Koska itse on kiinnostavin asia omassa elämässä, on arjen pienistä pulmista usein isompaa riesaa kuin sellaisista toisessa maassa tapahtuvasta sodasta jossa "hyväksi puoleksi" katsotulla on lupaa joustaa ihmisoikeuksista. Siksi on syytä hakea pulmia ja oman elämän pilaamisia omasta arjesta ja oman pään sisältä.
1: Kahvin tavallaan lyhyt kestoikä. Heräät aamulla ja keität kahvia. Muistat juoda sitä kupin. Haahuunnut ja juot toisen kupin neljä tuntia myöhemmin. Ei ole samaa kahvia vaikka onkin. Kauheaa tervaa on. Tervaantumisen estoon voisi auttaa ne keittimet jotka menisivät automaattisesti päältä parin tunnin päästä. Saisi kylmää ja kauheaa kahvia eikä kuumaa ja eri lailla kauheaa kahvia. Mutta sitten pitäisi koko ajan keittää vähäisiä määriä ja olisi vaivaannuttavaa se. Lisäksi tämä kahvin olemus pitää sisällään salaliittoteorian ytimen ; Jossain on ehkä joku joka muuttaa kahvin määritelmää, kahvin perimmäistä olemusta, lennosta. Heti kun ei katso. Tuollaisille ei pitäisi antaa noin tärkeitä vastuutehtäviä!
2: Joskus ihmisille syntyy haluamisia. Esimerkiksi minun mieleni teki yht'äkkiä homejuustoa. En syö usein homejuustoa joten kaapeissa ei voi vain varastoida kaikkea mitä voi haluta tehdä mieli. Ja kun kaupat ovat kiinni niin ei ole mahdollista saada homejuustoa. Mutta taipuuko mieli tämän edessä? Ei taivu. Haluaa yhä homejuustoa. Ei vaikka yrittäisi huijata sitä. Mitä enemmän yrittää olla ajattelematta homejuustoa sitä enemmän ajattelee homejuustoa. Homejuusto ponnistaa mieleen toistuvasti kuin joku sinisilmäinen jääkarhu!
3: Kaukosäädintaisteleminen. Kävimme debattia kaukosäätimen herruudesta. Päädyimme siihen että minulla ei ole ylivaltaa kaukosäätimeen koska käytän niin paljon pelikonetta. Eli se joka käyttää vähemmän saa erityisluvan hallita sitä vähää mitä käyttää. Yleensä maailmassa se joka tekee enemmän jotain määrää kun häneen vaikuttaa enemmän. Mutta nollasummapeleissä tämä on hyvä ratkaisu. Inhottaa hävitä tämänlaisia debatteja, kun ei voi olla erimielinen, paitsi lopputuloksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti