen "omalla kokemuksella" ja herjatermeillä itse asiassa asetetaan vertailukohdaksi kovaääniset ateistit vs. tavalliset kädenlämpöiset uskovaiset vaikka kovaäänisten ateistien vertailukohtana pitäisi olla juuri kovaääniset uskovaiset. "Jos sinä "löydät luonnehäiriön", onko vika oikeasti siinä uskovaisessa?" Aivan samoin voidaan kysyä että jos vittuileva uskovainen löytää vihaisia ateisteja niin johtuuko se todellakin siitä että hänen maailmankuvansa sekä tulkitsevat sanottua että aktivoivat käyttäytymismalleja joihin on tiettyjä reaktiotapoja.

Lisäksi asiaa mutkisti se, että olen huomannut että on tavallaan jännittävää katsoa asiaa ulkopuolisena. Monellehan ateismi-uskonto -teema on puolten valitsemista. Minulla ei ole viitekehystä. Usein asiaa katsotaan vain sitä kautta miten ateistit kohtelevat uskovaisia ja miten uskovaiset ateisteja. Minä taas koen sen miten uskovaiset kohtelevat kiistan ulkopuolisia ja miten ateistit. Ja olen huomannut että kristitty moralisoivat ja savustavat huomattavasti tehokkaammin. Ja kun minä, aggressiivinen ja vittuileva tyyppi, olen tämän isomman suvaitsevaisuuden vuoksi ateistejen puolella tämä helposti tulkitaan siihen että ateistit ovat aggressiivisia. (Minähän tulkitsen Himbergin tyyliset asennelaukaukset kiusaamisena. Sellaisesta pahastuu ja koen tarpeeksi rangaista. Kenties kokemus ateistejen militanttiudesta tietenkin motivoi Himbergiä. Ansaitsemme toisemme "koira koiran tuntee" -hengessä.) "Se olen kuitenkin vain minä". Asiasta syyttäminen on samaa kuin selittäisi että uskovaiset haisevat pahalta vain siksi että he auttavat ja suvaitsevat juoppoja, spurguja ja muita pulsuja.

Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että "oma kokemus" tämänlaisissa asioissa on harvoin paskankaan arvoinen. Se kelpaa vain red herringiksi silloin kun joku tuo esille jotain omalle maailmankuvalle epämiellyttävää.

Ketä ekstremisti edustaa?

On hyvä ottaa kantaa erikoiseen tapahtumaan. Uutiset ovat kertoneet Craig Hicksistä. Hän on ollut sekä ateisti että vihainen. Ja hän on murhannut kolme muslimia. Eikä mitä tahansa muslimeita, vaan sivistyneitä muslimeita. Tilanne ei ole pitänyt sisällään apinatanssia tai itsepuolustuksen oikeuttamista. Tästä murhasta on sitten nostettu meteliä, sen on sanottu olevan viharikos joka korostaa että ateistien olisi herättävä. Toisaalta asiaa heikentää se, että kina ei näytä olleen uskonnollinen suoraan. Kinaa on käyty parkkipaikasta. Riskinä on että tekijöiden identiteetti ja uhrien identiteetti nousee ylivahvasti esiin. Identiteetin riski on tärkeä, koska jokainen tilanne jossa valkoihoinen hakkaa mustaihoisen ei ole rasistinen rikos. (Joskin usein kun valkoihoinen hakkaa jonkun rasismin vuoksi, uhri on helposti mustaihoinen.)

Tilanne on kiinnostava ja haasteellinen. Ja se tuo mieleeni hyvin vanhan tapauksen joka oli metelin aiheena monta monta vuotta sitten. (Yritin muistella nimiä mutta valitettavasti en muista detaljeja, kuten nimiä, tämän tarkemmin. Väninä jäi maltilliseksi joten sitä ei löydy jokaisesta uutistallentimesta.) Kun Intelligent Designin kinat Doverin alueella olivat kuumimmillaan, eräs ID:n kannattaja surmasi evoluutioteorian kannattajan. Tästä luonnollisesti nostettiin meteliä ja metelin nostajina olivat evolutionistit. Pian kuitenkin paljastui että kinaa oli käyty myös huumeista. ; Oli melko selvää että tuohon aikaan oli melko paljon sekä ID;n että evoluution kannattajia. Joten ei ole ihmeellistä että rikoksentekijöiden profiileistakin löytyy heitä. Ja jo uhrien identiteetti oli tärkeä. He olivat kavereita. Jos ID olisi ollut vahva motiivi, he olisivat todennäköisesti vihamiehiä! Itse siihen aikaan evoluutiokeskusteluun osaa ottanut "analyysi" otti kantaa tähän asiaan ja hän oli mielestäni erittäin oikeassa. - Ja tämä asia on relevantti koska tälläkin viikolla uskonto ja humala on motivoinut surmaan jossa tekijä on kristitty ja uhri ateisti. Erimielisyyttä oli ollut peräti kauheasta evoluutioasiasta ja tässä tapauksessa nimenomaan debatti oli vaatinut fysikaalista täydennystä. (Hieman keskiaikaiseen tapaan jossa Jumalan nähtiin olevan kaksintaistelussa voittajan puolella..) Tämänlaisia asioita tapahtuu vain ihan koko ajan.

Tämä Hicksin tapaus on tietenkin nostanut paljon kannanottoja. Ja olen hyvin hämmentynyt. Sillä esimerkiksi islamin kohdalla selitetään että on hyvä katsoa mitä islaminuskoiset sanovat opista. Että länsimainen Hämeen-Anttila ei kristinuskopohjalta ymmärrä koko kulttuuria. Ja siksi on hyvä katsoa mitä isisläiset sanovat. Toisaalta kun kristittyjen surmaajien tekoja tarkastellaan niin usein moititaan sitä että tekijät eivät ole "oikeita kristittyjä" ja tässä vedotaan oppiin. Tässä tapauksessa Richard Dawkins on tuominnut teot. Ja samaa sitten sanotaan hänen omistamallaan uusateistejen keskeisellä foorumilla. Moni on selittänyt tässä kohden sen tyylisiä lausuntoja kuin että sitä varmasti haetaan tietoa propagandistisesti vain asiaa kannattavien joukosta. Mikä on tavallaan validi pointti. Ateisteilla ja kristityillä ei ole yksinoikeutta ideologiansa läpikäyntiin. Heillä on oikeus identiteettinsä rakentamiseen ja oppinsa tulkitsemiseen. Ja tämä on ns. eri asia.

Se, miten asia periaatteessa tiivistyy on siinä että
1: Kristityt ja muut uskovaiset luottavat että heidän oppinsa tuottaa hyvää koska se käskee siihen. Jumala antaa objektiivisen moraalin ja tästä poikkeamista ei sallita. Näin moralismissa syytteen keskiöön ei mene se että ateistit olisivat väistämättä pahoja vaan metaeettinen argumentti siitä että ateistejen moraalilla ei ole objektiivista perustaa. Eli ateistit eivät ole dogmaattisia moraalissa. Joten pahantekijä ei voi sanoa olevansa vääräoppinen ateisti.
2: Ateistit taas näkevät niin että heillä ei ole sidosta tämänlaisiin yksittäisiin ateistimurhaajiin. Ateismi ei ole samassa mielessä sidosidentiteetti jolla olisi koheesioluonnetta. Uskontokritiikin ytimessä on se että teismissä on mahdollisuus tietynlaiseen ekstremismiin. Siihen että uskonnon nimessä käsketään tekemään jotain. Näin ollen Hicks olisi relevantti ateisteille vasta kun joku etsisi ateistien pyhän kirjan jossa käsketään tekemään jotain. Raamatusta voidaan sen sijaan löytää käskyjä ihmisten kivittämiseen. Ja tästä seuraa paljon riekkumista.

Kaikki ylläoleva koskee lähinnä teologisesti korrektia tasoa joten en tavallaan ole hirveän vaikuttunut. Molemmissa suunnissa on pointtia. Tai ainakin yritystä johonkin. Ne eivät kuitenkaan selvästi sovi kokonaisuuteen. Sillä jos näin olisi, olisi toinen suunta ilmiselvästi typerä. Nyt ateistit joutuvat vähintään tekemään Sam Harriksia ja luomaan jonkinlaista objektiivista moraalia.

Itseäni tässä kiinnostaakin se, miten paljon yksittäistapauksista ylipäätään voi sanoa? Kun katsotaan tämän viikon uutisointeja, jostain syystä huomiotta on jäänyt kristillisen uskonryhmän suora rasismi, he ranttaavat islamia vastaan hyvin samalla tavalla kuin Hicks ennen murhiaan. Ja he ovat järjestäytyneitä, kun Hicks oli enemmän "yksinäinen susi" -tyylinen ihmisroska. Bert Farias on myös innostunut pedagogiikasta. Hänestä olisi tärkeää että kristityt ottaisivat oppia Adolf Hitleristä ja ISIS -järjestöstä. Sillä kristityistä pitäisi saada sotureita. Ja kristillisen ihmeen huipentaa Ralf Wilson joka ampui mielenterveysongelmaisen poikansa siksi että uskoi että poika oli demonien riivaama. ; On selvää että kaikissa näissä on järjestäytyneisyyttä että teologialla tapahtunutta oikeutusta.

Mutta jostain syystä Hicks on oleellisempi ongelma ateisteille kuin nämä ihmiset kristityille. Itse näkisin että Hicks on tärkeä siksi että hän on harvinainen. Uskontokritiikin tekeminen esimerkiksi "uuden suomen" blogiini joka keskiviikko on ollut helppoa. Ja koskaan ei oikein tiedä mistä seuraavalla viikolla tulee kirjoittaneeksi. Sillä uutisia tulee joka viikko useita ja niistä voi itse asiassa valita sopivia kimaroita demonstroimaan jotain tiettyä ajatusta. Ja joka viikko tulee useitakin uusia uutisia. Kun miettii että kristityillä ei ole ennen tätä ollut oikein muuta kuin Pekka-Eric Auvinen, niin ei ole ihme että halu napata hänet käyttöön on ollut kova. Kristityt kun niin usein viittaavat siihen miten ateismi johtaa arvotyhjiöön tai jopa suoranaiseen moraalittomuuteen ja pahuuteen. Ja kun tälle ei ole edes yksittäistapauksia on ollut todella vaikeaa vetää tästä yksittäistapauksettomuudesta jotain väitteitä yleispätevyydestä.

Samanaikaisesti idiootit ovat idiootteja. Ja väkivaltaiset idiootit ovat väkivaltaisia ja idiootteja. Uskonsuuntauksestaan riippumatta.

---

Tämän lisäksi minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että tuliaseet ovat banaaleja.

Korvasyyhystä ja legitimoinnista

Alun video on mikroskooppikuvaa hyvin pienestä palasta korvavaikkua jonka kuivatin. Se on vahaa, mutta minun vahaani. (Siinä on omituinen päiväys, mutta mikroskooppini joka muutoin on mainio on hyvin omituinen tuon kellonsa kanssa. Enkä osaa muuttaa sen aikaa. Joten olkoot. Kuva on kuitenkin tuore.) Intiaaneilla ja inuiiteilla on usein kuiva korvavaha ja eurooppalaisilla on yleensä kostea ja vahamainen korvavaha. Minun korvavahani on eurooppalainen mutantti joka kiteytyy piikeiksi. Vahallani on jostain syystä tapana kuivaa korvaan teräviksi säleiksi ja eräässä vaiheessa itse asiassa näkeekin miten se on kristalloitunut. Tämä toki kannustaa puhdistamaan korvat melko usein. Ja ne ovatkin hyvin hoidetut. (Joskin olen kerran joutunut käymään korvien tyhjentämisessä joka ei ollut miellyttävä kokemus.) Sillä jos asia unohtuu, saan kyllä korvasyyhyä. Olen pitänyt tätä tyhmänä asiana. En ole aikaisemmin tiennyt että tämä piirre olisi myös kaunis. Minusta se kiteytynyt osa on varsin esteettinen. Maailmassa on muutakin korvavahaa mutta tuo on minun korvia syyhyttävää vahaani.

Mistä päästäänkin vertauskuvan kautta korvasyyhyihin. Sanalla on "Raamatullinen" tausta. Mutta siitä huolimatta tässä on ihan oikea oivallus. Sellainen jota nykyajan psykologitkin hyväksyvät. Kun "Toinen Timoteuksen kirje" sanoo "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia" se viittaa vahvasti siihen asenteeseen että ihminen haluaa oppia sen mitä hän jo tietää. Ihminen hakee vahvistusta sille mitä hän jo ajattelee. Ja kuuntelee sellaista joka miellyttää sen sijaan että menisi itse omalle epämukavuusalueelleen. Ja vaikka korvasyyhyissä voi olla jotain kaunista, on se kuitenkin muille varmasti myös ällöttävää. Sillä jos pysyy omalla mukavuusalueellaan mutta levittelee omia korvasyyhyjään on taattua että kaikki keskustelukumppanit sysätään tanakasti heidän epämukavuusalueelleen.

Tämä asettaa mielenkiintoisia haasteita kommunikaatiolle. Jos otan asian omalta kannaltani, olen usein ollut sellaisessa tilanteessa jossa on jotenkin tullut esiin se, että en ole kirkon jäsen. Tähän on usein liittynyt kommentteja ja kysymyksiä. Sellaisia joissa kysytään siitä että eikö kirkko tee hyvää työtä. Ja vastaavia. Joskus näissä on kyseessä aivan oikea halu käännyttää takaisin. Silloin on kysymys julistuksellisuudesta. Mutta useammin tilanne on enemmänkin niin että henkilö legitimoi minulle omaa kirkkoon kuulumistaan. Kysymys on hänestä eikä minusta. Ero näiden kahden välillä on asenteissa ja siinä ei ole kysymys niinkään siitä mitä yksittäisiä argumentteja käytetään. Sen sijaan on katsottava kokonaisuutta ja sitä asennetta joilla näitä detaljeja käytetään. ; Ero on tässä mielessä pieni mutta merkittävä. On merkitystä näytetäänkö toisille mitä korvien välistä (tai sisältä) on kaiveltu. Ja sillä yritetäänkö tätä löydöstä istuttaa toisen korvaan (tai korvien väliin).

Tätä voi joskus olla vaikeaa ymmärtää ja tästä syntyy vahvasti sellainen olo että henkilö kyseenalaistaa ratkaisuni. Kuitenkin samalla kuuntelija on voinut kokea eroamiseni itsessään jonain statementina joka haastaa hänet. Näissä tilanteissa kysymys on monimutkainen. Tai ei ole, jos tajuaa että kaikki eivät mene oman korvasyyhyn mukaan.

Asiaa vaikeuttaa tietysti se, että monella on melko terve suhde argumentaatioon. Eli ideana on se, että argumentit ovat syitä. Ja nämä syyt ovat yleensä jollain lailla omasta navasta ulospäin ponnistavia. Ihmiset siis tiedostavat että oman asenteen levittäminen on egoismia. Ja siksi he argumentoivat. Kaikessa argumentoinnissa on kuitenkin väistämättä sellainen sävy että ne painottavat järkevyysasteita eri vaihtoehtojen välillä. Ja tästä seuraa se, että jos esittää omalle kannalleen oikein väkevän argumentin, se aivan oikaesti tarkoittaa sitä että vastapuolella olisi jokin järkevyys-eettinen peruste tehdä tällä järkevämmällä kannalla sen sijaan että jatkaisi sillä virheellisellä kannallaan.

Kenties tässä on syy sille miksi ateismi koetaan usein militanttina. Uskovainen heittää usein apologeettisia argumentteja bashausmielellä. Silloin kysymys on käännyttämisestä ja julistamisesta. Ihminen oikeuttaa tätä yleensä vetoamalla siihen että hän haluaa pelastaa ihmisiä. Tai viittaamalla lähetyskäskyyn. Mutta enemmistö haluaa vain legitimoida miksi hän itse uskoo. Valitettavasti tämä on argumentaatiota ja tätä kautta ateistilla on ikään kuin jonkinlainen velvollisuus perustella erimielisyytensä. Ja usein tämä koostuu siitä että tämä jumalatodistus käydään läpi tavalla jossa se menettää merkittävästi uskottavuutensa.

Ateisti ei kuitenkaan lähde tekemään jumalattomuustodistuksia. Ja tätä kautta kristitty kokee että hän on koko ajan hyökkäyksen kohteena. Tässä unohtuu helposti se mahdollisuus että ateisti legitimoi omaa mielipidettään ja tekee sen sillä miten se noissa tapauksissa tehdään. Ateistien jumalauskon puute kun nojaa siihen että jumalatodistukset ovat paljastuneet epäuskottaviksi. Ja tätä he tekevät siksi että oikein mitään muuta tapaa osoittaa olemattomuus ei ole. Jos jokin ilmiö falsifioidaan, se vaatii että on teoria joka sitten falsifioidaan. Tämä jumalattomuustodistusten puute yhdessä siihen että ateisti aina vain kumoaa niitä uskovan legitimointiargumentteja johtaa kuitenkin varmasti kokemukseen jossa kristitty on aina hyökkäyksen kohteena. Toisaalta ateisti helposti kokee jokaisen jumalatodistuksen aktiivisena rakennelmana, jonkinlaisena hänen maailmankuvaansa kohdistettuna hyökkäyskoneena. (Toki osa kristityistä käyttää niitä nimenomaan tähän.)

Kun kaikki levittävät ympärillee korvavaikkujaan, kaikesta tulee melko tahmaista ja ällöttävää. Joten ei ihme että skismoja syntyy.

Uusateisteihin suhtautumisesta

Kotimaassa oli kirjoitus joka oli otsikoitu "Miksi uusateismi leviää?" Siinä viitattiin Sillforsiin joka on tutkinut aihetta ja kommentoidaan esimerkiksi että "Sillfors näkee, että ateismin yleistymistä selittävät useat samanaikaiset sosiokulttuuriset vaikuttimet." Korostettua on että myös Kotimaa Pro:hon on kirjoitettu aiheesta. (Juttuun oli annettu linkki siihen.) Tämä on hyvin kiinnostava kannanotto sillä virallisen selityksen mukaan uusateismi on ollut lyhytaikainen ohimenevä muoti-ilmiö. Tässä on pitkään toistettu sitä kantaa mitä Alister McGrath esitti vieraillessaan suomessa vuonna 2013. Hänen mukaansa uusateismin suosio olisi romahtamassa lähitulevaisuudessa. "Lyhytaikaisen muotihairahduksen" toistaminen on ollut eräs aiheita koskevia kliseitä.

