PersKustarallaa ~ "Eli tämä koskee minuun enemmän kuin sinuun"

Tanakat erektiot tulevaisuuteen.

Moni on ollut pahastunut. Syynä on tietenkin se, että Sipilän SSS/PersKeKo -hallitus on saanut vatulointinsa vatuloitua. Ja lopputuloksessa on tehty kovia päätöksiä. Osa on nähnyt nämä päätökset jopa "kipeinä päätöksinä", sanan "mielipuolista" koskevassa merkityksessä. Siinä merkityksessä jossa uutisotsikko "Loput ministereistä selviävät tänään" vihjaa siihen suuntaan minkä iloliemen vaikutuksesta näitä päätöksiä on tehty.

Asiasta on levinnyt paljon monenlaista paheksuntaa.Osa niistä on jopa melko lystikkäitä. Vesa Linja-aho päivitteli asiaa "Meillä on rokotekriittinen sosiaali- ja terveysministeri ja kuolemantuomiota kannattava oikeusministeri. Enää puuttuu luudalla lentämiseen uskova liikenneministeri." Mika Sipura kiteytti ajatuksen analyyttisemmin "Olenkohan ymmärtänyt tämän demokraattisesti valitun suunnan oikein? Koulutus, sivistys, kulttuuri, hyvinvointi ja ympäristö eivät ole suomalaisten mielestä niin kovin tärkeitä. Aseet ja asfaltti ovat." Tässä tärkeää on nyt vain että paheksuntaa on ollut.

Olen jossain määrin sitä mieltä että asia ei ole aivan niin katastrofaalinen kuin voisi luulla. Suoraan sanoen : Taloustilanne ei ole kovin kaunis. Kenties paras todiste tästä on se, että Timo Soinille ei kelvannut valtionvarainministerin salkku. Hän on ulkoministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin Teuvo Hakkarainen kulttuuriministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin kokemusasiantuntijuuden läpitunkema Timo Soinin lausunto "Helppohan oppositiosta on räksyttää". Mutta ironiasta huolimatta ratkaisu on ymmärrettävä. Tässä valtiontalouden tilanteessa valtionvarainministeristä tulee taatusti hyvin vihattu. On pakko leikata. Ja se minkä olen oppinut ihmismielestä ja menetyksestä on endowment effect. Ihmiset arvostavat enemmän asiaa siksi että ne omistavat sen. Siksi myyjä ylihinnoittelee asian arvoa. Luopuminen on vaikeaa. Tämä koskee myös saavutettuja etuja. Ja taantumassa jostain on pakko leikata.
1: Ja valitettavasti Sademiehen leikkausehdotukset eivät paikkaa valtiontaloutta, kenties siksi että islamistitaustaisten maahanmuuttajamiesten irtileikattujen pallien jälleenmyyntiarvo ei ole ollut entisellään sitten sen jälkeen kun Ilse Koch loi postmodernia tekotaidetta lampunvarjostimineen.

Olen tässä Timo Tiaisen linjoilla ; "Jos oppositio olisi tekemässä hallitusohjelmaa ja on pakko tasapainottaa julkinen talous niin miten oppositiopuolueet sen tekisivät paremmin, koskapa isoimmat rahat liikkuvat sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön sektoreilla. Ja jos säästää pitää on säästöt vaikea aikaansaada ilman noihin hallinnonaloihin kajoamista, valitettavasti." (Tiainen on hyvin maltillinen, ei fanita lujasti kaikkia ratkaisuita. Laajempi konteksti tai siitä mainitseminen on tarpeen väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Toki itse näen että tässä on tehty muutamia omituisia ratkaisuita. Kilpailukyvyn kannalta ymmärrän että viedään terveysministeriöltä. Kilpailukyvyn kannalta mummot ja papat esimerkiksi eivät ole enää tuottavia kansalaisia eikä heistä sellaisia tule joten he eivät ole "näppärä investointi". Tällä tavalla saadaan rahaa moraalisesti kyseenalaisin keinoin mutta helposti. Asioista jotka vievät mutta eivät tuo. Valitettavasti tiet lisäävät mukavuutta mutta eivät paranna kilpailua. Suomessa myyntivalttina on ollut perinteisesti aivovienti ja koulutus. Se parantaa kilpailukykyä. Probleema on tietysti se että se tuo rahaa kassaan vasta "liian myöhään". Persnetto iskee nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

Olen sitä mieltä että ongelmana ei ole se, että äänestyksellä tuotettu omasta mielestäni epämiellyttävä hallituskokonaisuus tuottaa ratkaisuja joista en pidä. Suoraan sanoen ; Olemme saaneet juuri sellaisen hallituksen kuin olemme äänestäneet. Demokratian ydin tiivistyy tähän. Saamme sellaisen eduskunnan kuin ansaitsemme. Toki kansalaisen tehtävänä ei ole pistää suutaan kiinni epäkohdista vaalien välillä. (Äänestämisellähän piti muka olla joku Stetson-Harrison -menetelmällä vedetty yhteys valitusoikeuteen monista.)

