Skientistinen selitys Pääsiäisen ihmeelle...

Jeesuksen sanottiin nousseen kuolleesta. Tämä on johtanut ankariin teologisiin keskusteluihin. Usein on otettu lähtökohdaksi ja otetuksi että Jeesus kuoli ja palasi kuolleista. Ja tätä kautta on ollut teologisesti tärkeää tietää minkälainen epäkuollut hän oli.

Jeesus ei ollut zombie koska hän kykeni puhumaan, söi leipää ja viiniä eikä aivoja. Hän ei ollut ghoul koska hän ei mädäntynyt. Hän ei ollut kummitus koska hänellä oli haavoja joita voi koskea. Hän oli liian fyysinen myös ollakseen muunlainen vastaava henkimäinen olento (wight, wraith). Hän on miltei vampyyri, mutta vaikka katoliset korostavat transsubstantio -oppia viinistä lihaksi ja Jeesus nautti tätä, ei Jeesus nauttinut vertaan henkilöstä vaan lasista. Onkin selvää että Jeesus on lich, maagikko joka opettelee nekromantisia kykyjä saavuttaakseen ikuisen elämän. ; Tämä selittää miksi Jeesuksen haavat eivät parantuneet ja miten hän toi ihmisiä takaisin kuolleista.

Mutta tosiasiassa ihmeelle on toinen selitys.

Todisteena teorialle käytän maailman tieteellisintä ja varmiten aitoa lähdettä, Torinon käärinliinaa. Ehdottoman faktuaalinen Juha Hiltusen "Valokuva Jeesuksesta?" -kirja kertoo että Torinon käärinliinassa on verijälkiä. Ja että ne ovat luonteeltaan sellaisia että niitä ei ole pirskoteltu tai paineltu vaan ne ovat vuotaneet. Tämä on tärkeä todiste koska jos veri olisi ollut vain tahrautunutta tai tahrittua liinan olisi voinut väärentää. Siksi onkin korostettu että veri on vuotanut tavalla jota on hyvin vaikeaa väärentää.

Vastaavat ehdottoman luotettavat lähteet kertovat veren olevan aitoa verta. On tunnettu biologinen tosiasia että kuolleet ihmiset eivät vuoda verta. Tähän tarvittaisiin verenpainetta eli pumppaava sydän. Tämä tarkoittaa sitä että Jeesusta ei kääritty liinaan kuolleena vaan hän oli tilassa jossa hän oli hyvin niukin naukin elossa. Juutalaiset yleensä vielä pesivät ruumiin ensin, joten veritahrat olisivat kertoneet hautaamisen kiireestä.

Kun haudan suu suljettiin, Jeesuksesta tehtiin kvanttimekaaninen mutta makrofysikaalinen schrödingerin kissa joka oli mittajärjestelmällemme samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kun haudan suu avattiin pääsiäisaamuna, kvanttisuperpositio romahti. Syy siihen että Jeesus oli elossa johtuukin perimmiltään kvanttiepävarmuudesta. Jos mietimme miksi Jeesus on elossa, viittaamme kvantti-indeterminismiin ja sanomme että "tuurilla".

Pandoran lipas

Olipa kerran Zeus joka halusi rangaista ihmiskuntaa ja Prometheusta tulen viemisestä ja skientismistä. Siksi hän antoi Pandoralle suljetun lippaan. Myyttisen lippaan jolla oli erityisiä voimia. Epimetheus käski Pandoraa olemaan avaamatta tämän mukana ollutta lipasta, koska jo pelkkä tarkkailu vaikuttaa systeemeihin. Pandoran uteliaisuus kuitenkin lopulta voitti ja hän avasi lippaan. Kissaan aaltofunktio romahti ja se lakkasi olemassa samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kissa oli kuollut. Viimeisenä laatikosta vapautettiin kissasta tehty kuvamateriaali, kissavideo. Naisen vika - ja skientismin. Hyvää yötä.

Alhaalla on vielä tilaa.

Satuin törmäämään siihen että minun piti vastata mintä levyä odotan. En yleisesti ottaen odottele varsinaisesti mitään. Mutta odotan silti "Cynicin" seuraavaa albumia. Odottaminen on erityisen oleellista, osuvaa ja mielenkiintoista sillä bändin tämänhetkinen tila on epäselvä ; Yhtyeen keskeiset jäsenet ovat antaneet keskenään ristiriitaista palautetta.. Reinert on esittänyt että yhtye ei ole koossa ja Masvidal taas on väittänyt juuri päinvastaista. Näin ollen tuleva levy on hämmentävässä välitilassa. Sellaisessa joka kutsuu schrödingerin kissa -vertausta. Selvää on että kun laatikko joskus avataan, tiedetään silti että kissa on vähintään hengessä mukana.

"Cynic" on mielestäni aika mielenkiintoinen yhtye. Se on varsin progressiivista. (Jos itse yritän soitella niitä kitaralla niin vastaus on tosin sen suuntainen, että "Tried, but wasn't progressing very much".) Death metallin ja jazzin fuusio kuulostaa hyvin omituiselta. Jo sanotun yhteydessä voisi olla sopivaa hieman availla tiettyä kappaletta albumilta "Traced in air". ("Integral Birth".) Kappale on siitä hauska että se viehättää sekä kvanttimystikoita että minua. Muotoillaan asia niin että minulla on tuon skenen kanssa aika vähän asennetta ja perustelutapaan liittyvää yhteyttä. (Eromme on ainakin siinä että en koe olevani tämän kappaleen kuuntelun jälkeen parempi ihminen. Toisin kuin mitä eräs kvanttimystikko sanoi kokevansa.)

"I touch the string though the harp may not sing."

Laulu alkaa kvanttifyysisellä vitsillä. (Kielikuva voi toki viitata muuhunkin mutta koko kappaleen kontekstissa fysiikkaan tehdyt rinnastukset ovat tärkeitä.) Säieteoria (string theory) ei toki käänny vastaavaksi suomenkieliseksi väännökseksi.. Harpun soiminen voi toki olla tässä myös astetta mystisempi viittaus. Enkelit soittavat harppua. Joten kenties säieteorian näppäily ei tuota sellaista soittoa joka olisi erityisen, sanotaanko, "teistinen".

"Still I dig the sky for sun sparks to guide down below there's a land with an ominous hole."

Tässä alhaalle viittaaminen voi viitata Richard Feynmanin kuuluisaan esitykseen jossa "alhaalla on yhä tilaa". Toisaalta ominous hole tuonee mieleen mustat aukot josta valo - johon auringonkipinä voi olla runollinen ja antifysikaalinen vertaus - ei pääse pakenemaan.

"Dug deep in the sand of belief."

Tässä vertaus tuo rinnasteita enemmän metaforiseen suuntaan kuin fysiikkaan. (Tai jos tässä on fysiikkavitsi se on jäänyt minulta spottaamatta.) Tässä voidaan puhua ihan siitä että monelle fysiikka on jotain jolla on maailman ja maailmansynnyn selittäjänä hyvin samanlainen funktio kuin uskonnolla on ollut. Toisaalta viittaus voi olla myös suoraan kristilliseen perinteeseen, "Matteus 7:24-27" varoittelee rakentamasta hiekalle. Tässä mielessä vihje voi olla että harput eivät soi ja fysiikka jopa kyseenalaistaa uskonnolliset käsitykset.

Hiekan kaivamisen voi toki nähdä toisinkin ; Kun aiemmin on mainittu aukko, ei kenties pidäkään etsiä "Raamatussa" kaivattua kalliota jolle rakentaa ta(l)onsa, vaan kenties se kaipailtu reikä on olemassa ja sitä kautta pääsee toisiin maailmoihin. Kunhan kaivelee pitkään voi kohdata jotain joka on totta mutta ei konkreettista.

"A million doves orbit round the Earth with tears of blood."

Tämä on kappaleen itselleni hankalin kohta. Se on myös kertosäkeen alku joten se on varmasti jollain tavalla hyvin merkittävä ; Olen kenties liian biologisesti painottunut murtaakseni tätä salaisuutta sillä mieleeni tulee lähinnä Vaikertajakyyhky (Zenaida macroura), englanniksi "mourning dove". Ja sittemmin sukupuuttoon kuolleiden muuttokyyhkyjen (Ectopistes migratorius) miljoonapäiset parvet. Kyyhkynen symbolina on toki myös rauhan symboli ja tätä kautta niihin voisi saada jotain sisältöä. Mutta rehellisesti sanoen tämä on jäänyt vielä hieman auki.

"Dare the virgin take integral birth."

Tämä on selvästi viittaus Feynmanin polkuintegraaliin, ja toisaalta siihen että kvanttifysiikan maailma ei mukaile intuitiota ja kvanttifluktuaation kautta voi pompahtaa esiin erilaisia asioita. Tässä yhteydet kvanttikenttäteoriaan (quantum field theory) ja siinä olevaan tyhjiöön (vacuum state) ja Feynmanin diagrammejen piirtämiseen on mukana. Rinnastus uskontoon on selvä. Neitsyt Marian tekemä synnytys on ihme, kuten se mihin kvanttimaailman nähdään kykenevän.

"From the void I am born into wave and particle.
In the uncreated light emerged an oracle."

Tämä kohta mielestäni alleviivaa aiemmin mainitsemiani asioita. Kappaleen tekijät ovat antaneet kvanttityhjiölle ei-minkään statuksen. (Joka on teknisesti ottaen eräänlainen tiedevirhe mutta yleinen tiedevirhe ja epätarkkuuksiakin voi kenties sietää.) Ja tästä nousee epäintuitiivinen aalto-hiukkasluonne.

Ja tätä kautta korostuu luotujen alkuperän jumalattomuus. Tosin se että luomattomasta valosta ilmestyy oraakkeli voi viitata siihen että kenties ihminen ei ole alkuperänsä. Tai sitten oraakkelit näkevät harhoja, kenties siksi että ilman Jumalaa heillä ei ole tarjolla mitään henkistä ohjausta Totuuteen.

Kenties astetta vahvemmin jälkimmäiseen sillä aalto ja partikkeli voidaan nähdä perinteisenä dikotomiana sieluun ja ruumiiseen / mieleen ja aineeseen. Toisaalta tunnetuin aaltohiukkas-dualistinen hiukkanen on fotoni. Valonsäde johon on laulussa aikaisemminkin viitattu. Kvanttimystikko voisi huokaista jotain sellaista kuin "ole valo". Ja rinnastus olisi ymmärrettävämpi perinteisille uskovaisille kuin fyysikoille.

Kappale palaa tämän jälkeen laulamaan verisilmäisistä kyyhkysistä. Joten kenties kyyhkyset viittaavat monien pelkäämään arvotyhjiöstä seuraavaan anarkiaan ja sotatilaan jossa ei ole moraalisia säädöksiä ja rajoitteita vaan kaikki kaikkia vastaan ja kaikkialla pätee vahvimman laki.

"Weep no more; noble silence usher my way home."

Tässä kappale on luultavasti tarkoituksella monitulkintainen. Jalo hiljaisuus voi viitata edellämainittuun kvanttityhjiötilaan jossa juuri tyhjyys on se mistä on tultu ja johon ollaan menossa. Toisaalta hengelliset-uskonnolliset ihmiset tuppaavat kuvaamaan kuolemaa tämäntapaisilla vertauksilla joten kenties ihmisillä onkin jumalattoman fysiikan sijaan toisenlainen kohtalo.

Toisaalta itkijäkin jää hieman auki. Kuolevaisuusrinnastus toisi mieleen sen että kenties tässä kerrotaan ihmisille että ei ole mitään itkettävää, eli surun katoamisesta. Toisaalta itkijät jotka laulussa on jo mainittu ovat kyyhkysiä. ; Ja kun kyyhkyset tässä vaiheessa taas itkevät kertosäkeessä, on kysyttävä kenties jotain muuta kuin kysymystä siitä "mitä kyyhkyset ovat". On kenties kysyttävä mille ne itkevät. Ja miksi ne eivät kuitenkaan tottele kehotusta.

"Line in sand erased we are but one.
Cosmic cavalcade we are but one."

Tässä viitataan katoavaisuuteen. Linjat hiekassa ovat hyvin vakiintunutta runollista kuvastoa. Aiemmin laulussa on kuitenkin viitattu hiekkaan ja kenties tässä korostetaan fyysikkojen väliaikaisuutta. Tai sitten sitä että entropia pyyhkii kaiken aikaansaannoksemme ja universumin kohtalona on lämpökuolema. Kuitenkin luku "yksi" lienee tärkeä. "Cynicin" muissakin kappaleissa on buddhalaisia vaikutteita. Ja tässä mielessä me olemme kosmisia kavalkadeja ja hiekkaan piirrettyjä viivoja, väliaikaisia, mutta kaikki yhtä. (Olisi mielenkiintoista keksiä miten kokonaisluvut saisi symbolisesti yhdistettyä integraalilaskentaan mutta tähän ei ole mitään ilmiselvää temppua.)

"Time has come I take integral birth
Reborn."

Tämä lopetus vahvistaa uudelleensyntymisen kautta buddhalaisen sävyn. Kokonaisuuden kannalta on vaikeaa sanoa viittaako ajan tuleminen tässä toisen elämän loppumiseen eli kuolemaan vai siihen että aika alkaa olemaan. Ehkä molemmat.

Kuinka "naturalismin kritiikki" demonstroi miten kristinusko ei todennäköisesti tai helposti keksi luonnontieteellistä maailmankuvaa

Kun katsotaan "sofistikoituneiden teologien" skientismikritiikkiä, sen ytimessä on vahvasti se, että tieteellisyys oletetaan yhdeksi ja samaksi kuin looginen positivismi. Tämä on melko ilmiselvä asia ja olen toistanut sitä tässä blogissani kenties tarpeettomankin monta kertaa.

Toisaalta voidaan huomata että valtaosa "naivien uskovien" skientismikritiikistä - jopa silloin kun se käyttää "sofistikoituneilta teologeilta" napattua kieltä - voidaan huomata että se viittaa skientismillä johonkin vielä paljon loogistakin positivismia vanhempaan ja yksinkertaisempaan ajatukseen. Nimittäin determinismiin. Erikoista onkin se, että tässä kritiikisttä tyypillinen rakenne on sitä, että skientistien esitetään olevan deterministejä. Mutta sitten lopulta kun asiaa katsotaan voidaan huomata että "naivit uskovat" itse asettavat omille selityksilleen determinismin vaatimista.

Determinismi voidaan nähdä oppina jonka mukaan kaikki maailman tapahtumat ovat sellaisia että niillä on syy. Eikä mikä tahansa syy. Sellainen syy joka johtaa juuri tiettyyn ja vain tiettyyn lopputulokseen (necessitate). Determinismin ja positivismin yhteys on toki jokseenkin ymmärrettävä ; Jos ajatellaan varhaisia "tiede voi tietää kaiken" -tilannetta törmätään esimerkiksi Laplacen demoniin joka kuvaa klassista mekaanista fysiikkaa. Siinä jos me tiedämme jokaisen kappaleen painon, liikesuunnan ja aseman jonain ajan hetkellä, niin tästä seuraten voimme kelata tulevaisuuteen ja menneisyyteen ja tietää miltä maailma näyttää minä tahansa ajanhetkenä. Eli kun tiedämme luonnonlait ja kontekstin jossa kaikki tapahtuu, meidän ei tarvitse edes nähdä kuin tämä yksi ajanhetki ja tulevaisuuden ja menneisyyden tietäminen tämän yhden hetken kautta on aivan mahdollista. (Se vaatii vain paljon laskemista.)

Tämänlainen maailma tietenkin vaatii determinismiä. Tässä kontekstissa sellaista ajatustapaa jossa jos joku voittaa lottorivin, ei voida viitata sattumaan. Sillä lottokoneen käynnistäminen toki synnyttää seurauksena arvontalaitteen pyörähtämisen. Ja tätä kautta lottorivi valmistuu sen jälkeen ja sen vuoksi että on käynnistetty lottokone. Sattuma kuvaa korkeintaan tietämättömyyttä. Eli lottokoneen ja tapahtumisen jokainen yksityiskohta ei vain ole tiedetty ja tämän vuoksi moni meille tuntematon pieni tapahtuma on se joka määrää lopullisen lottorivin. ; Ja tässä mielessä sattuma näyttäytyykin selityksen puutteena. Ja tämä onkin vahva teema joka näkyy siinä kun kreationistit moittivat evoluutioteoriaa. Mutaatio on heille "sattumaa joka on ei-selitys".

Ja se mikä lottorivin kohdalla on mahdollista, on kuitenkin nykytieteen mukaan tarpeeton ja itse asiassa väärä. Nimittäin jos katsomme toista klassikkoesimerkkiä, Schrödingerin kissaa. Se laitetaan laatikkoon jossa on radioaktiivista ainetta. Ja jos yksi tietty atomi hajoaa, kissa laatikon sisällä kuolee. Jos ei, se on elossa. Emme voi tietää tätä. Sillä kvanttimekaniikka ensinnäkin estää kaikkien "Laplacen demonin tarvitsemien muuttujien" tuntemisen heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti. Ja toisaalta kvanttitiloja muutenkin kuvaa indeterminismi. Ja tilat ilmenevät superpositioina. Eli asioilla kyllä on syy, mutta se ei ole sellainen joka määrää yhden ja vain yhden lopputuloksen. Kun aaltofunktio romahtaa, se päätyy yhteen lopputulokseen mutta lopputulos voisi olla jotain aivan muutakin. (Ja näin kun avaamme laatikon kissa on joko elossa tai kuollut.) Tämä taas vaikuttaa olevan kvanttifysiikan syvin olemus. Piilomuuttujateoriat eivät ole onnistuneet häivyttämään indeterminismiä.

Kvanttifysiikka onkin tieteellinen tutkimusohjelma ja toimivaa "kovaksi tieteeksi kutsuttua fysiikkaa". Se on empiirinen. Mutta sen perusteemat ovat tilastollisia. On yksinkertaisesti hylätty deterministien ehdottomus jossa syyn ja seurauksen suhde on ehdoton, tiukka, määräävä, lopullinen ja dogmaattinen (necessitate). Kvanttifysiikka korostaa sitä, että tieteessä tosiasiassa haetaan selityksiä. Selittäminen tarvitsee mallintamista. Mutta sattuman tuottama estimointi tuottaa tietoa. Sillä sattuma on matemaattinen konsepti jolla on matemaattisesti tarkasteltavia ominaisuuksia, kuten jakauma, keskiarvo jne.

Kuitenkin näyttää siltä että tätä determinismiä kaivataan kovasti. Determinismi näyttääkin olevan sellaista joka tarjoaa sitä ehdottomuutta ja varmuutta jota uskovaiset itse asiassa kaipaavat silloinkin kun puhuvat "uskon hypystä" ja siitä kuinka "Jumala on uskon asia" ; luottamusta johonkin ikuiseen, varmaan ja muuttumattomaan. Determinismi on ehdotonta ja kun vain tämä tyydyttää uskovaisen tunteelliset vaatimukset siitä mitä tiedon on oltava, sitä tietenkin vaaditaan myös tieteeltä. (Mikä on toki ajatuksena hirvittävän hauskaa. Kuin emootiot ja niiden ehtojen täyttäminen ja uskovaisten epävarmuuksien ja elämänkyvyttömyyksien helpottaminen tunnetasolla olisikin luonnontieteen ydintä jota se ei saisi tai voisi kiertää havaintojen ja empiirisyyden sijasta.)

Siksi ei olekaan ihme että nekin uskovaiset jotka eivät puhu siitä että evoluutio on kakkaa koska mutaatioihin viittaaminen on epätietoa. Sen sijaan puheisiin nousee esimerkiksi "mitä tapahtui ennen universumin alkua". Joka muuten on siitä erikoinen, että siinäkin oletetaan että jokaisella asialla on oltava syy. Ja lisäksi selityksen täytyy olla sellainen että se vastaa uskovaisten usein toistamaan siihen antrooppisen periaatteen versioon jossa syntyy juuri meidän maailmamme eikä toisenlaista, koska jos selitys ei määrää (necessitate) juuri meidän universumiamme, sitä ei pidetä selityksenä. Koska deterministiset ajatusmallit ovat tiukassa tässäkin.

Huvittavinta tässä kaikessa on tietenkin se, että asioiden induktiivisuutta ei pidetä hyvänä. Tämä induktion vastenmielisyys näkyy siinä innossa missä kreationistit vaativat deduktiivista todistamista induktiivisen sijaan. Ja siinä miten sofistikoituneetkin teologit korostavat sitä miten luonnontieteen ja skientismin syvimmät ongelmat koskettavat induktion ongelmaa. (Joka on se syy miksi loogiseen positivismiin palataan. Popper kun käytti induktion ongelmaa sen oleellista oleellisemmassa kritiikissä.) Kuitenkin kun uskovainen selittää universumin synnystä, hän viittaa alkusyntyargumentteihin. Jotka taas asettavat hyvin mielellään premissiksi sen että "kaikilla tapahtumilla on syy". Ja ainut syy miksi tältä näyttää on se, että klassisessa vanhassa fysiikassa - perinteessä ajalta "jopa ennen Newtonia" - maailmaa tarkasteltiin mekaanisena kellopelinä determinismin tutkimusohjelmassa. Tosiasiassa ainut syy miksi meillä on syytä uskoa että kaikilla fysikaalisilla tapahtumilla on syy on se, että "olemme nähneet aiemmin miten syitä on" ja tästä kokemuksesta sitten vedetään induktio. On mielenkiintoista että tämä induktio vedetään vaikka tosiasiassa näyttää siltä, että jo kvanttifysikan nykyajan havainnot viittaavat siihen että on jopa järkevämpää hylätä tämä premissi kuin pitää se. (Induktio toimii siis valikoimalla vain klassisen fysiikan havaintoja ja kiistää muut.)
1: Onkin jännittävää miten se induktiivisuus on se kauhea ja oleellinen heikkous skientismillä. Mutta sellaisen saa koettelemattomana laittaa a priori oletettuna premissiksi ilman että tämä on vielä heikompi. Mikä on käsittämätöntä koska empiriassa kumoutumiseen on sentään mahdollisuus, induktio voi falsifioitua deduktiivisesti modus tollens. Joten jos induktioon tulee empirian kautta korroboraatiota sitä on väistämättä todennettu edes rippusen. Koska vaihtoehdolle on ollut edes jonkinlainen mahdollisuus, ja testaaja on asettanut tätä kautta edes pienen kriisin sille oletukselle. Teologi tuskin välittää vaikka kriisi tulisikin.

Toki asiaa voisi lähestyä siitäkin, että tosiasiassa vapaa tahto asetetaan usein nimenomaan teologien toimesta vastakkain determinismin kanssa. (Itse en, tunnetusti, tätä näkemystä niele. Mutta moni uskovainen pitää sitä aivan ilmiselvänä tosiasiana. Koska he voivat tuollaisia ehdottomuuksia oletella. Koska eivät ole skientistejä. Ja rationaalisuuden ja järkevyyden ehdot vaihtuvat aina sen mukaan mikä on malleista saatava johtopäätös eikä siitä mitä metodeja niihin pääsemiseksi käytetään.) Esitetään jopa että determinismi on mahdotonta koska ihmisillä on vapaa tahto ja että vapaa tahto olisi deterministisessä - ja jopa fysikaalisessa maailmassa - mahdotonta. Jos näin on, niin sitten Jumalakaan tuskin on mikään selitys joka selittää universumin synnyn ja antrooppisen periaatteen. Paitsi tietenkin jos Jumalalla ei ole vapaata tahtoa. (En tosin ymmärrä mitä on kaikkivoipuus jolla ei ole vapaata tahtoa. Mutta teologeilla on varmasti tapoja vain määritellä kaikkivoipuus uusiksi "mallilla Stetson-Harrison" jos kokevat Jumalansa uhatuiksi. Niin he aina muutenkin tekevät.) Jos Jumalalla on valintoja emme tiedä miksi Hän loisi parhaan mahdollisen maailman eikä jotain muunlaista. Tai miksi hän loi ihmiset sen sijaan että olisi luonut toisenlaisen maailman.

Tässä mielessä uskovat eivät täytä omia tietämisen ja selittämisen vaatimuksiaan. Mikä on aika erikoista. Sillä jos meille asetetaan ongelma. Vaikka "miksi universumi on olemassa ja on sellainen kuin ympärillämme havaitsemme eikä muunlainen" ja sen vastaamiseen annetaan ehtoja, niin miksi on niin että teistit saavat näissä ehdoissa joustoa ilman että korostavat että "paskasti tehtiin". Mutta jos "naturalistit" eivät täytä näitä vaatimuksia niin vika on heissä. Jopa silloin kun teistit itse tunkevat ulkopuolelta jotain determinismin vaatimuksia skientisteille. (Jotka taas tuskin noita ehtoja nielevät tieteellisyyden määritelmiksi. Mutta teologit tunnetusti suuttuvat jos joku fyysikko Enqvist tulee heidän ammattiasioihinsa ottamaan kantaa. Mutta teologi - itse asiassa jopa kouluttamaton teisti - saa aina määrittää mitä luonnontieteellisyys tarkoittaa ihan sellaiselta amatöörikusipääpohjalta.)

Kaiken kaikkiaan tämä kaikki tarkoittaa sitä, että tosiasiassa nykyajan "maailmankuvasotaa" kuvaa se, että teistit moittivat enemmän tai vähemmän erikoisista lähtökohdista "naturalisteja". Ja tässä keskustelussa hyvin usein nousee esiin se, miten tiede ei voi onnistua koska se ei täytä tiettyjä ehtoja. Samalla usein korostetaan että yhteiskunta joka on tuottanut tieteen on ollut kristillinen. Ja kristillisyydellä ja sen filosofialla nähdään olevan oleellinen merkitys sille että tieteellinen maailmankuva ylipäätään on voitu keksiä. Tässä yhteydessä kuitenkin näyttää usein korostuvan se, että jopa modernina aikana, aikana jolloin luonnontieteet on jo keksitty, monella uskovaisella on syviä vaikeuksia hyväksyä luonnontiede. Ja sen vuoksi he vaativat maailman mallintamiselta esimerkiksi deterministisyyttä. Joka on käytännössä paluuta antiikin kreikasta periytyviin filosofioihin joita kannatettiin vuosisatoja ennen kuin mitään empiiristä luonnontiedettä oli kehitettykään. Tässä mielessä kun moderni ID -kreationisti tulee yhteiskuntatieteiden puolelta kommentoimaan "naturalismia" ja sitä miten "sattuma ei ole selitys" samalla kun hän selittää miten "kristinusko on tieteen ydintä" hän on hyvin sisäisesti ristiriitainen hahmo. Hän näyttää lähinnä sen miksi meni niin monta vuosisataa kristillistä maailmankuvaa jona ei keksitty luonnontiedettä.

Mutta tosiasiassa tässä demonstroituukin lähinnä se, että jokainen kristitty joka selittää että kristinusko synnyttää tieteen yrittääkin selittää muuttuneen jollain joka on pysynyt ennallaan. Tieteen vallankumous ei syntynyt, alkanut ja noussut suosioon rooman valtakunnassa 313. Meni monta sataa vuotta. Ja kristinusko oli ainoastaan se joka pysyi vakiona. Moni muu asia sen sijaan muuttui hieman ennen tieteellisen maailmankuvan peruskonseptien ja todistamistapojen keksimistä. Ja moni muu asia vahvistui ennen ja sen aikana kun tieteellinen maailmankuva sai suosiota ja saavutti valta-asemansa. Yleensä tieteelliseen ajattelutapa on korostanut sitä että syy-seurauksia etsitään korrelaatioilla. Muuttuvaa ei selitetä sillä joka on pysynyt ennallaan.

Kissojen Schrödingeröitymisestä

Internet on pullollaan videoita kissojen sovittautumisesta laatikoihin. Se, miksi kissat tekevät näin on eräänlainen mysteeri. Virallisia teorioita asialle on monta. Laatikko tarjoaa omaa rauhaa, lämpöä ja viiksien stimulointia. Joku runollisempi voisi vedota kissojen haluun venytellä itsensä ahtaisiin paikkoihin venyttelyn vuoksi. Tai puhua kaivatuista kohtukokemuksista.

Mutta todellinen syy on paljon pelottavampi. Kissat yksinkertaisesti menevät laatikkoon intentionaalisesti. Ne tietävät luontonsa vuoksi ajatuskokeen Schrödingerin kissasta joka on laatikossa ja samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kissat Schrödingerioivät itseään. Tai oikeastaan Schrödinger on ollut jäljessä. Sillä Schrödingerin kissan ajatuskokeessa käsillä on laatikko. Ja tärkeä kysymys ei ole se, onko laatikossa kissaa vai ei. Tärkeä kysymys koskee kissan elossaoloa. Tämä onkin järkeenkäypää. Kun Schrödinger on nähnyt laatikon, hän on tiennyt että siinä on kissa. Koska tottakai siellä on kissa!

Kissojen laatikkoontunkemisessa onkin kyseessä on eräänlainen kvanttimekaaninen vitsi, luonnon julma sellainen. Ja pahantahtoisuus on ilmiselviö! Jokainen kissan omistaja - ja moni muukin - tietää että kissat ovat aina jossain määrin pahantahtoisia ja pahaenteisiä. Silloinkin kun eivät ole mustia kissoja paksuine poskineen. Kissat sitten tavoitteellisesti tunkeutuvat ja hakeutuvat tilaan jossa ovat samanaikaisesti elossa ja kuolleita. Tekeillä on zombie-kissa -armeija, aivan silmiemme alla.

Arkussa - ja takaportti auki

Esko Valtaoja oli puolustautunut uskovaisien kiukkua vastaan. "Raamatun harmaahapsiseen Jumalaan ja ihmetekoihin en usko, mutta takaportti on jätettävä auki; maailmankaikkeutemme on niin nuori, ettei kaikkia vastauksia tiedetä". Tämänlaatuinen agnostismi on kiinnostava. Minullakin on teoriassa takaportti auki siltä varalta että Jeesus haluaa sitä kautta tuupata sisälleni. Ja jos häntä ei huvita, niin en suutu. Ja pidän sitten vain mieleni siveänä kaiken maailman delegaatioilta ja muilta tämänlaisten takaporttien talonmiehiltä.

Agnostikon hautajaisiin liittyy kuitenkin erikoinen ajatuspähkinä. Se on vähän kuin vanha ajatus siitä että kun ateisti on arkkuun puettuna niin hän on "parhaat päällä mutta ei minnekään menossa." Mutta erilainen.

Sellainen jonka demonstrointiin voidaan käyttää fysiikkaa. Kvanttifysiikassa tunnetaan ajatuskoe Schrödingerin kissasta. Siinä kissa laitetaan laatikkoon ja sitten arvaillaan onko se elossa vai kuollut. Samoin agnostikon hautajaisissa voidaan ajatella että siinä on tyyppi laitettu samanlaiseen Schrödingerin laatikkoon ja sitten arvaillaan onko hän paratiisissa vai ei. Ja kuten kvanttifysiikka opettaa, agnostikko on samanaikaisesti äärettömän aikaa elossa että kuollut lopullisesti.

Toki on syytä olla varovainen jos näitä Schrödingereitä lähtee kokeilemaan käytännössä. Sillä viime aikoina on uutisoitu Bart -kissan seikkailusta. Bart oli jäänyt auton alle ja haudattu. Ja tämän jälkeen tämä oli kaivautunut ulos haudastaan, josta hän oli noussut 5 päivän kuluttua. Mikä tehnee hänestä kissojen vapahtajan. Ja voimme huomata miten Jeesus oli kuitenkin Bartia mahtavampi ; Hänellä vastaavaan ihmetekoon kuluu 2 päivää vähemmän aikaa kuin kissalla!

