Utopiastani

Moni rakentelee unelmayhteiskuntia mielessään. Jopa myytinmurtajien Jamie Hyneman on mökkihöperyysmyytin testauksen yhteydessä rakennellut ajatuksia jotka perustuvat sille sinänsä kunnioitettavalle lähtökohdalle, että poliitikot pistettäisiin sikafarmareiksi ja sitten rakennettaisiin kaikki alusta. Utopiat ovat olleet muotia Thomas Moren ”Utopiasta” lähtien. Mutta vanhimman filosofisen utopian, toisella nimellä, rakensi jo Platon. ”Valtiossaan”.

Melko huomattavaa on että näissä usein lähtökohta on valtiosta yksilöön. Toisin sanoen ajatellaan yhteiskuntaa, sen rakenteita ja vakautta. Yhteiskunnan jokin yleinen menestyminen on lähtökohta josta sitten mennään yksilöiden suuntaan. Tästä näkökulmasta syntyy hyvin helposti näkemys jossa ihmiset roolitetaan. Heillä on ennen kaikkea velvollisuuksia. Velvollisuuksia valtiolle.

Jos itse rakentaisin yhteiskuntaa, ottaisin todennäköisemmin ytimeen sen että mitä valtiolla on annettava ihmiselle. Jolloin olisi luontevaa ottaa ytimeen ihmisten, kansalaisten, erilaiset oikeudet. Mitä tarkoittaa että yhteiskunnassa elävillä kansalaisilla on oikeuksia jotka ovat käytännössä toteutuvia ja tätä kautta tarjoavat jotain pysyvää?
1: Näkisin että ensinnä täytyy olla jossain heidän oikeutensa. On jokin laki tai vastaava järjestelmä joka sanoo että kansalaisilla on tietty oikeus. Vaikka sananvapauteen tai muuhun vastaavaan.
2: Toisaalta puhdas laki ei tarkoita juuri mitään jos ihmiset eivät tiedä että heillä on näitä oikeuksia. Näin ollen heillä täytyy olla jonkinlainen oikeustietoisuus.
3: Toisaalta oikeustietoisuus voi johtaa pahastumiseen ja murinaan. Mutta jos mikään taho ei auta ihmisiä saamaan oikeutensa myös toteutettua, se on melko hampaatonta ja johtaa lähinnä kyynistymiseen ja tunteeseen siitä, että yhteiskunta on pettänyt. Näin ollen tarvitaan jokin taho joka valvoo oikeuksien toteutumista.

Karkeasti ottaen tästä syntyy helposti hieman samanlainen konsepti kuin Montesquieun vallan kolmijaossa. Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.

Ajatus on kiinnostava koska se ei ole haihattelua vaan kyynisyyttä. Vallan kasautuminen johtaa helposti mielivaltaan joten ne on erotettava. Lakia säätävä elin ei valvoisi lain toteutumista jolloin ei synny mitään ns. ”salaista poliisia”, jotka yleisesti ottaen eivät ole yhteiskunnissa kovin salaisia, joten konsepti on perinjuurin huonosti nimetty. On syytä erottaa tuomarit ja poliisit koska muuten ”poliisien käytännönläheisyys” johtaa helposti polisiien käyttämän väkivallan raaistumiseen kun ”käytännöllisessä arjessa karaistuneet” virkavallan edustajat ylipamputtaisivat ilman että tästä voisi johtua vastuuseen. Kylmä ja pamputtamisesta erillään oleva tuomari ei hyppää tälläisiin kasautuviin käytänteisiin.

Mutta minun vallan kolmijaossa keskiössä olisi hieman eri instituutiot. Minulla olisi toki lainsäädäntäelin, joka sitten olisi irrallaan lainvalvonnasta. Mutta oikeustietoisuuskonsepti korostaa koulutuslaitosta. Ja samalla korostuisi että oikeasti jos poliisit tarvitsevat taakseen niiden toimintaa säätelevän ”norsunluutornissa käytänteistä vapaana olevan” tuomiolaitoksen, niin nämäkin tarvitsisivat sellaisen.

Näin ollen lainsäädäntöä koskeva systeemi olisi minulla todennäköisesti sellainen että sen vahtiminen olisi lehdistön asia. Toisin sanoen jos poliitikot ovat lainsäädännön toimeenpaneva elin, olisi journalisteille annettava hyvin voimakas erityisoikeus ja vapaus päästä käsiksi salaisiksi luokiteltaviinkin tietoihin. Tämä johtaisi jonkinlaiseen hyvin koulutettujen eliittijournalistien syntyyn. Näkemys eroaa tätä kautta hyvin voimakkaasti siitä miten nykyinen journalismi on toteutettu. Se vaatisi vähintään yhtä tiukkaa koulutusta kuin tuomarina toimiminen. Koululaitoksen vahtiminen vaatisi sitten jonkin sellaisen elimen jota nyky-yhteiskunta ei sellaisenaan tunne. Sillä tulisi olla aivan erityinen rakenne. Se eroaisi perusolemukseltaan yhtä paljon kuin journalisti tuomarista. Tämä johtaisi jonkinlaisen lakia tuntevan kasvatustiede -eliitin syntymiseen. Tämä osio on nyky-yhteiskunnassa solutettu osaksi journalismia ja sen malliesimerkit ovat kohtuu rappeutuneita. On jotain kaikenmaailman tradition tapiopuolimatkojen tyylisiä käärmeöljykauppiaita. Tämäkin korostaa sitä että yhteiskuntani vaatisi tähänkin laadukkaamman eliitin syntymisen.

Kuitekin kun kokonaisuutta katsoo niin jos itse rakentaisin yhteiskuntaa, se näyttäisi pienin varioinnein suunnilleen samalta kuin nyky-yhteiskuntamme. Näkökulmakysymys on toisin sanoen minun kohdallani enemmän jäsennystavan muutos kuin asiantilojen muutos. Melkein. Tämä voi tarkoittaa sitä että yhteiskunnassamme oikeudet on otettu huomioon. Tai sitten sitä että elän yhteiskunnassa joka on kuitenkin, kaikesta dissaamisestani ja kyynisyydestäni huolimatta, varsin hyvä paikka elää jopa minun mielestäni. Ja tämä on sitten luonut mielikuvia joiden ympärille rakennan ajatuksia siitä mitä hyvä yhteiskunta on. Olen kuitenkin, kuten suurin osa negatiivisista pessimisteistä ja kyynikoista ja pelkureista, perusasenteiltani aavistuksen verran enemmän konservatiivi kuin liberaali. Näiden ihmisten on luontevaa maalata piruja seinälle kaikenlaisten kokeilujen ja säätämisten ympärille. Näillä persoonallisuuksilla luottamus ansaitaan, ei anneta perusarvoisesti kaikille kunnes nämä näyttävät odotukset vääriksi. Tämä taatusti vaikuttaa.

Mutta palatakseni utopiaani.

Kun katsoo jos sitä mitä tuossa tiivistelmässäni esitin, siinä näkyy erityisen vahvasti kovat laatuvaatimukset. Informaation vuotaminen tietyille tahoille on hyvin keskeistä. On tavallaan kolme lujaa perusinstituutiota jotka ovat järjestelmällisiä vallankäytön koneistoja. Tämä on kenties hieman erikoista kun muistaa että lähestymistapani on ollut nimenomaan yksilöiden oikeuksissa ja vapauksissa. Syynä on varmasti se, että olen siinä mielessä kyyninen – tai minun mielestäni realisti – että en vain luota yksilöiden hyväntahtoisuuteen. Jos kaikki saavat tehdä mitä haluavat, syntyy tilanne jossa suurin osa varmasti käyttäytyisi kunnolla. Mutta oikaesti. Ei tarvita kuin se yksi joka käyttää neuvottelemiseen kirvestä niin rauhantahtoiset massat ovat helposti alistettuja tyranniaan. Systeemin pitää kestää tämänlaiset poikkeusyksilöt koska harvinaisuus ei tarkoita olematonta asiaa. Tai edes mitätöntä riskiä. Ihmisiä on kovin monta joten harvinaisistakin asioista tulee ennen pitkää ”vain ajan kysymys”.

Laatuvaatimus taas tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että yhteiskuntani olisi meritokraattinen. Ja tässä kapitalismi on ymmärrettävästi yllättävän vahva. Minulla on työn tekemiseen sellaisia asenteita että jopa liberaaleja ja komukoita dissaavat tyypit saattavat huomauttaa että joidenkin ihmisten käsissä Marxin teokset saisivat pyöriä enemmän.

Mutta en kannata kapitalismia kapitalismin vuoksi. Näen jopa niin että nykyajan ongelmana on se, että kapitalismi oikeuttaa itse itsensä säätämällä ideaalit itselleen sopivasti. Itse näen että tarvitsemme kapitalismia sen vuoksi että ihmiskunta tarvitsee sellaisen jännittävän konseptin kuin omistusoikeus. Kaupankäynti ja palkka ovat hyvin tärkeitä koska ne korostavat sitä että menestystä saa muullakin kuin lyömällä ihmisiä kirveellä päähän tai olemalla perustuotannossa eli maanviljelyssä ja metsästyksessä. Omistusoikeus taas on insentiivi.

Nähdäkseni kapitalismi oikeuttaa olemassaolonsa jos ja vain jos se täyttää kaikki seuraavista ehdoista:
1: Tasa-arvoiset perusoikeudet kaikille kansalaisille. Toisin sanoen vaikka pääsy tiettyihin informaatioihin, vaikka oppilaiden jälki-istuntoja koskeviin taulukoihin, voi olla rajattua ja tätä kautta elitistisen hyväksi rakennetun TapioPuolimatka -privileegion käsissä, esimerkiksi sananvapaus tai äänioikeus ei riippuisi koulutusasemasta, työpaikasta, työttömyydestä, ansiotasosta tai siitä onko tyyppi vankilassa.
2: Mahdollisuuksien tasa-arvo jossa jokaisella on oikeus yrittää ja tavoitella onnea. Tämä ei toki tarkoita sitä että jokainen todella saavuttaisi nämä. Näin esimerkiksi jokaisella voi olla oikeus pyrkiä perhe-elämään ja puolison löytämiseen. Mutta vaikka kuinka panettaisi, ei olisi perusoikeus saada vakiintunut seksielämä jonkin samassa talossa asuvan tyypin kanssa. Sama koskee myös niin sanottua rikastumista.
3: Voimakasta säätelyä jossa epätasa-arvoistuminen ja omaisuuden kasautuminen ilman omaa työtä ja ansiota katkaistaan. Toisin sanoen syntyperä ja vanhempien rikkaus ei saisi tilastollisesti näkyä kovin voimakkaasti. Jos esimerkiksi paremmin koulutettujen perheiden lapset päätyvät kymmenen kertaa todennäköisemmin yliopistouralle kuin muut, niin silloin ei riitä että joku köyhä yksilö tai muutama sellainen saa joka vuosi jonkun stipendin. Jos vanhempasi on rikas, olisit samassa asemassa kuin köyhä. Et voisi vain ponnistelematta periä omaisuutta. Koska insentiivien pitäisi olla ponnistelun suuntaan. Ei vain köyhillä vaan ennen kaikkea rikkailla.

Yhteiskuntani perusrakenteissa olisi toisin sanoen se, että riskien ottamiseen ja kovan työn tekemiseen panostetaan. Niihin tulisi olla insentiivejä kaikilla. Jos nykyään puhutaan jostain kannustinloukusta, sosiaaliturvaloukuta, työttömyysloukustaja veroloukusta alkaisin vahvemmin puhumaan perimisloukusta. Samoin poliisi ja sosiaalituki keskittyisivät enemmän siihen että niiden avulla hillitään väkivaltaisuutta. Vankila ei ole koston ja kompensaation paikka vaan enemmän paikka jossa tyypit ovat jotta eivät tee muille jotain mitä tekevät. Näin ollen vankien kouluttaminen ja jossain mukavassa omassa playstation-huoneessa pitäminen ei ole ongelma. Poliisien tehtävä olisi myös suojella vankien ja rikoksentekijöiden henkeä ja terveyttä ns. lynkkauspartioilta.

Sen sijaan en keskittyisi tuloerojen kasvuun kovin voimakkaasti. Kaikki tähän liittyvä kasautuminen ja eriarvoistuminen kun tuppaa olemaan se joka tekee niistä ongelmallisia. Minua ei haittaa jos joku on megarikas. Mutta jos megarikkaat ovat ennen kaikkea sellaisia että ovat älynneet valita vanhempansa ja isovanhempansa, niin siinä tapauksessa meillä on käsissämme ongelma. Rikas perijä tai koroillaeläjä ei saa olla mikään kuunneltava tyyppi jolla on arvokkuutta vain siksi että hänellä on rahaa ja tätä kautta valtaa. Rikasta perijää tulisi kunnioittaa täsmälleen samalla tavalla kuin työtöntä pummia joka on työttömänä ja rapsuttaa muniaan katsoessaan televisiota päivät pääksytysten. Eli ihmisenä ja lähtökohtaisten ja luovuttamattomien perusoikeuksiensa verran. Joita on itse asiassa mahdollisimman paljon.

---

Viittaukset::
Thomas More, ”Utopia” (1516)
Platon ”Πολιτεία” (~370 eaa) [suom. ”Valtio”]
Charles-Louis de Secondat, La Brèden ja Montesquieun paroni, ”De l’Esprit des Lois” (1748) [suom. ”Lakien henki”]

Sananwapaus

"On melko erikoista, että demokraattisessa oikeusvaltiossa toimiva kirkko kyseenalaistaa lailliset päätökset lukemalla niitä julkisesti ääneen."
(Eeva Oehlandt)

Demokratiassa ei siis kyseenalaisteta poliittisen vallan tekemiä päätöksiä lukemalla sen tekemiä päätöksiä ääneen tilaisuudessa jossa on ihmisiä.

Tämä on mielenkiintoista sillä olen luullut että konservativiit ovat tavanneet myydä fundamentalistista Raamatun käskyihin nojaavaa ideologiaa kuin se olisi jonkinlainen valtiota ja kansalaisten yhtenenväisyyttä ylläpitävänä hyväntekeväisyysyhdistyksenä, joka on muokannut kymmenestä käskystä itselleen oikeistopoliittisen agendan ja kisaa sillä mediassa ja julkisuudessa. Ja tässä monokulttuurin ihailussa ei ole ollut koskaan mitään ongelmallista. Päin vastoin, sen kritiikki on aina ollut asiatonta ja turhaa ja pahuutta.

Luomukset, tekeleet, illuusiot - ja muut helposti korjattavat pahat asiat

Jokainen osaa puhua sosiaalisista konstruktiosta. Tässä yhteydessä puhutan synynymitasolla kulttuurirelativismista ja monista muista vastaavista asioista. Usein näissä kororstuvat myös sellaiset teemat kuin absurdius, valta ja instituutiot ja hierarkiat. Onkin hyvin oleellista miettiä mitä sanoo vaikka feministi joka sanoo että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Mitä tämä tarkoittaa?

Esimerkin kautta.

Karkeimmilla tasoilla feministisen ajattelun voi liittää suoraan siihen että se on jotain joka kieltää biologisen sukupuolen. (Tai useimmiten, että evoluutio ei voisi tarjota adaptaatioiden kautta mitään jolla voitaisiin vaikuttaa siihen että tietynlainen käytös olisi yleisempää kuin toisenlainen ei. Eli evoluutio voisi koskea vain sukupuolielinten fysiologiaa eikä oikein mitään muuta.) Toisin sanoen tässä ajatuksessa ollaan sellaisia ajatuksia vastaan joissa sukupuoli nähdään biologisena ja fysikaalisena faktajoukkona. Tämänlainen asenne voitaisiin nähdä jopa denialistisena liikehdintänä ; Se olisi evolutiivisen etologian kieltoa samaan tapaan kuin kreationismi on "makroevoluutioteorian" kieltoa.