Mutta muutenkin uusateismiin on aivan tuoreesti suhtauduttu toisella tavalla. Milla Hillberg blogasi "Kotimaahan" tekstin jossa hän haki positiivista suhtautumista uusateismiin. "Uusateismin piirissä on noussut joka mantereelle Sunday Assembly - seurakuntia, joiden motto on ”Live better, help often and wonder more” (Elä paremmin, auta usein ja ihmettele enemmän). Kuulostaa melkein liian hyvältä? Toisaalta miksi ei... Eivät kai ne ateistit sen kummempi suuntaus ole kuin muukaan tämän maailman uskonkirjo. Jonkinlainen uskomusjärjestelmähän se ateismikin kaiketi on? Näissä SA-seurakunnissa lauletaan ja kuunnellaan puheita kuten kirkossa konsanaan, jopa Hakuna Matataa kuulemma. Puheet siellä ovat jonkinlaista elämänviisautta ja filosofiaa."

Tämä yllättää.

Sillä tavallisesti sitä kuulee "ateismikin on uskonto" -tyylistä lähestymistapaa lähinnä siten että uskontoa käytetään sanan pejoratiivisessa sävyssä. Toki tässäkin on joitain omituisuuksia, päällisin puolin esimerkiksi lausunto "Uusateismi on 2000-luvulla noussut ilmiö, joka kritisoi perinteistä uskoa ja yliluonnollista. Kuitenkin se on kiinnostunut panteismista, meditaatiosta ja eettisyydestä. Ristiriitaista vai ei?" on erikoinen. Ihan siksi että ajatus eettisyyden ja yliluonnollisen suhteesta on tässä vähintään asenteellisten piilo-oletusten sävyttämää. Lisäksi se, jos jossain lauletaan yhteislauluja ja kuunnellaan puheita ja esitelmöintiä tupataan näissä yhteyksissä liimaamaan kenties liiankin tiiviisti uskonnollissävytteiseen tekstiin. Ei se sitten muutu "käsitteenkorvaushoidolla" jumalanpalvelukseksi, seurakuntatoiminnaksi tai virsilauluksi. Ellei sitten harjoita "korvaushoitoa" jossa nämä asiat määritellään vähintään asenteellisilla piilo-oletuksilla melko lailla uusiksi tavalla joka kyseenalaistaa näiden käsitteiden käytön esimerkiksi kommunikatiivisessa ihmispuheessa.

Tätä "korvaushoitokantaa" esittelee esimerkiksi jälkimmäiseen blogaukseen kommentoinut Matias Roto joka esitti että "Sekä psykologisesti että sosiologisesti ateismi on uskonto. Se valtaa ihmisen käyttäytymisessä juuri saman henkisen ja toiminnallisen tilan kuin muutkin uskonnot." Ajatus on omituinen sillä ateismi ei ole uskonto määritelmällisesti. Se ei ole myöskään uskonto psykologisesti, sillä kognitiivisessa uskontotieteessä asia menee kuten vaikkapa Pascal Boyer sen kuvaa ; Ihmisillä on ns. strategista tietoa, eli noloja salaisuuksia. Uskonnollinen käyttäytyminen kuten lepytysrituaalit, tulevat kuvioihin siinä vaiheessa kun jollain taholla uskotaan olevan pääsy tähän tietoon. Siksi avaruusolentoihin voidaan suhtautua eri tavalla ; Osa on uskonnollisia ja näissä avaruusolennot voivat lukea ajatuksia. Ateisteilla tämä puoli poistuu joten psykologisessakin mielessä (uus)ateismi on ideologia. Roton lausunto on järkevä jos ja vain jos uskonnoksi tuomitaan kaikki sosiaalinen. (Ja jos se otettaisiin lähtökohdaksi, olisi todella erikoista ja asennevammaista selittää että ateisti joko on antisosiaalinen luuseri tai sitten osallistuu uskontoon. True by definition, mutta määritelmä onkin kusipäisen ihmisen määritelmä.) Mutta sanaa "psykologia" voidaankin ilmeisesti käyttää miten tahansa. Sillä uskonnolla on klassiesti omituinen suhde tieteeseen. NoMa -periaate toimii vain yhteen suuntaan. Siihen jossa tiedemies ottaa kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin.

Uusateismista on tärkeää puhua (terminä ja ilmiönä) mutta siitä ei oikein ole osattu.

Toisaalta myös monet ateistit suhtautuvat hieman omituisesti uusateismiin. Tästä esimerkkinä olkoot Joona Ojasen kommentti "Uusateismi on käsitteenä täysin turha. On vain teismi ja sen negaatio ateismi. Yleensä näissä asioissa menee puurot ja vellit sekaisin ja puhuttaessa ateismista, puhutaankin sekulaarista humanismista." Tämä lausunto on tavallinen ateismin kannattajien puolella. Itse ihmettelen miksi on niin yleistä että ateisti haluaa kiistää termin "uusateismi" käytön. Nimi on toki huono siinä mielessä että sen argumentit voidaan periaatteessa sitoa erilaisiin ajatusperinteisiin. Mutta tarvetta eriyttämiselle on. Osittain tämä vastahankaisuus varmasti johtuu siitä että nimitys "uusateisti" on useimmiten jotain jota yleensä sanotaan “ulkopuolelta”. Ja silloin se toimii käytännössä herjausterminä, jonain joka on "militantin ateistin" synonyymi. (Syistä joita minun on hyvin vaikeaa ymmärtää.) On totta että uusateismi -termin huonoutta korostaa se, että aika harva identifioituu “uusateistiksi”. Kuitenkin jos ajatellaan että ateismi on vain Jumaluskon puutetta niin sitten on todellakin tarpeen tehdä tarkennuksia. Uusateismi on siis isompi lista kriteeriattribuutteja. Ja tarkennus on tarpeen juuri ateismin määritelmän laajuuden/epätäsmällisyyen/epämääräisyyden takia. Siksi ateistinäkökulmasta kirjoitettu “Mitä uusateismi tarkoittaa?” on otsikoitu kuten on.

Molempien on syytä tiedostaa että uusateismi on
1: Periaatteessa sen argumentisto voidaan olennaisilta osin sitoa "neljään ratsastajaan" (Richard Dawkins, Daniel Dennett, Sam Harris ja Christopher Hitchens). He aloittivat kirjoittelun asiasta joka oli “netissäpyörijöille tuttua kauraa”. Ja joka teki ateismista uutta lähinnä sitä kautta että sen avulla myytiin sikana kirjoja. (Mitään uutta se ei ollut argumentatiivisesti.) Ideaa yhdistetään toki moniin muihinkin kuten Stephen Lawiin, Ayyan Hirsi-Aliin ja vastaaviin. Näissä ei ole havaittavissa mitään tässä blogissa korostettua jossa suhde monoteismiin ja muihin uskontoihin olisivat oleellisesti erilaisia. Uusateisteja moititaan myös toisesta asiasta ; fatwaenvystä, mutta tosiasiassa islamkritiikkiä pursuaa jos on yhtään tutustunut. (Tosin harva uskova esimerkiksi osaa sanoa että mitä Dennett sanoo uskontokritiikissään. Suu pyöreänä ovat ateismin superymmärtäjät.)
2: Sosiologisesti uusateistit eivät ole dogmaattisia. Eli kirjat ovat enemmänkin suuntaa antavia. Tämä on hieman hankala selittää, mutta uusateisteja on sosiologisesti ymmärrettävä tilastollisena löyhänä ilmiönä. Olenkin aiemmin kirjoittanut Larry Tauntonin artikkeliin joka korosti että uusateisteja ei voi ymmärtää dogmaattisina eikä pelkästään kirjojen kautta. Teokset eivät ole auktoriteetteja. Karkeasti ottaen uustateismissa mielipiteet ovat vapaita mutta eivät satunnaisia.

Uusateismi on tässä mielessä vaikea tarkastelukohde. Sillä perinteinen näkökanta joissa on ideologia, sen perusteokset ja näiden perusteesit joista sitten muodostuu ideologian kriteeriattribuutteja eli dogmia on väärä. Tässä mielessä se muistuttaa melko vahvasti toista uutta ideologiaa, ns. anonymous -ryhmää eli anonyymejä. Anonyymejä ei ole keskusjohdettu. Sillä ei ole mitään perusideologiaa. Sillä ei ole edes näkyviä johtajia. Periaatteessa kuka tahansa voi sanoa olevansa "anonymous" tai osa tätä. Jäsenvaatimuksia ei ole. Kuitenkin laajassa mielessä voidaan sanoa että "anonymous" kannattaa tiedon saatavuutta ja avoimuutta. Että sen parissa keskitytään julkisuuteen. Että näitä haetaan ilman että persoonallisuus selviää. Ja välineenä ovat joko kokoontumiset paikkoihin, tietomurrot ja tietovuodot. Ja julkisissa kokoontumisissa käytetään naamaria, yleensä Guy Fawkes -naamaria "V niin kuin verikosto" -elokuvasta. Ja asenne jossa "we are doing it for lulz". Eli tempuilla ei haeta taloudellista etua. Näiden avulla voidaan sanoa onko jokin tapahtuma tai tempaus anonymousia hyvin kuvaava vai ei. Yhteys on tilastollinen mutta olemassa.

Merkittävimpiä kannatettuja arvoja ovat individualismi, sitoutuminen tieteeseen ja yleishumanistisiin arvoihin. Näitä kannatetaan vähintään nimessä. Ja kuten Sillfors korostaa, individualisoitumsiella on vaikutusta uusateismin suosiossa joten tämä individualismi toteutuu myös käytännön tasolla. Etiikan kohdalla mielenkiintoista on se, että siinä sitoudutaan pääasiassa sekularismiin ja humanismiin. Tästä ollaan yllättävän samaa mieltä vaikka metaeettisesti katsoen variaatiota on hirmu paljon ; Sam Harris kiistää humen giljotiinin mielekkyyden ja hänen “moraalinen maisemansa” rakentaa aksiomaattisen objektiivisen moraalin joka ei ole sen epäkoherentimpi tai oletuksenvaraisempi kuin mikään muukaan objektiivienn moraali. Richard Dawkins pitää humen giljotiinia relevanttina.)

Tämä on tärkeää sillä uusateismin kohdalla on omituisia piirteitä. Esimerkiksi ; Enemmistö uusateisteista ovat "liberaaleja" ja hieman vasemmalla kallellaan. Mutta jos olet oikeistolainen ja ateisti, sinun on hyvin vaikeaa mennä mukaan vasemmistolaiseen kulttuurirelativistiseen ateismiin. Uusateismi ottaakin monesti etäisyyttä kulttuurirelativismiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sam Harrisin varsin kärkäs islamkritiikki ja Jussi K. Niemelän kannanotot joissa korostuu se että hän ei pidä YK:n ihmisoikeuksien levittämistä minään kulttuuri-imperalismina. Uusateismi on tavallaan lähinnä tarpeen sen vuoksi että eksistentialistiset ja vasemmistolais-kommunistiset tahot ovat napanneet ateismin haltuunsa aika vahvasti. Ateistijärjestöjen tasolla esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden yleiset ajatukset eroavat oleellisesti monin paikoin niistä arvoista joita uusateistit kannattavat että "uusateisteihin ei voi vedellä vapareita" menettämättä uskottavuuttaan. Moni kokee että uusateismi olisi riitaisaa ja lahkoutuvaa, ja tässä vedotaan esimerkiksi Kari Virtasen tapaan, että "Individualismi ei kyllä ole mitenkään uusateismin tyypillinen piirre, ainakaan liikkeen sisällä. Ajatusta individualismista tarjotaan kyllä uusateistisen lähetystyön kohteena oleville kristityille. Kerran uusateistien seurakuntaan päädyttyäsi yhteisön paine hyväksyä oman porukan ajatukset on yhtä kova kuin uskonnollisessa yhteisössä. Kuten Helsingin ateistiyhdistysten jakautuminen osoittaa, oppiriidat johtavat myös samalla tavalla lahkoutumiseen." Hän on väärässä. Tämä eriytyminen todistaa vain sen että uusateismi on tärkeä määritelmä. Ei että se ei olisi individualistinen.

Tässä onkin tavallaan tärkeää ymmärtää mitä sekularismi useimmille uusateisteille merkitsee.

Perinteisesti rationaalisuutta ja tiedettä korostava ateismi on uskonut siihen että ateistit jotenkin pyyhkisivät uskonnon pois. Uusateistejen maailmassa sen sijaan esillä on enemmänkin “kissojen paimentaminen”. Eli tässä ei uskota että uskonto tuhoutuu ja korvautuu. Kysymys on enemmän siitä että ateistejen tulee saada lukumääräänsä suhteutetusti vaikutusvaltaa ja kuuluvuutta ja arvostusta.

Tässä kohden ateistien retoriikkaa ei oikein näytetä ymmärtävän. Daniel Dennett on esimerkiksi korostanut että hän ei halua käännyttää ketään. Dawkins korostaa "Jumalharhan" alustuksessa asti että hän toivoo että ihmiset muuttaisivat mieltään, mutta hän ei kuitenkaan usko että niin tapahtuu. Ja tästä seuraa se, että retoriikka ei pyri miellyttämään. Suostuttelu ei ole tarpeen vaan "nau-unta". Viestinä ei ole hakea suosiota liikkeelle vaan poliittisia oikeuksia. Viesti ei ole "käänny meihin" vaan "vittu nyt saa riittää, minua ei kohdella noin". Uskontojen tapakulttuuri liitetään osassa uusateistejen puheessa osaksi uskonnon tabuasiaa. Karkeasti ottaen kulttuurirelativismista irtautuminen onkin noissa piireissä johtanut siihen että uskonto ei ole oikeutus ja tekosyy. Kulttuurirelativisti hakee ymmärrystä. Uusateistejen parissa on - itsellenikin tuttu - asenne jossa jos uskonto oikeuttaa vääryydenteon ideologiaansa niin "sen pahempi uskonnolle".

Tämä riitaisuus voidaan kokea monipuolisuuden esteeksi. Että uusateistit lahkoutuvat ja ovat riitaisia. Henkenä "käännyttämisretoriikkaideologioissa" näyttääkin olevan se että sopuisuus ja erimielisyyksien lakaisu poliittiseen korrektiuteen on samaa kuin moniarvoisuus. Uusateistit sen sijaan selittävät että laajat leppoisat uskonmiehet suojelevat ääriuskontoja. Ja että tämä suojabufferi olisi murrettava. Samoin moitteena on ollut ajatus tiettyjen keskustelunaiheiden uskonnollistamisesta, niin että jos niistä yrittää keskustella muustakin kuin uskonnollisin kulmin joku tulee väliin tunkemaan uskontoa väkisin. (Abortti on tästä hyvä esimerkki. On siinä muutakin kuin teologia, mutta uskontoa tungetaan sekaan.) Tämä on sitä sekulaariuden haikailua. (Itse en ole sekularisti mutta olen turhautunut usein sen verran ankarasti että ymmärrän mistä tämä tunne tulee.) Uusateismissa riita kuitenkin kuuluu asiaan ja se on sitä moniarvoisuutta. ; Kuten tuossa linkin takana kirjoitin, uusateistejen sisällä riidellään kovasti ns. "elevatorgaten" yhteydessä. Asiassa on paljon kannattajia molemmin puolin. Tämä korostaa sitä että vaikka uusateistit ovat absoluuttisen humanisteja, heillä on syviä erimielisyyksiä siitä mitä tämä humanismi tarkoittaa. Moni on kokenut kritiikin jyrkkyyden normatiivisuutena, mutta tosiasiassa juuri tämä riitely todistaa että se ei ole mikään echo chamber. Se mitä pidetään todisteena lahkoutumisesta ja pakotetusta laumasieluisuudesta on tässä kontekstissa nimenomaan todiste päinvastaisesta. ; Itse asiassa laumahenkisissä lahkoissa on kuten Jehovan Todistajissa "ehdoton rakkaus keskuudessa, sitä voi mennä toisiin kaupunkeihin ja toisiin maihin ja mennä valtakunnansalille ja tietää että siellä kohdellaan ystävällisesti". Apostaatikot ja kerettiläiset bännitään tälläisistä yhteisöistä. Riita ei kuulu näiden kuvioihin. Sillä laumasieluisuus kiinnostaa niitä jotka eivät kestä riitelyä.

Uusateismin kohdalla riitely tulkitaan usein "väärin". Tavalla joka on pirun ymmärrettävä - ja luultavasti koko "militantti" -sanan hokemisen takana. Se ajatellaan samalla tavalla miten tuo asenne ilmenee niissä uskonnoissa joissa käännyttäminen on perustavoitteena ja jossa kaikki kanssakäymiset on sovitettu tähän aivopesustrategiaan sopivaksi. (Pardon my honesty. Koska ajattelen noin ilmaisen sen noin ilman että valitsen kohteliasta sanaa kuten "houkuttelu eiloogisin eitieteellisin sanavalinnoin"...) Tässä sekaantuu kuitenkin kritisointi ja vaino. Jos kritiikin kohteena oleminen tarkoittaisi samaa kuin se, että aiheessa on tabu, ollaan väärillä teillä.

