Otetaan käsille seuraavantyyppinen pohdinta;
Argumentti 1:
P1: Oletetaan että on hyvä ja kaikkivaltias Jumala.
P2: Oletetaan että tämä peitetään parhaan mahdollisen maailman ratkaisulla. Jolloin on väistämätöntä että Jumala aktualisoi parhaan mahdollisen maailman, jossa sitten elämme.
P3: Emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. (Vaikkapa koska delfiinit) Eli aktuaalinen ei ole paras mahdollinen maailma.
J: Jumalaa ei ole olemassa.
Argumentti 2:
P1: Ei ole olemassa aktualisoitua parasta mahdollista maailmaa.
P2: On mahdotonta että Jumala voisi aktualisoida parhaan mahdollisen maailman.
P3: Ei ole välttämätöntä että Jumala aktualisoisi parhaan mahdollisen maailman.
Argumenttiparin tehtävänä on luoda jännite. Molemmat argumentit ovat rakenteellisesti ehyitä. Niiden perusteella voidaan argumentoida. (Premissierimielisyyksiin on tietysti tilaa, paljonkin.) Tosiasiassa jännite syntyykin siitä että molempia argumentteja käsitellään ottamalla mukaan "jotain epämääräistä". Niiden kohdalla epämääräisyys on lupa peittää monenlaisin keinoin. On selvää että molempia argumentteja ei voi hyväksyä samanaikaisesti. Ja toisaalta melko harva teisti suostuu valitsemaankaan näiden kahden välistä, koska parhaan mahdollisen maailman argumentti on monelle suosittu tapa selittää pahan ongelma. (Toisessa suositussa selityksessä, vapaassa tahdossa, sen sijaan on olemassa ongelma paratiisista. Eli jos vapaa tahto johtaa pahaan ja paratiisissa ei ole pahuutta niin sitten siellä ei ole vapaata tahtoa ja täydellinen maailma ei vaadi vapaata tahtoa.)
Kenties joku voisi ajatella että kenties mahdollisten maailmoiden selitys kuvaakin sitä että eläisimme jonkinlaisessa modaalisessa realismissa jossa paras mahdollinen maailma toteutuu mutta vain yhdessä fragmentissa. Ja kenties me emme itse elä juuri tuossa osiossa. Tätäkään tuskin pidetään teologisesti oikeaoppisena selityksenä koska selvästi moraalikysymyksissä painotetaan sitä miksi meidän maailmassamme on kärsimystä. Pahan ongelman setvijille on tärkeää selittää miksi Jumala mahdollistaa holokaustin juuri tässä meidän havaitsemassamme maailmassa.
Aiheen liepeiltä voi syntyä erikoinen huomio. Huomio antrooppisesta periaatteesta.
Jos me mietimme sitä, miksi antrooppinen periaate esitetään usein nimenomaan haasteena "ateisti-naturalisteille", voidaan huomata että se on tavallaan hyvin läheistä sukua parhaalle mahdolliselle maailmalle. Henkenä on se, että universumi olisi aivan käsittämättömän hienosäädetty. Ja siksi olisi epätodennäköistä että olisimme juuri sellaisessa universumissa joka sopii elämälle.
Jos otamme tästä vertauksen vaikka säieteorioihin, niissäkin korostetaan paikkoja joissa luonnonvakiot olisivat erilaisia. Tai sitten esille voidaan ottaa jokin muu sovelias multiversumimallien tapa. (Tämä on toki "vähän sinne päin". Filosofisesti katsoen multiversumi ei tarkoita täysin samaa kuin modaalinen realismi. Mutta tämän vertaamisen kannalta ne ovat riittävän analogisia.) Tähän on sitten yksinkertaisimmillaan vastattu jotain sen tyylistä että emme tietenkään katso satunnaisesti valikoitua universumia koska olemme universumissa katsomassa sitä. Jos se ei olisi elinkelpoinen emme olisi siinä ihmettelemässä sitä.
"Ateismin haastamisen" henkenä on siis ollut juuri se, että Jumala selittää parhaan mahdollisen maailman. Toisaalta on huomattava että pahan ongelman toistuvuus kertoo siitä että kristinuskossa hyvin moni suorastaan vaatii että Jumalan olisi luotava nimenomaan paras mahdollinen maailma. (Pidän tätä itse asiassa tarpeettomana tiukkuutena kristityiltä. En ymmärrä miksi Jumalan pitäisi olla sekä kaikkivoipa että kaikkihyvä ollakseen kristittyjen Jumala. Mutta oletetaan tämä asia tässä konvention vuoksi.) Toisaalta naturalistien puolella tuo edellämainittu selitys ei vaadi parasta mahdollista maailmaa vaan puhuu elinkelpoisesta maailmasta. Se on itse asiassa huomattavasti vähemmän tiukka tulkinta siitä mitä universumimme tarkalleen ottaen on. Matkalla tapahtuu tavallaan kriteerien löysennys. (Toki tämä ei ole kovin vahva koska antrooppisessa periaatteessa puhutaan hienosäädöstä eikä parhaasta mahdollisesta maailmasta. Käytännössä usein sävy kuitenkin kantaa uskovaisilla teologista lisäviestiä.)
