Itse näen Neuvostoliiton

Nykyajan maahahmuuttokriittinen linja saa monenlaisia rinnastuksia. Kenties helpoin rinnastus on natseihin rinnastaminen. Toisaalta sitä on haettu ansiokkaampaa tematiikkaa keskiajalta ja mietitty uskonnon, politiikan ja tieteen välistä skismailua.

Itse näen kuitenkin rinnastuksia neuvostoliittoon

Minulla on tässä kenties syynä se, että tunnen venäläistaustaisen ihmisen. Sellaisen jolla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi siitä mitä Venäjällä eläminen on ollut 1980-1990 -luvulla.

Näistä ajoista kertoo sinänsä hauska paljastus ; Ruokolahden leijona, jota on pidetty kouluesimerkkinä ns. mätäkuun jutusta, on mahdollisesti ollutkin varsin todellinen leijona. ; Leijona olisi ollut karannut sirkuseläin joka oli käväissyt Suomen puolella ja päätynyt takaisin itärajan toiselle puolelle. Jossa nälkäiset sotilaat olivat syöneet tämän.

Siinä että olisivat syöneet leijonan jos olisivat saaneet ei olisi mikään ihme. Sillä tuohon aikaan Venäjän armeija oli hyvin kiinnostava paikka. Se oli pakkolaitos jokaiselle miehelle. Ja se kesti kaksi vuotta. Armeijassa hämmentävintä oli se, että sen palkoilla ja ruoilla ei oikein elänyt. Asevelvolliset usein karkasivatkin varuskunnasta tekemään lähialueelle töitä ruokapalkalla. (Tilannetajuttomimpia käytettiin myös hyväksi armeijassa. Esimerkiksi pakotettua homoseksuaalisuutta saatettiin harrastaa vihjeettömimmille ja heikoimmille mammanpojille.) Toisaalta armeijassa ei välttämättä edes nähty asetta. ; Sen sijaan varuskuntalaiset tekivät ilmaista työtä valtiolle. Esimerkiksi kaatoivat puita. Tämä olikin valtion keino tuottaa itselleen rahaa.

Muutoinkin ajat olivat sellaisia että toimeentulo oli hyvin vaikeaa. Normaalin ihmisen kannatti olla sinkku, nuori ja lapseton. Sillä tavalla pärjäsi omillaan. Muut sitten asuivat kotonaan tai isojen ihmisryhmien kanssa säästääkseen vuokrakuluissa. ; Ajat olivat niin kauheita että ne olivat yksi syy Putinin valtaannousuun. Putin nykyäänkin puheissaan pelottelee näistä ajoista. Että ilman häntä nämä ajat palaavat.

Itse näen että nykyajan Suomeen on nousemassa vastaavia rakenteita kuin mistä kuulen.

En näe että tämä edes tiivistyy parhaiten PerusSuomalaisiin vaikka he ovatkin asenteessa ja hengessä mukana ja lietsomassa ilmapiiriä. Mielestäni meidän ei edes tarvitse pelätä jotain RajatKiinni -pikkukylän kokoista ihmisjoukkoa. Sen sijaan vahvin Neuvosto/Venäjä -teema on nimenomaan nykyhallituksessa. Jossa PerusSuomalaiset ovat vain yksi osanen kokonaisuutta.

Viime aikoina on kovasti puhuttu siitä miten median tulisi totella valtiota. YLE;n sisältöä on esimerkiksi kontrolloitu. Sitä on kutsuttu puolueelliseksi ja suvakkimediaksi ja tämä on ollut argumentti. Muutenkin medioita tuomitaan ja niihin suhtaudutaan aggressiolla - ja omia lehtiä kompataan - nimenomaan sellaisella tavalla joka tuo mieleen nimenomaan sen pahamaineisen "Pravda" -lehden johon Helsingin Sanomia jostain syystä kliseenomaisesti verrataan. (Suvakkimediudeksi näyttää riittävän pelkkä väärä mielipide ja sen esilletuominen joten kysymys ei voi olla siitä että väärää mieltä olevat voisivat ylipäätään olla suosittuja ja hyväksyttävissä.)

Sipilän tapa reagoida kritiikkiin onkin hämmentävä. Samoin kun omaa mediaa esitetään "vaihtoehtomediana" saadaan peitettyä se asia että kaikki hallitsijan mielestä vääriä mielipiteitä julkistavat nimetään suoraan "valemedioiksi". (Jossa on mukana "Trumpilainen twisti".) Tämä näkyy siinä miten esimerkiksi Niikko on mukana eksorsistisessa harhaopin poistamisessa mediasta ja on vaatimassa että kerrottaisiin enemmän uutisia hallituksen onnistumisesta. (Kun ajateltiin että "suvakit oli vallassa" ja YLE oli "suvakkimedia" ei tätä nähty ihanteena. Nyt median pitäisi kompata 100% hallitusta.)

Tämä on toki liitettävissä Sipilän hallituksen ajatteluun jossa tieteen tehtävänä on tukea valtion kannanottoja ja tuottaa tätä tukevaa puhetta. (Tai on "tusinadosentti" joka "ei saisi politikoida".) Yleisesti ottaen nykyään oleva politiikkavetoisuus - josta puhutaan aivan aluksi jakamassani linkissä - onkin tämän hetken hallituksessa hyvin korostettua.

Kiinnittäisin huomiota myös ns. kannustinloukkujen purkamiseen. Olen ollut huvittunut siitä että sosiaaliturvan leikkaamista ja sen saamisen vaikeuttamista on kutsuttu kannustinloukkujen purkamiseksi. Hallituksen nykykeinot ovat enemmänkin sitä että ne jotka putoavat turvaverkon ulkopuolelle kannustuvat joko kuolemaan nälkään tai ottamaan paikan "ilmaisena harjoittelijana". Ja saavat sitten tästä työttömyyskorvauksen. Eli käytännössä valtio kustantaa monelle yrittäjälle työvoimaa joka saa työttömyyskorvauksen suuruista palkkaa. On selvää että valtio ei tässä säästä. oni työpaikka päinvastoin näkee että sen on kannustavampaa ottaa ilmainen harjoittelija kuin maksaa edes 5 euroa tunnissa ihmiselle joka olisi veronalaisessa palkkatyössä.

Tämä strategia muistuttaa aika paljolti sitä aiempaa itärajan takana ollutta armeijakäytäntöä. Paitsi että sitä ei kutsuta armeijaksi. Ja se on pakollinen kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Eikä sieltä pääse 2 vuoden päästä pois. (Toki täällä ei pakkohomoraiskata.) Paitsi että valtio maksaa lystistä sen sijaan että tienaisi.

Lyhyesti:

Muistan ajan kun kommunismia pelättiin ja varoiteltiin neuvostoliiton kauheuksista. Analogisuus neuvostoliiton kanssa oli konservatiiville kauhistus. Nyt kuitenkin eletään aikaa ja tilannetta jossa nimenomaan tämä kommunismia vastustanut puoli mielellään ottaa kommunistien keinoja käyttöön.

Tämä on onnistunut lähinnä sitä kautta että
1: Kommunistien yhteisötematiikka ja tovereista puhuminen on vaihdettu kansalismieliseen retoriikkaan jolla on sama funktio: Ihmisen on ikään kuin ansaittava asioita valtiolle. Kansa ja valtio on jokin jolle ollaan velkaa. Ja jos on kovasti MV -lehden vastaisia mielipiteitä saa myös kuulla olevansa kansanvihollinen. Toimintamallit ovat yhä "jokainen tekee kykynsä ja saa tarpeensa mukaan" jossa valtio päättää niin kyvyn että tarpeen kansalaisen puolesta eikä tässä ole mutinan sijaa.
2: Toisaalta ollaan harrastettu monokulturisointia ja suosittu väärien mielipiteiden sensuroimista (YLE:n tietyn toiminnan estäminen ja jopa halu tehdä siitä laitonta ja pitäminen maahanmuuttomyönteisyyttä kansanvihollisuutena ovat juuri tätä.) Tätä on tehty siten että omaa agendaa esittävät asiat ovat vaihtoehtomediaa joka taistelee valemediaa vastaan. Ei ole väliä miten paljon suosiota ja valtaa oman toiminnan taakse voidaan saada. Tilanne pysyy ja retorisesti ollaan altavastaajia totuuden puolella valetta vastaan. ("Pravda" muuten tarkoitti totuutta. Jännä yhteys, tuskin ihan satunnainen!)

Mutta tietenkin. Nykyään on ihan mahdollista rakentaa eriytyneitä alueita. EIkä niistä saa kuulemma tulla mieleen mitkään gulagit. (Kommunismi ei muuten ottanut kantaa rotuun joten tätä argumenttia vastaan ei suojaa sellainen argumentti kuin "emme ole rasisteja"...) Toki idiootit voivat ohittaa perustuslain "hankaluuksina" ja moraalin "suvakkien kyynelsilmäisyytenä" ja jatkaa menoaan miten tahansa. He tosin unohtavat että he tätä kautta pilaavat siitä paljon puhumastaan valtiostaan kaiken sen mikä siitä tekee puolustamisen arvoisen. SSS -politiikka onkin puolustamisen arvoiselle Suomelle samaa kuin Egyptin armeijan orkesteri on kansallislauluille.(Kyllä sen vielä sieltä takaa juuri ja juuri tunnistaa.)

Miksi minua luullaan liberaaliksi?

On melko tavallista törmätä ihmisiin joiden käsityksissä heidän on esimerkiksi vaikeaa ymmärtää sanomisiani koska näen asioita joidenkin "liberaalien lasien läpi". Yleisteemana on siis se, että he näkevät että olen liberaali joka elää liberaalien elämäntapaa liberaalien arvoilla ja maailmankuvalla.

Olen tästä hieman ihmeissäni. Etenkin kun ottaa huomioon kaikki ne tahot joita vastaan olen. On tavallaan erikoista, että ihminen joka on minunkin kovuudella relativismia vastaan, joka tunnetaan siitä että maailmankuvallisuus ei ole oikeutus tai peruste oikein missään, ja jolla on feministikriittisiksi tulkittavia ajatuksia kuulee asiasta niin usein. Ja suoraan sanoen sanonkin että nämä ihmiset ovat yleensä enemmän tai vähemmän idiootteja. Toisaalta tässä on jotain sellaisia asioita joita on syytä ymmärtää. Idioottien ymmärtäminen on toki hyvin liberaalia. Mutta itse korostankin myötäelämisen sijaan sitä ymmärtämistä jossa mietitään sitä miksi idiootit ovat idiootteja.

Jos olisin liberaalimpi kuin olen, saattaisin jopa selittää että nykyaikana oikeistokonservatiivius kiistää ääri-oikeistolaisuuttaan ja tässä yhteydessä olisi tapahtunut sen tyylinen äärioikeistolaisen konservativismin tavallistuminen että normaali konservatiivius, etenkin jos se ei ole puhtaasti oikeistolaista konservativismia, nähdään suoraan "suvakkiutena". Eli syynä olisi jokin establisoitunut rasismi ja oikeistolaisuus joka on niin vaihtoehdotonta että ei suostu näkemään oikeistokonservativismille vaihtoehtoja. Ja jos ei ole oikeistokonservatiivi niin sitten on "suvakki". Ja oikeistokonservatiivius olisi myös niin oikeassa että äärioikeistoa ei käytännössä edes olisi olemassa koska se olisi loukkaava rinnastus.

Vaihtoehtoajattelu

Tämä selitys olisi tietenkin poliittisesti maukas. Mutta näkisin että tässä on takana enemmän. Mutta vähemmän helposti iskulauseiksi taipuvaa.

Sain tähän liittyen idean kun huomasin että eräs filosofiaa kouluttava sai opteteltavalta moitteita siitä että hänellä oli liberaali vääristymä mielipiteissä ja asioiden käsittelyssä. Kyseistä ihmistä on kuitenkaan vaikeaa nähdä esityksissään poliittisena. Hän harrastaa käsiteanalyysiä, joka taas on premissien purkamista ja loogisten suhteiden käsittelyä. Jos tämä on liberaalia niin sitten matematiikkakin olisi liberaalia.

Ongelmana onkin luultavasti se, että filosofia, etenkin analyyttinen filosofia, on sekä kompleksista että avomielistä. Kun usein tavataan konservatiivi arkielämän tasolla hän nojaa yksinkertaisiin asiankuvauksiin ja ehdottomuuksiin. Tämä vaihtoehdottomuus varmasti tuntuu monista jopa konservatiiviuteen kuuluvana piirteenä - ja hieman erikoista kyllä tässä monet konservatiivit ja liberaalit ovatkin varmasti keskenään samaa mieltä. ; Tilanne on toki tuttu uskonnoista joissa uskonnon perinteikkyys on samaa kuin sitä että uskonto on koeteltu. Ja jossa uskonnon kanta homoseksuaalisuuteen on yksinkertainen, tajuttava ei-kompleksi ja vaihtoehdoton asia jota sitten pitää kieltää ja torjua.

Tässä asenteella on tietenkin hyvin vierasta purkaa ajatuksia loogisiin päätelmäketjuihin joissa on erilaisia premissejä. Ja sitten miettiä miten asiat muuttuisivat jos nämä premissit olisivat erilaisia. Tämänlainen tuntuu monista varmasti liberalilta ja relativistiselta. Tässä tietenkin unohtuu se kritiikki jota Derridat ja vastaavat postmodernit esittävät kaikille käsiteanalyysin tulkintamenetelmille.

Toisin sanoen "liberaalista painotuksesta" syyttävä itse asiassa lähinnä demonstroi sitä että hän ei osaa purkaa argumentaatioketjuja osiinsa ja nähdä onko niissä minkälaisia deduktiivisia ja induktiivisia päätelmiä ja millä ehdoilla nämä toimivat. Ja miten näitä ehtoja muuttamalla päätelmät voisivat muuttua. Hän siis lähinnä päätteli siitä että jos asian ymmärrys on hänelle vaikeaa se johtuu siitä että vastapuoli on liberaali. Eikä siitä että hän itse ei hallitse kompleksimpaa ajattelua jossa oikeasti perustellaan mitään. Tämä toki tukee sitä henkeä jonka olen usein kokenutkin. Eli jotain jossa konservatiivi luottaa intuitioon ja yksinkertaisiin arkijärjellä helposti ymmärrettäviin lausumiin. Ja pitää näitä ilmiselvyyksinä. Ja pitää näihin nojaamista ilmiselvänä ja tästä poikkeamista tarpeettomana haihatteluna. Tältä pohjalta ei tietenkään voi odottaa asiallista analyysiä myöskään siitä edustaako jonkun "liian vaikeasti asioita käsittelevän" näkemys oikeasti liberalismia. Ihan siksi että kun kyvyt analyysiin puuttuvat niin myös tämä analyysi on tietenkin odotettavasti perseestä tai oikeassa lähinnä tuurin eikä hyvän ajatusrakenteen ja vankkojen perusteluiden vuoksi.

Itsestänihän ei kovin helposti saa juuri minkäänlaista postmodernia. Koen käsiteanalyysin tarpeelliseksi koska mikään asia ei ole helppo mutta jotain tietoa voidaan saada. Liberaalien silmiin olenkin yleensä tarpeettoman skientistinen ja moralistinen ollakseni oikealla tavalla avomielinen. (Minulla onkin tunnetusti konflikteja tiettyjen feminististen suuntausten kanssa. Mikä ei tietenkään tule mieleen niille jotka syyttävät minua liberaaliksi.)

Filosofian kouluttajasta sain toisenkin idean.

Kun puhutaan esimerkiksi eri ajatussuuntauksista, on selvää että moni haluaa olla cutting edge -filosofiassa. Tämä on jotain sellaista, kuten tieteessäkin helposti käy etenkin tiedeuutisoinnin kohdalla. Eli uudet ideat ja nousevat paradigmat saavat suurta huomiota.