Varmin tabun merkki on enemmänkin se, että mielipiteitä ei näy mediassa. Rauhaa haetaan ja tätä "rikkautta" korostetaan siten että juuri mitään ei saa sanoa. Koska se "loukkaa arvokkaita vapauksia". Uusateistit eivät nimenomaan kannata tätä. Tabu on uskonnon suoja kaikelta kritiikiltä. Uusateistien riidoissae ri mielipiteet ovat kuitenkin varsin selvästi esillä. Jopa rasittavan paljon esillä. Eivätkä suinkaan piilossa kuin Iranilaiset homoseksuellit joita ei tiemmä ole olemassakaan. ; Kritiikin olemassaolo ja tabujen puute ovat nimenomaan niitä joiden vuoksi riidat näkyvät ja erimielisten kannat tulevat esiin. Jokainen uusateisti tietää ottaa puolen "elevatorgatessa". Ja jokainen valitsee sen itse. Sillä niitä puolia on selvästi useita. Ja erimielisyys on hyvin äänekästä ja voimakasta. Joka taas johtaa siihen että "paskaa tulee niskaan joka suunnalta", olitpa mitä mieltä tahansa. Oma ideologia ei suojaa mielipiteitäsi eikä hymistele sinulle vain siksi että "kato sekin on ateisti, ei sentään sellainen uskis".

Vainoaminen on toki mahdollista. Tällöin olisi enemmänkin katsottava kritiikin luonnetta eikä kritiikin olemassaoloa. Esimerkiksi onko tappouhkailuja, hakkaamista ja vastaavaa kuvioissa. ; Muutoin käy niin että kritiikin olemassaolo määrittyy vainoksi ja tämä oma epämukavuus - joka todennäköisesti on enemmänkin perimmiltään pikkumaisuutta ja omaa ohutnahkaisuutta ja kritiikinsietokykyä - sekoittuu vainoamiseksi. Ja tämänlaisessa tilanteessa ihmiset juuri rakentavat tabuja joissa haetaan kritiikittömyyttä ja konformistisuutta. Silloin sitä kutsutaan tiettyjä mielipiteitä lähtökohtaisesti kohtuuttomiksi. Ja torjuvat niiden olemassaolon oikeutuksen riitelyn sijaan ohittamalla. Kuten vaikkapa kutsumalla niitä vaikkapa "spämmiksi" silloinkin kun niissä on ns. argumentatiivista sisältöä.

Kuitenkin.

Palatakseni tuosta rantista takaisin, voidaan huomata että kenties asenneilmapiiri on tältä osin muuttumassa. Että joku jossain yrittää muutakin kuin keksiä uusia olkiukkoja siitä miten "ne" ovat taas "kamalia, militantteja ja väärässä". Uusateisteja varmasti ärsyttääkin se, että kun he kannattavat periaatteessa evidentialismia ja tiedettä ja muutekin korostavat sitä että ei ole väliä mitä ajattelet kunhan perustelet sen hyvin. Jossa hyvin perustelu on sitten määritelty vähintään jollain tasolla. Joka tarkoittaa sitä että "ei ole väliä mitä mieltä olet, ei millä sanavalinnoilla tai miten kohteliaasti ilmaiset sen, kunhan ajattelet hyvin". Uusateisteja kuitenkin moititaan usein juuri siitä että mitä mieltä he ovat mistäkin asioista. Ja heistä lienee ikävää kuulla siitä miten heidän pitäisi ajatella mistäkin asiasta kun se tulee sellaisilta ihmisiltä jotka ilmiselvästi eivät osaa sitä miten ajatella.

kuoleman rätistä (the fine game of nil)

Joku (muukin kuin minä) kenties muistaa Jolkkosen kannanoton siitä mikä olisi ateismin johdonmukainen lopputulos. "vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta. Moraaliselta katsannoltaan he olivat lähinnä antihumanisteja. He ymmärsivät, että jos maailman olemassaolo on sattuma, silloin näyttää epäjohdonmukaiselta puhua elämän tarkoituksen, kaikille yhteisen moraalilain tai ehdottoman ihmisarvon kaltaisista asioista." Argumentti on hyvin erikoinen. Sillä siinä on kaivettavissa hyvä huomio. Uusateistit eivät oikeasti ole mitään "taistelevia ateisteja". Sitä ei tue uusateistejen oma ideologia, eikä tukea tähän löydy sosiologisellakaan tarkastelulla. Jolkkosen huomion pitäisikin keskittyä siihen että jos ateistit olisivat todella militantteja, niin miksi ihmeessä pitäisi ottaa kantaa onnellisuuskysymykseen ja antihumanismiin? Jolkkonen itse asiassa lipsautti tässä ilmoille jotain joka on jännittävää.

Jos uusateistit olisivat taistelevia, niin antihumanistinen aggressiivisuus olisi juuri se luonteva lopputulos. Olisi hyvä korostaa ikävää elämää. Jolkkonen kuitenkin tiedostaa jollain tavalla että ateistit eivät nykyään olekaan oikeasti taistelevia, vaan heissä vikana on onnellisuus ja se että he ovat humanisteja. Eli jotain johon "taistelu" sopii aika huonosti.

Loppuosio tästä blogauksesta onkin sitten omistettu "johdonmukaisuuden" ajatukselle.

Otetaan esimerkiksi Dawkins. Dawkinsilla on suhde kuolevaisuuteen ja hautajaisiin. Dawkins on nimittäin ottanut kantaa kuolevaisuuteen ja boostailee "Unweaving the Rainbow" -kirjaansa painamaansa hautajaispuhetta monessa paikassa. Dawkins viittaa siihen omilla sivuillaan. Hän viittasi siihen "the independentin" kyselyartikkelissa. Oleellinen voidaan tiivistää pitkään sitaattiin joka on alla.

"We are going to die, and that makes us the lucky ones. Most people are never going to die because they are never going to be born. The potential people who could have been here in my place but who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Arabia. Certainly those unborn ghosts include greater poets than Keats, scientists greater than Newton. We know this because the set of possible people allowed by our DNA so massively exceeds the set of actual people. In the teeth of these stupefying odds it is you and I, in our ordinariness, that are here.We privileged few, who won the lottery of birth against all odds, how dare we whine at our inevitable return to that prior state from which the vast majority have never stirred?"

Asian toistuminen vihjaa että tämä on hyvin tärkeä. Ja se onkin. Se nimittäin selittää sitä miten bussimainoksiin pitää laittaa se osa jossa sanotaan loukkaavasti että "now stop worrying and enjoy your life". Ja kyseessä ei ole johdonmukaisuuden puute. "Philosophical disquisitions" -blogissa tehtiin argumenttianalyysi tästä puheesta. Huomio oli mielenkiintoinen. Kyseessä on aivan normaali deduktiivinen päätelmä jossa premisseistä seuraa johtopäätös. Premisseistä voi kenties olla erimielinen mutta ne ovat kuitenkin perusteltavissa, niiden hyväksyminen ei ole tyhmää. Eli toisin sanoen ajatus on nimenomaan johdonmukainen sanan täydessä intellektuellissa merkityksessä. Muotoilen esitetyn argumenttianalyysin ydinmehun suomeksi.

On lottovoitto syntyä [Suomeen].
P1: Jos me olemme onnekkaita jo sillä että olemme elossa, ei meidän pitäisi olla järkyttyneitä siitä että me tulemme kuolemaan.
P2: Me olemme onnekkaita kun olemme elossa.
J: Meidän ei tule olla järkyttyneitä siitä että tulemme kuolemaan.

Argumentti on siitä perusteltu että elossaolemisemme ei ole ilmiselvyys. Todennäköisyys yksin sille että juuri se siittiö on hedelmöittänyt juuri sen munasolun kuin on infinitesimaalinen. Olemme kaikki siemensyöksyloton voittajia. Ja tätä edeltää vastaavien tapahtumien evoluutiohistoria. Toistuva iteratiivinen sattuma tuottaa infinitesimaalisia epätodennäköisyyksiä kuin itsestään. Joten olemme onnekkaita siinä mielessä että se on epätodennäköistä. Toisaalta se korostaa sitä että jos kuolema on järkytys niin se johtuu yleensä siitä että elämässä on jotain sellaisia asioita jotka ovat niin mukavia että olemme järkyttyneitä siitä että voimme menettää ne. Että nämä asiat eivät olekaan pysyviä ja ikuisia. Tässä mielessä olemme voittaneet nimenomaan lottovoiton. Epätodennäköisyyden lisäksi elämässä on voiton tunnelma. Tämä itse asiassa vihjaa että eksistentiaaliset valittajat ovat ymmärtäneet kuolevansa mutta he eivät ole ymmärtäneet elävänsä.

"Philosophical Disquisitions" -blogi liittääkin Dawkinsin johonkin ihan muuhun kuin valistusajan ranskan vallankumouksen giljotiinimeininkiin. Jolkkonen ei näytä tiedostavan uusateismin äärimmäisen vahvaa epikurolaista pohjasävyä. Tämä on ällistyttävää koska Epikuros on hyvin tavallista filosofian yleistietoa. Ja lisäksi häntä on usein jopa pidetty ateistina - tosiasiassa Epikuros oli nykyajan ihmisen silmiin enemmän deisti kuin ateisti. Mutta koska hänkin korosti sitä että jumalat eivät vaikuta ihmisten elämään ja ihmisen ei pidä välittää kuolemasta koska ihminen ei koe omaa kuolemaansa, hänen ajatuksensa ovat kuitenkin hyvin helposti sovitettavissa siihen että jumalat paitsi eivät vaikuta ihmisten elämään niin eivät myöskään ole olemassa. (Monesti merkitys syntyykin siitä mitä Jumalat tekevät ihmisille ja lupaavat ihmisen sieluksi kutsutulle tietoisuudelle kuoleman jälkeiseksi kohtaloksi. Joten ei vaikuttavan ja ei olevan Jumalan ero on ihmisen kokemuksellisuuden kannalta helposti aika mitätön.)

