Kirjarovioiden valossa ; Hyllyllinen

"Uusin lempisanani on englantia: decluttering. Clutter on roinaa ja decluttering on hankkiutumista roinasta eroon. On ihanaa deeklutteroida turhat kirjat, vaatteet, astiat ja tunnistamattomat vetelehtivät esineet kierrätykseen. Kulahtaneimmat päätyvät ekosyyllisyyden uhallakin roskikseen."

(Johanna Korhonen, "Roina ja Onni")

Tommi Melender kirjoitti "Antiaikalaisessa" kirjahyllyjen täyttymisestä. Monesti kirjahyllyjen täyttyminen nähdään samana kuin kirjallisuuden rakastamisena. "Olet todellinen kirjallisuuden rakastaja." Viime aikoina olen kuitenkin alkanut epäillä, mahdanko sittenkään olla. Osaan minä vihatakin kirjallisuutta, syvästi ja hartaasti. Suuri osa hyllyissäni lojuvista kirjoista tylsistyttää minua, ja tiedän etten ikipäivänä jaksa niitä lukea. Maailmassa on lopultakin vain muutamia kymmeniä kirjailijoita, joihin en väsy koskaan. Luen paljon mieluummin heidän teoksiaan uudestaan kuin tutustun minulle entuudestaan tuntemattomiin kirjailijoihin ja petyn." Pessimismi näkyy muutoinkin. Hän ottaa esille Geoff Dyerin "Unpacking My Library", jossa hänellä on ollut keino hallita kirjavuorien kertymistä. "Hän on ottanut periaatteekseen, että kirjojen pitää mahtua yhteen huoneeseen, ja sitten kun ne eivät mahdu, ylimääräiset pitää hävittää: "Which ones? Nonfiction is always useful, but novels, the bulk of them are worthless! That's why you end up keeping them, because they're not even worth selling, no one wants them." Suurin osa juonellisesta kirjallisuudesta ei miellytä Menenderiä. Siksi on keskityttävä harvoihin hyviin löydöksiin. Siinä säästyy hyllitilaa ja aikaa "Mutta en minä niinkään rahansäästöä ajattele. Pikemminkin minua kiehtoo romanttinen ajatus, että ihmiset keskittyisivät lukemaan harvoja valittuja kirjoja hartaasti ja antaumuksella, uudestaan ja uudestaan." ...  "Kirja, jonka lukee yhdeltä istumalta ja unohtaa saman tien, on paska kirja, ei minkään arvoinen. "Ruokapöydästä suoraan vessanpöntölle", kuten Flaubert asian ilmaisi."

Melenderin lukutapa tuo mieleeni keskiajan luostarimunkkien ruminaatiokeskeisen elämäntavan. Sen ongelmana on kuitenkin sama kuin "hyvän internetaineiston löytäjän ongelma" ; Saadaksesi ne hyvät kirjat, sinun on luettava monta huonoa. Kirjastot ovat tässä toki suuri apu, voit lainata ja palauttaa kirjoja ilman että ne kertyvät sinun nurkkiisi. Mutta rehellisesti sanoen kirjastojen tiukka budjetti näkyy, eikä tämä keino toimi kovin hyvin uuden ja kiinnostavan kirjallisuuden kohdalla. Vanhat klassikot ja bestsellerilmiöt löytyvät kirjastosta. Kirjasto nimittäin joutuu priorisoimaan. Ja tässä kohden ne joutuvat tekemään jonkinlaista Pierre Bayardin "Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut" -arvointikeinoista. Näitä voi yksityinen ihminenkin harjoittaa. Mutta tällöin päädytään tekemään samoja ratkaisuja kuin muut, ja tutustutaan pelkästään "klassikoihin" ja "populismin kautta suosituiksi tulleisiin" ilmiöksi katsottaviin kirjoihin. Tämä on tietysti hyvä keino seuloa mielenkiintoisia kirjoja, mutta tätä ohjetta noudattamalla ollaan tilassa josta kirjojen arvon muutoin tunnustava Antti Nylén on sanonut että "Lukeneisuus on kaikista hyveistä ja ansioista naurettavin. Lukeneiden synti on, että he ovat lukeneet joukon yleisesti suositeltuja teoksia. He alentavat oman arvonsa, sillä lukenut ihminen on aina korvattavissa toisella samoja lukusuosituksia noudattaneella."

Silti ; kieltämättä jossain mielen
syövereissä Girolamo Savonarola
lietsoo "turhuuksien roviota"...

Tosin omalla kohdallani koen ruminaatiokulttuurin vieraaksi. Se on asketismia asketismin vuoksi. Kun kirjoja kuitenkin kertyy, on niiden poistamisessa aina hieman kirjarovioiden käryn tunteita. Kirjan roskiin heittämisessä on jotain astetta vakavampaa kuin muun roinan roskiin heittämisessä - siitä huolimatta että normaalinkin roinan kohdalla poisheittäminen on vaikeaa. Pelkkä hallussapito riittää, ja endowment effect lisää omistetun asian tunnearvoa ja muutakin arvoa. Roskakirjankin polttaminen muuntuu rikokseksi sivistystä vastaan. Vaikka kenties isoin rikos puukuntaa kohtaan on ollut se, että jossain on murskattu puunrunkoa jotta siitä saataisiin paperia jolle jokin roskakirja on painettu.

Osasyy tässä on varmasti enimmäkseen se, että en juurikaan lue ns. juonellista kirjallisuutta. Kaunokirjallisuudessa kirja voi olla joko taiteellisesti merkittävä tai maailmankatsomuksellisesti vaikuttava. Tietokirjallisuudessa ja filosofisessa oppikirja -aineistossa tämänlaiset elementit ovat mukana, mutta vähäisemmässä määrässä. Niissä toisto on pänttäämistä varten. Kaunokirjallinen teos jonka lukee uudestaan ja uudestaan vaikuttavat joka kerralla jotain uutta ja erilaista antaen, mutta eri tavalla. Tämä puoli voi jopa vaatia ruminaatiokulttuuria.

Itse pyrin välttämään sitä. Tietokirjojen puolella vastaava toisto jämähdyttää. Asiat etenevät ja tieto - toisin kuin kaunokirjallisuus - todellakin vanhenee. ; Jonka vuoksi on erikoista että divareissa romaanit eivät ole yhtä haluttuja kuin tietokirjat. Nähdäkseni tämä johtuu siitä että romaani ei menetä arvoaan, vaan aika monesti sillä ei ole sitä usein alkujaankaan. ; Oman lukemiskulttuurini erikoinen heijastuma on se, että se on jonkinlaista "ahneus-ahmimista". Jossa ei itse asiassa aina edes lueta kokonaisia kirjoja. En koe periaatteenani pakottavaksi lukea teosta alusta loppuun. Sisällysluettelo ja vastaavat toimivat kätevänä apuvälineenä etsittäessä mielenkiintoisia teemoja. Tämä neuroottinen hosumisprosessi tuottaa erikoisia yhdistelmiä joita ei muuten ole kovin helppo rakentaa.

Toki on selvää että tämä ei ole ainut tapa. Monesti kirjan sisältö muodostaa yhden ison etenevän perustelukokonaisuuden jonka ymmärtäminen vaatii sen, että se luetaan alusta loppuun asti. Rakensin kontrastia luodakseni Melenderin klassiselle munkkiluostarityylille antiteesin joka on kuitenkin toimiva. Se tosin vaatii myös alakulttuurin vaihtamista ; On mentävä humanistis-taiteellisesta kulttuurimaailmasta skientisti-nörttikulttuurin maailmaan.

Ei opiksi vaan ojennukseksi

Uskonnollisessa elämässä kertaamisella on aina ollut suuri arvo. Esimerkiksi luostareissa tärkeässä osassa munkkien elämää oli niinsanottu ruminaatio, jossa kerrattiin jo opittuja asioita ja voitiin tarttua vaikkapa yksittäiseen lauseeseen ja keskittyä siihen omassa mielessä. Myös esimerkiksi isämeidänrukouksen toistaminen tuntuu olevan olennainen osa seurakuntaelämää. Jehovan Todistajat ovat tehneet toistamisesta omituista, koska heillä koko toiminnan ytimessä on "keskustelu" joka luetaan Vartiotornilehdestä. Heillä on lopussa kysymyksiä joihin vastaus löytyy suoraan tekstistä. Ja tämä täytyy sitten sanoa omin sanoin asiasisällän muuntumatta.

Olen aina kokenut tämän äärimmäisen tylsänä. Ruminaatio ei ole mieleenpainamista vaan meditaatiota. Ja muut osat ovat vain tylsiä. Kuitenkin uskovaiset tuntuvat olevan nimenomaan erimielisiä. Heille tämä toistomateriaali on erityisen olennaista ja tärkeää.

Tämä on hyvä muistaa. Sillä jos puhutaan esimerkiksi kreationisteista, ei ole tavatonta törmätä identtiseen sisältöön. Esimerkiksi pari päivää sitten paljastui että kreationisti Hamza oli copy-pastettanut Daniel Lane Craigia ja lisännyt tekstiin muutamia virheitä. Tämä kopiointikäytänne on hyvin tavallista. Itse asiassa Myers on hyvin oikeassa sanoessaan että se on enemmänkin "talon tapa". "you can often take creationist comments, especially when they're lengthy, run them through a google search, and discover that the were lifted wholly from some other source. If you read the creationist literature for any length of time, it really begins to sound all alike, because what they'll often do is cobble together their treatises by lifting whole paragraphs and pages from previous creationist tracts." Kreationistien tekstit ovat joko suoria plagiaatteja tai pastisseja.

Näin ollen ei pidä olla yllättynyt paljastuneista asioista. Kreationistien kommenttifloodit ovat toki ctrl+c - ctrl+p -strategialla tuotettuja. Mutta sama koskee suurta osaa heidän vakavasta kirjallisuudestaankin. Kari Tikkanen esimerkiksi huomasi, miten Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" on jotain muuta kuin "aikaansa nähden hyvä kreationistikirja" kuten moni kreationisti mainostaa nykyäänkin. Se on "What is Creation Science?" -niminen kirja suomeksi käännettynä ja raamatunlauseilla koristeltuna. Samoin ei pidä ihmetellä että Puolimatkan Pianka -Pannukakku johtui "luovan panoksen minimoimisesta".

Syynä on se, että niiden tehtävänä ei ole alunperinkään opettaa uusia asioita. Niiden tehtävänä on enemmänkin kerrata. Kertaamalla taas ojennetaan, syvennetään jo syötettyä dogmaa. Tässä ne muistuttavat salaliittoteorioiden lähestymistapaa jossa uutinen johon viitataan voi olla uusi, mutta jokaisen niiden taakse liitetään sama taso. Toistolla vahvistetaan mielleyhtymää. Tehtävänä ei ole kultivoittaa kriittistä ajattelua ja tuottaa vastauksia kritiikkeihin vaan totuttaa ajattelutapaan jotta kriittinen ajattelu vaikenisi.

Tätä he sitten kutsuvat utse oman maailmankuvansa syventämiseksi. Minä kutsun sitä halvaksi saivartelusofismiksi jonka harjoittaja ei ansaitse mitään kunnioitusta.

Mielen muutos

Se, mitä opimme psykologiasta on se, että ihmisen persoonallisuus ja minuus on yllättävänkin vakaa. On huomattu että 20-35 ikävuoden jälkeen ihmiset eivät yleensä enää muutu. Ihmisillä on tyypillistä erityisen voimakas kognitiivinen dissonanssin välttäminen. He ikään kuin luutuvat samaan, ja tätä kutsutaan aikuiseksi eheäksi minuudeksi. (Tai dogmaattisuudeksi, riippuen tietysti siitä hiveleekö asia omaa näkemystä.)

Tämä johtaa toki siihen että jos ihmiset vaihtavat näkemystään, he ikään kuin hyppäävät kuitenkin persoonallisuutensa kanssa mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi uskoontulon kohdalla alussa kenties ollaan "vieraskoreasti uskovaisia", mutta vanha persoona ponnahtaa kuitenkin esiin. Ihmisen ideologiaa voi vaihtaa vaikeasti, mutta persoonallisuus kokonaisuutena on vielä kovempi juttu muuttaa. Tämä näkyy jopa siinä mitä on opittu aivopesun yhteydessä. Streatfeildin "Brainwash" kuvaa miten ihmistä voi muuttaa, mutta muutos vaatii kuitenkin myös ylläpitoa. Toisin sanoen uusi identiteetti on sellainen että se pysyy vahvasti yllä jos sitä harjoitetaan, mutta ilman ylläpitoa vanha persoona tuppaa silti tulemaan takaisin.

Nyt on kuitenkin saatu uusia tietoja joiden mukaan muutos olisi mahdollista. Tämä tieto on tietysti kannustavaa niille minunkaltaisille ihmisille jotka painivat päivittäin varsin ongelmallisen persoonallisuutensa kanssa. Vähemmän kannustavaa lienee vain se, että tutkimuksessa hallusinoivat sienet ovat olennaisessa roolissa. Hallusinogeeniset sienet voivat muuttaa persoonallisuutta varsin pysyvästi. Syyksi ei katsota sienen vaikutusta suoraa. Sen sijaan vaikutus on välillinen, sienen antama transsendentti kokemus aukaisee ja pakottaa ihmiset joustavammiksi. Syynä on nimenomaan se, että vaikka "hallusinaatio on epätotta", eli siinä kyse on aistien vääristymisestä, sitä ei suinkaan koeta minään pinnallisena ja illuusionomaisena, vaan transsendentti kokemus on hyvin aito.

Uutinen on tietysti ollut ilonaihe shamanistien parissa.

Tämä on tietysti sekä mukava että epämukava tieto
1: Niille uskovaisille jotka korostavat mystistä kokemusta. Mystiikassa korostetaan - joskus fenomenologista kieltä käyttäen - kokemuksen aitouden riittävän. Se itse asiassa riittää ollakseen vaikuttava ja ihmistä muuttava. Hallusinaatioissa mukana on kuitenkin liikaa huumeita jotta tulos olisi miellyttävä. Ihmiset hyväksyvät nimittäin sen verran yleisesti että huumeet tuottavat epätosia aistimuksia, että huumeilla saadun transsendentin kokemuksen syvyyden ja aitouden tuntu on kenties ravisteleva.
2: Minunkaltaisille ihmisille jotka ovat nähneet aivojen itseviittausken vain vahvistavan assimilaatiota. Tämä on yleisesti ottaen ollut viisas oletus, koska mieli leikkii siinä itsellään. Kuitenkin esimerkiksi hallusinaatioiden kautta havainnointia voidaan vääristää, jolloin kokemusmaailma on varsin absurdi verrattuna tavalliseen. Tällöin syntyy sisältäpäin pakote muuttua - ei kenties pakote muuttua kohti totuudellisempaa elämää, vaan sen harhankin kanssa on kyettävä elämään. Eikä ole mahdotonta että myös eikemiallinen mekaniikka rakentaa einormaaleja havaitsemisen ja kokemisen tiloja - ainakin sellaiseksi meditoijat kokemuksiaan kuvaavat.

Toki kaiken meditaation ei tarvitse olla ihmistä muuttavaa. Näin ollen mietiskelystä valtaosakin voi olla vain "opitun syventämistä", ruminointia. Mutta tätä kautta ajatus transsendentin kokemuksen ihmisen muuttavasta voimasta muuttuu hieman uskottavammaksi. Ja toki tässä muutoksessakin on vaarallisia potentiaalisia muotoja. Tämän tajuamiseksi riittää se, että kaikki ajatus aivopesusta vaatii taustalleen jonkinlaisen ihmisen persoonan hallitsemisen ja muuttamisen. Indoktrinaationpelko esimerkiksi nojaa siihen että ihmisen persoonaan voidaan vaikuttaa ennen sitä 20-35 ikävuotta. Mutta toisaalta, minä voin sanoa näin vain sen takia että en ole tätä kirjoittaessani huumeissa.

Minä suhteessa johonkin.

Uusimmassa "Rakkautta ja Anarkiaa" -elokuvafestivaalilla esitetään mielenkiintoinen elokuva, "Outrage". Elokuvatapahtuman lehti kuvailee elokuvan henkeä seuraavasti: "Outrage on provosoiva, mutta hyvin argumentoitu dokumentti homoseksuaalien ristiriitaisesta asemasta konservatiivisen USA:n huippupolitiikan tekijöinä. Suurennuslasin alla ovat republikaanit, jotka puolueena ovat kovaäänisimmin vastustaneet homojen oikeuksia, mutta demokraattienkaan kompastumisia ei peitellä. Koko kentän noloin tapaus on perhearvoista paasanneen ja erittäin homovihamielisenä tunnetun republikaanisenaattori Larry Craigin kiinnijäänti flirttailusta lentokentän miestenvessassa vuonna 2006."

Tässä on hyvä muistaa, että aikaisemmin homoseksuaalisuuteen suhtauduttiin kaikkialla negatiivisesti. Siksi sitä ei tarvinnut erikseen vastustaa. Tässä kävi kuten fundamentalismin kanssa: Aikaisemmin maat ottivat Raamatun ikään kuin automaationa, jota ei kyseenalaistettu. Vasta kun se menetti hegemonia -asemansa, oli syytä sitoutua sen arvoihin myös julkisesti. Tämän vuoksi USA:n oikeisto ei aikaisemmin sitoutunut suoraan vastustamaan homoseksuaalisuutta. Vasta kun homoseksuaalisuutta alettiin suvaitsemaan monissa piireissä, oikeistolaiset alkoivat vasta Ronald Reaganin poliitikkoaikoina korostamaan sen vastustamista saadakseen poliittista uskottavuutta fundamentalistikristittyjen keskuudessa. Tämän vuoksi osa poliitikoista on joutunut hankalaan välikäteen. He piilottelevat homoseksuaalisuutta ja voivat jopa vaikeuttaa homoseksuaalisten oikeuksia ja vastustaa niitä julkisesti. Tämä johtaa henkilökohtaisen elämän ja julkisen roolin ristiriitaan. Moni voisi kutsua tätä tekopyhyydeksi, kaksoisstandardiksi itsen ja muiden kesken. Joku toinen näkee nämä uhreina.

Pääasia on kuitenkin siinä, että vaikka politiikka on ottanut näkemyksiä kansalta, se myös tasapäistää kansaa. Näin tapahtuu ryvästymistä. USA:n kristillinen oikeisto onkin sitoutunut siihen että homoseksuaalisuus on valinta, ja vapautena se on tietenkin epäamerikkalaista ja syntistä, ellei peräti rikollista.

Joskus tämä saa huvittavia sävyjä. Syynä on se, että moni asia erotisoidaan väkisin. Ja niihin liitetään erikoisia sävyjä. Ja usein jopa erilaisia tuhokertomuksia kerrotaan. Siksi ei ole tavatonta törmätä fundamentalistiin, jonka mielestä jos homoseksuaalisuus sallitaan, yhteiskunta romahtaa koska siihen lakkaa syntymästä lapsia. Ikään kuin homoseksuaalisuus olisi niin paljon parempi valinta, että kaikki automaattisesti valitsisivat sen, jos voisivat.
1: Joka kertoo argumentin esittäjästä tarkalleen ottaen mitä? En usko että he ovat mitään "kaappihomoja". Rinnastan tämän siihen vertailuun missä "Jos ei olisi Jumalaa kaikki vain tappaisivat kaikkia". Ja kun heiltä kysytään että "niinkö teistä tuntuu, että vain usko Jumalaan pitää verenhimonne hillittynä"... Kyseessä ei siis ole niinkään oman itsen kautta tehty sympaattisen näkökulman lähestyminen, vaan toiseuttamisen kautta tehty lähestyminen, jossa "vastustaja" on vieraannutettu. Sille on keksitty kammottavat ajatukset joita on mahdoton hyväksyä missään osin. (Sehän olisi vino kenttä syntiin ja kuolemaan ; Ymmärtämisestä on joskus pieni matka hyväksymiseen. Tätä riskiä ei fundamentalisti helposti harkitse.) Valitettavasti ämä vain ei ole sellainen kuva että kukaan muu kuin fundamentalistit itse ottaisivat sen tosissaan. Irvikuvaa vastaan taistelu ei siis vakuuta muita kuin niitä jotka ovat jo valmiiksi jotain mieltä.

Republikaani Michael Schwartz on esittänyt että kaikki pornografia on homopornoa. Syynä on se, että kaikki pornografia kääntää sukupuolivietin sisäänpäin. Tässähän on takana se ajatus että kun tilanteen kääntää itseensä, on itsensä kanssa samaa sukupuolta. Tätä kautta esimerkiksi Playboy -lehdessä olevat tyttösten kuvat innostavat homoseksuaalisuuteen. Tätä kautta Schwartz muistuttaa että varhaisteinipojat ovat homoseksuaalivastaisimpia, he pelkäävät lankeamista. Samalla hän on sitä mieltä että tämän ikäisten poikien iso kiinnostus "Playboy" -lehtiin ei ole lankeamisen vastustamista, vaan lankeamista. (Jotka itseä kiinnostivat eniten teininä, ja uskonkin että armeija ja vankilat sekä teinipojat sekä sinkut 40 -vuotiaat peräkammarinpohat ovat em. lehtien päämyynnin kohteita. Eli siis kaikki ne, jotka eivät muuten toimintaa harjoita.)
1: Toisaalta tämän pitäisi tarkoittaa myös sitä että etenkin masturbointi johtaisi homoseksuaalisuuteen. Sillä pornografiassahan esitetään vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka ovat ikään kuin fantasioissa aktuaaliseksi kuviteltuja kohteita. (Älkää kysykö miten tiedän, luottakaa vain asiantuntijaan. No, ei minulla tottapuhuen "niin paljon" kokemusta ole.) Toisaalta sama voidaan sovittaa myös masturboinnissa oleviin mielikuviin. Niissähän ihminen ikään kuin toiseuttaa itselleen mielikuvituksessaan hahmon, jonka kautta tapahtuma aktualisoituu mielessä vuorovaikutuksena. (Ikään kuin roolipelinä.)

Toki mielestäni Schwartz on eräällä tavalla oikeilla jäljillä. Se on se, mikä erottaa seksin rakastelusta. Otan tässä avukseni toisen hauskan oikeistokristillisen näkemyksen. Rich Deem esitti että seksi robottejen kanssa on aina paha asia, koska ihmisen luova toiminta on korostetusti sitä, että tehdään vaikutusta toiseen sukupuoleen. Tässähän avainsanana on tietenkin vuorovaikutus. Sillä kuviteltu vuorovaikutus on eräällä tavalla vain vuorovaikutuksen simulaatio. Tätä kautta seksirobotti ja Playboy sekä masturbointi tarjoavat egoistista seksiä (robottien kohdalla todennäköisesti vasta tulevaisuudessa), mutta ihmistä, joko miestä tai naista, tarvitaan jotta tilanne olisi rakastelua.
1: Tämä on sitä, missä minusta mikään rukoilu ja läsnäolon tunne ei korvaa aktuaalista keskustelua toisen elävän ihmisen kanssa. Se on vain simulaatio. Onhan uskontokin kuvattu suhteeksi. Toki ei seksisuhteeksi, mutta rakkaussuhteeksi kuitenkin. Rakastaahan uskova nainenkin Jeesusta, miestä, jota ei ole koskaan suoraan tavannut, ja jonka kanssa hän käy päänsä sisällä, mielikuvissa, keskustelua. Tämä rinnastuu melko suoraan muihinkin fantasioihin. Emmehän me voi "vain kieltää" että masturboijan fantasia onkin jokin transsendentti henki/enkeliolento, johon yhdytään mielen tasolla. Ja jota lehdestä katsoen nostetaan samalla tavalla kuin meditoija voi ruminoida toistolla Raamatunlauseesta ja uskonnollisesta kuvastosta ja aiheistosta yhteyden siihen johon kuva on vain symboli.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä että tämän "tuhoisuus" on liioiteltua. Jos pornografinen materiaali muuttaa homoseksuaaliksi, "miksi on vielä heteroita". Onhan televisioviihdekin seksuaalisia elementtejä sisältävä. Ja teinilapsetkin katsovat, jos ei muuten niin kavereilla kun vanhemmat eivät ole kotona. Chris Knight on itse asiassa rakentanut aivan päinvastaisen selityksen ihmiskunnalle : Hänestä luovuus, innovaatiot ja yhteiskunnan rakentaminen rakentuvat vasta "eivälittömien tarpeiden täyttämisen jälkeen". Hän nosti esiin sen, että naiset automaattisesti, eitietoisesti, ryhmänä ollessaan samanaikaistavat kuukautiskiertoaan. Hänestä tämä on johtanut siihen että naisilla on kyky sanoa "Ei" seksille. Tätä kautta on syntynyt tilaa, joka ei ole pelkkien halujen temmellyskenttä.

---

Toki yritän pitää tätä blogia vakavahenkisenä, mutta tämä oli aiheena aivan liian hauska hylättäväksi. En usko että tässä mitään sen syvempää filosofiaa on ollut taustalla, kuin voimakas huvittuneisuus siitä miten tänään on sattumalta joka tuutista tullut "fundamentalistipornoa".

Meditaatio individualistisena metodina.

"Kaikki mystikot ovat sitä mieltä, ettei ihmisen luonnostaan tuntema minä ole hänen todellinen minänsä, joka paljastuu vasta mystiikassa."
(Riitta Teinonen, "Keskustelua mystiikasta".)

Mystiikka on ihmiskunnassa yleistä. Idän uskonnoissa harjoitetaan mystiikkaa, mutta sitä löytyy myös kristinuskon piiristä. Yhteistä kaikessa mystiikassa tiivistyy eräänlainen paradoksi: On mysteeri joka tunnetaan ja ymmärretään ilman että se selitetään ja se lakkaa olemasta mysteeri.

Yleisesti mystikoita yhdistää minän etsintä. Se on äärimmäistä individualismia, koska:
1: Siinä korostetusti etsitään asiaa omasta sisältä, omaa kautta, jolloin tutkimuskohde ei ole ulkopuolinen maailma vaan oma itse.
2: Tätä korostetaan ulkopuolisen havaintomaailman yli, jolloin se on subjektiivista objektiivisen yli. Tässä kohdalla minulla oli aikanani mielenkiintoinen keskustelu erään hallusinoivia sieniä käyttäneen shamanismista kiinnostuneen henkilön kanssa. (Oi ihana armeija!) Hänestä näyt olivat todellisia havaintoja ja ne tuntuivat aidommilta kuin normaalit havainnot. Niinpä hänellä oli havaintoja toisesta todellisuudesta. Skeptikot ovat tietysti kammottavan rajoittuneita, ja pelkureita kun eivät maistele-polttele pieniä metsän luonnollisia voimanantajia ja sitten kertovat että eivät näe mitään. Häneltä unohtui että näyt ovat subjektiivisia näkyjä, joita ei voida napata esimerkiksi kaukoputkella tai kameralla. Näköaistien kanssa näin voidaan tehdä - ja itse asiassa röntgenkamerasta lähtien teknologia on tuonut "näkyviin sellaista näkymätöntä jota ihminen ei näe". Se ei tosin ole ollut ihan sellaista mitä mystikot ovat kaivanneet. Mutta kuitenkin. Hänellä oli kuitenkin luultavasti voimakkaita subjektiivisia havaintoja ja hän luotti itseensä enemmän kuin mittaustuloksia vaativiin epäilijöihin.
3: Siinä etsitään omaa syvintä itseä. Maiju Lehmijoki-Gardnerin kirja "Kristillinen mystiikka" sanoo peräti että "kaikkien mystikkojen mukaan" tässä identiteetin etsinnässä on kyse "jatkuvasta valheminän ja todellisen minän välisestä kamppailusta".

Tätä kautta mystinen realismi tarkoittaa mystikkojen näkemystä siitä että kaikki havaitsemamme on vain varjoa jumalallisesta heijastuksesta. Tähän liittyy usein sellainen ajatus, että mystikot ovat erityisiä, ja esimerkiksi skeptikot ovat kapeakatseisia ja tämän vuoksi typeriä, koska he eivät voi saada minkäänlaista tuntumaa tästä ulkopuolisesta todellisuudesta.

Tänne mystiikan alueelle hakeudutaan jollain metodilla. Tätä kautta tilanne muuttuu ja mystiikan harjoittaminen on maailmankuvan lisäksi tiedonhakumetodi. Mystiikassa tämä sidotaan yleensä jonkinlaiseen meditaatioon. Karkeasti meditaatiomenetelmät voidaan jakaa esimerkiksi (1) aktiivisuuteen perustuviin joissa esimerkiksi riehutaan kunnes saavutetaan mielentila, (2) toistoon, jossa taidon - joka voi olla miltei mitä vain teeseremoniasta miekkailuharjoitteeseen - tai teon tai hokeman toistamisella saadaan efektejä, (3) hallusinaatioita käyttäviin ja (3) rauhoittaviin, jossa tilanne korostaa rauhoittumista ja keskittymistä.

Olennaista on huomata että nämä asiat ovat yleisiä kaikissa uskonnoissa. Tässä jutussa en keskity siihen onko meditaatio vain keino jolla sotketaan pää - joko huumeilla tai ilman ja onko erolla väliä - vai todellinen kyky nähdä "toiselle puolelle". Selvää on kuitenkin se, että tämä on "lajinmukainen toiminta". Meditaatio todellakin vaikuttaa psyykeen ja muuttaa tapaamme nähdä ja kokea maailmaa tavalla, joka ei ole satunnaista ja jota voidaan tätä kautta myös harjoitella ja tehostaa. Se, mitä tämä sitten tarkoittaa on tietysti aina ollut valtavan väännön kohde.

Meditaatio -sana itsessään on mielenkiintoinen, koska se juontaa sanasta medium, välissä oleva asia. Tässä ajatellaan että on jotain joka laitetaan henkimaailman ja kokijan väliin, ja tämä värittää koko meditaation luonteen. Se voi olla Koraanin suura, Raamatun jae, hindujen mantra tai taijikan iskuharjoite. Tämä välikäsi sävyttää yksityiskohdat. Tästä seuraa sellainen hauska yksityiskohta, että esimerkiksi kristityt mystikot muistuttavat helposti nykyään siitä kuinka yleismaailmallista meditaatio on, ja unohtavat että vaikka he ehkä saavat kovasti kristillissävytteisiä tunteita meditaatiosta, tämä meditaatiokokemusten kristillisyys ei ole yleismaailmallista. Tässä suhteessa ylimaailmallinen ei ilmene ihmisille samalla tavalla kaikille ihmisille. Monia ihmetyttääkin miksi mystikot saavat niin erilaisia tuloksia; Normaalimaailmassahan jonkun asian näkeminen tuottaa vain pienen variaation. Helpoin tulos on tietysti sanoa että "muut tekevät sen väärin", tai "he ovat vasta jäljillä mutta eivät perillä". Siksi kaikki lainaavatkin tätä selitystä.

Tärkein huomio tässä ei ole pilkka vaan se, että mediumin valinta värittää mystiikan. Seuraavaksi lainaan Maiju Lehmijoki-Gardnerin käännöstä "Concise Oxford Dictionary of the Christian Churchin" tarjoamasta mystiikan L-G:n mielestä "modernin napakasta" määritelmästä.

"Henkilökohtaisen uskonnollisen kokemuksen välityksellä tässä maailmassa saavutettua välitöntä tietoa Jumalasta. Se on pohjimmiltaan rukousta ja sellaisena siinä on eri asteita, lyhyistä ja harvoin koetuista Pyhän kosketuksista aina niin kutsuttuun mystiseen kihlautumiseen eli pysyvään liittoon Jumalan kanssa."

Miltei kaikki keskittyvät ulkomaisiin meditaatioihin, mutta euroopassa on ihan samaa perinnettä. Meditaatiota sinällään ei oikeastaan tarvitse hakea ulkopuolelta. Siksi minusta on hyvä muistuttaa eurooppalaisesta luostariperinteestä. Tämän piirissä, kuten monen muunkin meditaatioon liittyvän asian kohdalla, normaaleja ihmissuhteita vapaaehtoisesti rajoitetaan. Luostarissa eristyttiin maailmasta ja sen velvollisuuksista, ja vaihdettiin ne toisenlaisiin. Samoin selibaatissa elo rajoittaa kiistämättä kanssakäymistä. Luostarit tarjosivat usein mystiikkapohjaista toimintaa. Benediktiiniluostareissa korostettiin seuraavalaista systeemiä:
1: Lectio on yhteisöllinen tilaisuus jossa kaikki yhdessä luettiin Raamattua. Tämä on mystiikan kannalta mediumin jako. Tyypillistä oli se, että tavaraa ei annettu kovin paljoa kerralla.
2: Oratio taas jatkoi tästä saadusta. Se oli mekaanista toistoa ilman että mietitään sanan sisätöä. Eli yleisenä keinona on ruminaatio, asian toistaminen. Tässä jaettua mediumia "märehditään" eli toistetaan. Tässä oli näkemys siitä että mitä enemmän sitä toistaa, "sitä mehukkaammalta se maistuu". Tämä muuttuu vähitellen jatkuvaksi rukoukseksi, joka ei taukoa.
3: Meditatio taas oli sydämen rukous, jossa oli vapaa muoto.
4: Contemplatio, jossa alettiin kokemaan mystisiä kokemuksia, muun muassa yhteyttä maailman kanssa.

Yllämainitun metodin ja siihen liittyvien psyykkisten toimintojen lisäksi ajateltiin että mystikon tie olisi erilaisissa asteissa. Toisin sanoen mystikoilla oli myös valtahierarkia. Tämä hierarkia meni seuraavasti: (1) purgatorio, puhdistautuminen vanhasta, (2) illuminaatio, joka oli hengellä täyttyminen sekä (3) unio, eli yhteys Jumalaan.

Saavutuksiin liitettiin myös ulkoisia merkkejä. Niiden keskeisyys on tosin vaihdellut paljonkin. Osa pitää niitä erittäin tärkeinä ja joistakuista ne eivät ole kovin merkittäviä. Tätä kautta saamme nostaa esiin yhden kristillisen mystikismin termin: kharismata, oli erityinen armolahja. Niitä olivat Apostolien teoissa (2:1-21) mainitut näkyjen näkeminen, profetiat, kielillä puhumiset ja hengelliset humaltumiset. Kristinusko tulkitsi nämä Jumalan voimaksi yksilöiden kautta. Kuitenkin niiden kautta ja niitä teeskentelemällä on saavutettu myös valta -asemaa. Mikä ei tarkoita sitä että kaikki olisivat mystiikassa mukana vain tämän vallan saamisen vuoksi. Myöhemmin, keskiajalla, mukaan astuivat hieman groteskimmat ilmiöt, kuten levitaatio eli ihmisen leijuminen ja stigmatisaatio, jossa henkilöön syntyy samanlaisia jälkiä kuin Jeesukselle ajateltiin ristillä tulleen.

On hyvä huomata, että usein meditaatioon liitetään uskonnollisuus sekä epä -älyllisyys, kun puhutaan siitä kriittisesti. Sen kannattajat taas viittaavat ulkopuolisille vieraisiin kokemuksiinsa, sekä kertovat että kyseessä ei ole tunne, koska se saavutetaan harjoittelulla. Tässä mukaan astuu tietysti se, mitä intuitio ja tunne sekä näiden suhde pohjimmiltaan on. Jos se on harjaannutettua tunnetta, se on taito ilman että se lakkaa olemasta tunnetta. Lisäksi se, mitä vaikuttaminen sitten tarkoittaa, onkin isomman väännön aihe. Tätä kautta voidaan sanoa että mystikoiden metodin vaikutukset tunnetaan, mutta sen suhde mystikoiden maailmankuvan todistamiseen on sitten toinen, aivan oma ja erillinen, lukunsa.

"Eskimoiden keskuudessa tunnetaan ns. "kajakkitauti", jota esiintyy pitkillä, monotonisilla kajakkimatkoilla halki hiljaisen ja yksitoikkoisen maiseman. Mystikkojen tapa vetäytyä erämaihin, vuoristoon tai syrjäisiin saariin pois ihmisten ilmoilta on havaittu kautta aikojen otolliseksi muuntuneiden tajunnantilojen syntymiseen eristyneissä oloissa. Päinvastaisessa tilanteessa voimakkaat ja tunnepitoiset ärsykkeet synnyttävät hurmoksellisen transsin. Tämä voi esiintyä yhtä hyvin jalkapallo-ottelussa kuin uskonnollisessa herätyskokouksessakin. Esimerkiksi tunteelliset laulut, pään ravistelu, tanssiminen, suitsukkeen savun hengitys ja erityisesti useita eri rytmejä samanaikaisesti sisältävä rummutus auttavat irti arjesta. Transsiin kuuluu myös erillisen minätunteen heikkeneminen ja tunne sulautumisesta suurempaan kokonaisuuteen."
("Uskontojen Uhrien Tuki RY", "Muuntuneet tajunnantilat".)

Märehtimistä: rumin antia

"En etsi valtaa loistoa / En kaipaa toistoa, toistoa, toistoa..."

MTT:n leivissä - oikein "toimihenkilö" -leiman alle asetettuna lapiointikoneena - on tärkeätä seurata rutiinia. Kun sitä seuraa, koko ajan on hoppu, mutta ei ikinä kiire. Rutiinista poikkeminen taas johtaa koko "ruoki, punnitse, leimaa" -rakennelman romahtamiseen. Elämäni on siis hieman kuten keskiaikaisten munkkien elämää, jossa ruokailut, kopioinnit ja rukoukset oli tarkasti ajoitettua.

Toistoa esiintyykin monessa asiassa:

1: Hengellisyys ; mietiskely: Munkeille tärkeä asia oli ruminaatio. Sillä tarkoitettiin päivän mietelauseen tai Raamatunkohdan miettimistä. Kun lausetta mietiskellään hiljaa omassa mielessä, kliseinenkin hokema saa joskus uusia näkökulmia. Ruminaatio tuli märehtimistä tarkoittavasta sanasta, naudathan ensin jauhavat ruohon pötsiin, jossa bakteerit hajottavat kuituja, joka palaa takaisin suuhun pureksittavaksi, jonka jälkeen hienoksi jauhautunut rehu mahtuu eteen päin. Munkkienkin ruminaatiossa tärkeää oli se, että lause osattiin jo valmiiksi, sen mietiskely toi jo syötyyn uutta pontta. Hieman samanlainen ilmiö on tietenkin itämaiset mantrat. Kun mantraa hokee, saavuttaa valaistuneen tilan. Kuitenkin itämainen hoettu mantra ei ole tavoite syvempiin uusiin ideoihin ja näkökulmiin, vaan ylemmän henkisen mielentilan saavuttamisen välineenä. Siksi mantroja ruminaationkaltaisempia ovatkin japanilaiseen ZEN -filosofiaan kuuluvat koanit. Koan on kysymys, jonka mestari esittää oppipojalle. Se voi olla esimerkiksi "Minkälaiset kasvosi olivat ennen äitisi syntymää." Kun oppilas pohti, hän saattoi keksiä erilaisia vastauksia, kunnes lopulta hän tajusi kenties sen että kysymys oli mieletön. Toisin sanoen tässäkin on eroja länsimaisuuteen nähden: Länsimaissa arvostettiin analyyttistä tietoa, kun koaneissa keskitytään olemisen taitoon, jossa tärkeällä sijalla on se, että erilaisiin analyyttisiin luokitteluihin sitoutuminen johtuu elämän pelosta; Siksi ZEN -filosofit saattavat esimerkiksi tarjoilla viuhkoilla tai käyttää sitä muuten "ei perinteisillä tavoilla". Ja siksi he saattavat kysyä tulitikkuaskia ravistaen että "Mikä tämä on?" Kun joku vastaa että "tulitikkuaski", Zen -mestari voi vaikka heittää tulitikkuaskilla päähän ja sanoa että se ei ole mikään äännerykelmä. Länsimaissa tälläistä analyysiä pidetään tietona, joka taas on valtaa tai ainakin tavoittelemisen arvoista.
2: Opiskelu ja taitojen hankinta: Länsimaissa "Kertaus on opintojen äiti". Tämä taas viittaa siihen kuinka asia tulee ensin opetella ulkoa, ja sitten se pitää vielä tämän lisäksi sisäistää. Muistamiseen ja ymmärrykseen tarvitaan kertausta. Näin koulutus on länsimaissa erittäin toistokeskeistä. Opiskelijat asettuvat pakotettuun ruminaatioon, ensin tieto "päntätään", ja sitten se sisäistetään siten että se ei enää ole mekaanista muistamista, vaan ymmärrystä. Tietenkin toistoja tarvitaan myös taitojen opiskelussa. Miekkatekniikoissa mekaaninen taito tulee vasta toistojen kautta. Eikä minkä tahansa toistojen, vaan nimen omaan sellaisten toistojen, joissa tilannetta mietitään ja siihen asennoidutaan oikein.
3: Aivopesu, Ruminaatio on munkkien mietiskelymetodin lisäksi myös vauvojen vaiva, jossa he pulauttavat syömäänsä ruokaa pihalle. Tämä ei ole niin positiivista, ja toistokin on joskus myös oppimista - tai muutoin - haittaava asia. Esimerkiksi monien uskonnollisten kulttien sisällä tiettyjen asioiden jatkuva toistaminen yhdessä on loistava keino, joka johtaa siihen että käytännössä kulttiin kuuluva assimiloi minkä tahansa asian. Maailmankuva ei enää voi kehittyä ja muuttua, ainut mikä voi tapahtua, on syvempi sitoutuminen kulttiin. Samoja elementtejä on tietenkin myös aivopesussa ja populistisissa poliittisissa puolueissa. Iskulauseet lujittavat näkemykseen, ja kun niitä toistetaan monen voimin ja usein, siitä tulee kuin totuus.
4: Päähänpinttymissä: Erilaiset pakkoajatukset ja toiminnat liittyvät lujasti neurooseihin. Esimerkiksi jos henkilön täytyy tarkistaa 10 kertaa, että hellan levyt ovat pois päältä, on kyse toistosta, joka voi haitata elämää pahasti. Pahimmillaan näistä tulee eräänlaisia pakkomielteitä, obsessioita. Tällöin henkilö käytännössä sitoo elämänsä yhteen asiaan, ja se hallitsee yksilöä, sen sijaan että yksilö hallitsisi sitä. Toisaalta tälläistä negatiivista asian kierämistä voi liittyä esimerkiksi kaunaisuuteen ja pitkävihaisuuteen, ilman mielenterveyden häiriötäkin. Vaikka itse olenkin, joskin vaikeasti suuttuva ja helposti unohtava, sille päälle tullessani erittäin pitkävihainen, voisin sanoa että tässä tilanteessa märehtimisvertaus sopii hyvin: Se sopii ehkä naudoilla, joilla on monta mahaa, mutta kun ihminen on yksimahainen, tuloksena on vain mahahaava.
5: Rituaalit, joita ovat esimerkiksi joulukirkossa käynti tai lampaan uhraaminen kuulle. Rituaalit ovat joko uskontoihin liittyviä, tai sitten ne liittyvät muuten taikauskoon. Monella urheilijallahan on esimerkiksi "onnensukat", ja näyttämöllä viheltäminen tuo monien teatterilaisten mukaan huonoa onnea. Samoin John Wayne käytti koko uransa ajan samaa kuudesti laukeavaa revolveria, koska uskoi että se tuotti onnea. Rituaalit ovat tehokkaita mielenrauhan tuojia - ne ovat tavallaan mantroja jotka toteutetaan sanojen sijasta teoissa. Ne antavat käsityksen ympäristön hallinnasta : Kun rituaali on tehty joka kerta samaan aikaan, ja aurinko on sen jälkeen alkanut paistamaan, niiden välille nähdään helposti yhteys - etenkin taikauskoisessa mielessä.
6: Toistettavuuden periaate : Ihmisten rituaaleissa näkemä yhteys todellisuuteen ei le ihan läpseensä naurettavaa: Siitä on kehitetty - ehdottomasti kehitetty - tieteellinen "toistettavuuden" periaate, jossa tarkoitetaan sitä että koejärjestelyn ja sen lopputuloksen on toimittava jos joku muu toistaa kokeen jossain muualla johonkin muuhun aikaan samojen teoriaan sidottujen reunaehtojen täyttyessä. (Viimeinen kohta on tärkeä, joskin se usein popularisoinneissa unohdetaan : Eli jos joku tutkii revontulia Lapissa yöllä, hänen tutkimuksensa ei kumoudu jos joku Tanskassa päivänvaloissa ei saa samoja tuloksia eri auringonpilkkujen vaiheessa.)
7: Informaatioteoriassa toisteisuus liittyy olennaisesti sellaiseen tärkeään käsitteeseen, kuin redundanssi, joka on ajatus "tyhjistä/toistetuista biteistä". Jos systeemissä on informaatioylijäämää, jonka poistaminen tai muokkaaminen ei muuta informaatiosisältöä, tämä on redundanssia. Jos redundanssia vähentää { esim AAAAAAAAAA → 10A } tilannetta kutsutaan pakkaamiseksi, ja sitä käytetään esimerkiksi tietokoneella erilaisissa musiikkiformaateissa : Biisi halutaan saada mahdollisimman pieneen tilaan, jotta sen levittämiseen tarvittaisiin vähemmän CD -levyjä tai diskettejä tai mitä muuta tallennustapaa sitten käytetäänkään. Pakkaamisessa tavoitellaan sitä että informaatiolla olisi mahdollisimman suuri Kolmogorov kompleksisuus. Informaatiokäsitteessä voidaan käsittää myös pelkästään informaatiketjun pituutta on ratkaiseva, ja pakkaaminen taas lyhentää informaatioketjuja, eli nämä kaksi käsittelytavat ovat tavallaan vastakkaisia - ja osittain siksi ne ovat molemmat hyödyllisiä vertailun välineinä. Tähän tarkoitukseen, vertailuun käytetään algoritmisen kompleksisuuden käsitettä. Redundanssin määrä vaikuttaa informaation ominaisuuksiin jotakuinkin seuraavan karkeistetun kaavion mukaisesti:

8: Sijaistoiminnoissa : Toisto voi olla jotain suoritetta, jota tehdään vaikka se ei suoraan liity asiaan mitenkään. Charles Darwin tuli tunnetuksi tavastaan kävellä "sandwalkia". Sitä käyskennellessään hän pohti evoluutioteoriansa yksityiskohtia, ja mietti vastauksia kriitikoille. Itselläni on taipumusta juuri tälläiseen. Jo ala -asteella opettajani valitti "nypläämisestä" tai "nypeltämisestä", joka oli typerää härväämistä jota tein käsillä ja sormilla koulussa. Ne jäsentivät ajattelua, jos en suoraan keksinyt vastausta muutoin. Minulla on tämä vaiva yhä, aivot ikään kuin "lyövät tyhjää", jos aivot ja kädet eivät molemmat ole saman aikaan puuhaamassa. Tämä muu toiminta on sijaistoimintoa, joka itsessään on tyhmää, mutta jolla on minulle tärkeä käytännön syy. - Jo kouluaikana minua komennettiin irrottautumaan tästä, etenkin äitini oli huolestunut, koska se oli jokin neuroottisuuden syy ja vihjasi siihen että asiat ei ole kotona ihan hyvin - mikä ei toki ollut aina täysin väärässä, vaikka en mitään aivan erityisen onnetonta lapsuutta elänytkään. Ongelmana oli vain se, että tämä sitoi voimavarat, ja vaihtoehdoiksi tuli joko oppia tai olla härveltämättä. Härvelsin koko koulun, härvellän yhä. Nykyisin käyn suihkussa tai käyn kävelylenkillä. (Miekkailua en voi käyttää välineenä, koska siihen on keskityttävä täysin, jolloin esimerkiksi filosofian mietiskely ei onnistu, kun mieli on sidottuna siihen muuhun asiaan.)
9: Kierrätyksessä, jossa materiaalit ja esineet käytetään uudestaan, jolloin niitä ei tarvitse louhia luonnosta ja kuluttaa voimavaroja niiden kokonaan rakentamiseen. Tässä taas tavallaan imitoidaan eliöyhteisön toimintaa; Eliökunnassahan aines kiertää, ja (auringon vaöpsta fotosynteesillä sidottu) energia virtaa systeemin läpi. Hajottajat → Tuottajat → Kuluttajat → Hajottajat... Vaikka ikiliikkuja ei olekaan, riittävän hyvin on toiminut koko maan elämän olemassaoloajan. Vaikea on kuvitella, että ilman kierrätystä oltaisiin onnistuttu.