Kuitenkin suuri osa feministeistä näkee tässä tarpeen korostaa sex/gender -eroa siinä mielessä että sukupuolen lisäksi on mieheys ja naiseus, jotka taas ovat muutakin kuin sukuelimet. Sukupuolisuuteen liittyvät tietyistä asioista pitäminen, pukeutumistyylit ja vastaavat. Näissä kaikki asiat (esimerkiksi vaaleanpunaisen värin ja värikkään pukeutumisen miehekkyys) eivät ole olleet vakioita vaan niihin on otettu eri tavalla kantaa eri kulttuureissa, joten ne eivät selvästi ole vakioita. Ja jos ne eivät ole vakioita ne tuskin ovat myöskään biologisia vakioita. Tämänlainen näkemys sukupuolen sosiaalisesta konstruktioluonteesta on sitten sellainen että sitä tuskin kiistää edes paatunein homoja vihaava sukupuolielinfunktionalismiin jämähtänyt fundamentalisti.
1: Sen verran usein kuulee siitä miten "oikeanlaisen miehen mallin puute" voi ajaa esimerkiksi ateismiin tai homouteen. Oikea miehekkyys on siis kristillisen kultuurin konstruoima tai muuten tälläisissä ei olisi mitään järkeä. Toki muutenkin näyttää siltä että homosekuaalisuuden valinta korostaa sitä että seksuaalinen suuntautuminen olisi by definition heille sosiaalinen konstruktio.

Sosiaalinen konstruktio tarkoittaa siis sitä että asiaan liittyy kollektiivisisa uskomuksia ja niihin liittyviä odotuksia. Ja tässä näyttää minun silmiini suoraan sanoen olevan niin että tärkeintä ei ole katsoa onko sukupuoli sosiaalisesti konstruoitu vaan sitä missä määrin. Molemmissa ääripäissä on tietenkin maukkaimmat stereotyypit. Mutta luultavasti he ovat kuitenkin onneksi vähemmistöä.

Mutta mitä sitten?

Ja vaikka sitten jos sukupuoli oletetaan sosiaaliseksi konstruktioksi, ja valitaan tähän jokin mielenterve konteksti, niin siitä päästään kuitenkin seuraavaan asiaan. Moni käsittelee sosiaalisia konstruktioita kuten perinteiset fundamentalistit teologiassa luonnollisuuden ja epäluonnollisuuden käsitettä. Eli siten että jos jokin asia on sosiaalinen konstruktio niin siten se on keinotekoinen, absurdi ja jopa pahaksi. Itse vierastan ajatusta universumista joka olisi joko paras tai pahin mahdollinen maailma. (Se on enemmänkin välinpitämätön.)

Sosiaalinen konstruktio onkin terminä hyvin vahvasti politisoitunut. Termin käyttäminen viittaa usein siihen että ihmisellä on normatiivisia intentioita joista hän haluaa luoda poliittisia toimintaperiaatteita. (Feminismi on siitä hyvä esimerkki että se on monesti rehellisesti poliittista ; Ideana on maailman muuttaminen. Tämä ei ole sinällään hyvä tai huono asia. Välinpitämätön asia se ei kuitenkaan missään mielessä ole.)

Sosiaalisen konstruktion nähdään aika usein tarkoittavan sitä että se on
* Jotain joka ylläpidetään vallalla joka koetaan epäreiluudeksi.
* Se on keinotekoista ja sitä kautta perusteetonta.
* Se on absurdia ja se pysyy olemassa vain keinotekoisuudella.

Tässä mielessä sukupuolen sosiaalinen konstruktio laajeneekin vaikkapa siihen että naiseus tai mieheys ei ole mikään syy sille että ihmiseen kohdistetaan jotain hallintaa tai alistamista. Ja että on taisteltava illuusioita vastaan ja antaa ihmisryhmille vapauksia ja oikeuksia. En ole tämänlaista vastan sinällään, mutta on selvää että näissä tapahtuu voimakas is-ought -loikkaus. Humen giljotiinilla voisi olla sanottavaa siitä miten tämänlainen asia "onnistuu vain lisäoletuksin". Toisin sanoen sosiaalisen konstruktion mukaan ladataan muutakin kuin se miten asia on tai ei ole.

Ian Hacking onkin luokitellut sosiaalista konstruktiota koskevaa kielenkäyttöä. Ja hän on huomannut että niissä on kolme suurta pääteemaa; Teemaa joka itse asiassa on yleistä ja jossa sosiaaliseen konstruktioon liitetään kaikenlaista muuta tauhkaa lisää. Ja tätä kautta niille tapahtuu kaikenlaisia jännittäviä asioita.
1:  Keskittyminen siihen mikä ilmiö Y on aloittanut ja jakanut ilmiötä X. Ja tähän usein liittyy väite että jos nämä sosiaaliset taustat Y olisivat erilaisia niin X olisi erilainen. Tästä usein seuraa sekin, että ajatus Y:n loppumisesta nähdään samana kuin X:n tuhoutuminen. Jossa on usein unohdettu se, että usein ilmiöllä X voisi olla toisenlaisiakin synty- ja ylläpitämistapoja. (Aivan kuten maallistuminen ei tuhoaisi kaikkea sitä mitä kristinusko on ollut mukana rakentamassa alkuun. Esimerkiksi yliopistolaitokset jatkavat aivan hyvin vaikka sen perusfunktio ei olekaan teologian alla toimivien tieteenalojen jäsentäminen jotta olisi hyviä teologeja. Maallinen syöpälääkäri leikkaa asioita vaikka antiikin kreikan ja rooman kulttuuri tuhoutui ja tämä oli kirurgian kehto.) Tässä on hyvin lähellä ajatuksia joissa X:n hyvyys muuttuu oikeutukseksi Y:lle.
2: Huonousväite jossa se että X on sosiaalisesti konstruoitu tarkoittaa että meidän on parempi ilman. Sosiaalisesti konstruoitu asia olisi illuusio, vale, petos. Se on vain absurdi asia joka ei pärjää Totuudelle. Kuitenkin toisaalta on nähtävissä, että esimerkiksi feminismin voi olla vaikeaa toimia koska hänen oma kannanottonsa sukupuolisuudesta ja sukupuolesta on hänen itsensäkin mukaan väkisin sosiaalisesti konstruoitua. Feminismikin on sosiaalinen konstruktio. Tämä vastaava ongelma tulee tietenkin kaikkien muidenkin vastaavien asioiden kohdalla. On selvää että sosiaalisesti konstruktioiduksi liittyviin aiheisiin tarttuminen ja niihin kananottaminen on sosiaalisesti konstruoitua. Olisi tervettä muistaa että osa sosiaalisesti konstruktoiduista asioista ovat hyviä. (Ja osa niistä voi olla Platonin kuvaamia "jaloja valheita", joihin suhtautuminen on asennekysymys. Sanon tämän siitä huolimatta että itse olen mieluummin "onneton Sokrates kuin onnellinen sika". Pidän esim. jalon valheen ideaa mukailevaa ajatusta siitä että vaikka uskonto oikeutettaisiin yhteiskunnallisella hyödyllä jossa Jumalan olemassaolo on irrelevanttia hyvin epämiellyttävänä.)
3: Ajatus siitä että korjaus on mahdollinen tai helppo vain siksi että kyseessä on illuusio. Tässä mielessä on hyvä huomauttaa että nykyajan raha ei ole kultakannasa vaan ns. fiat -rahaa. Tämä on puhtaasti sosiaalinen konstruktio. Ei ole silti helppoa tai mitenkään ilmiselvää miten rahan illuusiokuplan voisi vain puhkaista ja tulla toimeen ilman. Raha kun nojaa ajatuksiin ja uskomuksiin ja tämän lisäksi sillä ratkotaan arkea koskevia todellisia ongelmia.

Hacking maalaa näistä myös kombinaatioita. On esimerkiksi tavallista että ajatus jonkin huonoudesta motivoi sitä että halutaan tuhota kohdassa 1 mainittu ilmiö Y. Ja yhteys näiden välillä korostuu koska se on tietenkin jotain joka motivoi taisteluun kun illuusio voidaan voittaa helposti tarttumalla sen alkusyyhyn. ; Koska X on paha, se tulee korjata ja koska X on sosiaalisesti konstruoitu, asian korjaaminen on mahdollista.
1: Näiden huomioiden tekeminen on tietenkin siitä jännittävää että Hacking itse analysoi asioita kuten sosiaalisesti konstruoituja asioita analysoidaan. Ja toisaalta näiden valossa sosiaaliseen konstruktiouteen vetoaminen on usein myös poliittisesti motivoitua ja siihen liittyy intressejä jotka ovat itsessään poliittisesti konstruoituja. Tässä tilanteessa on tietenkin paha vain tuomita kaikkea sosiaalisesti konstruoitua. Ja paha on tuomita, tuomitsipa konstruoidut asiat pahoiksi tai konstruktioita näkevät tyypit huonoina.

Tästä voidaan oppia se että aina kun asian sosiaalinen konstruktius nostetaan esille on katsottava että mitä lausuja tarkoittaa sillä ja millä reunaehdoin sitä oikeasti käytetään puhuttaessa vaikkapa oikeudenmukaisuudesta tai politiikasta tai oikeuksista/vapauksista.

Oikeusvaltio

Meille on opetettu, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio viittaa melko tietynlaiseen konseptiin. Konseptiin jonka vastakohtana on ennalta ennustamaton päättäjien harrastama valtapeli jota kutsutaan arkisesti "mielivallaksi". Toisaalta sen vastakohtana on myös "näkökulmien tasa-arvo". (Näkökulmien tasa-arvo tarkoittaa tässä lähinnä sitä, että ihmiset saavat olla mitä mieltä tahansa ja sitten esittää sen ääneen ja sitten yleisin näkemys voittaa. Tässä syntyy tilanne jossa näkemykset ovat tasa-arvoisia mutta ihmiset eivät. Samat oikeudet eivät koske kaikkia, vaan esimerkiksi enemmistöuskonnon edustajilla on valta määrittää kulttuuri.)

Oikeusvaltiossa tilanne onkin se, että joskus näkemykset eivät ole vallankäytöltään tasa-arvoisia mutta ihmiset ovat. Sama laki koskee kaikkia. Kaikilla on samat oikeudet. Edustivatpa sitten enemmistöä tai vähemmistöä. Köyhää tai rikasta, vallatonta tai vallassaolevaa. Privileegiot eivät määrittele "tilannetajuista käytäntöä".

Oikeusvaltio nojaa valtiosäädäntöön ja perustuslakiin. Sen ideana on se, että laki on sama kaikille. Tässä mielessä oikeudet nähdään ei-privileegoina. Tässä mielessä esimerkiksi maahanmuuttokriittiset ovat usein nimenomaan nojanneet oikeusvaltioperiaatteeseen viitatessaan sananvapauteensa. He näkevät että enemmistön valta ei voi määrittää poliittisesti korrektia kulmaa jossa pitää olla ja jonka rajoissa pitää ilmaista. (Toki moni vaihtaa kelkkaansa enemmistön tasa-arvoon monissa kulttuurikysymyksissä. Koska ihmiset harvoin ovat kovin konsistentteja. Poliittiset klusterit vielä harvemmin.)

Viime aikoina tässä on nähty muutos.

Jaakko Jonkka on moittinut eduskuntaa. Tästä on keskusteltu melko paljon. Esimerkiksi "Helsingin Sanomissa" nykytilaa verrattiin sortovuosiin "Sortovuosina perustuslaista pidettiin kiinni lähinnä vain silloin, kun se tuki jotakin poliittista tarkoitusta. Valitettavasti nykyisin on palattu samaan ajattelutapaan: perustuslaki on vain väline johonkin poliittisen päämäärään ja tarvittaessa se voidaan sivuuttaa." Ironista kyllä tämä on johtanut siihen että parhaat todistukset tämän asiantilan vallitsemisesta saadaan katsomalla Jonkan kriitikoiden lausuntoja. Esimerkiksi Slunga-Poutsalo on moittinut perustuslain säätämään viittaamista "politikoinniksi". Jonkka mainitseekin tähän aika kuvaavasti, että "Oma havaintoni on, että oikeudellisetkin ongelmat saatetaan kuitata "teknisinä yksityiskohtina", Jonkka kirjoittaa." (Tässä mielessä lestadiolaispääministerin juntan alla kaikille perustuslain oikeuksille uhkaa käydä sama miten on käynyt esimerkiksi uskonnottomien uskonnonvapauteen liittyville oikeuksille on käynyt lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Ehkä lestadiolaisuudessa ei ole tähän syy-yhteyttä. Mutta ei tuollainen yhteensattuma ainakaan siunaus ole.)

Ironisinta tässä on se, että "ihmisoikeus" -sana on sekin sellainen että vaikka ihmisoikeudet ovat viittanneet periaatteessa sitoviksi tehtyihin sopimuksiin esim YK:n kanssa, ne ovat jo aikaa sitten muuttuneet relativistisiksi. Ihmisille tulee erikoisia oikeuksia, jossa homoseksuaalien avioliitto on ihmisoikeuskysymys ja toisaalta vastapuolen mukaan homoseksuaalien saamat adoptiot rikkoisivat oikeutta isään ja äitiin jota väitetään ihmisoikeudeksi (Päivi Räsäsen tapaan jopa YK ääneen mainiten).

Piispa, oikeus uskoon ja uskonnottomien ylivalta

"Tuo ero on nyt poistettu lakitekstistä, mutta ajatus on oikea. Solvaus tarkoitti sellaista tietoa, joka on omiaan saattamaan henkilön halveksimisen alaiseksi. Sellaisia tietoja julkaistaan mm. minusta jatkuvasti. Herjaus tarkoitti henkilön väittämistä syylliseksi rangaistavaan tekoon, siis esim. ”Teosta tuomitun X:n sijasta murhan teki todellisuudessa Y, joka on edelleen vapaalla jalalla.”"
(Jukka Kemppinen, "lähdesuoja")

Perinteisessä ajattelussa on esitetty, että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja joilla on vapaa tahto. Tälle perustalle on rakennettu esimerkiksi valistusihanne. Ihanteena on Sapere Aude. Ja jos jokin asia on Totta niin sitten tasapuolisessa ja neutraalissa keskustelussa tämä asia hyväksytään useammin. Ja näin ei tarvita erillistä valvontakoneistoa. Tosin valistukseen kuuluu pluralistisia ellei peräti relativistisia sävyjä siinä mielessä että siinä tiedostetaan että jos ihmisten annetaan vapaasti päättää asioita niin sitten he eivät päätä samalla tavalla. Tässä mallissa jos jokin joutuu erikseen painostamaan, indoktrinoimaan tai dogmatisoimaan, niin se vihjaa vapaan ajattelun rajoittamiseen.

Tästä ajatustavasta voidaan vetää juuria vaikka siihen miten Aristoteles esitti että puhetaidossa on kysymys siitä että sanomisen muotoilu kohtaa järjen ; Hyvässä viestissä logos (järki), pathos (yleisön tunteiden hakeminen) ja ethos (sanojan karismaattisuus ja hyveellisyys) ovat yhteistyössä.

Myöhemmin tämä on kääntynyt karkeasti ottaen siihen suuntaan että retoriikka nähdään huijaamisen ja manipuloinnin taitona kun taas logiikka ja järki ovat jotain joka kuitenkin paistaa ihmisissä. Luottamus järkeen on kuitenkin säilynyt monilla.

Oma pessimismi.

Itse olen niitä pessimistejä jotka mukailevat enemmän Arthur Schopenhauerin maailmaa. Siinä missä moni logiikan ja päättelyvirheiden kirja esittää olevansa järjen puolustaja, Schopenhauer näki että vänkäämisessä on usein siinäkin kysymys siitä että halutaan mahdollisimman vakuuttavasti oikeuttaa oma mielipide, vängätä ja puolustaa omia näkemyksiä mahdollisimman hyvin. Kysymys on siis siitä että jos perinteinen retoriikka tuomitaan usein tarpeettoman kategorisesti niin sama toimii kääntäen myös logiikan kohdalla: Loogisuus ei ole aina niin ihanteellista kuin se esitetään vaikkapa erilaisissa argumentointioppaissa. Schopenhauerin jäämistöstä löydettiinkin "Taito olla ja pysyä oikeassa" -teos, joka lähestyy väittelyä kisana jossa tavoitellaan voittamisena.

Tästä huolimatta minulla on jonkinlainen suhde vapaaseen tahtoon. ; Se vain ei ole kovin tavanomainen. Koska en pidä ihmisiä useinkaan kovin sisäisesti vapaina - he ovat kaavamaisia rutinoituneissa toiminnoissaan ja esimerkiksi heidän keksimänsä vitsit ovat varsin ennustettavissa, toisaalta myös ideologiaan heittäytyminen kaavamaistaa heidän ajatuksiaan hämmentävän ankarastikin. Mutta tällä ei ole merkitystä koska olen kompatibilisti. Toisin sanoen jaan vapaan tahdon sitä kautta onko lähde itse vai onko lähde painostava. Näin ollen esimerkiksi kasvatus on aina ideoiden siirtämistä ihmisiltä toisille. Mutta tätä voidaan tehdä indoktrinoivassa hengessä jolloin kyseessä on vapaan tahdon rajoittaminen. Tai se voidaan tehdä neuvottelullisesti ja neutraalisti jolloin ihminen päätyy valitsemaan kaavamaisesti sen mikä on hänelle itselleen luontevaa. Tämä on toki dogmaattista ja lukkiutuvaa ja ennustettavaa ulkopuoliselle. Mutta oleellista meille kompatibilisteille onkin tämän kaavamaisuuden lähde.

Ylläoleva oli pitkä alustus Piispan puheille.

Piispa Seppo Häkkinen sai näkyvyyttä "Verkkouutisissa". Tässä esitettiin melko tiiviitä väitteitä. Ja niiden perussääntö on se, että Häkkinen on hylännyt valistusihanteet. Ja hänen ihmiskuvansa on jopa negatiivisempi kuin minun. Ja hänen moraalinsa todennäköisesti myös. Tämänlaatuiset tilanteet ovat melko harvinaisia. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että piispat ovat tiettävästi oikein hyvin koulutettuja ja kirkko on sidottu eettisyyskysymyksiin aika tiukasti. Tässä mielessä ihanteen ja käytännön välillä on jännitettä joka kieltämättä ajaa kohti sellaista suuntaa että lienee parasta kyseenalaistaa valistusihanteet tai ainakin niiden toteutuminen kristillisten piirien sisällä.

"Seppo Häkkisen mukaan neutraali näkemys uskontoon johtaa uskonnottomuuden ylivaltaan." ... "Nykyään on yleistynyt näkemys, että uskontoa tai uskonnollisuutta tulisi arvioida katsomuksellisesti neutraalilta pohjalta." ... "Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, joissa on haluttu kieltää esimerkiksi kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus" ... "Neutraalisuus ei siten merkitsisi kaikkien katsomusten tasa-arvoa, vaan yhden katsomuksen, uskonnottomuuden, ylivaltaa. Tämä riistäisi piispa Häkkisen mukaan samalla lapselta oikeuden omaan uskontoonsa." Huomattavaa on että Häkkinen ei puhu katsomusaineiden opettamisesta vaan nimenomaan uskonnonharjoittamisesta. Tämä voidaan sitoa muuhunkin kuin jostain "Enkeli taivaan" -laulamiseen joulujuhlassa. Tämä voidaan sitoa myös siihen että koulujen uskonnonopetus - jopa silloin kun opetetaan "lapsen omaa uskontoa", (lue "lapsen vanhempien uskontoa") - olisi tunnustuksetonta. Eli uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoittamista vaan tästä uskonnosta neutraalisti kertomista. "Hänen mukaansa lapsella ei ole välineitä myöhemmin arvioida uskontoja ja katsomuksia, jos hän jää ilman uskonnollista kasvatusta." ... "Piispa toteaa, että ”hyvään elämään kuuluu lapsen oikeus uskoon ja Jumalaan” eikä tätä oikeutta saa viedä."

Toki ensimmäinen ajatus on varmasti se, että tämä uutinen oikoo ja demagogioi. Mutta itse asiassa koko Häkkisen mielipidekirjoitus Suomen Kuvalehdessä on tätä uutista tymäkämpi. (Häkkinen toki haluaa myydä asiaansa jonain rationaalisempana ja vakavampana ja järkevämpänä, jopa akateemisen ajattelun popularisoimisella. Mutta sen kutsuminen mielipidekirjoitukseksi osuu lähemmäs totuutta.) Tässä korostetaan esimerkiksi juuri sitä että lapsen ei saao oikeasti valita. Vanhempien on valittava hänen puolestaan. "Kirkkoon kuuluvatkin vanhemmat saattavat nykyään jättää lapsensa kastamatta ja vaille uskonnollista kasvatusta. Ajatuksena on, että lapsi voi sitten aikuisena päättää, mihin uskoo vai uskooko mihinkään ja liittyykö johonkin uskonnolliseen yhteisöön vai ei. Kauniilta kuulostava ajatus on käytännössä lapsen uskonnollista heitteillejättöä."
Tässä hän viittaa jopa YK:n lastensuojeluun. "YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 14. artiklassa taataan lapselle ajattelun, omantunnon ja uskonnon vapaus. Sopimuksen 27. artiklassa tunnustetaan lapsen oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia tästä elintasosta. Lapsella on oikeus saada oman uskontonsa mukaista ohjausta, tukea ja kokemuksia." Tämä on niitä lausumia jotka ovat juridisesti haastavia. Koska tiettävästi YK:n lastensuojelulakia tulkitsevat eivät näe asiaa tällä tavalla. Se, että lasta ei kasteta kirkkoon tai hänelle ei opeteta iltarukousta ei nimenomaan nähdä lapsen heitteellejättönä. Häkkisen tämä kohta onkin haasteellinen. Sillä jos väittää että YK:n laki ei sano mitään tälläistä ei ole mitään järkeä sitä mainita. Mutta jos väittää että YK:n laki todella on relevantti tässä aiheessa niin valehtelee. Ja tästä päätyy helposti siihen tilanteeseen missä Päivä Räsänen oli taannoin. Hänhän puhui avioliittolain muutoksen yhteydessä siitä miten lasten oikeus isään ja äitiin on YK:n ihmisoikeuksissa. Ja sitten hän joutui selittelemään YK:n ihmisoikeusasioiden asiantuntijoiden korjausten jälkeen että ei ollut mitään sellaista tarkoittanut. Ei vaikka erikseen piti YK mainita.

Mitä tässä tehdään?

Oikeus on hyvin mielenkiintoinen sana tässä yhteydessä. Häkkinen käyttää melko ovelasti retoriikkaa juuri siinä muodossa missä sitä usein moititaan. Häkkinen käyttää uskontoon liittyviä oikeuksia ovelasti kaksoismerkityksessä. Ja tämän tempun huomaaminen on melko haasteellista koska monet ihmiset kulkevat sanojen antamien mielikuvien eivätkä määritelmäsisältöjen maailmassa.

Kun yleensä puhutaan oikeudesta uskontoon, puhutaan vapauksista. Eli ihminen saa valita oman uskontonsa ilman indoktrinointia. Häkkinen kuitenkin käyttää tässä sanan oikeus toisenlaista vakiintunutta merkitystä. Sitä että oikeus tarkoittaa likimain samaa kuin pakotettu resurssi. Eli jos on vaikka oikeus ruokaan tai juomaveteen, se on jotain joka pakotetaan. Oikeus -sanaa käyttämällä tämä hyppy uskonnonvapauden ja siihen liittyvän oikeuden uskoon merkitys voidaan kääntää suoraan nurinperin.

Häkkisen lausunnossa paistaa toki läpi sekin, että lapsen uskonnon ja lapsen oman ajattelun tilalle tulee se että lapsen puolesta tehdään asioita. Tätä tapahtuu toki monissa paikoissa lapsen elämää. Häkkiselle lapsi onkin korostetusti vanhempien uskonnollisen vallankäytön ja indoktrinaation passiivinen ja ei-arvostettu kohde. Sellainen kyvytön ja avuton jolle ei voi antaa valtaa päättää edes uskonkysymyksiään.

Itselläni on sellainen ajatus että jos jonkun ihmisten näkee kyvyttömäksi johonkin asiaan niin sitten hänelle on aivan turhaa opettaa sitä. Toisin sanoen lasten uskonnonopetus on missään mielessä relevanttia jos ja vain jos lapsen katsotaan olevan kyvykäs sen kohdalla. Jos lapsi on kyvytön niin sitten se ei ole ongelma.

Muuten voi päätyä siihen että oikoo logiikassaan kuten Häkkinen. Eli päättelee vaikka että kastamatta jättäminen on sama kuin se että ei kerro mitään uskonnosta. Tai että jos ei aja uskonnonharjoittamista niin sitten ei oikeastaan ole väliksi opettaa edes neutraalisti ja tunnustuksettomasti uskonnosta. (Koska jos näin ei ole kauhisteluperustainen ajatusketju katkeaa ja erilaisia asioita väitetään samanlaisiksi.)

Toisaalta hauskaa on se että Häkkinen puhuu uskonnottomien ylivallasta. Mutta hänen keinonsa eivät perustu vapauteen vaan siihen että kohde indoktrinoidaan uskontoon sisälle. Joka taas voidaan nähdä nimenomaan by definition ylivallaksi. Toisin kuin neutraali uskonnonopetus joka itse asiassa meille kompatibilisteille on niin vapaata kuin käytännössä ylipäätään voi. Siinä ylivalta on näkemyskysymys josta voi olla järkevästi erimielinen. On vaikeaa olla näkemättä Häkkisen asennetta nimenomaan vallankäytöksi jossa ihmisen ei anneta itse päättää koska hän kuitenkin neutraalissa tilanteessa valitsisi väärin..

Yövartijavaltio

Sakari Timonen on käyttänyt termiä "yövartijavaltio". Termi viittaa siihen miten julkisia rahoja halutaan käyttää tietyllä tavalla. Hän ottaa kohteeksi erityisesti Lepomäen. "Lepomäki itse on menestyjä. Markkinaliberaalien tapaan hän ei halua valtion sekaantuvan millään tavalla markkinoiden toimintaan." Julkista taloutta ja yhteisomistusta halutaan minimoida. Tässä on kuitenkin omituisia kulmia. Esimerkiksi sairaanhoidosta halutaan mahdollisimman vähän julkista. Eli mahdollisimman paljon yksityistä. Kuitenkin valtiolle nähdään rooli jossa turvallisuudesta maksetaan. Esimerkiksi poliisille täytyy antaa valtion tukea sen sijaan että se hoidettaisiin mahdollisimman hyvin yksityisillä turvallisuusalan toimijoilla. Timonen kuvaakin miten tälläinen "valtio sitten olisikin yövartijavaltio, jossa valtion tehtäviin kuuluisi vain armeija, poliisi ja tuomioistuinlaitos. Kun sosiaalipolitiikka on ajettu alas, niin niitä kaikkia varmasti tarvitaan suojelemaan vähälukuista pärjääjien joukkoa osattomien massoilta."

Kysymys on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Koska näyttää todellakin siltä että kun puhutaan vapaasta markkinataloudesta, halutaan leikata sosiaalituesta ja yrityksistä. Mutta turvallisuuspuoli olisi hoidettava erinomaisesti. Valtion velvollisuus olisi hoitaa nämä minimiverotuksilla tai jopa verottomasti saatavilla tuilla.

Onkin selvää että tämän takana on "tiettyjä asioita". Voidaan nimittäin nähdä että jos sosiaalihuolto vedetään alas, syntyy jopa kasvanut tarve turvallisuusalalle. Jos esimerkiksi yhteiskunnan kantokyky romahtaa ja ruokaa ja rahaa ei riitä, ei ole tavatonta ajatella että joku intoutuisi ryöstämään rikkaita. Ei antaakseen köyhille, paitsi siinä mielessä että roisto on itse varaton. Eikä siksi että rikas on rikas ja eettisesti hyvä ryöstön kohde. Vaan siksi että köyhillä on niin vähän mitään varastettavaa. On selvää että tiukoissa oloissa rikas aivan rationaalisesti ajattelee omaa etuaan ja katsoo että poliisien kohdalla kommunismi onkin maanmainio ajatus.

Timonen onkin kaivanut Lepomäen muita näkemyksiä. Ja niistä paistaa jännittäviä henkiä. Lepomäki korostaa että edullinen tapa hoitaa palomiesasia. Timonen tiivistää miten erikoista onkin että vaikka vapaata markkinataloutta kannatetaan niin "Sen turvaamiseksi yleinen asevelvollisuus olisi kuitenkin oltava, koska palkka-armeija on liian kallis ja halvalla saa vain palomiehiä." Tämä on tietenkin yllättävää koska olen luullut että kommunismi tarkoittaisi sitä että saadaan huonoa laatua isolla hinnalla kun etuudet syövät palkkoja. Lepomäen ajatuksissa paistaakin esiin se että vapaa markkinatalous työnottajan puolella on monin paikoin ikävä juttu. Markkinaliberaali turvallisiin hyväpalkkaisiin töihin päässyt tuskin haluaa maksaa vaarallisen työn lisää ja muuta ei-haluttavuusbonusta. Saati olla itse ilman valtion apua maksamassa asiantuntevan turvallisuusalan koulutuksen niille omaa nahkaansa suojeleville. Tässä halutaan julkistaa ja käyttää yhteismaata tavalla joka muistuttaa yhteismaan tragediaa. Mikä on sinänsä erikoista että tämä on todella se ongelma joka kommunismissa on periaatteessa mahdollinen. Sosiaalitukien kohdalla tämä realisoituminen ei ole yhtä ilmiselvää. Mutta kun vapaalla markkinataloudella rikastunut ei halua maksaa vapaan markkinatalouden mukaista palkkaa vaan haluaa loisia muiden rahoilla tässä asiassa, ei ongelmilla ole merkitystä koska raha on valtaa.

Vapaan markkinatalouden täyskannattaja voisi kuitenkin sanoa että jos hinnoittelussa olisi jokin ongelma niin vapaa markkinatalous kyllä paikkaisi sen. Tämä paikkaaminen tosin tarkoittaisi sitä että esimerkiksi palokunta alkaisi saamaan riskienottoaan vastaavaa palkkaa. Ja kun riskinä on oma henki, jonka palomies tai poliisi laittaa. Mukaanlukien koulutuksesta ja taidoista saadut bonukset tälläisen työn tekijän kukkaroon.

Toki tässä Samalla määrittyy mikä olisi lainkuuliaisen köyhän osa Timosen yövartijavaltiokonseptissa. "Siinä valtiossa jokaisella olisi oikeus pitää saaliinsa itse ja osattomiksi jääneillä olisi pakkoon perustuva velvollisuus puolustaa rikkaiden saalista."

Tästä konseptista mieleeni tulee lähinnä Hobbes.

Hobbes on mielestäni siitä hyvä hahmo mukaanotettavaksi että hän vihasi sisällissotaa ja halusi ylläpitää yhteiskuntaa. Hän myös käytti paljon termiä nimeltä yhteiskuntasopimus. Hobbes eli aikana jolloin sisällissota oli hänelle koettu asia. Ei olekaan ihme että hänestä mikä tahansa on parempi kuin tämänlainen.

Hän kuvasikin yhteiskuntajärjestykselle vastapooliksi "luonnontilan". Se on väkivaltainen ja kaaoottinen paikka. Syynä on se, että siellä jokainen voi periaatteessa tappaa toisen. Yhteiskuntasopimuksen puute tarkoittaa tämänlaiseen tilaan päätymistä. (Mikä johtaa koomisiin juttuihin aina kun kuulen yhteiskuntasopimuksettomuuden televisiosta. Todellako saan mennä tekemään pääministeristä "Soylent Greeniä" uudella reseptilläni? Tässä toki tuskin puhutaan yhteiskuntasopimuksesta Hobbesin määritelmissä.) Hobbes piti tätä niin kauheana että mikä tahansa tyranniakin olisi parempi. (Tosin Hobbes ei itse asiassa väittänyt että luonnontila olisi koskaan välttämättä toteutunut missään ihmisten parissa.) Ihmiset sopivat vaikka että eivät tapa toisiaan. Ja näin syntyy sopimus yhteiskunnasta.

Onkin hyvä huomata että monesti ihmiset ajattelevat että yhteiskunta antaa heille oikeuksia. Kuitenkin nämä oikeudet ovat hyvin usein kieltoja tai käskyjä. Oikeus pitää sisällään kymmenen käskyn henkisiä kieltoja kuten "älä tapa", "älä varasta", "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"... Yhteiskuntasopimukseen päätyikin tätä kautta sellaisia asioita joita kuvasi ennen kaikkea se, että siinä oli asioita joita ihmiset eivät halunneet että toiset ihmiset tekisivät heille itselleen. Kysymys on muiden ihmisten vapauksien rajoittamisesta.

