"This is a cat. He does not hate you because of your ethnicity, your sexuality, your gender, your appearance, or your religion. He hates you because he is a cat."
(Nettimeemi.)
Metallimessut on luterilainen tilaisuus jossa säestyksenä käytetään metallimusiikkia. Muistan omassa nuoruudessani esimerkiksi uskonnonopettajamme Timo
Laulajan pitäneen tämänkaltaisia toimintoja hyvänä jotakuinkin sanoin "Miksi kaiken hyvän musiikin pitäisi olla Saatanan omaisuutta ja Saatanalle omistettua?" Toisaalta minulla on myös armeija -ajalta tupakaverina syvästi herännäinen uskovainen joka oli uudelleensyntynyt kristitty joka antoi minulle kivasti lahjaksi "Megiddon" -bändin levyn. Tämä taas on kristillistä metallimusiikkia.
Siksi olen ollut hieman vieraantunut sille ajatukselle että edes fundamentalismi oikeastaan rajoittaisi musiikkimakua. Enemmän kysymys on ollut sanoitusten sisällöistä. Tämä tuli selville myös armeijassa, jossa kuunneltiin myös harhaoppista metallimusiikkia. Itse en osannut erottaa bändejä toisistaan, mutta edellä mainitsemani hengellisen armeijatoverini luokitteli toisen hyväksi ja huonoksi. Sillä musiikin sanoma on oleellinen osa musiikkia. Tämänlainen on tietysti ymmärrettävää.
Siksi olenkin hieman ihmeissäni kun luin tekstin "Metallimessut eivät ole Jumalasta". Otsikko on toki sellainen, että sen voisi luulla sopivan tähänkin blogiin koska kirjoittajakaan ei ole koskaan kuullut musiikkia joka olisi Jumalasta lähtöisin ja joka uskoo vain ns. "muusikoiden ja ihmisten" tuottavan sitä. Kuitenkin sen perusteesinä on, että metallimusiikki on aggressiivista ja että tämän musiikin ydin on peräisin Saatanasta. Tämä taas rikkoo blogin linjausta vastaan syvästi. Teksti sanookin että "Pyhä Henki ei vaikuta Herran Jeesuksen opetuslapsissa aggressiivisia asioita. Heavyrock on aggressiivista musiikkia, sen musiikillinen sointukulku on aggressiivinen. Musiikissa on aina mukana "henki", joka vaikuttaa jotakin. On sanomatta selvää, että aggressiivisuus on rauhan vastakohta."
En nyt puhu siitä epäkohteliaisuudesta ja rauhantuhoamisesta joka syntyy uskovaisten parissa kun he rientävät innokkaasti lappuja jakaen kertomaan kaikille miten uskontojen ulkopuolella olevat "naturalistit" ovat sekä tyhmiä että pahoja. "Klassinen hihhuli" ei suinkaan tuo mieleen rauhaa rakastavan pitkämielisen olennon vaan jonkun joka on nimenomaan ärtynyt ja närkästynyt likimain kaikesta, sanotaan nyt esimerkiksi vääränlaisesta musiikkimausta, ja ovat sitten hyökkäämässä tätä asiaa ja sen kannattajia vastaan "huolestuneisuuden" nimellä sen oikeuttaen. Sillä tässä on aihepiiriä koskeva syvempikin ongelma ja kritiikin kohde kuin se tosiasia että aggressiivisuus ja herännäisyys ovat niin vahvasti toisiinsa yhteydessä että ne ovat likimain synonyymejä.
Itselläni on 3/3 suoritettuna musiikin teoriasta, mikä ei ihmetytä kun muistaa että olin sellaiset 7 vuotta musiikkiluokalla ja olen kuluttanut musiikkiopiston penkkiä vuositolkulla. Sen minkä muistan sointukierroista, on nimenomaan se, että ne ovat klassisen ja kevyen musiikin välillä monesti yllättävänkin samankaltaisia. Itse asiassa mainioksi esimerkiksi voisi ottaa "Apocalyptican" ensimmäiset levyt. Silloin he soittivat "Metallica" -covereita klassisella soinnilla selloilla. "Nightwish" -metallibändikin yhdistää klassisen musiikin elementtejä kappaleisiinsa. Sointukulun sijaan ero onkin nimenomaan käytetyssä soitinten äänensävyssä. Sointukulun sijasta käsittelytavassa ja soitinten äänessä on se olennainen ero.
Itse asiassa kikkailin juuri tällä asialla nuorena kohtuullisen paljon. Kun soitin akustista kitaraa musiikkiopistossa, soittelin usein esimerkiksi metallimusiikkia. Kun sitten vaihdoin sähkökitaran puolelle, soittelin esimerkiksi kitaralle tehtyjä sovelluksia Bachin kappaleista. (Tein näin siksi että voin.)
Toki tämänlaisen virheen voi vielä antaa anteeksi jos musiikkia ajatellaan teoreettisen kulman sijasta fenomenologisesti. On selvää että metallimusiikki kuulostaa aggressiiviselta. Ja toki tällä on vaikutuksia tunnelmaan. Ja uskonto, joka ei perustu järkeilyyn vaan manipulaatioon elää nimenomaan tietynlaisesta tunnelmasta. Näin ollen en ihmettele että jutussa mainitaan että "Niiden nuorten uskovien keskuudessa oli todella paljon epätervettä uskonkasvua sekä hengellinen keskittymiskyky oli heikko, jotka kuuntelivat heavyrockia. Samoin näiden nuorten oli vaikeata ymmärtää Raamattua oikealla tavalla ja hyvin usein he ajattelivat Raamatun asioista hyvin liberaalilla tavalla. Heavyrockin aggressiivisen raskas jumputus heikensi näiden nuorten hengellisestä keskittymiskykyä ja kykyä ymmärtää asioita Raamatullisesti oikein."
Tästä huolimatta suhtaudun metallimusiikkikieltoon samalla tavalla miten suhtaudun musiikihistoriassa tapahtuneisiin musiikkisensuureihin. Tässä on pakko ottaa esille esimerkiksi Mozart. Salzburgin kaupunki ajoi Mozartin pois kaupungista vuonna 1781. Syynä oli skisma arkkipiispan kanssa. Mozart palveli arkkipiispan mielestä häntä kaikista huonoiten. Tämä on luonnollisesti kannanotto säveltäjän ammattitaitoon ja hänen tekemäänsä musiikkiin että viittaus Mozartin eksentriseen luonteeseen. ~ On kenties mielenkiintoista muistaa että Mozart eli musiikillisesti murrosaikana - Siihen asti kulttuurissa oltiin vältetty kontrapunkteja. Kontrapunktien käyttö toi uhkaavaksi koettuja sävyjä. Mozart tekikin esimerkiksi "Dissonanssi-kvartetton". Tässäkohden taas on kysymys nimenomaan soinnutuksesta ja sointukiertokysymyksistä. Niistä "kikoista" jotka ovat mukana metallimusiikissakin.
Uskonnolliselle musiikkimieltymyskontrollille onkin pitkät perinteet. Jopa Mozartin kokemat vaikeudet olivat moderneja. Keskiajalla kirkko nimitti ylinousevaa kvarttia (tritonus) kutsumanimellä "diabolus in musica" ja yksiselitteisesti kielsi kyseiseisen intervallin käytön.
Kun joku tulee ja sanoo minkälaista musiikkia joku saa tehdä tai esittöö millä muodoin joku sanoma on pakko ilmaista tai rupeaa vaatimaan musiikkimieltymyskontrollia hengessä "väärin koet ja tunnet" niin varsin heikoilla on kantimet. Eikä se, että joku on samaa mieltä ja tätä kutsuu lähteeksi muuta tätä asiaa. Vaikka mikä arkkipiispa saataisiin halveksumaan tiettyjä sointukiertoja, on selvää että tämä ei suinkaan ole pahaksi musiikille vaan enemmänkin sille arkkipiispalle.
Musiikki ei herätä kirjoittajassa aggressiivisia tuntemuksia, mutta tuonlaiset musiikkigenrejen kieltäjät herättävät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laulaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laulaja. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. maaliskuuta 2012
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Vääristä syistä
Ensimmäinen osallistumishenkinen kontaktini "filosofiaan filosofian nimellä" tapahtui yläasteella. Koulussamme oli valinnaisten aineiden joukossa vapaaehtoinen kurssi (1kpl) filosofiasta. En oikeastaan tiennyt mistä asiassa on kysymys. Filosofialla oli hieman etäinen rooli ; Sanan olin toki kuullut ja että se on jotenkin ovelaa ja viisasta.
Valitsin kurssin pääasiassa siksi, että kurssiin kuului ulos koulurakennuksesta menemistä, filosofisia retkiä lähikahviloihin. Lisäksi pidin kurssin opettajaa, Timo Laulajaa, huumorintajuisena opettajana, joten päädyin kurssille kahvinhimon ja huvituksenhaku mielessäni. Joku voisi sanoa että olin kurssilla ns. totaalisen vääristä syistä. Mutta sen ajan koulunkäyntini oli yleisesti ottaen tätä. ~ Kouluaineet siihen aikaan kun olivat kahdenlaisia. Niitä joissa pärjäsin hyvin ja joiden eteen minun ei tarvinnut tehdä työtä ; Matemaattiset ja humanistiset aineet olivat minulle äärimmäisen helppoja, jopa tylsistymiseen asti ; Tuntui että läsnäolo riittää ja saa sopivan hyvän numeron pelkästään sillä. Ja niitä joiden kanssa pärjäsin huonosti ja oikein mikään määrä työtä ei tuntunut tekevän muutosta, esimerkiksi kaikki kieliaineet ja liikunta olivat minulle totaalisen vaikeita. Koulu oli yleisesti ottaen rooliltaan minulle "jotain". Asennevammaa minulla ei opettajien mukaan ollut, halusin vain päästä kohtuu hyvään tulokseen minimaalisella määrällä työtä. ~ Ajattelin että filosofia olisi minulle helppoa, ainakin verrattuna siihen että ottaisin vaikkapa ranskan kielen. Valintana filosofiankurssi ei ollut ilmiselvä, mutta se oli kuitenkin varsin johdonmukaista laiskan laskelmoivaa minua.
Kun kävimme kahviloissa, ei minussa tapahtunut mitään erityistä viisauden kasvua. Filosofisimmat kysymykset mielessäni pyörivät enimmäkseen sellaisten kysymysten kuten "Saako samaan hintaan santsikupin?" ja "Onko jälkiruokia X viellä jäljellä?" Suosikkireissuni oli filosofinen retki "Kahvila Maireaan" (sittemmin konkurssissa), jossa oli erikoistarjous jonka mukaan tietyllä rahamäärällä sai juoda kahvia niin monta kuppia kuin halusi. (Join 12 kuppia, kisasimme erään toisen filosofian kurssilaisen kanssa.)
Lukiossa tilanne ei ollut hirveän paljon parempi. Siellä tarjolla oli yksi pakollinen kurssi filosofiaa. Kävin sen, enkä ottanut edes jatkokurssia. Tämän kurssin aikana olin sentään kypsynyt sen verran että älysin pysyä aiheessa - valitettavasti tärkeänä roolinani oli myös kysyä arkielämän pohjalta provokatiivisia kysymyksiä aiheisiin. Opettajamme Seija Aarto - jonka vaikutus minulle on suuri, mutta samalla tavalla hajanainen, epämääräine, omituinen, pelottava ja kaksijakoinen kuin opettaja Severus Kalkaroksen rooli "Harry Potter" -sarjassa - joutui kohtaamaan minulta esimerkiksi sellaisia kuin "Mikä on filosofian merkitys kun filosofiaa ei voi syödä eikä myydä?". Tämä kysely oli asianmukaista, koska filosofia jonka olin oppinut näytti varsin omituiselta, filosofian arvon tuhoavalta ; Miksi ihmeessä pitäisi ottaa huomioon joku Humen ajatus induktion ongelmasta, jossa henkenä näyttää olevan äärimmäinen paranoija ; Kenties menenkin aamulla jääkaapille jossa kananmuna näyttää kananmunalta, mutta elämänkokemukseni mukainen oletus sen ravitsevasta voimasta onkin katkennut ja se onkin verrannollinen arsenikkiin, tappavaan myrkkyyn. Ihmettelin että miksi tämänlaista saivartelua pitäisi ottaa mitenkään vakavasti.
Joku voisi jopa sanoa että tuohon aikaan kävin koko lukiota vääristä syistä. Lukio oli vain jotain "joka kuului käydä kun olin aika hyvä koulussa" ja koska siitä sai ylioppilaslakin. Ja lukio oli tietysti myös kätevä ihmisten kokoontumispaikka. Joten siellä oli paljon (a) kavereita (b) tyttöjä (c) tyttökavereita.
Varsinainen akatteemisen saivartelun, filosofian, arvostus "kasvoi minulle" vasta melko pitkästi lukiota pääsemisen jälkeen. Voidaankin sanoa että osasin kontekstoida osaamani, Humen saivartelun lokeroiminen kysymykseen "mikä on tietoa" muutti koko suhtautumistapaani ; Induktion ongelman kysymys ei enää ollut leikkiä vaihtoehtoisilla fantasiamaailmoilla vaan siinä oli kysymys perustelun metodiikasta, ehdottomuudesta ja ehdoista. Oikeastaan vasta tämän jälkeen olin tiellä josta minulla ei ollut paluuta.
Kuitenkin voidaan sanoa että alkulähtökohtani olivat monella tavalla parempia kuin se, mitä nyt voidaan pitää kypsänä. Sillä eräässä mielessä filosofia on aluksi ponnistanut elämästä. Ihmiset ovat jo ennen Sokratesta kysyneet ja ihmetelleet asioita. Vastauksia (edes vääriä sellaisia) saadakseen he ovat joutuneet turvautumaan jonkinlaiseen filosofiaan. Näille ihmisille filosofia oli väline ja välineenä tarpeellinen. Filosofia on ollut "elävää". Nykyään filosofia taas on helposti "erkaantunut arkitodellisuudesta" jonka vuoksi se ei enää ole samalla tavalla "elossa ja elävää", se kuvataan nykyään jonain jota akateemiset ihmiset kirjoittavat akateemisille ihmisille. "Filosofian filosofian nimellä" kulkeva vaikutusaluekin on tässä vaihtunut ; Filosofia ei enää ole tieteiden äiti, vaan teologian pikkupiika ja tiedemaailman silloin tällöin liikaa viinaa juova renki.
Ennen filosofia oli sitä, että kysyttiin "onko kuoleman jälkeen elämää?" nyttemmin se on sitä että kysytään "onko filosofian jälkeen elämää?" ; Kokemusmaailmallisesti filosofian rooli on muuttunut sen veran paljon, että on syytä rinnastaa filosofiaa elämäntapana elävään ihmiseen ja akateemista filosofiaa muumioon. Ne näyttävät yllättävän paljon samalta, mutta niissä on tästä analogisuudestaan huolimatta valtava ero ; Jos vaikkapa Sokrateelta - tai tarkemmin "etenkin häneltä" - oltaisiin kysytty, että mihn tarvitaan filosofiaa joka on irtautunut arjesta ja elämästä, hän olisi ihmetellyt, koska filosofian koko oikeutus tuli hänelle siitä että se oli mukana arjessa ja elämässä. ~ Jos hänelle oltaisiin esitetty että tulevaisuudessa filosofiksi kutsutaan ihmistä, joka on ulkolukuna opetellut sokraattisen metodin tunnuspiirteet, hän olisi kenties jopa ihmetellyt että mikä ihmeen metodi se on. Ja tämän jälkeen hän olisi mahdollisesti piinannut vastaajaa erilaisilla horjuttavilla kysymyksillä ja naureskellut ajatukselle tätä kautta.
Tässä mielessä olin kenties filosofisesti kypsimmilläni yläasteella ja filosofisesti luovimmillani lukiossa. Nyt minulla on tarjota vain "kypsyneitä ajatuksia" jotka mitä ilmeisemmin "kypsyttävät" ties keiden ihmisten mieliä, yleensä ei tosin sivistymiseen vaan ärsyyntymiseen.
Kirjoittaja on epävarma siitä, missä määrin hän harjoittelee (ei harjoita) yhä filosofiaa vääristä syistä ; Ehkä filosofia ei kiinnostaisi minua, jos filosofeille ei sallittaisi omituisuuksia, nimenomaan sellaisia omituisuuksia joita tavallinen ihminen - ja etenkin skientisti - joutuisi vakavasti puolustelemaan erikseen.
Valitsin kurssin pääasiassa siksi, että kurssiin kuului ulos koulurakennuksesta menemistä, filosofisia retkiä lähikahviloihin. Lisäksi pidin kurssin opettajaa, Timo Laulajaa, huumorintajuisena opettajana, joten päädyin kurssille kahvinhimon ja huvituksenhaku mielessäni. Joku voisi sanoa että olin kurssilla ns. totaalisen vääristä syistä. Mutta sen ajan koulunkäyntini oli yleisesti ottaen tätä. ~ Kouluaineet siihen aikaan kun olivat kahdenlaisia. Niitä joissa pärjäsin hyvin ja joiden eteen minun ei tarvinnut tehdä työtä ; Matemaattiset ja humanistiset aineet olivat minulle äärimmäisen helppoja, jopa tylsistymiseen asti ; Tuntui että läsnäolo riittää ja saa sopivan hyvän numeron pelkästään sillä. Ja niitä joiden kanssa pärjäsin huonosti ja oikein mikään määrä työtä ei tuntunut tekevän muutosta, esimerkiksi kaikki kieliaineet ja liikunta olivat minulle totaalisen vaikeita. Koulu oli yleisesti ottaen rooliltaan minulle "jotain". Asennevammaa minulla ei opettajien mukaan ollut, halusin vain päästä kohtuu hyvään tulokseen minimaalisella määrällä työtä. ~ Ajattelin että filosofia olisi minulle helppoa, ainakin verrattuna siihen että ottaisin vaikkapa ranskan kielen. Valintana filosofiankurssi ei ollut ilmiselvä, mutta se oli kuitenkin varsin johdonmukaista laiskan laskelmoivaa minua.
Kun kävimme kahviloissa, ei minussa tapahtunut mitään erityistä viisauden kasvua. Filosofisimmat kysymykset mielessäni pyörivät enimmäkseen sellaisten kysymysten kuten "Saako samaan hintaan santsikupin?" ja "Onko jälkiruokia X viellä jäljellä?" Suosikkireissuni oli filosofinen retki "Kahvila Maireaan" (sittemmin konkurssissa), jossa oli erikoistarjous jonka mukaan tietyllä rahamäärällä sai juoda kahvia niin monta kuppia kuin halusi. (Join 12 kuppia, kisasimme erään toisen filosofian kurssilaisen kanssa.)
Lukiossa tilanne ei ollut hirveän paljon parempi. Siellä tarjolla oli yksi pakollinen kurssi filosofiaa. Kävin sen, enkä ottanut edes jatkokurssia. Tämän kurssin aikana olin sentään kypsynyt sen verran että älysin pysyä aiheessa - valitettavasti tärkeänä roolinani oli myös kysyä arkielämän pohjalta provokatiivisia kysymyksiä aiheisiin. Opettajamme Seija Aarto - jonka vaikutus minulle on suuri, mutta samalla tavalla hajanainen, epämääräine, omituinen, pelottava ja kaksijakoinen kuin opettaja Severus Kalkaroksen rooli "Harry Potter" -sarjassa - joutui kohtaamaan minulta esimerkiksi sellaisia kuin "Mikä on filosofian merkitys kun filosofiaa ei voi syödä eikä myydä?". Tämä kysely oli asianmukaista, koska filosofia jonka olin oppinut näytti varsin omituiselta, filosofian arvon tuhoavalta ; Miksi ihmeessä pitäisi ottaa huomioon joku Humen ajatus induktion ongelmasta, jossa henkenä näyttää olevan äärimmäinen paranoija ; Kenties menenkin aamulla jääkaapille jossa kananmuna näyttää kananmunalta, mutta elämänkokemukseni mukainen oletus sen ravitsevasta voimasta onkin katkennut ja se onkin verrannollinen arsenikkiin, tappavaan myrkkyyn. Ihmettelin että miksi tämänlaista saivartelua pitäisi ottaa mitenkään vakavasti.
Joku voisi jopa sanoa että tuohon aikaan kävin koko lukiota vääristä syistä. Lukio oli vain jotain "joka kuului käydä kun olin aika hyvä koulussa" ja koska siitä sai ylioppilaslakin. Ja lukio oli tietysti myös kätevä ihmisten kokoontumispaikka. Joten siellä oli paljon (a) kavereita (b) tyttöjä (c) tyttökavereita.
Varsinainen akatteemisen saivartelun, filosofian, arvostus "kasvoi minulle" vasta melko pitkästi lukiota pääsemisen jälkeen. Voidaankin sanoa että osasin kontekstoida osaamani, Humen saivartelun lokeroiminen kysymykseen "mikä on tietoa" muutti koko suhtautumistapaani ; Induktion ongelman kysymys ei enää ollut leikkiä vaihtoehtoisilla fantasiamaailmoilla vaan siinä oli kysymys perustelun metodiikasta, ehdottomuudesta ja ehdoista. Oikeastaan vasta tämän jälkeen olin tiellä josta minulla ei ollut paluuta.
Kuitenkin voidaan sanoa että alkulähtökohtani olivat monella tavalla parempia kuin se, mitä nyt voidaan pitää kypsänä. Sillä eräässä mielessä filosofia on aluksi ponnistanut elämästä. Ihmiset ovat jo ennen Sokratesta kysyneet ja ihmetelleet asioita. Vastauksia (edes vääriä sellaisia) saadakseen he ovat joutuneet turvautumaan jonkinlaiseen filosofiaan. Näille ihmisille filosofia oli väline ja välineenä tarpeellinen. Filosofia on ollut "elävää". Nykyään filosofia taas on helposti "erkaantunut arkitodellisuudesta" jonka vuoksi se ei enää ole samalla tavalla "elossa ja elävää", se kuvataan nykyään jonain jota akateemiset ihmiset kirjoittavat akateemisille ihmisille. "Filosofian filosofian nimellä" kulkeva vaikutusaluekin on tässä vaihtunut ; Filosofia ei enää ole tieteiden äiti, vaan teologian pikkupiika ja tiedemaailman silloin tällöin liikaa viinaa juova renki.
Ennen filosofia oli sitä, että kysyttiin "onko kuoleman jälkeen elämää?" nyttemmin se on sitä että kysytään "onko filosofian jälkeen elämää?" ; Kokemusmaailmallisesti filosofian rooli on muuttunut sen veran paljon, että on syytä rinnastaa filosofiaa elämäntapana elävään ihmiseen ja akateemista filosofiaa muumioon. Ne näyttävät yllättävän paljon samalta, mutta niissä on tästä analogisuudestaan huolimatta valtava ero ; Jos vaikkapa Sokrateelta - tai tarkemmin "etenkin häneltä" - oltaisiin kysytty, että mihn tarvitaan filosofiaa joka on irtautunut arjesta ja elämästä, hän olisi ihmetellyt, koska filosofian koko oikeutus tuli hänelle siitä että se oli mukana arjessa ja elämässä. ~ Jos hänelle oltaisiin esitetty että tulevaisuudessa filosofiksi kutsutaan ihmistä, joka on ulkolukuna opetellut sokraattisen metodin tunnuspiirteet, hän olisi kenties jopa ihmetellyt että mikä ihmeen metodi se on. Ja tämän jälkeen hän olisi mahdollisesti piinannut vastaajaa erilaisilla horjuttavilla kysymyksillä ja naureskellut ajatukselle tätä kautta.
Tässä mielessä olin kenties filosofisesti kypsimmilläni yläasteella ja filosofisesti luovimmillani lukiossa. Nyt minulla on tarjota vain "kypsyneitä ajatuksia" jotka mitä ilmeisemmin "kypsyttävät" ties keiden ihmisten mieliä, yleensä ei tosin sivistymiseen vaan ärsyyntymiseen.
Kirjoittaja on epävarma siitä, missä määrin hän harjoittelee (ei harjoita) yhä filosofiaa vääristä syistä ; Ehkä filosofia ei kiinnostaisi minua, jos filosofeille ei sallittaisi omituisuuksia, nimenomaan sellaisia omituisuuksia joita tavallinen ihminen - ja etenkin skientisti - joutuisi vakavasti puolustelemaan erikseen.
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Uran alku.
Lasken itseni filosofian harrastajaksi. Näin ei ole aina ollut. Tälle asiantilalle on siis jokin muutosjatkumo. Itse lasken sen ajattelutavan sijasta tunteeksi siitä että harrastaa kyseistä asiaa. Ja tälle on tietty piste.
Se ei ollut lapsena. Lapsena olin toki outo. Pilkoin marjoja. Tosin osasin lukea ennen kouluun menoa, mutta mitään "Miinan ja Manun aapista" monimutkaisempaa en ollut miettinyt. Ala -asteella purin mutaa vapaaehtoisesti ja pakollisesti. Olin enemmän "Luonto" kuin muuta. Tosin jotain lähtökohtaa alkoi olemaan, koska yksi opettaja jonka nimi on jäänyt valitettavasti unholaan, selitti kuinka olen "kävelevä tietosanakirja". Osasin tunnistaa lintuja. Pelailin shakkia epämääräisen huonolla mutta nousujohteisella menestyksellä. Filosofisinta teoissani oli Jim Davisin "Karvinen" -sarjakuvien fanittaminen.
Se ei ollut yläasteella, vaikka osallistuin silloin vapaaehtoiseen filosofian kurssiin, jota piti Timo Laulaja. Muistan kurssin melko hyvin. Osallistuin sen tiimoilla jopa paneelikeskusteluun, johon kaikki kurssin käyneet eivät osallistuneet. Vapaaehtoisesti ylimääräistä. Olin kuitenkin pikemminkin "outo vitsimies". Luin kaunokirjallisuutta, lähinnä klassikoita. Pidin venäläisistä kirjoista. Tätä sitä saa, kun elää ilman tietokonetta. Vasta tässä iässä sammakoiden kaivelu lakkasi kiinnostamasta. Lapsettaminen lakkasi, kypsä en ole vieläkään.
Se ei ollut myöskään lukiossa. Otin sielläkin filosofiaa. Lukion filosofiasta minulla ei ole mitenkään erityisen hyvää kuvaa. Sain ihan kelpo numeron osaamatta mitään, ymmärtämättä mitään. Tai kuten silloinen filosofian opettaja Seija Aarto sanoi lukion lopussa että ajatteluni oli siinä vaiheessa kehittynyt huimasti. Tämä tarkoittaa tietysti lähinnä sitä että menneisyys ei ollut kovin kehuttava. Se, jolla kiitettävän numeroksi vedin. Lukioaikana elin pikemminkin kunnon nörtin elämää, tietokoneita, pelejä, koodaamista, roolipelaamista ja muuta vastaavaa. Paitsi että sotkin siihenkin vääränlaisia elementtejä, kuten tyttöjä ja tappelua. Lisäksi minulla oli tuolloin vahva kiinnostus kasveihin; Tarkalleen ottaen käyttötapoihin. Jos suomessa kasvaa kasvi, joka on myrkyllinen tai huumaava, niin tiesin siitä. Tämä viimeisin on tietysti tavallaan nörttiä, tavallaan ei. En ole koskaan oikein osannut olla tyylipuhtaasti mitään.
Se ei tullut armeijassa, vaikka siellä myös alan kirjallisuus oli lukulistallani. Kyllä sielläkin oli iltaisin turhaa aikaa lukea. B -miehenä alkupuolella, ennen "tiettyjä vaikeuksia tietyn päällystön henkilön kanssa" oli aikaa melko paljon. Aamulla herätys 6:lta, syömään 12 ja iltavapaa 18. Turhaa aikaa, jona kukaan ei valvonut. En laskenut itseäni filosofistiseksi. Toki kävin erikoisia teologisia keskusteluja aseistakieltäytyjien kanssa. Osa niistä oli ihan mukaviakin. Luin jopa Riku "Riksa" Rinne -tuotantoja, jotka olivat tietenkin loistavaa viihdettä. Olin kuitenkin pääasiassa outo vitsimies.
Töissä filosofisimmat tekoni olivat siinä kun eräälle bingossa huijauksesta ja suosimisesta syyttänelle loukkaantuneena opetin tilastomatematiikkaa. Luultavasti hän ymmärsi oppini, koska hän ei sen jälkeen pelannut. Se oli virhe. Olin erikoinen, mutta en mitenkään laskenut itseäni filosofistiseksi. Kokeilin tässä vaiheessa jopa shamanismia, toki ilman huumeita. Se ei ollut kovin filosofista. Se jäi lyhyeksi.
Muutoksen hetki oli se, kun tein pyynnöstä kirja -arvostelun. Aiheena oli Richard Pinin ja Wendy Pinin "Elfquest" -sarjakuva. Kirjoitinkin aiheesta jonkinlaisen läpikäynnin. Kun palautin englanninkielisen juttuni, sain vastaukseksi sitä että se ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Että normaalisti arvioidaan piirrosjälkeä, kokoa, mielipiteitä siitä onko kirja hyvä vai ei. Ja muuta vastaavaa. Jostain syystä Jännitteiden ja kahtiajakojen Aristoteelisen telos -näkemyksen kautta tarkasteltuna ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Tämä kuitenkin pistettiin koeluontoisesti kyseiseen harrastajien lehteen. Siitä oltiin pidetty, ja sainkin tehdä niitä sitten useita lisää. Pääsin kirjoittelemaan pelon filosofiasta ja siitä kuinka Faustin ja kaaosteorian yhteyden kautta yksi kirja on kannesta kanteen ymmärrettävissä tietyillä tavoilla. Pääsin kirjoittelemaan teemojen etsimisestä, rasismista ja muusta erikoisista asioista. Osoitin että sarjakuvien lukemisen ei tarvitse olla pintaliitoa. Lisäksi teinit saivat repertuaariinsa argumentteja jotka puolustavat sitä miksi on fiksua lukea tarinoita joissa hilluu vähäpukeisia haltioita. Vasta tässä vaiheessa ajattelin että ehkä tässä on se mitä olen.
Myöhemmin olen tietysti laajentanut asioita muun muassa muutamalla avoimen yliopiston (hinnaltaan) arvokkailla filosofian kursseilla. Mutta ne eivät olleet se käännekohta. Ne olivat seuraus, ei syy.
Tärkeinto on tietysti huomata, että olen ollut internetissä jo nörttikaudella. Heittänyt epämääräisen vaihtelevalla tasolla juttuja vaihtelevista aiheista. Se on tietysti ollut eräänlaista harjoittelua. Sen rooli on kuitenkin aina ollut vain sivujuonteena. Se on paikka hämmentää ja heittää testipalloja. Sekä tietysti vittuilla ihmisille.
Se on aina tärkeää. Lähes yhtä tärkeää kuin brassailu.
Ehkä tämä kaikki kuitenkin johtuu eniten siitä että olen aina ollut outo vitsimies.
Se ei ollut lapsena. Lapsena olin toki outo. Pilkoin marjoja. Tosin osasin lukea ennen kouluun menoa, mutta mitään "Miinan ja Manun aapista" monimutkaisempaa en ollut miettinyt. Ala -asteella purin mutaa vapaaehtoisesti ja pakollisesti. Olin enemmän "Luonto" kuin muuta. Tosin jotain lähtökohtaa alkoi olemaan, koska yksi opettaja jonka nimi on jäänyt valitettavasti unholaan, selitti kuinka olen "kävelevä tietosanakirja". Osasin tunnistaa lintuja. Pelailin shakkia epämääräisen huonolla mutta nousujohteisella menestyksellä. Filosofisinta teoissani oli Jim Davisin "Karvinen" -sarjakuvien fanittaminen.
Se ei ollut yläasteella, vaikka osallistuin silloin vapaaehtoiseen filosofian kurssiin, jota piti Timo Laulaja. Muistan kurssin melko hyvin. Osallistuin sen tiimoilla jopa paneelikeskusteluun, johon kaikki kurssin käyneet eivät osallistuneet. Vapaaehtoisesti ylimääräistä. Olin kuitenkin pikemminkin "outo vitsimies". Luin kaunokirjallisuutta, lähinnä klassikoita. Pidin venäläisistä kirjoista. Tätä sitä saa, kun elää ilman tietokonetta. Vasta tässä iässä sammakoiden kaivelu lakkasi kiinnostamasta. Lapsettaminen lakkasi, kypsä en ole vieläkään.
Se ei ollut myöskään lukiossa. Otin sielläkin filosofiaa. Lukion filosofiasta minulla ei ole mitenkään erityisen hyvää kuvaa. Sain ihan kelpo numeron osaamatta mitään, ymmärtämättä mitään. Tai kuten silloinen filosofian opettaja Seija Aarto sanoi lukion lopussa että ajatteluni oli siinä vaiheessa kehittynyt huimasti. Tämä tarkoittaa tietysti lähinnä sitä että menneisyys ei ollut kovin kehuttava. Se, jolla kiitettävän numeroksi vedin. Lukioaikana elin pikemminkin kunnon nörtin elämää, tietokoneita, pelejä, koodaamista, roolipelaamista ja muuta vastaavaa. Paitsi että sotkin siihenkin vääränlaisia elementtejä, kuten tyttöjä ja tappelua. Lisäksi minulla oli tuolloin vahva kiinnostus kasveihin; Tarkalleen ottaen käyttötapoihin. Jos suomessa kasvaa kasvi, joka on myrkyllinen tai huumaava, niin tiesin siitä. Tämä viimeisin on tietysti tavallaan nörttiä, tavallaan ei. En ole koskaan oikein osannut olla tyylipuhtaasti mitään.
Se ei tullut armeijassa, vaikka siellä myös alan kirjallisuus oli lukulistallani. Kyllä sielläkin oli iltaisin turhaa aikaa lukea. B -miehenä alkupuolella, ennen "tiettyjä vaikeuksia tietyn päällystön henkilön kanssa" oli aikaa melko paljon. Aamulla herätys 6:lta, syömään 12 ja iltavapaa 18. Turhaa aikaa, jona kukaan ei valvonut. En laskenut itseäni filosofistiseksi. Toki kävin erikoisia teologisia keskusteluja aseistakieltäytyjien kanssa. Osa niistä oli ihan mukaviakin. Luin jopa Riku "Riksa" Rinne -tuotantoja, jotka olivat tietenkin loistavaa viihdettä. Olin kuitenkin pääasiassa outo vitsimies.
Töissä filosofisimmat tekoni olivat siinä kun eräälle bingossa huijauksesta ja suosimisesta syyttänelle loukkaantuneena opetin tilastomatematiikkaa. Luultavasti hän ymmärsi oppini, koska hän ei sen jälkeen pelannut. Se oli virhe. Olin erikoinen, mutta en mitenkään laskenut itseäni filosofistiseksi. Kokeilin tässä vaiheessa jopa shamanismia, toki ilman huumeita. Se ei ollut kovin filosofista. Se jäi lyhyeksi.
Muutoksen hetki oli se, kun tein pyynnöstä kirja -arvostelun. Aiheena oli Richard Pinin ja Wendy Pinin "Elfquest" -sarjakuva. Kirjoitinkin aiheesta jonkinlaisen läpikäynnin. Kun palautin englanninkielisen juttuni, sain vastaukseksi sitä että se ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Että normaalisti arvioidaan piirrosjälkeä, kokoa, mielipiteitä siitä onko kirja hyvä vai ei. Ja muuta vastaavaa. Jostain syystä Jännitteiden ja kahtiajakojen Aristoteelisen telos -näkemyksen kautta tarkasteltuna ei ollut ihan sellaista mitä he olivat odottaneet. Tämä kuitenkin pistettiin koeluontoisesti kyseiseen harrastajien lehteen. Siitä oltiin pidetty, ja sainkin tehdä niitä sitten useita lisää. Pääsin kirjoittelemaan pelon filosofiasta ja siitä kuinka Faustin ja kaaosteorian yhteyden kautta yksi kirja on kannesta kanteen ymmärrettävissä tietyillä tavoilla. Pääsin kirjoittelemaan teemojen etsimisestä, rasismista ja muusta erikoisista asioista. Osoitin että sarjakuvien lukemisen ei tarvitse olla pintaliitoa. Lisäksi teinit saivat repertuaariinsa argumentteja jotka puolustavat sitä miksi on fiksua lukea tarinoita joissa hilluu vähäpukeisia haltioita. Vasta tässä vaiheessa ajattelin että ehkä tässä on se mitä olen.
Myöhemmin olen tietysti laajentanut asioita muun muassa muutamalla avoimen yliopiston (hinnaltaan) arvokkailla filosofian kursseilla. Mutta ne eivät olleet se käännekohta. Ne olivat seuraus, ei syy.
Tärkeinto on tietysti huomata, että olen ollut internetissä jo nörttikaudella. Heittänyt epämääräisen vaihtelevalla tasolla juttuja vaihtelevista aiheista. Se on tietysti ollut eräänlaista harjoittelua. Sen rooli on kuitenkin aina ollut vain sivujuonteena. Se on paikka hämmentää ja heittää testipalloja. Sekä tietysti vittuilla ihmisille.
Se on aina tärkeää. Lähes yhtä tärkeää kuin brassailu.
Ehkä tämä kaikki kuitenkin johtuu eniten siitä että olen aina ollut outo vitsimies.
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Viisauden rakastelua.
"Filosofiaan mahtuu koko universumi, mutta se ei ole mikään brandi"
(Arttu Petäjäluoma, TV -sarja Firma)
Kun olin yläasteella, menin filosofian kurssille. Ensimmäisellä tunnilla opettajamme Timo Laulaja laittoi meille tehtävän, jossa piti piirtää filosofia. Itse piirsin jonkun partaukon. Suuri osa taisi tehdä samoin. Yksi jätti tyhjän paperin, tarkoituksellisesti. Näimme myös kysymysmerkkejä ja suttua.
Tähän asti olen käyttänyt filosofian määrittelyssä apunani lähinnä esimerkkiä. Olen siis toisin sanoen käyttänyt doksografista lähestymistapaa, seurannut Theofrastos Eresiolaisen perinnettä. Hänhän "vain" esitteli esisokraatikkojen ajattelua, ei vertaillut niiden paremmuutta, luetteli vain mitä mieltä kukin oli esimerkiksi jumaluuksista ja taivaankappaleista. Monet jutut ovat tämän kaltaista, lähinnä karkeaa määrittelyä. Jotain, joka on tiukan ja siistin ja elegantin määrittelyn sijasta mallia "katso, toi". Luultavasti tälläisellä karkealla metodillakin matkan varrella on filosofian luonteesta tullut sanottua jotain. Jos ei muuta, niin ainakin sen yksityiskohdista, ja sen esittämistä kysymyksistä.
Filosofian määrittely onkin ongelmallista. Voidaan esimerkiksi vakavasti miettiä, olivatko kivikautisten ihmisten uskonnolliset käsitykset filosofiaa. Oliko luolamaalaus kannanotto tai näkemys todellisuudesta. Oliko heidän saalistaikuutensa ensimmäinen metafyysinen teoria. Voidaan kysyä, olivatko esisokraatikot filosofeja. Vai voiko filosofiaa olla vasta kun joku on sitä sellaiseksi ensimmäisen kerran kutsunut. (Tuskin hän ajatustaan tyhjästä keksinyt, hänellä on ollut esisokraatikkojen ajattelua jonka päälle rakentaa.)
Filosofiaa voidaan miettiä monelta kantilta. Siltä, mitä sen pitää tehdä, sitä minkälainen se on, siitä, mitä sillä tavoitellaan, siitä mitä metodia se käyttää. Pohjimmiltaan filosofia sanana tarkoittaa "viisauden rakastamista"(filia, rakastaminen ja sofia, viisaus), joten viisauden määritteleminen on tärkeää. Samoin kuin viisauden saavuttamisen luonteen käsittely. Tällä voimme ainakin lähestyä filosofian ydintä. (Yritän ottaa mahdollisimman monta erilaista näkemystä mukaan, joten kaikki eivät varmasti yhdy kaikkiin käsityksiini. Mutta toivon mukaan kaikki kuitenkin johonkin.)
1: Viisaus voi olla sisäistä viisautta, josta ei ole hyötyä. Filosofia ei johda edes mielenrauhaan. Itse viisaus on itseisarvo, ei se että se olisi väline johonkin muuhun.
2: Viisaus voi olla jonkinlaisesta hyödyn maksimoimista, eli väline johonkin. Esimerkiksi Aristofanes oli tälläinen pragmaatikko. Hänen "pilvet" -näytelmässään Sokrates sai kovaa kritiikkiä, koska hänestä sisäisellä sivistyksellä ei ole merkitystä, jos se ei saavuta myös ulkoista menestystä. Tälle ajattelulle on sukua sellainen ajattelu, jossa "hedelmälliseksi" ajatellaan sellaista ajattelua, jossa tuotetaan jonkinlaista hyvinvointia. Tämä hyvinvointi voi vaihdella eri näkemyksissä: Se voi olla
___2:1 Sosiaalista, eli filosofit osaavat vakuttaa muita ihmisiä ja saavuttaa tiedoillaan yhteiskunnan hyvää ja/tai omaa etuaan.
___2:2 Henkistä, filosofi tulee viisaammaksi, paremmaksi ihmiseksi, älykkäämmäksi ja paremmaksi ongelmanratkaisijaksi. Hän voi esimerkiksi olla onnellisempi.
___2:3 Fysikaalista, eli filosofi ymmärtää fysiikan maailmasta paremmin ja ryhtyy vaikka tiedemieheksi, joka löytää parannuksen syöpään. Hän voi
___2:4 Hengellistä, jossa filosofia antaa ikuisen elämän kuoleman jälkeen, parantaa rukoilevia, parantaa elämän laatua kun Jumala vaikuttaa siihen konkreettisesti tämänpuoleisessa ja/tai tuonpuoleisessa.
Viisauden rakastaminen taas voi olla luonteeltaan:
1: Etsivää, jotain jota tavoitellaan. Filosofia on prosessi, jolla etsitään viisautta ja jonka avulla sitä voidaan saada haltuun.
2: Opeteltavaa, viisaus on jotain, jota ei keksitä järkeilemällä, vaan opetellaan ulkoa esimerkiksi Pyhästä Kirjasta.
3: Tavoiteltavaa, jotain jota ei voida etsiä eikä löytää, mutta jota silti voidaan tavoitella. Filosofia ei ole siksi mikään metodi, tai prosessi jolla etsitään tai jonka avulla viisautta omistetaan. Filosofia on tällöin tavoite ja halu viisauteen. Tässä näkemyksessä filosofien tekstit ovat mahdollisesti itsessään vain kokoelma dataa, josta voidaan prosessoida informaatiota josta louhitaan tietämystä, josta jalostetaan ymmärrystä, josta hienostuu viisaus. Eri tapoja vain voi olla useita, eikä mitään niistä voi sanoa oikeaksi. Tälläinen filosofia on prosessi joka ei välttämättä ikinä lopu.
4: Jaettavaa, Tämä taas korostaa tiedon jakamisen ja keskustelun merkitystä, tiedon etsimisestä keskustelua ja niin edes päin.
Filosofia voidaan tietenkin nähdä myös turhaksi.
Kun näitä ja näiden yhdistelmiä ja välivaiheita kasaa yhteen, saa aikaan lähes loppumattoman listan. Luettelen joitakin näkemyksiä filosofiasta. (Apunani luetteloinnissa käytin myös Googlen kuvahaun kuvatekstejä. Tämä sen vuoksi, että saisin yleisiä käsityksiä filosofiasta.)
1: Filosofian erottaa haihattelusta se, että siinä syntyy tulosta. Filosofiasta on hyötyä ja iloa.
2: Filosofia on vain erilaisia kysymyksiä tai luettelonomainen kuvaus erilaisista mielipiteistä. Filosofia on ajatuskokoelma. Tällöin sillä ei välttämättä ole suuntaa tai yleistä logiikkaa. Sillä ei myöskään ole mitään yleistä jäsentävää tehtävää. Filosofia tiivistyy tällöin jonkinlaiseksi ismiluetteloksi ja kuvaukseksi siitä, miten ne ovat aikojen saatossa muuttuneet.
3: Filosofia on elämäntapa tai sen kehittäminen. Sen on liityttävä konkreettiseen toimintaan, ja sitä voidaan kehittää uskonnonkaltaisena. Jossain muodoissaan filosofia voi siis tiivistyä oman subjektiivisen vakaumuksen rakentamiseksi. He ovat valmiit suuriinkin epämukavuuksiin tavoitellakseen tätä elämäntapaa. Virkamäen "Arka ja ahdas ismi" on hyvä kuvaus tästä. Takana ei selvästi ole onnellisuuden tai käytännön hyödyn saavuttaminen, vaan "oikealla tavalla eläminen".
4: Filosofia on totuuden tavoittelemisen välineenä erilaisissa kysymyksissä, jotka koskevat totuuden olemusta, etiikkaa, hyvää elämää tai muuta vastaavaa asiaa. Filosofian merkitys on tällöin luoda jonkinlaisia metodeja etsiä totuutta, sekä luoda käsitteitä joita tällä logiikalla sitten käsitetään. Esimerkiksi von Wright esitti että filosofia on sellaista, joka vastaa kysymyksiin jotka voidaan esittää tietyssä muodossa. Tässä filosofian luokittelussa tavoitteena on ymmärtäminen ja selittäminen. (Joiden välissä on pientä eroa. Ymmärtäminen liittyy hermeneutiikkaan ja selittäminen luonnontieteisiin. Sanoissa ei siksi ole toisteisuutta, redundanssia.) Tässä näkemyksessä korostetaan luonnontieteitä, logiikkaa, kieltä ja muita asioita.
5: Filosofia on totuuden etsintää. Filosofia syntyy ajattelijan intentiosta, tavoitteesta. Onnistuminen ei ole välttämätöntä, että filosofia olisi tässä kokonaisuutenakaan onnistunut. Mutta tavoite ratkaisee.
6: Filosofia on kaiken inhimillisen tiedon kokonaisuus, joka käsittää myös metafyysisen tiedon. (Tämä eroaa mielipidelistauksesta tai ismiluettelosta siten, että kaikki ismit eivät välttämättä ole tietoa, vaan mielipiteitä. Tämä ei myöskään ole totuuden hakemisen väline, vaan lopputulokset.)
7: Filosofia on kielen avulla tehtävää tutkimustyötä, jonka tarkoituksena on päästä tutkimusmatkalle todellisuuteen.
8: Filosofia on instituution kaltainen järjestelmä, jota harjoittavat ammattifilosofit akatemiassa. Sen sisällä on tiettyjä keskustelulinjoja ja perinteitä.
9: Filosofia on tieteenala, jota opetellaan koulussa ja harjoitetaan yliopistossa.
10: Haihattelua jota tekevät ihmiset, kun heillä on liikaa vapaata aikaa, prosessi jossa yksinkertaisesta tehdään monimutkaista.
11: Vallankäyttöä.
12: Snobien tapa näytellä hienostuneita, jotain jolla saadaan tietty boheemi imago ja jolla he itsepettävät itseään.
13: Jotain, jota kaikilla on, mutta johon filosofit ovat tutustuneet eniten.
14: Itseen tutustumista.
15: Itsensä tuntemista. ("Gnothi seauton")
16: Itsensä kehittämistä.
17: Kykyä irrottautua itsestään ja arjesta.
18: Uskallusta päättää ajatella ja päättää itse ("sapere aude"), itsenäistä valitsemista.
19: Ajattelun ajattelemista.
... ... ... ... ... ... ...
Tärkeää on huomata, että kaikki näkemykset eivät ole keskenään ristiriitaisia, vaan osan filosofiassa sulautuu kaksi tai useampia osia yhteen, ja joku voi jopa kiistetää täysin jonkun tai jotkut näistä kohdista. Ja toisaalta osa on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voi sovittaa yhteen, on vain valittava minkä niistä haluaa. En kuitenkaan vieläkään osaa piirtää filosofiaa. Nyt vain jää partaukkokin piirtämättä. Nykyään tiedän vain että filosofia sai nimensä Sokrateen aikoihin, esiintyy Platonin tuotannossa ja vakiintui Aristoteleen aikana. Pitkälle en siis ole enennyt. Lukion filosofiaan muuten liittyy hassu sattuma Kuopion lyseon lukiossa on filosofiassa oravatunnus, en ole koskaan käynyt em. lukiossa enkä ole tuntenut koko laitosta. Sivuilla sanotaan:
"Kurssilla tutustutaan filosofian keskeisiin osa-alueisiin kreikkalaisen filosofian pohjalta sekä opetellaan hahmottamaan filosofisia ongelmia sekä perustelemaan käsityksiä."
Sen kun osaisikin, niin olisi hyvä. Täytyy jatkaa siksi hahmoittamisen opettelemista.
(Arttu Petäjäluoma, TV -sarja Firma)
Kun olin yläasteella, menin filosofian kurssille. Ensimmäisellä tunnilla opettajamme Timo Laulaja laittoi meille tehtävän, jossa piti piirtää filosofia. Itse piirsin jonkun partaukon. Suuri osa taisi tehdä samoin. Yksi jätti tyhjän paperin, tarkoituksellisesti. Näimme myös kysymysmerkkejä ja suttua.
Tähän asti olen käyttänyt filosofian määrittelyssä apunani lähinnä esimerkkiä. Olen siis toisin sanoen käyttänyt doksografista lähestymistapaa, seurannut Theofrastos Eresiolaisen perinnettä. Hänhän "vain" esitteli esisokraatikkojen ajattelua, ei vertaillut niiden paremmuutta, luetteli vain mitä mieltä kukin oli esimerkiksi jumaluuksista ja taivaankappaleista. Monet jutut ovat tämän kaltaista, lähinnä karkeaa määrittelyä. Jotain, joka on tiukan ja siistin ja elegantin määrittelyn sijasta mallia "katso, toi". Luultavasti tälläisellä karkealla metodillakin matkan varrella on filosofian luonteesta tullut sanottua jotain. Jos ei muuta, niin ainakin sen yksityiskohdista, ja sen esittämistä kysymyksistä.
Filosofian määrittely onkin ongelmallista. Voidaan esimerkiksi vakavasti miettiä, olivatko kivikautisten ihmisten uskonnolliset käsitykset filosofiaa. Oliko luolamaalaus kannanotto tai näkemys todellisuudesta. Oliko heidän saalistaikuutensa ensimmäinen metafyysinen teoria. Voidaan kysyä, olivatko esisokraatikot filosofeja. Vai voiko filosofiaa olla vasta kun joku on sitä sellaiseksi ensimmäisen kerran kutsunut. (Tuskin hän ajatustaan tyhjästä keksinyt, hänellä on ollut esisokraatikkojen ajattelua jonka päälle rakentaa.)
Filosofiaa voidaan miettiä monelta kantilta. Siltä, mitä sen pitää tehdä, sitä minkälainen se on, siitä, mitä sillä tavoitellaan, siitä mitä metodia se käyttää. Pohjimmiltaan filosofia sanana tarkoittaa "viisauden rakastamista"(filia, rakastaminen ja sofia, viisaus), joten viisauden määritteleminen on tärkeää. Samoin kuin viisauden saavuttamisen luonteen käsittely. Tällä voimme ainakin lähestyä filosofian ydintä. (Yritän ottaa mahdollisimman monta erilaista näkemystä mukaan, joten kaikki eivät varmasti yhdy kaikkiin käsityksiini. Mutta toivon mukaan kaikki kuitenkin johonkin.)
1: Viisaus voi olla sisäistä viisautta, josta ei ole hyötyä. Filosofia ei johda edes mielenrauhaan. Itse viisaus on itseisarvo, ei se että se olisi väline johonkin muuhun.
2: Viisaus voi olla jonkinlaisesta hyödyn maksimoimista, eli väline johonkin. Esimerkiksi Aristofanes oli tälläinen pragmaatikko. Hänen "pilvet" -näytelmässään Sokrates sai kovaa kritiikkiä, koska hänestä sisäisellä sivistyksellä ei ole merkitystä, jos se ei saavuta myös ulkoista menestystä. Tälle ajattelulle on sukua sellainen ajattelu, jossa "hedelmälliseksi" ajatellaan sellaista ajattelua, jossa tuotetaan jonkinlaista hyvinvointia. Tämä hyvinvointi voi vaihdella eri näkemyksissä: Se voi olla
___2:1 Sosiaalista, eli filosofit osaavat vakuttaa muita ihmisiä ja saavuttaa tiedoillaan yhteiskunnan hyvää ja/tai omaa etuaan.
___2:2 Henkistä, filosofi tulee viisaammaksi, paremmaksi ihmiseksi, älykkäämmäksi ja paremmaksi ongelmanratkaisijaksi. Hän voi esimerkiksi olla onnellisempi.
___2:3 Fysikaalista, eli filosofi ymmärtää fysiikan maailmasta paremmin ja ryhtyy vaikka tiedemieheksi, joka löytää parannuksen syöpään. Hän voi
___2:4 Hengellistä, jossa filosofia antaa ikuisen elämän kuoleman jälkeen, parantaa rukoilevia, parantaa elämän laatua kun Jumala vaikuttaa siihen konkreettisesti tämänpuoleisessa ja/tai tuonpuoleisessa.
Viisauden rakastaminen taas voi olla luonteeltaan:
1: Etsivää, jotain jota tavoitellaan. Filosofia on prosessi, jolla etsitään viisautta ja jonka avulla sitä voidaan saada haltuun.
2: Opeteltavaa, viisaus on jotain, jota ei keksitä järkeilemällä, vaan opetellaan ulkoa esimerkiksi Pyhästä Kirjasta.
3: Tavoiteltavaa, jotain jota ei voida etsiä eikä löytää, mutta jota silti voidaan tavoitella. Filosofia ei ole siksi mikään metodi, tai prosessi jolla etsitään tai jonka avulla viisautta omistetaan. Filosofia on tällöin tavoite ja halu viisauteen. Tässä näkemyksessä filosofien tekstit ovat mahdollisesti itsessään vain kokoelma dataa, josta voidaan prosessoida informaatiota josta louhitaan tietämystä, josta jalostetaan ymmärrystä, josta hienostuu viisaus. Eri tapoja vain voi olla useita, eikä mitään niistä voi sanoa oikeaksi. Tälläinen filosofia on prosessi joka ei välttämättä ikinä lopu.
4: Jaettavaa, Tämä taas korostaa tiedon jakamisen ja keskustelun merkitystä, tiedon etsimisestä keskustelua ja niin edes päin.
Filosofia voidaan tietenkin nähdä myös turhaksi.
Kun näitä ja näiden yhdistelmiä ja välivaiheita kasaa yhteen, saa aikaan lähes loppumattoman listan. Luettelen joitakin näkemyksiä filosofiasta. (Apunani luetteloinnissa käytin myös Googlen kuvahaun kuvatekstejä. Tämä sen vuoksi, että saisin yleisiä käsityksiä filosofiasta.)
1: Filosofian erottaa haihattelusta se, että siinä syntyy tulosta. Filosofiasta on hyötyä ja iloa.
2: Filosofia on vain erilaisia kysymyksiä tai luettelonomainen kuvaus erilaisista mielipiteistä. Filosofia on ajatuskokoelma. Tällöin sillä ei välttämättä ole suuntaa tai yleistä logiikkaa. Sillä ei myöskään ole mitään yleistä jäsentävää tehtävää. Filosofia tiivistyy tällöin jonkinlaiseksi ismiluetteloksi ja kuvaukseksi siitä, miten ne ovat aikojen saatossa muuttuneet.
3: Filosofia on elämäntapa tai sen kehittäminen. Sen on liityttävä konkreettiseen toimintaan, ja sitä voidaan kehittää uskonnonkaltaisena. Jossain muodoissaan filosofia voi siis tiivistyä oman subjektiivisen vakaumuksen rakentamiseksi. He ovat valmiit suuriinkin epämukavuuksiin tavoitellakseen tätä elämäntapaa. Virkamäen "Arka ja ahdas ismi" on hyvä kuvaus tästä. Takana ei selvästi ole onnellisuuden tai käytännön hyödyn saavuttaminen, vaan "oikealla tavalla eläminen".
4: Filosofia on totuuden tavoittelemisen välineenä erilaisissa kysymyksissä, jotka koskevat totuuden olemusta, etiikkaa, hyvää elämää tai muuta vastaavaa asiaa. Filosofian merkitys on tällöin luoda jonkinlaisia metodeja etsiä totuutta, sekä luoda käsitteitä joita tällä logiikalla sitten käsitetään. Esimerkiksi von Wright esitti että filosofia on sellaista, joka vastaa kysymyksiin jotka voidaan esittää tietyssä muodossa. Tässä filosofian luokittelussa tavoitteena on ymmärtäminen ja selittäminen. (Joiden välissä on pientä eroa. Ymmärtäminen liittyy hermeneutiikkaan ja selittäminen luonnontieteisiin. Sanoissa ei siksi ole toisteisuutta, redundanssia.) Tässä näkemyksessä korostetaan luonnontieteitä, logiikkaa, kieltä ja muita asioita.
5: Filosofia on totuuden etsintää. Filosofia syntyy ajattelijan intentiosta, tavoitteesta. Onnistuminen ei ole välttämätöntä, että filosofia olisi tässä kokonaisuutenakaan onnistunut. Mutta tavoite ratkaisee.
6: Filosofia on kaiken inhimillisen tiedon kokonaisuus, joka käsittää myös metafyysisen tiedon. (Tämä eroaa mielipidelistauksesta tai ismiluettelosta siten, että kaikki ismit eivät välttämättä ole tietoa, vaan mielipiteitä. Tämä ei myöskään ole totuuden hakemisen väline, vaan lopputulokset.)
7: Filosofia on kielen avulla tehtävää tutkimustyötä, jonka tarkoituksena on päästä tutkimusmatkalle todellisuuteen.
8: Filosofia on instituution kaltainen järjestelmä, jota harjoittavat ammattifilosofit akatemiassa. Sen sisällä on tiettyjä keskustelulinjoja ja perinteitä.
9: Filosofia on tieteenala, jota opetellaan koulussa ja harjoitetaan yliopistossa.
10: Haihattelua jota tekevät ihmiset, kun heillä on liikaa vapaata aikaa, prosessi jossa yksinkertaisesta tehdään monimutkaista.
11: Vallankäyttöä.
12: Snobien tapa näytellä hienostuneita, jotain jolla saadaan tietty boheemi imago ja jolla he itsepettävät itseään.
13: Jotain, jota kaikilla on, mutta johon filosofit ovat tutustuneet eniten.
14: Itseen tutustumista.
15: Itsensä tuntemista. ("Gnothi seauton")
16: Itsensä kehittämistä.
17: Kykyä irrottautua itsestään ja arjesta.
18: Uskallusta päättää ajatella ja päättää itse ("sapere aude"), itsenäistä valitsemista.
19: Ajattelun ajattelemista.
... ... ... ... ... ... ...
Tärkeää on huomata, että kaikki näkemykset eivät ole keskenään ristiriitaisia, vaan osan filosofiassa sulautuu kaksi tai useampia osia yhteen, ja joku voi jopa kiistetää täysin jonkun tai jotkut näistä kohdista. Ja toisaalta osa on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voi sovittaa yhteen, on vain valittava minkä niistä haluaa. En kuitenkaan vieläkään osaa piirtää filosofiaa. Nyt vain jää partaukkokin piirtämättä. Nykyään tiedän vain että filosofia sai nimensä Sokrateen aikoihin, esiintyy Platonin tuotannossa ja vakiintui Aristoteleen aikana. Pitkälle en siis ole enennyt. Lukion filosofiaan muuten liittyy hassu sattuma Kuopion lyseon lukiossa on filosofiassa oravatunnus, en ole koskaan käynyt em. lukiossa enkä ole tuntenut koko laitosta. Sivuilla sanotaan:
"Kurssilla tutustutaan filosofian keskeisiin osa-alueisiin kreikkalaisen filosofian pohjalta sekä opetellaan hahmottamaan filosofisia ongelmia sekä perustelemaan käsityksiä."
Sen kun osaisikin, niin olisi hyvä. Täytyy jatkaa siksi hahmoittamisen opettelemista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)