Kristillinen avioliitto

"He should rectify in creation everything that can be rectified. And after he has done so, children will still die unjustly even in a perfect society. Even by his greatest effort man can only propose to diminish arithmetically the sufferings of the world."
(Albert Camus, "The Rebel: An Essay on Man in Revolt")

Viime aikojen avioliittokeskustelussa on keskitytty homoseksuaaleihin. Ja tässä yhteydessä on korostettu että avioliitossa olisi jotain erityisen kristillistä. Ja tämä Pyhyys on sitten se mitä tästä riistetään. Tätä tukee tietenkin se, että kristilliset arvot on itse asiassa monin paikoin uudelleennimetty "perhearvojen" nimellä. Eli kristillisyys on nivottu perheeseen liittyviin asioihin. Eksistentiaaliselta kannalta tässä on tietysti paljonkin järkeä.

Teologiselta kannalta kysymys on kuitenkin erikoinen. Tämä selviää kun katsotaan hieman "Raamattua". Kristilliset häät ovat siitä iloinen tilaisuus että moni on ollut sellaisissa mukana. Niissä luetaan aina ote ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille kolmastoista luku. Joka kertoo että "Suurin on rakkaus". Siinä kerrotaan enkelten kielistä ja kilisevistä kulkusista. Ja siitä miten rakkaus on pitkämielinen, lempeä ja niin edespäin. Merkittävää on, että tämä ei ole avioliiton vaan rakkauden kuvaus. Se ei kuvaa aviopuolisoa vaan ylipäätään ihmistä joka edustaa kristillisiä asenteita. Teologisesti se ei kuvaa avioliittoa sen enempää kuin kaveruussuhdetta.

Merkittävää on että Paavali, sama henkilö joka on kirjoittanut tuon ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannentoista luvun on kirjoittanut saman korinttolaiskirjeen seitsemännen luvun. Joka sitten käsittelee avioliittoa. Jostain syystä tätä ei lueta osana vihkikaavaa. Kenties siksi että se kertoo mikä on avioliiton status Paavalille. Jakeet 7-9 "Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen. Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa." Kristillinen ihanne on avioton selibaatti. Perheen perustaminen on jossain määrin tunnustus siitä että on epäonnistunut.
1: Itse asiassa tässä kohden Paavalin asenne on jossain määrin omani. Itsekin halun korostaa että elämässä tärkeämpää on sivistyksen ja muiden vastaavien hyveiden noudatus kuin se että tuottaa jälkeläisiä ja varmistaa jonkin sosiaalisen statuksen tai sen mitä muut ajattelevat. Nykyään tätä asennetta tosin pidetään ei-kristillisenä ja jotenkin pinnallisena. Moni näkee että perhearvojen vastakohtana on vain ja ainoastaan pinnallisuus ja hedonismi. Ja että tämä pinnallisuus on ytimeltään ei-kristittyä. Olen tästä huvittunut. Jossain määrin näyttää siltä että minä, ei uskonnollinen ihminen, noudatankin tässä oikeaoppisempaa kristillisyyttä kuin valtaosa konservatiivikristityistä joille kristillisyys on olennainen osa omaa identiteettiä.

Merkittävää on että Paavali ei myöskään puhu, toisin kuin peruskonservatiivi, perheestä ja jälkikasvusta. Kysymys on aivan suorasta panetuksesta. Tätä korostaa saman luvun jakeet 1-5. Siis kohta joka aloittaa koko luvun. Paavali pitää tätä asiaa selvästi huvin relevanttina. "Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden."

Tässä kohden Paavali onkin mielestäni paljon terävänäköisempi kuin moni nykyajan kristitty. Eräs seksin oleellisista piirteistä on todellakin huvitus. Se ei ole vain lisääntymistä vaan myös parisuhdetta varten. Se ei ole vain sosiaalista vaan se on myös henkilökohtaista tarvetta varten. Seksillä on monta funktiota. (Vai pitäisikö sanoa fucktiota?)

Paavali ei luonnollisesti puhu yhteiskunnan jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. Sillä alkuseurakunnan kohdalla on syytä muistaa Jeesuksen syvin olemus. Jeesus oli epäonnistunut profeetta. Vähän kuin Harold Camping joka ennusti maailmanloppua jota ei sitten tullutkaan. Alkuseurakunta, jota Paavali johti, odotti Jeesuksen toista tulemista hyvin nopeasti. Ei siinä ehditä perhettä perustaa ja kasvattaa. Yhteiskunnan tulevaisuutta on turha odottaa kun maailmanloppu on tulossa aivan kohta pian. Ja sitten kun sitä ei  tullutkaan ei tehty sitä mitä pitäisi. Vaan toimittiin kuten ihmisen psyyke tekee. Kuten Harold Campingin ja monen muun epäonnistuneen maailmanlopun profetoinnin kohdalla on tehty epäonnistumisen jälkeen, on kognitiivinen dissonanssi lakaistu maton alle. Kukaan nykykristitty ei viitsi tunnustaa edes niin perustavaa asiaa kuin että jos alkuseurakuntaa ja sen oppeja Totuutena ja Ihanteena pitävä kristinusko olisi totta, Jeesus olisi jo palannut. Sen sijaan tilanne on ohitettu kepoisin ad hoc -pyyhkäisyin ja kehitetty jotain perhearvojen tapaista.

Tällä on tietenkin syvä merkitys siinä mielessä että uskonnoissa ei juuri koskaan ole kyseessä se, että seurataan jotain Pyhää Kirjaa ja sen oppeja. Kysymys on aina tapaperinteestä. Perinteestä joka eroaa usein syvällisesti, rajusti näiden kirjoitusten sisällöstä. Usein yhteys tekstiin onkin hengeltään ad hoc tai post hoc ; Kysymys ei ole siitä että seurattaisiin oppia vaan siitä miten Pyhän Kirjan teksti sovitetaan siihen tapaperinteeseen mitä seurataan. Tämä yhteys taas vaatii yleisesti ottaen varsinaista saivartelua. Ja suuri osa uskonnollisten tekstien luvusta koostuukin tästä. Ensin päätetään mitä teksti sanoo ja sitten haetaan tulkinnat tähän väkisin jälkikäteen. Ja tässä hengessä tilanne on juuri kuten eksegetiikan professori Martti Nissinen on esittänyt, "Raamatulla voi perustella mitkä tahansa mielipiteet." ... "Tulkinta kiinni ajassa, kirjalla itsellään ei ole valtaa."

Kännivitsi (Raamatusta)

Kun käyskentelee vaikka helluntailaisten parissa, saattaa törmätä ns. glossolaliaan. Silloin ihminen puhuu jotain jota ei oikein voi ymmärtää. Merkitysettömiä tavuja joissa ei ole kysymys äidinkielestä eikä tunnetusta ihmisen kielestä.

Oma suhteeni näissä tilanteissa voidaan löytää suoraan "Raamatusta". Suhteeni helluntailaisiin voidaan ymmärtää helluntain kautta. Ja tällöin ollaan Apostolien tekojen 2 luvussa. Hyvä Kirja antaa avukseni jakeet 12-13. "He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä." Absurdiuskertoimet ovat kovilla. On vaikeaa nähdä miten tälläistä voisi ottaa vakavasti. Kun kuulee ihmisten mongertavan tulee selitykseksi mieleen jokin muu kuin ihme. Mieleen tulee enemmänkin palilalia.

Eikä nykyäänkään ole vastaukseksi oikein muuta kuin Paavali. Jonka huumorintajusta kertoo vastaus jakeista 15. "Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette - nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti." Että ehkä he ovat kännissä, mutta vasta illalla.

Tosin Paavalin etuna oli se, että helluntaina sentään puhuttiin oikeita vieraita kieliä. Jakeet 6-8 kertovat "Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?"" Ihmeet ovat tälläkin kohden rapistuneet ajan mittaan. On ihmeellistä, miten tallennusmenetelmien paraneminen on tapahtunut samanaikaisesti ihmeiden vähenemisen kanssa. Mutta toisaalta editoimismenetelmien ja erikoistehostemahdollisuuksien kasvaessa ihmeet ovat tulleet mukaan kuvioihin. Nykyaikana helluntaiseurakunnasta ei tahdo saada kunnon ihmeitä, eikä aina edes heilaa.

Ehkä hekin ovat kännissä vasta illalla.

Minä joka ei tunne itseään ; eli miksi kaikki fundamentalistikristityt tuntuvat olevan entisiä ateisteja?

Hyvin moni on kiinnittänyt huomiota siihen, miten uskovaisten kääntymiskertomuksissa toistuu se, että he ovat olleet joskus ateisteja. Erityistä ällistystä syntyy tietenkin siitä että nämä ihmiset tuntuvat hallitsevan harvinaisen huonosti ateistien ajatustapoja, argumentaatiotapoja ja taustaoletuksia. Ikään kuin ateistimenneisyys tarkoittaisi sitä että ymmärtäisi ateismin sisältöjä vielä keskivertoakin huonommin.

Ällistys kestää kuitenkin vain vähän aikaa, kun asiaa tarkastellaan sitä kautta miten muut ovat reagoineet kääntymisiin. ; Kun juttelee julistajien kanssa muista kuin heistä itsestään, varsin pian herää ajatus siitä että monesti "ensin yksi asia" naksahtaa ja pikku hiljaa edistytään. Kääntyvä itse kokee kääntymisen nopeana ja dramaattisena. Mutta sivusta seuraaja näkee sen prosessina.

Psykologiassa tiedetään että ihmiset reagoivat kognitiiviseen dissonanssiin, eli nykyisen maailmankuvaa ja ennakkokäsityksiä uhkaaviin tilanteisiin, yleensä assimiloimalla. Eli sivustaseuraavan kokemus prosessista on psykologisesti uskottavampi. Ja tämä korostaa sitä että ihmiset eivät ole itselleen objektiivisia. Lake wobegon -efektin takia 80% luulee olevansa keskivertoa parempia. Olemme itsellemme optimistisempia. Ja ajattelemme että olemme niin kriittisiä ja taitavia ajattelijoita että muutamme mielemme heti kun vastakkaista argumentistoa löytyy. Ajattelemme näin itsestämme vaikka tiedostaisimme että jopa tiedemiehissä on havaittavissa paradigmanmuutoksen hitaus. Eli se, että teoriat jäävät eläkkeelle sen sijaan että ne kumoutuisivat.

Tästä syystä monella blogini pitkäaikaisella lukijalla saattaa olla realistisempi käsitys itsestäni kuin minulla itselläni. Se on nöyryyttävä tuokio. (En opi nöyryyttä, lähin sen sukulainen on egon raapiutuminen.) Kun mietitään mikä kääntyneen julistajan omaelämänkerrallinen anekdootti on, on pakko palata muistiin. Omaelämänkerralliseen muistiin.

TV 2 näytti vuonna 2007 dokumentin Douglas Brucesta joka yht'äkkiä menetti omaelämänkerrallisen muistinsa. Hän kykeni yhä loogiseen ajatteluun ja osasi erilaisia taitoja ja tietoja. Hän vain unohti läheiset ihmisensä, historialiset tapahtumat. Myös rakkaat harrastukset menettivät merkityksensä. Luonne muuttui, esimerkiksi huumorintajun luonne vaihtui. Syvällinen keskustelu onnistui myös entistä paremmin. Tämä yksittäistapaus muistuttaa siitä että episodimuisti on itse asiassa korostettu osa omaa identiteettiä eikä mikään objektiivinen - tai välttämättä edes filosofisesti ansiokas - puoli ihmisyyttä.

En siis väitä että kääntymiskertomukset olisivat suoraa valehtelua. Sen sijaan ne ovat tarinankerrontaa jossa;
1: Havaintoja tulkitaan tietyllä tavalla, tavalla jossa asioita yhdistellessä yhteys ei oikeastaan toimi kuin subjektin itsensä kannalta uskottavasti. Sen vuoksi julistaja voi esimerkiksi väittää olevansa okkultisti mutta ääriateisti. Paahtoleipä -blogissa tämä teema otettiin esiin, ja juuri tämänlaisesta omaelämänkerrallisesta outoudesta annettiin esimerkki jota on painettu uskonnollisiin lehtiin asti; Julistajalle ei ole ollenkaan omituista tai sisäisesti hoopoa väittää oleensa New Age -okkultismia harjoittanut yliluonnolliseen vahvasti uskova ääriateisti. Samoin usein esille näyttää tulevan se, että tapauskonnollisuus on nykyisen uskon mukaan de facto ateistia, joten jokainen tapaluterilainen on saanut "ateistimenneisyyden". Samoin jokainen jäsentymätön elämäntapa jossa ei ole mietitty mitään muuttuu ateismiksi. (Mikä tietenkin lähinnä loukkaa niitä joiden ateismi on jäsentynyttä. Ja selittää miten entisten ateistien kompetenssi ateistien kanssa keskustelussa on niin surkeaa.)
2: Ihmisten episodimuisti on herkkä valemuistoille. Ihmiset siis sepittelevät tosiasioita aivan uusiksi. Muisti täyttää aukkoja ja luo uusia detaljeja. Ja mikä erikoisempaa ; Episodimuistin kertomuksen toistaminen vääristää muistoja mutta vahvistaa tunnetta niistä. Tarina muuttuu, mutta itse on varma että se on aina pysynyt samana. Ja jokainen toistokerta tuo tunteen siitä että tarina on aina ollut juuri näin. Kyse ei ole valehtelusta, koska valehtelu on tietoista.

Mutta tämä on vasta puolet. Sillä episodimuisti on narraatio, johon rakentuu dramaattisia hetkiä joita ei ole koskaan ollutkaan. Nämä muodot haetaan helposti kulttuurista. Ja tässä kohden on hyvä katsoa hitusen omaelämänkertoja. Ne ovat teknisesti ottaen aika lähellä kirjallisuudeksi muutettua omaelämänkerrallista muistia.

Kristityt hakevat kääntymiskertomukseensa ihmeen. Sillä mitä fundamentalistisempi seura on kyseessä, sitä enemmän uskovat kertovat siitä että miten he ovat autolla sateessa ajaessaan rukoilleet ja osuneet alueelle jossa ei sada, ja tulkitsevat tämän joksikin jossa Jumala siunasi rukouksen ja lopetti sateen. Ihmekokemuksia sepitellään siitä miten ihmeellisesti kaatunut ratas on automaattisesti fysikaalisesti mahdoton ja tarkoittaa poltergeist -ilmiötä. Näitä luodaan osittain siksi, että näitä kautta saa uskottavuutta. Kun ihminen näyttää että hänellä on Herran armolahja, hänen täytyy olla myös hyvä kristitty. Sillä eihän Jumala anna kusipääateisteille rukousparantamisen lahjaa, vaan lahja demonstroi uskon voimaa ja Jumalan totisuutta vain oikeaoppisille jaettuna. (Tämä kannustaa valehteluunkin, mutta en ota tässä tätä valehtelukulmaa oleelliseksi.) Ihmettely ja yhteensattuma muuttuvat tiedoksi ihmeestä. Mikä ei johdu siitä että fundamentalistit olisivat harhaisia tai tyhmiä ihmisiä. Vaan siitä että he ovat ihmisiä. Tietyt syvät ja törkeän laaduttomat ajatustavat ovat ihmisille aivan lajityypillisiä.

Kristillisen kääntymistarinan muoto taas voidaan johtaa kahteen hahmoon.
1: Paavaliin. Hänen kääntymisensä Damaskoksen tiellä on tarina joka on täynnä muodonmuutosmetaforia. Yht'äkkinen ihmeenomainen muuttuminen jossa valonleimahdus muuttaa kaiken - mukaanlukien matkareitin. Kääntymys, conversio, on sekä sanan etymologiassa että Paavalin tarinassa sekä henkinen että maantieteellinen. Kristillinen kulttuuri, kuten juutalainenkin, korostaa suuntautuneisuutta, orientaatiota. Ja tämä taas on sekä asenteellista suuntautumista että sitä että sitä kuvataan ikään kuin maantiedon metaforin. Kristitty Paavali on matkalla (in via)  itään (oriens ~ orientaatio) ja Jerusalemiin paluu on paluuta maalliseen paratiisiin (in patriam). Paavalin tarinassa ihme korostaa Paavalin erityisyyttä että sitä että Jumala on prosessissa ytimessä, ei ihminen. (En nyt lähde tästä siihen mitä tapahtuu jos putoaa hevosen selästä ja saa aivovamman ja epilepsian. Se olisi aivan liian helppoa. Lähestyn asiaa semifaktuaalisesti episodimuistin kautta, enkä ota medikalistista tai valehtelua korostavaa kulmaa tähän. Se on ainakin tässä kohden tarpeetonta.)
2: Augustinukseen, joka otti itsensä ja oman entisen elämänsä moittimisen oleelliseksi osaksi filosofista keskustelua. "Tunnustuksia" -teos on täynnä entisen elämän syntisyyden korostamista. Hän teki konversiokertomuksista "jälleen muodikkaita".

Kristillisessä kääntymistarinassa on aina kysymys henkisestä tiestä. Yksilöihminen ei korostu. Prosessissa on usein draaman kaari, jossa korostuu se että on jonkinlainen uudelleensyntymisen hetki, joka määrittää sitten sen miten koko elämäntarina kerrotaan. Tässä objektiviinen tapahtuma on helposti varsin etäällä siitä mitä tosiasiassa tapahtuu. Muistimme rakenne takaa että tämä on mahdollista ilman valehtelua. ; Kristillinen konversiokertomus liittyykin vahvasti ihmeen korostamiseen. Sekä siihen että ihminen on todella vahvasti tilivelvollinen. Katolisen kirkon rippi korostaa tilivelvollisuutta sosiaalisesti kirkolle, mutta protestanttiset suuntaukset korostavat nekin yleensä tilivelvollisuutta suoraan Jumalalle. Vaikka katolisen kirkon rippi tuntuukin monesta protestantista instituution vallankäytön keinolta. (Mitä se rehellisesti sanoen onkin. Puhutaan terapiasta, vaikka terapiaa se ei ole aina koska parantumista ei aina seuraa, mutta se on poikkeuksetta ja väkisin ja ilman ainuttakaan poikkeusta myös tiedusteluaktio jossa yksilön strateginen tieto on muuallakin kuin hänen päässään.)

Kääntymiskertomus onkin siksi kristillisen identiteetin tunnustamista julkisesti. Se on uskontunnustuksen henkilökohtaistettu versio. Samalla korostetaan reflektiota jossa kristitty on tekojensa ja päätöstensä kanssa aina henkisellä tiellä. Arkea ja pyhää ei saa erottaa ja kristityn on siksi mietittävä tekojaan suhteessa Jumalaan. Itsetuntemus on siis aina myös tilivelvollisuuden väline. Ja ruminoidessa ja reflektoidessa episodimuistin muutokset enemmän kuin todennäköistyvät.

Toki kääntymiskertomuksen kertoja on muutakin kuin ideologiansa uhri. Hän on myös ideologiansa vallankäyttäjä. Ja hän saa kiitokseksi auktoriteettia ja valtaa, ja retorisen työkalupakin jolla sneerata vääräoppisille sillä tavalla miten kunnon kristillisen kusipään eräiden mukaan kuuluukin. (Läheskään kaikki eivät tokikaan noudata tätä tietä, onneksi. Liikaa on heitä jotka näin kuitenkin tekevät.) Tarinassa menneisyyttä kuvataan usein siten että se tuo tiettyjä etuja kertojalle;
* "Kyllä minä tiedän miten vääräuskoiset ajattelevat, olen ollut sellainen itse" -hengessä voidaan toimia kuten Justinus Marttyyri, joka "Dialogia Tryfonin kanssa" -teoksessaan kivenkovaan esitti että hän oli itse ja omakohtaisesti kokeillut läpi kaikki ideologiat ennen kristinuskoa. Tämä on tietysti uskottavaa, koska tosiasiassa moni ihminen kiertää ja kokeilee erilaisia uskomuksia. (Olen itsekin tehnyt niin.) Vauhdin hurmassa ei toki saa mitään jäsentynyttä tai syvää näkemystä yhdestäkään, mutta tämä tosiseikka ei luonnollisesti haittaa kääntymiskertojaa. Kysymys ei ole objektiivisuudesta vaan ideologisesta tavasta kuvata henkistymisprosessia. Kokeilusta tulee asiantuntijuutta "puolitotuudellisesti" juuri sellaisella tavalla jonka episodimuistimme rakenne meille hienosti mahdollistaa.
* Entisen elämän saastaisuudella rypemisessä luodaan kontrasti siihen miten jotkut ideologiat ovat perseestä ja toiset ovat niin mainioita elämäntapoja joissa rehellisyys, lainkuuliaisuus, terveys ja onnellisuus ja järkevyys osuvat yhteen.
* Ihminen saa korostaa nöyryyttä haukkumalla entistä elämäänsä johon ei enää sido itseään, joten egoa ei tarvitse oikeasti kolkutella lainkaan.
* Käännyttämiseen liittyy myös luottamuksen hankinta. Toinen saadaan kertomaan, tunnustamaan, omaelämänkerrallisen muistinsa oleellisia mutta noloja asioita (ns. strategista tietoa). Ja koska tätä ei levitetä kovin helposti, kannattaa vedota ihmisten vastavuoroisuuteen. Tästä päästään siihen että kääntymiskertomus on keino "tunnustaa ilman riskiä" ja toinen sitten vastavuoroisesti "tunnustaa riskillä". Tästä ei ole manipulointi ja aivopesu kaukana.

Selvästi ylläoleva kuvastaa tiettyä vastahankaisuutta anekdoottien arvoa kohtaan. Tämä johtuu siitä että vaikka monelle ihmiselle "omakohtainen kokemus" painaa vähintään saman verran kuin empiirinen testi, niin muille ihmisille tämä omakohtainen kokemus on helposti arvottomampi kuin pieru saharassa. Itse asiassa kääntymiskertomusten ja omakohtaisten kertomusten ongelmat ovat olleet filosofien tiedossa aina.

Antiikin kreikassa niihin ei luotettu. Sillä demokratia -innovaatiostaan innostuttuaan Ateenassa tiedettiin, että diktaattorien tavat kertoa itsestään menestystarinoita liittyivät enemmän valtaan kuin ansioihin. Valikoimalla ja värittämällä kertomukset pönkittivät valtaa. Ja selkeästi minulla onkin tässä konversiokertomusperinteessäni tämä kulma. (Ja miksi ei olisi. Uskovaiset osaavat kehitellä episodeina kerrottuja tarinoita jotka eivät ole historiantutkimuksen mukaan tapahtuneet, ja sama "korkeintaan semifaktuaalinen tarinankerrontamylly koskee nykyaikaa ja sen tapahtumia.) Antiikin kreikassa tartuttiin stilukseen vain jos haluttiin kirjoittaa ylös kirjallisuutta tai historiaa. Egoilu ja brassailu olisivat vieneet karismaa ja uskottavuutta. (Perinne jonka soisi kasvavan nykyisessä anekdootteihin keskittyvän sosiaalipornon ja postmodernisti kaiken maailmankuvallisuutta ylikorostavassa maailmassa).

Kuitenkin kun lukee tätä blogia, voi huomata että käytän äärimmäisen paljon nimenomaan "ensimmäistä persoonaa". Minämuotoa esiintyy kenties jopa enemmän kuin vakavasti narsistiseen persoonallisuushäiriöön sortuneilla. (He ymmärtävät että hovin pyörittäminen vaatii erilaisen strategian.) Tämä johtuu siitä että
1: Tyylini on muuten liiankin toteava, ja väitelauseita listatessa ei ole kätevää hokea "minun mielestäni" -sanaparia. Asioita ei sanota mitenkään muuten koskaan missään.
2: Blogini on monin paikoin antiviestintää. Eli siinä missä moni valitsee sanansa jotta uskottavuus olisi maksimissa, minä pyrin ärsyttämään ihmisiä. Tämä tekee heistä, paitsi hostiileja, myös kriittisempiä. He eivät ota juttujani niin vakavasti.

Tässä noudatankin perinnettä joka on haettava muualta kuin kristillisestä konversioperinteestä.
1: Näkemykseni saadaan juuri sieltä antiikin kreikasta jossa omaelämänkerrallisuus koettiin huonoutena. ; Sieltä löytyy kuitenkin sellainen retoriikan mestari kuin Isokrates. (I kuuluu nimen alkuun.) Hän kertoi omakohtaisia tarinoita. Mutta niissä minän osuus oli demonstratiivinen. Eli oli jokin suuri pääsääntö joka tehtiin ymmärrettäväksi asettamalla itse esimerkiksi. Tämä johtaa tietysti siihen että oma persoona asetetaan tulilinjalle.
2: Jossain määrin minulla on viitteitä myös Ancius Manlius Severinus Böethiuksen asenteeseen. Hänen omaelämänkerrallinen "Filosofian lohdutus" oli lohtua hakevaa kirjallisuutta (consolation). Tässä tarinan kaari ei pääty sankaruuteen, eli siihen että entinen huono korvautuu voitolla ja paremmuudella. (Joka on kristillisen konversioperinteen standardi.) Se sen sijaan hakee aitoa nöyryyttä. Tilityksessäkin voi olla dramaattisia tuokioita, rajatiloja. Mutta niiden käsittely on erilaista.

Eräs blogini kantavia teemoja onkin, egoilun ja minämuotoisuuden lisäksi, juuri syvä huonouden ja epäonnistumisen korostaminen eksistentiaalisen elämän ytimessä. Tietyssä määrin tämä tietysti johtaa siihen että entisenä kristittynä tarinani näyttää siltä että Augustinus olisi oikeassa. Että eikristitty rypee huonoudessa ja kristitty on ylemmällä ymmärryksen portaalla.

Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen

"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.

Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.

Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"

Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.

Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.

Päätön uskonmies ; Kammottava Halloweenkurpitsa

Alvin Plantingan reformoitu epistemologia on käyttänyt "Suuri Kurpitsa" -argumenttia. Henkeä on kohotettu useiden apologeetikoiden toimesta. Sille löytyy kritiikkiä runsaasti, enkä ole pitänyt sitä kovin kiinnostavana. Toki olen kirjoittanut siitä sen verran, että olen perustellut mielenkiinnon puutteeni. Kuitenkin sen kanssa leikkiessä löytyy erikoisia puolia. Välttääkseni toistoa, nojaan aiempaan tekstiini vahvasti. Oletan, että tekstiin tutustutaan, koska ilman sitä tätä blogausta on vaikea ymmärtää. Voi jopa näyttää, että se ei ole argumentti ensinkään. Kun tekstin ymmärtää, voi huomata, että tämä on hieman enemmän kuin kuriositeetinomainen kikkailu. (Joka se kyllä tavallaan onkin.)

Plantingan perusideana on tehdä teisminpuolustus, joka ei koske mitä tahansa. Hän miettii esimerkiksi sitä, miten "Tenavat" -sarjakuvan Suuri Kurpitsa, jota siinä usein odotetaan, ei ole järkevää uskontoa vaan jonkinlaista lapsellista naurettavuutta. Plantinga haluaa selvästi irrottaa tämänlaiset epäkypsät pelleilyt järkevästä uskosta, jota kristinusko hänestä edustaa.

Tätä tavoitellessaan Plantinga rakentaa induktiivisen argumentin jossa hän asettaa kriteereitä perususkomuksille. Plantingan "Reason and Belief in God" vuodelta 1983 kertoo seuraavaa ; "We must assemble examples of beliefs and conditions such that the former are obviously properly basic in the latter, and examples of beliefs and conditions such that the former are obviously not properly basic in the latter. We must then frame hypotheses as to the necessary and sufficient conditions of proper basicality and test these hypotheses by reference to those examples." Tavoite on aivan kunnioitettava ja asiallinen. Välttämättömien ja riittävien ehtojen seulonta on hyvin tärkeää.

Kurpitsa -argumentin kriteereiden kohdalla mainitsen, että en usein kehu Plantingaa - lähinnä koska keskityn hänen evoluutiota koskevaan warrant -argumentaatioonsa jota en arvosta - mutta nyt siihen on mahdollisuus. Jaan hänen kanssaan vahvasti sen näkemyksen, että vaikka monesti "uskon kritisoimista" pidetään epäkohteliaana ja erillään "uskonnon kritisoimisesta", niin Plantinga korostaa, että teismin rationaalisuus on suoraan sidoksissa Jumalan olemassaoloon. Uskoa ei voi hänen maailmassaan erottaa uskon kohteesta millään tavalla joka oikeuttaisi sen että usko olisi jotenkin moitteen ulkopuolella. Toki Plantinga tuntuu ylikorostavan tätä silloin kun hän korostaa että ateistit eivät ole falsifioineet Jumalaa ja pitää ateismia siksi irrelevanttina. Mutta tämä on painotusero, ei näkemysero.

Plantingan "obvious" on sanana mielenkiintoinen. Plantingan prosessia on kritisoitu vahvasti siitä että hän on relativisti erikoisella tavalla. Hän ottaa uskon ja vakaumuksen perustaksi ja tämän jälkeen ilmiselvä tarkoittaakin likimain samaa kuin "ilmiselvää meille kristityille". Tätä tarvitaan jotta hänen argumenttinsa voisi ohittaa vahvasti uskotut eikristilliset näkemykset irrelevantteina. Näin mukaan otetaan vain teismille ystävälliset asiat "ilmiselviöinä".

Se, mitä Plantinga tekee "kurpitsassaan" on se, että hän ottaa Chisholmin partikularistisen induktiivisen metodin ja relativistista argumentaatiota soveltaen muuntaa tämän maailmankuvalliseksi, teismiystävälliseksi. Lopputulos on siis erikoisella tavalla tehty "jumalatodistus" jossa reformoidun epistemologian perusasenteen tapaan ei tehdä klassista jumalatodistusta vaan yritetään enemmänkin tehdä teismistä rationaalista. Jumalaan uskomisesta ei siis tehdä perusteltua vaan rationaaliseenkin mieleen vetoavaa. Tämä itsessään on hieman pettymyksen tunteita tuottava, jotenkin syvästi Totuudenystävää epätyydyttävä, lopputulos. Tässä ei periaatteessa ole kuitenkaan syvää ongelmaa.

Mutta jos otamme Plantingan "Kurpitsa-argumentin" ehdot ja teemme niillä pieniä temppuja voimme saada irti erikoisen argumentin: Huomio on oleellinen sillä Plantinga itse esittää että kaikki uskomukset eivät ole perustavanlaatuisia. Edes kaikki yliluonnollisia elementtejä ja jumaliin viittaavat järjestelmät eivät ole perustavanlaatuisia. (Katso aiemmin linkkaamani )

Jos Kurpitsa -argumentin yhteydessä esiintuodut ehdot ovat legitiimiä argumentaatiota, on eiteistisellä argumentoijalla mahdollisuus ottaa Kurpitsan ehdot ja tehdä versioita joissa Jumala ei olekaan perustavanlaatuinen oletus. Tällöin syntyy legitiimi argumentti jossa Jumalaan ei olekaan pakko uskoa.

Näin voidaan tehdä korostamalla, että ateisteilla on kokemus irrallisuudesta tai maailmaan heitettynä olemisesta. Että ateistit ovat vakaumuksellisia ateismistaan, jopa yllättävissä määrin. Ja että ateismia ei ole kumottu - vaikka ateistit selvästi esittävät falsifiointiehtojaan sellaisilla sivuilla kuin "Why Woun't God Heal Amputees" ja että Jumalaa nähdään niin harvoin, että ateismi on aisteille ilmiselviö.

Kuitenkin jos uskomme "Raamattuun" Paavali opettaa jotain aivan muuta. 1 Roomalaiskirjeessä jakeissa 18-21 hän puhuu ihmisten syyllisyydestä ja viittaa juuri niihin vakaumusasioihin jotka Plantingan Kurpitsassa ovat mukana tärkeinä kriteereinä. Synnintekijät eivät saa puolustusta, koska he ovat tienneet mitä ovat tehneet. "Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt." Ja kristityt uskovat Raamattuun vahvasti.

Ja tämän valossa kristinuskon teismi olisi samaa luokkaa Haitin voodoouskontojen kanssa. Eli jotain joka näyttää sen seuraajille vahvalta ja tosiasioidenmukaiselta, mutta joka ei tätä kuitenkaan perimmiltään ole. Jos siis Kurpitsa -argumentin ehdot pitävät paikkaansa, on kristinusko epätyydyttävä tavalla joka johtaa siihen että joko kristillisestä teismistä tai Plantingan Kurpitsa -argumentista olisi luovuttava. Molempia ei voi saada samanaikaisesti.

Toki tässä kristitty voisi esittää että jokainen tietoa hakeva yhteisö voisi tuottaa vain sellaisia ehtoja joissa teismi on perususkomus. Tällöin kuitenkin päädytään tuomitsemaan ennalta. On ikään kuin pakko olettaa että jos yhteisö tuottaa näkemyksen jossa teismi ei ole perususkomus, se olisi jotenkin ennakko-olettanut jumalan mahdottomaksi suoralta kädeltä. Että jos jokainen tunnustelee sydäntään ja vakaumustaan, niin uskoo Jumalaan. Ja muu on paatuneisuutta. Tämä asenne on toki hyvin usein sovellettu, mutta sen heikkoutena on se, että se itse perusolettaa ateismin mahdottomaksi ennalta. Vastaavasta syyttäminen on siis oikeasti lähinnä vallankäytöllinen argumentti.

Toinen tapa hyökätä argumenttia vastaan on esittää, että vaikka vakaumus olisikin mitä on, niin silti evidenssin takaamassa pohjassa voi olla materiaalia joka pakottaisi Jumalauskon suuntaan, kumoamaan ateismin. Silloin ihminen joutuisi tunnustamaan että kenties hänen perususkomuksensa on lähtökohtaisesti väärin rakennettu. Tämä pelastaa kristinuskon, mutta siinä kuitenkin isketään kiilaa Plantingan reformoidun epistemologian ytimeen. Oltaisiin klassisessa jumalatodistusten maailmassa. Vakaumuspuoli lentäisi ikkunasta. Siksi kristitty voi kannattaa tätä ratkaisua, mutta Plantingan reformoidun epistemologian kannattaja ei voi tätä temppua soveltaa.

Toisaalta kristitty voi puolustautua siten, että hän kertoo että on syitä joiden valossa Paavalin sanat eivät koske aivan kaikkia. Esimerkiksi jos kukaan ei ole kertonut Jeesuksesta, voi tarjolla olla vain virheellisiä teismin malleja, kuten esimerkiksi voodoouskomuksia. Näissä malleissa ongelmana on kuitenkin juuri se, että Paavali kertoo Jumalan olevan kaikessa jumalattomuudessa, joten argumentti ei ole kovin vahva.

Viimeisin puolustus on se, että kenties ihminen voi olla kristitty vaikka hylkäisi Paavalin. Minusta tämä ei ole tyhmä ratkaisu, koska Paavali ei ollut Jeesus vaan saarnaaja ja rinnastuu täten kehen tahansa kirkonmieheen. Nykyäänkin on julistajia ja heidän kanssaan erimieltä oleminen ei ole mitään epäkristillisyyttä. Esimerkiksi apologeetikot voivat kinastella keskenään argumenteista verevästikin ja tämä ei ole epäkristillisyyttä vaan Totuuden hakemista jumalanrakkaudessa. Paavali voidaan hyvällä tahdolla nähdä analogiseksi näille. Kuitenkin Raamatun erikoisasema kyseenalaistuu joten tämän tyyppinen kristitty on tuskin ainakaan kovin klassinen fundamentalisti. Raamattu kun nähdään kaanonina. Ja kristityn apologeetikon, kirkonmiehen ja uskonjulistajan ja Paavalin välillä on vakava epäanalogia. Se, että Paavali on Raamatun kaanonissa ja nämä uskonmiehet eivät ole.

Uskallankin sanoa, että jos Plantingan Kurpitsa -argumentti on pätevä, se asettaa hyvin suuria rajoituksia sille minkälainen kristillisyys voi ylipäätään olla järkevää ja hyvin perusteltua. Suurimpien ja suosituimpien kristillisten näkemysten ajaminen ainakin olisi Kurpitsa -argumentin valossa väärin. Otan tämän esiin siksi, että Kurpitsa -argumenttia puolustetaan usein kuin se olisi kristillisyys itse. Sen vastustaminen nähdään helposti ateismiksi ja jumalattomuudeksi. Tässä kohden Kurpitsa -argumentti kuitenkin asettuu enemmänkin kristinuskoa vastaan ja tällöin siinä olevat omituisuudet voi olla kenties helpompi uskovaisenkin hyväksyä. (Jumalattomat ovat sitten varmasti innostuneempia siitä alkuun linkkaamastani jutusta.)

Ruumiiden ylösnousemus

Fundamentalistit korostavat ikuista muuttumatonta kristinuskoa, jossa "Raamattu" siivotaan tulkinnoista. Siis teoriassa. Käytännössä heidän uskomusperinteensä on pullollaan näkemyksiä joita alkuaikojen kristillisyys olisi pitänyt harhaoppina.

On hyvä ottaa esille uskontunnustus. Uskontunnustus on itse asiassa nähtävissä kannanottona tärkeisiin uskonopin kiistoihin. Luetellut kohdat erottavat puhdistetun kristinuskon ytimen, jonka ulkopuolelle sitten ajetaan erilaiset harhaopit. ; Tässä kohden on oleellista katsoa kohtaa "ruumiin ylösnousemus" ja verrata sitä fundamentalistiuskovaisten parissa äärimmäisen suosittuja tarinoihin joissa vieraillaan tuonpuoleisessa. Niissä ei puhuta ruumiin ylösnousemuksetsa vaan sielun ylösnousemuksesta.

Tarinat korostavat sielun ylösnousemusta. Moni fundamentalisti on tässä puolustautunut selittämällä että uskontunnustuksessa ei puhuta ruumiiden ylösnousemuksesta, vaan ruumiin ylösnousemuksesta. Eli se koskisi vain yhtä ruumista, Jeesuksen ruumista. ; Tämä perustuu suomen kielellä saivarteluun. Fundamentalisti uskoo tarinaansa koska hän tekee tulkinnan. Hän ei ainoastaan myönnä tätä tulkinnaksi.

Huvittavaa onkin, että historiallinen tarkastelu ja kielitieteellinen tarkastelu johtavat hyvin erilaiseen tulokseen.

Jos otamme "Raamatusta" 1. korinttolaiskirjeen, Paavali käsittelee luvussa 15 ylösnousemusta. Paavali opastaa kreikkalaisen kulttuuripiirin alla eläviä. Paavali selitti ruumiin ylösnousemuksesta kreikkalaisille, joilla kysymys Jeesuksen ylösnousemuksesta osui maailmankuvan ytimeen. Kreikkalainen ajattelu oli pitänyt sielua kuolemattomana ja ruumista kuolevaisena. Stoalaiset esittivät että sielu on ruumiin vankina ja vasta kuolema vapauttaa. Vähemmän hyvää elämää ja enemmän maailmanselityksellisyyttä lähestynyt Platon taas piti ruumiillista elämää varjoelämänä joka oli vain heijastuma aidosta ideamaailman elämästä.

Kreikkalaisessa maailmankuvassa ruumiin ylösnousemus vaikutti toivottomalta. Jeesuksen tarina ylösnousemuksesta oli negatiivinen, nihilistinen ja positiivisuuden imevää tuhoisaa rappioajattelua, koska siinä sanotaan että edes kuolema ei vapauttaisi sielua ruumiin vankilasta. Ylösnousemuksen toivottomuus ja filosofiset syyt johtivatkin siihen että kristittyjen oli vaikeaa käännyttää kreikkalaisia. Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kohdalla on Paavalin yritys kiertää tämä ongelma ja levittää kristillistä sanomaa tämänlaisessa ilmapiirissä. ; Kreikkalaisille henki oli arvokkaampi kuin ruumis ja ruumiin ylösnousemus tuntui halveksuttavalta ja irvokkaalta. Kun ruumis on vain vankila ja puutteellinen heijastuma, ajatus siitä että kristit menivät ruumiina paratiisiin tuntui saastaiselta. Paavali ei joustanut periaatteesta vaan debatoi sen puolesta ja yritti sen sijaan saada kreikkalaiset hyväksymään ruumiin ylösnousemuksen.

Temppu on tietysti vaikea. Vielä sata vuotta Paavalin kuoleman jälkeen elänyt Justinos Marttyyri kuvasikin harhaoppisiksi niitä joista selu siirtyy heti kuoleman jälkeen taivaaseen ja että ihmisten ruumis sen sijaan mätänee ja katoaa. Tämäntyyppinen ajattelu solahtaakin kreikkalaiseen filosofiaan varsin sujuvasti.

Ja tämä kulttuuriskisma on tietenkin se syy, miksi tämä dogma on pitänyt uskontunnustukseen listata. Sillä erotetaan kristittyjen näkemys muista uskomuksista. : Kaikki uskonnot ovat ajatelleet ihmisten olevan lihallisia, ja kristitytkin uskovat näin. Tätä ei lausuta ääneen koska erimielisyyden puute tekee näistä ns. hegemonisia diskursseja, joiden lausuntoluonnetta ei helposti edes tiedosteta. Siksi moni uskontunnustuksen kohta voidaankin vetää juuri ruumiin ylösnousemuksen kaltaisiin uskonkiistoihin.

Kielitiedekin tietysti komppaa tätä aatehistoriallista tematiikkaa. Jos mietimme samaa Korinttolaiskirjettä, voimme katsoa mitä "1. Kor 15:35-49" sanoo. Kohta on tärkeä, kun tarkastellaan ruumiin ylösnousemusta, sillä tämä kohta käsittelee juuri tätä. ; Ja Paavalin käyttämät vertaukset korostavat esimerkiksi sitä miten siemenestä tulee kasvi ; Aineellisuus ei katoa vaikka se muuttuukin. Kun suomenkielinen Raamattu sanoo "Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis" Paavali käyttää alkutekstissä tässä kohden konsistentisti sanaa σῶμα (sooma), joka todellakin viittaa ruumiiseen. Paavali ei sen sijaan käytä lausunnossa missään kohdassa sielua ja henkeä tarkoittavaa sanaa ψυχή (psykhee).

Kysymys ei siis ole pelkästään Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta, vaan siitä että myös ihmiset nousevat ruumiissa. Kysymys on siis oikeasti jostain joka pitäisi kenties täsmällisyyden vuoksi laittaa suomenkieliseen uskontunnustukseenkin "Ruumiiden ylösnousemus". Mutta käännökset ovat usein tämänlaisia. Tulkinnanvaraisuutta ja ajatusvääristymiä saattaa syntyä.

Jos kristillinen usko tarkoittaisi fundamentalistien anekdooteissa selvästi tapahtuvaa välitöntä sielun ylösnousemusta, Paavali olisi varmasti Jumalallisen hengen vaikutuksen alla osannut puhua sielusta ruumiin sijaan. Tosin anekdooteissa ongelmallista on myös se, että sielullisuuden lisäksi niissä ohitetaan kristityille oleellinen ajatus siitä että kaikki kuolleet herätetään vasta viimeisenä päivänä. Kuolleistapalaamiskertomuksissa ideana on aina katkeamattomuus ajassa ; Sielu lähtee ruumiista ilman ajallisia viiveitä, ja palaa takaisin ollen tietoinen kaikista seikkailuista siinä välillä.

Mutta fundamentalistit ovatkin tuuliviirejä jotka seuraavat oman alakulttuurinsa muotivirtauksia joissa pietistisesti pappi ei ole dogmejen alkuperää opetellut tulkinnoissa auttaja, vaan jokin jota vahditaan ja joka tuomitaan välittömästi jos hän ei seuraa fundamentalistien alakulttuurin muotivirtauksia ja tarjoa juttuja jotka tyydyttävät erilaisia harhaoppisia korvasyyhyjä.

Älä anna papin ottaa vauvalta suihin!

Otsikko on sen luonteinen että moni voisi luulla että kyseessä olisi katolinen kirkko. Sillähän on ollut julkisuudessa hieman vaikeuksia sen kanssa, että sen uskonammattilaisilla on ollut vaikeuksia soveltavan teologian kohdalla. Erityisongelmia sen kanssa että mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan "antakaa lasten tulla" on ollut ja katolinen kirkko on yrittänyt lakaista ongelmaa maton alle, mikä kertonee siitä että asia nähdään jonkinlaiseksi uskonelämän sisäiseksi tulkintakysymykseksi ilman maallisen kriminologian ulottuvuuksia.

Mutta tällä kertaa kysymys on juutalaisista. Heillä vauvoja ympärileikataan. Ja tähän prosessiin kuolee vauvoja. Sen lopussa pappi imee rituaalinomaisesti vauvan penistä, johon liittyy esimerkiksi infektioriski. Tätä ei kuitenkaan nähdä aborttiin verrattavana tilanteena. Tosin juutalaiset itse harjoittavat argumentaatiota joka tuo mieleen "henkariaborteista" muistuttamisen. Esimerkiksi antamani linkki muistuttaa että "We're not oblivious to what's going on. The worst thing that could happen is if the authorities regulate this practice, then it could go underground. I think the practice would continue, but there could be significant difficulty in gathering evidence. I would hope that our government officials take steps in conjunction with the community." Tämä on hyvin erikoinen argumentti, koska nähdäkseni valvonta on helppoa joka ikisessä sellaisessa maassa jossa terveydenhuolto on kunnossa. Esimerkiksi itse olen kouluterveydenhoitajakäyntien yhteydessä ollut tarkastuksissa joissa ympärileikkausstatuksen toteaminen olisi tullut automaattisesti sivutuotteena. Jos juutalaisperheiden lapsia seurataan, voidaan varmasti huomata että puuttuuko sieltä niitä elimen osia vai ei. Aborttien valvonta on vaikeampaa koska sikiöt ovat pieniä. Peniksen osaset sen sijaan ovat tietynlaisia syntymässä ja ympärileikkauksen jälkeen ne ovat toisenlaisia. Ja jos jokaisesta tämänlaisesta havainnosta joko rapsahtaisi sakot niin olisi se varmasti voimakas ohjaava tekijä. - tai itse asiassa asiaankuuluvasti lähtisi lapsi huostaan koska jos vanhempien todellisuudentaju on niin sekaisin että uskonnonvapaus ja lapsiin kohdistettu väkivalta menevät prioriteeteissa miten menevät sekaisin..
1: Sama olisi hauska myös lasten pahoinpitelyssä vitsaamisen nimissä. En tiedä miksi ihmiset suhtautuvat kovin positiivisesti lievään pahoinpitelyyn. Itse haluaisin toki opettaa ja kasvattaa esimerkiksi äitiäni, mutta laki on jostain syystä tässä kohden oleelllisesti erimielinen. Vaikka äitini kestää hakkaamsita enemmän kuin minä kolmivuotiaana. Jos lapselle vitsaa niin lapsi huostaan -käytänne olisi aikuisille hyvin kasvattava. Tosin tämä taitaisi uskovaiset tuntien johtaa siihen että heidän päässään asia muuttuisi omituiseksi prioriteettikysymykseksi. Että saisi valita vitsaamisen ja uskonnollisen indoktrinoinnin väliltä.

Toki suomessakin tätä ympärileikkauskysymystä on tuotu esiin. Esimerkiksi Suomessa Ruben Stiller on erikseen muistuttanut että ympärileikkaus ei ole kauhea proseduuri. Hän on avoimesti kertonut olevansa tyytyväinen ympärileikattu ja että tämä olisi hyvä muistaa. Itse asiassa ympärileikkauskriittisiä ympärileikattuja esiintyy julkisuudessa melko vähän. Sen sijaan ympärileikkaukseensa tyytyväisiä pornotähtiä ei ole vaikeaa löytää - itse asiassa pornotähtien parissa ympärileikkaus on hyvinkin yleistä. Tämä muistuttaa siitä miten poikien ympärileikkaus ei ole niin riskaabeli kuin naisten ympärileikkaus. Siksi se on myös vähemmän paha asia.

Kuitenkin tässä on muistettava, että jos ympärileikkaukseen ei olla tyytyväisiä, proseduurin peruuttaminen on mahdotonta. Jos sen haluaa sen kykenee kyllä hankkimaan. Näin ollen kriittisiä ja vastustavia ei tarvitse olla paljoa.
1: Ensinnäkin tyytyväiset ympärileikatut juutalaiset ovat lausuntoineen hieman turhia, koska heillä ei ole vertailukohtaa. He eivät ole elelelet esinahkansa kanssa, joten heillä on lähinnä uskonnon määräämä vakaumus siitä että niin on parempi.
2: Toisaalta  on jopa kohtuutonta että kriitikoita vaadittaisiin paljoa, koska se, että vanhemmat opettavat tiettyyn uskontoon ja koko lähipiiri kannattaa tätä johtaa kasvaneeseen kynnykeen valittaa. Tämän huomiotta jättämien kertoo syvästä kyvyttömyydestä ymmärtää ihmisiä ja aihetta. Uskonto rakentaa helposti kritiikkisuojan joka näkyy esimerkiksi sen vakavamman tyttöjen ympärileikkauksen kohdalla.
3: Toki ympärileikkauskriittisiä lausuntoja ympärileikatuilta itse asiassa löytyy. Esimerkiksi "Penn&Teller" -ohjelmasarjan ympärileikkausjaksossa asiaan otettiin kantaa. Muutenkin ajatukset siitä että heitä ei olisi on lähinnä kertomus siitä miten lausunnon esittäjä ei ole käyttänyt googlea. Se, että ihminen ei osaa käyttää googlea ei tarkoita sitä että näitä kriittisiä ei ole. Haluttomuus käyttää googlea taas kertoo taustalla olevista asenteista.

Itse olenkin tässä asiassa Paavalin kannalla. Häneltäkin vaadittiin kantaa ympärileikkaukseen. "Galatalaiskirje (5:6-12)" sisältää sen osan Paavalin lausunnosta josta olen samaa mieltä ; "Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. Te etenitte jo hyvää vauhtia. Kuka teidät on pysäyttänyt? Tehän ette enää tottele totuutta. Tämä ei ole lähtöisin ainakaan hänestä, joka teitä kutsuu. Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. Herraan luottaen minä olen varma siitä, että te tulette ajattelemaan samoin kuin minä. Mutta se, joka on hämmentänyt teidän ajatuksenne, tulee saamaan rangaistuksensa, olipa hän kuka tahansa. Veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan? Silloinhan ei julistamani risti olisi enää loukkauksena. Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!" Eli Suomeksi sanoen minun puolestani jos aikuinen ihminen haluaa itseltään leikata esinahan, niin saa minun puolestani leikata vaikka juuresta asti jos se hänestä hänen oman elämänsä laadun parantaa.

Minulta ei tule normittavaa luokittelua siitä että vanhemmat eivät saisi kasvattaa lapsilleen mitä omituisempia arvoja. Kuitenkin se, että vanhemmat toivovat lapsilleen pornotähdenuraa tekemällä tälle valmiiksi ympärileikkauksen ja totuttamalla tämän jo pienestä asti siihen että mies imee munaa on kuitenkin hieman liikaa. Näin ollen esitän miltei vakavalla naamalla että aikuinen tehkööt itselleen mitä tahtoo, jos on vaikka pornoura mielessä, niin teko voi olla perusteltukin. Lapselta sen sijaan olisi saatava tietoinen itse ääneen lausuttu suostumus jossa vahvistetaan että toimenpide on ymmärretty. Tai sitten pitäisi olla voimakas lääketieteellinen perustelu jossa uskonnon sijasta vedotaan lapsen terveyteen tai elämään. Sitä ennen ei pidä antaa rabbin ottaa suihin vauvoilta. Ellei sitten omista taikakykyä perua tekemisiään lopullisesti. Siihen asti suosittelen kaikille että kohdistavat pallienrääkkäysperversioitaan siten kuten me kaikki muutkin sadomasokismin ystävät.

---

Kirjoittajan omassa uskonnossa oleellista on rituaalitatuointi. Siinä vauvan otsaan tatuoidaan uskonnollinen rituaalinen "Heil Hitler - 666" . Tätä täytyy saada harjoittaa koska muuten laittomia tatuointeja aletaan tekemään salaa kaapissa. Jos penistä saa rituaaliamputoida, niin kai tämänlainen voidaan sallia! Tatuointejen poistohan on sentään vielä mahdollisuuksien rajoissa. Eihän kyseessä ole iso damage ja riskit ovat kuitenkin minimaalisen pieniä. Sillä jos uskonto ja perinne ovat argumentteja, tämänlaisille ei pitäisi olla mitään esteitä! Kirjoittaja kuitenkin uskoo että tietyille asioille, kuten rituaaliamputaatioille ja tatuoinneille, on olemassa ikäraja. Joka lienee jossain 18 vuoden tienoilla.

Challenged

Päätin omalakisuudessani ottaa osaa nettimeemiin. (Koska lasken kuuluvani joukkoon " ja muut myös".) Teen näin siitä huolimatta että kyseessä on "randomlistameemi" jotka edustavat yleisesti ottaen mitäänsanomattominta meemistön luonnetta. "Seitsemän kohtaa" -tyyppiset listat ovat tavallisesti jotain joiden pohja ei salli oikeastaan muuta kuin mielivaltaisuuden, pinnallisuuden ja numerologian sekametelisoppaa. Kaikesta huolimatta tämän meemin optimistisuus raivostuttaa kaltaistani kyynikkoa sydänveriin asti. Otankin tämän siksi äärimmäisenä "Niezscheläisenä haasteena" ; Toivon että panostamani kärsimys tuottaa siihen nuoralla sidottua tyytyväisyyttä.

Luettelo alkaa "lemppareilla".

lempiväri: Mielestäni väreillä on konteksti ; Esimerkiksi mädänvihreä vieraileville Jehovan todistajille tarjotussa pullassa on varsin miellyttävä ja hykerryttävä. Mielivärini noin yleisesti ottaen on mikä tahansa, kunhan se on musta. Ja etenkin jos tausta on musta ja teksti vaaleammalla. Se näyttää todellisuuden sellaisena kuin se on. Onni on kätkettynä pieneen tekstiosaan ja siihen on syytä kiinnittää huomio elämässä. Suuri pimeä on kaikenkattavaa mutta samalla sitä irrelevanttia ja epäkiinnostavaa. Kuitenkin sitä mustaa on samalla ihan helvetisti.

lempieläin: oravat. Oravat ovat täydellisiä eläimiä, koska ne ovat söpöjä mutta kammottavia olentoja. Ne ovat siis hieman kuten koaloja, jotka ovat luonteeltaan aivan hirvittäviä vaikka näyttävätkin suloisilta. Oravat ovat kuitenkin koaloita kovempi juttu, koska niitä on kaikkialla. Niillä ei ole harvinaisuutta tai eksoottisuutta tekosyinään. Lisäksi aina kun viikonloppuna lapset metelöivät rukoilen shamanistista oravatoteemia hoitamaan ongelman puolestani. (Mutta jostain syystä en tee samaa koirille, vaikka tämä toimisi niidenkin kanssa.) Teen näin siitä huolimatta, että en usko henkiolentoihin sillä minulle on kerrottu että se toimii siitä huolimatta. Asia on toki valitettavasti vähän sama kuin sen kristinuskon rukoilun kanssa ; Kokeilujen pohjalta voi sanoa että "Ei toimi", joten teen siis luultavasti jotain väärin. - Ja voi olla että molemmissa tapauksissa se "väärin" tarkoittaa sitä että edes yrittää!

lempijuoma: Kahvi. En maista juuri mitään, mutta käytännössä ainut mikä pitää heiveröisen sydämeni lyömässä on kofeiini. Sitä paitsi ilman kahvia olen järkyttävän pahalla tuulella. Kun miettii miten pahalla tuulella olen usein vaikka juon kahvia, voi ymmärtää että kyseessä on kamala asia.

antaa vai saada lahjoja: saada. Suurin osa ihmisistä on irrelevantteja. Ja niillä jotka eivät ole, ovat siitä hankalia että heillä on pahanta tapana joko pettää tai kuolla. Omaisuus sen sijaan pysyy. Ja vaikka voisin periaatteessa olla kranttu lahjojen suhteen ja pettyä saamisiini, muistan kuitenkin aina "jälleenmyyntiarvo" -sanan merkityksen.

lempikukka: Tässä kohden minun on pakko myöntää esteettiset taipumukseni. Pidän likimain kaikista kukista, koska ne ovat kauniita ja hauraita. - Kuitenkin pidän myös niistä kukista jotka ovat läpikuultavia, kiteisiä, kauniita ja harvinaisia mineraaleja.

lempikuvio: Esteetikkona olen herkkä muotojen symmetrialle. Siksi esimerkiksi saatananpalvojien käyttämä pentagrammi on varsin esteettinen. Samoin mieltäni viehättää palavien ristien muotokieli. Ja taalanmerkki.

intohimo: Kaikki mikä turmelee.

lempinumero: Mikä tahansa sellainen jossa on taalanmerkki perässä.

"seitsemän satunnaista faktaa itsestäni"

1: En usko että ihminen osaa kovinkaan hyvin tuottaa satunnaisuutta. Ja samalla ihminen on kuitenkin erittäin hyvä keksimään mielivaltaisiakin selityksiä. Tässä mielessä hän ei voi koskaan onnistua siinä että hän tuottaisi vaikka kasan satunnaisia faktoja. Faktat heijastuvat aina jostain ja yllättävän usein jokin tietoinen tai esitietoinen (ja yllättävän usein ilmiselvä) yhdistävä teema muokkaa niitä. Näin ollen jos tuottaa satunnaisia faktoja, tuottaakin jotain jolla muut voivat profiloida sinua. Suurin osa näistä profiileista on kuitenkin sepitelmiä koska ihminen keksii yhteyksiä myös sinne missä niitä ei ole.

2: Mikään ei ole niin kaunista kuin se, että sadistia lyödään.

3: Paitsi se, että masokisti lyö.

4: Vaikka olenkin roskaruoka-nakkikioskiruuan suurkuluttaja, osaan arvostaa hyvin tehtyä kasvisruokalan menua.

5: Hyvin tehty kasvisruokavalio ei pidä sisällään tofua tai soijaa. Ne eivät ole tarkoitettu ihmisravinnoksi. En ymmärrä miten Jumalan hyvistä aineksista voidaankin aikaansaada tämänlaista sotkua!

6: Uskon, että ihmiset unohtavat kunnioittaa riittävästi unohdettuja polkuja, halveksittuja tietoja ja keskeytettyjä teknologioita.

7: Elämäni ei oikeasti koostu kaikesta destruktiivisesta, rumasta ja irvokkaasta. Kuitenkin nykykulttuuri pitää tämänlaista jostain syystä mielenkiintoisempana. Ilman tämänlaista kyynisyyttä esimerkiksi "seitsemän satunnaista asiaa itsestä" muuttuu pinnallisuudeksi. Mutta jos valehtelee olevansa pahempi kuin on, tätä pidetään nöyränä ja rehellisenä eikä ollenkaan valheellisena psykopatismina. Ja tätä pidetään originellina vaikka näin toimiikin vain likimain kaikki!

"vähintään kymmenen hyvää mieltä tuovaa asiaa:"

1: Se, että tänään, kaljuksi itseni ajelemisen kanssa ensimmäistä kertaa ulkona ollessani osallistuin sosiologiseen ulkonäköä koskevaan kokeeseen ; En joutunut väistelemään ihmisiä, vaan ihmiset väistelivät minua. Sitten sanotaan että sisäinen kauneus ja kohteliaisuus ratkaisevat.

2: Se, että nykyään yleisesti pahalla silmällä katsomani postmodernismi on vapauttanut filsofiaa sen verran, että on yhtä perusteltua kuvata teoriaansa siteeraamalla Shakespearen tuotantoa kuin "South Parkia".

3: Maailmassa on ihmisiä jotka kilvoittelevat itseään päähän potkimisen jalossa taidossa. Siinä on jopa maailmanennätyskilpailua ; Nämä ensinnäkin näyttävät että ihminen voi kilvoitella ja harjoitella mitä erikoisempia asioita ja saada tästä iloa ja riemua elämäänsä. Lisäksi he näyttävät että maailmassa on jotain asioita joihin voin itsekin petrata ja joissa voin kehittyä - ja näin elämälläni tulee olemaan sisältöä myös niinä päivinä kun aamumasennuksissani mietin että onko elämässä mitään enää tarjottavaa. Ja ennen kaikkea he antavat minulle ihmisryhmän joita kohtaan voin kokea ylemmyyttä ; Tätä puolta ei osata yleensä arvostaa esimerkiksi tositv -tähdissä ja muissa "turhissa julkkiksissa". Samalla muistuu mieleen, että on aina eettistä olla päähänpotkittujen puolella.

4: Oletteko koskaan nähneet vuohta? Ne pureksivat ruohoa niin että niiden parta heiluu. Lisäksi etenkin aikuisilla pukeilla (miesvuohi) on tapa haista erittäin omituiselta, mikä lisää niihin huvittavia piirteitä. Erityisen mukavaa isoissa vähän vajaat 50 kiloa painavissa pukeissa on se, että ne tykkäävät puskea. Vietin erään iltapäivän siten, että tarjosin käsisyötössä isolle pukille ruohoa ja rapsutin sitä päälaelta. Se pukki sitten aina välistä nousi puskemaan leikkimielisesti sitä kättä joka sitä rapsutti. Silloin oli kiva napauttaa nyrkillä sitä vuohta - siihen vahvaan puskuriin joka niillä on, siihen sarvienjuureen niiden sarvien välistä - juuri sen verran että se pukki juuri ja juuri pysähtyi mutta ei kaatunut. Sitten sitä vuohta piti taas rapsuttaa. Me molemmat olisimme voineet jatkaa tätä vaikka ikuisesti. Tämänlaisen muiston voimalla jaksaa pitkään.

5: Miekkailu tuo elämään aina iloa. Se on parasta mitä ihminen voi tehdä housut jalassa ja toiseksi parasta mitä voi tehdä siten että pitää käsillä jostain kiinni.

6: "Roope Setä" (5/09) on kohta jossa mustakaapu kuvastaa Hessua, Simo Sisua ja Mikki Hiirtä sanoilla "Jaha! Äänestä päätellen sieltä tulevat paksukainen, ohukainen ja lyhytikäinen." ... "Ups! Anteeksi, piti sanomani "lyhykäinen"." Tämä on ensivilkaisulla alluusio ja sinällään huvittava. Lisäksi siihen tiivistyy valtavan paljon syvällistä ymmärrystä hahmojen perimmäisestä luonteesta ja niiden suhteesta Mustakaapuun itseensä. Tämä on vähän kuin tunnustettu vanhojen kaverusten tapaaminen, tosin sillä erolla että kukaan ei ole vanha eikä kyseessä ole kaveruus. Tämänlaisia reflektoituja letkautuksia olisi mukavaa lausua omille vihamiehilleen. Mutta ne tulevat oikeasti mieleen "vasta portaikossa". On lohdullista että epäonnisuudestaan huolimatta Mustakaapu onnistuu edes jossain, jota jokainen haluaisi osata.

7: Kun on jonossa, on odottaminen inhottavaa ja tylsää. Tylsyys ja inhotus unohtuvat, kun valikoitte satunnaisen kohteen, josta sitten kuvittelette vaikkapa että hän saisi satunnaisia sähköiskuja ahteriinsa tai että hän yht'äkkiä alkaisi pullanhimon vallassa tunkemaan pullaa suuhunsa ja miltä tämä näyttäisi sitten. Tämän johdosta ihminen hyvin helposti huvittuu itse. Ja kun tuijotuksen tekee vaivihkaisesti, toinen kuitenkin huomaa sen ja sitten on syytä katsoa muualle. Pian tunnet olosi pahaksi kun mielessäni teet pahaa toiselle ja sitten tajuat että toisella on vaikkapa unelma saada se jonotusasia koska sillä on suuri muutos. Ehkä liput elokuviin pelastavat tämän parisuhteen. Ehkä kauppaostoksilla ruokitaan sairas koira niin että tämä pelastuu ja toipuu. Samalla tunnet olosi hyväksi ja pahaksi kun se irvokaskin asia huvittaa sinua vielä - ja samalla kun se toinen ihan satunnainen ihmettelee että mitä helvettiä päässäsi liikkuu ja mikä hullu oikein olet. Näin se, että nöyryytät toista nöyrryttää itseäsi ja osaat nauraa paitsi muille, myös itsellesikin joskus vähän. Teen tätä aivan liian harvoin (en koskaan) mutta kannattaisi!

8: Timo Soinin anagrammeja ovat esimerkiksi "osin toimi", "nimi sitoo" ja "sotiin, moi". Tässä voi nähdä jotain syvempää merkitystä. (Vähän kuin siinä että "kukka -asetelman" sananmuunnos on "akka kusetelma".) Tälläisten huomioiden ja niistä huvittumisen tiedostaminen ei kenties ole tiedettä, mutta kuitenkin arvokasta reflektiota joka muokkaa ja ilmituo puoliviattomalla tavalla omia huomioita ja asennevammoja.

9: On aina mukavaa ajatella itseään realistisesti. Koska tarvitsemme samalla kokemuksia ylivoipaisuudesta, on hyvä kuitenkin rakentaa itsestään realistinen supersankarihahmo. Esimerkiksi jos pitää itseään ripeänä, voisi ottaa itselleen ideaaliksi pikanopean "Flash Gordonin - maailman nopeimman miehen". Koska pitää kuitenkin olla realisti, tulee ottaa realistisempi supersankarinimike. Esimerkiksi sellaisen kuin "melkein maailman nopein K-kaupan kassa." Kun tämän ottaa itselleen supersankariroolina ja keksii itselleen salaisen identiteetin ja kuvittelee sen kaupan puvun olevan salainen univormu joka kätkee todellisen minän, huomaa pian että suuri voima tuo suunnattoman vastuun. Eivätkä ne voimatkaan ole niin kuviteltuja.

10: On aina ilahduttavaa ottaa asia, miltei mikä tahansa asia. Ja sitten yrittää liittää se toiseen asiaan, miltei mihinkään asiaan. Koska ihminen on huono sattumassa ja hyvä keksimään tekosyitä, saat aina mielenpuuhaa. Tämä on yllättävän antoisaa ja tekee hyvälle tuulelle.

11: Oikeasti oikeita ilonaiheitakin olisi. Mutta ne olisivat tylsiä. Minulla on perhe, johon en pidä yhteyttä. Minulla on ystäviä joiden kanssa en käy missään. Minulla on vaikka mitä konkreettisia asioita, joita sitten laiminlyön. Tässä suhteessa ongelmana on vain se, että tämänlaiset eivät ole kiinnostavia, koska yllättävän monet näyttävät tekevän juuri samalla tavalla. Eli listaavan epäoleellisia hyvän mielen aiheita "kiinnostavina" ja laiminlyövän niitä oikeita asioita arkielämässään koska pitää olla "kiinnostava" eikä "onnellinen". Tämän vuoksi ihmiset myös kyynistelevät enemmän kuin oikeasti uskovat. - Ja tätä tekevät etenkin ne jotka kyynistelevät aivan helvetisti ja valehtelevat päin naamaa väittäen esimerkiksi että lahjan saaminen on ihanampaa kuin lahjan antaminen.

i-haa-nat maistraattihäät

On mielenkiintoista, kuinka voimakkaasti avioliitot ja avioliittostatukseen siirtävä rituaali - tutummin häät - ovat uskontokeskustelun ytimessä. Kirkkohäiden ihanuus on jotain jota pidetään selvästi hyvin tärkeänä ja arvokkaana asiana. Valtionkirkkomme onnistuu siis olemaan kansankirkko likimain vain tämän rituaalin ajan.
1: Esimerkiksi kaste on tunnetusti uskontokriitikoiden suosikkiaiheistoa. Hautauksen uskonnollisuus nostaa jonkin verran kritiikkiä, ja ennen kaikkea puhetta siitä onko juhla vainajalle vai omaisille (seurataanko vainajan vakaumusta vai sitä mikä lohduttaa eniten hänen omaisiaan). - Ja rippijuhla, konfirmaatio, on likimain vain "irrelevantisoitunut", eli sitä ei enää pidetä kovin tärkeänä. Kenties siksi että konfirmaatio ei enää ole avain avioliittoon.

Tämä asia on sinällään hyvin kummallista. Sillä Luther ei pitänyt avioliittoa sakramenttina. Ja koska valtionkirkkomme on luterilainen, luulisi että hääseremonialla ei pitäisi olla oikeastaan mitään painoarvoa kirkossamme. Tämä seremoniahan maistuukin vahvasti katolilaisuudelta. Tosin tarkemmin historiaa tuntevat tietävätkin että häät olivat pitkään maallinen juhla. Sen ytimessä oli perinnöllisyys. - ja koska genetiikkaa ei tunnettu, käsiteltiin rahallisempia arvoja. Avioliitto ei ollut pyhä vaan käytännöllinen konsepti. Alkuseurakunnassa taas Paavali suositteli selibaattia ja salli avioliiton vaihtoehtona jos tässä paremmassa vaihtoehdossa ei onnistuta. (1. Kor 7:1-7) Näin ollen ajatus siitä että uskonto omistaisi ja määrittelisi avioliiton onkin yllättävän heikosti perinteinen - tai edes kristillinen.

Maistraattihäiden ihanuutta harvemmin kannatetaan. Sillä on kuitenkin takanaan käytännöllisyyden perinne. Avioliitto ei siinä ole pyhä vaan juridinen toimenpide. Se ei välttämättä muuta avoparin elämää yhtään mitenkään, seksielämäkin on voitu aloittaa paljon aikaisemmin. Juridiikka suojaa käytännössä esimerkiksi perintökysymyksissä.

Nykyaikainen maistraattihää onkin mielenkiintoinen ratkaisu niille jotka pelkäävät sitä "kirkkohäiden ihanuutta".
1: Sillä kirkkohäissä on luvassa maksimaalista ritualisointia johon on liitetty suuria odotuksia. "Prinsessahäät" ovat haave ja vaatimuskuva, joka uhkaa taatusti tehdä häistä Machiavelliset juhlat. Odotukset, valmistautumisen työ ja se, että jos valmistautuu riittävästi joutuu rituaalinsa vangiksi on tilanne joka on hieman kuin sitä "ydinodotussäteilyä" joka saa Bridezillan nousemaan merestä tallaamaan alleen kaiken ympärillään, jolloin luvassa on kirkumista, jalanpoljentaa, tuskaa ja asioiden särkymistä.
2: Häissä kokoontuu yhteen sukua. Ja monien sukujen sisällä on konflikteja. Toisissa perheissä niitä on niin paljon että mikään diplomatia ja kikkailu ei auta. Edes useiden juhlien pitäminen ei välttämättä tehoa, koska sitten joku kuitenkin hyppää niihin toisten juhliin koska määrittelee "oikeat juhlat" sinne ja itse saaneensa "kakkosluokan vieraan paikan".

Maistraattihäät tarjoavatkin mahdollisuuden tehdä ensimmäisen kerran jotain joka ei ole koskaan aikaisemmin ollut mahdollista. Se voi muuttaa avioliittoon astumisen julkisesta tilaisuudesta yksityisen. Silloin avioliitto voi olla henkilökohtainen, parin sisäinen. Ei jotain joka tehdään suvulle tai "koska pitää". Silloin häätilaisuus voi pitää sisällään asioita jotka kulttuuri voisi jopa ymmärtää väärin - esimerkiksi vinoiluna eikä lempeytenä. Pari voi käyttää omaa kehittämäänsä (mahdollisesti murina)kieltään keskenään. Byrokratia on kenties tylsää, mutta se samalla irrelevantisoi roolinsa ja minimoi tilaisuuden muodon tietynlaisuuden. Tämä tuo mukanaan maksimaalisesti vapautta.

Nuotiokertomuksia, Luopiokertomuksia.

Olen elämäni varrella vieraillut fundamentalistien tapahtumissa, leireillä ja tilaisuuksissa. Niitä kautta on tullut varsin selväksi, että he korostavat ns. elävän uskon merkitystä. Tässä - kenties yllättäen - korostuu ammattimaisen teologian väheksyminen. Kirkon ja akateemisen teologian katsotaan edustavan instituutiota ja uskontoa. He kertovatkin toistuvasti että heillä ei ole mitään uskontoa. (Ateistit sen sijaan ovat heistä uskovaisia.) Ja tottakai heillä on ideologiaksi määriteltäviä normeja ja dogmeja, eli heillä on ideologia ja uskonto. Se ilmenee esimerkiksi "Sydämen usko tekee vanhurskaaksi mutta suun tunnustus pelastaa." Näitä hokemia ei kuitenkaan opetella kirjoista, vaan ne kuullaan toisilta.

Itse asiassa vaikka fundamentalismiin yhdistetään Raamatun otto kirjaimellisena, itse asiassa valtava määrä fundamentalismista onkin nimen omaan sitä eikirjallista nuotiopuhetta. Tämä nuotiopuhe määrittelee esimerkiksi sen, että nykymaailmassa on olellisempaa ottaa homoseksuaalisuutta vastustava "3. Moos. 20:13" eikä noituudenvastainen "3. Moos 20:9", ja tämän priorisoinnin vuoksi iskeä vastustus homoseksuaalisuuteen eikä horoskooppien kirjoittajiin. Nämä valinnat ovat ideologisia käytänteitä, jotka itse asiassa hakevat syynsä muualta.

Fundamentalismi on nimittäin ymmärrettävissä nuotiopuheen kahden ominaisuuden kautta; Tarina siirtyy kertojalta toiselle. Näin syntyy perinne. Kertoja kuitenkin muokkaa tekstiä hieman omaan suuhunsa sopivaksi, jolloin perinne muuttuu hieman ja varioi sen mukaan mitä missäkin ajassa pidetään tärkeänä.

Fundamentalismin rakentumisesta.

Usein fundamentalismia perustellaan provenienssipohjaisella perusteella. Fundamentalismin ajatellaan olevan juuressa olevaa perususkonnollisuutta. Alkukristittyjen uskotaan olleen juuri samalla tavalla uskossa. Näin ajatellaan että kristillinen fundamentalismi olisi ikään kuin "ikuista" (sen 2000 vuoden historian sisällä, luonnollisesti). Fundamentalismin perustelua värittää nostalgiankaipuu ja paluu alkuperäiseen. Tätä voidaan tietysti perustella sillä, että esimerkiksi homoseksuaalisuutta on vastustettu niin nykyään kuin Paavalin kreikassakin.

Myös monet ateistit näyttävät uskovan fundamentalismin olevan kristinuskon ydintä. He nimittäin keskittävät moitteensa ilmiselvän keskitetysti fundamentalismiin ja ohittavat esimerkiksi Paul Tillichin näkemykset teologiasta. Samoin fundamentalismin kohdalla noitavainojen esiinnosto yrittää vihjata että nykyajan fundamentalismin strategiat olisivat olennaisesti liitettävissä noitavainojen tausta -asenteisiin.

Kuitenkin fundamentalismi on asenteena jotain hieman enemmän. Sen asenneympäristö ja levittämisstrategiat ovat nimittäin "varsin moderneja" ; Asiaa voisi valottaa Pascal Boyerin kautta ; Fundamentalismi on aktivoitunut ja muuttunut aggressiivisemmaksi. Ennen sekularismia kaikki noudattivat sääntöjä, joten rangaistuksia ja näytösluonteisuutta ei tarvinnut korostaa. Kilpailutilanne sen sijaan pakotti korostamaan panoksia. Näkemys alkaa rakentumaan viholliskuvan kautta ja polarisoitumaan ns. vastaankirjoittamisen periaatteella.

Uskonnonhistoria näyttääkin että 1700-1800 -luvulla uskonnon ympärillä oli konflikti jossa sekularismi näytteli tärkeää roolia. Tämä nouseva sekularistisuus nosti esiin fundamentalismin. Esiin nousi esimerkiksi sellaisia liikkeitä kuin metodismi, spiritualismi ... Nämä kaikki olivat korostetusti evankelistisia suuntauksia, jotka kohdistivat voimansa työväestöön. Näin ne olivat "antielitistisiä", vastustaen näin en ajan sivistyneistön sekulaareja ajatteluja ; Tätä kautta mukana oli teknologiakriittisyyttä, paranormaalin korostamista ja muuta jännittävää.

Tämä auttaa ymmärtämään sitä, miten eilen kirjoittamani on mahdollista. Yksi ihmettelynaiheeni ja kirjoitusta värittävä teema oli se, että nykyfundamentalistit vastustavat ateismissa eksistentialistista ajattelua ja kohdistavat eksistentialistikritiikkiä kuin se olisi ateismikritiikkiä, kun samalla heidän liikkeensä pitää sisällä voimakkaita eksistentialistisia sävyjä. Tämä yhteys onkin minusta tärkeä huomata. Sillä fundamentalismi ei suinkaan ole alkukristillisyyden toisintamista, vaan se on napannut matkan varrelta mukaansa kaikenlaista ; Perinteeseen on tarttunut "ajan hengen mukana" eksistentialistisia sävyjä vaikka samalla ateistit ovat olleet saman "ajan hengen vallassa" ja tätä vastaan on kirjoitettu vastaankirjoitusta. Jotka sitten ovat siirtyneet "nuotiotulilla" henkilöltä toiselle.

Moderni islamilainen fundamentalismi - ja vähän myös eurooppalainenkin.

Tämä ilmiö näkyy itse asiassa myös islamissa. Harva uskaltaisi nähdä eurooppalaisuutta islamilaisessa fundamentalismissa, mutta tosiasiassa esimerkiksi sunnalaisessa fundamentalismissa on mukana sävyjä jotka siihen siirtyi niinkin myöhään kuin 1950 -luvun alkupuolella. Syynä oli se, että oppineet kiersivät globaalisti ympäri maailmaa ja tästä mukaan tarttui monenlaisia ajatuksia.

Yksi näistä tarttuneista asioista oli Kierkegaardilta lainattu eksistentialistinen näkemys ihmisen uskosta ja sen roolista uskontoon. Tätä kautta syntyi käsite jahiliyya, joka tarkoitti turmeltunutta maailmaa jossa Islamia ei vielä oltu julistettu. Mukaan laitettiin länsimaiden lisäksi myös islamilainen pinnallinen yhteisö ; Tapauskovaiset katsottiin joksikin jotka eivät enää olleet uskossa, vaan pelkästään uskovaisia. Toisin sanoen kritiikkiä alettiinkin kohdistamaan ummaa, islamilaista uskonyhteisöä vastaan. Oikeauskoiset islamistit elävät ja hengittävät islaminuskoa ja pyrkivät palaamaan alkuperäiseen islamiin, joka on ikään kuin sotakirjeenvaihtoa, ja josta islamilainen yhteisö on liiaksi etääntynyt. Aito uskova ei tässä enää luota tapoihin ja rutiineihin, vaan hänellä on fard'ain, sisäinen velvollisuus, nojata hakimyyaan, kaikkivaltiaaseen. (Tätä ajatusta löytyy esimerkiksi Al Qaidan piiristä.)

Tämän tuloksena syntyi länsimaisesta kristillisestä fundamentalismista hyvin tuttuja, kuten
1: Jako teeskenteleväksi katsotun nimi/tapauskovaisten yhteisön ja pienen aktiivista ja elävää uskoa harjoittavan vähemmistön, jotka ovat aitoja uskovaisia.
2: Sekä islamilainen että kristillinen fudamentalismi ovat pullollaan modernistisia ajatusmalleja, vaikka se pinnallisella tasollaan kritisoikin sitä mitä modernismi edustaa ja mitä modernismin katsotaan olevan.
3: Viholliskuva on alati läsnä. Tätä kautta määrittyy suhde (1) käännyttämisen oleellisuuteen - jihad ja lähetyskäsky korostuvat fundamentalismeissa (2) ja apostasian vastustamiseen ovat erityisen korostuneita. - Islamilaisuudessa apostasia on kuolemantuomion arvoiseksi nähty. Ja fundamentalistikristittyjen parissa apostasian mahdollisuus tosin kielletään. Jos olet kääntynyt pois, et ole koskaan tuntenutkaan Jumalaa, koska sen jälkeen et voisi kääntyä pois. Siksi entisien jäsenten lausumiin suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Sillä vastustajaa ei nähdä uskovaisena, vaan salakavalana petturina joka oli lierosti tekouskoen ollut keskuudessa ja kerännyt haukkumismateriaalia, joita nyt kaunoissaan levittelee.
4: Molemmat katsovat Jumalisen inspiraation olevansa mukana hyvässä elämässä. Tässä yksi, kenties erikoinen teema, on se, että molemmat katsovat olevansa tieteen takanaoleva voima ; Hypoteesinmuodostuksen tärkeyttä korostavassa näkemyksessä inspiraatio tarkoittaa sitä että Jumala kertoo totuuden in first place, mikä korostaa autenttisen kokemisen tärkeyttä ja yhdistää sen pragmaattisuuteen ja arjessa elämiseen. Näin kristityt fundamentalistit korostavat tieteentekijöiden kristillisyyttä. Islamilaiset viittaavat taas aikaan jolloin euroopassa ei tehty tiedettä, vaan se oli islamilaisen maailman heiniä. Islamistit haluavatkin että tiede otetaan takaisin länsimaista, toki riisuttuna länsimaisesta ateistisesta ja materialistisesta hapatuksesta. Ja saman kaipuun "hyvään tieteeseen" jakavat myös kristilliset fundamentalistit.

Ylhäinen, ylpeä, itsellisyys - Yksilön omasta kokemuksesta ylin valitsija-tietäjä-auktoriteetti

Eksistentialismissa näyttääkin olevan jotain, joka kannustaa ihmisiä johonkin tämänlaiseen ; Esimerkiksi (kristitty) Heidegger oli natsi. Se, miksi eksistentialistinen ajattelutapa näyttää rakentavan erikoisia, hyvin erilaisissakin ideologioissa.

Yksi syy lienee siinä, että eksistentialismi toisaalta kieltää fideistisen "uskomisen hyviin seurauksiin uskomisen" ja samalla antaa mahdollisuuden desisionismiin, jossa varataan itselle oikeus valita miten mielivaltaisesti tahansa jokin perusnäkemys, uskonto, ja esittää että tämä on aito osa itseä. Tätä oikeutetaan esimerkiksi homo religiosus -tematiikalla kertomalla että jokainen ihminen on pohjimmiltaan kristitty ja tietää että Jeesus on Pelastaja, ja että ateistit ovat vain vihaisia tälle. Näin uskonnon seuraaminen ei olekaan ideologian tottelemista ja alistumista, vaan päin vastoin omana itsenä autenttisesti olemista.

Desisionismin tematiikka näkyy vahvasti esimerkiksi uskonratkaisu -puheessa. Uskovaiset pitävät tätä tärkeänä. Samoin eksistentialistiseen sävytykseen sopii se, että he korostavat erillistä etsikkoaikaa, jolloin ihmisen älyllinen/kulttuurinen itselleen rakentama kuori on heikkona, ja että silloin Jumala kolkuttaa näissä ihmisissä. Tämän katsotaan olevan autenttinen tunne, jonka pohjalta fundamentalistien kristittyjen yhteisö auttaa henkilöä muuttumaan itsekseen ja toteuttamaan ainoaa oikeaa autenttista ihmisyyttä (joka on yhteistä kaikille ihmisille).
1: Minun on myönnettävä, että näin mainiten asia ei tunnu yhtä pahalta, kuin miltä se tuntuu silloin jos asiaa katsotaan psykologis-menetelmälliseltä puolelta katsoen, jolloin näyttäytyy erilaiset vakuuttamis, käännytys, ryhmäpaine, rakkauspommitus ... jne. manipulaatiomenettelyt joita esimerkiksi fundamentalistien istunnot ovat pullollaan.

Desisionismin ainut ongelma on tietysti siinä, että sen avulla voidaan heittäytyä vaikka ateismiin ja väittää että uskovat vain pelkäävät kuolevaisuuttaan ja ovat siksi epäautenttisia. Tämä muistuttaa että desisionismi on itse asiasa mielivaltaa. Tätä kautta desisionismi voi johtaa hyviin ja pahoihin asioihin. Näin kaikki desisionistit eivät ole pahoja, enkä oikeasti pidä oikeudenmukaisena rinnastaa kristillistä fundamentalismia Heideggerin mieltymyksiin. Mutta desisionismi on rasite jos pitäisi välttää sellaisia epäeettisyyksiä kuin natsismi.

Ei niin tärkeät avioliitot.

"Kylähullun päiväkirja" nostaa esiin "Raamatun" esittämää avioliittoa avioeronäkemyksen kautta. Olennaista on huomata, että Raamatussa aivan suoraan otetaan huomioon myös puolison uskonnottomuuden mahdollisuus. Liitto on pätevä, ja uskova pyhittää uskonnottoman. Erotilanteessa on erityinen tilanne : "1 Kor 7:15" kertoo avioerosta seuraavaa "Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa." Kohta on olennainen, koska muutoin suositus on, että ei hae avioeroa lainkaan. Ja jos hakee avioeron, niin sitten on syytä pysyä naimattomana. Uskonnottoman erotessa uusiin naimisiinmeno sallitaan.

Tämä tuntuu tavallaan suvaitsevaiselta. Kunnes huomaa, että tosiasiassa tässä erikoistilassa on ikään kuin pohjavire, jossa uskonnottoman kanssa eroaminen on olennaisesti vähemmän sitova kuin uskovaisen kanssa. Koska avioliitto on vähemmän lopullinen, se on nähtävissä ikään kuin "hieman vaillinaisena". Koska avioliitto "ei ollut kunnollinen" sen arvon vähetessä vähenee myös sen kariutumisen arvo, eikä siihen tarvitse suhtautua yhtä vakavasti ja lopullisesti.

Oikeasti tilanne lienee jostain tämän välistä. Uskonnottomat nähdään eikristittyinä, joten heihin suhtaudutaan eri tavoin kuin kristittyihin ; On vaikeaa sanoa onko takana suvaitsevaisuus sille että muut näkemykset eivät kenties näe avioliittoa yhtä sitovana, vai onko kyseessä eriarvoisuuden symbolinen korostaminen.

Moni pitää uskonnottomien avioliittoja hyväksyttävinä ja arvokkaina. Asia näkyy laistakin, joka antaa uskonnottomille avioluvan. - Ei tarvita mitään läpäistyä rippikoulua että Suomessa saisi mennä naimisiin.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä kovin hyödyllinen asia, jos halutaan oikeasti katsoa reiluutta. Otan tässä lähtökohdaksi hyväntekeväisyystyön ulkomailla. Ihmisten oikeuksien polkemiseen puututaan maailmalla aika paljon. Tässä ei suinkaan pelkästään kahlata lakikirjoja, eli katsota " kirjaimen tasolla" oleviin oikeuksiin. Sen sijaan katsotaan myös -tai ellei peräti etenkin- siihen miten oikeuslaitos toimii käytännössä.
1: Näin mukana on esimerkiksi oikeustietoisuus, eli se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan. Juridinen oikeus paperilla, josta ihmiset eivät tiedä jää elämässä toteutumattomaksi oikeudeksi.
2: Ja vahditaan tietysti myös sitä, että oikeutta valvovat laitokset eivät ole puolueellisia. Oikeus joka on ja josta tiedetään ei riitä, jos ihmistä ei kuunnella.

Siksi uskonnottomien avioliitonkaan kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä tasoa, että laki mahdollistaa heidän avioliittonsa. Ja tällä tasolla tilanne alkaa näyttämään aika erilaielta. ; Suomessa on olemassa "miltei eriarvoistava" tunnelma tulee esiin nykyäänkin uskonnottomien naimisiinmenosta. Siksi joku Raamatussa oleva potentiaalinen eriarvoistus ei välttämättä tunnu kovin olennaiselta.

Leinivaara teki omakohtaiseen elämään perustuvan raportin, jonka hän otsikoi nimellä "Uskonnottomat ovat toisen luokan kansalaisia." On nimittäin yllättävän vaikeaa päästä naimisiin jos on uskonnoton. Syrjivä järjestelmä pitää sisällään esimerkiksi sen, että uskonnottomia vihkiviä juridisesti lain valtuuttamia henkilöitä ei yksinkertaisesti ole. Maistraatteja ei saa käyttää naimisiinmenoon kuin tiettynä päivänä viikosta -joka on sattumalta tiistai, joka on hyvin vaikea päivä jos olet työelämässä. Asiaa ei auta se, että maistraatteja suljetaan - siis oikeasti, suljetaan aikakautena, jolloin ateismi ei ole suinkaan vähentymässä! Uskonnottmien kasvavat määrät joutuvat siis hakemaan yhä kauempaa ja kauempaa avioliittonsa juridisen vahvistuksen.

Asiaa voi tietysti kaiken kaikkiaan perustella uskonnottomien vähäisellä määrällä. Toisaalta on perusteltua puhua järjestelmään sidotusta vainosta. Se, että maistraatteja suljetaan siinä vaiheessa kun uskonnottomien määrät ovat isompia kuin koskaan ikinä, on ihan oikeasti mahdollista että mieleen nousee ajatus siitä että "järjestelmän avulla halutaan jarruttaa" tiettyjen maailmankuvien olemassaolomahdollisuutta. ; Tilanteesta syntyy helposti sellainen kuva, että uskonnottoman elämää on mutkistettu, ja haluttu mutkistaa, koska uskonnottoman avioliitto on merkityksessään vain rippeet "oikeasta kristillisestä avioliitosta". Ja kun vaino sidotaan byrokratiaan, sitä voidaan harjoittaa ilman että siitä tulee kovin ikäviä seurauksia. Ovela kiusaaja keksisikin juuri jonkin juuri tämänlaisen systeemin hyväksikäyttää järjestelmää.

Erikoisinta on se, että usein ihmisiä moititaan siitä, että he eroavat kirkosta naimisiinmenon jälkeen. Näitä ihmisiä pidetään kirkon järjestelmää hyväksikäyttävinä "jojouskovaisina". On tavallitsa että heihin kohdistetaan moitetta ; Kristinuskosta halutaan vain rituaalit, jolloin kirkolta kupataan tilat ja työntekijät, eli riistetään kirkolta rahaa jotta saadaan bilettää.

Kuitenkin Leinivaaran kokemukset näyttävät, että kenties moni ei halua kirkosta mitään rituaalia. He haluavat sen nimen siihen paperiin. Sillä avioliitto on paitsi symboli ja rakkaudenjulistus läheisille, myös juridinen asia. Se vaikuttaa moneen asiaan, se liittyy hyvin vahvasti siihen että ihminen saa oikeuksia yhteiskunnalta esimerkiksi puolison kuoleman yhteydessä. Niin kauan kun naimisiinmenoa vaikeutetaan valtavasti, on perusteltua puhua siitä että yhteiskunnan valtajärjestelmä eriarvoistaa uskontoon liittyen.

Maa joka virallisesti kannattaa uskonnonvapautta, ja jossa on vain suuri kansankirkko, ei oikeasti voi säilyttää kasvojaan jos siinä ihmisten mahdollisuus saada juridisia ja samantapaisia palveluja vaihtelee olennaisesti pelkän uskonnonvakaumuksen vuoksi. Siihen asti on perusteltua puhua valtiosta jossa on valtionkirkko, jossa ei uskonnonvapauden ideaali ei suinkaan toteudu, koska valtionuskonnosta eroaminen johtaa mahdollisuuskien kaventumiseen. Suomen tapauksessa lainsuojattomuuteen joka ei johdu lain kirjaimesta, vaan siitä että valtionkirkon ulkopuolella tapahtuvaa oikeuksiensaantimahdollisuutta hoitavat lakkautetaan.

Enkelit ilman siipiä.

Kävin päivänä muutamana töissä mielenkiintoista "faktapohjaista" keskustelua enkeleiden siivellisyydestä. Jotkut esittivät että ne voivat olla siivettömiäkin.

Normaalissa uskontokuvastossa enkeleillä on siivet. Postikortitkin kuvaavat ne aina sellaisina.

Kuitenkin etenkin "Vanhassa Testamentissa" Enkelien vierailuissa enkeliä ei aina erota tavallisista ihmisistä. Näin käy kun enkelin kanssa painitaan. Enkelit myös kertoivat uutisia niin että heitä pidetään tavallisina ihmisinä. Paavali taas kertoo miten jotkut ovat saattaneet pitää enkeleitä vierainaan, ilman että ovat siitä tietäneet. Yleensä ottaen enkelien sekoittaminen ihmisiin ei onnistu jos niillä on siivet.

Raamattu kuitenkin myös tarjoaa siivellisistä enkeleistä. Erikseen mainitaan esimerkiksi kerubit. "1. Kuninkaiden kirjassa" kerrotaan parissakin kohdassa miten liitonarkun kannessa on kerubeja, joiden siivet suojaavat arkkua ylhäältä. "Hes. 10:19-20" kertoo taaas Kerab -joen varrella nähdyistä kerubeista jotka nousivat siivilleen.

Lisäksi "Johanneksen ilmestyksessä (4:6-8)" kerrotaan serafeista, joilla on peräti kolme paria siipiä. Johanneksen ilmestys ei suoraan kerro olentojen nimiä, vaan kuvailee sen. Mutta vastaavuus saadaan "Jesajan kirja (6:2)" jossa serafista kerrotaan.

Raamatussa ei suoraan mainita enkelien ja siipien yhdistämistä. Tuomas Akvinolainen oli kuitenkin vahvasti yleistämässä näkemystä, jonka mukaan kerubit ja serafit ovat molemmat yhden tyyppisiä enkeleitä. Hän sai idean 500 -luvulla eläneen anonyymiksi jääneen "Pseudo-Dionysioksen" "Taivaallisista hierarkioista". Ennen tätä enkelit, kerubit ja serafit tulkittiin erilaisiksi ja erillisiksi olennoiksi. Vanhimmissa enkeleitä kuvaavissa maalauksissa enkelit ovat nuoria ja parrattomia miehiä.

Sittemmin enkelit ovat siivellisiä ja peräti naispuoleisia. Tietysti siivellisyys erottaa enkelit pyhimyksistä ja tavallisista ihmisistä. Näin taideteoksen sanomaa on katsojan helpompi ymmärtää.

---

Kirjoittaja pitää kammottavana kerettiläisyytenä, että enkeleille kuvataan vain siivet, eikä pyrstöä. Enkelitaiteessa melko usein kuvattu hame vie vääristynyttä kuvaa ja siksi enkelikuvat pitäisi muuttaa niin että se olisi kunnollinen pyrstö. Kuvan on maalannut Erkki Hämäläinen.