Hobbesin tärkein oivallus liittyikin siihen että tässä näkökulmassa yhteiskuntasopimus ei itse asiassa takaa ihmisille oikeuksia. Sen sijaan se väistämättä ottaa niitä pois. Jos luonnontilassa ajatellaan ihmisillä olevia haluja, omistusoikeus ei merkitse mitään koska toisen omaisuus olisi itselle haluttava ja kätevä resurssi. Omistusoikeus on itse asiassa vain sitä että otetaan pois vapaus ottaa omaisuutta käyttöön vain sillä että sen ottaa käyttöön. Tässä mielessä vahvimman lain toteutuminen on yhteiskuntasopimuksen antiteesi. (Joka taas on vapaata markkinataloutta vastaan.)

Toki Hobbesilla oli mukana näkökulma joka teki hänestä epäsuositun. Yhteiskuntasopimus on suvereeni mutta vain tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi ihminen jonka valtio tuomitsee kuolemaan tuskin hyväksyy yhteiskuntasopimusta. Ja hän varmasti yrittää väistää tätä. Kuitenkin samalla yhteiskuntasopimuksessa nimenomaan annetaan yhteisölle valtaa päättää siitä mikä on juuri minulle tärkeää ja soveliasta vaatia. Joten yhteiskunta voi tappaa ihmisiä vaikka se olisi heidän yhteiskuntasopimuksentekemisetujaan vastaan ja jopa sen perushenkeä vastaan.

Mutta Hobbesin suurin skismojasynnyttävä ajatus liittyy sisällissotiin ja vallankumouksiin. Nimittäin mitä tapahtuu sisällissodan aikana? Se vaikuttaa luonnontilaan palaamiselta. Ja sitä se onkin. Aina siihen asti kunnes vallankumous onnistuu. Hobbesilla yhteiskuntasopimuksen perusoikeutus kun on se että se kykenee ylläpitämään itsensä. Jos yhteiskunta ei toimi, ja niin moni kärsii että he saavat vallankumouksen joka voittaa vallitsevan järjestelmän, niin se kertoo että hävinnyt entinen valtajärjestelmä toimi huonosti. Ja uusi vallankumous on näin oikea vain siksi että se on voittanut. Tämä jossain määrin palauttaa tilannetta vahvimman lakiin.

On selvää että Lepomäen ideaalien kohdalla julkishyödykkeenä loisittu poliisivoima on resurssointia yhteiskuntasopimuksen koheesiolle. Se voi olla toimiva strategia kriisioloissa. Tai se voi olla kriisinluontia.

"On oikein".

Tämän hetken arvokeskustelua leimaa se, että siinä vedotaan usein erilaisiin oikeuksiin ja oikeutuksiin. Ja tässä kohden ei olla kovin konsistentteja. Ei massojen eikä yksilöiden välillä.

Tilanne on siitä mielenkiintoinen että periaatteessa kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, on arvokeskustelutasolla ja yhteiskuntakeskustelun tasolla syynä jokseenkin usein - ja kenties jopa valitettavan vahvsti - se että halutaan tehdä jotain toimenpiteitä. Ja nämä toimenpiteet ovat "sellaisella pragmaattisella tasolla" sellaisia joille saadaan oikeutus vetoamalla johonkin joka ikään kuin on jaettua ja yhteistä. Eli jos jotkut eivät kannata proseduuria A, heidät saadaan puolelle sillä että heidän kanssaan ollaan yhtä mieltä siitä että jokin muu asia on molemmista oikeudenmukaista.

Toisaalta se mikä on "oikein" vaihtuu hyvinkin helposti hyvin toisenlaiseksi heti kun aihe tai näkökulma muuttuu. Tämä näkyy melkoisen vahvasti uskonnossa jossa on mahdollista että sama henkilö vaatii että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että ei ole rajoituksia uskonnon esittämiselle ja että ihmiset saavat valita myös tämän uskonnon. Ja toisaalta hän on rajoittamassa, usein loukkaavuuteen vedoten, jonkun muun uskonnollisia näkemyksiä.

Voikin olla hupaisaa ajatella, että yksi keino muuttaa tätä "Oikeutta" koskevaa ongelmaa onkin se, että sotkee "oikeutta" vielä lisää. Jos ajatellaan oikeutta, se voi olla "eettinen konsepti" joka viittaa hyvyyteen. Toisaalta se voi olla "juridinen konsepti" joka viittaa laillisuuteen. (Tänä aikana kun tiukasti juristien ja muiden byrokraattien myllyssä olevat VOKilaiset ovat "laittomia maahanmuuttajia" kaikki on tietenkin mahdollista...)

Oikeus, lakioikeus.

Tämä näkökulmanvaihdos voi olla sinänsä tarpeen että Wesey Hohfeld tuskastui siihen että juristit käyttivät usein sanaa "oikeus". Ja tässä tilanteessa he käyttivät sitä hyvinkin keskenään ristiriitaisilla tavoilla. Ja tätä kautta syntyi puhetta jonka sisällä saattoi olla hämmentävän ristiriitaisia ajatuksia. Kun "oikeutta" käytettiin hyvin eri tavoilla syntyi tapa jolla käsitteen sisältöä vaihdettiin aina tilanteen mukaan. Hän ei hakenut etiikkaa vaan konsistenttiutta. Lopputuloksena syntyi melkoisen vaikutusvaltainen jäsentelypohja sille miten oikeuksia tulee lähestyä. "Fundamental Legal Conceptions, As Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays." Sen ytimeen voinee laittaa seuraavan ruudukon;

Hohfeld jakoi oikeudelliset suhteet kahdeksaan käsitteeseen. Nämä olivat vaade (right/claim), vapaus (liberty/privilege), valta (power), koskemattomuus (immunity), velvollisuus (duty), ei-oikeus (no-right), sidonnaisuus (liability) ja kyvyttömyys (disability). Lisäksi käsitteet eivät olleet miten tahansa missä tahansa vaan niillä oli liitoksia. Niillä oli kuvaan vihreällä rustatut vastineet (jural correlates) ja punaisella rustatut vastakohdat (jural opposites). Tämä tarkoitti sitä että jos jollakulla on vaikkapa vaade johonkin, jollakulla on tähän liittyvä velvollisuus. Toisaalta jos jollakulla on etuoikeuttava vapaus johonkin, se tarkoittaa että kenelläkään ei voi olla vaadetta siihen.

Soveltaminen

Kun puhutaan vaikka uskonnonvapaudesta tai sananvapaudesta, ihmiset mielellään sotkevat sitä mihin heillä milloinkin on oikeus ja minkä vuoksi. Ihminen voi ajatella että sananvapaus tarkoittaa että hänellä on vapaus puhua vapaasti uskonkäsityksistä. Mutta samalla hän voi ajatella että hän saa vaatia joltakulta hiljaisuutta silloin kun hänen vapaasti puhumisensa loukkaa tämän saman ihmisen uskonkäsitystä. Toisaalta uskonnonvapaus voidaan jopa nähdä jonain joka tarkoittaisi sitä että toisilla olisi velvollisuus kuunnella tai jopa levittää tätä asiaa riippumatta siitä loukkaavatko nämä. Ja toisaalta vaatimusta olla loukkaamatta uskontoon liittyviä herkkiä tuntemuksia. Uskonnonvapaus voidaankin nähdä saman henkilön suussa hyvin erilaisena aina sen mukaan mikä on hänelle itselleen edullista.

Itse esimerkiksi näen että uskonnonvapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta valita uskontonsa ja puhua siitä vapaasti. Tämä tarkoittaa sitä että vakaumuksiin ei ole vaadetta. Eli ihmisen ei ole pakko tukea mitään uskontoa tai liittyä tai suosia sitä vaikka siksi että se on maan tapa. Tämä vapaus tarkoittaa käytännössä suoraan sitä että uskontoon ei voi liittyä velvollisuuksia. Koska uskonnonvapaus on erityisvapaus, rajoituksettomuutta. Ja siksi ei voi samalla vaatia uskonnonvapautta uskonnollisten näkemyksien kautta ilman että korostaa että uskonnoissa ei näissä kohden saa olla tabuja, aiheita joista ei ole soveliasta puhua.

Sama toki koskee muitakin asioita kuin sananvapautta. Samaa voidaan soveltaa ties mihin oikeuksiin. Tämä luo varmasti jonkinlaisen yhtenäistävän keskutelukentän jossa mitä tahansa ristiriitaisuuksia ei voi sanoa. ; Uskonnonvapaus on vain niin yleinen aihe että luultavasti kaikille on tullut tutuksi se, miten uskonnonvapaus tarkoittaa käytännössä sitä että "tehdään niinkuin minä tykkään". Eli uskonnosta kertominen on hyvää silloin kun uskovainen kertoo omia näkemyksiään. Mutta uskonnollisia mielipiteitä tulee kunnioittaa hiljaisuudella silloin kun eriuskoiset yrittävät sanoa jotain joka loukkaa näitä samoja uskovaisia. Taustalla on juuri se että "oikeudet" ja "vapaudet" voidaan määritellä useilla hieman erilaisilla tavoilla. Ja vaihtamalla lennosta asiasta toiseen jokin niistä on aina sellainen että sillä voi puolustaa sitä omaa näkemystä ja asennetta.

Toki tällä on omituisia seurauksia.

Kun tämänlaista ajattelua alkaa soveltamaan, esiin nousee melko vahvasti se, että oikeusasiat muuttuvat "nollasummaisiksi". Joka taas on siitä erikoista että nykykulttuurissa on ollut suurta näkyvyyttä sellaisille valta-ajatteluille joissa valta ei ole nollasummapeliä. (Tämä on tietenkin siitä relevanttia että juridinen oikeus voidaan nähdä systematisoiduksi byrokratiaksi jossa on valtapelin voittaneiden kirjoittamat säännöt.) On vaikeaa sanoa onko syynä se että oikeus, valta - ja kenties jopa oikeudenmukaisuus arvokeskustelukontekstissa - ovat nollasummaisia. Vai onko kyse siitä että luodessaan konsistenttiutta Hohfeld itse asiassa vaati oikeudenmukaisuudelta tietynlaista rakennetta.

Onkin kysyttävä että onko oikeudenmukaisuus itse asiassa lähinnä tuntemus joka elää tilanteessa. Itse olen huomannut että asioista enemmän neuvotellaan tilannekohtaisesti kuin sovelletaan jotain abstraktia Kantilaista moraalilakia kategorinen imperatiivi edellä.

Näkisin kuitenkin että tämän hetken arvokeskustelu vaatisi jonkinlaista siivoamista ; Yleinen nollasummapelittömyys ja se, että sanoja käytetään ennen kaikkea niiden konnotaatioissa olevien positiivisten ja negatiivisten vaikutelmien vuoksi kuin siksi että niillä olisi jokin tietty sisältöä saa käytännössä kaiken poliittisen puheen näyttämään melkoisen tyhmältä. Etenkin kun aiheena ovat vapaudet ja oikeudet - sekä se kuka on milloinkin edutamassa "laittomuutta". Ne ovat liian tärkeitä jäädäkseen pelkiksi pelikeinoiksi.

Ja uskonkin että selventämistä tarvitaankin siitä huolimatta vaikka ei pitäisikään moraalia jonain algoritmina. Ihan sen vuoksi että vaikka oikeudenmukaisuus olisi kontekstisidonnaistakin niin se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ihan samaa kuin se, että oikeudenmukaisuus on sitä mitä vahvin, manipulointikykyisin, sulavasanaisin ... saa kehiteltyä.

Kissanlistijäiset

"Keski-Uusimaa" (lehti jossa on makuuni sana "uusi" liikaa) kertoi siitä miten Järvenpässä on rääkätty kissaa. "Facebookissa levinnyt kissanrääkkäysvideo on johtanut rikosilmoitukseen. Itä-Uudenmaan poliisi kirjasi rikosilmoituksen tiistaina. Videolla nuori mies kohtelee kissaa epäasiallisesti. Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena." Samasta tapauksesta on kerrottu muuallakin "Itä-Uudenmaan poliisi on kirjannut kansalaisen tekemän ilmoituksen perusteella rikosilmoituksen Facebook-sivustolla julkaistusta videosta, jossa nuori mies kohtelee kissaa epäasiallisesti. Rikosilmoitus on kirjattu nimikkeellä eläinsuojelurikos. Teon tapahtumapaikkakunta on Järvenpää. Poliisin saamien tietojen mukaan kissa on nyt omistajansa hallussa. Kissan tämän hetken kunnosta poliisilla ei ole tarkempaa tietoa."

Olen asunut Järvenpäässä ja olen facebookissa Järvenpää -ryhmässä. Siellä tämä asia liitettiin maahanmuuttajateemaan. Se herätti keskutelua ja jonkin verran moderointia. En läväytä tässä esille pahimpia. Mutta läväytän esiin jotain. Aloitan kenties relevanteimmalla kuvankaappauksella. Siinä Heidi Siltala kuvaa tilanteen.

Kommentti on toki sen verran "hommafoorumin" termistöä vilisevää että on hieman vaikeaa ottaa kirjoittajan vilpittömyyskehotuksia aivan täydestä. Mutta ratkaisevaa on että se kuitenkin pyrkii periaatteessa sopuisuuteen. Periaatteessa tämä toki tehdään varsin asenteellisesti. Mutta kuitenkin. Tapauksen perusmekaniikka tuli kuitenkin selväksi. Tämä on asianomistajan, tai kissanomistajan, kulma asiaan. Häntä ei tietenkään voi ottaa silminnäkijänä ja todistajana sellaisenaan. Mutta hän kuitenkin linkittää videoaineistoon joka on evidenssiä. Hän korostaa että rääkkäys ei ole erityisen julmaa, esimerkiksi silpovaa. Enemmän retuuttamista. Ja hän tekee kuten rikoksen uhrin täytyykin. Eli ilmoittaa asian poliisille. Hän ei kehota lynkkauspartioihin tai liitä tätä maahanmuuttajien kulttuuriseksi, kenties jopa geneettiseksi, erityispiirteeksi. Tässä mielessä asenteellisuus on siis oman, varmasti rakkaan, kissan kohtalosta johtuen ymmärrettävää. Ja sitä pahastumista ja asenteellisuutta ei käytetä ylilyönnin masinoimiseen. Toiminta ja aktiot pysyvät kohtuudessa. En voi sanoa hirveästi pahaa tähän.

Palstalla tapahtui toki muutakin. Siellä oltiin liikkeellä "mitäs minä sanoin" -asenteella. Puolustuksenaihe oli muodikkaa⚡⚡ti MV -lehti. Ja kommentaattori Tomi Jeskasen oma nohevuus.

On hyvä huomata ripeys. Itselläni on tosin ollut yleensä sellainen ajatus, että tunnun olevan aika usein myöhässä ajankohtaisiin aiheisiin reagoinneissani. Prosessi tuntuu olevan niin että jokin asia tulee muodikkaaksi. Ja siinä ajassa kun minä ehdin lukea aineistoja ja tutustua taustoihin ja varmistamaan mitä on todella tapahtunut, on kulunut kaksi päivää ja asia on jo ei-muodikas. Olen ajatellut että tämä johtuu siitä että asioiden tarkistamiseen menee helposti aikaa ja nykyaika suosii enemmän huomiohuoraamista jossa ei ole väliä mitä todella on tapahtunut vaan se että "tavallinen kansalainen voi helposti päätellä mitä on todella tapahtunut". Esimerkiksi yksittäisissä rikoksissa ei nähdäkseni ole mitään "on helppoa nähdä kuka todella on syyllinen". Sen takia meillä on poliisi ja tuomioistuimet. Mutta koska tämä teko on yltänyt esitutkintaan asti, on syytä huomata että vaikka otsikko tuomitseekin ennen oikeudenkäyntiä, on kissanpiinausvideo sentään "julkista tietoa". (Poliisi voi sitten ratkaista esimerkiksi sen onko tämä väärennös vai ei. Sitä ennen on kuitenkin jonkinlaisia syitä uskoa että teko on todella tapahtunut.) Viikko kertookin ehkä siitä että "massamedia" ei heitä kymmentä epäilystä nopeatempoisesti heti kun voidaan ja sitten juhli siitä että näistä kymmenestä jokunen osuu oikeaankin. (Vahvistusharha on ihmisillä vahva. Väärä ja valheellinen uutinenkin on "sitä tarinaa" jota tuo kissanrääkkäys sitten vahvistaa floodaajan omassa päässä. Ei tosin juuri missään muualla.) Tässä mielessä tämä kommentti on kenties tarpeettoman voitonriemuinen. Mutta ei kuitenkaan läpeensä asiaton. Se "jollain tavalla" oikeuttaa olemassaoloaan.

Mutta omituisiakin tapahtui. Koska kyseessä oli sosiaalinen media, päädyttiin tässä tekemään erikoinen asia. Nimittäin "vieraisillakäynti". Riikka Pajula ja muut halusivat käydä kasvokkain kommunikoimassa.

Ajatus on tässä tietenkin helposti lynkkaushenkinen. Ketjua seuranneena uskallan kuitenkin sanoa etä kysymys ei ollut tästä. Siellä haluttiin käydä keskustelemassa. (Tästä kulmasta otan hieman tarkemmin tässä samassa blogauksessa alempana.) Merkittävää on että asia haluttiin keskustella ikään kuin laillisen asianhoidon ulkopuolelta. Tämä ei sinällään ole paha asia. Meidänkin perheessä on joskus yritetty niinkin tehotonta strategiaa kuin kiusaamistapaukseen osallistuneiden kanssa keskustelua ja sopimista virastosysteemien ulkopuolella. (Mikä on kyllä naïvisti tehty.)

Tämä kommentointi kuitenkin herättää hyvin omituisia kysymyksiä. Kysymyksiä siitä että miksi normaalisti ei puututa tälläisiin? Esimerkiksi koulukiusaajien luo ei mennä massalla tekemään samanlaisia vierailuja. (Meidän koulussa oppilaiden enemmistö tasan tarkkaan tiesi että minuun kohdistui "asioita" ja he tasan tarkkaan tiesivät myös "ketkä niitä asioita tekivät".) Eläinrääkkääjiä, humalassa autoa ajavia tai käsilaukkuvarkaita ei käydä tällä tavalla jututtamassa. Joten on selvää että epäanalogiseen käytökseen syynä ei ole vain suhtautuminen eläinrääkkäykseen. Vaan nimenomaan tekijän identiteetti.

Toinen omituisuus oli se että toistuvana teemana ketjussa oli myös se, että asiayhteyteen tuotiin raiskaaminen ja pedofilia. Videolla olevat miehet olivat syyllistyneet eläinrääkkäyskääkkäykseen. Eivät olleet raiskanneet esimerkiksi sen tallin hevostyttöjä. Jolloin täytyy kysyä että miksi ihmeessä näiden maahanmuuttajien kanssa halutaan keskustella näistä teemoista? Eihän varastakaan syytetä murhasta vain siksi että hänen suvussaan on murhamiehiä.

Tämä kaikki itse asiassa korostaa oikeusvaltion perusperiaatteita. Oikeusvaltiossa oikeus on tavallaan valtiolla. Poliisin tehtävänä on tutkia ja ottaa kiinni ja tuomarit ja lakimiehet ovat tuomiota varten. Tuomion panevat toimeen siihen määrätyt instanssit. Ihmisiä kohdellaan tässä byrokratiamyllyssä niiden tekojensa mukaan mitä he ovat todistetusti tehneet eikä sitä kautta mitä kansanryhmää he edustavat. Näin ollen sinänsä vakava ja iljettävä ja raukkamainen eläinrääkkäysasia on aivan oikein sysätä poliisille ja tästä tulee sitten tuomita. Jos laki määrää tästä karkoituksen niin sitten näin tapahtuu. Tämä ei ole kuitenkaan yksilöiden, ei edes "massavierailijoiden" hallussa.

Itse asiassa oikeusvaltion perustalle yleensä nähty herra Montesquieu voisi olla äimistynyt siitä miten sama sosiaalinen ryhmittymä suorittaa sekä rikoksesta raportoinnin, että syylliseksi tuomitsemisen että sitten lähtee vielä suorittamaan rankaisuakin asiaan liittyen. Kaikki nämä tahot pitäisi pitää aika tavalla erillään. Lainsäädäntö, eli se mikä on väärin, pitäisi pitää erillään tuomiovallasta. Ja niin edespäin. Oikeusvaltiossa eläville näiden periaatteiden pitäisi olla melko ilmiselviä. Mutta toistuvasti voidaan nähdä että näin ei ole.

Ajatus vierailusta oli selvästi monille rauhanomainen. Mutta mukana oli kommentaattoreita joiden mukaan mukaan olisi hauskaa ottaa pesäpallomailaa. Erityisesti Andro Lehismaa kannusti omalla nimellään ja naamallaan tämänlaista käsittelyä. Onneksi palstalla toivottiin erikseen maltillisuutta ja korostettiin että rohkeat tulevat ilman tämänlaisia varustuksia. Kuitenkin jo tämä muistuttaa, että tälläisessä spontaanissa ei-ilmoitetussa-mielenosoituksessa ja tämän tyylisessä mielenilmauksessa on helposti tilaa ns. korpilaille. Pesäpallomaila sopii tälläisessä yhteydessä "keskustelussa" perinteisesti paikkojen rikkomiseen ja ihmisen paikkojen rikkomiseen ynnä murhavälineeksi. Lehismaa toi selvästi esiin sen että tässä ei pelata pesäpalloa maahanmuuttajien kanssa. Hän toki varoi sinänsä ovelasti täsmentämästä että rikkooko hän ihmistä vai paikkaa vai onko väline väkivallalla uhkaamista. Jokainen näistä konteksteista ei toki liene laillinen joten tällä varovaisuudella "ei saavuteta henkisesti kovin paljoa".

Olen laajemmin myös erityisen ihmeissäni siitä että jos kissan kiusaamisesta pahastutaan niin että halutaan hakata maahanmuuttajia pesäpallomailalla, ollaan selkeästi menty sellaiselle tasolle jossa "prioriteetit heittävät" enemmän kuin jonkin verran. Olen tottunut sellaiseen ajatukseen jossa "eläimet ei kuitenkaan ole ihmisiä". Eli ihmisten arvo olisi suurempi. Tämä on yleinen erityisesti konservatiiveilla ja oikeistolaisilla. Ja niillä tahoilla jotka nyt ovat sitten maahanmuuttovihamielisiä. Tässä mielessä pesäpallomailan, eläinrääkkäyksen ja ihmiseen kohdistuvan väkivallan kolmio vaikuttaa "jokseenkin epäsuhtaiselta".
1: Tämä tosin voi johtua vain siitä että en ole ottanut mukaan mahdollista tapaa koherentisoida tämä jännite. Onhan mahdollista murtaa tämä pesäpallomailakäsittely sillä, että oletetaan että maahanmuuttajat eivät ole ihmisiä. Jos he oletetaan eläimiksi, kyseessä on kosto "samalla mitalla". (En tosin ymmärrä miksi ihmisten lait koskisivat eläimiä.) Toisaalta toinenkin keino asiaan on. Jos nämä ihmiset olettavatkin että maahanmuuttajat eivät ole edes eläimiä ei mitään jännitteitä ja kaksoisstandardeja ole. Jos näitä oletuksia on tehty niin johan on sairas kulttuuri näillä "pesari-ihmisillä". Ja jos näitä ei ole tehty, niin johan ovat epäloogisia toopeja joiden voisi olettaa olevan peräisin jostain sellaisesta geenipoolista jonka kognitiiviset kyvyt ovat siellä Gaussin käyrän heikommassa hännässä.

---

Miksi en suttaa nimiä? Koska sitaattioikeus. Tuon lausujien identiteetit esille julkisuuteen samalla oikeutuksella millä MV -lehti niitä toistuvasti tuo silloin kun kyseessä ovat maahanmuuttajat.

Kriisikokous

Sipilä piti eilen paljon puhutun kriisikokouksen. Aiheena oli yksinkertaisesti se, että "Sipilän mukaan Suomessa on pohdittava lainsäädännön muuttamista sen suhteen, miten turvapaikan hakemisen aikana tehdyt rikokset vaikuttavat turvapaikkapäätökseen."

Teon taustalla oli yksi tietty rikos. Kempeleellä tapahtunut 14 -vuotiaan raiskaus. Huhumylly asian tiimoilla oli melko suuri. "Takkirauta" -blogikin kirjasi esiin näkemyksen jonka mukaan raiskattu olisi Sipilän sukulainen. Koska Sipilä oli aiemmin antanut omistaan tiloja maahanmuuttajille, joten nähtiin että raiskaus osui jotenkin oikeaan kohteeseen. "Netissä nimittäin kiertää huhu: kyseinen tyttö olisi pääministeri Sipilän veljentytär. Muistanemme, miten pääministerimme jokunen aika sitten tarjosi asuntoaan turvapaikanhakijoille. Ja muistanemme, miten ruukinmatruuna tajusi siinä vaiheessa, että pääministerimme on sekä naiivi, kyvytön että vihjeetön. Ja muistanemme, miten eräs nimeltämainitsematon kansanedustaja totesi, että toivottavasti joku suvakki tai hänen lähisukulaisensa joutuu raiskauksen uhriksi - sitten vasta silmät aukeavat. Jos sittenkään. Onko tämä kyyninen toive nyt toteutunut?"
1: Asenne ei toki ole vieras. Esimerkiksi Ville Paavolainen kirjoitti siitä miten hän ei sure Pariisin uhreja. "Aivan kuin kukaan ei olisi arvannut tämän olevan tulossa. Oikeasti? Siis aikuisten oikeisti? Paitsi, että unohdin sen itsepetoksen..." Kertoo melko paljon ihmisestä ja kulttuurista jos hän ei ole pahoillaan naivin idiootin vuoksi siksi että tämä tuhoutuu liiallisen kaunosieluisuuden vuoksi. Olen itsekin kyyninen ja pessimistinen ihmisiä kohtaan, mutta pidän viatonta hölmöä lapsenkaltaisena ja siksi surtavana uhrina.

Olin hitusen äimistynyt siitä että kaikista raiskauksista ei tehdä kriisikokouksia. Esimerkiksi voitaisiin pitää kriisikokous siitä onko Putkosen raiskaustuomiohistoria peruste estää häntä toimimasta poliittisissa vastuutehtävissä. Sillä laki sallii sen nykyään joten olisi todella syytä miettiä asiaa. Samalla voitaisiin miettiä pitäisikö Oulun Rajakylän alueella raiskanneille tehdä kaikki se mitä netissä huudeltiin kun huhuttiin että joukkoraiskauksen tekijät olisivat olleet maahanmuuttajia. ; Näytti kovasti siltä että Rajakylän raiskaus oli vakava rikos ihmisyyttä kohtaan niin kauan ja vain niin kauan kuin tekijän identiteetti ja kulttuuritausta oli tietty. Ja sen jälkeen asialla on yhtä vähän merkitystä kuin poliittinen vaikuttaja Putkosen raiskaustuomio. En siis nimenomaan vähättele raiskauksen vakavuutta vaan korostan että tuomion olisi oltava yhdenmukainen. Raiskaus on raiskaus on raiskaus ja raiskaaja on raiskaaja on raiskaaja. (Ja korostaakseni ilmoilla ollutta moraalista kulttuuria muistutan että ei tietenkään ole mitään "entisiä raiskaajia", vaan latentteja raiskareita joiden kulttuurillinen ellei peräti geneettinen ominaispiirre..)

Saku Timonen korostikin tähän, itseäni vahvemmin juristin otteella, että kriisikokous rikkoo oikeusvaltioiden perusperiaatteita vastaan. "Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi. Tässä tapauksessa epäiltyjä ei oltu vielä edes kuulusteltu, kun heidät julistettiin syyllisiksi." Ja jos rotu (puheet "geneettisistä piirteistä" ovat määritelmällisesti rasistisia) ja uskonto ovat syyllisyyden todistajia, niin aika paljon lisääkin on hylätty. Lisäksi Sipilä on ottanut oman osansa hyvin erikoisella tavalla. "Oikeusvaltiossa noudatetaan vallan kolmijakoa. Se tarkoittaa sitä, että lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja täytäntöönpanovalta ovat erillään. Lainsäätäjä ei tuomitse, tuomari ei säädä lakeja eikä tutkinta- ja täytäntöönpanoviranomainen tee kumpaakaan näistä. Eilen lainsäätäjäjä eli maan pääministeri otti melkoisen selkeästi kantaa tähän yhteen rikokseen eli puuttui esitutkintaan. Samalla hän käytännössä julisti tuomion ja antoi mallia kaikille muillekin tuomitsijoille."

Koominen twisti olikin sitten siinä että laki oli jo valmiiksi sellainen että raiskauksesta tuomittu karkotetaan. Joten olen bonusihmeissäni siitä, että tehdään kriisikokous siitä onko laki ajan tasalla, kun tosiasiassa laki tällä hetkellä on sellainen että vakavasta rikoksesta hommattu syyllisyys on peruste turvapaikan eväämiseen. Eli laki on ajan tasalla siinä mihin sitä olisi haluttu muuttaa. Muuttaa entiselleen. Pääministeri joka ei ole perillä siitä tietystä laista josta pitää kriisikokouksen.

En uskonut että päätyisin sanomaan tämän ääneen ; Helvetti että olen iloinen siitä että äänestin Päivi Räsästä.

Lisää säästöjä vapaa-ajattelijoille

"Helsingin Sanomissa" kerrottiin, miten vapaa-ajattelijoista on epäreilua että kirkko saa ehtoollisviininsä verottomana. Kirkko toki ostaa viininsä, mutta saa siihen "alennusta". Veroton viini tuo säästöjä kirkolle. "Liiton mukaan alkoholiverotusta koskevat EU-direktiivit eivät mainitse ehtoollisviinien verovapautta. Lähtökohtaisesti kaikki nautittavaksi tarkoitettu alkoholi tulee verottaa, mikäli poikkeusta ei ole säädetty yhteisötasolla."

Tämä on toki siinä mielessä asiallinen huomautus, että on kieltämättä omituista että valtion monopolissa oleva Alko myy eri hinnoilla tuotteita eri asiakkaille, ja tämä erotusprosessi on ideologinen. Lisäksi argumentit sen puolesta miksi kirkon pitäisi saada verovapaus on hyvin vajaata. Lähinnä esiin on tuotu asennetta jossa tämä on "pikkuasia" ja että "kaikkeenpa sitä tartutaan". Ehdotusta ei ole argumentoitu vaan mitätöity. Mikä on kiinnostavaa.

En itse tunne lainsäädäntöä niin paljoa että osaisin sanoa onko vapaa-ajattelijoiden huomio aito. Jos se on, sitä ei voi ohittaa sanomalla asiaa pikkuasiaksi. Eikä myöskään rikkeen esittävällä taholla ole väliä. Sivistysmaissa "naurettavuus" ei ole argumentti lain edessä. Ja lain on oltava sama kaikille. Periaate on niin tärkeä että oikeuden jumalattaren silmät on tavattu kuvata sidottuina juuri tämän periaatteen vuoksi. Toisaalta mukana on tasapuolisuusaspekti joka on pätevä jopa siinä tilanteessa että temppu ei ole laiton vaan lainmukainen. Näin ollen lausunnot verovapaudesta voidaan nähdä sitä kautta että siinä kirkon ystävät puolustavat saavutettuja etuja.

En kuitenkaan itse lähtisi ratkaisemaan asiaa tätä kautta. Lähden juridiikan sijaan siitä "reiluudesta". Tätä nimittäin voi hakea montaa eri kautta. Jos uskonto tai siihen usein rinnastettu ideologia voi saada alkon tuotteita ilmaiseksi, olisi kenties miellyttävää lähestyä asiaa toisin. ; Jos vapaa-ajattelijat haluaa säästää miljoonia, niin ei varmasti kannata kieltää kirkkoon kuuluvilta verotonta viiniä. (Viinan viemistä toisten suista ei kannata koskaan tehdä jos haluaa itselleen suosiota.) Sen sijaan, reiluuden nimissä, vapaa-ajattelijoille pitäisi antaa verotonta koskenkorvaa. (Ateisti on kyllä kopsunsa ansainnut!) No, toki tässä on sekin puoli että vapaa-ajattelijoilla ei ole jäseniä jotta alkoholiverotuskikkailu taipuisi miljoonasäästöihin. Mutta uskon, että sinä päivänä kun päätettäisiin ja lakiin kirjattaisiin, että vapaa-ajattelijoiden tilaisuuksissa olisi aina tarjolla ilmainen shotti kossua ilmaiseksi ja itselle verovapaasti nousisi suosiokin nopeasti. Ilmainen kierros kaikille on tiettävästi kirkonkin keskeisimpiä vetonauloja ja suosiotekijöitä.

Batmanin ansaitsemisesta ja tarvitsemisesta

Batman -slogan "He's the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now." on hyvin hämmentävä. Tarkalleen ottaen kysymys on siitä mitä eroa näillä kahdella tilalla on. Jaottelun ytimessä on oikeudenmukaisuus.

Batman on hyvin luonteva hahmovalinta. Sillä hän toimii Gotham Cityssä joka on täynnä Arkhamin mielisairaalasta karanneita tai sinne kuuluvia superroistoja. Myös Batman itse on korostetusti traumaattinen ja kostonhimoinen supersankari.

Tämä johtaa siihen että hänet on luontevaa nähdä jonakuna joka ajaa omia asioitaan. Että jonain joka ajaa Gothamin asiaa ikään kuin laajempana oikeudenmukaisuutena.

Ja näitä asioita on hankalaa yhdistää. Tätä teemaa on helppoa tuoda esiin sitä kautta miksi Rawls näki, että aito oikeudenmukaisuus tapahtuu tietämättömyyden verhon takana. ; Eli tilassa jossa henkilön omat ominaisuudet ovat salassa ja hän ei tiedä rooliaan yhteiskunnassa ja yhteiskunta tulisi suunnitella tämä asiantila mielessä. Myös se, miten ihmisiä kohdellaan käsitellään samalla tavalla. Oikeus on perinteisesti kuvattu tämän vuoksi sokeana. Se katsoo lakiin ja velvollisuuseettisiin periaatteisiin tai vastaaviin. Eikä se välitä ihonväristä tai köyhyydestä.

Batmanin kostajaidentiteetti rikkoo vahvasti Rawlsin periaatetta vastaan. Hän on miljonääri joka voi rahallaan tehdä kaiken minkä tekee. Toisaalta tämä voi olla syy miksi hän tarvitsee Batmanin viittaa. Se vähintään saa muut kokemaan hänet symbolina. Jonka takana hän ikään kuin noin yleisesti vaikuttaa olevan oikeudenmukaisuuden asialla. Tällöin kyseessä on persoonan kätkemisestä, sen tunnistamattomaksi tekemisestä. Alter ego voi itse asiassa jopa olla se osa Bruce Waynesta joka hän haluaa olla. Ja täten hän on enemmän oma itsensä naamioituna. Rawlsin ideaalissa hän edustaa kostajaa, hän on ns. "vigilante" eikä aito oikeuden ja hyvyyden puolustaja.

Toisaalta voidaan jopa ajatella, että piiloidentiteetti joka piilotetaan tarpeeksi hyvin ei enää vaikuta tekojen toimintaan. Tämän tyylinen ratkaisu on jo nyt käytössä poliiseilla. Jotka pukeutuvat rooliin, uniformuun. Ja sitten heistä tulee ikään kuin jonkinlaisia ei-persoonia. Tämä persoonan tuhoaminen tai vähentäminen on tietenkin mahdollista myös Batmanilla. Ja jos hän onnistuu tästä, hänestä tulee ideaali jonka toimiin eivät vaikuta vaikkapa Bruce Waynen mielipiteet veropolitiikasta.

Ja tässä on se ero. Jossain määrin kostamisen ja oikeuden välillä on yhteys. Voidaan kuitenkin katsoa että kostaja hakee yksilöllistä reiluutta. Oikeudenmukaisuudessa taas on kyse persoonattomista periaatteista, jotka eivät esimerkiksi koe tunnekuohua uhrien kärsimyksen ääressä. Kostamisen ja oikeudenmukaisuuden välinen suhde olisikin se, että kostaminen ei ole oikeutta.

Ihmisoikeuksista, ihmisvelvollisuuksista ja negatiivisesta vapaudesta ihmisyyteen

Ihmiset puhuvat melko runsaasti ihmisoikeuksista. Erityisen omituista on se, että joskus arvokeskusteluissa törmää jopa siihen että keskustelu siirtyy siihen onko jokin asia ihmisoikeus vai vain oikeus. Jossain määrin kyseessä on vain valta joka on annettu tietyille instituutioille. Ihmisoikeus voidaan nähdä jonain jota perustellaan filosofisella ihmisarvolla ja joka legitimoidaan näiden instituutioiden kautta.

Mutta jotain yleisiä teemoja voidaan kuitenkin nähdä. Ja voidaan nähdä, vaikka keskustelut menevätkin helposti vääntöön siitä että onko homojen avioliittoon meneminen ihmisoikeus, tai onko lapsen oikeus isään ja äitiin ihmisoikeus YK:n sääntöjen mukaan. Tai siihen onko vangeille annettava äänioikeus tai heidän ihmisoikeuksiaan rikotaan.

Yllättävä nyrkkisääntö on siinä että perinteisesti kun puhutaan oikeuksista, käsitellään useimmiten sellaisia aiheita jotka on näppärää kuvata positiivisina vapauksina joita annetaan ihmisille valittaviksi. Ihmisarvojen kohdalla kysymys on kuitenkin usein kysymys negatiivisista vapauksista tai velvollisuuksista. Eli jos ihmisoikeudet käskevät että ihmisillä on ruumiillinen koskemattomuus, se tarkoittaa itse asiassa sitä että monet väkivallanteot ovat kiellettyjä ja on velvollista noudattaa näitä velvollisuuksia ja käskyjä.

Tässä mielessä voidaan huomata että esimerkiksi "Raamatun" kymmenen käskyä ovat itse asiassa monilta kohdiltaan vahvasti nimenomaan ihmisoikeuslakeja. Huomio on kiinnostava koska kouluaikanamme opettajamme ajatteli haastaa ihmisiä positiiviseen ajatteluun. Ja siinä kiellot piti kuvata ilman ei -sanaa, positiivisen kautta. Se oli hyvin vaikeaa. Saman sisällön kuvaaminen kieltoina oli näppärämpää. Ihmisillä on negatiivinen vapaus ruumiillisesta vahingoittumisesta ja velvollisuus totella tätä käskyä.

Tässä mielessä vapaus valita jokin uskonto voi olla ihmisoikeuskysymys kun taas vapaus olla vaikka kristitty on sitten "vain" oikeus. Sääntö on toki nyrkkisäännönomainen. (Jo senkin takia että jotta voidaan tunnistaa piirteet jotka yhdistävät ihmisoikeuksia pitää ensin olla jokin yksimielisyys siitä mitkä ovat ihmisoikeuksia. Erimielisyys tässä voi muuttaa tuloksia.)

On kuitenkin oleellista huomata että ihmisoikeudet ovat yleensä jonkinlaista "paskamaisuuden rajoittamista". Toki on hyvä huomata että jos ajatellaan velvollisuutta auttaa haavoittunutta, kysymys on jo positiivisesta velvollisuudesta jossa pitää tehdä jotain. Kysymys ei ole enää kiellosta tehdä jotain vaan velvollisuudesta tehdä jotain. (Kyseessä on kuitenkin nyrkkisääntö.)

Yksilön vai yhteisön velvollisuus ja oikeus?

Se, mitä ihmisoikeus sitten tarkoittaa on aivan toinen asia. "Raamatun" tapa on ollut hyvin yksilökeskeinen. Kymmenen käskyä sitoo yksilöitä. Tämä toki sopii melko hyvin kristilliseen ajatukseen jossa pelastus ei ole kollektiivista vaan yksilön asia. Siinä näkökulmassa on luontevaa ajatella että yksilöillä on oikeus ja velvollisuus noudattaa ihmisoikeuksia. Näin ollen oikeudet ja velvollisuudet säädetään yhteiskunnassa mutta yksilöiden velvollisuus on totella niitä.

Modernina aikana tästä ajatuksesta on suurelta osalta luovuttu. Sen sijaan on ajateltu että ihmisoikeudet ovat velvollisuuksia joita tavoitellaan yhteiskunnan säädöksin. Toisin sanoen yhteiskunta pitää tehdä sellaiseksi että ihmisoikeusrikokset olisivat epätodennäköisiä. Tässä ei luoteta kansalaiseen vaan siihen että koulutus, opastus, rankaisu ja ties mitkä muut keinot otetaan käyttöön jotta ihmiset noudattaisivat ihmisoikeuksien säätämiä asioita muutenkin kuin velvollisuudentunnostaan. ; Ihmisoikeuksien valvominen on tässä instituution asia. Siinä esimerkiksi rangaistaan rikollisia ja muuten ohjataan niin että tehdään yhteiskunta joka takaa ihmisille pääsyn resursseihin joita koetaan elämisen arvoiseksi. Ja pois niistä jotka haittaavat sitä.

Näkökantaeronmuutos on aika oleellinen.

USA on omituinen maa. Siellä tehtiin abortti lailliseksi, mutta monissa paikoissa tilanteet on hoidettu niin että aborttiklinikoita on hyvin vähän ja niihin on todella vaikeaa päästä. Joten käytännössä vaikka kukaan ei ole estämässä aborttia, niin sitä ei saa tehtyä. Samoin tuoreen avioliittokäytänteenmuutoksen kohdalla on ollut niin että laki antaa oikeuden, mutta sitä voi olla vaikeaa leimata kun etenkin pienillä paikkakunnilla on vähän pappeja ja he voivat vakaumussyistä kieltäytyä.

En nyt sano että abortti tai homoseksuaalin häät ovat ihmisoikeus. Mutta sen sijaan esitän että ajatuskokeen vuoksi voidaan olettaa näin. Mitä tämänlainen käytänne tarkoittaa jos ihmisoikeuksia ajatellaan yksilöiden ja instituutioiden tasolla? Jos ajatellaan asiaa yksilötasolla, niin yksilöiden oikeuksia ei rikota. Ihmisillä on oikeus aborttiin eikä kukaan estä sitä. Institutionaalisella tasolla ihmisoikeusrikos kuitenkin tapahtuu koska systeemi on koodattu sellaiseksi että lain suomia oikeuksia ei pääse käyttämään.

Suomessa tämä kategoriaero on relevantti toisaalla. Monien paikkakuntien ateistejen avioliitto on kätevä keino muistuttaa että naimisiinmenoasiassa ateistit ovat toisen luokan kansalaisia. Oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen on tavallisesti liitetty ihmisten perusoikeuksiin, ellei peräti ihmisoikeuksiin. Perhe ja lisääntyminen ja niihin kajoaminen on eugeniikan jälkeen koettu erityisen suojeltavaksi asiaksi. (Ja avioliitto on joidenkuiden mukaan perheen ja lisääntymisyksikön juridinen kirjaaminen tähän liittyvien perintöoikeuksien ja vastaavien kuittaamiseksi byrokratiasta.)

En mene sanomaan että byrokratiamyllyyn pääseminen olisi ihmisoikeus. (Onko se "negatiivinen vapaus" ja jos on niin mistä? "Vapaus sinkkuudesta?") Mutta jotain oleellista ajateltavaa tästä kenties kuitenkin saa.

Yksinkertaisille ihmisille ; Perheestä

Timo Hännikäisen "Ilman" kirja pitää sisällään argumentin perheestä. Hän aloittaa siitä että "On häkellyttävän typerää väittää, että "uudet perhemuodot" ovat nousseet suosiossa ydinperheen rinnalle vain siksi, että ne ovat yleisiä." Hän jatkaa että uusperhe on epäonnistunut perhe "Kovinkaan monet eivät ole valinneet neoperheissä elämistä. Ydinperhemalli on todennäköisesti useimpien edelleen parhaana pitämä, mutta monet epäonnistuvat sen koossa pitämisessä." Hän jatkaa tästä siihen, että "Kaltaiselleni yksinkertaiselle ihmiselle perhe tarkoittaa määritelmällisesti miehen ja naisen välistä avioliittoa ja instituution rajojen katoaminen tarkoittaa sen muuttumista merkityksettömäksi."

Hän jatkaa siitä, että "Kaikenkarvaisten joustavien ja pluralististen perhemääritelmien yllä leijuu liberaalien rajoittamattomuuden ja yltiöindividualismin miellyttäväksi parfymoitu löyhkä. Ne toisintavat modernia myyttiä, jonka mukaan yksilö voi pitää vaihtoehtonsa jatkuvasti avoimina ja elää ilman rajoituksia kunhan ei rajoita muiden elämää." Ja tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että "Vanhasta perheinstituutiosta halutaan jonkinlainen light -versio, ilman siihen kuuluvia ristiriitoja, ongelmia ja rajoituksia. Koska mitään ei saa sulkea pois, perheen pitää tarkoittaa kaikkea ja ei mitään samanaikaisesti." Hännikäinen myös korostaa suoraan että uusperheen perhemalli on sitä että halutaan oikeudet mutta ei velvollisuuksia.

Voisin tehdä vaikka mitä.

Voisin lähestyä argumenttia siten, että selittäisin että "yksinkertaisista ihmisistä" se että joku ihminen ei elä ihanteitaan tekee hänestä kaksinaamaisen. Että kyseessä on vain keinotekoinen yritys korostaa "normaalia" ei sanan tavallisuuden ja yleisyyden mielessä vaan ladata se normatiivisessa mielessä. Voisin lähestyä asiaa siten että tämä on temppu jolla siirretään huomio siitä että tosiasiassa vaikka ihanne onkin perhemalli niin juridisessa mielessä annamme tilaa sille että ihanne ei toteudu. Joten se että jotain muita rajoitettaisiin on omituista. Etenkin kun on tultu todistettua että ihanne on niin mahdoton että ihmiset eivät siihen yllä. Edes ne jotka sitä kannattavat, saati ne monet joita tämä ei kiinnosta.

Voisin tietysti myös juoda aivan helvetisti viinaa. Ottaa esille omaan suisidaaliskauteeni liittyviä itsemurhakoneita. Tehdä niistä konepohjia joita postittaa Hännikäiselle, ehdotuksiksi ja toiveeksi siitä miten toivoisin hänen tekevän elämässään. Voisin juoda viinaa ja ehdottaa listaa ehdottoman änkyräkännissä olevista homoseksuaaleista jotka käyvät omalla nimellään hänelle ilmoittamassa että panevat häntä perseeseen. Lisää viinaa juotuani voisin todeta hänelle että minulla olisi myös näppärä inventio jonka avulla hänen korsikalaisstilettinsä voitaisiin asettaa mestari Giljotiinin kaltaiseen koneeseen jonka avulla voitaisiin toteuttaa pieni operaatio, joka sitten, ehdottoman humalatilan vallitessa, voitaisiin käyttää siihen että Hännikäistä pantaisiin perseeseen hänen omalla sukuelimellään. En tietenkään esitä tätä faktuaalisena, haluan vain keksiä asioita jotka järkyttävät ja ärsyttävät mahdollisimman paljon. Ja olen tietenkin ihan vitun sika humalasssa. Blöö.

Kaikkien ehdottelijoiden ja toimijoiden on tietenkin ehdottomasti syytä olla ärsyyntyneitä, vittupäisluonteisia ja humalassa, jotta kaikki voidaan kuitata kännissä-läpällä -hölmöilynä. Ja vaikka tämä on vain demonstraatio siltä miltä näyttäisi jos Hännikäistä kohdeltaisiin samanlaisilla tempauksilla mitä hän itse toistuvasti toteuttaa, niin vakuutan silti, varmuuden vuoksi, olevani humalassa tätä blogausta kirjoittaessani. Sen lisäksi että se on totta.

Mutta en voi tehdä näin koska en ole Timo Hännikäinen. Edes minä, ihmisistä armottomin ja julmin, en ole alentunut hänen kunniattomuutensa tasolle. En kykenisi edes humalassa tekemään ihmiselle niitä asioita joita hän teki. Hännikäinen on kunniaton ihminen. Ja on erittäin piristävää että hän kannattaa kunniakonseptia jossa ihmistä saadaan lytätä. Sillä se on sitä miten hän haluaa itseään kohdeltavan. Onkin perin ikävää että minulla ei riitä paha tahto niin pitkälle. Hännikäinen ansaitsisi, on antanut tilaisuuden, keinot sekä on omakätisesti kirjoittanut kirjaansa oikeutuksen sille että häneltä kunnia riisutaan ja että häntä kohdellaan sen mukaan. Siksi piirrokseni jäävät "omaan käyttöön". Niille on kenties tarvetta jos vaikka joudun jatkossa tutustumaan johonkin niin älyttömään ja pahaan kuin Timo Hännikäisen aivoitukset.

Oleellista on että Hännikäinen itse käyttää tälläisiä keinoja joten argumentit voidaan käsitellä hänestä näin. Sama koskisi siis itseänikin. Voisin siis ihan oikeasti tehdä vaikka mitä ja julistaa tältä pohjalta itseni voittajaksi. Voisin esittää että tämä olisi jotain machokulttuuria. Mutta toisaalta en halua minun miehekkyyteeni idiotiaa. Siinä on paskapäisyyttä ihan liikaa jo nyt joten en halua sitä tältä osinkaan pahentaa Hännikäisen tasolle.

Tämä argumentti voidaan nähdä kahdessa osassa.

Ajattelin antaa Hännikäiselle sen mitä Hännikäinen ei anna muille. Reiluutta. (Tämä tarkoittaa sitä että hän on minulle velkaa. Hän on minulle konkreettisesti velkaa jotain. Ja tämä jotain on sitten hyvin epämääräistä, abstraktia ja käsitteellistä.) Siksi käsittelen tuon argumentin tässä alla.

Olen osittanut tekstin kahtia. Hännikäinen kirjoittaa hieman pidempään ja pejoratiiviset sanavalinnat jo mainitussa ja etenkin välistä jätetyssä osassa vihjaavat siihen että Hännikäisellä on vahva tunnelataus tekstissä. Olen jaottanut lainauspätkät kahteen osaan jotta tämä kahden erillisen argumentin rakenne olisi selvemmin esillä.

Eksistentiaalinen osa 1:

Ja tämä tunnelataus on ymmärrettävä ensimmäisen osion kannalta. Ajatus voidaan nähdä eksistentiaalisesti. Ja tätä voidaan lähestyä tavalla joka on äärimmäisen luontevaa kognitiivisen uskontotieteen ystäville. Kognitiivisessa uskontotieteessä nimittäin tiedetään että ihmiset luovat usein merkityksiä privileegioiden ympärille. Monet todella sitovat tunnetasolla oman perhe-elämänsä merkitykselliseksi juuri siksi että se on muilta pois. Tämänlaiset erityisyydet ovatkin oleellinen osa uskontoja.

Jopa sellaisia Jehovan Todistajien kaltaisia järjestöjä jotka teoriassa koko ajan korostavat että kuka tahansa voi kuunnella ja muuttua Jehovan Todistajaksi rodusta riippumatta, käytännössä elävät sen varassa että vain hyvin harva itse asiassa liittyy heihin. He ovat erityinen pelastuva osio. Näin ollen vaikka jokainen ihminen on syntinen niin toiset ovat pelastettuja ja toiset eivät. Ja tämä ero on tärkeä jotta ihminen voi kokea itsensä paremmaksi. He ovat kenties syntisiä mutta sentään jotenkin yläpuolella ja osallisia paremmasta toisin kuin ne toiset.

Voidaankin nähdä että uskonto ja kulttuuri on lyönyt privileegion ympärille egoismia joka sortuu kun joku muu saa. Tämä vertautuu tietenkin niihin ihmisiin joilla ei tätä oikeutta ole. Hännikäiselle avioliiton arvo syntyy siitä että se on privileegio. Tämä on ymmärrettävää. Hyväksyminen ei minua kiinnosta mutta sillä ei ole laajempaa merkitystä tämänlaisissa asioissa. Minun mielipiteeni hyväksyttävyydestä ovat yhtä merkityksettömiä kuin pieru Saharassa. Tai Timo Hännikäinen.

Toinen osa : Oikeudet ja velvollisuudet

Toinen osa sitten koskeekin jotain ihan muuta. Siinä puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista. Tässä on siitä hyvä kulma että siinä, missä eksistentialismi on subjektiivista, tunneladattua ja etiikan läpitunkemaa, ovat oikeus ja velvollisuus näistä hieman vahvemmin irrallaan. Ne ovat myös melko vakiintuneita asioita jotka elävät "hyvän ja pahan tuolla puolen" siinä mielessä että jotkut meille määrätyt velvollisuudet ovat pahoja. Ja se että meillä on jokin oikeus ei tarkoita että se on hyvyyttä. (Toki usein retoriikassa sitoudutaan vahvasti deontologiaan, velvollisuusetiikkaan, jossa nämä asiat menevät sitten yhdeksi ja samaksi. Oleellista on että tälle on paljon vaihtoehtoja.)

Voidaan kysyä että onko Hännikäinen todella oikeassa väittäessään että uusperheet ottavat perheen oikeudet mutta eivät sen velvollisuuksia? Tämä kysymys on yksinkertainen. Sellainen joka sopii Hännikäisen kaltaisille yksinkertaisille, perin yksinkertaisille, ihmisille. Valitettavasti teos näyttää että hän ei osaa erottaa tätä ja itse asiassa hän itse sotkee argumenttinsa kaksi osiota yhdeksi klimpiksi. Kuin eksistentiaalinen ja oikeuden ja velvollisuuden taso olisivat identtiset ja keskenään samat.

Voidaan nähdä mikä Hännikäisellä on pointtina. Avioliittoon liittyy juridisia oikeuksia. Nämä koskevat esimerkiksi omaisuudenjakoa ja perintöä. Mutta jos me mietimme lapsettomia, yksinhuoltajia, uudelleenavioituneita perheitä, homoseksuaaleja ja muita jotka ovat Hännikäisellä leimattu "neoperheen" alle, voidaan kysyä ovatko he todella luopuneet velvollisuuksista?

Hännikäisen maailma näyttää olevan joko virheellinen tai sitten se vaatii sitä että jokainen on lapsentekokone. Sillä jos esimerkiksi katsotaan minun perhettäni "uusperheenä" sitä kuvaa "erikseen valittu lapsettomuus". Tätä miettiessä on hyvä miettiä onko lapsen hankinta oikeus vai velvollisuus? Jos se on oikeus se on asia jota moni pitää hyvänä ja jota heillä on halutessaan lupa tavoitella. Jos se on velvollisuus se on pakko tehdä tai sitten on rikkonut velvollisuuttaan. Olenko minä siis rikkonut velvollisuuttani kun en ole lisääntynyt?

Moni näkee että lapsen hankinta on nimenomaan oikeus. Lapsettomat avioliitossa elävät perheet ovatkin jättäneet oikeuksia käyttämättä. Ja sen sijaan he ovat usein sitoutuneet johonkin muuhun. Avioliitto nimittäin sitoo elämään taloudellisesti toisen kanssa vähintään avioeroajan, eli puoli vuotta. Tämä ei kenties ole paljon. Mutta se on velvollisuus jota ei voi kiertää. Uusperhe näyttää tältä osin olevan jotain mutkikkaampaa kuin Hännikäinen esittää. Osa ottaa velvollisuuksia mutta jättää oikeuksia käyttämättä.

Toisaalta jos katsotaan tämän hetken homoseksuaalien uusperhetilannetta, uuden avioliittolain sisältö on vain niukasti eksistentiaalinen. Toki tämän merkitystä on korostettu kun on selitetty että "pariliitto" -nimellä homoseksuaalit voisivat saada identtiset oikeudet. Tämä vihjaa että kyse ei ole kovinkaan laajasti oikeuksista ja velvollisuuksista. Mikä on tietyllä tavalla heikkous. Koska Hännikäinen nojaa melko vahvasti epäreiluuskokemukseen jossa otetaan oikeudet ja jätetään velvollisuudet. Ja tekee sen sidoksissa eksistentiaaliseen osaan.

Mutta suurelta osin Hännikäisen näkemyksessä on järkeä. Kun katsotaan keskustelua, huolta on noussut lapsista. Puolimatka esimerkiksi puhuu "lapsivaikutuksesta". Ja tässä mielessä erikoista onkin katsoa että adoptioasiassa ihmiset ottavat itselleen aika kovia velvollisuuksia. Koviten taistellaan siitä että saadaan lapsi, lapsi joka ei ole edes omaa genetiikkaa, ja sitten halutaan tähän liittyvät velvollisuudetkin. Tässä ei ole haluttu muutta adoptiolakia sellaiseksi että lasta saisi kohdella miten vain ja jättää heitteelle tai alistaa heidät aikuisten vallankäytön alle. (Tämä näyttää kuuluvan erityisesti fundamentalistisille uskonnollisille yhteisöille joista on tärkeää että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että lapset ovat vanhempiensa vapaata toimintakenttää yllättävänkin laajasti.) Onkin itse asiassa ällistyttävää huomata että adoptioasiassa joku voisi jopa vitsailla että homot haluavat tehdä tilanteestaan entistä hankalampaa. He haluavat elämäänsä riesoja joita lapsiksi kutsutaan. (Mikä kyllä ällistyttää itseäni koska minulle lapset ovat vähän kuin epäonnistuneita koiria. Koirat ovat kyllä kivoja, ei sillä, tämä rinnastus ei minulta ole yhtä halveksiva kuin muslimeilla.)

Summa summarum

Hännikäisen ongelmana on se että hän käsittelee kahta aivan erilaista asiaa kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Avioliitto nähdään toki oikeutena. Ja siihen liittyvät privileegiot nähdään ansaittuina joten niihin kuvitellaan velvollisuuksia joista halutaan luopua. Kuitenkin kun asiaa katsotaan tarkemmin, voidaan huomata että oikeudet ja velvollisuudet eivät olekaan kovin kuvatunlaisia.

Itse asiassa voidaan nähdä että Hännikäinen on suoraan väärässä. Uusioperheissä ei luovuta velvollisuuksista. Siinä halutaan laajentaa avioliiton hyödyt ja haitat, oikeudet ja velvollisuudet, yhä useammille. ; Tämä asettaa kenties epäonnistumisetkin oikeaan kontekstiin. Meillä on oikeus yrittää elää rakastamamme ihmisen kanssa, mutta velvollisuus tämä ei ole ja juuri siksi avioeroja tapahtuu vaikka moni pitääkin perinteistä perhemallia hyvänä. (Ja on silti valmis hyväksymään oman avioeronsa.) Lapsenhankinta on oikeus eikä velvollisuus. Syntyneiden ja adoptoitujen lasten hoitaminen on sen sijaan velvollisuus, josta ei luovu yksinhuoltaja eikä lapsia adoptoiva homoseksuelli.

Tämänlainen prosessi voidaankin nähdä klassisena tapana parantaa asiaa. Kenties voidaankin nähdä niin että perinteisessä avioliitossa on ristiriitoja jotka eivät olekaan jotain essentiaalista hyvyyttä vaan vikoja. Jos on olemassa light -versio näistä niin miksi emme tarttuisi niihin? Tilannetta voi verrata vanhan ajan tiukkaan uskontoon jossa uskottiin että kirkko pelastaa. Ja kirkolla oli myös valtaa teloittaa ihmisiä ja ajaa heitä ekskommunikaation kautta kokonaan ulos sivistyneestä yhteiskunnasta. Toki tuokin herätti syviä eksistentiaalisia tunteita jossa vapaamielisyys poistaa merkitystä. Mutta siitä huolimatta, eikö näistä luopuminen ollutkin jotain jossa asioita parannettiin? Uskonnon light -versio on jopa paatuneista fundamentalisteista nykypäivänä parempi kuin se vanha vakaasti itseensä luottanut kirkkoinstituutio. Perheen kanssa voidaan nähdä käyneen samoin. Ristiriidat jotka poistuvat eivät kenties olekaan hyvyyttä vaan sitä että avioliitossa on osia joista Jumala on kaikessa mysteerisyydessään luonut maailmaan sellaisia asioita kuin tuhotulvat, kupan ja Timo Hännikäisen.

Ja ydinmehuksi esimerkiksi homojen avioliitossa on se että olisi ikään kuin velvollisuus pitää jalkovälissään tiettyjä sukuelimiä. Joka taas ei useimmille ole mikään relevantti valinta tai päätös. (Sukupuolenvaihdosleikkauksia haluaa vain pieni vähemmistö.)

Kännissä läpällä (naisten raiskautumisesta ja siitä miten Hännikäisen otsakyrpä on oikeuden miekka)

Timo Hännikäinen on facebookissa selittänyt touhujaan. (Joista kirjoitin itse juuri aikaisemmin.) "Joo. Eilisyönä muiden mentyä nukkumaan etsin facebookista minua solvanneiden ihmisten & järjestöjen sivuja ja kirjoitin sinne mm. toiveita kyseisten henkilöiden pikaisesta itsemurhasta ja kaikkea täysin painokelvotonta. Ilmeisesti joku kevään paskamyrskyn mittaan kertynyt v***tus saavutti saturaatiopisteen. En puolustele toimintaani enkä toisaalta esitä anteeksipyyntöjäkään. Kunhan totean tapahtuneen. Häpeän lähinnä sitä, että olen alentunut kaikenlaisten hölmöjen tasolle. Toivotan ystäville hyvää ja vihollisille pahaa juhannusta, vastaisuudessa olen coolimpi ja harjoitan ankarampaa itsehillintää. Totean vielä, että seuraavan parin viikon aikana minua on turha pyytää baariin, koska työskentelen uuden kirjan parissa. Kunhan rupeama on ohi, vedän kyllä isot lärvit mutta silloin ehkä ette halua sattua tielleni. Terveiset sateiselta Padasjoelta."

Kannanotto on kiinnostava. Sillä Hännikäinen ei kadu. Hän esittää kyllä hieman sen suuntaista melkein. Mutta ei. Asenteen voi tiivistää hänen omiin sanoihinsa "Morkkis tulee kyllä, mutta minä määrään päivän." Hän sanoo myös "aamenen" seuraavaan "Kännijutut ovat kännijuttuja, ja rankempi huumori asia sinänsä. Rehellisesti sanoen en ole sitä mieltä, että Timon pitäisi pyytää anteeksi keneltäkään. Toki jos siltä tuntuu jossakin tapauksessa, niin siitä vain. Muutoin se on vähän sellaista ammattiloukkaantujien myötäilyä. Kannattaa toki vähentää näiden tyyppien herkuttelumahdollisuuksia, ne tarttuvat kaikkeen."

Hän korostaa enemmän strategian huonoutta ja selittää miksi asia on tapahtunut kuin pahoittelee tai pyytää anteeksi. Hän korostaa asiaa lähinnä tu quoque (sinänsä aivan tosiasiallam kuten itse suurelti koostamani hikipedia -artikkeli demonstroi): "Mitä tulee juhannusyönä sosiaalisessa mediassa kirjoittamiini linjaltaan misogynistisiin ja törkeisiin kommentteihin (jotka olivat Jalosen verbaalisen oksennuksen varsinainen aihe), eivät ne oikeastaan olleet sen pahempia kuin liberaalien kulttuuri-ihmisten keskuudessa moitteettomassa maineessa olevan Panu "Raiskaajan siitin on oikeuden miekka" Höglundin monet avautumiset." Tätä erikoista ymmärrettävyyden ja hyväksyttävyyden teemaa korostaa myös "Niin kuin jo aiemmin totesin, en puolustele sanomisiani. Mutta jos olet yhtään perehtynyt siihen törkyyn, jota henkilöstäni on sosiaalisen median puolella kirjoitettu jo pitemmän aikaa, on vähän kohtuutonta sanoa että "sä saat haukkua muita mutta muut ei sua"." On sisäisen koherenssin kannalta täysin hyväksyttävää jos kaltaiseni avoimesti julma kusipää sanoo jotain tämänlaista. Mutta kun tätä tekee ihminen joka kannattaa ja jopa edustaa "kunnian" kaltaisia konsepteja, on tilanne enemmän kuin huvittava. Tai oikeastaan vähemmän.

Moraalifilosofiaan.

Minä en toki ole tässä missään nimessä uhrina. Enkä ole "suvaitsevaistoakaan". Ja tämän lisäksi olen niitä paskamaisia ihmisiä jotka eivät edes elä mitään armon ja anteeksiannon käsitteitä. Minulle ihminen jonka luotettavuus pettää ja joka ei kontrolloi itseään on nimenomaan tätä. Epäluotettava ihminen. Liability problem. Joku joka menettää meriittejään kaikessa mitä tekee. Ja sanon tämän puoliammattilaistrollina. Kantani itseni kautta tähän asiaan on hyvin Groucho Marxin tyylinen : En luota järjestöihin jotka hyväksyvät minut jäsenikseen. Sama koskee mr. Himo Kännikäistä.

Mutta voinen lähestyä ongelmaa toisella tavalla. Moraalifilosofiassa ja juridiikassa asiaa on lähestytty kuivasti. Voin tätä kautta ottaa esille sellaisia konsepteja joita en tunnusta, hyväksy tai elä omassa elämässäni. Näkökulma on toivon mukaan hedelmällinen ihmisille jotka ovat tai haluavat olla perinteisellä tavalla eettisiä. Tai ainakin eettisempiä kuin minä. Ja joille lieventävä asianhaara kulkee armon ja anteeksiannon edellä.

Otan avukseni toisen vertauksen, enemmän kuin hieman epäkohteliaan.

Viime päivinä on keskusteltu toisestakin asiasta jossa humalatila ja syyttömyys ovat olleet vahvoina. On nimittäin keskusteltu humalassa olevien naisten raiskaamisesta. (Joka on relevanttia siltäkin osalta että Hännikäinen itse asiasa kävi kännissä läpällä vittuilemassa entisille raiskauksen uhreille.) Tähän arvokeskusteluun liittyy myös Jenny Rostainin kuvaus omasta nuoruudestaan. Hän kertoi humalakokemuksestaan "Heräsin myöhemmin säikähdykseen keskeltä sammuneen untani. Mies oli minun päälläni - ja hän kirjaimellisesti oli juuri ottamassa minut väkisin, saamassa orgasmin. Hän makasi väkisin tiedottoman teinitytön kehoni, jonka kokemukset seksistä tuossa vaiheessa olivat kovin rajalliset. Minä en ollut antanut lupaa miehelle. En ollut pyytänyt häntä makaamaan minua, kun olisin sammuneena. Ja siltikin hän teki niin."

Samoin esille on noussut se, että raiskauksesta syyttäminen on naisten keino käyttää valtaa. Esimerkiksi miehiä voidaan syyttää raiskauksesta jota ei ole tapahtunut. Tai keksiä että suostumusta ei olekaan annettu.
1: Minun on ollut hieman erikoista katsoa tätä tilannetta koska olen huomannut että aika monet oikeistokonservatiivit jotka muuten vaativat kovempia ja raaempia tuomioita ovat tässä tilanteessa olleet hyssyttelemässä ja vähättelemässä. Toki tämä on yhtä omituista kuin se, että vasemmistolaisefeministit ovat noin yleensä enemmän eheyttämässä rikollisia kuin tuomitsemassa heitä ja ovat siksi lempeiden ja lyhyempien tuomioiden kannalla. Mutta silti heidän raiskaajien kohteluteksteissään vilisee säännöllisen epäsäännöllisesti kastrointifantasioita. Tässä ällistyksessä on jotain samaa, mutta erilaista, mutta samanlaista...

Tässä "tiettyjen ihmisryhmien" henkenä on ollut se, että humalassa humalatila muodostui tuomiota päätettäessä jollain tavoin "lieventäväksi asianhaaraksi" sen suhteen, että häneltä ei raiskaustunnusmerkistön täyttymiseksi vaadittu sanallista tai fyysistä kieltäytymistä aktista. Ja sitten toisaalta on vihjattu että kenties tekijän humalatila voi pienentää raiskauksen tuomittavuutta koska seksi on niin "eläimellinen" ja vaistonvarainen asia, että humalatilan aiheuttama inhimillisen järjen ja logiikan pako antaa sijaa geneettisperäiselle luonnolliselle atavistiselle käyttäytymiselle. Tämä luonnollisesti vertautuu siihen että Hännikäinen humalassa muuttui vihansa ja ärtymyksensä vuoksi eläimelliseksi raivokoneeksi. Ja että tämän vuoksi "olisi ikävää jos sananvapautta kavennettaisiin humalatilan vuoksi".
1: Mikä on omituista kun on korostettu että Hännikäisen ympärillä mekastaminen on turhaa. Kritiikki on sanomista. Toki tämänlainen "deleetionistit sananvapauden puolesta" -henkinen ajatus on yleistä. Tässä oma kantani on se, että kritiikki ja mollaaminen on sananvapautta. Valitettavasti kenties maailmassa todella on liikaa sananvapautta. Kenties ihmisiä savustetaan liialla sananvapaudella ja sananvapautta käytetään väärin. On silloin normaalia sensuroida ja harrastaa poliittista korrektiutta jotta ei esimerkiksi ajeta ihmisiä itsemurhaan sanomisilla. Tällöin asia tietenkin pitää sanoa tätä kautta. Eikä selittää että asia ei olisi sananvapautta. Hännikäinen kuvaa kriitikoidensa kuvauksella "ennalta-arvattavaa ja tyhjänpäiväistä kohua". Joten hänen faniensakin on soveliasta kulkea tätä tietä eikä puolustaa sananvapautta.

Onko se lieventävä asianhaara?

Raiskauksen kohdalla kysymys on tavallaan helpompi. Siinä "consent is the difference between sex and rape." Eli kysymys on halukkuudesta.

Tässä tiedottomuus voi olla jopa rikoksen pahennus. Sillä raiskaus ei ole pahoinpitely. Voidaan ajatella että jos tehdään väkivaltainen raiskaus, niin tehdään raiskaus ja pahoinpitely. Näin teoista voidaan tuomita klimppinä jossa on eri osasia. Tiedottoman raiskaaminen taas sitten olisi entistäkin vahvemmin raiskaus, sillä tajuton ei voi antaa suostumusta, ei implisiittisesti eikä eksplisiittisesti. Hän ei puhu eikä ilmeile tilanteeseen sopivasti. Joten tajuttomuus voi tässä mielessä olla raiskausta vahvistava elementti. Ja sellaiseen turvautuva raiskari on kuopassa ja kaivaa sitä syvemmälle.

Raiskauksen kohdalla voidaan nähdä että humalatilaa voidaan käyttää hyväksi monella eri tavalla.
1: Voidaan esimerkiksi nähdä että suostumus voi olla "juridista tai faktuaalista". Ensimmäinen (imputed consent) koskee sitä että onko teko lain edessä kiellettyä. Ja toinen (actual consent) sitten sitä "koetaanko se noin yleisesti olevan väärin". Sitä mitä juristit sanovat ja mitä papit sanovat. Mitä uhrin juristi sanoo ja mitä uhri itse kokee.
2: Toisaalta voidaan nähdä että suostumus luokitellaan henkilöiden sisäiseen kokemukseen (attitudinal consent) ja miltä se on toisesta näyttänyt (ekspressive consent)

Tätä konseptia on tietenkin vaikeaa soveltaa nettikeskusteluun. (Se on oleellista lähinnä siltä kannalta että sidoin tähän yhteyteen kommentaaria siitä viikon toisesta muotiaiheesta josta riideltiin ties missä sosiaalisessa mediassa.) Siinä henki on toinen. Ei ikään kuin voida pyytää lupaa puhua koska jo tämä pyyntö on puhumista. Tässä mielessä sananvapaus on hankalampi tapaus. Epäanalogia on huomattava. ; Tämä huomioiden raiskaus muuttuu käteväksi vertaukseksi. Sillä tästä erosta huolimatta niissä on jotain samaa.

Näiden luokitelmien avulla voidaan toisaalta nähdä että humalapanemista voidaan virittää monella tavalla. Esimerkiksi jos ihminen itse juo itsensä humalaan voidaan huomata että hän on itse tietoisesti juonut viinaa. Ja näin ollen hän olisi teoistaan enemmän vastuussa kuin sellainen joka ei tiedosta että hänelle on juotettu alkoholia tai myrkkyä. Harva nainen ymmärtää että hän antaa luvan raiskaamiselle sammumalla. Useampi mies tiedostaa että hänestä saattaa tulla humalassa eläin. Ja jos tämä on tiedossa  - kuten on ihmisellä joka tietää että saattaa kirjan valmistumisen jälkeen olla humalassa sellainen että ihmisten ei kannata tulla - niin tämän ihmisen itsensä on tiedettävä tämä ja vastuu seurauksista on siksi hänellä. Hän on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää että humala tekee hänestä sellaisen. Jos on impulsiivinen ja sen tietää, niin sitten siitä seuraa asioita. (Joko tunnustaa olevansa anteeksiannon tuolla puolen oleva arvoton ja paska ihminen tai ei juo. In sense of coherency I really do not care which one.)
1: Jatkuvasti humalassa töihin tuleva mies joka tekee tyypillisiä humalavirheitä ei ole minkään lieventävän asianhaaran alla. Humala selittää hänen virheensä. Mutta ei voida irrottaa "vastuuntuntoista miestä joka ei tee virheitä selvin päin" kun äijä kuitenin toistuvasti on humalassa töissä. Se, että ihminen tietää tulevansa humalaan viinasta ja tietää että humalatila alentaa työn laatua johtaa siihen että toistuvasti kännissä töihin tuleva ansaitsee palkanalennuksia tai jopa potkut. Eikä tätä työn rajoittamista humalatilan vuoksi voida pitää minään jossa ei anneta armoa vaikka olisi ymmärrettäviä syistä ja lieventäviä asianhaaroja.

Raiskautuu, ajautuu.

Tätä taustaa nähden ihmettelen sitä miten se, että joku nainen huijaa ja saa miehen näyttämään raiskaajalta olisi jotenkin argumentti millekään. En ole törmännyt pahoinpitelyyn liittyvissä argumenteissa siihen että asia olisi jotenkin lievempi siksi että "joku voi hakata naamaan pöytään ja syyttää huoneessaolijaa pahoinpitelystä niin" ... Varmasti voi, mutta so not?!

Humalassa ja suostumisessa on toki asteita ja niistä voisi halutessaan tehdä jotain mutkikasta, tilannekohtaista. Tämänlainen tilannetarkkuus ja kyky soveltaa erilaisiin tilanteisiin kuitenkin tuntuu näissä puolustuksissa puuttuvan. Sekä Hännikäinen että nämä raiskauksien vähättelijät sekoittavat kausaaliselityksen oikeutukseen. ; Kun selittää miksi joku vaikka hakkaa tai on sadistinen raiskaaja, osa todella uskoo että riipivät tarinat surkeasta lapsuudesta ovat oikeutus. Ne ovat itse asiassa selitys. Ja kenties tämä osoittaa että nämä ihmiset eivät mahda mitään itselleen ja ovat täten muita vaikeammin muutettavissa. Joka taas on argumentti sitoa heidät vaikka ehdottomammin vankilaan kuin sakkoihin. Ja vankilaan pidemmäksi ajaksi kuin muita, koska siellä he eivät pääse taipumuksiaan toteuttamaan. Ja näin voidaan tehdä juuri sen vuoksi että tämä annettu selitys on tosi. (Eikä vaikka vain jokin valamiehistöä lepyttämään keksitty epätosi tarina ja petkuhuiputusta.)

Jos pitää "miehiä huijataan raiskaajiksi" -lausunto tai "kännissä ja läpällä" -lausunnot laittaa, ei tuskin olla etsimässä analyysiä ja kontekstia vaan vähätellä koko ongelmaa. Ja tämä vähättely on nähdäkseni vakava. Sillä aina kun tekijää, kuten raiskaajaa tai väärintekevää "oikean ideologian kannattajaa", puolustetaan kategorisesti, se kertoo että ilmapiirissä tämä rikostyyppi joko hyväksytään tai sen olemassaoloa ei tunnusteta eikä ongelmiin siksi haluta puuttua. Ja tämä tarkoittaa sitä että kyseessä ei ole enää vain tämä yksittäinen teko. Vaan se, että tämä viiteryhmä laajemmin puolustaa tämänlaisia tekoja tai suhtautuu niihin vähättelevästi ja myötämielisesti.
1: Hikipediassa tämä ero tunnetaan vandaalien kohdalla siten että on "vandaaleja" ja "vandaalismielisiä". Esimerkiksi itse en ole "vandaali" mutta jossain määrin olen "vandaalismielinen" ja olin esimerkiksi Peelon jonkinasteinen fanittaja. Vandaalismielisyys helpottaa vandaaleiden toimintaa. Ja jopa kannustaa heitä toimimaan. Tämä varmasti lisää vandalisoimisprosentteja ja sitä että vandaaleihin ei puututa silloin kun sitä tapahtuu.

Kun tämä vähättelyn trendi kerran on ilmoilla niin mitä keksivät sanasepot seuraavaksi raiskausteemaan? Milloin kuulemme otsikoita "nuori nainen raiskautui"? Mitä tämänlaisia vähättelyjä esitteleville ihmisille oikein kuuluu? Ovatko he lapsena hakkautuneet monta kertaa? Ovatko he pudottautuneet vihaisen vanhempansa sylistä lattialle pää edellä useinkin?

Tässä mielessä Hännikäisenkin kannattaa kenties miettiä miksi hän säännöllisesti ajautuu erilaisiin tilanteisiin joissa hänen impulsiivisuutensa korostuu? Ei sellainen törkeily ainakaan kunniallisen ihmisen toimintamalleihin kuulu. Ja jos siitä puuttuu sankaruus, kyseessä on pikkumainen ja antisankarillinen teko. Ja kuten Hännikäinen itse sanoo "kunnia" -kirjassaan, kunniassa oleellista on juuri se että sen voi menettää. Hän voi sitten miettiä onko raiskatuille heittämänsä jutut jälkikäteistä asennettaan myöten sankaruutta vai siisselimäistä pelkuruutta. Sitten hän voi miettiä että onko häntä moittivat sittenkin vain möliseviä punaviherkuplalalsia vai kenties onko mukana ihan oikeasti joitakuita sellaisia joille se paljon kaivattu "Kunnia" painaa enemmän kuin se että onko halveksittavan käyttäytymisen kohde vasemmistolaisfeministi vai oikeistokonservatiivimies.

Jos tu quoqueen - ja muuhun oman käytöksen vertaamiseen vastapuolen soveltamien temppujen kanssa - pitää turvautua samalla kun moittii näitä muita ihmisiä ... niin kannattaa ihan oikeasti miettiä mitä tämä logiikan kautta käytännössä suoraan sanoo itsestä. Jos korostaa että omat temput ovat analogisia vastapuolen törkypaskiaisten kanssa, kannattaa muistaa että se on tunnustus siitä että on itsekin törkypaskiainen. Ja jos on sellainen että ei kykene kontrolloimaan impulsiivisuuttaan - tai useinkin ajautuu tiloihin joissa syntyy kohua sen vuoksi että esimerkiksi humalatilansa vuoksi ei kykene kontrolloimaan impulsiivisyuuttaan - niin sitten tämä on entistä vahvemmin omaa käytöstä kuvaava piirre.

Hännikäinen on paska ihminen. (Lisäksi hän on paska ihminen joka ostaa koristeellisia veitsiä ja natsikitchiä ja muuta maskuliinisuuden pintasilausta. Hän ilmeisesti sekoittaa miehisyyden imitoinnin aitoon miehisyyteen. Mikä toisaalta on mitä ilmeisimmin se mitä ylipäätään on olla Timo Hännikäinen aina ja kaikkialla.) Hän on kova hakkaamaan heikkoja ihmisiä humalassa. (Tai ainakin rehentelemään tällä.) Mutta mustaa vyötä hänellä ei ole. Eikä muutakaan kompetenssia hakata ihmisiä jotka kykenevät puolustamaan itseään. Hän on antisankari. Se, että häntä puolustetaan on häpeäksi koko hänen fanipohjalleen. Hänen vaimonsa kannattaisi panna tästä entisestä selibaatista vihdoin esiin se mies joka hän ei ilmiselvästi ole. On ikävää nähdä miten Hännikäinen on vuosien varrella muuttunut rassukasta raukkamaiseksi.
1: Sillä raukkamaista on seksuaalista väkivaltaa kokeneille heittää juttuja ja sitten korostaa teksteissä että kohdisti kiukkua ikään kuin vahvemmin vain feministeille. Ja sitten selittää että ei ole morkkista asiasta vaan että vikana on vain typeryys strategisella tasolla. Mielestäni strategiointi tämänlaisessa on samaa kuin selittäisi että on pahoillaan siitä että kännissä vihapäissään hakanneet ovat kyenneet kävelemään koska rampoja hakkaamalla toiminnasta tulisi itselle vähemmän vaikeuksia.