Tämä on vahvistunut sitä kautta, että tylsistyn helposti. Vanhan ja vakiintuneen uudelleenlukeminen on erityisen tylsää. Tämä johtaa tietenkin siihen että huomio keskittyy ajatuksiin jotka kyseenalaistavat tai katsovat erilaisella tavalla vakiintuneisiin näkemyksiin. Tässä saattaa syntyä mielikuva siitä että uudet ajatukset olisivat muutakin kuin kiinnostavampia. Siitä voi syntyä ajatus että vanhat ajatukset olisivat huonompia. Sitä tunnutaan unohtavan että paradigma on taustalla oleva vanha ajatus joka on kontrastina sille uudelle. Vanhan paradigman ymmärrystä tarvitaan jotta voidaan tiedostaa että tämä on "uusi juttu siihen nähden".

Kolmas juttu on uuskonservativismin rappio.

Let's face it. Pidän vapaudesta ja vapauksista. Tätä pidetään hyvin liberaalina asiana. Kuitenkin jos mietitään klassisia konservatiiveja, he ovat olleet hyvin kiinnostuneita vapauden ideaaleista ja vapauden määritelmistä. Itse asiassa vapaus -huutoja kuulee myös patrioottisimmilta äärioikeistolaisilta konservatiiveilta. Vapaus on kenties konservatiiveille oleellisia. Mutta tämä unohtuu jos "esittää asioita väärin".

Nykykonservatiiviudessa on vallalla ajatus poliittisen korrektiuden vastustamisesta. Tämä on mielestäni vallan kaunis ajatus. Siinäkin on kyse vapauden korostamisesta. Valitettavasti tämä tuppaa ilmenemään aika usein siten että vaaditaan "aitoa ja rehellistä puhetta". Joka ei ole aitoa siinä mielessä että se olisi tarkasti analysoitua ja rehellistä siinä mielessä että sen totuusarvot olisi katsottu hyvin tarkkaan kaikissa mahdollisissa kohdissa niin että oikeasti voitaisiin seisoa omien sanojen takana.

Ne ovat enemmän sitä että tyhmä ääliö huohottaa suun kautta ja ihkuilee sitä että "aah, "Make America Great" ymmärsin joka sanan". (Ylevää!) Trumpin sanomisia ja niihin kommentointia seuranneena olen tiedostanut että kun hän sanoo että hän haluaa rakentaa muurin USA:n ja Meksikon välille ja että Meksikolaiset maksavat tämän aidan, ihmiset ovat innoissaan koska eivät pidä Meksikolaisista. Eivät he mieti onko tämä lupaus realistinen, eivätkä kysy miten Trump käytännössä aikoo toteuttaa tämän kun USA:n presidenttinä hänellä ei ole valtaa ja pääsyä Meksikon budjettiin. Täsmälleen sama ilmiö toistuu Suomessakin. Voisin mainita nimiä mutta en mainitse. (Seuraa oikeusjuttuja sellaisesta tiettävästi, samat tyypit ovat haastamassa oikeuteen loukkauksista mutta vaativat toisaalla että loukkauspykälät poisteaan lainsäädännöstä. Ylevää!)

Ei. Sen sijaan ne ovat usein iskulausetyylisiä ärhäköitä ja liioittelevia kommentteja. Jotka ovat paitsi tätä, niin ovat myös lyhyitä ja epäanalyyttisiä teepussiaforismityylisiä heittoja. Ne edustavat älyllistä nollatasoa. Poliittinen korrektius ei siis ole pelkkää rehellisyyttä ja sitä että puhuu-huutaa suunsa puhtaaksi tai ainakin vaahtoon. Ne edustavat sitä että täytyy olla myös anti-intellektuelli. Konservatiiviuteen onkin iskeytynyt anti-intellektuellisia sävyjä. Poliittinen korrektius on siksi usein pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan muotoiltua anti-intellektuellismia. Ja tätä kautta iso osa älyllisistä konservatiiveista huudotaan pesuveden mukaan "suvakeiksi". Itselleni anti-intellektuellismi on ongelma. Ja kun muistaa konservatiiviuden puolella vellovia denialismeja (erityisesti kreationismi ja ilmastonmuutosdenialismi) voidaan nähdä "tätä puolta käytännösä". Itse jaksan vielä toivoa että konservatiivius ei oikeasti tarkoittaisi suoraan idiotismia.

Käsite on mutkikas.

Lisäksi konservatiiviuden käsite on tavallaan hankala. Siinä mielessä että sitä ei käytetä kovin konsistentisti ja älykkäästi normaalipuheessa. Eikä konservatiiviudesta puhuttaessa usein käsitellä konservatiiviutta vaan jotain mielikuvaa siitä.

Konservatiivius voidaan nähdä miten konservatiivisiksi määritellyt puolueet toimivat. Eli ideaalin sijaan on katsottava mitä nämä puolueet ja niiden kannattajat käytännössä ajavat. Tämä kohdistuu helposti aiheisiin. Ja näissä kohden minulla on usein "liberaaleina pidettyjä mielipiteitä".
* Osittain siksi että tässä konservatiivius määrittyy helposti oikeistokonservatiiviudeksi. Ja minä taas en ole vastammistoa, olen itse asiassa poliittisesti hyvin keskellä oikeisto-vasemmistolinjalla. En siis oikein sovi kumoaankaan niistä lokeroista.
* Ja osittain tämä vahvistuu siitä kautta että perinteitä nojaavat ovat usein vähän minua vanhempia ja he nähdäkseni eivät enää ole "muutosvastarintaisia" kuten minä. Vaan he ovat enemmän "taantumuksellisia". He kaipaavat nostalgianomaisesti johonkin sellaiseen aikaan ja yhteisöön joka ei ole vallitseva järjestelmä vaan joka on ollut olemassa joskus 1950 -luvulla. Tässä kulmassa esimerkiksi suhde homoseksuaalisuuteen on varmasti hyvin erilainen. De facto -olemassaoleva ja hyvin toimiva järjestelmä jossa olen elänyt Etelä-Suomessa ei vastaa vanhuutta hipovien keski-ikäisten ja mummeleiden ymmärrystä "siitä miten asiat ovat aina olleet".

Esimerkiksi homojen avioliiton kohdalla näen että elämme jo nyt de facto tietynlaisessa yhteiskunnassa ja avioliittopykälä tukee jo nyt olevia rakenteita. (Konservatiivi sanoo "homosaatio jyllää koko yhteiskunnassa ja mädättää" niin hän sanoo saman mutta negatiivisesti arvotettuna.) Konservativismi voidaan kuitenkin nähdä laajasti nimenomaan sisällöllisen ajatusmekanisminsa kautta. Eli ajatuksena siitä että suositaan nykyisiä rakenteita ja vahvistetaan niitä. Uuskonservatiivit sekä vanhat kalkkiskonservatiivit ovat kuitenkin nykyään aika usein jotain utopia-nostalgikkoja jotka haikailevat hyvien arvojen menneisyyteen jossa eivät ole välttämättä koskaan edes eläneet. Minulle tämänlainen utopia maistuu tarpeettoman liberaalilta haihattelulta, jossa on tarpeettomasti toiveikkuutta ja luottamusta johonkin kaiken ratkaiseviin ideologisiin taikaluoteihin.

Esimerkiksi kristillisyyteen keskittyneen uskontokritiikkini takana on sama kuin mitä näkee uuskonservatiivien islamkritiikissä. Konservativismi on käytännössä usein varovaisten ja pelkurien ajattelutapa. Yhteiskuntarakenteiden särkymistä pelätään ja ollaan varovaisia eri asioita kohtaan. Omien kokemusten kautta olen tietenkin saanut tietyn kokemuspohjan. Ja konservatiivinen asenne paistaa uskontokritiikissäni vaikka perinteisesti Suomalainen konservatiivi onkin kannattanut kristinuskoa.

Jossain määrin voidaankin nähdä että haluan säilyttää yhteiskuntaa jossa voidaan olla turvassa. Ja joka on ollut periaatteessa käsissä. Tässä mielessä olen klassista liberalismia jossa on, vapauden lisäksi, monia muitakin vahvasti eettisiä ja yhteisön heikompia tukevia sävyjä. Yhteisöllisyys ilman heikkojen tukemista ei mielestäni ylläpidä yhteiskunnan perusrakenteita. Ja näen että uskonto on kenties joskus tarjonnut koheesiota mutta nykyhetkenä uskonto lähinnä luo skismoja. (Kyse on osittain paskasta suhtautumisesta ateisteihin, uskonnottomiin, suomenuskoisiin, muslimeihin. Mutta ei itse asiassa enää riitä edes se, että on kristitty, vaan skismoja saadaan naispapeista ja homojen avioliitoista myös kristittyjen sisälle. Erilaiset herännäisuskonnot levittävät omia kannanottojaan siitä mikä toinen herännäissuunta tai kansankirkko on porttokirkko. Ja niin edes päin.)

Toki tämä ei varmasti maistu konservatiiviudelta sellaiselle ihmiselle joka ajaa sellaista erikoista sosiaalista stabiliteettia jossa ensi sijassa halutaan pienentää veroja, minimoida valtion puuttuminen ja vaikuttaminen yhtään mihinkään niin että ihmiset olisivat mahdollisimman irrallisia. Mutta jossa oletetaan että kansa on heitteellejätöistä, lieveilmiöistä ja irrallisuudestaan huolimatta uskonnollisesti yhteinäisiä ja valmiita vaikka sotaan asti yhteisen hienon kansakunnan vuoksi.

Mutta kuten sanoin. Nämä ihmiset ovat idiootteja. Enkä ole tarpeeksi postmoderni liberaali voidakseni kunnioittaa heitä pätkääkään. Sillä klassiset konservatiivit pitävät kunniaa tärkeänä. Ja kunnia on jotain joka ansaitaan.

"Reaali"politiikkaa...

Nykyajan konservatiiviutta kuvaa se erikoinen piirre, että se toisaalta puhuu kovasti sananvapaudesta ja poliittisesta epäkorrektiudesta ja toisaalla puhuu kansallisesta yhtenäisyydestä ja ajaa sitä. Toisaalta se puolustaa moraalisuutta jota maksimalisen sananvapauden ääripää, relativismi, tuottaa. Ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset tuntuvat olevan juuri sille suuri ärsytyksen aihe.

Taustalla on ajatus reaalipolitiikasta. Ja se, että se on mukailtu hämmentäväksi järjestelmäksi. Tämän taustan ymmärtämiseksi on mietittävä metaetiikkaa. Sillä jännittävää kyllä aiheesta ei ilman tätä kulmaa oikeastaan saa mitään tolkkua ; Vaikka tavallaan reaalipolitiikkaa myydään ikään kuin moraalin, hyvän ja pahan tuolla puolen olevana kokonaisuutena. (Jossa kieltämättä onkin Nietzsche-stereotypioiden sävyjä.)

Poliittisesti epäkorrektia hajaantumista ja puoluevaltaa.

Jos otetaan esille tuore PerusSuomalaisilta tullut lausunto ; Siinä Simon Elo puhuu Venäjän hybridisodankäynnistä ja siitä, että "Venäjän harjoittama hybridivaikuttaminen kohdistuu suurimmalta osin Baltian maihin, mutta myös Suomi on saanut siitä osansa. Sodan uhka on hybridivaikuttamisen välineistä järein, mutta esimerkiksi myös erilaisilla valemedioilla on merkittävä rooli kun halutaan järkyttää kansallista yhtenäisyyttä." Tämä on periaatteessa melko yllättävää. Sillä tässä viitattavat valemediat elävät nykyaikana poliittisen korrektiuden vastustamisen ympärillä. Joka taas on ollut PS -linjalle melko tärkeää.

Taustalla onkin se, mikä näyttää olevan Soinin perushaasteena. Hän ajaa populistipuoluetta joka kannattaa riitelevää henkeä. Poliittisen epäkorrektiuden taustalla on individualistis-sananvapaudellienn teema. Populismi taas vaatii taakseen suuria massoja ja niiden liikehdintää on ohjailtava "karjalauman tapaan". Soini on kirjoittanut populismista gradunsa, ja hän on tietenkin ymmärtänyt tämän. Kun Soini esimerkiksi haukkui aikanaan Halla-ahon Moskovan junassa, syynä oli juuri se että populismipuolue ei saisi sirpaloitua. Moni konservatiivi näkikin Soinin ongelmallisena juuri siksi että Halla-aho edusti hyvin vahvasti sitä poliittista epäkorrektiutta jonka oikeutuksella Soini ja hänen puolueensa otti kantaa asioihin joita on pidetty suvaitsemattomina eli liberaalista kulmasta epäeettisinä ja epäkohteliaina.

Nyttemmin PS -massa onkin jakautunut erilaisiin fragmentteihin. Ja nämä fragmentit eivät saa valtaa. Sillä Suomen demokratia on puoluepolitiikkavetoista. Ja puoluepolitiikassa valta ei ole pelkästään sitä kuka kannattaa mitäkin mielipidettä eniten. Jos puolueet sirpaloituvat pienpuolueiksi, saattaa käydä niin että mielipidejakauma ei muutu juurikaan. Mutta asioita ajamaan pääsevien poliitikkojen määrät muuttuvat. Ja se mitä nämä poliitikot saadaan keskusohjatusti tekemään muuttuu vielä enemmän. Näin PS:puolueen kannattaakin koota rivejään ja iskeä sellaisia asioita joita monet heidän kannattajansa ja etenkin ex-kannattajansa ajavat. Kun jotkin vaihtoehtomediat jakavat heidän mielipiteitään sisäisesti, yhteinen rintama heikkenee ja tulevissa vaaleissa ei saada mitään tosi isoja jytkyjä. Tai muitakaan asioita.

Kun mietitään konservatiiviutta tässä kulmassa "jossa on oikeistolaisia mausteita" - monien mielestä jopa äärioikeistolaisia mausteita - voidaan huomata, että jos katsotaan erilaisia PS -edustajia ja sen reunamilta syntyneitä puolueita - kuten Muutospuoluetta - voidaan huomata, että ne tarjoavat hieman erilaisia näkökulmia siihen mitä ylipäätään tarkoittaa olla hyvä kansallismielinen konservatiivi (oikeistolaisilla mausteilla). Tämä johtaa erikoisiin tilanteisiin vaaleissa.

Jos jokin poliittista epäkorrektiutta ajava puolue näyttää saavan vähemmän ääniä kuin PS -puolue, niin kannattaisiko sen kannattajien äänestää silti Timo Soinia? Timo Soini kun ei toimiltaan oikein edusta mitään poliittista epäkorrektiutta. Hän osaa keksiä hauskoja sloganeita mutta moni näkee että hänen keskusjohtajuusasenteensa on haaste.

Tästä saadaan äänestyskäyttäytymistä koskeva dilemma

Jos kukaan poliitikko jolla on mahdollisuuksia päästä valtaan ei edusta sinua, pitäisikö jättää äänestämättä, äänestää sitä josta pitää eniten vai äänestää sitä joka haittaa eniten sitä joka edustaa itseä kaikista huonoiten.

Utilitaristi, joka katsoo kokonaishyvää, voi ajatella että yhtenäisyydessä on voimaa. Ja tässä näkökulmassa äänestetään "pienintä kahdesta pahasta". On äänestettävä sitä joka on vähemmän huono kuin vaihtoehtonsa. ; Tässä tilanteessa saattaa käydä jopa kuten viime presidentinvaaleissa. Osa äänesti Sauli Niinistöä siksi että hän "ei ollut se homo". Jos ei halunnut homoseksuaalia presidentiksi oli äänestettävä Niinistöä. Vaikka Niinistö edustaisi montaa muuta asiaa josta ei itse pidä.

Toisaalta äänestysprosentti on myös vahva legitimoinnin lähde. Jos maassa on suurikokoinen "nukkuvien puolue" demokraattinen mandaatti on selvästi pätevä mutta jollain tavalla vähemmän vahva. Sen sijaan jos moni antaa äänensä, se antaa helposti legitimointia myös ihmiselle. Näin ollen esimerkiksi jos moni poliittisesti epäkorrekti katsoisi että Muutospuolue ei tule saamaan riittävästi ääniä ja tässä mielessä laskelmoisi ja jättäisi Muutospuolueen äänestämisen. Jos ideana olisi että ei hajaannuttaisi ja jaettaisi valtaa niin että olisi "kaksi hyvää häviäjää", voidaan keskittämällä saada aikaan "iso jytky". Jos mahdinhimossa moni keskittäisi valtaa PS:älle ja Timo Soinille, kävisi helposti niin että runsas äänivyöry antaisi Soinin keskusjohtamiselle mandaatin. Kun hänhän oli niin suosittukin. Näin ollen äänestyslipuke alkaisi merkitsemään monia sellaisia asioita joita äänestäjä ei ole sen tarkoittanut ajavan.

Kysymys ei ole siitä onko Muutospuolue häviämässä vaaleissa. Tai edes onko se  vähemmän suosittu puolue. Kysymys on siitä miten suhtautuu äänestämiseen. Äänioikeus on siitä jännittävä asia että siihen ei ole sidottu minkäänlaista argumentaatiopakkoa. Ääntä ei edes tarvitse miettiä. Sen voi antaa vaikka nopalla. Kuitenkin käytännössä "väärin äänestäminen" jossain määrin tunnetaan. Perusteluissa nousee esiin se, että ihmiset (a) äänestävät vääriä mielipiteitä ja puolueita ja (b) he lähestyvät politiikkaa liian moralistisesti tai haihatellen tai muuten realiteetit unohtaen. Ja kyllä näitä voi jotenkin ymmärtää.

Voidaankin nähdä että on erikoita huomata että "reaalipolitiikkaa" myydään helposti jonain jossa ei haihatella moraalisesti. Mutta kuitenkin se on lähinnä utilitaristista ajattelua jossa korostetaan rahaa ja taloutta. Ratkaiseva kysymys ei ole se, toimitaanko moraalisesti haihatellen vai moraalin ulkopuolella ilman ideologioita. Kysymys on siitä minkälaista moraalia sovelletaan.

Ratkaiseva kysymys koostuu juuri sen tyylisistä eettisistä kannanotoista kuin "täytyisikö meidän valita pienempi kahdesta pahasta". Jos vastaa "kyllä" on utilitaristi. Jos ei, nojaa vaikka Jeremy Brennanin ajatukseen siitä että ääni on kannanotto siitä että äänestetty noin yleisesti ja aika laajastikin ajaa niitä asioita joita äänestäjä kokee yleiseksi hyväksi. Jolloin on aivan perusteltua vaikka jättää äänestämättä - tai äänestää vaaleissa jotain häviävää pienpuoluetta - vaikka tästä seuraisi se että kaikista huonoin ja epämiellyttävin edustaja saisi lisää valtaa.

Kysymys onkin tavallaan siitä että olemme tilanteessa jossa utilitaristi ajattelee taloudellista hyötyä ja näkee että maahanmuuttajat ovat taloudellinen ongelma. He eivät näe investoinnille katetta. "Vastapuoli" taas ei laske tämänlaisia asioita eikä pidä niitä tärkeinä. Erikoista on se, että maahanmuuttokriittiset ovat yleisesti pitäneet politiikkaa etiikan ilmentämispaikkana tavalla jossa on relevanttia puhua vaikka siitä miten liberaalit mädättävät moraalia. He ovat olleet yleisesti muutenkin huolestuneita moraalin rapautumisesta ja maallistumisesta nykyaikana. Ja toisaalta he itse kuitenkin kokevat erityisen ongelmallisina perinteiset moraaliset instituutiot, kuten kansainväliset ihmisoikeuslajit, ja korostavat talousasioita.

Tämä olisi helppoa nähdä rappio-nihilisminä. Mutta tosiasiassa tässä on taustalla lähinnä hyvin erilainen moraalijärjestelmä. Sellainen joka on lähtökohdiltaan sen verran totutusta poikkeava, että se itse asiassa vaatii kulttuurirelativismia saadakseen olla olemassa. Poliittinen korrektius ja sananvapauden kunnioittaminen ovatkin niitä tahoja joilla tämänlaiset asiat elää. Onkin hieman erikoita huomata että reaalipoliitikko-PS helposti puree ensimmäisenä tätä kättä joka sitä ruokkii. Kenties siksi että sananvapaus on maassamme vielä sen verran vahva että meillä on valemedioita jotka eivät ole by definition laittomia vaikka poliittinen valta pitääkin niitä kansallista yhtenäisyyttä uhkaavina. Uhkaa ei ole että tämä ydin saataisiin tuhottua joten oma olemassaolo ei vaarannu. Hajaannus syntyykin sitten heikompien asioiden yhteydessä. Kansainväliset ihmisoikeuslait näyttävät olevan näitä.

Nykytilan rappiosta

Konservativismin kantavimpia suuria kertomuksia viime vuosina on ajatus yhteiskunnan murenemisesta. Taloudellisen taantuman mukana tuoma pessimistinen asenne on tässä käytetty hyvin tehokkaasti hyväksi. Amerikkalaiset konservatiiviset kanavat kertovatkin viestiä jossa korostuvat sanat "secularism", "anti-god", "anti-religion" ja "decline". Ja nämä liitetään yhteen.

Pääsyytettyinä ovat ateistit, feminismi ja vastavat tahot. Henkenä on se, että tiedemaailma, media ja vastaavat ovat liberaalin biaksen vallassa ja että oikea kansa on sitten jännitteessä tämän kanssa. Koska he eivät jaa tätä vähemmistön ja vallassaolevan ylhäältä annettua näkemystä ja muottia.

Pääviestinä on se, että moraalinen romahdus johtaa myös maalliseen romahdukseen. Taantuma on siis Jumalan hylkäämisen syytä. Jotkut korostavat Juhani Starczewskiläisiä sävyjä joissa Jumala kirjaimellisesti kostaa. Mutta enemmiställä luottamus on enemmänkin uskomiseen uskomisen suunnalla ; Yhteiskunnan yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen liittyvät siihen että on yksi valtakunta, yksi kansa ja yksi uskonto.

Toki tähän on myös liennytettyjä versioita. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on puheissaan ja kirjoituksissaan tuonut esiin kantaa jossa hän ei kiellä tieteellistä kehitystä, mutta moraalisesta kehityksestä hän ei näe merkkejä. Hän pelkää lähinnä moraalista rappiota eikä korosta talouden ja yhteiskunnan romahtamisen näkökulmaa.

Kuitenkin hänkin näkee että moraalikato, jota hänelle edustaa naturalismi (etenkin niihin liittyvä evolutionismi, sekularismi, naturalismi ja homojen avioliitot jotka johtavat kohdunvuokraukseen toisin kuin heteroiden adoptiot jotka ovat laajuutensa vuoksi koko ilmiön ytimessä). Tässä hän osallistuu konservatiivisen narraation ytimeen. Siinä on tarina yhteiskunnan turmeluksesta. Tämän taakse nähdään historiallinen muutoskertomus joka alkaa yleensä "seksuaalisesta vallankumouksesta" ja joskus jopa feminismin alkutaipaleista. (Tämä on kuitenkin jäämässä historiaan. Teema on ennen ollut vahvempi).

Taustanäkemyksenä on, että jokainen uskonto luo näköisensä yhteiskunnan. Kristinuskoa on kiittäminen kaikesta. Newtonin tiedemieslahjat olivat kristillisyyden hengen seurausta. Päiviö Latvuksen hengessä koko tiedemaailma on hyötynyt kristinuskosta. Osan mukaan tiedettä ei olisi edes olemassa ilman kristinuskoa. (Heillä on tosin hieman ongelmia sen kanssa miksi he selittävät muutosta vakiolla. Eli miksi kristinusko on tieteen vallankumouksen takana kun kristinusko oli yhteiskunnassa ollut vakiona jo hyvin kauan. Miksi tieteen vallankumous ei alkanut 300 -luvun loppupuolella. Ja miksi kristilliset kirkkoisät näkivät rooman valtakunnan romahtamisen eivätkä ylläpitäneet tätä yhteiskuntaa ja nostaneet sitä uuteen kukoistukseensa. Mutta ei anneta vuosisatojen tyylisten pikkuasioiden mennä hyvän tarinan tielle. Vielä.)

Mitä tähän voi sanoa?

Aina kun puhutaan historiasta, nostetaan esiin se, että menneitä aikoja ei saisi tuomita nykyajan standardeilla. Sillä arvot muuttuvat. Ja syntyykin helposti relativistista ja narratiivista historiankuvausta jos otetaan omat arvot standardiksi ja sitten jos jokin eroaa tästä se on pahaa ja jos on sen mukaista niin se on hyvää.

Tässä mielessä onkin niin että voitaisiin helposti nähdä että historia muuttuu yhä parempien ihmisten maailmaksi. Itse esimerkiksi näen että historia on muuttunut yhä paremmaksi. Koska esimerkiksi orjuus on vähentynyt ja siihen suhtaudutaan eri tavalla. Feminismi, tai ainakin naisten oikeudet, ovat hyvä asia. Samoin lapsityövoiman käytön vähentyminen on selvästi havaittavaa. Kannatan myös homojen avioliitto-oikeutta. Uskonnottomiakin kohdellaan vuosi vuodelta vähemmän ikävästi. Näin ollen maailma on koko elämäni ajan muuttunut itseni kannalta hyvään suuntaan.

Konservatiivi näkee tämän olevan maailmankuvallista. Puolimatkakin varmasti korostaisi että olen sisäistänyt maailmankuvallisen naturalistisen narraation. Valitettavasti tätä samaa teemaa voidaan kuitenkin sitten soveltaa kritiikkinä itse konservatiiviselle kertomukselle. Se itse sitoo turmelusajatukset siihen että ennen aborttiin suhtauduttiin tiukemmin, naiset eivät menneet papeiksi, homous oli rikos, ateistit olivat halveksuttuja hylkiöitä ja naiset tiesivät paikkansa.

Eli siinä missä patakonservatiivi sanoo, että vielä 1950- ja 1960-luvuilla pysyttiin yhdessä ja ymmärrettiin perheen arvo, lässyliberaali sanoo että patriarkaalisessa yhteiskunnassa ei ollut vaihtoehtoja ja että avioerot yleistyivät, kun nainen sai ihmisoikeudet. Rappio olisi siis sidottu näkökulmiin. Konservatiivi näkee rappion rationaalisesti koska hän sitoo sen tiettyihin taustaoletuksiin. Liberaali näkee eri tavalla koska on määritellyt asian eri tavalla.

Itse en kuitenkaan ole kovin relativistinen.

Ylläoleva maailmankuvallisuus sopisi ajatuksiin siitä että asiat ovat pelkästään mielipiteitä. Kuitenkin toisaalta ihmisten elämään liittyy paljon asioita jotka ovat varsin kulttuuririippumattomia. Tässä mielessä voidaan nähdä että moraalikäsitykseni lähestyy sitä että moraali ei tule ihmiskunnan ulkopuolelta vaan se määrittyy osittain ihmiskunnan biologisten ominaisuuksien kautta. Ja näiltä osin se lakkaa olemasta 100% maailmankuvallista. Ja tästä osiosta voi keskustella relevanteilla tavoilla. (Makuasioista kun ei voi kuin kiistellä.)

Ja tässä kohden näyttää todella siltä että Puolimatka on järkevillä linjoilla kun hän ei torju tieteellistä edistystä ; Esimerkiksi teknologinen edistyminen on ollut viime vuosina kaikkea muuta kuin hidastunutta. Ja yhtenä hyvänä demonstraationa siitä että isojakin asioita tehdään tieteessä voidaan muistuttaa siitä miten naturalistit saivat vuosikausia kuulla siitä miten Higgsin hiukkaset eivät ole havaittavissa mutta niistä tiedetään tieteellisesti. Nämä suut sulkeutuivat kun hiukkasia onnistuttiinkin tutkimaan-havaitsemaan. Ihan siksi että naturalistit eivät koskaan pitäneet niitä määritelmällisesti ja lopullisesti kaiken tutkimuksen ulottumattomissa olevina. (Toisin kuin niistä jotka tätä esimerkkiä ovat käyttäneet.) Tiede on selvästi kehittynyt. Ja tätä kautta elämme maailmassa joka on teknisesti hyvinvoiva. Se on kuitenkin tuonut yhteiskunnan jossa esimerkiksi keskimääräinen elinikä, lapsikuolleisuus ja vastaavat ovat olleet laskusuunnassa. Ne ovat tehneet yhteiskunnasta miellyttävämmän paikan.

Olenkin enemmän sillä kannalla että asiat ovat monesti enemmänkin komplekseja ja vaikeita kuin täysin maailmankuvallisia. (Mutta olenkin sillä tavalla paatunut naturalisti. Narraatio on esitystapa jossa on toki viesti myös arvosisältöjen osalta. Mutta viestin sisällä joko on faktoja tai ei. Ja arvosidonnaisuudetkin joko laajasti ihmiskunnan jakamia tai ovat toisessa ääripäässään vain yhden maailmankuvan ja uskonnon ajamia dogmeja.)

Moraali ei ole kuitenkaan välttämättä sama asia.

Moni korostaa että maallinen hyvinvointi ei tarkoita samaa kuin henkinen hyvinvointi. Ja oikeassahan he ovatkin. Tosin samat ihmiset tiedostavat että jos länsimainen katkeroitunut masennuspotilas tulee valittamaan ongelmistaan, he voivat pyytää lähtemään afrikkaan kertomaan tästä kauheasta katastrofista nälkäkuoleville lapsille ja kuulemaan sitten vähän todellisuudentajua. (Sanotaan näin ; Esimerkki ei ole keksitty.)

Toiset taas korostavat että jos liberaali pehmo on lempeä niin se johtuu siitä että hän on elänyt pumpulissa. Kuten eräskin uskovainen asian laittoi, hyysäävässä ylihyvinvointiyhteiskunnassa on väittää olevansa suoraselkäinen. Koska kaikki tulee valmiina pöytään kuin Manun illallinen. (Sanonta vaatii muistamaan presidentti Mauno Koiviston joka ilmeisesti sai illallisia tekemättä mitään itse.)

Tässä onkin jalo pointti. Konservatiivit elävät nimittäin paitsi yhteiskunnan romahtamisen niin myös maallisen sankaruuden puutteen teemoilla. Liberaalit eivät ole kokeneet mitään. Nuoriso on lussua eikä se ole kohdannut kunnon haasteita. Ja kuten he tiedästavat, tässä maallisesti helpommassa yhteiskunnassa on helppoa olla hyvä ja hellämielinen.

Työttömyyskorvauskin voidaan nähdä jonain jossa nimenomaan passivoidaan köyhiä. Jos rahaa ei tulisi, henkensä pitimiksi tehtäisiin mitä tahansa. Kuten puukotettaisiin, ryöstettäisiin ja ääritapauksissa jopa syötäisiin rikkaampia ihmisiä. Kun työttömyyskorvaus takaa säällisen ruuan, jonkinlaisen asunnon ja varat hankkia halpoja hieman vanhaksi jääneitä pelikonsoleita ja niihin liittyviä pelejä ja muutaman halvan kaljan, on kunnon rentulla kaikki mitä hän elämässään tarvitsee eikä hänen tarvitse turmeltua moraalisesti pysyäkseen elossa.

Valitettavasti

Historiassa on hyvä huomata että jos teoriana on että uskonto luo näköisensä yhteiskunnan, ei voida valikoida vain rusinoita pullasta. On katsottava minkä näköinen koko yhteiskunta on. On toki helppoa toimia kuten Tosi Uudelleensyntynyt Kristitty ja nostaa esiin kaikki yhden ajan hyvät ominaisuudet. Tai toimia kuten änkyräateisti ja puhua pelkästään noitavainoista. Mutta maailma on aina kompleksi.

Siksi onkin hyvä miettiä mikä ajanjakso olisi sitten osoittanut olevansa moraalisesti ylivertainen. Sitä on vaikeaa nähdä ainakaan 1950 -luvussa. Tämä on alleviivautunut mielessäni kun olen viime päivinä lukenut Antti Häkkisen ja Mikko Salasuon toimittamaa tutkimusmetodikirjaa "Salattu, hävetty, vaiettu". Siinä esitellään muun muassa aborttien tutkimista. Itselleni huomiota herätti se, miten abortti on 1950 -luvulla liittynyt siihen että eugeniikkaa pidettiin aivan normaalina ja kristillisesti hyväksyttävänä periaatteena. Sitä sai aborttia jos samalla "vapaaehtoisesti" suostui sterilisointiin. Nykyään konservatiivikristityt usein pelottelevat että ateisti-naturalistit tuottavat eutanasian ja darwinismin hengessä eugeniikkakulttuurin, vaikka heidän hallinta-aikanaan se oli käytetty ja juridisesti hyväksytty osa "julkista prosessia". (Mutta mitä voikaan odottaa ihmisiltä joiden mielessä evoluutioteoria on jotain joka olemuksellisesti ja väistämättä samanaikaisesti (1) korostaa rotujen eriarvosuutta ja vähentää tummaihoiset oleellisesti erilaisiksi ja alkeellisemmiksi kuin valkoiset. Eli luo hierarkioita ja eriarvoistaa. Ja samanaikaisesti (2) se tekee ihmisistä eläimiä ja apinoita. Eli läpeensä poistaa hierarkioita ja tasa-arvoistaa asioita.)

Tämänlaiset detaljit korostavat että kenties "vanhat hyvät ajat" eivät olleetkaan moraalinen onnela jossa iloiset kristityt arvostivat perhettä ja jossa abortteja ei tapahtunut. (Tosin Liekkiö -kummitustarinoita synnyttänyt Suomalainen kulttuuri on selvästi tuntenut hengariabortin käsitteen. Mutta kun näistä ei puhuta osana todellista historiaa, vaan näistä vaietaan, monelle syntyy ajatus että asioita ei ole tapahtunyt menneisyydessä.)

Toisaalta toinen lukemani Erno Paasilinnan "Rohkeus" -teoksessa kerätty data Arnd Pekurisesta kertoo, että 1900 -luvun alkupuolella harrastettiin muilutusta. Ja esimerkiksi Pekurisen jouduttua muilutetuksi, hänelle pidettiin näytösoikeudenkäynti jossa hän ei ollut niinkään uhri kuin syytetty. Pahoinpitelystä oli lääkärintodistuksia mutta puolustus korosti että vakavia vammoja ei ollut, ja tätä pidettiin todisteena väkivallan totaalisesta puuttumisesta. Muilutus nähtiin muutenkin rohkeiden miesten turhautumisena. Kun maataan puolustavat ja henkensä alttiiksi laittavat sankari-uhrautujat eivät kestä nähdä lieromaista pelkuruutta jota Pekurisen pasifismi edusti. Muilutus nähtiin oikeustajun ilmentymänä ja tätä kautta siltä puuttui rikoksiin liitettävät negatiiviset konnotaatiot.

Oman käden vaikeus

Kun katsotaan maailmaa, nykyhetken Syyrian pakolaisuus vaikuttaa suurelta kriisiltä. Tähän on liittynyt esimerkiksi VOK -keskuksiin tehtyjä polttopulloiskuja. Näitä pidetään oikeustajun ilmentyminä, mutta samalla yksinäisten susien tekeminä ylilyönteinä. Yleisessä keskustelussa on nostettu esiin se, että kaikkia ihmisiä ei voida auttaa. Uskonto on ollut esillä etenkin "islamismin" käsitteen kautta.

Tämä näyttää myös globaalilta kriisiltä. Ja sen takana on "monikulttuurisuus". Ilmiö on kuitenkin hyvin vanha. Sen takana olevat argumentit ovat tuttuja kaikille vähänkin historiaan tutustuneille. Jos otetaan esimerkiksi se, miten Irlannissa 1800 -luvun lopulla kävi. Kun perunarutto tuhosi käytännössä koko maan elinkyvyn, syntyi valtava nälänhätä. Tätä lähdettiin paikkaamaan pakenemalla Amerikkaan. Ja Amerikoista annettiinkin turhankin ruusuista kuvaa. Toiveikkaat ihmiset valitsivat haavekuvan nälkäkuoleman sijaan. Yksistään vuonna 1847 yksistään Bostoniin päätyi 37 000 irlantilaista siirtolaista. Kaupungin väkiluku ennen tuota oli ollut 114 000. Joten kyseessä oli prosentuaalisesti valtava määrä.

Varattomia irlantilaisia ei kohdeltu Amerikoissa juuri mitenkään muutoin kuin Syyrian pakolaisia nykyään. Irlantilaisten katolisuus nähtiin ongelmana. Amerikka oli protestanttinen. Irlantilaiset siirtolaiset olivat kouluttamattomia, ja heistä tuli ns. "valkoisia neekereitä". Itse asiassa irlantilaisia vastustamaan syntyi kokonainen kansanliike jonka iskulauseena oli "Amerikka amerikkalaisille". Sen suhtautuminen halusi rajata kansalaisoikeudet brittiläistaustaisille protestanteille. 1850 -luvulla siitä tuli poliittinen puolue joka eli muutamillakin eri nimillä. (Native American Party, American Party...)

Lieveilmiönä asiaan liittyi salaseuramainen "Know Nothing Party" joka virallisesti ei tiennyt mitään esimerkiksi maahanmuuttajiin ja tummaihoisiin kohdistuvasta väkivallasta vaikka heti PR -kontekstin kadottua se kannatti, tuki ja kannusti tämänlaista toimintaa. (Amerikan 13. presidentti, Millard Fillmore, oli tämän jäsenenä. Mikä kertoo melko paljon siitä miten laajasti hyväksyttyä tämä kohtelu oli.) "Know Nothing Party":n jäämistölle sitten kehittyi sellaisia kohtuu tunnettuja järjestöjä kuin Ku Klux Klan. "Know Nothing Party" on siitä mielenkiintoinen että sen sisällä väkivalta nähtiin ymmärrettävänä oikeudentajun ilmentmänä.

Tosin Ku Klux Klanista puhuminen on siitä mielenkiintoisa että "Tieteen Kuvalehti:Historia (8/2016)" piti sisällään jutun 1900 -luvun alun lynkkauskulttuurista. Siinä oli itsellenikin uusia asioita. Usein tätä on lähestytty jonain piilossa tapahtuneen asiana. Mutta monesti lynkkaukset olivat julkisia. Juttu keskittyi erityisesti Jesse Washingtonin lynkkaamiseen. Se kun muuttui valokuvatuksi yleisötapahtumaksi. Tässä yhteydessä tapahtui muun muassa kastraatio ja elävältä polttaminen. Jotka olivat yleisiä seksuaalirikosten kohdalla.

Toisaalta kun tätäkin aihetta lähestytään on usein käytetty puhdasta rasistista lähestymistapaa. Mutta rodullisen ylivertaisuuden lisäksi mukana on ollut myös (1) ajatus siitä että tietty elämäntapa on ollut puolustamisen arvoinen. Erikoista on tosin ollut se, että osalla alueista vapautuneita orjia oli niin paljon että valkoinen väestö oli vähemmistönä. He puolustivat omaa oikeuttaan tavoilla jotka eivät voisi olla demokratian kannalta mahdollisia. Ihan siksi että he olivat vähemmistöä. Lisäksi mukana on ollut talouspuoli. Orjuuden lopettaminen nimittäin (2) toi työmarkkinoille kilpailua. Ja tässä tietenkin köyhät ja vähätuloiset ja vähäosaiset valkoihoiset olivat kovia kärsijiä. He joutuivat kilpailemaan samoista vähistä työpaikoista yhä useampien ihmisten kanssa.

Kun puhutaan mielikuvien piilossa tapahtuneista lynkkauksista nostetaan tietenkin aivan erilaista kuvaa sen ajan maailmankuvasta. Tällä varmasti voidaan vähentää omaan kulttuuriin liittyvää syyllisyydentunnetta. Mutta samalla tällä luodaan tarina joka ei pidä paikkaansa, tai joka ei kuvaa sen ajan ilmapiirin lieveilmiöitä oikein. ; Rasismi ja lynkkaamiset nähtiin oikeudentajun ilmauksina. Tässä keskusteluskeemassa unohtuu helposti se, että ylipäätään eettisenä pidettyjen yhteiskuntien teemana on se, että yhteiskunta ja valtio suorittaa rikoksen tutkimisen ja suorittaa tuomion.

On selvää että tämä on helppo nähdä paralleerina. Piilottelevan Ku Klux Klanilaisen tarinaa sitteen vaan toisintavat ties mitkä VOK -polttopulloilijat. Joiden kohdalla myös näkyy teemoja siitä että ihmiset kokevat, turhautuvat, ja ovat peloissaan kansakunnan tulevaisuudesta ja oman kulttuuripiirinsä ja elämäntapansa jatkumisesta. Kun oikeustaju nostetaan esille, unohtuu usein se että oikeusvaltiossa on kyse siitä että rikollisen syyllisyys tutkitaan, ja tästä käydään oikeudenkäynti ja tuomio tulee teosta eikä esimerkiksi rodusta. (Lynkatessa toki teemana oli se että mustat hirtettiin ja jos he olivat raiskaajia niin kastroitiin ja hirtettiin tai poltettiin. Mutta samat tuomiot eivät koskeneet valkoihoisia raiskaajia.) Rikoksessa ei ole kyse konnotaatioista ja väkivallanteon tuomittavuusluonne ei riipu siitä mikä on ollu tekijän oikeustajuntunne teon aikana. Paitsi barbarioissa.

Loppukaneetti;

Kun on nähty konservatiivisen maailman esittämä "liberaalin todellisuudentajuttomuuden kasvot", voidaan nähdä että se on objektiivisesti ongelmissa. Yhteiskunta on taantumassa tavoilla joita on ollut "vanhoina hyvinä aikoinakin". Ja ongelmat ovat olleet julmempia ja kovempia.

Nykyään eettinen arvomaailma ja humaanien ihmisarvojen kunnioitus on niin laajaa ja levinnyttä että kristilliset hyveet hukanneet jumalattomat sekularistiliberaalit ovat konservatiivienkin mukaan vaaleanpunaisten lasiensa kanssa auttamassa ihmisiä tavoilla jotka ovat taloudellisesti huonoja peliliikkeitä jotka uhkaavat Suomen kansan kukkaroa. Eli yhteiskunta arvostaa ihmiselämää rahan yli. Vaikka juuri tämän arvomaailman romahdus on jotain jota olen itse kuullut uskonnottomuuden seuraukseksi. (Elämän kunnioitus loppuu, näin kuulemme etenkin aborttikeskustelun yhteydessä. Eutanasian kohdalla korostuu ihmisten näkeminen pelkästään välinearvona jne. Jännittävää on että näiden kohdalla puhutaan uhkakuvista joita ei näy liberaalien mielipiteissä eikä toimissa. Mutta joita on sen sijaan löydettävissä maahanmuuttokriittisessä kulmassa tahoilta jotka korostavat kristillisen arvomaailman aivan ylivoimaista ja kyseenalaistamattomissa olevaa erinomaisuutta.)

Ja kun nykyajan maahanmuuttokriittiset, mukaanlukien heidän äärimmäisyyttä edustavana aktivistisiipenä nähdyt Odinin Soturit, korostavat että he eivät ole natseja, rasisteja ja väkivaltaisia muiluttajia. (Paitsi ehkä yksityisajattelijoina joskus kännissä läpällä tavalla jotka ovat vanhan hommasloganin hengessä "yksittäistapauksia joista ei saa yleistää".) Heidän kunniakseen voin sanoa että he eivät olekaan. Joka vihjaa siihen että kristillinen hieno yhtenäiskulttuurinen menneisyys kykeni hillitsemään "yksinäisiä susia" huonommin kuin nykyinen lempeä ja aivan liian kevyitä tuomioita raiskareille, vaimonhakkaajille ja väkivaltarikollisille antava yhteiskunta. (Tosin tämä lepsuus ei ilmeisesti koske niitä Odinin sotureita jotka ovat syyllistyneet em. tekoihin ja jotka ovat siksi nykyään vapaalla jalalla tekemässä sitä mitä kutsuvat järjestyksen valvomiseksi.) Arvot eivät selvästi ole romahtaneet vaan ovat paremmalla tolalla kuin koskaan.

Väkivaltatilastot eivät ole räjähtäneet vaikka naturalistit ovat hylänneet kristinuskon ja tätä kautta menettäneet ihmisen ihmisarovisena pitämisen lahjan. Alkoholinkäyttökin on paremmassa kurissa kuin moralistisen kieltolain aikaan. Itse asiassa jopa teiniraskaudet ovat vähentyneet vaikka lisääntynyt seksuaalinen moraalittomuus on jotain jonka on väitetty olevan tuhoisaa. (Kieltolaki ja moralismi ovatkin siitä hyviä rinnastettavia että niitä yhdistää se että asiaa halutaan vastustaa kieltämällä se ja torjumalla tätä pelkästään ideologisesti. Ja kumpikaan ei tilastojen valossa ole tehokasta tämän estotavoitteen kannalta.)

Eipä ihme että uuskonservatiivit ovatkin korostaneet toisinajattelijuusstatustaan. Uuskonservatiivit kaipailevat aikaan jota eivät ole eläneet - ja jota ei ole koskaan ollut. Ja he voivat tehdä tämän vain esittämällä tarinoita siitä että tiedemaailma, media ja kaikki muut tahot ovat "liberaalin biaksen" vallassa. Eli kun argumentit eivät ole omalla puolella, on jouduttu luomaan omaa asiaa ajamaan ties mitä näkemyksiä. (Ilmastonmuutosdenialismi ja kreationismi ovat tässä varmati hyviä esimerkkejä. Mutta näiden tiedevastaisuuden korostaminen nostaa helposti puheita liberaalista biaksesta. Joten jätän asian tälläisiin sulkuihin, odotuksinani se että näen jotain aiheeseen liittyvää ironista kommentointia ihmisiltä jotka eivät tekstejäni jaksa lukea mutta joilla on sitäkin suurempi into niiden kommentointiin.)

Onkin hauskaa miten "maailmankuvasota" -termin luoneet tahot ovat alkujaan vastustaneet relativismia ja maailmankuvallisuutta. Mutta nykyään he kirjoittavat oman alakulttuurinsa narraatiota korostamalla esimerkiksi sitä mitä Puolimatkakin esittää. Hän joutuu puhumaan "pluralismista", koska maailmankuvasidonnaisuuksina esittäminen jossain muussa muodossa korostaisi että konservatiivi on itse asiassa turvautunut siihen pelottavaan relativismiin jonka kanssa he eivät halua olla missään tekemisissä..

Kekkosesta länteen

Minulla on Kekkos -aiheinen juhlaraha ajalta kun hän oli vielä elossa. Juhlarahan mukana on myös tekstiosa. Joka on tässä blogitekstissä ohessa. Se korostaa sitä miten kansalaissovun nimellä oleva ilmiö tunnetaan nykyään poliittisen korrektiuden nimellä. Nykyajan konservatiivien teksteissä Kekkosen aika ja poliittinen korrektius liitetäänkin aivan asiallisesti yhteen.

Merkittävää on että ilmiö oli tuohon aikaan positiivinen. Tekstin konnotaatiot "kansalaissovusta" ovat myönteisiä. Kuitenkin nykyään konservatiivit kokevat tärkeäksi vastustaa poliittista korrektiutta. Selvästi jokin on tässä muuttunut. Ilmiö ei ole satunnainen. Sille voidaan liittää aatehistoriaa. ; Myös globaalisti voidaan sanoa että poliittinen korrektius nähtiin positiivisena ilmiönä 1980 -luvulle asti. Ja sen jälkeen se muuttui negatiiviseksi. Tämä kaikki muodostaa kokonaisuuden.

