Nuorempana kun työskentelin bingossa, käsittelimme käteistä rahaa kassavastuulla. Laskimia ei ollut ja työt kannatti tehdä vähintään kohtuullisen ripeästi. Tämä hioi päässälaskutaitoja sen verran että normaaleimmat yhteen-vähennyslaskut ja muut vastaavat sujuivat melko hyvin. Nykyään lasken yksinkertaisetkin laskutoimitukset laskimella. Jos minulle annetaan ihmisen syntymävuosi, tarkistan tarvittavan miinuslaskun laskimella. Toisaalta nykyään hallitsen huomattavasti mutkikkaampia matemaattisia ideoita ja konsepteja kuin nuorena. Jossain määrin perinteinen laskutaito on minulle vain "suorittavaa työtä" kun taas aito ja puhdas "ideoiden matematiikka" tehdään ennen tätä suorittavaa työtä. ; Minulle on myös palkitsevampaa keksiä miten ongelma ratkaistaan kuin oikeasti ratkaista tätä.
Nähdäkseni tämä on kaikki mitä tarvitaan kun mietitään teknologian rappeuttavuutta. Jos mietitään vaikka Nicholas Carrin ajatuksia rappeutumisesta, hän esittää että automaatio tekee meistä tyhmiä. Toisaalta Alfred Whitehead voidaan nähdä henkilönä joka näkee että teknologia itse asiassa vapauttaa meidät miettimään relevantimpia asioita. Tästä debatista voi sitten lukea vaikka ihan kiinnostavaa analyysiä "Philosophical Disquisitions" -blogissa. Jossa argumentisto asetetaan toisiaan vastaan. Siinä nähdään että Carr esittää argumentin ja Whiteheadia voidaan käyttää heikentämään tai jopa kumoamaan tätä argumenttia.
Kuitenkin tuo matematiikkakulma on siitä kiinnostava että jossain määrin se näyttää että molemmat voivat olla oikeassa. Kysymys on siitä mikä nähdään relevantiksi. Jos päässälaskutaitoa pidetään relevanttina niin taskulaskin todellakin rappeuttaa.
Itse näen että Wikipedia ja kirjahyllyni voidaan nähdä rappeuttavana voimana aivan kuten taskulaskinkin. Tosiasia on, että minulla ei ole kovin hyvää muistia. Sen sijaan olen lukenut paljon kirjoja ja minulla on yleisnäkemys mistä löydän mitäkin. Minulla on kirjahylly jossa jokaisen kirjan välissä töröttää kirjanmerkkejä. Kun samassa kirjassa voi olla kymmenenkin merkkiä on selvää että ne eivät näytä kohtaa jossa olen kirjassa vaan jotain johon on kätevää palata. Se mitä teen on että tarkistan yksityiskohtia kirjoista tilanteen mukaan. Vaeltelen karkkipaperista revityillä siivuilla tuettua ulkoistettua muistia.
Tämä on oleellisesti erilaista tietoa ja taitoa kuin sen tyylinen viisaus jota kunnioitetaan islamilaisissa maissa. Sellaista jossa opitaan "Koraani" ulkoa. Myös Suomessa voidaan korostaa miten vanha kansa osasi "Kalevalan" runoja hirveitä määriä ulkoa. Nämä ovat kieltämättä upeita kognitiivisia saavutuksia. Jotain sellaista joka vaatii joko syvää harjaantumista tai jonkinlaisen idiot savant -autistin. Minä taas näen että tarkistaminen on jopa hyve. Sillä sitä kautta lähteen sisältö tulee vielä viime hetken tarkistettua. Tämä johtaa sellaiseen itsekriittisyyteen johon omaan muistiinsa ja itseensä täysin luottava voi helposti unohtaa. Mutta joka on silti tarpeellista.
Toisaalta on hyvä huomata että ihmiset eivät nykyäänkään ole keskimäärin kovin viisaita tai hyviä. Eivät edes ei-diginatiivia edustavat ihmiset. Kun olen keskustellut internetissä voidaan huomata että täällä on vanhempaa ja nuorempaa keskustelijaa. On kenties hyväkin huomata että nykyajan nuoret ovat idiootteja. Mutta niin ovat aikuiset, vanhat ja keski-ikäisetkin. Suurin osa ihmisistä on. Sen sijaan ei ole havaittavissa että ne aikuiset jotka internetissä peuhaavat että tiki-tiki eivät selkeästi osaa esimerkiksi perustelurakenteita sen paremmin kuin nuoremmatkaan. Koulutus ja harrastuneisuus painaa, ei se mihin ikäryhmään kuuluu. Mielestäni tämä vihjaa siihen että "rappeutumisesta" on kenties liiallista puhua. Suuri osa ihmisistä on unohtanut valtaosan yleissivistyksestään lukion jälkeen. Taidot on hankittu ylioppilaskirjoituksia varten. (Ja jollain ikäryhmillä tämäkin koulutustaso on voinut olla harvinainen. Eikä sitä ole oltu motivoituneita hankkimaan myöhemmälläkään iällä.)
On selvää että jotkin taidot ovat heikkoja. Ja tämä voi vaikuttaa. Esimerkiksi asioiden yhdisteleminen todellakin vaatii sitä että myös on jonkinlainen käsitys näistä tosiasioista. Ja tätä kasaumaa ei helposti hanki jos tiedon vain helposti lataa internetistä. Tämänlainen kaavamainen tiedon hakeminen voi kankeuttaa. Mutta toisaalta mukana voi tulla uudenlaisia taitoja.
Perimmiltään teknologian rappeutumisasia liittyykin vahvemmin siihen että elämmekö sellaista aikaa jona teknologia voi hoitaa kaikki ihmisen tehtävät. On mahdollista että jossain vaiheessa teknologinen kyvykkyys on niin hyvä että ihmiselle ei jää toimea. Ja silloin on hyvinkin mahdollista että meidän ei tarvitse harjoitella mitään. Ja silloin kaikelle voi käydä kuten minun yhteenlaskutaidolle. Toisaalta onko tällä relevanssia kun koneet jo hoitavat nämä asiat. Se on sitten toinen kysymys. Ja sillä on oikeastaan relevanttia tämän keskustelun kannalta vain siksi että kun Carr ja Whitehead käsittelevät rappeutumista, he itse asiassa arvottavat taitoja toisten yli tai alle perimmiltään eettisesti. Se että jotain nähdään "aitona sivistyksenä" ja toista taitoa "turhanpäiväisenä ajanhaaskuuna" koostuu muustakin kuin taidosta, suoriintumisesta ja onnistumisprosenteista. Siksipä teknologiafobiaa onkin niin helppoa liittää moralismiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti