Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolumni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolumni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. elokuuta 2014

Kuinka pitkälle?

"Opettaja" -lehdessä 32/2014 oli opettajan kolumni. Siinä kerrotaan aatenautraalista koulusta. Jossa Suomen lippu on korvattu läpinäkyvällä kankaalla kun "Kuten lukuvuotemme aloituspäivänä näitte, emme enää nosta salkoon kristinuskoa mainostavaa lippua vaan läpi­näkyvän pressun. Se viestii toimintamme läpinäkyvyydestä. Sitä paitsi valkoinen olisi pasifistien väri, sininen oikeiston, punainen kommunistien ja musta muslimien väri." Muutenkin esille nostetaan hyvin paljon erilaisia asioita. Klassinen juhlapäivien omiminen nostetaan sekin esille "Jo nyt on hyvä infota, että joulun, loppiaisen, pääsiäisen ja helatorstain alla toivotamme oppijoillemme englantilaisittain: ”Sesongin terveiset!” Seuraavasta opsista nämä lomapäivät poistetaan, samoin vappu, koska työläisten juhla saattaa stressata työttömien lapsia." Ja päästään sitä jopa nimiin asti. "Hetkinen vielä. Maria, Markus ja Johannes, jääkää. Tässä on jokaiselle maistraatin lomake, jolla saatte vaihtaa etunimenne aateneutraaleiksi."

On selvää, että kolumni demonstroi lähinnä sitä miten huumori on taito- eikä voimalaji. Ja toivonkin että tekstin kirjoittanut Micaela Morero on parempi opettaja kuin humoristi. Mutta tämän lisäksi teksti edustaa jotain joka pakottaa miettimään aivan toista asiaa. Sitä miten huonoa makua se edustaa.

On selvää, että tämä kolumni viittaa selvästi Puumalaisen aikaisemmin tekemään kanteluun. Jossa Suvivirsi oli esillä korkeintaan kuriositeettina ja mainintana kun sen pääasia taas tiivistyi paljon laajempaan asiaan ; "Kantelussa katsotaan, että koulujen tapa sisällyttää uskonnon harjoituttamista toimintaansa johtaa käytännössä siihen, että oppilaat jaetaan kahteen ryhmään vakauuksen perusteella. Jos uskonnon harjoittamiseen osallistumattomia oppilaita on vähän, he erottuvat selvästi joukosta. Tällöin tilanne saattaa myös tuntua painostukselta osallistumaan enemmistön toimintaan. Erityisesti uskonnolliset keskusradioaamunavaukset korostavat kantelun mukaan vähemmistöön kuulumista, kun enemmistö istuu luokkahuoneissa ja vähemmistö odottaa koulun käytävällä. Koulut tekevät säännöllistä yhteistyötä seurakuntien kanssa. Yksi vakaumus on täten etuoikeutetussa asemassa kouluissa ja pääsee vaikuttamaan lasten kasvatukseen myös uskonnon oppituntien ulkopuolella." Puumalaisen asia oli siitäkin erikoinen, että sen lisäksi että se ei pääaiheenaan edes käsitellyt Suvivirttä, ja että se silti fiksoitui pelkäksi Suvivirsikeskusteluksi, kävi myös muuta. Suvivirren kohdallakin näkökulma on fiksoitunut sensuuriin, jota se ei ollut "Moni tulkitsi, että apulaisoikeuskansleri haluaa kieltää Suvivirren laulamisen. Puumalainen muistuttaa, ettei ratkaisussa ole kielletty mitään, vaan sillä haluttiin huomioida lapselle kuuluva perusoikeus. – Me emme kiellä tai poista mitään. Olemme tuoneet esiin, että asiassa on ongelma." Näkisin että keväinen Suvivirsikeskustelu olikin suurelta osin juuri straw man -argumentti josta on tehty red herring, joka siirtää huomion syrjään laajemmista ja tärkeämmistä ja vähemmän triviaaleista uskonnonvapauden rikkomisista. Ja luulen että takana on hyvin paljon ihan rehellistä manipulointia. Puumalaista ei siis ole väärinkäsitetty vahingossa, vaan lausuntoja on ikään kuin houkuteltu siihen suuntaan. Mutta tämä ei olisi mikään syy nostaa Moreron kolumnia esiin. Sillä olen käsitellyt asiaa jopa vaivaannuttavan paljon. Kyseessähän on mitätön asia joka on keskusteluissa vain symboliarvon vuoksi. Ja sen suurin jännittävyys on siinä että vain luterilainen kulttuuri on tällä tavoin esillä. Mutta tässä kolumnissa ei ole kysymys siitä.

On selvää että keskustelu voitaisiin kääntää ympäri. Siinähän on vahva slippery slopen henki. Ja tämä liittyy ovelalla tavalla Hitchensin ajatuksiin siitä miten "uskonto myrkyttää kaiken". Eli siitä miten erilaisia aiheita uskonnollistetaan. Esimerkiksi abortti ei itsessään ole uskonnollinen aihe, mutta siitä on tehty jotain josta ei ikään kuin saa keskustella muusta kulmasta kuin uskonnollisesta. Kun otat aiheen esille, palaa keskustelu uskontoon nopeammin kuin ensimmäinen natsikortti viuhahtaa. Samoin erilaiset pyhät on nimetty kristilliseksi - jopa silloin kun niitä edeltäviksi on nähty erilaiset pakanalliset tavat. Myös alkuperää ja historiaa käsitellään omituisesti, ilman että tiedostetaan että symbolit muuttuvat. Kulttuurin omiminen on hyvin omituista maassa jossa on uskonnonvapaus. Se kun vihjaisi että asioilla on "oikea kulttuurinen sisältö" ja niiden soveltaminen minkään muun maailmankatsomuksen yhteyteen ei ole oikeaa kansalaisuutta. Tapa on toki muutoinkin käytetty. Morero ei jaksanut olla luova vaan kehitteli jotain jota käytettiin esimerkiksi saunakauhavertauksessa. Näin ollen valtaosa Moreron esittämistä "uskonnollisista yhteyksistä" eivät oikeasti ole enää uskonnollisia. Suomen lippu ei ole todiste että maamme on kristillinen. Ja siinä missä vapaapäivä on joskus ollut pakanajuhla joka on sitten kristillistetty, niin aivan hyvin voidaan jatkossakin ottaa vapaa, mutta vaihtaa merkitys.

Ja jos argumenttini olisi väärä ja Suomen lippu olisi jonkinlainen todiste siitä mikä ideologia saa olla yleisessä opetuksessa ja mistä poikkeavat asiat tulee sensuroida, se kenties todella iskisikin pahemmin takaisin. Entä jos nämä olisivatkin syy todella sensuroida nämä asiat? Ja tässä mielessä jokainen näistä uskonnollistetuista esimerkeistä voi olla itse asiassa merkkinä siitä että Morerolla olisi vakaviakin esimerkkejä. Mutta tästä voidaankin päästä siihen että "kun teidän kristinuskoa on kaikkialla lippuja myöten, ja itsekin luetteloit kristinuskon vaikutuksia ties missä julkisissa asioissa, niin eihän tuon yhden asian muuttaminen sitten olisi kristinuskon sensuroimista yhteiskunnasta." Moreron ideana on rakentaa slippery slope -epäargumenttia, asiayhteyttä väännetään tavalla joka ei ole väistämätön. Kenties kysymys ei ole uskonnon seusuroimisesta vaan uskonnon suuresta ja kaikkialletunkevasta tehosta niin että muullekin kulttuurille haluttaisiin tilaa. Mutta asia ei ole tästäkään.

Sillä kaiken takana on huono maku.

Moreron tekstin ydin on siinä että "Suvivirsi" ja Puumalaisen asia on jo käsitelty. Se, että asiaan palataan vihjaakin siitä että Morero haluaa vielä lyödä asiasta. Sitä ollaan provosoiduttu niin paljon että uskonnottomista on haluttu tehdä joku jota saa ikään kuin pilkata luvallisesti ympäri vuoden. Ja tämä on merkittävä ongelma. Sillä tosiasiassa nykykulttuuri on pullollaan ns. poliittista korrektiutta.

Tästä hyvä esimerkki on aiemmin nostamani "Sika" -sokora jonka muistan vahvasti omasta nuoruudestani. Tarkkailuluokan pojat lauloivat Juice Leskisen em. kappaleen joulujuhlassa ja tätä pidettiin provokatiivisena ja loukkaavana. Muutenkin olen kuullut että monia lauluja on sensuroitu sen vuoksi että ne eivät "sovi kouluihin". Tätä on tehty uskonnollisista syistä. Itse asiassa paheksunta ja sensuroiminen ovat uskonnon nimissä tehtynä niitä aivan tavallisimpia toimintatapoja. Sitä yritetään onnistuneesti saada kouluista pois uskovaisia loukkaavia lauluja musiikintunneilta, sitä onnistuneesti sensuroidaan fantasiakirjallisuutta, ja on sitä kerrottu siitäkin miten roolipelit ovat saatananpalvontaa. Ja montaa muuta asiaa on tehty. Nämä ovat yrityksiä joiden kohdalla on sitten jälkikäteen selitetty esimerkiksi sitä miten asia nyt on ehkä ollut ylilyönti, mutta että demokratiassa asioista keskustelu kuuluu prosessiin.

Moreron aihepiirin laajentaminen tahallisesti juuri sellaisiin esimerkkeihin joita kukaan ei ole kannattanut vihjaa että hänen lajityyppinsä on halpa sarkasmi. Huonojen koomikoiden ja vielä paskempien argumentoijien suosima idioottimainen lajityyppi. Joka on sama kuin jos esittäisi että ne jotka vaativat Suvivirttä olisivat vaatimassa vaikka sitä että koko koulu korvattaisiin jumalanpalvelustoiminnalla jossa biologia korvataan kreationismilla ja musiikintunnit virsilaululla. Ja että taukoa pidettäisiin vain ruokarukouksen ajaksi. Toki tämänlaisia liioitteluja on helppoa tehdä. Ja ne voivat olla hauskoja jossain katupoikien tai pahasuisten nettirääviköiden blogeilla. Mutta konteksti on kuitenkin ns. virallinen opettajien ammattilehti. Tämä konteksti takaa arvostetun ja laajan yleisön. ja antaa itsessään auktoriteettia ja uskottavuutta sanomalle. Se kun ei ole enää mikään satunnainen mielipidekirjoitus joltain nettiääliöltä vaan jotain joka on kelvannut akateemisesti koulutetuille.

Morero onkin tässä tekstissään proaktiivisesti lämmittämässä provosoitumista aiheesta ilman että asiaa on uudestaan nostettu esiin uskonnottomien puolelta. Joka kertoo siitä miten uskovaisilla ei ole armoa uskonnottomia kohtaan. Miten armoa ei pyydetä eikä anneta, vaan mikä tahansa kenen tahansa ylilyönti kelpaa ideologiseksi lyömäaseeksi. Ja jos ei kelpaa niin tehdään siitä olkiukko jota sitten käytetään tähän tarkoitukseen. (Kuten tässä on juuri tapahtunut.) Mikä ei yllätä ketään, ei suvivirsiasiassa, ja tokikaan ei muutoinkaan. Tämä tarkoittaa sitä että tässä yritetään proaktiivisesti estää jatkossa tapahtuvia keskusteluja. Puumalaisen tapauksesta on tehty päätös ja sen mukaan tietenkin joudutaan elämään.

On toki surullista, että Puumalaisen esityksen pääasia - joka ei ollut suvivirressä saati sen sensuroinnissa - jäi käsittelemättä. Ja keskustelun kristittyjen määrittelemä idiotisoitu versio on otettu tälläiseksi kokoaikaiseksi lyömäaseeksi jota käytetään kaikkia uskonnottomia vastaan koko ajan ympäri vuoden. Jopa silloin kun he eivät provosoi aggressioon mitenkään. Muistaen että moni uskonnoton ei ole näitä asioita edes Puumalaisen aikana halunnut. Ja joka tapauksessa näitä muutoksia ei toimeksipantu joten kristityille ei käynyt mitenkään pahasti tässä asiassa. Mikä kertoo sen miten asennevammaista, häijyä, suvaitsematonta ja huonoa makua uskonnon kannattajat voivat harrastaa aivan omalla nimellään ja julkisesti ilman että tästä seuraa mitään ongelmia. Uskonnoton saisi vastaavassa tilanteessa varsin helposti kuulla viestiä siitä että heidän pitäisi mennä Pohjois Koreaan, jossa on monokulttuuri. Mutta tämän ironista tasoa ei tietysti ymmärretä, kun sitä esittää nimenomaan ihminen joka ei voi sietää uskonnottomuutta missään asiassa ja vaatii että Suomi pidetään Suomalaisella, ja tätä Suomalaisuutta uskonnottomuus ei edusta eikä edes voi edustaa..

Morero siis haluaa julkisesti "Opettaja" -lehdessä lietsoa uskonnottomia muutoinkon yleisesti vellovaa keskustelua. On selvää että tämä ei ainakaan vähennä uskonnottomien toistuvasti kohtaamaa vihapuhetta. Ratkaisu on mielenkiintoinen nimenomaan opetusalan ihmiseltä. Moreron huono maku onkin jo siinä että asioista ei edes saa käydä julkista keskustelua. Koska siitä seuraa vain hirveä pitkävihainen täysrangaistus, jossa uskovaiset kiusaavat ja vauhkoavat ja vaahtoavat vihapuhetta joka selvästi kohdistuu tarkasti tunnistettavaan aateryhmään. Huvittavinta on se, miten Morero yrittää käsitellä aihetta mutta menee aihepiirinsä kanssa olkiukkomaisesti lähelle mutta kuitenkin niin kauas. Ja sen seurauksena hän lähinnä demonstroi sitä miten uskonnottomilla on uskonnonvapauskysymyksissä yllättävän hyvä case. Mitä pitkävihaisempia ja pitkään provosoituneita ja asiasta vauhkoavia uskovaiset ovat, sitä selvempää on että on olemassa ihmisryhmä joilta oppilaita tulee suojella.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Paljastus

Helsingissä oli aikanaan hieno elokuvateatteri, "Forum". Se suljettiin ja sitä ei enää nykyään ole. Sen sali I on jäänyt mieleeni. Siinä oli valkokankaan kummallakin puolella alaston patsas, tasa - arvon nimissä kunniaksi salille on se, että toinen patsaista on nainen ja toinen sitten mies.

Kuitenkin epäreilua on se, että nainen esitti sulonsa avoimesti salille, ja mieskatsojien iloksi. Mutta naiskatsojien harmiksi mies oli käännetty selkä katsojaan päin. Tämä ratkaisu voitiin nähdä siten, että se sekä esineellistää naista, että esitti miehen alastomuuden jotekin hävettävänä asiana. Kukaan ei tietysti hyötynyt tästä. Ei hyötynyt paikkakaan, sehän meni konkurssiin.

Mitä sitten on Suomen eduskunnassa? Siellä on Wäinö Aaltosen patsassarja. Siinä patsaat edustavat hyveitä. Nämä ovat kuvattu alastomina ihmishahmoina. Ja eduskunnassa on tavallaan käänteinen "Forum". (Mikä on tavallaan sopivaa koska foorumien avoimuus ja rehti keskustelu ei tavallisista ihmisistä kuvaa paikkaa kovinkaan paljoa kun taas elitismi ja sulkeutuneisuus kylläkin.) Esimerkiksi "Raivaaja" ja "Henkinen työ" ovat miehiä ja pallit rohkeasti salin puolelle. Naishahmoksi kuvattu "Tulevaisuus" on sen sijaan kääntänyt selkänsä. Katso vaikka!
On rehellisesti sanoen mielenkiintoista symboliikkaa tässä selkänsä kääntäneessä tulevaisuudessa nykytaantuman aikana. (Tosin ei siinä että tulevaisuus on selkä seinää vasten ole kovin paljoa kauniimpaa symboliikkaa.)

Mutta miksi ei käännetä kaikki yhdessä sitä patsasta? Yksi elämää suurempi konkurssi saa luvan riittää riittää!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Vartti julkisuudessa

"Metro" -lehti julkaisi kolumnini 1. Se oli tyyliltään melko tyypillistä minun tekstiäni. (Kaikenlaista roskaa nykyään painetaankin paperille.) Tosin koska julkaisukanava on se mikä on ja pituudessa oli hyvin tiukat rajoitteet, on selvää että se oli perustyylistäni poiketen melko peruspositiivista "höpöhöpöhumanismia". Sillä tämänlaisia kolumneja yleensä julkaistaan.

Joskys tyylin parodioinnin ja imitoinnin välille on vaikeaa vetää rajaa. Yleensä parodian erottaa siitä että se yrittää olla hauska. Minun parodiatkaan eivät ole hauskoja, joten ero on entistä pienempi. Riittää että huomautan että there is no honor in writing columns.

Olin toki lähettänyt kolumnin, mutta rehellisesti sanoen oletin että sitä ei julkaistaisi. Rehellisesti sanoen rajoitettupituuksinen "kolumni" jossa on "kohdeyleisö" joka täytyisi jotenkin huomioida ei ole minulle tuttua. Ajattelin enemmänkin että sitä voisi kokeilla. ; Itse asiassa käytin tekstin tuottamiseen käytetyn materiaalin jo uudelleenmuotoiltuna ja lisäyksin blogissani . Oletin että kun ei julkaista niin käytän työn hyväkseni muutoin. (Syynä on viive. Lukijoiden kolumni ilmestyy kerran viikossa ja se on pyörinyt vasta pari viikkoa, joten on järkevää olettaa että jos kolumni julkaistaan se tapahtuu lyhyellä viiveellä. Tässä meni pari viikkoa. Ja ajattelin että voin käyttää materiaalin jossain muutoin avukseni. Olen tässä suhteessa peruslaiska.)

Kolumnissa on erikoinen kohta "Teräsmies on merkittävä koska hänellä on uhreja pelastettavaksi. Hän ei välitä siitä, että Gotham City on lannistunut ja seuraa muiden esimerkkiä." Sarjakuvallisesti tämä ei tietysti ole aivan väärin. Sillä Teräsmies ei liiku Gortham City:n maailmassa eikä tätä kautta välitä paikasta yhtään mitään. Ne ovat yhtä eri maailmoissa kuin "Asterix" on "Kippari Kallelle". Kuitenkin tässä kohden on sen verran voimakas asiavirheilyn maku, että minun on aivan ehdottomasti tarkenenttava että Teräsmies ei ole koskaan ollut Gotham Cityssä. Hän ei tule koskaan olemaankaan Gotham Cityssä. Hän ei edes haaveile lomasta Gotham Cityssä. (Tämänlaista sitä vaan painetaan paperille. Enkä yhtään edes häpeä!) Syy tähän on editoimisprosessi, joka vaati erityisen rankkaa tiivistämistä. Alkuperäistekstini oli tyylilleni uskollisesti mallia "törkeästi liian pitkä" ja tätä kautta tiivistäminen vähensi esimerkiksi rytmin ja teeman vahvistavia supersankarilistauksia jotka toisteisena voidaan poistaa ilman että sisältö häviää. (Ja jos asiavirheen livahdus ärsyttääkin, niin kirjoittajapalkkio kyllä kuittaa tunteet moninkertaisesti ; En toki tienannut aivan euroa sanalta, mutta se oli kuitenkin "tarpeeksi lähellä" tätä elämäntapaa.)

Hupaisaahan tilanteesta on se, että sain yllättävän paljon huomiota asiasta. Jostain syystä tilanne menee niin että jos kirjoitat päivittäin usean vuoden ajan kohtuu suosittua (roimasti yli 100 000 lukukertaa) blogia, sinua ei vielä pidetä kynäilijänä. Yksi lehtiartikkeli  voi sen sijaan iskeä. ; Blogikirjoittamisella on varmasti ainakin "kotikutoinen imago" kun taas lehdessä on jonkinlainen seula joka tekee siitä merkittävämmin. Mutta jos kirjoitat yhden hassun kolumnintyngän sinua kutsutaan "kolumnistiksi". (Töissäkin kolumnini oli jo tullessani seinällä ja siihen viitattiin kuin se olisi jotenkin merkittävää.) Tämä on tietysti arvosteluna suunnilleen sama kuin jos se, että juot  yhden kerran viinaa, olisit alkoholisti.
1: Toisaalta syynä voi olla sekin että jos minä teen blogauksen, se ei ole uutinen. Sen sijaan se, että joku on valmis maksamaan siitä ja halukas painamaan sen paperille on. Eli reagoitavaksi tilanteen tekee juuri se poikkeuksellisuus. Minulla on kuitenkin niin iso ego että kieltäydyn edes ajattelemasta tämänlaista vaihtoehtoa.

Kuitenkin oman naaman näkeminen lehdessä oli jotenkin erikoista ja omituista. Sitä ei voinut sanoa merkityksettömäksi. Yllättävintä oli, kuinka se oli itse asiassa hieman kuin näkisi jonkun toisen tuottamaa tekstiä. ; Olen niin tottunut lukemaan muiden kolumneja, että sitä jo tekstin paikan vuoksi lukee ikään kuin toisen tekstinä. Lisäksi syntyi muitakin ajatuksia. (Kuten kysymys "Olenko minä noin oranssi?") Esimerkiksi asiavirhe pisti siksi silmään ja ärsytti. Että minkälainen idiootti sitä "vartin julkisuuden" vuoksi painaa Teräsmiesvirheen? Eikä edes häpeä tuo minä yhtään! (Jumalauta!)

1 "Pelasta, Teräsmies" (Metro, 1. lokakuuta 2012, s. 2).

perjantai 14. lokakuuta 2011

Mediaraiskaus

Tämän päivän "Metron" kolumnissa kerrottiin miten Johnny Depp oli saanut median vihat niskaansa. Hän kun oli eräässä haastattelussa lipsauttanut, että median kiinnostus ja asioiden penkominen tuntuu siltä kuin hänet raiskattaisiin. Mediamylläkän ytimeksi alkoi tästä varsin kummallinen teema ; Deppin nähtiin halveksivan raiskauksia ja vähättelevän raiskauksen tuskaa. - Oli kuitenkin selvää että Depp käytti termiä kielikuvana. Ammatikseen sanojen parissa painivat totuuden torvet, joiden tehtävänä on "selvittää mitä ihmiset sanovat" esimerkiksi haastatteluissa luulisi olevan juuri niitä ihmisiä jotka osaisivat tämän huomata.

Tämänlainen vähättelytematiikka on tietysti yleistä. Esimerkiksi eilisen - kirjoitetun aineiston merkityksen kontekstointiin keskittyneen - jutun kautta voidaan huomata, että se, että "hassut uskovaiset sanovat hassuja asioita" väheksytään rinnastamalla se kauheampiin asioihin on itse asiassa sen väheksymistä että "hassut uskovaiset ovat hassuja kun ne osuvat omalle kohdalle". Se, mitä saatanapaniikkiin liittyneet roolipelivainot opettivat minulle "kantapään kautta" on se, että vaikka "ulospäin" asia näyttää itse asiassa hyvin koomiselta, niin se ei estä sitä että sen sisällä ei olisi julmaakin henkistä väkivaltaa. Toki tämä haitta on pienempi kuin lasten joukkosurmat, mutta ignoraatioon ei kenties ole syytä kun muistaa että tälle ongelmalle voidaan ihan oikeasti tehdä jotain.

Kyseessä on medianhallinta. Ignorointistrategiat ja erilaiset väheksynnät ovat keino rajoittaa ikäviä mielipiteitä. Uskovaisilla on tähän vahvat motiivit - jonka vuoksi roolipelivainot ja eilinen blogauksenikin tapahtuivat. Mutta tuskin kenelläkään on yhtä vahvoja motiiveja ja keinoja kuin medialla itsellään.

Useinhan tilanne on niin, että ihmiset ovat epäluottavaisia poliisia kohtaan. Sormenjälkirekisterit ahdistavat. Systeemissä on "rikolliseksi syyttä suotta epäillyn" tunteita, ja tämän synnyttämää moraalista närkästystä. Osalla mukana on pelkoa siitä että "ehkä teenkin jotain hieman kiellettyä", eikä kiinni ole kiva jäädä. Ja toisaalta poliisi nähdään byrokratiana ja tylsänä. Ja osana systeemiä, joka on monelle vastustamisen syy itsessään. Mediaa ja haastatteluja sen sijaan pidetään lämpiminä ja ihmisenkokoisina. Kuitenkin juuri media on vaarallinen monelle ihmiselle. Poliisin byrokraattisuus on osa sitä turvaamisjärjestelyä, jolla ihmisestä vuodetaan tietoja. Journalisti ei sen sijaan turvaa, vaan hänen ammattitaitonsa on saada ihminen vuotamaan kiinnostavia henkilökohtaisia asioita. Ja journalisti takaa että ne eivät jää kaapinpohjalle piiloon.

Kuitenkin vaikka riskit median kohdalla ovat suuremmat, ihmiset ovat iloisia jos joku kieltää antamasta jotain tietoja poliisille. Selkääntaputtelua tulee koska henkilö on "huolissaan oikeuksistaan." On oltava vahvat ja hyvät syyt että tietoja antaisi virkavallalle. Mutta jos joku kieltäytyy kertomasta asioita medialle, syntyy heti henki "Se salaa jotain, se on epäluotettava."

Onkin luultavaa että suuri osa metelistä johtui siitä että Johnny Deppin teksti ymmärrettiin aluksi oikein. Mutta sitten sen tajuttiin olevan mediakritiikkiä. Jotain jossa Depp moitti haastattelijaa siitä että "Hei, sä oot tavallaan raiskaamassa mua tässä just nyt." Ja media teki sen, minkä se aina tekee. Haastateltavan on nimittäin osuttava tiettyyn muottiin. Poikkeaminen tästä johtaa median vastaiskuun. Tämä haastattelukulttuuri itsessään johtaa siihen että julkisuudessa voi olla vain ja ainoastaan "matkijalintu".

Poliisi on ystävä. Media sen sijaan on lähempänä vihollista.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Comment & Conquer

Monet blogit ovat kommentointipaikkoja. Minun blogini ei ole tästä poikkeus. Jokainen kirjoitus on tavallaan haltuunotto, kirjoitelma aiheesta, minun oma näkökulma asiaan. Joskus tekstit ovat hyviä - ja joskus vain tykkään muuten vain aiheesta juuri silloin. Kommentoinnilla ja kirjoittelulla otan itselleni pienen tilan virtuaalitodellisuudessa. Ja blogaaminen antaa minulle keinon purkaa kritiikinkaltaiseen toimintaan aggressioitani. Ja tietysty runsaasti tilaa egoilla ja päteä!

Kolumnien kirjoittamisessa tekstejä tulee melko säännöllisesti, ja tekstit ovat melko lyhyitä. Niiden tehtävänä on kommentoida ajankohtaisia aiheita, kyseessä ei kuitenkaan ole uutinen koska siinä kirjoittajalla on oma aihe, näkökulma ja mukana on usein mielipide ja kannanotto asioihin.

Poliitikot ja julkkikset ovat usein kolumnisteja. Yksi syy on siinä, että kolumneihin voi laittaa vallankäyttöä. Toinen siinä, että kolumni antaa luvan esiintyä arrogantisti oikeassa olevana, käyttää muuten ikävinä pidettyjä vinoiluja keinoina. Ja niin edespäin. Kolumneissa on usein myös kirjoittajan naamakuvaa vieressä, jolloin pärställe saa julkisuutta.

Jos kolumnistilla on sanataiteellisia kykyjä, hänen katsotaan puhisevan, vanhahtavasti pakisevan, jolloin hän on pakinoitsija. Tässä korostuu persoonallinen tyyli. Pakinan jako taas voidaan tehdä kahtia: Niitä on faktisia ja fiktiivisiä. Ja ulkopuolelta objektiivisesti ja jopa toiseuttaen katsovia tai sisältäpäin samastumisen kautta katsovia. Kaikilla on tietysti suhde todellisuuteen : Valehtelu pakinassa on ikään kuin ajatuskokeiden tekoa eikä valehtelua.

Ja aivan kuten graffiteissa aktiivisen sisäpiirin määritelmä sanoo että vain laiton graffiti on aito graffiti, ja laillinen on seinämaalaus. Niin myös pakinakin ja kolumnikin on hienoimmillaan hieman "kirjoittamisen sääntöjä rikkova". Hyvin tehtynä kyseessä ei ole vandalismi vaan raikas tuulahdus. Usein kolumnistit ja graffititaiteilijat kuitenkin epäonnistuvat tässä, jolloin tulos ei ole yhtä hyvä. Mutta se ei graffititaiteilijoita tai kolumnisteja haittaa, sehän synnyttää reagointeja ja jopa keskustelua jolloin kolumnisti saa nimensä paperiin. Joskus kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.Graffitit ja kolumnit ovat henkilökohtaisia kannanottoja, joissa - usein hyökkäävä - kommentti laitetaan näkyville. Lopputulos voi olla kaunis ja outo samanaikaisesti. "Jutusta tulee vähän ufoa". Vaikka se kuinka sidottaisiin paikkakuntaan: Kolumneissa ja graffiteissa on usein myös kysymyksiä, joskin jotkut kysymykset ovat selvästi parempia kuin toiset eivät: Tosin huonoillakin kannanotoilla ja typerillä kysymyksillä on laaduttomuudestaan huolimatta kuitenkin paljon arvoa, koska kolumnisti ja graffititaiteilija saavat niihin reagoinista hallitsemisen ja ymmärtämisen tunnetta itselleen ja aatetovereilleen. Näin kommentaattorin toiminnan jälkeen kaikella on oma paikkansa, olivatpa muut samaa mieltä asiasta, sen perusteluista tai eivät. Näin maailma täyttyy sekasotkusta jossa ei välttämättä ole paljoa järkeä - objektiivista järkeä - mutta jossa on paljon merkitystä - subjektiivista merkitystä. Joskus lopputulos, käyty keskustelu on jopa, joskin oudolla ja vinoutuneella tavalla, kaunista. Ja tällöin teksteissä voi näkyä jopa toinen toisensa hyväksyntää ja rakkautta.Mutta silloinkin kaikkia kiinnostaa lähinnä se, että oma nimi tai tagi on näkysällä. Sillä siitä kysymys on: Näkyvyyttä joko yleisesti tai sitten kommentaattorin valitseman ja kannattaman "eliittijoukon" silmissä. Siispä minunkin on aika lopettaa johonkin joka voisi olla sellainen.
Tämän blogauksen numero on 1300 - mikä tarkoittaa perinnettä. Jos blogikirjoitukset olisivat vuosia, nyt olisi hyvä aika alkaa odottamaan mustaa surmaa.