On toki hyvä katsoa mitä poliittinen korrektius ylipäätään tarkoittaa. Se voidaan määrittää karkeimmillaan sanoiksi ja käyttäytymiseksi jotka tähtäävät siihen että ei loukata yksilöitä tai ihmisryhmiä. ("Using words or behavior which will not offend any group of people.") Taustalla on ajatus sananvapaudesta ja ihmiselle kuuluvasta ihmisarvosta (dignity) joka on absoluuttinen, ja jota ei voida ansaita toisin kuin kunniaa (honour). Ja siksi ihmisiä tulisi kohdella ystävällisesti.

Tämä voi ilmetä monella tavalla.

Näkyvin ja toistuvin teema näyttää koskevan sitä että ei sensuroida mielipiteitä vaan sitä miten se ilmaistaan. Näin päädytään hikipediaversioon poliittisesta korrektiudesta. (Mielestäni se on ihan hauska teksti.) Jossa ei saa sanoa "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" vaan "Kaukaasialainen henkilö ja seitsemän pituudeltaan erikoislaatuista Y -kromosomilla varustettua henkilöä." Tämä koskee mielipidesisältöjen sijaan ilmaisua koskevia sanavalintoja. (Ja joka on näppärä kikka koulujen äidinkielenaineisiin joihin aina pitää raapia kasaan pituutta ja sanoja väen väkisin. Tekstin venyttäminen tuntuu olevan vaikea monelle muulle. Paitsi itselleni toki ei.)

Kuitenkin se miten poliittisesta korrektiudesta usein puhutaan on kuitenkin hyvin toinen asia. Sen ei nähdä koskevan retorista muotoilua vaan itse mielipiteitä. Eli jotain mielipidettä vaikka jonkun uskonnon vaikutuksista ei saisi sanoa. Eli asioita ei saisi vastustaa.

Itse en arvosta poliittista korrektiutta. Olen varttunut monokulttuurisessa ympäristössä jonka olen kokenut latistavaksi. Tämä voi näkyä siinäkin että en kannata "hikipediatason" poliittista korrektiutta. Ja tämä näkyy vaikka siinä että en arvosta "kielen keskiluokkaistamista" tai muita vastaavia vaateita. Mielestäni on myös ikävää että Tapio Puolimatkan teksti poistettiin Uudesta Suomesta. Uskon että harva ihminen on hänen kanssaan vähemmän samaa mieltä (ja suhtautumiseni herraan yksilönä ovat vielä tätäkin vastakarvaisemmat, johtuen siitä mitä tämä persoonallisuus nyt on ihmisenä, yksilönä ja olentona). Olenkin näyttänyt tätä poliittisen korrektiuden vastaista puolta itsestäni aika vahvasti. Syynä on se että klassisesti määrittyen poliittinen korrektius on ankaraa positiivisen sananvapauden rajoittamista. Tutummin ; Sensuuria. Minusta ihmisen tulee saada sanoa mitä haluaa. Myös kritisoida toisten mielipiteitä, etenkin jos ne ovat enemmän jotain "pielimietteitä". Mikään uskonnollinen tunne ja niiden suojelu ei saa olla esteenä tälle.

Tässä kohden voidaankin kysyä että miksi sitten en ole täysipainoinen uuskonservatiivi?

Olen tietyllä tavalla konservatiivinen. En ole neofiili. Kartan uutta teknologiaa. (Kartan itse asiassa lähes kaikkia koneita. En omista ajokorttia. En itse asiassa aja edes mopolla. Kännykkäni on sellaista mallia että monet koulunsa aloittavat eivät muista sellaisia ennen edes nähneensä.) Ja vastustan poliittista korrektiutta. Voisin siis olla hyvinkin jokin agnostinen Jussi Halla-aho. (Joka on tiettävästi ateisti.) En kuitenkaan ole.

Syynä on se, että olen kokenut latistavan kulttuurin. Ja tiedostan että se kultuuri on oleellisilta osiltaan se sama latistava kulttuuri joka toimii nyky-yhteiskunnassa. Ja juuri se että vastustan poliittista korrektiutta saa minut vastustamaan niitä jotka korostavat poliittisen epäkorrektiuden merkitystä. Syynä on se, että prosessissa on itse asiassa tehty jotain hyvin erikoista. Ja tässä prosessissa se miten poliittinen korrektius on käytännössä jotain hyvin muuta kuin miten se on määritelty. Tekojen ja sanojen välinen epäsuhta alakulttuurissa huutaa asioita. ; Asia voisi yllättää - jos ei tietäisi ilmiön taustoja.

Miksi kommunistien jälkeen lähdettiin vastustamaan hippejä?

Avain muutokseen on tavallaan helppoa ymmärtää. Kun katsotaan USA:n historiaa, sielläkin on oma Kekkosensa. Niistä kenties jämäkin yhteiskunnan dogmaattinen puuttuminen asioihin liittyy MK-ULTRA -projektiin. Jossa USA:n kansalaisia käytettiin koehenkilöinä vastoin heidän tietoaan ja suostumustaan. Tämä on tehty "vanhoina hyvinä aikoina" joihin konservatiivien pitäisi olla iloisia. Mutta tälle on siellä käynyt kuten Kekkoselle Suomessa.

Avainsanana on "kulttuurimarxilaisuus" (cultural marxism). Termi löytyy pienillä varioinneilla toistuvasti hyvin useista (uus)konservatiivisista keskustelupalstoilta ja blogeista. Se on karkeasti ottaen se jota vastustetaan kun heidän parissaan vastustetaan poliittista korrektiutta. (Mikä on vähän erikoista, koska siinä vastustetaan tiettyjä kulttuurivaikutteita ja niitä halutaan rajoittaa ja sensuroida. Mutta ei tästä sen enempää.)

Termi on luonnollisesti lainaa globaalista keskustelusta. Ja on tietenkin hyvä lukea mitä muissa maissa kirjoitetaan. Kun virtaukset tulivat Suomeen moni konservatiivikristitty piti niitä "raikkaana tuulahduksena". Ja miksi ei olisi pitänyt? Se kun sopi täysin heidän oman monokulttuuriasenteensa ytimeen.

Jotkut sivistyneimmät konservatiivit osaavat jopa mainita Theodor Adornon nimeltä, kun he puhuvat "kulttuurimarxilaisuuden" heikkouksista. Hän liittyy asiaan tavallaan hyvin vahvasti. Tarkalleen ottaen "kulttuurimarxismin" ytimessä on tietty kritiikki ns. Frankfurtin koulukuntaa kohtaan. (En itsekään ole kyllä tuon koulukunnan hirveän syvä ystävä. Mutta se ollee irrelevanttia. Paitsi niille jotka sitovat kirjoittajan identiteettiä liian lujasti siihen miten hänen sanomisiaan otetaan vakavasti. Eli ad hominemiin taipuvia tyyppejä.)

Teorian taustalle voidaan liittää Michael Minnicino. Hän kirjoitti artikkelin "The Frankfurt School & Political Correctness". Se ilmestyi "Fidelio":ssa, joka on Schiller Instituten lehti. (Se on hieman erikoinen lähde kirjoittaa.) Hän näki Frankfurtin koulukunnan salaiseksi suunnitelmaksi jolla USA tuhotaan sisältä käsin. Hänestä oli tyrmistyttävää että Frankfurtin koulukunnan oppeja opetettiin yliopistossa, koska sitä kautta USA turmeltiin sisältäkäsin soluttamalla sen sijaan että sitä vastaan hyökättäisiin väkivaltaisesti vallankumouksella. Kyseessä oli siis teoria salaliitosta. Hänen argumenttinsa oli erikoinen. Hän esitti mm. että MK-ULTRA loi edellytykset LSD:n popularisoinnille. Ja tämä taas loi tilaa turmelevalle kulttuurille. Ja loi suosiota nimenomaan Frankfurtin koulukunnalle. (Ilmeisesti takana on teoria siitä että jokainen joka ottaa Frankfurtin koulukunnan vakavasti on huumeissa...)

Myöhemmin William Lind käytti samaa ideaa konservatiivisten ajatushautomoiden parissa. Lindin teemana oli että marksismi on poliittista korrektiutta ja poliittinen korrektius on totalitariaa. Poliittisen korrektiuden eli kulttuurimarxismin nähtiin turmelevan niin median kuin muunkin kautta. Ihmisiä aivopestiin poliittisen korrektiuden oppiin. Lind liittikin tähän paljon asioita. Poliittista korrektiutta edustivatkin tätä kautta esimerkiksi niin ympäristöliike, homojen avioliittoa hakevat kuin uskontokriitikotkin.

Tämän "synonymisaation" varaan on sittemmin rakennettu paljon. Esimerkiksi Jerry Falwell ja monet muut nimekkäät kristityt ovat olleet mukana prosessissa. Ajatuksia ovat pyörittäneet monet konservatiiviset ajatushautomot (think-tankit). Sellaiset kuten Heritage Foundation, Moral Majority... Nämä ovat rahoittaneet ajatuksen leviämistä. Ja ei olekaan sinänsä ihme että MK-ULTRAlle on käynyt kuten Kekkoselle. ; Mitä oman ideologian parissa tehtiin ennen onkin nyt jotain joka on vastustajan ideologian ydintä.
1: Asia on itselleni siinä mielessä tuttu että retoriikka paistaa läpi myös kreationistien - erityisesti Intelligent Designin - esityksistä. Phillip Johnson käytännössä käyttää "kulttuurimarxistin" sijaan termiä "evolutionismi". Ei tosin ole tavatonta nähdä sitäkään että evoluutioteoria sinällään edustaa "liberaalia biasta" "yliopistojen aivopesuohjelmissa". Ei itse asiassa yllätä että ID:läisillä on varsin vaihteleva suhde siihen mitä akateeminen vapaus tarkoittaa.

Se, että en itse ota asiaa vakavasti johtuu siitä että tämä yhtäläisyysmerkkien vetäminen kätkee taakseen ekvivokaatioita (= virhepäätelmiä).

Ydinsana tässä on mielestäni juuri poliittinen korrektius. Kun se sanakirjassa poliittisen korrektiuden puute tarkoittaa sitä että ei suojella kenenkään tunteita, on kristittyjen uskonnollisten tunteiden loukkaaminen poliittista korrektiutta jolla turmellaan kansaa koossa pitävä arvopohja. ; Turmelemisteoria on toki hyvä syy harrastaa sensuuria mutta tässä unohtuu että se on silti sensuuria. Kun käytetään välittäjäterminä poliittista korrektiutta voidaan samanaikaisesti leikkiä sananvapauden puolustajaa että maan arvopohjan suojelijaa. Tajuamatta että tässä ajetaan keskenään määritelmällisesti ristiriidassa olevia täysin vastakkaisia asioita muka samanaikaisesti. (Mikä ei ole sisäisesti koherentille ihmiselle mahdollista.)

Sitä vaan halutaan toisaalta vastustaa poliittista korrektiutta joka on monikulttuurisuutta. (Asiaan myös liittyvä käsite.) Tämä jotenkin alleviivaa tämän koko tilanteen outouden. ; On vain jotenkin niin että jos konservatiivien kannattamat ihmisten rajoitteet poistuvat, niin tämä uhkaa kristittyjen omaa toimintaa ja vapautta. (Homojen avioon pääseminen uhkaa kristittyjen uskonnonvapautta, vaikka he saisivat itse päättää menevätkö heterosti vai homosti naimisiin keskenään.) Samalla he saavat rajoittaa vastapuolta koska se suojelee arvopohjaa. (Se, onko koulukirjoissa "sukupuolineutraalia materiaalia" jota heidän lapsilleen näytetään on heistä tärkeää uskonnonvapauden puolustamista.)

Tilanne muistuttaa sitä, miten erilaisiin lehtiin tulee kirjoituksia siitä miten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali". Kun taas sukupuolineutraalius nimenomaan antaa jokaiselle luvan määrittää omaa sukupuoltaan joten se ei määritelmällisesti estä ketään olemasta nainen. Päin vastoin, jopa minä miehenä voisin määrittää itseni naiseksi. Tämä ei ole sukupuolettomuutta. (Se, onko tässä prosessissa järkeä ja onko sukupuoli todella tälläinen on sitten erikseen keskusteltava asia. On kuitenkin selvää että sukupuolineutraalius on erilainen joten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali" on olkiukko -argumenttivirhe olipa sukupuoli sitten oikeasti sosiaalinen, biologinen tai mitä tahansa. )

Onkin selvää että uuskonservatiiviset poliittista korrektiutta vastustavat sananvapauden ystävät usein haluavat rajoittaa muiden ihmisten vapauksia, kuten oikeutta mennä homoseksuaalina naimisiin, oman vakaumuksensa nojalla. Usein näkökulma on holhoava "yhteiskunnan paras". Syynä on se, että kommunisteja vastustava sensuristinen monokulttuuri on vain modifioitu uutta vihollista vastaan tavalla jossa moni ei edes huomaa että vihollinen on muuttunut.

Tämän vihollisenvaihtoprosessin outoudesta vihjaa jotain toki jo ihan sekin että liberaalit itse asiassa eivät ole kovinkaan kommunistisia. Kun katsotaan Marxin oppeja ja verrataan niitä liberaalien oppeihin, yhteistä on itse asiassa ällistyttävän vähän.

Marxismiksi voidaan tietenkin laskea monenlaisia asioita. Voidaan kuitenkin nähdä että niitä yhdistävät (a) Ajatukset siitä että esineen tai tuotteen tai palvelun arvo syntyy siihen käytetystä työstä. (b) Ajatuksesta siitä että on olemassa historiallinen materialismi, eräänlainen kulttuurievoluutioprosessi, joka on kuvattavissa. Ja jonka mukaan kohtaloa suuntaa se, minkälainen suhde työläisillä on tuotantovälineisiin. (c) Yhteiskunnissa on erilaisia elintasoluokkia joita voidaan lähestyä ja näin saadaan luokkarakenne. (+) Lisäksi voidaan ottaa Marxin ajatuksista lisäloikattu Leninin suuntaus jonka mukaan ihmiskunnan tulisi nopeuttaa b:ssä kuvattua prosessia vallankumouksen avulla.

On selvää että nämä ovat aika kaukana siitä mitä liberaalit ovat. He eivät puhu työstä ja omistuksesta, vaan homojen avioliitosta ja siihen liittyvistä asioista. Otin esimerkiksi hipin koska he todellakin edustivat jotain joka on ei-vallankumouksellista ja jotka pyrkivät eroon omistuksesta yleensä sen sijaan että miettisivät tuotantovälineiden ja työläisten suhteita. (Hey, maan!) Hipit ovat kuitenkin liberaaleja.

Toki ajatusta kultturibolševikeista (cultural bolshevism) on käytetty jo aiemmin. Ja siinäkin kohteena ei ollut kommunistit vaan hyvin kirjava joukko. Erityisesti taiteilijat ja sellaiset ihmiset jotka ajoviat suvaitsevaisempaa linjaa kuin sen hetkinen kulttuuri. Termi oli käytössä natseilla. Se oli epämääräinen tapa jolla leimata ihmisiä. Konnotaatiot olivat selviä joten sillä saatiin levitettyä heihin negatiivisia asenneteita jotka taas mahdollistivat heihin kohdistettavia muutoin moitetta saavia proseduureja. Kuitenkin se oli niin epämääräinen että syytöstä vastaan oli vaikeaa puolustautua. Mikä oli tietenkin kätevää. Yhteys on varmasti siinäkin mielessä sattuva, että Theodor Adorno ja Frankfurtin koulukunta olivat natsien vainoja paenneita juutalaisia.

En väitä että uuskonservatiivit olisivat natseja tai pro-natseja. Väitän sen sijaan että he ovat analyysikyvyttömiä tai sellaisia että eivät jaksa tai ole kiinnostuneita sellaista tekemään. Jos olisin Minnicinon asenteella ja mielenliikkeillä ympäriinsä kulkeva, tämänlainen historiallinen yhteys olisi todiste siitä että uuskonservativismi olisi natsien salaliitto. Mutta tämä olisi mielestäni naurettavaa. (Ja täsmälleen samasta syystä Minnicino ei ole kovin vakavastiotettava teorioineen.) Yhteys on kuitenkin tavallaan kiinnostava. Ihan siksi että tuollainen kielenkäyttöpropaganda onnistuu ilman joukkotuhontaakin. Ja siihen törmää joka päivä internetissä.

Olenkin luonut sellaisen ajatuksen että vastustan poliittista korrektiutta. Ja tämän vuoksi joudun vastustamaan poliittisen korrektiuden kriitikoita varsin usein. Jos poliittisen korrektiuden vastustaja haluaa sensuroida tai rajoittaa "kulttuurimarxismia", tiedän että toimitaan tahon kanssa joka ei ole rationaalisella pohjalla ja jonka mielipiteitä, arvoja tai muita asioita ei tarvitse kunnioittaa tai kohdella silkkihansikkain. Ihan siksi että sellainen olisi sitä poliittista korrektiutta.

Soihdunkantajat

On tavallista että poliittisessa keskustelussa puhutaan siitä, miten vastapuoli on harhojen vallassa. Tämä koskee myös arvokeskustelua ja mediakritiikkiä. Moni ajattelee että juuri he tuovat valoa keskusteluun. He ovat soihdunkantajia joiden valossa muut voivat seurata ja tehdä merkityksellisiä asioita.

Tämä perinne on vanha. On klassista viitata tässä Platonin luolavertaukseen. Mutta ajatus on peräisin jo esisokraatikko Herakleitokselta (Ἡράκλειτος). Hän sanoi että monet ihmiset elivät elämänsä unessa käsittämättä Totuutta. On merkityksellistä, että Herakleitos ja muut vastaavat edustavat sellaista perinteistä filosofiaa jota anti-intellektuellismissa on inhottu. Heidän perusviestinsä kun on että arkijärki ja arkikäsitykset ovat harhaantuneita.

Kunnon "tolkuissaan oleva ihminen" tietenkin muistaa että tälläisiä heittävät vain norsunluutornissaan olevat akateemikot jotka eivät tiedä "todellisesta elämästä". Ja tässä mielessä voidaan huomata että usein arkijärkeä korostavat ovat perinteisesti väheksyneet kokemuksen ja totuuden välistä eroa. Face value on yksinkertaisesti se miltä asiat näyttävät. Ja se miltä asiat näyttävät ja tuntuvat ovat Totta.

Eräs oman blogini toistuva teema onkin ollut siinä miten uuskonservativismi on itse asiassa ottanut paljon vaikutteita postmodernismista. Itse asiassa tämä ero on yksi tärkeimmistä eroista "perinteisen konservatiivin" ja "uuskonservatiivin" välillä. Ja tässä kohden ei olekaan ihmeellistä että pienellä modifioinnilla on tapahtunut niin että "norsunluutorniargumentista" on muokattu hieman modifioitu "luolavertaus". Akateemikot ovat norsunluutornissaan katsomassa varjoja ; Vertaus on otettu käyttöön mutta käännetty ympäri.

Tämä on tietenkin näkynyt ennen kaikkea uutisissa ja niiden tulkinnassa. Perinteinen media on ollut Suomessa "riippumatonta mutta ideologista". Siinä mielessä että olemme eläneet yhtenäiskulttuurissa. Siinä on korostettu koheesiota. Esimerkiksi minulla on kotonani Kekkos -mitali jossa korostetaan sitä miten arvokas Kekkonen oli koska hän rakensi yhteiskuntasopua. Joka on ollut erikoinen kaunissävyinen kiertoilmaus sille että näkökulmien ilmaisua ja esitystapaa on sensuroitu ankaralla kädellä. Yksilöitä on tallattu suuremman hyvän, valtion, edestä. (Ajatus on itselleni vaikea. Nähdäkseni yhteiskunnalla ole mitään perusoikeuksia. Sodassakin sotilaiden kunnioituksen tulisi olla nimenomaan ehdollista. Kuolemaan ei mennä siksi että maalla on yksilöitä suurempi olemassaolon oikeus vaan siitä että valtio hyödyttää. Antaa ihmisille asioita. Tässä mielessä Suomi on ainakin toistaiseksi hyvä maa jota on asiallista puolustaa. Lähi-idässä on paljon alueita joiden sodissa kaikki osapuolet ovat vastenmielisiä, sellaisia että niitä ei saisi olla olemassakaan. Saati että niitä puolustettaisiin.) Media uutisoi rajallisesta määrästä näkökulmia. Mutta kun se viittasi johonkin tapahtumaan, tämä tapahtuma oli kuitenkin tapahtunut.

Tämä poliittisesti korrekti mutta tosi uutisointi on ahdistanut monia. Ja tämä on rakentanut pohjaa erilaiselle vastamedioille. Jossa taas korostuu usein oikeanlainen ideologia. Uutisia kerrotaan kunhan ne tukevat tätä yhtä ja tiettyä näkökulmaa. Näissä yhteyksissä voidaan jopa nähdä sen tyylistä henkeä - jopa eksplitiittisiä ilmauksia - joiden mukaan olivatpa asiat miten tahansa niin näin nämä asiat koetaan. Tämä on tietenkin hirvittävän postmodernia. Totuus sellaisenaan on irrelevantisoitu. Tai muutettu joksikin joka on vähemmän keskeinen kuin se miltä asiat näyttävät.

Onkin kiinnostavaa että akateemiset tavallaan tarkoittavat Totuudella jotain muuta. Teoreettisia konsepteja joilla on ennusvoimaa. Tässä mielessä heillä on kaavoja jotka edustavat ideamaailman ideoita. Toisella puolella Totuudeksi koetaan se miten asiat koetaan. Se, miten päin luolavertaukseen menee on tavallaan se josta keskustellaan. Se, onko idea vain karkeistus joka heijastetaan havaintoaineistosta ja oikeista kokemuksista. Vai onko päinvastoin kokemus vain tyhmän ihmisen tarkkaamatonta paarustamista maailmassa joka on vaikeampi kuin hän osaa ajatella..

Selvää on kuitenkin se, että luolavertaus on itsessään muuttunut joksikin josta itsestään pitää kysyä se että onko vertaus muuttunut luolaksi joka estää näkemästä totuutta. Onko luolavertaus keino "elää liberaalissa kuplassa". Tai olla "maailmankuvaan jymähtänyt konservatiivi"? Todennäköisesti kyllä. On aina helpompaa sanoa että vastapuoli on jotenkin niin ilmiselvästi tyhmä että on selvää kummalla puolella Totuus todella seisoo.
1: Onkin hyvin oireellista että nykyajan keskustelussa Totuus on sitä että pitää välttää tai luottaa tiettyihin lähteisiin. MV -lehden jakojen torppaajat tai intojakajat eivät tee sitä mitä pitäisi. Eli lähteä kentälle raportoimaan miten asiat ovat ja vaatia että lähteistykset ja faktantarkistus ovat ensiluokkaisia. Eli jokainen väite on todella tarkistettu poliisilähteistä tai mielellään kuvattu itse silminnäkijöiden läsnäollessa aineistolla jonka editoimattomat versiot on mielellään jatkotutkintaa varten tallella ja saatavilla. Totuus haetaan lukemalla internetissä oikeita lähteitä ja välttämällä vääriä. Tässä unohtuu se että vaikka valtamedia olisi varjojen leikkiä niin MV -lehti voi olla aivan samanlaista huijausta. Itse asiassa sen on helpompaa olla, koska siinä ei ole faktantarkistuskeskeistä journalistista otetta jossa oltaisiin sitouduttu tosiasioiden varmistamista koskeviin periaatteisiin.

Tämä on ehdottoman tärkeää kun mietitään ketkä ovat valontuojia. Ovatko soihdunkantajat kulkueissaan tuomassa valoa vai tosiasiassa polttamassa itsensä kanssa erimielisen.

Rasistien tyhmyydestä

Vähän aikaa sitten esille nousi liikehdintää ja uutisotsikoita joka korostaa sitä että rasismi korreloi matalan älykkyysosamäärän kanssa. Tätä yhteyttä tutkimukset tukevatkin. "... we found that lower general intelligence (g) in childhood predicts greater racism in adulthood, and this effect was largely mediated via conservative ideology. A secondary analysis of a U.S. data set confirmed a predictive effect of poor abstract-reasoning skills on antihomosexual prejudice, a relation partially mediated by both authoritarianism and low levels of intergroup contact. All analyses controlled for education and socioeconomic status. Our results suggest that cognitive abilities play a critical, albeit underappreciated, role in prejudice." Samoin havaittiin että tosiasiassa jos puhutaan siitä että punaviherhipsterit elävät "kuplassa" niin tosiasiassa nimenomaan rasistit tutkitusti elävät kuplassa. Riippumatta siitä keitä tuntevat. "Findings taken from numerous research projects strongly indicate that prejudice, racism and intolerance are more likely to be present in individuals with greater cognitive rigidity, less cognitive flexibility and lower integrative complexity." Asia ei toki ole kovin uusi. Aihe on saanut aiempinakin vuosina myös medianäkyvyyttä.

On mielenkiintoista huomata, että tällä on yhteys "think less" -konservativismiin. Ja sille voidaan nähdä liitos vähän aikaa sitten virinneeseen keskusteluun jossa korostettiin, että poliittinen suuntautuminen olisi linkittynyt genetiikkaan. ; Uutisen sisältö on toki sellainen että ne ihmiset jotka mielellään kertovat rotujen ja älykkyyden välisestä suhteesta jättävät sen kertomatta. Samoin konservatiivit ovat mielellään korostaneet sitä että konservatiivien ja liberaalien välillä olisi jopa jonkinlainen geneettinen ero.

Olen itsekin itse asiassa tuonut esiin sitä (pun intended), että omalla temperamenttityypilläni on varmasti vaikutusta siihen miten olen konservatiivi. Olen perusolemukseltani säikky joten olen helpommin varautunut kaikkiin ihmisiin. Myös muunmaalaisiin ihmisiin. Toisaalta haluan mallintaa asioita joka tarkoittaa sitä että mielelläni "karsin muuttujia" enkä välitä siitä että tämä heikentää tulkintojen varmuutta koska "kyseessä ovat estimaatit". (Sanamagialla pääsee pitkälle. Tässä on toki takana se, että estimaatti on tilastollinen ja sen rajat on ymmärrettävä. Suurin osa ihmisistä ymmärtää korkeintaan keskiarvot eivätkä heidän mielensä ota luonnolliseksi osaksi hajontoja. Ja tätä kautta sanamagia ei ehkä ole se joka iskee omalle kohdalleni yhtä vahvasti kuin monelle muulle.) Koska ajatuksena on nojata kokemusvaraiseen tietoon ja sitä kautta saataviin induktioiohin, ja riskienottokyky on pelkurimaisella ihmisellä varmisteleva, on konservativismi ikään kuin luonteva asenteena.
1: Toki olen monilta mielipiteiltäni "suvakkien puolella". Minulla on paljon liberaaleiksi tulkittavia mielipiteitä koska suuri osa konservatiiveista eivät ole vain muutosvastarintaisia vaan taantumuksellisia. Heillä on itse asiassa hyvin vasemmistolaisuudelta haiskahtava utopia. Jota tuetaan jonkinlaisella nostalgialla menneisyyteen. Sellaisiin vanhoihin hyviin aikoihin jolloin ei itse edes ole oltu elossa.

Mutta otin tämän aiheen esille aivan erityisestä syystä. Se on kätevä keino demonstroida miltä Dunning-Kruger -efekti näyttää. Usein moitin ja pilkkaan ihmisiä jotka esittävät vahvasti synonymisoituja tai analogian sävyttämiä argumentteja. Tai jotka antavat minulle kritiikkiä joka on huomioitu itse tekstissä. Käsittelen heitä epäkohteliaasti ja tätä pidetään samana kuin kuplassa eläminen. (Minkä ironisuus on selvää kun muistaa alkuun laitetun.) Sain tähän tämän aiheen parista täydellisen esimerkin.

Tekniikka&Talous viittasi myös tähän rasismi-tyhmyys -korrelaattiin. Artikkeli tarttui kuitenin vahvemmin sosiaaliseen puoleen ja avarakatseisuuteen. (Itse en ole niin avarakatseinen. Arvotan liikaa voidakseni tehdä tätä. Valitan koska niin monella asialla on merkitystä. Ja nimenomaan hierarkista merkitystä jossa jotkut asiat ovat hyvin tai huonosti. Tämä on sitä varovaisuus-konservatiivisuutta.) "Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät." ... "Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin. Miksi? Hodsonin mukaan kyse on siitä, että konservatiiviset arvot tarjoavat "rakenteen ja järjestyksen", joka auttaa selviämään arjessa." ... "Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman porukan kanssa."

On mielenkiintoista huomata, että artikkeli korosti että pitää varoa tyypittelemistä. (Joka tapahtuu jos katsoo vain yli- ja aliedustuksia ja keskiarvoja. Eikä mieti hajontoja ja todennäköisyyksiä samalla.) "Virginian yliopiston psykologian tutkija Brian Nosek arvelee, että Hodson on oikeilla jäljillä. - Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen, Nosek sanoi. - Ideologiat auttavat eroon sotkuisuudesta ja tarjoavat helpomman ratkaisun. Siksi ei ole yllättävää, että yksinkertaistetut ideologiat houkuttelevat ihmisiä, joiden kognitiivinen kapasiteetti on vähäisempi." ... "Professori Hodson muistutti myös siitä, että hänen tutkimustuloksensa eivät tarkoita sitä, että kaikki konservatiivit ovat tyhmiä ja liberaalit fiksuja. - On on olemassa lukemattomia esimerkkejä hyvin terävistä konservatiiveista ja ei-niin-terävistä liberaaleista sekä monia esimerkkejä hyvin suvaitsemattomista liberaaleista, hän sanoi."

Silti kommenteista ensimmäisestä löytyy Timo Vainion kommentti, peräti ensimmäisenä juttuun näkyvänä kommenttina ; "Ihmiset, jotka haluavat suomeen 10000 pakolaista viikossa, ovat neroja. Ne jotka eivät halua, ovat idiootteja sekä rasisteja." Hän on minun uusin Dunning-Kruger -efektin demonstranttini. Hän vahvistaa Hodsonin ja Nosekin teesiä pelkästään sanomalla ääneen tuonlaatuisia - hänestä itsestään varmasti sarkastisen älyllisen poliittisen epäkorrektin humoristisen hauskan ja todellisuustajuisen - kommenttinsa. Tuohon yhteen lauseeseen mahtuu paljon. Hänen sisälukutaitonsa on heikko kun hän luo olkiukkoja jotka on torjuttu jo leipätekstissä. Hän luo typistämisiä joissa asenteellisuus ja sarkasmi peittää argumentaation aukot. Hän luo yksniittisen yleistyksen ja tekee niistä "arkijärjellä"  totuuden. jne. 

"En ole rasisti" ... tai siis olen.

Ennen maahanmuuttokriitikoita tunnettiin ns. roturealismi. Jonka perusvitsinä oli, että ei oltu rasisteja vaan roturealisteja. Tämä oli tietenkin määritelmällisesti rasismia koska rasismi on asenne jossa ennakkoluulo, diskriminointi tai vihamielisyys jotain ihmisryhmää kohden tehdään sen vuoksi että (1) ajatellaan että ihmisissä on rotuja ja (2) nämä rodut ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja (3) toiset rodut voidaan arvioida tätä kautta ylivertaisiksi.

Maahanmuuttokriitikot sen sijaan korostavat että he kritisoivat kulttuuria. Eli esimerkiksi islamismia. Tämä toki sopii vahvasti uuskonservatiivien tapaan napata postmodernistien kieli käyttöönsä  ; He puhuvat ideologioista ja intresseistä kuin mikäkin kulttuurirelativistit. (Ja käytännössäkin kulttuurirelativismi nostaa päätään. Esimerkiksi henkilö joka kannattaa kuolemanrangaistusta voi selittää että ei toki kannata kuolemanrangaistusta Suomessa, mutta että muissa maissa - kuten esimerkiksi maissa joissa on arabeja - kuolemanrangaistus on toivottavaa. Eli toisin sanoen moraali ei ole sama kaikkialla eilen tänään ja huomenna vaan on kulttuurisidonnainen.) Joka tarkoittaa sitä että he eivät ole määritelmällisesti rasisteja.

Paitsi silloin kun he ovat.

Tosiasiassa se, että harrastaa uskontokritiikkiä ei tee ei-rasismia. Se, että harrastaa ihmisten luokittelua tavalla a ei ole mikään kriteeri sille että luokittelua ei voisi tehdä tavalla b. Eli toisin sanoen se, että kritisoi kulttuuria ei ole rasismia. Mutta se että kertoo kritisoivansa kulttuuria ei tee sitä että ei lähesty asiaa myös rodun kautta. Kaikki kulttuurin kautta kritisoivat eivät ole natseja tai rasisteja. Mutta osa heistä on.

Voidaankin nähdä että on itse asiassa palattava rasismin määritelmiin. On kysyttävä että uskooko maahanmuuttokriitikko esimerkiksi siihen että afrikkalaisilla mustilla on geneettisesti sellaisia ominaisuuksia jotka tekevät heistä huonompia. Eli katsovatko he että näiden rotujen edustajat ovat aggressiivisempia, väkivaltaisempia jne. Jos he uskovat, on selvää että he ovat rasisteja. Jos puheissa esiintyy rotupuhtauden suojelu, on selvää että kyse ei ole pelkästään islamista vaan myös rasismista. (Kenties rotu nähdään jopa essenssinä joka on nostanut sen uskonnon ylös ja suosioon; Ne neekerit vaan ovat sellaisia! -asenteella.) ; Monesti tässä korostuu vieläpä se, että näkemysten kerrotaan olevan tieteellisiä tosiasioita. Joka kertoo että miten vahvasti he pitävät tätä diskriminaatiota perusteltuna. Joka tekee heistä vahvemmin rasisteja.
1: Huomattavaa onkin, että erojen olemassaolosta hypätään erojen voimakkuuteen, tyypittelyyn jossa ei huomata että keskiarvon lisäksi on jakauma. Ja jossa tästä olemassaolevasta piirteestä (is) tehdään eettinen hyppäys (ought) siihen että näitä ihmisiä pitää kohdella huonosti näiden piirteiden vuoksi. Mutta analyysikyvyttömät eivät tietenkään tiedosta että kun mukana on kolme kriteeriattribuuttia niin niiden jokaisen takana on premissi. Heille kaikki menee synonymisaatioklimppinä. Koska niin itsestään liikaa luulevan analyysikyvyttömän mieli toimii.

Toisaalta on kysyttävä myös, että onko suuri osa toimintaa itse asiassa de facto rasismia. Tässä syynä on se, että emme voi olla poststrukturalisteja ja luottaa pelkästään ihmisten sanomiseen. Ihmisten käyttäytyminen ja se mitä he sanovat kannattavansa ovat hyvin eri asioita. ; Esimerkiksi kun Järvenpään facebookryhmässä eräänä yömyöhänä oltiin kovasti islamkriittisiä, oli selvää että kysymys oli rasismista. Huolta oli herättänyt se, että alueella jossa on lapsia oli ajanut pakettiauto hiljaisella nopeudella. Koska kuskilla oli ollut tietynlainen ihonväri, pääteltiin tästä ihonväristä että hän on muslimi. Ja muslimithan ovat tietenkin pedofiliauskonnon kannattajia. Pinnallisella tasolla kyseessä ei ollut de jure rasismi. Puhehan oli islaminuskosta. De facto kyseessä kuitenkin on rasismi koska ihonväri = islaminuskoisuus. Eli toisin sanoen käsitesisältö ja henkilön tuomitseminen ei tapahdukaan oikeasti ideologian vaan ihonvärin suhteen.

Näin ollen kaikki islamkritiikkki ei ole rasismia. Mutta kulttuurillisissa islamkriitikoissa on tästä huolimatta mukana selkeästi kahdenlaisia rasisteja. Ja ne ovat niin yleisiä että voidaan sanoa että hyvin suuri osa ihmisistä jotka sanovat että he kritisoivat uskontoa eivätkä rotua ovat itse asiassa valehtelevia tai idiootteja.

---

Tällä ei sinänsä ole mitään väliä koska minusta ihmisten tuomitseminen pitää tehdä heidän tekojensa kautta. Ei sitä kautta edustavatko he jotain ideologiaa tai rotua. Uskonnon varjolla kiusaaminen ei ole asiallista. Itse moitin usein kristittyjä. Mutta en siksi että he ovat kristittyjä. Vaan koska he tekevät asioita ja heidän instituutionsa eivät puutu tähän. Joten tuomitsen nämä tekojen tekijät sekä ne jotka ovat tienneet näistä tapahtumista eivätkä ole tehneet niille mitään. Tätä kautta "kulttuurin kritisoiminen" ei riitä vaan pitäisi katsoa että miten ja millä metodilla tämä kritisoiminen suoritetaan. Sananvapaus antaa toki luvan olla ääliö, idiootti ja kusipää. Mutta he ovat silti ääliöitä, idiootteja ja kusipäitä. He vaan saavat olla sellaisia.

Poststrukturalismi elää ja voi hyvin - mutta ei tavalla jota olet tullut ajatelleeksi

"Takkiraudassa" käsiteltiin postmodernismia, filosofiaa ja feminismiä. Näistä rakennettiin varsin erikoinen klimppi. Siinä on paljon kaunista. Se esimerkiksi moittii postmodernismia. Jota itsekin mielelläni moitin. Mutta paljon siinä oli myös ihmeellistä. Karkeasti ottaen siinä on paljon tosia detaljeja joita on käsitelty tavalla jossa johtopäätös ja kokonaisuus on varsin kaamea. Tässä pääsyynä on se, että asioita jotka ovat erilaisia käsitellään samanlaisina. Ja tämä samanlaisuus on sellaista että se on lopputuloksen kannalta oleellisissa kohdissa.

Perustalla on se, että tehtiin tiukka jako kahteen.

Tehtiin jako puhtaasti humanistisiin ja puhtaasti luonnontieteellisiin. Ja tämä määritellään samaksi kuin jako strukturalisteihin ja poststrukturalisteihin. "Luonnontieteilijät, mukaanlukien lääkärit ja insinöörit, ovat polaarisessa oppositiossa poststrukturalismiin nähden. He lähtevät siitä olettamuksesta että on olemassa objektiivinen, subjektiivisesta havainnoitsijasta riippumaton todellisuus, joka toimii omien lainalaisuuksiensa varassa riippumatta siitä, mitä havainnoitsija asiasta ajattelee." Tai oikeastaan tässä ei määritellä että ne ovat kaikki vaihtoehdot mutta tekstissä niitä käytetään kuin ne olisivat sellaisia. "postmodernismi kiistää tämän kaiken. Syystä että vain aniharva heistä a) ymmärtää luonnontieteistä yhtään mitään ja b) vielä harvempi heistä hyppää. Ja ruukinmatruunan silmissä postmodernismi perustuu sekopäisen peikon logiikalle."

Tässä lausutaan varsin omituisia. Esimerkiksi "relativismi ei ole muuta kuin nihilismiä frakki päällä. Juuri tämä relativismi on yksi syy länsimaiden nykyiseen alennustilaan. Menettäessään uskonsa absoluuttiin ja objektiiviseen totuuteen se on menettänyt samalla myös uskon itseensä ja oikeutukseensa." Joka on lähinnä demonstrointia sille, että hän ei (a) tunne kritiikkinsä kohdetta, ennen kaikkea nihilismin ja postmodernismin monenlaisia määritelmiä ja (b) hänen tapanaan on rakentaa argumentteja esittämällä tunteenomaisesti eri asioita synonyymeiksi ja sitten jatkamalla tästä. Ja jos tämän huomaa niin koko kokonaisuus romahtaa kuin korttitalo. Esimerkiksi moraalissa nihilismi on kaikkien arvojen kiistämistä. Relativismi on enemmänkin moniarvoisuutta. Synynymisaatio saadaan varsin omituisilla piilotetuilla aksioomilla joissa relativismi ei ole moraalia koska tosimoraali on määritelty klassisen objektiivisen moraalin mukaan niin että voi olla vain yksi ihmiskunnasta riippumaton oikea moraali ja muut ovat väärässä.
1: Esimerkiksi filosofeja kiinnostaa epistemologian ja ontologian jako eri kategorioiksi. Ja ajatus siitä että relativismi tarkoittaisi nihilismiä on siinä mielessä erikoinen että se vaatii lisäoletuksen siitä että se toimii oletusmaailmassa "jos jostain ei ole tietoa, se ei ole olemassa". Jos uskoo että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta ei mielivaltaisuudesta ei voi päätellä että todisteiden puute on todiste puutteesta. Eli jos meillä on poststrukturalistien teesi jonka mukaan vaikka moraalia koskevat arvioit ovat lähtökohtasidonnaisia ja riippuvat siitä miten sen peruskäsitteet on määritelty, ei voida marssia suoraan ovet paukkuen nihilismiin jonka mukaan mitään moraalia ei ole edes olemassa. Toki on mahdollista olla sellainen, että hänestä todisteiden puute on todiste puutteesta jolloin voidaan tietysti ajatella että mielivaltaisuus on demonstraatio olemattomuudesta. Mutta tämä toimii vain sellaisella "skientisminmakuisella taustaoletuksella" joka on aika vieras poststrukturalisteille.

Sen lopputuloksena on "Ruukinmatruuna on vakaasti sitä mieltä, että yhteiskunta tulisi mainiosti toimeen ilman filosofeja ja humanisteja ja että heidän kouluttamisestaan on lähinnä haittaa. Mutta sellainen yhteiskunta olisi äärimmäisen kylmä ja kova, eikä ruukinmatruuna haluaisi elää putkiaivoisten luonnontieteilijöiden putkiaivoisessa yhteiskunnassa. Mutta kukapa osoittaisi, ettei filosofikeisarilla ole vaatteita?"

Filosofian turhuudesta ; Mitä siitä voisi sanoa?

En jaksa kiinnittää huomiota siihen miten "hyöty" on määritelty. Koska jos putkiaivoisten yhteiskunnassa on ikävää elää niin luulisi että tämän kestäminen olisi "hyötyä" aika monilla "hyödyn" määritteillä. (Koska tiedostan mikä ajatussuuntaus tässä "hyöty" -sanassa on ja pääsen palauttamaan asiasta myöhemmin tässä tekstissä.)

Sen sijaan voidaan lähteä siitä että tosiasiassa filosofia on yliopistossa humanistisessa laitoksessa. Mutta läheskään kaikki filosofit eivät ole poststrukturalisteja. Siellä on esimerkiksi loogikoita. Toisaalta myös löytyy humanisteiksi laskettavia teologeja jotka ovat aika usein ottaneet kantaa esimerkiksi objektiiviseen moraaliin tavalla joka ei ole postmoderni.

Jos otetaan esimerkiksi Ruukinmatruunan arvostama asia joka tässä hänen erikoisessa tekstissään tunnetaan strukturalismina. Hän lähestyy sitä aika validilla määritelmällä. "strukturalismiin, eli ajatuskantaan, jonka mukaan on olemassa tosiasioita joiden pohjalta voidaan muodostaa loogisesti tosia päätelmäketjuja eli struktuureja." Esimerkiksi Duhemin ja Quinen ympärille rakennetussa tieteenfilosofiassa ei hyväksytä ainuttakaan puhtaasti 100% a priorista maailmankuvallista premissiä, ja siinä tiedeverkon ulkopuolella ei ole mitään tietoa. (Joskin hänen maailmassaan on mahdollista rakentaa keskenään yhteismitattomia tiedeverkkoja jotka ovat yhtä tosia, joten se voi vaikuttaa poststrukturalismilta. Ei olekaan tavatonta törmätä ihmiseen joka näkee tässä "nihilismin frakissa".)

Mutta jos katsotaankin asiaa strukturalismin hyödyn kannalta, niin tiedetään että filosofit ovat erityisen hyviä yhdessä asiassa. Kriittisessä ajattelussa. Mitä enemmän filosofiassa on harjaantunut, sitä paremmin tietyt päättelytehtävät sujuvat. Esimerkiksi Jonathan Livengood on tehnyt tähän liittyen tutkimusta. Kriittinen ajattelu liittyy juuri siihen että tunnistetaan ja arvioidaan niitä mitkä "Takkiraudan" -blogin synynymisaatiomyllyssä on kutsuttu struktuureiksi. Itse asiassa filosofian arvosanoilla pärjätään hyvin verrattuna muihin koultuuksiin kun arvioinnissa käytetään LSATia, analyyttistä kirjoittamista, GREä jne.  Itse asiassa se on niitä oppiarvoja jotka pärjäävät hyvin monessa eri osiossa. Filosofiasta on siis hyötyä juuri jos haluaa välttää sitä "sekopäisen trollin logiikkaa" (Terminä Ruukinmatruunan käsissä suunnilleen yhtä akateemisen tarkasti käytetty ja terävä analyysityökalu kuin "nihilismi". Joka erikoista kyllä tässä tapauksessa on tavallaan samanaikaisesti sekä moite että kehu. Tavallaan. Ruukinmatruunan ajattelussa tietyt asiat toimivat ja toiset eivät. Ja ne jotka toimivat toimivat aina. Ja ne jotka eivät toimi eivät näytä toimivan koskaan.)

Syynä tähän on tietenkin se, että filosofia ei ole feminismiä ja poststrukturalismia. Ja tässä mielessä voisi olla hieman asiatonta jatkaa tästä pidemmälle. ; Luultavasti "Takkirauta" on tässä vain määritellyt filosofit uusiksi erikoisella tavallaan. Niin että strukturalistiset loogikot ja tieteenfilosofit ja vastaavat ovat sitten jotenkin "luonnontieteilijöitä tai sellaisiin oleellisesti verrattavissa". (Tämänlainen suvaitseminen vaatii, ironista kyllä, pluralismia juuri sellaisella tavalla jossa on relativismin sävyjä. Relativismissahan asioiden määrittelyä on lähestyttävä siten että kohde voi premissoida ne miten haluaa ja rakentaa niistä lopputuloksen.)

Perinteinen postmodernismi on kuollut ; tjsp.

Kun katsotaan postmodernismiin liittyvää kirjoittelua, voidaan huomata että "Philosophy Now" nostaa esiin Alan Kirbyn jonka mukaan postmodernismi on kuollut. Samassa teemassa kirjoitetaan myös "Prospect" -lehdessä, jossa mietitään mitä postmodernismin jälkeen. Senkin asetelma on siinä että postmodernismin suosio on laskenut jyrkästi. Kysellään jopa, että "muistaako kukaan edes muistamaan postmodernismia"?
1: Omalla tavallaan kuvaavaa onkin että jopa "Ruukinmatruunan" oma blogi muistuttaa tästä hyvin. Hän mainitsee nimeltä tiettyjä postmodernisteja tai sellaisiksi nimettyjä. (Kysymys on kiinnostava koska kaikki heistä eivät itse ole tunnustaneet olleensa postmodernisteja. Mutta heitä kyllä silti on usein kutsuttu sellaisiksi.) Minun ei tarvitse kuin laittaa syntymävuodet tähän yhteyteen ja tätä kautta voidaan nähdä "jotain" ; Jacques Derrida (1930), Jean-François Lyotard (1924), Jacques Lacan (1901), Luce Irigaray (1930), Jean Baudrillard (1929), Michel Foucault (1926) ja Julia Kristeva (1941). Onkin kuvaavaa että postmodernismia nähdään ties missä, mutta sitten kun katsotaan tausta-ajattelijoita ei löydetä kovin tuoretta materiaalia.

Toki puheet postmodernismin kuolemasta ovat liioiteltuja. Ja merkittävin asia on tietekin siinä että ironinen itsetiedostus elää hyvin internetissä riippumatta siitä mitä jotkut akateemiset tekevät uraputkessaan. ; Tosin sielläkin ajatus siitä että ei ole minkäänlaisia struktuureja on enemmänkin muuttunut käytännön elämässä. siihen suuntaan että omasta identiteetistä on tullut dogmaattisuuden lähde. Tässä ollaan itse asiassa käytännössä aivan yhtä ehdottomia kuin esimoderneina aikoina.

Tämän huomaaminen on vaikeaa. Ja ymmärrettävistä syistä. Postmodernismiin liitetään vahvasti ajatusta subjektiivisuudesta ja moniarvoisuudesta. Ja tässä unohdetaan usein se vanha vitsi jonka ateistit muistavat hieroa uskovaisten naamaan kenties tarpeettomankin usein. (Tosin voiko se olla tarpeettoman usein kun huomio ei mene tiedostamisen asteelle? Kenties he hierovat sitä tarpeettoman hellävaraisesti heidän naamaansa! Tai tälläiselle vaihtoehdolle on ainakin annettava tilaa.) Hyvin monessa uskonnossa on dogmaattinen näkemys objektiivisesta moraalista. Ja tätä kautta he näkevät että heidän uskontonsa ulkopuolella ei ole moraalia. Muut uskonnot ovat tietenkin väärässä vaikka ne uskovat omaan objektiiviseen moraaliinsa. Eri uskonnot luovatkin pluralismia jossa eri dogmat riitelevät keskenään. Tässä on hyvin vahva strukturalistinen asenne ilman esimerkiksi luonnontieteellä olevaa pohjaa.

Nykyaika ei ole suinkaan moraalin kieltämistä vaan sitä että moraalia lähestytään oman itsen kautta. Siksi humanistit esimerkiksi tuomitsevat uusnatseja kuin uusnatsit voitaisiin tuomita objektiivisesti tai jotenkin sellaisella tavalla jossa heidän tuomitsemisensa on paremmin perusteltua kuin ei-perusteltua. Nykyajan postmodernina näkyvä mekkalointi - ja näin itsenäisyyspäivän aikaan myös mellakointi - on luonteeltaan samaa mihin objektiiviseen moraaliin nojaavat - ja tätä kautta antiteesissä poststrukturaismin kanssa olleet - eri uskonnot kykenivät.

Kuolleiden hevosten hakkaaminen on tietenkin aina nautinnollista. Ja minäkin esimerkiksi kritisoin kreationismia. Vaikka esimerkiksi itse William Dembskikin on lopettanut ID:seen keskittymistään. (Ja samanaikaisesti jopa ID -puolella on samalla tunnustettu Dembskin argumenttien tiettyjen oleellisten osien tietyt ... sanotaanko suoraan ... kaikkien tuntemat virheet.) Tässä on kuitenkin syvempikin syy.

Anti-intellektuellismi elää.

Anti-intellektuellismilla on melko vankka ja kasvava kannattajakunta. Ja erikoista kyllä poststrukturalismin dekonstruointiin liittyviä menettelytapoja on napattu mukaan kulttuuriin joka on hyvin vahvasti postmodernia vastaan. (Tätä voi olla vaikeaa huomata jos ei osaa ajatella kriittisesti ja analyyttisesti vaan riehuu synynymisaatio edellä teeskennellen että edustaa sellaista persoonallisuustyyppiä joka opettelee asian kunnolla ennen kuin ryntää siitä huutamaan heti kun on lukenut aiheesta pari blogausta. Etenkin jos tämä persoonallisuustyyppi ei ole tieteellisesti validi vaan on vain hieman laadukkaampi kuin horoskoopit. Mutta mikä tahansa on mahdollista ihmiselle jonka mielestä antiikin kreikan Polybiuksen anakykloosi on tämän hetken yhteiskuntatieteiden paradigma, jokin josta jopa hommalaiset kutsuvat "osin todennettavissakin" ja josta ei löydy muuta kuin viittauksia Takkiraudan omaan blogiin. Onhan se, samaan tapaan kuin postmodernismi. Onhan se joskus historian varrella ollut aika suosittu näkemys.)

Karkeasti ottaen "maailmankuvallisuudesta" puhuminen voi olla vaikeaa huomata koska keskiverto konservatiivi tunnistaa postmodernismin nimenomaan feminismin yhteydessä. Eikä huomaa että jos "sukupuoli" korvataan "uskonnolla", "skientistisellä maailmankuvalla" tai "liberalismilla" ja päättelytavat pidetään ennallaan päädytään kohti tiettyjä asioita. Ja kun tämän tekee ei voi olla kovin ihmeissään että vastaan tulee nimenomaan konservatiivi. Joka on postmodernismia vastaan kunnes se uudelleennimetään ja muotoillaan anti-intellektuellismiksi. Tällöin se sopii tietenkin hyvin yhteen USA:n konservativismille tyypilliseen hallituksen epäilyyn. Yliopistokin on vain yksi instanssi jonka kautta tulee maailmaan kaikkia ikäviä ihmisiä jotka väittävät tietävänsä jotain jota arkijärkeään käyttävä omasta mielestään fiksu ja filmaattinen Dunning-Kruger -ihme on erimielinen. Ja sitten puhutaankin siitä miten tiedemaailmassa on liberaali bias.

Syynä on luultavasti ihan se, että konservatiivit ovat jossain määrin "vallankaapanneet" kieltä. ; Kun liberaalien argumentointitapa on selvästi toiminut ja he ovat saaneet aikaan "moraalisia vallankumouksia" sillä tavalla joka merkitsee konservatiiveille (eli poliittisia). Ja kun nämä keinot ovat toimineet niin konservatiivit ovat alkaneet käyttämään niitä itse. Kun asia toimii intressien lobbaamisessa, ei koherenssilla tai kriittisellä ajattelulla ole niin väliä. Ei etenkään jos pitää koherentisoimista "idealismina" jota harrastetaan jossain "tieteen norsunluutornissa". Ja miettii vain "käytäntöä ja hyötyä".

Ajatus on tietenkin itselleni varsin helppo tunnistaa sen takia että olen hakannut kuollutta hevosta nimeltä kreationismi.

Sen ID -muunnoksessa kun oli mukana vahvasti se, että yhteys postmodernismiin on jopa tunnustettu. Liikkeen perustaja Phillip Johnson korostikin että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Ja hänen puheissaan toistuikin vahvasti teema jossa evoluutio on kulttuurinen maailmanselitys jolla on jalansijaa yliopistoissa ja että se ei halua luopua sille annetusta vallasta. Ja näin esimerkiksi postmodernista dekonstruktiosta tuttu demarkaatio-ongelman ylilaajentaminenkin tuli tätä kautta tutuiksi myös niille jotka eivät perustajajäsenen tapaan tiedostaneet postmoderneja juuriaan vaan nimenomaan dissasivat feministien aikaansaamaa moraalikatoa. - Samaa asennetta kohdistettiin muihinkin asioihin joille he näkivät poliittisesti epämiellyttäviksi. Konservativismi korreloi kreationismin kanssa ja ilmastonmuutokseen liittyvät vaateet olivatkin sitten varsin pian dekonstroinnin kohteita ja "skientistisiä". Kun moni ID -kreationisti teki samaa evoluutiolle ja ilmastonmuutokselle niin tämä kertoi vain siitä miten toisinajattelijoilla oli "nenää harhaopeille".
1: Ja täsmälleen samaa ajattelutapaa harrastavat kreationistitkin. He eivät tosin korosta premisseihin suhtautumisensa asenteen postmoderneja juuria. Ja ID-liikkeestä poiketen heillä mukana oli sekin että dekonstruktiota harrastettiin myös arkeologiaan ja historiantutkimukseen. Kenties siksi että YEC -kreationismissa on vahva ajatus siitä että maapalloa mitataan 10 000 vuoden tai vastaavien aikajanalla eikä eliökuntaa tarkastella esimerkiksi miljoonissa vuosissa.)
2: Tämä toki rapistui ID -piireissäkin herja-argumentaatioksi. On kuitenkin kiinnostavaa huomata miten kristillisissä piireissä ei tarvitse olla edes pesunkestävä kreationisti voidakseen selittää "naturalistisista premisseistä" ja niiden painolasteista. Ja siitä miten näiden premissien lopputuloksena Jumala torjutaan a priori ulkopuolelle ja siksi nämä tulkinnat ovat maailmankuvallisia.

Kreationismi on tietenkin vain filosofisesti äänekkäimpiä fundamentalistis-kristillis-konservatiivis-oikeistollisin maustein pyöriviä liikkeitä. (Oikeistolaisuus, konservatiivisuus ja edes fundamentalistikristillisyys ei ole sinänsä paha asia. Ja kreationisteissa on variaatiota. Kysymys on "tilastollisesti näkyvistä korrelaateista".) Ne kuitenkin heijastavat kannattajakuntansa yleisiä ajatustapoja ja asenteita. Ja tätä kautta ne toivat tutuksi ajatusmalleja. Itse asiassa ne toivat esiin ajatusmalleja jopa hyvin tarkasti koska kreationistit ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä tyyppejä että he pitävät pilkunviilaamisesta ja asioiden eksplisiittisesti esiintuomisesta. Joten he usein kuvaavat normaalin konservativiin asenteita paremmalla pieteetillä kuin muutoin konservatiivit tekevät. Kuolleen hevosen piiskaamisesta on tässä mielessä hyötyä. Siitä oppii jotain muuta.

Loppuheitto;

Lopuksi voisin ottaa vielä asenteellisuutta. (Sen jakamisesta tulee hyvä mieli minulle itselleni.) En pidä "postmodernismista" lähinnä siinä osin missä se iskee "skientismiä" vastaan. Sen kritiikeissä on tässä kohden toki jotain filosofista pohjaa, mutta niiden tulokset tulkitaan liian pitkälle.

Karkeasti ottaen olen pitänyt relativismia jokseenkin perusteltuna jos kysymyksessä on metaetiikka. Eli kysymys etiikan taustoista. Siinä taustaoletukset moraalissa ovat mielivaltaisia. Eli a priori päätetään joitain lähtökohtia joita ei kyseenalaisteta ja tästä sitten jatketaan eteenpäin. (Aivan tyylipuhdas nihilismi sen sijaan olettaa että nämä premissit ovat paitsi mielivaltaisia niin myös vääriä. Joka on aivan yhtä mielivaltaista.) En ole pitänyt sitä läheskään yhtä validina luonnontieteissä. (Kritiikit tuntuvat nojaavan oletukseen jossa skientismin tulisi olla samaa kuin looginen positivismi. Joka on vielä astetta vanhempi juttu kuin postmodernismi. Jos viittaa loogiseen positivismiin relevanttina kritiikin kohteena nykyajan maailmankuvissa tai filosofiassa on käytännössä irrelevantti tai syyllistyy olkiukkoon eli siihen että vastapuolesta luodaan valheellinen helposti kritisoitava kohde jonka kritisoimalla ohitetaan se että se oikea vastapuoli ei olekaan yhtä helposti kritisoitavissa.)

Konservatiiveilla on olemassa sellainen siipi jonka mukaan evoluutioteoria ja ilmastonmuutosteoria ovat vääriä. (Tähän klikkiin liittyy, "crank magnetismin tapaan", holokaustin kiistämistä.) Näissä epäillään luonnontieteitä. Onkin huomattavaa että konservatiivien anti-intellektuellismi perustuu siihen että he periaatteessa kunnioittavat tiedettä mutta ovat kuitenkin antistrukturalisteja heti kun joku on heidän kanssaan erimielinen. Ja lopputuloksena on se, että uskontoa koskevat kysymykset ja etiikka ovat objektiivisia ja ehdottomia kun taas luonnontieteet ovat dekonstruoinnin kohteina. Eli heistä uskontoasiat ovat itse asiassa objektiivisempia kuin luonnontieteet. Luonnontieteitä taas koskee relativismi.
1: Tämä on toki jotain josta ääneenlausuttuna he ovat erimielisiä. Hekin ymmärtävät että on aika hoopoa pitää uskonasioita ja moraalia tieteellisempinä aiheina kuin vaikka gravitaatiota. Mutta kun katsoo heidän argumentaatiotaan, tämä on se mitä heidän metodinsa huutavat. Metodi taas on tärkeämpi. Ja jos omat mielipiteet eivät sitten tuolla pintatasolla seuraa omia päättelyjärjestelmiä niin sitten oma ajattelu ei ole ollut reflektoitua ja järkevän ihmisen ajattelua. Järkevä ihminen korjaa metodinsa niin että se vastaa näitä heidän päänäkemyksiään. Tai sitten hylkää päänäkemyksen siksi että hyviksi arvioidut perustelutavat vievät päättelyn sinne minne ne vievät. Jos näin ei tee, ratsastaa kahdella hevosella jotka ovat kulkemassa eri suuntaan.

Tässä kohden kysymys onkin niin että luonnontiededenialismissa ollaan relativisteja nimenomaan "gravitaatiota" ja muita naturalistisia konsepteja kohtaan. Mutta moraalia sen sijaan pidetään ehdottoman objektiivisena ja jonain joka ei ole mielipide- tai maailmankuvakysymys. Vaan joka on olemassa ikuisesti ihmisten mielipiteistä riippumatta. Ja tässä mielessä konservativismissa onkin paljon juuri sitä "sekapäisen trollin logiikkaa". Oman ideologian dogmat ovat objektiivisia moraaliarvoja. Ja jos tiede on niitä vastaan niin sitten sitä vastaan kritisoidaan sananvapauden, poliittisen korrektiuden vastustamisen ja akateemisen vapauden nimissä.

Ja näitä konservatiiveja on paljon. Heitä ei tunnista "postmodernisteiksi" sillä että he tunnustaisivat olevansa postmodernisteja. Sillä näennäisesti he vastustavat "postmodernismia" ja siihen liittyvää moraalikatoa.
1: Ja he voivat tehdä sitä jäämättä kiinni housut kintuissa koska ihmiset eivät jaksa analysoida. Ja heidän identiteettinsä ei luo mielikuvaa poststrukturalistisesta postmodernistista. Kuten kreationisteja koskevassa Salem -hypoteesissakin on todettu, he eivät ole humanisteja vaan insinöörejä. Kuten myös erityisen monet radikalisoituvat, jopa terroristisoituvat, fundamentalistit ovat insinöörejä. Ongelma voisi yllättää kunnes muistaa desisionismin, jossa omiin lähtökohtiin heittäydytään ja tästä tehdään itsen määrittävä valinta. Ja niiden ympärille sitten koherentisoidaan maailmankuva. Joka on hyvinkin täynnä ehdottomuutta ja rakennetta. (Ainoastaan sen lähtökohdat ovat mielivallassa.) Insinöörit, etenkin Diplomi-Insinöörit, joutuvat tankkaamaan monia juttujaan ulkolukuna ja lisäksi heille opetetaan itseluottamusta niin että kun he osaavat sen yhden asiansa, he osaavat monta..

Heidät tunnistetaan siitä että he käyttävät dekonstruoinnin menetelmiä samalla asenteella kuin poststrukturalistit. He vain valikoivat kohteensa niin että dekonstruktio koskee vain vihollisia kun taas heidän omat näkemyksensä ovat oikeita jos ne ovat vain koherentteja. Fiksuimmat heistä kiemurtelevat asian edessä ja viittaavat vaikka "pluralismiin". Mutta menetelmistään poststrukturalisti tunnetaan!