Uskonnon ja ideologian ja hengellisen erosta

"Suomen Kuvalehdessä" oli Jyri Komulaisen "sponsoroitu blogaus". Sen mukaan vapaa-ajattelijoiden pitäisi käydä uskontotieteen peruskurssi ennen kuin kritisoisivat uskontoa. Ajatus on periaatteessa loukkaava mutta erinomaisen hyvä. Sillä kritiikin minimivaatimus todellakin on kritiikin kohteen tai aiheen tunteminen. Olisin itse asiassa itse suosittelemassa että esimerkiksi valtionkirkossa piispat saisivat kirjoittaa kritiikkejään siinä vaiheessa kun ovat tenttineet uusateistien pääteosten sisältöä yliopistossa kurssejen kautta. Jari Jolkkosen demonstroima luetunymmärtämättömyys vihjaa että asialle olisi tarvetta. Olisikin hienoa kieltää uskovaisia sanomasta mielipiteitä asioihin joista heillä ei ole yliopistotutkintoa. Komulainen tuskin pitää ajatuksesta, mutta rehellisesti sanoen se on se mitä siitä pitäisi seurata. Tämä olisi itse asiassa huonoksi sananvapaudelle ja uskonnonvapaudelle ja ideologianvapaudelle ja kaikelle mitä Komulainen tekstissään esittää puolustavansa. Mutta toisaalta siinä oleva "kova rakkaus" olisi osaamistason kautta keskustelun keskimääräistä laatua parantava. Se tekisi internetissä sompailusta miellyttävämpää ja vähemmän päitä räjäyttävää. Ihmiskunta ei niillä ohjein olisi kovin vapaata mutta ei ehkä ihan nykyisellä tasolla demonstroisi toistuvasti sitä miten sammutetuin lyhdyin sitä elämän läpi voidaankaan seilata.
1: Niiden sisällöstä voi tehdä kursseja vaikka ei pitäisi niitä faktuaalisena tai asiallisina. Samaan tapaan kuin Mirecki piti Intelligent Design -luentoja joissa läpikäytiin Intelligent Designin oppeja, ja tässä sivussa sitä miksi ne ovat epätieteellisiä. Tutkimusaiheena on siis ID.

Mutta valitettavasti muu tekstistä ei sitten ole yhtä hyvää kuin tämä ihastuttava joskin asenteellinen "kova rakkaus".

"Vapaa-ajattelijoiden viimeaikainen kärki on vakaumusten tasa-arvo. Vyörytystä varten on jopa perustettu oma yhdistyksensä nimeltään Vakaumusten tasa-arvo VATA ry." ... "Vakaumusten tasa-arvoa ajava yhdistys määrittelee tavoitteensa seuraavasti: ”Vakaumusten tasa-arvolla tarkoitetaan, että lainsäädännön ei pidä suosia tiettyjä aatteita, ideologioita tai vakaumuksia toisten kustannuksella. Esimerkki aatteesta, ideologiasta tai vakaumuksesta voi olla tietyn poliittisen puoleen kannatus, tietyn uskonnon harjoittaminen, elämäntapa tai filosofia, tai muu vastaava.” Vakaumusten tasa-arvoa pitäisi edistää siis suomeksi sanottuna siten, että uskonnolliset yhdyskunnat pantaisiin lainsäädännöllisesti samaan koriin kuin muutkin yhdistykset."

Tuo ei itse asiassa kuulosta pahalta. Kuvaus on vähintään jokseenkin osuva. Tästä vain väännetään sitten erikoisia asioita. Komulaisesta on katastrofaalista että "Suomen ortodoksinen kirkko tai Helsingin juutalainen seurakunta olisivat vapaa-ajattelijoiden määrittelemässä maailmassa samalla viivalla kuin kasvissyöntiä edistävä aatteellinen yhdistys tai ruotsinkielen asemaa puolustava lobbausjärjestö!" Ja hänen perusteensa on seuraava "Tämä logiikka johtaa luonnollisestikin lopulta siihen, että erillistä uskonnonvapauslakia ei tarvittaisi. Harvoin uskonnonvapauden lakkauttamista sentään tohditaan ääneen sanoa. Eräs aktiivinen vapaa-ajattelija myönsi minulle twitterissä julkisesti asian kuitenkin niin olevan. Argumentaatiokokonaisuus on näppärä. Retorisesti se kiinnittyy ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Oikeasti kyse on kuitenkin kovemman luokan silmänkääntötempusta: vaaditaan katsomusten tasa-arvoa ja lopputuloksena näyttäisi olevan uskonnonvapauden lakkauttaminen."

En ymmärrä miten joku twitterviesti  - etenkään nimeämättä ja lähteistämättä jätetty twitterviesti - voisi olla relevantti keino määrittää vapaa-ajattelijoiden "todelliset tavoitteet". Mutta tämän metodisen omituisuuden lisäksi voidaan huomata ironinen asia. Komulaisen argumentti perustuu puhtaasti retoriikkaan. Ja mikä kiinnostavinta, tämän retoriikan takana on ekvivokaatio.

Komulaisen "juridinen päättelyketju" etenee siten että (1) Uskonnoilta poistetaan privileegiot (2) tämän jälkeen ei ole uskonnonvapauslakia (3) joka johtaa siihen että uskonnonvapautta ei ole olemassa.

Ongelmana tässä on se että erillinen uskonnonvapauslaki on eri asia kuin uskonnonvapaus valtiossa ; Jos uskonnoilla on privileegioita suhteessa muihin ideologioihin, niin niiden poistaminen asettaa ne samalle tasolle muiden ideologioiden kanssa. Tämä poistaa tarpeen erillislaille. Mutta tosiasiassa tämän jälkeen uskonnonvapautta koskee sama vapaus joka koskee muita ideologioita. Itse asiassa Komulaisen päätelmäketju toimii jos ja vain jos nykyajan suomessa ei ole mielipiteenvapautta, kokoontumisvapautta tai vapautta kannattaa vaikka poliittista ideologiaa tai kasvissyöntiä. Tosiasiassa suomessa voi olla vaikkapa vegaani tai makkaransyöjä. Tai äänestää vasemmistoa tai oikeistoa. Uskonnon asettaminen samalle linjalle näiden kanssa ei ole siksi samaa kuin uskonnonvapauden puute.

"Uskonnonvapaus" muuttuukin spesifistä erillislaista joksikin yleiseksi oikeudeksi. Tämänlaista retoriikkaa tietysti tarvitaankin jos ollaan taistelemassa privileegioiden poistamista vastaan. Ideologioilla on oikeuksia. Joten jos uskonto riisutaan sen erioikeuksista ja asetetaan samalle rinnalle niiden kanssa niin silläkin on oikeuksia. Sillä on samat oikeudet. Evankelis-Luterilaisen kirkon erikoisaseman menettäminen käännetään uskonvapauden kieltämiseksi. Selvää on että tämä ei ole kovin järkevän tai asiallisen ihmisen puhetta. (Siksi tälläisiä kai saadaankin lehtiin vain "sponsoroituina blogauksina".

Komulaisella onkin sitten hihassaan red herring jolla sysätään huomio syrjään tästä.

"Ristiriitaisen logiikan lisäksi syytä on huomata argumentaation olevan ristiriidassa empiirisen uskontotieteen kanssa. Vaatimus vakaumusten tasa-arvosta perustuu virheelliseen väitteeseen: Vapaa-ajattelijoiden mukaan uskonnollinen vakaumus olisi vain mielipide siinä kuin poliittinen mielipide tai mikä tahansa aatteellinen vakaumus. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ehdotanpa keskustelua jo vuosia seuranneena, että kaikkien vapaa-ajattelijoiden tulisi käydä uskontotieteen peruskurssi!"Tästä päästään siihen "kovaan kouluun". Sillä Komulainen kertoo mitkä ovat samoja ja mitkä ovat eri asioita.

"Ensinnäkin uskonto ei tyhjenny tiedolliseen ulottuvuuteen. Maailmanuskonnot eivät ole mielipiteitä tai edes vakaumuksia – saati ideologioita." ... "Hindulainen moottoripyörän siunaus ei ole käännettäviksi iskulauseiksi, jotka voisi banderolliin tai rintanappiin kirjoittaa. Ei, sillä toimituksen ydin on osallistumisessa, voimaantumisessa ja ikiaikaisen tradition elämisessä todeksi. Kun moottoripyörän omistaja huristeli pois, hänen mielensä oli vallannut rukouksen henki eikä mikään ideologinen ohjelma." ... "Rituaalit ja tunteet ovat keskeinen osa elävää uskontoa. Uskonnot ovat kokonaisvaltaisia elämänmuotoja. Uskonnollisen identiteetin samastaminen puoluekirjan omistamiseen on yksinkertaisesti tyhjää puhetta."

