Kristillinen avioliitto

"He should rectify in creation everything that can be rectified. And after he has done so, children will still die unjustly even in a perfect society. Even by his greatest effort man can only propose to diminish arithmetically the sufferings of the world."
(Albert Camus, "The Rebel: An Essay on Man in Revolt")

Viime aikojen avioliittokeskustelussa on keskitytty homoseksuaaleihin. Ja tässä yhteydessä on korostettu että avioliitossa olisi jotain erityisen kristillistä. Ja tämä Pyhyys on sitten se mitä tästä riistetään. Tätä tukee tietenkin se, että kristilliset arvot on itse asiassa monin paikoin uudelleennimetty "perhearvojen" nimellä. Eli kristillisyys on nivottu perheeseen liittyviin asioihin. Eksistentiaaliselta kannalta tässä on tietysti paljonkin järkeä.

Teologiselta kannalta kysymys on kuitenkin erikoinen. Tämä selviää kun katsotaan hieman "Raamattua". Kristilliset häät ovat siitä iloinen tilaisuus että moni on ollut sellaisissa mukana. Niissä luetaan aina ote ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille kolmastoista luku. Joka kertoo että "Suurin on rakkaus". Siinä kerrotaan enkelten kielistä ja kilisevistä kulkusista. Ja siitä miten rakkaus on pitkämielinen, lempeä ja niin edespäin. Merkittävää on, että tämä ei ole avioliiton vaan rakkauden kuvaus. Se ei kuvaa aviopuolisoa vaan ylipäätään ihmistä joka edustaa kristillisiä asenteita. Teologisesti se ei kuvaa avioliittoa sen enempää kuin kaveruussuhdetta.

Merkittävää on että Paavali, sama henkilö joka on kirjoittanut tuon ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannentoista luvun on kirjoittanut saman korinttolaiskirjeen seitsemännen luvun. Joka sitten käsittelee avioliittoa. Jostain syystä tätä ei lueta osana vihkikaavaa. Kenties siksi että se kertoo mikä on avioliiton status Paavalille. Jakeet 7-9 "Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen. Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa." Kristillinen ihanne on avioton selibaatti. Perheen perustaminen on jossain määrin tunnustus siitä että on epäonnistunut.
1: Itse asiassa tässä kohden Paavalin asenne on jossain määrin omani. Itsekin halun korostaa että elämässä tärkeämpää on sivistyksen ja muiden vastaavien hyveiden noudatus kuin se että tuottaa jälkeläisiä ja varmistaa jonkin sosiaalisen statuksen tai sen mitä muut ajattelevat. Nykyään tätä asennetta tosin pidetään ei-kristillisenä ja jotenkin pinnallisena. Moni näkee että perhearvojen vastakohtana on vain ja ainoastaan pinnallisuus ja hedonismi. Ja että tämä pinnallisuus on ytimeltään ei-kristittyä. Olen tästä huvittunut. Jossain määrin näyttää siltä että minä, ei uskonnollinen ihminen, noudatankin tässä oikeaoppisempaa kristillisyyttä kuin valtaosa konservatiivikristityistä joille kristillisyys on olennainen osa omaa identiteettiä.

Merkittävää on että Paavali ei myöskään puhu, toisin kuin peruskonservatiivi, perheestä ja jälkikasvusta. Kysymys on aivan suorasta panetuksesta. Tätä korostaa saman luvun jakeet 1-5. Siis kohta joka aloittaa koko luvun. Paavali pitää tätä asiaa selvästi huvin relevanttina. "Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden."

Tässä kohden Paavali onkin mielestäni paljon terävänäköisempi kuin moni nykyajan kristitty. Eräs seksin oleellisista piirteistä on todellakin huvitus. Se ei ole vain lisääntymistä vaan myös parisuhdetta varten. Se ei ole vain sosiaalista vaan se on myös henkilökohtaista tarvetta varten. Seksillä on monta funktiota. (Vai pitäisikö sanoa fucktiota?)

Paavali ei luonnollisesti puhu yhteiskunnan jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. Sillä alkuseurakunnan kohdalla on syytä muistaa Jeesuksen syvin olemus. Jeesus oli epäonnistunut profeetta. Vähän kuin Harold Camping joka ennusti maailmanloppua jota ei sitten tullutkaan. Alkuseurakunta, jota Paavali johti, odotti Jeesuksen toista tulemista hyvin nopeasti. Ei siinä ehditä perhettä perustaa ja kasvattaa. Yhteiskunnan tulevaisuutta on turha odottaa kun maailmanloppu on tulossa aivan kohta pian. Ja sitten kun sitä ei  tullutkaan ei tehty sitä mitä pitäisi. Vaan toimittiin kuten ihmisen psyyke tekee. Kuten Harold Campingin ja monen muun epäonnistuneen maailmanlopun profetoinnin kohdalla on tehty epäonnistumisen jälkeen, on kognitiivinen dissonanssi lakaistu maton alle. Kukaan nykykristitty ei viitsi tunnustaa edes niin perustavaa asiaa kuin että jos alkuseurakuntaa ja sen oppeja Totuutena ja Ihanteena pitävä kristinusko olisi totta, Jeesus olisi jo palannut. Sen sijaan tilanne on ohitettu kepoisin ad hoc -pyyhkäisyin ja kehitetty jotain perhearvojen tapaista.

Tällä on tietenkin syvä merkitys siinä mielessä että uskonnoissa ei juuri koskaan ole kyseessä se, että seurataan jotain Pyhää Kirjaa ja sen oppeja. Kysymys on aina tapaperinteestä. Perinteestä joka eroaa usein syvällisesti, rajusti näiden kirjoitusten sisällöstä. Usein yhteys tekstiin onkin hengeltään ad hoc tai post hoc ; Kysymys ei ole siitä että seurattaisiin oppia vaan siitä miten Pyhän Kirjan teksti sovitetaan siihen tapaperinteeseen mitä seurataan. Tämä yhteys taas vaatii yleisesti ottaen varsinaista saivartelua. Ja suuri osa uskonnollisten tekstien luvusta koostuukin tästä. Ensin päätetään mitä teksti sanoo ja sitten haetaan tulkinnat tähän väkisin jälkikäteen. Ja tässä hengessä tilanne on juuri kuten eksegetiikan professori Martti Nissinen on esittänyt, "Raamatulla voi perustella mitkä tahansa mielipiteet." ... "Tulkinta kiinni ajassa, kirjalla itsellään ei ole valtaa."

Kuinka sukupuolineutraalin avioliittolain kriitikoiden lausunnot ovat uusi eksegetiikan alalaji

Jos katsomme viime päivien tapahtumia voidaan huomata että Päivi Räsänen esitti radiossa lausunnon jossa sukupuolineutraali avioliitto on YK:n ihmisoikeusjulistusten vastainen. Hän sanoi "Jos aja­tel­laan vaik­ka­pa YK:n ju­lis­tuk­sia, jot­ka on ih­mis­oi­keuk­sien täl­lai­sen uni­ver­saa­lin tul­kin­nan kan­nal­ta mer­ki­tyk­sel­li­siä, niin siel­lä läh­de­tään sii­tä, et­tä jo­kai­sel­la on oi­keus… jo­kai­sel­la mie­hel­lä ja nai­sel­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to, eli sii­nä­kin avio­liit­to mää­ri­tel­lään mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si lii­tok­si." Tähän saatiin sitten YK -johtajalta vastaus. "Radcliffen mukaan avio-oikeutta käsittelevän 16 artiklan sanamuotoa ei tulisi lukea "kuin piru Raamattua". -Ei todellakaan ole oikein sanoa, että avio-oikeuden ulottaminen samaa sukupuolta oleville pareille olisi ristiriidassa julistuksen kanssa - tai että vain miehen ja naisen välinen avioliitto olisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan laillinen" Johon Päivi Räsänen kommentoi että "En missään vaiheessa sanonut enkä tarkoittanut sitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi ihmisoikeusjulistuksen vastainen. En ole todellakaan sanonut sellaista, enkä niin ajattele."

Ajatus on hyvin erikoinen, sillä jos ensimmäisen linkin haastattelua avaa on selvää että siinä alustetaan asia seuraavalla tavalla "Mut­ta täy­tyy nyt tar­ken­taa, et­tä tää on nyt tei­dän tul­kin­tan­ne kyl­lä täs­tä ih­mis­oi­keuk­sien ju­lis­tuk­ses­ta." Johon Räsänen nimenomaan selittää että "Ei ole. Mä voin lu­kea sen­kin, mul­la on se­kin mu­ka­na. Se on ihan sel­kees­ti siel­lä to­det­tu. Eli YK:n ih­mis­oi­keuk­sien yleis­maail­mal­li­ses­sa ju­lis­tuk­ses­sa sa­no­taan näin, et­tä täy­si-ikäi­sil­lä mie­hil­lä ja nai­sil­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to ja pe­rus­taa per­he il­man min­kään­lai­sia ro­dus­ta, kan­sa­lai­suu­des­ta tai us­kon­nos­ta joh­tu­via ra­joi­tuk­sia." Ja tätä vielä oikein erikseen vahvistetaan kysymällä Räsäseltä että "Mut­ta on tei­dän tul­kin­tan­ne, et­tä se tar­koit­taa täs­sä si­tä, et­tä heil­lä on vain kes­ke­nään tä­mä oi­keus, sol­mia se avio­liit­to." johon Räsänen vastaa "No si­tä­hän sil­lä il­man muu­ta tar­koi­te­taan." Ilman muuta on siis nyt jotain jota hän ei ole tarkoittanut.

Osa ihmisistä on jopa suuttunut siitä että Räsästä näin vainotaan. Että hänhän on sanonut vain mielipiteensä. Valitettavasti heidän näyttää olevan vaikeaa tajuta että Räsänen ei ole tässä sanonut mielpidettään vaan esittänyt kannanoton joka on täysin juridinen. Hän väittää miten laki menee. Ja tämä ei ole mielipideasia. Jos väitän että Suomen lain mukaan jumalanpilkasta on kuolemantuomio en esitä mielipidettäni vaan teen virheen. Sama ongelma on tietenkin myös Tapio Puolimatkan lausunnoissa. Luultavasti Päivi Räsänen onkin kopsannut arvon kasvatustieteen professoria ajatellen että tämänlaatuinen akateeminen mies on pätevä lähde. Valitettavasti tässäkään kohdassa lapsen oikeudet YK:n lakien mukaan eivät ole mielipidekysymys. Ja jos väittää että nämä lait rikkovat lasten tai aikuisien oikeuksia, niin silloin väittää että ruotsi rikkoo kansainvälistä lakia ja lietsoo kansainvälistä konfliktia (toki varsin harmittoman tahon kanssa, mutta joka tapauksessa). Ja asiavirheiden kohdallahan on täysin asiallista ajatella että vastuu virheestä on virheen tekijällä.

Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen viehättävää. Sillä Päivi Räsäsen ja Tapio Puolimatkan virheiden kohdalla on vastassa omituista käsienheiluttelua. Virheistä ei kummankaan puolella, havaitusti, kanneta vastuuta kunnolla. Molemmat ovat jääneet kiinni vahvoista väitteistä, vakavista syytöksistä ja hillittömistä faktantarkistamisen puutteista. Ja kumpikin teeskentelee kuin he olisivat täydellisiä ja virheettömiä. Heidän tekstinsä on siis hieman kuin Jumalan sanaa. Jos niissä on virhe, vika on tulkitsijassa. Tämän vuoksi niistä on tietysti tullut suosittua hengellisten ihmisten tulkintamateriaalia.

Räsänen itse asiassa näyttääkin tekevän jotain jota kirkko ei tee. Hän esittää lausuntoja joissa on jokin sisältö. Hän esittää lausuntoja joiden tosiasiaväitteet on tarkistettavissa ja jopa falsifioitavissa. Jopa tavalla jossa puolustukset ovat sen sortin ad hoc -saivartelua ja käsien heiluttelua että tavallinenkin ihminen tajuaa sen olevan typerehtimistä. Että tuo saivartelu vaatisi täysin uuden suomen kielen ja siltikin lausunnosta menisi kaikki arvo jos nämä kielenkäytön muutokset hyväksyttäisiin.

Tämä taas nähdäkseni puuttuu kirkolta. Ja näin Räsänen ja Puolimatka molemmat tarjoavat meille jotain mielenkiintoista ja relevanttia pohdittavaa. Pohdinnat ovat kenties huonoja mutta niissä on sentään sisältö. Minua tietenkin viehättää myös se minkä Relander huomasi. Minua ei kuitenkaan, kenties monia yllättävästi, innosta se että kirkosta eroaa väkeä. Minua innostaa se että Räsäsen typerät lausunnot saavat ihmiset miettimään asioita tavalla joka aktivoi heitä tekemään arvovalintoja. Tässä ilmapiirissä on aivan hiton sama mikä tämä päätös on. Vaikka liittyisivät kirkkoon innommalla. Tämänlainen aktivoituminen kertoo siitä että Räsänen onnistuu jossain jossa keskimääräinen lehden pääkirjoitus, valtionkirkon arvomongerruket, Relanderin kirkon toimintaan kannustaminen tai vaikka minun blogeaminen eivät onnistu. Ne saavat ihmiset ensin miettimään ja sitten myös toimimaan.

Paras Raamattu

Kuten moni tietääkin, olen lukenut "Raamattuni" kannesta kanteen. (Tämä on toki ihmetyttänyt joitakin uskovaisia, jotka kannattavat näkemystä jonka mukaan kyseinen kirja on niin Pyhän Hengen henkeyttämä, että sitä ei voi lukea kannesta kanteen ja olla tulematta uskoon. Nämä ihmiset suhtautuvatkin minuun kahdella tavalla : Joko en ole lukenut kirjaa, tai sitten en ole lukenut sitä tarpeeksi rauhallisesti jolloin on ikään kuin en olisi sitä lukenutkaan.) Kirjan lukemisesta jäi vähän ontto olo. Moni paikka oli kaunis, mutta kuitenkin jäi jotenkin sellainen olo että parhaat palat olivat jo trailerissa. Eli ne oltiin kuultu jo. (Se, mistä tarinoista ja tapahtumista uskovaiset eivät kaduilla kerro olivatkin sitten sellaisia että sensurismin syytä ei tarvinnut arvailla.)


Kuitenkin "Raamatusta" on monia erilaisia versioita. Suomessakin on erilaisia käännöksiä joita on tehty eri aikoina. Niissä kieli on hieman erilaista. Oma kokemukseni on, että paikoin suomenkielinen Raamattu on ihan hyvin kirjoitettu, mutta kaiken kaikkiaan se on aika kammottavaa kieltä. Monella onkin mielipide siihen, minkä vuoden suomenkielinen versio on osuvin, paras. Tässä tuntuu olevan mukana ainakin tottumusta: Paras on se, jonka käyttöön on totuttu. (Hieman kuten se, kun Kirkko minun mielestäni pilasi virsikirjan, ja vaihtoi kappaleet jotka osasin joihinkin ihan ihmeellisiin.)

Tästä päästään siihen, miten Parasta Raamattua voidaan lähestyä.

Moni ottaa provenienssiin, lähtökohtaan perustuvan näkemyksen. Tässä korostuu se, että alkuperäinen Raamattu on paras. Silloin on mentävä historiantutkimuksen tielle ja katsottava vieraskielistä materiaalia. On katsottava sanojen alkuperiä. Etymologiasta tulee tärkeää, koska sanojen alkuperäiset merkitykset ovat olennaisimmat. Alkuperäinen merkitys on Tosi Kristillisyyttä.

Sitten on niitä, joiden mielestä "King James Bible" on ainut oikea "Raamattu". Sehän ei ole alkuperäisellä kielellä, vaan englannistettu käännös. Alkuperäisestä ollaan menty kauas. Kuitenkin tämä "Kuningas Jaakon Raamattu" on tuntemieni ja arvostamieni englanninkielen taitajien mielestä erittäin runollinen. Se on kielellisesti hyvin kaunis, jopa niin kaunis että "It's better than original." Hieman vastaavaa ajatusta ajoi Martti Luther, jonka mielestä Raamattua oli ihan hyvä kääntää, jotta ihmiset ymmärtäisivät sitä.

Tässä olen Lutherin kannalla. Mutta osittain siksi, että en usko mihinkään muuttumattomaan kristillisyyteen, joka koettaisiin samalla tavalla vuosituhannesta toiseen. Pikemminkin uskon että se aina jollakin tavalla mukautuu aikaan.

Olennaisen kumoaminen.

Tieteenfilosofiassa eräs hyvin lainattu demarkaatiokriteeri on falsifiointi. Toisin sanoen sen mukaan tiedettä ovat sellaiset näkemykset jotka voidaan kumota jollain aineistolla. Usein tätä lähestymistapaa pidetään tiukkana.

Kuitenkin jossain tapauksissa falsifiointi muuttuu varsin kummalliseksi. Nämä kummallisuudet ovat osasyynä siihen, että olen Quinelaisen tiedenäkemyksen kannattaja. Tässä blogauksessa esitän yhden kummallisuuden.

Esimerkiksi mormoni voisi sanoa että heidän teoriansa siitä että heidän uskontonsa perustaja Smith näki enkelin, voidaan kumota sillä että Smithin historiallisuus osoitetaan valheeksi. Eli jos perustajaa ei ole ollut, ei hän ole voinut nähdä näkyjään. Islamilainen voisi viitata vastaavaan Muhammadin kohdalla. Jos Muhammadia ei olisi ollut ihmisenä olemassa, se tuhoaisi sen että olisi profeetta, joka olisi todellinen. Muhammad olisi satuhahmo. Vastaava toimii tietysti myös kristinuskon kanssa. Moni fundamentalisti onkin esittänyt että eksegetiikka on olennainen jumalatodistusten kautta, koska Jeesuksen historiallisuuden tuhoaminen johtaisi kristinuskon tuhoon. Olematon, fiktionaalinen tyyppi, jättää toki tyhjän haudan.

Aivan vastaava löytyy myös evoluutioteorian kohdalla. Makroevoluutio, jossa eläimet muuttuvat hyvinkin toisenlaisiksi, on määritelty mikroevoluution kasautumisen kautta. Toisin sanoen eläinten muuntelu, mutaatiot ja luonnonvalinta johtaa pitkän ajan kuluessa uusiin lajeihinl, heimoihin - itse asiassa riittävästi aikaa antaa tilan siihen että muutos johtaa minkä tahansa taksonomisen luokkan ylittämiseen. Tätä kautta makroevoluution voi todellakin kumota kumoamalla mikroevoluution. Eli jos mutaatioita ei ole olemassa, ei evoluutiokaan voisi toimia. Samoin luonnonvalinnan falsifiointi, eli osoitus siitä, että millään eliöiden rakenteilla ei ole mitään vaikutusta elossapysymiseen ja lisääntymiseen, kumoaisi makroevoluution.

Tuskin kukaan kuitenkaan ottaa tämäntasoista falsifiointia vakavasti. Kukaan kreationisti ei vakuutu että mikroevoluutionkieltäminen olisi olennaista makroevoluution kiistämiseen. Päinvastoin, he korostavat että he hyväksyvät mikroevoluution mutta eivät makroevoluutiota. Aivan vastaavasti ateisti tietysti voi sanoa että hän hyväksyy Jeesuksen tai Muhammadin historiallisuuden, mutta ei heidän myyttisiä ominaisuuksiaan.

Näiden välissä onkin selvästi kuilu. Jotenkin tuntuu että tälläinen falsifiointi tuo mukana ylimääräisen loikkauksen. Sellaisen perustelu ei tunnu kovin viisaalta. Muutenhan minä voisin väittää että olen itse kohdannut avaruusolentoja, ja ihmisten olisi otettava väitteeni todesta, koska he eivät voi kumota minun olemassaoloani. Ja minun olemassaoloni falsifiointi kumoaisi tietysti silminnäkijähavaintonikin.

Falsifioituvuudessa on selvästi asteita. Makroevoluutio olisi hieman ylilyöty teoria jos se nojaisi pelkkään mikroevoluution kumoamisen vaatimukseen. Olennainen kysymys näkemyseroissakaan ei ole mikroevoluution olemassaolossa, vaan makroevoluutiossa. Samoin Jeesuksen kohdalla olennainen kysymys ei ole Jeesuksen historiallisuus vaan se, oliko hän Jumalan poika.

Makroevoluutioon itseensä on saatu falsifiointikriteerejä. Makroevoluutio voidaan siksi kumota paitsi mikroevoluution falsifiointikriteereiden kautta, myös itsenään. Pikkuesimerkiksi käynee Jay Gouldin ajatus kambrikaudelta löytyvästä jäniksestä. Vastaavasti alkusyntykokeet olisivat voineet kumota evoluution. Jos rotat syntyvät lisääntymisen lisäksi spontaanisti roskista, mikroevoluutio ei ole ongelmissa. Sen sijaan makroevoluutio kumoutuisi. Olisi hoopoa väittää että ihmisillä ja räteistä syntyneillä olisi yhteinen kantamuoto. Labrassa havaittu spontaani kokonaisen virtahevon rukouksella luominen rukouksen voimalla voisi olla myös varsin vakuuttava esimerkki vastaavasta.

Jeesukselle en ole toistaiseksi keksinyt vastaavaa testiä.