Nykyhetkestä poikkeaminen

"Aikaa ei ole. Eiliseen voi vaikuttaa tänään. Siksi kannattaa lähettää hyviä ajatuksia eiliseen."
(CMX:n kysymyspalsta)

Ihmiset käsittelevät tulevaisuutta ja menneisyyttä. Moni kuitenkin näkee että ainut mitä todella todella on, on nykyhetki. Tämä on voitu nähdä äärettömän lyhyenä hetkenä. Nykyään moni käsittelee tätä hetkeä lyhimpänä ajan yksikkönä, Plancin aikana. Me käsittelemme menneisyyttä niin automaattisesti että jopa kreationistit joiden mielestä tiede ei voi tutkia menneisyyttä ja ainut tapa jolla menneisyyttä voidaan käsitellä oli "olitko siellä", niin jopa heille on ilmiselviä tosiasioita kuten Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus jotka ovat heille "historiallisia tosiasioita".

Kuitenkin on mielenkiintoista miettiä miksi ylipäätään ajattelemme että on jokin "menneisyys". Olemassaolevaan menneisyyteen uskova (eternalism) kohtaa helpon vasta-argumentin. Jos menneisyys on todella olemassaoleva, niin "missä" se on. Eikö voisi olla vain niin että maailma muuttuu ja nykyhetki muuttuu ja menneisyys vain pyyhkiytyy pois. Ja sen vuoksi näkisimme vain merkkejä menneisyydestä ja ennusteita tulevaisuudesta. Ne ovat jättäneet jälkiä koska nykyhetki ei muutu miten tahansa, vaan sen pohjalta mitä siinä on. Ja siksi meillä olisi todisteita siitä mitä on joskus ollut, ja voisimme ennustaa mitä kenties on tulevaisuudessa. Mutta nämä estimaatit eivät teknisesti ottaen ole olemassa. Ja näin oltaisiin ihmisiä jotka uskovat että vain nykyhetki on olemassa (presentism), eli jos otetaan olemassaolevien asioiden lista saadaan vain tällä hetkellä olevia asioita.

Onkin intuitiivisesti melko vahvaa sanoa että eternalismin haasteena on se, että emme koskaan näe kahta aikaa samanaikaisesti. Ja kun meillä on tulevaisuus ja menneisyys jotka ovat sinällään näkymättömiä niin miten tämä eroaisi siitä että sanoisi että menneisyys ja tulevaisuus eivät itse asiassa ole olemassa. Universumissa on vain rajallinen määrä ainetta ja energiaa jolla on järjestys ja joka uudelleenjärjestyy tietyin periaattein eikä menneisyys sinällään tallennu mihinkään muualle kuin siihen samaan universumiin joka muuttuu. Tieto menneisyydestä ja tulevaisuudesta tähän liittyen olisi korkeintaan samanlaista tietoa mitä Laplacen demonilla joka tietää kaikkien osasten paikat ja liiketilat ja pystyisi tätä kautta tietämään miten ne ovat tulevaisuudessa ja menneisyydessä.

Toki jo tässä tulee vastaan kieli. Vaikka intuitiot ovatkin helposti presentismiä tukevia, niin arkikieli itse asiassa vääntää helposti vastaan. Presentismin käsittely on hyvin vaikeaa tavallisella kielellä. Sillä jos katsotaan "on tulevaisuudessa" ja "on menneisyydessä" otetaan kantaa sekä olemassaoloon että siihen että olisi jokin paikka, tulevaisuus ja menneisyys, jossa nämä asiat olisivat. Kieli on niin eternalistista että presentistejä helposti moititaan tästä, että hekin oikasti uskosivat eternalismiin. Tämä ei teknisesti ole eternalismin vika. Kysymys on enemmänkin kulttuurista.

Mutta tuo kielikömmähdys pitää kuitenkin mielenkiintoisen yksityiskohdan. Nimittäin olemassaolon ja totuuden. Jos nimittäin uskomme kaksi asiaa että (a) tulevaisuudesta ja menneisyydestä voidaan sanoa tosia uskomuksia ja (b) ainoastaan olemassaolevat asiat ovat tosia, emme voi olla presentistejä. Näin ollen presentistin on pakko hylätä menneisyyttä koskevat näkemykset harhana. Tai sitten hänen on uskottava että tosi ei liity olemassaoloon.

Näistä ratkaisuista "menneisyysdenialismi" on jossain määrin helpompi ja halvempi tapa. Eikä ihme että sen tyylisiä ratkasuja voi löytää buddhalaissävytteisestä mukamystisistä piireistä. Siihen sidottuja teepussilauseita on viehättävää generoida, se on helppoa ja sillä saa syvällisen ajattelijan maineen. Se, että kykenee käsittelemään sellaisia asioita että Napoleon on tosi konsepti toisin kuin yksisarvinen on sen sijaan vaikeampaa. Se vaatii jo työtä. Sillä totuuden ja olemassaolon yhteys on usein oletettu. Se ei kuitenkaan teknisesti ottaen ole empiristin silmissä välttämättä näin. Meillä on tällä hetkellä epäsuoria evidenssejä konkreettisesta Napoleonista aivan eri tavalla kuin yksisarvisista. Napoleon vaikuttaa nykyhetkessä, kuolemansa jälkeen sellaisella "ei-tietoisella tavalla", aivan kuten miljoona vuotta sitten paistanut aurinko voi presentistille jättää jälkiä kallioon ilman että tämä olisi ristiriidassa presentismin kanssa.

Kuitenkin käytännössä presentistillä on hyvin suuria ongelmia. Simon Saundersin hengentuotos suhteellisuusteorian ja presentismin yhteensopimattomuudesta on kiinnostava. Sillä suhteellisuusteorian mukaan sellaiset asiat kuin "samanaikaisuus" riippuvat siitä mistä referenssistä niitä katsotaan. Tähän liittyy klassinen ns. Ladder paradox, jossa autotallin kokoinen tikapuu samanaikaisesti joko mahtuu tai ei mahdu autotalliin sen vuoksi että nopeaan liikkeeseen suhteellisuusteorian mukaan liittyy pituuden muutos. Tämä on mahdollista sen vuoksi että yhdessä ajan referenssissä autotallin ovet menevät kiinni samanaikaisesti ja toisessa perättäin. Tapahtuma on sama, se miten se havaitaan on jotain aivan muuta.

Käytännössä tämä vaatii sen tiedostamisen, että presentisti ei itse asiassa voi uskoa että hänen havaitsemansa asiat ovat olemassa. Hän havaitsee menneisyyttä ja interaktioita. Näemme vain menneisyyttä joka ei enää ole. Fotoneilla jotka kulkevat matkaa interaktioviat viiveellä. Näemme vain näitä epäsuoria vaikutuksia. Fotonit ovat, kohde joka on ne heijastanut on lakannut olemasta. Koska mielemme tulkitsee havaittavia kohteita kokemusmaailmamme näkeminen on siksi jotain joka on ollut. Ja peräti on ollut eri aikoina. Sillä fotoneilla menee kauemman aikaa eri paikoista tulemiseen. Ja informaatio mieleemme ei voi kulkea tätä viivettä nopeammin. Kauas katsoja katsoo kauemmas menneisyyteen, jota ei teknisesti enää ole.

Sen vuoksi:
1: Jos on nykyaikana presentisti joutuu käytännössä olemaan jonkinlainen buddhalainen jolle havainnot ja ajatuskonseptit ovat vain jonkinlainen mielessä oleva harha. Presentisti joutuu nykyään katkaisemaan havaitsemisen ja olemisen ja totuuden välisen länsimaisessa kulttuurissa vahvana pidetyn "kolmiyhteisyyden". (Olipa sitten ateisti-empiristi tai warrantia kannattava teisti-skientisti, molemmat olettavat havaintojen ja olemassaolevan ja totuuden liittyvän yhteen.) Tämä ei suju kovin näppärästi länsimaiseen ajatteluun. Itse asiassa länsimaisessa viitekehyksessä on huomattavasti helpompaa yksinkertaisesti hylätä presentismi, koska se vaatisi niin syviä muutoksia ajattelutapaan, että se vaatisi koko ajan hirveää epäkäytännöllistä saivartelua ja uudelleenmäärittelyä.
2: Eternalismin haasteena tosin on se, että se joutuu sitten todennäköisesti kohtaamaan jo sen alkuun laittamani haasteen periaatteessakin-ei-havaittavasta-menneisyydestä. Ja sen pohjalta olemassaolo ja havaittavuus pitää määritellä hyvin tarkasti. Havainnoksi on otettava epäsuora havaitseminen (tätä tosin on nykyään lähes mahdotonta kiertää) ja olemassaolossa pitää sitten käsitellä "talletusongelma", eli se että mikä on se tallennusmuoto jolla menneisyys "on jossain". Tämä johtaa ajatuksia lähes väistämättä jonnekin David Deutschin multiversumityylisiin ratkaisuihin.

"Elä nyt. Jukka on Torniosta. Senkin on pitänyt keksiä, miten moisesta selvitään."
(CMX:n Kysymyspalsta)