Valitettavasti Komulaisella on työn alla enemmän jokin eksistentiaalinen filosofinen ohjelma kuin empiirinen uskontotiede. Toki tuosta lähtökohdasta voisi vetää hauskoja johtopäätöksiä siihen että jos Komulaisen premissit ovat tosia niin sitten iskulause "ateismi on uskonto" olisi määritelmällisesti väärin. Ateismi on ideologia ja siinä on oletuksia jne. mutta se ei olisi uskontoa. Tämä olisi tietenkin huvittava asia hieroa hänen naamaansa. Mutta en hiero. Koska hänen ongelmanaan on se, että hän ei selvästi ole opetellut kognitiivisen uskontotieteen tai neuroteologian perusteita.

Nimittäin ideologiatkaan eivät ole "vain puolueohjelmia". On turhaa uskoa että mikään ideologia johon ihminen on identiteettinsä sitonut olisi pelkkä lista ulkoaopeteltuja filosofisia dogmeja. Komulainen onkin triviaalisti oikeassa. Eli hän esittää faktoja joilla ei ole mitään argumentatiivista voimaa hänen johtopäätöstensä kanssa. Hän yrittää luoda eroa ideologioiden ja uskonnon välille. Erot ovat kuitenkin melko pieniä.
* Sampo Syreeni muistuttikin tässä yhteydessä minua siitä miten neuroteologiassa ohimolohkon aktivointi on liitetty sekä uskonnolliseen että ideologiseen hurmokseen. Se kertoo että kenties "ateismi on uskonto" -heitossa onkin takana jotain. Gazzaniga on huomioinut myös ohimolohkon yhteydestä uskonnollisiin kokemuksiin. Neuroteologian näitä puolia ohitetaan mielellään siten että selitetään vaikka että ne ovat "vähän kuin kasvonilmeitä", eli samasta ilmeestä ei voi tulkita samaa tunnetilaa. Omituista kyllä muistan kuinka neuroteologia alkoi innostamaan teologeja lähinnä kun meditoivien munkkien päässä aktivoitui jotain jota muutoin ei aktivoitunut ja tätä pidettiin ehdottomana ja objektiivisena todisteena siitä että uskonnoissa on jotain erityistä. Jotenkin neuroteologiaa tuntuu ylipäätään vaivaavan se, että se on objektiivista kun se tukee omia ajatuksia ja silloin kun ei, niin se on vain tulkinnan apuväline.
* Kognitiivisessa uskontotieteessä taas on havaittu että rituaalit ja tunteet tulevat mukaan jos opissa on usko johonkin valvovaan tahoon jolla on pääsy strategiseen tietoon eli suunnilleen identiteetin tai sosiaalisten suhteiden kannalta noloihin salaisuuksiin. Ei ole väliä uskotaanko valvonnan olevan Jumalalta, ajatuksia lukevilta avaruusolioilta tai teoriassa vaikka Josif Stalinin kaikenkattavista vakoiluoperaatioista. Tässä mielessä ateismi harvoin on uskontoa. Joskin esimerkiksi avaruusolento-oppi raelilaisuus on todellakin uskontoa ateisteille koska avaruusolennot eivät ole Jumala joten joissain spesifeissä olosuhteissa ateismi sopii yhteen uskonnollisen käytöksen kanssa.

Komulaisen toivoisikin käyvän empiirisiä uskontotieteitä. Mutta sen sijaan hän käyttää jotain joka on lähempänä normaalia rationalistista käsiterunkkausta käyttävää teologiaa ja sen dogmatiikkaa. Jota sävytetään sillä että tunteiden avulla mukaan otetaan eksistentiaaliset teologian suuntaukset. Tämä ei toki ole mitään uutta. Ateisteja moititaan hyvin usein siitä että he eivät ota kantaa Tillichiin. (Jostain syystä kaikista eksistentiaalisista teologeista Tillich mainitaan. Se on klisee samalla tavalla kuin hyvän kristityn täytyy jostain syystä arvostaa Bonhoefferia vaikka käyttäytyisi aivan eri tavoin kuin hän.)

Itse asiassa jos katsotaan Komulaisen tekstiä tarkemmin, esiin nousee hauska teema.

Eksistentialismi sopii siihen mihin sitä usein käytetään. Siihen että valitetaan siitä että kriitikko puuttuu liikaa dogmatiikkaan ja uskontoon eikä puutu hengellisyyteen. Komulainen joka ei ymmärrä että jos "uskonnot ovat maapallon merkittävimpiä voimavirtoja" niin sen kritisointi on sitä tärkeämpää, on tietenkin pahastunut siitä että uskontoa ei oteta hengellisenä. Uskonto ei siis ole vain ideologia koska siinä on hengellinen ulottuvuus.
1: Tämä voisi olla oikeasti kiinnostava asia. Voidaan nähdä että uskonto ja hengellisyys määritellään usein toisiinsa nivotuiksi kehäisesti. Mutta jos hengellisyys ajatellaan mielentilana ja tunnetilana, eikä määritellä sitä kehäpäätelmän omaisesti uskonnollisen entiteetin kautta, on mahdollista kokea hengellisyyttä täysin uskonnollisten yhteyksien ulkopuolella ja siihen liittymättä, aivan kuin on yhtä mahdollista ja yleistä sekä olla osana että suorittaa uskonnollisia menoja tuntematta tippaakaan hengellisyyttä, ihan vaan koska se kuuluu asiaan. Esimerkiksi tunnen ateistin joka harrastaa shamaanirummutusta koska hänestä transsi on mielentila. Ideologian ja hengellisen kokemuksen välinen eri ei ole kovin suuri. Toisaalta siinä on jotain erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa. Jota taas moni ideologiakin tarjoaa.

Yhdistäessään uskontoa ja hengellisyyttä Komulainen unohtaa erottaa uskonnon ideologiasta. Tämä on klassista, uskonnossa paperissa olevissa dogmeissa suositaan a priorisin maailmankuvalilsin taustaoletuksin selitysmalleja jotka suosivat kokemusten tulkintaa. Ja kokemus on uskonnon maailmankuvan selittämisessä osana. Hengellisyys ja kokemukset siis määritellään uskonnolla mutta se on toisaalta myös väline sen vahvistamiseen. Kehää on vaikeaa katkaista jos on teologiasta innostunut tyyppi jolla on intoa selittää omaa vakaumusta parhain päin etsimällä mitä tahansa sitä tukevaa aineistoa jota sitten kutsuu objektiiviseksi siksi että se tukee omaa maailmankuvaa.

En tiedä mitä tähän oikein pitäisi sanoa. Larry Moran on tuskastunut tähän samaan toistamiseen ja hän kutsuu temppua "The Courtier's replyksi". Maailmassa olisi siis jokin sofistikoitunut ja hengellinen teologia joka on muuta kuin se fundamentalismi jota uusateistit ihan väärin moittivat. Kritiikki on aina irrelevanttia mutta tätä hienoa teologiaa ei kuvata ja tuoda kritisoitavaksi. Se on jossain kuplassa ja ilmiselvästi järkevä ja hieno asia ja enemmän kuin mitä on kritisoitu.

Moranin blogiin tuli asiaan liittyvä mainio kommentti siitä miten hengellisyysasia näyttää toimivan. "If religion and faith are not the same, as claimed, why are religious people always called "people of faith"? When a politician praises "people of faith", and says those bad atheists are attacking "people of faith", why is it that no religious person ever, ever, ever objects and says, "How dare you call us people of faith, we are people of religion and they're not the same at all!" To answer my rhetorical question, religious people never say that because they understand marketing. "Faith" has a positive connotation, while "religion" got a negative connotation from its association with the behavior of religious people for 2,000 years. So "faith" is better marketing, and religious people know marketing."

Ongelmana onkin oikeasti se, että kun teologi tarttuu hengellisyyteen, siitä puuttuu empiria. Komulainen puhuu empiirestä uskontotieteestä mutta hän nojaa siihen että aihe kritiikki-immunisoidaan. Uskonnoista ei saa puhua viitaten dogmaan. Koska dogma on irrelevanttia, vain uskontoa joka ohitaa elävän elämän. Samoin uskontoja ei saa moittia niitä kannattavien käytöstä tilastoimalla koska jokainen ihminen on syntinen ja niissä katsotaan maallista eikä hengellistä. Eksistentialistinen näkökulma on tunnetusti sellainen että sen kautta ei voi järjestää objektiivista kumoamista. Hengellisyyteen on kätevää vedota koska siinä voidaan pestä kädet uskontojen tekemistä pahuuksista historiassa ja nykyajassa ja kieltää keskustelusta muutenkin kaikki sellainen jota voidaan tehdä objektiivisesti. Jäljelle jää positiviisia mielikuvia joita ei voi kritisoida. Temppu on tuttu jokaiselta pseudotieteilijältä : Ensin luodaan jotain eifalsifioitavissa olevaa ja sitten pidetään tätä järkevänä mielipiteenä, jopa objektiivisena mielipiteenä, niin kauan kunnes joku falsifioi sen. Ei tälläinen temppu osoita mitään kunnioitettavaa.

Oma kannanottoni on se että koska uskonnon jako uskontoon ja hengellisyyteen on enemmän filosofinen konsepti kuin mitään empiiristä, ei voi torjua näkemystä irrelvantiksi tai vääräksi jos tuota jaottelua ei hyväksy. Ja kun tämän ottaa niin voi huomata että Komulaisen riemuilusta ei jää oikein mitään jäljelle. Hänen argumenttinsa on kärkäs ja nenäkäs - jos ateisti sanoo samaa kuin hän, niin hän on ylimielinen tyyppi jonka kanssa ei voi keskustella koska hän on niin militantti - ja sen nenäkkyys on kupla. Hän nojaa jaotteluun josta on erittäin helppoa irtautua. Komulainen korosti että on pakko tehdä jaottelu jota ei ole pakko tehdä. Ymmärrän jos tälläistä tekee puhtaasti a priorisesti ns. filosofisin syin. Osa ihmisistä on kuitenkin foundationalisteja esimerkiksi. Mutta jos argumentti on "ootte pällejä, ette osaa edes perusasioita" ja tämä argumentti naulataan näihin premisseihin on selvää että kritiikin ydin on se että "teette juttuja väärästä näkökulmasta, meidän kristittyjen näkökulma on oikea". No kun keskustelussa on tavallaan kyse siitä kumman näkökulma on paremmin perusteltu. Tämä ei tee hyvää Komulaisen asiallisuudelle, asennevammatasolle, argumentin rationaalisuudelle eikä sen empiiriselle uskontotieteellisyydelle.

Temppu ei tietenkään ole mikään uusi. Se oli klisee jo silloin kun blogasin siitä neljä vuotta sitten. Ateistien näkökulma ohitetaan irrelevanttina koska uskovaisilla on erilainen taustaoletusto. He eivät pidä siitä että uskontoa kutsutaan taikauskoksi, ja korostavat siksi että kyseessä on hengellisyys ja tämä tekee teismistä rationaalisempaa ja jotain muuta kuin ideologian. Voi hyvänen aika. On aivan sama onko rituaali dogmaattinen, metafyysinen, metaforinen vai mitä jos sen yhteys Jumalan olemassaoloon ei ole todistettu. Ja siihen tunnepuoleen voin sanoa että en ole tavannut ihmistä joka ei olisi elänyt kokonaisvaltaista elämää riippumatta siitä onko hän kristitty, ateisti, kommunisti tai vegaani. Tyhmiä ihmisiä on paljon - osa heistä esimerkiksi kirjoittaa sponsoroituja vittuilutekstejä Suomen Kuvalehteen - mutta eksistentiaalisesti vajaata muita ihmisiä enemmän filosofista zombieta ei ole tullut vastaan. Ei varsinkaan empiirisen uskontotieteen alueella.

---

Uskovaiset tuntuvat pitävän Komulaisen tekstiä jonain jossa korostetaan sitä miten samanarvoisia ja kunnioitettavia vakaumukset ovat. Se toimii kuitenkin jos ja vain jos uskonnot eivät ole ideologioita ja jos ja vain jos ideologiat ovat jotain vähemmän kunnioitettavaa. Hän puolustaa privileegioita, ei tasa-arvoisuutta. Kunnioitusta esimerkiksi uskonnottomia kohtaan ei ole. Vapaa-ajattelijoita hän halveksuu avoimesti ja olkiukotellen käyttäen retorisia temppuja syyttäen vastapuolta retorisista tempuista. Jos tämä on sitä uskonnollista suvaitsemista ja hengenmiehen hienoutta ja sivistystä niin ymmärrän miksi uskontokritiikille on niin saatanasti tarvetta. Jos tuo on asiantuntemusta ja laatua niin mikä on sitä huonoa?