Uskallankin sanoa että Jolkkosen kannattaisi tutustua uusateisteihin koska sitä kautta voidaan selkeästi huomata että kenties Jolkkonen ei saa argumentatiivista "läskiä leikattua" ihan sen takia että hän ei ole tutustunut uusateisteihin eikä siksi ymmärrä miten näillä argumenteilla on tarjota syviä haasteita teistisyyteen itsestäänselvyyksiksi uponneille näkemyksille. Luultavasti Jolkkosen ongelma onkin se, että nämä itsestäänselvyydet ovat hänelle itselleen niin hegemonisia diskursseja että hän ei näe että niitä edes voitaisiin kyseenalaistaa. (Hegemoninen diskurssi on by definition juuri tätä. Omia maailmankuvan lähtökohtia pidetään erehtymättöminä eikä niiden vaihtoehtoa pidetä enää lainkaan mahdollisena.) Joten näihin kohdistuva kritiikki ei lähtökohtaisesti tunnu siltä että ne voisivat leikata läskiä, poistaa huonoja teistien argumentteja repertuaarista. Mutta yleensä juuri tämänlaiset argumentit ovat niitä väkeviä, tehokkaita ja tärkeitä. Sillä muutoinhan sitä korjaillaan joko trivialiteetteja tai "jonkun muun väärää uskontoa". Eikä Jolkkonen tai kukaan muukaan hänen laillaan ajatteleva pääse leikkaamaan läskiä siitä kaikista olennaisimmasta ja opettavaisimmasta kohdasta. Omasta päästään. (Läskipäästään.) Ja tämä sitten innostaa häntä lausumaan höpöjä jotka lähinnä paljastavat hänen argumenttianalyysikyvyttömyytensä tai kritisoimansa aiheen tuntemisen syvän heikkouden.

Tai sitten hän oikeasti tietää ja tässä toteutuu lähinnä Adornon huomio siitä keitä uskovaiset vihaavat eniten. Onnellista syntistä. Siis sellaista "syntistä" joka ei muutu onnettomaksi. Olen huomannut että ainut tapa saada mitään sympatiaa aktiivisemmalta teistiltä on se, että ryhtyy korostamaan jotain "skeptikon tragediaa". Jota Linkola on kuvannut seuraavalla tavalla "Edelleen minulla on tämä skeptikon tragedia. Haluaisin olla uskovainen, mutten voi." Kun selittää että usko olisi onnellisuuden vaatimus ja kyynelehtii että ei voi uskoa niin sitten on hyvä ja järkevä ateisti. Vasta kun kyynistyy kuoleman edessä ja muuttuu paskiaisnihilistiksi on ateisti joka miellyttää uskovaista. Onnellinen ateisti tai uskonnoton taas on järkytys ja sellainen on jotain josta on pakko luoda viholliskuva. (Koska hän on onnellinen apostaatikko, onnellinen syntinen. Joku joka tekee syntiä, ei pidä tätä väärintekona eikä saa rangaistusta ja elämänpilaamista tästä jo tämänpuoleisessa.) Heitä vastaan on pakko heittää "militantti" ja "taisteleva" -etuliitteitä. Pakko pitää heitä lähtökohtaisesti typerinä, jonain jotka eivät ole voineet viedä ajatuksiaan johdonmukaiseen päätökseensä. Jokin syy on oltava, sillä kun hegemonisia diskursseja kyseenalaistava ensivaikutelma johtaa siihen että ihmistä vihataan, syyt keksitään myöhemmin.

---

Otsikko on anagrammi lauseesta "elämän tarkoitus" (suluissa oleva englanninkielinen osa anagrammi englanninkielen lauseesta "the meaning of life").

Itsestäänselvyyksiä

Heikki Hilvo luokitteli monia asioita joita ateisti voi tehdä Suomessa. Hän kutsui niitä itsestäänselvyyksiksi. En voinut sanoa hänen listastaan muuta kuin että "söpöä". Söpöä siksi että Hilvo uskonee sanomaansa itse. Mutta lista on sitten kuitenkin aivan saatanan naïvi. Sellainen jota pitää ilmiselvänä lähinnä kristitty jolle yhteiskunnan de jure ja de facto ovat samoja asioita. Moni kristitty onkin Hilvun tapaan "viaton", eli totaalisen ignorantti, vihjeetön ja pihalla siitä mitä ateistina eläminen on. Kenties heidän kannattaisi ensin kokeilla muutama vuosi aktiivista ateismia ja palata asiaan sen jälkeen! Sillä on vaikeaa nähdä miten kukaan joka on ateismia kokeillut voisi uskoa riskittömään uskonnonvapauteen Suomessa. Hilvon argumentti on vahvimmillaan suhteellisena argumenttina. Ateisteilla todellakin menee muualla vielä huonommin kuin täällä. Mutta tämä ei tietysti tarkoita sitä että asiat menisivät hyvin. Tai siten kuin Hilvo niiden väittää menevän.

Kirjaimellista, liian kirjaimellista.

Hilvo -polo luulee että teologisesti korrekti taso riittää. Ja että elämänmeno on sitä mitä laki sanoo. Tosimaailmassa tilanne muistuttaa buddhalaisuutta ja toista maailmansotaa. Japanissa oltiin buddhalaisia, ja buddhalaiset eivät vahingoita eläviä olentoja. Joten katsoessaan heidän toimiaan sotarikosaiheessa ei voida kuin päätellä että ilmeisesti ihmiset eivät ole eläviä olentoja. Aivan samoin uutisissa törmää hyvin toistuvasti siihen miten länsimaiset kristilliset pastorit ehdottovat esimerkiksi ateistejen ja homojen tappamista.

Olen hieman yllättynyt siitä miten lujassa Hilvo on illuusioissaan. Kun nimittäin otetaan huomioon esimerkiksi Päivi Räsäsen taannoinen avautuminen omantunnon ja lain suhteesta. Tämä johti esimerkiksi mittaukseen jonka mukaan 28% suomalaisista on valmis rikkomaan lakia omantuntonsa puolesta. Ja tässä keskeisenä käsitteenä ei ole laki vaan provokaatio. Ja uskonnonvapauslaki on tässä aivan varmasti ensimmäisiä jossa joustetaan. Ja tässä kohden avainsanana on se, minkä taakse valtaosa ateistien vihaamisesta laitetaan. Avainsana on "liberalismi". Uskonnottomuus liitetään tiettyyn leiriin mielikuvissa. Ja tästä hyvänä esimerkkinä on homokulkueeseen tehty kaasutusisku. Se rikkoi montaa lakia ja oli pahoinpitely. Silti Suomesta löytyi ihmisiä joiden pääviesti oli korostaa mistä pitäisi puhua. Linjan aloitti itse Päivi Räsänen selittämällä että "Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?" Eli Räsänen ymmärsi tekijää korostetusti. Kysymys on selkeästi laajemmasta asiasta kuin homoista. Tätä korostaa Maaselän tilanteesta tekemä kolumni. Hän sai Keskisuomalaiseen, eli ihan yleiseen sanomalehteen, lausunnon jossa selitettiin pelisäännöt. Pelissä jossa on kaksi puolta "vähemmistö" ja "enemmistö". "Helsingin Pride-paraatiin tehdyn kaasuiskun jälkeen ollaan huolestuttu Suomen sivistysmaa-asemasta, imagosta ja brändistä. Myös Keskisuomalainen vaati pääkirjoituksessaan 6.7. puolueita tilille tapahtuneesta. Paremminkin tulisi kysyä mistä väkivalta kumpuaa ja mitkä syyt johtavat väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Keskustelussa unohdetaan se, että Pride-paraati on myös provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Provosoimalla yleensä halutaan sitä, että eri näkemystä edustavat provosoituvat." Astrologi Tuija Uusitalon mukaan kaasuisku oli peräti hupaisa asia, komiikkaa. Ja homot terroristeja.

Ja tästä päästään siihen ateismiosuuteen. Ateismi ärsyttää monia ihan saatanasti. Mielipiteen ilmaisu provosoi äärimmäisen monia ja äärimmäisen vahvasti. Se nähdään aika usein osana "arvoliberalistista kehitystä". Ja näin ollen on merkittävää miten ero de jure ja de facto -tasojen välillä on. (Ero on toki myös maantieteellinen. Hilvo kontulalaisena tuskin on tutustunut esimerkiksi pohjanmaalla olevaan toimintaan. Suomessa on "raamattuvyöhyke" urbaanin ja ruraalin välillä. Ja ongelmat keskittyvät sinne missä on kristittyjen enemmistö.) Ateisteja voidaan sitten kaupungistuneemmillakin alueilla pitää "Takkiraudan" tapaan vapaamatkustajina. Henkilöinä jotka nauttivat uskonnon tuomista eettisistä hyödyistä tuomatta mitään tilalle. Samoin kun keskustellaan vaikka siitä että miksi ateistit ovat USA:ssa eniten vihattu ja vähiten luotettu vähemmistö, syynä on se että ateistit eivät ole luotettavia. Tämä voidaan sanoa aivan suoraan. Ateistit koetaan epäluotettavina ja ärsyttävinä.

Esimerkiksi kun mietimme miten suvivirsi on monissa paikoin "kansalaisuustesti", sen moottorina ei ole se, että julkisesti kaikki kristityt lähtisivät talikko kädessä ateistijahtiin. Sen sijaan se toimii siten että joukko kohisee ja valittaa ja loukkaantuu jostain ateistien toiminnasta. (Kuten julkisesti esilletulosta.) Ja tämä luo yleisen ilmapiirin. Siinä eläminen ei ehkä ole miellyttävää, mutta se ei ole rikollista. Ongelma onkin siinä että jos on vaikka pienessä pitäjässä se, että jos koulussa lauletaan "Suvivirsi", niin ihmiset seuraavat ympäristöä. Jos poistuu paikalta, jää mieleen. Jos ei laula, pistää helposti silmään. Ja sitten kun ollaan sopivassa humalatilassa, on tämä laulamattomuus tai poistuminen sitten se kauhea provokaatio. Ja näin sitten tulee turpaan. Lopputulos menee rikostilastoihin pahoinpitelynä eikä viharikoksena joka olisi asiaankuuluva tuomio. Tämän määrää on siksi vaikeaa myös arvioida. Mutta arvaisin että se on niin suuri että jos siitä voitaisiin tietää, niin hyvin moni hämmästyisi. Ja sitten jos tämän jälkeen toivoo että ei laulettaisi sitä laulua jonka vuoksi tulee joko rikkoa vakaumus tai saada turpaan, niin sitten sanotaan suoraan, että on ajamassa militantisti ateistivaltiota ja että pitäisi painua Pohjois-Koreaan. Itse asiassa kaikki yritykset muuttaa tilannetta vaativat ateistisen mielipiteen ilmaisua ja se taas johtaa tilanteen pahenemiseen. Sillä asia tulkitaan jotakuinkin niin että "kansanperinne on vaarassa - ja vieläpä Jouluna!"

Ateistien ilmaisunvapaus;

Hilvu esittää että jos on ateisti "sanoa sen julkisesti, ääneen ja myös levittää ajatuksiasi". Tässä on kuitenkin mielenkiintoisia seuraamuksia. Lain mukaan on mahdollista mutta käytännössä vastassa on monessa paikassa ja väärässä seurassa luvassa paljon vaikeuksia. Adressit.com keräsi kristityt ajamaan ateistilasten pakkokastamista. Ihmiset ovat myös ajaneet sellaista asiaa kuin pakkouskonnon ajaminen ateistien lapsille. Joka on itse asiassa käytännössä täysin turhaa sillä julkinen totuus on että uskonnonopetusasialla kikkaillaan aivan sikana. Pääasiassa toki säästösyin eikä uskonnonjunttaus mielessä. Mutta sekin kertoo miten vähän ateistejen vakaumuksesta välitetään kun tämänlaisesta voidaan säästää.

Mutta kenties vahviten asian saa esille vertailulla. Jos mietitään sitä että metroissa on viime aikoina ollut Herzogin mainoksia, sitä ennen muun muassa iso "Mahdollisuus Muutokseen" -kristillinen kampanja. Myös uskonnollisia kirjoja on mainostettu. Ne herättävät aivan eri mittakaavalla närkästystä kuin mitä "Jumalaa tuskin on" -bussikampanja herätti monissa huolestuneissa kansalaisissa. Asiasta tehtiin jopa kanteluita, joka kertoo siitä että vaikka ateistit todella saivat ilmaista mielipiteitään niin kiitos tästä ei kuulu kristityille. Jos heistä moni saisi päättää niin se olisi turpa kiinni. Samaa linjamaa puhuu myös pahamaineinen pornonvaihtokampanja. Nykyisin moni tietää "uusateisteista" lähinnä tämän. Kampanjaa paheksutaan. Mutta se mistä ei sitten koskaan puhuta on se, miten kampanjan järjestäjät saivat tappouhkauksia. Tämä ei ole kohinan ja paheksunnan arvoista. Ja silti ; Jos mielipiteenilmaisu on de jure laillista mutta saat de facto tappouhkauksia ei sinulla ole mitään sananvapautta. Ja vaikka suurin osa ei ole lähettänyt tappouhkausta, paheksunnan trendi on selvä. Pornonvaihtosokorassa ateistit, eivät tappouhkailijat, ovat vakavampi ja tärkeämpi asia. Joten selvästi mielipiteenilmaisu ei ole missään suhteessa samanarvoista.

Lisäksi on huomattava, että tosiasiassa ateistien sananvaltaa ei suinkaan ajeta. Hyvin moni "leppoisistakin" kyseenalaistaa sen miksi ylipäätään sanoa mitään. Ateistiblogit saavat usein sen tyyppisiä juttuja kuin "Miksi ihmeessä niin moni ateisti ja agnostikko niin monella kristilliselläkin foorumilla edelleenkin pyrkii käännyttämään uskovaisia... Ymmärrän kristittyjen missionaarisuuden, mutta mikä potkii näitä muita eteenpäin." Ja tämä on sitä leppoisista leppoisinta linjaa. Pauli Ojala on itse asiassa tullut tunnetuksi siitä miten hän utelee ateisteilta sitä että miten nämä motivoituvat ylipäätään puhumaan. Että jos on ateisti niin sitten pitäisi olla hiljaa. Itse olen saanut evoluutioteoriaa koskevasta sivustostani esimerkiksi sen tyylisiä lausuntoja että "Miksi kerron asioista vaikka joku voi menettää uskonsa?" Kirjeissä on yleensä ollut "mielipiteenvapautta" sen tyylisessä sävyssä että "Mikset ole hiljaa vaikka itse evoon uskotkin?" Näissä takana ei toki ole väkivallan uhkaa. Mutta niiden perussävy on sama. Ateistin mielipiteenvapaus pitää kuin erikseen perustella. On ikään kuin lupa olla mieltä kunhan on hiljaa. Mistä päästäänkin listan seuraavaan kohtaan.

Ateistien ei-ilmaisunmahdollisuus

Hilvo sanoo suoraan että "tai voit pitää sen täysin omana tietonasi". Tämä on kenties suurinta fuulaa ikinä. Tosiasiassa vakaumusta udellaan hyvinkin tiiviisti ja tiukasti ja usein. Itse asiassa on varsin tavallista törmätä siihen että uskonasiat ovat niin yleisinhimillisiä että jokaisella on velvollisuus ilmaista vakaumuksensa. Nämä puheet ovat hyvin yleisiä. Ja niitä löytyy aivan valtavirran edustajiltakin. (Esimerkiksi maltillisen "Oljenkortta veistämäsä" -blogin uumenissa kirjoittaja on esittänyt sen suuntaisia lausuntoja.) Homo religiosus -ihmiskuva on tässä hyvin usein leimallisena. Tämä on toki tungettelua ja maanittelua. Jossa kantaaottamattomuus tulkitaan pahimmalla mahdollisella tavalla (mitä se sitten sattuu olemaankin). Teknisesti tämä siis ei ole pakottamista vaan vain hyvin lähellä sitä.

Ja tämä palautuu siihen suvivirteen ja tappouhkailuun. On vaikeaa olla ilmaisematta vakaumusta, jos siitä tehdään yhteisrituaali josta poistuminen tai osallistuminen ovat näkyviä tekoja. On selvää että ateisti voi olla ilmailsematta vakaumusta. Mutta tämä vaatii sitten väkisin omantunnon vastaisen teon tekemiseen. Tässä kohden asiat ovat kuitenkin paremmin kuin tuon sananvapauden ilmaisun kohdalla.

Uhkailu.

"sinua ei pakoteta puukko kurkulla mihinkään uskoon" Tämä on sitten se todella omituinen puoli. Ensinnäkin Hilvo on itse toistuvasti valittanut ateistien uskontosensuurista. Ja tässä hän ei ole asettanut mitään tämänlaista puukkokriteeriä. Tämä herättää ihmetystä, ja muistuttaakin siitä miten eri ehdoin kristinusko on militanttia verrattuna siihen milloin ateismi on militanttia.

Ja lisäksi, kuten blogissani olen toistuvasti esiintuonut, korostuu se että puukkokysymyskin on itse asiassa hyvin hyvin hyvin erikoinen. Jos tappouhkailu lasketaan puukoksi niin se on suorastaan standardi. Eli Hilvon lausuma on epätosi. Kristityt kohkaavat internetissä varsin mielenkiintoisesti. Ja tosiasiassa ateistit pääsevät osalliseksi muunlaisistakin ilmiöistä jotka liittyvät kristinuskoon. Jos esimerkiksi tarkastellaan tapausta jossa Leo Mellerin toimia kritisoinut Juntunen kohtasi vaikeuksia, puhutaan yleisemmästä ilmiöstä kuin pelkästä ateismista. Jokainen uskonnollisten vallankäyttäjien kriitikko saattaa törmätä tilanteeseen jossa uskonherrojen rikokset valkopestään julkisessa mielipiteessä "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena, Juntunen sanoo." ja sen jälkeen on aika rangaista. "Ja minullahan on uhrien kertomukset. Olen kuunnellut ihmisiä, joita on uhkailtu ja huijattu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja seurusteluun.
Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä koskee tietysti vahvasti ateisteja, koska ateistit ovat yleensä ottaen kritisoimassa uskonasioita. Muutakin provosoitumista voi olla edessöä. Onhan Suomessa esimerkiksi pahastunut Helluntailaisnuori yrittänyt polttaa City -lehden toimituksen.

Mutta haluan tietenkin todeta että minua ei ole uhattu puukolla. Minua on sen sijaan esimerkiksi uhattu abstraktisti kotiin kannetulla kirjeellä. Ja siinä on abstraktisti uhattu hengenlähdöllä. Mikä on sääli koska jos yrittää uhata minua puukolla, se on helposti käsitettävää. Ja sanotaan näin että se olisi myös taitosettini huomioiden kohtuullisen tehoton, tyhmä ja henkilölle itselleen riskaabeli strategia. Oli helpompaa uhata anonyyminä jolloin uhkassa oli enemmän arvailun varaa. Joten itse asiassa mielenterveydelleni olisi kenties parempaa jos minua todella olisi uhkailtu puukolla sen sijaan mitä nyt on jo tehty.

Mutta Hilvo ei tietysti laske tämänlaisia miksikään. Jonka vuoksi hän itsekin varmasti häpeissään vaikenee siitä miten ateistit yrittävät sensuroida uskontoa niin kauan kuin häntä itseään ei ole uhkailtu puukolla. Mutta tottakai hän on itkemässä "uskontoallergiasta" ja siitä miten joku sanoo silla ikävästi ja kuinka tämä on uskonnon sensuroimista. Sillä voi kristityn vittu vainottu kyynel. Sillä hänhän tietää ilmiselvyytenä että "sinua ei vainota, painosteta eikä alisteta ateismisi takia". Hän on teknisesti oikeassa. Sillä ateisteja painostetaan ja alistetaan heidän harhaoppisuutensa vuoksi. Samasta syystä kuin kristitty naispappi Pirkko Lehtiö sai tappouhkauksia. Hilvon blogauksiaan lukien taas voisi saada kuvan että kristityt olisivat jotenkin saarrettuja. Mutta puukkoa ei aseteta tällöin kriteeriattribuutteihin. (Uskon että kyseessä on jo tarkkaanvalittu kaksoisstandardi, jokin ketunhäntä tässä on pakko olla kainalossa.) Ja tämä kohta sitten kaiken kaikkiaan ampuukin alas listan loppupuolelta pari kohtaa "voit myös vapaasti sanoa mielipiteesi uskovaisista - ja todellakin, sinulla on siihen oikeus!" Kenties tämä on teknisesti totta. Mutta sen noudattamisesta on edessä sen verran runsaasti vaikeuksia että en suosittele. Jopa tämä minun blogini pitäminen on helvetin huono peliliike joka vihjaa tietystä tilannetajuttomuudesta. Odotettavissa tästä ei ole kuin paskaa.

Seurakuntaan kuuluminen

"voit silti halutessasi kuulua kirkkoon tai synagoogaan" Tämä itse asiassa pitää paikkaansa. Itse asiassa näyttää että tämä olisi jopa miltei jonkinlainen velvollisuus. Sillä jos ei kuulu kirkkoon joutuu ottamaan kantaa repertuaariin vasta-argumentteja. Mukaanlukien kirkon humanitaarinen hyvä työ. Joten kyllä. Ateisti saa maksaa prosentin rahaa järjestölle jonka johdossa esimerkiksi viidesläisillä on yliedustus ja joiden näkökannat ovat hyvin samanlaisia kuin Päivi Räsäsen kannat jotka eivät edusta kirkon virallista kantaa (de jure) mutta jotka ovat isossa osassa kirkon sisäistä päätöksentekoa, rahankäyttöä ja muuta hallintaa (de facto). Tästä pitäisi tulla sitten hyvä fiilis?

Yhteisö.

"olet arvostettu yhteisön jäsen" Väittäisin että suurissa linjoissa tämä on täysin epätotta. Ateisteja ei arvosteta. Ellei arvostukseksi lasketa sitä että heitä ei tapeta ja silvota ja heitetä katuojaan. (Paitsi uhkauksissa.) Pienissä linjoissa tämä tietysti riippuu yhteisöstä. Ja esimerkiksi etelä-suomessa asiat ovat melko hyvin. Toki esimerkiksi omaa mieltäni on pahoittanut se, miten ensimmäiseen työpaikkaani joku arvon riemu-uskovainen otti yhteyttä varmistaakseen että palkanneet tietävät mitä olen. Johtajan välinpitämättömyys ja huvittuneisuus tästä asiasta on toki lohduttanut tämän edestä. Häiritsevää on toki tiedostaa se, että asia on yleistä. Esimerkiksi internetajattelijaksi luokiteltavissa oleva TJT on ottanut yhteyttä erinäköisten ihmisten työpaikoille ja häiriköinyt. Ateistien ja uskonnottomien työnsaannin kannalta on tämä mielessä pitäen jännittävää miettiä sitten vaikka erilaisia lestadiolaisalueita.

On hyvin vaikeaa uskoa että siellä ei palkattaisi uskontovereita. Työpaikan saaminen "jos ateismi ei haittaa niin kristinusko on kuitenkin aina bonus" -hengessä on melkolailla standardi. Kuuluuhan näillä alueilla myös televisioantennit kätkeä. Päin vastoin. Jos olet ateisti ja sanot sen ääneen olet "militantti". Sinua arvosteaan ateismista huolimatta ja halveksutaan siltikin tästä piirteestä. Ateismi yksinkertaisesti ärsyttää hyvin hyvin monia.

Eikä ihme. Onhan nämä asenteet nähtävissä jo koulussa. Lestadiolaisilla alueilla on tavallista että vääräuskoisten kanssa ei leikitä. Ja ateisti saa kuulla että hänellä ei ole nimeäkään koska häntä ei ole kastettu. Virallisesti lestadiolaiset eivät myönnä tämänlaisia arvoja kannattavansa. Mutta lapset kuitenkin noudattavat niitä. Sosiaalinen eristys toimii. Se ei toki ole laitonta. Mutta jos aiheena on kunnioitus on syytä huomata että kunnioituksen puutekaan ei ole laitonta. Kunnioituksen puuttuminen on kuitenkin epäkunnioitusta.

Ikonoklasmi

Tässä kohden on kuitenkin otettava esille se, että Hilvo on oikeassa listan kahdessa kohdassa. Ne eivät ole kenties kaikille ilmiselvyyksiä vaan nimenomaan olen aivan itse koetellut asiaa korkeimman omakätisesti ja olen itse niistä vakuuttunut. "Voit tehdä mistä tahansa jumalasta pilakuvan ja sinua suojellaan - voit polttaa Raamatun ja Tooran ilman pelkoa". Olen nimittäin todellakin tehnyt epäkohteliaan Raamatunpolttokokeen. Tekoa paheksuttiin, kuten varmaan kuuluukin. Toki tässä on hyvä huomata että minua suojelee poliisi eikä kristittyjen yhteisö. Tässä ero on melkoisen suuri. Itse asiassa väitän että jos poltan Raamatun, niin kristityt eivät polttaisi minua vaan ymmärtäisivät pride provokaation hengessä sitä joka minulle sitten tekisi sitä mitä sattuisikaan tekemään.

Loppukaneetti

Suoraselkäisten fundamentalistien toimintatavoista on syytä ottaa oppia. He ovat tarmokkaasti korostaneet sitä miten uskonto on etiikan ydin. Käytännössä he opettavat miten on asiallista toimia ateisteja ja ketä tahansa muuta kohtaan, jos sen perustana on vilpitön usko ja vakaumus. Lisäbonuksena on se, että Hilvon kaltaiset uskovaiset usein korostavat miten he ovat reiluja ateisteille. Ja fundamentalistit ovat samaa mieltä. Että hekin kohtelevat muita täysin asiallisesti. Ateistit sen sijaan ovat militantteja ja uhkaavat länsimaista tulevaisuutta tuhoamalla länsimaisen kulttuurin perustan, Suvivirren ja ajamalla ranskan vallankumouksen giljotiineja. Julkisessa maailmassa puhutaan yhdenvertaisuudesta, mutta käytännössä tämä on korvattu jollain aivan erinäköisellä asialla. Tarjolla on lähinnä laimeita lohdutuspalkintoja, kuten lupa maksaa kansankirkolle prosentti tuloista - Joka on kenties säälittävin kompensaatio ikinä.

Joskus tekisi mieli ottaa oppia kristityistä. Mutta jos kristittyjä kohtelisi "yhtä mulkkuisasti" joutuisi valitettavasti kuulemaan aika vahvaa kritiikkiä siitä miten tämänlainen käytös olisi militanttia. Ja mikä pelottavinta ; Jos sitä toimisi juuri näin, niin siinä tapauksessa syytökset militanttiudesta pitäisivät täysin paikkaansa!