Miten sokeana kannattaa taistella? (???)

Kung-fu -elokuvista ja vastaavista tunnetaan yksi taistelijan arkkityyppi. Sokea soturi joka päihittää sokeudestaan huolimatta näkeviä ihmisiä. He ovat yleensä reaktiivisia, tyyniä ja mystisiä. Kuin meditoivia munkkeja.

Sokeana taistelua voi harjoittaa monella tavalla. Kuten menemällä pimeään huoneeseen. Suomalainen eksentrinen Kaarlo Valkonen on kehittänyt pseudohistoriallisen kas-pin -lajin jossa yhtenä osana on pimeässä kamppailu. Tämä on symmetristä eli sama sokeuden haitta koskee molempia osapuolia.

Mutta epäsymmetrinen tilanne on mielenkiintoinen.

Kokeilin pienimuotoisesti tätä epäsymmetristä tilannetta. Sillä tavalla että voinen sanoa keksineeni jotain asioita tähän liittyen. Sekä sokeaa vastaan taistelusta että sokeana taistelusta.

Sillä näkeminen on hyvin tärkeä osa kamppailutaitoja. Tässä sitä helposti kuulee selitystä siitä että vastustajan voi kuulla. Tämä on neljäsosaksi totta. Kuuleminen nimittäin riippuu ympäristöstä. Soratiellä, lehtien tai vastaavien kanssa on helppoa kuulla toisen liikkeet. Mutta kaikki pinnat eivät koostu narahtelevista kengänpohjista tai lattialankuista. Itse asiassa asfaltti, tuo joskus harvoin elämässä kohdattava pinta joka on relevantti itsepuolustuksen kanssa, on sellainen että varovainen voi liikkua niin että kuuleminen on hyvinkin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Ympäristön häly voi tosin hämmentää. On vaikeaa erottaa hyökkääjää vaikka satunnaisesta ohikulkijasta.

Toisaalta jos otetaan kuuleminen huomioon, niin joku voi tietenkin ajatella että sitä voisi kuulla jos joku hakee pöydältä veitsen ja haluaa iskeä sillä sinua. Mutta tosiasiassa sinun pitäisi ensin tietää että pöydällä on veitsi. Äänen perusteella on paha erottaa veistä vaikkapa kahvikupista. Ja lähestymien intentiotakin on paha arvioida.

Ja se menee pahemmaksi. Kuuleminen on sellainen että kuuro taistelija ei menetä hirveästi mitään oleellista. Mutta tosiasiassa taitava kuuntelija soratiellä tai vastaavalla helposti kuunneltavalla pinnalla on pulassa. Jos oletettaisiin että sitä voitaisiin tietää että ollaan taistelutilanteessa, ja vaikka sinulla olisi miekka valmiina vedettynä ja vastustajallasi olisi identtinen ase kuin itselläsi, ei tilanne ole reilu. Sillä on yksi asia jota ei kuule. Nimittäin se missä stancessa vastustaja on. Lokaation voi tietää. Ja jossain määrin sitä voi arvata kumpi jalka hänellä on edessä. Mutta on hyvinkin mahdotonta erottaa onko vastustaja posta donnassa vai porta di ferrossa. Eli lokaation perusteella ei voi tietää onko odotettavissa oleva hyökkäys tulossa ylhäältä vai alhaalta. Ja muita vastaavia kohtuu oleellisia tietoja.

Näkeminen on hyvin relevanttia ja sokean täytyisi todellakin olla jonkinlainen mystisen hyvä taituri. ; Näkemisen etu on niin suuri että se peittoaa yhden kovimman tietämäni epäreiluusaseman. Jos sinulla on hyvä arming sword ja kilpi, vastassasi on pitkällä miekalla varustautunut tyyppi ja olette molemmat panssaroimattomia, on kilpimiehen etu tilanteessa hirvittävän suuri. (Pitkämiekka yleistyikin vasta panssaroimisen yleistymisen kanssa.) Sokea kilpi-miekkamies on silti vaikeuksissa näkevän pitkämiekkamiehen kanssa. ; Pienikin kokeilu paljastaa että roolipelien pimeydestä tai sokeudesta tulevat haitat ovat noin keskimäärin "tarpeettoman pieniä", jopa "naurettavan pieniä".

Lisäksi tässä on jännittävä twisti.

Sitä voisi ajatella että sokean olisi hyvä ottaa käytävä, silta tai vastaava tila haltuunsa. Tässä kyse on siitä että vastustajan on pakko hyökätä tietystä suunnasta. Tämä "tarjoaa lisätietoa" tilanteeseen. Vihollisen ennakointi on tässä mielessä helpompaa. Kokemuksen ja kokeilun perusteella asia ei mitenkään ilmiselvästi ole näin. Sillä samat helpotukset koskevat myös hyökkääjää.

Tässä kohden
1: Jos miekkaa ei pidä asetta itsensä suojana, vaan yrittää ennakoida hyökkäykset, toinen pääsee hyökkäämään melko helposti. Et kykene ennustamaan milloin toinen lyö etkä mistä suunnasta tämä lyö. (Ylhäältä vai alhaalta.)
2: Jos taas on aggressiivinen ja lyö laajemmilla kaarilla , vastustaja voi yksinkertaisesti väistää kohti tulevaa iskua pienellä perääntymisellä ja lyödä sinua juuri kun iskusi on viety loppuun ja olet aloittamassa seuraavaa. Vastustaja näkee sinun ajoituksesi ja etäisyytesi. Sinä et hänen. 
3: Ja jos pitää asetta edessään, on tilanne se että vastustajan on helppoa yksinkertaisesti lyödä se syrjään, raivata itselleen tällä tila ja hyökätä avattuun linjaan.
4: Jos pitää asetta edessään ja juoksee, on pelottava mutta tässä torjunta-vastaisku (parry-riposte) on helppoa tehdä jos uskallusta vain riittää eikä hyydy puhtaasta pelottavuudesta.

Toisin sanoen rajoittamalla tila vaikka tuttuunkin käytävään tai muuhun ei auta sokeaa. Se päinvastoin tuntuu tekevän kaikesta entistäkin vaikeampaa hänen voitolleen. Tieto vastustajan suunnasta ja lokaatiosta ja jatkotekniikoista ei auta koska vastustaja saa täsmälleen samat edut itselleen. Rajoittuneessa tekiikkajoukossa "mahdolliset asiat" ovat näkevän puolella enemmän kuin "tasaisella". (Näin siitä huolimatta että sokeat kung-fu -mestarit taistelevat esimerkiksi bambumetsiköissä.)

Jotain kuitenkin voi sanoa.

Jos oma näkyvyys on poistettu kuvioista, on hyvä olla ympäristössä jossa vastustajan liikkeet kuulee ja jossa ei ole ylimääräisiä häiriöitä. Ja joissa on tilaa eikä esimerkiksi puita, seiniä, parruja tai muita esteitä. Ja jossa tiedetään että ollaan kamppailutilanteessa.

Tässä tilanteessa sokean kannattaa kuunnella. Mutta ottaa lähinnä ylimalkainen suunta. Ei pidä olla reaktiivinen, eli juuri sellainen odotteleva kuin elokuvissa. Ei pidä odottaa että toinen on lähellä. Ei pidä kuulostella ja intuitiolla arvailla milloin tai mistä suunnasta isku olisi tulossa. Sen sijaan pitää kuulostella tarkasti missä vastustaja on. Ja on oltava aggressiviinen mutta ei ryntäilevä. On koko ajan oltava hyökkäävä, liikuttava siten että oma isku raivaa tilaa itselle niin että astuu siihen tilaan johon oma miekka on juuri raivannut "turva-aluetta".

Jos olet sokea, vastustaja on pakotettava reaktiiviseksi. Ja kun saat teräkontaktin, ollaan tilanteessa jossa suuri osa sokeuden haitoista vähenee. Esimerkiksi itse en kykene havaintojen perusteella tekemään tietoisesti käsiteltyä OODA -loopia loppuun. Eli reaktioaikani on hitaampi kuin aika joka vihollisella menee tekniikan loppuunvientiin teräkontaktin alettua. Teräkontaktissa tulee tilannetta koskevaa tietoa (saksalaisen koulukunnan miekkailujat puhuvat fühlenistä) joka on sokeana yllättävän suurta. Tässä mielessä tilanne on tasa-arvoisempi (ei tasa-arvoinen) teräkontaktin aikana kuin muulloin. Silloin voi itse asiassa arvata melko hyvin vastustajan aseman, suunnan, etäisyyden ja miekan asennon. (Tämä apu ei tosin auta niin paljon kuin luulisi. Mutta sitä kautta on edes jonkinlainen mahdollisuuden tapainen.) Tässä mielessä voin arvailla että sokeille sopivammat itsepuolustuslajit ovat judon, jiu-jutsun ja painin kaltaisia lajeja joissa taisteluetäisyys on lyhyt ja joissa on paljon kosketusta. Sen sijaan miekkailun tyyliset lajit - eli juuri ne lajit joita sokeat kungfumestarit usein tuntuvat harjoittavan elokuvissa - ovat huonoja lajeja sokeille.

Sokeaa vastan taisteluun ei apuja paljoa tarvitse. Kannattaa kuitenkin hyökätä Liechtenauerin meisterhaun tyylisillä tekniikoilla koska niissä on sivuttaista liikettä ja tähän sidottua vastustajaan lyömistä. Kun vastustaja kuulee missä päin olet, on hyödyllistä olla jossain muualla. Vastustaja voi arvata että olet jossain muualla mutta ei missä suunnassa. Näin syntyy laajempi epätietoisuuden tila. (Tämä olkoon hyödyksi niille jotka tykkäävät voittamisen sijaan rökälevoitoista.) Fioren tyylinen suojauskeskeisyys sen sijaan tarvitsee näköä yllättävänkin paljon.

Toki saatan olla tässä asiassa aloittelija ja väärässä. Mutta toisaalta sokeille omistautuneita itsepuolustuslajeja ja taitajia ei taida oikein olla. Mihin johtuvat syyt ovat ilmiselviä. Näkö on kiistatta yksi tärkeimmistä itsepuolustuksessa tarvittavista aisteista. Tässä mielessä roolipelitkin ovat sen verran tiedostavia että ne eivät anna miinuksia "deaf fightingistä"..

Millaista miekkailu olisi jos aikamatkustus olisi mahdollista?

Kokemusmaailmassamme aika on varsin lineaarista. Kamppailulajeissa nämä rajoitteet ovat hyvin tärkeitä. Ne kun kertovat mitä vastapuoli voi ehtiä tehdä ja mitä ei hän ehdi tehdä. ; Tietyssä mielessä keskiaikaisen miekkailun ytimessä on keskiaikaisen maailmankuvan mukaan geometria jota sovelletaan tilassa ja ajassa. Rytmi, tempo ja muut vastaavat asiat ovat hyvin oleellinen asia.

Siksi onkin kenties mielenkiintoista miettiä asioita ajatuskokeina. Vaikka emme voi muokata aikaa, on mahdollista miettiä sitä miten ajan manipulointi muuttaisi asioita. Ja näin voidaan miettiä mitä voisi tapahtua jos vain aika muuttuisi. (Emmekä esimerkiksi siirtyisi valosapeleihin - tai mikä hirvittävämpää, banaaleihin tuliaseisiin - jollain teknologialla.)

Ensimmäinen huomio on se, että jo ajan hidastaminen olisi kamppailutaidoissa hirvittävän hyödyllistä. Siis jos se olisi epäsymmetristä, eli molemmat eivät tekisi sitä samanaikaisesti. OODA -loopeista voitaisiin tehdä äärimmäisen lyhyitä. Käytännössä jos aikaa kykenisi manipuloimaan voisi tehdä sen tyylisiä ratkaisuja joita moni fantasiaperustainen taistelumaailma näyttää harrastavan viihteessä. Eli jossa ympäristö hidastuu tai jossa itsellä on hirveä nopeus. Äärimmillään tämä muuttaisi kamppailijan joksikin joka näyttää teleportautuvan kun toinen ei ehdi reagoimaan hänen nopeuteensa. Tämä maailma olisi tehokas. (Moni itsepuolustuslaji näyttää demovideoissaan uskovan tämänlaiseen todellisuuteen. Sillä niissä henkenä on usein se, että "vastustaja" tekee yhden iskun ja sitten se torjutaan ja sen jälkeen tälle "viholliselle" tehdään hirveä määrä erilaisia tekniikoita ryöpytyksenä ilman että tämä tekee mitään näitä vastaan. Mikä ei ole realistinen taistelujärjestelmä jos aika on jokseenkin samanlainen ihmisten kesken.)
1: Kiinnostavaa olisi tietysti miettiä sitä, vaikuttaisiko aikamatkustus inertiaan milläkin tavalla. Jos inertia on vain nopeutta, niin olisi uskottavaa että valtava nopeus tekisi torjunnasta hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Sillä voiman sivuun siirtäminen vaatisi kovia voimia vain siksi että se on tulossa niin nopeasti. Samalla tosin aikamiekkailijan itsensä liikkeet olisivat helposti joustamattomia Jarruttaminen ei kenties veisi aikaa mutta se vaatisi kovia voimia. Toisaalta jos ajan manipulointi olisi jotain joka "ohittaisi" inertian, mekaniikan perusta ei muuttuisi niin oleellisesti.
2: Jos aika olisi kamppailijoiden kesken symmetristä, voimat korkeintaan kasvaisivat inertian kautta, paitsi jos se ohitettaisiin. Perusmekaniikka olisi luultavasti muutoin "riittävän samankaltaista".

Kuitenkin teoriassa tässä voitaisiin paitsi hidastaa ajan kulkua, niin myös siirtyä ajassa edestakaisin. Tässä on luonnollisesti monia vaihtoehtoja. Ja niiden mielekkyys johtuisi tietysti siitä miten universumin perusrakenne toimii.
1: Jos olisi olemassa vain yksi deterministinen aikajana, aikamatkustus olisi melko turhaa. Voisit korkeintaan palata menneeseen ajankohtaan ja palata kohti ikuista tappiotasi. Et kenties "tietoisuutena" kuolisi, mutta tekniikka toistaisi itseään koska vaihtoehtoja ei olisi. Tämä ei tietysti muuttaisi itse kamppailutaitoa ja sen tekniikkavarantoja mitenkään erilaiseksi kuin mitä ne nykyään ovat.
2: Jos taas voisimme palata ajassa takaisin ikään kuin "yrittämään uudestaan", ja kyseessä olisi ikään kuin monimaailmatulkinta, asiantila olisi jo paljon kiinnostavampi. Sillä voisit palata ajassa takaisin ja muuttaa tapahtumia. Näin voisit kokeilla mitä toinen tekee ja palata voitokkaana. Tietysti jos vastapuolikin voisi tehdä tätä, tekniikat ja strategiat mutkistuisivat ; Yleensä ei ole rakentavaa miettiä hirvittävän metaisesti tekniikoita. Koska jos yrität saada toisen tekemään jotain ja sitten teet tähän vastatekniikan jota toinen odottaa, ollaan vielä järkevällä tasolla. Mutta tätä "minä oletan että toinen tietää tämän" -taso on taatusti jollain iteraatiotasollaan aivan järjetön. Nyrkkisääntönä on se, että "neljän metan taakse ei kannata koskaan mennä kenenkään kanssa". Menee liian mutkikkaaksi. Tässä mallissa tilanne muuttuisi.
     2.1: Mutta tässä on suuri jatko-ongelma. Se liittyy siihen että jos mieli onkin fysikalistinen. Jos nimittäin palaat ajanhetkessä menneisyyteen, niin jos aivosi ovat fysiikkaa, niin kaiken järjen mukaan niidenkin pitäisi palata siihen sen ajan tilaan. Aivojen muisti ja järjestys olisi samanlainen asia kuin se tekniikan alkutila ajanhetkenä A, johon voit palata, mutta jonka aikana sinulla ollutta asentoa et voi muuttaa. Suhteellisuusteoria taas esittää omia ongelmiaan valoa nopeamman informaation siirtämisestä ja itse asiassa jos tämänlainen suorite voitaisiin suorittaa, se kertoisi että meillä olisi jonkinlainen sielu joka siirtyisi ajassa siirtämässä informaatiota tavalla jossa syy ja seuraus ovat hyvin erilaisia kuin kaikki se se mitä fysiikasta tiedämme. Jos ajassa palaaminen johtaisi amnesiaan, ei aikamatkustus ole oikeastaan mielekäs konsepti. Tilanne palaisi tilaan A ja toistuisi satunnaisena. Aika kenties haarautuisi, mutta kaiken järjen mukaan tällä ei olisi mitään väliä. Ties vaikka OIKEASTI eläisimme tälläisessä maailmassa. Sillä ei ole väliä koska unohtaisimme kaikki ajanhetken A jälkeiset tapahtumat ja muistot pyyhkiytyisivät.
3: Toisaalta on mielenkiinsoita ajatella että voisimme liikkua ajassa. Tällöin sitä voitaisiin tehdä itsestä ikään kuin "klooneja" jotka voisivat myös siirtyä omassa ajassaan taaksepäin ja siirtyä vaikka hieman syrjään siitä missä olivat aikaisemmin. Näin "kloonit" voisivat tehdä yhteistyötä. Osa niistä olisi tosin hitusen toista vanhempia, kun yksi ihminen siirtyisi ajassa taaksepäin ja olisi täten ajanhetkellä A vanhempi kuin se "klooniversio" joka ei ole vielä tehnyt aikahyppyä taaksepäin. Hankalaa asiasta tietysti tekee se, että mitä tapahtuisi jos yksikään näistä klooneista kuolisi. Jossain määrin tässä on selvästi sellaisia riskejä joita ei ole mielekästä kantaa. (Ja kovin monessa taistelussa tämän käyttäminen voisi lisäksi vanhentaa ihmistä ihan sikana verrattuna muihin.)

Loppujen lopuksi on varmaan ihan hyvä että ajan rakenne on sellainen kuin se on.

Tapa zombie, tapa aivot

Katselin "Myytinmurtajia". Siinä Adam Savage ja Jamie Hyneman vertailivat kirveen ja kiväärin välistä tuhovoimaa zombieinvaasiossa. Tilanne päätyi kirveen voittoon, olosuhteissa jotka olivat kieltämättä sille edulliset. Tuliaseet toimivat pidemmältä etäisyydeltä, ja lattiatasossa suuressa tehdashallissa oleva zombielauma ei ole kiväärille edullinen. On hidasta kun pitää tähdätä päähän, laukaista niin että osuu - ja ladata sen päälle. Kirves on tässä mielessä kognitiivisesti vähemmän hidastava.

Toinen huomaamani asia oli se, että Savagen kuoliaaksilyömisen laskemisen tapa oli kirveelle edullinen. On luonnollista, että avustajia ei voida lyödä hengiltä, mutta selvää oli että jos zombie kuolee sillä että sen aivot tapetaan, ei testitilanne ollut ns. "vakuuttava". Kenties tämäntapaisen viihteellisen - mutta ihan fiksun - sarjan moittiminen voidaan kuitenkin käyttää muuhun.

Nimittäin päähän lyömiseen.

Jos mietitään mitä tarkoittaa päähän lyöminen miekalla. Päähän lyömisessä on yksi hyvä etu. Nimittäin etäisyys. Geometria on päähän lyömisen puolella. Koska miekka on pitkä ase ja pää on suunnilleen samalla korkeudella kuin kädet, siitä tulee paljon houkuttelevampi maali kuin jaloista. Etäisyyden jalkoihin lyömiseen täytyy olla paljon lyhyempi. Joten lyödäkseen jalkoihin olisi jotenkin pakko ensin päästä niin lähelle että toinen voisi taatusti yltää sinuunkin. Joten muuhun kuin jalkoihin tähtäävä yltää paljon aikaisemmin. (Ja siksi jalkoihin lyödäänkin siten, että toisen tekemä asia torjutaan tai muuten kontrolloidaan ja tässä prosessissa etäisyyttä lyhennetään. Ja sitten yllät jalkoihin.)

Kuitenkin kun mietitään hakkaamista ns. sotataitona tai kuolemaan asti käytävänä kaksintaistelun taitona on pakko miettiä myös sitä minkälaisia vaikutuksia ase tekee. Kun lyödään, on tekniikan taustalla oltava paitsi osuminen, myös se mitä vahinkoa se tekee. ; Pää on tässä mielessä hyvä kohde, että jos ihmisen aivot tappaa, hän kuolee välittömästi. Sen sijaan jos tätä pistää tappavasti vatsaan, tai vahingoittaa suuria verisuonia hän helposti elää ja yrittää tappaa vastustajaansa vielä harmittavan pitkän aikaa. (Vähintään sekunteja, joiden aikana kyllä ehtii vielä lyömään. Siksi valtaosa keskiaikaisten manuaalien tekniikoista huolehtiikin jollain tavalla sen, että onnistuneen tekniikan jälkeenkin on hyvä suojaus.)

Zombieiden kohdalla päähän lyöminen johtuu tietysti siitä, että "jokin sääntö jossain" on päättänyt että zombiet kuolevat vain jos niiden aivot tapetaan. Ne voidaan toki rampauttaa, mutta tämä tekee zombietaistelussa päähän lyömisen hyvin relevantiksi.

Toisin kuin ihmisillä. Itse asiassa monissa keskiaikaisissa manuaaleissa päähän lyödessä ei tähdätä lainkaan silmäkulmista ylöspäin oleville alueille. Syynä on se, että:
1: Ihmiset refleksinomaisesti väistävät päähän tulevia iskuja varsin hyvin. Ja näissä kohden väistäminen on usein myös vähintään kohtuullisen tehokasta. Jos tähtää päälakeen ja toinen onnistuu väistämään tämän, on todennäköistä että isku on korkeintaan melko vaaraton, toki ikävä mutta ei toisen toimintakykyä välittömästi lopettava - hartioihin osuminen. Tai voi olla että se menee kokonaan ohi. Kaulaan tähdättyjä on sitten jo paljon vaikeampi ja hitaampi väistää.
2: Ihmiset ovat käyttäneet kypärää.
3: Ihmisen kallo on itse asiassa yllättävän kestävä. Kallon yläosa on yksi ihmisen kehon kestävimpiä osia. Ei riitä että osuu päähän. Päähaavat toki vuotavat ikävästi ja ovat helposti ärsyttäviä. Mutta sen pitää olla kunnollinen osuma jos päälakeen haluaa tuhoja. Sen sijaan ohimot ovat varsin ohutta luuta ja sen alapuolella on leukaniveltä ja kaula on sitten jo huomattavasti vähemmän suojattu alue, jossa on bonuksena suuria ja tärkeitä verisuonia. (Ja ydinjatkos niskassa.)

Näistä kaksi ensimmäistä eivät, ainakaan yleisimmissä tapauksissa, paina mitään zombieiden kohdalla. Mutta jälkimmäinen painaa. Olen ihmetellyt miten "Walking deadissa" näytetään lyövän zombejen kallon läpi veitsillä ja vastaavilla melko kevyillä aseilla. Ja itse asiassa ihmettelen miksi niitä näytetään saavan halki myös miekoilla. Sillä jos mietimme mikä miekka on, niin se on suhteellisen kevyt ase jonka painopiste on kohtuullisen lähellä kädensijaa. Tämä tekee siitä näppärän ja nopeastikäytettävän aseen joka ei levitä tylsää impaktityylistä vahinkoa juuri ollenkaan. Se on leikkaava ase joka toimii paremmin nimenomaan muuhun kuin kallon läpi lyömiseen. (Luultavasti jopa pesäpallomaila on kallon sirpaloimisessa tai muussa läpäisyssä parempi kuin miekka.)

Sen sijaan kirves jonka massakeskipiste on hyvin lähellä terää on tässä sen sijaan hyvinkin tehokas. (Myös hakku on varmasti hyvin tehokas, siinä kun on pitkä varsi ja pistävä terä niin että sen voi heiluttaa päin vaikka zombien kalloa.) Kuitenkin tässäkin vaadittava vaiva on melko suurta. Zombiet eivät suotta ole pelottavia. ; Ainut toivo, jonka voimme Adam Savagen kevyelle napsuttelulle antaa, on se että kenties joka ikinen hänen päihittämänsä zombie olisi ollut niitä lähes loppuun asti mädäntyneitä versioita. Eivätkä niitä tuoreempia.

---

Miekkailua harrastaessa lyödään kyllä usein maskiin juuri sellaisella tavalla joka ei ole taistelussa tehokasta. Mutta se tehdäänkin juuri turvallisuussyistä. Maski on kohtuullisen hyvä suoja ja jos siitä satutaan kaikesta huolimatta menemään läpi, vakavan vahingoittumisen riski on minimissä.

Avaruushissi, avaruustorni ja painottomuus

Nykyisin maata kiertävälle radalle ammutaan satelliitteja. Tämä on melko kallista puuhaa. Avaruusraketit ovat hinnakkaita. Sen vuoksi on arvioitu, että maa joka saa ensimmäisenä rakennettua ns. avaruushissin saavuttaisi helposti monopoliaseman satelliittialalla. Sillä vaikka hissi on teknisesti vaativa innovaatio ja hirvittävän kallis rakentaa, sen valmistumisen jälkeen satelliitin lähettäminen on todella edullista. Juuri kukaan ei kykene kilpailemaan.

Olisi toki kiinnostavaa rakentaa avaruushissi vaikkapa Enontekiöille. AInakin keskustapuolue kiittäisi, tekisi hyvää maaseudulle ja kansantaloudelle ja mahdollistaisi Paavo Väyryselle uran jossa hän pääsisi Paavo Väyryseksi Paavo Väyrysen paikalle, joka on presidentinpaikka pitkäikäisestä suvusta. Enontekijöistä tulisi helposti huipputekninen tiedonsiirtomaailman keskus, Paavo Väyrysestä onnellinen. Ja meistä muista ehkä vähän vähemmän. Mutta avaruushissien olisi sijaittava päiväntasaajalla, joten Jumala tai luonnonlait ovat rankaisseet aika ikävästi Enontekiöläispoloja, jotka eivät ole tehneet mitään (ainakaan monet) ansaitakseen kohtaloaan paikkana jonne ei voi rakentaa avaruushissiä.

Saavutettu etu ja monopoliasema on haluttava, taloudelliset edut ovat kovat joten riskisijoittajia taatusti tulee. Tämä tarkoittanee, että on hyvinkin mahdollista,e ttä avaruushissi valmistuu joskus. Ja se tarkoittanee myös sitä, että maantiede tulee oleelliseksi osaksi politikointia. - Esimerkiksi Afrikassa on paljon päiväntasaajaa, mutta ei teknologiaa. Mutta riistettäviä, köyhiä ja epätoivoisia ihmisiä siellä on. Joten avaruushissi on vain ajan kysymys.

Jos teknologiasta jatkaisi tekologiikkaan voisi huvitella ajatuksesta jossa tulevaisuudessa olisi jonkinlainen avaruushissi ja sen huoltamisen ja korjaamisen vuoksi sen ympärillä olisi torni joka yltäisi nykyisten avaruusasemien korkeudelle asti.

Ensimmäinen mielikuva siitä kun joku lähtisi maan tasalta kiipeämään tornin huippuun olisi se, että aluksi putoaminen olisi vaarallista. Maan vetovoima vetäisi maata kohden. Sitten putoaja saavuttaisi rajanopeutensa, ja putoaisi maksimivauhtia. Mutta jossain sitten leijuttaisiin kun ei ole gravitaatiota. Ja mitä tässä välillä tapahtuu? Onko jokin hitaan putoamisen alue jossa voisi rämpiä ja kenties pelastaa itsensä ennen kuin putoaa nopean putoamisen alueelle.

Tämänlainen ajatus on harhaa. Sillä tosiasiassa avaruudessa riittää gravitaatiota. On itse asiassa illuusio että esitetään, että avaruuslentäjät olisivat painottomuudessa. Tosiasiassa auringolla on massaa joka vaikuttaa maahan, kuu toimii maan ja auringon vetovoimalla. Joten tottakai tässä välissä on vetovoimaa joka tehoaa astronauttiin. Tornissa ylös kiipeävä ei huomaisi suurtakaan eroa, valtaosa maan vetovoimasta on sellaisenaan jäljellä. Jos ihminen haluaisi hypätä avaruushissitornin huipulta avaruusasussaan leijumaan avaruuteen, hän putoaisi vauhdilla maata kohden.

Itse asiassa likimain 90% maan vetovoimasta vaikuttaisi, joten hän voi hakea lohtua lähinnä King Kongista ja siitä että ihmisen havainnointikyvyllä on rajoituksia.
* "Science 2.0" nimittäin kertoo, että ihmisen havainnointikyvyllä on tiedostamisaika. Eikä tässä tarkoiteta sitä reagointiaikaa jonka voi havainnoida seuraamalla kun puoliso pysäyttää eteenpäinkelauksen mainoskatkon lopussa. Siis sitä viivettä kun havainto tapahtuu ja voit tehdä jotain. Reagoit mainoskatkon loppumiseen ja puolisosi pysäytykseen ja huomaat niissä viiveen. Ja huvittavinta on, että tämä reaktio tapahtuu myöhässä, koska sinulla on reagointiaika. Tässä tarkoitetaan aikaa joka hermoimpulssin eteneminen ja muu vaatii että asia voidaan tiedostaa. Tämän viiveen ansiosta on mahdollista kuolla ilman että ehtii tiedostamaan sitä. Täytyy vain hypätä tarpeeksi korkealta ja olet murskana kun aivosi vasta tiedostavat olevasi vaikka 9 metrin korkeudessa. Eli ei se putous, ei se äkkipysäyskään, vaan se tietoisuuden loppuminen.
* King Kong taas putosi Empire State Buildingin katolta. Tämä talo oli ensimmäinen niin korkea ihmisen tekemä rakennus, jonka huipulta putoava ehti saavuttaa rajanopeuden. Kaikki ylimääräinen matka avaruusasematasolle asti tarjoaa siis vain aikaa katsoa maisemia, ei nopeuden kiihtymistä. On tavallaan lohdullista, että King Kong ei siis kenties ehtinyt tiedostaa omaa kuolemaansa, ja hänen kuolemansa oli tuskallinen lähinnä puhtaanapitolaitokselle. Tämä on hyvä asia koska eläinten hyvinvointi on minulle tärkeä asia, ja toisaalta Kongista tavattu tehdä kaiken kaikkiaan varsin sympaattinen olento.

Mutta miksi avaruuslentäjät sitten leijuvat? Samasta syystä miksi nollapainovoimakoneissa olevat leijuvat. Kysymys ei ole ulkoavaruudesta vaan putoamisesta. Kun harjoitellaan painottomuutta varten, lennetään koneella korkealle ja annetaan sen olla jonkin aikaa vapaassa pudotuksessa. Koneen sisällä kaikki vaikuttaa painottomalta. Illuusio ei näytä yhtä mukavalta jos voisi katsoa ulos lentokoneen ikkunasta. Sillä gravitaatio imee täydellä tehollaan ja se mikä tässä prosessissa sitten koetaan on 0:n G:n voima.

Avaruusasemissa tapahtuu sama. Ne ovat kiertoradalla, hyvin nopeassa liikkeessä. Ne ovat saavuttaneet pakonopeuden, joka tarkoittaa sitä että ne putoavat maata kohden koskaan osumatta siihen.  Illuusio särkyisi, jos avaruushissitornin huipulla oleva suisidaalikko näkisi kun avaruusalus suhahtaisi ohi. Älytöntä vauhtia viipottaisi ohi. Ei näyttäisi paikallaanolevalta.   Sillä avaruusasemalla leijumista miettiessä tärkeintä ei ole edelleenkään se nopeus, vaan edelleenkin se äkkipysäys. Se äkkipysäys on se G -voima jonka me tunnemme. Gravitaatio ei siis ole sama kuin G -voima.

Pudotessa sitä kokee vain painottomuutta. Ja jos putoaa tarpeeksi korkealta, ei enää koe mitään muuta. Ja tässä mielessä Epikuros oli harvinaisen oikeassa sanoessaan että ihmisen ei tarvitse pelätä kuolemaa, koska elossaollessaan hän ei koskaan kohtaa sitä. ; Hän on oikeassa, ainakin jos kysymyksessä on riittävän korkealta putoaminen.
1: Tai oikeastaan tämäkin ehdoilla. Jos Bowien laulussa esiintyvä Major Tom löisi kättä avaruushissin ympärille rakennetun tornin huipulla olevan kanssa, impakti olisi raju, sillä Majuri Tom kiitäisi kiertorataa koko ajan pudoten, kun taas avaruushissin huipulla olevan kohtalo seuraisi King Kongin opettamaa rataa. Korkeus ei ole niin tärkeä kuin liikesuunta. Molemmat lähtisivät avaruuden pimeydestä ja kävisivät samassa pisteessä. Toinen päätyisi maahan mielestään tarpeettoman nopeasti, toinen ei koskaan.

..ja roiskis

Tänään televisiosta tuli Suomalaisille Pyhää asiaa. Eli jääkiekkoa. Tämän tiimoilta pääsimme töistä epätavallisen varhaiseen viikonlopun viettoon. Minäkin lähdin. Kävelin ulkona kadulla, haahuten omia asioitani. Joku minulle aivan tuntematon nuori, arviolta noin 20 vuotias - kenties jopa hieman nuorempi - mies sylki päälleni ja juoksi.

Tilanne oli sen verran ällistyttävä, että hän sai sen verran pitkän etumatkan, että en edes yrittänyt jahtia. Mikä demonstroi mainiosti sen, miten esimerkiksi ampuma-ase tai veitsi ei oikeasti ole kovin tehokas apu itsepuolustuksellisesti ; Tilanteet ovat nopeasti ohi, asioita ei ehdi tekemään. Moni esittää että jos tavallinen ihminen ei saa kantaa asetta, niin sitten kaikki aseet ovat pahoilla. Teknisesti tämä on totta, mutta siinä unohdetaan että aseistus toimii vain jos joku ärhentelee sen sijaan että hyökkää ja päätät ottaa osaa projektiin pakenematta paikalta.

Kokemus oli uusi. Naamalleni on lentänyt merkittävä klimppi toisen ihmisen suussa ollutta limaa ainoastaan kerran aikaisemmin. Silloin kyseessä oli ilmiselvä vahinko, tähtäys oli muualle ja satuin vain olemaan tiellä. Tämänlainen temppu on kohtuullisen vittumainen tehdä toiselle ihmiselle. Mutta ei sellaisella raivostuttavalla tavalla, vaan sellaisella iljettävällä tavalla. ; Kommentoin asiaa kotona mainitsemalla melko tyynesti, että "jollakulla oli varmaan sisällään paljon pahaa oloa". Tämä on sen tyypin vastaus jota en ole koskaan ymmärtänyt muiden lausumana. Mutta sylkeminen on jotenkin hyvin erilaista kuin esimerkiksi lyöminen. Jotenkin tämä oli se asia jonka halusin tästä sanoa.

Syynä laimeaan reaktiooni saattoi olla se, että
1: Sylkeminen lähinnä ällistytti aluksi. Ja sitten kun tämä ällistys loppui, oli tilannekin jo ohi. Tässä suhteessa oli kenties aivan viisasta juosta. Paikalle jääminen, vaikka vittuilemaan, tai kävely olisi pidentänyt tilannetta. Ja tällöin ei kannata ihmetellä jos toinen vaikka nykäisee leukaluut sijoiltaan jotta kykysi sylkeä toisia naamaan neutraloituisi. (Ja tiedoksi ; leukaluun dislokaatio on iloinen ja helppo toimenpide. Siinä on brutaalius-helppous -suhde jonka kanssa juuri mikään ei kykene kilpailemaan.)
2: Toisekseen sylkeminen on jotenkin "luuseristrategia". Se on ikään kuin viimeinen nurkkaan ajetun rotan strategia jota harjoitetaan silloin kun ei ole vihan lisäksi asemaa, kykyä tai keinoja tehdä mitään muuta. Sylkeminen on hyvin universaali halveksunnan osoitus ja siltä osin loukkaus. Mutta se on samalla loukkaus jonka tekijä taatusti alentaa itsensä.

Sellainen tuntuu väkisin jotenkin henkilökohtaiselta. Näin ollen ensimmäinen ajatukseni oli että joku olisi katsonut kuvani netistä. Sylkeminen olisi tällöin luonteeltaan ihan ymmärrettävää lukijapalautetta. Kyllähän tälläiset tekstit varmasti ärsyttävät. En kuitenkaan pidä tätä teoriaa kovin uskottavana ; Toki en piilottele kuviani, mutta en kuitenkaan ole riittävän julkinen hahmo jotta tämänlainen tilanne olisi kovin todennäköinen. Jollain hyvin kaukaa haetulla tavalla tämä on toki mahdollista. Mutta en oikein jaksa uskoa tähän vain sen vuoksi että se loisi jonkinlaisen glorian siitä että olisin jotekin niin tärkeä tai vaikutusvaltainen. Egoni on suuri, mutta se ei ole noin suuri.

Jos sylkijä olisi joku kuuluisa kreationisti jonka persoona viittaisi suoraan motiiviin, niin tilanne olisi toinen. Mutta vaikka tekijä onkin tuntematon, niin varmaa on että hän ei ollut kukaan nimekäs tai muutoin tietämäni kreationisti. Uskonnollinen motiivi ei siis vaikuta uskottavalta.

Epäilenkin että kannanoton takana on enemmänkin se, että joku näkee että edustaisin jotain asiaa. Tai tarkemmin, että ulkoasuni edustaa hänen mielessään jotain. Seuraavat vaihtoehdot tulivat mieleeni:
1: Sylki oli kannanotto turkistarhaukseen. Kun minulla on kuolleen eläimen karvasta tehty hattu, on se aivan uskottavaa. Hattu herättää muutenkin huomiota, sekä kehuina että moitteina. Pääkappaleeni on kaiken kaikkiaan tyylikäs, herttainen että tunteettoman psykopaattimurhaajan suosikkivalinta.
2: Toisaalta eilen on aloitettu vääntämään homoseksuaalien avioliittoon liittyvää lakia ja tämä voi ärsyttää monia. En ihmettelisi jos jollakulla on asia ns. sylettänyt niin paljon että hänessä on herännyt viha. Ylitulkinnan mahdollisuus on olemassa koska käytän pinkkiä kaulaliinaa joka on vieläpä väännetty solmuilla kuvioksi. Päätelmä seksuaalisesta suuntauksesta olisi tältä osin väärä mutta ymmärrettävä.
3: Toisaalta joku on voinut tulkita että olisin jotenkin väärällä puolella luokkasodassa. Pukeutumiseni saattaa herättää harhan siitä että olisin porvari. Vaatteeni ovat hinnaltaan merkittävän halvat, mutta esimerkiksi takissani on nappeja ja taitoksia jotka luovat tiettyä herrasmiesmäisyyyttä.  Ihmiset voivat hakea selitystä pukeutumiselleni väärältä vuosisadalta ja nähdä että hattukin olisi jonkinlaista rahalla leveilyä.

Muitakin syitä voi tietysti olla. Ihmiset tekevät kaikenlaista, vaikka vedonlyönnistä.

Nämä arvailut vihjaavat että viestintä oli jotenkin epäonnistunutta. Valitettavasti en voinut kysyä tekijältä sitä mikä tähän tekoon motivoi. Mitään iskulauseita ei kuulunut, joten sylkemisen viesti jäi perimmiltään arvoitukseksi. Mielestäni olisi rakentavaa saada tekijälle jotenkin tiedoksi se, että sylkeminen on varsin symbolinen aktio ja että vaikka tulkittu vihan syy oli tekijälle kenties ilmiselvä, se ei kuitenkaan ole muille kovin selvä. Sillä identiteetti koostuu sekin symboleista. Toki yritämme viestiä pukeutumisellamme jotain, mutta tämä viesti ei ole aina kovin yksinkertainen. Siksi toisen tulkinta ei välttämättä sisällä samaa viestiä kuin mitä pukija on tarkoittanut.

Hämäys

Derren Brownin "Miten mieltä hallitaan" kertoo erilaisia vippaskonsteja joilla toisia voi hallita ja hämätä. Muun muassa kysymisen voimasta. Esimerkiksi itsepuolustustilanteessa voi olla kannattavaa kysyä toiselta. Ei oikeastaan ole mitään väliä mitä kysyy. Ei ole merkitystä kysyykö sitten äidin nimeä taikka pihapuun lajia. Ihmisen mielessä kysyminen on sen verran merkittävä teko, että siihen reagoidaan automaattisesti. Tätä kautta saadaan lyhyt hämmentymisen hetki, jona voi vaikka lähteä pakoon tai tehdä mitä sitten aikookin tilanteen ratkaisemiseksi.

Miekkailukoulullani olen päädyin kokeilemaan tämän periaatteen tehoa. Harjoittelimme "puolistrukturoitua" harjoittelua, jossa harjoiteltiin tekniikkaa mutta ei siten että olisi tietty tekniikka jota pitäisi harjoitella. Ideana oli se, että lähtöasennot oli määrätty ja tästä lähtökohdasta sai sitten jatkaa. Tässä tietysti yritetään sovittaa tilanteeseen sopivaa vastatekniikkaa.

Suunnittelin lähteväni lyömään aivan tavallisesti. Valmistautumiseni johti tiettyihin pieniin asennonmuutoksiin jotka vastapuoli pyrkii lukemaan. Näin hänen liikkeistään miten hän valmistautui torjumaan sen, joten arvasin että hän sulkee linjan. Olin kuitenkin mielessäni jo sitoutunut iskuun. Siksi kysyin "Ootko sä lapista?" ja lähdin iskemään juuri siten kuin tiesin toisen tietävän minun iskevän.

Kysymys - joka sinänsä on myös osuva koska hänellä on samanlaisia intonaatioita kuin lappitaustaisella ystävälläni ja josta olen sitten vetänyt rohkeita induktiivisia arvauksia - sotki hänen ajoituksensa ja tekniikkani meni läpi. Harvoin saa sellaista lystiä, että suoraan yhdellä liikkeellä tullaan päätökseen ilman minkäänlaisen vastatekniikan läsnäoloa.

Aina Voitokas!

Useilla ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä, miten väkivaltatilanne tai esimerkiksi kiusaaminen pitäisi hoitaa. Yleensä se on väärä ja huono käsitys, joka on näillä ihmisillä vain siksi että he eivät ole itse joutuneet selviämään väkivallasta tai kiusaamisesta. Kokemattomuus helpottaa näiden ylläpitämistä.

"Crackedissa" muistutetaankin kiusaamiskliseistä tavalla joka korostaa sitä, että mitään "cure for all" -kikkaa ei edes ole olemassa. Verbaalisen kiusaamisen ignorointi toimii joskus, mutta esimerkiksi fyysiseen väkivaltaan mentäessä on helppoa huomata, että on vaikeaa ignoroida jotakuta joka toistuvasti tunkee nyrkkiään munuaisiisi. Kiusaajan päihittäminen verbaalisesti nostaa kiusaajan vihaan ja pahentaa väkivaltaa. Ja kiusaaminen on usein sosiaalista ja kiusaaja on yksinäänkin fyysisesti voimakkaampi, joten kaikki "vedä sitä turpaan" -ohjeet eivät toimi. Tai tarkemmin, ne toimivat vain sellaisissa yhteyksissä jossa kiusatulle itselleen tulee vakavia ongelmia lain kanssa ; Kiusattu voi varustautua puukolla ja pumppuhaulikolla ja ottaa pieksennässä yllätyksen tuoman edun tai vastaavaa.

Aikuisten elämässä koulukiusaaminen muuttuukin sitten katuväkivallan peloksi. Tässä vallalla on "Taistele-Pakene" -näkemys. Siinä on ongelmana se, että pakeneminenkaan ei ole pomminvarmaa ; Se toimii vain jos olet nopeampi juoksija kuin se toinen. Samoin taistelu toimii jos olet parempi tappelija kuin toinen. Ja ennen kaikkea ihmisillä on yllättävän voimakas "kolmas vaihtoehto" joka on paikalleen jähmettyminen. Ihminen ei tällöin kykene taistelemaan eikä pakenemaan. Esimerkiksi raiskauksen uhrien on joskus vaikeaa ilmoittautua poliisille, koska he eivät ole panneet tilanteessa vastaan tai yrittäneet juosta. Moni voisi katsoa tämän jonkinlaisen "luvan antamiseksi", ja taisteleminen tai pakeneminen nähdään pelon nostamiksi aktioiksi. Paikallaanpysymisen katsotaan kuvaavan tilanteenhallintaa ja epäpaniikkia. Kuitenkin tosiasiassa yllättävän moni ihminen vain jähmettyy - ja itse asiassa pahimmat post- traumaattiset stressireaktiot ovat näillä jähmettyneillä.

Samaan aikaan kadulla kulkee suuri lauma -sanotaan epämääräisesti- "nuoria miehiä" joilla on sankaruuskuvitelmia. He suunnittelevat ja fantasioivat sillä miten he toimivat tilanteessa. On ikävää jos he joutuvat kohtaamaan elämän realiteetit. Sillä silloin he huomaavat sen "cure-for-all":in puutteen. Heidän olemassaolonsa selventää sitä, miksi optimistit turhautuvat pessimistejä helpommin. Kun omat epärealistiset odotukset menevät lakoon, niin pistäähän se sanomattomasti ärsyttämään.

Lyhyemmin

Olen viime aikoina tykännyt hieman leikkiä Kenvert -tempuilla. Ne eivät ole kovin itsepuolustuksellisia. Mutta niillä saa tietysti opeteltua hallintaa. Miekkailussa minulla on yleensä taipumusta ylenmääräiseen kikkailuun. Tämänlaista toimintaa voi tietysti perustella yllättävyydellä ja sillä että erilaisia temppuja saadessa voi saada lisää miettimisaikaa.

Kuitenkin kaksintaistelusysteemissä ylläoleva on vain ongelmallista ja huonoa. Koska tilanne on ennaltasovittu, on paras mietintäaika siinä kun taistelu on alkamassa. Ja kikkailemalla vastustajalle käytännössä antaa aikaa, jona hän voi lyödä sinua. Mitä lyhyemmin tilanne on hoidossa, sitä parempi. Siksi viime tunnilla keskityttiinkin tähän asiaan oikein urakalla. Vapaa-ajan kikkailut kun vaikuttavat negatiivisesti. Huono harjoittelu kostautuu.

Tässä kohden on hyvä ymmärtää mitä toisen tekoihin reagoiminen käytännössä vaatii. Ajoittaminen on olennaista, koska jotta ehdit tehdä jotain toisen tekemisille, on sinun pakko myös ehtiä tehdä tämä asia. Käytännössä vastaisku tai muu vastaaminen toisen tekemiseen vaatii vähintään saman verran aikaa kuin itse toisen tekemä aktio. Tosiasiassa aikaa on hieman vähemmän koska ihmisellä on reaktioaika. Vastaiskun OODA -loopin on loputtava samaan aikaan tai aiemmin kuin itse vastustettavan tekniikan OODA -loopin.

Tämä tarkoittaa sitä että jokainen vastatekniikka on yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi kuin tekniikka jota se vastustaa. Toki tässä on ymmärrettävä se, että iso liike tarkoittaa yleensä myös tekniikan takana olevaa rakennetta ja voimaa. - Tosin ei aina, jos pidät itseäsi paikallasi hyvin ja toinen juoksee asettasi päin, on sinulla minimaalinen liike mutta maksimaalinen rakenne ja voima. Tarkalleen ottaen käytät toisen voimaa ja keskityt vain omaan rakenteeseesi.

Jos esimerkkinä on vaikka ylläoleva harjoite, voi huomata että aloituslyönnissä on paljon liikettä. Kokonaisuutena kädet, jalat ja lantio ja koko miekkamiehen kroppa liikkuu varsin paljon. Vastaiskussa on silminnähden vähemmän liikettä. Ja vaikka tähänkin vastareagoiminen sisältää aika paljon muutosta, on vastaiskun tekemä muutos alkuperäiseen pelkkään lyömiseen nähdeän pienempi kuin mitä vastaisku torjunta+lyöntikombonaatio vaatii. Kun liikkeeseen on sitouduttu, on katsottava koko tekniikan sijasta muutosta jonka vastatekniikka synnyttää.
Toisaalta bujinkanissa näyttää olevan paljon kaikenlaista. Esimerkiksi käsilukkotekniikoita kierretään hyppäämällä voltteja. Tämä purkaa tekniikan varsin mutkikkaan oloisesti. Tuntuu että säännönmukaisesti vastaiskussa on enemmän liikettä kuin tekniikassa joka tehdään. Kuitenkin yleensä ottaen nämä tekniikat rakentuvat kahdella tavalla ; Joko niissä on ensin toisen tekniikan purkaminen ja sitten uuden tekniikan aloittaminen. Eli pieni liike lopettaa toisen tekniikan jolloin tilanne tavallaan "nollautuu" ja voidaan siirtyä isoon voimakkaaseen tekniikkaan. Tai sitten toisen voima otetaan vastaan ja sitten itseä käännetään juuri sen verran että ei kaaduta. Näin oman aktion tekemä muutos tekniikkaan on siltikin pienempi kuin toisen tekemä tekniikka.

Käytännössä kaikki paitsi miekkajonglöörit reagoivat lyhyemmin. Tätä voisi peräti kutsua itsepuolustuksen yhdeksi pääsäännöksi.

D for Defence

Itsepuolustuksessa korostetaan usein väkivaltaista mekaniikkaa. Tämä toki kuvaa yhtä olennaista osaa itsepuolustuksesta. Pelkästään tähän jääminen on sitä, että puhutaan teknisestä toteuttamisesta, ajoituksesta ja muusta mekaniikasta "pikkukikkailusta" hienostuneisiin tekniikoihin ja sovellusdynamiikkaan. On selvää miksi tämä kuuluu itsepuolustukseen. Siitä on taatusti hyötyä. Tätä voisi kuvata englannin "D -sanalla" "Destruction".
1: Tästä käytännön elämän esimerkkinä olkoot vuoden 2003 loppukeväällä Korsossa tapahtunut. Tulin kaverin synttäreiltä. Oli aamuyö. Kävelin keskustasta kotiin. Joku halusi baariin. Baari oli vielä auki, mutta sisään ei enää otettu uusia asiakkaita. Portsari sulki oven ja turhautunut henkilö päätti lähteä lampsimaan. Hänen intuitionsa pakottivat purkamaan vihastumisensa ensimmäiseen vastaantulijaan, joka olin tietysti minä. Hän potkaisi minua sivulta reiteen varsin yllättävästi, mikä oli inhottavaa. Sain kuitenkin kengästä kiinni, ja astuin lähemmäs ja tartuin hänen naamaansa suorastaan hellästi. Tein nenää työntävän (en iskevän) liikeen, jonka seurauksena kaveri lensi perseelleen maahan. Lopetin tilanteen sanomalla "Nyt en yhtään jaksais" ja tilanteen obskuranttius sai nuorenmiehen jäämään istumaan asfaltille. Se, että hänen kokemuksekseen jäi se, että en tehnyt varsinaisesti työtä, ja että tilanne näytti helpolta ja että hän tajusi että siinä ei ollut itse asiassa minkäänlaista voimaa käytetty sai hänet luultavasti varomaan. Tosiasiassa jos hän olisi tapellut normaalissa 1-1:sessä kanssani tämän jälkeen, olisin luultavasti saanut pahasti päihini. Tekninen osaaminen ratkaisee selvästi.

Kuitenkin tämä on vain pieni osa. Esimerkiksi keskustelun osuutta ei voi ylikorostaa. Se ei tietysti ratkaise kaikkea itsepuolustustarvetta, mutta sen korostaminen on tarpeen siksi, että se ei välttämättä tule ihmisille mieleen, ja sen avulla saadaan kuitenkin paljon aikaan. Tapa ei kenties ole "yhtä coolia ja seksikästä" kuin takapotku päähän, mutta se kuitenkin ajaa asiansa. Paskanjauhannan tehokasta vaikutusta korostetaankin esimerkiksi puhejudon harjoittajien toimesta ansiokkaasti. Tässä osaan tulevat erilaiset rauhoittelutaidot, joilla toisen viha saadaan vähenemään. Esimerkiksi niin yksinkertainen asia kuin "kuuntele" ja "rauhoitu" -käskyjen vaihtaminen kysymyksiin "Onko kaikki hyvin?" ja "Miten voin auttaa?" muuttavat tilannetta olennaisesti. Tästä saadaankin toinen "D -sana" "Discussion"
1: Vartijana ollessani kiinni otettiin huumeita käyttävä veikko. Hänellä on maine Itä-Helsingissä, eikä häntä uskallettu ollenkaan päästää henkilökunnan tiloihin. Niinpä minut pistettiin pamppuni kanssa varastotilaan. Henkilöä ärsytti, koska hänellä oli kova krapula. Hän halusi nauttia varastamiaan kaljoja. Todisteiden hävittäminen kuulustaisi tietysti tosi kivalta, ja mielelläni ottaisin jopa osaa siihen mutta se ei vain tullut kysymykseen. Yleinen sekalainen paskanjauhanta muutti aggressiivisen tilanteen luonnetta oleellisesti. Aluksi hän uhkasi lyödä minua, sitten hän rauhoittui luvaten jättää minut rauhaan kun olin hänestä ihan rento veikko, toisin kuin nipottava henkilökunta, jota hän sitten lupasi lyödä. Kun selitin että minä olen sitä varten että minua lyödään eikä elämänkokemattomia kassaneitejä hän siirtyi ajatukseen varastossa olevan omaisuuden tuhoamisesta. Lopulta hän päätti nukkua krapulansa pois. Tai olisi, jos poliisit eivät olisi tulleet.

Näiden lisäksi on mahdollista yksinkertaisesti hämmentää tilannetta. Tässä hyödynnetään esimerkiksi sitä, miten ihmisillä on automaattisia reaktioita. Kun joku osoittaa sormella ja huutaa "Varo", katse kääntyy kuin automaattisesti. (Itse asiassa onnistuin Helsingin asemalla hämmentämään paljon treenannutta ninjutsumiestä osoittamalla sormella hieman hänen taaksen ja huutamalla että "Kato, kun sika lentää!". Tilanne oli sellainen että puhuimme tarkkaavuuden manipuloimisesta ja tapani tuntien hän itse asiassa osasi odottaa että teen jonkun jäynän. Ja se meni silti läpi.) Myös nopeat nykivät liikket kohti silmiä voivat toimia hämäyksenä ilman että niiden intentiona on olla lähelläkään iskua. Toinen yksinkertaisesti sulkee silmänsä automaattisesti. (Jos osaa ennakoida katseen suunnan ja tämän, voi harjoittelemalla tehdä illuusion, joka näyttää siltä kuin joku teleportautuisi; Ensin hän on edessä ja sitten hän onkin hetken päässä sivussa tai jopa takana. Olen itse kokenut tämän ja se on jännää. Itse en osaa) Oikein käytettynä tämänlainen antaa tilaa jonka avulla voi lyödä toista tai päästä vapaaksi ja karkuun. Yleisesti ottaen hämmentämisen rooli onkin juuri siinä, että tilanne ei koskaan pääty siihen, vaan tällä yksinkertaisesti ostat itsellesi hieman aikaa. Käynnistämällä toisen OODA -loopin, saat itsellesi aikaa sekunnin kymmenyksiä tai jopa sekunteja. Tänä aikana ehdit pamauttaa nyrkillä naamaan (jolla voi ostaa aikaa pakenemiseen.) Aika taas on hyvinkin ratkaisevaa väkivaltatilanteessa. Tästä saadaan "D -sana" "Distraction".
1: Tästä esimerkkinä olkoot Helsinkiläinen spurgu. Hän heilutteli kaikille ohikulkijoille. Halusi jutella. Minä vaihdoin pari sanaa. Lähtön koittaessa kaveri kuitenkin tarrasi kiinni. Tunsin miten hänen otteensa oli luja ja miten toivotonta siitä olisi irrota. Mutta tässä tilanteessa - vaikka laki antaisi tilaa sille, etiikka sanoo että tässä rikottaisiin lain henkeä vaikka ei sen kirjainta - ei kuitenkaan ollut mahdollista vain lyödä turpaan. Spurguja on elämä muutenkin lyönyt, eikä ole reilua lyödä jotakuta joka ei itse asiassa ole sinulle konkreettinen vahinkoa tuottava uhka. Kiinnipito oli enemmän sosiaalis-aggressiivista kuin väkivaltais-aggressiivista. Päädyinkin ottamaan kauhistuneen ilmeen (mikä ei ollut vaikeaa em. tilanteessa) ja aloin selittämään vuolaasti, miten näen että spurgun sisällä on avaruusolentoja jotka yrittävät abduktoida minut. Spurgu hämmästui silminnähden ja hänen otteensa löystyi hetkeksi niin että sain itseni irti. Ja tämä riitti siihen että kävelin pois.

Lisäksi valtaosa väkivaltaisista tilanteista on vältettävissä varovaisuudella ja arkijärjellä ; On ennakoimista ja varomista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi arkisia reittivalintoja ja muuta vastaavaa. Tämä perustuu siihen että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeiden tyyppien kanssa. Sillä väärät tyypit, väärä paikka ja väärä aika ovat kovasti suuria riskitekijöitä. Tästä saadaan itsepuolustuksen "D -sanaksi" "Deliberation".
1: Tästä ei saada ymmärrettäviä tarinoita, koska koko väkivalta estyy. Ei ole tilannetta joka ratkaista. Ei ole ongelmaa, joten ongelmanratkaisukyvyllä ei päästä elvistelemään. Valitan, tulin tänään päiväaikaan töistä kotiin, kuljin alueilla joissa liikkui paljon ihmisiä, kohtelin tupakanpyytäjiä suoraan ja reilusti silmiin katsoen enkä ollenkaan katsetta vältellen tai moralisoiden. Enkä vittuillutkaan kenellekään päin naamaa vaikka olotila olikin sellainen että se olisi vain heijastanut yleistä mielentilaani.

Paussin syyt.

Pelästymisestä johtuvat jähmettymiset ja niistä tulevat tauot ovat itsepuolustuslajeissa ja itsepuolustustilanteissa jotain jota (1) tapahtuu paljon ja joita (2) ei haluta tapahtuvan itselle. Erityiseksi tämä tulee itsepuolustustilanteissa. Ne kun ovat tyypillisesti altavastaajatilanteita : Joku yllättää.

Itse asiassa on lähes varmaa että jokainen jähmettyy jos joutuu yllätyshyökkäyksen uhriksi. Tälläinen paussi on tietysti eri mittainen eri ihmisillä. Sen pituutta voi lyhentää huomattavasti. Ja liittyypä siihen tarkkaavuusasioitakin. Jos esimerkiksi olen etsimässä jotain asiaa, tai huomioni on siirtynyt katsomaan bikinityttöjä - Siis puolisolle tiedoksi, minä en missään tapauksessa katsele bikinityttöjä, en ikinä koskaan paitsi joskus melkein, vahingossa - tai olet lukemassa huonoa lauserakennetta ja pitkää virkettä huomio herpaantuu ja jähmettymisen aika on tällöin pidempi.

Äärimmäisessä tilanteessa joku on voinut harjaantua automaatioiden tasolle itsepuolustuksessa. Tällöinkin hän jähmettyy, mutta tämä tapahtuu vasta jälkeenpäin. Jähmettymisen syitä on useita. Hormonitasolla säikähdys etenee veren mukana, joten se ei ole niin nopea kuin voisi luulla. Sosiaaliset pelästymiset toimivat tietoisen ajattelun tasolla ja ne ovat siksi hitaita syntymään ja poistumaan. Harjoiteltu reaktio taas tapahtuu refleksinomaisesti, jolloin se toimii hermoimpulssien nopeudella. Siksi harjoitellut ihminen voi toimia ja pelästyä vasta sen jälkeen.

Jähmettymistä on joskus hyvin vaikeaa huomata. Esimerkiksi minulla tulee hyvin usein tosielämässä pelästymisiä jotka ovat aktiivisia mutta kontrolloimattomia ja tehottomia nytkäyksiä. Ne ovat nopeita ja automaattisia. Niitä on todella vaikeaa kontrolloida. Joskus niihin liittyy tunteita - useimmiten ei. Tässä kohden riskinä ensinnäkin lyödä jotakuta vahingossa. Toinen ongelma, joka liittyy itsepuolustustilanteeseen on mahdollisuus juuttua niin sanottuun addrenaliinin aikaansaamaan kiertoon, jossa toiminta kaavamaistuu. Sitä saattaa esimerkiksi lyödä samalla tavalla kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Tämä on tietysti huono toimintatapa.

Lisäksi tiedetään sellaisiakin jähmettymisen tapauksia jossa pelästyminen tuntuu mukavalta. Jähmettyneen olo tuntuu lämpimältä ja lennokkaalta ja rauhalliselta. Jähmettynyt kokee ajattelevansa selvästi ja tarkkaavaisesti ja jopa ihmetellä sitä kuinka rauhallinen hän on tälläisessä aggressiivisessa tilanteessa. Tämän huomaaminen on tietysti vaikeaa. Tälläisen rikkominen vaatii sen, että päättää tehdä jotain. Jo askeleen ottaminen, sanan sanominen, huutaminen tai mikä tahansa murtaa tilanteen.

OODA vähän. Nopeus tauottomuutena.

Miekkailussa nopeus on hyvin tärkeä asia. Tämä tuntuu ensiymmärryksenä helpolta: Iskun nopeus liitetään siihen kauan yhdessä iskussa kuluu aikaa. Tai kuinka monta iskua saa tehtyä minuutissa. Nopeus sekoittuu tätä kautta helposti hosumiseen. Toki nopeus liittyy vahvasti siihen millä nopeudella lihaksistossa on kykyä siirtää miekanterä paikasta A paikkaan B.

Tämä muistuttaa kuitenkin lähinnä skientologian perustaja Hubbardin näkemystä toiminnasta. Hänestä toiminta jakautui aloittamiseen, tekemiseen ja lopettamiseen. Kuitenkin tekemistä kannattaa lähestyä hieman hienovaraisemmin : Toiminta voidaan jakaa neljään osaan: Observation-Orientation-Decision-Action. Havaitseminen, orientoituminen, päätöksenteko ja toiminta. Tätä kautta toiminta on järjellistä ja keskittynyttä toimintaa.
1: Yleisesti ottaen tämä on hidasta. Esimerkiksi ihminen voi miettiä lyömistä, nähdä toisessa paikan ja empiä iskeekö siihen ja iskeä nopeasti ja jäädä tämän jälkeen pysähtyä miettimään. Tässä on monta taukoa. Taukoja tulee ja kertyy yllättävän helposti.
2: Myös tekniikan puutteet tuovat taukoja, esimerkiksi jos lyö niin että tasapaino heikkenee, on tästä palattava hyvään asentoon, joka hidastaa toimintaa. Nopeati ja kovaa lyöminen itse asiassa lisää tätä vaikutusta, joten nopeuteen keskittyminen ja sen intuitiivinen hakeminen itse asiassa hidastaa toimintaa.

Rajoittava tekijä on yllättävän harvoin se, jaksaako lihaksisto heilua eteen ja taaksepäin. Sen sijaan mentaaliset toiminnot vaikuttavat olennaisesti. Se, miten nopeasti käsi liikkuu on usein vain pieni elementti vaikuttamassa.

Nopeus voidaan liittää myös hienostuneempiin asioihin. Sillä pelkkä reaktioihin luottaminen harvoin johtaa maksimaaliseen nopeuteen. Strateginen ajattelu mahdollistaa sen, että saat toisen toimimaan kuten haluat, jolloin jo ennalta tiedät mitä toinen tekee ja voit valmistautua varsinaiseen toimintaan. Näin reagointiaikaa ei tarvita. Myös "pelisilmä", eli taito nähdä toisen liikkeistä ennalta mitä tämä aikoo, tarjoaa ennakointimahdollisuuden. Tämä nopeuttaa OODA -ketjua kovasti.
1: Tosin tässäkin tarvitaan reagointia. Toinen voi toimia yllättävästi, jolloin on voitava turvautua reaktioihin. On selvää että reagoiminen johtuu yllätyksestä ja on epäluotettavampi ja hitaampi kuin ennakoiva toiminta.

Nopeus on siis sitä että analysoi tilanteen ja päättää yksityiskohdat jotka toteutetaan juuri kun toimintaa tehdään. Ja sitten ei jähmetytä, vaan toimitaan. Harjoittelemalla tämä nopeutuu.