Kriteerien löysennys on kiinnostava temppu. Sillä jos se yhdistetään edellämainitsemaani semikerettiläiseen ajatukseen siitä että modaalisen realismin hengessä Jumala on luonut "luomakuntakaikkeuston" joissa mukana on paras mahdollinen maailma. Ja tämä johtaa hieman samantapaiseen tilanteeseen mihin johdin warrant -logiikan kauan kauan sitten. (Silloin huomasin että naturalistien mahdollisuus luottaa aisteihin arvioitiin "mahdollisten naturalismien maailmoista" mutta Jumalan kohdalla ei otettu huomioon "kaikkia mahdollisia Jumalia". Ja tämä huomioiden teistien mahdollisuus warrantiin oli vielä surkeampi kuin naturalisteilla. Jolloin jos warrant olisi todella ollut vaatimus tieteen luotettavuudelle ja että tämä pitäsi esiolettaa niin ateismi olisi parempi lähtökohta kuin teismi.) Ideana on huomata että selityksen ei tarvitse olla täydellinen. Kun käsillä on vaihtoehdot jotka ovat toisilleen vaihtoehtoisia niin että jompi kumpi toteutuu pakosti ja jotka eivät voi toteutua samanaikaisesti (Kuten "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa") niin se jonka sopiminen vaadittuun on todennäköisempi on järkevämpi ratkaisu.
Tässä huomio keskittyy todennäköisyyteen joka generoidaan sillä tavalla miten vaikeaa on osua juuri siihen. ; Voidaan helposti nähdä että molemmissa mahdollisia maailmoita on hyvin hyvin paljon. (Antrooppinen periaate haasteena naturalismiin olettaa että vaihtoehtoja on paljon, ilman sitä ei saataisi pientä todennäköisyyttä jota he haluavat.) Kristityt esittävät spesifin väitteen parhaasta mahdollisesta maailmasta. On selvää että on hyvin epätodennäköistä osua juuri tähän yhteen tiettyyn kohtaan. Se kattaa vain 1 kaikista mahdollisuuksista. (Tätä "parhaus" tarkoittaa.) Naturalistit sen sijaan tarvitsevat vain elinkelpoisen universumin. Tämä voi olla epätodennäkoinen. Mutta tässä ei vaadita parhautta. Joten mukana on varmasti detaljeissa joustamista. Ja näin ollen tämä kattaa monta vaihtoehtoa niistä kaikista. Joten todennäköisyys on naturalistien puolella. Kun katsomme maailmaa jossa elämme, olisi erikoista että olisi juuri oikeanlainen Jumala tuottamassa parhaan mahdollisen maailman. Ja se että olisimme universumissa joka vain sattuu olemaan meille sovelias on eriskummallinen sekin. Mutta kertaluokkaa vähemmän eriskummallinen.
Huomiota voi täsmentää silläkin että tosiasiassa kristittyjen malli olisi oikein hyvä. Siinähän oletetaan rakastava Jumala joka luo parhaan mahdollisen maailman. Ja ennustus on hyvin spesifi. Joten onnistuessaan se olisi tarkempi. Ja tämä on täysin totta. Selitysvoima on hyvä todiste teorian oikeutukselle. Ja se usein tarkoittaa juuri sen tapaista että on "a posteriori tehty huomiota joka olisi a priori epätodennäköinen". Mutta toisaalta ongelmana on se, että meillä ei tosiasiassa ole todisteita muusta kuin siitä että elämme universumissa jossa elämä on mahdollista. Ja tällöin on epätodennäköistä eikä mitenkään automaattista että eläisimme juuri parhaassa mahdollisessa universumissa.
Tämä ei ole kristinuskon kritiikkiä tai perimmiltään edes kuvaus kristinuskosta. Se ei ole edes ateismiargumentti. Tämä on aiheeseen liitettyjen vakiintuneiden premissistöjen kanssa leikkimistä kerettiläisillä kombinaatioilla ja niiden tulkinnoilla aiheesta ja aiheen vierestä. Ja näihin tulkintoihin reagoiminen totuttujen kristillisten kaanonistojen kautta on hyvin hyvin omituista. Ja se oli tavallaan tämän tekstin pointti. Merkittävintä olisikin selvittää missä premisseissä ja miksi on erimielinen. Ja miten tämän voi tehdä tavalla jossa selvitään kaikista esilläolevista skenaarioista ilman omituisuuksia. Kuten pakkoa tunnustaa että Jumala ei luo parasta mahdollista maailmaa tai tunnustusta ateismista. Ja sitä kautta tämä kyllä voi aikaansaada kiusaa kristityille. Vastassa on helposti eihaluttavaksi nähtyjä "haarukoita". Jossain määrin syynä ongelmiin ovat todennäköisyys. Ja toisaalta se, että on hyvin omituista puhua monista eri vaihtoehtoisista universumeista yhdistettynä siihen että hyvä ja rakastava kaikkivaltias luo parhaan mahdollisen maailman. Monien eri maailmoiden tulkinta tuottaa pahan ongelman ja antrooppisen periaatteen sekasikiöongelmia, jolloin klassisen teistin kannalta on hyvin haasteellista kiermurrella vapaaksi kaikista sivutuotehirvitysistä jossain muualla "vakiintuneessa argumentistossa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti