"Niin tai mitä jos ateisteista ei pidetä siksi, että suuri osa heistä on kovaäänisiä neckbeard-läskejä, joiden vakaumus on opeteltua, militanttia ja laumasieluista?"
(Henrik Himberg)
Ateistit ärsyttävät. Tuore tutkimus toi yhden selityksen sille mistä tämä johtuu. On yksinkertaisesti huomattu, että ateistit muistuttavat ahdistavasti kuoleman lopullisuudesta, tuovat tämän vaihtoehdon ja ajattelutavan vahvemmin mieleen. Psykologisesti ajatus voidaan sitoa muihinkin havaintoihin. Esimerkiksi siihen että Intelligent Design -kreationismin miellyttävyys ja uskottavuus vaihtoehtona kasvaa jos asioiden pohtimista alustetaan kuolemisen ajatuksilla.
Olin vain hieman hämmästynyt mutta kovasti turhautunut siitä että alun lainaus oli sitten ihmisen kontribuutio. Hän ei puuttunut tutkimukseen tai sen metodologiaan. Se oli ensimmäinen kommentti asiaan. Hän myös korosti että asia ei ole mikään mielipideasia. "Ei kait tämä sopimusasia ole?"
Tämä on hyvä demonstraatio siitä että tosiasiassa ateismikeskustelussa ei todellakaan ole merkitystä sillä miten käyttäytyy. Jos käyttäytyy hyvin tai puhuu psykologiasta, saa tuonlaatuisia reaktioita. Joita ei pidetä militanttiuskovaisuutena. Toki asiaa piti täydentää lausunnolla "Minä kun olen aina ollut sitä mieltä, että ei uskontoja ja/tai uskonnollisuutta tarvitse "vastustamalla vastustaa", en jaksa lähteä sellaiseen julistavaan ateismiin taikka muiden näkemyksille naureskeluun. Uskon passiiviseen vastarintaan tässä(kin) asiassa. Kyllä minua ainakin enemmän ärsyttää nämä kaulapartaiset webwarrior-ateistit kuin itseään uskovaisina pitävät tavalliset kaduntallaajat. Nykyateismista tuntuu puuttuvan muutenkin se todellinen sisältö. Joidenkin Richard Dawkinsien ja kumppaneiden jorinoita ja populistista julistusta kuunnellessa ja katsellessa tulee mieleen lähinnä, että v*ttu mitä douchebageja nuo ovat ihmisinä."
Mielenkiintoista olikin, että kun minä sitten tulin agnostikkona ja eiateistina sotkemaan pakkaa, lähdin statementista jonka mukaan minun kokemukseni mukaan asiallisen ja uskonnottomien palstoille keskustelemaan tulevien uskovaisten määrä on nolla tai hyvin lähellä tätä. Ja kerroin että jos minulle lähettää ihmisiä testiin niin löydän heistä jonkin luonnehäiriön. Strategia on esimerkiksi Humen suosittelema. Siinä toisen käyttämä ajattelutapa otetaan käyttöön ja sitä sovelletaan samankaltaisissa tilanteissa. Jos logiikka on pätevää on yhtä tosista samantapaisista premisseistä seurattava yhtä valideja lopputuloksia.
Esille tuli oleellinen. Sen että tällaisessa tutkimusasian ohittamisen "omalla kokemuksella" ja herjatermeillä itse asiassa asetetaan vertailukohdaksi kovaääniset ateistit vs. tavalliset kädenlämpöiset uskovaiset vaikka kovaäänisten ateistien vertailukohtana pitäisi olla juuri kovaääniset uskovaiset. "Jos sinä "löydät luonnehäiriön", onko vika oikeasti siinä uskovaisessa?" Aivan samoin voidaan kysyä että jos vittuileva uskovainen löytää vihaisia ateisteja niin johtuuko se todellakin siitä että hänen maailmankuvansa sekä tulkitsevat sanottua että aktivoivat käyttäytymismalleja joihin on tiettyjä reaktiotapoja.
Lisäksi asiaa mutkisti se, että olen huomannut että on tavallaan jännittävää katsoa asiaa ulkopuolisena. Monellehan ateismi-uskonto -teema on puolten valitsemista. Minulla ei ole viitekehystä. Usein asiaa katsotaan vain sitä kautta miten ateistit kohtelevat uskovaisia ja miten uskovaiset ateisteja. Minä taas koen sen miten uskovaiset kohtelevat kiistan ulkopuolisia ja miten ateistit. Ja olen huomannut että kristitty moralisoivat ja savustavat huomattavasti tehokkaammin. Ja kun minä, aggressiivinen ja vittuileva tyyppi, olen tämän isomman suvaitsevaisuuden vuoksi ateistejen puolella tämä helposti tulkitaan siihen että ateistit ovat aggressiivisia. (Minähän tulkitsen Himbergin tyyliset asennelaukaukset kiusaamisena. Sellaisesta pahastuu ja koen tarpeeksi rangaista. Kenties kokemus ateistejen militanttiudesta tietenkin motivoi Himbergiä. Ansaitsemme toisemme "koira koiran tuntee" -hengessä.) "Se olen kuitenkin vain minä". Asiasta syyttäminen on samaa kuin selittäisi että uskovaiset haisevat pahalta vain siksi että he auttavat ja suvaitsevat juoppoja, spurguja ja muita pulsuja.
Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että "oma kokemus" tämänlaisissa asioissa on harvoin paskankaan arvoinen. Se kelpaa vain red herringiksi silloin kun joku tuo esille jotain omalle maailmankuvalle epämiellyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti