Hoikkamiehen kosto

Lapset piirtävät mitä lapset näkevät. Näin ollen näin talonyhtiömme pesutuvassa kuvan, jonka esittämää kohdetta minun ei tarvinnut hakea kaukaa. Ei tarvinnut mennä peiliä edemmäs. Tai edes sinne asti. Se on minusta tavallaan tosi hieno. (Siis siltä osin missä se ei ole jollain tavalla loukkaava.)

Jätän tarkemmat kuvan tulkinnat syrjään. En ole aivan varma onko kuvassa keskellä päätä suu, nenä vai mikä. (Jos kuva olisi minun piirtämäni se olisi v-päisyyden symboli, mutta en usko paikallisia lapsia niin tiedostaviksi.) Olisi toki viehättävää innostua psykoanalyysistä. Voisi olla kiehtovaa ottaa Kübler-Rossin (surun vaiheita vähemmän tunnettu näkemys) siitä että lapsien piirustuksissa olisi näkyvissä merkkejä heidän alitajunnastaan. Raajojen epäsuhtaisuudesta ja mittasuhteista ja vastaavista haetaan ties mitä. Pitkistä käsistä voisi päätellä vihaa, pitkänomaisista ruumiinsuhteista pelkoa tai riittämättömyyttä ja vastaavaa. Mutta useat kuvan epäsuhdista johtunevat kuitenkin piirtämisen kohteesta.

Olin kuitenkin huvittunut assosiaatioista joita kuva itselleni toi. Nimittäin eräs kuuluisimmista modernin ajan kummituskertomuksista, creepypastoista, kertoo hahmosta nimeltä slender man. Ja rehellisesti sanoen, jos vetäisin päähäni valkoisen sukkahousun ja muutoin pukeutuisin siistiin pukuun, niin ruumiinsuhteeni tekisivät minusta ulkoisesti erinomaisen Slender Manin.

Hahmolle tietenkin kuvaillaan vuosisatainen historia, mutta se on hyvin uusi innovaatio. Slendermanin hahmon kehitti Eric Knudsen -niminen henkilö "Something Awful" -forumille taiteilijanimellä "Victor Surge". Vuosi oli 2009. (Suomen Wikipedia. Ju-ma-lau-ta., luotettavinta faktaa ikinä.) Se, että tiedämme hahmon syntytavan ei tietenkään sellaisenaan tee siitä yhtään enempää epätotta kuin vaikkapa Loch Nessin hirviöstä tai enkeleistä. Sen tekee olemattomaksi se, että se on fiktioksi kyhätty kauhutarina. Tämä vain ei ollut aivan selvää kaikille ja USA:ssa eräät lapset uskoivat Slender Maniin niin vahvasti että puukottivat ystäväänsä.

Oleellista on se, että Slenderman elää ajan ja paikan tuolla puolella. Ja kaappaa lapsia. Minun lapsuudessani peloteltiin että voitiin joutua "mustalaisen räkälaukkuun", mutta nykyajan lapsilla tilanne on sama. Paitsi ilman mustalaista ja räkälaukkua. Hyvää yötä, naapurin lapset.

lama sabaktani.

Olen vähään tyytyväinen. En hae voittoa. Yleensä olen peleissä hyvä häviäjä ja huono voittaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisin hyvä luopumaan. Siinä olen huono. Luopumiseen liittyy surutyötä, ja tämän käsittely menee lajityypillisesti Elisabeth Kübler-Rossin esittämällä säännönmukaisuudella. Tämä tunnetaan nimellä "Five Stages of Grief" tai Kübler-Ross model:

Sitä vain käy niin, että kun ihminen kuulee jostain asiasta, hän joutuu käsittelemään tätä mielessään ennen kuin hän voi olla sinut asian kanssa. Prosessi taas etenee yleensä seuraavassa järjestyksessä. Toki prosessi voi myös pysähtyä johonkin vaiheeseen. Tosin nämä vaiheet eivät aina mene tässä järjestyksessä. Olennaista on kuitenkin se, että aina kun ihminen läpikäy asiaa, hän Kübler-Rossin mukaan käy näistä läpi ainakin kaksi. Nämä viisi vaihetta ovat:
1: Denial, (myös abnegation) eli asian kiistäminen. Ihminen ei ole uskoakseen koko asiaa. Tämä on vanha ja tunnettu defenssimekanismi, joka löytyy ensimmäisenä Sigmund Freudin tuotannosta: Freudilla se oli määritelty tilaksi jossa henkilö hylkää epämiellyttävän mutta vankalla pohjalla olevan faktan koska se on hänestä epämukava. Kiistäminen liittyy erityisen voimakkaasti addiktioihin sekä ideologioihin: Jos ihmisellä on riippuvuus, hänen on vaikea myöntää sen olemassaoloa. Samoin ihminen elää yleensä vakaumuksensa mukaan, joka tarkoittaa sitä että mieli assimiloi aatteen moraalittomuuden siten että "vakaumus määrää hyvän", ei että "hyvä määräisi vakaumuksen".
2: Anger, eli viha. Asiasta ollaan vihaisia. Kun joku tuo esiin jonkun epämiellyttävän faktan, on aivan tyypillistä on suuttua. Suuttuminen kohdistuu joko "viestintuojaan" tai muuhun - jopa itse asiaan tai tilaan. Sairauden kohdalla voidaan esimerkiksi vihata sairautta. Raivostuminen voi kohdistua "tyhjäänkin", olla kohteeton.
3: Bargaining, kaupanteko, jossa ihminen yrittää jollain tavalla tehdä asian kanssa sopimuksia.
4: Depression, masentuminen, jossa henkilön sirkeys, iloisuus ja motivaatio heikkenevät ja tilalle tulee alakulo.
5: Acceptance, hyväksyminen. Henkilö on sinut asian kanssa.

Itselläni loppui tänään MTT -harjoittelu. Toisaalta pitäisi olla kauhean iloinen siitä, että ei ole:
1: Kahden vuokra -asunnon loukkua.
2: Saa olla joka päivä kotona.
3: Joka päivä ei ole pakko olla ilman televisiota, radiota, jääkaappia ja muita vastaavia yksin 16-22 välisen ajan.
4: Puolisonkin kanssa saa enemmän omaa aikaa.
5: Joka paikassa ei haise sian virtsa tai sonta.
6: Joka päivä ei tarvitse rustata raportteja tekemisistään.
7: Taloudellinen tilanne kohenee, kun pääsee normaaliin sivutyöhönsä, josta saa enemmän palkkaa.
8: Voi taas tavata ystäviä.
9: Ei enää possunpuremia.

Silti huomaan käyväni portaikkoa läpi. Kenties ajattelen kesäleskeyden velvollisuuksetonta iltapäiväelämää, jossa roskat saa viedä "sitten joskus kuukauden sisään", eikä "heti".. Sitä paitsi työkavereita ja joitakin possuja tulee ikävä.