Miksi minua luullaan liberaaliksi?

On melko tavallista törmätä ihmisiin joiden käsityksissä heidän on esimerkiksi vaikeaa ymmärtää sanomisiani koska näen asioita joidenkin "liberaalien lasien läpi". Yleisteemana on siis se, että he näkevät että olen liberaali joka elää liberaalien elämäntapaa liberaalien arvoilla ja maailmankuvalla.

Olen tästä hieman ihmeissäni. Etenkin kun ottaa huomioon kaikki ne tahot joita vastaan olen. On tavallaan erikoista, että ihminen joka on minunkin kovuudella relativismia vastaan, joka tunnetaan siitä että maailmankuvallisuus ei ole oikeutus tai peruste oikein missään, ja jolla on feministikriittisiksi tulkittavia ajatuksia kuulee asiasta niin usein. Ja suoraan sanoen sanonkin että nämä ihmiset ovat yleensä enemmän tai vähemmän idiootteja. Toisaalta tässä on jotain sellaisia asioita joita on syytä ymmärtää. Idioottien ymmärtäminen on toki hyvin liberaalia. Mutta itse korostankin myötäelämisen sijaan sitä ymmärtämistä jossa mietitään sitä miksi idiootit ovat idiootteja.

Jos olisin liberaalimpi kuin olen, saattaisin jopa selittää että nykyaikana oikeistokonservatiivius kiistää ääri-oikeistolaisuuttaan ja tässä yhteydessä olisi tapahtunut sen tyylinen äärioikeistolaisen konservativismin tavallistuminen että normaali konservatiivius, etenkin jos se ei ole puhtaasti oikeistolaista konservativismia, nähdään suoraan "suvakkiutena". Eli syynä olisi jokin establisoitunut rasismi ja oikeistolaisuus joka on niin vaihtoehdotonta että ei suostu näkemään oikeistokonservativismille vaihtoehtoja. Ja jos ei ole oikeistokonservatiivi niin sitten on "suvakki". Ja oikeistokonservatiivius olisi myös niin oikeassa että äärioikeistoa ei käytännössä edes olisi olemassa koska se olisi loukkaava rinnastus.

Vaihtoehtoajattelu

Tämä selitys olisi tietenkin poliittisesti maukas. Mutta näkisin että tässä on takana enemmän. Mutta vähemmän helposti iskulauseiksi taipuvaa.

Sain tähän liittyen idean kun huomasin että eräs filosofiaa kouluttava sai opteteltavalta moitteita siitä että hänellä oli liberaali vääristymä mielipiteissä ja asioiden käsittelyssä. Kyseistä ihmistä on kuitenkaan vaikeaa nähdä esityksissään poliittisena. Hän harrastaa käsiteanalyysiä, joka taas on premissien purkamista ja loogisten suhteiden käsittelyä. Jos tämä on liberaalia niin sitten matematiikkakin olisi liberaalia.

Ongelmana onkin luultavasti se, että filosofia, etenkin analyyttinen filosofia, on sekä kompleksista että avomielistä. Kun usein tavataan konservatiivi arkielämän tasolla hän nojaa yksinkertaisiin asiankuvauksiin ja ehdottomuuksiin. Tämä vaihtoehdottomuus varmasti tuntuu monista jopa konservatiiviuteen kuuluvana piirteenä - ja hieman erikoista kyllä tässä monet konservatiivit ja liberaalit ovatkin varmasti keskenään samaa mieltä. ; Tilanne on toki tuttu uskonnoista joissa uskonnon perinteikkyys on samaa kuin sitä että uskonto on koeteltu. Ja jossa uskonnon kanta homoseksuaalisuuteen on yksinkertainen, tajuttava ei-kompleksi ja vaihtoehdoton asia jota sitten pitää kieltää ja torjua.

Tässä asenteella on tietenkin hyvin vierasta purkaa ajatuksia loogisiin päätelmäketjuihin joissa on erilaisia premissejä. Ja sitten miettiä miten asiat muuttuisivat jos nämä premissit olisivat erilaisia. Tämänlainen tuntuu monista varmasti liberalilta ja relativistiselta. Tässä tietenkin unohtuu se kritiikki jota Derridat ja vastaavat postmodernit esittävät kaikille käsiteanalyysin tulkintamenetelmille.

Toisin sanoen "liberaalista painotuksesta" syyttävä itse asiassa lähinnä demonstroi sitä että hän ei osaa purkaa argumentaatioketjuja osiinsa ja nähdä onko niissä minkälaisia deduktiivisia ja induktiivisia päätelmiä ja millä ehdoilla nämä toimivat. Ja miten näitä ehtoja muuttamalla päätelmät voisivat muuttua. Hän siis lähinnä päätteli siitä että jos asian ymmärrys on hänelle vaikeaa se johtuu siitä että vastapuoli on liberaali. Eikä siitä että hän itse ei hallitse kompleksimpaa ajattelua jossa oikeasti perustellaan mitään. Tämä toki tukee sitä henkeä jonka olen usein kokenutkin. Eli jotain jossa konservatiivi luottaa intuitioon ja yksinkertaisiin arkijärjellä helposti ymmärrettäviin lausumiin. Ja pitää näitä ilmiselvyyksinä. Ja pitää näihin nojaamista ilmiselvänä ja tästä poikkeamista tarpeettomana haihatteluna. Tältä pohjalta ei tietenkään voi odottaa asiallista analyysiä myöskään siitä edustaako jonkun "liian vaikeasti asioita käsittelevän" näkemys oikeasti liberalismia. Ihan siksi että kun kyvyt analyysiin puuttuvat niin myös tämä analyysi on tietenkin odotettavasti perseestä tai oikeassa lähinnä tuurin eikä hyvän ajatusrakenteen ja vankkojen perusteluiden vuoksi.

Itsestänihän ei kovin helposti saa juuri minkäänlaista postmodernia. Koen käsiteanalyysin tarpeelliseksi koska mikään asia ei ole helppo mutta jotain tietoa voidaan saada. Liberaalien silmiin olenkin yleensä tarpeettoman skientistinen ja moralistinen ollakseni oikealla tavalla avomielinen. (Minulla onkin tunnetusti konflikteja tiettyjen feminististen suuntausten kanssa. Mikä ei tietenkään tule mieleen niille jotka syyttävät minua liberaaliksi.)

Filosofian kouluttajasta sain toisenkin idean.

Kun puhutaan esimerkiksi eri ajatussuuntauksista, on selvää että moni haluaa olla cutting edge -filosofiassa. Tämä on jotain sellaista, kuten tieteessäkin helposti käy etenkin tiedeuutisoinnin kohdalla. Eli uudet ideat ja nousevat paradigmat saavat suurta huomiota.

Tämä on vahvistunut sitä kautta, että tylsistyn helposti. Vanhan ja vakiintuneen uudelleenlukeminen on erityisen tylsää. Tämä johtaa tietenkin siihen että huomio keskittyy ajatuksiin jotka kyseenalaistavat tai katsovat erilaisella tavalla vakiintuneisiin näkemyksiin. Tässä saattaa syntyä mielikuva siitä että uudet ajatukset olisivat muutakin kuin kiinnostavampia. Siitä voi syntyä ajatus että vanhat ajatukset olisivat huonompia. Sitä tunnutaan unohtavan että paradigma on taustalla oleva vanha ajatus joka on kontrastina sille uudelle. Vanhan paradigman ymmärrystä tarvitaan jotta voidaan tiedostaa että tämä on "uusi juttu siihen nähden".

Kolmas juttu on uuskonservativismin rappio.

Let's face it. Pidän vapaudesta ja vapauksista. Tätä pidetään hyvin liberaalina asiana. Kuitenkin jos mietitään klassisia konservatiiveja, he ovat olleet hyvin kiinnostuneita vapauden ideaaleista ja vapauden määritelmistä. Itse asiassa vapaus -huutoja kuulee myös patrioottisimmilta äärioikeistolaisilta konservatiiveilta. Vapaus on kenties konservatiiveille oleellisia. Mutta tämä unohtuu jos "esittää asioita väärin".

Nykykonservatiiviudessa on vallalla ajatus poliittisen korrektiuden vastustamisesta. Tämä on mielestäni vallan kaunis ajatus. Siinäkin on kyse vapauden korostamisesta. Valitettavasti tämä tuppaa ilmenemään aika usein siten että vaaditaan "aitoa ja rehellistä puhetta". Joka ei ole aitoa siinä mielessä että se olisi tarkasti analysoitua ja rehellistä siinä mielessä että sen totuusarvot olisi katsottu hyvin tarkkaan kaikissa mahdollisissa kohdissa niin että oikeasti voitaisiin seisoa omien sanojen takana.

Ne ovat enemmän sitä että tyhmä ääliö huohottaa suun kautta ja ihkuilee sitä että "aah, "Make America Great" ymmärsin joka sanan". (Ylevää!) Trumpin sanomisia ja niihin kommentointia seuranneena olen tiedostanut että kun hän sanoo että hän haluaa rakentaa muurin USA:n ja Meksikon välille ja että Meksikolaiset maksavat tämän aidan, ihmiset ovat innoissaan koska eivät pidä Meksikolaisista. Eivät he mieti onko tämä lupaus realistinen, eivätkä kysy miten Trump käytännössä aikoo toteuttaa tämän kun USA:n presidenttinä hänellä ei ole valtaa ja pääsyä Meksikon budjettiin. Täsmälleen sama ilmiö toistuu Suomessakin. Voisin mainita nimiä mutta en mainitse. (Seuraa oikeusjuttuja sellaisesta tiettävästi, samat tyypit ovat haastamassa oikeuteen loukkauksista mutta vaativat toisaalla että loukkauspykälät poisteaan lainsäädännöstä. Ylevää!)

Ei. Sen sijaan ne ovat usein iskulausetyylisiä ärhäköitä ja liioittelevia kommentteja. Jotka ovat paitsi tätä, niin ovat myös lyhyitä ja epäanalyyttisiä teepussiaforismityylisiä heittoja. Ne edustavat älyllistä nollatasoa. Poliittinen korrektius ei siis ole pelkkää rehellisyyttä ja sitä että puhuu-huutaa suunsa puhtaaksi tai ainakin vaahtoon. Ne edustavat sitä että täytyy olla myös anti-intellektuelli. Konservatiiviuteen onkin iskeytynyt anti-intellektuellisia sävyjä. Poliittinen korrektius on siksi usein pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan muotoiltua anti-intellektuellismia. Ja tätä kautta iso osa älyllisistä konservatiiveista huudotaan pesuveden mukaan "suvakeiksi". Itselleni anti-intellektuellismi on ongelma. Ja kun muistaa konservatiiviuden puolella vellovia denialismeja (erityisesti kreationismi ja ilmastonmuutosdenialismi) voidaan nähdä "tätä puolta käytännösä". Itse jaksan vielä toivoa että konservatiivius ei oikeasti tarkoittaisi suoraan idiotismia.

Käsite on mutkikas.

Lisäksi konservatiiviuden käsite on tavallaan hankala. Siinä mielessä että sitä ei käytetä kovin konsistentisti ja älykkäästi normaalipuheessa. Eikä konservatiiviudesta puhuttaessa usein käsitellä konservatiiviutta vaan jotain mielikuvaa siitä.

Konservatiivius voidaan nähdä miten konservatiivisiksi määritellyt puolueet toimivat. Eli ideaalin sijaan on katsottava mitä nämä puolueet ja niiden kannattajat käytännössä ajavat. Tämä kohdistuu helposti aiheisiin. Ja näissä kohden minulla on usein "liberaaleina pidettyjä mielipiteitä".
* Osittain siksi että tässä konservatiivius määrittyy helposti oikeistokonservatiiviudeksi. Ja minä taas en ole vastammistoa, olen itse asiassa poliittisesti hyvin keskellä oikeisto-vasemmistolinjalla. En siis oikein sovi kumoaankaan niistä lokeroista.
* Ja osittain tämä vahvistuu siitä kautta että perinteitä nojaavat ovat usein vähän minua vanhempia ja he nähdäkseni eivät enää ole "muutosvastarintaisia" kuten minä. Vaan he ovat enemmän "taantumuksellisia". He kaipaavat nostalgianomaisesti johonkin sellaiseen aikaan ja yhteisöön joka ei ole vallitseva järjestelmä vaan joka on ollut olemassa joskus 1950 -luvulla. Tässä kulmassa esimerkiksi suhde homoseksuaalisuuteen on varmasti hyvin erilainen. De facto -olemassaoleva ja hyvin toimiva järjestelmä jossa olen elänyt Etelä-Suomessa ei vastaa vanhuutta hipovien keski-ikäisten ja mummeleiden ymmärrystä "siitä miten asiat ovat aina olleet".

Esimerkiksi homojen avioliiton kohdalla näen että elämme jo nyt de facto tietynlaisessa yhteiskunnassa ja avioliittopykälä tukee jo nyt olevia rakenteita. (Konservatiivi sanoo "homosaatio jyllää koko yhteiskunnassa ja mädättää" niin hän sanoo saman mutta negatiivisesti arvotettuna.) Konservativismi voidaan kuitenkin nähdä laajasti nimenomaan sisällöllisen ajatusmekanisminsa kautta. Eli ajatuksena siitä että suositaan nykyisiä rakenteita ja vahvistetaan niitä. Uuskonservatiivit sekä vanhat kalkkiskonservatiivit ovat kuitenkin nykyään aika usein jotain utopia-nostalgikkoja jotka haikailevat hyvien arvojen menneisyyteen jossa eivät ole välttämättä koskaan edes eläneet. Minulle tämänlainen utopia maistuu tarpeettoman liberaalilta haihattelulta, jossa on tarpeettomasti toiveikkuutta ja luottamusta johonkin kaiken ratkaiseviin ideologisiin taikaluoteihin.

Esimerkiksi kristillisyyteen keskittyneen uskontokritiikkini takana on sama kuin mitä näkee uuskonservatiivien islamkritiikissä. Konservativismi on käytännössä usein varovaisten ja pelkurien ajattelutapa. Yhteiskuntarakenteiden särkymistä pelätään ja ollaan varovaisia eri asioita kohtaan. Omien kokemusten kautta olen tietenkin saanut tietyn kokemuspohjan. Ja konservatiivinen asenne paistaa uskontokritiikissäni vaikka perinteisesti Suomalainen konservatiivi onkin kannattanut kristinuskoa.

Jossain määrin voidaankin nähdä että haluan säilyttää yhteiskuntaa jossa voidaan olla turvassa. Ja joka on ollut periaatteessa käsissä. Tässä mielessä olen klassista liberalismia jossa on, vapauden lisäksi, monia muitakin vahvasti eettisiä ja yhteisön heikompia tukevia sävyjä. Yhteisöllisyys ilman heikkojen tukemista ei mielestäni ylläpidä yhteiskunnan perusrakenteita. Ja näen että uskonto on kenties joskus tarjonnut koheesiota mutta nykyhetkenä uskonto lähinnä luo skismoja. (Kyse on osittain paskasta suhtautumisesta ateisteihin, uskonnottomiin, suomenuskoisiin, muslimeihin. Mutta ei itse asiassa enää riitä edes se, että on kristitty, vaan skismoja saadaan naispapeista ja homojen avioliitoista myös kristittyjen sisälle. Erilaiset herännäisuskonnot levittävät omia kannanottojaan siitä mikä toinen herännäissuunta tai kansankirkko on porttokirkko. Ja niin edes päin.)

Toki tämä ei varmasti maistu konservatiiviudelta sellaiselle ihmiselle joka ajaa sellaista erikoista sosiaalista stabiliteettia jossa ensi sijassa halutaan pienentää veroja, minimoida valtion puuttuminen ja vaikuttaminen yhtään mihinkään niin että ihmiset olisivat mahdollisimman irrallisia. Mutta jossa oletetaan että kansa on heitteellejätöistä, lieveilmiöistä ja irrallisuudestaan huolimatta uskonnollisesti yhteinäisiä ja valmiita vaikka sotaan asti yhteisen hienon kansakunnan vuoksi.

Mutta kuten sanoin. Nämä ihmiset ovat idiootteja. Enkä ole tarpeeksi postmoderni liberaali voidakseni kunnioittaa heitä pätkääkään. Sillä klassiset konservatiivit pitävät kunniaa tärkeänä. Ja kunnia on jotain joka ansaitaan.