Joka tapauksessa Bart antaa toivoa kaikille meille jotka joudumme joskus Schrödingerin laatikkoon. Se on todellakin laatikko jossa on takaportti auki.

Kissojen paimentamisesta (laatikoista ja hatuista)

Kissat ovat vähän kuin eläimiksi tullutta nestettä. Neste kun täyttää vaatimansa tilan mahdollisimman tarkasti. Ja jos haluaa pyydystää kissoja, vaikka talossa jossa on kissoja, niin riittää että jostain hakee laatikon. Sen jälkeen ei tarvitse kuin odottaa. Sillä avoin laatikko täyttyy kissalla, ennemmin tai myöhemmin. Vieläpä siten, että jos yksi kissa ei täytä laatikkoa, niin toinen kissa tulee avuksi täyttämään sen. Ja kissat lomittuvat laatikkoon täyttäen sen sellaisella tarkkuudella jota voisi luulla kiinteille olennoille mahdottomaksi. Siksi on yllättävää viisautta fyysikoissa, kun he miettivät Schrödingerin kissassa sitä onko kissa elossa vai kuollut eivätkä sitä että miksi umpinaisessa laatikossa on kissa. (No totta kai siellä on kissa!)

Tämä analogia on tarpeen myös ideologisessa mielessä. Sillä perinteisesti sanotaan, että valtatyhjiöt täyttyvät uudella vallalla. Ideologioiden tapana on myös täyttää arvotyhjiöt. Ja monesti tämä tehdään vaihtoehdottomuudella. Tämä voidaan nähdä jonkinasteiseksi köyhyydeksi, sillä valinnassa on aina kysymys vaihtoehtojen niukkenemisesta ; Ennen valintaa on vaihtoehtoja, niiden jälkeen ei. Se, että tietyt valinnat tehdään pakollisiksi köyhdyttävät tässä mielessä jo ennakkoon. Ennen valintaa ei ikään kuin olekaan legitiimejä vaihtoehtoja.

Tämä on uusateismin kohdalla jossain määrin relevanttia. Sillä jos mietimme sellaisia uusateismin suuria nimiä kuin Richard Dawkins ja Sam Harris, voimme nähdä heidän välillään suuria eroja. Tässä kenties oleellisimmat erot ovat seuraavat (a) Richard Dawkins on syvällisempi mutta Sam Harris on parempi ihminen (b) Richard Dawkinsilla on ärjympiä mielipiteitä mutta hän tuo ne esiin enemmän gentlemanniasenteella Sam Harrisin retoriikka pelottaa, mutta hänen sisältönsä ei ole kokonaisuutena yhtä paha ja (c) Dawkins on esteetikko kun taas Harris on ajamassa uutta objektiivista moraalia uskonnolta vapautuneeseen tilaan.

Tämä liittyy kissoihin siinä mielessä, että Dawkinsin "Jumalharhan" kenties tärkein uusateismin sisältöä ja etiikkaa kuvaava kohta on vertaus kissojen paimentamisesta. Hän esittää että ateismin ongelma on se, että sitä ei pidetä luvallisena ideologiana. Ja että ateismin hajaantuneisuus on ongelma. Sen sijaan että hajaannusta vähennettäisiin hän korosti että pelkkä oman olemassaolon esilletuominen riittää. Ateistien oikeudet otetaan vakavasti kun he ilmaisevat olemassaolonsa. Vaikenemisen lopettaminen riittää. Dawkins ei muokannut mitään ideologiaa jota pitäisi seurata. Tässä kohden Dawkins on individualisti.

Sam Harris taas on "moraalisessa maisemassa" yrittänyt tehdä moraalista objektiivista moraalia. Tämä on jotain jota Dawkins itse ei ole tehnyt. Sam Harris on siis huomannut että uusateisteja on paljon ja että he pitävät tieteestä. Ja tämän vuoksi hän on tehnyt laatikon. Ja kyllä. Tämä laatikko täyttyy kissoilla. Mutta kaikki uusateistit eivät seuraa tätä oppia. Valtava määrä seuraa Dawkinsia. (Ja itse asiassa uusateistien kriitikot kaivavat ongelmia itselleen sillä että nostavat kritiikeissään esiin pääasiassa juuri Dawkinsin. Hekin näyttävät tietävän mikä linjama uusateistien liikkeessä on relevanttia.)

Stephen Law iskeekin tuoreessa blogauksessaan kärjekkäästi mutta osuvasti siihen tapaan miten Dawkinsia kohdellaan. (Ja tämä sitten tietysti vaikuttaa kaikkeen uusateismin kritiikkiin yllättävänkin laajasti.) Moitteen kohteeksi päätyy Alister McGrath, joka on käsitellyt Dawkinsia siihen tapaan mihin valtaosa häntä käsittelee. (Alister McGrath on kirjoittanut "Dawkins delusion" -kirjan, joka on epäkohteliaan nimensä lisäksi oleellinen kirja koska useimmat uskovaiset näyttävät tutustuneen uusateismiin lukemalla uusateististen kirjojen sijasta tämän teoksen. ) Tässä nousee ytimeen skientismi. Skientismi on laatikko jota käytetään ateismikritiikissä hyvin yleisesti.

Law ilmaisee asian seuraavilla huomioilla : "The theologian Alister McGrath is a long-standing critic of Dawkins. In his article, “The questions science cannot answer - The ideological fanaticism of Richard Dawkins’s attack on belief is unreasonable to religion - and science”, McGrath attempts to defend religion against Dawkins’ attack. He begins by pointing out there are questions science cannot answer" ... "McGrath then goes on to do several things. First of all, he accuses Dawkins of being ideologically wedded to scientism. Dawkins, claims McGrath, simply assumes that “science has all the answers”. But of course, scientists need to show a little humility. There are “questions science cannot answer”." ... "This first line of attack on Dawkins, though popular with his critics, entirely misses its mark. Even within the book McGrath is attacking, Dawkins quite unambiguously acknowledges that, “Perhaps there are some genuinely profound and meaningful questions that are forever beyond the reach of science.” Indeed, Dawkins seems happy to concede that moral questions may well fall into this category. Dawkins says: “we can all agree that science’s entitlement to advise us on moral values is problematic to say the least”. McGrath is attacking a position Dawkins does not hold."

Onkin hämmästyttävää miten käytännössä kaikki ateismikritiikki koostuu siitä, että ateismi määritetään skientismiksi. Ja peräti niin että skientismi määritetään hyvin suppeasti.
1: Että skientismi tarkoittaa käytännössä loogista positivismia, sitä että kaikki on verifioitavissa. Käytännössä skientismi voitaisiin määrittää myös laajemmin soveltaen jotain muuta tieteenfilosofista mallia kuin positivismia. Esimerkiksi fallibilismia.
2: Skientismi voisi tarkoittaa laajempaa kuin pelkästään sitä että on olemassa vain tieteellisiä asioita. Skientismi voi laajemmin käsitellä legitiimejä kysymyksiä "The view that science can ultimately explain everything – can answer every legitimate question – is called scientism." Eli kenties kysymys ei olekaan siitä voiko tiede ratkaista kaikkea vaan onko kysymys siitä voidaanko mitään muuta kautta saada tietoa ja vastauksia mistään. Eli onko legitiimejä kysymyksiä jotka olisivat eitieteellisiä. Jo tämä olisi paljon laajempi kuin pelkkä tieteellisyyttä korostava skientismi. Ja tämäkin on suppea verrattuna moneen uusateistien suuntaukseen.

Kun katsotaan monia ateisteja, voi huomata varsin nopeasti että he kannattavat ns. humen giljotiinia. Se on monien uusateistien kohdalla jopa eettinen muoti-ilmiö. Jostain syystä monet uskovaiset tuntuvat tiedostavan tämän aina arvotyhjiöstä puhuessaan. Humen giljotiini on ikään kuin todistus eettisestä hairahdustilasta ja epäetiikasta. ("sillä kuten monet aikamme aristoteleet meille auliisti kertovat, ilman jumalaa tulee arvotyhjiö jähnyn jähnyn jääpäti jää natsikomukat jänhäti jääpäti jähnyti jöpöti jöö.") Kuitenkin heiltä jää huomaamatta että humen giljotiinia on vaikeahko yhdistää skientismiin, ainakin jos osallistuu arvokeskusteluun siinä innossa missä ateistit niin tekevät. Uskovainen toki paikkaa tämän kohteliaaseen tapaansa ajattelemalla että ateistit ovat idiootteja jotka eivät ymmärrä ja mieti mitään. Ja että tämä ristiriita olisi ikään kuin alleviivaus sille miten typeriä ja pinnallisia ja huonosti mistään perilläolevia ne skientistit ovat. En tiedä mitä tämänlaiseen sosiaalis-ideologiseen keskusteluasenteeseen tulisi vastata. ("Haistakaa paska - kiitos jo etukäteen"?)

Stephen Law huomauttaakin että Dawkinsin suurin vahvuus on juuri siinä mitä Alister McGrath ei ymmärrä. Nimittäin sitä, että McGrath nojaa siihen että Jumala olisi pakotetusti samanlainen kysymys kuin etiikka. Että kun yksi on mysteeri niin toinenkin on. Tässä tehdään kuitenkin kaksi oletusta.
1: "Is it true that beliefs about supernatural agents, gods, powers and other phenomena, are essentially immune to scientific refutation? Might they be immune to any sort of rational refutation?" Etiikastakin voidaan keskustella joten kenties on muita keinoja kuin "joko tiede tai ei mitään" -asenteella toimivat uskovaiset näkevät. Law käyttää pahan ongelmaa klassisena esimerkkinä siitä miten filosofia ei ole luonnontieteellistä mutta on silti empiiristä. Havaitsemme kärsimystä ja teemme tästä sitten väitelauseita Jumalasta. Itse asiassa monet asiat voidaan kumota konseptuaalisesti (kuten nelikulmaiset kolmiot) ja monet yliluonnolliset ilmiöt ovat itse asiassa selvästi taikauskoa ja epärealistisia ja käytännössä täysin kumottuja ja tieteenvastaisia. (Niiden hyväksyminen vaatisi enemmän kuin sen, että tieteellä on rajat. Ne vaativat sen että koko tiede on metodina väärä, huono ja epätoimiva.)
2: "Still, why shouldn’t a scientific refutation of a god claim at least be possible?" Jumalakysymystä väitetään samanlaiseksi kuin etiikkaa, mutta tämä itse asiassa on itsessään väitelause. Oleellinen kysymys käsitteleekin silti sitä, että miksi relevantit Jumalan määrittelyt olisivat tieteellisen tutkimuksen ja kumoamisen ulkopuolella eivätkä sen sisäpuolella : Itse asiassa moni uskonto tekee täysin empiirisiä väitteitä todellisuudesta. (Jos Jumalasi olemassaolo vaatii, että maa on 6000 vuotta vanha, niin Jumalasi on de facto falsifioitu.) Jokainen väitelause vaikkapa sielun olemassaolosta on kannanotto aivojen ja tietoisuuden suhteeseen. Nämä ovat empiirisiä kysymyksiä. Ja jos väitelauseita todellisuudesta ei tehdä, niin on hyvä miettiä onko tämä Jumalamäärittely relevanttien kysymysten alueella ja jos on, niin miten ihmeessä estetiikan ja moraalin mysteeri muka ratkeaisi Jumalan olemassaololla. (Jos vaikka humen giljotiini pätee joka on minimivaatimus jos pidämme yllä näkemystä siitä että skientismi on nihilismiä. Jos Humen giljotiini ei päde, ei ole mitään syytä miksi skientismi ei voisi rakentaa etiikkaa. Siksi Harris iskeekin niin suurella innolla tuota periaatetta vastaan.) Ja jos tekee kuten moni, eli ei väitä että moraali vaatii Jumalan vaan selittää että moraali on mysteeri kuten Jumalakin ... niin se ei muuta käytännössä mitään relevanttia. Silloin nimenomaan jos moraali ei ratkea Jumalalla, niin mitä hemmetin hyötyä tuosta konseptista sitten on? Eikö riitä että jo moraali on mysteeri vai pitääkö mysteeriä selittää toisella mysteerillä? Vai onko mysteerisyys jonkinlainen etu jota pitää hankkia filosofisiin viisauksiin? Yleisesti ottaen filosofiassakin on selvää että kaikessa on vähintään vajaasti perusteltuja premissejä, mutta ei se tarkoita että ad hoc -oletuksista ja tyhjistä mielivaltaisista premisseistä tulee jokin badge of honour joita pitää kerätä mahdollisimman paljon. Ei, niitä halveksutaan siitä huolimatta että ne ovat välttämätön paha.

Voidaan sanoa että osa uusateisteista ovat skientistejä. Sam Harrisilla on tässä mielenkiintoinen eettinen järjestelmä joka on samalla tavalla ongelmallinen kuin kaikki objektiivisen moraalin mallit. Tiettyjä, hyvinkin syviä, oletuksia tehdään. Hänkään ei ole skientisti kuin hyvin laajalla määrittein ja Alister McGrathin rinnastukset eivät esimerkiksi ole riittävän avointa skientismin määritelmää osuakseen edes tälle tiukkapipoiselle ateistien linjalle. Dawkinsin kohdalla skientismi on jo sitten täys olkiukko ja trivialiteetti joka osoittaa lähinnä sen miten yhden alan (teologia) asiantuntijuus ei selvästi anna osaamista kaikessa aiheeseen liittyvässä (ateismi). McGrath on tässä paitsi väärässä, niin törkeän typerästi väärässä. (Ei voi kuin ihmetellä miten akateeminen ihminen voikin tehdä noin alkeellisia ja syviä virheitä. Paitsi tahallaan.) 

Toisin sanoen ateisteja koskevat rajoitteet ovat oletuksenvaraisia tai jopa keksittyjä. Pelkästään näitä väitteitä hokemalla ne eivät muutu todeksi. Asiaa voidaan syventää vielä enemmän. Ja ongelmatkin syvenevät tässä ohessa.

NoMa -periaatteet joissa Jumala siirretään mysteerikortilla keskustelun ja todistamisen ja kumoamisen tuolle puolen ovat itsessään läpimaailmankuvallisia. Joten niiden kanssa erimielisyys on (hyvinkin) helppoa. Voidaan jopa nähdä että teleologinen selittäminen ei mysteerikysymyksissä johda muuhun kuin siihen että saadaan uusia kysymyksiä ja olemme entistäkin hämmästyneempiä. Hieman kuten "Systomykoosissa" mietiskeltiin "Kysyttäessä kausaalisia miksi -kysymyksiä mennään ajassa taaksepäin, siirrytään kuvitteelliseen alkusyyhyn. Jaskalle tuli kuhmu otsaan koska omena putosi, omena putosi koska norsu irrotti sen, norsu irrotti sen koska ne eivät mahtuneet samalle oksalle, ne eivät mahtuneet samalle oksalle koska norsu on iso, norsu on iso koska jokin evolutiivinen selitys. Kausoliteettia voi selata loputtomiin taaksepäin, se loppuu sitten kun tieto loppuu." Bloggaaja huomaa että perinteinen alkusyy (causa sui) -ajattelu johtaa siihen että kun tieto loppuu, teleologia alkaa. Ja että on erikoista miksi teleologialle ei vaadita jatkovastauksia kun se todellakin näyttää herättävän jatkokysymyksiä jopa pahemmin kuin kausaliteetti. "teleologian selaamista on hankalampi havainnollistaa, siinä ikään kuin tivataan jatkuvasti lisäinfoa samasta asiasta. Justin Bieber hymyili pidätyskuvassa koska hän pyrki vaikuttamaan haavoittumattomalta, hän pyrki vaikuttamaan haavoittumattomalta koska hän halusi säilyttää julkisuuskuvansa, hän halusi säilyttää julkisuuskuvansa etteivät fanit karkaisi, hän halusi säilyttää faninsa koska hän halusi säilyttää suosionsa, hän halusi säilyttää suosionsa koska Vishnu istui hänen korvassaan puhaltamassa huilua." Eli on erikoista väittää että tieto saavutettaisiin vasta kun teleologiaan on saavuttu. "Aikoinaan rippikoulussa pappi yritti opettaa, että miksi -kysymyksiä loputtomiin kysyttäessä päädytään aina Jumalaan. Hän havainnollisti asiaa kysymällä opetuksesta myöhästyneiltä, miksi he myöhästyivät, ja kysyi jokaisen perustelun jälkeen, miksi näin. Lopulta päädyttiin siihen, että Jumala on luonut kaikki elolliset kuolevaisiksi." Mutta että tässä ei ole mitään järkeä "Miksi Jumala tuli kuvaan juuri tuossa kohtaa? Olisihan Jumalan voinut tuoda mihin tahansa muuhun kohtaan." Mielestäni teleologia osuu jopa harvinaisen huonosti alkusyyn kohdalle, sillä kausaalinen selitys hakee syy-seuraus -yhteyttä jossa menneisyys selittää tulevaisuuden. Teleologia on sen sijaan päämääräsuntautunutta. Siinä seuraus edeltää syytä. Lopputulos on mielessä ennen tapahtumia ja sen vuoksi tapahtuu jotain. Miksi mennä menneisyyteen in first place jos syy-seurausketju on päinvastainen kuin yleensä ajatellaan?
1: Itse asiassa klassinen alkusyyargumentti puhuu vain ensimmäisestä syystä kertomatta minkälainen se on. Ja voidaan kysyä että miksi ensimmäisen syyn pitää olla teleologinen? Alkusyyargumentissa onkin usein tehty täysin mielivaltainen loikka jossa alkusyyhyn liitetään siihen suoraan kuulumattomia attribuutteja kuten persoona, tietoisuus tai intentiot. Teleologisen selityksen tarve on yksi näistä. Ja näin on asiallista kysyä että miksi se muka vastaa kysymykseen paremmin ja miksi nämä attribuutit ovat välttämättömiä? Tämä on oleellista sillä meidän on mietittävä paitsi sitä voimmeko lausua lauseita ja kysyä kysymyksiä - meidän on mietittävä lisäksi sitä onko kysymys relevantti ja vastaako tämä annettu premissointi niihin oikeasti oleellisesti paremmin. (Ilman tätä puolta voi olla erimielinen ja kaikki erimielisyyden kritiikki on itse asiassa mahdotonta ja asennevammaista.) Ja jos ei, niin miksi niitä premissejä sitten tarvitaan. Ja jos ei tarvita, tai ne eivät ole välttämättömiä, niin mitä helvettiä te olette haaskaamassa minun aikaani mielipiteilyyn justification of belief -näkökulmasta? (En minä ole mikään politbyroo tai inkvisiittori, ei minua kiinnosta mitä mieltä sinä olet mistään tai mihin sinä uskot. En minä edes pakota lukemaan minun blogia.)

Kun mietitään mihin uskotaan tai ollaan uskomatta, tulisi miettiä sitä onko kristinuskon määrittelemä Jumala aina identtinen sen kanssa että voisi olla jotain muutakin voi olla kuin tämä näkyvä maailma. Ja näiden lisäksi tulisi miettiä sitä onko tämä mahdollisuus sellainen että siitä voitaisiin muotoilla relevantti kysymys johon voitaisiin vastaillakin. Jos ei, niin ei ole mitenkään välttämätöntä myöskään nähdä näitä kysymyksiä edes tarpeellisena. Ne saa nähdä jos haluaa. - Jos on vaikka sellainen kissa joka viihtyy kovasti laatikoissa. Ei pidä hämmästyä jos joku ei sellaisessa sitten viihdykään. Kissojakin on monenlaisia.

Onko Ranskan nykyisellä kuninkaalla kaljaa?

Filosofinen monia askarruttanut
kysymys siitä onko "Ginger Ale"
(1) uutettu aidoista punapäistä
vai onko kyseessä
(2) harhaanjohtava mainonta.
Tähän ja moniin muihin vastaaviin
klassisiin kysymyksiin emme vastaa.

Filosofialla on huono maine jonain joka keskittyy saivarteluun ja turhiin epäkiinnostaviin aiheisiin. Kuitenkin tosiasiassa filosofia etsii - ja joskus kenties myös löytää - vastauksia kaikkiin ihmiskuntaa oleellisesti vaivaaviin kysymyksiin. Kuten kysymykseen siitä, että jos kaataa kuppia metsässä eikä äiti ole näkemässä, niin kuuleeko siitä siltikin?

Voidaan esimerkiksi tarkastella aivan oleellista kysymystä siitä että onko olutpullo jääkaapissa kun kaapin ovi on kiinni?

Hyvin moni uskoo että näin on. Kysymys on siitä mitä Hume sanoi induktiosta ; Jotenkin syyseuraussuhde tuntuu vahvalta, reaktiota odottaa. Näin os ostaa jääkaappiin olutta, siitä syntyy oletus että siellä on olutta. Aina kun avaa oven ja siinä on pullo samassa paikassa, niin syntyy vahva tunne että pullo on siellä aina. Katsominen tarjoaa tiedetyn joka sovelletaan eitiedettyyn.

Mutta kuitenkin, aivan kuten Hume opetti, induktio on heikko. Tosiasiassa kun ostaa pullon olutta ja avaa oven, ei siellä silloinkaan ole olutta. Aviopuoliso juo salassa. Itse saattaa tissutella olusia ja unohtaa miten monta on juonut. Ja sitten seuraa yllätys kun on ihan itse juonut olusensa. Joten kun jääkaapin ovi on kiinni, siellä monesti ei nimenomaan ole olutta. Ei edes silloin kun kaapin ovi on auki.

Tämä yllättyneisyys johtaa siihen että olut on sinulle itse asiassa hieman kuten Schrödingerin kissa ; Suljettu kaappi tarjoaa mysteerin jossa oven takana mahdollisesti sekä on että ei ole olutta, samanaikaisesti. Toki tämä ei koske oluen olemassaoloa, vaan tietoa oluesta. Mutta tämä ei lohduta jos olet nautiskellut olutta ja ehdollistunut niin että olet oluen suhteen ikään kuin Pavlovin koira. (Kissat ja koirat eivät tunnetusti sovi yhteen. Aina saduissakin kisaavat keskenään kuin viholliset.)

Berkeley opetti käytännöllisesti siitä että ei pidä luottaa olutpullojen laiskuuteen. Hänestä asiat olivat olemassa vain koska ne havaittiin. Jääkaapissa asioita ei havaita. Jos käy kaupassa ja kantaa sieltä oluen ja laittaa sen jääkaappiin, niin olettaa että kun avaa kaapin se pullo on siellä. Tietysti onkin ihan mahdollista että olut jotenkin katoaa omille teilleen ja palaa takaisin kun ovi aukeaa, vähän kuin pienet lapset jotka tekevät tuhmiaan mutta palaavat kiltisti aloilleen kun kuulevat äitinsä askeleet.  Monenlaista kieroa keksivät lapset, ja miksi eivät olutpullotkin. Jos olemassaolo on havaitsemista, jääkaapinovi on havainnoinninestäjänä olemassaolon lakkauttaja!

Berkeley tosin muistutti viisaasti että kenties Jumala kaikesta huolimatta pitää olutpullosi kurissa katsomalla sen touhuja silloinkin kun kaapin ovi on kiinni. Ne eivät katoa, lakkaa olemasta tai mene omille teilleen, koska Jumala tarkkailee niitä! Tämä ei valitettavasti selitä sitä miksi Jumala ei pidä kurissa puolisoasi joka tissuttelee kaljasi. Tai kaveriasi joka jostain syystä löytyy tyhjien kaljapullojesi kanssa vaatekaapistasi alasti kun tulet töistä yllättävän aikaisin kotiin. Onko kaverisi kaapissa kun kaapin ovi on kiinni? Vai ainoastaan silloin kun olet kotona kun ei pitäisi? Koskeeko sama rajoite olutta.

Toki on myös mahdollista ajatella olutta Platonin tapaan. Silloin olut on oikeasti vain karkea heijastus ideamaailmasta. Tällöin ideamaailmassa on jokin ikuinen kaljan idea. ("Kaljuus"?) Sitä ei voi juoda eikä myydä. Se on aina olemassa. Näin ollen voi olla että jääkaapissasi ei oikeasti ole mitään olutta, vaan karkea heijastuma oluen idesta, joka vähän Matrix -maailman hengessä vaikkapa koodataan aivoihisi kuin harha. Mutta silti siellä kaapissa voisi olla olut an ding an sich. (Tälläisen oluen kuvailu on vaikeaa, koska jos kuvailee aistihavaintoja ja ominaisuuksia ei kuvaa olutta an ding an sich. Silti "kaljuus" on jotenkin ilmiömäistä!) Tällöin ei voi sanoa muuta kuin houkutella ihmiset taloon kirkon tahi kapakan sijaan koska sielläkin on se mitä ihmiset hakevat (Jumala ja olutta) Sillai metafyysisesti.

Suurin hämmästys syntyy kuitenkin heti jos unohdetaan jääkaappi. Kun nimittäin katsomme itse olutta, voimme ottaa siitä normaalihuikkaa paljon pienempiä osasia. Ja tällöin siirrytään molekyylitasolle. Siellä ei oikeasti ole mitään oluen olemusta. Olut on pelkkä seos. Voimme ensin löytää hiilihydraatteja, sokeria, alkoholia ja monia muita orgaanisia jäänteitä. Nämäkin koostuvat pienemmistä osista kuten alkeishiukkasista (Joku on kertonut että kaikki koostuu pohjimmiltaan karkeista tai jostain vielä pienemmästä, suorastaan mikroskooppista pienemmästä.)  Olutta itsessään ei ole, on vain joukko hiukkasia jotka näyttävät oranssilta, vaikuttavat yhdessä nestemäisenä noudattaen mutkikkaita fysiikan virtauslakeja ja joka maistuu suussa. (Huonoimmassa tapauksessa kuselta.) Ja kun otat kulauksen tätä ja nielet, oluen muutenkin kyseenalainen olemassaolo päättyy taatusti.

Pragmaattisesti sanoen voidaankin sanoa että jos meiltä kysytään että onko jääkaapissa olutta kun kaapin ovi on kiinni, voidaan vastata että ainakaan jääkaapin oven avaamisen jälkeen ei ole! Ja koska jokaisen on kuitenkin oltava jossain - Mikä on mainio muistutus kaverille jos tämä löytää sinut vaimonsa kaapista alasti juomassa olutta jonka olet hakenut tämän jääkaapista silloin kun jääkaapin ovi on auki -  niin on perin todennäköistä että olut on jääkaapissa juuri silloin kun kaapin ovi on kiinni. Muutenhan se ei olisi jääkaapissa ollenkaan. Ja ainakin minä tapaan nauttia huurteiseni jääkaapinkylmänä.

Valonarka totuus

Vampyyrien uskotaan palavan auringonvalossa. Tämä on toki sinällään jonkinlainen ad hoc -selitys sille miksi emme näe vampyyrejä päivittäisessä elämässämme. Mutta vampyyrit kuitenkin muistuttavat meitä jostain ; Valo tosiaan muuttaa sitä kohdetta johon se osuu. Tämänlaisia ei varmasti yleensä ajattella, mutta tosiasiassa ihminen ei saa suoraa välitöntä kontaktia kohteesesnsa. Vaan ihminen päin vastoin näkee koska fotonit välittävät jotain kohteista josta ne ovat tulleet. Ihminen aistii vain fotonien suuntaa ja aallonpituuksia. Se, että jokin näkyy vaatii sen, että kohteeseen osuu fotoni. Ja tämän osuman jälkeen fotoni eikä kohde ei enää ole sama. - Arkielämässä tämä näkyy siten, että esimerkiksi kuitit ja junaliput kehotetaan säilytettäväksi valolta suojattuna.

Vaikka totuuden uskotaan olevan sellainen että se ei pala tulessakaan, empiirinen totuus on hieman kuten vampyyri. Siksi kun katsotaan oikein pieniä kohteita joudutaan esimerkiksi siihen että vastaan tulee heisenbergin epätarkkuusperiaatetta ja muuta arkijärjelle erittäin ihmeellistä. Mieliä nyrjäyttää esimerkiksi superposition kaltaiset tilanteet.

Näiden outouksien vuoksi kvanttifysiikkaa kohtaan onkin laitettu kritiikkiä. Einstein ei pitänyt kvanttifysiikkaa eleganttina. Hänestä kysymys ei ollut mistään nopanheitosta. Toinen, kenties yllättävä, kriitikko, oli Schrödinger, joka kehitti ajatusleikin Schrödingerin kissasta joka on laatikossa ja ilmenee samanaikaisesti sekä elävänä ja kuolleena. Hän yritti tehdä tämän ajatuskokeen kritiikiksi kvanttifysiikkaa kohtaan, mutta kissasta tulikin sittemmin päinvastaisen kuvaus, ajatuskoe, jolla yritetään selvittää miten omituisesti kvanttifysiikka toimii.

Vastakkainen kanta kun on se että kvanttifysiikan epäintuitiivisuus myönnetään. Richard Feynman kuvaa tätä tilannetta "I'm going to describe to you how nature is - and if you don't like it, that's going to get in the way of your understanding it." Eli fyysikot selittävät miten maailma toimii, eikä vaadi maailmaa noudattamaan omia vaatimuksiaan siitä säännöstöstä jota maailman luonnonlakien olisi mielestämme seurattava.

Päätön sateenkaari.

Eilen pelasin ystäväni luona monia pelejä. Esimerkiksi "Epidemia" -peliä. Se on yhteistyöpeli, jossa pelaajat tekevät yhteistyötä ja joko häviävät tai voittavat "peliä vastaan". Semmoisia on joskus hauska pelata.

Peli loppui siten, että korttimme olivat juuri loppuneet kun saimme ratkaisun. Jos pakassa olisi ollut viimeisen kahden kortin kohdalla molempien värinä jokin muu kuin sininen, olisimme hävinneet. Ennen kortin nostoa olimme "hieman kuin" kvanttifyysisessä superpositiossa. Ratkaisu oli jo selvä, mutta mittausepävarmuuden vuoksi emme tienneet sitä. Olimme samanaikaisesti hävinneitä ja voittaneita.

Asiaan kuului tietysti asiaankuuluvat Schrödingerin kissa -vitsi ; "Kop kop" - "kuka siellä" - "Schrödinkerin kissa." - "Koputitteko te?". Tässähän koputus kieltämättä hajottaa mittaustilan. Kissa on koputtaessa elossa, mutta välittömästä tämän koputuksen jälkeen voi kuitenkin hajota hiukkanen jolloin kysyttäessä kissan tila on jälleen tuntematon.

Tämä pisti miettimään tilannetta teologiselta kannalta. Mieleeni tuli - sopivassa vireessä kun olin - kvanttijoulupukki. Ja tästä on vain pieni loikkaus kvanttijumalaan. Syntyi jotain joka voi olla hauskaa ja ehkä kiinnostavaakin. Ja jota ei tarvitse kuitenkaan ottaa turhan vakavasti.

Juttu lähti etenemään siitä, että Schrödingerin kissahan on laatikossa tavallaan "monikykyinen" ; Se voi olla elossa tai kuollut. Mittaaminen, laatikon avaaminen, romauttaa kissan superposition, joten kissa on laatikon avaamisen jälkeen vähemmän superpositiossa.

Jumalan kannalta tilanne on siitä mielenkiintoinen, että Jumalaan haetaan usein kontaktia. Jopa CMX:än pojat ovat laittaneet kappaleisiinsa juuri sinulle suunnattuja henkilökohtaisia viestejä, joissa Jumalan olemassaolemattomuus ei estä hänen tavoitteluaan. "Sateenkaaren pää" -kappaleessa lausutaan esimerkiksi että "Yritä koskea taivasta siksi, ettei taivasta oo."

Kuitenkin kaikkivoipuutta voidaan lähestyä "Jumalalla on habaa" -tilanteen lisäksi kvanttifysiikan kautta. Tällöin Jumalan ei tarvitse voida tehdä kaikkia asioita samanaikaisesti. Emme vain tiedä, mitä Hän on milloinkin puuhaamassa, joten hän ilmenee ihmisille kaikkikykyisenä. Jumalan lähestymisyritykset toisin sanoen romauttavat hänen kvanttitilansa ja siksi Hän tarkasteltuna voi näyttää jopa rajalliselta. Kaikkivoipuus ikään kuin katoaa mitatessa.

Ai niin, me voitimme epidemian! Kävi mäihä. Pilasin pelitilanteen kaikkivoipuuden jännityksen teidän kannaltanne. Voitosta kertomisen idean uskonnoissakin voinee kuitenkin ymmärtää ja hyväksyä tämän paljastuksen kautta. Spoileri kenties tekee Jumalasta rajoitetumman. Mutta evankelioinnissa on tietty teema, joka tekee siitä inhimillisesti hyväksyttävämmän.

Yhteneväisyys.

"Religion is compatible with eating bacon / Religion is compatible with marrying multiple times / Religion is compatible with beheading your enemies and eating their brains. / Wait a second, shouldn't that be some religions?"

Melko usein törmää ihmisiin, jotka esittävät että heidän näkemyksensä ovat yhteensopivia tieteen kanssa. He voivat esimerkiksi kertoa kuinka naturalistinen tutkimusmenetelmä on yhteensovitettavissa Jumalaan uskomisen kanssa, esimerkiksi siten että uskovainen kokee tutkivansa Jumalallisen älyn tulosta. Tosiasiassa tämä on hyvin mahdollista. Tässä kohden on kuitenkin muistettava, että yhteneväisyys ei tarkoita sitä että sen kanssa ristiriitainen näkemys ei myös olisi yhteneväinen. Usein naturalismi yhdistetään myös ateismiin - siinähän ei suostuta vetoamaan yliluonnollisiin elementteihin, joten mikäs olisi ateistille sen parempaa kuin naturalismi? Tämä tarkoittaa sitä että ateismi ja uskovaisuus ovat toistensa kanssa ristiriidassa, mutta ne molemmat voivat olla yhteneväisiä tieteen teon kanssa.

Tässä suhteessa voidaan kuitenkin sanoa että yhteneväisyyden kannattajat tekevät muutamia vakiovirhettä. Olivatpa he ateisteja tai uskovaisia:
1: He väittävät että kun jokin kristillinen tai ateistinen näkemys on yhtenevä tieteen teon kanssa, kaikki kristilliset tai ateistiset näkemykset ovat. Tosiasiassa kuitenkin moni kristitty myös luottaa muutoin yliluonnollisiin syihin ja he syyttävät ihmisiä siitä että he eivät ole avomielisiä vaan elävät norsunluutorneissaan, kun eivät hyväksy näitä yliluonnollisia elementtejä vakavasti. Ja sanoipa Lutherkin, että "Reason is the enemy of faith". Toisin sanoen, olisi erityisen merkittävää tarkastella aina tapauksia erikseen. Toisaalta samanlainen virhe olisi väittää että kun osan näkemys vaatii käytännössä useimpien tieteen paradigmojen ja työskentelymetodejen alasampumisen, se tarkoittaisi sitä että kaikki maailmankuvaa edustavat olisivat tieteen vastaisia.
2: He vetoavat auktoriteetteihin. He kertovat kuinka Newton tai Einstein ja Fisher sekä monet monet muut olivat uskovaisia ja tiedemiehiä. Tai sitten he kertovat luetteloa huipputason tiedemiehistä, jotka ovat ateisteja, sellaisista kuten Watson tai Turing. Nämä ovat toki faktoja. Mutta tämä on irrelevanttia, koska tosiasiassa ihmiset eivät ole ristiriidattomia olentoja. Henkilö voi olla ristiriitainen. Filosofiapuolelta esimerkkejä on helppo löytää. Rousseau on näistä helpoin: Hän kirjoitteli lasten kasvatuksesta teorioita ja laittoi omat lapsensa orpokotiin koska ei omien sanojensa mukaan olisi osannut niitä kasvattaa. Subjektiivisuudesta eroon pyrkiminen on tärkeä elementti, joka estää "maailmankuvan vaikutuksen", tekee siitä itse asiassa oikein tehtynä täysin irrelevantin : Kun yksilön henkilökohtainen elämä pyritään jättämään laboratoriohuoneen oven ulkopuolelle. Toki kognitiivinen dissonanssi, väsyneenä hairahtaminen ja omien kotiasioiden miettiminen koeputkia pestessä ja monet muut psyykkiset tekijät estävät sen, että henkilö ei tässä voi mitenkään täydellisesti onnistua, mutta se ei tarkoita sitä että osa tästä ristiriitaisuudesta ei silti jäisi ovien ulkopuolelle. "Labrassa olen ateisti" on eräskin uskovainen tutkija vihjannut siitä mihin hän vakavasti pyrkii tutkimuksessaan. Tiede ja tietynlaiset uskontavat ovat kuitenkin yhteensopivia ilman ateismiin sortumistakin, koska on esimerkiksi Epikuroksen kannattama näkemys jonka mukaan Jumala on vain pykännyt universumin pystyyn eikä puutu sen toimintaan, ei vaikuta itse työskentelyyn mitenkään. Odotukset havainnoista eivät muutu. Metafyysiset tulkinnat niihin liittyen voivat toki saada erilaisia sävyjä, mutta jos tätä sävyä ei kirjata tutkimustulokseksi, siitä ei seuraa ongelmia. Se jää vain metafysiikaksi, joka on hieno tapa sanoa että se on vain mielipide. Toisin sanoen: Tieteentekijän mielipide ja paperille kirjoittamat asiat ovat tässä tapauksessa yhteensopivia, mutta eivät kuitenkaan sama asia.
3: Kun näkemykset ovat tieteenmukaisia, ne ovat tiedettä. Tämä on hauska, koska sen voi kumota sillä että monista näkemyksistä voidaan sanoa että ne ovat yhteensopivia, mutta ne ovat keskenään ristiriitaisia. Logiikassa, jota tieteessäkin käytetään keskeisenä apuvälineenä, ristiriidassa olevista lauseista toisen ajatellaan olevan väärin. Tämä tarkoittaa sitä että ateismin yhteensopivuus tieteen kanssa ei tarkoita sitä että uskonto jotenkin heikkenisi. Ja sama tietysti toisin päin. Syynä on se, että jotkin kannanotot ovat pelkästään "voi ollaa", jota ei voida testata. Tämä tarkoittaa sitä että kun tieteen määritelmään kuuluu testattavuus, nämä näkemykset eivät ole tieteellisiä. Niihin vain voidaan täysin uskoa, koska ne eivät vaadi ainoankaan tieteen (valta)teorian kumoamista tai tiedeprosessin muuttamista. Toki monet uskonnolliset tahot jotka esittävät tieteen kanssa ristiriitaisia näkemyksiä, ja joiden näkemys sotii tieteen tekoprosessin, että olettavat että luonnonlakien lisäksi tarvitaan jotain niitä voimakkaasti rikkovaa anomalia -elementtiä ovat tieteen kanssa yhteensopimattomia, mutta näiden pohjalta tehty päätelmä siitä että kaikki uskonnäkemykset olisivat tieteen kanssa ristiriidasa, ovat vain virheellisiä yleistyksiä.

Siksi voidaan ihan ajatella, että kysymys Jumalasta on tässä suhteessa aivan kuten kvanttimekaniikan superpositio. Superpositiossahan asia voi olla samanaikaisesti keskenään ristiriitaisessa tilassa. ; Ajatusleikin Schrödingerin kissa on laatikon ulkopuoliselle maailmalle samanaikaisesti elossa ja kuollut. Vasta laatikon avaaminen murtaa aaltofunktion. Tässä suhteessa Jumalan olemassaolo onkin erinomainen olio superpositiolle, koska hän täyttää superpositiossa siinä olevan olennon tärkeimmän ehdon: Kukaan ei ole tehnyt Hänelle mittausta, eikä havainnoinut Häntä. Siksi Hänen olemassaolonsa aaltofunktio ei ole romahtanut. Minulle itselleni tämä edustaa samanaikaisesti ääretöntä vapautta ja ääretöntä vastuuta. Olemme vastuussa vaikka valitsisimme seuraavamme Jumalan käskyä, koska olemme itse valinneet tämän tien. Tähän minulla on jopa lopetussitaatti:

"I walk a lonely road / The only one that I have ever known / Don't know where it goes / But it's home to me and I walk alone"
(Green Day, "Boulevard of Broken Dreams")

Matematiikka, kieli

Eri kamppailulajien harrastajat vertailevat mielellään tyylejä. Samoin ulkopuoliset keskustelijat usein kyselevät paremmuuksista. Mitkä olisivat hyviä lajeja ja niin edespäin. Kamppailusysteemien vertailussa on tärkeää käyttää jotain mittaria. Jotain, joka kertoo meille mitä laji sisältää. Tätä voimme sitten vertailla esimerkiksi siihen minkälaisia persoonia olemme ja minkälaisia taipumuksia meillä on.

Tämä vertailu tapahtuu jollain työkalulla, informaation siirrolla. Sillä ilman tälläistä, emme voisi mitenkään vertailla lajejen sopivuutta.

Jokseenkin tästä syystä filosofiassa pidetään tärkeänä kieltä. Perustelemme käyttämällä kieltä. Se on työkalu, jota ilman emme tule toimeen. Siirrämme informaatiota. Jos kuvittelemme, että meillä on kaksi tiedemiestä, jotka tekevät tiedettä laboratoriossaan, ja sitten tulipalo tulee ja tuhoaa heidät ja heidän tuloksensa ennen kuin he ehtivät kertoa siitä kenellekään, kyseessä ei enää välttämättä ole tiede. Yhtenä syynä tähän on se, että sitä ei ole voitu alistaa vertaisarvioinnille. Toinen syy on, että siltä puuttuu toistettavuus; Emme tiedä miten koe on tehty ja mitä siitä on seurannut, joten tulosten varmistaminen ei suju ; Kriittisyysnäkökulma toisin sanoen pettää.

Ja vaikka joku voi olla tästä erimielinen, selvää on ainakin se, että tieteen kehitykselle ja ulkopuolisille ihmisille tästä ei ole ainakaan hyötyä. Tämä on hieman kuten Olavi Lindroosin esimerkki Schrödingerin kissasta; Jos kvanttitilan mitanneet tutkijat eivät kerro tietoa eteenpäin, he ikäänkuin astuvat laatikkoon mutta sulkevat oven perässään.

Ontologiassa on yksi pahanlaatuinen kompastuskivi verrattuna fyysikoiden soveltamaan perustelutapaan ; Se on heidän käyttämänsä kieli. Matematiikkaa voidaan siksi käsitellä apuvälineenä puhuttua kieltä eksaktimmin. Se helpottaa järkähtämättömyyttä ja sitä, että analysoi omia ajatuksiaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että "normaali, puhuttu kieli" ei olisi hyvä apuväline. Erilaisia viestintäkeinoja voidaan käyttää. Viestintäkanavan hyvyys riippuu sen tarkkuudesta; Ne, jotka antavat keskenään hyvin verrattavissa olevat tilat, ovat parempia kuin ne jotka antavat vähemmän verrattavissa olevat tilat. Ymmärtämisen laatua voidaan testata, katsomalla miten samanlaisia tuloksia samalla metodilla saadaan keskenään. Näin voidaan huomata että matematiikka tuottaa samanlaisempia tuloksia kuin puhuttu kieli. Tämä tarkkuus on tietysti eri kielten välillä liukuva. Periaatteessa vartijan pampun napsahdus käteen tarkoittaa pyyntöä poistua paikalta. Tämä voi toisaalta tarkoittaa montaa muutakin asiaa, kuten sitä että vartijalla on paha päivä, tai että tämä haluaa vain kisata huvin vuoksi. Tässäkin viestissä on kuitenkin kaksisuuntaisuutta, jonka molemmat, sekä vartija että poistettava, ymmärtävät enemmän tai vähemmän samalla tavalla.

Ja vaikka meillä olisi täydellinen laite, joka siirtäisi kvalioita, mielen aistitiloja, toiselle, emme voisi varmistaa tämän toimivuutta muuta kuin jonkun kielen kautta. Meidän täytyisi jotenkin varmistaa että tämä laite toimii niin kuin pitää. Tämän vuoksi laitetta ei voitaisi käyttää tiedonsiirrossa ilman että sen tarkkuutta on jossain käsitelty jollain muulla kielellä, vertailussa. Ja tässä vertailussa voitaisiin vertailla vain niitä asioita, joihin meillä on kielellinen metodi. Jos jotain kvalian ominaisuutta ei voitaisi käsitellä kielellä, emme pystyisi testaamaan ovatko ne todella samanlaisia eri ihmisten kesken tai edes saman ihmisen kesken eri käyttökerroilla. (Vai antaako laite häiriön vuoksi vaikka vain luulon siitä että ne ovat samat.) Tosin tiedeyhteisön kanta koneen tuloksiin saattaisi silti vaikuttaa tilanteeseen siten, että em. laite otettaisiinkin yleiseen käyttöön, tai käyttöön jossain tietyissä olosuhteissa. Tällöin saataisiin käyttöön "uusi kieli". Tosin tässäkin täytyisi olla jokin tapa, jolla nämä kielet tallettuvat. Muutenhan niitä ei päästäisi vertailemaan. Ja tämän jälkeen näistä tallenteita voitaisiin kenties käyttää kielenä, ilman että niihin tallennettuja kvalioita edes siirrettäisiin ihmisten päihin.

Vaikka tilanne onkin mutkikas, joka tapauksessa vertailu on tärkeä. Kielen merkitys on tiedon tallettamisessa ja siirrossa. Ja mitä vähemmän se muuttuu matkalla, sen parempi. Kielen ei tarvitse olla totta. Mutta sen on oltava mahdollisimma samanlaista ja muuttumatonta, jotta päästäisiin mahdollisimman hyvin koettelemaan sitä, onko sen sisältö totta. (Toisin sanoen voidaan sanoa että mitä objektiivisempia halutaan olla, sitä enemmän juutumme muotoseikkoihin. Tämä on oikeastaan aika järkyttävä ajatus.)

Puhutuissa kielissä ongelmana on se, että sanat ovat epäselviä. Ne ovat sopimuksia erilaisista ontologioista, eivätkä mitään selkeästi sovittuja systeemeitä. Lisäksi kieli muuttuu jatkuvasti. Keskiaikaisen englannin sanasto ja lausuntatavat ovat erilaisia kuin nykyään. Kielen kehitys on aina sarja väärinymmärryksiä. Kieli on aina tulkinta mielestä ja myös tätä luettua kieltä tulkitaan. Puhdas arkijärjen ja kielen käyttö johtaa epämääräisyyksiin, koska puheen ja kielen ymmärtäminen sekä sanasto ovat kuitenkin syntyneet "evolutiivisiin tarpeisiin". Ja näihin ei ole kuulunut ymmärtää suhteellisuusteoriaa tai kvanttifysiikkaa. Meidän elämämme ei ole riippunut siitä, että puhummeko samalla kielellä kuin luonto. Tämän vuoksi parempi kieli fysiikan ymmärtämiseen on hamiltonin mekaniikka. Se tarkoittaa sitä, että meillä on jokin havaintojoukko. Jos saamme tälle rakennettua ristiriidattoman hamiltonin, niin se selittää asioita tasolla, johon sanoilla on vaikea päästä. Ontologit eivät hamiltoneja harrasta, mutta fyysikot sen sijaan harrastavat. Selvästi jos voimme valita fyysikoiden menetelmän ja kielifilosofian väliltä jonkun asian kanssa, meidän kannattaa valita fyysikoiden tapa.

Fyysikoilla on siis puhuttua kieltä eksaktimpi vertailukeino, matematiikka. Fyysikot perustelevat fysiikkaa matematiikalla, joka on todellisuudesta irrallinen. Koska toisaalta matemaattisia systeemeitä, kuten tietokoneohjelmia, koskee ilmiö "garbage in - garbage out", eli se että jos matemaattiseen systeemiin laitetaan väärät lähtökohdat, se tuottaa roskaa, voidaan matemaattista teoriaa testata; Kuten algoritmin toimivuutta voidaan testata laittamalla algoritmiin lähtöarvoja ja katsomalla tuottaako se oikeansuuntaisia tuloksia, vai roskaa, voidaan sama tehdä myös todellisuudelle. Tämän vuoksi matematiikkaa ei suinkaan käytetä "puhtaasti ja pelkästään". Fyysikko itse asiassa käyttää kahta mittaria ja katsoo ovatko ne yhteensopivat. (Tämä on hieman kuin testaisi sitä osaavatko henkilöt samaa kieltä laittamalla heidät samaan huoneeseen keskustelemaan, laittamalla heille jotain tiedon siirtoa vaativia tehtäviä. Tosin fysiikan tapauksessa kieli ja ennusteet ovat eksaktimpia.)

Näin matematiikka ja logiikka ansaitsevat paikkansa tieteen työkalupakissa, koska niiden lainalaisuudet näyttävät toimivan universumissamme. Niiden käytön luonnontieteissä oikeuttaa siis pohjimmiltaan niiden sopiminen havaintoihin. (varmasti eksaktia mutta ei välttämättä totta verrataan ei välttämättä eksaktiin mutta melkoisen varmasti totuudenmukaiseen.)Matematiikka ei siis kuvaa empiiristä todellisuutta, tai edes ole luonnon todellisuus pohjimmiltaan; Sen kautta vain voidaan luoda empiirisiä testejä, jotka varmistavat sen, että käytetti matematiikka sopii kyseiseen tilanteeseen. Tämän vuoksi teoriat muuttuvat; Fysiikka ei suinkaan sovella koko matematiikkaa vain osaa siitä. Siksi ei ole ihme, että Albert Einstein sanoi että "Jos matematiikka kuvaa todellisuutta, se ei ole puhdasta. Jos matematiikka on puhdasta, se ei kuvaa todellisuutta." Tieteellistä teoriaa, matematiikkaakaan, ei toki voi todistaa mittaustulosten sopivaksi. Matematiikan avulla teorian voi todistaa yhteneväiseksi ja siitä voidaan johtaa ennusteita, jotka kuten lentokone -esimerkkimme näytti, ovat ontologisesta kannanotoistan huolimatta "aivan riittävän luotettavia".

Tällä menetelmällä on tietenkin myös se etu, että Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreeman mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida osoittaa ristiriidattomaksi sen omista aksioomista lähtien. Tämä voi onnistua vain laajemmassa järjestelmässä, lisäämällä uusia aksioomia, joita ei puolestaan voida osoittaa ristiriidattomaksi. Tämän vuoksi matemaattisessa systeemissä on aina joko ristiriita, tai sitten siitä on löydettävissä uusia kysymyksiä, joita ei ole vielä todistettu. Jos siis otetaan tavoitetilaksi sisäinen ristiriidattomuus, tämä on perin hyvä lähtökohta ilmiöiden selittämiseksi ja ennusteiden laatimiseksi, koska se tarkoittaa sitä että systeemi on aina sellainen, että tutkimusta voidaan jatkaa ; Ristiriidan löydyttäessä systeemiä korjataan ja muussa tapauksessa löytyy aina uusia tutkimusongelmia, joista jokainen voi tuottaa "garbage out"in. Tämän vuoksi matematiikan ja havaintoaineiston vertailuun perustuva systeemi sisältää itsekriittisyyden. Tätä harva epätieteellinen menetelmä tarjoaa.

Tärkeää onkin miettiä sitä, että mikä on ontologian ja perustellun teorian suhde. Koska strukturalismin mukaan kaikessa on aina pohjimmiltaan aksiooma tai aksioomia, ei tarkinta "matemaattisteknistä menetelmää" voida väittää "täysin perustelemattomaksi" sillä perusteella, että siinä on joitain ontologisia ongelmia, perustelemattomia kannanottoja. Sillä toisissa systeemeissä näitä ongelmia on kuitenkin enemmän.

Sillä tälläiset kritisoinnit ovat vain absoluuttista tietoa vaativien unelmia, jotka ovat pelkkää tyhjää unelmaa; Niin kauan kun emme tunne täydellisesti parasta taistelusysteemiä, emmekä keinoa saavuttaa täydellistä ja lopullista tietoa todellisuudestamme, sellaista ei tule vaatia. Siihen asti meidän on vain tultava toimeen parhaalla, mitä meillä juuri sillä hetkellä on.

Voimme vain katsoa, mitkä luultavimmin sopivat meille parhaiten.