Mutta näen joka tapauksessa päätöksissä ongelman. Aivan toisenlaisen ongelman. Väittäisin että syvemmän ongelman. Sellaisen joka ei ole miellyttävä. Sellainen jonka miettiminen yöllä ei kuiski lohdun sanoja. Asian ydin on siinä että kun katsotaan oikeutuksia valinnoille katsotaan jostain syystä vain siltä kannalta että onko kyseessä ovela byrokraattinen manööveri vai ei. (Ja yleensä tämä liittyy siihen että onko strategiat itselle miellyttäviä jota sitten oikeutetaan after the fact. Tervetuloa normaaliin poliittiseen keskusteluun siis.)

Luotetava hieno mies,
jonka kanssa toisaalta tietää
aina mitä saa koska
"KePu pettää aina".

Oikeasti se mitä tässä on katsottava on se, että olemmeko todella aidosti saneet sellaisen hallituksen jonka ansaitsemme. Ja tässä on kysymys siitä että (1) onko meidän äänellämme vaikutus ja (2) onko äänen vaikutus ennustettava. Poliitikot tekevät edustuksellisessa demokratiassa päätöksiä. Äänestäjää tulee kiinnotaa äänestysprosessin "validiteetti" ja "reliabiliteetti". Eli on katsottava että saako sitä mitä tilaa. Oheen laitoinkin kuvan jossa Sipilä tekee koulutuslupauksen. Sen on tehnyt moni muukin valtaapitävä ministeri. Mutta Sipilä on voittajapuolueen ehdokkaana hyvä esimerkki. On selvää että tuo on otettu ennen äänestyksiä tarkoituksella. Sillä saa ääniä ja kannatusta. Nyt kun opintotukia leikataan, nämä äänestäjät joilla tämä on vaikuttanut yhtään päätöksentekoprosessissa menettävät äänestystuloksensa luotettavuutta. He eivät saa mitä tilaavat. (Eivät Sipilän kohdalla eivätkä muiden kanssa muissa asioissa.)

Lopputuloksena on tietenkin se että tämänlaiset "kepu pettää aina" -pääsäännöt mahdollisesti ilman poikkeusta nakertavat suoraan demokratian uskottavuutta. Miten demokratia jossa äänestäjä eitiedä mihin hänen äänensä vaikuttaa eroaa harvainvallalta jossa päätäntävalta suoraan delegoidaan jollekulle jonka sitten toivotaan tekevän "ovelia byrokraattisia temppuja". Ovela virkamieskunta on eri asia kuin demokraattinen virkamieskunta.

Jos asiaa kysyttäisiin minulta niin tämä asia olisi helppo ratkaista. Vaatimaton ehdotukseni (viittaa ironian alkamiseen) on se, että tehtäisiin todellakin kipeä ratkaisu. Tällä kertaa kipeä edustajille. He joutuisivat tekemään vaalilupauksia ennen vaaleja. Ne listattaisiin ylös papereille. He eivät voisi käyttää muita lupauksia tai jos käyttäisivät nämäkin tulisivat listalle. Hallintoaikana sitten jokainen petetty lupaus läpikäytäisiin julkisessa televisiossa aina perjantaisin. (Tai lauantaisin, ei sillä ole niin väliä, kunhan on viikonloppu ja kansalla juhlamieli.) Ja jokaista petettyä vaalilupausta kohden ehdokkalta amputoitaisiin yksi sormi. Sormien loputtua jatkettaisiin varpaisiin. Sitten lopulta mietittäisiin karsitaanko petturiehdokkaalta korvia vai palleja. (Puhelinäänestys!) Väittäisin että tällä saataisiin rehelliset poliitikot että hilirimpsis! Eihän tämä tietenkään eettistä ole. Mutta luottamuspersnetto on vähän kuin rahapersnetto. Jos sitä ei ole niin se on tehtävä. Tai muuten eduskunnalla ei ole mitään virkaa.

Toki sitä on kokeiltu persnettoa kerääviä valtioita. Ja sitä että ollaan humaaneja niillekin jotka sitä eivät kunniansa (honour) puolesta ansaitse. Ne toki nojaavat nykyhallitukselle ilmeisen vieraisiin ihmisarvon (dignity) konsepteihin, joten en tiedä miten koherentti on ihminen joka kannattaa nykyhallitusta ja näitä ajatusmalleja. Kun kerran alkuun on päästy niin miksi ei? Kyllä nyt on turha niuhottaa kun pitäisi kääriä hihat, uhrautua ja olla valmis kestämään kipeitäkin päätöksiä. Kaikkien parhaaksi!

---

Modernissa UFO -populaarikulttuurissa humanoidit ovat äimistyttävän kiinnostuneita anaalisondauksesta. Tämä mieltymys persläpiin voi tuoda uutta kulmaa perinteiseen avaruusmuukalaisen pyyntöön "viekää meidät johtajanne luo".